Rantaradan varrelta

5.2.2022

Tervetullutta tietoa työkyvyn tukemisen toimenpiteiden vaikuttavuudesta

Työkyvyttömyyseläkkeitä maksetaan työeläkejärjestelmästä vuosittain noin 1,7 miljardia euroa. Kun mukaan otetaan muut työkyvyttömyyskustannusten komponentit, kokonaissumma lasketaan useissa miljardeissa.

Vaikuttavuus on keskeinen teema työkyvyn tukemisessa. Eläkevakuuttajien toiminnassa vaikuttavuutta varmistetaan työkyvyttömyysriskinhallinnan riskiperusteisuudella. Työterveyshuoltolaki edellyttää työterveyshuollon vaikuttavuuden tarkastelua. Työnantajat ovat kiinnostuneita mitä työkyvyn tukemiseen laitetuilla panostuksilla saadaan aikaiseksi.

Työterveyslaitoksen tutkijat ovat julkaisseet kirjallisuuskatsaukseen perustuvan raportin työkyvyn tuen toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Katsaus tiivistää tieteellistä näyttöä kansainvälisistä ja kotimaisista tutkimuksista. Omina näkökulminaan tarkastellaan näyttöä työkyvyn tukemisen taloudellisesta vaikutuksesta. Kirjallisuuskatsaukset ovat arvokkaita, koska ne tiivistävät tutkimusnäyttöä yksittäisiä tutkimuksia laajemmin.

Raportti tarkastelee työkyvyn tukemisen toimia kahdella tasolla: 1) työkykyä tukevien arkikäytäntöjen tasolla ja toisaalta 2) varhaisen tukemisen toimenpiteiden osalta.

Raportissa tarkastellaan tutkimusten tuloksia ja näytön astetta. Tutkimusnäyttö voi olla “heikkoa”, “kohtalaista” tai “vahvaa” riippuen tutkimusten määrästä ja laadusta. Heikko näyttö merkitsee esimerkiksi yksittäisiä tutkimustuloksia joiden tulokset saattavat olla ristiriitaisia. Näyttö on vahvaa, jos aiheesta on tehty useita laadukkaita tutkimuksia tai vähintään yksi systemaattinen katsaus.

Tiivistän seuraavassa päätulokset ja kiteytän sen jälkeen muutaman ajatuksen. Kannattaa lukea itse raporttia, koska siellä on kuvattu laajemin ja yksityiskohtaisemmin tutkimustuloksia kunkin osa-alueen osalta.

Työkykyä tukevat arkikäytännöt

– Terveellisten elintapojen edistäminen: Vahva näyttö. Parantaa sekä fyysistä terveyttä että mielentervettä, parantaa koettua työkykyä ja vähentää sairauspoissaoloja.

– Palautumisen edistäminen: Heikko näyttö. Saattaa olla myönteisiä vaikutuksia, mutta näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen.

– Yksilölähtöinen stressinhallinta/mindfulness: Vahva näyttö. Lievittää masennusoireita.

– Fyysisen työergonomian ja työjärjestelyjen parantaminen: Vahva näyttö/kohtalainen näyttö. Nosto-ohjeistuksella ei juurikaan vaikutuksia alaselkäkipuun. Ergonomiset ratkaisut voivat vähentää niska-, hartia- ja yläraajavaivoja. Lisätyt tauot työssä voivat vähentää tuki- ja liikuntaelinoireita.

– Työyhteisön psykososiaalisen ympäristön kehittäminen, työkykyjohtaminen: Kohtalainen näyttö. Voi parantaa psykososiaalista ympäristöä ja työhyvinvointia, mutta yhteys työkykyyn on epäselvä.

– Työajan ja -paikan joustojen lisääminen. Heikko näyttö. Voi parantaa psykososiaalista työympäristöä ja työhyvinvointia, mutta yhteys työkykyyn on epäselvä.

– Sairauspoissaolojen seuranta ja omailmoituskäytännöt: Heikko näyttö. Sairauspoissaolojen seuranta saattaa lyhentää sairauspoissaolojaksojen kestoa. Omailmoituskäytännöistä tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, mutta suomalaistutkimuksen mukaan omailmoitusjakson pidentämisellä ei ollut vaikutusta sairauspoissaolopäivien tai -kertojen määrään.

– Työuravalmennus: Kohtalainen näyttö. Voi vaikuttaa myönteisesti masennusoireisiin, lyhentää sairauspoissaoloja ja tukea työhön paluuta.

Työkyvyn varhaisen tuen käytännöt:

– Korvaavan työn malli ja työn muokkaus: Vahva näyttö. Lyhentää työkyvyttömyyden kestoa tuki- ja liikuntaelinsairauksissa. Vaikutus mielenterveysperusteiseen työkyvyttömyyteen epäselvä.

– Työterveysyhteistyö ja työterveysneuvottelu: Heikko näyttö. Näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen. Kohtalaista näyttöä, että työterveyshuollon mukanaolo preventiivisissä ja kuntouttavissa interventioissa edistää niiden vaikuttavuutta.

– Työkykykoordinaattoritoiminta: Kohtalainen näyttö. Parhaimmillaan tukee työkykyä ja lisää työhön osallistumista erityisesti somaattisissa sairauksissa.

– Osasairauspäiväraha: Vahva näyttö. Tukee työhön paluuta ja työhön osallistumista.

– Lyhytterapia ja työpsykologin konsultaatio: Vahva näyttö. Lyhytterapia ja työpsykologin konsultaatio. Vaikuttaa myönteisesti mielenterveyshäiriöihin.

– Internet-pohjaiset terapiat työpaikoilla: Vahva näyttö. Pieni myönteinen vaikutus mielenterveysoireisiin.

– Kelan kuntoutuspsykoterapia: Heikko näyttö. Parhaimmillaan tukee työssä pysymisen tavoitetta ja työkykyä, mutta näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen.

Mitä tulee edellä mainittujen toimenpiteiden taloudellisten vaikutusten arviointiin, tutkimusnäyttö on hyvin vähän. Kohtalaista näyttöä on terveellisten elintapojen edistämisestä sekä internet-pohjaisista terapioista. Muista toimenpiteistä ei ole tutkimusta lainkaan tai näyttö on heikkoa.

Mitä tuloksista pitäisi ajatella?

Ensinnäkin, työkyvyttömyyttä on haastavaa operationalisoida. Tässäkin raportissa työkykyä on tarkasteltu laajasti keskittyen poissaoloihin, oireiluun, työhyvinvointiin ja työhön palaamiseen. Vaikka vaikuttavuusnäyttöä olisikin liittyen joihinkin näihin mittareihin, vaikuttavuutta vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeiden alkamiseen ei välttämättä ole. Työkyvyttömyyseläkkeiden osalta eri maiden erilaiset järjestelmät ja muutokset niissä hämärtäisivät joka tapauksessa tuloksia.

Toiseksi, joidenkin työkyvyn tuen toimien vaikuttavuudesta on vahvaa näyttöä. Näitä toimenpiteitä ovat muun muassa elintapainterventiot, stressinhallinta, ergonomiahankkeet, osasairauspäivärahan käyttö sekä työn muokkaus.

Kolmanneksi, monista työkyvyn tukemisen toimenpiteistä on näyttöä vain vähän. Pienen hämmästyksen aihe on esimerkiksi työterveysyhteistyötä ja työterveysneuvotteluja koskeva vähäinen näyttö. Työkyvyn tukemista perustellaan laajalti kustannusten välttämisellä. Siksi taloudellisia vaikutuksia koskeva vähäinen näyttö yleisesti herättää myös huomiota.

Neljänneksi, tutkimusnäytön puuttuminen ei välttämättä tarkoita vaikuttavuuden puuttumista. Näinpä esimerkiksi tutkimus on ehkä vinoutunutta yksilötutkimuksiin, koska sitä on tehty enemmän ja yksilöiden mittaaminen on helpompaa. Jatkossa tarvittaisiinkin enemmän yhteisö- ja yhteiskuntatason tutkimusta.

Viidenneksi, tutkimus on globaalia ja kaikki tutkimus on kotiinpäin! Brasilialaisilla bussikuskeilla toteutettu vastusharjoittelun vaikuttavuutta koskeva tutkimus saattaa päätyä hyödyntämään suomalaista keskustelua työkyvyn tukemisesta.

Raportin hyödyt

Raportti on ansiokas sekä tutkimuksen että käytännön kannalta. Tutkimuksen kannalta se osoittaa, minkä tyyppisistä toimenpiteistä on olemassa näyttöä ja mistä se puuttuu. Näin sen pitäisi ohjata tulevaa tutkimusta.

Käytännön kannalta katsaus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisten toimenpiteiden vaikuttavuudesta on näyttöä. Käytännön hyötyjä voivat saada työkyvyn tukemisen ammattilaiset työpaikoilla.

Jatkossa pitäisi kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin

Yksi raportin kiinnostavimpia kohtia on pohdinta jatkotutkimuksen aiheista.

Vaikuttavuusnäytön kumuloitumisen näkökulmasta tärkeitä panostuksen kohteita tutkijoiden mielestä olisivat: hyvinvointi-, työkyky ja -kustannusnäkökulman integrointi kehittämistoimiin ja -ohjelmiin, hallitut tutkimusasetelmat, vaikutusten mittarit, työkyvyn kontekstuaalisempi ymmärrys ja hallinta, implementaatiotutkimus ja prosessin arviointi

Jatkotutkimusaiheiksi raportissa tunnistetaan muun muassa: mielenterveys tarkasteltuna ei-yksilöllisestä ja ei-medikalisoituneesta perspektiivistä, uudenlaiset tavat organisoitua, työmarkkinoilla kriittiset ryhmät (nuoret, maahanmuuttajat, maahanmuuttajanaiset esimerkiksi), työkyvyn ylläpidon ja tukemisen markkinoiden tutkimus (työkyvyn ympärillä tehtävän toiminnan vaikuttavuus).

Eläkevakuuttajan näkökulma

Yksityisen sektorin työeläkeyhtiöiden roolina työkyvyttömyysriskien hallinnassa on auttaa asiakasyritystä ymmärtämään, mitkä syyt aiheuttavat työkyvyttömyysriskiä sekä mitä syitä on työkyvyttömyyden taustalla ja pohtia asiakkaiden kanssa tapoja, joilla työkyvyttömyysriskiä voidaan alentaa.

Eläkevakuuttaja voi tukea taloudellisesti riskiperusteisuutta noudattaen työkyvyttömyysriskiä alentavia toimenpiteitä, jotka kolmas osapuoli toteuttaa. Asiakkailla on omavastuu, joka lisää asiakkaan sitoutumista ja myös odotuksia toimenpiteiden vaikuttavuuudesta. Raportin tarjoama tieto on eläkeyhtiöille hyödyllistä.

Ilahduttavaa oli huomata, että omassa työpaikassani olemme tunnistaneet useita tutkijoiden esiin nostamia vaikuttavuuden kannalta olennaisia nykypäivän teemoja sekä vaikuttavuuden kysymyksiä ja olemme työstämässä niitä osana omia prosessejamme.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan raportti on erittäin tervetullut ja sen soisi saavuttavan laajan yleisön. Listaamalla raportin tuloksia tähänkin kirjoitukseen olen pyrkinyt omalta osaltani edistämää tulosten leviämistä omassa verkostossani.

Kannustan vahvasti tutustumaan itse aineistoihin (linkit alla). Hienoa, että Työterveyslaitos on tehnyt tämän raportin. Jään odottelemaan jatkotutkimusta tunnistetuista aiheista.

Jenni Ervasti, Johanna Kausto, Päivi Leino-Arjas, Jarmo Turunen, Pekka Varje ja Ari Väänänen 2022. Työkyvyn tuen vaikuttavuus. Tutkimuskatsaus työkyvyn tukitoimien työkyky- ja kustannusvaikutuksista. Valtioneuoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:7.

Linkit aineistoon:

Politiikkasuositus

Raportti

Työterveyslaitoksen uutinen

29.1.202229.1.2022

Sotilasstrategia: Yksinkertainen, vaikea sota

Geopoliittisen tilanteen ja Suomenkin turvallisuuspoliittisen ympäristön muuttuessa tulin joululomalla lukeneeksi hieman alan dokumentteja ja kirjallisuutta. Asiakirjoista keskeisimmät olivat vuonna 2020 päivitetty Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko sekä vuodelta 2021 oleva Valtioneuvoston puolustusselonteko.

Mainituissa selonteoissa on viime aikoina runsaasti esillä ollutta fraseologiaa ja fundamentteja muuttuneesta turvallisuuspoliittisesta tilanteesta (vuonna 2014 tapahtunut Krimin miehitys alkupisteenä) sekä Suomen suhtautumisesta liittoutumiseen.

Puolustusselonteosta ilmenee, että Suomi on muuttuneesta tilanteesta johtuen lisännyt satsauksia puolustukseen. Julkisuudessa on puhuttu paljon hävittäjähankinnoista. Hävittäjien lisäksi Suomi on tekemässä mittavia investointeja laivastoon sekä maavoimiin.

Eri varuskuntiin sijoitetut valmiusyksiköt ovat yksi osa varautumistason noston kokonaisuutta. Vanhoja varusmiesaikaisia oppeja muistellen olin huomaavinani myös eräänlaista doktriinin muutosta sikäli, että alueellisen puolustuksen sijaan puhutaan enemmän paikallispuolustuksesta ja paikallisesti perustettavista joukoista.

Suomi siis signaloi, että se ottaa vakavasti oman alueensa puolustamisen. Tämä ei ole itsestäänselvää. Onhan viime aikoina on puhuttu siitä, kuinka Ruotsi kuvitteli maailman muuttuneen niin turvalliseksi paikaksi, että sen ei enää tarvitsisi pitää yllä puolustuskykyä. Tämän tapainen tuudittautuminen koki kovan kolauksen nimenomaan vuonna 2014, kun Venäjä miehitti helposti Krimin, koska Ukrainan armeijan kyvykkyys oli niin huono.

Sodankäynnin perusteisiin liittyen luin myös Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtajan Petteri Kajanmaan kirjoittaman kirjan Sotilasstrategia: Yksinkertainen, vaikea sota.

Seuraavassa pieni sukellus kirjan tematiikkaan.

Kirjan ensimmäinen osa on siviilijohtajallekin tuttua. Käydään läpi johtamiskoulutustenkin tuttua lämmittelykysymystä. Mikä on strategia? Strategiasanaa käytetään nykypäivänä laajalti ja strategioita laativat julkisen sektorin organisaatiot, yritykset ja järjestöt.

Sanan juuret sotilasmielessä juontuvat Carl von Clausewitziin, jonka mukaan strategia on oppi sodan voittamiseksi. Tarkemmin sanoen: “taktiikka opettaa asevoimien käyttöä taistelussa; strategia taistelujen käyttöä sodan tavoitteiden vuoksi”. Suurinpiirtein tämä määritelmä on adoptoitu liikkeenjohdonkin käyttöön. Toinen tunnettu Clausewitzin sitaatti on, että “sota on politiikan jatkamista toisin keinoin”.

Kirjassa tuodaan esiin kiintoisasti suurstrategian ja sotilasstrategian välistä suhdetta. Suurstrategia muodostuu valtion pitkänlinjan tavoitteista (esimerkiksi itsenäisyys, puolueettomuus) ja se sisältää poliittisia valintoja. Sotilasstrategia on osa suurstrategiaa ja liittyy siihen, miten suurstrategiaa toteutetaan sotilasmielessä (esimerkiksi ylläpitämällä uskottavaa puolustusta sotilaallisten kyvykkyyksien avulla).

Sodan luonne on muuttunut. Vanhoina aikoina puhuttiin ratkaisevista taisteluista, jonka jälkeen sota loppui ja siirryttiin rauhaan. Sodankäynnin luonteen muututtua keskeiseksi haasteeksi on muodostunut sodan lopettaminen.

Sodankäynti muuttuu monella ulottuvuudella teknologisen kehityksen myötä. Teollisella aikakaudella havainnoitiin mekaanisilla välineillä (kuten teleskoopilla), päätöksenteon aikajännettä mitattiin kuukausissa. 1. ja 2. maailmansodassa viestintäteknologia (lennätin, radio, sähke) muutti aikajänteen päiviksi ja viikoiksi. Nykyajalla sodankäynti on reaaliaikaista ja päätöksenteko tapahtuu tunneissa.

Ajan myötä sodankäynnin muodot ja painopisteet ovat muuttuneet. Kaikki lähti liikkeelle maavoimista, myöhemmin taisteluja alettiin käydä merillä merivoimien välisenä mittelönä. 1. ja 2. maailmansodat olivat ilmavoimien esiinnousun aikaa. Kylmänsodan aikana varusteltiin avaruutta. 1980-luvulta eteenpäin on korostunut kyberkyvykkyys ja “tietokyky”. Sotaa ei enää käydä samalla tavalla näkyvästi joukkojen tai asejärjestelmien välillä vaan tietoverkoissa. Kajanmaa piirtää hienoja kehityslinjoja jalkajousesta tietoverkkoihin.

Samalla itse sodan luonne on muuttunut. Ennen sodassa joukot ottivat yhteen (kineettinen sota). Nykyisen sodankäynnin piirteitä ovat sodan kynnyksen alapuolella (gray zone) tapahtuva toiminta, kuten informaatiovaikuttaminen ja kyberoperaatiot. Edes hyökkääjä ei näissä uusissa sodankäynnin muodoissa ole välttämättä tiedossa. Siksi vanhat sotilasstrategiat ja -opit eivät päde uusissa konflikteissa. Keskeinen piirre sotilasstrategiassa onkin se, että sitä on jatkuvasti uudistettava.

Kiinnostavaa kirjassa on myös poliittisten päättäjien ja sotilaiden välisen suhteen jäsentäminen. Poliitikot päättävät sodasta ja rauhasta ja kantavat siitä poliittisen vastuun. Poliitikot myös linjaavat operaation tavoiteltavan loppuasetelman, strategiset tavoitteet ja poliittiset reunaehdot. Tarkoituksenmukaista on, että poliitikot eivät puutu taktisiin kysymyksiin ja jättävät sotilaalliset arviot ja suositukset sotilaille.

Sotilasjohdon tehtävänä on ennakkovaroituksen antaminen ja tilannekuvan ylläpitäminen, operaatioiden suunittelu ja toimeenpano sekä mahdollisimman puhtaiden sotilaallisten neuvojen antaminen.

Lopuksi kirjassa käydään läpi Suomen sotilasstrategiaa. Kiintoisasti ja selkeästi esitetään mm. sotilaallisen johtamisen tasot. Tässä määritellään Eduskunnan, Valtioneuvoston, Puolustusministeriön, Tasavallan presidentin, Puolustusvoimien komentajan, Pääesikunnan sekä Puolustusvoimien eri aselajien ja erillislaitosten roolit.

Aivan lopuksi Kajanmaa yksinkertaistaa vielä näkemyksensä sotilasstrategiasta: Sotilasstrategia on toimintasuunnitelma tai joukko toimintasuunnitelmia, joilla käytetään resursseja halutun tuloksen saamiseksi.

Kirja on verkkoversiona 120 sivua pitkä, eli varsin kohtuullisen kokoinen. Se on kirjoitettu sotilaallisen täsmällisesti osiin ja alalukuihin jaotellen. Lisäksi käytetään havainnollistavia kuvioita.

Sotilasstrategiaa pohditaan klassikoista ponnistaen (Thyukydides, Clausewitz, Sunzi, Machiavelli, Napoleon) lisäksi tuodaan esiin tuntemattomampia ja nykyaikaa lähempänä olevia sotilassstrategian kehittäjiä. Sodankäynnin kehityksen historia kuvataan kiinnostavasti ja tullaan nykyajan teemoihin kuten hybridisotiin. Yhteiskuntatieteilijää kiinnosti paljon sotilasstrategian suhteuttaminen poliittiseen päätöksentekoon.

Lukusuositus kirjalle, joka on helppolukuinen ja kiinnostavasti kirjoitettu.

Petteri Kajanmaa 2021. Sotilasstrategia: Yksinkertainen, vaikea sota. Maanpuolustuskorkeakoulu. Sotataidon laitos. Julkaisusarja 2: Tutkimusselosteita Nro 12. Helsinki. Saatavissa.

23.1.202225.1.2022

Putinin sisäpiirissä

Tämän kirjan lukeminen oli melkoinen urakka sen laajuuden ja detaljien runsauden vuoksi. Painetussa kirjassa on yli 600 sivua. Kirjoittaja Catherine Belton oli Financial Timesin kirjeenvaihtaja Moskovassa 2007-2013. Vuonna 2020 julkaistu Putin’s People valittiin vuoden kirjaksi mm. Financial Timesissa ja The Economistissa ja muutamassa muussa lehdessä. Kirjaa vastaan on nostettu viisi erillistä lakiprosessia venäläisten liikemiesten ja öljy-yhtiö Rosneftin toimesta.

Kirja kertoo Vladimir Putinin noususta Venäjän johtoon. Putinia isompi kehys kirjassa on KGB:n, eli Neuvostoliiton aikaisen turvallisuuspalvelun virkamiesten tarttuminen vallankahvaan. Heitä kutsutaan kirjassa silovikeiksi.

Tarina kulkee niin, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän ensimmäisenä presidenttinä toimi Boris Jeltsin, joka teki monia uudistuksia, lisäsi neuvostotasavaltojen autonomiaa ja otti askelia kohti markkinataloutta ja demokratiaa. Keskeisessä roolissa Venäjän taloudessa olivat oligarkit, joista tuli miljardöörejä Venäjän yksityistäessä valtionomaisuuttaan. Oligarkit ottivat käytännössä määräysvallan talouselämästä.

Jeltsin sairasteli ja oli alkoholisti. Hänestä kerrotaan, että hän ei mm. osannut käyttää luottokorttia. Jeltsinin ympärillä oli “Perhe”, joka nautti vallasta ja etuuksista.

Jeltsin nimitti Putinin pääministeriksi ja hänestä tuli myöhemmin ensin virkaatekevä presidentti ja sitten presidentti. Kahden presidenttikauden jälkeen hän Putin ei perustuslain vuoksi voinut jatkaa presidenttinä, jolloin presidentiksi tuli Dmitri Medvedev. Putinista tuli pääministeri, joka käytti kuitenkin käytännössä valtaa. Pääministerikauden jälkeen Putin palasi presidentiksi. Sittemmin perustuslakia muutettiin, joka antaa Putinille mahdollisuuden jatkaa presidenttinä rajattomasti.

Keskeinen juoni kirjassa on se, että Putin ja silovikit käänsivät Jeltsinin aloittaman uudistuksen suunnan. He lisäsivät valtion kontrollia talouselämään. Oligarkit saivat pitää omaisuutensa, jos olivat kuuliaisia Kremlille. Putinin sisäpiiriä vastaan pullikoivat joutuivat vankilaan (tunnetuimpana esimerkkinä Mihail Horodovski). Putinin miehet ottivat haltuunsa keskeiset instituutiot, kuten oikeuslaitoksen ja rajoittivat median toimintaa. Käytännössä valtio, Putin ja hänen sisäpiirinsä kontrolloi Venäjällä kaikkea. Vallan ohella he ovat keränneet valtavia omaisuuksia, rahan mittayksikkö kirjassa on miljardia dollaria.

Keskeisiä tapahtumia Putinin valtakauden alussa olivat Tsetsenian sota, Beslanin koulukaappaus, kerrostalopommit, Moskovan teatterikaappaus sekä sukellusvene Kurskin uppoaminen.

Kaappaukset lopetettiin väkivaltaisesti ja mittava määrä panttivankeja kuoli. Kaappauksista on esitetty salaliittoteorioita, joiden mukaan ne olivat Venäjän turvallisuuspalvelun lavastamia, jotta Tsetsenian sodalle saatiin kansan tuki ja Putin voisi esiintyä ongelmien ratkaisijana. Kurskin onnettomuudessa yli sata sotilasta kuoli. Putin viivytteli pelastustoimien alkamista, eikä suostunut ottamaan vastaan ulkomaiden apua.

Kirjassa on laaja jakso Donald Trumpista. Hänellä on ollut jo 1990-luvulta lähtien tiivit suhteet Venäjään ja sen oligarkkeihin. Venäläiset rahoittivat merkittävästi Trumpin liiketoimia ja pelastivat hänet ainakin kerran henkilökohtaiselta konkurssilta.

Ajankohtaiset tapahtumat Ukrainassa ovat osa Putinin sotilaallista ja geopoliittista suunnitelmaa. Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014. Kirjassa on Ukrainaa käsittelevä jakso, jonka luettuaan ymmärtää kuinka tärkeänä Venäjä Ukrainaa pitää.

Kirjassa esitellään myös Venäjän toimia äärioikeiston ja -vasemmiston tukemisessa Euroopassa ja muualla. Venäjä tuki tahoja, jotka ajoivat Iso-Britannian eroa Euroopan Unionista (Brexit).

Oma lukunsa on myös venäläisten oligarkkien vahva läsnäolo Lontoossa sekä pehmeä vaikuttaminen esimerkiksi jalkapallojoukkueiden omistamisen kautta.

Sotshin olympialaisten urakat jaettiin Putinin lähipiirille. Tie talviurheilukeskukseen maksoi enemmän kun USA:n projekti, jossa lähetettiin mönkijä Marsiin.

Kaiken kaikkiaan kirja oli siis raskas luettava ja aika kylmäävä. Kaikki henkilöityy Putiniin, mutta itse asiassa hän vain sattui olemaan paikalla ja järjestelmä teki hänestä presidentin.

Putin oli uransa alkussa epävarma (esim. Kurskin onnettomuudessa tämä näkyi), mutta itseluottamus ja häikäilemättömyys on myöhemmin lisääntynyt. Olennainen kysymys on, minkälainen vallanvaihto Venäjällä tapahtuu kun Putin joskus astuu syrjään.

Eli: Venäjällä oli mahdollisuutensa demokratisoitumisen ja markkinatalouteen siirtymisen näkökulmasta, mutta Putin ja hänen miehensä kaappasivat vallan.

Catherine Belton (2021): Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan. Docendo Oy, Jyväskylä. (Alkuperäisteos Putin’s People, 2020).

15.1.202215.1.2022

Työkykyjohtaminen ei ole itsestäänselvyys

Suomessa ei tunnetusti ole tutkimusta, joka kertoisi työkykyjohtamisen kehittymisestä yli ajan, koskien kaikkia työmarkkinasektoreita. Päätelmiä joudutaan tekemään välillisesti ja joihinkin yksittäisiin kysymyksiin pohjautuen, esimerkiksi TEM:n Työolobarometrin tai Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen avulla. Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa-aineistoakaan ei enää kerätä niin kokonaisvaltaisesti kuin aikaisemmin. Työterveyslaitoksen tutkimukset työkykyjohtamisesta ovat jääneet yksittäisiksi.

Julkisella sektorilla on toisin. Keva toteuttaa edelleen määrävälein tutkimuksen, jossa selvitetään työterveysyhteistyön ja työkykyjohtamisen tilaa julkisella sektorilla (kunnat, valtio, evankelisluterilainen kirkko). Uusin raportti julkaistiin tällä viikolla.

Työkykyjohtamisessa on joitakin perusasioita, jotka ovat usein toistuneet eri tutkimuksissa. Esimerkiksi työkykyjohtaminen on keskimäärin parempaa isommissa organisaatioissa kuin pienemmissä. Johdon sitoutumisen merkitys on toinen usein mainittu perusasia.

Mitä tulee työkykyjohtamisen tasoon ja tilaan, olemme kenties tottuneet siihen, että tulokset paranevat niin, että aikaisempaa useampi organisaatio tekee eri tavoin operationalisoituja työkyjohtamisen toimenpiteitä. Ainakaan isoja merkkejä kehityssuunnan kääntymisestä ei tutkimuksissa ole havaittu.

Siksi onkin mielenkiintoista, että Kevan uudet tutkimustulokset osoittavat, että yhä harvemmassa kunta-alan ja valtion organisaatiossa asetetaan mitattavia tavoitteita työkyvyn kehittämiselle ja vain harvoin tehdään suunnitelmia työkyvyttömyyden kustannusten vähentämiseksi. Niin ikään, työkyvyn tilan mittareita käsitellään aiempaa harvemmin johtoryhmässä. Tulokset ovat merkittäviä, koska ollaan strategisen työkykyjohtamisen ytimessä.

Uusissa tuloksissa on myös paljon hyvää ja työkykyjohtaminen ei ole julkisella sektorilla romahtanut. Työkykyä tuetaan vakiintuneesti 90 %:ssa organisaatioita, varhainen tuki on käytössä ja työterveysneuvotteluja käydään aikaisempaa enemmän. Kuitenkin osatyökykyisten työllistyminen ja uudelleensijoittaminen ovat vähentyneet kunta-alan ja valtion organisaatioissa.

Evankelis-luterilaisen kirkon organisaatioissa hyvä kehitys on jatkunut. Kirkon osalta tulokset ovat aikaisemmin olleet hieman kunta-alaa ja valtiota jäljessä. Onko niin, että perusasioiden kuntoon laittaminen ja kehittäminen on helpompaa kuin hyvällä tasolla pysyminen?

Merkit strategisen työkykyjohtamisen suunnan kääntymisestä kuitenkin mielenkiintoisia. Ovatko nämä korona-ajan vaikutuksia? Sekoittaako hyvinvointialueiden tuleminen ja siihen liittyvä valmistelu erityisesti työkykyjohtamisen strategista ydintä?

Oli taustalla mitä syitä tahansa, on tärkeää huomata se, että työkykyjohtamisen hyvä tila tai kehittyminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. Johdon agendalla on aina ruuhkaa ja eri asiat kilpailevat huomiosta. Poikkeuksellisissa olosuhteissa työkykyjohtamista tarvitaan erityisesti ja monet organisaatiot ovatkin ponnistelleet työkyvyttömyyteen liittyvissä teemoissa erityisen paljon korona-aikana.

Julkisella sektorilla on edessään massiivinen muutos hyvinvointialueiden aloittamisen myötä. Olisi tärkeää, että työkykyjohtaminen mahtuisi johtoryhmien agendalle myös tässä muutostilanteessa. Tämän tutkimuksen valossa tästä herää hieman huolia. Mutta jos huoli herää laajemmin ja johtaa toimenpiteisiin, on tutkimus täyttänyt paikkansa.

8.1.2022

Rohkea organisaatio

On monia syitä siihen, miksi organisaatioiden toiminta ja struktuurit ovat merkittävässä muutoksessa tänä päivänä. Toimintaympäristö muuttuu kompleksisemmaksi, digitaalisuus murtaa aikaisempia tapoja toimia, asiakaskokemus ja nopea reagointi muutoksiin korostuu.

Vaikka eroja onkin, muutoksen suunta on kohti matalampia hierarkioita, ketterämpiä toimintatapoja, yhdessäohjautuvampia tiimejä, valmentavampaa johtamista ja yhteistä visiota kaiken pohjana. Luovuuden ja sen johtamisen merkitys uusien palvelujen ja toimintatapojen kehittämisessä korostuu.

Tämäntyyppisiä muutosmatkoja ovat tehneet tai aloittaneet yritykset ja organisaatiot kaikilla toimialoilla. Kyse ei ole pelkästään edelläkävijäyritysten tai start up-yritysten tavoista toimia, vaan myös perinteisillä toimialoilla toimivat pitkän ja historian omaavat yritykset ja organisaatiot hakevat muutosta.

Muutosmatkojen eteneminen ja onnistuminen edellyttää organisaatioiden kulttuurilta, johdolta ja työntekijöiltä uudenlaísta orientaatiota ja osaamista. Se edellyttää muun muassa hyvää vuorovaikutusta, luottamusta ja turvallisuutta.

Tähän tematiikkaan kytkeytyy kirja Rohkea organisaatio: Turvallinen työyhteisö menestyy. Sen keskeisin käsite on psykologinen turvallisuus, sen merkitys, kehittäminen ja ylläpitäminen.

Kirja rakentuu neljään osaan. Ensin kuvataan, mitä psykologinen turvallisuus ja rohkeus ovat. Tämän jälkeen pohditaan, miten luodaan turvallinen organisaatio. Sitten tarkastellaan asiaa yksilön näkökulmasta. Lopuksi kerrotaan, miten rohkeaa organisaatiota voi kehittää.

Kirjan ydinajatus voidaan esittää seuraavasti:

Ihminen tarvitsee psykologisesti turvallisen ympäristön kokeilemiseen ja oppimiseen… Turvallisessa ympäristössä ihminen on rohkeampi… Turvattomuus saa ihmisen pitämään ajatukset ominaan… Rohkea organisaatio on niin turvallinen, että arempikin uskaltaa olla rohkea (Rohkea organisaatio, s. 17-18).

Kirjassa käsitellään, mitä rohkea organisaatio tarkoittaa ja mitä sen kehittäminen edellyttää yksilöltä, yhteistyöltä ja johtamiselta. Tavoitteena on saada aikaan mm. parempaa yhdessä tekemistä, uudistumista ja innovointia. Eli juuri niitä asioita, joita nykyaikaiset kehittyvät organisaatiot tarvitsevat (ks. yllä).

Psykologinen turvallisuus ei ole mustavalkoinen käsite. Kirjassa esitelläänkin portaat, jossa ensimmäisellä askelmalla “osallistuminen on turvallista” ja tilanne liittyy siihen, että organisaation jäsenet tuntevat itsensä hyväksytyiksi. Korkeimmalla askelmalla “haastaminen on turvallista” ja organisaation jäsenet voivat kokea voivansa haastaa status quon turvallisesti. Lukijalle hyvä kohta pysähtyä ajattelemaan, millä askelmalla oma organisaatio on.

Kirjan lähestymistapa liittyy vahvasti myös kahteen tärkeään ajankohtaiseen teemaan. Ensinnäkin vastuullisuuteen ja siinä monimuotoisuuden hyväksymiseen. Organisaatiossa, jossa on korkea psykologisen turvallisuuden taso jokainen voi tuntea olevansa arvostettu ja hyväksytty työyhteisön jäsen. Toisaalta teema liittyy nykypäivänä korostuviin rekrytointihaasteisiin ja työvoiman saatavuuteen. Organisaatio, jossa on korkea psykologinen turvallisuus hyötyy siitä, että se on houkutteleva työpaikka laajemmalle rekrytointipotentiaalille.

Kirjassa on nasevia sitaatteja, kuten tämä:

Johtajuudessa joko avaat tietä tai olet tiellä. Et ole koskaan neutraali. (Timothy Clark).

On pysäyttävää ajatella, että johtaja ei ole koskaan neutraali. Esimerkiksi muutostilanteessa annat tukesi muutokselle tai hiljaisuudellasi annat viestin, että vastustat muutosta tai pidät sitä vähäpätöisenä.

Hiljaisuus on innovaatioiden ja muutoskyvykkyyden hiljainen tappaja (Sivaran Vemuri)

Muutos alkaa kun vuorovaikutus alkaa. Muutos tapahtuu kun se on sisäistetty, eikä sisäistäminen ole mahdollista ilman vuorovaikutusta, kysymyksiä, reflektointia suhteessa vanhaan tyyliin “ennen tämä oli tällä tavalla” tai oivalluksia: “tätähän tämä tarkoittaa”.

Kolmas mieleenpainunut sitaatti on kirjoittajan omaa tekstiä:

Tyypillisesti rohkeutta näkyy siellä, missä joku tai jotkut uskovat, että teot, joita he tekevät, tai sanat, joita he sanovat, ovat tavalla tai toisella tarpeellisia organisaatiolle. (Rohkea organisaatio, s. 91).

Tämä toteamus on helposti liitettävissä edellä mainittuihin psykologisen turvallisuuden portaisiin ja sen ylempiin askelmiin. Mieleen tulee myös eräänlainen hallittu vallankumous tai lupa ja rohkeus esittää vallankumouksellisiakin ajatuksia organiaatiossa.

Pidin paljon kirjan kappaleesta 12, jossa käsiteltiin, miten jokainen voi vaikuttaa psykologisen turvallisuuden syntyyn ja ylläpitämiseen. Keskeisiä käsiteltyjä teemoja kappaleessa olivat vuorovaikutus, luottamuksen rakentaminen, palautteen antaminen, kuunteleminen, puheeksi ottaminen ja empatia. Keskeisiä teemoja myös työkykyjohtamisen näkökulmasta.

Kirjan lopussa näkökulmana on yksilö. Tässä jaksossa mennään sellaisiin teemoihin kuin itsemyötätunto, häpeä, reflektointikyky, haavoittuvuus ja omien arvojen tutkiminen. Isoja teemoja, joita avataan mielenkiintoisesti.

Suosittelen kirjaa kaikille nykyaikaisen organisaation toiminnasta ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Kirja on hyvin kirjoitettu ja se sisältää konkreettisia työkaluja sekä case-esimerkkejä. Se on myös hyvä kirja oman rohkeuden tarkasteluun ja kehittämiseen. Kirjoittaja on myös laittanut itsensä likoon reflektoimalla omaa työuraansa ja elämäänsä suhteessa kirjan teemoihin.

Olen viime aikoina miettinyt dataan ja digiin liittyvää kehitystyötä ja vuorovaikutusta. Kuinka tärkeää onkaan, että kehitystyötä ohjataan tavalla, joka mahdollistaa myös sellaisten digiajan huippuammattilaisten osallistumisen, joilla itsensä ilmaiseminen ja vuorovaikuttaminen saattaa olla hieman hankalampaa kuin myyntimiehellä asiakasrajapinnassa. Kehitystiimeissä, joiden työhön liittyy vielä aikapainetta ja taloudelliset riskit, ollaan psykologisen turvallisuuden ja organisaation rohkeuden ytimessä!

Itselleni kirja oli mielenkiintoinen sukellus organisaatioelämän maailmaan ja se onnistui palauttamaan omia ajatuksia erilaisiin tilanteisiin ja tapahtumiin työuran varrelta, vanhempiin ja uudempiin sellaisiin. Lukusuositus kaikille, jotka ovat kiinnostuneita antamaan oman panoksensa organisaation rohkeuden kehittämiseen

Tässä linkki kirjan tematiikkaan liittyvään kirjoitukseen, joka perustuu Sitomon tilaisuudessa viime vuonna pitämääni esitelmään.

Nina Rinne 2021. Rohkea organisaatio. Turvallinen työyhteisö menestyy. Alma Media.

31.12.20211.1.2022

Liikunnan vuosi 2021

On taas aika vetää yhteen kuluneen vuoden liikunnan määrää ja laatua. Tämä artikkeli jakautuu kahteen osaan. Ensin tarkastellaan liikunnan määriä lajeittain ja suhteessa aikaisempiin vuosiin. Tämän jälkeen napataan enemmän kiinni harrastuksen elämyksellisestä puolesta.

Määrät suhteessa aikaisempiin vuosiin

Päälajeina kuluneena vuonna ovat tutusti olleet pyöräily, juoksu, uinti ja kuntosali. Lisäksi mittariin on kertynyt jonkin verran kilometrejä ja tunteja hiihdosta ja kävelystä. Vahvana kontekstitekijänä edellisen vuoden tapaan on ollut korona, jonka aiheuttamat vaikutukset liikuntaharrastuksiin ovat vaihdelleet eri vaiheessa vuotta. Kokonaiskuva liikunnan määrästä vuosina 2018-2021 ilmenee kuviosta 1.

Kuvio 1. Liikuntatuntien määrä kokonaisuudessaan 2018-2021.

Vuosina 2018 ja 2019 liikunnan määrä oli noin 400 tuntia, mutta koronavuosina 2020 ja 2021 määrät ovat kasvaneet. Vuoden 2021 saldo oli yhteensä peräti 537 tuntia, joka todennäköisesti on oma kaikkien aikojen ennätykseni.

Taulukoissa 1 ja 2 tarkastellaan tuntien ja kilometrien kehitystä lajeittain.

Taulukko 1. Kilometrimäärät lajeittain 2018-2021.

	2018	2019	2020	2021
Pyöräilyä	3244	4120	3221	6693
Maastopyöräilyä	1187	697	2429	1001
Juoksua	748	803	780	569
Uintia	156	120	50	57
Kävelyä			204	218

Taulukko 2. Tuntimäärät lajeittain 2018-2021.

	2018	2019	2020	2021
Pyöräilyä	129	169	138	295
Maastopyöräilyä	64	37	134	56
Juoksua	79	85	84	62
Uintia	56	43	19	23
Kuntosalia	55	34	30	32
Kävelyä			43	45

Erityisesti pyöräily on lajina kontribuoinut kokonaistuntimäärään merkittävästi. Pyöräilyn rivi käsittää maantiepyöräilyn ja graveloinnin sekä myös trainerilla ajetut kilometrit. Kokonaisuudessaan pyörän päällä on tullut vietettyä 349 tuntia ja kilometrejä on kertynyt yhteensä 7694. Merkittävä tekijä pyöräilyn osalta on ollut se, että uuden pyörän myötä gravel-maailma on avautunut aivan uudella tavalla ja sorareiteiltä on tullut paljon tunteja ja kilometrejä.

Mitä muihin lajeihin tulee, juoksun osalta vuosi oli hieman alavireinen ja kilometrien määrä laski edelliseen vuoteen verrattuna. Jouduin jossakin vaiheessa kevättä pitämään vähän taukoa orastavien jalkavaivojen vuoksi ja se näkyy kokonaismäärässä.

Uintia haittasi korona. Halli oli alkuvuonna kiinni ja uimakausi alkoi vasta ulkona. Syksyllä pääsin mukavasti halliuintiin takaisin kiinni, mutta halli meni taas kiinni loppuvuonna. Kisoissa vähäinen uintitreeni näkyi hidastuneena vauhtina.

Kuntosalin osalta vuosi oli hyvin samantyyppinen vuoden 2020 kanssa. Koronan vuoksi sali on ollut osan vuotta kiinni ja sitten taas auki.

Kävely on ollut mukava lisä liikuntaan tänäkin vuonna. Kilometrejä kertyi rahtusen verran enemmän kuin edellisenä vuonna. Jonkin verran on tehty Karjaan perusmaastojen lisäksi kävelylenkkejä Uudenmaan ulkoilualueilla.

Vuoden liikunnallisia kohokohtia ja erityispiirteitä

Vuoteen mahtui kaksi kilpailua, triathlonin puolimatkan Ironman 70.3 Finland. Lahdessa alkukesästä ja täysmatka Ironman Finland Kuopio-Tahko elokuussa. Kisaraportit tässä ja tässä. Kisoista ei ole juurikaan muuta kommentoitavaa kuin, että oli kiva oli laittaa lappu rintaan ja että kisat olivat melko rankat. Vaikka treeniä on tullut runsaasti, se on tapahtunut melko paljon ns. mukavuusalueella, eli kehittävät treenit ovat olleet melko vähissä. Lisäksi uinti on selvästi kärsinyt koronaolosuhteista.

Ennenkaikkea (pyöräily)vuosi on ollut hyvä uusien reittien ja toisaalta yhteisöllisten ulottuvuuksien näkökulmasta.

Hain aktiivisesti uusia reittejä erityisesti gravelissa. Näissä merkeissä suuntasin erityisesti rannikkokohteisiin, kuten Kemiönsaarelle, Bromarviin, Särkisaloon ja lähireiteille Raaseporiin. Näin paljon uusia hienoja maisemia ja tunnistin uusia reittejä jatkossa hyödynnettäväksi.

Alla olevissa heatmapeissa kokonaiskuvaa vuoden pyöräilystä (ensimmäisessä kuvassa näkyy myös Tahkon kisat, sekä pyöräilyt Lahdessa ja Porvoon suunnalla. Toisessa kuvassa tarkennus Länsi-Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen).

En pyöräillyt pelkästään yksin. Vaimon kanssa tehtiin paljonkin lenkkejä Raaseporin seudulla eväillä, kahvitauoilla tai ilman.

Kauden alun kurakeleillä ajeltiin Oittaa-Raasepori Cycling Teamin kanssa lenkki ympäri “Pohjanlahden”. Sittemmin tämä klubi ei enää kokonaisuudessaan tehnyt lenkkejä, mutta pienemmissä porukoissa kilometrejä kertyi kyllä. Eräänä hyvänä esimerkkinä tapahtuma, jossa mentiin junalla Hankoon ja sieltä gravel-reittejä takaisin.

Muutamia lenkkejä tehtiin Varma Riders-porukassa. Tapahtumapaikkoina oli Raasepori, Perniö-Kemiönsaari sekä Itä-Uusimaa aina Porvooseen saakka. Näillä lenkeillä vaaditiin eniten watteja ja lisäksi tuli hienoja elämyksiä uusien reittien ja nähtävyyksien myötä. Myös pyöräilykulttuurin taso (keskustelu varusteista jne.) oli korkea tässä porukassa.

Pyöräily digitalisoituu ja erilaiset applikaatiot tuovat uusia näkökulmia pyöräilyyn. Ilman Wandrer-palvelua ja appia en tietäisi, kuinka monta prosenttia Raaseporin tieverkostosta olen pyörällä peittänyt (noin 18 %). Zwift-virtuaalinen ajamisympäristö on päivittynyt uusilla ominaisuuksilla. Lisäksi Kickr Core-älytraineri on tuonut traineriharjoitteluun uusia ulottuvuuksia. Ilman Stravaa lenkkeily olisi paljon tylsempää myös.

Vuoden aikana koin kaksi New Bike Day:tä. Keväällä päivitin triathlonpyörän Canyon Speedmax 8.0:aan ja kesällä onnistuin hankkimaan kireästä markkinatilanteesta huolimatta Canyon Grail 8.0:n. Kalusto on tällä hetkellä hyvässä kunnossa, joskin maantiepyörä kaipaisi päivitystä.

Vuoden aikana pyöräilyn infrastruktuuri kehittyi Raaseporissa merkittävästi kun pyörätie Karjaalta Tammisaareen valmistui ensimmäisen vaiheen osalta (ks. lisätietoa tästä). Tie on uskomattoman hieno ja sen avulla voi välttää ruuhkaisella ja vaarallisella 25-tiellä ajamisen. Pyöräilyreitin loppuosa valmistuu ensi vuonna. Muistan, kuinka eräässä sosiaalisen median yhteisössä pyörätien luonnehdittiin olevan “parasta mitä Raaseporin kaupunki on koskaan kuntalaisille tarjonnut”. Uusi pyörätie täydentää hienosti Raaseporin luonnostaan mainioita pyöräilymahdollisuuksia (ks. Raaseporin pyöräilyn edistämissuunnitelma).

Katse seuraavaan vuoteen

Vuonna 2022 en tavoittele tuntien tai kilometrien lisäystä, satsausta on hyvä laittaa enemmän laatuun sekä elämysten että treenin mielessä.

Kisojen osalta tilanne on todennäköisesti sama kuin tänä vuonna: Lahti ja Tahko. Hieman mietin, josko olisi ollut ulkomaankisan aika, mutta yhtäältä reissaamisen rasitukset eivät houkuttele ja toisaalta korona saattaa aiheuttaa yllätyksiä kisajärjestelyihin myös vuonna 2022.

Uusia reittejä täytyy yrittää keksiä ja porukkalenkkejä tehdä.

Kaikessa liikkumisessa hyvä pitää varovaisuus ja kohtuus, jotta harrastuksiin ei tulisi mitään taukoja haavereista tai loukkaantumisista johtuen. Tästä näkökulmasta kulunut vuosi on ollut tosi hyvä. Todennäköisesti hyvä liikuntavuosi tulossa myös vuonna 2022!

30.12.20212.1.2022

Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä?

Suomalaisilla on paljon syitä olla kiinnostunut Venäjästä. Viime aikoina aihe on muuttunut yhä polttavammaksi Ukrainan tapahtumien ja laajemman turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumisen vuoksi. Niinpä oli mielenkiintoista tarttua brittiläisen kirjailijan ja tutkijan Keir Gilesin vuonna 2019 alunperin julkaistuun ja vuonna 2020 Ilkka Rekiaron suomentamaan kirjaan Moskovan opit (Moscow Rules).

Aikaisemmat lukemani Venäjää ja Putinia käsittelevät kirjat ovat olleet detaljeissaan melko raskaita. Näin oli esimerkiksi Masha Gessenin kirjoittama Kasvoton mies: Vladimir Putinin nousu venäjän valtiaaksi (Seven) ja mielestäni myös Jessikka Aron palkittu Putinin Trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta (Johnny Kniga). Parhaillaan lukemisen alla oleva Catherine Beltonin Putinin sisäpiirissä – Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Docendo) on myös melko yksityiskohtainen. Kuvaavaa on, että en näistä kirjoista ole jaksanut aina edes esittelyä kirjoittaa.

Nyt käsillä olevan teoksen kohdalla on toisin. Kirja tavoitteena on piirtää isoa kuvaa ja luoda ymmärrystä Venäjän toimintaan sen historiasta ja ominaispiirteistä käsin.

Seuraavaan on kiteytetty muutamia keskeisiä kirjan havaintoja:

1) Venäjä katsoo olevansa suurvalta ja käyttäytyy sen mukaisesti. Se haluaa, että sitä kuunnellaan ja sitä kohdellaan suurvaltana. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen jonkinlaisen lyhyen “etsikkoajan” jälkeen suurvalta-ajattelu on viime aikoina voimistunut ja määrätietoisuus kasvanut.

2) Venäjä kokee itsensä uhatuksi. Historiallisena taustana mm. Napoleonin ja Hitlerin sotaretket, se pelkää lännen hyökkäävän itään muun muassa merkittävien luonnonvarojen vuoksi. Hyökkäyksen mahdollisuutta ei mielletä pelkästään sotilaallisena, vaan myös kulttuurisena.

3) Venäjä kokee olevansa “piiritetty linnake”. Siksi Naton itälaajeneminen on sille suuri uhka. Venäjä mielellään pitäisi itsensä ja lännen välissä neutraloivan vyöhykkeen.

4) Valta on perinteisesti ollut Venäjällä keskitettynä hallitsijalle, ilman tasapainottavia instituutioita. Venäjä on myös hiljattain luonut sisäisen kurinpitokoneiston, kansalliskaartin, joka puuttuu levottomuuksiin tarvittaessa voimakeinoin.

5) Venäjältä puuttuu keskiluokka. On olemassa rajattu joukko etuoikeutettuja ja sen jälkeen suuri kansalaisten massa, jota hallitaan.

6) Venäjällä yksilöllä ei ole samalla tavalla oikeuksia ja vapauksia kuin länsimaissa. Yksilöt on sulautettu yhteisöön, eikä kansalaisyhteiskunta ole päässyt kehittymään.

7) Venäjä on edelleen hyvin sulkeutunut maa. Vain hyvin pienellä osalla väestöstä on mahdollisuus esimerkiksi matkustaa Venäjän ulkopuolelle.

8) Ehkä tarpeetontakin sanoa, Venäjä ei ole demokratia, eikä se edes ole demokratisoitumisen tiellä, pikemminkin päinvaston.

Jo näiden havaintojen perusteella on helpompi ymmärtää viime aikojen kehitystä Venäjällä. Nykytilanteessa huomio kiinnittyy erityisesti Venäjän joukkojen keskittämiseen Ukrainan rajalle ja lännelle annettuihin ukaaseihin.

Nykyisen kehityksen aikaisempia vaiheita ovat olleet muun muassa vuonna 2014 tapahtunut Itä-Ukrainan miehitys ja Venäjän osallistuminen Syyrian sotaan, jossa se sai vahvistusta itsetunnolleen ja koki olevansa edelleen merkittäviä tekijä kansainvälisessä politiikassa. Kirjassa mainitaan merkittävänä tapahtumien sarjana myös vuosien 2010 ja 2011 Arabikevät, jonka tapaisten levottomuuksien Putin lähipiireineen pelkäsi leviävän myös Venäjälle.

Kirjassa pohditaan, että kaikesta huolimatta Venäjän muutoksen mahdollisuus saattaa olla nuori sukupolvi, jolla ei ole muistoja Neuvostoliitosta ja joka saa tietonsa internetistä, jota valtio ei valvo yhtä tarkasti kuin muita kanavia. Tämä mahdollinen muutos ei kuitenkaan tapahdu nopeasti.

Sukupolvinäkökulma on joka tapauksessa mielenkiintoinen, sillä Venäjän kolme vaikutusvaltaisinta miestä ovat huomattavan iäkkäitä: Presidentti Putin, 69 vuotta, puolustusministeri Sergei Soigu 66 vuotta ja ulkoministeri Sergei Lavrov 71 vuotta.

Kaiken kaikkiaan todella hyvä ja mielenkiintoinen, parissa illassa ahmaistava kirja. Kirjoitan edellä mainitusta Beltonin kirjasta kun saan sen luettua, hitaasti mutta varmasti.

Keir Giles: Moskovan opit. Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä? Docendo 2020. (Englanninkielinen alkuperäisteos vuodelta 2019).

5.12.2021

Pitkät työmatkat kuormittavat

Tulin kerran toimistolle vähän myöhemmin kaupungilla olleen aamukokouksen jälkeen. Sanoin kerroksessa työtään tehneelle siivoojalle huomenta. Hän vastasi hieman oudosti “No huomenta”. Kysyinkin sitten, onko jo liian myöhäistä toivottaa huomenta.

Siivooja kertoi heräävänsä pikkutunneilla, jotta ehtii aikaisin aamulla alkavaan työvuoroonsa. Tämä siksi, että hän tulee hitaiden ja monimutkaisten julkisten liikenneyhteyksien kautta työpaikalleen. On herättävä yöllä, jotta ehtii aamulla toiselle puolelle pääkaupunkiseutua työvuoroon.

Tällaisia tilanteita on paljon palvelualalla, kuten kaupan alalla ja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Vuorotyö tuo oman lisänsä problematiikkaan.

Lisätään yhtälöön jokin työkykyä rajoittava sairaus tai vaativa perhetilanne. On hyvin ilmeistä, kuinka merkittävällä tavalla olosuhteet voivat vaikuttaa työpäivän kuormittavuuteen, palautumiseen ja työhön osallistumiseen.

Ulkomailta löytyy rajumpia esimerkkejä. Vaikkapa Singaporessa tai Hong Kongissa voi huomata, kuinka puistojen penkeillä nukkuu työntekijöitä, joilla ei ole varaa asuntoon tai majoittumiseen kaupungissa. He tulevat viikoksi kaupunkiin töihin ja matkustavat sitten viikonlopuksi kotiinsa kaupungin ulkopuolelle.

Työn ja kodin välinen etäisyys ei koske pelkästään työntekijäammatteja. Olen pendelöinyt junalla töihin lähes parikymmentä vuotta. Työmatkani on ollut noin tunnin mittainen, mutta junassa on aina ollut runsaasti työmatkalaisia, joilla matka on vielä tunnin pidempi. Osa meistä teki junassa töitä aamun sarastaessa, osa yritti vielä nukkua.

Koronan myötä massiivisesti lisääntynyt etätyö on vähentänyt merkittävästi junassa nuokkujien määrää. Samalla on helppo uskoa, että näiden pendelöijien elämänlaatu on parantunut, kun nukkumiselle, harrastamiselle tai perheelle on jäänyt enemmän aikaan.

Työmatkakysymys on merkittävä, sillä työmatkojen pituus on trendinomaisesti kasvanut vuodesta 1990-lähtien (lähde, lähde). Lisääntyvä etätyö ratkaisee työmatkaongelmat tietotyöläisen kohdalla, mutta kaikki eivät voi jäädä kotiin läppärin ääreen.

Työmatkat voivat myös olla sosioekonomisia terveyseroja ylläpitäviä. Asiantuntijatyötä tekevälle tietotyöläiselle 15-20 km työmatka pyörällä saattaa olla juuri sopiva työn vastapaino ja hyvinvointiin positiivisesti vaikuttava. Fyysisesti kuormittavaa työtä tekevällä työntekijällä suhtautuminen työmatkapyöräilyyn saattaa olla erilaista monestakin syystä.

Työssä jatkamisen mahdollisuuksiin ei vaikuta pelkästään se, mitä tapahtuu työpaikalla. Tarjolla olevat työpaikat määrittävät merkittävästi työmatkojen pituutta. Asuntojen hinnat vaikuttavat siihen, kuinka lähellä työpaikkaa työntekijöillä on varaa asua. Julkisen liikenteen toimivuus vaikuttaa siihen, kuinka pitkiä ja kuormittavia työmatkat ovat.

Työllisyysasteen nostaminen ja työurien pidentäminen ovat tärkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita. Työmarkkinoiden rakenteella ja yhteiskunnan tarjoamalla infrastruktuurilla on suuri merkitys työn kuormittavuuden ja työhön osallistumisen näkökulmasta.

28.11.202128.11.2021

Monipuolinen kirja jatkuvasta oppimisesta finanssialalla

Työn murroksen vuoksi osaamisen kehittämisen ja oppimisen merkitys korostuu. Keskeisenä lähestymistapana on jatkuva oppiminen, jossa osaamista kehitetään koko työuran ajan. Osaamisen kehittäminen nivoutuu ja integroituu myös uusilla tavoilla itse työn tekemiseen, jolloin työtä ja oppimista ei voida tarkastella aikaisempaan tapaan erillisinä. Kirjassa keskitytään jatkuvaan oppimiseen erityisesti finanssialan näkökulmasta.

Kirja koostuu kirjoittajien taustoittavista ja yhteenvetävistä kappaleista sekä haastatteluista. Haastateltavat ovat finanssialan vaikuttajia ja asiantuntijoita, heidän joukossaan ovat mm. Nordean pääjohtaja Ari Kaperi, OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio, Headain kehitysjohtaja Anu Passi-Rauste sekä Palta ry:n toimialapäällikkö Anu Sajavaara.

Kirjan tausta liittyy työn muutokseen. Tässä käydään läpi erityisesti asiantuntijatyöhön liittyvää kehityskulkua, jossa työhön käytetty aika ei enää ole ratkaisevaa vaan se, mitä saadaan aikaan. Koronan kiihdyttämää etätyötä ja hybridityöskentelyä käydään läpi eri puolilta. Työn tulevaisuuteen kurkistetaan mm. biohackeroinnin kautta.

Osaamisen ytimeen pureudutaan ennakoinnin kautta. Yritysten on pohdittava, mihin työ ja sen puitteet ovat menossa toimialalla ja osaamisen kehittämistä on johdettava strategisesti. Osaamisen arvostuksen tulee näkyä yrityksen arvoissa ja strategiassa. Kirjassa esitetään hyvä kuvio, jossa finanssialan työn murrosta on tarkasteltu muun muassa teknologioiden, asiakaskäyttäytymisen, kilpailun ja regulaation näkökulmasta.

Finanssialan kehityksen tarkastelu saa oman kappaleensa. Tässä korostuvat erityisesti digitalisaation ja sääntelyn merkitys osaamisen kehittämisen kannalta. Finanssialan henkilöstön rakenne on jo muuttunut niin, että henkilöstön muodollinen koulutusvaade on aikaisempaa korkeampi. Tämä kehitys jatkunee myös tulevaisuudessa. Finanssialan etu asiantuntijoiden saamisessa alalle on se, että talouden ilmiöt ovat laajalti kiinnostavia.

Strategisemmalta tasolla pudottaudutaan hetkeksi käytännöllisemmälle tasolle. Tässä kohdin pohdiskellaan millä keinoin ja missä ympäristössä osaamisen kehittäminen edistyy suotuisasti. Osaamisen kytkentä työhyvinvointiin ja tuottavuuteen nostetaan esiin. Yhtenä käytännöllisenä esimerkkinä tarkastellaan peliteollisuudesta tuttuja “osaamismerkkejä” (digital open badges).

Tämän jälkeen noustaan yhteiskunnalliselle tasolle. Esiin nousee vahvasti oppilaisten kanssa tehtävä yhteistyö ja sen kehittäminen. Kirjassa tuodaan esiin teknologiateollisuudessa tehtyjä esimerkkejä ja pohditaan niiden soveltuvuutta finanssialalle. Tekoälyä ja dataa hyödyntävät kokeilut saavat oman tilansa.

Kirjan lopussa tuodaan vahvasti esiin ekosysteemisen tason ratkaisujen tarve. oppiminen siirtyy digitaalisille alustoille ja työn ja oppimisen keskeinen suhde muuttuu merkittävästi. Aivan lopuksi listataan konkreettisia toimenpidesuosituksia miten jatkuva oppiminen mahdollistuu. Punainen lanka on, että jokainen on vastuussa omasta oppimisestaan ja työnantajan on mahdollistettava oppimista. Näihin lähtökohtiin punotaan vielä mm. oppilaitosten välistä yhteistyötä.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvin kirjoitettu ja huolellisesti toimitettu monipuolinen teos aiheesta. Kirjassa liikuttiin hienosti yrityksen näkökulmasta sekä strategisella että käytännönläheisellä tasolla. Lisäksi teoksessa tunnistettiin yhteiskunnallisen tason järjestelmät, jotka liittyvät jatkuvaan oppimiseen. Myös kansainvälisiä esimerkkejä esitetään. Kirjassa oli myös sopiva annos dataa ja digiä teemaan kiinteästi linkittäen. Haastattelut olivat kaikki mielenkiintoisia, sopivan lyhyitä ja ne nousivat positiivisella tavalla esiin kirjan muusta materiaalista.

Kaiken kaikkiaan hyvä kirja jatkuvasta oppimisesta finanssialan kontekstissa.

Tarja Kallonen ja Annemari Kuhmonen 2021: Jatkuva oppiminen – työelämän tärkein taito. Kauppakamari, Helsinki.

21.11.202122.11.2021

Mikko Hyppösen internet

Mikko Hyppönen on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista tietotekniikan asiantuntijoista. Tunnetuin lienee Linus Torvalds. Hyppösen erikoisala on tietoturva ja hän on työskennellyt pitkään F-Securessa, jonka tutkimusjohtajana hän nykyään toimii. Hyppönen on ensimmäinen suomalainen, joka on pitänyt puheen TED-konferenssissa (vuonna 2011 ja 2013). Itse kuuntelin häntä EMBA-kurssin luennolla pari vuotta sitten Turussa.

Hyppönen on uransa varrella kirjoittanut ja puhunut paljon, mutta käsillä oleva kirja on hänen ensimmäisensä.

Aloitetaan kirjan nimestä. Se on siis “Internet”, mutta paremmin kirjan sisältöä kuvaava nimi olisi ollut “Tietoturva”. Kaiketi valittu nimi toimii laaja-alaisuudessaan kaupallisesti paremmin.

Teos koostuu hajanaisista aineksista. Se on kokoelma internetin ja tieturvan historiaa, erilaisia caseja, tarinoita Hyppösen uran varrelta ja hänen analyysejään. Näin ollen “kappaleet” kirjassa ovat hyvin eri mittaisia eikä punaista lankaa juuri ole.

Kirjassa käsitellään kattavasti nykyajan keskeisiä tietoturvateemoja kuten yksityisyyttä internetissä, kryptovaluuttoja, lohkoketjuja, kyberaseita ja haittaohjelmia ennen ja nyt. Käsiteltäviä aiheita, isoja ja pieniä, on kymmeniä.

Kirjassa käydään läpi myös merkittäviä tietoturvaan liittyviä caseja, kuten logistiikkayhtiö Maerskiin kohdistunut hyökkäys sekä Vastaamon tietomurto Suomessa.

Teknologiajuttujen ohella Hyppönen kertoo kokemuksistaan siitä, kuinka helposti monessa yrityksessä pääsee kuljeksimaan käytäville ja yrityssalaisuuksien äärelle. Tai kuinka yksityisyyttä suojaavat turvakiellot voi kiertää.

Hauskinta luettavaa kirjassa ovat Hyppösen tarinat. Tällainen on esimerkiksi uran alkutaipaleella sattunut kommellus, jossa nuori konsultti lainasi kiireessä asiakkaan autoa ja kolaroi sen. Toinen mieleenjäävä tarina on matka Pakistaniin tapaamaan erään viruksen kirjoittajia.

Hyppönen on merkittävä kansainvälinen asiantuntija omalla alallaan. Hänen vahvuutensa on erikoisalansa kansantajuistaminen, jota hän tekee puheissaan ja kirjoituksissaan sekä myös tällä kirjalla.

Kirja oli mukava ja kevyt luettava. Suureksi osaksi kirjan sisältö oli varsin tuttua, ehkä asiaan vaikutti myös hiljattain kuulemani luento. Oma viehätyksensä oli lukea Hyppösen tarinointia internetin historiasta, puhetta oli lerpuista ja taidettiin siellä Commodore 64:kin mainita. Kaiken kaikkiaan mukava kirja digitaalisen ajan keskeisistä kysymyksistä.

Mikko Hyppönen 2021. Internet. WSOY, Helsinki.