Perttu Salovaara: Johtopäätös – Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen

salovaara

Hierarkiasta poikkeavat tavat organisoitua ja johtaa ovat yleistyneet viime vuosina. Työelämää koskevassa keskustelussa itseohjautuvuus tai yhdessäohjautuvuus ovat vuosina olleet iso teema. Kuuluisin kansainvälisin esimerkkiorganisaatio on lienee edelleen hollantilainen Buurtzorg. Kuitenkin suomalaisetkin organisaatiot, etulinjassa monet IT-firmat, mutta myöhemmin myös muiden toimialojen organisaatiot, ovat seuranneet perässä omilla sovelluksillaan. Niinpä oli hienoa tarttua Perttu Salovaaran vielä tuoreeseen teemaa käsittelevään kirjaan.

Kirjalla on kiinnostava rakenne. Salovaara luo kirjassaan katseita eri suuntiin.

Ensin katsotaan peiliin ja pohditaan pomokeskeisen ja yhteisöllisen toiminnan suhdetta. Nuoremmat sukupolvet eivät jäsennä maailmaa yhtä hierarkkisesti kuin vanhemmat. Kompleksisempi toimintaympäristä vaatii hierarkian sijaan verkostomaista organisoitumista. Työelämässä on valuvika, koska niin monet haluavat sieltä pois.

Johtajuusmyyttejä puretaan: Susilaumoja eivät johdakaan alfaurokset, vaan ne ovat perheyhteisöjä, joiden käyttäytyminen perustuu perhesuhteisiin ja yhteistyöhön. Oligarkian rautainen laki ei tapahdu vääjäämättä. Johtajuuden havaintovääristymä ohjaa meitä etsimään merkkejä johtajuudesta yksilöiden eikä yhteisöjen taholta. Jaksossa tuodaan esiin myös esimerkkejä, joissa nimenomaan yhteisöllinen näkökulma on ollut avain ratkaisuun.

Sitten katsotaan taaksepäin kohti yhteisöjen historiaa. Tässä jaksossa osoitetaan, kuinka:

…ihmisyhteisöt ovat läpi historian toimineet tehokkaasti myös verkostomaisissa, epävirallisissa rakenteissa. Tällaisia ovat olleet muun muassa perheyhteisöt, heimot, paikallisyhteisöt, ammattiryhmät, vapaamuurarit, Hansa-kauppiaat, Medicien hallitsijasuvun verkostot ympäri Eurooppaa. Verkostoissa paikalliset solut, paikallisyhteisöt, pienemmät piirit ja yksilöt voivat toteuttaa verkoston päämääriä itsenäisesti ilman hallitsijoiden ohjausta (s. 68). 

Jaksossa on kiintoisaa pohdintaa muutosvastarinnan käsitteestä. Tulee esiin, että muutosvastarinta on kielellinen konstruktio, jolla usein muutosagentit luvat oman todellisuutensa, jossa heidän vallankäyttönsä oikeutetaan. Jaksossa on muutakin kiinnostavaa kieleen liittyvää pohdintaa, kuten se, että johtajuuteen usein itsestäänselvästi liitetään alaiset, johtajan esimerkillisyys ja suuret teot.

Tämän jälkeen katsotaan ulospäin ja pohditaan yhteisöohjautuvyytta käytännössä. Tämä on kirjan konkreettisin ja eniten työelämän arkea auttava jakso. Salovaara käy läpi päätöksentekoa, konfliktien hallintaa, tavoitteiden asetantaa ja seurantaa sekä palautteenantoa.

Lisäksi käydään läpi hiljaisia käytänteitä, kuten dialogia, psykologista turvallisuutta, yhteisön pelisääntöjen merkitystä sekä joukkoa muita tekniikoita joilla yhteisöohjautuvuutta on mahdollista edistää ja toimeenpanna. Myös itsensäjohtamista käsitellään muutamasta käytännönläheisestä näkökulmasta.

Katse sisäänpäin paljastaa yhteisän pimeät puolet. Yleisinä demokraattisten työyhteisöjen riskeinä pidetään, että ne ovat tehottomia ja ryhmän jäsenet voivat vältellä ikäviä tehtäviä ja vastuunottoa, eli ne sallivat vapaamatkustamista. Toisaalta on esitetty, että epämuodollinen vallankäyttö johtaa epätasa-arvoisiin valta-asetelmiin, toisten riistoon, hyväksikäyttöön, alistamiseen ja vahingoittamiseen.

Salovaara toteaa kiinnostavasti, että perinteinen hierkia, pomokulttuuri, jättää useat ryhmädynamiikan ilmiöt näkymättömiin. Yhteisöohjautuvissa organisaatioissa ymmärrys ryhmädynamiikasta lisääntyy.

Lopuksi katse suuntautuu eteenpäin ja pohditaan suuntaa kohti yhteisöohjautuvuutta. Tässä tuodaan esiin kuusi periaatetta, joita pitää esiintyä riittävissä määrin, jotta organisaatio voi lisätä yhteisöohjautuvuuttaan:

  1. Itse- tai yhteisöohjautuvuuden mallin pitää olla virallinen
  2. Organisaatiota pitää litistää, eli hierarkiatasoja poistaa
  3. Johtajuus on kollektiivista, ei pelkästään johtajien toteuttamaa
  4. Päätöksenteko on hajautettua
  5. Organisaatiolla on yhteisöllisiä käytänteitä
  6. Tiimit ovat autonomisia

***

Kirjassa on hienoa sen perusajatus, eli yhteisöohjautuvuuden liittäminen työelämän ja yhteiskunnallisen kehityksen pitkään linjaan. Kirja nostaa esiin työelämätutkimuksen klassikoita ja keskusteluita.

Kirja on kirjoitettu mukavalla pohdiskelevalla tyylillä, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Kirjassa on myös huolellista teemaan liittyvän käsitteistön perkaamista. Plussaa myös siitä, että kirja ei sisällä monelle kirjalle niin tavanomaista toistoa ja loputonta asioiden uudelleen yhteenvetämistä.

Suosittelen kirjaa kaikille työelämän kehityksestä yleisesti kiinnostuneille ja erityisesti ajankohtaisesta itse- tai yhteisöohjautuvuudesta kiinnostuneille! Hienoa, että meillä on näin laadukas teos tästä aihepiiristä suomeksi julkaistuna.

Perttu Salovaara 2020: Johtopäätös – Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen. Kustannusosakeyhtiö Teos, Helsinki. 

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100

kotakorpi

Ylessä meteorologina toimiva Kerttu Kotakorpi on kirjoittanut kirjan siitä, miten ilmastonmuutos koskee Suomea. Kirjan ideana on arvioida, miltä Suomen luonto näyttää tutkimusten ja erilaisten analyysien valossa vuonna 2100 ja mikä siinä on muuttunut.

Kirjan lähtökohtanana on, että nykytiedon valossa ja nykyisellä kehityksellä maapallon lämpötila tulee nousemaan vuosisadan loppuun mennessä neljä astetta. Pohjoisemmilla alueilla ja myös Suomessa lämpötila muuttuu todennäköisesti maapallon keskiarvoa enemmän.

Ilmastonmuutoksen vuoksi lämpötilat maapallolla nousevat. Suomessa lunta ja pakkasta on aikaisempaa vähemmän ja helteistä kesäsäätä enemmän. Vettä sataa aikaisempaa enemmän ympäri vuoden.

Puusto muuttuu niin, että lehtipuut valtaavat metsiä etelässä ja mänty pohjoisessa. Metsiin ilmestyy uusia eläimiä. Linnut muuttavat pohjoisemmaksi. Merkittäviä muutoksia tapahtuu myös sellaisten lajien kohdalla, joita emme näe tai tunne, koskien muun muassa hyönteisiä. Etelä-Suomessa viljellään esimerkiksi vesimelonia ja maissia. Viiniviljelmät tulevat Suomeen.

Kun talvet ovat leudompia, routa on vähäisempää. Myrskyt tekevät enemmän tuhoja, koska puut kaatuvat sulassa maassa helpommin. Metsäpaloja on enemmän. Rankkasateet aiheuttavat tuhoja.

Itämeri on heikossa kunnossa. Merivesi lämpenee, sen suolaisuus vähenee ja rannat rehevöityvät. Itämeren kalasto on muuttunut.

Myös järvissä ja joissa tapahtuu muutoksia ilmaston lämpenemisen, jääpeitteen muuttumisen, viljelyn aiheuttaman ravinnekuorman, soiden ojitusten sekä metsähakkuiden vuoksi.

Kirja kuvaa havainnollisesti ja monipuolisesti, miten noin 80 vuodessa ilmastonmuutos tulee muokkaamaan Suomen luontoa. Muutokset eivät ole nopeita ja dramaattisia, mutta ne ovat selviä.

Kirja kuvaa hyvin toisiinsa limittyviä muutoksia kun ekosysteemissä tapahtuvat muutokset, kuten pieneliöstön katoaminen, muuttaa ravintoketjussa seuraavana olevien elinolosuhteita ja johtaa näin muutoksiin myös toisaalla.

Muutos tekee joidenkin eläin- ja kasvilajien elämän helpommaksi ja ne valtaavat lisää elintilaa. Toisten lajien elinolosuhteet tulevat vaikeammiksi tai kokonaan mahdottomiksi ja ne kuolevat pois.

Kotakorpi pudottelee kirjassa valtaisan määrän erilaisia kasvi- ja eläinlajeja, joista en ollut koskaan kuullutkaan.

Kirja on kirjoitettu rauhallisella asiantuntijatyylillä. Se peurustuu laajaan ja syvälliseen asiantuntemukseen, joka näkyy yksityiskohtien erittelyssä ja toisaalta yhteyksien ja laajempien kehityksen kaarien havainnollistamisessa. Kirjassa on hyödynnetty laajaa joukkoa tutkimuksia ja vaikutusarvioita.

Kirjassa muistutetaan, että puhe ilmastonmuutoksesta on helppo viedä kauas. Kuitenkin myös Suomessa luonto on jo pitkään ollut valjastettuna ihmisten, talouden ja tuotannon tarpeisiin. Nämä valinnat ovat vieneet eteenpäin luonnon muuttumista.

Kotakorpi pohtii kirjan alussa, että olisi mielenkiintoista pohtia elintapojen kehitystä, kuten muutoksia asumisessa, liikkumisessa ja elinkeinoissa.

Niinpä, näistä pohdinnoista pääsisimme  myös sen äärelle, mitä ilmastonmuutos merkitsee työelämän kannalta. Nämä analyysit ovat vielä melko harvinaisia, vaikka Työterveyslaitoksen skenaarioraportissa tätä pohdintaa jo olikin.

Suosittelen Suomen luonto 2100-kirjaa kaikille ilmastonmuutoksesta, luonnosta ja sen muutoksesta kiinnostuneille. Valtava määrä tietoa ja näkemystä on puristettu tiiviiseen ja helposti luettavaan pakettiin.

Kerttu Kotakorpi 2021: Suomen luonto 2100. Tutkimusretki tulevaisuuteen. Bazar Kustannus Oy. 

Pyöräilykauden avaus 2021

Muutaman kuukauden ja muutaman kymmenen tunnin sisäpyöräilykauden jälkeen pyöräilykausi alkoi maaliskuun lopulla myös ulkona. Ennen kauden avausta kalustoon oli tarvetta tehdä pientä päivitystä.

Ensinnäkin vanha uskollinen Bianchi maantiepyörä sai uuden ohjaustangon. Vanha ohjaustanko oli hapertunut vuosien käytössä ja meni yksinkertaisesti poikki eräässä talven Zwift-sessiossa.

Uusi tanko ja tankonauha oli muutaman kympin investointi Bikesteristä. Tankonauha meni hienosti paikalleen Velogin ohjeilla. Bianchi sai alleen myös vanhasta triathlon-pyörästä vapautuneet aerommat kiekot. Maantiepyörä on näillä päivityksillä hyvässä kunnossa.

kuva12

Koska vanha triathlonpyörä on myyty, tarvittiin uusi. Valinta kohdistui Canyonin Speedmax 8.0 Disc-malliin. Pyörä tuli netistä tilattuna kotiovelle noin viikossa. Canyonin kasaaminen oli helppoa ja ensituntuma uudesta pyörästä on todella positiivinen. Kunnollinen kokeilu odottaa vielä parempia kelejä. Ehkä pyörän kokeilusta voisi kirjoitella blogiin oman juttunsa tuonnempana.

kuva13

Safety first! Pyöräilijä on tunnetusti teillä alakynnessä autoihin nähden. Koska eräillä tieosuuksilla Länsi-Uudellamaallakin pyörälle on tarjolla vain kapeaa piennarta, on pyörätutka ehdoton apuväline. En tiedä onko paljon muuta tarjontaakaan, mutta Garmin Variaan oli helppo päätyä. Se löytyi erittäin nopealla toimitusajalla Bikeplanetista.

Ensikokeilu tutkasta oli todella myönteinen. Äänimerkki ja pyörätietokoneen näytön symbolit varoittivat hienosti takaa lähestyvistä autoista. Varia toimii myös hienosti Wahoon pyörätietokoneen kanssa. (Vaikka Garminin laitteet noin muuten ovat hyviä, en ole Garminin Edge-pyörätietokoneista oikein koskaan perustanut.) Myös tutkan kirkas punainen valo ohjasi ainakin joitakin autoilijoita pitämään hieman reilummin etäisyyttä.

kuva4

Näin olikin sitten tarvittavat kaluston päivitykset tehty ja oli aika siirtyä baanalle. Koska pienemmillä metsäteillä oli vielä lunta, joutui vakioreittejä aluksi hieman soveltamaan. Toisinaan on myös ollut pakko palata samoja reittejä takaisin kun edessä on pitkiä lumisia osuuksia. Roudan poistuessa teistä on myös tullut varsin pehmeitä ja watteja joutuu tuottamaan normaalia enemmän.

Pyöräilyssä hienoa on maisemien vaihtuminen melko nopeaan tahtiin, hienot maastot ja monipuoliset reitit. Parissa kolmessa tunnissa kerkiää tekemään lenkin, jossa näkee jo kaikenlaista maisemaa.

Seuraavassa muutama hieno reitti mitä on tullut viime aikoina ajeltua.

Etelän suuntaan hyvä reitti kulkee Rejbölen ja Fagervikin kautta Båsaan ja tulee sieltä Snappertunan ja Antbyn kautta takaisin.

Maantiepyörällä hieno perusreitti kulkee Karjaalta Fiskarin kautta Mustiolle ja takaisin.

Tähän mennessä pisin maastopyörällä tehty lenkki kulki Pohjan kautta Mörbyhyn, sieltä Österbyhyn, Tammisaareen ja Ekeröön kautta Karjaalle.

Noin muuten urheilutilanne näyttää vähän samalta kuin viime vuonna. Ei voi uida, koska on tämä korona. Samasta syystä kesän kisat ovat epävarmalla pohjalla. Varmaan kuitenkin jotakin kisoja pystytään järjestämään, esimerkiksi Vantaa Triathlon. Jos oikein hyvin menee, elokuussa olisi Tahkolla täysmatka. Lahden puolimatka on todennäköisesti vähän liian aikaisin koronan näkökulmasta.

Myös juoksu on jäänyt vähiin, koska on vähän jalkaongelmia. Toivottavasti ne haasteet menevät ohi tai edessä on pelkkää pyöräilyä koko kausi.

Kuvia kevään lenkeiltä:

kuva11

kuva10

kuva9

kuva8

kuva7

kuva6

kuva5

kuva2

kuva1

Laura Arffman: Mona-Liisa – Urheilija, muusikko, ihminen

malvalehto

Mona-Liisa  Nousiainen (o.s. Malvalehto) oli suomalainen maajoukkuetason hiihtäjä. Hän voitti mestaruuksia nuorten MM-kisoissa. Aikuisten sarjassa hänen parhaita saavutuksiaan olivat maailmancupin osakilpailun voitot sprintissa henkilökohtaisella matkalla ja viestissä.

Mona-Liisa Nousiainen oli myös muusikko: hän voitti Kultainen Harmonikka kilpailun vuonna 1999 ja Hopeinen Harmonikka kilpailun vuonna 1993. Hän opiskeli myös Sibelius Akatemiassa.

Yksityiselämässään Mona-Liisa Nousiaisen puoliso oli maajoukkuehiihtäjä Ville Nousiainen. Heillä on yksi lapsi. Mona-Liisa Nousiainen kuoli 36-vuotiaana vatsasyöpään vuonna 2019.

Kirjan kirjoittanut Laura Arffman on urheilutoimittaja ja Nousiaisen ystävä.

Kirja alkaa Nousiaisen lapsuudesta. Kuvaus on monista urheilukirjoista tutunoloinen: urheilullinen, intensiivinen ja perhekeskeinen. Harjoitellaan ja kilpaillaan. Hän oli hyvä myös koulussa.

Nousiainen oli lahjakas hiihtäjä ja hänen ominaisuutensa sopivat erityisesti sprinttiin. Ura oli rikkonainen ja sitä sävytti (liian) kova harjoittelu ja valmentajavaihdokset.

Nousiainen joutui laittamaan uransa tauolle ylikunnon vuoksi. Rinnalla kulkenut musiikillinen ura ja muu elämänkulku saattoivat vielä ”ylikuumentaa” elämää ja lisätä palautumisen ongelmia.

Kirja kertoo myös perheen ja huippu-urheilun yhdistämisestä. Kahden huippu-urheilijan arki ja harjoittelu sovitetaan yhteen pienen lapsen hoitamisen kanssa. Lapsi kulki mukana urheilijavanhempien matkoilla tai hän oli kotona sukulaisten hoidossa.

Nousiainen palasi ylikunnon ja raskauden jälkeiseltä tauolta huipulle ja saavutti hyviä sijoituksia maailmancupin osakilpailuissa.

Mitä tulee urheiluun, kirja antaa hyvän kuvaa paitsi kovasta harjoittelusta, myös jatkuvasta matkustamisesta leireille ja kilpailuihin sekä sosiaalisista suhteista urheilijoiden kesken. Lukija saa paljon tietoa sprinttihiihdon yksityiskohdista.

Kirjan loppuosa kertoo sairastumisesta. Diagnoosi, hoidot, viimeiset viikot ja päivät. Kirjan kirjoittaja on ollut näissä vaiheissa mukana ja lähellä. Elämä jatkuu mahdollisimman normaalina, kunnes voimat hiipuvat.  Kirjan loppu on koskettava.

Mutta ei yhtä koskettava kuin Nousiaisen oma esipuhe:

”Kunnianhimoni on aina ollut valtava. Viime aikoina olen miettinyt, että hieman helpommallakin olisin voinut oman pääni päästää, mutta olen aina ollut suorittajaluonne ja halunnut pärjätä”.

Olen lukenut aika paljon urheilijoiden elämäkertoja. Moni urheilukirja sisältää kuvauksia elämän varjopuolista, kuten päihteistä, elämänhallinnan ongelmista ja sairastumisista.

Tässä kirjassa ja Mona-Liisa Nousiaisen elämässä oli paljon erityistä. Musiikillinen lahjakkuus, perheen perustaminen ja sairastuminen. Kirjan kuvat, jotka kertovat Nousiaisen eri elämänvaiheista, ovat myös tavanomaista  merkityksellisempiä. Kaiken kaikkiaan hieno kirja.

Laura Arffman 2020: Mona-Liisa : Urheilija, muusikko, ihminen. Gummerus, Helsinki.  

Juhani Knuuti: Kauppatavarana terveys

knuuti

Juhani Knuuti on turkulainen lääketieteen tohtori ja professori. Hän on aktiivinen keskustelija sosiaalisessa mediassa ja pitää suosittua blogia. Vuonna 2020 julkaistussa kirjassaan hän pureutuu erilaisiin terveysväittämiin ja niiiden todenperäisyyteen.

Kirja on ajankohtainen, koska verkossa terveystietokin liikkuu nopeasti ja laajalle, eikä tiedon todenperäisuudestä ole aina varmuutta. Viestinnässä saattaa esiintyä tarkoitushakuista ja vääristelevää terveyteen liittyvää tietoa. Aikamme on myös voimakkaasti hyvinvointia, terveyttä ja näiden ylläpitämistä korostava, joten aihepiiri on tätäkin kautta kiinnostava.

Tartuin kirjaan erityisesti siksi, että halusin lukea erityisesti siitä, miksi erilaisiin terveyteen liittyviin väittämiin uskotaan ja millä mekanismeilla väittämät menevät läpi.

Knuuti analysoi kirjassaan peräti 72 erilaista terveysteemaa ja hoitoa sekä niihin liittyen 250 terveysväitettä. Knuuti on perustanut analyysinsä tieteellisen kirjallisuuden huolelliseen analyysiin.

Jo tässä vaiheessa pitää sanoa, että oli jälleen ilo lukea tutkijan kirjoittamaa täsmällistä, kurinalaista ja tutkimustietoon pohjautuvaa tekstiä. Kirjassa on käytetty myös hyviä keinoja tiivistämään ja selkeyttämään sanomaa esimerkiksi tietolaatikkojen muodossa.

Kirjan alussa käydään läpi erilaisten ajatusvirheiden lähteitä. Näitä ovat mm. nosebo-vaikutus, lumevaikutus, kognitiiviset harhat, vahvistusharha, motivoitu päättely, kirsikanpoiminta, Dunning-Kruger-ilmiö, valikoitumisharha ja vahvistusharha. Nämä ovat syitä, miksi virheellisiin terveysväittämiin uskotaan ja miksi ne saattavat vahvistua.

Tiedebarometrin tulosten avulla todistetaan, että suhtautuminen kvasi-/vaihtoehtotieteisiin on muuttunut suomalaisten keskuudessa viime vuosina kielteisemmäksi.

Reutersin raporttiin viitaten kuvataan, kuinka nuoret käyttävät uutislähteinä verkkoa ja sosiaalista mediaa ja vanhemmat ikäluokat painettuja lehtiä ja televisiota.

Kirjassa on myös hyvä kappale tieteellisen tiedon luonteesta. Todetaan, että tiede ei perustu auktoriteettiin. Tieteellinen käsitys perustuu tutkimusmassaan ja suuren tutkijajoukon senhetkiseen tulkintaan tilanteesta, jota voidaan haastaa koko ajan uusilla tutkimuksilla.

Kokemusasiantuntijat luottavat asiaansa muun muassa siksi, että hyvin vähän asiasta tietävä henkilö kuvittelee tietojensa olevan erinomaiset ja itsevarmuus on siksi suurta (Dunning-Kruger-ilmiö). Toisaalta kokemusasiantuntijoiden uskoa vahvistaa valikoitumisharhan alalaji selviytymisharha: vain tyytyväiset potilaat palaavat hoidon antajan luo. Kokemusasiantuntijoita tukee myös lumevaikutus.

Virheellisiä terveysväittämiä on syytä vastustaa, koska keskeinen riski on, että oikeasti vaikuttava hoito viivästyy tai jää kokonaan saamatta.

Kirjassa esitetään ytimekäs STIGMA-sääntö, jolla huuhaata voi tunnistaa. Huuhaan tunnusmerkkejä ovat mm. maininnat salaliitoista tai gurun käyttäminen markkinoinnissa.

Tilastojen avulla kuvataan, kuinka suomalaisten terveydentila on kehittynyt parempaan suuntaan viimeisten vuosikymmenten kuluessa. Toisaalta todetaan, että esimerkiksi liikunnan väheneminen ja muut epäedulliset kehitystrendit mahdollisesti muuttavat tilannetta.

Mutta ne terveysväittämät.

Kirjassa käydään läpi laajasti erilaisia ravitsemukseen, ruokavalioon, rokotuksiin, vitamiineihin, hoitoihin, analyyseihin ja yrtteihin liittyviä väitteitä.

Monet aihealueet olivat itselleni vieraita, enkä jaksanut aivan antaumuksella perehtyä kaikkeen.

Bongasin kuitenkin laajasta tietomassasta mm. sen johtopäätöksen, että geeniseulonnoista ei ole merkittävää hyötyä. ”Tieto geeniriskistä saattaa päinvastoin huonontaa elämänlaatua ja johtaa perusteettomaan huolettomuuteen elintavoissa.”

Joogalla, mindfullnesilla ja muilla meditatiivisilla liikehoidoilla on havaittu olevan myönteistä vaikutusta elämänlaatuun useissa sairauksissa. Biologisia muutoksia ei juurikaan ole havaittu, mutta myönteinen vaikutus elämänlaatuun tulee stressin lievityksestä ja mielialan paranemisesta.

Itse käytän inkivääriä ja kurkumaa runsaasti ruoanlaitossa. Inkiväärin on väitetty tehoavan kylmiin jalkoihin, aineenvaihdunnan tehostamiseen ja tulehdusperäisiin tauteihin. Kurkuman taas väitetään mm. puhdistavan maksaa, hillitsevän tulehdusta, parantavan vastustuskykyä ja nivelten hyvinvointia. Harmillisesti tutkimustulokset eivät kuitenkaan tue väittämiä.

Kirjan loppupuolella esitetään vielä laaja systematisointi siitä, miten analysoidut väitteet toimivat potentiaalisena lääketieteellisenä hoitona, lääketieteellisenä hoitona, täydentävänä lääketieteellisenä hoitona, kokemus- ja hyvinvointihoitona, uskomushoitona sekä vaarallisena uskomushoitona. Tämä luokittelu vie lopullisesti maaliin tieteentekijän otteella kirjoitetun teoksen!

Aivan lopuksi tarkastellaan vielä kuluttajansuojaa sekä lainsäädäntöä muissa Pohjoismaissa. Suomessa ei ole voimassa lakia, joka säätelisi lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antamista. Muissa Pohjoismaissa sekä monissa Euroopan maissa tällainen laki on.

Kaiken kaikkiaan kirja on laaja, huolellisesti toteutettu ja asiantuntevasti kirjoitettu kirja aiheesta. Vaikka luottamus tieteeseen onkin tutkimusten mukaan vahvaa, tarjoaa nykypäivän sosiaalinen media kuplineen kasvualustaa myös ei-tieteeseen perustuvalle ajattelulle. Tieteen ja uskomusten kaksintaistelusta on saatu esimerkkejä korona-aikanakin.

Hyvä kirja, vahva lukusuositus!

Juhani Knuuti 2020: Kauppatavarana terveys. Minerva. 

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta

seili

Luin tämän kirjan joululomalla, mutta bloggaus jäi kesken. Kirja jätti kuitenkin voimakkaan muistijäljen ja siksi bloggauskin on nyt kirjoitettava loppuun!

Kirja on vähän omasta kirjalinjastani poikkeava. Tartuin teokseen sattumalta saamastani suosituksesta johtuen. Kirjan luettuani helppo johtopäätös on, että tämä kirja sopii mainiosti yhteiskuntatieteilijälle ja sosiaalipoliitikolle.

Kun monet elämäkertatyyppiset kirjat kertovat ihmisistä, jotka johtavat ja  muokkaavat maailmaa ja sen järjestelmiä tai tekevät muita urotekoja, tämä kirja on erilainen. Se kertoo ihmisestä, joka erityisen tapahtumaketjun vuoksi menettää vapautensa ja joutuu suljetuksi yhteiskunnan laitoksiin, vankilaan ja mielisairaaloihin.

Kirja kertoo Seilin sairaalan yhden potilaan, Saima Rahkosen, tarinan. Ajallisesti kirja sijoittuu 1900-luvun alkupuoliskolle.

Punaorpo Rahkonen toimi nuoruudessaan palvelijana eri perheissä Viipurissa, Lappeenrannassa ja Riihimäellä. Ratkaiseva käännekohta hänen elämässään tapahtui, kun hän kimpaannuksissaan iski työtoveriaan kirveellä poskeen. Mielentilatutkimuksen kautta alkoi laitoskierre, joka vei Katajanokalle, Pitkäniemeen, Lapinlahteen ja Seiliin.

Kirjassa kiinnostavaa on se, kuinka erilaisista dokumenteista, laitosten hoitokertomuksista, pöytäkirjoista ja kirjeistä on saatu kursittua kasaan niin ehyt tarina yhdestä ”tavallisesta” ihmisestä.

Toinen kiinnostava näkökulma on lukea siitä, kuinka vahvasti kirjan päähenkilö on virran vietävänä, objektin asemassa hänen elämänsä kannalta tärkeissä tapahtumissa ja päätöksissä. Ja myös kehittymättömien hoitomuotojen armoilla.

Kirjan jälkisanoissa pohditaan, psykiatreihin viitaten, että Rahkonen sairastui skitsofreniaan, tarkemmin ehkä paranoidiseen skitsofreniaan, joka voi johtaa tunteettomiin väkivallantekoihin.

Vaikka diagnoosin suhteeen oltiin oikeilla jäljillä jo Saiman eläessä, on selvää, että häntä ei pystytty tuon ajan lääkkeillä ja hoitomuodoilla auttamaan. Kuvaukset hoidoista ja lääkkeistä tuntuivat maallikosta arveluttavilta. Nykypäivänä parempi lääkitys ja terapiat johtaisivat Saiman kohdalla erilaiseen elämänkaareen.

Kirja on tavallaan myös psykohistoriallinen kirja. Saima todennäköisesti kärsi sisällissodan traumoista ja siitä, että näitä kipeitä muistoja ei juuri käsitelty. Mieleeni tässä yhteydessä tulee myös Ville Kivimäen hieno kirja Murtuneet mielet (lue esittelyni tästä).

Viimeinen ajatus: aikaa kirjassa kuvatuista tapahtumista ei lopulta ole kulunut paljoakaan. Seilissäkin mielisairaala lakkautettiin vasta vuonna 1962.

Kirjassa on kuvia, piirroksia ja leikkeitä dokumenteista.

Vahva lukusuositus niille, joita tässä kirjoituksessa esiinnostetut näkökulmat elävästä elämästä kiinnostavat. Kirjan ahmii nopeasti, itse luin teoksen yhdessä lomapäivässsä.

Susan Heikkinen 2020: Pullopostia Seilin saarelta – potilas numero 43. Suomalaisen kirjallisuuden seura. 

Katarina Baer ja Kalle Koponen: Kiinan suurin harppaus

baerKiina on ajan keskeisimpiä puheenaiheita Kiinan talouden, ihmisoikeuksien sekä poliittisen ja sotilaallisen vaikutusvallan nousun myötä. Kiina on tietenkin ajankohtainen myös siksi, että se on koronaepidemian alkupiste.

Kirjan kirkoittajat, toimittaja Katarina Baer ja valokuvaaja Kalle Koponen, olivat Kiinassa koronaepidemian aikana ja poistuivat maasta samana päivänä kun Wuhan suljettiin. Kirjassa seurataan kolmen kiinalaisen elämää koronakevään aikana.

Korona on kirjassa vahvassa roolissa, mutta kirja kertoo kiinalaisesta yhteiskunnasta ja sen muutoksesta laajemminkin.

Koronan osalta kirjan perusviesti on se, että diktatuuri kykeni tekemään tehokkaasti massiivisia ja nopeita liikkeitä, joilla epidemia saatiin hallintaan. Aluksi korona kuitenkin kiellettiin ja sitä peiteltiin. Kiusalliset totuuden puhujat vaiennettiin.

Koronankin kannalta olennaista oli Kiinan rakentama nykyaikaista teknologiaa hyödyntävä valvontakoneisto. Käytössä on miljoonia valvontakameroita, erilaisia kännykkäsovelluksia, kasvontunnistusteknologiaa ja työntekijöiden aivotoimintaa mittaavia sensoreita.

Tietosuojaa ja yksityisyyden suojaa ei käytännössä ole. Teknologia-avusteinen tehokas järjestelmä löytää ja rankaisee rikkomusten tekijät nopeasti. Mediaa, myös sosiaalista mediaa, suitsitaan voimakkaasti. Järjestelmän tavoite on pitää kansa kurissa ja nuhteessa.

Mittavin hanke on kansalaisten ”luottoluokitusjärjestelmä” (Social Credit System), joka laajasti dataa hyödyntämällä luokittelee kansalaisia heidän luotettavuutensa perusteella. Järjestelmä on eräänlainen musta lista, jolla ei toivottu käyttäytyminen johtaa esimerkiksi matkustamisen rajoittamiseen.

Kirja virittelee kysymystä, mitä tapahtuu, jos kiinalainen teknologia ja valvontaosaaminen leviää maailmalle.

Kirja oli mielenkiintoinen Kiinan koronavaiheiden esittämisen vuoksi. Muuten kirjassa ei ollut juuri uutta Kiinasta, mitä en olisi lukenut muista kirjoista tai artikkeleista. Kirjassa oli paljon hienoja kuvia.

Kun yleensä ajattelen, että kirja on liian pitkä, tämä kirja loppui minusta vähän yllättäen ja kesken.

Katarina Baer ja Kalle Koponen 2020: Kiinan suurin harppaus. Teos. 

Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä

vaaralliset

Kirjan lähtökohtana on, että eri toimialoilla liiketoiminta keskittyy. Yhtiöt kasvavat ja syntyy megasuuria yhtiöitä, joilla on eri yhteiskunnissa ja globaalissa taloudessa merkittävästi valtaa. Suurilla yrityksillä on enemmän valtaa kuin kansallisvaltioilla.

Yritykset hakevat edelleen kasvua, eivätkä aina puhtain keinoin. Julkisen vallan harjoittama regulaatio pysyy vaivoin perässä tai se ei kykene suitsimaan vaikutusvaltaisia yhtiöitä.

Suuret yritykset ovat kilpailussa ylivoimaisia, ostavat pahimmat kilpailijansa ja tuhoavat pienten yritysten elinmahdollisuudet.

Raesteen ja Sokalan kirja ei ole tutkimus vaan ote on journalistinen. Siten yhtiöiden ”vaarallisuus” jää paikka paikoin hieman avoimeksi, eikä se ole tarkasteltujen yhtiöiden kesken yhteismitallista. Faktantarkastus on kuitenkin tehty.

Kirja sijoittuu yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa megatrendit digitalisaatio, kaupungistuminen, väestön ikääntyminen sekä ilmastonmuutos vaikuttavat yritysten ja yhteiskuntien toimintaan. Kirja liittyy näistä eniten ehkä digitalisaatioon ja ilmastonmuutokseen.

Millä tavoin yhtiöt ovat vaarallisia? Vaarallisuus voi liittyä esimerkiksi seuraaviin näkökulmiin:

  • digitalisaation myötä murenevaan yksityisyyden suojaan
  • luonnonvarojen häikäilemättömään käyttöön
  • ympäristön saastuttamiseen
  • kansanterveyden vaarantamiseen alkoholia ja tupakkaa valmistamalla
  • työehtojen polkemiseen ja huonojen työolojen ylläpitämiseen
  • päätöksentekijöiden lahjomiseen
  • yrityksen edun ajamiseen ujuttautumalla lähelle julkisen sektorin päätöksentekoa
  • rahan piilottamiseen
  • verojen kiertämiseen
  • aseiden kehittelyyn
  • vakoiluun
  • epämääräisten sijoitusinstrumenttien kehittelyyn
  • markkinoiden toiminnan häiritsemiseen

Kirja on arvokas jo siinä, että sen kautta tulee tutustuneeksi maailman suurimpien yritysten historiaan päälinjojen tasolla.

Toisaalta tulee selväksi, että kapitalismi tarvitsee rajat. Eri toimialoilla toimivat yritykset ovat innovatiivisia ja häikäilemättömiä hakiessaan kasvua tai yhä suurempia voittoja omistajilleen. Eikä aina puhtain keinoin.

Monella yrityksellä on myös synkät juurensa vuosikymmenten takaisissa selkkauksissa tai tapahtumissa kuten Natsi-Saksassa.

Kiina ja Aasia saavat kirjassa paljon painoa. Suuret kiinalaiset yritykset ovat mukana varmistamassa kurin ja järjestyksen pitämisestä Kiinassa esimerkiksi valvontakameroiden, sosiaalisen median valvonnan tai muun teknologian  hyödyntämisen avulla.

Kiinalaiset yritykset ovat myös mukana vakoilemassa länsimaita. Yritykset on valjastettu edistämään Kiinan vaikutusvallan kasvua globaalisti.

No mitkä sitten ovat maailman vaarallisimpia yrityksiä? Kirjan mukaan kärki on seuraava:

  1. Google
  2. Tencent
  3. Saudi Aramco
  4. Amazon
  5. Facebook

Apple löytyy sijalta 11. Erityisesti neljän suuren digijätin (Google, Amazon, Facebook ja Apple) vallasta on käyty viime aikoina laajaa keskustelua. Scott Galloway on kirjoittanut näistä yhtiöistä kirjan. (ks. esittelyni tästä). Yhdysvalloissa on ollut esillä näiden yhtiöiden pilkkominen.

Laaja lähes 600 sivuinen kirja oli sujuvasti kirjoitettu ja kevytlukuinen. Teemaltaan se liikkuu nykyajan megatrendien ja keskeisten eettisten kysymysten maastossa. Se myös laventaa keskustelua neljästä suuresta teknologiafirmasta lukuisiin vähemmän tunnettuihin, mutta vaikutusvaltaisiin yrityksiin.

Suurten yritysten kasvuvauhti vain kiihtyy, kirjassakin esitetty data kehityksestä on hurjaa. Hienoa, että tätä tematiikkaa käsitellään nyt myös kotimaisessa laadukkaassa tietokirjassa.

Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala 2020: Maailman 50 vaarallisinta yritystä. Nemo, Helsinki. 

Barack Obama: Luvattu maa

barack

Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman muistelmien ensimmäinen osa, nimeltään Luvattu maa, on mittava teos. Perinteisenä kirjana teos on laajuudeltaan peräti 768 sivua. Muiden askareiden ohella kirjan lukeminen kesti minulta parisen viikkoa.

Yhdysvaltojen presidentit ja politiikka ovat olleet huomion kohteena Donald Trumpin presidenttiyden ja vasta tapahtuneen vallanvaihdoksen myötä. Valkoisen talon elämä ja presidentit ovat myös tuttuja lukuisista elokuvista ja tv-sarjoista.

Obama muistelee teoksessaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja tietään presidentiksi. Poliittisen uran alkuvaiheet ovat tuttuja jo hänen puolisonsa Michelle Obaman kirjasta (lue esittelyni tästä).

Kirjan rungon muodostavat Yhdysvaltojen politiikan ja maailmanpolitiikan keskeiset tapahtumat Obaman kaudella. Näistä merkittävimpiä olivat mm. finanssikriisi, Deepwater Horizonin öljyonnettomuus Meksikonlahdella, Yhdysvaltojen terveydenhuoltouudistus, arabikevät, sodat Afganistanissa ja Irakissa sekä Osama bin Ladenin surmaaminen SEALS-tiimin iskussa.

Kansainvälisten suhteiden hoitamisen osalta huomiota saavat muun muassa Lähi-itä, Kiina, Venäjä, Saksa ja Iso-Britannia ja Israel.

Kirja jäsentyy selkeästi jaksoihin keskeisten edellä mainittujen tapahtumien tai valtiovierailujen ympärille. Kerronta on sopivan seikkaperäistä, eikä lukijaa puuduttavaa.

Kirja kuvaa uskoakseni hyvin Yhdysvaltojen presidentin toimintaa, toimintaedellytyksiä ja liikkumatilaa. Lainsäädännön edistäminen kotimaassa on riippuvaista poliittisista voimasuhteista senaatissa ja kongressissa. Lehmänkauppoja ja suostuttelua tarvitaan, jotta asiat etenevät. Medialla on keskeinen merkitys.

Kansainvälinen politiikka on mutkikasta tasapainottelua eri osapuolten resurssien, arvovallan, pyrkimysten ja historiallisten painolastien kentässä.

Päätöksenteossa presidentillä on käytössään neuvonantajien tiimi, mutta asiantuntijat eivät suinkaan aina ole yhtä mieltä tarvittavista toimenpiteistä. Lopullinen päätösvalta on presidentillä.

Obama kirjoittaa rehellisesti virheitään ja heikkouksiaan myöntäen. Kirjasta piirtyy kuva idealistista, joka pyrkii tekemään rationaalisia toimenpiteitä parhaaseen mahdolliseen tietoon tukeutuen.

Obama on empaattinen, häneltä löytyy ymmärrystä ja myötäelämistä esimerkiksi haavoittuneiden sotilaiden ja heidän perheidensä  kanssa. Vähemmistöjen aseman parantaminen oli hänelle tärkeää. Mutta hän on myös tiukka ja osoittaa kaapin paikan ja ottaa ohjat tarvittaessa.

Mielenkiintoisia kohtia kirjassa olivat oman johtajuuden pohdinta suhteessa lapsuuteen ja muihin elämänkokemuksiin, sekä pohdinta presidentin ”kuplaantumisesta” arkielämässä.

Melko merkittävässä roolissa kirjassa on myös menestyneen kirjan kirjoittanut kenraali Stanley McChrystal (esittelyni tässä). Kenraali joutui eroamaan, koska hänen tulkittiin kritisoineen presidentin politiikkaa Rolling Stone-lehdessä julkaistussa haastattelussa.

Kiintoisaa kirjassa on, että Obama esittää jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan Yhdysvaltojen poliittisen elämän ja äänestäjäkunnan muutostrendejä, jotka muutamien vuosien päästä nostivat Donald Trumpin presidentiksi. Ja myös itse Trump esiintyy kirjassa nousevana haastajana.

Kaiken kaikkiaan laaja kirja oli kevyt ja miellyttävä lukea. Kirjasta saa hyvän kuvan Yhdysvaltojen poliittisesta elämästä ja maailmanpolitiikasta Barack Obaman ensimmäisellä kaudella.

Obama yritti aidosti hallita hyvin, hänellä oli analyyttinen ja itsekriittinen ote sekä korkeat ihanteet. Hänen ensimmäisellä presidenttikaudellaan tapahtui jatkuvasti isoja asioita.

Seuraavaa muistelmien osaa odotellessa.

Barack Obama 2020: Luvattu maa, Otava. 

Mitä opin EMBA-kurssilla?

apple

Kuva Applen campukselta Austinista.

Suoritin vuosina 2017-2019 EMBA-kurssin Turun Kauppakorkeakoulussa, joka on nykyisin osa Turun yliopistoa. Omat aikaisemmat tutkintoni (VTM, VTL ja VTT) olen suorittanut saman yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa.  Minun on jo pidempään pitänyt kirjoittaa näistä EMBA-opinnoista, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt. Nyt tällä viikolla luin tämän Ari Mannisen kirjoittaman kirjoituksen, joka ratkaisevasti innosti palaamaan teemaan.

Oma taustani on siis yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, joten suhtauduin uteliaasti kauppakorkeakoulun tarjontaan. Kauppakorkeakoulu oli ohuesti tuttu, kun pääsykokeisiin abivuonna 1989, mutta en päässyt sisään. ”Syytän” tästä armeijaa ja huonoja lukuolosuhteita.

Toisaalta on mainittava se, että olin jo suorittanut työurani aikana parikin lyhyempää johtamiseen liittyvää kurssia (vakuutusala ja julkinen sektori) sekä itseopiskellut bisneskirjallisuutta kohtalaisesti. Työkokemukseni oli painottunut selvästi julkiselle sektorille. Näillä eväillä siis tartuin opintoihin.

Turun Kauppakorkeakoulun EMBA on oman kurssini jälkeen uudistunut, joten nämä ajatukset eivät välttämättä enää kaikkinensa linkity nykykurssiin.

Järjestelyt

Koko kurssi kesti 2,5  vuotta ja se rullasi pääsääntöisesti niin, että kerran kuukaudessa oli Turussa kahden päivän opetusjakso. Jos ei päässyt opintojaksolle, piti tehdä korvaavia suorituksia. Välillä opiskeltiin muualla kuin Kauppakorkeakoulun tiloissa. Turun seudulla tehtiin yritysvierailuja.

Lisäksi oli kolme noin viikon mittaista  matkaa, ensimmäinen Austiniin Texasiin, toinen Hong Kongiiin ja kolmas Firenzen seudulle.

Opetusjaksoihin liittyi ennakko- ja jälkitehtäviä sekä lukemista. Opetuskieli oli pääsääntöisesti englanti. Kurssilla tehtiin kirjallisia töitä ja kurssi huipentui lopputyöhön omasta aiheesta.

Opetushenkilöstö voitiin jakaa neljään ryhmään:

Ensinnäkin Turun Kauppakorkeakoulun omaan porukkaan, eli akateemisen taustan omaaviin tutkijoihin. Tutkijat luennoivat omasta tutkimusalueestaan , toivat esiin teorioita ja tutkimustuloksia.

Toinen ryhmä muodostui asiantuntijoista, joilla oli oma yritys tai jotka toimivat konsultteina jollakin asiantuntija-alueella. Lisäksi monilla heistä oli monipuolinen ura takanaan erilaisista yrityksistä ennen nykyistä positiotaan.

Kolmas ryhmä muodostui eri yritysten edustajista, jotka tulivat kertomaan oman yritysesimerkin kautta jostakin kurssilla käsitellystä teema-alueesta.

Neljäs ryhmä oli tietenkin matkoilla opetusta vetänyt paikallisten yliopistojen henkilöstö, muut asiantuntijat ja yritysten edustajat.

Opetusmetodit olivat aika monimuotoisia, puhdas luennointi ei ollut pääroolissa. Vuorovaikutteisuutta, erilaisia harjoituksia ja keskusteluja oli paljon.

Sisällöt olivat yllättävän ”pehmeitä”

Mitä sitten opiskeltiin? Ulkomuistista sanoisin, että ainakin strategiatyötä, megatrendejä, vastuullisuutta, myyntiä, asiakkuudenhoitoa, markkinointia, palvelumuotoilua, viestintää, yrityskulttuuria, strategista johtamista ja ihmisten johtamista, tutkimus- ja kehitystoimintaa, kansantaloutta, luovuutta, ekosysteemejä, kansainvälistä liiketoimintaa, laskentatoimea, budjetointia.

Koko kurssin konteksti, jossa yritysten johtamista ja toimintaa opiskeltiin, liittyi erityisesti digitalisaation, mutta myös muiden megatrendien, kuten ilmastonmuutoksen aikaansaamaan disruptioon. Opinnoissa korostui visionäärinen johtajuus ja tulevaisuuteen katsominen.

Ajattelin, että opinnoissa olisi paljon laskentatoimea, budjetointia ja muuta bisnekseen liittyvää numeronmurskaamista. Kyllä näitäkin sisältöjä oli, mutta lopulta melko maltillisesti, yhden laajan kirjan verran, joka myös tentittiin.

Sisällöt olivat lopulta melko ”pehmeitä”, eli olivat lähellä sosiologiaa ja psykologiaa. Myynti, kansainvälinen liiketoiminta ja johtaminen liittyvät pitkälti  vaikuttamiseen, erilaisiin inhimilliseen ihmisten ja organisaatioiden motivaatioperustoihin, kulttuuriin sekä verkostojen toimintaan. Lähestymistavat olivat sosiologille tuttuja.

Sosiaalipolitiikkaa ja sosiologiaa opiskelleelle tuntui siltä, että Kauppakorkea tarjosi aika paljon teorioita ja malleja, joissa asiat ja lähestymistavat voi jakaa selkeästi kolmeen tai neljään asiaan tai teemaa voi tarkastella tietyllä johdonmukaisella prosessilla. Sanoisin siis, että saimme käytännönläheisiä työkaluja.

Matkat olivat kiinnostavia

Kurssini teki siis kolme matkaa, jotka suuntautuivat Austiniin, Hong Kongiin ja Firenzen seudulle. Matkojen ohjelmassa oli paikallisten asiantuntijoiden luentoja sekä yritysvierailuja.

Austinin matkan tukikohta oli University of Texas ja yliopiston luennot olivat korkeatasoisia. Austinin matkalla kävimme Applen campuksella, kuulimme Amazonin yritysesittelyn sekä vierailimme Whole Foodsilla jonka Amazon oli juuri ostanut. Lienee tarpeetonta korostaa, että Applen käyttäjänä ja Steve Jobsin ja hänen tyttärensä kirjat lukeneena oli hienoa käydä Applen campuksella, jossa ”look and feel” oli hyvin Appleen sopiva.

Hong Kongissa opetus oli Hong Kongin kiinalaisessa yliopistossa. Luennot olivat kiinnostavia ja avasivat Aasian talouden merkitystä ja kehitystrendejä. Luennoilla käsiteltiin mm. toimitusketjujen vastuullisuutta. Ks. laajempi juttuni tästä matkasta täältä

Italian matkan ohjelma oli hieman erilainen, eli vähemmän luentopainotteinen, mutta matka sisälsi myös mielenkiintoisia yritysvierailuja. Vierailimme mm. tekstiilialan tehtaassa, kahvikoneita tekevässä tehtaassa sekä Mugellon moottoriradalla.

Kaiken kaikkiaan nämä vierailut olivat mielenkiintoisia ja avasivat hyvin yritysten erilaista liiketoimintaa, strategiaa ja megatrendien vaikutuksia.

Kurssilla tehtiin laaja-alaisia töitä

Kurssilla tehtiin pienempiä kirjallisia töitä eri opintojaksoihin liittyen. Opintojen lopussa tehtiin laajempia töitä liittyen strategiseen ennakointiin sekä varsinainen ”lopputyö”, joka oli laajuudeltaan sellainen pro gradun tasoinen.

Pienemmät työt menivät aika helposti, mutta lopputyön kanssa sai kyllä tehdä töitä. Itse työn tekeminen oli kyllä kiinnostavaa ja palkitsevaa, mutta aika ja energia olivat niukkoja resursseja töiden lomassa. Lopulta tein nämä työt hyödyntäen tiiviisti joulun ja hiihtoloman.

Olin lopulta aika tyytyväinen lopputyöhöni (joka on salainen). Pystyin hyödyntämään siinä opinnoissa oppimiani teorioita ja malleja ja itse aihe oli omalla kohdallani kiinnostava. Oli innostavaa tehdä opinnäyte, jossa oli teoria, aineisto, konkreettisia tuloksia ja johtopäätöksiä.

Kuten jo totesin, EMBA-opinnot vaativat runsaasti aikaa ja muita resursseja. Lähiopetusjaksot vievät aikaa, eikä ole hyväksi, että ajatus karkailee koko ajan työasioihin. EMBA-opintoihin lähtevän kannattaakin pohtia vakavasti, onko oma työtilanne sellainen, että opintoihin voi lähteä ja saada opinnoista kaikki hyöty irti.

Kurssin sisältä oli laaja ja monipuolinen, seuraavassa nostan esiin kaksi näkökulmaa, joita johtajien olisi mielestäni hyvä opiskella.

Julkinen sektori on hyvä tuntea

Yksi seikka, jota olen miettinyt jonkin verran EMBA-kurssiin liittyen liittyy julkiseen sektoriin. Julkista sektoria nimittäin sivuttiin lähinnä budjetoinnin yhteydessä ja toisaalta kenties vähän vastuullisuusteemoissa regulaatiomielessä.

Muuten liikuttiin aika paljon yksityisen sektorin sfäärissä. Kurssille osallistujien joukossa oli pari henkilöä (minäkin) julkisen sektorin organisaatiosta.

Mielestäni yksityisen sektorin johtajille tekisi hyvää tuntea julkista sektoria eri näkökulmista. Esimerkiksi miten kaupunki ja sen päätöksenteko toimii ja samoin miten valtakunnallinen lainsäädäntötyö ja päätöksenteko toimii ja miten EU vaikuttaa.

Yksityinen ja julkinen sektori ovat monella tavalla lähentyneet viime aikoina ja kenties korona-aika on vielä korostanut sitä, että julkisen sektorin tekemät päätökset vaikuttavat merkittävästi yritysten toimintaedellytyksiin.

Olen työurallani työskennellyt pitkään julkisella sektorilla ja hieman vähemmän yksityisellä sektorilla. Vaikka sellaisiakin ihmisiä on, jotka ymmärtävät hyvin sekä julkista että yksityistä sektoria, valtaosalla kokemus painottuu joko julkiseen tai yksityiseen. Nykypäivänä molemmilla sektoreilla tarvitaan ymmärrystä toisesta.

Johtamiskoulutukset myös eriytyvät sektorien mukaan. Olisi hyvä, jos koulutuksissa annettaisiin eväitä ymmärtää molempia sektoreita.

Työkykyasiat voisivat olla EMBA-ohjelmassa

Toinen seikka, joka mielestäni voisi olla keskeisemmin EMBA-kurssin sisällössä liittyy työhyvinvointiin, työterveyteen, työkykyyn ja työturvallisuuteen.

Ongelmat näissä teemoissa voivat johtaa merkittäviin yrityksen talouteen ja toimintaan liittyviin haasteisiin. Ja ne saattavat johtaa  suuriin kustannuksiin heikkenevään yrityskuvaan ja vaikeuksiin saada uutta työvoimaa.

Näille kaikille löytyy organisaatioista kyllä vastuuhenkilöitä (HR-tyypillisesti), mutta tunnettu tosiasia on, että johdon sitoutuminen näihin teemoihin ja ymmärrys siitä, miten työkykyjohtaminen kytkeytyy liiketoimintaan on erittäin olennaista.

EMBA-kurssilla ja myös muissa johtamiskoulutuksissa voitaisiin hyvin luoda tulevaisuuden johtajille hyvä pohja ymmärtää työkyvyn merkitystä. Tästä ymmärryksestä hyötyisi lopulta koko suomalainen yhteiskunta.

Lopuksi 

Ryhmässäni oli reilun tusinan verran opiskelijoita. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tulimme eri firmoista ja erilaisilta toimialoilta. Vaikka osallistuin kenties hieman keskimääräistä vähemmän ryhmän yhteisiin rientoihin, kurssikollegat tulivat kyllä tutuiksi.

Oli mielenkiintoista havaita harjoitustöissä eri firmojen erityispiirteitä ja toisaalta yllättäviäkin samankaltaisuuksia monissa teemoissa liittyen esimerkiksi johtamiseen ja muutokseen.

EMBA-kurssi oli todella mielenkiintoinen ja oli hienoa palata omaan tuttuun yliopistoon suorittamaan tämä tutkinto. Yhteiskuntatieteellisen taustani vuoksi sain kurssilta paljon uutta, joskin johtamiseen ja organisaatioiden kehittämiseen liittyvät asiat olivat monessa kohdin melko tuttuja minulle joko käytännön työstä tai lukemistani kirjoista.

Mikä on vastaus otsikon kysymykseen? Opin laaja-alaisesti johtamisen kannalta merkityksellisiä asioita yritysten/organisaatioiden sisäisestä elämästä ja ulkopuolelta. Sain kuvan, miten megatrendit vaikuttavat eri aloille ja miten yritykset reagoivat muutokseen. Sain ymmärrystä, että yritysten jatkuvuus ei ole koskaan itsestään selvää. Sain työkaluja ja malleja joilla jäsentää erilaisia teemoja tai organisaation vaiheita.

Suosittelen EMBA-opintoja lämpimästi, jos aika ja resurssit antavat opinnoille myöten. Suomesta löytyy erilaisia mahdollisuuksia tehdä näitä opintoja, teemojen painotukset ja myös toteutustavat vaihtelevat, joten mahdollisuus löytää omaan tilanteeseen sopiva kokonaisuus on hyvä.

Omalla kohdallani oli hienoa palata ”Turun kouluun” ja suorittaa nämä opinnot nimenomaan omassa opinahjossa. Nyt kun neljä tutkintoa Turussa on suoritettu, katseet kääntyvät siihen, että vielä viides saattaa tulla ohjelmaan. Ajatuksissa on toinen väitöskirja niistä aiheista, joita tässä työuran aikana on tullut pohdittua. Suunnitelman toteuttaminen edellyttää kuitenkin ensin työuran suorittamista loppuun.

Kuvia:

texas

amazon

hongkong2

hongkong

IMG_5713

firenze2

firenze