Nukkuminen tarvitsee vallankumouksen (Arianna Huffington: The Sleep Revolution)

nukkuminen

Arianna Huffington käsittelee kirjassaan unen ja nukkumisen merkitystä eri aikoina ja sitä, miten nyt, eri syistä johtuen, tarvitsemme uneen liittyvän vallankumouksen.

Huffington käy myös läpi uneen liittyviä tieteellisiä tutkimustuloksia sekä antaa nukkumiseen liittyviä (melko tuttuja) vinkkejä. Lisäksi käsitellään merkkejä siitä, että uneen ja nukkumiseen on jo alettu suhtautua uudella tavalla.

Nukkumiseen on suhtauduttu eri tavoin eri aikoina

Entisinä aikoina nukkuminen oli ylellisyys, joka oli varattu rikkaille ja jumalten suosiossa oleville ihmisille. Hyvä uni ansaittiin elämällä kunnollista elämää. Muinaisessa Kreikassa ja Egyptissä oli ”unitemppeleitä”, joissa unia tulkitsemalla etsittiin vastauksia elämän ongelmiin ja sairauksien hoitoon.

Ennen teollistumisen aikaa nukkuminen oli useissa kulttuureissa erilaista kuin nyt. Se jakautui kahteen jaksoon, joiden välissä tehtiin askareita, kuten lämmitettiin asuntoa, pohdiskeltiin nähtyjä unia tai rukoiltiin. Tämä kahden unijakson väliin sijoittunut valveillaoloaika oli erilaista kuin valveillaolo päiväsaikaan.

Teollistumisen aikaan suhtautuminen nukkumiseen muuttui. Arvokasta aikaa katsottiin olevan sen ajan, joka vietettiin tehtaassa työtä tehdessä. Nukkuminen oli ajan haaskausta. Nukkumattomuus oli (maskuliinista) voiman osoittamista, nukkuminen oli tarkoitettu heikoille. Nämä piirteet ovat kulttuurissamme enemmän tai vähemmän näkyvissä edelleen. Onhan meillä esimerkiksi ”haudassa levätään”-tyyppisiä sanontoja.

Teollistuminen vaikutti nukkumiseen myös muutoin. Tehtaat alkoivat toimia vuoroissa, joka rikkoi nukkumisrytmiä. Työ oli vaarallista ja nukkumattomuus lisäsi onnettomuuksien riskiä. Näistä syistä unesta tuli työmarkkinakysymys, jota alettiin säädellä työaikaan liittyvillä säännöksillä.

Nykyaika muuttaa suhdettamme työhön jälleen

Uusien viestivälineiden myötä olemme jatkuvasti tavoitettavissa työasioissa. Työn ja vapaa-ajan välinen raja haurastuu tai poistuu kokonaan. Jatkuva viestintä ja sinivalo lisäävät ärsykkeiden määrää ja vaikeuttavat nukahtamista. Tutkimusten mukaan erilaiset unihäiriöt ovat lisääntyneet Suomessa ja muissa maissa.

Samalla tavalla kuin teollistumisen aikaan, on jälleen syntynyt tarve suhtautua uneen uudella tavalla ja vakavammin. Huffingtonin sanoin, tarvitaan vallankumous.

Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että huono nukkuminen on yhteydessä moniin sairauksiin, työtehon laskemiseen, hyvinvoinnin kokemukseen ja monenlaisten onnettomuusriskien kasvuun.

Yhä useampi ihminen on ”herännyt unestaan” ja huomannut unen tärkeän merkityksen. Suuryritysten johtajat ja huippupoliitikot käyttävät puheenvuoroja unen merkityksestä ja näyttävät itse esimerkkiä. Maailmalla työpaikoille rakennetaan huoneita (naprooms), joissa työntekijöillä on mahdollisuus käydä ottamassa päiväunia.

Huippu-urheilijat ovat alkaneet ymmärtää, että unella voi olla ratkaisevan tärkeä rooli kun kilpaillaan voitosta pienillä marginaaleilla. Huippuammattilaisjoukkueet ovatkin palkanneet omia uniasiohin keskittyviä valmentajia varmistamaan urheilijoiden riittävää unen saantia.

Painajaiset ja hyvän unen eväät

Kirja sisältää kiinnostavan jakson painajaisista. Iän karttuessa painajaisten näkeminen tutkimusten mukaan vähenee. 55-vuotias näkee painajaisia kolmanneksen siitä, mitä 25-vuotias. Naiset näkevät painajaisia enemmän kuin miehet.

Miehillä painajaisten aiheina ovat onnettomuudet ja sodat, naisilla enemmän ihmissuhteisiin liittyvät konfliktit. Putoaminen, kaatuminen ja juuri takaa-ajetuksia tuleminen ovat yleisiä painajaisten aiheita. Ja se, että ei ole valmistautunut johonkin tilanteeseen.

Teknologia on sekä riski, että mahdollisuus nukkumisasioissa. Aplikaatioilla voi mitata unen laatua ja määrää ja ne voivat antaa vinkkejä uniasioissa. Uusia innovaatioita tehdään tällä alueella koko ajan.

Unen kannalta ratkaisevat asiat liittyvät kuitenkin hyvin pitkälle omaan elämäntyyliin. Omalla kohdalla toimivat rauhoittumisen rutiinit täytyy jokaisen itse löytää, jos kärsii huonosta nukkumisesta.

Oma lukunsa on lääketeollisuus. Nukkumisongelmat ja lääkkeet on Huffingtonin mukaan vaarallinen naimakauppa. Vaikka unilääkkeillä on tietyissä tilanteissa roolinsa, lääkkeiden käyttö yleistyy huolestuttavasti. Sivuvaikutusten ja riippuvuusongelmien vuoksi  tämä ei ole ongelmatonta, paitsi ehkä lääketeollisuuden näkökulmasta.

Lopuksi

Arianna Huffingtonin kirja käsittelee uniasioita monesta eri näkökulmasta ja monipuolisesti. Itse koin kiinnostavimmaksi teemaan liittyvät laajemmat pohdinnat, kuten miten uneen ja nukkumiseen on suhtauduttu eri aikoina ja miten niihin on reagoitu.

Kirjassa on valtava määrä viitteitä kirjallisuuteen ja sivustoille, joista teemasta saa listätietoa.

Nukkumisvinkeistä en löytänyt itselleni mitään uutta. Kirja on kiinnostavimmillaan juuri pohtiessaan unen ja nukkumisen roolia yhteiskunnassa ja työelämässä. Suosittelen kirjaa teemasta kiinnostuneille.

Samaan teemaan liittyvä erinomainen kotimainen kirja on Leeni Peltosen Valvomo, jonka olen esitellyt täällä.

Arianna Huffington: Sleep Revolution. Transforming your life, one night at a time. Harmony Books, New York. 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Lisää otsikko napsauttamalla (Katleena Kortesuo ja Jarkko Sjöman)

lisääotsikkoKirja on kaunis kuin kukkanen.

Olennainen osa asiantuntijan työtä on erilaisten esitysten pitäminen. Yleisöt ja tilanteet vaihtelevat: on esityksiä isoissa ja pienissä tilaisuuksissa. On esityksiä työkokouksissa kollegoille ja esityksiä päättäville tahoille, kuten johtoryhmille. On myös esitelmiä isoissa tilaisuuksissa sadoille ihmisille.

Esityksissä ja esiintymisissä on sekä yhteisiä että erilaisia piirteitä. Samalla sapluunalla ei voi mennä erilaisiin tilaisuuksiin, jos haluaa saada esityksellään haluttuja vaikutuksia aikaan.

Keskeinen osa esityksiä nykypäivänä on PowerPoint tai vastaava esitysohjelma. Tilanteeseen sopivan ja vaikuttavan esityksen luomiseen kannattaa käyttää harkintaa ja aikaa. Tylsä tai sekava esitys ei saa aikaan halutunlaisia vaikutuksia.

Näihin kysymyksiin ja tilanteisiin pureutuu Katleena Kortesuon ja Jarkko Sjömanin uusi kirja Lisää otsikko napsauttamalla: Asiantuntijan käsikirja diaesityksiin ja presentaatioihin.

Katleena on omien sanojensa mukaan ”Suomen kallein siivooja”, tietokirjailija ja yrittäjä. Hänen bloginsa Ei oo totta on yksi must-seurattavia, jos haluaa tietää mitä somessa ja viestinnässä ajankohtaista on pinnalla. Olen tavannut Katleenan kerran ja kuunnellut hänen esityksensä. Voin kertoa, että Katleenalla oli sana hallussa ja yleisö näpeissään.

Jarkko on henkilöbrändin rakentamisen asiantuntija. Hänen bloginsa löytyy täältä. Jarkon yksi hieno teko on ollut koota yhteen ja julkistaa netistä löytyvät ilmaiset kuvapankit, joita itsekin olen hyödyntänyt. Jarkkoa en ole tavannut, mutta ”tunnen” hänet sosiaalisesta mediasta ja seuraan hänen blogiaan.

Mutta mennään itse kirjaan.

Kirjan sisältö

Kirja on jaettu napakoihin kappaleisiin. Niiden teemoja ovat muun muassa esityksen suunnittelu, sisältöjen rakentaminen, diaesityksen rakenne, kuvien ja tekstin suhde, esityksen pitäminen ja esityksen jälkihoito (mm. palautteen kerääminen).

Otsikoista jo voi päätellä, että lukija saa varsin kattavan ja seikkaperäisen ohjeistuksen esitystensä valmisteluun. Sisältöjen suunnittelun punaisina lankoina ovat muun muassa valmistautuminen, suunnitelmallisuus, esityksen muokkaaminen kohderyhmälle ja tavoitteisiin sopivaksi.

Sisällöissä haetaan tyylikkyyttä, selkeyttä ja linjakkuutta. Visuaalisuus voittaa tekstimassan ja vuorovaikutus tiedon kaatamisen yleisön päälle. Tehokeinoja voi käyttää, mutta överit ovat liikaa.

Esitys ja esitysmateriaalit ovat osa firman brändiä. Ja ne ovat tietenkin keskeinen osa asiantuntijan henkilöbrändiä.

Kirja antaa ohjeet visuaalisuuden ja tekstin suhteen säätämiseen ja oikeanlaisten graafien valintaan. Valinnat perustellaan siitä näkökulmasta, mikä on ihmisille tyypillinen tapa lukea, hahmottaa ja omaksua. Ja kuinka paljon informaatiota ihmiset pystyvät ottamaan vastaan. Näistä elementeistä syntyy vaikuttavuus.

Kirja käsittelee suuria ja pieniä linjoja. Esimerkkejä pienistä yksityiskohdista ovat mm. teemat, pitääkö esitys lähettää järjestäjille etukäteen ja minkälainen on hyvä lopetusdia. Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on, että ei ja jälkimmäiseen, että mielellään ennemmin kannattaa lausua sanallinen kiitos kuin esittää kiitosdia.

Kaikki käsitellyt pienet kysymykset ovat konkreettisia esitelmien pitäjien jatkuvasti työssään kohtaamia.

Kirjassa kehotetaan varomaan esitysohjelman valmiita diapohjia. WordArt on aina ruma ja ohjelmien clipart-kuvat tylsiä. Olen samaa mieltä, mutta jäin miettimään, miksi ohjelmat pursuavat näitä valmiita ominaisuuksia kun kukaan ei niitä halua käyttää. Ei ole häävi työ niiden suunnittelijalla!

Kirjassa lanseerataan muutamia hauskoja rooleja, kuten korporaatiokoira ja brändipoliisi. Ensin mainittu kierrättää samaa diasettiä kaikissa tilaisuuksissa joissa puhuu ja jälkimmäinen vahtii esimerkiksi firman diapohjan käyttämistä direktiivien mukaisella tavalla.

Erityisen hyvä kappale kirjan loppupuolella käsittelee esiintymistä. Tässä kohdassa puhutaan pukeutumisesta, kehonkielestä ja vuorovaikutuksesta yleisön kanssa.

Otsikon ”iik, jännittää” alla tulee käsitellyksi jännittämisen kanssa eläminen.

Esitys ei nykyään ole pelkkä esitys. Tärkeää on varmistaa, että esityksessä käytetty diasetti ei jää kertakäyttöiseksi. Se pitää tallentaa esimerkiksi SlideShareen ja sitä pitää jakaa eri kanavissa. Onnistunut jakaminen moninkertaistaa helposti yleisön.

Kirjassa on listattu iso joukko lähteitä, blogeja, verkkoartikkeleita, Slideshare-tilejä ynnä muuta teemaan liittyvää hyödyllistä ja mielenkiintoista. Esillä ovat myös Jarkon aikaisemmin jo kokoamat ilmaiset kuvapankit, joilla kuka tahansa voi ryydittää omaa esitystään.

Esitys ja minä

Aihe on tuttu itselleni. Pidän melko paljon esityksiä ja laadin niihin esitysmateriaaleja. Toisten esitysten seuraaminen on myös tuttua puuhaa. Seuraavassa joitakin ajatuksia teemasta tätä taustaa vasten.

Omassa kuplassani esitysten laatua yleisesti heikentävät seuraavat asiat:

  • esityksessä on liikaa kalvoja
  • kalvoissa on liikaa tekstiä
  • kalvot ovat pääosassa, eikä puhe

Ja vielä: Kuten alakoulussa poikani oli jo oppinut: ”Isä, ei ole tarkoitus, että luetaan, mitä niillä kalvoilla on.”

Itse yritän pitää tekstin määrän pienenä ja visuaalisuuden asteen kohtalaisena. Käytän valokuvia, graafeja (esim. palkkeja ym.) ja kaavakuvia (esimerkiksi prosessikaavioita yms.). Viimeksi mainitut ovat mielestäni antoisimpia elementtejä, koska niiden avulla on mahdollista osoittaa prosessit ja asioiden liittyminen toisiinsa.

Puhun samasta teemasta usein ts. saman setin materiaalit toimivat useissa tilaisuuksissa. Kehittelen tematiikkaa kuitenkin koko ajan eteenpäin lisäämällä uusia kalvoja.

Esityksen laatiminen uudesta teemasta on mieluisaa, mutta työlästä. Jos saan esitelmäpyynnön puolen vuoden päähän, ajattelen ensin, että aikaa uuden esityksen laatimiseen on runsaasti. Usein valmistautumisessa tulee kuitenkin kiire tai esitys luiskahtaa tuttuun muottiin. Toisinaan kuitenkin onnistun käyttämään valistautumisajan hyvin ja luomaan uutta.

Esityksissäni on kyllä huomattavasti parantamisen varaa, jos niitä vertaa kirjan vinkkeihin ja ohjeisiin. Niinpä kirja oli itselleni hyödyllinen.

Hyvin esitysten laatiminen on aikaavievää puuhaa. Ranskalaiset viivat kokoaa nopeasti, mutta visuaalisten elementtien luominen on hitaampaa.

Kirja kannustaa suhtautumaan ammattimaisesti esitysten valmisteluun ja esitysten pitämiseen.

Suosittelen Katleenan ja Jarkon kirjaa niille, jotka työssään käyttävät diaesityksiä ja esiintyvät. Kirjan avulla hahmottaa hyvin ne kohdat, joissa omaa tekemistä voi muuttaa paremmaksi.

Kirjan ”vakava” asiasisältö käsitellään huumoria viljellen, joten myös naurun hörähdykset ovat mahdollisia kirjaa lukiessa. Kirja on myös huolellisesti viimeistelty, joka tietenkin aihepiiriin sopii.

Katleena Kortesuo ja Jarkko Sjömän 2017: Lisää otsikko napsauttamalla: Asiantuntijan käskirja diaesityksiin ja presentaatioihin. Kauppakamari. Helsinki.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Muistikirja sinnittelee

alejandro-escamilla-4

Paperittomuus saa koko ajan lisää jalansijaa toimistoissa. Trendiä avittavat paitsi kehittyvät digitaaliset välineet, myös vaikkapa toimiston ekologista jalanjälkeä pienentämään pyrkivät ohjelmat, kuten WWW Green Office.

Yksi pieni valinta paperittomuudessa on valinta siitä, tekeekö työntekijä omat muistiinpanonsa paperille vai sähköisenä.

Paperisen vaihtoehdon osalta ehdoton ykkönen on mustakantinen muistikirja, jonka koko voi vaihdella. Yleensä muistikirja on kuitenkin vähintään keskikokoinen.

Sähköisiä välineitä ovat Evernote tai Onenote, joita voi käyttää eri päätelaitteilla. Muistiinpanoja voi tietenkin tehdä myös Wordilla ja monella muullakin välineellä.

Miksi aloin pohtia niinkin yksinkertaista asiaa kuin muistiinpanojen tekemistä?

Valinta on tietysti omakohtaisestikin relevantti. Olen kokeillut kaikkia edellämainittuja sähköisiä välineitä. Minulla on myös ollut lukuisia paperisia muistikirjoja.

Mutta kiinnostuin asiasta muista syistä.

Huomasin nimittäin, että digitaalisuuden etenemisestä huolimatta paperista muistikirjaa käytetään laajasti. Sitä käytetään yleisesti piireissä, joissa sitä ei todellakaan odottaisi nykypäivänä käytettävän. Havaintoja viime viikoilta:

Pörssissä noteeratun IT-firman päälliköt tekivät kokouksessa muistiinpanoja muistikirjoihin.

Yritysvierailulla pienessä nopeasti kasvavassa IT-firmassa yritystä esittelevällä asiantuntijalla oli edessään muistikirja.

Kahden ison konsultointifirman johtoon kuuluvat henkilöt tukeutuivat kokouksissa mustiin muistikirjoihin.

Johtamiskoulutuksessa osallistujille jaettiin oppilaitoksen logolla varustetut mustat muistikirjat.

Näyttää siis siltä, että moni edelläkävijä jättää digitaaliset muistiinpanovälineet käyttämättä.

Sähköisillä muistiinpanoilla on monia etuja

  • Muistiinpanot ovat käytettävissä eri päätelaitteilla.
  • Niitä voi jakaa muille.
  • Omiin muistiinpanoihin voi tehdä hakuja.
  • Muistiinpanoihin voi liittää erilaisia materiaaleja ja linkkejä verkosta
  • Muistiinpanoihin voi liittää kuvia
  • Vuosikausien muistiinpanot voi säilöä samaan ”paikkaan”.
  • Muistiinpanot ovat turvassa fyysiseltä hukkumiselta pilvessä.
  • Muistiinpanoja ei tarvitse kirjoittaa puhtaaksi tai ne ovat kokouksen jälkeen lähes puhtaaksi kirjoitettuja

Sähköinen muistikirja näyttää siis monessa suhteessa hakkaavan perinteisen välineen vähintään 6-0.

Miksi vanha musta vielä sinnittelee?

Tutkimusten mukaan kynän ja paperin käyttö edesauttavat oppimista paremmin kuin sähköiset välineet. Piirtämisellä ja käsinkirjoittamisella on yleisesti positiivinen vaikutus aivotyöskentelyyn ja aivojen kehittymiseen.

Sähköisillä välineillä voi toki myös piirtää, mutta… onhan se kömpelöä.

Oma muistikirja onkin ehkä enemmän oman henkilökohtaisen ajattelun ja muistamisen apuväline. Muistikirjoihin syntyy raapustuksia ja piirustuksia, joita ei ole tarkoituskaan jakaa kenellekään. (Eikä niistä kukaan muu selvää saisikaan.) Vaikka merkintöihin ei koskaan palaisikaan, ne auttavat kuitenkin jäsentämään omaa ajattelua ja esillä olevaa asiaa, sen eri ulottuvuuksia.

Kokouksissa joku voikin tehdä muistiinpanot sähköisesti. Nämä toimivat ”virallisena” jaettavana dokumenttina. Osallistujien piirustukset ja riipustukset saattavat olla tehneet tehtävänsä kun kokous päättyy.

Mitä välineitä sinä käytät muistiinpanojen tekemiseen ja miksi?

Kuva: Unsplash.com

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä

howtuOman vireen, työn organisoinnin, palautumisen ja vuorovaikutuksen parantaminen on yksi ajankohtainen työelämäkeskustelun trendi. Työelämän muuttuessa pirstaleisemmaksi ja kompleksisemmaksi on tuloksellisuuden ja oman hyvinvoinnin vuoksi aikaisempaa tähdellisempää miettiä, miten työnsä tekee ja vapaa-aikansa viettää.

Tähän markkinarakoon kiilaa kirjallaan How to Have a Good Day McKinsey-konsultointifirmassa pitkän uran tehnyt, laajalevikkisten amerikkalaislehtien kolumnisti ja huippuyliopistoissa kouluttautunut ekonomisti Caroline Webb.

Kirjan tausta

Kirjan tieteellinen – joskin melko ohuesti kirjassa kuvattu – tausta kumpuaa psykologiasta, käyttäytymistaloustieteestä ja aivotutkimuksesta.

Keskeisiä ajatuksia ovat ensinnäkin aivotoiminnan kaksijakoisuus (neuvotteleva ja kontrolloitu versus automaattinen ja vaistomainen). Kun työtavat sovitetaan hyödyntämään tätä kaksinaisuutta, työ on sujuvampaa ja tuloksellisempaa.

Toisaalta tärkeäksi ulottuvuudeksi on valittu puolustautuminen uhkia vastaan (threat) versus palkkioiden löytäminen (discovery). Puolustus-moodissa emme ole fiksuimmillamme. Itsetuntemus voi auttaa ohjaamaan omaa moodia löytämismoodiin ja tätä kautta luovempaan työskentelyyn. Taitavasti toimien voimme myös auttaa toisia löytämään olotilan, jossa luova työskentely on mahdollista.

Kolmanneksi tärkeäksi tunnistetaan mielen ja kehon yhteys. Tässä keskeinen havainto on se, että fyysinen aktiivisuus voi olla hyvin merkityksellinen älyllisen suoriutumisen, resilienssin tai itseluottamuksen näkökulmasta.

Kirjan taustassa on samaa kysymyksenasettelua kuin Minna Huotilaisen ja Leeni Peltosen kirjassa Tunne aivosi (lue esittelyni kirjasta tästä). Mainittu suomalainen kirja on kuitenkin tieteellisen taustansa suhteen huomattavasti perusteellisempi.

Ole oman elämäsi toimitusjohtaja

Suurin osa kirjasta käsittelee sitä, miten omalla tekemisellä, ajattelulla ja valinnoilla voi edesauttaa sitä, että oma päivä olisi ”hyvä päivä”.

Näkökulmia ovat muun muassa priorisointi, tuotteliaisuuden ylläpitäminen ja lisääminen, vuorovaikutussuhteissa toimiminen, ajattelun boostaaminen, resilienssi sekä energiatason ylläpitäminen.

Defensiivisen moodin taustalla on sosiaalisia tarpeita, kuten esimerkiksi mukana oleminen, reiluus, kunnioitus, autonomia, kompetenssi, merkitys, turvallisuus ja lepo. Kirjassa luetellaan jokaisen sosiaaliseen tarpeeseen liittyviä triggereitä, joita on hyvä tarkastella eri vuorovaikutustilanteissa. Samoin esitellään keinoja, joilla mahdolliset haasteet voidaan välttää.

Vuorovaikutustilanteisiin kirja antaa monenlaisia vinkkejä. Näkökulmia ovat muun muassa, miten kuunnella, miten luoda tunnelmaa, miten saada omia ideoita läpi kokouksissa ja miten ratkoa mahdollisia ristiriitoja.

Hankalien ihmisten kohtaamiseen suositellaan lähestymistapaa, joka korostaa, että persoona on sinällään hyvä, mutta vaikeat olosuhteet kenties tekevät henkilön käyttäytymisestä haasteellista.

Kirjassa opetetaan myös, miten sanotaan ”ei” fiksusti. Kas näin se käy:

  • aloita lämmöllä – osoita kiitosta ja tunnustusta henkilön kysymykselle
  • sano Sinun ”kylläsi” – kerro innostuneesti, mikä on tärkein prioriteettisi juuri nyt
  • sano ”ei” – kerro, että tämä tarkoittaa, että edellä mainitusta syystä et voi ottaa tarjottua tehtävää vastaan
  • lopeta lämmöllä – ehkä voit lopuksi auttaa kysyjää, esimerkiksi kertomalla kuka toinen voisi auttaa asiassa. Aivan lopuksi osoita huomiota ja ymmärrystä kysyjälle ja hänen asialleen.

Konkreettisia vinkkejä, joilla hyvää päivänkulkua voi edesauttaa ovat mm. seuraavat:

  • Ajattele aamulla, mikä tänään on tärkeää. Mieti mitä tämän asian saavuttaminen merkitsee asenteen, fokuksen ja toiminnan näkökulmasta.
  • Visualisoi ja kuvittele saavutuksesi.
  • Jaksota työpäivä, varaa aikaa esimerkiksi luovalle työlle ja rutiineille.
  • Mieti minkälainen mentaalinen olotila edistää tavoitteesi saavuttamista ja valmista itsesi siihen musiikilla, taiteella tai muulla rutiinilla.
  • Järjestä lounaalla itsesi vuorovaikutukseen jonkun sellaisen kanssa, josta pidät.
  • Työpäivän jälkeen mieti kolmea hyvää asiaa, jotka tapahtuivat päivän aikana.
  • Älä katso älylaitteita illalla, käytä oikeaa herätyskelloa, äläkä kännykkää.

Samantyyppisiä työpäivän eri vaiheisiin liittyviä niksejä on kirjassa kymmenittäin.

Kokoukset ja sähköpostit keskiössä

Kirjan loppupuolella käsittellään vielä asiantuntijatyössä alati tärkeitä asioita, eli kokouksia sekä sähköposteja. Molempiin annetaan tuttuja ja toisaalta hieman uudempia vinkkejä.

Sähköpostitse kehotetaan lähettämään lyhyitä viestejä ja käyttämään selkeää yksinkertaista kieltä. Kysymykset tai asiat joihin halutaan suunnata huomiota, tulee korostaa.

Viesteissä on hyvä peilata tunnelmaa: Jos saat lämminhenkisen viestin, päätä viestisi esimerkiksi toteamukseen, että odotat tapaamista viestin lähettäjän kanssa.

”Säästä retoriikka romaaniisi tai hääpuheeseesi”.

Sähköpostien käsittelemiseen liittyviä ohjeita ovat mm., että ”älä lue viestejäsi koko ajan, vaan varaa siihen oma aika”. Toisaalta lanseerataan OHIO-periaate (Only Handle it Once), eli uudet viestit pitää pystyä käsittelemään yhdellä kerralla.

Kokousten suhteen todetaan muun muassa se, että asialistat on hyvä rakentaa kysymysmuotoon. On parempi esimerkiksi laittaa asiakohdaksi ”miten parannamme tiimityötä”, eikä ”tiimityön kehittäminen”. Kokoukset kehotetaan aloittamaan jollakin positiivisella asialla, näin autetaan muita osallistujia pääsemään discovery-moodiin.

Lopuksi

Aivan viimeisessä jaksossa pohditaan syitä, miksi kirjan opit mahdollisesti jäävät käyttämättä ja miten nämä sudenkuopat vältetään.

Kirja on kirjoitettu jäntevään struktuuriin. Kappaleet alkavat johdannolla ja päättyvät kiteytyksiin. Aivan kirjan lopussa on vielä taulukko keskeisistä konkreettisista vinkeistä.

Kirja esiintyi hiljattain World Economic Forumin ja Fortunen listalla, jolla lueteltiin viisi business-kirjaa, jotka vuonna 2016 oli syytä lukea.

Itse luin kirjan ekskursiona modernin itsensäjohtamisen maailmaan. Monet vinkeistä tuntuivat yksinkertaisilta, joitakin ahaa-elämyksiä sentään koin. Suosittelen kirjaa, jos tämä ajankohtainen tematiikka työelämän osa-alueista kiinnostaa.

Hyvän päivän rakennuspalikoita on kirjassa paljon. Kovin runsas annos näitä oppeja omaan päivää sovellettuna tuntuisi kenties tukahduttavalta. Pienenkin osan soveltaminen saattaa kuitenkin tehdä omasta päivästä piirun verran paremman.

Caroline Webb 2016: How to Have a Good Day. Think Bigger, Feel Better and Transform Your Working Life. MacMillan, London.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Valvomo (Leeni Peltonen)

valvomoUnihäiriöt lisääntyvät. THL:n mukaan runsas 40 prosenttia työikäisistä raportoi kokevansa unettomuutta toisinaan, muutaman kerran viikossa tai muutaman kerran kuukaudessa. 1970-luvulla vastaava luku oli 20-30 prosenttia.

Täsmällinen lukujen vertailu on vaikeaa, koska ihmisten tapa vastata kyselyihin tai tietoisuus ongelmista saattaa olla muuttunut. Muutkin tiedot kuitenkin viittaavat uniongelmien lisääntymiseen. Ilmiö on kansainvälinen.

Huonolla unella on monia seurauksia. Se muun muassa alentaa koettua hyvinvointia, lisää sairastavuutta, alentaa työtehoa sekä lisää onnettomuuksien ja tapaturmien riskiä.

Uniongelmat ovat piilossa. Ne eivät ole samalla tavalla havaittavissa kuin fyysinen vika tai vamma. Unettomuus on myös henkilökohtainen asia, johon saattaa olla vaikea tarttua työpaikalla.

Toimittaja, entinen Kotilieden päätoimittaja Leeni Peltonen on kirjoittanut teemasta kirjan. Se on on kirjallisuuteen ja asiantuntijoiden haastatteluihin perustuva tietokirja, mutta sisältää omakohtaisen tarinan. Tarinassa keskeisiä ovat kirjoittajan eri roolit työelämässä ja sen ulkopuolella.  Saatetekstissa Peltonen toteaa, että kirjasta tuli lopulta henkilökohtaisempi kuin alunperin oli tarkoitus.

Tarinan vaiheet ovat ”havahtuminen”, ”tietoa” ja ”ratkaisuja”. Ongelman edessä pysähtymisen jälkeen Peltonen hankkii tietoa ja päätyy lopulta ratkaisuihin. Asiat eivät tietenkään käytännössä etene näin suoraviivaisesti.

Kirjan yksi perusteemoista on etsiä unettomuuden hoitoon muita keinoja kuin lääkehoito. Lääkehoito saattaa väliaikaisesti olla ratkaisu joissakin tilanteissa. Pitkittyneessä käytössä lääkkeisiin liittyy kuitenkin monia ongelmia. Lääkkeet eivät myöskään korjaa unettomuuden taustalla olevia syitä.

Kirjassa puhutaan jonkin verran lääkkeistä. Keskeisemmässä roolissa on kuitenkin pohtia ilmiöön liittyviä elintapoihin liittyviä syitä. Tältä alueelta löytyvät myös ne valinnat, joilla itse kukin voi omaan uneensa vaikuttaa.

Kirjassa käydään läpi unettomuuden syitä ja riskiryhmiin kuuluvia. Huolehtivat ja herkät kärsivät unettomuudesta enemmän. Naisilla ongelmat ovat tavallisempia kuin miehillä. Unettomuus näyttäisi myös periytyvän sekä biologisesta että sosiaalisesti. Jälkimmäinen oli minulle uusi ajatus.

Elämäntyylimme vaikuttaa voimakkaasti uniasioihin. Stressi, kiire, ja ympärivuorokautinen digitaalinen viestintä ja varuilla olo haittaavat unta. Oma keskeinen merkityksensä on ravinnolla, liikunnalla ja omilla nukkumista tukevilla päivärytmiin liittyvillä valinnoillamme.

Samaan aikaan kun ajassamme on yhä enemmän hyvää nukkumista uhkaavia riskejä, on myös myönteisiä asioita. Tietoa on saatavilla paljon. Pienelläkin rahalla voi hankkia teknisiä apuvälineitä, joilla voi mitata unen määrää ja laatua. Myös ammattiapua on saatavilla.

Kirja on kokeen toimittajan rautaisella ammattitaidolla kirjoitettu. Tarina etenee sujuvasti ja hankalatkin lääketieteelliset asiat, kuten asiaan liittyvä aivojen toiminta, väännetään sopivalla tavalla rautalangasta.

Tieteen ohella kirjassa esiintyy viittauksia kaunokirjallisuuteen, jossa teemaa on sivuttu. Kirja on jaksotettu lyhyisiin kappaleisiin ja perusasiat kootaan tietoiskuihin. Kirjan lopussa on vinkkejä lisätiedosta.

Kirjasta saa tietoa uniongelmien taustalla olevista syistä sekä siitä, mitä itse kukin voi tehdä oman unensa määrän ja laadun parantamiseksi.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita uniasiat pohdituttavat. Kirjalla on tärkeä rooli myös siinä, että se tuo uniasioita esiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Peltonen ylläpitää Nuku paremmin verkkosivua ja hän on perustanut Facebookiin samannimisen vertaisryhmän.

Leeni Peltonen 2o16. Valvomo – Kuinka uneton oppi nukkumaan. Otava, Helsinki. 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Team of teams (Stanley McChrystal)

Team-of-TeamsToimintaympäristössämme tapahtuvat muutokset tapahtuvat aikaisempaa nopeammin ja arvaamattomammin. Tapahtumien rytmi on nopeampi, eikä syy-seuraussuhteita nähdä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ratkaisuja erilaisiin ongelmiin on vaikea löytää, koska ongelmat ovat luonteeltaan ”pirullisia”.

Maailmasta siis tullut kompleksisempi. Hyvän pohdinnan teemasta ja sen vaikutuksista päätöksentekoon on kirjoittanut Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Miten tässä maailmassa johdetaan ja organisoidutaan? Kiintoisan näkökulman tähän avaa kirjassaan Team of Teams entinen USA:n armeijan erikoisjoukkojen komentaja Stanley McChrystal.

McChrystal toimi komentajana Irakissa 2000-luvun alussa, jossa hänen joukkonsa taistelivat Al-Qaidaa vastaan. Hän huomasi, että maailman parhaiten resursoitu, parhaalla teknologialla varustettu ja huippuunsa koulutettu organisaatio ei pärjännyt taistelussa monella mittarilla heikommaksi arvioitua vastustajaa vastaan.

Taistelussa menestyminen olisi vaatinut nopeaa analysointikykyä, tilanteisiin mukautumista ja välitöntä reagointia. Ongelmaksi osoittautui organisoituminen perinteisellä tavalla hierarkkisesti. McChrystalin joukot olivat auttamattomasti liian hitaita nopeisiin ja yllättäviin tilanteisiin.

Perinteinen armeijan organisoituminen perustuu hierarkiaan, jossa päätösvalta on suorittavan portaan yläpuolella ja eri toiminnot ovat tyypillisesti siiloutuneet omiin organisaatiohaaroihinsa.

Tästä seuraa hitautta ja tilanteesta etääntynyttä päätöksentekoa. Siiloutuminen johtaa hitauden ohella keskinäiseen kilpailuun ja tiedon panttaamiseen.

McChrystal kuvaa kirjassaan esimerkinomaisesti, kuinka hänet saatettiin herättää keskellä yötä luvittamaan iskua kohteeseen. Menestyksellisen toiminnan näkökulmasta kyse oli minuuteista. Hän ymmärsi, että tiimillä, joka oli seurannut kohdetta, oli huomattavasti parempi ja kattavampi tilannekuva ja päätöksentekoon riittävä tieto kuin hänellä (unesta heränneellä kenraalilla), jolla oli muodollinen päätäntävalta. Oli siis paikallaan siirtää päätäntävaltaa tiimille.

Tiimien tiimi

Kirjan ydin on ajatus ”tiimien tiimistä”, jossa hierarkkisen organisaation sijaan tiimit muodostavat verkoston, jonka kiinniliimaavia tekijöitä ovat luottamus, tiedon vapaa virtaaminen, jaettu tietoisuus (ykseys) sekä päätäntävallan jakaminen alaspäin.

Keskeistä on nopeus ja kyky sopeutua kompleksiseen toimintaympäristöön. Alla olevat kuviot havainnollistavat ideaa.

teamofteamschartLähde: Stanley McChrystal, Team of Teams.

Ylhäällä oikealla olevassa mallissa tiimeissä saattaa esiintyä itseohjautuvuutta, mutta tiimit ovat edelleen siiloutuneet toisistaan erilleen.

Tiimien tiimin idea on se, että tiimien jäsenet toimivat kiinteässä yhteydessä myös muiden tiimien yksittäisten jäsenten kanssa. McChrystal kehitti toimintatapoja, joilla eri tiimien jäsenet tunsivat ja ”joutuivat” työskentelemään toisten tiimien jäsenten kanssa.

Mielenkiintoista kirjassa on tietysti se, että tällainen ajatusmalli ja esimerkit tulevat armeijasta, jota on aikaisemmin pidetty esimerkkinä nimenomaan hierarkkisesti johdetusta organisaatiosta.

Liika tieto ei olekaan liikaa

Olemme oppineet, että sähköpostia pitää lähettää mahdollisimman vähän ja vain niille ihmisille, jotka oikeasti tarvitsevat tietoa.

McCrystalin joukot kuitenkin havaitsivat, että tarkasti kohdennetussa viestinnässä mahdollisesti juuri ratkaiseva tiedon murunen saattaa jäädä tavoittamatta sen tarvitsijaa. Niinpä he alkoivat lisäämään sähköpostien cc-kenttään mahdollisimman paljon vastaanottajia. Tieto jaettiin erilaisiin kerroksiin ja tavoitteena oli se, että kaikilla oli tietynasteinen yleiskuva tilanteesta.

Samaa logiikkaa seurattiin siinä, että puhelut puhuttiin mieluummin kaiuttimet päällä, jotta mahdollisimman moni kuuli mistä ja miten puhuttiin.

Myös fyysinen ympäristö otettiin huomioon. McChrystal suunnitteli joukkojensa käyttämät tilat mahdollisimman avoimiksi niin, että vuorovaikutus ja viestintä olisivat mahdollisimman helppoja.

Esimies on puutarhuri

Kun päätäntävaltaa annetaan alas tiimeille, johtamisen rooli ja tavoite muuttuvat. Esimiesten tehtävänä on luoda edellytyksiä verkostojen toiminnalle ja käytännön tekijöiden työlle.

Johtaminen on vuorovaikutusta, kannustamista, foorumien luomista, oikeiden ihmisten saattamista yhteen. Kokonaisuuden ohjaamisesta kohti yhteistä visiota ja ”ykseyden” rakentamista.

Mikromanageeraaminen jää taakse, johtajan tulee opetella ”päästämään irti.” McChrystalin slogan oli ”Johtajan tulee katsoa, mutta ei koskea”. Johtajasta tulee näin ekosysteemiä vaaliva puutarhuri.

Osa laajempaa keskustelua

Kirjan teemat, itseohjautuvuuden lisääminen, vanhan hierarkkisen organisoitumisen kritiikki ja uusi johtaminen ovat ajankohtaisia keskusteluja muistakin yhteyksistä. Tavat organisoitua ja johtaa ovat muutoksessa kaikkialla. Muutokseen liittyy keskeisesti myös digitaalisuus.

Organisaatiokaavio ja kontrolli olivat tärkeitä ja tehokkaita vanhassa tayloristisessa liukuhihnamaailmassa. Kompleksisessa maailmassa korostuvat arvot, luottamus, läpinäkyvyys, tiedon hyödyntäminen ja vuorovaikutus. Tätä kuvaa hyvin Josh Bersin alla olevassa kuvassa (koko artikkeli täällä).

network of teamsLähde: Josh Bersin, The New Organization, Different by Design.

Kompleksisessa maailmassa työ perustuu verkostoihin, jotka monasti rakentuvat hierarkkisen organisaatiokaavion osien välille ja päälle, koska harva organisaatio toistaiseksi hylkää radikaalisti hierarkkista organisaatiota, kuten muutamat IT-firmat ovat tehneet (esimerkiksi Vincit).

Jos iso organisaatiomuutos jää tekemättä, keskeiseksi muodostuu se, miten hierarkinen organisaatio ja johtaminen sallivat verkostomaisen työskentelyn, eivätkä ainakaan haittaa sitä. Ilman verkostomaista työskentelyä harva organisaatio pärjää kompleksisessa maailmassa.

Loppusanat kirjasta

Kirja oli viime aikoina lukemieni kirjojen parhaimmistoa. Se on selkeästi kirjoitettu ja mielenkiintoisiin esimerkkeihin perustuva.

Kun kirjassa korostettiin kokonaiskuvan ylläpitämisen tärkeyttä, muistin varusmiehenä pohtineeni, miksi yksittäiselle taistelijalle ei kerrota sitä, miten hänen toimintansa liittyy kokonaisuuteen ja laajempaan kuvaan.

Toisaalta pohdin, että mahdollisesti jotkin toimintamallit eivät välttämättä ole armeijankaan piirissä niin uusia, kuin mitä kirjassa niiden esitettiin olevan.

Kirjan ideat liitettiin mielenkiintoisella tavalla aikaisempiin johtamisteorioihin sekä myös sotilaallisiin oppeihin.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita nykyaikaisesta johtamisesta ja organisaatioiden toiminnasta.

General Stanley McChrystal: Team of teams. New rules of engagement for a Complex World (with Tantum Collins, David Silverman and Chris Fussell). Portfolio Penquin. 

Kirjaa käsittelevä juttu Helsingin Sanomissa 5.2.2017.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Työn merkityksellisyys nousee keskiöön

chetan-menaria-2796Kuva: Chetan Menaria/Unsplash.

Viime aikoina vastaani on tullut useita työn merkityksellisyyttä pohtivia kirjoituksia. Miksi työn merkityksellisyys korostuu?

Frank Martela kirjoitti, että työ antaa ihmisille paljon muutakin kuin toimeentuloa. Vaikka monessa maassa pohdinnan kohteena oleva perustulo takaisikin toimeentulon ”työn jälkeisessä yhteiskunnassa”, olisi silti tarpeen löytää työstä yleensä saatavaa merkityksellisyyden kokemusta niille, jotka eivät enää kiinnity työelämään.

Toisaalta Martela kiinnittää huomion myös siihen, että työssä oleville työn merkityksellisyys tarjoaa voimakkaan sisäisen motivaation lähteen tehdä työnsä hyvin. Tämän tyyppinen motivoituminen on erityisen tärkeää töissä, joissa työn korkea laatu on tärkeää.

Tällainen työelämän alue on Martelan mukaan muun muassa luova asiantuntijuus, eli ratkaisujen löytäminen strukturoimattomiin ongelmiin yksin tai ryhmässä. Tällainen asiantuntijuus on todennäköisesti ihmisten vahvuus robotisoituvassa työelämässä.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi kirjoitti 26.3.2017 erään toimittajan kanssa käymästään keskustelusta, jossa nimenomaan työn merkityksellisyyttä koskeva oivallus vaikutti työuran jatkoon liittyvään päätökseen. Maailman muuttuessa yllätyksellisemmäksi ja nopeasti muuttuvaksi tarvitaan hyvää journalismia, joka auttaa jäsentämään maailmaa. Tämä on hyvä esimerkki luovasta asiantuntijuudesta, johon Martela viittasi.

Samaisessa päivän lehdessä kielenkääntäjäkin löysi työlleen syvemmän merkityksen: ”..kielen kääntäminen on pitkälle toisen ihmisen kunnioittamista.. niiden, jotka lukevat sen käännöksen.” Tätä asennetta on hyvä verrata vaikkapa Googlen kääntäjään, joka toki usein tarjoaa ymmärrettävän käännöksen.

Julkisen sektorin työ koetaan merkitykselliseksi

Itse olen vuosien varrella törmännyt työ merkityksellisyyden tärkeyteen useissa projekteissa ja keskusteluissa. Vaikka merkityksellistä työtä tehdään kaikilla työelämän sektoreilla, korostuu se erityisesti monissa julkisen sektorin ammateissa, joissa tehdään työtä yhteiskunnan turvallisuuden ja toimivuuden sekä kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin hyväksi.

Kuten Puolustusvoimien vanha kampanja sen tiivisti: ”Tee työtä, jolla on tarkoitus”.

Kunnanjohtajatkin mainitsevat usein työnsä tärkeäksi motivaation lähteeksi halun tehdä laaja-alaisesti työtä nimenomaan yhteiskunnan ja kuntalaisten hyväksi.

”Julkisen palvelun motivaatio”-teorian mukaan julkiselle sektorille hakeutuvat erityisesti sellaiset ihmiset, jotka haluavat tehdä työtä palvelujen käyttäjien, kansalaisten tai koko yhteiskunnan hyväksi. Tästä teoriasta ja siihen liittyvistä tutkimustuloksista saa yleiskuvan tästä artikkelista.

Eräässä Kevan tutkimuksessa muutaman vuoden takaa kysyttiin noin 60-vuotiailta julkisen sektorin työntekijöiltä, mitä asioita työntekijät todennäköisesti jäävät kaipaamaan eläkkeelle siirryttyään. Merkittävä osa vastaajista mainitsi työtoverit, mutta myös ne ihmiset, joille he tuottivat palvelua. Oppilaiden, potilaiden ja muiden asiakkaiden auttaminen koettiin tärkeäksi merkityksellisyyden lähteeksi.

Onko työn merkityksellisyys vähenemässä?

Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen avulla voidaan tutkia työelämän muutoksia pitkällä aikavälillä. Lähimmin työn merkityksellisyyteen liittyvässä kysymyksessä tiedustellaan, missä määrin vastaajat kokevat oman työnsä merkittäväksi ja tärkeäksi. (Linkki raporttiin, ks. sivu 22)

Tulokset osoittavat, että kokemukset oman työn merkityksellisyydestä ja tärkeydestä vaihtelevat. Pohjalukemat saavutettiin 1990-luvun laman aikana. Tästä on noustu, mutta viime vuosien trendi osoittaa lievästi alaspäin. Naiset kokevat työnsä merkityksellisemmäksi kuin miehet.

Työelämän tulevaisuudesta käydään runsaasti keskustelua eri foorumeilla. Keskustelua käydään sekä työn määrästä, että laadusta. Kysytään, kuinka paljon ihmisille jää työtä jäljelle tulevaisuudessa digitalisaation, tekoälyn ja robotiikan kehittyessä. Yksi merkityksellisyyden lähde työn väistyessä voi olla vaikkapa vapaaehtoistyö.

Monissa ammateissa ja organisaatioissa (kuten juuri julkisella sektorilla) työn merkityksellisyys on varsin ilmeistä. Kaikkien organisaatioiden ja yksilöiden kannattaisi kuitenkin pohtia oman olemassaolonsa ja työnsä syvempää ja laajempaa merkitystä. Kuulostaahan se aika surulliselta, jos työntekijällä päällimmäisenä on ajatus, että palkan takiahan tätä työtä tehdään.

Eikä sekään ole nykypäivänä niin itsestäänselvää, onko yritysten perimmäinen tehtävä tuottaa voittoa omistajilleen. Ainakaan sitä ei näin ilmaista.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Yksin kotona – ajatuksia etätyöstä

mike-kenneally-2236

Kuva: Unsplash/Mike Kenneally.

Etätyö on melko vanha juttu, mutta se on aikaisempaa ajankohtaisempi monesta eri syystä. Historiallisessa perspektiivissä erilaisissa käsityöammateissa (vaikkapa räätäli ja seppä) työskenneltiin tyypillisesti kotona. Teollistumisen myötä työnteko keskittyi tehtaisiin ja tietoon perustuvassa työssä toimistoihin.

Teknologia mahdollistaa yhä useammin sen, että sloganinkin mukaisesti ”työ ei ole paikka johon mennään”, vaan toimintaa jota tapahtuu eri paikoissa tai hienommin sanottuna ”lokaatioissa”.

Meneillään olevassa työympäristön kehittämisboomissa toimistot muuntuvat monitilatoimistoiksi. Etätyö irrottaa ja mahdollistaa osan työstä työpaikan ulkopuolella tehtäväksi. Tilankäytön tehostamiseksi tehtävän ”ylibookkauksen” vuoksi kaikki eivät edes mahdu kerrallaan toimistolle työskentelemään.

IBM:n uutinen vähentää etätyötä sähköisti hetkeksi keskustelun Suomessakin. (Suomenkielinen uutinen, alkuperäinen juttu).

IBM päätti koota eri sijainneissa työskenteleviä työntekijöitä yhteen. Mielenkiintoisinta asiassa oli ensinnäkin se, että linjaus oli valtavirran vastainen. Toisaalta mielenkiintoista olivat perustelut. IBM nimittäin näyttää uskovan, että työntekijät työskentelevät tehokkaammin ollessaan fyysisesti lähellä toisiaan.

”there is something about a team being more powerful, more impactful, more creative, and frankly hopefully having more fun when they are shoulder to shoulder. Bringing people together creates its own X Factor (Michelle Peluso, IBM).

Etätyö jakaa mielipiteitä ja se kuuluu työelämää koskeviin ajankohtaisiin aihepiireihin, joista tuntuu jopa olevan hieman vaikea puhua maltillisesti. Toinen ajankohtainen herkkä aihe on monitilatoimisto.

Usein kuulee sanottavan, että ”työskentelen etänä, koska minun on pakko saada valmiiksi tämä kirjoitus”. Mieleeni tulee, että työpaikalla ei ole kaikki kunnossa, jos työskentelyrauhaa pitää hakea kotoa.

Joskus taas törmää siihen, että ”palataan tähän kun olet toimistolla” tai ”kokous perjantaina ei ole mahdollinen, koska Heikki on etänä”. Nämä tilanteet osoittavat, että etätyö ei vielä istu luontevasti työpaikan kulttuuriin.

Etätyö sopii toiseen työhön paremmin kuin toiseen. Jossain työssä voidaan tarvita tiimiä, jonka on virtuaalisista välineistä huolimatta hyvä työskennellä lähekkäin. Työssä voidaan tarvita myös välineitä, joita ei kannata hankkia kahteen paikkaan, työpaikalle ja kotiin.

Etätyö on jokatapauksessa keskuudessamme. Siksi työpaikoilla tarvitaan linjauksia etätyöstä suuntaan tai toiseen (kuten IBM:kin teki), keskustelua siitä, mitä toivotaan ja satsauksia välineisiin ja valmiuksiin. Esimiesten valmiuksia johtaa etätyötä pitää kehittää (ks. kirjaesittelyni teemaan liittyvästä kirjasta tästä).

Etätyöhön liittyvä luottamus-aspekti kuuluu etätyötä koskevaan keskusteluun. Se saattaa kuitenkin ilmentää, että työpaikalla on muita (ja suurempia) haasteita. Kuten tässä jutussa kysytään, jos et luota työntekijöidesi työskentelyyn joustavasti, miksi olet ylipäätään rekrytoinut heidät?

Miten itse koen etätyön?

Pystyn tekemään melko vähän etätyötä kokonaisina päivinä, koska minun odotetaan tai on tarpeen olla monissa perinteisissä kokouksissa. Esimiesasemassa olevan on myös hyvä olla työpaikalla fyysisesti läsnä.

Työmatkani on pitkähkö, noin tunnin suuntaansa. Teen mielelläni osittaista etätyötä junamatkojen ajan. Näin itse asiassa teen etätyötä joka päivä kaksi tuntia ja viikossa 10 tuntia.

Silloin harvoin kun olen kotona ”oikeissa etätöissä”, pidän myönteisimpänä asiana sitä, että voin osallistua perheen arkeen viemällä lapsia hoitoon ja kouluun.

En pysty kotona keskittymään sen paremmin työhöni kuin toimistolla tai junassakaan. Keskeytykset tulevat joka tapauksessa kun ovat tullakseen puhelimella, Skypellä ja sähköpostilla.

Työpaikalla minulla on käytössä iso näyttö, joka helpottaa isojen dokumenttien hahmottamista ja ylipäätään näkemistä. Kotona tihrustan läppärin näyttöä.

Toimistolla koen olevani mukana työn sykkeessä, kotona koen olevani yksin. Tämä on ollut itselleni uusi ja jopa yllättävä havainto, koska yleisesti ottaen viihdyn erittäin hyvin myös yksin.

Yksin kotona etätöissä ollessani, kun asunto on hiljainen ja perhe muualla, koen olevani erikoisessa paikassa ja olotilassa. Tuntuu siltä, kuin en olisi töissä enkä kotona.

Itse asiassa pienimuotoista työtä, kuten kirjoittamista, on mukavampi tehdä kun perhe on kotona ja lapset syövät muroja läppärin vieressä. Olikohan kotonaan työskentelevällä räätälillä tai suutarilla sama fiilis?

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Digimuutos.fi (Timo Savolainen ja Kati Lehmuskoski)

digimuutos

Digitalisaatio on megatrendi, joka tunnetusti vaikuttaa tällä hetkellä yhteiskuntaan, yrityksiin ja organisaatioihin todella voimakkaasti. Kokonaiset toimialat toisensa jälkeen disruptoituvat. Työ ja osaamistarpeet muuttuvat.

Huonolla johtamisella yritykselle tai organisaatiolle käy digitalisoituvassa maailmassa kalpaten. Ainakaan huonosti johdettu yritys tai organisaatio ei suoriutu parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä kirjassa kerrotaan, miten digitalisaatioon liittyvää muutosta, ”digimuutosta”, pitää johtaa.

Digimuutos on se matka, jonka organisaatio tai yritys tekee muuttuessaan perinteisestä digitaaliseksi.

Jokaisessa organisaatiossa ja yrityksessä matka on erilainen, mutta yhteisiksi tekijöiksi kirjassa mainitaan prosessin käynnistäjät ja tavoitteet sekä tarvittava organisaatiomuutos.

Käynnistys voi lähteä liikkeelle megatrendeistä, viranomaissääntelystä tai strategiasta. Tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi asiakaskokemuksen parantamiseen, kannattavuuteen tai kilpailuetuun. Keskeisessä roolissa siinä, miten matka tehdään ja miten se onnistuu, on johtaminen.

Kirja koostuu kymmenen organisaation digitarinasta. Organisaatiot ovat Nokia, Finnair, Fonecta, Verohallinto, OP, Reima, Yle, Rovio ja Wärtsilä. Yksi case on nimetön.

Lisäksi kirjassa on taustoittavana kappaleena IMD:n professorin Michael Waden kirjoitus digitalisaatiosta sekä asiaankuuluvat johdanto- ja yhteenvetokappaleet.

Keskiössä johtaminen

Waden artikkelissa esitetään Bradleyn et al. (2015) kirjassaan esittämä kuvio digitalisaation pyörre, jonka pointtina on se, että digitalisaatio vaikuttaa voimakkaimmin yrityksiin ja organisaatioihin, joiden tuote voidaan kokonaan digitalisoida (esimerkiksi media ja viihde). Pyörteen laitamilla on organisaatioita ja yrityksiä, joiden tuote on fyysinen, eikä sitä voida yhtä suoraan digitalisoida (esimerkiksi infrastruktuuri ja lääketeollisuus). Digitalisaatio vaikuttaa kuitenkin myös voimakkaasti pyörteen laitamilla oleviin organisaatioihin ja yrityksiin.

Millaista johtamista digimuutos edellyttää?

Waden mukaan johtajan tulee digimuutoksessa kasvattaa organisaation muutoskyvykkyyttä, ketteryyttä ja nopeaa toimenpanoa. Päätöksenteon tulee perustua tietoon. Päätöksentekoprosesseja on usein tarpeen yksinkertaistaa, jotta nopeutta saadaan kasvatettua.

Keskeistä on huomata se, että digitalisaatio kohdistuu kaikkiin organisaation osa-alueisiin, ei vain teknologiaan. Kyse on kulttuurinmuutoksesta. Viisasta johtamista on ihmisten osallistumisen mahdollistaminen: voimaannuttaminen ja sitouttaminen kulkevat käsi kädessä.

Eri organisaatioiden digimatkassa on samoja piirteitä

Eri toimialoilta tulevien yritysten ja organisaatioiden tarinat ovat erilaisia, mutta yhteisiäkin piirteitä on monia.

Keskeistä on muutoksen välttämättömyyden ymmärtäminen, korostuva asiakaskeskeisyys, olemassaolevien prosessien haastaminen ja muutoksen viestiminen. Tärkeää on tiedon merkityksen ymmärtäminen johtamisessa ja muussa toiminnassa sekä ihmisten mukaanottaminen.

Johtajan tehtävänä on viestiä ylätason reunaehdot, mutta antaa ihmisten itse päättää, miten he pääsevät tavoitteeseensa. (Vinkki johtajalle #42, kirjassa Digimuutos.fi).

Olennaista on myös varmistaa se, että ylimmässä johdossa (johtoryhmässä ja hallituksessa) on digimuutoksessa tarvittava osaaminen.

Hyväksi havaittuja ratkaisuja ovat mm. erillisen digikehittämiseen liittyvän yksikön perustaminen, CDO:n (Chief Digital Officer) palkkaaminen sekä ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien ottaminen mukaan muutokseen. Tärkeää on myös rikkoa organisaatioiden sisäiset siilot.

Digiprojektit suositellaan rahoitettavaksi mallilla, jossa ne saavat rahoituksensa liiketoiminnan budjetista, mutta digitalisaation mahdollistavat perus-IT-palvelut rahoitetaan tietohallinnon budjetista.

Arviointia

Kirjan lopussa lanseerataan yksinkertainen, mutta suuntaa antavalla tasolla varsin toimivalta vaikuttava ”digikypsyysmittari”, jonka avulla eri organisaatiot voivat tarkistaa valmiutensa digimuutoksen tekemiseen.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja selkeä. Olennaiset asiat esitetään kuvioissa. Caset ovat sopivan mittaisia ja faktalaatikot, eli ”vinkit johtajalle” tiivistävät olennaisen. Näitä vinkkejä esitetään kirjassa yhteensä 62 kappaletta! Ytimekkään esitystavan vuoksi kirjaa voi lukea myös selaillen.

Kirjan oma tarina on digitaaliseen aikaan hyvin sopiva. Kirjoittajat Timo Savolainen ja Kati Lehmuskoski ovat kirjoittaneet kirjan päivätyönsä ohella. He ovat luoneet projektin itse hankkimalla kirjalle kustantajasponsorin, käymällä tarvittavat neuvottelut ja organisoimalla kirjan myynnin ja jakelun.

Keskeisessä roolissa kirjaprojektissa on verkkosivu Digimuutos.fi, jossa on sisältöön liittyvää ja sitä tukevaa materiaalia, mm. blogi, jossa on kerrottu kirjan sisällöstä ja kirjan tekemisen prosessista. Lisäksi blogissa on vierailijabloggauksia.

Kirja antaa mielestäni paljon välineitä, vinkkejä ja ajattelemisen aihetta siitä, miten digimuutosta tulee johtaa.

Timo Savolainen ja  Kati Lehmuskoski: Digimuutos.fi. 10 huippujohtajan tarina muutosjohtamisesta! HansaPrint Oy, Turku, 2017.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone

Tunne aivosi (Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen)

Tunne aivosiNykyajassa on paljon tekijöitä, jotka lisäävät kiinnostusta aivojen toimintaa kohtaan. Elämäntapamme muuttuu parhaillaan voimakkaasti etenkin digitalisaation myötä. Aivomme eivät kuitenkaan välttämättä ole tähän valmiita, koska ne ovat kehittyneet erilaisessa ympäristössä.

Toisaalta työelämän trendit korostavat palautumisen, vireen ja keskittymisen merkitystä. Kaikissa näissä aivoilla ja niiden toiminnalla on suuri merkitys.

Kirja on jäsennetty mielenkiintoisesti eri ikävaiheiden mukaan. Puhutaan aivojen kehityksestä syntymän jälkeen, lapsuudessa, murrosiässä, aikuisuudessa ja vanhuksena. Näkökulmana on ymmärtää, mitä aivoissa tapahtuu ja toisaalta tuodaan esiin, miten aivoja voi huoltaa ja miten lähiyhteisö voi ymmärtää esimerkiksi murrosikään liittyviä haasteita.

Kaikki eri elämänvaiheita aivojen näkökulmasta kuvaavat kappaleet ovat keski-ikäiselle lapsiperheen isälle mielenkiintoista luettavaa. Ammatillisessa mielessä luin erityisellä mielenkiinnolla työelämää koskevan kappaleen.

Työelämää koskevassa jaksossa keskeisessä roolissa on kehon ja mielen toiminnon tiloja kuvaava U-käyrä, jossa U:n kärjet ovat ”taistele tai pakene”-tila ja ”flow- eli virtaustila”.

Ensin mainittu on tila saattaa olla eloonjäämisen kannalta merkityksellinen joissakin tilanteissa, mutta tuhoisa työelämässä. Kirjassa todetaankin, että ”tässä tilassa oleva ihminen kylvää ympärilleen pahaa oloa ja paniikkia”. Myös oppiminen ja itseensä luottaminen on tällöin vaikeaa (mt. 132).

Flow-tila on päinvastainen tila, emme koe uhkaa vaan erityistä hallintaa. Opimme helposti uusia asioita ja ymmärrämme uusia laajoja kokonaisuuksia. Flow-tila ei ole pelkästään yksilöllinen tila, vaan sen voi kokea myös ryhmässä. Epäonnistuminenkaan ei lannista virtaustilassa työskentelevää (mt. 134).

U-käyrän keskellä sijaitseva rauhoittumisen tila on keskeinen palautumisen tila. Tällöin olemme passiivisia, rauhallisia ja jopa saamattomia. Mielemme ja kehomme ovat lähempänä lepotilaa.

Meidän olisi hyvä löytää yksilöllisiä keinoja päästä U-käyrällä alaspäin. Työelämään liittyvänä pulmana on kuitenkin se, että monessa ammatissa työelämä on muuttunut tavalla, joka on vähentänyt mahdollisuuksia rauhoittua työpäivän aikana (mt. 135-136).

Rauhoittumisen keinojen löytäminen on uusi tärkeä työelämätaito (Huotilainen ja Peltonen 2017).

Liikunta, musiikki, käsityöt ja hyvä uni ovat hyväksi aivoille. Alkoholi pahasta. Erityisen keskeisessä roolissa on uni, jolloin aivot järjestelevät asioita ja tapahtumia pitkäkestoisen muistin puolelle. Lisäksi uni korjaa mielialaa: hyvän yön jälkeen olemme valmiit hyvään päivään (mt. 108).

Kirjan viimeisen kappaleen otsikko on ”järjen ja tunteen ikuinen liitto”. Se on erityisen hieno kappale, jossa käsitellään perustunteita (yleensä pelko, inho, suru, viha, ilo), järjen ja tunteiden suhdetta, tunteiden säätelyä sekä rakastuneen aivoja.

Sanonta ”rakkaus on sokea” saa tukea aivotutkimuksesta, koska romanttisesti rakastuneen henkilön otsalohkon toiminnan on havaittu vähentyneen (mt. 218).

Aivan viimeisenä on kappale, jossa käsitellään ”elämän monivärisiä raitoja”, eli tunteiden liittymistä erilaisiin elämäntapahtumiin, tilanteisiin tai sairauksiin, kuten masennukseen.

Yleistajuinen kirja pohjaa tieteelliseen tutkimukseen

Kirja on kirjoitettu yleistajuiseksi. Lähdeviittein osoitetaan, mihin tieteelliseen tulokseen tai keskusteluun esitetyt väitteet ja johtopäätökset perustuvat. Kirjan keskellä on havainnollistavia korkeatasoisia värikuvia, joihin tekstissä viitataan.

Kirjassa on kirjoittajien omakohtaisia tarinoita esimerkiksi työpäivän kulusta tai stressimittarin kokeilemisesta. Lisäksi on erillisiä kainalojuttuja, esimerkiksi ”vinkkejä työstressin hallintaan”.

Kirjassa sivutaan monenlaisia ajankohtaisia ja laajaa keskustelua herättäviä ilmiöitä aivojen toiminnan näkökulmasta. Tällaisia aiheita ovat muun muassa työskentely avokonttorissa, multitaskaus, lasten ruutuaika tai muistisairaudet.

Aikaamme liittyy paljon keskustelua teknologiasta, sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista ja uhkakuvista sekä tekoälyn ylivertaisuudesta ihmiseen nähden. Siksi oli vaikuttavaa lukea lämpimällä, ihmisläheisellä ja elämää kunnioittavalla otteella kirjoitettu kirja aivojen toiminnasta kytkeytyen elämänkaareen ja ihmisen kehitykseen vahvuuksineen ja heikkouksineen.

On vaikea nimetä sellaista ryhmää, jolle tämän kirjan lukemisesta ei olisi iloa tai hyötyä.

Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen: Tunne aivosi. Otava kirjapaino 2017.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone