Niels Pflaeging: Organize for Complexity

pflaeging

Googlailin kesäloman lopulla uusia kirjavinkkejä sillä ajatuksella, että mitä kirjoja ketteryyttään kehittävän organisaation johtajan tulisi lukea. Erilaisilta listoilta poimin pari kirjaa luettavaksi ja ensimmäisenä vuoroon tuli tämä Niels Pflaegingin kirjoittama kirja, joka on jo muutaman vuodent takaa.

Siinä missä kesällä lukemani palvelumuotoilukirja oli puhelinluettelon paksuinen ja hankalan muotoinen, tämä kirja on ohut, vain noin 130 sivua. Se on myös hyvin visuaalinen, joten luettavaa ei ole paljoa. Lukeminen kestää illan tai kaksi.

Kirja kertoo organisaatioiden muutoksesta taylorismin muokkaamasta hierarkkisesta organisaatiosta itseohjautuvaksi organisaatioiksi. Ensin mainittuja kutsutaan “Alpha-organisaatioiksi” ja jälkimmäisiä “Beta-organisaatioiksi”.

Hierarkkinen organisaatio erottelee perinteisesti “ajattelijat” ja “tekijät”. Se myös luo kolme ongelmaa:

Sosiaalisella tasolla dialogisuus organisaatiossa kärsii ja johtaminen perustuu numeroihin ja jopa pelkoon.

Toiminnallisella tasolla ajaudutaan kapeisiin ja pirstaloituneisiin vastuisiin ja tarvitaan koordinointia, kontrollia, rajapintoja, sääntöjä, standardeja ja hierarkkista valtaa.

Ajallisella tasolla suunnittelun ja toteutuksen väliin syntyy eroa ja tämä johtaa strategioiden tekemiseen, tavoitteisiin, ennustamiseen ja suunnitteluun.

Kompleksisuuden lisääntyessä organisaatiot eivät enää menesty puhtaasti Alpha-tyyppisellä organisaatiolla. Kompleksisen maailman ongelmia ei voida ratkaista standardoinnilla, säännöillä, struktuureilla tai prosesseilla.

Kyvykkäät ihmiset pystyvät ratkaisemaan ongelmia ja on luotava organisaatio, jossa ongelmia päästään ratkaisemaan. Vastaus on “Beta-organisaatio”.

Kyse on myös ihmiskäsityksestä ja ihmisten suhteesta työhön. Beta-organisaatio perustuu ajatukseen, että ihmiset pitävät työstään, he ovat valmiita ottamaan vastuuta ja he ovat valmiita etenemään kohti tavoitteita kun he ovat hyväksyneet ne. Ihmiset eivät motivoidu palkkioista tai pelosta vaan halusta toteuttaa itseään. Jokaisella on luovuutta ja potentiaalia ratkaista organisaatiolle olennaisia haasteita.

Keskeiseksi muodostuu arvoa luovien tiimien sijaan arvoa luova organisaation sisäinen verkosto. (Radikaali) läpinäkyvyys korvaa vanhanaikaisen kontrollin ja keskeisiksi johtamisen periaatteiksi tulevat suhteiden luominen, oppiminen toistojen avulla sekä tuttujen asioiden kehystäminen uudelleen. Johtamisessa keskeistä on oikeiden ihmisten saaminen organisaatioon sekä epävirallisen verkoston johtaminen.

Kirjassa todettiin kiintoisasti kulttuurista. Kulttuuria ei voi muokata vaan se on organisaation “varjo”. Organisaatiolla on kulttuuri, jonka se ansaitsee. Kulttuuri syntyy konkreettisista teoista ja toimintatavoista, joita organisaatiossa tehdään.

Toinen tärkeä ajatus liittyi yksilöllisyyteen. Mikään työn tulos organisaatiossa ei ole pelkästään yhden ihmisen työn tulosta, vaan arvo syntyy ihmisten tai tiimien interaktiosta. Siksi myös osaamisen kehittäminen ei saisi fokusoitua yksilöjen osaamisen kehittämiseen. Eikä palkitseminen saisi olla yksilöllistä.

Olen lukenut aikaisemminkinkin kirjoja itseohjautuvuuden tematiikasta. Tämä kirja oli kuitenkin selkeydessään ja ytimekkyydessään kenties paras kirja teemasta. Visualisoinnit ja kiteytykset varmistivat pointtien perille menemistä. Esitystapa on loistava verrattuna perinteisiin bisneskirjoihin.

Lähes jokainen kirjaan sivu ja aukeama antaa ajattelemisen aihetta. Olen tässä kirjoituksessa nostanut esiin vain muutamia ajatuksia. Kirja on myös uudistettu painos niin, että sen lopussa on Pflaegingin melko laaja haastattelu kirjan tematiikasta.

Organisaatiot ovat eri vaiheissa ottamassa käyttöön “Beta-organisaatioiden” periaatteita organisoitumisessaan, johtamisessaan ja kehitystyössään. Kirjan loppupuolella on ideoita siitä, mitkä ovat tyypilisiä muutosmatkoja organisaatioiden muuttuessa alpha-organisaatiosta beta-organisatioksi. Lisäksi annetaan vinkkejä johtajille, miten muutosta voidaan viedä eteenpäin.

Suosittelen kirjaa johtajille ja esihenkilöille antamaan ajattelemisen aihetta oman organisaation kehittämisessä.

Niels Pflaeging: Organize for Complexity. How to get life back into work to build the high-performance organization. Revised edition. Betacodex Publishing 2014. 

Hannu Uusitalo: Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa

uusitalo

Hannu Uusitalo on ollut monella tavalla läsnä opiskelu- ja työurani aikana. Opiskellessani luin hänen raporttinsa Muuttuva tulonjako: Hyvinvointivaltion ja yhteiskunnan rakennemuutosten vaikutus tulonjakoon  1966-1985 sekä tietenkin tutkimuksenteon oppaan Tiede, tutkimus ja tutkielma. 

Kun opintoni edistyivät, tuli tarpeelliseksi kopioida ja alleviivaten lukea esimerkiksi Uusitalon artikkeli Comparative Research on the Determinants of the Welfare State: the State of the Art. 

Sosiologia-lehdessä vuonna 1985 julkaistu artikkeli Luokkarakenne ja intressien organisoituminen oli merkittävässä roolissa omassa gradussani ja tematiikka kantoi väitöskirjaan saakka.

Tieni Hannu Uusitalon kanssa ovat yhdistyneet myös muuten kuin kirjallisuuden kautta. Työskentelin Uusitalon kanssa samaan aikaan legendaarisessa Stakesissa (sittemmin osa THL:sta) Hakaniemen Ympyrätalossa. Uusitalon työskennellessä Eläketurvakeskuksessa, olin eläkealan töissä minäkin.

Niinpä oli mielenkiintoista tarttua Uusitalon uuteen kirjaan, jossa hän summeeraa uraansa. Kirja sisältää perhetaustan kuvauksen, pääpaino on työurassa, lopussa on vielä erillisiä nostoja eri teemoista.

Uusitalon kuvaukset tutkijanuraltaan vilisevät tuttuja nimiä kotimaiselta ja pohjoismaiselta kentältä. Keskeinen nimi on Erik Allardt ja hänen tutkimusryhmänsä, joka on vahvasti verkottunut pohjoismaisella tasolla.

Oli  hupaisaa lukea kuvauksia kuinka tutkimusryhmällä oli mahdollisuus tehdä kvantitatiivisia analyysejä. Ryhmä sai luvan käyttää Kansaneläkelaitoksen yhteydessä toimivan Sosiaaliturvan tutkimuslaitoksen käytössä olevaa “OSIRIS-tietojenkäsittelyohjelmistoa”, jolla saattoi tehdä esimerkiksi MCA-analyysejä.

Uusitalon tutkimusaiheita ovat olleet yhteiskunnan sosioekonominen rakenne, tulonjako ja hyvinvointivaltion kehitys. Kirjassaan hän kertaa keskeisten tutkimusalueidensa metodologiaa, aineistoja ja myös päivittää joitakin aikasarjoja. Painotus on vanhassa, Uusitalon aktiiviajassa, mutta esiin nostetaan uudemman ajan tutkijoita (jotka yleensä ovat turkulaisia), jotka ovat tehneet tutkimusta samoista aihepiireistä kuin Uusitalo.

Yliopistouran jälkeen Uusitalo siirtyi Stakesiin, sektoritutkimuslaitokseen. Mielenkiintoisella tavalla hän pohtii, kuinka yhteiskunnallisen tiedontuotannon painopiste oli siirtymässä yliopistojen ulkopuolelle Tilastokeskukseen ja tutkimuslaitoksiin. Sosiologiakin oli kääntymässä sisäänpäin, käymään omaa sisäistä keskusteluaan.

Stakesin vuosien kuvaus tuntuu tutulta, joskin murheet olivat määräaikaisella tutkijalla kenties erilaiset kuin ylijohtajalla. Stakesin asema valtionhallinnossa oli monella tavalla paineen alla. Uusitalo nostaa Stakes vuosilta esiin tilastot, rekisterit, kansalliset raportit ja indikaattorit. Hieman yllättäen Uusitalo ei tässä kirjassa noteeraa lainkaan hyvinvointivaltion kannatusta koskevia tutkimuksiaan, vaikka ne 1990-luvun molemmin puolin olivat varsin paljon esillä.

Stakesia vakaammassa Eläketurvakeskuksessa Uusitalo johti suunnittelu, tilasto ja tutkimuslinjaa. Näiltä vuosilta esiin nousevat eläkeuudistusten tukeminen tutkimuksin ja selvityksin, indikaattoreiden kehittäminen sekä uudet tutkimusalueet.

Kirjassa ei samoissa “konkreettisen sosiaalitutkimuksen” liemissä keitetylle aikalaiselle ollut suuria yllätyksiä. Monelle muulle kirja voi kuitenkin tarjota hyvän annoksen viime vuosikymmenten konkreettista sosiaalitutkimusta sekä näkymän siihen, miten tutkimus liittyy päätöksentekoon.

Kirja herätti seuraavanlaisia ajatuksia, liittyen lähinnä kirjassa kuvattuun aikaan ja nykyaikaan.

Ensinnäkin, oli mielenkiintoista havaita, kuinka (tutkijan) työuran alkuvaiheessa valitut teemat pysyvät ja kantavat pitkälle. Uusitalon kohdalla tällaisia olivat varhaiset tutkimusaiheet, kuten tulonjako ja sosioekonomisen aseman ja rakenteen tarkastelu. Näihin hän palasi viimeisessä työpaikassaan ja vielä tässä kirjassaan.

Toisekseen, kun Uusitalo mietti yhteiskuntapoliittisen tiedontuotannon painopisteen siirtyneen yliopistoista tutkimuslaitoksiin ja Tilastokeskukseen, saatamme jälleen olla osin uuden äärellä. Relevantti ja nopeasti hyödynnettävä data syntyy siellä, missä palvelut ja asiakkaat ovat. Niinpä esimerkiksi nopeiten sairauspoissaolojen kehityksestä pystyivät koronakevään aikana kertomaan työterveyshuollot (linkki) ja rahankäytöstä pankit (linkki).

Kolmanneksi, tutkimuksen ja päätöksenteon suhde on muuttunut. Vaikka huolellisesti tehtyjä raportteja tarvitaan edelleen, viime vuosina on korostettu tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämistä sillä oletuksella, että raportteja luetaan vähänlaisesti. Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa korostuu, debatti tapahtuu sosiaalisessa mediassa ja tuloksia halutaan nopeammin käyttöön. Sellaisilla tutkimuslaitoksilla, jotka ovat luonnostaan lähellä päätöksentekijöitä, on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon.

Neljänneksi, pääsy tietoon on parantunut huomattavasti. Dataa on vapaasti saatavilla ja tutkimustuloksiin pääsee helposti verkon välityksellä. Erilaiset tietopalvelut esittävät aikasarjoja ja kansainvälisiä vertailuja visuaalisesti ja helposti ymmärrettävästi. Vapaammin saatavilla olevan tiedon äärelle ovat ryhmittyneet think tankit, konsulttifirmat ja omaa tutkimustoimintaa perustaneet tahot. Myös media tekee “datajournalismia”.

Näistä muutoksista huolimatta pitkäjänteistä ja tieteelliset mittapuut täyttävää tutkimusta tarvitaan. Kun huomiotalouden eetteri täyttyy erilaisista sisällöistä, tutkija pystyy teorioihin ja kumuloituneeseen tietoon perustuen kertomaan, mikä on totta ja mikä todennäköisesti huuhaata.

Hannu Uusitalo (2020): Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa: Havaintoja viideltä vuosikymmeneltä. Into. 

Jukka Saksi: Arvovalta

arvovalta

Jukka Saksi julkaisi vuonna 2016 kirjan “Johtaja on media!”. Se pureutui johtamiseen ja viestintään mediallistuneessa yhteiskunnassa ja työelämässä. Keskeistä oli mm. se, miten johtaja hyödyntää sosiaalista mediaa omassa johtamistyössään.

Koronakeväänä 2020 julkaistun kirjan Arvovalta – opas arvojen hyödyntämiseen 2020-luvun johtamis- ja asiantuntijatyössä ydinsanoma liittyy arvoihin, niiden merkitykseen johtamisessa ja organisaatioiden toiminnassa.

Saksin mukaan arvopohjaisen johtamisen merkitys korostuu nopeasti muuttuvina ja hektisinä aikoina. Tällöin kaivataan pysyvämpää pohjaa, eräänlaisia ankkureita, joiksi arvot käyvät hyvin. Arvojen hyödyntäminen ja arvoperusteisuus ovat kuitenkin eri asteisesti käytössä organisaatioiden johtamisessa.

Kirjan kappaleiden teemoja ovat mm. “Vastuullinen johtajuus huomioi arvot”, “Mediallistunut johtajuusympäristö tuo kaiken tiedon pintaan”, “Merkittävän muutoksen johtaminen tukeutuu arvoihin” ja “Maine johdon ja asiantuntijan agendalla”.

Kirjassa on haastatateltu merkittävää joukkoa eri toimialoilla ja sektoreilla toimivia eturivin johtajia. On hienoa, että haastateltavia on yksityiseltä sektorilta, julkiselta sektorilla ja järjestöistä.  Näin kirjan myötä tulee näkyväksi, kuinka arvoperusteinen johtaminen on eri tavoilla keskiössä eri sektoreilla ja toimialoilla.

Otan muutaman esimerkin kirjan haastatteluista.

Muusikko Juha Tapio kertoi yhtyeen johtamisesta: ristiriitojen ratkaisu, elämysten antaminen ja tiivis yhteiselo asettavat johtamiselle merkittäviä haasteita. Ei ihme, että monet bändit hajoavat!

Emerituspiispa Eero Huovinen pohti kiinnostavasti yksilöllisyyden ja yhteisän suhdetta. Organisaatiolla on yhteinen identiteetti, vaikka sen jäsenet ovatkin yksilöitä. Yksilöllisyys on voimavara, koska se tuo esiin tuoreitaa ideoita ja uudistumista, mutta johtamisen kannalta yksilöllisyys vaatii kärsivällisyyttä.

Tukholman Nationalmuseumin pääjohtaja Susanna Pettersson kertoo, kuinka museon teoshankinnanssa arvoperusteiset päätökset tuovat linjaa ja tasoittavat kenties yksittäisten henkilöiden henkilökohtaisten preferenssien mukaisia näkökulmia.

Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambia avaa haastattelussa, kuinka esimerkiksi tulevista produktioista viestitään avoimesti oopperan sisällä ja osoitetaan näin luottamusta henkilöstölle. Kiinnostavaa tässä haastettelussa oli myös se, miten täydellisyyden tavoittelu voidaan yhdistää rohkeuteen ja sen sallimiseen, että voi myös epäonnistua.

Kirja on saatu hämmentävän ajankohtaiseksi, sillä Saksi on kirjoittanut kirjan sisään paljon “koronarelevanttia” pohdintaa tältä keväältä. Saksi kirjoittaa “koronaistaneensa” sisältöä vaiheessa, jossa kirja oli jo käytännössä valmis.

Nyt kesäkuussa 2020 aika on jo kulunut eteenpäin, mutta Saksin koronasisältö ei ole ainakaan vielä osoittautunut vanhanaikaiseksi.

Kirjassa on myös kappale, jossa esitellään aihepiiiriin liittyviä tutkimuksia. Tässä käsitellään mm. transformationaalista johtamista, hajautuneiden tiimien johtamista sekä johtajuuden arvoja eri sukupolvissa. Saksi on myös toteuttanut kirjan teemasta kyselyn johtajaonmedia.fi -sivun kävijöille.

Saksin työssä on aiemminkin korostunut monikanavaisuus. Niinpä tämän kirjan syntyä on jo voinut seurata sosiaalisessa mediassa. Kirjan teemoihin liittyviä  haastatteluja voi käydä katsomassa verkossa. Kirjan sivuille on myös sisällytetty hashtageilla varustettuna tviitin mittaisina ydinviestejä.

Kirja on kirjoitettu tiukasti lukijaa auttavalla tavalla strukturoiden. Keskeiset sisällöt on koottu vinkkilistoihin ja eri kohderyhmät (esimerkiksi johtoryhmä, hallitus, myynti, HR, markkinointi, viestintä) saavat omat juuri heille kohdistetut sisältönsä. Kirja tiivistää myös vinkkejä ja tehtäviä.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvin kirjoitettu, monipuolinen ja monenlaisia tässä ajassa esillä olevia ja korostuvia teemoja koostava kirja johtajille ja asiantuntijoille. Voin hyvin kuvitella, kuinka kirja ja sen oheismateriaalit eri kanavissa taipuvat Saksin käytössä kiinnostaviksi valmennuksiksi.

Jukka Saksi 2020: Arvovalta – Opas arvojen hyödyntämiseen 2020-luvun johtamis- ja asiantuntijatyössä. Kauppakamari. 

Arvioni kirjasta “Johtaja on media!” täällä.

Kun totuus palaa

totuudenjalkeen

Hybridivaikuttaminen, Trumpin tviitit, Arabikevät, Brexit ja Facebook-skandaalit. Kaikki nämä liittyvät uuteen sekavaan aikakauteen, jota voidaan kutsua totuuden jälkeiseksi ajaksi. Uuden ajan ajureita ovat uusi teknologia, poliittiset valtapyrkimykset ja yhteiskunnan erilaiset  jakolinjat. Uhrina on totuus ja uhanalaisina totuuteen roolinsa perustavat tahot, kuten asiantuntijat ja media. Nyt esittelyssä oleva kirja pureutuu eri näkökulmista tämän ajan keskeisimpiin kysymyksiin.

Kirjan perusajatus on, että totuuden jälkeisen ajan taustalla vaikuttaa kaksi teemaa, poliittinen polarisaatio ja teknologinen murros. Nopea kehitys näillä ulottuvuuksilla ovat aiheuttaneet sen, että perinteiset poliittiset instituutiot ovat jääneet jälkeen.

Teknologinen murros on tarkoittanut  digitalisaatiota, internetin  sekä sosiaalisen median kehittymistä.

Ensimmäisessä vaiheessa tämän kehityksen nähtiin toimivan positiivisesti: Barack Obama voitti vuonna 2008 vaalit uudenlaisella kansalaisia aktivoivalla kampanjalla. Toisaalta Afrikan ja Lähi-Idän kansannousuissa 2010 ja 2011, ns. arabikeväässä, käytettiin sosiaalista mediaa kaatamaan itsevaltaisia hallituksia.

Positiivisen alun jälkeen on havahduttu siihen, että uusia digitaalisia välineitä on käytetty myös hämmennyksen lisäämiseen sekä vähemmistöjen sortamiseen.

Kirjassa esitellään kiintoisasti kehityskulkua. Kullakin ajalla on omat portinvartijansa. Kirjapainotaito mursi kirkon vallan määritellä mitä kirjoitettiin ja kuka pääsi käsiksi pyhiin teksteihin.

Tätä seuranneena aikana portinvartijoita olivat kustantajat, päätoimittajat, toimituspäälliköt ja yliopistot. Periaatteessa tieto oli avointa kaikille, mutta portinvartijat säätelivät tehokkaasti tietoon pääsyä.

Internet mursi näiden portinvartijoiden vallan. Kaikille tuli pääsy valtavaan määrään tietoa globaalilla tasolla. Tämän ajan portinvartijoita ovat tietoa algoritmeillaan järjestävät ja suodattavat jätit, kuten Google ja Facebook. Parhaillaan on menossa voimistuva kritiikki ja vastareaktio etenkin Facebookin toimintamalleille.

Algoritmeilla ohjattu tiedon suodatus johtaa kupliin, jossa ihmiset ja ryhmät saavat pelkästään heitä kiinnostavia ja heidän näkökulmiaan tukevaa tietoa. Näin eri ryhmien todellisuudet alkavat erkaantua toisistaan.

Poliittisen polarisaation keskeisiä näkökulmia ovat (erityisesti amerikkalaisessa perspektiivissä) taloudellisen eriarvoisuuden kasvu, yhteiskuntien demografinen monipuolistuminen sekä puoluepolitiikan polarisaatio.

Faktojen rakentuminen sosiaalisesti

Kirjassa taustoitetaan totuuden jälkeistä aikaa mielenkiintoisesti erittelemällä yhteiskuntatieteellistä keskustelua ja totuuskäsitystä. Tulee esiin, että monellakin alueella “tutkijoiden katse on siirtynyt itse asiasta siihen, miten se esitetään”.

Taustalla ovat ajatukset sosiaalisesta konstruktivismista. Faktat rakentuvat sosiaalisesti. Kyse on vallasta ja kielestä ja yhteys reaalimaailmaan jää ohueksi.

Kirjassa esitellään Harry G. Frankfurtin tekemä jako valehtelemiseen (lying) ja paskanpuhumiseen (bullshitting). Valehtelu on tieten tahtoen esitettyä väärää tietoa. Paskanpuhuja ei välitä pätkääkään, kuvaako hänen puheensa todellisuutta vai ei. Tieteen areenoilla on käyty teemaan liittyviä taisteluja, näkyvimpinä esimerkkeinä “feikkiartikkeleiden” julkaiseminen tiedelehdissä.

Totuuden jälkeiset strategiat

Kirjassa eritellään tyypillisiä totuuden jälkeisen ajan strategioita.

Näistä ensimmäinen on edellä esitellyn “paskapuheen” käyttäminen harkitun poliittisen valehtelun sijasta.

Toinen strategia on yhteiskunnallisen polarisaation hyödyntäminen ja olemassa olevien jakolinjojen kärjistäminen. Jakolinjoja voivat olla esimerkiksi maahanmuuttajat ja muu väestö, maalaiset ja kaupunkilaiset tai jokin muu jakolinja.

Kolmas strategia on hyödyntää digitalisaation likaisia keinoja, kuten tietomurtoja tai informaatiokampanjoita sosiaalisessa mediassa.

Neljäntenä strategiana kirjassa mainitaan se, että iskuja tehdään samanaikaisesti ylös kohti yhteiskunnallista eliittiä ja toisaalta alas kohdistuen esimerkiksi maahanmuuttajiin

Asiantuntijuuden kriisi

Yksi totuuden jälkeisen ajan uhreista on asiantuntija ja hänen taustaorganisaationsa. Asiantuntijuuden murenemiseen vaikuttavat yksilöllistyminen, asiantuntijoita kohtaan esitetty kritiikki, median ja viestinnän muuttuminen sekä perinteisten instituutioiden kritisoiminen.

Mitä etäisemmiltä ja arjesta vieraantuneemmilta asiantuntijat ja tiedeyhteisö saadaan näyttämään, sitä kapeammaksi niiden yhteiskunnallinen liikkumatila muodostuu. (lähde: Totuuden jälkeinen aika).

Uusia asiantuntijuuden lajeja tulee jatkuvasti lisää: On kokemusasiantuntijoita, kollektiivisia asiantuntijoita, vertaisasiantuntijoita ja näkemysasiantuntijoita. Asiantuntijuus on perinteisesti syntynyt pitkässä koulutuksessa, nyt se voi syntyä myös korkeakouluinstituution ulkopuolella.

Yhä useammat pääsevät käymään keskusteluja, jotka olivat aikaisemmin varattuja erilaisilla asiantuntijaryhmille, poliitikoille tai virkamiehille. Keskustelut käydään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kun ne aikaisemin käytiin suljetummilla foorumeilla.

Myös tiedon tuottamisen instituutiot ovat muuttuneet. Yliopistojen rinnalle on syntynyt ajatushautomoja, tutkimuslaitoksia sekä viestintään ja vaikuttamiseen keskittyviä organisaatioita. Yliopistojen rooli on marginalisoitunut ja ne joutuvat kamppailemaan ilmatilasta uusien toimijoiden kanssa.

Hierarkkiset tietorakenteet soveltuvat huonosti aikaan, jona tieto virtaa vapaasti. Verkostoissa luottamus ja asiantuntijuus muodostuvat horisontaalisessa suhteessa verkoston muihin jäseniin.

Tiede joutuu ansaitsemaan luottamuksensa ja paikkansa uudelleen. Perinteisesti tiede muodostuu oppineiden yhteisöstä, joka itse määrittelee sen, mikä on tiedettä ja tutkimisen arvoista. Yliopistojen autonomiaan kohdistuu kuitenkin paljon paineita. Niiden odotetaan fokusoivan yhteiskunnallisesti merkittäviin kysymyksiin ja tuottavan välitöntä arvoa.

Asiantuntijuuden kriisi liittyy yhteiskunnallisiin kupliin. Jokaisen on helppo löytää omaa näkemystään tukevaa informaatiota jostain uudenlaisen asiantuntijuuden lähteestä. Objektiivinen, tieteen tuottama totuus saattaa jäädä toisarvoiseksi.

Median kriisi

Median kriisissä on tekniset, taloudelliset ja kulttuuriset juuret. Digitalisaation myötä informaation määrä on räjähtänyt ja tietoa on verkossa saatavissa ilmaiseksi ja nopeasti.

Kun perinteisen median kuluttaminen vähenee, vähenee myös ilmoitusmyynti ja näin median resurssit. Yhdysvalloissa sanomalehdissä olevat työpaikat ovat vähentyneet puolella 2000-luvun aikana.

Sosiaalinen media murentaa perinteisen median roolia yhteiskunnallisen keskustelun käynnistäjänä, ylläpitäjänä ja foorumina. Uusilla foorumeilla on uudet säännöt tai ei sääntöjä lainkaan. Journalistiset periaatteet ja toimintatavat tulevat haastetuiksi.

Kulttuurinen muutos murentuu niinikään sanomalehtien roolia. Sanomalehdet ovat perinteisesti tukeneet yhteisöjen ylläpitämistä. Ryhmiä ovat voineet olla esimerkiksi jonkin tietyn alueen asukkaat, puolueen kannattajat tai kansalaiset.

Sirpaloitumisen myötä yhteisöt moninaistuvat ja tulevat lyhytkestoisemmiksi. Uusi mediaympäristö tarjoaa mahdollisuuksia valita juuri omaan elämäntyyliin ja -vaiheeseen sopivat sisällöt.

Kirjassa käydään läpi seikkaperäisesti viiden casen avulla, miten suomalainen media selviää totuudenjälkeisessä ajassa. Tapaukset liittyvät energiapolitiikkaan, Euroopan Unioniin, turvallisuuspolitiikkaan sekä keskusteluun julkisen sektorin koosta. Tapaukset osoittavat, että media pärjää hyvin, mutta sillä on myös opittavaa.

Median uusi rooli on olla eräänlainen solmukohta. Rooli on haastava, koska se edellyttää luottamuksen ansaitsemista verkoston muilta toimijoilta. Toisaalta se merkitsee, että media on jatkuvan vaikuttamisen kohde.

Lopuksi: Totuuden jälkeen

Kirja on lyhyesti sanottuna erinomainen. Se niputtaa selväsanaisesti totuuden jälkeisen ajan syitä ja seurauksia. Se osoittaa, että totuuden jälkeinen aika ei ole jossain kaukana, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Se on keskuudessamme joka päivä kun yritämme hahmottaa mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu.

Totuuden jälkeinen aika nostaa esiin uusia kansalaistaitoja, kuten medialukutaitoa ja perustietoa yhteiskunnan instituutioista ja niiden toimintalogiikasta.

Asiantuntijat joutuvat uudistumaan ja miettimään uusia tapoja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Se merkitsee suurempaa läpinäkyvyyttä ja nopeutta, uudenlaisten välineiden käyttöä sekä vuorovaikutteisempaa roolia yhteiskunnassa.

Myös yhteiskunnallinen päätöksenteko on uuden edessä. Tätä on Suomessa pohdittu esimerkiksi Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin raportissa Kansanvallan peruskorjaus. Tähän raporttiin sopii hyvin kirjan loppuluvussa esitetty tiivistys:

Poliittinen järjestelmä on nyt valtavien vaikeuksien edessä. Sen pitäisi kesyttää sekä digitalisaatio että polarisoitunut politiikka. Tämä vaatisi somejättien ja valeuutisten sääntelyä, tehokasta puuttumista tulonjaon ja työn jakautumisen kaltaisiin kysymyksiin sekä uusia utooppisia näköaloja, asteittaista kulttuurista muutosta populismia vastaan. (lähde: Totuuden jälkeen).

Kirjan lopussa nostetaan esiin toiveikkuutta kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, pitkässä juoksussa tilastojen valossa nykyiset huolet näyttävät pieniltä. (Tähän tematiikkaan liittyy esimerkiksi Hans Roslingin kirja Faktojen maailma, joka on minulla parhaillaan luettavana.)

Toinen optimistinen ajatusmalli liittyy siihen, että elämme suurta murroskohtaa, jossa digitalisaatio ja muu teknologinen kehitys mahdollistavat yhdessä verkostomaisuuden vahvistumisen myötä uudenlaisen arvokkaan elämän.

Teemalleen sopivasti, kirja on kirjoitettu kurinalaisesti suurta määrää lähteitä käyttäen. Siinä myös tarkastellaan tekijöidensä taustaorganisaatioiden (kuten Yle ja Helsingin Sanomat) toimintaa sekä kritiikkiä että onnistumisia esiin nostaen.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat ymmärtää paremmin aikaa, jota elämme.

Antto Vihma, Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo ja Olli Seuri 2018. Totuuden jälkeen: Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Kustannusosakeyhtiö Teos. Helsinki. 

EDIT: 25.1.2018 kello 8.05 lyöntivirheitä korjattu.

Asiantuntija ja sosiaalinen media

matsi

Sosiaalisen median hyödyntäminen asiantuntijan työssä on edelleen  melko uusi ilmiö. Tätä ilmentävät erilaiset pyrkimykset, joilla yhä useampaa asiantuntijaa houkutellaan mukaan tviittaamaan tai bloggaamaan. Toisaalta on asiantuntijoita, joille sosiaalisen median hyödyntäminen on yhtä luontevaa kuin Hesarin lukeminen. Seuraavassa pohdin omaa yksinkertaista “strategiaani” sosiaaliseen  mediaan liittyen.

Tärkein sisällöntuotanto tapahtuu blogeissa. Kirjoitan työpaikan blogiin, tähän blogiin ja lisäksi satunnaisiin vierailijablogeihin. Lisäksi minulla on blogi, jossa keskityn enemmän harrastusasioihin.

Omat sisällöt

Sisällöt ovat pääosin työelämäaiheita tai erilaisia kirja-esittelyjä. Erilaisten laitteiden (kuten Oura-hyvinvointisormuskseen tai Polar Loop-aktiivisuusmittariin) liittyvät  käyttäjäarviot ovat osoittautuneet melko suosituksi sisällöksi. Hakukoneet löytävät hyvin tunnetut tuotemerkit ja ihmiset googlaavat käyttäjäarvioita kun harkitsevat laitteiden hankkimista.

Sisällöt blogikirjoituksiin tulevat ajankohtaisista aiheista tai “suunnitelman” mukaan. Suunnitelmani koostuu kirjoitusideoita sisältävästä listasta (Wunderlist), jota puran, kun aikaa kirjoittamiseen on. Kirjoitusideoita syntyy eri tilanteissa. Kaikki ideat eivät päädy julkaistuksi tekstiksi saakka.

Pyrin bloggaamaan kerran viikossa. Toisaalta stressiä ei tule, jos syystä tai toisesta julkaiseminen jää väliin. Pahinta on väkisin ulkopäin annetun aikataulun mukaan kirjoitettu teksti, jossa ei ole mitään uutta ja johon en itsekään ole tyytyväinen.

Aikaisemmin jaoin omaa kirjoitustani Twitterissä aika innokkaasti moneen kertaan. Ajastin jakoja ja niin edelleen. Nyt kerta tai pari riittää. Joskus saatan jakaa kirjoitusta uudestaan, jos se ei ole saanut mielestäni ansaitsemaansa huomiota (hymiö).

Pääosin jaan Twitterissä siis “asiasisältöjä” tai tartun keskusteluun. Toisinaan tviittaan enemmän tai vähemmän onnistuneita sutkautuksia.

Seurailen eri postausten suosiota Google Analyticsilla päällisin puolin niin, että tiedän kuinka eri kirjoitukset ovat tässä valossa “menestyneet”. Hakukoneoptimointia teen sen verran kuin WordPressin asiaan liittyvät työkalut siihen ohjaavat. Eli täytän metasanat ja  muut.  Tuntuu siltä, että sisältöni löytyvät aika mukavasti Googlella.

Parhaiten “viraaliksi menevät” jutut, jotka liittyvät asiantuntijatyöhön tai sosiaaliseen mediaan. Tämä tietenkin johtuu siitä, että omassa kuplassani on eniten näistä teemoista kiinnostuneita. Työelämäaihe on itsessään siitä hyvä, että se koskettaa laajaa yleisöä.

Sisältöjen jakaminen ja keskustelun seuraaminen

Yritän pitää riman sopivan korkealla siinä, mitä kirjoituksia jaan. Hyvä uusi näkökulma tai sisältö ansaitsee tulla jaetuksi. En jaa automaattisesti minkään tahon tai kenenkään yksittäisen henkilön bloggauksia tai muita sisältöjä. Työpaikan blogin runsaasta tarjonnasta jaan kirjoitukset, jotka liittyvät eniten omaan teema-alueeseeni.

Paras palaute on tullut kollegalta, joka sanoi katsovansa Twitter-tililtäni, mitä kannattaa lukea.

Toisinaan pingaan tviitteihin kollegoita, joita uskon jutun kiinnostavan. Tätäkin olen ehkä hieman vähentänyt.

Twitteriä käytän ajankohtaisen keskustelun seuraamiseen. En käytä listoja, seuraan hashtageja, jos jotain erityistä on sattunut. Otan uusia henkilöitä seurantaan, kun törmään mielenkiintoisiin. En juurikaan poista henkilöitä seurannasta.

Seuraan yli 100:aa blogia Feedlyllä. Puran Feedlyn “katiskaan” jääneet kirjoitukset päivittäin ja jaan parhaimmat kirjoitukset, yleensä illansuussa tai illalla kun minulla on lukuhetki. Jakamani kirjoitukset liittyvät yleensä työelämään tai sen johonkin osa-alueeseen. Toisinaan mikään päivän bloggaus ei ylitä omaa jakamiskynnystäni.

Luen paljon muitakin juttuja, liittyen esimerkiksi markkinointiin, viestintään, digitalisaatioon ja tekoälyyn. En kuitenkaan jaa näitä teemoja koskevia kirjoituksia kuin harvoin, koska ne eivät ole omaa teema-aluettani, vaan asioita, joita lähinnä opiskelen.

Laadukkaiden blogien määrä on mielestäni kasvanut On myös joukko blogeja, joissa on todella huippua sisältöä. Toisaalta on blogeja, jotka ovat matkan varrella lopettaneet tai hiipuneet.

SlideShare ja LinkedIn ammatilliseen käyttöön

SlideShareen laitan lähes kaikki pitämäni esitelmät. Jos pidän jonkun täsmälleen saman esitelmän kuin jonka olen jo aiemmin pitänyt ja jakanut, en laita sitä useampaan kertaan jakoon. SlideSharessa muutamat esitelmät ovat saaneet ihan mukavasti huomiota osakseen.

SlideSharesta on myös hyvä jakaa esitelmää myöhemmin, jos se liittyy johonkin uudempaan virinneeseen keskusteluun. SlideSharessa on myös aika hyvät statistiikat.

LinkedIn on omalla kohdallani nousussa. Jokin aika sitten LinkedIn tuntui vaisulta,  (sen isomman päivityksen jälkeen), mutta nyt jotkut jakamani jutut ovat levinneet aika hyvin LinkedInin ammatillisessa verkostossa.

Kokeilin kerran pari kirjoittaa LinkedInin “blogiin”, mutta en oikein ymmärtänyt mitä etua siitä olisi ollut ja palasin omalle blogialustalle.

Facebook on edelleen enemmän henkilökohtaisessa käytössä, mutta jaan siellä myös kirjoituksiani, koska ne eivät oikeastaan koskaan ole niin spesifin ammatillisia. Instagramia jaksan käyttää lähinnä kesäisin kun ympäristö on valokuvauksellisempi. Snapchatia en ole oikein edes kokeillut. YouTube-kanava löytyy, mutta siellä on lähinnä harrastuksiin liittyviä kokeiluja.

Sosiaalisen median hyödyt

Ainakin viisi hyötyä voidaan tunnistaa.

Ensinnäkin, pystyn seuraamaan helposti erilaisia ajankohtaista keskustelua blogeista ja perinteisen median kanavista. On itse asiassa hämmentävää, kuinka hyvin ajan hermolla pysyy seuraamalla Twitteriä ja sopivia blogeja. Usein esimerkiksi erilaisissa seminaareissa (jotka ennen olivat keskeisiä paikkoja tiedon jakamiseen) kuullut asiat ovat jo moneen kertaan tuttuja sosiaalisesta mediasta.

Toiseksi, olen laajentanut omaa yleisöni. Puhe kymmenille tai parille sadalle saa aivan uuden yleisön kun esityksen jakaa SlideSharella tai kirjoittaa siihen liittyvän bloggauksen. Jutun elinkaari myös pitenee: kun esitelmä loppuu (toivottavasti) aplodeihin, verkossa oleva sisältö kiinnostaa kauemmin.

Kolmanneksi, olen saanut esitelmäpyyntöjä niin, että kysyjät ovat löytäneet verkosta blogini tai esitelmämateriaalini ja halunneet vastaavan esityksen tilaisuuteensa. Tämä ei ole mitenkään erityisen runsasta, mutta sitä tapahtuu.

Neljänneksi, olen saanut kommentteja kirjoituksiini ja esitelmiini. Eli vuorovaikutteisuus on lisääntynyt.

Viidenneksi, kirjoittaminen on hauskaa, rentouttavaa ja hyödyllistä itsessään. Se selkeyttää ajatuksia ja hioo omaa kirjoitustaitoa, jota työelämässä tarvitaan.

Pitääkö suunnitella?

Yksinkertaistettuna olen sitä mieltä, että asiantuntijan kohdalla sosiaalisen median käytöstä ei kannata tehdä liian monimutkaista. Lähtökohtana on se, että on jotakin sanottavaa, josta tulee sisältöä. Sitten vain sanotaan se. Julkaisemisessa ja jakamisessa on pieniä niksejä, joita oppii ajan myötä itse ja muita seuraamalla.

Mielestäni sisältö on kaiken lähtökohta. Ilman sisältöä sosiaalisen median läsnäolo jää ohueksi. Koska asiantuntija tuottaa sisältöä tai hän on sen äärellä, asiantuntija on erityisen hyvässä asemassa sosiaalisen median hyödyntämisen suhteen.

Hyviä viestintään ja sosiaaliseen mediaan liittyviä blogeja, joista asiantuntija voi hyötyä omassa “someilussaan”, ovat mm. Somecon blogi, Ellun kanojen blogi, Viestijät-blogiKaskas-median blogi sekä Wau.fi-sivusto.

Asiantuntijan, joka haluaa hyödyntää sosiaalista mediaa työssään, kannattaa myös seurata alan ammattilaisia. Niitä löytyy edellä mainituista blogeista. Omalla kohdallani seuraamiani ammattilaisia on iso joukko,  mutta mainitaan tässä kaksi, eli Katleena Kortesuo ja Marko Suomi.

Tviittaa tämä teksti

Jos pidit tästä tekstistä, alta voit valita sopivan tviitin, jolla voit jakaa tekstin omalle verkostollesi.

[tweetthis]Asiantuntijatyössä sosiaalisen median käyttö on hauskaa ja hyödyllistä. [/tweetthis]

[tweetthis] Viisi hyötyä sosiaalisen median käytöstä asiantuntijatyössä. [/tweetthis]

[tweetthis]Asiantuntija, miten hyödynnät sosiaalista mediaa työssäsi? [/tweetthis]

Aikaisempia kirjoituksiani samasta aihepiiristä löytyy tästä ja tästä.

Kuva: Pauli Forma.

Lisää otsikko napsauttamalla (Katleena Kortesuo ja Jarkko Sjöman)

lisääotsikkoKirja on kaunis kuin kukkanen.

Olennainen osa asiantuntijan työtä on erilaisten esitysten pitäminen. Yleisöt ja tilanteet vaihtelevat: on esityksiä isoissa ja pienissä tilaisuuksissa. On esityksiä työkokouksissa kollegoille ja esityksiä päättäville tahoille, kuten johtoryhmille. On myös esitelmiä isoissa tilaisuuksissa sadoille ihmisille.

Esityksissä ja esiintymisissä on sekä yhteisiä että erilaisia piirteitä. Samalla sapluunalla ei voi mennä erilaisiin tilaisuuksiin, jos haluaa saada esityksellään haluttuja vaikutuksia aikaan.

Keskeinen osa esityksiä nykypäivänä on PowerPoint tai vastaava esitysohjelma. Tilanteeseen sopivan ja vaikuttavan esityksen luomiseen kannattaa käyttää harkintaa ja aikaa. Tylsä tai sekava esitys ei saa aikaan halutunlaisia vaikutuksia.

Näihin kysymyksiin ja tilanteisiin pureutuu Katleena Kortesuon ja Jarkko Sjömanin uusi kirja Lisää otsikko napsauttamalla: Asiantuntijan käsikirja diaesityksiin ja presentaatioihin.

Katleena on omien sanojensa mukaan “Suomen kallein siivooja”, tietokirjailija ja yrittäjä. Hänen bloginsa Ei oo totta on yksi must-seurattavia, jos haluaa tietää mitä somessa ja viestinnässä ajankohtaista on pinnalla. Olen tavannut Katleenan kerran ja kuunnellut hänen esityksensä. Voin kertoa, että Katleenalla oli sana hallussa ja yleisö näpeissään.

Jarkko on henkilöbrändin rakentamisen asiantuntija. Hänen bloginsa löytyy täältä. Jarkon yksi hieno teko on ollut koota yhteen ja julkistaa netistä löytyvät ilmaiset kuvapankit, joita itsekin olen hyödyntänyt. Jarkkoa en ole tavannut, mutta “tunnen” hänet sosiaalisesta mediasta ja seuraan hänen blogiaan.

Mutta mennään itse kirjaan.

Kirjan sisältö

Kirja on jaettu napakoihin kappaleisiin. Niiden teemoja ovat muun muassa esityksen suunnittelu, sisältöjen rakentaminen, diaesityksen rakenne, kuvien ja tekstin suhde, esityksen pitäminen ja esityksen jälkihoito (mm. palautteen kerääminen).

Otsikoista jo voi päätellä, että lukija saa varsin kattavan ja seikkaperäisen ohjeistuksen esitystensä valmisteluun. Sisältöjen suunnittelun punaisina lankoina ovat muun muassa valmistautuminen, suunnitelmallisuus, esityksen muokkaaminen kohderyhmälle ja tavoitteisiin sopivaksi.

Sisällöissä haetaan tyylikkyyttä, selkeyttä ja linjakkuutta. Visuaalisuus voittaa tekstimassan ja vuorovaikutus tiedon kaatamisen yleisön päälle. Tehokeinoja voi käyttää, mutta överit ovat liikaa.

Esitys ja esitysmateriaalit ovat osa firman brändiä. Ja ne ovat tietenkin keskeinen osa asiantuntijan henkilöbrändiä.

Kirja antaa ohjeet visuaalisuuden ja tekstin suhteen säätämiseen ja oikeanlaisten graafien valintaan. Valinnat perustellaan siitä näkökulmasta, mikä on ihmisille tyypillinen tapa lukea, hahmottaa ja omaksua. Ja kuinka paljon informaatiota ihmiset pystyvät ottamaan vastaan. Näistä elementeistä syntyy vaikuttavuus.

Kirja käsittelee suuria ja pieniä linjoja. Esimerkkejä pienistä yksityiskohdista ovat mm. teemat, pitääkö esitys lähettää järjestäjille etukäteen ja minkälainen on hyvä lopetusdia. Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on, että ei ja jälkimmäiseen, että mielellään ennemmin kannattaa lausua sanallinen kiitos kuin esittää kiitosdia.

Kaikki käsitellyt pienet kysymykset ovat konkreettisia esitelmien pitäjien jatkuvasti työssään kohtaamia.

Kirjassa kehotetaan varomaan esitysohjelman valmiita diapohjia. WordArt on aina ruma ja ohjelmien clipart-kuvat tylsiä. Olen samaa mieltä, mutta jäin miettimään, miksi ohjelmat pursuavat näitä valmiita ominaisuuksia kun kukaan ei niitä halua käyttää. Ei ole häävi työ niiden suunnittelijalla!

Kirjassa lanseerataan muutamia hauskoja rooleja, kuten korporaatiokoira ja brändipoliisi. Ensin mainittu kierrättää samaa diasettiä kaikissa tilaisuuksissa joissa puhuu ja jälkimmäinen vahtii esimerkiksi firman diapohjan käyttämistä direktiivien mukaisella tavalla.

Erityisen hyvä kappale kirjan loppupuolella käsittelee esiintymistä. Tässä kohdassa puhutaan pukeutumisesta, kehonkielestä ja vuorovaikutuksesta yleisön kanssa.

Otsikon “iik, jännittää” alla tulee käsitellyksi jännittämisen kanssa eläminen.

Esitys ei nykyään ole pelkkä esitys. Tärkeää on varmistaa, että esityksessä käytetty diasetti ei jää kertakäyttöiseksi. Se pitää tallentaa esimerkiksi SlideShareen ja sitä pitää jakaa eri kanavissa. Onnistunut jakaminen moninkertaistaa helposti yleisön.

Kirjassa on listattu iso joukko lähteitä, blogeja, verkkoartikkeleita, Slideshare-tilejä ynnä muuta teemaan liittyvää hyödyllistä ja mielenkiintoista. Esillä ovat myös Jarkon aikaisemmin jo kokoamat ilmaiset kuvapankit, joilla kuka tahansa voi ryydittää omaa esitystään.

Esitys ja minä

Aihe on tuttu itselleni. Pidän melko paljon esityksiä ja laadin niihin esitysmateriaaleja. Toisten esitysten seuraaminen on myös tuttua puuhaa. Seuraavassa joitakin ajatuksia teemasta tätä taustaa vasten.

Omassa kuplassani esitysten laatua yleisesti heikentävät seuraavat asiat:

  • esityksessä on liikaa kalvoja
  • kalvoissa on liikaa tekstiä
  • kalvot ovat pääosassa, eikä puhe

Ja vielä: Kuten alakoulussa poikani oli jo oppinut: “Isä, ei ole tarkoitus, että luetaan, mitä niillä kalvoilla on.”

Itse yritän pitää tekstin määrän pienenä ja visuaalisuuden asteen kohtalaisena. Käytän valokuvia, graafeja (esim. palkkeja ym.) ja kaavakuvia (esimerkiksi prosessikaavioita yms.). Viimeksi mainitut ovat mielestäni antoisimpia elementtejä, koska niiden avulla on mahdollista osoittaa prosessit ja asioiden liittyminen toisiinsa.

Puhun samasta teemasta usein ts. saman setin materiaalit toimivat useissa tilaisuuksissa. Kehittelen tematiikkaa kuitenkin koko ajan eteenpäin lisäämällä uusia kalvoja.

Esityksen laatiminen uudesta teemasta on mieluisaa, mutta työlästä. Jos saan esitelmäpyynnön puolen vuoden päähän, ajattelen ensin, että aikaa uuden esityksen laatimiseen on runsaasti. Usein valmistautumisessa tulee kuitenkin kiire tai esitys luiskahtaa tuttuun muottiin. Toisinaan kuitenkin onnistun käyttämään valistautumisajan hyvin ja luomaan uutta.

Esityksissäni on kyllä huomattavasti parantamisen varaa, jos niitä vertaa kirjan vinkkeihin ja ohjeisiin. Niinpä kirja oli itselleni hyödyllinen.

Hyvin esitysten laatiminen on aikaavievää puuhaa. Ranskalaiset viivat kokoaa nopeasti, mutta visuaalisten elementtien luominen on hitaampaa.

Kirja kannustaa suhtautumaan ammattimaisesti esitysten valmisteluun ja esitysten pitämiseen.

Suosittelen Katleenan ja Jarkon kirjaa niille, jotka työssään käyttävät diaesityksiä ja esiintyvät. Kirjan avulla hahmottaa hyvin ne kohdat, joissa omaa tekemistä voi muuttaa paremmaksi.

Kirjan “vakava” asiasisältö käsitellään huumoria viljellen, joten myös naurun hörähdykset ovat mahdollisia kirjaa lukiessa. Kirja on myös huolellisesti viimeistelty, joka tietenkin aihepiiriin sopii.

Katleena Kortesuo ja Jarkko Sjömän 2017: Lisää otsikko napsauttamalla: Asiantuntijan käskirja diaesityksiin ja presentaatioihin. Kauppakamari. Helsinki.

Auta ensin itseäsi ja vasta sitten muita?

omavastuu

Töitä on mahdollista tehdä kahvillakin. 

Joskus monta vuotta sitten kuulin erään asiantuntijan puhuvan hieman väheksyvästi itsensä johtamisesta erääseen valmennuskokonaisuuteen liittyen:

Siellä puhutaan vain sellaisesta, että käytä kalenteria. Kaikki nyt osaa kalenteria käyttää.

Itsensä johtamisen merkitys korostuu juuri nyt työelämässä erityisen paljon, muun muassa tulostavoitteiden kiristymisen, ajan ja paikan merkityksen murenemisen sekä uusien organisaatiomallien myötä. Myös itse työ voi aiheuttaa niin voimakasta imua, että tarvitaan aikaisempaa parempia itsensä johtamisen valmiuksia.

Äärimmilleen vietynä muutoksen tuulet puhaltavat niin kovaa, että on aiheellista kysyä, olemmeko työelämässä siirtymässä yhä enemmän otsikon mukaiseen maailmaan. (Otsikkoni on kuitenkin kärjistys, jota pehmennän kirjoituksen lopussa.)

Edellä mainittujen syiden ja muutosten keskellä on kaksi asiaa, miksi itsensä johtaminen on tärkeää: ensinnäkin tuloksellisuuden vuoksi ja toiseksi työhyvinvoinnin, jaksamisen ja työkyvyn vuoksi.

Teemme aikaisempaa enemmän työtä mielen kanssa. Uupumisen, työhyvinvoinnin ja työkyvyn riskit liittyvät aikaisempaa enemmän mieleen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä asettaa myös haasteita itsensä johtamisen työkaluille. Pelkkä lenkillä käyminen ei enää riitä, vaikka liikunnalla on myös mieleen liittyviä positiivisia vaikutuksia.

Miksi itsensä johtaminen korostuu?

Tulostavoitteiden kiristyminen on yksi itsensä johtamista korostava tekijä, mutta siinä ei sinällään ole mitään uutta. Tulostavoitteiden ohella voi hyvin mainita myös muutokset ja niihin liittyvän epävarmuuden ja tästä juontuvat haasteet itsensä johtamiselle.

Digitaalisaation myötä ajan ja paikan merkitys työn tekemisessä hämärtyy. Töitä voi tehdä ja työhön liittyvää vuorovaikutusta toteuttaa missä vain ja milloin vain. Se on monella tavalla hyvä asia, mutta kehityksessä piilee samalla riskejä, kuten työpäivien venyminen ja jatkuvan valmiustilan ylläpitäminen. Työntekijä tarvitsee mahdollisuuden irrottautumiseen. Näitä teemoja pohdittiin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 29.10.2016.

Digitaalinen työmaailma on myös katkonainen. Yksi itsensä johtamiseen liittyvä ohje on pitkään ollut se, että meidän pitää varata erityinen aika sähköpostin lukemiseen ja vastaamiseen. Ohje on kuitenkin jo muuttunut vanhanaikaiseksi kun erilaiset chat-tyyppiset vuorovaikutusvälineet, jotka ovat sähköpostiakin enemmän välittömään reagointiin perustuvia, ovat vyöryneet työskentelyämme katkomaan.

Toinen tekijä on organisaatioiden muuttuminen niin, että tiimeillä tai yksilöillä on enemmän itseohjautuvuutta. Esimerkkejä tällaisista yrityksistä ovat mm. Vincit, Futurice ja Buurtzorg. Yritykset ovat monella mittarilla menestyjiä, mutta organisoitumismalliin liittynee myös haasteita.

Kun esimiehiä ei ole, johtamisvastuuta siirtyy paitsi tiimeille myös työntekijöille itselleen. Näistä teemoista on kirjoittanut hyvin Taneli Tikka Evan kirjassa Robotit tulevat (ks. esittelyni kirjasta tästä).

Itseohjautuvien organisaatioiden kohdalla yksi mielenkiintoinen teema onkin juuri vakavampien työhyvinvoinnin ja työkyvyn ongelmien johtaminen ja niihin tarttuminen. Esimiehillä on näissä tilanteissa “perinteisesti ajetellen” iso rooli. Yksi erinomainen kirjoitus, jonka pohjalta tätä teemaa voi pohtia, on tässä.

Miksi itsensä johtaminen on tärkeää?

Tärkeyttä korostaa ensinnäkin tuloksellisuus. Ilman itsensä johtamisen taitoja työmme tulos kärsii. Aikataulut venyvät ja työn laatu huononee. Maineemme asiantuntijana tai työyhteisön jäsenenä kärsii. Suoraan sanoen olemme huonoja työntekijöitä, jos emme osaa johtaa omaa työpanostamme. Johtajia koskien kulunut sanonta Jos et osaa johtaa itseäsi, et osaa johtaa myöskään muita voidaan kääntää kaikkia koskevaksi.

Jos et osaa johtaa itseäsi, et pysty tekemään töitäsi.

Toinen keskeinen seikka liittyy siihen ulottuvuuteen, josta ei välttämättä kannata puhua millään yhdellä käsitteellä vaan jatkumona, jonka alussa on työhyvinvointi, vire, aikaansaannoskyky ja työn sujuminen. Jatkumon toisessa päässä on työssä uupuminen, työkyvyttömyys ja työuran loppuminen. Jatkumon kuvaaminen näin saattaa kuulostaa dramaattiselta, mutta se on täyttä totta.

Itsensä johtaminen on merkittävässä roolissa siinä, miten yksittäinen työntekijä pitää itsensä mahdollisimman pitkään alueella, jossa työ sujuu, tuloksia syntyy ja kokemus työhyvinvoinnista on hyvä. Toki keskeinen osa vastuuta on myös työnantajalla ja työterveyshuollolla ja myös työsuojelulainsäädäntö on tärkeässä roolissa. Mutta yksilön vastuu on suuri.

Itsensä johtamisen perusprinsiipit

Itsensä johtamisen perusprinsiipit tiivistettynä ja erityisesti tietotyön näkökulmasta ajateltuna ovat varsin yksinkertaiset:

  1. Organisoi työsi
  2. Varmista palautuminen työajan ulkopuolella
  3. Opettele sanomaan ei
  4. Älä auta vain itseäsi
Organisoi työsi

Varmista, että työpäivä sisältää lounastauon ja aikaa, jolloin voit tehdä valmistautumista ja kirjoitustyötä. Organisoi kaikki työ, milloin teet mitäkin. Seitsemän palaverin työpäivät ovat tappavia. Priorisoi kokouksia, osallistu vain niihin, joissa läsnäolosi on tarpeen. Jos olet esimiesasemassa, delegoi. Tee etätyötä jos ja kun mahdollista.

Mieti milloin teet mitäkin työtä. Milloin on esimerkiksi paras aika tehdä kirjoitustöitä ja milloin rutiineja? Suunnittele työviikkosi eteenpäin ja käytä kalenterissa esimerkiksi erilaisia värejä ajankäyttöä ilmaisemaan.

Palautuminen

Itse kunkin on tarpeen muodostaa oma käsityksensä oman palautumisen turvaamisesta. Keinot voivat liittyä liikuntaan, kulttuuriin, metsästykseen, kalastukseen, puutarhan- tai metsänhoitoon, remontointiin tai mihin tahansa harrastuksiin jotka tuovat vastapainon työlle.

Riittävä ja laadukas uni on keskeinen osa palautumista. Uniongelmat ovat yleisesti lisääntyneet. Syiden voidaan arvailla liittyvän stressiin ja juuri edellämainittuun työn ja vapaa-ajan välisen rajan haurastumiseen, jatkuvaan valmiudessa olemiseen ja informaatiotulvaan. Huono nukkuminen alentaa erittäin merkittävästi sekä tuloksellisuuttamme että hyvinvointiamme työpäivän aikana.

Opettele sanomaan ei

Otsikossa mainittu asia on jälleen kerran helppo, mutta käytännössä vaikea. Käytännössä “ein” sanominen on kuitenkin vaikeaa ja sanoja on kehittymättömässä työyhteisössä vaarassa leimautua työn välttelijäksi tai yhteistyökyvyttömäksi.

Nykyään kaikilta vaaditaan 110 prosenttista työpanosta.

Yllä esitetty sanonta on tuttu, mutta todella huono. Itse kunkin tulisi työskennellä työelämässä alueella, jossa suoritus on hyvä ja riittävä, mutta josta hetkellisesti on mahdollisuus parantaa muutosten tai ennakoimattomien töiden vuoksi. Jos suorituskyky on 100 %, siitä ei ole mahdollista parantaa.

Älä auta vain itseäsi

Vaikka tämän kirjoituksen pääpontti on ollut itsensä johtamisessa ja omissa valinnoissa, on kuitenkin tarpeen korostaa myös yhteisöllistä elementtiä. Itse kunkin tulisi omalla toiminnallaan tukea sitä, että työyhteisön jäsenien on helppo johtaa omaa omaa ajankäyttöään, työskentelyään ja jaksamistaan. Keskeisiä teemoja ovat ainakin sovitussa pysyminen, joustavuus ja vuorovaikutus.

Vuorovaikutuksen osalta on tarpeen sopia yksinkertaisista asioista, kuten siitä, onko hyväksyttävää olla yhteydessä työtovereihin “työajan” ulkopuolella.

Työtoverin jaksamisesta huolehtiminen on hyve myös aikaisempaa itseohjautuvammassa työelämässä.

Hyvät käytännönläheiset vinkit itsensä johtamiseen kokonaisuudessaan löytyvät esimerkiksi tästä jutusta.

Lopuksi

Nykyinen keskustelu itsensä johtamisesta revolveeraa paljolti tietotyön ympärillä. Tietotyössä monet riskit ovatkin ilmeisiä. Monet elementit itsensä johtamisessa ovat kuitenkin relevantteja monella muullakin alalla. Osa teemoista, kuten palautuminen, on tärkeää kaikille.

Itsensä johtamiseen kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota aikaisempaa enemmän. On esimerkiksi ilmeistä, että tutkimuksen saralla olemme pitkään olleet enemmän kiinnostuneita johtamisen muista näkökulmista kuin itsensä johtamisesta.

Asiantuntijan monikanavainen viestintä

Viestinnän ja vuorovaikutuksen rooli korostuu nykypäivän johtamisessa ja asiantuntijatyössä. Avainasemassa on monikanavainen viestintä, johon on nykypäivänä loistavat mahdollisuudet. Pohdiskelin, miten olen viime viikkoina hyödyntänyt monikanavaisuutta omassa työssäni.

Mitä olen mennyt tekemään?

Olen ensinnäkin kirjoittanut pari blogikirjoitusta työpaikan intranetiin. Toinen näistä kirjoituksista oli kuvaus erään projektin vaiheista ja toinen oli vastaus erääseen organisaation sisällä virinneeseen kysymykseen ja keskusteluun.

Työpaikan intranetissa olen lisäksi esiintynyt parissa videossa, joista toinen liittyi projektin tilannekatsaukseen ja toisessa oli kyse uudesta toiminnasta, josta viestittiin ensin oman organisaation sisällä. Molemmat videot toteutettiin yhteistyössä viestintäyksikkömme kanssa.

Bloggasin 2.5.2016 vierailijana Taloustaidon blogissa Sote-ja aluehallintouudistukseen liittyvistä työelämäasioista. Kirjoituksen lähtökohta oli se, että vaikka uudistuksesta on keskusteltu valtavasti, sen liittymistä työelämäasioihin ei ole juurikaan pohdittu. Tämä pohdinta sopii oman työpaikkani strategiaan ja toisaalta omaan asiantuntijaprofiiliini.

Linkki taloustaidon blogiin.

Jaoin tätä kirjoitusta Twitterissä ja lisäksi Facebookissa parissa teemaan sopivassa jaryhmässä. Twitterissä kirjoitusta jaettiin edelleen ja Facebookissa syntyi keskustelua, johon osallistuin.

Tästä blogipostauksen teemasta aion kirjoittaa vielä jutun perinteiseen mediaan. Se on ikäänkuin jatko-osa tälle kirjoitukselle. Ajattelen, että uusi foorumi tavoittaa laajemman levikin ja näin myös uusia lukijoita.

Lisäksi esiinnyin Etelä-Savon työhyvinvointiakatemian syksyllä tulossa olevaa seminaaria puffaavalla videolla. Muut esiintyjät videolla ovat Annemaija Summanen, Ossi Aura ja Terttu Pakarinen.

Erityisesti videoiden hyödyntäminen asiantuntija- ja johtamisviestinnässä tuntuu ajankohtaiselta tällä hetkellä. Ne ovat nopeita tehdä ja katsoa. Ja ne herättävät huomiota enemmän kuin teksti.

Mitä monikanavainen viestintä edellyttää?

Ensinnäkin tarvitaan sisältöä.

Sisältö voi olla uusi avaus, tai se voi olla reaktio keskustelussa esitettyyn kysymykseen tai uusi näkökulma meneillään olevassa keskustelussa. Se voi myös olla melko yksinkertainen kuvaus tai info jostain tapahtumasta. Jotkut sisällöt syntyvät helposti, toiset vaativat enemmän taustatyötä.

Toisaalta tarvitaan väline, joita nykypäivänä on monenlaisia.

Voi kirjoittaa blogeja oman organisaation intrassa tai ulkoisilla sivuilla. Blogit voivat olla asiantuntijan omia, työpaikan blogeja tai “kolmannen osapuolen” blogeja joissa asiantuntija vierailee. Videoiden ohella voi kokeilla livestriimausta Periscopella tai Facebookissa.

Sisällön jakaminen aktiivisesti varmistaa, että sisällön julkaisemisesta tulee otetuksi kaikki irti. Tässä Twitter on oiva väline, lisäksi kannattaa tunnistaa asian kannalta keskeiset ryhmät esimerkiksi Facebookissa ja LinkedInissä.

Kolmanneksi, asiantuntija hyötyy yhteistyökumppaneista.

Itse olen saanut edellä mainituissa tapauksissa apua työpaikkani viestintäyksiköstä, kollegat ovat sparranneet tekstejäni ja lisäksi yhteistyökumppanit ovat tarjonneet mahdollisuutta esiintyä heidän blogissaan tai videollaan. Teemoista kiinnostuneet asiantuntijat jakavat sisältöä omille verkostoilleen sosiaalisessa mediassa.

Neljänneksi, kannattaa miettiä, miten viestintä tulee osaksi omia työprosesseja.

Itse yritän tätä esimerkiksi seuraavasti: Sain kutsun paneeliin, joka järjestetään parin viikon päästä. Mietin, miten voin hyödyntää tätä paneelikeikkaa laajemmin. Ajattelin tehdä niin, että valmistelen blogitekstin teemasta ja pakotan näin itseni perehtymään aiheeseen paremmin. Itse keskustelu on myös tällä ennakkovalmistelulla toivottavasti helpompaa. Keskustelun jälkeen julkaisen sitten postauksen, keskustelun aikana esiinnousseilla pointeilla ryydittäen.

Kiteytys asiantuntijan monikanavaiseen viestintään:

  • Viesti aina kun on aihetta, mieluummin enemmän ja useammin kuin “vähimmäismäärä”
  • Hyödynnä tilanteet, joista on helposti luotavissa mielenkiintoinen sisältö
  • Hyödynnä isot ja pienet keskustelut, joihin voit tuoda uuden näkökulman
  • Käytä monipuolisesti eri kanavia, älä unohda organisaation sisäistä viestintää
  • Hyödynnä tarjolla olevaa apua, pyri win-win yhteistyöhön tahojen kanssa, jotka hyötyvät Sinun panoksestasi
  • Opi lisää, eli arvioi omaa toimintaasi, hyödynnä ideoita muilta ja kokeile.

PS. Kuten tarkkasilmäiset ovat huomanneet, blogi on uudistunut ulkoasultaan. Toivottavasti uusi ulkoasu toimii vanhaa versiota paremmin erilaisissa päätelaitteissa.

Ennätyksiä rikkova blogipostaus

business-1150550_1920

Viime viikolla julkaisin tässä blogissa postauksen, jossa kirjoitin somevinkeista asiantuntijalle perustuen omiin havaintoihini. Kirjoitus rikkoi kaikki aikaisemmat ennätykset. Postausta käytiin katsomassa vuorokaudessa enemmän kuin yhtäkään toista kirjoitusta oli katsottu koko alkuvuoden aikana. Twitterissä postaukseen liittyviä tviittejä retviitattiin laajasti.

Vaikka olen kirjoittanut aiemminkin siitä, millainen on mielestäni hyvä blogipostaus, analysoin vielä viime viikon “menestystä” tässä kirjoituksessa.

 Kiinnostavan postauksen tunnuspiirteet

  • valitse kiinnostava aihe
  • otsikoi informatiivisesti ja ytimekkäästi
  • kirjoita lyhyesti
  • kirjoita väljästi
  • väliotsikoi
  • kuvita
  • lisää linkkejä
  • käytä ranskalaisia viivoja

Kaikki lähtee sisällöstä, teeman pitää olla kiinnostava. Sosiaalinen media on luonollisesti kiitollinen teema somessa julkaistavaksi ja jaettavaksi, koska teema koskettaa koko yleisöä.

Otsikon merkitys korostuu, sillä kirjoituksesta “näkyy” useimmiten somessa vain se, tai lyhyt kuvaus postauksen sisällöstä.

Blogissa on hyvä kirjoittaa lyhyesti, jotta tekstin voi selata nopeasti erilaisissa, joissa lukijat mahdollisesti ovat.

Väliotsikot, listat ja väljä kirjoittaminen helpottaat lukemista. Kuvitus tiivistää parhaassa tapauksessa kirjoituksen sanoman. Linkit lisäävät kirjoituksen arvoa tarjoamalla lisätietoa.

Vaikka olen “tiennyt” näistä vinkeistä jo kauan, en ole välttämättä käyttänyt niitä kaikki omissa kirjoituksissani. Nyt käytin ja tulos oli hyvä.

Jakaminen varmistaa, että kirjoituksesi huomataan

Uuden postauksen huomaavat vain blogin vakioseuraajat. Jakamalla linkkiä sosiaalisen median online-virrassa, kuten esimerkiksi Twitterissä, saat blogiisi lukijoita.

  • jaa uutta postausta esimerkiksi Twitterissä, Facebookissa ja LinkedInissä
  • kiinnitä huomiota tviitin sisältöön, älä jaa mekaanisesti
  • lisää tviittiin henkilöitä, joiden uskot olevan kiinnostunut postauksestasi
  • jaa postaustasi enemmän kuin yhden kerran, jotta se huomataan
  • kiitä retviittauksista tai kommenteista vähintään “favorite”-napilla.

Postausta kannattaa jakaa, sillä bloggarihan haluaa lukijoita teksteilleen. Jakaminen kannattaa toteuttaa huolella, jotta tulokset paranevat.

Kollegasi tai samoista teemoista kiinnostuneet henkilöt mahdollisesti jakavat postaustasi kun pingaat heidät mukaan.

Älä luota siihen, että yksi jakaminen riittää, vaan jaa postausta uudestaan esimerkiksi muutaman tunnin välein tai myöhemminkin, jos se sopii käytävään keskusteluun.

Ole sosiaalinen ja kiitä kun kirjoitustasi on jaettu tai kommentoitu. Erityisen hienoa omasta mielestäni on se, jos keskustelu jatkuu niin, että joku toinen kirjoittaa teemasta blogipostauksen käyttäen toista näkökulmaa.

Näillä vinkeillä pääsee pitkälle. Seuraa menestystäsi blogin statistiikasta tai Twitterin analytiikasta.

Someniksit asiantuntijalle

tree-200795_1920

Muutama viikko sitten minua haastateltiin Akavalaisen juttuun, jonka teemana oli asiantuntija ja sosiaalinen media. Jutun julkaisemisen jälkeen teki mieli palata aiheeseen, mutta erilaisten kiireiden vuoksi teen sen vasta nyt.

Kirjoituksen jälkeen asiasta virisi ihan kohtalainen määrä keskustelua Twitterissä. Twitter-pöhinän ohella yksi parhaista kirjoituksista oli Tiina Rytkyn bloggaus “Tämän vuoksi asiantuntija ei halua olla brändi.”

Keskustelu koski melko paljon perusasioita, kuten asiantuntijan ajankäyttöä ja sitä, salliiko työnantaja sosiaalisen median käytön. Nämä asiat voi kuitata lyhyesti toteamalla:

  • tviittaaminen tai blogin kirjoittaminen vie aikaa erittäin vähän,
  • asiantuntijan oletetaan useimmiten kuitenkin joka tapauksessa viestivän omasta asiantuntemusalueestaan,
  • asiantuntijan oletetaan seuraavan oman alansa keskustelua ja toisaalta oman alan esiintymistä yhteiskunnallisessa keskustelussa,
  • somesta on hyötyä asiantuntijalle ja organisaatiolle.

Tällä hetkellä oma sosiaalisen median käyttöni on melko vakiintunutta. Kirjoitan blogeja ja jaan sisältöjä ja keskustelen Twitterissä. Facebookin olen rajannut yksityisempään käyttöön. Esitelmät jaan SlideSharessa.

Löydän jatkuvasti uusia blogeja, joissa on todella korkeatasoista sisältöä kiinnostavista aihepiireistä.

Blogien huikeus on siinä, että bloggaamalla asiantuntija pystyy viestimään suoraan potentiaalisesti suurellekin yleisölle. Monet asiantuntijat ovat myös todella lahjakkaita kirjoittajia. Blogi on nopea väline ja kirjoituksiin voi jouhevasti vastata kommenttibloggauksilla.

Yhä usemmin tulee vastaan tilanteita, joissa joku on törmännyt tekemisiini sosiaalisessa mediassa ja haluaa keskustella asioista kasvokkain. Somessa tapahtuvat verkostoituminen luo siis myös “perinteisempää” verkostoa.

Seuraavassa kiteytyksiä siitä, miten asiantuntija voi hyödyntää sosiaalista mediaa omassa työssään.

Mihin asiantuntija voi hyödyntää somea?

  • tiedon hankkimiseen,
  • oman asiantuntemuksen esiin tuomiseen ja henkilöbrändäykseen,
  • omaa alaa koskevaan keskusteluun osallistumiseen,
  • oman verkoston laajentamiseen, ylläpitämiseen ja vahvistamiseen
  • aidan yli hyppäämiseen: somessa myös muun kuin täysin oman alan seuraaminen on helppoa.

Mitä asiantuntija voi käytännössä tehdä?

  • lukea ja kirjoittaa blogeja,
  • aloittaa ja seurata keskusteluja ja osallistua keskusteluihin,
  • julkaista videoita Youtubessa tai tehdä Periscope-lähetyksiä.

Vinkit asiantuntijalle

Organisaatio – asiantuntija – some

Kuulostaa ehkä kovalta, mutta sosiaalisen median hyödyntämiseen motivoitunut asiantuntija ei juurikaan tarvitse organisaationsa tukea sosiaalisen median suhteen. Pahimmassa tapauksessa organisaatio asettaa kapuloita rattaisiin asiantuntijoidensa sosiaalisen median hyödyntämiselle.

Asiantuntija voi opiskella kaiken tarvittavan itse, verkko on täynnä hyviä esimerkkejä ja tietoa. Kokeilemalla pääsee aina eteenpäin. Asiantuntijalla luo sisältöä tai tuntee sisällöt muista lähteistä. Henkilö on kiinnostavampi kuin organisaatio.

Mutta organisaatio tarvitsee asiantuntijoitaan, jos se aikoo saada hyötyä sosiaalisesta mediasta. Organisaatio voi tukea somessa aloittelevia asiantuntijoita ja myös pidemmälle ehtineitä esimerkiksi hankkimalla valmennusta.

Julkisen ja yksityisen suhde asiantuntijan somepresenssissä

Yksi keskeinen teema asiantuntijan somepresenssissä on, missä määrin asiantuntija esiintyy sosiaalisessa mediassa ns. “privana” ja missä määrin asiantuntijana.

Perinteisissä asiantuntijoiden ja johtajien lehtijutuissa privaattipuolta raotetaan usein sen verran, että jutun kainalojutussa tai infolaatikossa todetaan haastateltavan perhetilanne ja toisaalta harrastukset.

Yksityiselämästä sosiaalisessa mediassa voisi todeta näin:

  • lähtökohtana on, että jokainen määrittää oman asiantuntija-yksityinen minä-suhteensa itse,
  • yksityistä puolta voi raottaa osallistumalla muun kuin oman asiantuntemusalueen keskusteluihin tai jakamalla erilaisia sisältöjä,
  • toisaalta voi viestiä omista harrastuksistaan ja niihin liittyvistä uutisista.

Esimerkkejä privaattipuolen harkitusta esiintuomisesta somessa ovat mm. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergin tviittaamat kuvat pyörälenkeiltään tai monienkin eri henkilöiden tviitit hiihto- tai juoksulenkeiltä sekä erilaisista kulttuuritapahtumista.

Sosiaalisen median käyttö arkipäiväistyy kovaa vauhtia. Yhä enemmän on asiantuntijoita, joille keskustelu sosiaalisessa mediassa on yhtä rutiinomaista kuin keskustelu työpaikan kahvihuoneessa tai kokouksessa tai konferenssissa.

Hyviä someniksejä asiantuntijoille löytyy yllä mainittujen linkkien lisäksi esimerkiksi näistä linkeistä:

Fuel blogi

Eminen blogi

Lehmätkin Lentäis (Harto Pönkä)

Somecon blogi “Somen hermolla”.

Johanna Hurmerinnan blogi “Nyt ja huomenna”.

Katleena Kortesuon blogi “Ei oo totta”. 

Postauksen kuva: Pixabay.com