Jari Lindström on entinen kansanedustaja, joka toimi oikeus- ja työministerinä Sipilän hallituksessa. Tänä vuonna julkaistuja muistelmia on kehuttu, joten tartuin kirjaan ja luin sen käytännössä yhdessä päivässä.
Lindströmin tarina on lyhyesti sanottuna sellainen, että hän varttui duunariperheessä, työskenteli Voikkaalla paperitehtaalla, kiinnostui politiikasta, nousi kansanedustajaksi, uusi paikkansa vaaleissa, nousi ministeriksi ja jäi sitten valitsematta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Suomalaisen yhteiskunnan kehityksen ja poliittisen elämän näkökulmasta Lindströmin uraan mahtuu monenlaista mielenkiintoista ja kirjan kirjoittamisen arvoista.
Lindströmin isä työskenteli myös paperitehtaassa. Lapsuuteen kuului vanhempien avioero, alkoholi ja koulukiusaamista.
Voikkaan paperitehtaalla työskentely tehtaalla oli etuoikeutettua, mutta myös raskasta ja vaarallista. Henkilökemiatkaan eivät aina sopineet kaikissa työvuoroissa yhteen. Tehtaalla oli suuri merkitys paikkakunnalle, ilmassa oli vanhan ajan yhteisöllistä henkeä. Niinpä oli erityisen dramaattista, kun tehdas päätettiin ylikapasiteetin vuoksi alasajaa vuonna 2006.
Näihin aikoihin Lindström kiinnostuu politiikasta. Mielenkiintoisella tavalla hän valottaa, miksi häntä ei duunaritaustausta huolimatta kiinnostanut liittyä SDP:hen, vaan suuntana oli Perussuomalaiset.
Lindström lähtee eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2007 vaaleihin, mutta ei pääse läpi. Vaalityön pohjana toimivat kirjoitukset paikallislehdessä ja blogissa. Vaikka Lindströmistä ei tullutkaan kansanedustajaa, hän sai kuitenkin sen verran ääniä, että rohkaistui jatkamaan poliittista uraansa.
Vuorossa oli paikallispolitiikkaa ja läpipääsy valtuustoon uuden “ison” Kouvolan ääniharavana. Keskeisiä paikallispolitiikan teemoja olivat paitsi jo aiemmin tehty laaja kuntaliitos, myös esimerkiksi kivulias kouluverkoston sopistaminen. Paikallispolitiikassa tunteet kuumenevat ja vihamiehiäkin alkaa kertymään.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleiss Lindström menee läpi ja Perussuomalaiset kiilaa valtakunnan politiikan huipulle “jytkyllä”. Lindström toimii puolueensa eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Kuvaukset ensimmäisen kauden kansanedustajan ensimmäisistä päivistä Arkadianmäellä ovat hauskoja. Lindström ihmettelee pääkaupungin menoa ja poliittisia piirejä.
Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen Lindström toimi Sipilän hallituksessa oikeus- ja työministerinä. Elämä kaksoisministerinä on raskasta ja terveys on kovilla. Kuvaukset eduskunnan ja ministeriöiden toiminnasta ovat eräänlainen selkokielinen johdatus suomalaiseen poliittiseen järjestelmään.
Vuonna 2017 Jyväskylän puoluekokouksessa Jussi Halla-aho voitti puheenjohtajavaalissa Sampo Terhon. Puolueen ylin johto vaihtui “nuivemman” linjan edustajiin. Seurauksena oli puolueen jakautuminen kahtia. Lindström kuului näissä vaiheissa “Uuteen vaihtoehtoon” ja “Siniseen tulevaisuuteen”. Puolueen nämä vaihteet ovat dramaattisia ja tunteikkaita.
Lindström on ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, mutta ei tule valituksi.
Lindströmin uran vaiheissa on aineksia isoon tarinaan. Hän oli mukana merkittävissä tehtävissä Suomen poliittisen lähihistorian keskeisisissä vaiheissa, eli Perussuomalaisten nousussa ja jakautumisessa. Tarina on myös kuvaus siitä, kuinka raakaa, raadollista ja kuluttavaa politiikka on.
Lindström on kirjoittanut muistelmansa tunteella. Hän on eräälla tavalla ulkopuolinen poliittisissa piireissä, utelias tutustumaan uusiin asioihin ja ahkera oppimaan uutta. Välillä harmittaa lujastikin. Hän myös kertoo kuinka ministeriaitiossa tai suorassa haastattelussa jännittää.
Monissa muistelmissa kirjoittajalla on tarpeen luetella asioita, joita hän on tehnyt tai saanut aikaiseksi. Lindströmin kirjasta tulee olo, että hänelle tärkeintä on kertoa oma tarinansa.
Kirja on mielestäni rehellisyydessään ja aitoudessaan selvästi paremmasta päästä poliitikkojen muistelmia.
Jari Lindström: Syvään päähän – muistelmani. WSOY, Helsinki.