Läpilyönti ei ole arvokas, jos pesät eivät ole täynnä

Suomessa on neljä henkilöä, joiden puheita, sanomisia ja kirjoittamisia analysoidaan erityisen suurella mielenkiinnolla: tasavallan presidentti, pääministeri, Jorma Ollila ja Björn Wahlroos. Näistä neljästä kolme on nyt pitänyt uudenvuodenpuheensa, joskin Jorma Ollila vain kirjoittamalla (HS 2.1.2016).

Seuraavassa muutamia huomioita Ollilan kirjoituksesta, jossa hänen rooleikseen on nimetty Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan hallituksen puheenjohtaja. Sitaateissa oleva teksti on suoraa lainausta kirjoituksesta.

Aloitus on varsin dramaattinen. “Suomi on kuilun partaalla.” Kielikuva on rankka, sillä kuiluun putoamisesta ei selviä juuri kukaan, paitsi sarjakuvissa.

Kyse on siis koko Suomen tulevaisuudesta. Nyt näyttää siltä, että Suomi on keskeisillä mittareilla jälkeen muista pohjoismaista ja Saksasta. Tilanteesta selviäminen ratkaisee Ollilan mukaan, minkälaisen Suomen jätämme nuorille sukupolville ja toisaalta onko meillä varaa julkisten palvelujen ja sosiaalisen turvaverkon rahoittamiseen.

Kirjoitus ei sinällään sisällä uusia avauksia. Toistetuksi tulevat elinkeinoelämän tutut teesit.

“Tarvitaan liiketoiminnalle selvästi parempi ympäristö. Tämä tarkoittaa kustannuskilpailukyvyn palauttamista.” Teksti on hyvin saman sisältöistä kuin esimerkiksi (EK:n puheenjohtaja) Matti Alahuhdan ajatukset kirjassaan.

Ollila arvostelee koulutus- ja tutkimusrahoituksen leikkauksia ja näin on tehnyt aikaisemmin myös Alahuhta. Oleminen Sipilän hallituksen kanssa eri linjoilla tällä alueella on mielestäni mielenkiintoinen detalji, kun hallituksen on muuten todettu toteuttavan varsin pitkälle elinkeinoelämälle mieluisaa politiikkaa.

Ollila tunnustaa, että päättäjät ovat tehneet virheitä ja niin on Nokiakin. Virheiden myöntäminen on iso juttu, mutta kenties tunnustamista helpottaa, että virheitä ovat tehneet kaikki.

Suurimpana ongelmana Ollila pitää huonoa valmiutta tehdä muutoksia. Tämä liittyy toiseen isoon ongelmaan: “Perusvirhe on itsetyytyväisyys”. Vaikka työmarkkinajärjestöissäkin on alettu nähdä muutoksen pakollisuus, edelleen on vastaanhangoittelijoita niin työmarkkinakentässä, oppositiossa kuin oikeusoppineidenkin keskuudessa.

Ollila näkee siis suurimmaksi ongelmaksi sen, että Suomella ei ole yhteistä visiota. Koko yhteiskunnan tasolla onkin vaikeampaa luoda yhteistä visiota kuin vaikkapa yksityisessä yrityksessä. Erilaisia yhteensovitettavia  intressejä on huomattavasti enemmän, samoin kuin ideologisia näkemyksiä. Samoista moninaisten intressien yhteensovittamisen haasteista on kyse myös työmarkkinakentän osalta.

Jaan Ollilan huolen Suomen tulevaisuudesta. Yhteisen vision luominen yhteiskunnallisella tasolla on kuitenkin vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on vaikeina aikoina. Se vaatii paljon johtamiselta ja johtajuudelta. Myös hallituksen kannatusluvut osoittavat konkreettisesti vaikeuden.

Saivartelen lopuksi kirjoituksen kielikuvista.

Jorma Ollila on kotoisin Pohjanmaalta, jossa on vahva pesäpallokulttuuri (joskaan ei kai enää yhtä vahva kuin aikaisemmin). Niinpä kirjoituksen kielikuvat tulevat kansallispelistämme pesäpallosta.

“Kyseessä on pudotuspeli, jossa olemme pahasti tappiolla”. Pudotuspelejä on kahdenlaisia. Yhtäältä pudotuspelit, jossa voittaja voittaa mestaruuden. Toisaalta pudotuspelit, joissa häviäjä tippuu alempaan sarjaan. Ilmeisesti kyse on jälkimmäisestä, eli Ollilan mukaan Suomi pelaa nyt sarjapaikastaan.

“Sitä ei voiteta riitelemällä tai pikkusievillä näpäytyksillä”. Pesäpallossa näpäytyksillä tyypillisesti siirretään pelaajia pesältä toiselle. Toisinaan voidaan myös kotiutusta yrittää näpäytyksellä. Näpäytykset ovat taitavia siirtoja, joilla rakennetaan tilanteita kotiutuksia varten.

“Tarvitaan läpilyöntejä”. Läpilyönnissä on mahdollisuus saada useita juoksuja kerralla ja lyöjä saattaa vielä juosta kunnarin. Läpilyöntiä yritetään tyypillisesti riskittömässä tilanteessa ja tyypillisesti se vaatii myös rahtusen onnea tai vastustajan haparointia.

Läpilyönti ei ole arvokas, jos pesät eivät ole täynnä. Yhteiskuntaan sovellettuna tätä voisi ajatella niin, että on tärkeää pitää kaikki yhteiskunnan jäsenet mukana siihen saakka kunnes talouskasvu taas alkaa.