Uutismies Kari Lumikero

lumikero

Vuosia sitten olin mukana eräässä työryhmässä, jonka yksi jäsen, tunnettu suomalainen asiantuntija, sanoi, että jokaisen tulisi kirjoittaa oma elämäkertansa.

Jostain syystä juuri tämä lause oli vahvasti mielessäni kun luin 70-vuoden ikään ehtineen toimittaja Kari Lumikeron viime vuonna julkaistua yli 400 sivuista kirjaa.

Lumikero on tuttu vieras suomalaisissa olohuoneissa. Hän on toiminut toimittajana ensin Ylellä ja sitten MTV:llä ja raportoinut käytännössä lähes kaikista merkittävimmistä maailmanluokan uutistapahtumista viime vuosikymmeninä.

Tällaisia tapahtumia ovat olleet muun muassa Irakin, Afganistanin ja Balkanin sodat, Berliinin muurin murtuminen, arabikevät, Aasian tsunami, Olof Palmen murha, Viron itsenäistyminen, Ruotsin sukellusvenejupakka, Jolon saaren panttivankidraama ja Estonian uppoaminen.

Itse tapasin Lumikeron lyhyesti SuomiAreenassa Porissa vuonna 2018, jolloin olin mukana työelämän muutosta koskevassa keskustelussa.

SA2018

Kari Lumikero haastattelee Mika Malirantaa ja Pauli Formaa SuomiAreenassa 2018. 

Lumikero on uransa varrella haastatellut  Bill Clintonia, Mick Jaggeria, Tom Jonesia ja Paul McCartneytä vain joitakin nimiä mainitakseni.

Kirja tuo hyvin esiin, kuinka toimittajat asettavat itsensä vaaroille alttiiksi kriisialueilta raportoidessaan.  He matkustavat vaaran paikoissa ja epämääräisissä olosuhteissa toisinaan epäluotettaviin paikallisiin tukeutuen.

Toimittajat yöpyvät sodan runnomissa rakennuksissa ja räjähdykset kumisevat taustalla heidän jättäessään viime tingassa milloin minkäkin kriisipesäkkeen.

Lumikero kertoo mielenkiintoisesti työstään ja sen muutoksesta. Esimerkiksi kamerakaluston uudistuminen ja digitalisaatio muutti merkittävästi toimittajan työtä.

Pysyvää on kuitenkin toimittajan ammattitaito kaivaa tapahtumista luotettavaa tietoa sekä erityisesti suunnitella ja toteuttaa sen kertominen sanoin ja kuvin yleisölle niin, että pääviesti on helposti ymmärrettävä ja mieleenjäävä.

Lumikeron tekstistä välittyy vahvasti journalistin missio kertoa yleisölleen maailman tapahtumista. Työ on myös monella tavalla raskasta. Tuho, suru ja hätä on välillä niin suurta, että toimittaja ei pysty etäännyttämään tapahtumista itseään.

Lumikero toimi pitkään Ruotsissa kirjeenvaihtajana ja ruotsalainen yhteiskunta saa kirjassa paljon tilaa.  Kirjassa kerrotaan paljon ruotsinsuomalaisten elämästä ja asemasta Ruotsissa.

Lumikero on huomattavan verkostoitunut niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Hänen tuttavapiiriinsä kuuluu mittava määrä paitsi median, myös kulttuurin vaikuttajia Suomessa.

Kirjasta huokuu tekijänsä innostuneisuus ja uteliaisuus maailmaa ja sen muutosta kohtaan. Kirja on mielenkiintoinen ja sympaattinen kuvaus journalistin työstä ja sen muutoksesta.

Kari Lumikero: Uutismies. Tammi, 2019. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *