Minkälaisia keinoja kirjailijat käyttävät työvireen saavuttamiseen ja sen ylläpitämiseen? Vaikka kirjailijoiden työssä onkin omat erityispiirteensä, voi vinkeistä olla hyötyä muissakin ammateissa ja työelämässä yleisemmin.
Pääsin tutustumaan aihepiiriin Image-lehden erinomaisessa kirjoittajakoulutuksessa, jossa toimittajat ja kirjailijat kertoivat kirjoittamiseen liittyvistä teemoista.
Ideointiin ja vireyden ylläpitämiseen liittyvät keinot olivat yksinkertaisia ja arkisia. Ja siksi ne todennäköisesti ovat myös toimivia.
Keskeistä oli ensinnäkin aivotyön katkaiseminen arkisilla askareilla. Siivous ja tiskaaminen mainittiin hyvinä konsteina. “Idea tulee harvoin ruudun ääressä”, tiivisti yksi alustaja sanomaansa.
Alitajunta kannattaa valjastaa ideoiden kehittelyyn. Erilaisia aihioita kannattaa ottaa aivoihin muhimaan ja palata niihin myöhemmin.
Toisaalta hyvän unen merkitys nousi esiin. Levänneenä ajatus juoksee eri tavalla kuin väsyneenä.
Ajatuksen ohella kirjailija juoksee itsekin. Moni kirjailija käy lenkillä paitsi fyysistä kuntoaan, myös henkistä vireyttään ylläpitääkseen.
Muiden taiteenlajien harrastamisesta koettiin myös olevan hyötyä. Musiikin kuunteleminen auttaa ajatusten selkeyttämisessä.
Taiteilijatreffit mainittiin. Kannattaa viedä itsensä tekemään jotakin hauskaa, esimerkiksi elokuviin tai taidenäyttelyyn.
Liiat rutiinit tappavat ja työskentelypaikan vaihtaminen ruokkii luovuutta.
Toisaalta kirjoittaminen vaati kurinalaisuutta, jotta tekstiä syntyy. “Kirjoittaminen on kuin maratonille treenaamista, pitää lähteä lenkille loskaan, vaikka ei huvittaisi”, sanottiin koulutuksessa.
Stereotypioissa taiteilijan elämä nähdään usein varsin boheemina. Totuus tuntuu olevan toisenlainen. Kirjailijan työ vaatii kurinalaisuutta ja toisaalta luovuutta pitää houkutella esiin itsellä toimiiksi havaituilla konsteilla.
Vinkeissä on monia yhtäläisyyksiä työelämää koskeviin keskusteluihin. Osa kirjailijoiden vinkeistä oli esillä esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkelissa 1.3.2015.
Useimmat kirjailijoiden vinkit pätevät työelämään yleisesti, tilanteisiin jossa pitää luoda jotakin uutta tai kun tarvitaan kirkasta ajatusta. Meillä jokaisella on varsin yksinkertaisilla keinoilla mahdollisuus ylläpitää omaa työvirettämme. Eikä oman työvireen ylläpitämistä voi ulkoistaa muiden kontolle.