Tällä viikolla työpaikkani järjesti tilaisuuden, jossa keskusteltiin muun muassa johtamisesta haasteellisina aikoina. Kollegani Susanna Gardemeister bloggasi jo aikaisemmin tällä viikolla tästä teemasta.
Seuraavassa pohdin johtamista neljästä eri näkökulmasta.
Johtaminen ja tuottavuus
Suomen etsiessä jo jopa hieman epätoivoisesti uusia menestyksen eväitä, huomio kiinnittyy myös tuottavuuteen ja tuottavuuden kasvua aikaansaaviin tekijöihin.
Johtaminen vaikuttaa osaltaan tuottavuuteen. Tästä teemasta on kirjoittanut esimerkiksi Ossi Aura useissakin kirjoituksissa. Eri aikoina tarvitaan erilaista johtamista. Aikaan ja työhön sopimattomalla johtamisella ei saada aikaan toivottuja tuloksia.
Ari Väänäsen ja Jussi Turtiaisen toimittamassa hienossa kirjassa Suomalainen työntekijyys tulee esiin, kuinka tuottavuuden luonne on muuttunut yli aikojen.
Maa- ja metsätalousvaltaisessa yhteiskunnassa tuottavuutta haettiin fyysisestä ponnistelusta. Mitä hikisempi paita, sen parempi tulos. Johtajan tehtävänä oli valvoa ponnistelun määrää.
Teollistuvassa yhteiskunnassa ja palvelualojen kasvaessa tuottavuudessa korostui teknis-älyllisyys. Tähän ajattelutapaan kuuluvat keskeisesti prosessikaaviot. Johtaja valvoi ponnistelun määrää prosessin sujuvuutta.
Palvelu- ja tietotyön dominoimassa yhteiskunnassa tuottavuutta määrittävät sosiaaliset, emotionaaliset ja psykologiset tekijät.
Nykyaika asettaa johtamiselle siten aivan uusia vaatimuksia. Johtamisella on vaikutettava aikaisempaa hienovaraisemmin työpaikan sosiaalisiin suhteisiin, johdettavien mieleen ja vireeseen. Itsensä johtamisessa korostuvat niin ikään mielen hallinta ja vireen ylläpitäminen. Näistä mielen johtamisen teemoista on kirjoittanut mm. Helena Åhman erinomaisesti.
Viimeisen vuoden aikana julkaistut johtamiskirjat korostavat runsaasti johtamisen inhimillisyyttä. Arto Hiltunen, mutta myös Dettmann (Saarikoski) ja Sarasvuo kertovat kukin omalla tavallaan, kuinka johtamisessa on lopulta kyse elämästä ja inhimillisyydestä. Alahuhdan paljon esillä olleessa kirjassakin henkilöstön ja henkilöstön kehittämisen näkökulma on runsaasti esillä, joskin hieman toisella tavalla.
Ajankohtaisia termejä, joilla nykyaikaista johtamista on kuvattu, ovat myös jaettu johtaminen, palveleva johtaminen ja mahdollistava johtaminen. Kirjoituksissa korostetaan myös “johtamista keskeltä”. Tätä tukee myös fyysisen työympäristön muutos, jossa johtajat siirtyvät kulmahuoneista tai johtajien kerroksista yhteisiin monitoimitiloihin niin, että korkeintaan lasiseinä erottaa heidät muista työntekijöistä.
Ajankohtaisen sloganin mukaan “johtaminen on viestintää.” Johtaminen on aina ollut viestintää, mutta nyt se on enemmän kuin koskaan, koska viestinnällä (sanoilla) voidaan vaikuttaa juuri niihin asioihin, jotka ovat merkittäviä tämänpäivän työssä tulosten tekemisen kannalta.
Maailma muuttuu ja myös tarvittava johtamistyyli. Ajastaan perässä laahaavaa johtamistyyliä soveltava johtaja ei menesty.
Pehmeä johtaminen kovina aikoina
Mutta ajat ovat ovat vaikeita. Organisaatioissa yksityisellä ja julkisella sektorilla joudutaan tekemään päätöksiä, jotka merkitsevät toiminnan uudelleenorganisoimista ja supistamista. Miten nykyaikaisen osallistavan ja “pehmeän” johtamistyylin vaade sopii koviin aikoihin?
Jos johtaminen on pelkkää päätöksentekoa prosessikaavion mukaan, kovat ja epämieluisat päätökset on helppo tehdä. Päätöksen voi kommunikoida teknisillä välineillä ja sen jälkeen johtaja voi vetäytyä takaisin etäisyyden päähän.
Johtaja on huomattavasti vaativammassa johtaistilanteessa käyttäessään nykyaikaista johtamistyyliä. Hän joutuu kohtaamaan ihmiset joita päätös koskee, perustelemaan ja ottamaan asianosaisten reaktioita vastaan.
Olen vuosien varrella eri tilaisuuksissa kuullut monia luentoja, joissa on kerrottu kuinka irtisanomiset ja toimipaikkojen laukkauttamiset on kerrottu face-to-face asianosaisille. Vuosienkin päästä kertojat ovat vaikuttuneita tilanteista ja kiitollisia siitä tekemästään valinnasta, että kohtasivat ihmiset, joita negatiiviset uutiset koskivat. Uskon, että tuntemus on ollut sama toisella osapuolella.
Vaikeiden tilanteiden oikeanlainen johtaminen antaa kaikille osapuolille paremmat mahdolisuudet jatkoon, vaikka tiet eroavatkin. Viestintä on tärkeää tässäkin. Miten sanat asetetaan, saattavat jäädä viestin saajalle loppuelämäksi mieleen. Erinomainen kirjoitus tästä teemasta on Ari Rämön postaus “Milloin ihminen muuttuu arvottomaksi?”
Johtaminen ja kansalliset projektit
Hyvinvointivaltion rakentaminen Suomessa ja myös monissa muissa maissa oli kansallinen projekti. Sosiaaliturvan parantamiseksi oli helppo luoda laajoja poliittisia koalitioita ja löytää sitoutumista. Olihan päätösten tavoite parantaa turvallisuutta ja tasa-arvoa ja samalla kansallista eheyttä.
Hyvinvointivaltioiden uudelleenmuotoilusta ja kilpailukyvyn lisäämisestä tuntuu olevan huomattavasti vaikeampi muovata kansallista projektia. Laajaa sitoutumista on vaikea löytää. Päätöksiä tehdään sen mukaan, mihin valtaresurssit riittävät. Kansallinen eheys muuttuu eriytymiseksi milloin minkäkin jakolinjan mukaan.
Yhteisen vision ja strategian luomisesta Suomelle ei valitettavasti ole vakuuttavia näyttöjä viime vuosilta.
Viestintä on tärkeää myös kansallisen tason johtamisessa. Merkitykselliseksi tulee joukkoviestinten ja sosiaalisen median käyttö. Eleet, ilmeet ja kuvat saattavat nousta jopa tärkeämmiksi kuin ne sanat, jotka sanotaan.
Miten luoda kansallinen projekti ja yhtenäisyyttä vaikeiden päätösten aikana on kysymys, jota monien maiden päättäjät joutuvat pohtimaan.
Sota-ajan johtaminen
Sota on äärimmäinen tilanne, jossa johtamisella on suuri merkitys. Suomessa Tuntematon Sotilas on selattu moneen kertaan loppuun, kun on mietitty suomalaisen johtamien syvintä olemusta.
Jokin aika sitten katsoin toiseen maailmansotaan sijoittuvan TV-sarjan Band of Brothers. Sarja kuvaa yhden laskuvarjokomppanian vaiheita ennen sotaa ja sodan aikana.
Sarja on kuvattu tavalla, joka välittää poikkeuksellisen realistisesti sodan olosuhteita katsojalle. Kun komppania esimerkiksi taistelee kylmissä olosuhteissa huonoissa varusteissa, katsoja alkaa itsekin hytistä kylmästä kotisohvalla.
Vieläkin mieleenpainuvampaaa sarjassa on kuitenkin se, miten sotilaat lähtevät suorittamaan lähes epätoivoisilta näyttäviä tehtäviä harventunein rivein, väsyneinä ja vajavaisin varustein. Vaikka onnistumisen mahdollisuudet näyttävät pieniltä ja kuoleman riski on suuri, sotilaat lähtevät taisteluun.
Vastaus ei löydy rintamakarkuruuden sanktioista, vaan siitä, että sotilaat haluavat seurata johtajaansa, johon he luottavat ja jonka kanssa he haluavat taistella, vaikka olosuhteet ovat huonot ja onnistuminen epävarmaa.
Siinä, miten johtaja saa omalla toiminnallaan ääriolosuhteissa aikaan tällaisen sitoutumisen, ollaan vaikeiden aikojen johtamisen peruskysymysten äärellä. Kun tässä onnistutaan, johtajaa seurataan mihin vain.
Kuva: Pixabay.com