Rantaradan varrelta

29.5.202229.5.2022

Ajankohtainen kirja työuupumuksesta ja jaksamisen johtamisesta

Mielenterveyden häiriöt ovat vuoden 2021 tilastoissa hienokseltaan tuki- ja liikuntaelinten sairauksia yleisempi työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Kelan tilastojen perusteella mielenterveyden häiriöihin liittyvät sairauspäivärahakaudet yleistyivät vuonna 2021. Kyselytutkimukset, kuten Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? –tutkimus kertovat henkisen kuormituksen lisääntymisestä suomalaisessa työelämässä.

Tähän työelämäkontekstiin sijoittuu tuore Tanja Lapin kirjoittama kirja Eroon työuupumuksesta – jaksamisen johtaminen työpaikoilla (Alma Talent 2022). Lappi on ajatustyöhön erikoistunut työterveyspsykologi ja yksi Heltin perustajista. Heltti on tietotyöhön erikoistunut yritys, joka tarjoaa työterveyspalveluja ja yritysten kehittämiseen liittyviä palveluja.

Kirjassa lähdetään liikkeelle konkreettisesta tilanteesta (Heltissä), jossa organisaatio havahtui työuupumuksen ongelmaan. Tämän jälkeen käydään monipuolisesti läpi työuupumuksen problematiikkaa, sen ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Kirjan toinen osa kuljettaa lukijan työuupumuksesta kohti jaksamisen johtamista. Tässä kohden siirrytään pohtimaan laajemmin työkykyä ja sen johtamista. Rakenteellinen ratkaisu toimii.

Kirjan alkuosan teemoja ovat työuupumuksen olemuksen selvittäminen sekä riskitekijöiden eritteleminen. Riskitekijöistä esitetään hieno taulukko, jossa tiivistetään, miten kyseistä riskiä hallitaan omassa työssä ja toisaalta omassa organisaatiossa.

Riskitekijöiden käsittelyn jälkeen syvennytään tilanteen tulkintaan: syyllisten hakemisen sijaan fiksumpaa on syiden etsiminen. Lopuksi kerrotaan, miten tilanne otetaan haltuun.

Heltin esimerkki nostaa esiin ajankohtaisen itseohjautuvien organisaatioiden haasteen. Kun työkyvyn johtamisessa perinteisesti lähiesihenkilö on isossa roolissa työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tuessa, itseohjautuvassa organisaatiossa työyhteisöt ja asiantuntijat ovat ilman esihenkilön tukea. Heltissä asiantuntijat asettivat itselleen liian vaativia tavoitteita ja seurauksena oli ongelmia. Timo Lappi on kirjoittanut erikseen Heltin tapauksesta. Heltin korjausliike, tai askel eteenpäin, oli hyvään lähiesihenkilötyöhön panostaminen.

Kirjan työkykykäsitteistön suhteen luotetaan suomalaiseen valtavirtaan. Vahvassa roolissa ovat Juhani Ilmarisen Työkykytalo, Marja-Liisa Mankan voimavaralähtöinen malli ja Jari Hakaseen voimakkaasti henkilöitynyt työn imun käsite. Positiivista on, että nämä mallit puretaan auki hyvin konkreettisesti ja niiden merkitys avataan kaavamaista esittelyä laajemmin.

Kirjan loppukappaleissa annetaan työkykyjohtamiseen liittyviä ohjeita ja myös työkaluja. Teemoja ovat henkilöstön jaksamisen nykytilan selvittäminen (datan avulla), kehittämisen tavoitetila sekä toimenpiteiden suunnittelu sekä jaksamisen johtamisen kannalta tärkeiden osapuolten roolit.

Yksi kiintoisa kohta kirjassa liittyy HR-dataan ja sen hyödyntämiseen. Lappi kertoo, kuinka datan hyödyntämisessä on mahdollista kehittää algoritmeja ja koneoppimista. Hän toteaa, että yhdessäkään suomalaisessa suuressa yrityksessä ei olla näin pitkällä ja analytiikkaa pyöritetään lähinnä exceleissä. Tämä toteamus tukee omalla työpaikallani tehtyjä havaintoja siitä, että hyvin usein data-analytiikka tulee yrityksissä ensin liiketoimintoihin ja myöhemmin HR:n käyttöön. Itse uskon, että lähivuosina yritysten HR-datan ja kumppaneiden datan hyödyntäminen ottaa merkittäviä askelia eteenpäin.

Pidin kirjasta erittäin paljon. Työkykyjohtamista käsittelevä kirjallisuus ei ole laajaa. Työkyvystä on enemmän kirjoja kuin sen johtamisesta. Harvat työkykyjohtamisesta kirjoitetut kirjat ovat melko tutkimuksellisia, eivätkä ne välttämättä houkuttele yritysten ja organisaatioiden avainhenkilöitä.

Kirjan painotus, työuupumus ja psykososiaaliset kuormitustekijät on luonteva “helttiläinen valinta” ja myös koko työelämän suunnan kannalta perusteltu, kun tietotyön määrä trendinomaisestii kasvaa. Kirja yhdistää toimivasti arjen konkretiaa ja havaintoja, asiantuntijan analyysiä sekä tutkimustuloksia. Lopputulos on sujuva ja helposti luettava, itse luin kirjan parissa illassa.

Lämmin lukusuositus erityisesti tietotyöorganisaatioissa työskenteleville, joissa on tarpeen ymmärtää ja hallita henkistä kuormittumista ja siitä seuraavia työkykyongelmia. Kirja on myös must työkykyjohtamisen ammattilaisille, jotka haluavat pysyä mukana siinä, mikä on olennaista jaksamisen johtamisessa tietotyössä ja nykypäivän työelämässä.

Kirjan tematiikkaan voi tutustua myös podcast-jaksoissa esimerkiksi täällä.

Tanja Lappi 2022. Eroon työuupumuksesta. Jaksamisen johtaminen työpaikoilla. Alma Talent, Helsinki.

14.5.202214.5.2022

Paluu rasteille ja suunnistusharrastuksen pariin

Viime vuosina liikuntaharrastukset ovat painottuneet uintiin, pyöräilyyn ja juoksuun, eli sanalla sanoen triathloniin. Niinpä olen pitänyt viitisen vuotta taukoa suunnistuksesta, jota perheessä harrastettiin aikanaan varsin intensiivisesti. Suunnistusvuosina tuli osallistuttua muutaman kerran Jukolaan, kansallisiin eri puolilla Suomea, yökisoihin ja tietenkin kuntorasteille ja omatoimiharjoituksiin. Muistissa on hyvin myös lasten saattelut omiin lähtöihinsä sekä kisoihin liittyneet jälkipelit.

Tauon jälkeen olen palannut suunnistuksen pariin käymällä kevään aikana parissa kisoissa, ensin Paimiossa Viking Line-rasteilla (ent. Silja-rastit) ja Tuusulassa perinteisillä Vappurasteilla. Seuraavassa ajatuksia lajista ja mainituista kisoista.

Suunnistuksessa on nähtävissä seka muutosta että pysyvyyttä. (Muutos ja pysyvyys oli lisensiaatin tutkielmani otsikko).

Pysyvyyttä edustavat harrastajat. Kun kävelin Paimion kisojen kilpailukeskukseen, joka puolella oli tuttuja kasvoja viiden vuoden takaa. Kaupallisesta näkökulmasta paikalla oli entiseen tapaan Suunnistajan kauppa ja Keltamäki.

Kisajärjestelyt näyttävät muuttuneen hieman asiakaslähtöisemmiksi ja toisaalta virtaviivaisemmiksi.

Asiakaslähtöisyyttä edustaa se, että molemmissa kisoissa on ollut mahdollista valita oma lähtöaika. Tämä on hieno mahdollisuus vaikkapa perheille, jotka voivat näin suunnitella paremmin mahdolliset lasten lähtöihin saattamiset ja vanhempien omat kilpailusuoritukset. Paimiossa unohdin valita lähtöajan ja niinpä jouduin lähtemään ihan joukon häntäpäässä. Tuusulassa valitsin ajan ja pääsin metsään ensimmäisten joukossa.

Virtaviivaistamista näyttäisi edustavan myös luopuminen numerolapuista ja myös se, että tarjolla ainakaan näissä kahdessa kisassa ei ollut irrallisia rastimääritteitä. Numerolappuja en osaa kaivata, koska näin hakaneuloilla pelaaminen (ja paidan pilaaminen) jää pois. Kartassa olevat rastimääritteet tietysti vaativat kartan kääntelyä, joka voi vähän haitata suoritusta.

Teknologista kehitystä näyttää edustavan Emit-leimausjärjestelmään kuuluvan kilpailukortin versio 6, jossa ledi vilkkuu viiden sekunnin ajan leimauksen jälkeen. Minulla oli kotona useitakin vanhoja kilpailukortteja, mutta ostin tällaisen uuden, jotta välttäisin epävarmuuden patterin kestävyydestä.

Omaa suoritusta virtaviivaistin uuden kilpailukortin omistajana niin, että en käytä pahvisia emit-tarkistuslipukkeita. Kortin pitäisi nyt toimia ja jos joskus joku leimaus puuttuu ja suoritus hylätään, ei siitä kuitenkaan tule suurta haittaa.

Paimiossa oli keskimatkan kilpailu ja maastossa oli vielä runsaasti lunta. En ollut pitänyt suunnistuskarttaa vuosiin käsissäni ja tunnelmat K-pisteellä olivat vähän haparoivat. Näkökyky on myös ikääntymisen myötä “muuttunut” ja 1:10000 karttaa oli vähän vaikea hahmottaa semminkin kun maasto oli tyypillistä välillä pienipiirteistäkin Varsinais-Suomalaista avokalliomaastoa.

Suorituksenhallinta oli vaihtelevaa, tiivistäisin sen niin, että suoritus sujui helpoilla rastiväleillä ja rastipisteillä, mutta vaikeat rastit olivat vaikeita. Ensimmäisellä rastilla onnistuin kiipeämään väärään mäkeen ja vaikeuksia oli myös tiheikössä (sinne ei olisi pitänyt mennä alkuunkaan). Tuli myös todistettua se fakta, että avokallion päälle ei kannata nousta luottaen, että kyllä se rasti sieltä sitten löytyy. Neljän kilometrin tarpominen lumisessa metsässä oli ihan kohtalainen fyysinenkin suoritus. Vaikeuksista huolimatta hieno tapahtuma!

Yksityiskohtana se, että viitisen vuotta varastossa viettäneet suunnistuskengät eivät enää kestäneet uuden kauden avauskisaa. Pohja irtosi kisan aikana liimauksestaan, ei ihme, että juoksu tuntui vähän hassulta loppusuoralla. Koska varusteet on aina hyvä pitää kunnossa, ostin välittömästi uudet Inovit Keltamäeltä.

Tuusulassa oli sitten parin viikon välin jälkeen perinteiset Vappurastit ja matkana taas keskimatka. Maasto oli Keski-Uusimaalle tyypilliseen tapaan hieman ryteikköistä ja ihmisen muovaamaa infrastruktuuria oli alueella melko paljon. Rata oli myös selvästi helpompi kuin Paimiossa, joskin pari haastavaa rastipistettä tiheikköjen keskellä oli. Helppoutta näissä pienemmissä kisoissa tuo sekin, että jos pienemmissä kisoissa löydät mäen päältä rastin, se on todennäköisesti oikea. Isommissa kisoissa samassa mäessä voi olla viisikin rastia. Maastossa oli Tuusulassa edelleen jonkin verran jäätä.

Hieman helpommassa maastossa ja radalla suunnistus sujui jo paremmin. Myös 1:7500 kartta oli tervetullut ikänäköiselle. Pientä koukkua tuli parille rastille, mutta mitään pitkiä hakuja ei tullut. Parilla rastivälillä pystyin tekemään jälkeenkinpäin ajateltuna fiksuja reitinvalintoja hyödyntäen puroja ja polkuverkostoa. Maltoin myös edetä hitaasti ja korostetun varovaisesti vaikeammissa paikoissa. Kohtalaisen hallitun suorituksen jälkeen oli kiva tulla maaliin.

Kaiken kaikkiaan on ollut mukava käydä parissa suunnistustapahtumassa ja varmasti lajia tulee nyt harrastettua aikataulun sallimissa puitteissa. Ajattelin käydä lähiseudun kisoissa, nyt lähiaikoina tällaisia ovat lumitilanteiden vuoksi siirretyt OK Raseborgin Kevätkansalliset ja Ankkurirastit. Suunnistuskausihan on pitkä. Kesä on vähän hiljaisempaa aikaa, ellei osallistu rastiviikoille ja syksyllä on jälleen hienoja tapahtumia.

Näyttäisi siis siltä, että suunnistus mahtuu kivasti ohjelmaan, kauden päätavoitehan on jälleen Ironman Finland Kuopio-Tahko elokuussa. Voi olla, että en mene lyhyempiin triathlonkisoihin lainkaan. Harkitsen vielä Oittaata ja Vantaa Triathlonia.

30.4.202230.4.2022

Tammisaaren vankileiri

Tämä kirja tuli vastaan käyttämässäni kirjapalvelussa ja tartuin siihen kahdesta syystä. Kyse on Raaseporin paikallishistoriasta ja toisaalta oma perheenjäsen on parhaillaan varusmiespalveluksessa Dragsvikissa.

Tammisaaren vankileiri perustettiin Dragsvikin kasarmirakennuksiin sisällissodan jälkeen vuonna 1918. Sinne sijoitettiin vangittuja punakaartilaisia, myöhemmin poliittisia vankeja ja myös muita rikollisia.

Nykyisellään Dragsvikin kasarmit ovat Uudenmaan prikaatin käytössä. Kasarmirakennukset ovat alunperin venäläisten suunnittelemia ja ne olivat ennen Suomen itsenäistymistä venäläisten sotilaiden käytössä.

Kasarmien rakentaminen oli osa laajempaa sotilasrakennushanketta muilla paikakunnilla, ks. lisää täältä. Dragsvikin kasarmit liittyivät alunperin vahvasti nykyiselläänkin tärkeään sotilasstrategiseen teemaan, eli Hankoniemeen ja sen puolustamiseen.

Kuljetukset leirille tapahtuivat junilla, onhan Dragsvik edelleen hyvän junayhteyden päässä.

Leirillä oli enimmillään noin 8500 vankia. Leiri on tullut tunnetuksi olosuhteistaan, sillä noin joka kolmas vanki kuoli leirillä. Korkea kuolleisuus johtui huonosta hygieniasta ja liian vähäisestä ruoasta. Huhuista huolimatta leirillä ei toteutettu teloituksia, mutta 13 vankia ammuttiin karkaamisten yhteydessä.

Kirjassa on runsaasti varsin eksplisiittista kuvausta huonoista olosuhteista. Ruokaa oli vähän, se oli yksipuolista eivätkä kalorimäärät olleet riittäviä. Keskeinen ruoka oli “kalliokala”, joka oli (epämääräisellä tavalla valmistettua) kuivattua turskaa. Ruokaa jatkettiin puulla, heinällä ja huonolaatuisella viljalla ja eläinperäisillä jätteillä.

Asumisolosuhteet olivat ahtaat ja epähygieniset. Vankeja nukkui huoneissa viidessä kerroksessa ilman vuodevaatteita. Olosuhteet johtivat tautien leviämiseen, joista yhtenä vahvasti esillä olevana oli toisintokuume. Kunnollista sairaanhoitoa ei ollut. Pahimpana aikana noin 30 vankia kuoli päivittäin.

Vankeinhoito oli myös metodeiltaan kehittymätöntä, eikä vangeilla ollut aluksi mitään tekemistä. Myöhemmin aloitettiin pienimuotoinen “työtoiminta”, joka luonnollisestikin lisäsi ravinnon tarvetta ja kärjisti ongelmia.

Miksi olosuhteet olivat tällaiset? Kyse oli ennenkaikkea kyvyttömyydestä huoltaa näin mittavaa vankijoukkoa. Ruokaa olisi tarvittu määriä, joita ei pystytty toimittamaan.

Itse varuskunta-alueen lisäksi kirjassa on paljon paikallisille tuttuja asioita 100 vuoden takaa. Venäläiset sotilaat kävivät ravintola Knipanissa ja paikkakunnan asioista kirjoitetaan Västra Nyland-lehdessä.

Tuttuja ovat myös kylät. Eräs tarina kertoo Backgrändin kylästä, jossa asuva äiti käveli päivittäin Dragsvikiin (nykyisillä reiteillä 24 km suuntaansa) viemään leirillä olevalle pojalleen ruokaa. Tarinan mukaan vanginvartijat eivät koskaan toimittaneet ruokaa pojalle, joka kuoli leirillä.

Paikkakunnalla merkittävään paikkaan, eli Mustion linnaan liittyy vahvasti Linderin suku. Kirjassa kerrotaan, kuinka Suomen koko teollisuushistoriankin kannalta merkittävä henkilö, Hjalmar Linder kiinnitti huomiota punavankien huonoihin oloihin leireillä ja kirjoitti asiasta Hufvudstadsbladetiin. Kirjoituksen seurauksena Linder muuttui kansalliseksi persona non grataksi ja joutui pakenemaan maasta.

Kirja oli mielenkiintoinen, detaljeja täynnä ja lähdekriittinen. Paikalliselle tietysti vielä erityisellä tavalla kiinnostava. Uutisiin kaikenlaisista kauheuksista on nykypäivänä tottunut, joten olosuhteiden kuvaukset sinällään eivät juuri hetkauttaneet. Sinällään kuitenkin pysäyttävä ajatus noin 50-vuotiaalle kansalaiselle on se, että näistä tapahtumista on vain noin 100 vuotta.

Lisää Tammisaaren vankileiristä Wikipediassa.

Kuvia leiriltä näkee tästä.

Sture Lindholm 2018. Vankileirihelvetti Dragsvik – Tammisaaren joukkokuolema 2018. Jyväskylä, Atena. (Suomentanut Anu Koivunen).

16.4.202216.4.2022

Monipuolinen ja ajan hermolla oleva kirja johtamisesta

Työelämä, johtaminen ja organisaatiot ovat alati muutoksessa. Tällä hetkellä puhutaan paljon itseohjautuvuudesta ja sen vaikutuksista organisoitumiseen ja johtamiseen. Toimintaympäristön näkökulmasta tässä ajassa korostuu kompleksisuus. Itseohjautuvampien organisaatioiden uskotaan pärjäävän paremmin kompleksisemmassa maailmassa.

Näillä ajankohtaisilla aiheilla ja muutostrendeillä on merkittäviä vaikuttavia johtamiseen. Johtajat tarvitsevat “johtamisvainua”, joka tarkoittaa ymmärrystä itsestä, kanssatoimijoiden tarpeista ja muuttuvasta toimintaympäristöstä. Näin kiteyttää kirjan toimittaja Annastiina Mäki johdantoluvun alussa.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään vainua itseen, toisessa vainua yhteisöön ja kolmannessa käsitellään vainua johtamisympäristöön.

Johdannon lisäksi artikkeleita on 15 kappaletta. Artikkelit ovat suhteellisen lyhyitä ja ne menevät suoraviivaisesti asiaan. Sivuja kirjassa on noin 300.

Kirjan artikkeleissa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä. Lyhyessä esittelyssä ei kuitenkaan voi käsitellä seikkaperäisesti kaikkia artikkeleita. Seuraavassa vähän eri laajuudella nostoja eri artikkeleista.

Pauli Juuti kirjoittaa huonosta johtamisesta (hän on kirjoittanut teemasta kokonaisen kirjankin, ks. esittelyni täältä). Juuti kirjoittaa osuvasti johtajaan kohdistuvista ristiriitaisista paineista. Ylempää tulevat taloudellisiin tuloksiin, työsuorituksiin ja työskentelyn laatuun ja toiminnan tehostamiseen sekä muutoksiin liittyvät vaateet. Alempaa tulevat esimerkiksi palkkaukseen, työhyvinvointiin ja kohtelun oikeudenmukaisuuteen liittyvät odotukset. Eri puolilta tulevat vaateet saattavat kuormittaa johtajaa. Jos johtajan tasapainoilu epäonnistuu, hän jää yksin. Johtajan tulisi pystyä työstämään kohtaamiaan tunteita. Tässä voivat auttaa vertaistuki tai tukihenkilöt.

Mikael Nederström kirjoittaa johtajuudesta ja ajattelun vinoumista. Narsismi on eräs johtajien persoonallisuuteen liittyvistä piirteistä. Se on aiheellista, koska narsismia esiintyy enemmän johtajien kuin muun organisaation keskuudessa. Johtamisen kannalta merkityksellisiä piirteitä narsismissa ovat ylimielisyysharha (liiallinen itsevarmuus omia päätöksiä kohtaan) ja vahvistusharha (taipumus etsiä todisteita omien päätösten hyvyydelle). Artikkelissa annetaan vinkkejä miten ajattelun vinoumia voi tunnistaa rekrytoinnissa ja miten niitä voidaan työstää valmentamalla.

Lars Sundholmin artikkelissa pidin siitä, että hän toi esiin itseohjautuvuuden pitkän tradition. Teema on pitänyt pintansa kymmeniä vuosia ja sen parissa on syntynyt paljon tutkimusta, joka on juuri nyt ajankohtaista. Sundholm kiteyttää, että itseohjautuvuus on osa persoonallisuutta, mutta sitä on mahdollista tukea ja valmentaa. Itseohjautuus ei poista johtamisen tarvetta, mutta johtamista pitää ajatella uudella tavalla.

Minna Janhonen kirjoittaa resilienssistä. Ihmisten näkökulmasta resilienssi tarkoittaa vaikeisiin elämäntapahtumiin tai -vaiheisiin sopeutumista. Organisaatioiden yhteydessä resilienssi liittyy muutoksista ja kriiseistä selviytymiseen. Resilienssi ei ole passiivista sopeutumista vaan aktiivista toiminnan sopeuttamista ja muovaamista. Organisaation resilienssin keskeisiä ominaisuuksia ovat ihmistä arvostava johtaminen ja kulttuuri, toimiva vuorovaikutus ja verkostot sekä kyky eteenpäin kurottavaan muutosvalmiuteen. Resilienssi on taito jota voi oppia ja jossa voi kehittyä. Keskeistä on ymmärtää, että yksilön kyky sopeutua muutokseen kietoutuu organisaation kykyyn säilyttää toimintakykyisyytensä.

Palautuminen on keskeinen teema nykyisessä työelämäkeskustelussa. Riikka Moisio ja Hanna Starczewski kiteyttävät artikkelissaan, minkälaisia voimavaaroja ja kuormitustekijöitä työkontekstiin voi liittyä ja miten persoonallisuuden piirteet liittyvät palautumiseen ja sen tarpeeseen. Tässä artikkelissa oli paljon minulle uusia näkökulmia!

Milla Kansonen ja Laura Nissilä kirjoittavat diversiteetistä mm. lainsäädännön, vastuullisuuden, työnantajakuvan sekä oppimisen ja innovatiivisuuden näkökulmista. He myös antavat vinkkejä miten monimuotoisuutta tukevaa rekrytointia voi rakentaa.

Reetta Kiukasen artikkelin teemana on myötäylpeys. Se on osa yhteisöllisyyden johtamista. Myötäylpeys ei ole pelkästään toisten menestyksestä iloitsemista vaan se on myös arkisen työn tunnistamista ja tunnustamista. Myötäylpeyttä johdetaan tunnistamalla yhteiset hurraamisen paikat!

Anita Rintala-Rasmus ja Salla Hälikkä kirjoittavat puheeksiottamisesta. Artikkelissa hyödynnetään konkreettista esimerkkicasea ja annetaan valmentavia työkaluja ratkaisuhakuiseen etenemiseen. Tämän artikkelin sisältö on tärkeä työkykyjohtamisen näkökulmasta.

Harri Jalosen artikkeli liittyy kompleksisuuteen. Kirjoituksen keskeinen teesi on, että johtaminen on sovitettava toimintaympäristöön. Artikkelissa esitetään Grintin (2005) havainnollistus, jossa eritellään johtamista kahdella akselilla: pystyakselilla on ratkaisun epävarmuus ja ongelman luonne ja vaaka-aksellla vallan perusta ja toiminnan legitimiteetti. Kiinnostavasti nousee esiin kolme johtamisen arkkityyppiä: “komentojohtaminen”, “hallintajohtaminen” ja “johtajuus”. Johtamisen arjessa tarvittavat johtamistyylit sekoittuvat. Olennaista onkin toimintaorientaatio istuu tulkintaan tilanteesta. Jalosen Artikkeli oli itselleni yksi eniten uusia ajatuksia herättänyt kirjoitus.

Toinen itselleni erityisen isosti kolahtanut artikkeli oli Annastiina Mäen organisaatiosiiloja käsitellyt kirjoitus. Tässä artikkelissa lähes joka lause oli suurta viisautta. Siiloihin tulee suhtautua armollisesti, sillä niitä on mahdotonta täysin välttää. Johtamisotetta tulee viedä yksilölähtöisestä yhteisölähtöiseksi. Siilokorkeutta voi laskea kun tunnistetaan toiminnan risteyskohtia. Siilot voidaan myös valjastaa yhteiseksi hyväksi tukemalla mosaiikkimaista toimintakulttuuria. Siinä korostuu kokonaiskuvan tärkeys. Siilojen välille syntyy kytköksiä kun ihmiset ja ryhmät työskentelevät eri kokoonpanoissa. Ihmiset työskentelevät useissa eri rooleissa ja monella eri toiminta-alueella. Toimitaan vaihtuvissa rooleissa: välillä ollaan johtajana ja välillä johdettavana. Johtamisen tärkeä tehtävä on luoda edellytyksiä siilojen väliselle yhteistyölle ja yhteisen päämäärän rakentumiselle.

Lauri Luodon artikkeli verkostoaseman kehittämisestä ja Marika Tammeadin artikkeli johtamisen metataidoista olivat myös kiinnostavia. Samoin Paula Holtarin ja Liisa Maija Sainion akateemista maailmaa käsittelevä kirjoitus herätti ajatuksia. Kun vielä todetaan, että Pauliina Pihlajaniemi kirjoittaa kiinnostavasti tunteista muutoksessa ja Kirsi Karlamaa ketterästä johtoryhmästä ajatuksia herättävästi, onkin kaikki kirjan artikkelit käyty läpi.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli itselleni yksi parhaista viime aikoina lukemistani työhön liittyvistä kirjoista. Teos on kiinni ajankohtaisissa teemoissa kuten kompleksisuudessa, itseohjautuvuudessa, palautumisessa, diversiteetissä ja resilienssissä ja tuo näihin kiinnostavia tutkimukseen pohjaavia näkökulmia. Kirja on hyvin jäsennelty ja kirjoitukset ovat “tehokkaita”. Tiiviit artikkelit antavat paljon!

Lukusuositus kaikille niille, jotka haluavat kehittää johtamisvainuaan!

Annastiina Mäki (toim.) 2022: Johtamisvainu. Näkemyksellisyyttä johtamiseen. Basam Books.

15.4.2022

Työolot ja työkyky korona-aikana – mitä tutkimukset ja data kertovat?

On vaikeaa sanoa, milloin “korona-aika” loppui tai loppuu. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kuitenkin kyseistä aikaa, tarkemmin sanoen vuosia 2020 ja 2021, tutkimusten ja datan valossa. Tarkoituksena tiivistää keskeisiä työelämässä tapahtuneita muutoskulkuja ja ilmiöitä. Kirjoituksen keskeinen viesti on, että työelämä ei ole suinkaan merkittävällä tavalla huononemassa ja ongelmat lisääntymässä. Signaaleja huolista kuitenkin on, ilmiöt muuttuvat ja huomiota on tarpeen kiinnittää uusiin kohteisiin.

Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi –tutkimuksen mukaan työtyytyväisyys ja koettu työkyky ovat hieman heikentyneet ajasta ennen koronaa. Myös työuupumusoireilu on yleisempää kuin ennen koronaa. Nuorten aikuisten (alle 35-vuotiaat) työhyvinvointi on muita heikompaa. Hybridityössä voidaan paremmin kuin etätyössä ja läsnätyössä. Vertailuissa on kuitenkin huomioitava, että pelkästään läsnätyönä tehtävä työ jo ammattirakenteenkin osalta eroaa työstä, jota voidaan tehdä etätyönä ja läsnätyönä.

Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometrin keväällä 2022 julkaistut ennakkotiedot jatkavat barometrin pitkiä aikasarjoja. Todettakoon, että uusimmassa aineistonkeruussa on tapahtunut hieman muutoksia, joka saattaa vaikuttaa tulosten vertailtavuuteen. Etätyötä teki vuonna 2021 “säännöllisesti” 20 %, “viikoittain” 11 %, “kuukausittain” 5 % ja “satunnaisesti” 11 %. Kokonaisuudessaan etätyötä ainakin satunnaisesti oli tehnyt 47 % vastaajista. Nousua etätyön määrässä vuoden 2020 aineistoon verrattuna on vajaat 20 prosenttiyksikköä.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 joka seitsemäs työntekijä työskenteli koko ajan kotona. Etätyön yleistyminen on jatkunut ja etätyön tekemiseen on löytynyt uusia tapoja myös aloilla, joilla se ei ole aikaisemmin ollut mahdollista. Vuonna 2020 valtiosektorin työntekijöistä 60 % työntekijöistä ilmoitti tehneensä koko tai puolet työajan kotona. Vastaava luku yksityisellä sektorilla oli 26 % ja kuntasektorilla 16 %.

Etätyötä tekevien työskentelyolosuhteista on käyty keskustelua. Työolobarometrin mukaan 85 % vastaajista sanoo, että heillä on käytössään etätyössä rauhallinen tila, 73 % sanoo, että etätyössä pysyy keskittymään paremmin kuin toimistolla ja 81 % sanoo, että etätyö on tuottelias tapa työskennellä.

Työolobarometrin mukaan oman työnsä henkisesti raskaaksi kokeneiden osuus oli hieman kasvanut, samoin arvio omasta henkisestä työkyvystä oli muuttunut hieman heikommaksi. Poissaoloja oman sairauden vuoksi oli vuonna 2021 vähemmän kuin vuonna 2020. Sairauspoissaolojen määrää on vähentänyt etätyö, hygieniatoimet, turvaetäisyydet ja kasvomaskit. Samalla on syytä tunnistaa etätyössä mahdollisesti lisääntynyt presenteeismi.

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan koronakriisillä koetaan olleen sekä myönteisiä että kielteisiä seurauksia. Myönteisiä muutoksia koki 14 %, käännettä huonompaan koki 20 % ja 16 % ei kokenut minkäänlaisia muutoksia. Naiset kokivat miehiä enemmän kielteisiä muutoksia. Esiin nousivat naisvaltaiset alat, koulutusala sekä sosiaali- ja terveysala. Majoitus ja ravitsemusalalla sekä kulttuurialalla työskentelevät olivat väsyneitä jatkuvaan epävarmuuteen ja rajoituksiin. Myönteisiä kokemuksia oli erityisesti kouluikäisten lasten äideillä, jotka tekivät etätöitä. Työntekijöiden halukkuus jatkaa etätyön tekemistä korona-ajan jälkeen on laajaa.

Kelan tilastojen perusteella voidaan tarkastella sairauspäivärahakausien kehitystä. Viimeiset tiedot ovat vuodelta 2020. Pääviesti on, että muissa sairausryhmissä saajien määrä väheni vuonna 2020, mutta mielenterveyden häiriöiden osalta saajien määrä pysyi edellisen vuoden tasolla. Näin vuonna 2016 alkanut nousutrendi mielenterveyden häiriöiden osalta pysähtyi.

Tarkemmassa analyysissä havaittiin, että trendi taittui masennuksen osalta, mutta ahdistuneisuushäiriöiden kasvu jatkui edelleen vuonna 2020. Mielenterveyden häiriöt sairauspäivärahakausien syinä lisääntyivät vuosina 2016-2019 erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä ja naisilla.

Koko vuotta koskevat valtakunnalliset tulokset ammatillisesta kuntoutuksesta eivät ole vielä valmiita, mutta esimerkiksi Varman tiedot kertoivat ammatillisen kuntoutuksen hakemusten vähentyneen. Taustalla olevia syitä voivat olla esimerkiksi terveydenhuollon kuormitus tai työkykyongelmien piiloon jääminen.

Eläketurvakeskuksen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi vuonna 2021 ennätyksellisen vähän ihmisiä. Lasku tapahtui tasaisesti kaikissa sairauspääryhmissä. Mielenterveyden sairaudet ja masennus ovat edelleen suurin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen takana. Työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyssyistä alkaneet eläkkeet korostuvat naisilla ja nuoremmilla ikäryhmillä. Merkillepantava piirre kokonaiskuvassa on se, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt kolmanneksella.

Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan työtapaturmien lukumäärä ja taajuus nousivat vuonna 2021. Vakuutuslaitosten korvaamien työtapaturmien määrä nousi 8 % mutta oli edelleen alemmalla tasolla kuin vuonna 2019. Korona-aika, rajoitukset ja poikkeustilanteet ovat vaikuttaneet olosuhteisiin työpaikoilla. Lisäksi sääolosuhteet ovat olleet voimakkaasti muuttuvia. Myös työpaikkatapaturmien taajuus nousi vuonna 2021 edelliseen vuoteen verrattuna.

Korona-ajan opetuksista työelämään liittyen kannattaa lukea myös Auli Airilan kirjoitus.

Tiivistys tutkimusten ja työkykymittareiden valossa korona-ajasta on:

– henkinen kuormitus työelämässä on hieman lisääntynyt

– etä- ja hybridityö on yleistynyt pysyvästi niillä aloilla joilla nämä työskentelymuodot ovat mahdollisia

– mielenterveys työkyvyttömyyden syynä korostuu edelleen

– nuorten hyvinvointi ja työkyky vaativat huomiota

– sairauspäivärahakaudet ovat kokonaisuudessaan vähentyneet

– mielenterveyden häiriöt sairauspäivärahakausien syinä ovat korostuneet erityisesti nuorilla ja naisilla

– ammatillisen kuntoutuksen sekä työkyvyttömyyseläkkeiden hakemukset vähenivät vuonna 2021

Lopuksi vielä silmäys ajankohtaiseen tärkeään näkökulmaan, työvoimapulaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometrin mukaan eniten on tällä hetkellä pulaa lähihoitajista, sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista, sosiaalityön erityisasiantuntijoista sekä lääkäreistä (ylilääkärit, erikoislääkärit ja yleislääkärit).

Pulaa on myös lastentarhanopettajista, kuulontutkijoista ja hammaslääkäreistä, kodinhoitajista, psykologeista, ravintola- ja suurtaloustyöntekijöistä, toimisto- ja laitossiivoojista, erityisopettajista, ylihoitajista ja osastonhoitajista sekä rakennusalan työnjohtajista.

Elinkeinorakenteen muuttuminen ja digitalisaation eteneminen näkyvät työvoiman ylitarjontaa kuvaavassa listassa. Niinpä ylitarjontaa on esimerkiksi erilaisista virkailijoista, sihteereistä, toimittajista sekä painajista, painopinnanvalmistajista sekä vaattureista, pukuompelijoista ja hatuntekijöistä. Ylitarjontaa on myös monista kulttuurialan ammattiryhmistä.

Työvoiman riittävyys on eittämättä keskeinen näkökulma suomalaiseen työelämään lähivuosina. Tarvitsemme maahanmuuttoa sekä kestävää työelämää, jossa on mahdollista tehdä pitkiä työuria ja osallistua työelämään myös alentuneella työkyvyllä.

15.4.2022

Mielenkiintoinen väitöskirja työkyvyttömyysriskin hallinnasta

Jotta työkyvyttömyysriskin hallinnan ja työkyvyn tuen prosesseja voidaan kehittää, on hyvä seurata tiiviisti teemaan liittyvää tieteellistä tutkimusta. Suoraan työkyvyttömyysriskin hallinnan tai työkyvyn tuen järjestelmiin liittyviä tutkimuksia ei loppujen lopuksi julkaista järin usein. Siksi uudet tutkimukset ovat aina huomion arvoisia!

4.3.2022 tarkastettiin Tampereen yliopistossa Jarna Pasasen väitöskirja The Role of Earnings-Related Social Insurance in Permanent Disability Risk Management, jossa tarkasteltiin pysyvän työkyvyttömyysriskin hallintaa sosiaaliturvajärjestelmän näkökulmasta sekä kartoitettiin vakuutusyhtiöiden roolia onnistuneessa työhön palaamisessa.

Väitöskirja on luonteeltaan neljästä artikkelista koostuva artikkelikokoelma. Eri artikkeleissa käytetään erilaisia aineistoja ja menetelmiä. Aineistot ovat monipuolisia, sillä tutkimuksessa käytetään rekisteri-, kysely- ja haastatteluaineistoa.

Johdantoluvussa tutkimus paikannetaan sosiaalivakuutuksen ja sosiaalisten riskien hallinnan kenttään. Sosiaaliset riskit ovat riskejä, jotka vaarantavat yksilön tai kotitalouden toimeentulon. Perinteisiä riskejä ovat sairaus, työkyvyttömyys, työttömyys, vanhuus sekä perheenhuoltajan kuolema. Uudempia riskejä ovat mm. perheen ja työn yhteensovittamisen haasteet, yksinhuoltajuus ja sosiaalinen syrjäytyminen. Vanhan sosiaalipoliitikon sydän sykähti lämpimästi, kun väitöskirjan viitteissä esiintyi Peter Taylor-Gooby.

Kuten hyvissä väitöskirjoissa tapaa olla, johdantoluvuissa esitetään tarkkaan harkittuja tutkimusta jäsentäviä viitekehyksiä. Tällainen on tässä työssä ensinnäkin Holzmannin ja Jörgensenin (2001) viitekehys, jossa sosiaalisten riskien hallintaa kuvataan kahdella ulottuvuudella: Onko riskinhallinta “informaalia”, “markkinoihin perustuvaa” vai “julkista”. Toinen ulottuvuus muodostuu siitä onko kyseessä “riskien ennaltaehkäisy”, “riskien hallinta” tai “toteutuneen riskin seurauksien hoitaminen”. (käännökset PF)

Niinpä esimerkiksi informaalia riskien ennaltaehkäisyä ovat terveelliset elintavat, hygienia ja investoinnit inhimilliseen tai sosiaaliseen pääomaan. Markkinoilta voi ostaa kaupallisia henkiseen tai fyysiseen hyvinvointiin liittyviä palveluja. Julkinen sektori tarjoaa lainsäädäntöä, jolla varmistetaan terveellinen ja turvallinen työympäristö tai tarjotaan terveys ja sosiaalipalveluja.

Käymättä tätä jäsennystä tämän pidemmälle (ks. taulukko raportin sivulla 19) täytyy todeta sen olevan käyttökelpoinen hahmottamisen tapa, kun pohditaan työkyvyttömyysriskin hallinnan toimintaympäristöä ja muutostrendejä.

Toinen yksinkertainen, mutta hyvä jäsennys on Friesenin 2001 pohjalta hyödynnetty työkyvyttömyysriskin alentamisen areena-viitekehys, jossa tehdään jako makro-, meso-, ja mikrotasoon. Makroa on taloudellinen, sosiaalinen ja lainsäädännöllinen ympäristö. Mesotasolla merkityksellisiä ovat työpaikka, terveydenhuolto ja vakuutusjärjestelmä. Mikrotasoa edustaa työntekijä. Varsin toimiva jäsennys tämäkin esimerkiksi toimintaympäristöanalyyseihin!

Kolmantena jäsennyksenä esitetään “työkyvyttömyyden polku”. Siinä kuvataan polku työkyvyttömyyseläkkeelle varhaisten työkykyongelmien ja pidentyvien poissaolojen kautta. Polun varrelle sijoitetaan eri toimijoiden rooleja (työpaikka, työterveyshuolto ja sosiaalivakuutusjärjestelmä).

Kuten monet graduntekijätkin ovat seminaareissa ja ohjauksessa kuulleet, teorian ja empirian kohtaamattomuuden ongelma vaanii alati opinnäytteiden tekijää. Tässä työssä Pasanen onnistuu kuitenkin integroimaan hienosti omat tutkimuskysymyksensä esittämiinsä viitekehyksiin.

Konkreettiset tutkimuskysymykset ovat:

1. Mitkä työntekijään ja vakuutusyhtiöön liittyvät tekijät ennustavat menestyksellistä työhönpaluuta tapaturman tai sairastumisen jälkeen?

2. Mikä on sosiaalivakuutuksen rooli työhön paluussa?

3. Mitkä ovat mekanismeja, joiden kautta vakuutusyhtiöt voivat vaikuttaa työhöpaluuprosessin tuloksiin?

Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan rekisteriaineistolla pysymistä työssä vakavan työtapaturman (=tapaturma, joka aiheutti vähintään 30 päivän poissaolon) jälkeen. Tulosten mukaan 85 % työntekijöistä osallistui työelämään ainakin yhtenä vuotena viiden vuoden tarkasteluajanjaksolla. Työhön osallistuminen kuitenkin väheni lineaarisesti seuranta-ajan kuluessa. Muun muassa kuntoutujan ikä, tulot, työn luonne sekä tapaturman luonne vaikuttivat työhönpaluun onnistumiseen.

Toisessa artikkelissa tarkasteltiin haastatteluaineistolla mekanismeja, joilla vakuutusyhtiö voi vaikuttaa onnistuneeseen työhönpaluuseen. Tulokset osoittivat, että prosessin sujuvuus, asiakaslähtöisyys, informaation ja ohjauksen laatu sekä palveluasenne olivat merkityksellisiä.

Kolmannessa artikkelissa tarkasteltiin niin ikään haastatteluaineistolla kuntoutujien käsityksiä vakuutusyhtiön rooleista ja työhönpaluun kannalta merkityksellisistä mekanismeista. Rooleiksi määrittyivät rahoittajan, koordinaattorin ja johtajan (leader) roolit. Tulokset osoittivat kiinnostavasti, kuinka vakuutusyhtiölle on tarpeellista hyödyntää demokraattisia ja osallistavia menetelmiä kuntoutukseen liittyvässä päätöksenteossa, suunnittelussa ja toimeenpanossa.

Neljännessä artikkelissa hyödynnettiin kyselyaineistoa, kun selvitettiin sosiaalivakuuttajaan liittyviä tekijöitä, jotka ovat merkityksellisiä onnistuneessa työhönpaluussa. Tulosten mukaan seuraavilla tekijöillä oli merkitystä: korkealaatuinen informointi ja ohjaus, asiakaslähtöisyys, prosessin sujuvuus ja positiivinen palveluasenne.

Kaiken kaikkiaan Pasasen tutkimuksen tulokset ovat arvokkaita, koska ne osoittavat, että vakuutusyhtiön prosessit ja asenne ovat merkityksellisiä työhönpaluun näkökulmasta. Siksi prosesseihin ja asiakaspalveluun kannattaa panostaa. Ne näyttäisivät vaikuttavan paitsi palvelukokemukseen, myös tuloksiin.

Vielä pari sanaa tieteellisestä näkökulmasta. Pasasen väitöskirja on monipuolista dataa ja menetelmiä hyödyntävä hallittu tutkimus, jossa oma tutkimustehtävä integroidaan hienosti tutkimusongelman kannalta keskeisiin viitekehyksiin. Sosiaalipoliitikkotaustaisena ihmisenä oli mielenkiintoista lukea vakuutustieteen alaan kuuluva opinnäyte.

Tiedote ja väitöskirja ovat saatavissa täältä:

https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/jarna-pasanen-tyoelakeyhtiot-pystyvat-omalla-toiminnallaan-ehkaisemaan-pysyvaa

***

Tässä vielä pari sanaa kahdesta muusta melko uudesta työkyvyttömyysriskin hallintaan liittyvästä väitöskirjasta.

Minna Pihlajamäen väitöskirja Identifying Temporary and Permanent Disability Risk with Two Questionnaires in Occupational Health Services tarkastettiin Tampereen yliopiston ja terveysteknologian tiedekunnassa 12.2.2021.

Tutkimuksessa havaittiin, että “Terveyskysely” ennustaa eri toimialojen työntekijöiden sekä “Voimavarakysely” tietointensiivisten toimialojen työntekijöiden ohimenevää ja pysyvää työkyvyttömyyttä. Terveyskysely tunnistaa “korkean riskin” ryhmän itse ilmoitettujen terveysongelmien perusteella, kun taas Voimavarakysely tunnistaa riskin kognitiivisten ongelmien perusteella.

Tulokset ovat merkittäviä, koska kyselyihin kohdistuu paljon odotuksia työkyvyttömyysriskien ennustamisessa ja toimenpiteiden oikea-aikaisessa kohdentamisessa.

Tiia Rehon 27.3.2020 väitöskirja Frequent Attenders of Occupational Health Primary Care and Work Disability tarkastettiin Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologin tiedekunnassa 27.3.2020.

Rehon saama päätulos on, että työterveyshuollon sairaanhoidonpalvelujen suurkuluttajuus on yksi mahdollinen indikaattori työkyvyttömyysuhassa olevien potilaiden tunnistamiseen.

Tutkimus on ajankohtainen, sillä alalla keskustellaan tällä hetkellä vilkkaasti, miten työkyvyttömyysriskin ennustamisessa voitaisiin hyödyntää erilaisia datalähteitä, mm. työterveyshuollon tietoja (ks. keskustelusta esim. tämä).

5.3.20225.3.2022

Me olemme Bellingcat

Internet on monella tavalla osa nykyistä sodankäyntiä ja kriisejä. Verkkoa voidaan hyödyntää informaatiosodassa, hybridivaikuttamisessa sekä kyberhyökkäyksissä. Yksi keskeinen alue on tiedustelutoiminta ja sen alalajina avoimiin lähteisiin perustuva tiedustelutoiminta OSINT (Open Source Intelligence). Kaikki nämä elementit ovat olleet esillä esimerkiksi käynnissä olevassa Venäjän hyökkkäyksessä Ukrainaan.

Bellingcat on Eliot Higginsin luoma avoimiin lähteisiin perustuva tiedustelutoiminnan ja tutkivan journalismin verkosto. Se on työskennellyt etenkin Ukrainaan mutta myös Syyriaan liittyvien tapahtumien parissa.

Kenties tunnetuin Bellingcatin projekti oli malesialaisen matkustajakoneen vuonna 2014 tapahtuneen alasampumisen tutkiminen ja tapahtumien kulun paljastaminen. Bellingcat tutki myös Iso-Britanniassa tapahtunutta Sergei ja Julia Skripalin myrkytystapausta vuonna 2018 sekä Navalnyin myrkytystapausta.

Kirja on kertomus Bellingcatin tarinasta ja toiminnasta. Verkoston nimi Bellingcat viittaa englantilaiseen sanontaan (belling the cat) ja vanhaan satuun, jossa hiiret tekivät kissan vaarattomaksi asettamalla sen kaulaan kellon. Kellon asettaminen oli erityisen vaarallinen tehtävä.

Bellingcatin perustaja Higgins piti ensin blogia nimeltä Brown Moses ja toiminta muuttui sitten myöhemmin verkostomaiseksi.

Miten Bellingcat sitten toimii?

Se hyödyntää tutkimuksissaan avoimia lähteitä, kuten artikkeleita, blogeja, satelliittikuvia ja postauksia sosiaalisen median kanaviin. Evidenssi kootaan pienistä tiedonmuruista tietoa hakemalla ja sitä yhdistelemällä. Myöhemmin Bellingcat on alkanut hyödyntämään myös internetiin vuodettuja tietokantoja.

Informaatiovaikuttamisen aikakaudella nimenomaan sen selvittäminen, mikä on totta ja mitä todella tapahtui, on tärkeää. Nimenomaan tämä verifiointi ja oikean tiedon julkaiseminen on Bellingcatin missio.

Verifiointi voi tarkoittaa esimeriksi sitä, että tarkistetaan onko joku kuva todellakin esimerkiksi Ukrainasta vai vanha kuva Syyrian sodasta. Kuvia voidaan analysoida niiden metatiedoista. Kuvien ottamisen ajankohtaa voidaan myös analysoida hyödyntämällä ohjelmaa, joka laskee kellonajan kuvassa näkyvästä auringon sijannista.

Kirja oli mielenkiintoinen ja liittyi todella suoraan ajankohtaisiin tapahtumiin. Oli huikeaa, kuinka esimerkiksi MH17-tapaus selvitettiin hyödyntämällä ihmisten Ukrainan alueelta ottamia ja sosiaaliseen mediaan jakamia kuvia.

Kaikki eivät luonnollisestikaan Bellingcatista pidä, niinpä esimerkiksi Venäjän hallitustahot ovat pitäneet verkostoa venäläisvastaisena ja epäluotettavana.

Kaiken kaikkiaan hyvä ajankohtainen kirja.

Eliot Higgins 2021: Me olemme Bellingcat. Tiedustelupalvelu verkossa. Docendo.

13.2.2022

Björn Wahlroosin eräänlaiset päiväkirjat

Björn Wahlroos on julkaissut ensimmäisen osan muistelmistaan. Olen aiemmin lukenut toimittaja Tuomo Pietiläisen työryhmänsä kanssa kirjoittaman epävirallisen elämäkerran (ks. esittely).

Wahlroosin elämän ja uran vaiheet ovat tulleet tutuiksi myös monista lehtikirjoituksista sekä monista 1980-luvun lopun pankkimaailmaa käsittelevistä kirjoista.

Niinpä tässä kirjassa ei suoranaisesti ollut kovinkaan paljon uutta. Pidin mielenkiintoisimpana sisältönä nuoruuden vaiheiden esittelyä sekä yliopistomaailman aikaa (Hanken ja vierailut USA:han). Finanssialan ja teollisuuden järjestelyt olivat itselleni vähemmän kiinnostavia.

Sosiologisesta näkökulmasta kirjasta piirtyy mielenkiintoinen kuva bisneseliitistä, joka hiihtää ahkerasti Lapissa, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Metsästysretkillä jahdataan erityisesti fasaaneja ja peuroja. Verkostot ovat tiiviitä ja piirit pieniä.

Sosiologiasta puheenollen, mielenkiintoinen yksityiskohta kirjassa liittyi Sosiologia-lehteen, jossa olen itsekin julkaissut. Wahlroos tarjosi 1980-luvun alussa Sosiologia-lehteen artikkelia, mutta tarjous hylättiin. Artikkeli löysi sitten tiensä kovatasoisempaan Pohjoismaiseen taloustieteelliseen lehteen, Wahlroos totesi tämän episodin vaikuttaneen pysyvästi hänen näkemykseensä sosiologeista.

Toinen omaa elämääni sivunnut detalji liittyi kotiseutuuni, Wahlroos nimittäin kertoi olleensa nuoruudessaan kesäleirillä Kisakeskuksessa, joka siis sijaitsee nykyisessä Raaseporissa.

Sosiologin silmääni pistää se, että kirjan henkilöluettelossa mainitaan 75 henkilöä, joista yksi on nainen.

Vaikka kirjassa ei ollut paljoakaan uutta sisältöä, kirja oli sujuvasti kirjoitettu ja mukava teos iltalukemisiksi. Jäädään odottelemaan muistelmien toista osaa.

Björn Wahlroos (2021): Barrikadeilta pankkimaailmaan. Eräänlaiset päiväkirjat 1952-1992. Otava.

6.2.20226.2.2022

Sana sanasta

Ville Eloranta on kirjailija ja Helsingin Sanomien toimittaja. Lotta Jalava työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa. He ovat kirjoittaneet kirjan suomen kielen historiasta ja tarinoista sanojen takana. Huomasin kirjan vahingossa jostakin pikkujutusta mediassa ja otin lukulistalle.

Suomen kieli kuuluu uralilaisiin kieliin. Kantauralia puhuttiin 4000-5000 vuotta sitten, joten se on ihmiskunnan historiassa hyvin nuori ja moderni kieli.

Kiintoisaa kirjassa on se, että lähes kaikkien sanojen takaa löytyy tarina ja juuret. Vaikutteita suomen kieleen on tullut idästä ja lännestä, etelästä ja pohjoisesta.

Sanoilla on eri merkitys eri puolilla Suomea. Lännessä (Satakunta ja Pohjanmaa) itikka tarkoittaa lehmää, mutta suurimmassa osassa Suomea se tarkoittaa hyttystä. (Itse en kyllä juurikaan ole Satakunnassa itikka-sanaan tässä merkityksessä törmännyt.)

Esimerkkeinä idän ja lännen välisiksi eroiksi mainitaan lännessä ehtoo, tykö, vihta, korit, paatti ja kintaat kun idässä vastaava merkitys on sanoilla ilta, luo, vasta, vasu, vene ja rukkaset.

Espoon Nuuksion nimi saattaa pohjautua vanhaan joutsenta tarkoittavaan sanaan, jolle sukua on pohjoissaamen njukca. Myös Tampere-sanan taustalla on kantasaamen sana, joka on tarkoittanut koskessa olevaa suvantopaikkaa. Näin saamelaisten kansallispäivänä onkin hyvä todeta, että saamelaisia on asunut lähes kaikkialla Suomen alueella ja tämä on jättänyt nimensä myös eri paikkojen nimistöön.

Monella nimellä on raamatullinen alkuperä. Johanneksesta syntyneitä muunnelmia ovat mm. Hannes, Hannu, Jani, Janne, Juha, Juhana, Juhani, Juho ja Jukka. Mariasta kehittyneitä ovat mm. Maaria, Maija, Maiju, Maikki, Mari, Marika ja Meeri.

Linnuille on ollut tavallista antaa nimi niiden ääntelyn perusteella. Helppoja esimerkkejä ovat vaikkapa kuikka, tiltaltti tai sirkku. Huuhkajakin huhuilee. Uikuttaminen ja rääkäisy ovat lintumaisia ääntelyjä myöskin.

Äänteet kantavat mukanaan mielleyhtymiä ja merkityksiä. Vokaali ö liittyy usein töllöttämiseen, tai köntyksiin, i ja vi alkuiset ovat pieniä ja nopeita, viuhahtavia tai viliseviä viipottajia.

Moni paikannimi viittaa luontoon, mutta hyvin usein ne juontuvat myös paikoissa asuneiden ihmisten nimistä.

Yksi kiinnostava juttu kirjassa liittyy “stadin slangiin”. Helsingissä oli ruotsinkielistä väestöä. Kun kaupunkiin muutti 1800-luvulla teollistumisen myötä runsaasti suomenkielistä väestöä, slangi muotoutui suomen ja ruotsin väliin, jolloin molemmat kieliryhmät ymmärsivät toisiaan.

Sanasto pohjautui pitkälti ruotsiin, mutta myös Venäjään, koska Helsingissä oli tuolloin runsaasti venäläisiä sotilaita. Venäläisperäinen esimerkki on sana bonjata. Myöhemmin stadin slangiin omaksuttiin sanoja kauempaakin, kuten englannista ja italiasta, josta esimerkkinä sana donna.

Uusien ilmiöiden myötä kieleen syntyy uusia sanoja. Viime aikaisia esimerkkejä ovat blogi, podcast ja influensseri.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja yksityiskohdissaan hengästyttävä kirja, kun lähes jokaisella sivulla perataan kymmenien sanojen taustoja ja tarinoita. Kirjasta saa kuitenkin hyvin käsityksen siitä, minkälaiset tekijät ovat alati muutoksessa olevan kielen taustalla.

Ville Eloranta ja Lotta Jalava (2021). Sana sanasta. Suomen kielen jäljillä. Tammi, Helsinki.

5.2.2022

Tervetullutta tietoa työkyvyn tukemisen toimenpiteiden vaikuttavuudesta

Työkyvyttömyyseläkkeitä maksetaan työeläkejärjestelmästä vuosittain noin 1,7 miljardia euroa. Kun mukaan otetaan muut työkyvyttömyyskustannusten komponentit, kokonaissumma lasketaan useissa miljardeissa.

Vaikuttavuus on keskeinen teema työkyvyn tukemisessa. Eläkevakuuttajien toiminnassa vaikuttavuutta varmistetaan työkyvyttömyysriskinhallinnan riskiperusteisuudella. Työterveyshuoltolaki edellyttää työterveyshuollon vaikuttavuuden tarkastelua. Työnantajat ovat kiinnostuneita mitä työkyvyn tukemiseen laitetuilla panostuksilla saadaan aikaiseksi.

Työterveyslaitoksen tutkijat ovat julkaisseet kirjallisuuskatsaukseen perustuvan raportin työkyvyn tuen toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Katsaus tiivistää tieteellistä näyttöä kansainvälisistä ja kotimaisista tutkimuksista. Omina näkökulminaan tarkastellaan näyttöä työkyvyn tukemisen taloudellisesta vaikutuksesta. Kirjallisuuskatsaukset ovat arvokkaita, koska ne tiivistävät tutkimusnäyttöä yksittäisiä tutkimuksia laajemmin.

Raportti tarkastelee työkyvyn tukemisen toimia kahdella tasolla: 1) työkykyä tukevien arkikäytäntöjen tasolla ja toisaalta 2) varhaisen tukemisen toimenpiteiden osalta.

Raportissa tarkastellaan tutkimusten tuloksia ja näytön astetta. Tutkimusnäyttö voi olla “heikkoa”, “kohtalaista” tai “vahvaa” riippuen tutkimusten määrästä ja laadusta. Heikko näyttö merkitsee esimerkiksi yksittäisiä tutkimustuloksia joiden tulokset saattavat olla ristiriitaisia. Näyttö on vahvaa, jos aiheesta on tehty useita laadukkaita tutkimuksia tai vähintään yksi systemaattinen katsaus.

Tiivistän seuraavassa päätulokset ja kiteytän sen jälkeen muutaman ajatuksen. Kannattaa lukea itse raporttia, koska siellä on kuvattu laajemin ja yksityiskohtaisemmin tutkimustuloksia kunkin osa-alueen osalta.

Työkykyä tukevat arkikäytännöt

– Terveellisten elintapojen edistäminen: Vahva näyttö. Parantaa sekä fyysistä terveyttä että mielentervettä, parantaa koettua työkykyä ja vähentää sairauspoissaoloja.

– Palautumisen edistäminen: Heikko näyttö. Saattaa olla myönteisiä vaikutuksia, mutta näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen.

– Yksilölähtöinen stressinhallinta/mindfulness: Vahva näyttö. Lievittää masennusoireita.

– Fyysisen työergonomian ja työjärjestelyjen parantaminen: Vahva näyttö/kohtalainen näyttö. Nosto-ohjeistuksella ei juurikaan vaikutuksia alaselkäkipuun. Ergonomiset ratkaisut voivat vähentää niska-, hartia- ja yläraajavaivoja. Lisätyt tauot työssä voivat vähentää tuki- ja liikuntaelinoireita.

– Työyhteisön psykososiaalisen ympäristön kehittäminen, työkykyjohtaminen: Kohtalainen näyttö. Voi parantaa psykososiaalista ympäristöä ja työhyvinvointia, mutta yhteys työkykyyn on epäselvä.

– Työajan ja -paikan joustojen lisääminen. Heikko näyttö. Voi parantaa psykososiaalista työympäristöä ja työhyvinvointia, mutta yhteys työkykyyn on epäselvä.

– Sairauspoissaolojen seuranta ja omailmoituskäytännöt: Heikko näyttö. Sairauspoissaolojen seuranta saattaa lyhentää sairauspoissaolojaksojen kestoa. Omailmoituskäytännöistä tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, mutta suomalaistutkimuksen mukaan omailmoitusjakson pidentämisellä ei ollut vaikutusta sairauspoissaolopäivien tai -kertojen määrään.

– Työuravalmennus: Kohtalainen näyttö. Voi vaikuttaa myönteisesti masennusoireisiin, lyhentää sairauspoissaoloja ja tukea työhön paluuta.

Työkyvyn varhaisen tuen käytännöt:

– Korvaavan työn malli ja työn muokkaus: Vahva näyttö. Lyhentää työkyvyttömyyden kestoa tuki- ja liikuntaelinsairauksissa. Vaikutus mielenterveysperusteiseen työkyvyttömyyteen epäselvä.

– Työterveysyhteistyö ja työterveysneuvottelu: Heikko näyttö. Näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen. Kohtalaista näyttöä, että työterveyshuollon mukanaolo preventiivisissä ja kuntouttavissa interventioissa edistää niiden vaikuttavuutta.

– Työkykykoordinaattoritoiminta: Kohtalainen näyttö. Parhaimmillaan tukee työkykyä ja lisää työhön osallistumista erityisesti somaattisissa sairauksissa.

– Osasairauspäiväraha: Vahva näyttö. Tukee työhön paluuta ja työhön osallistumista.

– Lyhytterapia ja työpsykologin konsultaatio: Vahva näyttö. Lyhytterapia ja työpsykologin konsultaatio. Vaikuttaa myönteisesti mielenterveyshäiriöihin.

– Internet-pohjaiset terapiat työpaikoilla: Vahva näyttö. Pieni myönteinen vaikutus mielenterveysoireisiin.

– Kelan kuntoutuspsykoterapia: Heikko näyttö. Parhaimmillaan tukee työssä pysymisen tavoitetta ja työkykyä, mutta näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen.

Mitä tulee edellä mainittujen toimenpiteiden taloudellisten vaikutusten arviointiin, tutkimusnäyttö on hyvin vähän. Kohtalaista näyttöä on terveellisten elintapojen edistämisestä sekä internet-pohjaisista terapioista. Muista toimenpiteistä ei ole tutkimusta lainkaan tai näyttö on heikkoa.

Mitä tuloksista pitäisi ajatella?

Ensinnäkin, työkyvyttömyyttä on haastavaa operationalisoida. Tässäkin raportissa työkykyä on tarkasteltu laajasti keskittyen poissaoloihin, oireiluun, työhyvinvointiin ja työhön palaamiseen. Vaikka vaikuttavuusnäyttöä olisikin liittyen joihinkin näihin mittareihin, vaikuttavuutta vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeiden alkamiseen ei välttämättä ole. Työkyvyttömyyseläkkeiden osalta eri maiden erilaiset järjestelmät ja muutokset niissä hämärtäisivät joka tapauksessa tuloksia.

Toiseksi, joidenkin työkyvyn tuen toimien vaikuttavuudesta on vahvaa näyttöä. Näitä toimenpiteitä ovat muun muassa elintapainterventiot, stressinhallinta, ergonomiahankkeet, osasairauspäivärahan käyttö sekä työn muokkaus.

Kolmanneksi, monista työkyvyn tukemisen toimenpiteistä on näyttöä vain vähän. Pienen hämmästyksen aihe on esimerkiksi työterveysyhteistyötä ja työterveysneuvotteluja koskeva vähäinen näyttö. Työkyvyn tukemista perustellaan laajalti kustannusten välttämisellä. Siksi taloudellisia vaikutuksia koskeva vähäinen näyttö yleisesti herättää myös huomiota.

Neljänneksi, tutkimusnäytön puuttuminen ei välttämättä tarkoita vaikuttavuuden puuttumista. Näinpä esimerkiksi tutkimus on ehkä vinoutunutta yksilötutkimuksiin, koska sitä on tehty enemmän ja yksilöiden mittaaminen on helpompaa. Jatkossa tarvittaisiinkin enemmän yhteisö- ja yhteiskuntatason tutkimusta.

Viidenneksi, tutkimus on globaalia ja kaikki tutkimus on kotiinpäin! Brasilialaisilla bussikuskeilla toteutettu vastusharjoittelun vaikuttavuutta koskeva tutkimus saattaa päätyä hyödyntämään suomalaista keskustelua työkyvyn tukemisesta.

Raportin hyödyt

Raportti on ansiokas sekä tutkimuksen että käytännön kannalta. Tutkimuksen kannalta se osoittaa, minkä tyyppisistä toimenpiteistä on olemassa näyttöä ja mistä se puuttuu. Näin sen pitäisi ohjata tulevaa tutkimusta.

Käytännön kannalta katsaus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisten toimenpiteiden vaikuttavuudesta on näyttöä. Käytännön hyötyjä voivat saada työkyvyn tukemisen ammattilaiset työpaikoilla.

Jatkossa pitäisi kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin

Yksi raportin kiinnostavimpia kohtia on pohdinta jatkotutkimuksen aiheista.

Vaikuttavuusnäytön kumuloitumisen näkökulmasta tärkeitä panostuksen kohteita tutkijoiden mielestä olisivat: hyvinvointi-, työkyky ja -kustannusnäkökulman integrointi kehittämistoimiin ja -ohjelmiin, hallitut tutkimusasetelmat, vaikutusten mittarit, työkyvyn kontekstuaalisempi ymmärrys ja hallinta, implementaatiotutkimus ja prosessin arviointi

Jatkotutkimusaiheiksi raportissa tunnistetaan muun muassa: mielenterveys tarkasteltuna ei-yksilöllisestä ja ei-medikalisoituneesta perspektiivistä, uudenlaiset tavat organisoitua, työmarkkinoilla kriittiset ryhmät (nuoret, maahanmuuttajat, maahanmuuttajanaiset esimerkiksi), työkyvyn ylläpidon ja tukemisen markkinoiden tutkimus (työkyvyn ympärillä tehtävän toiminnan vaikuttavuus).

Eläkevakuuttajan näkökulma

Yksityisen sektorin työeläkeyhtiöiden roolina työkyvyttömyysriskien hallinnassa on auttaa asiakasyritystä ymmärtämään, mitkä syyt aiheuttavat työkyvyttömyysriskiä sekä mitä syitä on työkyvyttömyyden taustalla ja pohtia asiakkaiden kanssa tapoja, joilla työkyvyttömyysriskiä voidaan alentaa.

Eläkevakuuttaja voi tukea taloudellisesti riskiperusteisuutta noudattaen työkyvyttömyysriskiä alentavia toimenpiteitä, jotka kolmas osapuoli toteuttaa. Asiakkailla on omavastuu, joka lisää asiakkaan sitoutumista ja myös odotuksia toimenpiteiden vaikuttavuuudesta. Raportin tarjoama tieto on eläkeyhtiöille hyödyllistä.

Ilahduttavaa oli huomata, että omassa työpaikassani olemme tunnistaneet useita tutkijoiden esiin nostamia vaikuttavuuden kannalta olennaisia nykypäivän teemoja sekä vaikuttavuuden kysymyksiä ja olemme työstämässä niitä osana omia prosessejamme.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan raportti on erittäin tervetullut ja sen soisi saavuttavan laajan yleisön. Listaamalla raportin tuloksia tähänkin kirjoitukseen olen pyrkinyt omalta osaltani edistämää tulosten leviämistä omassa verkostossani.

Kannustan vahvasti tutustumaan itse aineistoihin (linkit alla). Hienoa, että Työterveyslaitos on tehnyt tämän raportin. Jään odottelemaan jatkotutkimusta tunnistetuista aiheista.

Jenni Ervasti, Johanna Kausto, Päivi Leino-Arjas, Jarmo Turunen, Pekka Varje ja Ari Väänänen 2022. Työkyvyn tuen vaikuttavuus. Tutkimuskatsaus työkyvyn tukitoimien työkyky- ja kustannusvaikutuksista. Valtioneuoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:7.

Linkit aineistoon:

Politiikkasuositus

Raportti

Työterveyslaitoksen uutinen