Matti Nykänen oli maailman menestynein mäkihyppääjä. Urallaan hän voitti viisi olympiamitalia, joista neljä kultaa. Lisäksi hän voitti 14 maailmanmestaruusmitalia, joista kuusi kultaa. Suomen mestaruusmitaleita tuli 22, joista 13 kultaa. Mäkihypyn maailmancupin voittoja tuli neljä ja osakilpailuvoittoja 46.
Kirja kertoo Nykäsen tarinan lapsuudesta kuolemaan. Nykänen kuoli vuonna 2019 55-vuotiaana haimatulehdukseen. Nykäsen elämä pysyi juuri ja juuri koossa kilpailu-uran aikana, mutta sen jälkeen alkoi pitkä alkoholin, rikkonaisten ihmissuhteiden ja väkivallan kierre.
Selityksenä Nykäsen elämänkululle toimii ensinnäkin neuropsykologinen häiriö ADHD, joka aiheuttaa ylivilkkautta, tarkkaavaisuuden ongelmia sekä itsetunto-ongelmia. Häiriötä ei osattu Nykäsen nuoruudessa samalla tavallla tunnistaa, ymmärtää ja hoitaa kuin nyt.
Toinen selitys on Nykäsen persoonan jakautuminen kahtia, yhtäältä nöyrään, kilttiin ja vaatimattomaan arkiminään ja toisaalta julkisuuden Matti Nykäseen. Roolien välistä ristiriitaa sekä muita mielen ongelmia Nykänen alkoi lääkitä jo varhain alkoholilla.
Menestyksekkään urheilu-uran sisäänkin mahtui jo sen verran kohellusta, että on oikeastaan ihme, että Nykänen saavutti niin paljon kuin saavutti. Paremmalla elämänhallinnalla ura olisi voinut olla pidempi ja mitaleita olisi voinut tulla vieläkin enemmän.
Urheilijana Nykänen oli poikkeuksellinen. Kuten muutkin mestarit, Nykänen harjoitteli nuorena intohimoisesti. Hänellä oli ylivoimainen ponnistustekniikka.
Menestys toi kuuluisuutta ja rahaa. Tätä kuuluisuutta Nykäsen mieli ei kestänyt ja raha ei pysynyt käsissä.
Nykäsellä oli suuret mahdollisuudet. Kirjassa kerrotaan mm. hänen managerinaan toimineen Keke Rosbergin neuvotelleen Nykäselle lihavan sponsorisopimuksen Pepsin kanssa, mutta Nykänen hylkäsi sopimuksen äkkipikaistuksissaan.
Kirja ei ollut edes puolivälissä kun hyppyura oli ohi ja kirjassa alettiin käsittelemään Nykäsen urheilu-uran jälkeistä elämää.
Uran jälkeinen elämä oli huono-osaisuuden kierrettä nousuine ja laskuineen. Tämän ajan kuvaus kirjassa on niin pitkä ja perusteellinen, että vähempikin olisi riittänyt.
Vuodesta toiseen Nykänen juhlii erilaisissa porukoissa eri puolilla Suomea ja lennähtää välillä etelään tai maapallon toiselle puolelle samoissa merkeissä.
Nykänen ei pääse julkkiksen roolistaan uran jälkeen. Hänet tunnetaan ja tunnistetaan tietysti Suomessa mutta myös ulkomailla. Ovet avautuvat ja hän saa merkittäviä taloudellisia etuja.
Eräät median edustajat liimautuvat Nykäsen kylkeen ja kehittävät kyseenalaisen bisneslogiikan, jossa he maksavat Nykäsen matkoja ja raportoivat sitten matkoilla sattuneista toilailuista lehdissään.
Nykänen oli elämänsä aikana naimisissa kuusi kertaa viiden eri naisen kanssa. Hänellä oli kolme lasta.
Kaiken kaikkiaan Matti Nykäsen tarina on äärimmäinen tarina huippu-urheilijan elämänhallinnan puutteista ja mielenterveyden ongelmista.
Nykäsellä ei ollut minkäänlaisia valmiuksia kantaa sitä taakkaa, jota yhtäältä menestys ja toisaalta huippu-uran jälkeisen elämän tyhjyys toi.
Matkan varrella mukana oli paitsi siipeilijöitä, myös auttajia.
Tässä kirjassa on tavallaan dokumentoitu ja koottu yhteen kokonaisuuteen se, mistä olemme vuosien varrella lukeneet lehdistä.
Kirjaa varten on haastateltu joukko aikalaisia ja myös asiantuntijoita, jotka pohtivat yleisellä tasolla vaikkapa ADHD:n vaikutuksia tai huippu-urheilun psykologiaa.
Kirja jättää lukijalleen lähinnä surullisen olon. Tarinan kertomiseen ei välttämättä olisi tarvittu 388 sivua.
Marko Lempinen ja Jussi Niemi: Elämä oli laiffii. Matti Nykänen 1963-2019. Otava.