Eläketurma – miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus

ElaketurmaEläkkeistä ja eläkejärjestelmästä julkaistaan Suomessa uusia tutkimuksia tai analyysejä lähes kuukausittain. Suurelta osin ne ovat järjestelmän itsensä tuottamia, eli Eläketurvakeskuksen (ETK:n) julkaisuja, mutta jonkin verran myös eri tutkimuslaitosten tekemiä.

ETK:n julkaisut ovat laadultaan korkeatasoisia. On kuitenkin terveellistä, jos keskustelua eläkejärjestelmästä lähtee liikkeelle myös järjestelmän ulkopuolelta.

Jari Hanskan ja Teemu Muhosen syksyllä 2016 julkaistu kirja on tällainen järjestelmän ulkopuolinen avaus. Kuten Akavan sivuilla kirjan tuoreeltaan arvioinut Katja Veirto kirjoitti, se on ”hyvin kirjoitettua haastamista.”

Haastavalla näkökulmallaan kirja asettuu jatkumoon, jossa aikaisemmin on julkaistu ”nuorsuomalaisten” (Jaakko Tapaninen, Janne Jutila, Risto EJ Penttilä) pamfletti Ultimatum Isänmaalle (Otava 1994) ja Osku Pajamäen Ahne sukupolvi (Ajatus-kirjat 2006).

Kun vuonna 2015 julkaistiin vielä Kimmo Kiljusen kirja Eläkeläisten taitettu itsetunto – Seniorikansalaisena nyky-Suomessa (Minerva-kustannus 2015), voi sanoa, että eläkejärjestelmästä käydään tällä hetkellä melko paljon ja periaatteellista keskustelua. Kirjoiksi saakka koottua eläkejärjestelmän haastamista näyttäisi tapahtuvan aalloittain ja noin kymmenen vuoden välein.

Kirjan keskeiset näkökulmat

Kirjassa eläkejärjestelmän haastaminen kohdistuu moneen eri teemaan. Keskeinen näkökulma on kuitenkin se, miten eläkejärjestelmä kohtelee eri sukupolvia ja miten eläkejärjestelmä sopeutuu toimintaympäristön muutokseen.

Itse olen sosiaalipolitiikan opiskelijana 1990-luvulla ja myöhemmin tutkijana lukenut, kuinka suomalaisen hyvinvointivaltion perusta, kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä koostuva eläkejärjestelmä, luotiin lähes tarunhohtoisesti sotien jälkeisessä asevelihengessä agraarisen Suomen ja teollistuvan Suomen intressit yhdistäen.

Nyt Muhosen ja Hanskan kirjassa todetaan, että ”Yli 50-vuotta sitten lasku eläkkeistä päätettiin jättää kylmästi tuleville sukupolville.”

Kirjan keskeinen väite on, että eläkejärjestelmä on erityisen edullinen 1940-1950 luvuilla syntyneille ikäluokille ja epäedullinen nuoremmille, erityisesti vuoden 1970 jälkeen syntyneille ikäluokille. Suhteessa maksettuihin eläkemaksuihin, ja verrattuna nuorempiin ikäluokkiin, vanhimpien ikäluokkien saama eläketurvan taso on korkea.

Kirjassa todetaan, että yksi ongelma on se, että kansalaisten keskuudessa vallitsee edelleen melko syvään se harhaluulo, että eläkeläiset olisivat ”itse maksaneet eläkkeensä”.

Tämä slogan ei olekaan totta, koska suomalaisessa järjestelmässä työssä oleva sukupolvi pääosin rahoittaa eläkkeellä olevien sukupolvien eläkkeet ns. jakojärjestelmä-tyyppisesti (pay-as-you-go). Etuudet määrittyvät ansaitun eläkeoikeuden (defined benefits-system), ei maksettujen eläkemaksujen (defined contributions) perusteella .

Maailma on muuttunut ajoista, jolloin eläkejärjestelmä luotiin. Sosiaaliturvaa on muuten Suomessa useisiin eri otteisiin leikattu ja uudelleenmuotoiltu. Myös tulevien eläkkeiden tasoa on säädetty. Maksussa oleviin eläke-etuuksiin ei kuitenkaan ole koskettu. Ne nauttivat perustuslain suojaa. Tämän Hanska ja Muhonen näkevät erääksi keskeiseksi pulmaksi.

Myös eläkejärjestelmään liittyvät valta-asetelmat juontuvat vuosikymmenten päähän. Kun eläkejärjestelmä luotiin, keskeisessä roolissa olivat työmarkkinajärjestöt. Nämä asemat eivät vuosikymmenien kuluessa ole merkittävästi muuttuneet. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa Valtiovarainministeriön virkamiesten rooli uudistuksen taustalla oli kuitenkin uudella tavalla keskeinen.

Työmarkkinajärjestöjen keskeisen roolin nähdään perinteisesti tuovan suojaa poliittisia suhdanteita vastaan. Eläkevaroja on otettu eri tarpeisiin käyttöön mm. Unkarissa, Venäjällä ja Irlannissa.

Eläkejärjestelmä saa kirjassa myös muuta kritiikkiä. Arvostelun kohteena on muun muassa monen eläkeyhtiön malli, alan kilpailu sekä (lyhyesti) työhyvinvointirahojen käyttö. Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva eläkeuudistus ei myöskään saa kiitosta osakseen. Tässäkin uudistuksessa on kirjoittajien mukaan ajateltu eniten suuria ikäluokkia.

Eläkejärjestelmästä voi ja siitä kannattaa keskustella

Vaikka kirja on eläkejärjestelmän selkeää haastamista, eläkejärjestelmän asiantuntijat ovat omalla asiantuntemuksellaan ja toimijat tietovarannoillaan olleet avittamassa kirjan syntyä. Esipuheessa kiitellään nimellä eläkejärjestelmän instituutioita ja henkilöitä. Avoin vuorovaikutus ja keskustelun edistäminen lisää järjestelmän läpinäkyvyyttä ja tätä kautta luottamusta.

Suomalainen eläkejärjestelmä on pärjännyt kansainvälisissä vertailuissa erinomaisesti. Viimeksi vuonna 2016 julkaistussa vertailussa (Melbourne Mercer Global Pension Index) Suomi saavutti sijan neljä. Suomalainen eläkejärjestelmä arvioitiin erityisesti luotettavaksi ja läpinäkyväksi.

Luottamus eläkejärjestelmää kohtaan on kuitenkin kansalaisten keskuudessa melko alhainen. Tosin luottamusta selvitettiin viimeksi tilanteessa, jossa eläketurvan haasteista käytiin eläkeuudistuksen alla erityisen tiivistä keskustelua.

Eläkejärjestelmän kehittäminen ja luottamuksen ylläpitäminen on haasteellista. Eläkkeiden rahoitusta suunnitellaan pitkällä tähtäimellä vuosikymmenten päähän samalla kun maailma muuttuu yhä vaikeammin ennustettavaksi. Eläkeasioiden monimutkaisuuden vuoksi tarvitaan hyvää viestintää ja vuorovaikutusta.

Eläkekeskustelussa saattaa toisinaan olla haasteellista löytää tasapaino nykyisten etuuksien ja vuosikymmenten päässä olevan tilanteen välillä. Asetelma kulminoituu juuri sukupolvikeskustelussa. Eläkeasiat tarjoavat mahdollisuuksia myös populistisille irtiotoille.

Eläkejärjestelmien edessä on haasteita

Eläkejärjestelmillä on edessään useita haasteita: väestön ikääntyminen on vasta alussa ja  odotettavissa oleva elinikä saattaa uusien terveydenhuollon innovaatioiden myötä nousta merkittävästikin. Talouskasvun ennustetaan olevan lähivuosina vaimeaa ja tätä kautta sijoitustuottojen saaminen hankalampaa.

Kun vielä koko palkkatyöyhteiskunnan tulevaisuuskin on kyseenalainen jakamistalouden eri muotojen sekä robotisaation, digitalisaation ja tekoälyn kehittymisen myötä, on eläketurvan tulevaisuutta koskevalle keskustelulle tilausta.

Näitä tekijöitä seurataan ja niiden vaikutuksia arvioidaan tiiviisti kansallisesti ja kansainvälisillä foorumeilla. Tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin hankalaa tai mahdotonta erityisesti silloin kun muutokset ovat suuria ja nopeita.

Eläkejärjestelmät ovat edellä mainittujen haasteiden edessä lähes kaikkialla, ei pelkästään Suomessa. Eri maissa siirrytään etuusperusteisista järjestelmistä maksuperusteisiin järjestelmiin, jossa eläketurvan taso joustaa maailman muuttuessa. Vastuu siirtyy enemmän yksittäisille ihmisille, joka sopii hyvin myös yksilöllisyyttä korostavaan aikaan.

Kiintoisaa on se, että työeläkejärjestelmä rakennettiin ratkaisemaan teollistuvan Suomen ja kulutusyhteiskunnan haasteita. Tasaeläkkeisiin perustuvan järjestelmän ei nähty oleva riittävä tällaisessa yhteiskunnassa. Nyt maailma on jälleen muuttunut. Meneillään on muun muassa perustulokokeilu.

Kirja on taitavasti kirjoitettu. Se on kirjoitustyyliltään naseva, selkeä ja konkreettinen, vääntäen monimutkaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita siksi kuuluisaksi rautalangaksi. Se on jopa jännittävä kuvatessaan eläkkeitä koskevaa päätöksentekoa, esimerkiksi tilannetta, jossa pääministeri Vanhanen ehdotti eläkeiän nostamista.

Kirjaa voi suositella kaikille eläkkeistä, sosiaaliturvasta ja myös suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen kehityksestä kiinnostuneille lukijoille. Siitä, missä määrin kirjassa esitetyt väitteet pitävät paikkansa, tullaan varmasti käymään lähiaikoina keskustelua.

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan kirjoittama arvio kirjasta löytyy täältä.

Jari Hanska ja Teemu Muhonen 2016: Eläketurma – Miksi Suomi tarvitsee uuden sukupolvisopimuksen? Vastapaino, Tallinna.

Edit 3.1.2o17 klo 6.50. Lisätty linkki Jukka Rantalan kirjoittamaan arvioon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *