Olli-Pekka Kallasvuon puhelin soi öisin

kallasvuo

Olen lukenut useita aikaisempia Nokia Oyj:tä koskevia kirjoja. Näitä ovat olleet Jorma Ollilan uraa käsittelevä kirja Mahdoton menestys (ks. esittelyni tästä), Risto Siilasmaan hittikirja Paranoidi optimisti  (ks. esittelyni tästä), sekä suurelle yleisölle hieman tuntemattomampi Yvez Dozin ja Keeley Wilsonin tutkimuksellinen teos Ringtone-Exploring the Rise and Fall of Nokia in Mobile Phones (ks. esittelyni tästä).

Niinpä oli luontevaa tarttua Nokian entisen toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon uraa käsittelevään kirjaan.

Teos käy läpi Kallasvuon tien Nokian palvelukseen, kerronta tihenee toimitusjohtajavuosiin ja lisäksi käsitellään uran jatkoa hallitusammattilaisena.

Nokian vaiheet kasvusta matkapuhelinliiketoiminnasta luopumiseen ovat tuttuja muista teksteistä.

Tästä kirjasta mieleen jää ensinnäkin, korona-ajan ja ilmastokriittisen ajan näkökulmasta tolkuton liikematkustaminen. Kallasvuo on jatkuvasti ilmassa. Hän käy Japanissa yhden kokouksen vuoksi ja matkustaa lähes joka toinen päivä Atlantin yli suuntaan tai toiseen.

Mieleen tulee myös aikaerosta johtuva rasitus ja vaikutukset työkyvylle. Toimitusjohtajan työpäivä Suomessa alkaa aamusaunan jälkeen, kun takana on yölento New Yorkista.

Nokian toimitusjohtaja liikkuu kansainvälisessä bisneseliitissä. Kirjassa raportoidaan Kallasvuon kuuluisa tapaaminen Steve Jobsin kanssa. Jobs lupasi tulla Suomeen tapaamaan Kallasvuota seuraavana vuonna, mutta hänen sairautensa esti matkan.

Kallasvuo tapaa jatkuvasti myös poliittisia vaikuttajia eri puolilta maailmaa. Suomessakin presidentti on lähellä.

Toinen mieleenjäänyt yksityiskohta oli Nokian organisaation ja johtamisjärjestelmän valtava mittakaava. SVP-tason johtajia oli 40-50, ja VP-tason johtajia 400. Kallasvuo sanoo tunteneensa  kaikki näiden tasojen johtajat. Seuraavalla tasolla Director ja Head of-tason johtajia oli niin paljon, että heitä häne ei enää tuntenut kuin satunnaisesti.

Nokian johtoryhmä kokoontui päivän mittaiseen kokoukseen kerran kuussa jossakin päin maailmaa. Johtajia ja henkilöstöä koulutettiin laajasti ja ylemmän tason johtajat osallistuivat alemman tason johtajien koulutustilaisuuksiin. Näin rakentui omaleimainen kulttuuri Nokia Way. Ansioituneimmat Nokian työntekijät saivat arvonimen Nokia Fellow.

Kiintoisana yksityiskohtana ja näkemyksenään Kallasvuo nostaa esiin sen, että Nokian suuri organisaatio alkoi elää 2000-luvulla omaa elämäänsä. Erilaisia kehityshankkeita oli valtavasti, mutta ne eivät kehittäneet yhtiön kilpailykykyä. Kallasvuo sanoo epäonnistuneensa yrityksessään tehdä johtamisesta ja päätöksenteosta suoraviivaisempaa.

Kallasvuo reflektoi omaa johtamistaan. Hänen johtamistafilosofiansa tuntuu tutulta hyvältä ”perusjohtamiselta”, jossa korostuu luottamus ja vuorovaikutus. Mieleeni tulee, että Kallasvuon johtamisessa on paljon samaa kuin toisella Nokia-koulun kasvatilla Matti Alahuhdalla (ks. Alahuhdan kirjan esittely tästä).

Kallasvuon kuvaukset työuransa alusta alleviivaavat johtamistyylin merkittävää muutosta parin sukupolven aikana.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Kallasvuo mainitsee, että julkiset puheenvuorot suomalaisessa mediassa eivät olleet tärkeitä Suomen pienen markkinan vuoksi. Mutta suomalaisen median kautta oli tehokkainta viestiä omalle henkilöstölle.

Kirjan nimi viittaa siihen, että Kallasvuo piti öisin puhelimansa päällä, koska toimitusjohtajan tuli olla aina saavutettavissa, usein huonojen uutisten takia.

Kirjassa on paljon anekdootteja paikoista ja tapahtumista. Eräs sellainen on, että Kallasvuon muistelujen mukaan Keilaniemen Nokia-talon helikoptereille tehtyä laskeutumispaikkaa on käytetty vain muutaman kerran. Kerran laskeutumispaikkaa käytti Kimi Räikkönen.

Siviilissä Kallasvuo pelaa golfia ja tennistä sekä harrastaa ravihevosia ja jalkapallon seuraamista.

Kirja kertoo paitsi globaalin suuryrityksen johtamisesta, myös suomalaisen elinkeinoelämän muutoksesta. Kirja oli minusta sympaattinen ja inhimillinen reflektointi Kallasvuon työurasta ja johtajuudesta.

Olli Pekka Kallasvuo ja Juhana Rossi 2021: Puhelin soi öisin. Mitä opin globaalina yritysjohtajana. Otava.  

Ironman Finland Kuopio-Tahko 2021

mitalit

Täysmatkan mitalit Tallinnasta, Kööpenhaminasta ja Tahkolta.

14.8.2021 järjestettiin Tahkolla Suomen ensimmäinen Ironman-brändin alla toteutettu täysmatkan Triathlonkisa (uinti 3.8 km, pyöräily 180 km, juoksu 42.195 km). Kisa piti järjestää jo viime vuonna, mutta koronan vuoksi se jouduttiin perumaan.

Omalta kohdaltani lähtökohdat kisaan olivat suhteellisen hyvät. Toki korona esti uintiharjoittelun hallissa, järvessä tuli uitua ennen kisaa vain noin 30 km. Pyöräilyä oli kasassa 4600 kilometriä ja juoksua vajaat 400 kilometria. Juoksuharjoittelua pohjevaivat haittasivat kesän aikana. Kisana alla oli Lahden puolimatka (ks. raportti tästä).

Kyseessä oli kohdallani kolmas täysmatka, aikaisemmat ”täpärit” olen tehnyt vuonna 2018 Tallinnassa ja vuonna 2019 Kööpenhaminassa. Lisäksi olen tehnyt puolimatkan kisan Lahdessa kolme kertaa ja muutaman perusmatkan kisan.

Matkustin Tahkolle torstaina, kävin rekisteröitymässä ja hamstrasin hieman ruokatarvikkeita. Perjantaina tein täyden työpäivän Teamsissa ja kävin viemässä pyörän ja muut varusteet vaihtopaikalle.

ostokset

Aina sitä jotakin pientä matkamuistoa tarttuu mukaan.

syväri

Syvärin vesi kutsuvana, poijut häämöttävät edessä.

vaihtopaikalla

Vaihtoalueella maskin käyttö oli pakollista. 

Kilpailupäivä 

Heräsin kilpailupäivän aamuna 5.30. Sen verran kilpailu jännitti, että nukkuminen oli melko heikkoa, mutta se on hyvin tavallista. Majoitus oli hienosti lähellä vaihtopaikkaa, jossa kävin aamulla vielä tarkistamassa, että pyörän renkaissa oli paineet tallella ja muut suoritukseen tarvittavat välineet pusseissa.

Sitten kävelin uinnin lähtöpaikalle, jonne alkoi kerääntyä kilpailijoita. Paikalla oli Kaisa Sali, joka myöhemmin oli sekä pyörä- että juoksureitin varrella kannustamassa kilpailijoita. Minäkin sain yksilöllistä ohjeistusta juoksun aikana.

Tunnelma tiivistyi ja ensin oli vuorossa pro-naisten startti. Ennen lähtöä soitettiin Maamme-laulu ja toisena keskeisenä musiikillisena elementtinä oli Daruden Sandstorm.

”Great triathlon-ambassador” Alexander Stubb piti lyhyen puheen in english, jossa kehotti kaikkia olemaan kiitollinen vapaaehtoistyöntekijöille ja vastuuhenkilöille, jotka tekivät kisan mahdolliseksi. Niinikään hän kiinnitti huomiota siihen, että paikalla oli niin monia eri kansallisuuksia edustavia kilpailijoita. Myöhemmin luin, että osallistujista peräti 45 % oli ei-suomalaisia, eli tosi hyvin oli kisoihin päästy rajoituksista huolimatta.

Pro-naisten startin jälkeen kävin kokeilemassa vettä ja aloin ryhmittyä rolling startiin. Jonossa vähän kyseltiin toisiltamme minkälainen uintiaika olisi todennäköinen. Sanoin tähtäävänä 1.20-1,30 välille, joka sitten pitkin paikkansa.

Kisoissa on yleisesti ottaen kaksi erityisen hienoa hetkeä, startin tunnelma ja toisaalta maaliin tulo.  Lähdön tunnelma oli Tahkolla priimaa.

Uinti

uinti

Tässä noustaan uinnista, olen tässä kolmen ryhmässä vasemmalla punasävyisessä märkäpuvussa.

Vesi oli noin 20 asteista. Rata oli hyvin suoraviivainen. Oli helppo suunnistaa ja poijut näkyivät koko ajan hyvin. Uidessa oli väljää, vain pieniä kosketuksia tuli, kun jotkut kilpailijat hieman ”risteilivät”.

Suora kääntöpoijulle oli kohtuullisen pitkä. Oli hienoa uida aamuauringon paisteessa (oli oikea valinta ottaa tummennetut lasit uintiin), vesi tuntui mukavan lämpimältä ja myös raikkaalta. Kääntöpaikan jälkeen pieni pätkä ja kääntö takaisin pitkälle suoralle kohti maalia.

Uinnin keskellä piti osua Tahkonsillan aukkoon ja siitä sitten alkoikin jo Ironman-kaari näkymään. Uinti sujui ihan hyvin, mutta vauhti oli hitaampaa kuin esimerkiksi Kööpenhaminassa 2 vuotta sitten. Kello pysähtyi aikaan 1.24 ja uintivauhti oli 2.14/100 m. Tämä oli hieman hitaampaa vauhtia kuin Lahdessa, mutta ihan hyvää tahtia tämän vuoden uintivauhdiksi.

tahko_uinti

Uinnin selkeä reitti. Kello ei ihan pysähtynyt rannassa.

Pyöräily 

pyöräily

Pyöräilyssä reitti ajettiin kahteen kertaan. Ensin ajettiin Tahkolta Varpaisjärven kautta Siilinjärven suuntaan ja sitten takaisin. Reitti oli ihan kohtuullisen mäkinen ja Siilinjärven suuntaan ajettaessa vastatuuli oli merkittävää.

Keskivauhti heilui kolmenkympin tuntumassa ensimmäisen kierroksen, toisella kierroksella vauhti laski hieman. Pyöräilyssä muita kilpailijoita oli koko ajan lähellä ja vastaan tulemassa. Tein ohituksia tulin ohitetuksi. Kuten tavallista, osa kilpailijoista teki pumppaavaa liikettä ja menivät välillä ohi ja jäivät sitten taas jälkeen.

Pyöräilyssä otin Nosht vauhtikarkkeja suunnitelman mukaan. Olen harkoissa pitänyt vauhtikarkeista todella paljon, mutta kyllä ne tässä pidemmässä vedossa alkoivat jo hieman tuntumaan tylsiltä. Lopussa etukäteissuunnitelmani energian suhteen alkoi kenties hieman lipsumaan ja kyllähän se sitten juoksussa kostautui.

Huoltopisteitä oli sopivalla tavalla ja olen oppinut pelaamaan järjestäjien juomapulloilla järkevästi kisojen aikana.

Lopussa raskas reitti alkoi jo painamaan ja kelikin muuttui synkemmäksi. Vaikka asvaltti oli märkä paikka paikoin, en saanut sadetta niskaani pyöräilyosuudella.

Pyöräilyn aika 6.17 ja keskivauhti 28.7.

tahko_pyorä

Pyöräilyn reitti. Tämä ajettiin kaksi kertaa.

Juoksu

Juoksu oli selviytymistä etenkin alussa. Juoksuun lähtiessä oli energiaton olo ja eteneminen oli tosi vaikeaa. Ensimmäisen kierroksen aikana kone kuitenkin käynnistyi pikkuhiljaa sitä mukaa kun sain cocista sisään. Reseptini oli juoda huoltopisteillä kaksi mukia cokista ja muki vettä.

Nimenomaan energiasta oli pulaa, katselin että sykkeet oliva tosi matalat, sellaiset 130-140.

Juoksun ensimmäisellä kierroksella ropsahti rankasti vettäjä. Se ei mitenkään menoa haitannut, juoksukengät nyt tietysti kastuivat ja pientä hiertymää alkoi kehittyä jalkoihin.

Alkukankeuden jälkeen juoksu alkoi sujua ihan kohtalaisesti. Lopussa jalat alkoivat taas olla tyhjät ja eteneminen muuttui yhä enemmän hiipimiseksi.

Juoksun reitti oli mukavan monipuolinen Tahkonsiltoineen. Huoltopisteitä oli runsaasti. Mäkiäkin oli, pienikin ylämäki on kyllä merkittävä kun täysmatkaa mennään. Toisaalta reitillä oli kuitenkin tasaisia ja alaspäin viettäviä pätkiä, joissa väsyneenä eteenpäin rullaaminen oli mahdollista.

Yleisöä ja kannustusta oli mukavasti vaihtelevasta kelistä huolimatta. TriathlonSuomen seurakaverit nostivat peukkuja tsemppasivat muutenkin.

Maratonin aika 5.14 ja vauhti 7.30 eli hidasta oli tällä kertaa.

tahko_juoksu

Juoksun reitti. Tämä juostiin 4 kertaa.

kohtimaalia

Tässä ollaan viimeistä kertaa Tahkonsillalla maaliin tulossa. 

maaliin2

Loppusuoran punainen matto.

Kaiken kaikkiaan kisasuoritus voidaan tiivistää näin:

  • uinti oli vähän hidas mutta ei kohtuuttoman huono
  • hyvä kun oli ”mekaanista onnea”, eli renkaat pysyivät ehjinä eikä muitakaan haavereita tullut
  • pyöräily oli raskaalla reitillä kunnon mukainen
  • juoksussa haasteena energia ja vauhti hidasta

Tästä on taas hyvä lähteä toteuttamaan vapaamuotoisempia liikuntaharrastuksia syksyn aikana. Pikku hiljaa ajatukset kääntyvät myös seuraavan vuoden Ironman-mahdollisuuksien suuntaan.

Alla kuviossa 1 vielä kolmen täysmatkan eri lajien ajat vertailussa. Kiintoisasti uintiajat ovat aika hyvin kasassa. Kööpenhaminan uinti oli kyllä tosi hyvä. Virossa 2018 uinti oli todella monimutkaisella reitillä kylmässä vedessä. Pyöräilyssä Tahkon reitti oli kovin, Tallinnan ja Kööpenhaminan ajat olivat hyvin lähellä toisiaan. Juoksussa Kööpenhaminan suoritus selvästi paras.

Kaiken kaikkiaan on selvää, että Kööpenhaminan kisa oli kolmesta kisasta paras veto ja kunto silloin kovimmillaan. Aina on hyvä asettaa tavoitteet eteenpäin ja pyrkiä parempaaan kuntoon ”ens kauella”!

Kuvio 1. Eri lajeihin käytettyjen aikojen vertailu kolmessa eri kisassa.

kisojen vertailu

Mutta onhan se ”hyvää peruskuntoa”, että pystyy täysmatkan suorittamaan. Olen tosi tyytyväinen, että haasteista (korona, olkapää, pohkeet) huolimatta sain itseni täysmatkan kuntoon.

Mutta Tahkon kisasta vielä. Tahkon puitteet kisajärjestelyille olivat kyllä todella hienot.  Järvi on hieno ja vaihtoalueen saa hienosti rauhalliseen selkeään paikkaan. Asvaltiltaan hyväkuntoiset tiet suomalaisessa metsä/maaseutumaisemassa antavat pyöräilylle hienot puitteet. Juoksussa monipuolista reittiä ja kauniita maisemia (golfkentän ympäristö).

Ulkomaalaisille elämyksiä triathlon-kisoista hakeville on siis hienot puitteet tarjolla. Tahkon kisa on pohjoisin kisa Ironmanin kilpailukalenterissa. Ja ensi vuonna kisa järjestetään taas!

Itse pohdiskelen mihin sitä suuntaisi täysmatkalle ensi vuonna. Jos rajoitukset sallivat, jokin lyhyen lennon päässä oleva kisa Euroopassa voisi olla mahdollinen.

Lämmin kiitos vapaaehtoisille ja järjestelyistä vastaavalle tiimille onnistuneista kisoista Tahkolla.

Kuusi viime aikoina luettua kirjaa

diktaattorit

Leif Sundström tarkastelee kirjassaan Rajaton valta noin kolmenkymmenen diktaattorin elämää ja vallankäyttöä. Tutuimpia kirjassa esillä olevia diktaattoreita ovat Hitler, Stalin, Mussolini, Idi Amin, Saddam Hussein, Mao, Pol Pot ja Kim Jong Un. Mukana ovat myös  Fidel Castro, Augusto Pinochet, Muammar Gaddafi, Tito ja Ceausescu sekä joukko hieman vähemmän tunnettuja diktaattoreita.

Diktatuuri määritetään yhden ihmisen tai hyvin rajatun joukon vallankäytöksi. Diktaattori päättää itse valtakautensa kestosta, eikä vallanpitäjää ole mahdollista vaihtaa vapailla vaaleilla. Valta ei ole läpinäkyvää, eikä sitä voi kritisoida.

Kirjassa tarkastellaan väljän yhdenmukaisen kehikon kautta diktaattorien elämänkulkua. Tyypillisesti diktaattorit tulevat melko tavallisista perheistä. Monen, mutta ei kaikkien, diktaattorien isä on ollut alkoholisti ja/tai väkivaltainen. Äiti on ollut yleensä ”tavallinen” ja perhettä koossa pitävä voima.

Monet diktaattorit viettävät nuoruudessaan tai nuorena aikuisena aikaa vankilassa. Siellä he tyypillisesti opiskelevat sekä kehittävät verkostojaan ja visiotaan.

Dikaattorit ovat vaihtelevan sivistyneitä ja koulutettuja. Osalle lukutaitokin saattaa olla kyseenalainen.

Diktatuuri perustetaan ja valta anastetaan harkituilla peliliikkeillä. Vastustajat teljetään vankilaan tai surmataan. Demokraattisten instituutioiden kehittymättömyys, eriarvoisuus, kansan tyytymättömyys ja ristiriidat tarjoavat otollisen maaperän diktatuurin syntymiselle. 

Osalla diktaattoreista on visio, jota kohti he etenevät. Visio voi liittyä valtakunnan laajentamiseen ja/tai etnisiin puhdistuksiin. Osalle riittää oman valta-aseman ja diktatuurin jatkon varmistaminen. 

Valtaosa diktaattoreista on sumeilemattomia vallankäyttäjiä. Vastustajia tapetaan, kidutetaan ja teljetään vankiloihin. Omaa kansaa vainotaan ja kuritetaan vallan varmistamiseksi. Vähemmistöjä vainotaan ja haaremeita pidetään. Tämä diktatuurien pimeä puoli on kirjassa vastenmielisyydessään mieleenpainuvinta materiaalia. 

Harva diktaattori kehittää maataan niin, että elintaso ja kansalaisten hyvinvointi kasvaisi. Rikkaudet kasautuvat diktaattorille ja hänen lähipiirilleen.

Diktaattorien ”urat” päättyvät usein väkivaltaiseen kuolemaan vallanvaihdon yhteydessä. Osa saa turvapaikan toisesta maasta.

Kokonaisuudessaan kirja oli kiinnostava teos yhteiskuntatieteilijää kiinnostavasta aiheesta, eli vallankäytöstä äärimmillään. Kirjan lukemalla tutustui myös moniin hieman vähemmän tunnettuihin diktaattoreihin.

Kirjassa pohditiiin diktaattorien elämää monesta eri näkökulmasta ja pyrittiin tunnistamaan yleisiä kehityskulkuja ja diktaattorien elämään vaikuttaneita tekijöitä. Siksi oli hieman yllättävää, että kirjassa ei edes todettu ääneen sitä tosiseikkaa, että kaikki kirjassa esitellyt diktaattorit olivat miehiä.

Kirjan merkittävä viesti oli kenties se, että teoksessa kuvattujen lukuisten diktaattorien aikakausista julmuuksineen ei ole kulunut pitkää aikaa. Maailmanpolitiikan ajankohtaisia tapahtumia seuraamalla on helppo yhtyä Sundströmin johtopäätökseenn, että diktaattorit ja diktatuurit elävät omassa ajassamme oikein hyvin. Demokratia ei ole itsestäänselvyys.

Leif Sundström 2021: Rajaton valta. Modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim Jong-Uniin. Tammi. 

x x x

Viime aikoina luettuja muita kirjoja:

todaro

Dave Todaro: The Epic Guide to Agile: More Business Value on a Predictable Schedule with Scrum. R9 Publishing. 

Noin 500 sivua pitkä ja äärimmäisen seikkaperäinen kirja ketterästä kehittämistä. Teoksessa käydään  perusteellisesti läpi Scrumin roolit, rituaalit,  työskentelytavat ja työkalut. Hyvä käsikirja esimerkiksi PO-roolissa aloittelevalle, mutta aika raskaslukuinen. Kirjassa on hyvät tiivistelmät ja rakenne, joten voi käyttää myös käsikirjana.

moreira

Mario E. Moreira 2017. The Agile Enterprise. Building and Running Agile Organizations. APress.

Edellistä hieman yleisemmällä tasolla liikkuva kirja ketterästä kehittämisestä ja organisaation kehittämisestä kohti ketteryyttä. Paljon samaa kuin edellisessä kirjassa ja muissa peruskirjoissa. Hyvää oli se, että sisälsi pohdintaa esimerkiksi budjetoinnista, HR:n roolista ja johdon roolista yleisemminkin. Hyvä peruskirja asiantuntijoille ja johdolle.

teerikangas

Satu Teerikangas: Integraation johtaminen. Kulttuuriset voimat yrityskaupassa. Wsoy Pro. 

Kirja on populaarimpi versio tekijän väitöskirjasta. Kirjassa käsitellään yritysostojen jälkeistä yhteensulautumisvaihetta, joka usein mainitaan yrityskauppojen haastellisimmaksi vaiheeksi. Kirjassa perehdytään muun muassa yritys- ja maakulttuurien merkitykseen, hiljaisiin voimiin ja yritysten henkiseen tilaan. Mielenkiintoinen kirja. Vähän pohditutti, että olisin ollut kiinnostunut lukemaan myös itse väitöskirjan, jotta aineistoja ja tutkimusmenetelmiä olisi voinut arvioida paremmin.

elo Simon Elo ja Juha-Pekka Tikka. 2021. Poliittiset muistelmani. Minervakustannus.  

Entisen kansanedustajan, Simon Elon näkökulma perussuomalaisten hajoamiseen ja viime vaiheisiin. Sujuvasti kirjoitettu, mutta lopulta melko mitäänsanomaton kirja aiheesta. Samasta aihepiiristä suosittelen ennemmin Jari Lindströmin kirjaa (ks. esittelyni tästä).

 

kinnunen

Tommi Kinnunen 2021: Ei kertonut katuvansa. WSOY. 

Kirja kertoo suomalaisista naisista, jotka lähtivät Jatkosodan aikana saksalaisten matkaan pääasiassa konttori- ja hoitotöitä tekemään. Sodan päätyttyä osa naisista lähti Saksaan, osa jäi Suomeen. Naisten yhteiskunnallinen status muuttui merkittävästi sodan päättymisen ja sen lopputuloksen vuoksi. Kirjassa kuvataan  muutaman naisen vaelluksesta Norjasta takaisin kotipaikkakunnalleen. Kirjan lukeminen oli kuin elokuvan katsomista, niin tehokkaasti maisemat ja tapahtumat piirtyivät mieleen.  Suosittelen. Todetaan vielä se, että kirja sai Vuoden kotimainen kaunokirja-palkinnon, Finlandia-ehdokkuuden ja Runeberg-palkinnon.

Triathlonia koronan aikaan – Ironman Lahti 70.3 2021

podium

Korona on luonut myös urheilulle poikkeusolot. Triathlonissa harjoittelumahdollisuudet ovat olleet rajatumpia, kun uimahallit ja salit ovat olleet kiinni. Vuonna 2020 kilpailut pääsääntöisesti peruttiin. Tänä vuonna ollaan sitten jo päästy erikoisjärjestelyillä kilpailemaan. Tässä kirjoituksessa kerrotaan alkuvuoden harjoittelusta ja Lahden puolimatkan kisoista.

Harjoittelu ja vammat 

Tammisaaren uimahalli on ollut koko alkuvuoden kiinni, joten hallissa uintikilometrejä on kertynyt nolla. Järvivesien lämmettyä olen sitten uinut avovedessä. Ennen Lahden kisaa mittarissa oli uintia vaatimattomat 7 tuntia ja noin 18 kilometria. Harjoituksissa uinti tuntui sinällään hyvältä, mutta vauhti on jonkin verran hidastunut.

Kuntosalilla on Karjaalla ollut mahdollista käydä turvallisuusohjeita noudattaen melko hyvin alkuvuoden aikana. Olin kuitenkin salilta pois omaehtoisesti keväällä. Kuntosaliharjoittelun määrä tänä vuonna 12 tuntia.

Juoksua on kasassa vähän, eli noin 300 kilometriä ja 32 tuntia. Juoksu alkoi kulkemaan jo paremmin, kunnes pohkeeseen iski pari viikkoa sitten kiusallinen rasitusvamma ja siirryin pitämään juoksutaukoa Lahden kisaan saakka.

Toinen vaiva on ilmeisesti etätyön huonon ergonomian aiheuttama olkapääkipu vasemmassa olkapäässä ja käsivarressa. Uinti on kivusta huolimatta mahdollista, mutta veto vasemmalla kädellä on kenties hieman voimaton. Lisäksi olkapää kipuilee aika vahvasti aeroasennossa pyöräilyssä.

Harjoittelu on painottunut pyöräilyyn, joskin merkittävä osa pyöräilyä on ollut elämyksellistä gravel-henkistä lenkkeilyä, eikä hampaat irvessä FTP-arvojen parantelua. Talven aikana pyöräilykausi alkoi jo vahvalla Zwift-treenillä. Pyöräilykilometrejä on yhteensä 3572 ja tunteja 160.

Pyöräilykalusto on myös uudistunut, kun vanha Felt korvautui Canyon Speedmax 8.0 Discillä. Gravel-lenkit taittuvat nykyisellään uudella Canyon Grail 8.0-pyörällä.

nbd

New bike day: Canyon Speedmax 8.0 Disc.

grail

Gravel-pyörä Grail 8.0

Kaiken kaikkiaan asetelmat Lahden kisaan olivat siis sellaiset, että uinnista oli odotettavissa hieman hitaampi veto, pyöräilyn piti olla suhtkoht normaalitasolla ja juoksun osalta olisi jännitettävänä miten pohje kestää.

Kisajärjestelyt

Kisoissa noudatettiin koronatilanteen vuoksi muun muassa seuraavanlaisia: turvajärjestelyjä: ulkomaalaisilta kilpailijoilta edellytettiin negatiivista testitulosta, rekisteröintiin varattiin etukäteen oma aikaslotti, maskeja käytettiin, kilpailuinfo oli virtuaalinen ja lähtöaikoja ryhmiteltiin odotetun uintiajan mukaan. Järjestelyt toimivat todella hyvin ja etukäteisinformaatiota oli hyvin tarjolla.

maski

Kilpailukeskuksessa käytettiin maskia.

pyörä

Pyörä valmiina vaihtopaikalla.

rekat

Ironman sirkus.

uinti_portti

Tästä tullaan ylös uintiosuudelta.

Kilpailu

Koronan vuoksi tehtyjen erityisjärjestelyjen lisäksi kilpailua leimasi helle. Ilman lämpötila huiteli 28-29 asteessa. Veden virallinen lämpötila taisi olla 22-23 astetta.

Uinti 

uinti

Minä oikealla.

Lämpötilan vuoksi märkäpuvun pukemista kannatti viivyttää viimeiseen saakka. Kävin kokeilemassa vettä ennen lähtöalueelle menemistä ja lämmintähän se oli.

Lähdössä ja vedessä oli tosi väljää. Suunnistaminen oli helppoa, aallokko oli pientä ja näkyvyys poijuille tosi hyvä. Muutaman kerran toinen kilpailija sahasi reitilleni, mutta mitään suurempaa kahinaa ei ollut edes käännöksissä.

Uintiosuus oli lämpimässä vedessä ja kirkkaassa auringonpaisteessa jopa miellyttävä. Uintiaika oli odotusten mukaisesti pari minuuttia kahden vuoden takaista huonompi.

Pyöräily

pyörä_1

Asvaltin laatu vaihteli pyöräilyreitillä.

Pyöräilyn reitti on Lahdessa monipuolinen. Mäkiäkin löytyy ja reitti kulkee kahden taajaman läpi (Hollola ja Kärkölä). Mäistä merkittävin on Messilän mäki, joka lasketellaan mennessä alas ja tullessa se tunkataan vastaavasti ylös.

Pyöräily sujui ihan hyvin. Vaihdoin juomapullon joka huoltopisteessä ja neste tuntui riittävän hyvin. Geeliä oli pullossa mukana, lisäksi otin huoltopisteiltä geeliä (en tykännyt) ja energiapatukkaa.

Pyöräosuudella oli mukavasti kisafiilistä. Kannustusta tuli pihapiireistä, koko ajan oli muita pyöräilijöitä ympärillä ja ohituksia tapahtui.

Olkapääkipu alkoi jossakin vaiheessa haittaamaan merkittävästi aeroasennossa ajamista ja jouduin ajamaan sarvista. Tämä ei luonnollisestikaan ollut optimaalista kisavauhdin kannalta.

Vauhti oli sellaista odotettua noin 30 km/h vauhtia.

Juoksu

maaliin2

Tässä tulossa maaliin.

Juoksussa etukäteen jänskätti pohkeen kunto. Olin ollut pari viikkoa juoksematta sitä säästellen. Aluksi kuitenkin suurin huoli juoksussa oli epämääräinen olo vatsassa nesteen ja geelin jäädessä sinne pyörimään. Energiataso oli matalalla ja juokseminen oli tosi vaikeaa.

Siirryin juomapuolella cokikseen ja veteen ja olo alkoi olla parempi. Vesisuihkut huoltopisteillä viilensivät mukavasti.

Hieman ennen puoltamatkaa pohje alkoi ilmoitella itsestään. Matkan edetessä kipu yltyi, mutta ei muodostunut show-stopperiksi.

Heikoilla energiatasoilla ja kipeällä jalalla hiivin juoksuosuuden loppuun ja pääsin maaliin.

Juoksussa oli hyvä tunnelma, yleisöä oli mukavasti paikalla ja ihmiset kannustivat radan varrelta tai kotiparvekkeelta käsin kilpailijoita.

TriathlonSuomen seurakaverit tsemppasivat toisiaan, tätä tapahtui jo pyöräosuudella mukavasti.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan kisaviikonloppu oli hieno. Järjestelyt toimivat ja kisapaikalla oli hyvä tunnelma. Oma suoritus oli melko odotusten mukainen, helle toi lisävaikeutta ja vammat realisoituivat.

Kokonaissaldo triathlonin pidemmissä matkoissa on nyt sellainen, että takana on kaksi täysmatkaa (Tallinna 2018 ja Kööpenhamina 2019) ja kolme puolimatkaa (kaikki Lahdessa, 2018, 2019 ja 2021). Lisäksi on muutama lyhyempi kisa.

Elokuun puolivälissä olisi Tahkon täysmatka. Vaikka tiettyjä fyysisiä haasteita onkin, on Tahkolle tietenkin aivan pakko mennä. Lahden kisan palauttelun jälkeen on muutama hyvä treeniviikko edessä ja on mahdollista harjoitella täysipainoisesti uintia, pyöräilyä ja salillakin voi käydä. Juoksua on edelleen syytä pitää säästöliekillä.

Perttu Salovaara: Johtopäätös – Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen

salovaara

Hierarkiasta poikkeavat tavat organisoitua ja johtaa ovat yleistyneet viime vuosina. Työelämää koskevassa keskustelussa itseohjautuvuus tai yhdessäohjautuvuus ovat vuosina olleet iso teema. Kuuluisin kansainvälisin esimerkkiorganisaatio on lienee edelleen hollantilainen Buurtzorg. Kuitenkin suomalaisetkin organisaatiot, etulinjassa monet IT-firmat, mutta myöhemmin myös muiden toimialojen organisaatiot, ovat seuranneet perässä omilla sovelluksillaan. Niinpä oli hienoa tarttua Perttu Salovaaran vielä tuoreeseen teemaa käsittelevään kirjaan.

Kirjalla on kiinnostava rakenne. Salovaara luo kirjassaan katseita eri suuntiin.

Ensin katsotaan peiliin ja pohditaan pomokeskeisen ja yhteisöllisen toiminnan suhdetta. Nuoremmat sukupolvet eivät jäsennä maailmaa yhtä hierarkkisesti kuin vanhemmat. Kompleksisempi toimintaympäristä vaatii hierarkian sijaan verkostomaista organisoitumista. Työelämässä on valuvika, koska niin monet haluavat sieltä pois.

Johtajuusmyyttejä puretaan: Susilaumoja eivät johdakaan alfaurokset, vaan ne ovat perheyhteisöjä, joiden käyttäytyminen perustuu perhesuhteisiin ja yhteistyöhön. Oligarkian rautainen laki ei tapahdu vääjäämättä. Johtajuuden havaintovääristymä ohjaa meitä etsimään merkkejä johtajuudesta yksilöiden eikä yhteisöjen taholta. Jaksossa tuodaan esiin myös esimerkkejä, joissa nimenomaan yhteisöllinen näkökulma on ollut avain ratkaisuun.

Sitten katsotaan taaksepäin kohti yhteisöjen historiaa. Tässä jaksossa osoitetaan, kuinka:

…ihmisyhteisöt ovat läpi historian toimineet tehokkaasti myös verkostomaisissa, epävirallisissa rakenteissa. Tällaisia ovat olleet muun muassa perheyhteisöt, heimot, paikallisyhteisöt, ammattiryhmät, vapaamuurarit, Hansa-kauppiaat, Medicien hallitsijasuvun verkostot ympäri Eurooppaa. Verkostoissa paikalliset solut, paikallisyhteisöt, pienemmät piirit ja yksilöt voivat toteuttaa verkoston päämääriä itsenäisesti ilman hallitsijoiden ohjausta (s. 68). 

Jaksossa on kiintoisaa pohdintaa muutosvastarinnan käsitteestä. Tulee esiin, että muutosvastarinta on kielellinen konstruktio, jolla usein muutosagentit luvat oman todellisuutensa, jossa heidän vallankäyttönsä oikeutetaan. Jaksossa on muutakin kiinnostavaa kieleen liittyvää pohdintaa, kuten se, että johtajuuteen usein itsestäänselvästi liitetään alaiset, johtajan esimerkillisyys ja suuret teot.

Tämän jälkeen katsotaan ulospäin ja pohditaan yhteisöohjautuvyytta käytännössä. Tämä on kirjan konkreettisin ja eniten työelämän arkea auttava jakso. Salovaara käy läpi päätöksentekoa, konfliktien hallintaa, tavoitteiden asetantaa ja seurantaa sekä palautteenantoa.

Lisäksi käydään läpi hiljaisia käytänteitä, kuten dialogia, psykologista turvallisuutta, yhteisön pelisääntöjen merkitystä sekä joukkoa muita tekniikoita joilla yhteisöohjautuvuutta on mahdollista edistää ja toimeenpanna. Myös itsensäjohtamista käsitellään muutamasta käytännönläheisestä näkökulmasta.

Katse sisäänpäin paljastaa yhteisän pimeät puolet. Yleisinä demokraattisten työyhteisöjen riskeinä pidetään, että ne ovat tehottomia ja ryhmän jäsenet voivat vältellä ikäviä tehtäviä ja vastuunottoa, eli ne sallivat vapaamatkustamista. Toisaalta on esitetty, että epämuodollinen vallankäyttö johtaa epätasa-arvoisiin valta-asetelmiin, toisten riistoon, hyväksikäyttöön, alistamiseen ja vahingoittamiseen.

Salovaara toteaa kiinnostavasti, että perinteinen hierkia, pomokulttuuri, jättää useat ryhmädynamiikan ilmiöt näkymättömiin. Yhteisöohjautuvissa organisaatioissa ymmärrys ryhmädynamiikasta lisääntyy.

Lopuksi katse suuntautuu eteenpäin ja pohditaan suuntaa kohti yhteisöohjautuvuutta. Tässä tuodaan esiin kuusi periaatetta, joita pitää esiintyä riittävissä määrin, jotta organisaatio voi lisätä yhteisöohjautuvuuttaan:

  1. Itse- tai yhteisöohjautuvuuden mallin pitää olla virallinen
  2. Organisaatiota pitää litistää, eli hierarkiatasoja poistaa
  3. Johtajuus on kollektiivista, ei pelkästään johtajien toteuttamaa
  4. Päätöksenteko on hajautettua
  5. Organisaatiolla on yhteisöllisiä käytänteitä
  6. Tiimit ovat autonomisia

***

Kirjassa on hienoa sen perusajatus, eli yhteisöohjautuvuuden liittäminen työelämän ja yhteiskunnallisen kehityksen pitkään linjaan. Kirja nostaa esiin työelämätutkimuksen klassikoita ja keskusteluita.

Kirja on kirjoitettu mukavalla pohdiskelevalla tyylillä, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Kirjassa on myös huolellista teemaan liittyvän käsitteistön perkaamista. Plussaa myös siitä, että kirja ei sisällä monelle kirjalle niin tavanomaista toistoa ja loputonta asioiden uudelleen yhteenvetämistä.

Suosittelen kirjaa kaikille työelämän kehityksestä yleisesti kiinnostuneille ja erityisesti ajankohtaisesta itse- tai yhteisöohjautuvuudesta kiinnostuneille! Hienoa, että meillä on näin laadukas teos tästä aihepiiristä suomeksi julkaistuna.

Perttu Salovaara 2020: Johtopäätös – Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen. Kustannusosakeyhtiö Teos, Helsinki. 

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100

kotakorpi

Ylessä meteorologina toimiva Kerttu Kotakorpi on kirjoittanut kirjan siitä, miten ilmastonmuutos koskee Suomea. Kirjan ideana on arvioida, miltä Suomen luonto näyttää tutkimusten ja erilaisten analyysien valossa vuonna 2100 ja mikä siinä on muuttunut.

Kirjan lähtökohtanana on, että nykytiedon valossa ja nykyisellä kehityksellä maapallon lämpötila tulee nousemaan vuosisadan loppuun mennessä neljä astetta. Pohjoisemmilla alueilla ja myös Suomessa lämpötila muuttuu todennäköisesti maapallon keskiarvoa enemmän.

Ilmastonmuutoksen vuoksi lämpötilat maapallolla nousevat. Suomessa lunta ja pakkasta on aikaisempaa vähemmän ja helteistä kesäsäätä enemmän. Vettä sataa aikaisempaa enemmän ympäri vuoden.

Puusto muuttuu niin, että lehtipuut valtaavat metsiä etelässä ja mänty pohjoisessa. Metsiin ilmestyy uusia eläimiä. Linnut muuttavat pohjoisemmaksi. Merkittäviä muutoksia tapahtuu myös sellaisten lajien kohdalla, joita emme näe tai tunne, koskien muun muassa hyönteisiä. Etelä-Suomessa viljellään esimerkiksi vesimelonia ja maissia. Viiniviljelmät tulevat Suomeen.

Kun talvet ovat leudompia, routa on vähäisempää. Myrskyt tekevät enemmän tuhoja, koska puut kaatuvat sulassa maassa helpommin. Metsäpaloja on enemmän. Rankkasateet aiheuttavat tuhoja.

Itämeri on heikossa kunnossa. Merivesi lämpenee, sen suolaisuus vähenee ja rannat rehevöityvät. Itämeren kalasto on muuttunut.

Myös järvissä ja joissa tapahtuu muutoksia ilmaston lämpenemisen, jääpeitteen muuttumisen, viljelyn aiheuttaman ravinnekuorman, soiden ojitusten sekä metsähakkuiden vuoksi.

Kirja kuvaa havainnollisesti ja monipuolisesti, miten noin 80 vuodessa ilmastonmuutos tulee muokkaamaan Suomen luontoa. Muutokset eivät ole nopeita ja dramaattisia, mutta ne ovat selviä.

Kirja kuvaa hyvin toisiinsa limittyviä muutoksia kun ekosysteemissä tapahtuvat muutokset, kuten pieneliöstön katoaminen, muuttaa ravintoketjussa seuraavana olevien elinolosuhteita ja johtaa näin muutoksiin myös toisaalla.

Muutos tekee joidenkin eläin- ja kasvilajien elämän helpommaksi ja ne valtaavat lisää elintilaa. Toisten lajien elinolosuhteet tulevat vaikeammiksi tai kokonaan mahdottomiksi ja ne kuolevat pois.

Kotakorpi pudottelee kirjassa valtaisan määrän erilaisia kasvi- ja eläinlajeja, joista en ollut koskaan kuullutkaan.

Kirja on kirjoitettu rauhallisella asiantuntijatyylillä. Se peurustuu laajaan ja syvälliseen asiantuntemukseen, joka näkyy yksityiskohtien erittelyssä ja toisaalta yhteyksien ja laajempien kehityksen kaarien havainnollistamisessa. Kirjassa on hyödynnetty laajaa joukkoa tutkimuksia ja vaikutusarvioita.

Kirjassa muistutetaan, että puhe ilmastonmuutoksesta on helppo viedä kauas. Kuitenkin myös Suomessa luonto on jo pitkään ollut valjastettuna ihmisten, talouden ja tuotannon tarpeisiin. Nämä valinnat ovat vieneet eteenpäin luonnon muuttumista.

Kotakorpi pohtii kirjan alussa, että olisi mielenkiintoista pohtia elintapojen kehitystä, kuten muutoksia asumisessa, liikkumisessa ja elinkeinoissa.

Niinpä, näistä pohdinnoista pääsisimme  myös sen äärelle, mitä ilmastonmuutos merkitsee työelämän kannalta. Nämä analyysit ovat vielä melko harvinaisia, vaikka Työterveyslaitoksen skenaarioraportissa tätä pohdintaa jo olikin.

Suosittelen Suomen luonto 2100-kirjaa kaikille ilmastonmuutoksesta, luonnosta ja sen muutoksesta kiinnostuneille. Valtava määrä tietoa ja näkemystä on puristettu tiiviiseen ja helposti luettavaan pakettiin.

Kerttu Kotakorpi 2021: Suomen luonto 2100. Tutkimusretki tulevaisuuteen. Bazar Kustannus Oy. 

Pyöräilykauden avaus 2021

Muutaman kuukauden ja muutaman kymmenen tunnin sisäpyöräilykauden jälkeen pyöräilykausi alkoi maaliskuun lopulla myös ulkona. Ennen kauden avausta kalustoon oli tarvetta tehdä pientä päivitystä.

Ensinnäkin vanha uskollinen Bianchi maantiepyörä sai uuden ohjaustangon. Vanha ohjaustanko oli hapertunut vuosien käytössä ja meni yksinkertaisesti poikki eräässä talven Zwift-sessiossa.

Uusi tanko ja tankonauha oli muutaman kympin investointi Bikesteristä. Tankonauha meni hienosti paikalleen Velogin ohjeilla. Bianchi sai alleen myös vanhasta triathlon-pyörästä vapautuneet aerommat kiekot. Maantiepyörä on näillä päivityksillä hyvässä kunnossa.

kuva12

Koska vanha triathlonpyörä on myyty, tarvittiin uusi. Valinta kohdistui Canyonin Speedmax 8.0 Disc-malliin. Pyörä tuli netistä tilattuna kotiovelle noin viikossa. Canyonin kasaaminen oli helppoa ja ensituntuma uudesta pyörästä on todella positiivinen. Kunnollinen kokeilu odottaa vielä parempia kelejä. Ehkä pyörän kokeilusta voisi kirjoitella blogiin oman juttunsa tuonnempana.

kuva13

Safety first! Pyöräilijä on tunnetusti teillä alakynnessä autoihin nähden. Koska eräillä tieosuuksilla Länsi-Uudellamaallakin pyörälle on tarjolla vain kapeaa piennarta, on pyörätutka ehdoton apuväline. En tiedä onko paljon muuta tarjontaakaan, mutta Garmin Variaan oli helppo päätyä. Se löytyi erittäin nopealla toimitusajalla Bikeplanetista.

Ensikokeilu tutkasta oli todella myönteinen. Äänimerkki ja pyörätietokoneen näytön symbolit varoittivat hienosti takaa lähestyvistä autoista. Varia toimii myös hienosti Wahoon pyörätietokoneen kanssa. (Vaikka Garminin laitteet noin muuten ovat hyviä, en ole Garminin Edge-pyörätietokoneista oikein koskaan perustanut.) Myös tutkan kirkas punainen valo ohjasi ainakin joitakin autoilijoita pitämään hieman reilummin etäisyyttä.

kuva4

Näin olikin sitten tarvittavat kaluston päivitykset tehty ja oli aika siirtyä baanalle. Koska pienemmillä metsäteillä oli vielä lunta, joutui vakioreittejä aluksi hieman soveltamaan. Toisinaan on myös ollut pakko palata samoja reittejä takaisin kun edessä on pitkiä lumisia osuuksia. Roudan poistuessa teistä on myös tullut varsin pehmeitä ja watteja joutuu tuottamaan normaalia enemmän.

Pyöräilyssä hienoa on maisemien vaihtuminen melko nopeaan tahtiin, hienot maastot ja monipuoliset reitit. Parissa kolmessa tunnissa kerkiää tekemään lenkin, jossa näkee jo kaikenlaista maisemaa.

Seuraavassa muutama hieno reitti mitä on tullut viime aikoina ajeltua.

Etelän suuntaan hyvä reitti kulkee Rejbölen ja Fagervikin kautta Båsaan ja tulee sieltä Snappertunan ja Antbyn kautta takaisin.

Maantiepyörällä hieno perusreitti kulkee Karjaalta Fiskarin kautta Mustiolle ja takaisin.

Tähän mennessä pisin maastopyörällä tehty lenkki kulki Pohjan kautta Mörbyhyn, sieltä Österbyhyn, Tammisaareen ja Ekeröön kautta Karjaalle.

Noin muuten urheilutilanne näyttää vähän samalta kuin viime vuonna. Ei voi uida, koska on tämä korona. Samasta syystä kesän kisat ovat epävarmalla pohjalla. Varmaan kuitenkin jotakin kisoja pystytään järjestämään, esimerkiksi Vantaa Triathlon. Jos oikein hyvin menee, elokuussa olisi Tahkolla täysmatka. Lahden puolimatka on todennäköisesti vähän liian aikaisin koronan näkökulmasta.

Myös juoksu on jäänyt vähiin, koska on vähän jalkaongelmia. Toivottavasti ne haasteet menevät ohi tai edessä on pelkkää pyöräilyä koko kausi.

Kuvia kevään lenkeiltä:

kuva11

kuva10

kuva9

kuva8

kuva7

kuva6

kuva5

kuva2

kuva1

Laura Arffman: Mona-Liisa – Urheilija, muusikko, ihminen

malvalehto

Mona-Liisa  Nousiainen (o.s. Malvalehto) oli suomalainen maajoukkuetason hiihtäjä. Hän voitti mestaruuksia nuorten MM-kisoissa. Aikuisten sarjassa hänen parhaita saavutuksiaan olivat maailmancupin osakilpailun voitot sprintissa henkilökohtaisella matkalla ja viestissä.

Mona-Liisa Nousiainen oli myös muusikko: hän voitti Kultainen Harmonikka kilpailun vuonna 1999 ja Hopeinen Harmonikka kilpailun vuonna 1993. Hän opiskeli myös Sibelius Akatemiassa.

Yksityiselämässään Mona-Liisa Nousiaisen puoliso oli maajoukkuehiihtäjä Ville Nousiainen. Heillä on yksi lapsi. Mona-Liisa Nousiainen kuoli 36-vuotiaana vatsasyöpään vuonna 2019.

Kirjan kirjoittanut Laura Arffman on urheilutoimittaja ja Nousiaisen ystävä.

Kirja alkaa Nousiaisen lapsuudesta. Kuvaus on monista urheilukirjoista tutunoloinen: urheilullinen, intensiivinen ja perhekeskeinen. Harjoitellaan ja kilpaillaan. Hän oli hyvä myös koulussa.

Nousiainen oli lahjakas hiihtäjä ja hänen ominaisuutensa sopivat erityisesti sprinttiin. Ura oli rikkonainen ja sitä sävytti (liian) kova harjoittelu ja valmentajavaihdokset.

Nousiainen joutui laittamaan uransa tauolle ylikunnon vuoksi. Rinnalla kulkenut musiikillinen ura ja muu elämänkulku saattoivat vielä ”ylikuumentaa” elämää ja lisätä palautumisen ongelmia.

Kirja kertoo myös perheen ja huippu-urheilun yhdistämisestä. Kahden huippu-urheilijan arki ja harjoittelu sovitetaan yhteen pienen lapsen hoitamisen kanssa. Lapsi kulki mukana urheilijavanhempien matkoilla tai hän oli kotona sukulaisten hoidossa.

Nousiainen palasi ylikunnon ja raskauden jälkeiseltä tauolta huipulle ja saavutti hyviä sijoituksia maailmancupin osakilpailuissa.

Mitä tulee urheiluun, kirja antaa hyvän kuvaa paitsi kovasta harjoittelusta, myös jatkuvasta matkustamisesta leireille ja kilpailuihin sekä sosiaalisista suhteista urheilijoiden kesken. Lukija saa paljon tietoa sprinttihiihdon yksityiskohdista.

Kirjan loppuosa kertoo sairastumisesta. Diagnoosi, hoidot, viimeiset viikot ja päivät. Kirjan kirjoittaja on ollut näissä vaiheissa mukana ja lähellä. Elämä jatkuu mahdollisimman normaalina, kunnes voimat hiipuvat.  Kirjan loppu on koskettava.

Mutta ei yhtä koskettava kuin Nousiaisen oma esipuhe:

”Kunnianhimoni on aina ollut valtava. Viime aikoina olen miettinyt, että hieman helpommallakin olisin voinut oman pääni päästää, mutta olen aina ollut suorittajaluonne ja halunnut pärjätä”.

Olen lukenut aika paljon urheilijoiden elämäkertoja. Moni urheilukirja sisältää kuvauksia elämän varjopuolista, kuten päihteistä, elämänhallinnan ongelmista ja sairastumisista.

Tässä kirjassa ja Mona-Liisa Nousiaisen elämässä oli paljon erityistä. Musiikillinen lahjakkuus, perheen perustaminen ja sairastuminen. Kirjan kuvat, jotka kertovat Nousiaisen eri elämänvaiheista, ovat myös tavanomaista  merkityksellisempiä. Kaiken kaikkiaan hieno kirja.

Laura Arffman 2020: Mona-Liisa : Urheilija, muusikko, ihminen. Gummerus, Helsinki.  

Juhani Knuuti: Kauppatavarana terveys

knuuti

Juhani Knuuti on turkulainen lääketieteen tohtori ja professori. Hän on aktiivinen keskustelija sosiaalisessa mediassa ja pitää suosittua blogia. Vuonna 2020 julkaistussa kirjassaan hän pureutuu erilaisiin terveysväittämiin ja niiiden todenperäisyyteen.

Kirja on ajankohtainen, koska verkossa terveystietokin liikkuu nopeasti ja laajalle, eikä tiedon todenperäisuudestä ole aina varmuutta. Viestinnässä saattaa esiintyä tarkoitushakuista ja vääristelevää terveyteen liittyvää tietoa. Aikamme on myös voimakkaasti hyvinvointia, terveyttä ja näiden ylläpitämistä korostava, joten aihepiiri on tätäkin kautta kiinnostava.

Tartuin kirjaan erityisesti siksi, että halusin lukea erityisesti siitä, miksi erilaisiin terveyteen liittyviin väittämiin uskotaan ja millä mekanismeilla väittämät menevät läpi.

Knuuti analysoi kirjassaan peräti 72 erilaista terveysteemaa ja hoitoa sekä niihin liittyen 250 terveysväitettä. Knuuti on perustanut analyysinsä tieteellisen kirjallisuuden huolelliseen analyysiin.

Jo tässä vaiheessa pitää sanoa, että oli jälleen ilo lukea tutkijan kirjoittamaa täsmällistä, kurinalaista ja tutkimustietoon pohjautuvaa tekstiä. Kirjassa on käytetty myös hyviä keinoja tiivistämään ja selkeyttämään sanomaa esimerkiksi tietolaatikkojen muodossa.

Kirjan alussa käydään läpi erilaisten ajatusvirheiden lähteitä. Näitä ovat mm. nosebo-vaikutus, lumevaikutus, kognitiiviset harhat, vahvistusharha, motivoitu päättely, kirsikanpoiminta, Dunning-Kruger-ilmiö, valikoitumisharha ja vahvistusharha. Nämä ovat syitä, miksi virheellisiin terveysväittämiin uskotaan ja miksi ne saattavat vahvistua.

Tiedebarometrin tulosten avulla todistetaan, että suhtautuminen kvasi-/vaihtoehtotieteisiin on muuttunut suomalaisten keskuudessa viime vuosina kielteisemmäksi.

Reutersin raporttiin viitaten kuvataan, kuinka nuoret käyttävät uutislähteinä verkkoa ja sosiaalista mediaa ja vanhemmat ikäluokat painettuja lehtiä ja televisiota.

Kirjassa on myös hyvä kappale tieteellisen tiedon luonteesta. Todetaan, että tiede ei perustu auktoriteettiin. Tieteellinen käsitys perustuu tutkimusmassaan ja suuren tutkijajoukon senhetkiseen tulkintaan tilanteesta, jota voidaan haastaa koko ajan uusilla tutkimuksilla.

Kokemusasiantuntijat luottavat asiaansa muun muassa siksi, että hyvin vähän asiasta tietävä henkilö kuvittelee tietojensa olevan erinomaiset ja itsevarmuus on siksi suurta (Dunning-Kruger-ilmiö). Toisaalta kokemusasiantuntijoiden uskoa vahvistaa valikoitumisharhan alalaji selviytymisharha: vain tyytyväiset potilaat palaavat hoidon antajan luo. Kokemusasiantuntijoita tukee myös lumevaikutus.

Virheellisiä terveysväittämiä on syytä vastustaa, koska keskeinen riski on, että oikeasti vaikuttava hoito viivästyy tai jää kokonaan saamatta.

Kirjassa esitetään ytimekäs STIGMA-sääntö, jolla huuhaata voi tunnistaa. Huuhaan tunnusmerkkejä ovat mm. maininnat salaliitoista tai gurun käyttäminen markkinoinnissa.

Tilastojen avulla kuvataan, kuinka suomalaisten terveydentila on kehittynyt parempaan suuntaan viimeisten vuosikymmenten kuluessa. Toisaalta todetaan, että esimerkiksi liikunnan väheneminen ja muut epäedulliset kehitystrendit mahdollisesti muuttavat tilannetta.

Mutta ne terveysväittämät.

Kirjassa käydään läpi laajasti erilaisia ravitsemukseen, ruokavalioon, rokotuksiin, vitamiineihin, hoitoihin, analyyseihin ja yrtteihin liittyviä väitteitä.

Monet aihealueet olivat itselleni vieraita, enkä jaksanut aivan antaumuksella perehtyä kaikkeen.

Bongasin kuitenkin laajasta tietomassasta mm. sen johtopäätöksen, että geeniseulonnoista ei ole merkittävää hyötyä. ”Tieto geeniriskistä saattaa päinvastoin huonontaa elämänlaatua ja johtaa perusteettomaan huolettomuuteen elintavoissa.”

Joogalla, mindfullnesilla ja muilla meditatiivisilla liikehoidoilla on havaittu olevan myönteistä vaikutusta elämänlaatuun useissa sairauksissa. Biologisia muutoksia ei juurikaan ole havaittu, mutta myönteinen vaikutus elämänlaatuun tulee stressin lievityksestä ja mielialan paranemisesta.

Itse käytän inkivääriä ja kurkumaa runsaasti ruoanlaitossa. Inkiväärin on väitetty tehoavan kylmiin jalkoihin, aineenvaihdunnan tehostamiseen ja tulehdusperäisiin tauteihin. Kurkuman taas väitetään mm. puhdistavan maksaa, hillitsevän tulehdusta, parantavan vastustuskykyä ja nivelten hyvinvointia. Harmillisesti tutkimustulokset eivät kuitenkaan tue väittämiä.

Kirjan loppupuolella esitetään vielä laaja systematisointi siitä, miten analysoidut väitteet toimivat potentiaalisena lääketieteellisenä hoitona, lääketieteellisenä hoitona, täydentävänä lääketieteellisenä hoitona, kokemus- ja hyvinvointihoitona, uskomushoitona sekä vaarallisena uskomushoitona. Tämä luokittelu vie lopullisesti maaliin tieteentekijän otteella kirjoitetun teoksen!

Aivan lopuksi tarkastellaan vielä kuluttajansuojaa sekä lainsäädäntöä muissa Pohjoismaissa. Suomessa ei ole voimassa lakia, joka säätelisi lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antamista. Muissa Pohjoismaissa sekä monissa Euroopan maissa tällainen laki on.

Kaiken kaikkiaan kirja on laaja, huolellisesti toteutettu ja asiantuntevasti kirjoitettu kirja aiheesta. Vaikka luottamus tieteeseen onkin tutkimusten mukaan vahvaa, tarjoaa nykypäivän sosiaalinen media kuplineen kasvualustaa myös ei-tieteeseen perustuvalle ajattelulle. Tieteen ja uskomusten kaksintaistelusta on saatu esimerkkejä korona-aikanakin.

Hyvä kirja, vahva lukusuositus!

Juhani Knuuti 2020: Kauppatavarana terveys. Minerva. 

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta

seili

Luin tämän kirjan joululomalla, mutta bloggaus jäi kesken. Kirja jätti kuitenkin voimakkaan muistijäljen ja siksi bloggauskin on nyt kirjoitettava loppuun!

Kirja on vähän omasta kirjalinjastani poikkeava. Tartuin teokseen sattumalta saamastani suosituksesta johtuen. Kirjan luettuani helppo johtopäätös on, että tämä kirja sopii mainiosti yhteiskuntatieteilijälle ja sosiaalipoliitikolle.

Kun monet elämäkertatyyppiset kirjat kertovat ihmisistä, jotka johtavat ja  muokkaavat maailmaa ja sen järjestelmiä tai tekevät muita urotekoja, tämä kirja on erilainen. Se kertoo ihmisestä, joka erityisen tapahtumaketjun vuoksi menettää vapautensa ja joutuu suljetuksi yhteiskunnan laitoksiin, vankilaan ja mielisairaaloihin.

Kirja kertoo Seilin sairaalan yhden potilaan, Saima Rahkosen, tarinan. Ajallisesti kirja sijoittuu 1900-luvun alkupuoliskolle.

Punaorpo Rahkonen toimi nuoruudessaan palvelijana eri perheissä Viipurissa, Lappeenrannassa ja Riihimäellä. Ratkaiseva käännekohta hänen elämässään tapahtui, kun hän kimpaannuksissaan iski työtoveriaan kirveellä poskeen. Mielentilatutkimuksen kautta alkoi laitoskierre, joka vei Katajanokalle, Pitkäniemeen, Lapinlahteen ja Seiliin.

Kirjassa kiinnostavaa on se, kuinka erilaisista dokumenteista, laitosten hoitokertomuksista, pöytäkirjoista ja kirjeistä on saatu kursittua kasaan niin ehyt tarina yhdestä ”tavallisesta” ihmisestä.

Toinen kiinnostava näkökulma on lukea siitä, kuinka vahvasti kirjan päähenkilö on virran vietävänä, objektin asemassa hänen elämänsä kannalta tärkeissä tapahtumissa ja päätöksissä. Ja myös kehittymättömien hoitomuotojen armoilla.

Kirjan jälkisanoissa pohditaan, psykiatreihin viitaten, että Rahkonen sairastui skitsofreniaan, tarkemmin ehkä paranoidiseen skitsofreniaan, joka voi johtaa tunteettomiin väkivallantekoihin.

Vaikka diagnoosin suhteeen oltiin oikeilla jäljillä jo Saiman eläessä, on selvää, että häntä ei pystytty tuon ajan lääkkeillä ja hoitomuodoilla auttamaan. Kuvaukset hoidoista ja lääkkeistä tuntuivat maallikosta arveluttavilta. Nykypäivänä parempi lääkitys ja terapiat johtaisivat Saiman kohdalla erilaiseen elämänkaareen.

Kirja on tavallaan myös psykohistoriallinen kirja. Saima todennäköisesti kärsi sisällissodan traumoista ja siitä, että näitä kipeitä muistoja ei juuri käsitelty. Mieleeni tässä yhteydessä tulee myös Ville Kivimäen hieno kirja Murtuneet mielet (lue esittelyni tästä).

Viimeinen ajatus: aikaa kirjassa kuvatuista tapahtumista ei lopulta ole kulunut paljoakaan. Seilissäkin mielisairaala lakkautettiin vasta vuonna 1962.

Kirjassa on kuvia, piirroksia ja leikkeitä dokumenteista.

Vahva lukusuositus niille, joita tässä kirjoituksessa esiinnostetut näkökulmat elävästä elämästä kiinnostavat. Kirjan ahmii nopeasti, itse luin teoksen yhdessä lomapäivässsä.

Susan Heikkinen 2020: Pullopostia Seilin saarelta – potilas numero 43. Suomalaisen kirjallisuuden seura.