Ihminen on oman onnensa seppä. Siksi onnen tiellä on usein juuri ihminen itse.
Monella elämän osa-alueella ihmisen oma vastuu on korostunut. Ajat muuttuvat niin, että yksilön vastuuta painotetaan entistäkin enemmän.
Työelämässä olet vastuussa oman työkykysi säilyttämisestä ja osaamisesi päivittämisestä. Olet myös työyhteisötaitojen kautta vastuussa työyhteisön toimivuudesta. Koko yhteiskunnan kannalta on hyödyllistä, jos kansalaiset pitävät huolta omasta terveydestään.
Vastuu painaa, mutta onneksi sitä ei tarvitse kantaa yksin.
Tietoa on. Lehdet ja verkko pursuavat erilaisia ohjeita. Miten selviän vaikeista elämäntilanteista, miten syön terveellisemmin ja miten muutan elintapojani terveellisemmiksi? Miten toimin hankalissa tilanteissa työelämässä?
Tukea on mahdollista saada. Rahalla voit hankkia itsellesi personal trainerin fyysisen kunnon ylläpitoon ja parantamiseen. Työelämän haasteisiin voit saada tukea mentorilta tai sparraajalta.
Tekniikka auttaa. Erilaiset apuvälineet yleistyvät ja niistä on apua, kun kannamme vastuuta omasta hyvinvoinnistamme. Aktiivisuusmittareiden jälkeen meitä auttavat entistä fiksummat älykellot, jotka mittaavat esimerkiksi untamme ja liikkumistamme antaen opastusta parempiin elämäntapoihin. Sähköiset omahoitopalvelut lisääntyvät.
Terveydenhuollossa saamme hoidon jatkeeksi ammattilaisilta omahoito-ohjeita. Fysioterapeutti antaa jumppaohjeita ja vinkkejä työskentelyasennon korjaamiseen. Hammaslääkäri antaa hampaiden hoito-ohjeita. Mutta kuinka helposti nämä ohjeet unohtuvatkaan, kun olet yksin omaa vastuutasi kantamassa?
Pelkkä tieto riittää vain harvoin esimerkiksi elämäntapamuutosten tekemiseen. Kun yhteisön tai ammattilaisen antama tuki muutokselle loppuu, saattaa vaikkapa liikkumiseen tai ruokavalioon liittyvä muutos jäädä puolitiehen tai kokonaan tekemättä.
Usein juuri suunnan muuttaminen on vaikeaa. Esimerkiksi uudenvuodenlupaukset eivät juuri pidä – kuntosalit täyttyvät tammikuussa, mutta viimeistään maaliskuussa riittää tilaa.
Niinpä runsaasta tiedosta ja tuesta huolimatta yhteiskunnassamme esiintyy työyhteisöongelmia, työkykyongelmia, ylipainoa, huonoa fyysistä kuntoa, osaamisongelmia ja niin edelleen.
Muutosten tekeminen edellyttää tahdonvoimaa. Ilman sitä omaa vastuuta on vaikea kantaa. Tahdonvoiman kehittämisen ympärille on tietenkin kehittynyt oppeja, tekniikoita ja bisnestä.
Tahdon heikkous on kuitenkin inhimillinen ominaisuus, josta emme todennäköisesti pääse eroon niin kauan kuin inhimillistä elämää on olemassa. Ja Eino Leinon sanoin toinen on heikompi toista.
Tahdon heikkoudesta seuraa, että yksilölle ei kannata antaa liikaa vastuuta kannettavakseen. Ihmiset painottavat enemmän välittömiä hyötyjä kuin pitkän tähtäimen etua. Jos esimerkiksi eläketurvan hankkiminen olisi yksilön vastuulla, kaikki eivät todennäköisesti tulisi säästämään riittävästi vanhuuden varalta. Myöskään kouluttautumista ei kannata jättää täysin omalle vastuulle.
Epäonnistuminen oman vastuun kantamisessa kaatuu yhteisön syliin. Huonojen elintapojen kustannukset maksetaan paitsi yksilön alentuneella elämänlaadulla, myös yhteiskunnan rahoittamalla hoidolla. Siksi yhteisön tulee antaa tukea ja toisaalta asettaa rajoja, velvollisuuksia ja jopa rangaistuksia.
Omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen on jätetty pitkälti omalle vastuulle (koululiikunnan jälkeen), vaikka liikkumattomuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat miljardiluokkaa. Yhteiskunnan ote saattaa kuitenkin olla kiristymässä. Aivan hiljattain on tehty ehdotuksia, joissa kouluihin vaaditaan tunti liikuntaa päivässä tai että työajalla liikkumisesta tulisi pakollista. Ongelmia kuitenkaan tuskin voidaan ratkaista pakkoliikunnalla.
Ratkaisu löytyy rakentamalla puitteet, joissa toivotunlaisia valintoja on helppo tehdä. Esimerkiksi edellä jo viitatussa artikkelissa tulee esiin, että lasten liikkumisen määrään liittyy koulun opetussuunnitelma, perheiden ajankäyttö, urheiluseurojen toimintaedellytykset ja -mallit ja kaupunkien infrastruktuuri. Puitteiden rakentaminen on yhteisön eli yhteiskunnan tehtävä.
Keskustelu yksilön ja yhteisön vastuun suhteesta on ikiaikainen. Kuitenkin on selvää, että ihminen tarvitsee yhteisön tukea, jotta voisi kantaa oman vastuunsa kunnialla.
Hyvä kirjoitus Pauli!
Olen täysin samaa mieltä, että loppujen lopuksi kaikki on omalla vastuulla – mikä tekeekin asiasta erittäin vaikeaa monen osalta. Vastuu on helppo siirtää muualle – koululle, yhteiskunnalle, työnantajalle jne.
Mielenkiintoista olisi pohtia mitkä ovat ne konkreettiset palkinnot/sanktiot jotka voisivat edesauttaa yhteiskunnallisella tai edes yhteisötasolla muutosta. Nythän monessa tapauksessa henkilö saa palkkion (huomiota/hoitoa) vasta kun tilanne on mennyt erittäin huonoksi, eli reagoidaan vasta kun ilmenee pahoinvointia. Miten siis voisimme luoda eri yhteisöille ja yksilöille tukea jo mahdollisimman varhain ja sen lisäksi kannustaa/palkita vastuunotosta?
Ja samaa mieltä, että kyse on aina kuitenkin yhteisöstä ja yhteisön kulttuurista mikä isossa mittakaavassa saa henkilöitä ottamaan vastuun itsestään tai ei.
Topi Valtakoski