Millainen on hyvä blogi ja hyvä blogipostaus?
Blogien merkitys on korostunut, koska viestintä on siirtynyt voimalla verkkoon. Blogi on omaehtoinen, perinteisestä mediasta ja portinvartijoista irrallaan oleva kanava, jolla voi viestiä nopeasti, suoraan ja periaatteessa kenelle vain.
Seuraavassa pohdin hyvän blogipostauksen ja blogin tunnusmerkkejä.
Hyvässä postauksessa on uutta sisältöä. Kuten kaikissa kirjoituksissa, blogissa pitää olla uutta sisältöä. Uutuusarvo voi syntyä uudesta näkökulmasta tai vanhan asian liittämisestä ajankohtaiseen keskusteluun.
Hyvä postaus on lyhyt. Blogeja luetaan osana somen seurantaa, työpäivää ja yleistä verkossa surffailua. Blogeihin tutustutaan mielentilassa, jossa ei olla virittäydytty pitkien tekstien lukemiseen. Siksi hyvä postaus on luettavissa nopeasti.
Hyvä postaus on virtaviivainen ja selkeä. Koukeroista, hankalasti avautuvaa tekstiä ei ole mahdollista sisäistää nopeasti. Asiaan on mentävä suoraan ja johtopäätöksiin on päästävä nopeasti. Virtaviivaisuutta korostaa myös se, että blogeja luetaan rauhattomissa ympäristöissä mobiililaitteilla.
Hyvä postaus on kirjoitettu yleistajuisesti. Vaikka osa blogeista on kirjoitettu rajatuille kohderyhmille, blogipostaus on syytä kirjoittaa niin yleistajuisesti, koska se lisää lukijakuntaa ja saattaa innostaa uusia ihmisiä blogin teeman äärelle.
Hyvä postaus linkittyy ajankohtaiseen keskusteluun. Ajankohtaiset asiat kiinnostavat ja blogissa voi ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin tai taustoittaa niitä. Blogin vahvuus on sen nopeus – julkaisemista rajoittaa vain kirjoittajan kirjoitusnopeus. Postaus liittyy muihin kirjoituksiin linkkien avulla.
Hyvä postaus on visuaalinen. Kiinnostavuus lisääntyy ja viesti menee tehokkaammin perille, jos asian viestii myös visuaalisesti postauksen teemaan soveltuvalla kuvalla, videolla tai kuviolla. Pelkkä teksti on kuitenkin ehkä parempi kuin teksti ja väkisin sen yhteyteen liimattu asiaan sopimaton kuva tai kuvio.
Hyvä postaus on kirjoitettu verkkokirjoittamisen tyylillä. Verkkokirjoittamisella on omat periaatteensa, joita blogissa on syytä noudattaa. Perusasioita ovat muun muassa tiiveys, väliotsikoiden käyttö, listaaminen ja visualisoinnit.
Hyvä postaus virittää keskustelua. Akateeminen kirjoitus rakennetaan kritiikinkestäväksi. Hyvä blogi ei välttämättä kuitenkaan ole ”täydellinen”, vaan siitä löytyy särmiä, joista viriää jatkokeskustelua.
Hyvä postaus jaetaan somessa. Postaus, jota bloggari ei itse jaa somessa, jää helposti huomaamattomaksi, ellei blogilla ole jo laajaa seuraajien joukkoa.
Hyvän blogin sisältöjä on helppo jakaa. Jotta myös muut kuin bloggari itse voivat jakaa postauksia, jakonappien keskeisiin some-kanaviin (ainakin Facebook, Twitter, LinkedIn) tulee olla kunnossa. Toisaalta hyvinmuotoiltu sisältö helpottaa sisällön ydinviestien jakamista. Bloggarin kannattaa miettiä jo kirjoittaessaan, minkälaisia tviitteja postauksen sisällöstä syntyy.
Hyvä blogi on hakukoneoptimoitu. Hyvin toteutetun optimoinnin avulla blogi ja sen yksittäiset postaukset löytyvät googlatessa.
Hyvällä blogilla on selkeä oma profiili. Profiili syntyy teemoista, joita blogissa käsitellään. Jos blogin teemat ovat hyvin moninaisia, blogin profiili jää jäsentymättömäksi.
Hyvä blogialusta on responsiivinen. Tämä on tärkeää, koska blogeja luetaan nykyään erilaisilla päätelaitteilla, eli perinteisempien tietokoneiden ohella tableteilla ja älypuhelimilla.
Mitä merkitystä sillä on, onko blogi hyvä vai huono?
Hyvää postausta luetaan ja sitä jaetaan. Pitkä vaikeaselkoinen postaus, jonka viestiä on vaikea hahmottaa, ei lueta (loppuun), eikä sitä jaeta eteenpäin.
Bloggaus on myös pitkäjänteistä työtä, sillä yksi hyvä blogipostaus saattaa nousta hitiksi, mutta vasta sarja hyviä postauksia vankistaa blogin ja bloggarin asemaa. Bloggari voi kuitenkin tehdä paljon lisätäkseen postaustensa ja bloginsa lukemista ja jakamista.