Tasan kuukausi sitten Maria Ruuska julkaisi KasKas Median blogissa erinomaisen kirjoituksen, jossa käsiteltiin tutkimustiedon käyttöä päätöksenteossa. Otsikon ”Älä nyhrää yksin” alla postauksessa pohdittiin, miten tutkija voisi paremmin osallistua yhteiskunnan kehittämiseen.
En osallistunut tilaisuuteen, johon kirjoitus perustui, mutta olen seurannut jonkin verran asiaan liittyvää keskustelua. Seuraavassa ajatuksiani Ruuskan kirjoituksen johdosta.
Tutkijoita on monenlaisia, toiset tutkijat työskentelevät enemmän yksin kuin toiset. Esimerkiksi yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja etujärjestöissä työskentelevillä tutkijoilla on erilainen suhde päätöksentekoprosessiin.
Vaikka yliopiston ns. kolmas tehtävä onkin juuri osallistua yhteiskunnan kehittämiseen, voidaan ehkä sanoa, että keskimäärin yliopistotutkijat ovat kauimpana päätöksentekoprosessista. Poikkeuksia toki on.
Lähimpänä ovat etujärjestöissä työskentelevät tai etujärjestöjä lähellä olevat tutkijat, joiden on juuri tarkoitus tuottaa tiedollista pohjaa edunvalvontaan.
Lähellä päätöksentekoa ovat myös sektoritutkimuslaitoksissa työskentelevät tutkijat, joiden organisaatioiden on tarkoitus tuottaa päätöksentekoa tukevaa tietoa ”omalle” ministeriölleen.
Ruuskan kirjoitus on oivallinen, koska se kertoo itse asiassa sidosryhmätyöstä tai jopa lobbaamisesta ja tiedon merkityksestä siinä.
Kirjoitusta voi lukea niin, että miten henkilön tai organisaation, jolla on halu tai tarve vaikuttaa päätöksentekoon, kannattaa valmistautua vaikuttamiseen ja toteuttaa vaikuttamista.
(Tutkimus)tiedollahan on vaikuttamisessa suuri rooli. Ilman tietoa keskustelussa olisi vain mielipiteitä.
Yhtymäkohta sidosryhmätyöhön ja lobbaamiseen on kiinnostava, koska tästä löytyy mielestäni ratkaiseva lenkki tutkijan suhteessa päätöksentekoon.
Etujärjestöissä on olemassa koneisto ja verkostot, jotka vievät tiedon päättäjille. Etujärjestöt myös tietävät tarkasti missä vaiheissa päätöksentekoa eri asiat ovat. Tämä tieto ja verkosto saattavat puuttua tutkijoilta.
Jotta tutkija ei nyhräisi yksin, hänen tulee luoda ja ylläpitää verkostoaan paitsi tutkijoihin, myös päätöksentekijöihin ja päätöksenteon valmistelijoihin. Tämä on oma osaamisalueensa.
On myös hyvä muistaa, että yhteiskunta ei toimi pelkän tiedon varassa. Ideologiat ja oppisuunnat vaikuttavat siihen, minkälaisia neuvoja päättäjät ovat halukkaita kuuntelemaan tai keiden neuvoja he ovat halukkaita noudattamaan. Päättäjillä voi olla myös oppimista siinä, miten he osaavat käyttää tietoa päätöksentekonsa pohjana.
Mutta jos tutkija ei pääse päättäjän pakeille, on muita keinoja. Tutkija voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun median kautta. Oma uusi lukunsa on sosiaalinen media, jossa on mahdollista yhdistää päättäjille sekä suurelle yleisölle puhuminen.
Jotta tutkija ei nyhräisi yksin, hänen kannattaa luoda verkostoja ja kehittää omaa asiantuntemustaan ja tunnettuuttaan. Nykypäivänä voisi puhua jopa henkilöbrändin kehittämisestä. Näihin liittyen tutkija saattaa tarvita apua enemmän kuin tutkimukseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Ruuskan kirjoituksen vinkeistä on hyvä lähteä liikkeelle.