Pentti Sydänmaanlakka on kokenut johtamisen asiantuntija. Hän on työskennellyt yksityisen sektorin organisaatioissa ja konsultoinut johtamisen kehittämiseen liittyen lukuisissa yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioissa. Sydänmaanlakka on kirjoittanut sarjan kirjoja, joiden yhteinen nimittäjä on älykäs johtaminen. Viimeisimmän kirjan teemana on älykäs julkinen johtaminen. Tarkastelu keskittyy pääosin valtionhallintoon sekä kuntasektoriin. Kirjaa varten on haastateltu pariakymmentä julkisen sektorin keskeistä vaikuttajaa ja johtajaa.
On hyvä, että julkisen johtamisen tarkastelu tuodaan samaan keskusteluun yksityisen sektorin kanssa. Julkisen sektorin johtamiseen liittyy paljon myyttejä ja mutu-tietoa. Yleensä näissä näkemyksissä johtamisen laatu arvioidaan huonommaksi kuin yksityisellä sektorilla. Tutkimuksia, joissa olisi vertailtu johtamista kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti yksityisellä ja julkisella sektorilla on yllättävänkin vähän. Tutkimus on siilottunutta, sillä sektorien sisäisistä tutkimuksista ei ole pulaa.
Kirjan johtamiseen liittyvä viitekehys on Sydänmaanlakan aikaisemmista teoksista jo tuttu malli, jonka keskiössä ovat itsensä, yksilöiden ja tiimien, organisaatioiden, verkostojen ja ekosysteemin johtaminen. Mallin ulkokehällä on moninaisuuden johtaminen sekä tulevaisuuden johtaminen, strateginen ajattelu sekä jatkuva uudistuminen. Kyse on siis varsin kokonaisvaltaisesta mallista, joka käsittää nykyaikaisten johtamisoppien keskeiset elementit. Malli on mielestäni hyvä.
Kirjan ensimmäisessä kappaleessa käsitellään julkisen johtamisen ajankohtaisia haasteita. Keskeisimmäksi näistä nousee toimintaympäristön muutosvauhdin nopeutuminen sekä muutoksen aikaisempaa suurempi arvaamattomuus. Julkisen sektorin organisaatiot kohtaavat maailman, joka on kompleksinen ja jonka ongelmat ovat pirullisia. Sydänmaanlakka toteaa, että julkisen sektorin suunnittelu-, päätöksenteko-, johtamis-, sekä organisaatiokulttuuri ovat vanhanaikaisia, eivätkä ne toimi tässä ajassa.
Tämä on yksi kirjan keskeisin jännite: Koska toimintaympäristö muuttuu, myös julkisen sektorin on muututtava. Julkinen sektori on kuitenkin hidas muuttumaan ja sitä on vaikea muuttaa johtamisella. Käytännön esimerkin tästä tarjoaa ajankohtainen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote-uudistus). Miksi julkisen sektorin muuttuminen on niin tahmeaa, sitä ei kirjassa juuri analysoida. Syitä jäykkyydelle ovat muun muassa eri ryhmien intressit, ideologiset näkemykset sekä instituutioiden polkuriippuvuus.
Nopeasti muuttuva toimintaympäristö korostaa strategisen ajattelun merkitystä. Tämä tiivistetään kirjassa seuraavasti:
Tällä tarkoitetaan herkkyyttä havainnoida ja ennakoida heikkoja signaaleja sekä nopeaa reagointia organisaation kaikilla tasoilla. Yllätyksellisessä toimintaympäristössä strategia kehkeytyy toiminnassa ja vuorovaikutuksessa, eikä niinkään suunnittelusessioissa. Strateginen ajattelu edellyttää kokonaisvaltaista älykkyyttä; käytännöllistä, rationaalista, emotionaalista ja kulttuurista. Strategia on merkityksen luomista, jatkuvia kokeiluja, innostavaa dialogia ja inspiroivan vision rakentamista.
Kappaleessa kaksi esitellään julkishallinnon johtamisen uusi viitekehys. Taustaksi esitellään johtamisajattelun kehittymistä johtamistieteissä. Kirjan liitteeseen on koottu tiivistelmä keskeisistä johtamisen suuntauksista. Lisäksi arvioidaan, mikä voisi olla kunkin suuntauksen pääanti julkiseen johtamiseen.
Julkisen sektorin haasteiksi nousevat muun muassa ylhäältä alas-johtamisen dominointi, arvojohtamisen puute sekä jaetun johtajuuden heikkous (johtajakeskeisyys). Tämä osuus on yksi kirjan hyödyllisimmistä sellaiselle lukijalle, joka yrittää saada kirjasta aineksia nimenomaan julkisen sektorin organisaation johtamisen kehittämiseen.
Vaikka julkisen sektorin johtaminen on kehittynyt paljon, sen perinne on byrokraattinen hallintojärjestelmä. Johtamisen tulisi kehittyä kohti dynaamisempaa johtamisjärjestelmää. Tässä muutoksessa keskeisiksi teemoiksi Sydänmaanlakka nostaa seuraavat:
- byrokratian purkaminen
- siilojen purkaminen
- verkostomaisen toiminnan korostaminen
- jatkuva uudistuminen
- strateginen ajattelu ja ketteryys
- tehokas toiminta ja operatiivinen ketteryys
- jaetun johtamisen korostuminen
Kirjassa esitellään älykkään julkisen organisaation malli. Se on strategisesti johdettu, avoin systeeminen verkosto, jonka peruslähtökohtia ovat asiakaslähtöinen toimintamalli, kumppanuus ja ihmiskeskeinen organisaatiokulttuuri. Älykäs julkinen organisaatio rakentuu yhteensä 34 erillisestä rakennuspalikasta.
Sydänmaanlakka on kehittänyt mallin pohjalle kyselyn, jonka avulla organisaatiot voivat analysoida omaa älykkyyttään. Kyselyä on pilotoitu muutamissa kuntaorganisaatioissa. Eniten kehitettävää on ollut yhteistyössä yli yksikkörajojen, luovuudessa ja innovatiivisuudessa sekä palautekulttuurissa.
Kirjan kolmannen kappaleen otsikko on “valtion johtamisen erityispiirteet.” Jakso sisältää runsaasti Suomen julkishallinnon rakenteen peruskuvausta. Tätä tekstiä olisi voinut karsia. Lisäksi tiivistetään julkisen hallinnon kehittämisajatuksia esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusviraston ja OECD:n raportteihin nojautuen. Haasteet ovat laajalti tunnistettuja ja valtionhallinnon uudistamiseksi on meneillään runsaasti toimintaa.
Kappaleessa pohditaan myös presidentin valta-asemaa (tarvitaanko “vallatonta” presidenttiä?), eduskunnan roolia (tarvitaanko 200 kansanedustajaa ja heidän avustajiaan?), sekä poliittisia puolueita (onko puolueita liikaa?). Näitä “politologisia” pohdintoja voi pitää kirjassa pienoisena rönsynä. Kokonaisuudessaan valtionhallintoa koskeva kappale ei kovin hyvin integroidu edellisen kappaleen julkisen johtamisen älykkyyden pohdiskeluun.
Kappaleen neljä aiheena on kunnan johtamisen toimintaympäristö. Tässäkin tarkastellaan ensin perustietoja kunnista ja niiden tehtävistä sekä kunnan johtamista. Esille tuodaan muun muassa kunnan johtamisen kaksoisluonne eli jakautuminen poliittiseen johtamiseen ja virkamisjohtamiseen. Tunnetusti tärkeää on näiden välinen hyvä yhteistyö.
Erityisesti huomiota tulisi kiinnittää strateginen johtamiseen, tuloksiin ja vaikuttavuuteen, suorituksen johtamiseen ja laadukkaisiin kehityskeskusteluihin sekä henkilöstöjohtamiseen ja johtoryhmätyöskentelyyn. Viitteitä siihen, miksi juuri näihin tulisi kiinnittää huomiota, ei esitetä. Esimerkiksi Kevan kuntajohtajiin kohdistuvassa tutkimuksessa havaittiin kuntajohtajien olevan varsin tyytyväisiä johtoryhmätyöskentelyyn.
Kuntajohtamisen keskeiseksi haasteeksi nimetään tutut julkisten palvelujen rahoitus, tarjonta ja laatu. Lisäksi mainitaan tutut teemat kuten elinvoimaisuuden turvaaminen, globalisaatio, väestön ikärakenne, eläköityminen, alueiden eriarvoistuminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvu.
Kunnan johtamisessa korostuu myös verkostojen johtaminen. Keskeisiä kohteita ovat muiden kuntien ohella yritykset, järjestöt sekä media. Teemat tuntuvat tutuilta mm. Suomen Kuntaliiton esiinnostamien hyvän hallitustyöskentelyn kriteerien näkökulmasta.
Case-esimerkkinä esitellään Kouvola, jossa Sydänmaanlakka on ollut yrityksensä kanssa toteuttamassa laajaa kehittämisprojektia. Kouvola on kuin “Suomi pienoiskoossa”. Rakennemuutos on runnonut kaupunkia ja se on toteuttanut kuntaliitoksen, jonka yhteydessä purkautui myös kolme kuntayhtymää. Viiden vuoden palvelussuhdeturva sekä palveluverkkosuoja hidastivat muutosta. Sydänmaanlakka kiteyttää:
On täysin älytöntä pistää kuusi kuntaa yhteen ja noudattaa viiden vuoden palvelussuhdeturvaa ja kolmen vuoden palveluverkkosuojaa. Se on kuin sanoisi työntekijöille, että teidän täytyy uudistua, mutta ette saa uudistua.
Kouvolassa toteutettiin uudistus, jossa mm. yksinkertaistettiin rakenteita, vähennettiin henkilöstöä ja esimiestasoja (esimiesten määrä väheni 20 %), poistettiin “siiloja” ja “omia valtakuntia” ja keskitettiin tukipalveluja. Organisaatio siis yksinkertaistui. Kaupungissa on tapahtunut uudistuksen jälkeen myönteistä kehitystä, vaikka muutos onkin ollut hidasta.
Kunta-sektoria käsittelevässä kappaleessa sivutaan myös sote-uudistusta sekä kuntalain uudistamista vaikkakaan sote-ratkaisun viimeisimmät käänteet eivät kirjaan olekaan ehtineet.
Valtionhallintoa ja kuntasektoria koskevat kappaleet ovat hivenen oudossa paikassa kirjan keskellä johtamisteemojen välissä.
Kappaleessa viisi käsitellään johtajuusosaamisia. Johtajan rooleiksi mainitaan “uudistaja”, “visionääri”, “verkottuja” ja “toteuttaja”. Johtajat kohtaavat työssään pirullisia ongelmia ja paradoksaalisia tilanteita. Paradokseja ovat muun muassa seuraavat käsiteparit: lähellä – etäisyyden pitäminen, toiminnan johtaminen – taustalla pysyminen sekä kärsivällisyys-määrätietoisuus. Johtajan avainosaamiseksi jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä nimetään havainnointi, ennakointi, läsnä oleminen, visiointi ja toimeenpano.
Lopuksi hahmotellaan yhteensä 12 tärkeintä johtamisosaamisen aluetta. Näitä ovat strateginen johtaminen, talouden johtaminen/resurssien johtaminen, valmentava johtaminen, tiimin johtaminen, verkostojen johtaminen, suorituksen johtaminen, osaamisen johtaminen, tiedon johtaminen, muutoksen johtaminen, laatujohtaminen, innovaatiojohtaminen sekä monimuotoisuuden/kultuurin johtaminen. Lista on vaativa ja kuvaa hyvin, kuinka monipuolista johtamisosaamista johtajilta nykypäivänä vaaditaan.
Kuudennessa kappaleessa hahmotellaan älykästä verkostoyhteiskuntaa. Lähtökohtana on älykkään johtamisen tasot itsensä johtamisesta kokonaisen ekosysteemin johtamiseen. Ekosysteemi on makroverkosto, jossa verkosto on yritysten ja organisaatioiden välisten suhteiden muodostama verkostokudos. Ekosysteemin ohjauksen ja johtamisen keinoja ovat hierarkkinen ohjaus, strateginen ohjaus, markkinaohjaus ja sosiaalinen ohjaus. Sopiva ohjausmekanismi on yhdistelmä näitä keinoja. Tyypillistä on, että ekosysteemissä on tasa-arvoisia toimijoita, jolloin hierarkkisen ohjauksen merkitys vähenee.
Globaalissa verkostoyhteiskunnassa julkiset organisaatiot, yritykset ja erilaiset kansalaisjärjestöt toimivat tiiviissä yhteistyössä. Se on avoin verkosto, joka elää jatkuvasti ja pystyy uudistamaan itsensä nopeasti. Se pohjautuu innostavaan visioon sekä siitä johdettuun konkreettiseen strategiaan ja yhteisiin arvoihin.
Kirja päättyy pohdintaan tulevaisuuden johtamisesta globaalilla tasolla. Tässä nähdään tärkeäksi neljä konkreettista askelta: Edistyksen ja hyvän elämän määrittäminen, kuvan luominen nykytilanteesta, tulevaisuuden vision luominen sekä johtamisen määrittäminen. Sydänmaanlakka näkee tämän yhdeksi suurimmaksi johtamistieteen ja hallintotieteen haasteeksi lähivuosina.
Parasta kirjassa on älykkään johtamisen viitekehys ja analyyttinen pohdinta sen soveltuvuudesta julkiselle sektorille. Julkisen sektorin peruskuvaukset ovat melko yleisluonteisia ja älykkään johtamisen malli integroituu lopulta melko löyhästi kohteeseensa. Kuudennen kappaleen verkostoyhteiskuntaa koskeva pohdiskelu on sinällään mielenkiintoinen, mutta senkin yhdistäminen kirjan perusteemaan on vaikeaa.
Julkinen sektori käsitetään kirjassa hyvin pitkälle kokonaisuutena, vaikka esimerkiksi kunta-alan toimialoilla on omia erityispiirteitä, joiden johtaminen lienee erilaista. Kuntaorganisaation moninaisuus on juuri yksi sen johtamisen haasteista.
Jotkut pamfletit ja kevyet selvitykset saavat kirjassa melko paljon painoarvoa. Kirjan sivuaskelet politologian puolelle jäävät onneksi lyhyiksi.
Julkisen sektorin rooli ja tehtävät yhteiskunnassa määritellään poliittisessa prosessissa. Julkisen sektorin roolista, tehtävistä ja näin koosta on yhteiskunnassa erilaisia näkemyksiä. Kenties juuri yhteisen vision puute tekee julkisen sektorin strategisesta johtamisesta niin haasteellista. Tätä näkökulmaa kirjassa ei esitetä.
Julkisen sektorin johtamisen parissa työskentelevän kannattaa kyllä tarttua Sydänmaanlakan kirjaan, varsinkin jos hänen tuotantonsa ei ole aiemmin tuttua. Etenkin johtajanuran alkuvaiheessa oleville kirja antaa rautaisannoksen asiantuntevaa nykyaikaista johtamisoppia. Suosittelen kirjaa joistakin kriittisistä huomautuksistani huolimatta.
Pentti Sydänmaanlakka: Älykäs julkinen johtaminen. Talentum Pro 2015.