Jorma Ollila ja mahdoton menestys

Jorma Ollila syntyy Etelä-Pohjanmaalla elokuussa 1950. Osoittautuu, että Ollilan lapsuudessa korostettiin työnteon merkitystä. ”Pohjalaisten mielestä työtä ei koskaan voinut tehdä liikaa, mutta vaarallinen vapaa-aika saattoi olla kuolemaksi”. Ollila oppii, että tekemällä työtä ja valmistautumalla hyvin erilaisiin haasteisiin, voi pärjätä kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Harrastuksia lapsuudessa olivat tennis, partio ja luontokerho. Perheessä oltiin pidättyväisiä tunteiden ilmaisemiseen. ”Minusta kasvoi kohtelias, hillitty, ahkera, hymyilevä ja kunnianhimoinen nuori mies”. Kouluunkin Ollila suhtautui vakavasti. ”Minä olin koulussa oppimassa, en pitämässä hauskaa”.

Lapsuusaikoja koskevat luvut ovat tärkeää taustoitusta. Myöhemmin näet osoittautuu, että monet Nokian keskeisistä johtajista olivat kotoisin Länsi-Suomesta pieniltä paikkakunnilta ja olivat usein harrastaneet partiota lapsuudessaan.

Ensimmäinen Ollilan kosketus kansainvälisyyteen oli opiskelu Atlantic Collegessa. Nuoruudessa Ollila liikkui ja toimi monen sellaisen henkilön kanssa, joista myös kuultiin myöhemmin. Atlantic Collegessa samaan aikaan opiskelivat mm. Pentti Kouri ja Seppo Honkapohja. Opinnot jatkuvat Suomessa TKK:ssa, sekä myöhemmin kansantaloustieteen opinnoilla Helsingin Yliopistossa.

Opiskelukaverina yliopistolla oli muun muassa Erkki Liikanen. Johtamiskokemusta karttui opiskelijapolitiikasta SYL:n puheenjohtajan tehtävän hoitamisesta. Samoissa piireissä liikkui muun muassa Pekka Puska. Näissä opiskelijapoliittisissa merkeissä matkat suuntautuvat muun muassa Neuvostoliittoon.

Suomen olot alkoivat ahdistaa Ollilaa. ”Helsinki oli ikävä ja harmaa kaupunki”. ”Ravintolatarjonta oli surkeata, esimerkiksi etnisiä ravintoloita ei ollut lukuun ottamatta muutamaa kiinalaista ravintolaa.” Hyvää viiniä ei myyty Helsingissä. Kunnollisia vaatteita yritettiin turhaan etsiä Pukevasta ja Kuusiselta.

Helsingin ja Suomen olojen arvostelussa muuten varsin hillitty Ollila käyttää yllättävänkin räväkkää kieltä. Ollila pakenee Suomen ahdistavia olosuhteita vaimonsa kanssa Lontooseen ja jatkaa opintojaan maineikkaassa London School of Economicsissa. Lontoon ilmapiiri onkin monella tavalla huomattavasti miellyttävämpi.

LSE:ssa tarjoutuu mahdollisuus väitöskirjan tekoon. Samalla Ollila saa kuitenkin työtarjouksen Citibankista. Valinta väitöskirjan ja pankkiuran välillä on Ollilan tähän astisen elämän suurin ja Ollila pähkäilee ratkaisua pitkään. Akateemisen elämän hylkääminen on uhraus, jonka Ollila joutuu tekemään siirtyessään Citibankin palvelukseen. Citibankissa Ollila oppii paljon liiketoiminnasta, asiakkaista sekä siitä, miten kansainväliset organisaatiot toimivat.

Ollila suorittaa asepalveluksen myöhään. Ollila on luonnollisesti ”RUK:n kamaa” ja tie vie ympyräkaupunki Haminaan. Siellä Ollila valitaan RUK:n luottamustehtävistä tärkeimpään, eli  oppilaskunnan puheenjohtajaksi. Sekä armeija että TKK valmistivat Ollilaa tuleviin tehtäviin. ”Teknillisen korkeakoulun tärkein hyöty oli käytännöllinen: opin koulussa, miten suomalainen insinööri ajattelee”. Toisaalta ”armeijan ansiosta sain pikakurssin Suomesta ja suomalaisista”. Armeijan jälkeen Ollila palaa Citibankiin, sen Helsingin konttoriin.

Pian Ollila oli valmis otamaan urallaan seuraavan ja kaikkein ratkaisevimman askeleen. Nokiasta otetaan yhteyttä ja pyydetään Ollilaa töihin. Tuon ajan Nokia oli hyvin erilainen yhtiö, minkälaisena olemme yhtiön viime vuosina oppineet tuntemaan. Yhtiö valmisti muun muassa matkapuhelimia, kumisaappaita ja vessapaperia. Ollila kokee kaipaavansa muutosta ja vaihtaa Citibankista Nokiaan. 

”Ensimmäinen tehtäväni Nokiassa oli saada tähän kaikkeen jokin järjestys”. Ollila pyrki muodostamaan kuvaa, mitä Nokian kansainvälisissä tytäryhtiöissä tehtiin ja miksi. Tehtävänä oli myös yhtiön johtamisjärjestelmän kehittäminen.

Seuraava askel oli siirtyminen Nokian rahoitusjohtajaksi. Tässä roolissa Ollila kokee esimerkiksi vuoden 1987 pörssiromahduksen. Myöhemmällä uralla pörssin reaktiot suuntaan ja toiseen ovat keskeinen osa työtä. Rahoitusjohtajana Ollila osallistuu myös merkittäviin yritysjärjestelyihin,

Nokian tarinaan mahtuu paitsi organisaation ja yksittäisten ihmisten menestystä, myös inhimillisiä murhenäytelmiä, joista pääjohtaja Kari Kairamon itsemurha on yksi. Organisaation toipuminen tragediasta kestää kolme vuotta. ”Kairamon murheellinen ratkaisu oli elefantti kokoushuoneessa, synkkä asia, jonka kaikki tiedostivat, mutta josta kukaan ei puhunut”.

Ollilan seuraava tehtävä Nokiassa on toimiminen matkapuhelinyksikön vetäjänä. Yksikkö on nuupahtaneessa tilassa. Ollila tekee jälleen hartiavoimin töitä ja valaa uskoa työntekijöihin. ”Menin kerran kuukaudessa tehtaaseen ja tuotantolinjat pysäytettiin. Keräsin työntekijät yhteen, ja yritin kertoa avoimesti, miten yhtiöllä ja tehtaalla menee”. Matkapuhelinyksikön toiminta kääntyy nousuun, Nokia-brändi syntyy.

Ollila etenee Nokian toimitusjohtajaksi vain hieman yli 40 vuotiaana. Yhtiö oli tuolloin huonossa kunnossa ja taisteli olemassaolostaan. Huonosti menestyvä kulutuselektroniikkaliiketoiminta veti yhtiön tulosta alas. Keskeinen tehtävä oli uudistaa Nokian rakennetta niin, että telekommunikaatiosta tuli keskeinen osa yhtiön toimintaa. Syntyi slogan ”Connecting People”.

Ollilan johtamisessa keskeisessä roolissa oli lähes sattumalta syntynyt ryhmä, ”viisikko” eli Nokian ”dreamteam” (Kallasvuo, Alahuhta, Baldauf, Ala-Pietilä, Ollila). Ryhmän tehtävänä oli valmistella vapaamuotoisesti keskeisiä yhtiön päätöksiä johtokuntaa varten. Näiden foorumien lisäksi keskeinen johtamisen taso oli se, että Ollila piti suoraan yhteyttä 200 Nokian avainhenkilöön ympäri maailmaa. Tämä lienee varsin erityistä ja on vaatinut organisaatiolta paljon luottamuspääomaa.

Kirjan perusteella Nokian ykkösjohtaja hoitaa kuntoaan tennistä pelaamalla, tekee tolkuttoman pitkiä työpäiviä, lomailee harvoin, matkustaa jatkuvasti ja on vaativa itseään, alaisiaan ja organisaatiota kohtaan. ”Yhtiön johtajien kynät eivät tippuneet pöydälle kello 16.15, kuten virastoissa yleensä”. ”Välillä lisäsin tarkoituksella adrenaliinia kokoushuoneisiin, käytin tätä johtamisen välineenä”.

Keskeisin johtamisen väline Ollilalle oli kuitenkin Nokian arvoperusta. Yksi alaisten oppima tunnuslause oli myös se, että ”yhtiössä on oikeus tehdä virheitä, mutta ei koskaan samaa virhettä uudestaan”. Keskeistä  johtamisessa oli organisaation uudistaminen aika ajoin. Lisäksi tärkeää oli organisaation keskustelukulttuurin vaaliminen, sillä vain avoin keskustelukulttuuri takaa sen, että organisaation johto saa aitoa palautetta organisaation sisältä.

Suuryrityksen toimitusjohtaja on ihmisten jatkuvasti ihmisten ympäröimänä, mutta työssään yksin. Ollila pohtii useita henkilökohtaisia vaihtoehtoja tai yrityksen strategisia ratkaisuja todella pitkään. Yksi kirjassa toistuva teema onkin päätöksenteko, eri vaihtoehtojen puntaroiminen ja päätösten vaikeus.

Konsultit eivät Nokiassa ole olleet suuressa roolissa. Konsultteja on käytetty, mutta Ollila korostaa, että päätökset ja suunnitelmat on tehtävä itse. Konsulttien rooli alkaa kun omat kotiläksyt on tehty. Konsulteista on eniten apua siinä kun strategiaa sovelletaan käytäntöön. Nokia oli myös organisaatio, josta otettiin runsaasti vaikutteita organisaatioiden kehittämiseen.

Nokia on kirjan mukaan jatkuvassa muutoksessa toimintaympäristön muuttuessa. Kilpailu on kovaa ja kuluttajien mieltymysten ennustaminen vaikeaa. Nokiassa tehdään välillä virheitä ja välillä onnistutaan loistavasti. Menestys tuo mukanaan ”menestyksen mahdottomuuden”. Keskeinen viesti on se, että yhtiöllä on nousu- ja laskukausia, välillä käydään tuhon partaalla, välillä nautitaan satumaisesta menestyksestä. Näissä muutoksissa itse yhtiö joutuu moneen kertaan uusimaan johtamisjärjestelmänsä, organisaationsa ja koko toimintansa. Yhtiön historian valossa päätös matkapuhelinliikentoiminnen myymisestä ei ole erityinen. Se on vain yksi uusi muutosvaihe yhtiön historiassa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kirjassa on varsin laaja kuvaus siitä, mitä vuonna 2001 tapahtunut World Trade Centeriin kohdistunut terrori-isku aiheutti kansanvälisen suuryrityksen toimintaan. Isku aiheutti huolta henkilöstöstä sekä monia muutoksia organisaation turvallisuusajatteluun.

Kirja on oikein hyvä ja suositeltava. Kuitenkin omalla kohdallani kirjan kiinnostavuus hivenen laski loppua kohden. Lapsuus- ja nuoruusvuosien kuvaus sekä työvuosista olivat mielestäni kirjan kiintoisinta antia. Nokian tarinaa on kerrottu niin monissa kirjoituksissa ja haastatteluissa, että asiat alkavat olla aika tuttuja, joskaan Ollilan kertomana koko tarinaa ei ole aikaisemmin kuultu. Ja toki kaikille johtamisesta kiinnostuneille kirjalla on paljon annettavaa. Tietysti on myös niin, että muilla tapahtumissa mukana olevilla henkilöillä saattaa olla tapahtumiin varsin erilaisiakin näkökulmia.

Yksi kirjan vahvuus on se, että Ollilan uraa ja Nokian menestystä peilataan ansiokkaasti yhteiskunnan ja globaalin maailmanmenon kehitykseen. Ollilan osallistuminen politiikkaan nuoruusvuosina sekä kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin näkyy. Ollilan johtamisessa yhteiskuntapoliittinen ymmärrys lienee ollut vahvuus, oli kyse sitten Suomen, Saksan tai Kiinan yhteiskunnista.

Jorma Ollila & Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys. Kasvun paikkana Nokia. Kustannusosakeyhtiä Otava, 2013.