Työelämätrendit 2019


konttori

Jokin aika sitten minulta kysyttiin, mitkä ovat ajankohtaisia työelämäteemoja tällä hetkellä. Aihepiiri on laaja, johon tuotin omasta kuplastani suurin piirtein seuraavanlaisen listauksen, jossa asiat eivät ole missään järjestyksessä. Näistä asioista siis mielestäni usein puhutaan kun puhutaan työelämästä vuonna 2019.

Työllisyysasteen nostaminen on yhteiskuntapolitiikan tärkein työelämätavoite. Tärkein syy tavoitteen taustalla on kestävyysvajeen pienentäminen. Tavoitteeseen pyritään työuria pidentämällä ja kannustamalla  ja tukemalla sosiaaliturvasta toimeentulonsa saavia ryhmiä osallistumaan työelämään. Sosiaaliturvan uudistaminen on keskeinen keino työelämän kehittämisen ohella tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Teknologian kehittyminen ja erityisesti digitalisaatio eri näkökulmasta on kenties keskeisin työelämän ajuri. Työtehtävät muuttuvat, työtä katoaa, syntyy kokonaan uutta työtä ja uusia ammatteja. Uudet työvälineet ja työskentelytavat edellyttävät uuden oppimista. Tekoälyn ja robotiikan kehittyessä koneesta tulee uudella tavalla työkaveri monessa ammatissa. Rutiinitöitä ja fyysisesti kuormittavia töitä voidaan automatisoida.

Elinikäinen oppiminen muuttuu välttämättömäksi työn, työvälineiden ja työtehtävien muuttuessa. Osaamisesta tulee keskeinen työkyvyn elementti. Osaamisen kehittämisessä on omat roolinsa yhteiskunnan tarjoamille palveluille, työnantajien tuella sekä työntekijän omalla aktiivisuudella. Osaamisen kehittämisen tulee nivoutua työuraan, ne ovat aikaisempaa vähemmän erillisiä vaiheita.

Omista huoneista avotiloihin ja monitilatoimistoon. Tuskin mikään muu teema herättää tällä hetkellä yhtä suurta tunteenpaloa toimistotyöntekijöiden keskuudessa. Monitilatoimistot ajavat työntekijät etätöihin rauhaa etsimään, tuottavuus kärsii ja työhyvinvointi murenee. Toiset sanovat, että monitilatoimisto on paras työympäristö koskaan.  Tilaprojekteja toteutetaan hyvin ja toisaalta huonosti ja erilaiset työt edellyttävät erilaisia ratkaisuja. Yksilöllisiäkin eroja on. Teemasta tarvittaisiin lisää laadukasta tutkimusta.

Hyvinvointiteknologian hyödyntäminen. Unta, stressiä, palautumista mittaavat sensorit voidaan integroida rannekkeisiin, kelloihin, sormuksiin tai vaatteisiin. Erilaisia mittareita on paljon, mutta mittausten tulosten merkityksestä ja luotettavuudesta tarvitaan lisää tutkimusta. Teknologia ei myöskään läheskään aina vielä integroidu hoitojärjestelmiin, kuten työterveyshuoltoon.

Datan hyödyntäminen työelämän kehittämisessä korostuu niin yhteiskunnan kuin työpaikkojen tasolla. Dataa saadaan eri lähteistä, kuten kyselyistä, rekistereistä, hyvinvointilaitteista sekä työvälineistä (työdata). Datan pirstaleisuus on haaste, joka voitetaan uusilla järjestelmillä ja palveluilla.

Itseohjautuvuus korostuu. Organisaatioiden toiminta perustuu enenevässä määrin tiimien ja yksilöiden itseohjautumiseen. Tämä edellyttää työntekijöiltä uudenlaisia taitoja ja vastuunottoa. Itseohjautuvuuden ylistyksen soraäänenä kuullaan puheenvuoroja, jossa liika vapaus on johtanut ongelmiin ja uupumiseen.

Organisaatiot purkavat hierarkiatasoja ja muuttuvat verkostomaisiksi. Itseohjautuvuuskehityksen kanssa samansuuntaisesti esimiesten määrää vähennetään organisaatioissa tiimien ja yksilöiden tullessa aikaisempaa itseohjautuvammiksi. Johtaminen muuttuu valmentamiseksi ja esimiehet joutuvat päivittämään omaa osaamistaan.

Eettinen kuormitus on vanha mutta nousussa oleva työhyvinvoinnin riski. Eniten teemasta on puhuttu viime viikkoina hoiva-alalla, jossa henkilöstömitoitus ja resurssien puute on estänyt hoitajia tekemästä työtään niin hyvin kuin ammattietiikka edellyttäisi. Eettistä kuormitusta voi kuitenkin tulla muistakin syistä jos työnantajan toiminta on omien arvojen vastaista tai jos oma ammatti muuttuu esimerkiksi ilmastonmuutoksen näkökulmasta arveluttavaksi. Teknologinen kehitys tuo pöytään uusia eettisiä kysymyksiä.

Ikääntyminen. Eläkeiän nousemisen ja työkyvyn paranemisen myötä työelämässä on aikaisempaa enemmän vanhempia työntekijöitä. Nähtäväksi jää, minkälaista työelämään osallistumista ”60 ja risat”-ryhmä toteuttaa eläkeiän hiipiessä kohti 70:tä.

Työelämän riskit. Agraariyhteiskunnassa, teollistuneessa yhteiskunnassa, palveluyhteiskunnassa ja tietoyhteiskunnassa työntekijän työssään kohtaamat riskit ovat erilaiset. Digitalisoitumisen myötä riskit muuttuvat kun aivotyö lisääntyy. Uusien riskien huomioimisen ohella on syytä muistaa, että vanhemmat riskit katoavat kokonaan vasta pitkän ajan kuluessa.

Vastuullisuus on uusi työhyvinvoinnin viitekehys. Yhä useampi yritys ja organisaatio raportoi vastuullisuudesta ja sen osana on henkilöstöä ja sen hyvinvointia koskevia mittareita. Työhyvinvointinäkökulmaa koskevat mittarit kaipaisivat vakiintuneita viitekehyksiä ja vertailutietoja osana vastuullisuusraportointia.

Unen ja palautumisen merkitys korostuu liittyen muun muassa ajasta ja paikasta riippumattoman työn lisääntymiseen sekä digitaalisten ärsykkeiden lisääntymiseen. Tähän trendiin liittyy myös hyvinvointiteknologia mahdollistaen uudenlaisen mittaamisen.

Työn ja perheen yhteensovittaminen korostuvat sekä työllisyyden tukemisen, että tasa-arvon näkökulmasta. Teknologian kehitys on tässä sekä haaste, että uhka. Työstä ja paikasta riippumaton työ antaa vapautta, mutta voi olla myös kuormittavaa.

Alustatyö on vielä suhteellisesti vähäistä Suomessa, mutta maailmanlaajuisesti alustatyön lisääntyminen on trendi. Työtekijöiden oikeudet ja työnantajien velvollisuudet edellyttävät määrittelyä alustatyön kontekstissa jotta alustatyöntekijät eivät syrjäydy ”tavalliselle työntekijälle” normaaleista turvan muodoista.

Tutkimusnäyttö työelämän kehityskulkujen sekä interventioiden seuraamisessa korostuvat. Uudet toimintatavat edellyttävät luotettavaa vaikuttavuuden arviointia. Markkinointisisällöt tai kehnoilla tutkimusasetelmilla ja pienillä aineistoilla toteutettavat kyselyt eivät riitä kehityksen tai vaikuttavuuden arviointiin.

Työelämäpuhe. Sosiaalinen ja perinteinen media on täynnä puhetta työelämästä. Jokainen työelämään osallistuva tai siihen osallistunut voi osallistua keskusteluun. Keskustelu painottuu asiantuntijatyötä tekevien näkökulmaan ja keskusteluavaruus täytyy pitkälti edellä mainituista teemoista, jotka ovatkin tärkeitä suurelle osalla työväestöä. Samaan aikaan pienemmät ryhmät omine haasteineen saattavat jäädä keskustelussa paitsioon.

Mitä listasta Sinun mielestäsi puuttuu tai mikä siinä on turhaa?

Kuva: Unsplash.com.

Trump – Yhdysvaltain presidentti


trump2
Donald Trump ei ole jättänyt minua rauhaan. Luettuani Tulta ja tuhoa-kirjan, täydensin opintojani lukemalla Laura ja Saska Saarikosken kirjan Trump – Yhdysvaltain presidentti, joka on julkaistu vuonna 2016.

Kirja kertoo Donald Trumpin elämäntarinan lapsuudesta Yhdysvaltain presidentiksi. Painopiste on kuitenkin lapsuutta myöhemmissä vaiheissa, eli kirjan luvuissa, jotka kuvaavat Trumpia bisnesmiehenä, poliitikkona, ehdokkaana ja presidenttinä.

Trumpin sukujuuret ovat Saksassa ja hän on rikkaasta suvusta. Kirjasta mieleen jää kohta, jossa kuvataan nuoren Donald Trumpin jakaneen lehtiä. Sadepäivinä hän sai käyttöönsä tätä tehtävää suorittaakseen perheen Rolls Roycen.

Trump on häikäilemätön liikemies, joka on tehnyt tuottoisia ja riskipitoisia diilejä. Hänen varallisuutensa tarkasta määrästä ei ole tarkkaa tietoa, sillä hän ei ole ilmoittanut verotietojaan.

Henkilönä Trump on kilpailuhenkinen, aggressiivinen ja itsekeskeinen. Viimeksi mainittua piirrettä kuvastaa paitsi oman roolin jatkuva korostaminen puheessa, myös oman nimen käyttäminen liiketoimintaan kuuluvien brändien rakentamisessa.

Trump ei juo eikä polta ja inhoaa likaa. Kahvin sijaan presidentti juo Coca-Colaa. Hän pitää valtaosan puheistaan spontaanisti ja puheet kuulostavatkin varsin sekavilta. Hän ei lue vaan hankkii tietonsa katsomalla televisiota. Mitä tulee nukkumiseen, Trump nukkuu vain muutaman tunnin yöstä. Illat kuluvat soittelemalla erilaisille hänen verkostoonsa kuuluville ihmisille. Tunnettu kanava ulospäin viestimiseen on Twitter.

Kirja antoi minulle lisää tietoa Trumpin elämästä ja taustasta Tulta ja tuhoa-kirjan keskittyessä Trumpin presidenttiyteen ja kabinettiin.

Kenties suurin anti minulle oli lukea siitä, että Trumpin presidenttiydessä on kyse laajojen kansanjoukkojen suuresta yhteiskunnallisesta pettymyksestä. Amerikkalaisen unelman karkaaminen ja kuihtuvat teollisuuskaupungit ovat tuoneet pettymystä ja toivottomuuden tunnetta, joka on ollut helppo kanavoida muun muassa maahanmuuttajiin.

Samoin kirjassa esitetty pohdinta Yhdysvaltojen poliittisesta järjestelmästä ja sen muutoksesta oli mielenkiintoista luettavaa.

Trumpin elämäntarina ainakin näin jälkeenpäin on mahdollista sovittaa varsin hyvin voittoisaan vaalitaisteluun. Juuri Trumpilla (ja/tai hänen tukijoukoillaan) oli mahdollisuus ymmärtää ne amerikkalaiseen yhteiskuntaan syntyneet lohkeamat, joihin hänen voittonsa perustui. Ja ennen kaikkea: presidenttiys tarjoaa äärimmäisen mahdollisuuden itsensä korostamiseen ja jatkuvaan esillä pitämiseen globaalilla tasolla.

On hyvä huomata, että Trumpin aika on ohi joko yhden tai kahden presidenttikauden jälkeen, mutta valinnan taustalla olevat yhteiskunnan jakautuminen on Trumpia suurempi ja vakavampi asia.

Dramaattisimmat Trumpin presidenttiyden vaikutukset saattaisivat liittyä mahdolliseen Yhdysvaltojen vetäytymiseen Natosta. Tällä olisi merkittävät vaikutukset Suomenkin turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Toinen merkittävä vaikutus on Yhdysvaltojen jättäytyminen pois ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvistä toimista.

Kirja oli hyvä toisella kotimaisella kielellä kirjoitettu kirja Trumpista. Tämänkin kirjan jälkeen Trump jäi minulle edelleen etäiseksi hahmoksi. Ehkä minun joskus pitää lukea jokin hänen oma kirjansa, ehkä jopa kirja Art of the Deal. 

Laura ja Saska Saarikoski 2016: Trump – Yhdysvaltain presidentti. Bookwell Porvoo, kolmas uudistettu painos. 

Miten hallitset työpäiviäsi ja varmistat palautumisen?


koala

Koala varmistaa palautumisen (Kuva: Unsplash).

Urheilun termit ovat tulleet työelämään. Johtaminen on valmentamista ja työntekijän tulee kiinnittää huomiota palautumiseen. Juuri palautuminen ja siihen olennaisesti liittyvä uni ovat työelämäkeskustelun keskeisiä aiheita tällä hetkellä. 

Julkisuudessa on viime aikoina ollut esillä useita esimerkkejä huippupoliitikkojen uupumisista ja jaksamisongelmista. Näihin tapauksiin kohdistuu runsaasti huomiota. Samaan aikaan verkosta voi lukea vähemmän tunnettujen henkilöiden kuvauksia siitä, kun jaksamisen rajat ovat tulleet vastaan. Keskeisiä elementtejä kuvauksissa ovat vastuulliset tehtävät, mahdollinen epävarmuus ja kohtuuttomuuksiin asti venyvät työpäivät.

Teen itse työtä, jossa työpäivät täyttyvät kokouksista ja töiden liukuminen vapaa-ajalle on jatkuva uhka. Omalla kohdallani työpäiviäni venyttää ja kuormitusta lisää tunnin suuntaansa kestävä pendelöinti. Siksi olen joutunut päättämään joukosta omaa jaksamistani ja palautumistani varmistavia toimenpiteitä. Niistä tärkeimmät seuraavassa.

Tulen mahdollisimman myöhään työpaikalle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että olen työpaikalla viimeistään kello 9. Olen myös merkannut kalenteriin varaukset kello 8-9, jolloin monikaan ei ehdota kello 8 kokouksia.

Nukun mahdollisimman pitkään. Käytännössä tämä tarkoittaa, että herään kello 6. Jos menen töihin kello kahdeksaksi, herään kello 5.20.

Lähden mahdollisimman aikaisin töistä. Käytännössä tämä tarkoittaa lähtemistä työpaikalta kello 16. Olen myös merkannut jokaiselle päivälle kello 16-17 työskentelyä, jolloin kokoukset pääsääntöisesti loppuvat kello 16.

Merkitsen lounaat kalenteriin. Lounaan jääminen väliin pilaa työpäivän varmasti. Siksi olen merkannut kalenteriini tunnin lounaan jokaiselle vuoden 2019 päivälle. Tarvittaessa voin ”myydä” lounasaikoja itse, mutta varaus estää hieman muiden tekemiä bookkauksia.

Käytän listoja ja kalenteria. Ylläpidän listaa tehtävistä töistä ja nautin, kun saan täpättyä tehtäviä suoritetuiksi. Kalenterissa väritän eri tyyppiset kokoukset eri koodeilla, jolloin kalenteri on selkeämpi lukea yhdellä silmäyksellä.

Teen etätyötä yleensä perjantaina, jolloin valmistelen erilaisia asioita ja olen Skype-kokouksissa. Voin myös osallistua perheen kuljetuksiin. Perhemyönteisellä työpaikallani kello 8 alkanut Skype-kokous keskeytyy yhdeksän maissa, jotta voin välissä viedä lapset kouluun.

Pidän lomaa ja vapaata. Mitä vanhemmaksi tulen, sen tärkeämpiä ovat viikonloput ja lomat. Voin tehdä hieman töitä viikonloppuisin, mutta olen päättänyt, että teen ainoastaan helppoja ja mukavia töitä, jotka esimerkiksi auttavat seuraavan viikon sujumista.

Olen kertonut päivärutiinini ja kalenterikäytäntöni keskeisille henkilöille, joiden kanssa teen töitä. Olen esimerkiksi sanonut, että tulen työpaikalle kello 8 jos tarvitsee, mutta jos ei niin mieluummin kello 9. Samoin tietenkin jään illansuun kokoukseen, jos se on välttämätöntä.

Näillä toimenpiteillä viikkotyötuntieni määrä on suuri, mutta saan itselleni työviikkoihini hallinnan.

Iltaisin pyrin lopettamaan sähköisten välineiden käytön ainakin tuntia ennen nukkumaanmenoa. Nukkumaan menen kello 22 viikolla ja klo 23 viikonloppuisin. Herätykset ovat viikolla 5.20 tai 6.00. Viikonloppuisin kello 7.

Palautumisesta kiinnostuneen on tarpeen pitää huolta nukkumaanmenoajoista yhtä tarkasti kuin mitä pikkulasten kohdalla tehdään.

Lukeminen varmistaa henkistä vireyttä, liikunta fyysistä ja henkistä. Viikon treenit suunnittelen mukaan, esimerkiksi jos on pidempi päivä töissä, urheilusta on silloin lepopäivä.

Hyvinvointiteknologia on yksi kirjoituksen teemaan liittyvä ajankohtainen aihe. Itse olen laitteita hyödyntämällä saanut hyvää osviittaa siitä, minkälaiset valinnat tukevat palautumista ja mikä on yleiskuva esimerkiksi nukkumiseni suhteen.

Mielestäni johtajien täytyy näyttää esimerkkiä kohtuullisessa työkulttuurissa. OP:n pääjohtajan Timo Ritakallion taannoinen haastattelu oli tästä hieno esimerkki. Hän korosti 7-8 tunnin unen merkitystä ja 8 tunnin tehokasta työpäivää.

Heroistiset johtajat, jotka kehuskelevat nukkuvansa 4 tuntia yössä eivät ole tätä päivää.

Työpaikan tehtävänä on varmistaa, että työpaikan kulttuuri tukee omien valintojen tekemistä jaksamista ja palautumista tukevaan suuntaan. Tarvittaessa apua on saatavissa myös työterveyshuollosta.

Työelämä muuttuu suuntaan, joka aikaisempaa enemmän edellyttää omaa aktiivisuutta palautumisen varmistamisessa. Ajasta ja paikasta riippumaton työ lisääntyy. Digitaaliset ärsykkeet heikentävät unta. Itseohjautuvuus lisää vapautta, jonka rajoista on itse pidettävä kiinni.

Siksi jokaisen on hyvä omalla kohdallaan käydä pohdinta siitä, onko tehty tarpeellinen ja tehtävissä olevat toimenpiteet oman jaksamisen ja palautumisen varmistamiseksi. Kun normipäivät ovat hallinnassa, on reserviä kiristää tahtia erityistilanteissa.

Työterveyslaitoksen asiantuntijoiden vinkkejä palautumiseen ja uneen  löytää esimerkiksi täältä.

Narrien laiva


narrien_laiva
Muutama vuosi sitten eräs kollegani suositteli minua lukemaan kirjan Narrien  laiva. ”Luulen, että pitäisit siitä”, hän sanoi. Toki kirja on ollut tutkassani aikaisemminkin, mutta se on jäänyt toistaiseksi lukematta.

Sopiva hetki lukemiseen koitti nyt. Olenhan hiljattain lukenut Roslingien Faktojen maailman, jossa maailman kehitystä tarkastellaan tilastojen avulla ja Tim Marshallin Maantieteen vangit , jossa kansojen kohtalo määrittyy pitkälti maantieteellä ja sen luomilla olosuhteilla.

Heikki Aittokoski, joka muuten on syntynyt samana tasavuotena kuin minä, tarkastelee journalistin otteella ja menetelmillä samoja teemoja kuin mitä edellä mainituissa kirjoissa käsitellään. Hän matkustaa ympäri maailmaa, haastattelee ihmisiä, lukee ja selvittelee taustoja.

Hyvässä kirjassa on kehikko, jonka ympärille kirja jäntevästi rakentuu. Tässä kirjassa niitä on kaksi. Yhtäältä Sebastian Brandtin vuonna 1492 julkaistu kirja Das Narren Schaff. Toinen kehikko on useampiakin ajattelijoita eri aikoina motivoineet seitsemän kuolemansyntiä: viha, kateus, ahneus, ylpeys, laiskuus, kohtuuttomuus ja himo.

Aittokoski matkustaa Somaliassa, Lontoossa, Nicaraguassa, Bangladeshissa, Ukrainassa ja Afganistanissa tekemässä havaintojaan. Vaikka kukin kuolemansynti saa oman kappaleensa, laajempia teemoja kirjassa ovat köyhyys, eriarvoisuus ja sorto.

Matkat suuntautuvat vaarallisille alueille. Aittokoski ”tuppaa itseään” tapaamaan oligarkkeja ja diktaattoreita. Hän myös tutustuu paikallisiin ihmisiin, lapsiin ja aikuisiin ja saa näin hyvän otteen tavallisten ihmisten arjesta.

Aittokoski on ihailtavan lukenut ja perehtynyt kuvaten tiivisti eri maiden ja kaupunkien historiaa ja nykyisyyttä ja näissä olosuhteissa elävien tavallisten ihmisten elämää.

Useimmissa maissa äärimmäisen köyhyyden keskellä on palatsi, jossa muurien takana asuu diktaattori kymmenine loistoautoineen ja muine ylellisyyksineen.

Itselleni kirjan kappaleista kolahti eniten Bangladeshia käsitellyt jakso ja siellä tekstiiliteollisuuden globaalien kiemuroiden ja paikallisten tehtaiden työolojen selvittely. Vaikka työolojen ja palkkatason kehittämiseen on luotu erilaisia järjestelmiä, ne eivät välttämättä toimi tehokkaasti tai aukottomasti. Aittokoski yhdistää taitavasti kotoisen Stockmannin tähän teemaan ja jäljittää esimerkiksi tehtaan jossa Stokkalta ostettu paita on valmistettu.

Aittokoski tekee ”Roslingmaisia” havaintoja: hän mainitsee kehittyvien maiden sijoittuvan karkeaan luokitteluun, joka on samantapainen kuin Roslingin kirjassa.

Aittokoski tiivistää ytimekkäästi globaalisti kehitykseen vaikuttavat tekijät: demokratia, naisten ja tyttöjen asema sekä instituutiot. Mieleeni jäi myös ajatus siitä, että ”sortaja ei koskaan ole yksin”, vaan hänen ympärillään on sorrosta ja sortajan asemasta hyötyjien joukko.

Sorron keskellä ihmishenki on arvoton. Sorron välineitä ovat paitsi köyhyydestä nousun estäminen, hengen riistäminen ja kiduttaminen. Kirja sisältää annoksen ihmisyyden pimeästä puolesta.

Naseva kiteytys autoritaarisista oloista on se, että tulevissa vaaleissa voittaja on ennalta tiedetty (diktaattori), samoin kuin häviäjä (kansa).

Kirja on myös hyvä kuvaus ulkomaantoimittajan työstä. Mieleen jää paitsi arveluttavat maailman kolkat, sinnikkyys tiedonhankinnassa ja päämäärätietoisuus asioiden selvittämisessä ja niiden kertomisessa maailmalle.

Toimittaja ei kumartele, vaan tiukkojen kysymysten ja huomioiden kohteeksi joutuu muun muassa Puolustusvoimat, Stockmann ja keskeiset poliitikot.

Kirjan lopussa Aittokoski matkustaa Rantarataa junalla Turkuun (Karjaa mainitaan) ja laivalla Ruotsiin pohdiskellen maailmalla tehtyjä havaintoja Suomen ja Ruotsin kontekstissa.

Kysymys kuuluu, miksi Suomessa ja Ruotsissa on onnistuttu ratkaisemaan niin hyvin ne kysymykset, joiden kanssa kirjassa esitellyt muut maat painivat eteenpäin pääsemättä.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, joita kansainväliset asiat kiinnostavat. Kirja on muutaman vuoden vanha, mutta sen teemat eivät ole vanhentuneet hiukkaakaan. Narrien laiva jatkaa seilaamistaan.

Heikki Aittokoski 2013. Narrien laiva. Matka pieleen mennessä maailmassa. HS-kirjat 2013. Helsinki.  

Tulta ja tuhoa


trump

Sarjassamme luin vasta nyt. En kuitenkaan liian myöhään, onhan päähenkilö päivittäin tekemisillään kansainvälisessä julkisuudessa.

Kirja on ns. paljastuskirja. Tekijä Michael Wolff on tehnyt kirjaa varten noin 200 haastattelua. Keskeisiä Trumpin lähipiirissä olleita henkilöitä hän on haastatellut kymmeniä kertoja. Kirja keskittyy Trumpin hallinnon yhdeksään ensimmäiseen kuukauteen.

Paljastuskirjan luonteeseen kuuluu, että presidentti Trump yritti estää tämän kirjan julkaisemisen, siinä onnistumatta.

Trumpin valinta presidentiksi oli kirjan mukaan yllätys niin Trumpille kuin hänen lähipiirilleen. Vasta aivan kampanjan loppumetreillä jotkut henkilöt alkoivat uskoa, että valinta voisi oikeasti toteutua.

Kirja antaa Trumpista ja hänen hallinnostaan yhtä sekavan tai oikeastaan vielä vähän sekavamman kuvan kuin minkä mediaa seuraamalla saa.

Trump ei ole kiinnostunut kuuntelemaan, keskustelemaan, lukemaan, analysoimaan. Hän on täysin impulsiivinen ja tunteidensa vietävissä. Hän on kuin lapsi, joka kerjää huomiota ja haluaa tunnustusta.

Kun presidentti on niin avuton, hallitsijasta tulee hallittava ja huomio siirtyy hänen lähipiiriinsä.

Trumpin ympärillä on joukko henkilöitä, jotka ovat kokemattomia tai ajavat omaa agendaansa. Trumpin avustajat katsoivat esimerkiksi netistä ohjeet siihen, miten presidentin määräys (executive order) laaditaan.

Trumpia avustava joukko oli alkuvaiheessa voimakkaasti jakautunut kilpaileviin ryhmiin.

Kirjan keskeiset henkilöt ovat Steve Bannon sekä hänen vastapoolinsa Ivanka Trump ja tämän mies Jared Kushner.

Trumpin valinta toteutti Bannonin suurempaa oikeistopopulistista suunnitelmaa. Hän johti Trumpin kampanjaa ja toimi seitsemän kuukautta Trumpin päästrategina Valkoisessa talossa.

Ivanka Trump ja Kushner ovat ”power couple”, joiden suunnitelmat tähtäävät, esimerkiksi, Ivanka Trumpin tulevaan presidenttiyteen. Tätä kirjoitettaessa on juuri uutisoitu Ivanka Trumpin mahdollisesta valinnasta Maailmanpankin pääjohtajaksi.

Muu henkilöstö tulee ja menee Valkoisessa talossa. Johtamisen välineitä Trumpilla on lähinnä yksi: potkut. Samaan aikaan verkko kiristyy, kun Trumpiin ja hänen kampanjaansa kohdistuva Venäjä-kytköksiä selvittelevä FBI:n tutkimus etenee.

Kirja oli aluksi jopa mukaansatempaava, mutta  myöhemmin se kenties hieman puuroutui kun lukija turtui henkilövaihdoksiin ja riitoihin.

Kirja antaa kuitenkin mielenkiintoista perspektiiviä ja pohdittavaa vallankäyttöön ja politiikkaan liittyen. Vallankäyttäjäksi on tässä tapauksessa valikoitunut virkaansa täysin kykenemätön ja epäsopiva henkilö.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kun Ivanka Trump ja Kushner esiintyvät lähes jokaisella kirjan sivulla, Melanie Trumpista kirja kertoo ehkä viisi riviä.

Tämän vuoden puolella on huhuttu siitä, että Trump eroaisi vuoden 2019 aikana ja saisit tätä vastaan syytesuojan itselleen ja perheelleen. Onhan näitä huhuja.

Michael Wolff 2018: Tulta ja tuhoa. Tammi. Suomentanut Ilkka Rekiaro. 

Faktojen maailma

rosling

Hans Roslingin yhdessä Ola Roslingin ja Anna Rosling Rönnlundin kanssa kirjoittama kirja Faktojen maailma on teos, jonka tällä hetkellä kaikki ovat lukeneet tai aikovat lukea. Joka sen on juuri lukenut, joutuu puolustellen sanomaan, että ”luin kirjan vasta nyt”.

Kirjan perusajatus on se, että maailmassa asiat ovat paremmin kuin usein luullaan ja asiat myös kehittyvät parempaan suuntaan kuin yleensä luullaan. Näin jos kehitystä tarkastellaan terveyden, koulutuksen, vaurauden tai erinäisten väestöllisten mittareiden mukaan.

Tämän viestin kertomisessa keskeisessä roolissa on data, jota on tarjolla enemmän kuin koskaan. Laadukkaita tilastoja lähes asiasta kuin asiasta on tarkasteltavissa verkossa parilla klikkauksella.

Tästä huolimatta ihmisten tietoisuus maailman menosta ei ole korkealla tasolla. Ihmiset eivät siis ole faktatietoisia.

Kirjan tärkeä viesti on se, että ihmisillä on erilaisia vaistoja, joiden vuoksi he arvioivat maailmaa ja sen kehitystä väärin. Näin tekevät myös koulutetut ja menestyneet ihmiset. Ja varsinkin he.

Näitä vaistoja on yhteensä kymmenen kappaletta, enkä aio luetella niitä kaikkia tässä. Niitä ovat esimerkiksi taipumuksemme kuiluajatteluun, kielteisyyteen ja taipumuksemme uskoa trendinomaiseen kehitykseen.

Vaistojen vuoksi arvioimme siis maailmaa väärin. Olemme itse asiassa niin hakoteillä, että simpanssitkin voittavat meidät tietokilpailukysymyksissä, jotka käsittelevät globaaleja väestöön ja kansanterveyteen liittyviä teemoja.

Esimerkki kuiluajattelusta on se, että jaamme hyvin usein maailman kahteen osaan. Kehittyneisiin maihin  ja kehittyviin maihin. Köyhiin maihin ja rikkaisiin maihin. Meihin ja heihin.

Roslingin viesti on, että tämä kaksinapainen tapa ajatella ei päde nykypäivänä ja se estää meitä näkemystä sitä kehitystä, jossa valtava määrä ihmisiä eri maissa on noussut absoluuttisesta köyhyydestä. Rosling käyttää kirjassa neliluokkaista jaottelua erottelemaan eri maita.

Yksi kirjan viesteistä on, että monet kehittyvät maat (anteeksi) ovat tehneet ja tekemässä yhtä nopeaa suhteellista nousua esimerkiksi imeväiskuolleisuudella mitattuna, mitä kehittyneet maat (anteeksi), kuten Ruotsi, tekivät kehittyessään hyvinvointivaltioiksi.

Vielä rautaisannos vaistoista: Ainoan näkökulman vaisto ohjaa meitä käyttämään yksinkertaisia selityksiä monimutkaisiinkin ongelmiin. Meillä on myös viehtymys kielteisyyteen: näemme pikemmin pahan kuin hyvän. Tätä korostaa nykypäivän tehokas tiedonvälitys ja median taipumus nostaa esiin kielteisiä asioita. Pelko estää meitä hyväksymästä faktoja vaikka niitä olisi tarjolla.

Keskeisessä roolissa Roslingien kirjassa on data, joka on tarkasteltavissa heidän perustamansa säätiön Gapminderin verkkopalvelussa. Samalla verkkosivulla on toinen innovaatio, Dollarstreet, jossa havainnollistetaan eri kehitysvaiheissa olevissa maissa asuvien kansalaisten elämää.

Kun kirjan ohella data ja sen visualisointi ja vielä valokuvatkin verkossa ovat niin keskeinen osa Roslingien tapaa kertoa asiaansa, on tähän tarpeen pysähtyä.

Pelkkä kirja ei olisi niin tehokas kertomaan tarinaa faktojen maailmasta. Pelkkä verkkosivu ja kuvien kokoelma verkossa ei myöskään olisi tähän pystynyt.

Datan tarjoama faktapohja, datan visualisointi moderneilla visualisointimenetelmillä, havainnollistukset valokuvin sekä tarinankerronta kirjassa ovat kuitenkin johtaneet menestykseen, jossa kirja on käännetty 13 kielelle ja käännöksiä on tulossa vielä parille kymmenelle kielelle lisää. Kenties listaan on hyvä lisätä vielä tolkuton määrä julkisia esitelmiä kirjan aihepiireistä.

Jään miettimään, mikä on tulevaisuudessa tapa yhdistää nämä kaikki sisällöt, joissa on dynaamisia ja päivittyviä elementtejä.

Jos kirjassa joku asia nyppii niin se, että kehitys kuvataan kirjassa hyvin deterministisesti, mitä se todellisuudessa ei tietenkään ole. Tarkempi analyysi, tutkimus, paljastaisi eri maiden kehityksestä hitaita ja nopeita jaksoja ja niille selityksiä. Todennäköisesti selitykset liittyisivät instituutioihin, politiikkaan, talouteen tai yhteiskuntarauhaan.

Hans Rosling kuoli vuonna 2017, joten kirja on julkaistu postuumisti. Työtä faktatietoisuuden lisäämiseksi jatkavat Ola Rosling ja Anna Rosling Rönnlund, joista jälkimmäinen vieraili Slushissa viime syksynä (ks. juttu Hesarissa tästä).

Mutta kirja on hieno ja se kannattaa lukea. Se sisältää hienoja tarinoita Roslingin elämän varrelta, grafiikkaa, tiivistyksiä ja myös selkeitä ohjeita siitä, miten lisätä faktatietoisuutta.

Hans Rosling, Ola Rosling, Anna Rosling Rönnlund 2018. Faktojen maailma. Asiat ovat paremmin kuin luulet. Otava.

Paranoidi realisti

marshall

Tim Marshall on kansainvälisen politiikan asiantuntija, joka on työskennellyt muun muassa BBC:ssä ja SkyNewsissä. Hän on kirjoittanut kirjan Maantieteen vangit, jossa käydään läpi maailman keskeiset geopolitiikan kysymykset. Kirjan perusajatus on, että maantiede määrää hyvin pitkälle kansakunnan elinmahdollisuudet ja hyvinvoinnin sekä ennen kaikkea turvallisuuden.

Viljelyyn kelpaava maa takaa hyvinvointia ja omavaraisuutta. Meren ranta takaa pääsyn valtamerille kauppaa käymään. Vuoristo suojaa vihollisen hyökkäyksiltä ja tasangot tarjoavat lähes esteettömän mahdollisuuden maahantunkeutumiseen.

Venäjän ongelmana on se, että sulan veden satamia ei ole yhtäkään. Pääsy merille on ainoastaan kapeiden ja helposti suljettavien salmien kautta. Hyökkäysväylä Venäjälle kulkee Puolan kautta, samaa väylää ovat käyttäneet Hitler ja Napoleon.

Kiina lisää määrätietoisesti vaikutusvaltaansa eri puolilla maailmaa. Afrikasta on ollut paljon puhetta, mutta Kiinalla on samat suunnitelmat ja aktiviteetit Etelä-Amerikassa. Kiina rakentaa nopeasti omia merivoimia, jotta se pystyy tulevaisuudessa suojelemaan omia kauppalaivastojaan. Kiina myös rakentaa omaa kanavaa Nicaraguaan, jotta se ei olisi riippuvainen Yhdysvaltojen kontrolloimasta Panaman kanavasta.

Afrikka on jaettu siirtomaavallan jälkeen mielivaltaisin rajoin. Erilaisten ryhmittymien kahinointi estää kehitystä. Joet eivät tarjoa vesiputousten vuoksi hyviä liikenneyhteyksiä. Sademetsissä kokoistavat taudit. Pohjois-Afrikassa vedestä on tulossa kynnyskysymys Egyptin ja Etiopian välille jälkimmäisen suunnitellessa Niilin patoamista.

Lähi-Itä on jakautunut valtioihin, joihin alueella asuvat kansallisuudet ja ryhmittymät eivät sovi rauhanomaisesti asumaan. Kirjassa on tiivis noin parinkymmenen sivun esitys Lähi-Idän historiasta, jonka luettuaan voi paremmin ymmärtää nykyistäkin rauhattomuutta.  Laajemman esityksen voi lukea tarvittaessa esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttilan kirjasta Islamin miekka.

Yhdysvalloilla menee kohtalaisen hyvin. Se on saavuttamassa energiataloudellisesti omavaraisuuden. Huolta aiheuttaa lähinnä Meksikon vastainen raja, joka on tunnetusti myös presidentti Trumpin fokuksessa.

Kirjassa on kattava esitys Koreoiden historiaan ja tilanteeseen, jossa vahvasti osallisina ovat Koreoiden lisäksi Yhdysvallat, Venäjä, Japani ja Kiina. Muuten hillitty Marshall käyttää todella värikästä kieltä kuvaillessaan Pohjois-Korean diktatuuria.

Kiintoisa jakso kirjassa oli myös Pakistanin ja Intian välisen jännittyneen suhteen kuvaaminen (molemmilla on ydinase) sekä Japania  koskeva osuus. Japani riisuttiin aseista toisen maailmansodan jälkeen, mutta sen on annettu varustautua uudelleen voimatasapainon säilyttämiseksi Aasiassa.

Kirjassa käsitellään myös arktisia alueita, jonne monen valtion huomio on kiinnittymässä. Jäätikkö on pienentynyt ja sallii uusia laivaliikenneyhteyksiä, jotka säästävät huomattavasti aikaa.

Kirja oli todella mielenkiintoinen, selkeästi ja tiiviisti kirjoitettu. Se ei ollut tippaakaan tylsä. Sen, joka haluaa melko nopeasti lukaista hieman taustamateriaalia maailmanpolitiikan arkipäivään, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan.

Kenties hieman enemmän olisin kaivannut polemisointia ilmastonmuutoksesta sekä uusista pitkän kantaman ohjausjärjestelmistä (jotka toimivat maantieteestä huolimatta).

Kirja osoittaa, kuinka kylmän viileän rationaalista ja epäluuloista erityisesti suurvaltojen ajattelu ja toiminta on. Hyvänä esimerkkinä tästä on Ukrainan tilanteen käsittely. Lukijalle kuvataan selkeästi, miksi Venäjä toimii tilanteessa kuten toimii. Kirjan kymmenen jaksoa kertovat, kuinka maantiede hyvin pitkälle määrittää edelleen kansakuntien kohtaloa.

Kirja on esitelty myös Helsingin Sanomissa täällä.

Tim Marshall: Maantieteen vangit. Kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta. Atena Kustannus 2018.

Kokemuksia uudesta Oura-hyvinvointisormuksesta

Hyvinvointiteknologia ja sen mahdollistama mittaaminen on nykyään keskeinen osa yleistä hyvinvointia, työhyvinvointia ja työterveyttä koskevaa keskustelua. Laitteiden valikoima kasvaa ja hyvinvoinnin mittaaminen integroituu uudenlaisiin laitteisiin. Teemaan liittyviä trendejä ovat Quantified Self ja Biohacking. Tässä kirjoituksessa kerrotaan suomalaisen Oura-hyvinvointisormuksen ominaisuuksista ja käyttökokemuksista.

Oura Health on vuonna 2013 perustettu suomalainen yritys, joka kehittää ja valmistaa hyvinvointisormusta.

Ensimmäinen versio sormuksesta julkistettiin vuonna 2015 San Fransiscossa. Uusi sormus julkistettiin Slushissa 2017 ja sen toimitukset alkoivat keväällä 2018.

Uusi sormus on ylittänyt uutiskynnyksen muutoinkin kuin teknologiamielessä.

Prinssi Harry esiintyi lokakuussa 2018 Ouran sormus sormessaan. Tämän jälkeen sormuksesta kirjoitettiin mm. The Guardianissa, Daily Mailissa, Ellessä ja Cosmopolitanissa.

Yhtiö ilmoitti syksyllä 2018 uudesta 4,5 miljoonan rahoituksesta. Rahoituskierrokseen osallistui joukko teknologian ja hyvinvointialan kärkinimiä globaalilla tasolla.

Niinpä Ouran sormusten menekki on tällä hetkellä kovaa ja omaa sormusta joutuu odottelemaan jonkin verran. Minun sormukseni saapui alkusyksystä, kuuluin uuden sormuksen keväällä ennakkoon tilanneiden joukkoon.

Koko ja ulkonäkö

Sormus on edellisestä versiosta pienentynyt, eikä siinä enää ole ”laajennusta”, johon elektroniikka olisi sijoitettu. Sormus on kuin mikä tahansa hieman isompi sormus.

sormessa

Vanha sormus näkyi kauas.

newouraring

Uusi sormus on huomattavasti pienempi kooltaan.

Sormusta on saatavilla muutamaa eri väriä. Sormuksesta on luonnollisesti erilaisia kokoja. Ennen tilausta kotiin saa setin, jossa omaan sormeen sopivaa kokoa voi arvioida.

Tasaisen muotonsa vuoksi sormus on aikaisempaa versiota turvallisempi, eli todennäköisyys siihen, että se tarttuu aktiviteeteissa kiinni johonkin, on pienempi.

Lataaminen ja akunkesto

Sormusta ladataan laturissa, joka liitetään micro-USB-liittimellä verkkovirtaan. Sormus on helppo pudottaa laturiin, laturi on pieni ja tyylikäs. Merkkivalo osoittaa, että sormus latautuu.

oura_latautuu

Lataus tai sen puute ilmenee puhelimen applikaatiosta, johon sormus kytkeytyy bluetoothilla. Mikä parasta, sormusta tarvitsee ladata noin kerran viikossa!

Mukana menossa

Sormusta voi pitää mukana lähes kaikenlaisessa menossa. Se kestää suihkua, saunomista ja uimista.

Olen riisunut sormuksen lähinnä leipoessa, jotta siihen ei tartu taikinaa.

Omassa käytössäni olen huomannut, että sormuksen pinta naarmuuntuu jonkin verran. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että pidän sitä sormessani myös salilla, enkä käytä hanskoja. No, on se vihkisormuskin naarmuuntunut.

Sormusta voi vallan mainiosti pitää sormessa myös yöllä. Esimerkiksi kellon tai aktiivisuusrannekkeen pitäminen yöllä ei ole yhtä luontevaa.

Mittaamisen näkökulmat

Sormuksen keräämässä datassa on kolme näkökulmaa: uni, aktiivisuus ja valmius. Jokainen näistä kategoriasta jakautuu useampaan näkökulmaan joihin liittyy erilaisia indikaattoreita.

Unen osalta indikaattoreita ovat:

  • nukkumaanmenoaika
  • syvän unen määrä ja %-osuus
  • REM-unen määrä ja %-osuus
  • leposyke
  • ”nukkumisteho” (uniajan osuus sängyssä vietetystä ajasta)
  • nukkumispisteet (yhdistää eri näkäkulmia indeksiin, jonka arvo vaihtelee välillä 0-100)
  • unen vaiheet (hereillä, kevyt uni, REM-uni, syvä uni)
  • sängyssä vietetty aika
  • unessa olo aika yhteensä
  • heräämisaika

Aktiivisuuden osalta indikaattorit ovat:

  • aktiviteeteissa kulutettu energia
  • aktiivisuustavoitteiden saavuttaminen
  • epäaktiivinen aika
  • aktiivisuuspisteet yhteensä (0-100 indeksinä)
  • askeleet
  • kokonaisenergiakulutus
  • aktiivisuus kävelykilometreina (muuntaa aktiivisuuden kävelykilometreiksi)

Valmiuden osalta mittarit ovat:

  • kehon lämpötila
  • sykevälivaihtelu (HRV)
  • valmiuspisteet 0-100 asteikolla (ottaa huomioon aktiivisuuden ja palautumisen)
  • hengitystaajuus

Voidaan siis sanoa, että sormus antaa monenlaista mielenkiintoista dataa.

Kun sallii synkronoinnin Apple Healthin kanssa, mikä tahansa aktiivisuus, joita sormus ei mittaa (vaikkapa uinti tai pyöräily) integroituu Ouran datan kanssa ja tulee mukaan aktiivisuuden tarkasteluun.

Applikaatio

Keskeinen osa sormusta on puhelimeen ladattava applikaatio, itselläni applikaatio on iPhonessa. Applikaatio on sopivan yksinkertainen, josta seuraa hyvä ja helppo käytettävyys.

Perusnäytöllä näkyy päivän valmiustaso sanallisine luonnehdintoineen, edellisen yön nukkumista koskevat tiedot, aktiivisuustavoitteen saavuttaminen sekä vinkit illan nukkumaanmenon ajankohtaa koskien.

going_strong

ease_up

Perusnäytöllä aktiviteetteja voi lisätä (jos ei esimerkiksi käytä Apple Healthia) ja lisäksi voi tehdä muistiinpanoja päivän kulusta.

Applikaation alalaidassa on pikavalinnat, joista pääsee katselemaan päivän tietoja valmiuteen, nukkumiseen ja aktiviteetteihin liittyen. Täältä näkyvät siis edellä esitettyjen indikaattorien tiedot ja vaikkapa yön kulku hetki hetkeltä univaiheiden tai leposykkeen näkökulmasta. On myös mahdollista tarkastella päivän kulkua aktiivisuuden näkökulmasta, eli katsoa, kuinka aktiivisia päivän eri vaiheet ovat olleet.

Applikaation vasemmasta yläkulmasta pääsee ”trendeihin”, jossa hyvinvoinnin indikaattorien kehitystä voi tarkastella käyttämällä erilaisia aikaperspektiivejä (päivät, viikot, kuukaudet). Trendejä tarkastelemalla on kiinnostavaa tarkastella, onko esimerkiksi nukkumisessa jotain toistuvia säännönmukaisuuksia.

kaappaus3

kaappaus2

kaappaus1

Oura Cloud

Verkossa on mahdollista kirjautua omilla tunnuksilla Oura Cloudiin, jossa on dashboard, jolla voit tarkastella dataasi eri näkökulmista. Voit myös yhdistää eri indikaattoreita samoihin kuviin ja pyrkiä näin saamaan esiin yhteyksiä esimerkiksi nukkumisen ja valmiuden välillä.

oura_cloud

Dashboardissa on näin mahdollista tarkastella dataa tarkemmin kuin applikaation trendeissä. Käytössä on myös enemmän indikaatoreita kuin applikaatiossa. Dashboard on todella helppokäyttöinen.

Voit myös ladata oman datasi (csv-muodossa) muissa ohjelmissa analysoitavaksi tai hyödynnettäväksi.

Cloudissa on myös laajempaa tietoa eri indikaattoreista sekä tietoa rajapinnoista sovelluskehittäjille.

Yhteenveto

Seuraavassa tiivistys laitteen keskeisistä hyvistä puolista:

  • pieni koko ja tyylikäs muotoilu
  • pitkä akunkesto, helppo ja nopea ladata
  • kestää suihkussa käymistä, uintia ja saunaa
  • mittaa monipuolista ja mielenkiintoista dataa unesta, palautumisesta ja aktiivisuudesta
  • applikaatio on monipuolinen ja helppokäyttöinen
  • dashboardilla voi tehdä yksinkertaisia analyysejä
  • oman datan saa ulos muilla ohjelmilla analysoitavaksi
  • käyttökokemus kokonaisuudessaan on hyvä, ”applemainen”

Suoraan sanoen mielikuvitukseni ei juuri nyt riitä siihen, että osaisin kaivata laitteelta sellaisia teknisiä ominaisuuksia joita siinä ei ole. No, ehkä erilaisia vertailukohteita (ks. pohdinta-osuus).

Hinta ilman kampanjoita on tällä hetkellä hieman yli 300 euroa. Timanteilla varustelusta versiosta joutuu pulittamaan yli 1000 euroa.

Pohdintaa

Kun sormus oli uusi, rutiinikseni muodostui katsoa aamulla applikaatiosta unen kestoa ja laatua sekä valmiutta päivän koitoksiin. Laitteen antama informaatio ja omat tuntemukseni olivat kokolailla hyvin linjassa keskenään.

Huomasin automaattisesti pohtivani huonosti nukutun yön jälkeen syitä huonoon nukkumiseen. Yhteydet huonoon uneen oli helppo keksiä: esimerkiksi myöhäinen treenaaminen tai työnteko.

Ajan myötä kiinnostukseni päivittäiseen lukujen tarkistamiseen hieman hiipui. Osaan oman tuntemukseni perusteella (ja koska olen peilannut tuntemuksia mittaustuloksiin) aamulla arvioida hyvinkin tarkasti kuinka monta tuntia unta tuli.

Toisaalta lukemia ei tietenkään tarvitsekaan joka aamu vahtia. Jatkuva mittaus mahdollistaa esimerkiksi unen laadun tarkastelun pidemmällä tähtäimellä.

Lisäksi on mahdollista kiinnittää huomiota erityiskysymyksiin. Miltä oma valmiustaso näyttää pimeän syksyn ja talven aikana? Entä kesällä? Minkälaisia säännönmukaisuuksia nukkumisessa eri viikonpäivinä?

Pohdin, että datan vaikuttavuutta lisäisi, jos omia lukuja pääsisi pohtimaan asiaa tuntevan ammattilaisen kanssa. He todennäköisesti pystyisivät avaamaan laajasta indikaattorien valikoimasta näkökulmia, joita en itse tule hoksanneeksi. Todennäköisesti on niin, että toiset käyttäjäryhmät tarvitsevat tällaista tukea enemmän kuin toiset.

Laite voisi hyvin olla laajemman ohjatun elämäntapamuutoksen tukena. Laitetta ei tällaisissa tapauksissa tarvitsisi aina itse omistaa. Laitteita voisi olla esimerkiksi työnantajilla, työterveyshuolloilla tai erilaisilla hyvinvointitoimijoilla lainattavana tai vuokrattavana.

Myös vertailutiedot muihin käyttäjiin kiinnostaisivat. Esimerkiksi Garminin kohdalla liikuntadataa pystyy tarkastelemaan suhteessa omaan segmenttiin (sukupuolen ja iän mukaan). Tätä ominaisuutta Oura Cloudissa ei ainakaan vielä ole.

Kaiken kaikkiaan uusi Oura hyvinvointisormus lienee parasta itsensä mittaamista mitä kuluttajille on tällä hetkellä tarjolla. Laitteen vahvuutena on ulkoisesti pieni koko ja tyylikäs muotoilu. Lisäksi se on helppokäyttöinen ja näkökulmiltaan monipuolinen. Kaiken kaikkiaan siis hieno suomalainen vientituote!

Esittelyni vanhasta sormuksesta täällä.

Kun totuus palaa

totuudenjalkeen

Hybridivaikuttaminen, Trumpin tviitit, Arabikevät, Brexit ja Facebook-skandaalit. Kaikki nämä liittyvät uuteen sekavaan aikakauteen, jota voidaan kutsua totuuden jälkeiseksi ajaksi. Uuden ajan ajureita ovat uusi teknologia, poliittiset valtapyrkimykset ja yhteiskunnan erilaiset  jakolinjat. Uhrina on totuus ja uhanalaisina totuuteen roolinsa perustavat tahot, kuten asiantuntijat ja media. Nyt esittelyssä oleva kirja pureutuu eri näkökulmista tämän ajan keskeisimpiin kysymyksiin.

Kirjan perusajatus on, että totuuden jälkeisen ajan taustalla vaikuttaa kaksi teemaa, poliittinen polarisaatio ja teknologinen murros. Nopea kehitys näillä ulottuvuuksilla ovat aiheuttaneet sen, että perinteiset poliittiset instituutiot ovat jääneet jälkeen.

Teknologinen murros on tarkoittanut  digitalisaatiota, internetin  sekä sosiaalisen median kehittymistä.

Ensimmäisessä vaiheessa tämän kehityksen nähtiin toimivan positiivisesti: Barack Obama voitti vuonna 2008 vaalit uudenlaisella kansalaisia aktivoivalla kampanjalla. Toisaalta Afrikan ja Lähi-Idän kansannousuissa 2010 ja 2011, ns. arabikeväässä, käytettiin sosiaalista mediaa kaatamaan itsevaltaisia hallituksia.

Positiivisen alun jälkeen on havahduttu siihen, että uusia digitaalisia välineitä on käytetty myös hämmennyksen lisäämiseen sekä vähemmistöjen sortamiseen.

Kirjassa esitellään kiintoisasti kehityskulkua. Kullakin ajalla on omat portinvartijansa. Kirjapainotaito mursi kirkon vallan määritellä mitä kirjoitettiin ja kuka pääsi käsiksi pyhiin teksteihin.

Tätä seuranneena aikana portinvartijoita olivat kustantajat, päätoimittajat, toimituspäälliköt ja yliopistot. Periaatteessa tieto oli avointa kaikille, mutta portinvartijat säätelivät tehokkaasti tietoon pääsyä.

Internet mursi näiden portinvartijoiden vallan. Kaikille tuli pääsy valtavaan määrään tietoa globaalilla tasolla. Tämän ajan portinvartijoita ovat tietoa algoritmeillaan järjestävät ja suodattavat jätit, kuten Google ja Facebook. Parhaillaan on menossa voimistuva kritiikki ja vastareaktio etenkin Facebookin toimintamalleille.

Algoritmeilla ohjattu tiedon suodatus johtaa kupliin, jossa ihmiset ja ryhmät saavat pelkästään heitä kiinnostavia ja heidän näkökulmiaan tukevaa tietoa. Näin eri ryhmien todellisuudet alkavat erkaantua toisistaan.

Poliittisen polarisaation keskeisiä näkökulmia ovat (erityisesti amerikkalaisessa perspektiivissä) taloudellisen eriarvoisuuden kasvu, yhteiskuntien demografinen monipuolistuminen sekä puoluepolitiikan polarisaatio.

Faktojen rakentuminen sosiaalisesti

Kirjassa taustoitetaan totuuden jälkeistä aikaa mielenkiintoisesti erittelemällä yhteiskuntatieteellistä keskustelua ja totuuskäsitystä. Tulee esiin, että monellakin alueella ”tutkijoiden katse on siirtynyt itse asiasta siihen, miten se esitetään”.

Taustalla ovat ajatukset sosiaalisesta konstruktivismista. Faktat rakentuvat sosiaalisesti. Kyse on vallasta ja kielestä ja yhteys reaalimaailmaan jää ohueksi.

Kirjassa esitellään Harry G. Frankfurtin tekemä jako valehtelemiseen (lying) ja paskanpuhumiseen (bullshitting). Valehtelu on tieten tahtoen esitettyä väärää tietoa. Paskanpuhuja ei välitä pätkääkään, kuvaako hänen puheensa todellisuutta vai ei. Tieteen areenoilla on käyty teemaan liittyviä taisteluja, näkyvimpinä esimerkkeinä ”feikkiartikkeleiden” julkaiseminen tiedelehdissä.

Totuuden jälkeiset strategiat

Kirjassa eritellään tyypillisiä totuuden jälkeisen ajan strategioita.

Näistä ensimmäinen on edellä esitellyn ”paskapuheen” käyttäminen harkitun poliittisen valehtelun sijasta.

Toinen strategia on yhteiskunnallisen polarisaation hyödyntäminen ja olemassa olevien jakolinjojen kärjistäminen. Jakolinjoja voivat olla esimerkiksi maahanmuuttajat ja muu väestö, maalaiset ja kaupunkilaiset tai jokin muu jakolinja.

Kolmas strategia on hyödyntää digitalisaation likaisia keinoja, kuten tietomurtoja tai informaatiokampanjoita sosiaalisessa mediassa.

Neljäntenä strategiana kirjassa mainitaan se, että iskuja tehdään samanaikaisesti ylös kohti yhteiskunnallista eliittiä ja toisaalta alas kohdistuen esimerkiksi maahanmuuttajiin

Asiantuntijuuden kriisi

Yksi totuuden jälkeisen ajan uhreista on asiantuntija ja hänen taustaorganisaationsa. Asiantuntijuuden murenemiseen vaikuttavat yksilöllistyminen, asiantuntijoita kohtaan esitetty kritiikki, median ja viestinnän muuttuminen sekä perinteisten instituutioiden kritisoiminen.

Mitä etäisemmiltä ja arjesta vieraantuneemmilta asiantuntijat ja tiedeyhteisö saadaan näyttämään, sitä kapeammaksi niiden yhteiskunnallinen liikkumatila muodostuu. (lähde: Totuuden jälkeinen aika).

Uusia asiantuntijuuden lajeja tulee jatkuvasti lisää: On kokemusasiantuntijoita, kollektiivisia asiantuntijoita, vertaisasiantuntijoita ja näkemysasiantuntijoita. Asiantuntijuus on perinteisesti syntynyt pitkässä koulutuksessa, nyt se voi syntyä myös korkeakouluinstituution ulkopuolella.

Yhä useammat pääsevät käymään keskusteluja, jotka olivat aikaisemmin varattuja erilaisilla asiantuntijaryhmille, poliitikoille tai virkamiehille. Keskustelut käydään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kun ne aikaisemin käytiin suljetummilla foorumeilla.

Myös tiedon tuottamisen instituutiot ovat muuttuneet. Yliopistojen rinnalle on syntynyt ajatushautomoja, tutkimuslaitoksia sekä viestintään ja vaikuttamiseen keskittyviä organisaatioita. Yliopistojen rooli on marginalisoitunut ja ne joutuvat kamppailemaan ilmatilasta uusien toimijoiden kanssa.

Hierarkkiset tietorakenteet soveltuvat huonosti aikaan, jona tieto virtaa vapaasti. Verkostoissa luottamus ja asiantuntijuus muodostuvat horisontaalisessa suhteessa verkoston muihin jäseniin.

Tiede joutuu ansaitsemaan luottamuksensa ja paikkansa uudelleen. Perinteisesti tiede muodostuu oppineiden yhteisöstä, joka itse määrittelee sen, mikä on tiedettä ja tutkimisen arvoista. Yliopistojen autonomiaan kohdistuu kuitenkin paljon paineita. Niiden odotetaan fokusoivan yhteiskunnallisesti merkittäviin kysymyksiin ja tuottavan välitöntä arvoa.

Asiantuntijuuden kriisi liittyy yhteiskunnallisiin kupliin. Jokaisen on helppo löytää omaa näkemystään tukevaa informaatiota jostain uudenlaisen asiantuntijuuden lähteestä. Objektiivinen, tieteen tuottama totuus saattaa jäädä toisarvoiseksi.

Median kriisi

Median kriisissä on tekniset, taloudelliset ja kulttuuriset juuret. Digitalisaation myötä informaation määrä on räjähtänyt ja tietoa on verkossa saatavissa ilmaiseksi ja nopeasti.

Kun perinteisen median kuluttaminen vähenee, vähenee myös ilmoitusmyynti ja näin median resurssit. Yhdysvalloissa sanomalehdissä olevat työpaikat ovat vähentyneet puolella 2000-luvun aikana.

Sosiaalinen media murentaa perinteisen median roolia yhteiskunnallisen keskustelun käynnistäjänä, ylläpitäjänä ja foorumina. Uusilla foorumeilla on uudet säännöt tai ei sääntöjä lainkaan. Journalistiset periaatteet ja toimintatavat tulevat haastetuiksi.

Kulttuurinen muutos murentuu niinikään sanomalehtien roolia. Sanomalehdet ovat perinteisesti tukeneet yhteisöjen ylläpitämistä. Ryhmiä ovat voineet olla esimerkiksi jonkin tietyn alueen asukkaat, puolueen kannattajat tai kansalaiset.

Sirpaloitumisen myötä yhteisöt moninaistuvat ja tulevat lyhytkestoisemmiksi. Uusi mediaympäristö tarjoaa mahdollisuuksia valita juuri omaan elämäntyyliin ja -vaiheeseen sopivat sisällöt.

Kirjassa käydään läpi seikkaperäisesti viiden casen avulla, miten suomalainen media selviää totuudenjälkeisessä ajassa. Tapaukset liittyvät energiapolitiikkaan, Euroopan Unioniin, turvallisuuspolitiikkaan sekä keskusteluun julkisen sektorin koosta. Tapaukset osoittavat, että media pärjää hyvin, mutta sillä on myös opittavaa.

Median uusi rooli on olla eräänlainen solmukohta. Rooli on haastava, koska se edellyttää luottamuksen ansaitsemista verkoston muilta toimijoilta. Toisaalta se merkitsee, että media on jatkuvan vaikuttamisen kohde.

Lopuksi: Totuuden jälkeen

Kirja on lyhyesti sanottuna erinomainen. Se niputtaa selväsanaisesti totuuden jälkeisen ajan syitä ja seurauksia. Se osoittaa, että totuuden jälkeinen aika ei ole jossain kaukana, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Se on keskuudessamme joka päivä kun yritämme hahmottaa mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu.

Totuuden jälkeinen aika nostaa esiin uusia kansalaistaitoja, kuten medialukutaitoa ja perustietoa yhteiskunnan instituutioista ja niiden toimintalogiikasta.

Asiantuntijat joutuvat uudistumaan ja miettimään uusia tapoja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Se merkitsee suurempaa läpinäkyvyyttä ja nopeutta, uudenlaisten välineiden käyttöä sekä vuorovaikutteisempaa roolia yhteiskunnassa.

Myös yhteiskunnallinen päätöksenteko on uuden edessä. Tätä on Suomessa pohdittu esimerkiksi Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin raportissa Kansanvallan peruskorjaus. Tähän raporttiin sopii hyvin kirjan loppuluvussa esitetty tiivistys:

Poliittinen järjestelmä on nyt valtavien vaikeuksien edessä. Sen pitäisi kesyttää sekä digitalisaatio että polarisoitunut politiikka. Tämä vaatisi somejättien ja valeuutisten sääntelyä, tehokasta puuttumista tulonjaon ja työn jakautumisen kaltaisiin kysymyksiin sekä uusia utooppisia näköaloja, asteittaista kulttuurista muutosta populismia vastaan. (lähde: Totuuden jälkeen).

Kirjan lopussa nostetaan esiin toiveikkuutta kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, pitkässä juoksussa tilastojen valossa nykyiset huolet näyttävät pieniltä. (Tähän tematiikkaan liittyy esimerkiksi Hans Roslingin kirja Faktojen maailma, joka on minulla parhaillaan luettavana.)

Toinen optimistinen ajatusmalli liittyy siihen, että elämme suurta murroskohtaa, jossa digitalisaatio ja muu teknologinen kehitys mahdollistavat yhdessä verkostomaisuuden vahvistumisen myötä uudenlaisen arvokkaan elämän.

Teemalleen sopivasti, kirja on kirjoitettu kurinalaisesti suurta määrää lähteitä käyttäen. Siinä myös tarkastellaan tekijöidensä taustaorganisaatioiden (kuten Yle ja Helsingin Sanomat) toimintaa sekä kritiikkiä että onnistumisia esiin nostaen.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat ymmärtää paremmin aikaa, jota elämme.

Antto Vihma, Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo ja Olli Seuri 2018. Totuuden jälkeen: Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Kustannusosakeyhtiö Teos. Helsinki. 

EDIT: 25.1.2018 kello 8.05 lyöntivirheitä korjattu.

Hyvä kirja huonosta johtamisesta

juuti

Tutkimusten mukaan koettu työhyvinvointi on Suomessa keskimäärin varsin hyvällä tolalla. Myös johtamista ja esimiestyötä arvioidaan tutkimuksissa pääsääntöisesti myönteisessä valossa. Samaan aikaan kuitenkin arjen keskusteluissa ja mediassa tulee esiin räikeitä tapauksia liittyen työelämässä käyttäytymiseen ja johtamiseen. Pauli Juutin kirja käsittelee eri näkökulmista juuri huonoa johtamista.

Kirja perustuu kerättyyn tarina-aineistoon, aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen sekä Juutin käytännön kokemuksiin ja asiantuntemukseen työelämän ja johtamisen kehittäjänä. Tarinat on kerätty ammattijärjestöjen kautta ja niitä on yhteensä 31 kappaletta.

Kirjan yksi lähtökohta on se, että johtamisesta puhutaan usein vain hyvän johtamisen näkökulmasta. Johtajat ovat sankareita, jotka johtavat organisaatioitaan menestyksestä toiseen tai pelastavat omalla toiminnallaan organisaation sitä uhkaavalta tuholta.

Johtamisesta puhutaankin yleisesti romantisoiden ja ihanteellisesta näkökulmasta. Menestystarinoita voidaan lukea mediasta ja toisaalta bisneskirjallisuus perustuu pitkälti menestyksekkäiden johtamisoppien jakamiseen.

Kuitenkin Juuti viittaa esimerkiksi amerikkalaiseen tutkimukseen, jossa on todettu, että 90 prosenttia työvoimasta on jossakin työuransa vaiheessa kohdannut huonoa johtamista. Toisen viitatun tutkimuksen mukaan 20-50 prosenttia toimitusjohtajista aiheuttaa kaaosta ja epäselvyyttä organisaatiossa.

Kirjassa otetaan kantaa myös ajankohtaiseen keskusteluun johtamisen ja organisoitumisen muutoksesta. Hierarkkisesta organisoitumisesta ja autoritaarisesta johtamisesta ollaan siirrytty eri asteisesti matalampien organisaatioiden, itseohjautuvuuden ja jaetun johtajuuden aikaan.

Organisaatiot ovat eri kehitysvaiheissa ja johtamisen mallit muuttuvat hitaasti. Murrosvaiheessa oleminen saattaa antaa tilaa juuri huonolle johtamiselle.

Keskeinen Juutin kirjan ajatus on se, että hyvä ja huono johtaminen esiintyvät usein yhdessä. Johtaminen on niin monisäikeinen kokonaisuus, että harva johtaja on tasaisesti hyvä kaikilla ulottuvuuksilla. Kaikkein yksinkertaisin esimerkki tästä on johtamisen jakautuminen asioiden ja ihmisten johtamiseen. Jo tälläkin perusulottuvuudella monien johtajien välillä on eroja.

Huonon johtamisen neljä ulottuvuutta

Juuti jäsentää kirjan huonon johtamisen toteutuvan neljällä eri ulottuvuudella: 1) hyvä ja huono johtaminen sekoittuvat, 2) huono johtaminen nojautuu puitteisiin, 3) huono johtaminen perustuu uhkakuviin ja 4) huono johtaminen kumpuaa esimiehen persoonallisuudesta.

Tasolla yksi esiintyvä huono johtaminen on yleisintä ja tasolla neljä harvinaisinta. Huonon johtamisen vaikutukset ovat myös vakavimmat tasolla neljä.

Johtamisen kannalta merkityksellisiä puitteita ovat esimerkiksi lainsäädäntö, muutostilanteet, raportointi ja tavoiteasetanta. Puitteet saattavat antaa tukea hyvälle, mutta myös huonolle johtamiselle. Huonossa johtamisessa puitteet antavat vipuvarren pakottavalle johtamiselle.

Rakentamalla uhkakuvia tai esittämällä utopistisia visioita voidaan tavoitella valtaa. Johtaja voi kuvata ulkoisia organisaation toimintaa ja olemassaoloa uhkaavia tekijöitä ja uhkakuvia, jotka vain hän pystyy voittamaan.

Vainoharhaisuus on keskeinen johtamiseen vaikuttava voima. Se ilmenee epäluulona muita organisaatioita, yksiköitä ja yksilöitä kohtaan. Juuti kiteyttää, että koko johtamisen ajatus luo siemenen vainoharhaisuudelle: johtamisella luodaan joukko, joka yhdistetään yhteisen päämäärän taakse. Samalla ryhmän ulkopuolisista tulee vastustajia ja heihin aletaan heijastaa omia kielteisiä tunteita.

Ahneet, sadistit, narsistit ja psykopaatit johtajina

Johtajan persoonaan liittyviä vinoumia ovat ahneus, sadismi, narsismi ja psykopatia. Näistä kenties eniten pinnalla kirjallisuudessa on ollut narsismi.

Ahneus voi liittyä paitsi taloudellisen hyvän, myös vallan kahmimiseen itselle. Ahneuden kierteeseen joutunut esimies saattaa alkaa käyttää kyseenalaisia keinoja etuja saadakseen. Ahneus myös sokeuttaa.

Narsismia esiintyy väestössä vähän, mutta valikoitumisen vuoksi johtajissa narsistit ovat yliedustettuina. Narsistiset ihmiset (johtajat) eivät kykene tuntemaan empatiaa ja he eivät kykene ottamaan muita huomioon. He luovat itselleen lähipiirin, eivätkä suvaitse kritiikkiä.

Psykopaatit narsistien ohella ovat yliedustettuina johtajien keskuudessa. Juuti toteaakin, että ”organisaatioissa työskentelee monia menestyviä psykopaatteja”.

Psykopaatit hurmaavat esimiehiään, manipuloivat työtovereitaan ja hyväksikäyttävät alaisiaan. He valehtelevat häikäilemättä ja saavat aikaa kaaosta ja ristiriitoja organisaatiossa. Johtajina psykopaatit pyrkivät keinoja kaihtamatta valtaan.

Sadisti käsittelee omaa ahdistustaan muiden kärsimysten kautta ja hän tuntee hallitsevansa omaa elämäänsä mitätöimällä muita. Juutin mukaan esimiehen sadistiset piirteet ilmenevät epäoikeudenmukaisena kohteluna, epäkohteliaisuutena, pakottamisena, julmuutena, vähättelynä, seksuaalisena ahdisteluna tai syrjimisenä.

Sadistinen esimies saattaa nolata ihmisiä julkisesti. Hän saa mielihyvää alistaessaan toisiaan valtansa ja kokee olevansa oikeutettu tekemään näin, koska hänellä on valtaa.

Taulukko tiivistää, miten eri ulottuvuuksilla esiintyvä huono johtaminen manifestoituu eri tavoilla.

Ulottuvuus Ilmeneminen
1. Hyvä ja huono johtaminen esiintyvät yhdessä. Ilmapiiriongelmia
2. Puitteisiin nojautuva huono johtaminen Luottamuspula
3. Uhkakuville perustuva johtaminen Kulttuurin vääristyminen
4. Esimiehen persoonallisuudesta kumpuava huono johtaminen Pahuuden henkilöityminen

Lähde: Pauli Juuti.

Huonon johtamisen kitkeminen

Kirjan lopussa pohditaan, miten huono johtaminen voidaan kitkeä. Keskeistä on huonoon johtamiseen puuttuminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska huonon johtamisen ongelmilla on taipumus pahentua ajan myötä. Ongelmat eivät myöskään poistu itsestään.

Kirjassa esitetään lähestymistapoja ja konkreettisia keinoja eri ulottuvuuksilla toteutuvan huonon johtamisen korjaamiseksi. Huonon johtamisen kitkeminen edellyttää rohkeutta, pitkäjänteisyyttä ja usein myös ulkopuolista apua.

Tässä kohden käsitellään myös esimiehen omia keinoja ja mahdollisuutta huonon johtamisen korjaamisessa. Keskeistä on muun muassa se, että esimies tietää mitä työyhteisössä tapahtuu, hän saa palautetta, hän osaa käsitellä tunteitaan ja hänen oma elämänsä on tasapainossa.

Kirjan lopussa Juuti palaa vielä siihen, että yleensä fokus organisaatioiden kehittämisessä on hyvässä johtamisessa ja sen aikaansaamisessa. Tällöin kuitenkaan ”..pahuutta ei katsota silmästä silmään”. Huonoon johtamiseen puuttuminen vaatii usein erillisen kehittämisprojektin.

Lopuksi

Kirja on erilaisella näkökulmallaan piristävä poikkeus johtamiskirjallisuudessa. Kirjassa hyödynnetään onnistuneesti Juutin pitkää kokemusta työelämän ja johtamisen kehittämisessä, kirjallisuutta sekä kirjaa varten kerättyä aineistoa.

Esitetty huonon johtamisen neljän ulottuvuutta toimivat hyvin kirjan rakenteen jäsentäjinä kantaen aina lopun ratkaisuehdotuksiin saakka. Ratkaisuehdotukset eivät olleet pakkopullaa, kuten toisinaan johtamiskirjoissa, vaan ne niveltyivät hyvin esitettyihin haasteisiin.

Kirja antaa eväitä pohtia muita johtamisesta kertovia kirjoja, joita olen aikaisemmin esitellyt tässä blogissa. Onhan esimerkiksi Risto Siilasmaan tuoreen kirjan nimikin Paranoidi optimisti. Steve Jobsin johtaminen perustui vahvasti uhka- ja viholliskuvien luomiseen. Ja Stephen Elop loi uhkakuvia kertomalla yhtiön olevan palavalla öljynporauslautalla.

Kirja tuo mielestäni hyvin esille paitsi huonon johtamisen ominaispiirteitä, myös johtamisen haasteellisuuden. Johtajiin kohdistuu paljon erilaisia paineita ja odotuksia. Hyvässä johtamisessa on niin monta ulottuvuutta, että johtaja saattaa helpostikin pudota huonon johtamisen hetteikköön.

Pauli Juuti: Huono johtaminen. Tuhon tieltä toimivaan työyhteisöön. Gaudeamus 2018.