Rantaradan varrelta

20.8.202221.8.2022

Kisaraportti Ironman Finland Kuopio-Tahko 2022

Tänä vuonna oli isona urheilutavoitteena suorittaa neljäs triathlonin täysmatka. Aikaisemmat täysmatkat olen tehnyt Tallinnassa, Kööpenhaminassa ja Tahkolla. Koska ulkomaille suuntautuvat reissut ovat aika isoja ruljansseja ja korona loi epävarmuutta suunnitelmiin, päädyin osallistumaan viime vuoden tapaan Tahkolla järjestettyyn tapahtumaan.

Valmistautuminen

Harjoittelu yhteensä syyskuusta 2021-elokuun 13. päivä 2022 oli seuraavanalaista:

Tunteja yhteensä: 450 h
Pyöräilyä: 256 h (5430 km)
Juoksua: 65 h (516 km)
Uintia: 33 h (75 km)
Kuntosalia 38 h

Lisäksi mittareihin tuli muutama sata kilometriä hiihtoa ja jonkin verran kävelyä. Pyöräily oli syksyllä rentoa gravelia ennen trainerille siirtymistä. Trainerillakin treeenasin kenties vähän laiskasti, eli ajelin badgeja keräillen ja kuormitusta tuli lähinnä Zwiftin ylämäki-osuuksilla.

Juoksua tuli tosi vähän. Toki talvella tuli sitä hiihtoa, mutta juoksua olisi pitänyt tehdä enemmän.

Uintia niinikään vähän, tyypillistä oli uida hallissa kerran viikossa. Ja se on kyllä liian vähän kehittymisen kannalta eikä taida riittää ylläpitoonkaan. En myöskään ottanut uintivalmennusta tänä vuonna lainkaan, joka ei myöskään ole mikään hyvä juttu.

Harjoittelukausi katkesi kesän kynnyksellä koronaan. Korona oli lievä, mutta harjoitteluun se teki merkittävän tauon. Palasin takaisin liikuntaan näillä ohjeilla. Loman alettua teloin selkäni puutarhatöissä. Selkä oli pitkään kivulias ja hankaloitti erityisesti juoksua. Kesällä innostuin juoksemaan pari pidempää lenkkiä (puolimaratonia) ja eikös siinä sitten hajonnut toinen akillesjänne.

Juoksun suhteen pitäisi jatkossa olla viisaampi. Kuten valmentaja Otto Loukkalahti kirjoitti toukokuussa Pyöräily- ja Triathlon-lehdessä, juoksu on tehokas mutta vaarallinen harjoittelumuoto triathlonistille. Vammat vaanivat lähellä, jos kuormitus käy liian kovaksi. Parempi olisi juosta vähän useammin kuin paljon kerralla. Ensi vuonna tämän muistaa paremmin!

Kaiken kaikkiaan treenikausi oli siis haasteellinen. Tarkastellaan vielä armotonta mittaria, eli Training Peaksin harjoituskuormitusta kuvaavaa dataa. Siinä näkyy, että ”kovin treeni koskaan” tapahtui ennen Tahkon viime vuoden kisaa. Tänä vuonna harjoittelun määrä muun muassa edellä mainituista syistä oli vuoden 2020 tasolla. Koronatauon aheuttama kuoppa näkyy notkahduksena ennen kesän harjoittelun aiheuttamaa nousua. Ilman koronaa käyrä olisi jatkanut tasaisemmin nousuaan kohti kisaa.

Kilpailuviikonloppu

Näillä silti mentiin. Matkustin Tahkolle viime vuoden tapaan torstaina. Rekisteröidyin ja laitoin pyöränkin vielä kilpailukeskuksessa tarkastukseen (jarrut ja vaihteet). Huolto huomautti, että etujarrun jarrulevy on vähän kiero, mutta kyllä sillä voi kisan tehdä. Tein etätöitä mökillä torstaina ja perjantaina ja valmistelin varusteita. Kävin Kuopiossa syömässä muikkuja ja pyörähdin noeasti Puijollakin.

Kilpailupäivä

Kello herätti 5.00 aamulla. Rauhalliset aamutoimet ja lähdin tarkastamaan vielä vaihtopaikalle, että pyörässä on renkaissa ilmaa ja kaikki muutenkin on kunnossa. Tunnelma oli nousussa lähtöpaikalla.

Uinti

Sijoittauduin porukkaan niin, että ynpärillä oli 1.20-1.30 aikaan tähtääviä kilpailijoita. Uintireittiä oli muutettu niin, että viime vuoden yhden lenkin sijaan uitiin kaksi lenkkiä ennenkuin uitiin maaliin. Veden lämpötila oli + 18 ja vesi oli raikasta. Aamuaurinko paistoi. Uinti lähti hyvin käyntiin, koko ajan oli hyvin tilaa, joskin jotkut kilpailijat tekivät uidessaan melkoista siksakkia.

Poijujen jälkeen tuli kuitenkin ongelmia. Vasen pohje kramppasi voimakkaasti ja kivuliaasti! Yritin rentouttaa jalkaa uidessa ja myös puristella pohjelihasta kädellä. En pysähtynyt, vaan pyrin etenemään koko ajan. Vähän matkan päästä kramppi iski oikeaan jalkaan ja vielä uudestaan vasempaan. Sitten pystyin uimaan kierroksen ilman vaivoja, kunnes vasen pohje kramppasi uudestaan.

Kokonaisuudessaan uinti tuntui pitkältä. Uinnin aika oli 1.28, joka oli ehkä yllättäenkin vain vähän huonompi aika kuin viime vuonna.

Pyöräily

Pyöräilyn reitti Tahkolla ei ole helpoimmasta päästä. Reitti ajetaan kahteen kertaan ja siinä ajetaan Varpaisjärvelle ja sieltä Siilinjärven suuntaan ja sitten takaisin Tahkolle. Mäkiä on.

Pyöräilyyn olin varannut evääksi pulloon geeliä 14 kpl (High5 berry) ja lisäksi kasan Nosht-vauhtikarkkeja. Energian saannin kannalta pyöräily tuntui hyvältä. Oli lisäksi hyvä, että mukana oli sekä kiinteämpää karkkia että geeliä, joka vähä monipuolisti tarjoilua. Järjestäjiltä otin juomaa ja yhden banaanin. Otin myös yhden energiapatukan kokeeksi, mutta en pystynyt syömään sitä.

Pyörässä hyvää oli se, että bikefittingin jälkeen tuntui siltä, että aero-asento oli parempi. Saavutin muita alamäissä ja lisäksi jaksoin aika hyvin olla aeroasennossa. Pyörä toimi moitteettomasti. Koskaan ei ole muuten kisassa tullut rengasrikkoa! Kisoja kuitenkin eri mittaisia takana noin tusinan verran.

Pyöräilyssä ei ollut sen suuremmin tapahtumia, joitakin ohituksia ja ohitetuksi tulemisia.

Pyöräilyn aika 6.34 ja keskinoperus 27.4.

Juoksu

Kun tulin pyöräilystä vaihtopaikalle, olo oli melko tukala.Pyöräilyasennosta nouseminen pyörrytti. Sipaisin Voltareenia kipeään akillesjänteeseen ja otin vielä yhden buranan.

Lähdin juoksuun ja lajinvaihto tuntui kohtuulliselta. Ilman lämpötila oli juoksussa ihan kohtalaisen korkea, eli nestettä kului. Energia ja nestestrategiani oli 2 kokista ja yksi vesi per juottoasema. Laskeskelin mielessäni, että se teki ehkä noin litran nestettä per kierros ja kierroksia oli viisi. Yhteensä siis 5 litraa nestettä juoksussa.

Juoksu oli vaikeaa koko matkan. Pyrin juoksemaan mahdollisimman paljon, mäet ja juottoasemat kävelin. Matka eteni hitaasti, mutta onneksi varmasti. Yhtä juoksijaa elvytettiin ensihoidon voimin ja yhden juoksijan näin oksentavan voimakkaasti. Matkan varrella oli kannustusta ja musiikkia. Seurakaverit (TriathlonSuomi) kannustivat ja monet kanssakilpailijat alkoivat puheisiin.

Sitten oli viimeisen kierroksen vuoro. Kaartaessani viimeiselle kierrokselle kuuluttaja Robson Lindberg riensi heittämään yläfemmat kanssani. Kiristin tahtia viimeisellä kierroksella ja tunsin yhtäkkiä oloni hyvävoimaisemmaksi. Edessä oli punainen matto ja Robsonin sanat ”You are an Ironman!” Neljäs täysmatka oli tosiasia.

Juoksun aika 5.32. Kokonaisaika 13.46.

Maalissa tuli vastaan heti Antti Haqgvist, jolle sanoin, että nyt meni vähän pidempi aika. Hän sanoi, että ”joskus sitä menee pidempi aika”.

Sitten ruokaa ja pientä elpymistä, varusteiden haku ja majoitukseen saunaan.

Analyysi

Kisa oli rankka ja aikaa kului kauemmin kuin aikaisemmissa kisoissa. Syykin on tiedossa, eli treeniä eri syistä liian vähän ja liian löysää. Seuraavassa aikavertailu aikaisempiin kisoihin (tietenkin eri reitit vaikuttavat merkittävästi aikoihin).

Uinti

Tallinna 2018: 1.26
Kööpenhamina 2019: 1.17
Tahko 2021: 1.24
Tahko 2022: 1.28

Pyöräily

Tallinna 2018: 5.49
Kööpenhamina 2019: 5.53
Tahko 2021: 6.17
Tahko 2022: 6.34

Juoksu

Tallinna 2018: 4.59
Kööpenhamina 2019: 4.39
Tahko 2021: 5.14
Tahko 2022: 5.32

Uinnin aika on kisoissa ollut yllättävänkin tasainen. Tallinnassa uitiin satamassa hyvin monimutkainen reitti ja vesi oli kylmää. Kööpenhaminan uinti oli tosi hyvä veto ja kilpailu siellä muutenkin paras kaikista. Parempaan kokonaissuoritukseen tarvittaisiin ennenkaikkea kovempaa pyöräilyvauhtia ja juoksua.

Jälkimietteitä

Aivan kisan jälkeen oli mielessä välivuoden pitäminen ensi vuonna. Ajattelin, että kenties voisi osallistua Turun Challenge-kisaan, jossa en ole koskaan ollut. Täysmatkalle treenaaminen on niin totaalista pitkine pyörälenkkeineen, että välivuotena voisi vaikka suunnistaa enemmän. Tai treenata puolimatkaa varten vähän eri tavalla.

Ehkä nämä suunnitelmat vielä tässä syksy aikana muuttuvatkin. Nyt on kuitenkin hyvä suunnata liikuntaharrastuksia enemmän ”sunnuntaipyöräilyn” (tile hunting) ja suunnistuksen suuntaan.

20.8.202220.8.2022

Operaatio Punainen kettu on nykyaikainen sotakirja

Suomen Talvi- ja Jatkosodasta on laajasti sotakirjoja. Näissä kirjoissa taistellaan Karjalan kannaksella, Raatteen tiellä ja muilla keskeisillä sotatantereilla. Tuntematon sotilas kirjana ja eri eläkuvaversioina on muokannut käsitystämme sodasta, jossa Suomi on osapuoli. Vaikka turvallisuuspoliittiset isot linjat ovat hitaasti muuttuvia, on nykyaikainen sota monella tavalla erilaista.

Niinpä oli mielenkiintoista tarttua Helena Immosen vuonna 2021 julkaistuun kirjaan Operaatio Punainen kettu, jonka asetelma on hyvin ajankohtainen. Kirjassa Ruotsi on Suomelle yllätykseksi päättänyt hakea Natoon. Venäjä vastaa miehittämällä Gotlannin, jonka ruotsalaiset suomalaisten avustuksella valtaavat takaisin.

Venäjä ei jätä Suomea rauhaan. Hankoniemi miehitetään ja pääkaupunkiseudun juomavesi myrkytetään. Sähköt katkaistaan ja tietoliikennettä häiritään. Venäläisten kaltoinkohtelua lavastetaan ja videoidaan levitykseen. Venäjä hyökkää itärajan yli ja Suomi joutuu raskaisiin taisteluihin.

Tämän enempää en kirjasta tai sen loppuratkaisusta paljasta.

Kirjan henkilöt ovat nykypäivän perheellisiä ammattilaisia, jotka ovat reserviläisinä kertausharjoituksissa ja valmiusjoukoissa. Kiristyvän tilanteen vaatimat liikkeet tehdään synnytysten ja lastenhoidon järjestelyjen lomassa. Uhkaava tilanne heijastuu myös parisuhteiden dynamiikkaan. Maahanmuuttajataustainen suomalainen sotilas kaatuu taistelussa.

Keskeisissä maanpuolustustehtävissä toimii naisia, niin maasodassa kuin Hornet-lentäjänäkin. Juuri tämä, sodan tuominen keskellä nykypäivän arjen asetelmia ja rutiineja, on kirjassa mielenkiintoista. Sota on raakaa, kaatuneita ja haavoittuneita tulee.

Kirja on kirjoitettu usean eri henkilön näkökulmasta, myös vihollisen. Näkökulmat vaihtelevat lyhyinä kappaleina kuin elokuvassa.

Kirjasta saa myös kuvaa Suomen valmiusjoukoista ja tavasta reagoida kriiseihin (kirjoittaja työskentelee Puolustusvoimissa, sotasalaisuuksia ei paljasteta). Aikalaiset päättäjät kuvataan kirjassa omilla nimillään Sauli Niinistöstä ja Sanna Marinista lähtien.

Lukusuositus nykyaikaisesta sodasta kiinnostuneille!

Kirjasta julkaistaan itsenäinen jatko-osa Operaatio Aavikkokettu 30.8.2022.

Helena Immonen (2021): Operaatio Punainen kettu. Docendo.

25.6.2022

Kahdeksan kuplan Suomi

Suomen elinkeinorakenne muuttuu ja kaupungistuminen etenee. Maahanmuuton myötä yhteiskunnassa on aikaisempaa enemmän muualla kuin Suomessa syntyneitä. Miten nämä muutostrendit muuttavat kansalaisuutta Suomessa? Soutavatko suomalaiset edelleen samassa veneessä? Näitä kysymyksiä tarkastelee Anu Kantolan ja tutkimusryhmän kirja Kahdeksan kuplan Suomi.

Kirja on valmistunut Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimusprojektissa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (Tackling Biases and Bubbles in Participation (BIBU). Projektin tavoitteena oli selvittää, miten talouden rakennemuutokset, kaupungistuminen ja muuttoliikkeet haastavat suomalaista yhteiskuntaa ja demokratiaa ja millaisia poliittisia seurauksia sillä on.

Aikaisemmin samasta projektista on julkaistu tutkimus Suomen huipputuloisista, ks. esittelyni tästä.

Tutkimuksessa ja kirjassa on kyse nimenomaan erilaisten ryhmien tarkastelusta, aikaisemmin on tarkasteltu lähinnä yhtä ryhmää kerrallaan.

Omassa mielessäni kirjan kysymyksenasettelu ja toteutus toi mieleen JP Roosin kirjan Suomalainen elämä sekä Matti Kortteisen tutkimukset Lähiö ja Kunnian kenttä. Ehkä hieman myös Ari Väänäsen ja tutkimusryhmän tutkimus työntekijyyden muutoksesta sotien jälkeen (ks. esittelyni tästä). Rakennemuutoksesta ja suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta on kyse näissäkin.

Kirjassa tarkastellaan kahdeksaa kansalaisryhmää:

globaalin talouden etujoukko: yritysten johtajat suurimmissa kaupungeissa
kaupunkilainen keskiluokka: palvelualojen keskituloiset suurissa kaupungeissa
teollisuuden duunarit: teollinen työväenluokka perinteisissä teollisuuskaupungeissa
yrittäjät: pienyrittäjät ja itsensä työllistäjät
maahan muuttaneet yrittäjät: muualla kuin Suomessa syntyneet yrittäjät
maaseudun väestö: keskituloiset maaseudun asukkaat taantuvilla alueilla
palvelualojen duunarit: palvelualojen pienituloiset suurissa kaupungeissa
pienituloiset: työttömyydestä kärsivät suurissa kaupungeissa

Keskeistä kirjassa on tarkastella ”syviä tarinoita”. Näillä tarkoitetaan muutoksien herättämiä tunteita sekä sitä, miten ne näkyvät minuudessa ja vaikuttavat käsityksissä yhteiskunnasta.

Hyvätuloiset pysyvät hyvin muutoksessa mukana. Vaikka heihin kohdistuu paineita ja odotuksia, heillä on työkalut hallita elämäänsä. Hyvätuloiset eivät puhu työttömistä laiskoina lurjuksina vaan ovat pikemmin empaattisia. Monet kokevat saavansa veroilleen vastinetta.

Paperiteollisuuden työntekijät ovat myös luottavaisia. Vaikka irtisanomiset ovat arkipäivää, he uskovat, että työoloihin ja yhteiskuntaan voi vaikuttaa ja he luottavat solidaarisuuteen, joukkovoimaan ja poliittisiin kompromisseihin. Ryhmässä on jakautumisen merkkejä, sillä nuoremmat hakeutuvat perussuomalaisten suuntaan.

Palveluammattien keskituloisiiin kuuluvat mm. sairaanhoitajat, opettajat ja viestinnän ammattilaiset. Arkea sävyttää kiristynyt työtahti, katkolla olevat työsuhteet ja putoamisen pelko. Työurat eivät enää tunnu vakailta. Keskiluokat taistelevat uhkia vastaan keskiluokan perinteisillä työkaluilla, kunnollisuudella ja tunnollisuudella, jotka kääntyvät koviksi suorituspaineiksi. Monilla on sen verran tiukkaa, että työn välttelyä ja etuuksien aiheetonta nostamista ei hyväksytä.

Yrittäjien identiteetissä korostuu omillaan oleminen ja ylpeys siitä. Heitä kannattelevat kovan työn, sitkeyden ja rohkeuden ihanteet. Elämä on taistelua, jossa vastuu on itsellä ja elanto kovan työn takana. He ovat ensimmäisinä kritisoimassa veroja, laskuuteen kannustavia etuuksia ja päättäjiä. Kaivataan vahvoja päättäjiä ja radikaalimpia puolueita.

Monia pienituloisia vaivaa lamaannuttava ulkopuolisuuden tunne. He tietävät elävänsä hyvinvoivassa maassa, mutta syystä tai toisesta tämä vauraus ei koske heitä. He kamppailevat järjestelmän kanssa sisukkaasti, mutta perustavana kokemuksena on tunne voimattomuudesta.

Maaseudulla vanhat maatalousyhteiskunnan tarjoamat työkalut, kuten rakkaus kotiseutuun ja luontoon, eivät enää tunnu toimivilta. Kuihtuvan maaseudun asukkaista yhteiskunta tuntuu kasvottomalta systeemiltä, jossa kukaan ei kaipaa heitä.

Hyvätuloisia lukuunottamatta elämän kiristyminen näkyy kaikissa ryhmissä populismin kannatuksena.

Maahanmuuttajayrittäjien identiteetti on hyvin samanlainen kuin kantasuomalaisilla yrittäjillä: molempia leimaa sisukkuus ja ylpeys omasta työstä. Myös he kamppailevat ulkopuolisuuden ja epävarmuuden kanssa. Suomi tuntuu hyvältä, mutta koskaan ei voi olla varma tapahtuuko jotakin odottamatonta.

Kirjan lopussa on hyvä kappale ”altavastaajien sisukkuus”, jossa tiivistetään suomalaisuuden tarinaa:

Topelius rakensi Maamme kirjassa suomalaisten prototyyppi Matin, joka on hartiakas, jänteväkätinen, kestävä, mutta samalla jörömäinen ja ujosteleva maalaismies. Matti on tavallinen mies, joka elää tavallista elämäänsä kunniallisesti. Kansallisuusaatteen voima perustui nimenomaan siihen, että myös tavallisille ihmisille suotiin kunniallinen identiteetti, joka oli ennen eliittien etuoikeus.

Suomalaisuus on ennen kaikkea tarina altavastaajien sisukkuudesta, kansasta joka sinnittelee suurten voimien ja ylivoimaisten vihollisten puristuksessa. Kuulostaako ajankohtaiselta?

Kansa jakautui kahtia kun Suomi syntyi valtiona. Talvisota yhdisti kansan ja sotien jälkeen rakennettiin hyvinvointivaltiota. Politiikassa käytiin kovia kamppailuja, mutta ihanteena olivat kompromissit. Keskeistä oli tasa-arvon ihanne.

1990-luku muutti tätä kaikkea kun markkinat vapautettiin. Lama toi Suomen markkinoiden maailmaan ja Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Erityisesti hyvinvointivaltiosta tuli saavutus, josta kirjankin kaikki ryhmät puhuvat. Hyvinvointivaltio on pragmaattinen tapa rakentaa yhteiskuntaa, josta kaikki hyötyvät.

Vaikka Suomessa on erilaisia kuplia, suomalainen yhteiskunta ei ole voimakkaasti jakautunut.

Kirjan lopussa ilmaan jää kysymys, miten suomalaisuuden tarina päivitetään vastaamaan uuden ajan haasteita. Todennäköisesti uuteen tarinaan yhdistyy elementtejä vanhasta. Tarinan tulisi kyetä puhuttelemaan myös niitä, jotka ovat syntyneet muualla kuin Suomessa.

Kirja oli todella mielenkiintoinen ja mukaansatempaavasti kirjoitettu. Se on myös ajankohtainen, kun turvallisuuspoliittisen toimintaympäristönkin muutos nostaa esiin kansakuntien itsenäisyyden ja yhtenäisyyden peruskysymyksiä. Lukusuositus kaikille, jotka pohdiskelevat suomalaisuuden ydintä ja suomalaisen yhteiskunnan muutossuuntia.

Anu Kantola, Sanna Aaltonen, Lotta Haikkola, Lotta Junnilainen, Eeva Luhtakallio, Pauliina Patana, Joonas Timonen ja Pekka Tuominen 2022. Kahdeksan kuplan Suomi. Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat. Gaudeamus,

29.5.202229.5.2022

Lähes kaikki työelämästä

Työpaikkani hyvinvarustellussa kirjahyllyssä on kirjoja työkyvystä, työterveydestä ja vakuutuslääketieteestä. Yksi sieltä bongatuista kirjoista oli Torsten Michelsenin, Kari Reijulan, Leena Ala-Mursulan, Kimmo Räsäsen ja Jukka Uitin toimittama kirja Työelämän perustietoa (Duodecim 2018). Tämän kirja on ollut yksi viime aikojen lukuprojekteistani.

Ensimmäinen ajatus kirjasta on se, että se on järkälemäinen opus. Kirjoittajia on 46 ja artikkeleita 34. Teksti on tiivistä kahdella palstalla kirjan laajuus on yli 400 sivua. Tankkasin kirjaa iltaisin tunnin pari kerrallaan lukien muutaman viikon. Tosin luin yhden toisen kirjan tässä lomassa.

Toinen lähtökohta-ajatus kirjalle on, että se on suunnattu terveydenhuollon henkilöstölle. Takakannessa sanotaan, että tässä tarkoituksessa kirja on ensimmäinen kirja laatuaan. Kirjan kirjoittajat ovat eri alojen sosiaalitieteilijöitä.

Kirjoittajat ovat pääsääntöisesti kokeneita tutkijoita tai asiantuntijoita. Nimistä mainittakoon esimerkkeinä Jaakko Kiander, Mikko Kautto, Seija Ilmakunnas, Anne Kovalainen, Jouko Lönqvist, Mona Mannevuo, Ari Väänänen, Ossi Rahkonen ja Sirpa Wrede. Onpa mukana myös kirjailija Hannu Raittila, joka pohtii kirjailijan ammatin sopivuutta työelämän ja työelämätutkimuksen konventioihin.

Kirjan artikkelit on jaoteltu osiin, joiden otsikot ovat ”Muuttuva Suomi ja muuttuva työelämä”, ”Yhteiskunta ja työelämä”, ”Työstä, organisaatiosta, johtamisesta tuloksiin”, ”Nykyaikaisen työelämän pyörteissä”, sekä ”Sosiaaliset tekijät – terveys ja sairastaminen”.

Kirjan artikkeleiden lähestymistapa aiheeseensa vaihtelee, osassa tarkastellaan ilmiötä empiirisen datan avulla, osassa jäsennetään teemaa aikaisemman tutkimuksen perustella. Joissakin artikkeleissa pelkästään kuvataan työelämän instituutioita.

Kirjan laajuuden vuoksi ei ole mahdollista käsitellä kattavasti sen sisältöä. Seuraavassa kuitenkin muutamia nostoja artikkeleista, joista erityisesti pidin.

Ari Väänäsen, Jussi Turtiaisen ja Minna Toivasen artikkeli suomalaisen työelämän muutoksesta 1940-luvulta tähän päivään pohjautuu Väänäsen ja Turtiaisen kirjaan ”Suomalainen työntekijyys”. Kirja on itselleni tärkein suomalaisen työelämän muutosta kuvaava teos (ks. esittelyni tästä). Tämä artikkeli oli hyvä tiivistys.

Satu Ojala, Pasi Pyöriä ja Jouko Nätti tarkastelevat empiiristen aineistojen avulla työelämän laadun muutosta 1980-luvulta 2010-luvulle. Hallittu esitys osoittaa, että kehitys on monella mittarilla ollut myönteistä (esimerkiksi vaikutusmahdollisuudet). Toisaalta esimerkiksi haitallista kiireen tuntua kokee aikaisempaa useampi ja epävarmuuden kokemukset vaihtelevat talouden syklien mukaan.

Jaakko Kiander, Mikko Kautto ja Noora Järnefelt kertovat elegantisti keskeiset asiat eläkejärjestelmästä. Järnefeltin artikkelissa oli kiinnostava kuvio siitä, kuinka (vuoden 2011 datassa) työntekijöistä vain 39 % siirtyi ansiotyöstä vanhuuseläkkeelle. Vastaava luku ylemmällä toimihenkilöllä oli 69 %. Samassa artikkelissa tulee esiin kiintoisa empiirinen fakta, että sosioekonomisten ryhmien työurien pituudet ovat kuitenkin yllättävän samanpituiset: ”duunarit” tekevät kuitenkin työuransa elämänkaarella aikaisemmin kuin toimihenkilöt.

Susanna Siitosen ja Tarja Krögerin artikkeli työlainsäädännöstä oli todella mielenkiintoinen. Käsitellyksi tulivat mm. työntekijöiden terveydentilatietojen käsittely työpaikalla sekä osatyökykyisten työntekijöiden työllistymisen edistäminen.

Seija Ilmakunnas kirjoitti selväsanaisesti työn markkinoista osana kansantaloutta. Hyvää tietoa työvoiman tarjonnasta ja kysynnästä. Tässä kenties jäin kaipaamaan vielä osatyökykyisten työntekijöiden näkökulmaa.

Yksi kiinnostavimmista artikkeleista oli Paula Koskisen artikkeli sukupuolten rakenteellisesta palkkaerosta. Opin mm. sen, että Suomessa luovuttiin vasta vuonna 1962 käytännöstä, jossa työehtosopimuksissa naisten palkkataso oli kirjattu miesten palkkatasoa alemmaksi. Tämä muutos tapahtui, kun Suomi ratifioi ILO:n samapalkkaisuussopimuksen.

Maili Malinin kirjoitus monikulttuurisuudesta työelämässä toi hyvin esiin maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden työkykyyn liittyviä haasteita, joita olemme työpaikallemmekin viime aikoina pohtineet.

Anu Valtosen artikkeli nukkumisen kulttuurista oli kiinnostava valottaen sitä, miten eri aikoina on nukuttu ja suhtauduttu nukkumiseen. Artikkelissa oli tuttuja asioita, joita luin aikaisemmin mm. Arianna Huffingtonin kirjasta Sleep Revolution (ks. esittely tästä). Nykypäivänä uni on alistettu taloudellisen tehokkuuden käyttöön kun unta mitataan, parempaan nukkumiseen valmennetaan ja käytössä on myös lääkitystä.

Jouko Lönqvistin artikkeli työuupumuksesta on erinomainen selkeä esitys aiheesta valottaen ihmisen kokonaisvaltaista kuormittumista ja suhdetta työhön.

Ossi Rahkosen ja Eero Lahelman artikkeli on tyylikäs tiivistys siitä, mistä sosioekonomiset terveyserot johtuvat. Terveyserojen kaventaminen olisi yhteiskunnallisesti tärkeää, mutta valitettavan vaikeaa.

Netta Mäki, Taina Leinonen ja Pekka Martikainen kirjoittavat työttömyyden vaikutuksista. Empiirisesti osoitetaan, että työttömyydellä (esimerkiksi tehtaan sulkemisen vuoksi) on merkittäviä vaikutuksia sairastavuuteen ja kuolleisuuteen.

Nämä vain muutamia nostoja kirjasta. Kirjan kokonaisuus on vahva, jokainen artikkeli puolustaa kyllä paikkaansa.

Kirja on erittäin hyvä, mutta sen laajuus herättää pakostakin ajatuksen, että missä määrin tällaista kirjaa luetaan? Kirjalla on varmasti paikkansa oppikirjana esimerkiksi työterveyshuollon koulutuksessa, mutta laajuutensa puolesta kirjan lukemien ”vapaaehtoisesti” vaatii vahvaa motivaatiota.

Kirja julkaistiin vuonna 2018. Viime vuosina työelämää koskevat diskurssit ja toki käytännötkin ovat muuttuneet nopeasti. Siksi kirjasta puuttuu esimerkiksi pandemiajan vauhdittama etätyön lisääntyminen ja asiantuntijatyön ”uusi normaali”. Samoin tuntuu siltä, että digitalisaatio, ketterät organisaatiot itseohjautuvuuden korostamisineen näkyvät kirjassa vain vähän.

Kaiken kaikkiaan kirja on on kuitenkin erinomainen laaja teos, joka tarjoaa sekä fundamentteja työelämäkysymyksiin, että vaihtoehtoisia näkökulmia niihin.

Torsten Michelsen, Kari Reijula, Leena Ala-Mursula, Kimmo Räsänen ja Jukka Uitti (toim.) Työelämän perustietoa. Duodecim 2018. Helsinki.

29.5.202229.5.2022

Ajankohtainen kirja työuupumuksesta ja jaksamisen johtamisesta

Mielenterveyden häiriöt ovat vuoden 2021 tilastoissa hienokseltaan tuki- ja liikuntaelinten sairauksia yleisempi työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Kelan tilastojen perusteella mielenterveyden häiriöihin liittyvät sairauspäivärahakaudet yleistyivät vuonna 2021. Kyselytutkimukset, kuten Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? –tutkimus kertovat henkisen kuormituksen lisääntymisestä suomalaisessa työelämässä.

Tähän työelämäkontekstiin sijoittuu tuore Tanja Lapin kirjoittama kirja Eroon työuupumuksesta – jaksamisen johtaminen työpaikoilla (Alma Talent 2022). Lappi on ajatustyöhön erikoistunut työterveyspsykologi ja yksi Heltin perustajista. Heltti on tietotyöhön erikoistunut yritys, joka tarjoaa työterveyspalveluja ja yritysten kehittämiseen liittyviä palveluja.

Kirjassa lähdetään liikkeelle konkreettisesta tilanteesta (Heltissä), jossa organisaatio havahtui työuupumuksen ongelmaan. Tämän jälkeen käydään monipuolisesti läpi työuupumuksen problematiikkaa, sen ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Kirjan toinen osa kuljettaa lukijan työuupumuksesta kohti jaksamisen johtamista. Tässä kohden siirrytään pohtimaan laajemmin työkykyä ja sen johtamista. Rakenteellinen ratkaisu toimii.

Kirjan alkuosan teemoja ovat työuupumuksen olemuksen selvittäminen sekä riskitekijöiden eritteleminen. Riskitekijöistä esitetään hieno taulukko, jossa tiivistetään, miten kyseistä riskiä hallitaan omassa työssä ja toisaalta omassa organisaatiossa.

Riskitekijöiden käsittelyn jälkeen syvennytään tilanteen tulkintaan: syyllisten hakemisen sijaan fiksumpaa on syiden etsiminen. Lopuksi kerrotaan, miten tilanne otetaan haltuun.

Heltin esimerkki nostaa esiin ajankohtaisen itseohjautuvien organisaatioiden haasteen. Kun työkyvyn johtamisessa perinteisesti lähiesihenkilö on isossa roolissa työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tuessa, itseohjautuvassa organisaatiossa työyhteisöt ja asiantuntijat ovat ilman esihenkilön tukea. Heltissä asiantuntijat asettivat itselleen liian vaativia tavoitteita ja seurauksena oli ongelmia. Timo Lappi on kirjoittanut erikseen Heltin tapauksesta. Heltin korjausliike, tai askel eteenpäin, oli hyvään lähiesihenkilötyöhön panostaminen.

Kirjan työkykykäsitteistön suhteen luotetaan suomalaiseen valtavirtaan. Vahvassa roolissa ovat Juhani Ilmarisen Työkykytalo, Marja-Liisa Mankan voimavaralähtöinen malli ja Jari Hakaseen voimakkaasti henkilöitynyt työn imun käsite. Positiivista on, että nämä mallit puretaan auki hyvin konkreettisesti ja niiden merkitys avataan kaavamaista esittelyä laajemmin.

Kirjan loppukappaleissa annetaan työkykyjohtamiseen liittyviä ohjeita ja myös työkaluja. Teemoja ovat henkilöstön jaksamisen nykytilan selvittäminen (datan avulla), kehittämisen tavoitetila sekä toimenpiteiden suunnittelu sekä jaksamisen johtamisen kannalta tärkeiden osapuolten roolit.

Yksi kiintoisa kohta kirjassa liittyy HR-dataan ja sen hyödyntämiseen. Lappi kertoo, kuinka datan hyödyntämisessä on mahdollista kehittää algoritmeja ja koneoppimista. Hän toteaa, että yhdessäkään suomalaisessa suuressa yrityksessä ei olla näin pitkällä ja analytiikkaa pyöritetään lähinnä exceleissä. Tämä toteamus tukee omalla työpaikallani tehtyjä havaintoja siitä, että hyvin usein data-analytiikka tulee yrityksissä ensin liiketoimintoihin ja myöhemmin HR:n käyttöön. Itse uskon, että lähivuosina yritysten HR-datan ja kumppaneiden datan hyödyntäminen ottaa merkittäviä askelia eteenpäin.

Pidin kirjasta erittäin paljon. Työkykyjohtamista käsittelevä kirjallisuus ei ole laajaa. Työkyvystä on enemmän kirjoja kuin sen johtamisesta. Harvat työkykyjohtamisesta kirjoitetut kirjat ovat melko tutkimuksellisia, eivätkä ne välttämättä houkuttele yritysten ja organisaatioiden avainhenkilöitä.

Kirjan painotus, työuupumus ja psykososiaaliset kuormitustekijät on luonteva ”helttiläinen valinta” ja myös koko työelämän suunnan kannalta perusteltu, kun tietotyön määrä trendinomaisestii kasvaa. Kirja yhdistää toimivasti arjen konkretiaa ja havaintoja, asiantuntijan analyysiä sekä tutkimustuloksia. Lopputulos on sujuva ja helposti luettava, itse luin kirjan parissa illassa.

Lämmin lukusuositus erityisesti tietotyöorganisaatioissa työskenteleville, joissa on tarpeen ymmärtää ja hallita henkistä kuormittumista ja siitä seuraavia työkykyongelmia. Kirja on myös must työkykyjohtamisen ammattilaisille, jotka haluavat pysyä mukana siinä, mikä on olennaista jaksamisen johtamisessa tietotyössä ja nykypäivän työelämässä.

Kirjan tematiikkaan voi tutustua myös podcast-jaksoissa esimerkiksi täällä.

Tanja Lappi 2022. Eroon työuupumuksesta. Jaksamisen johtaminen työpaikoilla. Alma Talent, Helsinki.

14.5.202214.5.2022

Paluu rasteille ja suunnistusharrastuksen pariin

Viime vuosina liikuntaharrastukset ovat painottuneet uintiin, pyöräilyyn ja juoksuun, eli sanalla sanoen triathloniin. Niinpä olen pitänyt viitisen vuotta taukoa suunnistuksesta, jota perheessä harrastettiin aikanaan varsin intensiivisesti. Suunnistusvuosina tuli osallistuttua muutaman kerran Jukolaan, kansallisiin eri puolilla Suomea, yökisoihin ja tietenkin kuntorasteille ja omatoimiharjoituksiin. Muistissa on hyvin myös lasten saattelut omiin lähtöihinsä sekä kisoihin liittyneet jälkipelit.

Tauon jälkeen olen palannut suunnistuksen pariin käymällä kevään aikana parissa kisoissa, ensin Paimiossa Viking Line-rasteilla (ent. Silja-rastit) ja Tuusulassa perinteisillä Vappurasteilla. Seuraavassa ajatuksia lajista ja mainituista kisoista.

Suunnistuksessa on nähtävissä seka muutosta että pysyvyyttä. (Muutos ja pysyvyys oli lisensiaatin tutkielmani otsikko).

Pysyvyyttä edustavat harrastajat. Kun kävelin Paimion kisojen kilpailukeskukseen, joka puolella oli tuttuja kasvoja viiden vuoden takaa. Kaupallisesta näkökulmasta paikalla oli entiseen tapaan Suunnistajan kauppa ja Keltamäki.

Kisajärjestelyt näyttävät muuttuneen hieman asiakaslähtöisemmiksi ja toisaalta virtaviivaisemmiksi.

Asiakaslähtöisyyttä edustaa se, että molemmissa kisoissa on ollut mahdollista valita oma lähtöaika. Tämä on hieno mahdollisuus vaikkapa perheille, jotka voivat näin suunnitella paremmin mahdolliset lasten lähtöihin saattamiset ja vanhempien omat kilpailusuoritukset. Paimiossa unohdin valita lähtöajan ja niinpä jouduin lähtemään ihan joukon häntäpäässä. Tuusulassa valitsin ajan ja pääsin metsään ensimmäisten joukossa.

Virtaviivaistamista näyttäisi edustavan myös luopuminen numerolapuista ja myös se, että tarjolla ainakaan näissä kahdessa kisassa ei ollut irrallisia rastimääritteitä. Numerolappuja en osaa kaivata, koska näin hakaneuloilla pelaaminen (ja paidan pilaaminen) jää pois. Kartassa olevat rastimääritteet tietysti vaativat kartan kääntelyä, joka voi vähän haitata suoritusta.

Teknologista kehitystä näyttää edustavan Emit-leimausjärjestelmään kuuluvan kilpailukortin versio 6, jossa ledi vilkkuu viiden sekunnin ajan leimauksen jälkeen. Minulla oli kotona useitakin vanhoja kilpailukortteja, mutta ostin tällaisen uuden, jotta välttäisin epävarmuuden patterin kestävyydestä.

Omaa suoritusta virtaviivaistin uuden kilpailukortin omistajana niin, että en käytä pahvisia emit-tarkistuslipukkeita. Kortin pitäisi nyt toimia ja jos joskus joku leimaus puuttuu ja suoritus hylätään, ei siitä kuitenkaan tule suurta haittaa.

Paimiossa oli keskimatkan kilpailu ja maastossa oli vielä runsaasti lunta. En ollut pitänyt suunnistuskarttaa vuosiin käsissäni ja tunnelmat K-pisteellä olivat vähän haparoivat. Näkökyky on myös ikääntymisen myötä ”muuttunut” ja 1:10000 karttaa oli vähän vaikea hahmottaa semminkin kun maasto oli tyypillistä välillä pienipiirteistäkin Varsinais-Suomalaista avokalliomaastoa.

Suorituksenhallinta oli vaihtelevaa, tiivistäisin sen niin, että suoritus sujui helpoilla rastiväleillä ja rastipisteillä, mutta vaikeat rastit olivat vaikeita. Ensimmäisellä rastilla onnistuin kiipeämään väärään mäkeen ja vaikeuksia oli myös tiheikössä (sinne ei olisi pitänyt mennä alkuunkaan). Tuli myös todistettua se fakta, että avokallion päälle ei kannata nousta luottaen, että kyllä se rasti sieltä sitten löytyy. Neljän kilometrin tarpominen lumisessa metsässä oli ihan kohtalainen fyysinenkin suoritus. Vaikeuksista huolimatta hieno tapahtuma!

Yksityiskohtana se, että viitisen vuotta varastossa viettäneet suunnistuskengät eivät enää kestäneet uuden kauden avauskisaa. Pohja irtosi kisan aikana liimauksestaan, ei ihme, että juoksu tuntui vähän hassulta loppusuoralla. Koska varusteet on aina hyvä pitää kunnossa, ostin välittömästi uudet Inovit Keltamäeltä.

Tuusulassa oli sitten parin viikon välin jälkeen perinteiset Vappurastit ja matkana taas keskimatka. Maasto oli Keski-Uusimaalle tyypilliseen tapaan hieman ryteikköistä ja ihmisen muovaamaa infrastruktuuria oli alueella melko paljon. Rata oli myös selvästi helpompi kuin Paimiossa, joskin pari haastavaa rastipistettä tiheikköjen keskellä oli. Helppoutta näissä pienemmissä kisoissa tuo sekin, että jos pienemmissä kisoissa löydät mäen päältä rastin, se on todennäköisesti oikea. Isommissa kisoissa samassa mäessä voi olla viisikin rastia. Maastossa oli Tuusulassa edelleen jonkin verran jäätä.

Hieman helpommassa maastossa ja radalla suunnistus sujui jo paremmin. Myös 1:7500 kartta oli tervetullut ikänäköiselle. Pientä koukkua tuli parille rastille, mutta mitään pitkiä hakuja ei tullut. Parilla rastivälillä pystyin tekemään jälkeenkinpäin ajateltuna fiksuja reitinvalintoja hyödyntäen puroja ja polkuverkostoa. Maltoin myös edetä hitaasti ja korostetun varovaisesti vaikeammissa paikoissa. Kohtalaisen hallitun suorituksen jälkeen oli kiva tulla maaliin.

Kaiken kaikkiaan on ollut mukava käydä parissa suunnistustapahtumassa ja varmasti lajia tulee nyt harrastettua aikataulun sallimissa puitteissa. Ajattelin käydä lähiseudun kisoissa, nyt lähiaikoina tällaisia ovat lumitilanteiden vuoksi siirretyt OK Raseborgin Kevätkansalliset ja Ankkurirastit. Suunnistuskausihan on pitkä. Kesä on vähän hiljaisempaa aikaa, ellei osallistu rastiviikoille ja syksyllä on jälleen hienoja tapahtumia.

Näyttäisi siis siltä, että suunnistus mahtuu kivasti ohjelmaan, kauden päätavoitehan on jälleen Ironman Finland Kuopio-Tahko elokuussa. Voi olla, että en mene lyhyempiin triathlonkisoihin lainkaan. Harkitsen vielä Oittaata ja Vantaa Triathlonia.

30.4.202230.4.2022

Tammisaaren vankileiri

Tämä kirja tuli vastaan käyttämässäni kirjapalvelussa ja tartuin siihen kahdesta syystä. Kyse on Raaseporin paikallishistoriasta ja toisaalta oma perheenjäsen on parhaillaan varusmiespalveluksessa Dragsvikissa.

Tammisaaren vankileiri perustettiin Dragsvikin kasarmirakennuksiin sisällissodan jälkeen vuonna 1918. Sinne sijoitettiin vangittuja punakaartilaisia, myöhemmin poliittisia vankeja ja myös muita rikollisia.

Nykyisellään Dragsvikin kasarmit ovat Uudenmaan prikaatin käytössä. Kasarmirakennukset ovat alunperin venäläisten suunnittelemia ja ne olivat ennen Suomen itsenäistymistä venäläisten sotilaiden käytössä.

Kasarmien rakentaminen oli osa laajempaa sotilasrakennushanketta muilla paikakunnilla, ks. lisää täältä. Dragsvikin kasarmit liittyivät alunperin vahvasti nykyiselläänkin tärkeään sotilasstrategiseen teemaan, eli Hankoniemeen ja sen puolustamiseen.

Kuljetukset leirille tapahtuivat junilla, onhan Dragsvik edelleen hyvän junayhteyden päässä.

Leirillä oli enimmillään noin 8500 vankia. Leiri on tullut tunnetuksi olosuhteistaan, sillä noin joka kolmas vanki kuoli leirillä. Korkea kuolleisuus johtui huonosta hygieniasta ja liian vähäisestä ruoasta. Huhuista huolimatta leirillä ei toteutettu teloituksia, mutta 13 vankia ammuttiin karkaamisten yhteydessä.

Kirjassa on runsaasti varsin eksplisiittista kuvausta huonoista olosuhteista. Ruokaa oli vähän, se oli yksipuolista eivätkä kalorimäärät olleet riittäviä. Keskeinen ruoka oli ”kalliokala”, joka oli (epämääräisellä tavalla valmistettua) kuivattua turskaa. Ruokaa jatkettiin puulla, heinällä ja huonolaatuisella viljalla ja eläinperäisillä jätteillä.

Asumisolosuhteet olivat ahtaat ja epähygieniset. Vankeja nukkui huoneissa viidessä kerroksessa ilman vuodevaatteita. Olosuhteet johtivat tautien leviämiseen, joista yhtenä vahvasti esillä olevana oli toisintokuume. Kunnollista sairaanhoitoa ei ollut. Pahimpana aikana noin 30 vankia kuoli päivittäin.

Vankeinhoito oli myös metodeiltaan kehittymätöntä, eikä vangeilla ollut aluksi mitään tekemistä. Myöhemmin aloitettiin pienimuotoinen ”työtoiminta”, joka luonnollisestikin lisäsi ravinnon tarvetta ja kärjisti ongelmia.

Miksi olosuhteet olivat tällaiset? Kyse oli ennenkaikkea kyvyttömyydestä huoltaa näin mittavaa vankijoukkoa. Ruokaa olisi tarvittu määriä, joita ei pystytty toimittamaan.

Itse varuskunta-alueen lisäksi kirjassa on paljon paikallisille tuttuja asioita 100 vuoden takaa. Venäläiset sotilaat kävivät ravintola Knipanissa ja paikkakunnan asioista kirjoitetaan Västra Nyland-lehdessä.

Tuttuja ovat myös kylät. Eräs tarina kertoo Backgrändin kylästä, jossa asuva äiti käveli päivittäin Dragsvikiin (nykyisillä reiteillä 24 km suuntaansa) viemään leirillä olevalle pojalleen ruokaa. Tarinan mukaan vanginvartijat eivät koskaan toimittaneet ruokaa pojalle, joka kuoli leirillä.

Paikkakunnalla merkittävään paikkaan, eli Mustion linnaan liittyy vahvasti Linderin suku. Kirjassa kerrotaan, kuinka Suomen koko teollisuushistoriankin kannalta merkittävä henkilö, Hjalmar Linder kiinnitti huomiota punavankien huonoihin oloihin leireillä ja kirjoitti asiasta Hufvudstadsbladetiin. Kirjoituksen seurauksena Linder muuttui kansalliseksi persona non grataksi ja joutui pakenemaan maasta.

Kirja oli mielenkiintoinen, detaljeja täynnä ja lähdekriittinen. Paikalliselle tietysti vielä erityisellä tavalla kiinnostava. Uutisiin kaikenlaisista kauheuksista on nykypäivänä tottunut, joten olosuhteiden kuvaukset sinällään eivät juuri hetkauttaneet. Sinällään kuitenkin pysäyttävä ajatus noin 50-vuotiaalle kansalaiselle on se, että näistä tapahtumista on vain noin 100 vuotta.

Lisää Tammisaaren vankileiristä Wikipediassa.

Kuvia leiriltä näkee tästä.

Sture Lindholm 2018. Vankileirihelvetti Dragsvik – Tammisaaren joukkokuolema 2018. Jyväskylä, Atena. (Suomentanut Anu Koivunen).

16.4.202216.4.2022

Monipuolinen ja ajan hermolla oleva kirja johtamisesta

Työelämä, johtaminen ja organisaatiot ovat alati muutoksessa. Tällä hetkellä puhutaan paljon itseohjautuvuudesta ja sen vaikutuksista organisoitumiseen ja johtamiseen. Toimintaympäristön näkökulmasta tässä ajassa korostuu kompleksisuus. Itseohjautuvampien organisaatioiden uskotaan pärjäävän paremmin kompleksisemmassa maailmassa.

Näillä ajankohtaisilla aiheilla ja muutostrendeillä on merkittäviä vaikuttavia johtamiseen. Johtajat tarvitsevat ”johtamisvainua”, joka tarkoittaa ymmärrystä itsestä, kanssatoimijoiden tarpeista ja muuttuvasta toimintaympäristöstä. Näin kiteyttää kirjan toimittaja Annastiina Mäki johdantoluvun alussa.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään vainua itseen, toisessa vainua yhteisöön ja kolmannessa käsitellään vainua johtamisympäristöön.

Johdannon lisäksi artikkeleita on 15 kappaletta. Artikkelit ovat suhteellisen lyhyitä ja ne menevät suoraviivaisesti asiaan. Sivuja kirjassa on noin 300.

Kirjan artikkeleissa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä. Lyhyessä esittelyssä ei kuitenkaan voi käsitellä seikkaperäisesti kaikkia artikkeleita. Seuraavassa vähän eri laajuudella nostoja eri artikkeleista.

Pauli Juuti kirjoittaa huonosta johtamisesta (hän on kirjoittanut teemasta kokonaisen kirjankin, ks. esittelyni täältä). Juuti kirjoittaa osuvasti johtajaan kohdistuvista ristiriitaisista paineista. Ylempää tulevat taloudellisiin tuloksiin, työsuorituksiin ja työskentelyn laatuun ja toiminnan tehostamiseen sekä muutoksiin liittyvät vaateet. Alempaa tulevat esimerkiksi palkkaukseen, työhyvinvointiin ja kohtelun oikeudenmukaisuuteen liittyvät odotukset. Eri puolilta tulevat vaateet saattavat kuormittaa johtajaa. Jos johtajan tasapainoilu epäonnistuu, hän jää yksin. Johtajan tulisi pystyä työstämään kohtaamiaan tunteita. Tässä voivat auttaa vertaistuki tai tukihenkilöt.

Mikael Nederström kirjoittaa johtajuudesta ja ajattelun vinoumista. Narsismi on eräs johtajien persoonallisuuteen liittyvistä piirteistä. Se on aiheellista, koska narsismia esiintyy enemmän johtajien kuin muun organisaation keskuudessa. Johtamisen kannalta merkityksellisiä piirteitä narsismissa ovat ylimielisyysharha (liiallinen itsevarmuus omia päätöksiä kohtaan) ja vahvistusharha (taipumus etsiä todisteita omien päätösten hyvyydelle). Artikkelissa annetaan vinkkejä miten ajattelun vinoumia voi tunnistaa rekrytoinnissa ja miten niitä voidaan työstää valmentamalla.

Lars Sundholmin artikkelissa pidin siitä, että hän toi esiin itseohjautuvuuden pitkän tradition. Teema on pitänyt pintansa kymmeniä vuosia ja sen parissa on syntynyt paljon tutkimusta, joka on juuri nyt ajankohtaista. Sundholm kiteyttää, että itseohjautuvuus on osa persoonallisuutta, mutta sitä on mahdollista tukea ja valmentaa. Itseohjautuus ei poista johtamisen tarvetta, mutta johtamista pitää ajatella uudella tavalla.

Minna Janhonen kirjoittaa resilienssistä. Ihmisten näkökulmasta resilienssi tarkoittaa vaikeisiin elämäntapahtumiin tai -vaiheisiin sopeutumista. Organisaatioiden yhteydessä resilienssi liittyy muutoksista ja kriiseistä selviytymiseen. Resilienssi ei ole passiivista sopeutumista vaan aktiivista toiminnan sopeuttamista ja muovaamista. Organisaation resilienssin keskeisiä ominaisuuksia ovat ihmistä arvostava johtaminen ja kulttuuri, toimiva vuorovaikutus ja verkostot sekä kyky eteenpäin kurottavaan muutosvalmiuteen. Resilienssi on taito jota voi oppia ja jossa voi kehittyä. Keskeistä on ymmärtää, että yksilön kyky sopeutua muutokseen kietoutuu organisaation kykyyn säilyttää toimintakykyisyytensä.

Palautuminen on keskeinen teema nykyisessä työelämäkeskustelussa. Riikka Moisio ja Hanna Starczewski kiteyttävät artikkelissaan, minkälaisia voimavaaroja ja kuormitustekijöitä työkontekstiin voi liittyä ja miten persoonallisuuden piirteet liittyvät palautumiseen ja sen tarpeeseen. Tässä artikkelissa oli paljon minulle uusia näkökulmia!

Milla Kansonen ja Laura Nissilä kirjoittavat diversiteetistä mm. lainsäädännön, vastuullisuuden, työnantajakuvan sekä oppimisen ja innovatiivisuuden näkökulmista. He myös antavat vinkkejä miten monimuotoisuutta tukevaa rekrytointia voi rakentaa.

Reetta Kiukasen artikkelin teemana on myötäylpeys. Se on osa yhteisöllisyyden johtamista. Myötäylpeys ei ole pelkästään toisten menestyksestä iloitsemista vaan se on myös arkisen työn tunnistamista ja tunnustamista. Myötäylpeyttä johdetaan tunnistamalla yhteiset hurraamisen paikat!

Anita Rintala-Rasmus ja Salla Hälikkä kirjoittavat puheeksiottamisesta. Artikkelissa hyödynnetään konkreettista esimerkkicasea ja annetaan valmentavia työkaluja ratkaisuhakuiseen etenemiseen. Tämän artikkelin sisältö on tärkeä työkykyjohtamisen näkökulmasta.

Harri Jalosen artikkeli liittyy kompleksisuuteen. Kirjoituksen keskeinen teesi on, että johtaminen on sovitettava toimintaympäristöön. Artikkelissa esitetään Grintin (2005) havainnollistus, jossa eritellään johtamista kahdella akselilla: pystyakselilla on ratkaisun epävarmuus ja ongelman luonne ja vaaka-aksellla vallan perusta ja toiminnan legitimiteetti. Kiinnostavasti nousee esiin kolme johtamisen arkkityyppiä: ”komentojohtaminen”, ”hallintajohtaminen” ja ”johtajuus”. Johtamisen arjessa tarvittavat johtamistyylit sekoittuvat. Olennaista onkin toimintaorientaatio istuu tulkintaan tilanteesta. Jalosen Artikkeli oli itselleni yksi eniten uusia ajatuksia herättänyt kirjoitus.

Toinen itselleni erityisen isosti kolahtanut artikkeli oli Annastiina Mäen organisaatiosiiloja käsitellyt kirjoitus. Tässä artikkelissa lähes joka lause oli suurta viisautta. Siiloihin tulee suhtautua armollisesti, sillä niitä on mahdotonta täysin välttää. Johtamisotetta tulee viedä yksilölähtöisestä yhteisölähtöiseksi. Siilokorkeutta voi laskea kun tunnistetaan toiminnan risteyskohtia. Siilot voidaan myös valjastaa yhteiseksi hyväksi tukemalla mosaiikkimaista toimintakulttuuria. Siinä korostuu kokonaiskuvan tärkeys. Siilojen välille syntyy kytköksiä kun ihmiset ja ryhmät työskentelevät eri kokoonpanoissa. Ihmiset työskentelevät useissa eri rooleissa ja monella eri toiminta-alueella. Toimitaan vaihtuvissa rooleissa: välillä ollaan johtajana ja välillä johdettavana. Johtamisen tärkeä tehtävä on luoda edellytyksiä siilojen väliselle yhteistyölle ja yhteisen päämäärän rakentumiselle.

Lauri Luodon artikkeli verkostoaseman kehittämisestä ja Marika Tammeadin artikkeli johtamisen metataidoista olivat myös kiinnostavia. Samoin Paula Holtarin ja Liisa Maija Sainion akateemista maailmaa käsittelevä kirjoitus herätti ajatuksia. Kun vielä todetaan, että Pauliina Pihlajaniemi kirjoittaa kiinnostavasti tunteista muutoksessa ja Kirsi Karlamaa ketterästä johtoryhmästä ajatuksia herättävästi, onkin kaikki kirjan artikkelit käyty läpi.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli itselleni yksi parhaista viime aikoina lukemistani työhön liittyvistä kirjoista. Teos on kiinni ajankohtaisissa teemoissa kuten kompleksisuudessa, itseohjautuvuudessa, palautumisessa, diversiteetissä ja resilienssissä ja tuo näihin kiinnostavia tutkimukseen pohjaavia näkökulmia. Kirja on hyvin jäsennelty ja kirjoitukset ovat ”tehokkaita”. Tiiviit artikkelit antavat paljon!

Lukusuositus kaikille niille, jotka haluavat kehittää johtamisvainuaan!

Annastiina Mäki (toim.) 2022: Johtamisvainu. Näkemyksellisyyttä johtamiseen. Basam Books.

15.4.2022

Työolot ja työkyky korona-aikana – mitä tutkimukset ja data kertovat?

On vaikeaa sanoa, milloin ”korona-aika” loppui tai loppuu. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kuitenkin kyseistä aikaa, tarkemmin sanoen vuosia 2020 ja 2021, tutkimusten ja datan valossa. Tarkoituksena tiivistää keskeisiä työelämässä tapahtuneita muutoskulkuja ja ilmiöitä. Kirjoituksen keskeinen viesti on, että työelämä ei ole suinkaan merkittävällä tavalla huononemassa ja ongelmat lisääntymässä. Signaaleja huolista kuitenkin on, ilmiöt muuttuvat ja huomiota on tarpeen kiinnittää uusiin kohteisiin.

Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi –tutkimuksen mukaan työtyytyväisyys ja koettu työkyky ovat hieman heikentyneet ajasta ennen koronaa. Myös työuupumusoireilu on yleisempää kuin ennen koronaa. Nuorten aikuisten (alle 35-vuotiaat) työhyvinvointi on muita heikompaa. Hybridityössä voidaan paremmin kuin etätyössä ja läsnätyössä. Vertailuissa on kuitenkin huomioitava, että pelkästään läsnätyönä tehtävä työ jo ammattirakenteenkin osalta eroaa työstä, jota voidaan tehdä etätyönä ja läsnätyönä.

Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometrin keväällä 2022 julkaistut ennakkotiedot jatkavat barometrin pitkiä aikasarjoja. Todettakoon, että uusimmassa aineistonkeruussa on tapahtunut hieman muutoksia, joka saattaa vaikuttaa tulosten vertailtavuuteen. Etätyötä teki vuonna 2021 ”säännöllisesti” 20 %, ”viikoittain” 11 %, ”kuukausittain” 5 % ja ”satunnaisesti” 11 %. Kokonaisuudessaan etätyötä ainakin satunnaisesti oli tehnyt 47 % vastaajista. Nousua etätyön määrässä vuoden 2020 aineistoon verrattuna on vajaat 20 prosenttiyksikköä.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 joka seitsemäs työntekijä työskenteli koko ajan kotona. Etätyön yleistyminen on jatkunut ja etätyön tekemiseen on löytynyt uusia tapoja myös aloilla, joilla se ei ole aikaisemmin ollut mahdollista. Vuonna 2020 valtiosektorin työntekijöistä 60 % työntekijöistä ilmoitti tehneensä koko tai puolet työajan kotona. Vastaava luku yksityisellä sektorilla oli 26 % ja kuntasektorilla 16 %.

Etätyötä tekevien työskentelyolosuhteista on käyty keskustelua. Työolobarometrin mukaan 85 % vastaajista sanoo, että heillä on käytössään etätyössä rauhallinen tila, 73 % sanoo, että etätyössä pysyy keskittymään paremmin kuin toimistolla ja 81 % sanoo, että etätyö on tuottelias tapa työskennellä.

Työolobarometrin mukaan oman työnsä henkisesti raskaaksi kokeneiden osuus oli hieman kasvanut, samoin arvio omasta henkisestä työkyvystä oli muuttunut hieman heikommaksi. Poissaoloja oman sairauden vuoksi oli vuonna 2021 vähemmän kuin vuonna 2020. Sairauspoissaolojen määrää on vähentänyt etätyö, hygieniatoimet, turvaetäisyydet ja kasvomaskit. Samalla on syytä tunnistaa etätyössä mahdollisesti lisääntynyt presenteeismi.

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan koronakriisillä koetaan olleen sekä myönteisiä että kielteisiä seurauksia. Myönteisiä muutoksia koki 14 %, käännettä huonompaan koki 20 % ja 16 % ei kokenut minkäänlaisia muutoksia. Naiset kokivat miehiä enemmän kielteisiä muutoksia. Esiin nousivat naisvaltaiset alat, koulutusala sekä sosiaali- ja terveysala. Majoitus ja ravitsemusalalla sekä kulttuurialalla työskentelevät olivat väsyneitä jatkuvaan epävarmuuteen ja rajoituksiin. Myönteisiä kokemuksia oli erityisesti kouluikäisten lasten äideillä, jotka tekivät etätöitä. Työntekijöiden halukkuus jatkaa etätyön tekemistä korona-ajan jälkeen on laajaa.

Kelan tilastojen perusteella voidaan tarkastella sairauspäivärahakausien kehitystä. Viimeiset tiedot ovat vuodelta 2020. Pääviesti on, että muissa sairausryhmissä saajien määrä väheni vuonna 2020, mutta mielenterveyden häiriöiden osalta saajien määrä pysyi edellisen vuoden tasolla. Näin vuonna 2016 alkanut nousutrendi mielenterveyden häiriöiden osalta pysähtyi.

Tarkemmassa analyysissä havaittiin, että trendi taittui masennuksen osalta, mutta ahdistuneisuushäiriöiden kasvu jatkui edelleen vuonna 2020. Mielenterveyden häiriöt sairauspäivärahakausien syinä lisääntyivät vuosina 2016-2019 erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä ja naisilla.

Koko vuotta koskevat valtakunnalliset tulokset ammatillisesta kuntoutuksesta eivät ole vielä valmiita, mutta esimerkiksi Varman tiedot kertoivat ammatillisen kuntoutuksen hakemusten vähentyneen. Taustalla olevia syitä voivat olla esimerkiksi terveydenhuollon kuormitus tai työkykyongelmien piiloon jääminen.

Eläketurvakeskuksen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi vuonna 2021 ennätyksellisen vähän ihmisiä. Lasku tapahtui tasaisesti kaikissa sairauspääryhmissä. Mielenterveyden sairaudet ja masennus ovat edelleen suurin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen takana. Työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyssyistä alkaneet eläkkeet korostuvat naisilla ja nuoremmilla ikäryhmillä. Merkillepantava piirre kokonaiskuvassa on se, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt kolmanneksella.

Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan työtapaturmien lukumäärä ja taajuus nousivat vuonna 2021. Vakuutuslaitosten korvaamien työtapaturmien määrä nousi 8 % mutta oli edelleen alemmalla tasolla kuin vuonna 2019. Korona-aika, rajoitukset ja poikkeustilanteet ovat vaikuttaneet olosuhteisiin työpaikoilla. Lisäksi sääolosuhteet ovat olleet voimakkaasti muuttuvia. Myös työpaikkatapaturmien taajuus nousi vuonna 2021 edelliseen vuoteen verrattuna.

Korona-ajan opetuksista työelämään liittyen kannattaa lukea myös Auli Airilan kirjoitus.

Tiivistys tutkimusten ja työkykymittareiden valossa korona-ajasta on:

– henkinen kuormitus työelämässä on hieman lisääntynyt

– etä- ja hybridityö on yleistynyt pysyvästi niillä aloilla joilla nämä työskentelymuodot ovat mahdollisia

– mielenterveys työkyvyttömyyden syynä korostuu edelleen

– nuorten hyvinvointi ja työkyky vaativat huomiota

– sairauspäivärahakaudet ovat kokonaisuudessaan vähentyneet

– mielenterveyden häiriöt sairauspäivärahakausien syinä ovat korostuneet erityisesti nuorilla ja naisilla

– ammatillisen kuntoutuksen sekä työkyvyttömyyseläkkeiden hakemukset vähenivät vuonna 2021

Lopuksi vielä silmäys ajankohtaiseen tärkeään näkökulmaan, työvoimapulaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometrin mukaan eniten on tällä hetkellä pulaa lähihoitajista, sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista, sosiaalityön erityisasiantuntijoista sekä lääkäreistä (ylilääkärit, erikoislääkärit ja yleislääkärit).

Pulaa on myös lastentarhanopettajista, kuulontutkijoista ja hammaslääkäreistä, kodinhoitajista, psykologeista, ravintola- ja suurtaloustyöntekijöistä, toimisto- ja laitossiivoojista, erityisopettajista, ylihoitajista ja osastonhoitajista sekä rakennusalan työnjohtajista.

Elinkeinorakenteen muuttuminen ja digitalisaation eteneminen näkyvät työvoiman ylitarjontaa kuvaavassa listassa. Niinpä ylitarjontaa on esimerkiksi erilaisista virkailijoista, sihteereistä, toimittajista sekä painajista, painopinnanvalmistajista sekä vaattureista, pukuompelijoista ja hatuntekijöistä. Ylitarjontaa on myös monista kulttuurialan ammattiryhmistä.

Työvoiman riittävyys on eittämättä keskeinen näkökulma suomalaiseen työelämään lähivuosina. Tarvitsemme maahanmuuttoa sekä kestävää työelämää, jossa on mahdollista tehdä pitkiä työuria ja osallistua työelämään myös alentuneella työkyvyllä.

15.4.2022

Mielenkiintoinen väitöskirja työkyvyttömyysriskin hallinnasta

Jotta työkyvyttömyysriskin hallinnan ja työkyvyn tuen prosesseja voidaan kehittää, on hyvä seurata tiiviisti teemaan liittyvää tieteellistä tutkimusta. Suoraan työkyvyttömyysriskin hallinnan tai työkyvyn tuen järjestelmiin liittyviä tutkimuksia ei loppujen lopuksi julkaista järin usein. Siksi uudet tutkimukset ovat aina huomion arvoisia!

4.3.2022 tarkastettiin Tampereen yliopistossa Jarna Pasasen väitöskirja The Role of Earnings-Related Social Insurance in Permanent Disability Risk Management, jossa tarkasteltiin pysyvän työkyvyttömyysriskin hallintaa sosiaaliturvajärjestelmän näkökulmasta sekä kartoitettiin vakuutusyhtiöiden roolia onnistuneessa työhön palaamisessa.

Väitöskirja on luonteeltaan neljästä artikkelista koostuva artikkelikokoelma. Eri artikkeleissa käytetään erilaisia aineistoja ja menetelmiä. Aineistot ovat monipuolisia, sillä tutkimuksessa käytetään rekisteri-, kysely- ja haastatteluaineistoa.

Johdantoluvussa tutkimus paikannetaan sosiaalivakuutuksen ja sosiaalisten riskien hallinnan kenttään. Sosiaaliset riskit ovat riskejä, jotka vaarantavat yksilön tai kotitalouden toimeentulon. Perinteisiä riskejä ovat sairaus, työkyvyttömyys, työttömyys, vanhuus sekä perheenhuoltajan kuolema. Uudempia riskejä ovat mm. perheen ja työn yhteensovittamisen haasteet, yksinhuoltajuus ja sosiaalinen syrjäytyminen. Vanhan sosiaalipoliitikon sydän sykähti lämpimästi, kun väitöskirjan viitteissä esiintyi Peter Taylor-Gooby.

Kuten hyvissä väitöskirjoissa tapaa olla, johdantoluvuissa esitetään tarkkaan harkittuja tutkimusta jäsentäviä viitekehyksiä. Tällainen on tässä työssä ensinnäkin Holzmannin ja Jörgensenin (2001) viitekehys, jossa sosiaalisten riskien hallintaa kuvataan kahdella ulottuvuudella: Onko riskinhallinta ”informaalia”, ”markkinoihin perustuvaa” vai ”julkista”. Toinen ulottuvuus muodostuu siitä onko kyseessä ”riskien ennaltaehkäisy”, ”riskien hallinta” tai ”toteutuneen riskin seurauksien hoitaminen”. (käännökset PF)

Niinpä esimerkiksi informaalia riskien ennaltaehkäisyä ovat terveelliset elintavat, hygienia ja investoinnit inhimilliseen tai sosiaaliseen pääomaan. Markkinoilta voi ostaa kaupallisia henkiseen tai fyysiseen hyvinvointiin liittyviä palveluja. Julkinen sektori tarjoaa lainsäädäntöä, jolla varmistetaan terveellinen ja turvallinen työympäristö tai tarjotaan terveys ja sosiaalipalveluja.

Käymättä tätä jäsennystä tämän pidemmälle (ks. taulukko raportin sivulla 19) täytyy todeta sen olevan käyttökelpoinen hahmottamisen tapa, kun pohditaan työkyvyttömyysriskin hallinnan toimintaympäristöä ja muutostrendejä.

Toinen yksinkertainen, mutta hyvä jäsennys on Friesenin 2001 pohjalta hyödynnetty työkyvyttömyysriskin alentamisen areena-viitekehys, jossa tehdään jako makro-, meso-, ja mikrotasoon. Makroa on taloudellinen, sosiaalinen ja lainsäädännöllinen ympäristö. Mesotasolla merkityksellisiä ovat työpaikka, terveydenhuolto ja vakuutusjärjestelmä. Mikrotasoa edustaa työntekijä. Varsin toimiva jäsennys tämäkin esimerkiksi toimintaympäristöanalyyseihin!

Kolmantena jäsennyksenä esitetään ”työkyvyttömyyden polku”. Siinä kuvataan polku työkyvyttömyyseläkkeelle varhaisten työkykyongelmien ja pidentyvien poissaolojen kautta. Polun varrelle sijoitetaan eri toimijoiden rooleja (työpaikka, työterveyshuolto ja sosiaalivakuutusjärjestelmä).

Kuten monet graduntekijätkin ovat seminaareissa ja ohjauksessa kuulleet, teorian ja empirian kohtaamattomuuden ongelma vaanii alati opinnäytteiden tekijää. Tässä työssä Pasanen onnistuu kuitenkin integroimaan hienosti omat tutkimuskysymyksensä esittämiinsä viitekehyksiin.

Konkreettiset tutkimuskysymykset ovat:

1. Mitkä työntekijään ja vakuutusyhtiöön liittyvät tekijät ennustavat menestyksellistä työhönpaluuta tapaturman tai sairastumisen jälkeen?

2. Mikä on sosiaalivakuutuksen rooli työhön paluussa?

3. Mitkä ovat mekanismeja, joiden kautta vakuutusyhtiöt voivat vaikuttaa työhöpaluuprosessin tuloksiin?

Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan rekisteriaineistolla pysymistä työssä vakavan työtapaturman (=tapaturma, joka aiheutti vähintään 30 päivän poissaolon) jälkeen. Tulosten mukaan 85 % työntekijöistä osallistui työelämään ainakin yhtenä vuotena viiden vuoden tarkasteluajanjaksolla. Työhön osallistuminen kuitenkin väheni lineaarisesti seuranta-ajan kuluessa. Muun muassa kuntoutujan ikä, tulot, työn luonne sekä tapaturman luonne vaikuttivat työhönpaluun onnistumiseen.

Toisessa artikkelissa tarkasteltiin haastatteluaineistolla mekanismeja, joilla vakuutusyhtiö voi vaikuttaa onnistuneeseen työhönpaluuseen. Tulokset osoittivat, että prosessin sujuvuus, asiakaslähtöisyys, informaation ja ohjauksen laatu sekä palveluasenne olivat merkityksellisiä.

Kolmannessa artikkelissa tarkasteltiin niin ikään haastatteluaineistolla kuntoutujien käsityksiä vakuutusyhtiön rooleista ja työhönpaluun kannalta merkityksellisistä mekanismeista. Rooleiksi määrittyivät rahoittajan, koordinaattorin ja johtajan (leader) roolit. Tulokset osoittivat kiinnostavasti, kuinka vakuutusyhtiölle on tarpeellista hyödyntää demokraattisia ja osallistavia menetelmiä kuntoutukseen liittyvässä päätöksenteossa, suunnittelussa ja toimeenpanossa.

Neljännessä artikkelissa hyödynnettiin kyselyaineistoa, kun selvitettiin sosiaalivakuuttajaan liittyviä tekijöitä, jotka ovat merkityksellisiä onnistuneessa työhönpaluussa. Tulosten mukaan seuraavilla tekijöillä oli merkitystä: korkealaatuinen informointi ja ohjaus, asiakaslähtöisyys, prosessin sujuvuus ja positiivinen palveluasenne.

Kaiken kaikkiaan Pasasen tutkimuksen tulokset ovat arvokkaita, koska ne osoittavat, että vakuutusyhtiön prosessit ja asenne ovat merkityksellisiä työhönpaluun näkökulmasta. Siksi prosesseihin ja asiakaspalveluun kannattaa panostaa. Ne näyttäisivät vaikuttavan paitsi palvelukokemukseen, myös tuloksiin.

Vielä pari sanaa tieteellisestä näkökulmasta. Pasasen väitöskirja on monipuolista dataa ja menetelmiä hyödyntävä hallittu tutkimus, jossa oma tutkimustehtävä integroidaan hienosti tutkimusongelman kannalta keskeisiin viitekehyksiin. Sosiaalipoliitikkotaustaisena ihmisenä oli mielenkiintoista lukea vakuutustieteen alaan kuuluva opinnäyte.

Tiedote ja väitöskirja ovat saatavissa täältä:

https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/jarna-pasanen-tyoelakeyhtiot-pystyvat-omalla-toiminnallaan-ehkaisemaan-pysyvaa

***

Tässä vielä pari sanaa kahdesta muusta melko uudesta työkyvyttömyysriskin hallintaan liittyvästä väitöskirjasta.

Minna Pihlajamäen väitöskirja Identifying Temporary and Permanent Disability Risk with Two Questionnaires in Occupational Health Services tarkastettiin Tampereen yliopiston ja terveysteknologian tiedekunnassa 12.2.2021.

Tutkimuksessa havaittiin, että ”Terveyskysely” ennustaa eri toimialojen työntekijöiden sekä ”Voimavarakysely” tietointensiivisten toimialojen työntekijöiden ohimenevää ja pysyvää työkyvyttömyyttä. Terveyskysely tunnistaa ”korkean riskin” ryhmän itse ilmoitettujen terveysongelmien perusteella, kun taas Voimavarakysely tunnistaa riskin kognitiivisten ongelmien perusteella.

Tulokset ovat merkittäviä, koska kyselyihin kohdistuu paljon odotuksia työkyvyttömyysriskien ennustamisessa ja toimenpiteiden oikea-aikaisessa kohdentamisessa.

Tiia Rehon 27.3.2020 väitöskirja Frequent Attenders of Occupational Health Primary Care and Work Disability tarkastettiin Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologin tiedekunnassa 27.3.2020.

Rehon saama päätulos on, että työterveyshuollon sairaanhoidonpalvelujen suurkuluttajuus on yksi mahdollinen indikaattori työkyvyttömyysuhassa olevien potilaiden tunnistamiseen.

Tutkimus on ajankohtainen, sillä alalla keskustellaan tällä hetkellä vilkkaasti, miten työkyvyttömyysriskin ennustamisessa voitaisiin hyödyntää erilaisia datalähteitä, mm. työterveyshuollon tietoja (ks. keskustelusta esim. tämä).