Vaikka Suomesta löytyy menestyneitä suunnistajia ja suunnistuksen maailmanmestareita eri vuosikymmeniltä, Minna Kauppia voidaan pitää Suomen kaikkien aikojen parhaana suunnistajana.
Hän saavutti urallaan yhdeksän maailmanmestaruutta, joista neljä henkilökohtaisella matkalla ja viisi viestistä. Lisäksi hän saavutti kahdeksan himmeämpää mitalia MM-tasolta. EM-tasolta palkintokaapissa on kaksi kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia. Hän myös voitti Asikkalan Raikkaan joukkueessa Venlojen viestin vuonna 2007 Lapualla.
Kauppi on yksi Suomen näkyvimpiä 2000-luvun urheilijoita. Urheilullisen menestyksen lisäksi Kaupin ura nosti merkittävästi suunnistuksen profiilia Suomessa. Näkyvänä julkisuuden henkilönä Kauppi vaikutti myös urheilijakuvaan Suomessa. Siksi huhtikuussa 2020 julkaistu kirja on erityisen kiinnostava.
Kaupin urheilu-uran alku on perhekeskeinen, lapsuuden perheessä satsattiin urheiluun aikana ja taloudellisina resursseina. Suunnistuksen sijaan aluksi lajina oli erityisesti hiihto.
Lapsuudesta ja nuoruudesta on tarpeen mainita lukion päättötodistuksen keskiarvo 9,8. Myöhemmin gradun tekeminen sujuu vaivattomasti: “Gradussa tuntui riittävän sujuva kirjoittaminen”.
Westend-kirjan hiljattain lukeneena panin merkille, että kirjassa nostetaan esiin 1990-luvun lama ja sen aiheuttamat vaikutukset asuntovelkaisten perheiden elämään.
Kirja kertoo huippu-urheilijan elämästä. Urheilullinen puoli näkyi uran aikana ulos, mutta taustalla oli isoja haasteita, jotka vaikuttivat harjoitteluun ja kilpailemiseen.
Haasteet liittyivät omiin sairauksiin ja vammoihiin sekä huoleen läheisistä. Kun kaikki tämä tehdään kirjassa näkyväksi, on jopa pieni ihme, että Kauppi saavutti urallaan niin paljon.
Urheilijana Kauppi oli itsenäinen, hänellä ei varsinaisesti ollut valmentajaa koskaan. Itsenäisyyttä oli myös sponsoriasioiden hoitaminen omatoimisesti.
Monet suunnistajat ovat analyyttisiä mittaajia, mutta Kauppi harjoitteli melko fiilispohjalta. Treeni oli kuitenkin kovaa ja määrät suuria. Menestyksen pohja oli kovassa fyysisessä suorituskyvyssä, johon ajan myötä yhdistyi suunnistustaito.
Huippusuunnistajan prototyyppi on eräänlainen kone, joka robottimaisesti lukee karttaa ja maastoa ja etenee rastilta toiselle. Kaupin suunnistustyyli oli kenties jotain muuta, mutta tuloksekasta.
Uralla tuli menestystä, mutta myös kirveleviä tappioita. Vuoden 2011 MM-kisoissa Ranskassa pitkällä matkalla Kauppi ei löytänyt ykkösrastia ja keskeytti. Muistan elävästi sen, kun katsoin tätä kisaa ja seurasin gps-jälkeä. Joitakin ykkösrasteja pitkään etsineenä pystyin hyvin eläytymään tilanteeseen.
Mönkään menneiden kisojen jälkeen Kaupin suusta saattoi haastatteluissa tulla jotakin samansuuntaista kuin mitä olemme tottuneet kuulemaan Seppo Rädyltä tai Kimi Räikköseltä.
Yksi vaikuttavimmista kohdista kirjassa on kuvaus uran loppuvaiheesta ja lopettamisesta. Siitä prosessista, miten vammat tekevät harjoittelusta mahdotonta, vaikka mieli vielä janoaisi menestystä. Kun voitontahto ja kilpailuvietti lopulta sammuu, loppuu urakin ja päätös on lopulta helppo.
Kirja on myös hieno kuvaus suunnistuksesta lajina. Huippusuunnistajat muodostavat tiiviin yhteisön. Lähes kaikki 2000-luvun merkittävät suomalaiset suunnistajat ja valmentajat esiintyvät kirjan tekstissä ja kuvissa (joita on paljon). Tiivis leirielämä ei aina ole auvoisaa, kaikki persoonat eivät sovi yhteen.
Suunnistuksen piirteet urheilulajina tulevat hyvin esiin. Suunnistuksen perhekeskeisyys, yhteisöllisyys, haasteellisuus taidon ja fyysisen suorituskyvyn yhdistämisessä tulevat selviksi. Suunnistus on laji, jossa maailmanmestari saattaa pitää oman seuransa iltarasteja.
Suunnistusta harrastaneena ja samoihin kisoihin osallistuneena (muistan Kaupin ohittaneen minut kerran loppusuoralla Silja-rasteilla), oli helppo eläytyä suorituskuvauksiin.
Kirjan loppuluku on harvinaisen kaunis kiitos ihmisille ja yhteisöille, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa uran aikana.
Kirjassa on Kaupin itse kirjoittamia jaksoja ja se perustuu keskeisten henkilöiden haastatteluihin sekä mittavaan määrään artikkeleita eri medioissa.
Kirjaa voi suositella kaikille urheilijaelämäkertojen genrestä kiinnostuneille. Kirja on erinomainen urheilijaelämäkerta. Suunnistajille kirja on ihan must.
Monessa tässäkin blogissa esitellyssä urheilijan elämäkerrassa on mollivoittoinen sävy tai loppu. Siksi on hienoa, että menestyksekkään uran tehnyt huippu-urheilija on pystynyt hankkimaan itselleen koulutuksen ja muutenkin tuntuu siltä, että edellytykset tasapainoiseen elämään uran jälkeen ovat olemassa.
Ari Väntänen: Minna Kauppi – Suunta/Vaisto. Like 2020.