Kuusi viime aikoina luettua kirjaa

diktaattorit

Leif Sundström tarkastelee kirjassaan Rajaton valta noin kolmenkymmenen diktaattorin elämää ja vallankäyttöä. Tutuimpia kirjassa esillä olevia diktaattoreita ovat Hitler, Stalin, Mussolini, Idi Amin, Saddam Hussein, Mao, Pol Pot ja Kim Jong Un. Mukana ovat myös  Fidel Castro, Augusto Pinochet, Muammar Gaddafi, Tito ja Ceausescu sekä joukko hieman vähemmän tunnettuja diktaattoreita.

Diktatuuri määritetään yhden ihmisen tai hyvin rajatun joukon vallankäytöksi. Diktaattori päättää itse valtakautensa kestosta, eikä vallanpitäjää ole mahdollista vaihtaa vapailla vaaleilla. Valta ei ole läpinäkyvää, eikä sitä voi kritisoida.

Kirjassa tarkastellaan väljän yhdenmukaisen kehikon kautta diktaattorien elämänkulkua. Tyypillisesti diktaattorit tulevat melko tavallisista perheistä. Monen, mutta ei kaikkien, diktaattorien isä on ollut alkoholisti ja/tai väkivaltainen. Äiti on ollut yleensä ”tavallinen” ja perhettä koossa pitävä voima.

Monet diktaattorit viettävät nuoruudessaan tai nuorena aikuisena aikaa vankilassa. Siellä he tyypillisesti opiskelevat sekä kehittävät verkostojaan ja visiotaan.

Dikaattorit ovat vaihtelevan sivistyneitä ja koulutettuja. Osalle lukutaitokin saattaa olla kyseenalainen.

Diktatuuri perustetaan ja valta anastetaan harkituilla peliliikkeillä. Vastustajat teljetään vankilaan tai surmataan. Demokraattisten instituutioiden kehittymättömyys, eriarvoisuus, kansan tyytymättömyys ja ristiriidat tarjoavat otollisen maaperän diktatuurin syntymiselle. 

Osalla diktaattoreista on visio, jota kohti he etenevät. Visio voi liittyä valtakunnan laajentamiseen ja/tai etnisiin puhdistuksiin. Osalle riittää oman valta-aseman ja diktatuurin jatkon varmistaminen. 

Valtaosa diktaattoreista on sumeilemattomia vallankäyttäjiä. Vastustajia tapetaan, kidutetaan ja teljetään vankiloihin. Omaa kansaa vainotaan ja kuritetaan vallan varmistamiseksi. Vähemmistöjä vainotaan ja haaremeita pidetään. Tämä diktatuurien pimeä puoli on kirjassa vastenmielisyydessään mieleenpainuvinta materiaalia. 

Harva diktaattori kehittää maataan niin, että elintaso ja kansalaisten hyvinvointi kasvaisi. Rikkaudet kasautuvat diktaattorille ja hänen lähipiirilleen.

Diktaattorien ”urat” päättyvät usein väkivaltaiseen kuolemaan vallanvaihdon yhteydessä. Osa saa turvapaikan toisesta maasta.

Kokonaisuudessaan kirja oli kiinnostava teos yhteiskuntatieteilijää kiinnostavasta aiheesta, eli vallankäytöstä äärimmillään. Kirjan lukemalla tutustui myös moniin hieman vähemmän tunnettuihin diktaattoreihin.

Kirjassa pohditiiin diktaattorien elämää monesta eri näkökulmasta ja pyrittiin tunnistamaan yleisiä kehityskulkuja ja diktaattorien elämään vaikuttaneita tekijöitä. Siksi oli hieman yllättävää, että kirjassa ei edes todettu ääneen sitä tosiseikkaa, että kaikki kirjassa esitellyt diktaattorit olivat miehiä.

Kirjan merkittävä viesti oli kenties se, että teoksessa kuvattujen lukuisten diktaattorien aikakausista julmuuksineen ei ole kulunut pitkää aikaa. Maailmanpolitiikan ajankohtaisia tapahtumia seuraamalla on helppo yhtyä Sundströmin johtopäätökseenn, että diktaattorit ja diktatuurit elävät omassa ajassamme oikein hyvin. Demokratia ei ole itsestäänselvyys.

Leif Sundström 2021: Rajaton valta. Modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim Jong-Uniin. Tammi. 

x x x

Viime aikoina luettuja muita kirjoja:

todaro

Dave Todaro: The Epic Guide to Agile: More Business Value on a Predictable Schedule with Scrum. R9 Publishing. 

Noin 500 sivua pitkä ja äärimmäisen seikkaperäinen kirja ketterästä kehittämistä. Teoksessa käydään  perusteellisesti läpi Scrumin roolit, rituaalit,  työskentelytavat ja työkalut. Hyvä käsikirja esimerkiksi PO-roolissa aloittelevalle, mutta aika raskaslukuinen. Kirjassa on hyvät tiivistelmät ja rakenne, joten voi käyttää myös käsikirjana.

moreira

Mario E. Moreira 2017. The Agile Enterprise. Building and Running Agile Organizations. APress.

Edellistä hieman yleisemmällä tasolla liikkuva kirja ketterästä kehittämisestä ja organisaation kehittämisestä kohti ketteryyttä. Paljon samaa kuin edellisessä kirjassa ja muissa peruskirjoissa. Hyvää oli se, että sisälsi pohdintaa esimerkiksi budjetoinnista, HR:n roolista ja johdon roolista yleisemminkin. Hyvä peruskirja asiantuntijoille ja johdolle.

teerikangas

Satu Teerikangas: Integraation johtaminen. Kulttuuriset voimat yrityskaupassa. Wsoy Pro. 

Kirja on populaarimpi versio tekijän väitöskirjasta. Kirjassa käsitellään yritysostojen jälkeistä yhteensulautumisvaihetta, joka usein mainitaan yrityskauppojen haastellisimmaksi vaiheeksi. Kirjassa perehdytään muun muassa yritys- ja maakulttuurien merkitykseen, hiljaisiin voimiin ja yritysten henkiseen tilaan. Mielenkiintoinen kirja. Vähän pohditutti, että olisin ollut kiinnostunut lukemaan myös itse väitöskirjan, jotta aineistoja ja tutkimusmenetelmiä olisi voinut arvioida paremmin.

elo Simon Elo ja Juha-Pekka Tikka. 2021. Poliittiset muistelmani. Minervakustannus.  

Entisen kansanedustajan, Simon Elon näkökulma perussuomalaisten hajoamiseen ja viime vaiheisiin. Sujuvasti kirjoitettu, mutta lopulta melko mitäänsanomaton kirja aiheesta. Samasta aihepiiristä suosittelen ennemmin Jari Lindströmin kirjaa (ks. esittelyni tästä).

 

kinnunen

Tommi Kinnunen 2021: Ei kertonut katuvansa. WSOY. 

Kirja kertoo suomalaisista naisista, jotka lähtivät Jatkosodan aikana saksalaisten matkaan pääasiassa konttori- ja hoitotöitä tekemään. Sodan päätyttyä osa naisista lähti Saksaan, osa jäi Suomeen. Naisten yhteiskunnallinen status muuttui merkittävästi sodan päättymisen ja sen lopputuloksen vuoksi. Kirjassa kuvataan  muutaman naisen vaelluksesta Norjasta takaisin kotipaikkakunnalleen. Kirjan lukeminen oli kuin elokuvan katsomista, niin tehokkaasti maisemat ja tapahtumat piirtyivät mieleen.  Suosittelen. Todetaan vielä se, että kirja sai Vuoden kotimainen kaunokirja-palkinnon, Finlandia-ehdokkuuden ja Runeberg-palkinnon.

Katarina Baer ja Kalle Koponen: Kiinan suurin harppaus

baerKiina on ajan keskeisimpiä puheenaiheita Kiinan talouden, ihmisoikeuksien sekä poliittisen ja sotilaallisen vaikutusvallan nousun myötä. Kiina on tietenkin ajankohtainen myös siksi, että se on koronaepidemian alkupiste.

Kirjan kirkoittajat, toimittaja Katarina Baer ja valokuvaaja Kalle Koponen, olivat Kiinassa koronaepidemian aikana ja poistuivat maasta samana päivänä kun Wuhan suljettiin. Kirjassa seurataan kolmen kiinalaisen elämää koronakevään aikana.

Korona on kirjassa vahvassa roolissa, mutta kirja kertoo kiinalaisesta yhteiskunnasta ja sen muutoksesta laajemminkin.

Koronan osalta kirjan perusviesti on se, että diktatuuri kykeni tekemään tehokkaasti massiivisia ja nopeita liikkeitä, joilla epidemia saatiin hallintaan. Aluksi korona kuitenkin kiellettiin ja sitä peiteltiin. Kiusalliset totuuden puhujat vaiennettiin.

Koronankin kannalta olennaista oli Kiinan rakentama nykyaikaista teknologiaa hyödyntävä valvontakoneisto. Käytössä on miljoonia valvontakameroita, erilaisia kännykkäsovelluksia, kasvontunnistusteknologiaa ja työntekijöiden aivotoimintaa mittaavia sensoreita.

Tietosuojaa ja yksityisyyden suojaa ei käytännössä ole. Teknologia-avusteinen tehokas järjestelmä löytää ja rankaisee rikkomusten tekijät nopeasti. Mediaa, myös sosiaalista mediaa, suitsitaan voimakkaasti. Järjestelmän tavoite on pitää kansa kurissa ja nuhteessa.

Mittavin hanke on kansalaisten ”luottoluokitusjärjestelmä” (Social Credit System), joka laajasti dataa hyödyntämällä luokittelee kansalaisia heidän luotettavuutensa perusteella. Järjestelmä on eräänlainen musta lista, jolla ei toivottu käyttäytyminen johtaa esimerkiksi matkustamisen rajoittamiseen.

Kirja virittelee kysymystä, mitä tapahtuu, jos kiinalainen teknologia ja valvontaosaaminen leviää maailmalle.

Kirja oli mielenkiintoinen Kiinan koronavaiheiden esittämisen vuoksi. Muuten kirjassa ei ollut juuri uutta Kiinasta, mitä en olisi lukenut muista kirjoista tai artikkeleista. Kirjassa oli paljon hienoja kuvia.

Kun yleensä ajattelen, että kirja on liian pitkä, tämä kirja loppui minusta vähän yllättäen ja kesken.

Katarina Baer ja Kalle Koponen 2020: Kiinan suurin harppaus. Teos. 

Hyvinvoinnin mittaamisen trendejä


mittaaminen

Hyvinvoinnin mittaaminen on keskeinen trendi. Osallistuin viime viikolla erään hyvinvointiteknologia-alan yrityksen tilaisuuteen Amsterdamissa. Tilaisuudessa sai hyvän läpileikkauksen siitä, missä alalla mennään. Seuraavassa muutama päällimmäinen mieleen jäänyt asia tilaisuudesta höystettynä eri lähteistä saadulla ajankohtaisella tiedolla. 

Mittaaminen kohdistuu uusille alueille

Hyvinvointiteknologiaa voidaan alkeellisimmillaan hyödyntää askeleiden, sykkeen ja kalorinkulutuksen mittaamisessa.

Sykevälivaihtelun mittaamiseen pystyvillä laitteilla on mahdollista mitata stressiä ja palautumista.

Uudempana mahdollisuutena on mitata veren happisaturaatiota, jonka avulla voidaan tarkastella unen laatua ja havaita mm. uniapnea.

Mittausvälineet ovat tulleet kehityksen myötä tarkemmiksi ja käyttäjälle mukavammiksi.

Dataa tuottavat sensorit voivat olla kelloissa, rannekkeissa, sormuksissa tai vaatteissa.

Liikuntaa harrastavan iloksi mittaaminen ei enää katkea edes uidessa.

Mittaaminen integroituu osaksi ympäristöä

Kokouksessa eräs autovalmistaja kertoi visiosta, jonka mukaan kuljettajan vireystila olisi ajomatkan jälkeen korkeampi kuin matkan alkaessa. Tähän tähtäävät rentoutumista edesauttavat olosuhteet autossa.

Ajamisen turvallisuutta takaa auton järjestelmään integroituva tilannekuva, jossa hyvinvointilaite mittaa kuljettajan vireystilaa. Käytettävissä on lisäksi tietoa auton ulkopuolisista olosuhteista. Olosuhdetiedot voivat olla esimerkiksi säätilaan ja liikenteen sujumiseen liittyviä.

Informaation avulla auton järjestelmä voi suositella kuljettajalle esimerkiksi taukojen pitämistä aikaisempaa tarkempaan informaatioon pohjaten.

Nämä innovaatiot voivat lisätä ammattikuljettajien ja kaikkien autoilijoiden hyvinvointia ja turvallisuutta.

Yleisenä trendinä on siirtyminen sairaanhoidosta terveyden ylläpitämiseen

Hyvinvointilaitteet ovat osa trendiä, jossa siirrytään oireiden hoitamisesta ennaltaehkäisyyn.

Mielenkiintoisina esimerkkeinä vakuutusalalta tilaisuudessa olivat pari ”älyhenkivakuutusta”, joissa hyvinvointiteknologiaa hyödyntämällä mitattiin vakuutuksenottajien elintapoja tarkentaen näin vakuutuksenottajien riskiprofiilia.

Mittaamisen tulokset ja niistä saatava taloudellinen hyöty saattavat kannustaa liikkumaan ja tekemään muita elintapamuutoksia.

Riskiprofiilin tarkentumisesta saatu hyöty on mahdollista palauttaa asiakkaalle hyvityksenä, parempina etuuksina tai muina etuina.

Mittaaminen luo mahdollisuuksia uusille palvelukonsepteille

Mittaaminen mahdollistaa kokonaan uudenalaisia palvelukonsepteja ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Datan kerääminen, visualisointi ja analysointi on aikaisempaa helpompaa. Mittauksen toistaminen tai jatkuva mittaaminen luo mahdollisuuden vaikuttavuuden tarkasteluun.

Palvelut voivat kohdistua esimerkiksi fyysisen kunnon, palautumisen, ravinnon tai mielen tasapainon kehittämiseen ja sitä kautta kokonaishyvinvoinnin parantamiseen ja sairastavuuden vähentämiseen.

Geeniteknologian hyödyntäminen on myös ajankohtainen puheenaihe. Geenitestein on mahdollisuus tunnistaa omat elintapariskit. Tällaisella tiedolla saattaa olla merkittävämpi vaikutus elintapojen muuttamiseen kuin mitä yleisemmän tason informaatiolla on.

Hyvinvointiteknologian levinneisyys

Omassa kuplassani lähes kaikilla ihmisillä joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä on jonkinlainen hyvinvointilaite. Mutta miltä laitteiden levinneisyys näyttää saatavilla olevien lähteiden valossa?

  • Vuonna 2016 maailmassa oli 525 miljoonaa puettavaa laitetta, jotka pystyvät kytkeytymään internetiin. Laitteiden  määrä maailmassa oli 722 miljoonaa vuonna 2919. Suurimmat markkinat ovat Pohjois-Amerikka ja Aasia (lähde).
  • Yhdysvalloissa joka neljännellä aikuisella on jonkinlainen puettava älylaite. Laitteet kiinnostavat enemmän nuorempia ikäryhmiä, mutta terveyteen liittyvien ominaisuuksien myötä myös vanhemmat ikäryhmät ovat kiinnostuneita niistä. Älykellojen markkinaosuus kasvaa ja yksinkertaisten laitteiden markkinaosuus laskee (lähde).
  • Uudempana trendinä ovat kuulemiseen liittyvät laitteet (hearables), jotka  voivat suodattaa äänimaisemaa, välittää viestiä tai tehdä erilaisia mittauksia (lähde).
  • Älyominaisuudet tulevat myös perinteisiin kelloihin (lähde).

Hyvinvointiteknologiaan levinneisyydestä tai teknologiaan suhtautumisesta ei ole Suomessa kovin runsaasti tietoa. Viime kesänä julkaistiin kuitenkin Sitran ja eri järjestöjen yhteisen Kestävä terveydenhuolto-hankkeen toteuttama kyselytutkimus, jossa on paljon mielenkiintoisia perustietoja. Seuraavassa tiivistän raportin keskeistä antia.

Kyselytutkimuksen mukaan 38 % suomalaista on käyttänyt omatoimisesti hyvinvointiteknologiaa. 44 % niistä, jotka eivät olleet käyttäneet hyvinvointiteknologiaa, olisivat valmiita kokeilemaan sitä.

Suurinta kiinnostusta kohdistuu fyysisen aktiivisuuden mittaamiseen (68 % on mitannut tai olisi kiinnostunut). Toiseksi eniten kiinnostaa ruokavalion tarkastelu (39 %). Kolmanneksi eniten kiinnostaa sairauden tilaan liittyvä mittaaminen (32). Palautumisesta on kiinnostunut 24 % vastaajista ja geenitestien teettämisestä 20 %.

Erot taustamuuttujien suhteen ovat mielenkiintoisia.

Naiset ovat miehiä kiinnostuneempia mittaamisesta, ainoastaan palautumisen tarkastelussa miesten kiinnostus on korkeampaa kuin naisten keskuudessa.

Eri ikäryhmiä tarkasteltaessa havaitaan, että 25-44 vuotiaat ovat mittaamisesta kaikkein kiinnostunempia. Kuitenkin esimerkiksi fyysisen aktiivisuuden mittaaminen kiinnostaa myös vanhimpia ikäryhmiä.

Nuorimmat ikäluokat (25-34-vuotiaat) ovat kaikkein kiinnostunempia geenitestien tilaamisesta.

Suurimmat motivaatiotekijät mittaamisen suhteen liittyvät haluun parantaa omaa jaksamista, vointia ja terveyttä. Toinen keskeinen motivaattori on jonkin tavoitteen saavuttaminen.

On kiinnostavaa huomata, että mittaamisen motivaatiotekijät ovat pääsääntöisesti itsestä lähteviä: terveydenhuollon ammattilaisen tai muun tahon suositus ei ole kovin merkittävä motivaattori.

Yli puolet kokee hyötyneensä paljon tai melko paljon mittaamisen antamasta informaatiosta. Hyödyt liittyvät fyysisen aktiivisuuden lisääntymiseen ja liikuntasuoritusten parantamiseen.

Noin 70 % näkee positiivisena ”MyDatan” hyödyntämisen terveydenhuollon tilanteissa. Lähes 90 % näkee, että jokaisella tulisi olla mahdollisuus hallinnoida omaa dataansa. Lähes yhtä moni pitää tärkeänä, että yksilön kaikki terveystieto kertyy samaan paikkaan.

Lopuksi

Kehitys hyvinvointiteknologian alueella on nopeaa ja se saa muun muassa seuraavanlaisia muotoja:

  • laitteiden ominaisuudet lisääntyvät
  • laitteita on aikaisempaa enemmän käytössä
  • laitteet integroituvat ympäristöön (esimerkiksi autot, työympäristöt)
  • laitteet mahdollistavat uudenlaisia tuotteita ja palveluja

Hyvinvointiteknologian kehittyminen antaa monenlaisia mahdollisuuksia. On tärkeää, että aihepiiriä tutkitaan muun muassa vaikuttavuuden ja eriarvoisuuden näkökulmasta.

On myös tärkeää, että laitteiden käyttöön liittyvistä pelisäännöistä esimerkiksi työelämäkontekstissa käydään keskustelua. Tietosuoja ja -turva ovat ehdottoman tärkeitä. Samalla on kuitenkin syytä varmistaa, että saamme uudesta teknologiasta apua keskeisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen.

Kuva: Unsplash.

Hyvinvointiteknologiasta on hyötyä


watch

Itsensä mittaaminen lisääntyy ja uusia mahdollisuuksia siihen tulee koko ajan lisää. Samanaikaisesti käydään keskustelua mittaamisen hyödyistä, mielekkyydestä ja haitoista. Osassa puheenvuoroista tyrmätään koko mittaamisen mielekkyys. Seuraavassa muutamia ajatuksia omista kokeiluistani. 

Olen kokeillut ja käyttänyt Ouran ja Moodmetricin sormusta, tehnyt Firstbeatin Hyvinvointianalyysin sekä käyttänyt Garminin FR 935 kelloon liittyviä ominaisuuksia. Muut mittarit perustuvat sykevälivaihtelun mittaamiseen, mutta Moodmetricin mittaus EDA-signaaliin. Linkit erillisiin raportteihin eri laitteista ovat tämän kirjoituksen lopussa.

Kuva unen määrästä ja laadusta on tarkentunut

Erityisesti Ouran sormuksen avulla olen saanut selville yksilöllisen unentarpeeni määrän. Tällä tarkoitan sellaista unen määrää, joka on edellytyksenä sille, että työpäiväni aikana olen hyvässä työvireessä. Tätä tietoa vasten pystyn suunnittelemaan omaa aikatauluani ja rutiinejani niin, että saan riittävästi unta.

Samoin olen saanut tietoa siitä, minkälainen toiminta tukee hyvää yöunta ja varmistaa näin sitä, että käytettävissä oleva yöaika tule käytettyä tehokkaaseen ja laadukkaaseen nukkumiseen.

Mittausten perusteella havaittujen huonosti nukuttujen öiden syitä on helppo purkaa. Usein ne liittyvät pitkittyneisiin työpäiviin, illalla tehtyihin koviin treeneihin, matkustamiseen tai epäsäännölliseen elämään.

On vaikea keksiä syytä, miksi oman unen laadun parantaminen olisi kenellekään haitallista. Vaikka mittaaminen ei olisikaan yhtä tarkkaa kuin laboratorio-olosuhteissa, on pidemmällä ajanjaksolla tehty mittaus ja siitä paljastuva keskiarvo tarkempi kuin oma arvaus tai arvio.

Kuva päivän kuormituksista on täsmentynyt

Firstbeatin hyvinvointianalyysistä, Garminin (jonka sisällä on Firstbeatin algoritmi) datasta sekä Moodmetricin sormuksesta olen saanut kuvaa työpäivien kuormittavuudesta.

Erilaiset kokoukset ja vuorovaikutustilanteet näkyvät piikkeinä mittauksissa ja tätä vasten on mahdollista yrittää sisällyttää päiviin palauttavia rauhallisempia jaksoja. Alla oleva kuva on Garminin antamaa näkymää, johon on lisätty päivän kulkua.


mittausta

Kokousten kuormittavuudesta muistan anekdootin lähes 20 vuoden takaa. Kun päivittelin kokousrumbaa, vanhempi kollegani sanoi, että ”Sinun pitää oppia nauttimaan kokouksista.” Uskon, että tässä on oma viisautensa.

Toisesta näkökulmasta voisi ajatella, että kokousten vetäjillä ja kaikilla osanottajilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälainen kuormitus kokouksesta osanottajille muodostuu.

Mitä hyötyä hyvinvointiteknologiasta siis on?

Hyvinvointiteknologia ei tässä ja nyt ratkaise kaikkein suurimpia työelämän tai kansanterveyden ongelmia. Tämä johtuu ainakin seuraavista tekijöistä:

  • laitteita ei ole käytössä niillä, jotka niitä eniten tarvitsisivat
  • kaikki eivät osaa tulkita dataa
  • ihmiset eivät muuta käyttäytymistään, vaikka saisivatkin tietoa
  • mittaukset eivät integroidu terveydenhuollon prosesseihin
  • mittausten validiteetista tarvitaan lisää tutkimusta

Lista ei kuitenkaan ole toivoton. On melko helppo pohtia, miten mainituissa asiakohdissa päästäisiin eteenpäin.

Tällä hetkellä hyvinvointiteknologiasta on hyötyä niille ihmisille, joilla on mahdollisuus hankkia laitteita ja jotka pystyvät hankkimaan tietoa ja analysoimaan ja muuttamaan omaa toimintaansa laitteiden antaman tiedon valossa.

Laitteet siis auttavat ihmisiä, joilla niitä on ja jotka ovat motivoituneita hyödyntämään niitä.

Jos hyvinvointilaitteiden hyötyjen halutaan leviävän laajemmalle, laitteita on saatava myös niille kansalaisryhmille, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä useiden satojen eurojen investointeja sormuksiin, kelloihin tai muihin laitteisiin.

Tematiikka kaipaa myös monitieteistä tutkimusta validiteettimittausten lisäksi. Tutkimuskysymyksiä ovat esimerkiksi: miten eri väestöryhmät suhtautuvat mittaamiseen? Minkälaisia ennakkoluuloja on? Minkälainen tuki käyttäjillä lisää vaikuttavuutta ja johtaa esimerkiksi elämäntapamuutoksiin?

Tulevaisuudessa potilaan hyvinvointilaitteen data integroituu lääkärin vastaanotolla potilastietojärjestelmään tai tiedot ovat saatavilla Kanta-palvelusta. Lääkäri tulkitsee hyvinvointidataa samalla tavalla kuin hän tekee nyt magneetti- tai röntgenkuvien kanssa.

Kun luvittamisesta ja tietosuojasta huolehditaan, työpaikoilla on mahdollisuus tehdä dataan pohjautuvia kehittämistoimenpiteitä.

Teknologian kehittyessä mittaamisesta tulee tarkempaa ja mittauksen piiriin tulee uusia alueita. Erilaisia datoja voidaan yhdistää samaan kokonaisuuteen ja siirrytään enemmän ilmiöiden kuvaamisesta analyyseihin ja ennustamiseen yksilön ja yhteiskunnan tasolla.

Yhteiskunnallisella tasolla tarvitaan tätä kehitystä tukevia toimenpiteitä, asiaan liittyvää tutkimusta sekä keskustelua mittaamisen etiikasta ja pelisäännöistä. Näin hyvinvointiteknologia saadaan mukaan täysimääräisesti ratkaisemaan yhteiskuntamme suuria työkykyyn ja kansanterveyteen liittyviä kysymyksiä.

Kuva: Unsplash.

Linkit eri artikkeleihin: 

Oura hyvinvointisormus. 

Moodmetric-älysormus. 

Firstbeat-mittaus.

 

 

Digimuutos.fi (Timo Savolainen ja Kati Lehmuskoski)

digimuutos

Digitalisaatio on megatrendi, joka tunnetusti vaikuttaa tällä hetkellä yhteiskuntaan, yrityksiin ja organisaatioihin todella voimakkaasti. Kokonaiset toimialat toisensa jälkeen disruptoituvat. Työ ja osaamistarpeet muuttuvat.

Huonolla johtamisella yritykselle tai organisaatiolle käy digitalisoituvassa maailmassa kalpaten. Ainakaan huonosti johdettu yritys tai organisaatio ei suoriutu parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä kirjassa kerrotaan, miten digitalisaatioon liittyvää muutosta, ”digimuutosta”, pitää johtaa.

Digimuutos on se matka, jonka organisaatio tai yritys tekee muuttuessaan perinteisestä digitaaliseksi.

Jokaisessa organisaatiossa ja yrityksessä matka on erilainen, mutta yhteisiksi tekijöiksi kirjassa mainitaan prosessin käynnistäjät ja tavoitteet sekä tarvittava organisaatiomuutos.

Käynnistys voi lähteä liikkeelle megatrendeistä, viranomaissääntelystä tai strategiasta. Tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi asiakaskokemuksen parantamiseen, kannattavuuteen tai kilpailuetuun. Keskeisessä roolissa siinä, miten matka tehdään ja miten se onnistuu, on johtaminen.

Kirja koostuu kymmenen organisaation digitarinasta. Organisaatiot ovat Nokia, Finnair, Fonecta, Verohallinto, OP, Reima, Yle, Rovio ja Wärtsilä. Yksi case on nimetön.

Lisäksi kirjassa on taustoittavana kappaleena IMD:n professorin Michael Waden kirjoitus digitalisaatiosta sekä asiaankuuluvat johdanto- ja yhteenvetokappaleet.

Keskiössä johtaminen

Waden artikkelissa esitetään Bradleyn et al. (2015) kirjassaan esittämä kuvio digitalisaation pyörre, jonka pointtina on se, että digitalisaatio vaikuttaa voimakkaimmin yrityksiin ja organisaatioihin, joiden tuote voidaan kokonaan digitalisoida (esimerkiksi media ja viihde). Pyörteen laitamilla on organisaatioita ja yrityksiä, joiden tuote on fyysinen, eikä sitä voida yhtä suoraan digitalisoida (esimerkiksi infrastruktuuri ja lääketeollisuus). Digitalisaatio vaikuttaa kuitenkin myös voimakkaasti pyörteen laitamilla oleviin organisaatioihin ja yrityksiin.

Millaista johtamista digimuutos edellyttää?

Waden mukaan johtajan tulee digimuutoksessa kasvattaa organisaation muutoskyvykkyyttä, ketteryyttä ja nopeaa toimenpanoa. Päätöksenteon tulee perustua tietoon. Päätöksentekoprosesseja on usein tarpeen yksinkertaistaa, jotta nopeutta saadaan kasvatettua.

Keskeistä on huomata se, että digitalisaatio kohdistuu kaikkiin organisaation osa-alueisiin, ei vain teknologiaan. Kyse on kulttuurinmuutoksesta. Viisasta johtamista on ihmisten osallistumisen mahdollistaminen: voimaannuttaminen ja sitouttaminen kulkevat käsi kädessä.

Eri organisaatioiden digimatkassa on samoja piirteitä

Eri toimialoilta tulevien yritysten ja organisaatioiden tarinat ovat erilaisia, mutta yhteisiäkin piirteitä on monia.

Keskeistä on muutoksen välttämättömyyden ymmärtäminen, korostuva asiakaskeskeisyys, olemassaolevien prosessien haastaminen ja muutoksen viestiminen. Tärkeää on tiedon merkityksen ymmärtäminen johtamisessa ja muussa toiminnassa sekä ihmisten mukaanottaminen.

Johtajan tehtävänä on viestiä ylätason reunaehdot, mutta antaa ihmisten itse päättää, miten he pääsevät tavoitteeseensa. (Vinkki johtajalle #42, kirjassa Digimuutos.fi).

Olennaista on myös varmistaa se, että ylimmässä johdossa (johtoryhmässä ja hallituksessa) on digimuutoksessa tarvittava osaaminen.

Hyväksi havaittuja ratkaisuja ovat mm. erillisen digikehittämiseen liittyvän yksikön perustaminen, CDO:n (Chief Digital Officer) palkkaaminen sekä ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien ottaminen mukaan muutokseen. Tärkeää on myös rikkoa organisaatioiden sisäiset siilot.

Digiprojektit suositellaan rahoitettavaksi mallilla, jossa ne saavat rahoituksensa liiketoiminnan budjetista, mutta digitalisaation mahdollistavat perus-IT-palvelut rahoitetaan tietohallinnon budjetista.

Arviointia

Kirjan lopussa lanseerataan yksinkertainen, mutta suuntaa antavalla tasolla varsin toimivalta vaikuttava ”digikypsyysmittari”, jonka avulla eri organisaatiot voivat tarkistaa valmiutensa digimuutoksen tekemiseen.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja selkeä. Olennaiset asiat esitetään kuvioissa. Caset ovat sopivan mittaisia ja faktalaatikot, eli ”vinkit johtajalle” tiivistävät olennaisen. Näitä vinkkejä esitetään kirjassa yhteensä 62 kappaletta! Ytimekkään esitystavan vuoksi kirjaa voi lukea myös selaillen.

Kirjan oma tarina on digitaaliseen aikaan hyvin sopiva. Kirjoittajat Timo Savolainen ja Kati Lehmuskoski ovat kirjoittaneet kirjan päivätyönsä ohella. He ovat luoneet projektin itse hankkimalla kirjalle kustantajasponsorin, käymällä tarvittavat neuvottelut ja organisoimalla kirjan myynnin ja jakelun.

Keskeisessä roolissa kirjaprojektissa on verkkosivu Digimuutos.fi, jossa on sisältöön liittyvää ja sitä tukevaa materiaalia, mm. blogi, jossa on kerrottu kirjan sisällöstä ja kirjan tekemisen prosessista. Lisäksi blogissa on vierailijabloggauksia.

Kirja antaa mielestäni paljon välineitä, vinkkejä ja ajattelemisen aihetta siitä, miten digimuutosta tulee johtaa.

Timo Savolainen ja  Kati Lehmuskoski: Digimuutos.fi. 10 huippujohtajan tarina muutosjohtamisesta! HansaPrint Oy, Turku, 2017.

Onko työ rangaistus?

hitsari

Tällä viikolla olin puhumassa eräässä puhetilaisuudessa Vaasassa. Ennen minua puhui tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava. Hän esitti hyvän puheenvuoron työelämän muutoksesta. Yksi seikka hänen puheessaan jäi kuitenkin mietityttämään. Halava sanoi suurin piirtein näin:

Teknologian kehittymisen vuoksi 10 vuoden kuluessa työstä katoaa sen rangaistusluonne (Ilkka Halava).

Aloin miettiiä, että ainakaan itse en pidä työtäni minään rangaistuksena. Myös monet tutkimukset kertovat laajasta työtyytyväisyydestä. Esimerkiksi Työterveyslaitoksen taannoisen Työ ja terveys Suomesssa-tutkimuksen mukaan 86 prosenttia suomalaista on erittäin tai melko tyytyväinen työhönsä.

Työstä saa tunnetusti toimeentulon lisäksi paljon kaikenlaista muutakin myönteistä. Saamme toteuttaa itseämme, lisää sosiaalisia suhteita ja rytmiä ajankäyttöön.

Työ tuo myös arvostusta. On erityisen arvostettuja ammatteja, kuten kirurgin ammatti tai palomiehen ammatti. Mutta yleisemmin ammattilaisia missä tahansa ammatissa arvostetaan, kun he tekevät työnsä hyvin.

Puhumme työn imusta ja ilosta ja osallistumme Great Place to Work tai Euroopan (tai vähintään Suomen paras) työpaikka-kilpailuihin.

Ei kuulosta rangaistukselta. Toki työelämässä on myös erilaisia ongelmia ja haasteita. Tuntuu silti liioittelulta sanoa, että työ olisi rangaistus.

Toki työelämässä on myös erilaisia ongelmia ja haasteita. Tuntuu silti liioittelulta sanoa, että työ olisi rangaistus.

Työn pitkä varjo

Mutta jos asiaa katsotaan hieman pidemmällä perspektiivillä, huomaa, että asiat eivät aina ole olleet tällä mallilla.

Vanhassa testamentissa todetaan tunnetusti seuraaalla tavalla, kun ihmiset karkotettiin paratiisista:

Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. (1. Moos: 19).

Työ tuli siis raskaaksi syntiinlankeemuksen yhteydessä.

Antiikin Kreikassa raskas ruumiillinen työ oli ulkoistettu orjille vapaiden miesten käyttäessä aikaansa ylevämpiin toimiin.

Max Weberin Protestanttisen työn etiikkaan viitaten luterilaisen työn etiikkaan on liitetty ankara työnteko. Tätä käsitystä on kuitenkin myöhemmin lievennetty eri keskusteluissa (ks. esim tämä artikkeli).

On melko helppo nähdä työn rangaistusluonteen pitkiä jälkiä, jotka ovat syvällä kultuurissa.

Kaikkien (esimerkiksi miesten ja naisten) tasa-arvoinen osallistuminen työelämään ja työstä nauttiminen on varsin tuore asia Suomessakin.

Kun työelämän perusasiat ovat kunnossa, keskittyy työelämän kehittäminen yhä hienojakoisempiin yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi vuorovaikutuksen parantamiseen. Keskeistä on myös pyrkimys tuottavuuden parantamiseen työelämää kehittämällä.

Tulevaisuudessa työ muuttuu edelleen

Pidemmässä ajanjaksolla juuri teknologian kehittyminen on jo vähentänyt työn ”rangaistusluonnetta”. Esimerkkejä voivat olla vaikkapa ojankaivuu tai raskaat maataloustyöt tai työ kaivoksessa.

Tulevaisuudessa teknologian kehityksen myötä edelleen yhä useampi raskas, tylsä, likainen ja yksitoikkoinen työ tehdään koneen toimesta. Ihminen vapautetaan näiden töiden tekemisestä kokonaan.

Teknologian kehittyminen ei kuitenkaan rajaudu tylsien tai vaarallisten töiden vähentämiseen. Se vähentää myös asiantuntijatöitä, joihin saattaa liittyä erityisen suuri palkitsevuuden kokemus tai arvostus.

Toisaalta jäljelle jäävä työ muuttuu. Työtä saatetaan tehdä hyvin eri tavoilla kuin aikaisemmin. Työ voi tulevaisuudessa muistuttaa aikaisempaa enemmän leikkimistä tai pelaamista. Tästä Halavakin puheessaan mainitsi.

Työ voi siis tulevaisuudessa olla aikaisempaakin kivempaa!

Minun työympäristöni

kahvilassa

Tietotyöläinen työskentelee kahvilassa.

Keskustelu työympäristöjen kehittämisestä käy työpaikoilla vilkkaana. Tavoitteena on tehostaa tilankäyttöä, lisätä vuorovaikutusta ja etsiä parhaiten työntekoa tukevia työympäristöjä.

Työympäristöjen  muutosprojektit onnistuvat urbaanien legendojen perusteella eri tavoin, aiheeseen liittyy suuria tunteita ja tutkimustuloksistakin voi poimia erilaisia johtopäätöksiä tukemaan eri näkökantoja asiaan.

Olen kirjoittanut teemasta aikaisemminkin täällä. Kirjoitus on edelleen yksi viikoittain luetuimpia kirjoituksiani. Tämä ilmentää sitä, että aihe on ajankohtainen.

Vaikka puhetta riittää eniten juuri siitä, että työympäristöjen kehittämisessä oma työhuone vaihtuu kenties yhteiskäyttöiseksi monitilatoimistoksi tai työpisteeksi sellaisessa, kyse on laajemmasta muutoksesta. Siitä, että työ muuttuu aikaisempaa enemmän paikasta ja ajasta riippumattomaksi.

Työympäristö ei myöskään ole pelkästään fyysinen: se koostuu fyysisten rakenteiden lisäksi virtuaalisista välineistä ja sosiaalisista käytönnöistä, toimintatavoista ja normeista.

Seuraavassa pohdin työympäristöön ja työn tekemiseen liittyviä asioita puhtaasti omasta näkökulmastani ja omiin kokemuksiini perustuen.

Junassa on hyvä työskennellä

Vietän päivittäin kaksi tuntia junassa matkustaen välillä Karjaa-Helsinki-Karjaa. Minulla on tästä noin 15 vuoden kokemus ja olen aina työskennellyt junassa työmatkoillani kirjoittaen, lukien ja suunnitellen.

Viikossa istun junassa 10 tuntia ja kuukaudessa 40 tuntia. Näin isolle ajalle on hyvä keksiä mielekkäämpää ja hyödyllisempää tekemistä kuin ikkunasta ulos tuijottaminen, vaikka länsiuusimaalainen metsä kaunista onkin.

Juna on minulle yhtä hyvä työympäristö kuin koti tai toimisto. Joskus jopa parempi, koska keskeytyksiä on junassa vähemmän. (Kauko)junassa on siistiä, valoisaa ja istua voi rauhassa omalla paikalla. Paikallisjunat ovat eri juttu.

Vuosien varrella junan verkkoyhteydet ovat parantuneet. Tällä hetkellä omalla työmatkallani verkkoyhteydet toimivat lähes sataprosenttisesti ja yhtä hyvin kuin toimistolla ja kotona. Kaikilla rataosuuksilla tilanne ei tietääkseni ole ihan yhtä hyvä.

Kanssamatkustajien juttelu tai muut äänet junassa eivät pääsääntöisesti häiritse minua. Häiriötä koen vain, jos tapahtuu jotakin tavallisuudesta poikkeavaa (jos vaikkapa junan kuulutus jumittuu häiritsevän kovalle).

Toki junamatkan rauhallisuuteen vaikuttaa myös se, että matkustan tavallista hiljaisempien matkustajien, eli ”työmatkalaisten” vaunussa ja työmatka-aikoihin. Joskus aikaisemmin kuuntelin junamatkoilla musiikkia, mutta olen sittemmin lopettanut sen.

Erityisesti aamut ovat junassa tehokkaita. Kun saavun työpaikalle, olen valmistautunut päivän kokouksiin ja/tai tehnyt jo ison siivun töistä junassa. Illalla kotiinpäin palatessa olen hieman väsyneempi ja työteho on alhaisempi.

Mutta pointti oli siis se, että junassa voi työskennellä yhtä hyvin kuin toimistolla. Joukkoliikenneyhteyksien toimiessa olisi sulaa hulluutta ajaa työmatka autolla.

Konttori pystyyn kahvilaan, ABC:lle tai kirjastoon

Jos olen kaupungilla menossa kokoukseen, hammaslääkäriin, parturiin tai muualle ja minulla on hieman ”luppoaikaa” juna-aikataulujen tai muiden syiden takia, saatan työskennellä kahvilassa latten kera. Tällöin yleensä muodostan nettiyhteyden kännykällä ja työt sujuvat näin mainiosti.

f_efosxh0si-frank-lanigan

Olen myös työskennellyt ABC:lla, kirjaston lukusalissa ja uimahallin kahvilassa lasten futisharkkojen aikaan. Kaikki nämä ovat aivan loistavia työympäristöjä tunnin tai parin rupeamaan.

Mutta en kyllä koskaan työpaikkani lähistöllä menisi varta vasten kahvilaan työskentelemään, jos minulla olisi työpaikalla työtilat tarjolla. Ehkä tämä johtuu siitä, että urbaani kahvilakulttuuri ei ole laajemmassa mitassa minun juttuni.

 Toimistolla en istu ”koppikonttorissa”

Yksi paikka tehdä töitä on tietenkin myös toimisto. Toimistolla työhuoneeni seinä käytävälle päin on läpinäkyvää lasia. En siten koe istuvani ”koppikonttorissa”. Aamuisin moikkaan lasin läpi töihin tulevia kollegoita.

Työhuoneessani pidetään paljon parin-kolmen-muutaman hengen kokouksia. Huoneeni lasiovi on yleensä kiinni, koska käytävällä on jonkin verran trafiikkia. Ja tietenkin palaverin äänet saattavat häiritä muita lähistöllä työskenteleviä.

Vietän työpäivästäni keskimäärin ehkä tunnin tai kaksi omalla työpisteelläni. Joskus minulla on pidempi ”luova hetki” työpöydän ääressä. Muun ajan olen palaverissa omassa huoneessani, toisessa kokoushuoneessa tai toimiston ulkopuolella.

Työ tulee kotiin

Teen etätyötä harvoin, jos etätyö määritellään niin, että työskentelen koko päivän muualla kuin toimistolla. Tämä johtuu siitä, että työpäiväni täyttyvät kokouksista. Pidän kokonaisen etäpäivän korkeintaan kerran kuukaudessa.

Kun pidän etäpäivän, teen samoja töitä kuin muulloinkin, paitsi en istu palavereissa. Toisinaan olen etätöissä ollessani osallistunut kokouksiin Skypellä. Tekniikan toimiessa nämä kokoukset ovat olleet todella toimivia tehokkaita.

Itse en kotona pysty keskittymään sen paremmin tai huonommin kuin muuallakaan.

Monet sanovat, että etätyö mahdollistaa tehokkaamman ja keskittyneemmän työskentelyn (esimerkiksi kirjoittamisen) kuin toimistolla. Itse en kotona pysty keskittymään sen paremmin tai huonommin kuin muuallakaan. Toki toimistokuukkelin aiheuttamia keskeytyksiä on kotona vähemmän. Keskeytykset kuitenkin pääsevät läpi viestivälineiden kautta.

Etätyön suurimmat edut itselleni ovat, että voin viedä lapset kouluun ja tarhaan ja mahdollisesti nukkua hieman pidempään kuin normiaamuna.

Toisinaan jatkan normaalia työpäivää kotona junamatkan jälkeen käyden läpi esimerkiksi sähköposteja.

Lapsiperheen arjen äänten keskellä työskentelevälle monitilatoimiston pelisääntökeskustelu kuulostaa luksukselta.

Aivan illalla en tee töitä, ellei ole ihan pakko esimerkiksi lähestyvän deadlinen takia. Työnteko myöhään illalla ei ole hyvä unilääke.

Työskentelen melko paperittomasti

Vuosien varrella olen muuttanut työskentelyäni paperittomaan suuntaan. En juurikaan enää printtaile papereita, ellei sitä ole pakko tehdä esimerkiksi dokumentoinnin vuoksi. Luen muistioita ja raportteja sähköisesti. Kirjoja luen sekä e-kirjoina, että perinteisinä kirjoina, miten niitä onkaan saatavilla.

Paperittomuus sopii hyvin töihini, koska työni on suurimmaksi osaksi PowerPointtien ja Word-dokumenttien laatimista, sähköpostittelua ja Skypellä viestimistä. Työvälineet ovat pääsääntöisesti normi Office-pakettiin kuuluvia ohjelmia. Oman työn organisointiin käytön Wunderlistia, joka on aivan huippu.

Aivan viime aikoina olen huomannut, että näköni on heikentynyt niin, että pienen läppärin näyttö ei ole oikein optimaalinen kaikkiin työtehtäviin. Isoa näyttöä ja ”kunnon hiirtä” kaipaan myös monimutkaisempien PowerPointtien rakentelemiseen. Sama näköön liittyvä vika lienee monella Rahikaisella ikääntymisen myötä.

Sama näköön liittyvä vika lienee monella Rahikaisella ikääntymisen myötä.

Voin myös hyvin kuvitella, että monissa töissä, joissa käsitellään useita dokumentteja samanaikaisesti, on tarve ainakin yhdelle isolle näytölle, ellei kahdelle. Tällainen työ ei liiku yhtä hyvin kuin oma työni.

Työskentelytavoista voi summeerata, että ”PowerPointin pyörittäjän” tai tekstin luojan työtä on helppo tehdä paperittomana läppärikulkurina käytännössä missä vain. Kaikki tietotyö ei kuitenkaan ole tällaista.

Lopuksi uhat ja mahdollisuudet

Alleviivaan vielä sitä, että edellä olen pohdiskellut vain omaa suhdettani työympäristöön. Eri töissä tarpeet työympäristölle ovat erilaiset. Eri ihmiset tarvitsevat ympärilleen tai lähelleen eri ihmisiä. Jokaisella on myös omia yksilöllisiä työtapoja. Omia työtapoja voi tietenkin kehittää.

Kun työtä tehdään monipaikkaisesti, monet hyvinvointiin liittyvät asiat saattavat muodostua haasteeksi. Kun työtä ei tehdä samalla tavalla toimistolla kuin aikaisemmin:

  • Työpäivän venyminen, työntekijän kuormittuminen ja mahdollisten työkykyongelmien havaitseminen saattaa olla esimiehelle haasteellisempaa.
  • Työsuorituksen valvominen on erilaista.
  • Ergonomia ei välttämättä ole huomion kohteena samalla tavalla kuin toimistolla.
  • Etätöissä ruokailut eivät ehkä ole yhtä terveellisiä kuin työpaikalla. Monipuolinen lounas vaihtuu lämmitettyyn pinaattilettuun.

Kun työ irtautuu ajasta ja paikasta monenlaista hyvinvointiin liittyvää vastuuta liukuu helposti yksilöille ja esimiestyö muuttuu.

Työympäristön kehittämisellä pyritään tietenkin työolosuhteiden parantamiseen.

Uskon, että hyvin suunnitellut työympäristön kehittämisprojektit, joissa työn tekemisen erityispiirteet huomioidaan, johtavat niihin myönteisiin lopputulemiin, joihin hankkeilla pyritään.

Avainasemassa on hyvien erilaisiin työtehtäviin sopivien ratkaisujen löytäminen. Toisinaan järjestelyt saattavat jo ollakin kunnossa, eikä radikaaleja muutoksia tarvita.

Työympäristön kehittämiseen pätee sama kuin digitalisaation aitoon hyödyntämiseen. Ei kannata miettiä miten tietty työ viedään uuteen työympäristöön. Kannattaa ajatella minkälainen työympäristö tukee työn tekemistä nykyistä tapaa paremmin.

Kuvat: Unsplash.com

Edit: 6.2.2017 Korjattu kirjoitusvirheitä.

Rise of the Robots (Martin Ford)

riseoftherobots

Teknologian kehittyminen on aina vaikuttanut tarvittavan ihmistyöpanoksen määrään. Työtähän olisi ihmisille tarjolla enemmän ilman leikkuupuimureita, kaivureita ja tietokoneita.

Teknologian kehittyminen on myös aina aiheuttanut pelkoja ja epäluuloja. Esimerkiksi 1700- ja 1800-lukujen taitteissa ns. luddiitit vastustivat tekstiiliteollisuuden koneellistumista. Tapahtumat eskaloituivat väkivaltaisiksi.

Myös työn loppumisesta on puhuttu aikaisemminkin. Näin ei kuitenkaan ole toistaiseksi käynyt. Miksi puhe on tällä hetkellä vilkkaampaa? Miksi tämä aika olisi erilainen?

Teknologia kehittyy nopeammin ja erilaiset teknologiat kytkeytyvät uusin tavoin yhteen. Kehitys mahdollistaa, että teknologian avulla suoritetaan aivan uudenlaisia tehtäviä, joiden tekemiseen aikaisemmin tarvittiin selkeästi ihmistä. Koneet osaavat enemmän ja ne oppivat yhä nopeammin uusia asioita.

Tähän tematiikkaan Martin Ford pureutuu kirjassaan. Kirjan näkökulmana on pääosin se, miten teknologian kehittyminen vaikuttaa tarjolla olevan työn määrään. Ja lopputulemana on se, että vaikutukset ovat merkittävät. Keskeistä on se, että vaikutukset eivät kohdistu enää vain vähän koulutusta vaativiin työtehtäviin, vaan vaikutukset ulottuvat yhä usemmin myös erilaisiin asiantuntijatöihin.

Robottien etenemistä asiantuntijatehtäviin edistää se, että näissä töissä työ on korostetusti tiedon käsittelyä, eli juuri sitä missä kone on parhaimmillaan.  Bigdata ja koneoppiminen vievät kehitystä nopeasti eteenpäin. 

Vaikutukset eri toimialoille

Tavaroiden valmistuksessa robotisaation vaikutukset eivät ole kovinkaan merkittävät, koska tuotanto on jo (USA:ssa) varsin pitkälle automatisoitu. Monissa kohdin ihmisen vastuulla edelleen olevat tehtävät liittyvät tuotantoprosessien kohtiin, joita ei toistaiseksi ole voitu automatisoida. Tällaiset kohdat tuotannossa vähenevät kuitenkin koko ajan teknologisen kehityksen myötä.

Ruoanvalmistuksessa erityisesti pikaruoan tuotantoa ja ”tarjoilua” voidaan automatisoida. Yhdysvalloissa on yrityksiä, joissa hampurilaisten valmistus tapahtuu täysin automaattisesti. Pelkästään McDonalds työllistää maailmanlajuisesti 1.8 miljoonaa työntekijää 34 000 ravintolassa. Koneellistamisen potentiaali ja vaikutukset pikaruokabisneksen työpaikoille ovat siten merkittävät. Hampurilaisten valmistuksen ja tilauksen automatisoinnin jälkeen hampurilaisravintolassa ei tarvita paljoakaan työvoimaa.

mcd_amsterdam

Annosten tilausautomaatti McDonaldsilla Amsterdamissa. Itsepalveluna tehdyn tilauksen jälkeen annokset voi noutaa tiskiltä annoksen numerolla. Kuva: Pauli Forma.

Maanviljelyksessä ihmisiä on tarvittu pitkään poimimaan herkästi vahingoittuvia hedelmiä ja marjoja puista ja pensaista. Syynä on se, että hedelmät ovat monimuotoisia ja niitä on vaikea hahmottaa puista erilaisista asennoista. Uudet kehittyneemmät robotit osaavat kuitenkin hahmottaa poimittavat hedelmät ja myös käsitellä niitä vaurioittamatta.

Kaupan alalla robotit oppivat pakkaamaan ja lähettämään verkkokaupan lähetyksiä. Ne voivat myös tehdä öisissä myymälöissä inventaarioita. Itsepalvelukassat ovat lisääntymässä Suomessakin. Seuraava askel on, että asiakkaat maksavat tuotteet kännyköillään luettuaan ensin niiden koodit.

Itse ajavat autot ovat olleet paljon julkisuudessa Suomessakin. Käytännössä kaikki merkittävät autonvalmistajat kehittävät tällä hetkellä omaa itse ajavaa autoaan. Toistaiseksi riskit (onnettomuudet) herättävät huolta, mutta turvallisuus ja varmuus kehittyvät nopeasti. Robottiautoista tulee turvallisempia kuin mitä ihmisten ajamat autot ovat. Itse ajavat autot vapauttavat kuljettajat esimerkiksi työskentelyyn, vuorovaikutukseen tai viihteen käyttämiseen ”ajon” aikana. Häviäviä ammatteja ovat taksinkuljettajat sekä bussi- ja rekkakuskit.

Terveydenhuollossa koneilla on paljon etenemisen mahdollisuuksia. Terveydenhuolto perustuu vankasti olemassaolevaan tietoon (tutkimukset, suositukset ym.) ja tätä tietoa on niin valtavasti, että kukaan ihminen ei pysty sitä itse hallitsemaan. Jälleen liikutaan tietokoneiden kaikkein omimman alueen, eli suurten tietoaineisten käsittelyn ja analysoinnin, alueella. Koneet pystyvät tulevaisuudessa tuottamaan diagnooseja ja ne voivat myös analysoida tehokkaasti esimerkiksi röntgenkuvia. Näyttää siltä, että terveydenhuollossa automaatiolla on paljon etenemismahdollisuuksia. Teknologia lisää tarjolla olevan palvelun määrää ja saatavuutta. Samalla sillä on merkittävä vaikutus siihen, kuinka paljon terveydenhuoltoala jatkossa työllistää.

Opetuksessa digitalisaatio mahdollistaa virtuaalisen opetuksen avaamisen globaalisti erilaisissa oppimisympäristöissä. Jos suosituimmille kursseille osallistuu satoja tuhansia opiskelijoita eri puolilta maailmaa, myös tenttien ja muiden suoritusten tarkastamisen tulee olla automatisoitua. Virtuaalisen opetuksen lisääminen aiheuttaa merkittävän haasteen tunnustetuille koulutusinstituutioille, joiden koulutuksen laatu perustuu niukkuuteen, eli sisäänpääsyn tiukkaan kontrolliin.

Vaikutukset tarjolla olevan työn määrään

Teknologinen kehitys tulee siis vaikuttamaan työtehtäviin, joita työmarkkinoilla on tulevaisuudessa tarjolla.

Vaikutukset ovat kahdella tavalla merkittäviä. Alhaisemmat tuotantokustannukset (ihmistyövoiman käyttö) on lisännyt monien kehittyvien maiden kilpailukykyä. Automatisoiminen uhkaa juuri näitä töitä ja siten näiden maiden mahdollisuuksia vaurastua ja kehittyä.

Toisaalta automaation lisääntyminen vähentää yhteiskunnista työtehtäviä, jotka ovat olleet tarjolla vähän kouluttamattomalle työvoimalle (esimerkiksi juuri hampurilaisravintolat). Näin riippuvuus sosiaaliturvasta uhkaa lisääntyä.

Muita vaikutuksia

Vaikutukset eivät rajoitu pelkästään työn vähenemiseen. Ihmiset kuluttavat, robotit eivät. Jos automaation lisääntyminen vähentää erityisesti vähemmän koulutettujen työntekijöille tarjolla olevaa työtä, vaikutukset kulutukseen ovat jopa suuremmat (pienituloiset kuluttavat tuloistaan suhteellisesti enemmän kuin suurituloiset). Vaikutukset talouskasvuun saattavat siten olla merkittävät.

Robotisaation eteneminen saattaa vaikuttaa eriarvoisuuteen. Alempien sosioekonomisten ryhmien työt vähenevät ja riippuvuus sosiaaliturvasta lisääntyy.

Yksi Fordin maalailema (ehkä vähän tieteiselokuvamainen) skenaario on, että tulevaisuudessa tulee olemaan pienten eliittien kaupunkeja, joissa asuvat ne, jotka hyötyvät koneista ja niiden luomasta arvosta. Ilman työtä olevalla väestöllä ei ole pääsyä näihin kaupunkeihin (joita robotit vartioivat). Tässä tulevaisuudenkuvassa on analogiaa feodalismiin.

Dramaattisin kappale kirjassa käsittelee superälyä (super-intelligence) ja singulariteettiä. Superälyyn littyvissä pohdinnoissa teknologia kehittää tietoisuuttaan ja itseään – on siis itsenäinen. Singulariteetissä on kyse siitä, että teknologia kehittyy niin nopeasti, että sitä on mahdoton käsittää nykytiedon valossa.

Superälyn kehittymiseen liittyy myös pimeä puoli. On mahdollista, että teknologian kehittyminen ei palvelekaan ihmiskunnan auttamista ja edistystä vaan itse asiassa päinvastoin. Robotit ottaisivat vallan. Olisikin toivottavaa, että robottien kehittyessä ne oppisivat myös ”ystävällisyyttä” ja muita inhimillisiä piirteitä.

Miten vähenevään määrään työtä voidaan reagoida?

Aikaisemmin reagointikeinona on ollut koulutustason nostaminen ja ajatus siitä, että ihmiset voivat siirtyä vaativampiin työtehtäviin kun rutiinitöitä automatisoidaan. Tämä ei kuitenkaan enää tulevaisuudessa ole toimiva strategia, sillä koneet kurkottavat yhä vaativampiin tehtäviin. Toisaalta myöskään kaikki ihmiset eivät kuitenkaan kykene työskentelemään vaativammissa työtehtävissä.

Toinen keino on yrittää jarruttaa muutosta eli teknologian kehittymistä. Tämä keino on tuomittu epäonnistumaan, koska yrityksillä on suuret insentiivit ottaa käyttöön työvoimaa syrjäyttävää teknologiaa. Strategian onnistunut soveltaminen edellyttäisi siten markkinatalouden perusinsentiivien muuttamista.

Kolmas keino, johon Ford käyttää eniten tilaa, on perustulon kehittäminen. Siihen liittyy monenlaisia ongelmia, kuten kannustinongelmia, mutta se tuntuu ainoalta ratkaisulta, koska työtä ei tulevaisuudessa yksinkertaisesti ole kaikille.

Arviointia kirjasta

Kirja oli mielenkiintoinen ja helppo luettava. Sen ahmi mielellään ”laiturinkin nokassa.” Teos on sekoitus science fictionia ja tutkimuskirjallisuutta. Useimmat kappaleista alkavat teemaan liittyvällä tarinalla. Ford painottaa hyvin eri kohdissa, minkälaiset kehityskulut näyttävät mahdollisilta ja mitkä ovat toistaiseksi kiistanalaisia utopioita.

Kirja on myös erittäin laaja (335 sivua), enkä tässä tarkoituksella yrittänytkään käydä läpi sen kaikkia teemoja. Käsittelemättä jäivät mm. 3D-printtaus, nanomateraalien kehitys ja geenimanipulaatio. Kirja ei ole pelkkää teknologisen kehityksen esittelyä ja spekulointia vaan siinä nostetaan esiin varsin monipuolisesti erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, jotka ovat edessämme teknologian kehityksen myötä.

Ehkä yllättävin ajatus, jonka kirjan lukeminen aikaansai oli ajatus ihmisen ”huonosta kilpailukyvystä” koneita vastaan. Kuinka hidas, epävarma, riskialtis ja ailahteleva ihminen onkaan verrattuna koneeseen. Kun robotit luovat myös kuvataidetta ja säveltävät sinfonioita, voi perustellusti kysyä, mikä jää ihmisen rooliksi. Kirja johtaa pohdiskelemaan varsin perimmäisiä kysymyksiä liittyen ihmisyyteen ja inhimilliseen elämään.

Itseäni teema kiinnostaa erityisesti työelämän näkökulmasta. Mielestäni aihepiiriä on kaikkien niiden syytä seurailla, jotka ovat kiinnostuneita työllisyydestä ja työelämästä tulevaisuudessa. Päättäjille aihealueen seuraaminen on aivan välttämätöntä.

Martin Ford: Rise of the Robots. Basic Books. 

PS. Jos teema kiinnostaa, kannattaa seurata esimerkiksi:

Christina Andersson ja blogi Intellectual  Transition Zone.

Janne Jääskäleinen ja blogi Kivi, paperi ja sähköruoska.

Omia aikaisempia kirjoituksiani teemasta voi lukea tästä ja tästä.

Edit 17.7.2016. klo. 18.15. Korjattu viittaus USA:n teollisuuden korkeaan automaatioasteeseen.

Asiantuntijan monikanavainen viestintä

Viestinnän ja vuorovaikutuksen rooli korostuu nykypäivän johtamisessa ja asiantuntijatyössä. Avainasemassa on monikanavainen viestintä, johon on nykypäivänä loistavat mahdollisuudet. Pohdiskelin, miten olen viime viikkoina hyödyntänyt monikanavaisuutta omassa työssäni.

Mitä olen mennyt tekemään?

Olen ensinnäkin kirjoittanut pari blogikirjoitusta työpaikan intranetiin. Toinen näistä kirjoituksista oli kuvaus erään projektin vaiheista ja toinen oli vastaus erääseen organisaation sisällä virinneeseen kysymykseen ja keskusteluun.

Työpaikan intranetissa olen lisäksi esiintynyt parissa videossa, joista toinen liittyi projektin tilannekatsaukseen ja toisessa oli kyse uudesta toiminnasta, josta viestittiin ensin oman organisaation sisällä. Molemmat videot toteutettiin yhteistyössä viestintäyksikkömme kanssa.

Bloggasin 2.5.2016 vierailijana Taloustaidon blogissa Sote-ja aluehallintouudistukseen liittyvistä työelämäasioista. Kirjoituksen lähtökohta oli se, että vaikka uudistuksesta on keskusteltu valtavasti, sen liittymistä työelämäasioihin ei ole juurikaan pohdittu. Tämä pohdinta sopii oman työpaikkani strategiaan ja toisaalta omaan asiantuntijaprofiiliini.

Linkki taloustaidon blogiin.

Jaoin tätä kirjoitusta Twitterissä ja lisäksi Facebookissa parissa teemaan sopivassa jaryhmässä. Twitterissä kirjoitusta jaettiin edelleen ja Facebookissa syntyi keskustelua, johon osallistuin.

Tästä blogipostauksen teemasta aion kirjoittaa vielä jutun perinteiseen mediaan. Se on ikäänkuin jatko-osa tälle kirjoitukselle. Ajattelen, että uusi foorumi tavoittaa laajemman levikin ja näin myös uusia lukijoita.

Lisäksi esiinnyin Etelä-Savon työhyvinvointiakatemian syksyllä tulossa olevaa seminaaria puffaavalla videolla. Muut esiintyjät videolla ovat Annemaija Summanen, Ossi Aura ja Terttu Pakarinen.

Erityisesti videoiden hyödyntäminen asiantuntija- ja johtamisviestinnässä tuntuu ajankohtaiselta tällä hetkellä. Ne ovat nopeita tehdä ja katsoa. Ja ne herättävät huomiota enemmän kuin teksti.

Mitä monikanavainen viestintä edellyttää?

Ensinnäkin tarvitaan sisältöä.

Sisältö voi olla uusi avaus, tai se voi olla reaktio keskustelussa esitettyyn kysymykseen tai uusi näkökulma meneillään olevassa keskustelussa. Se voi myös olla melko yksinkertainen kuvaus tai info jostain tapahtumasta. Jotkut sisällöt syntyvät helposti, toiset vaativat enemmän taustatyötä.

Toisaalta tarvitaan väline, joita nykypäivänä on monenlaisia.

Voi kirjoittaa blogeja oman organisaation intrassa tai ulkoisilla sivuilla. Blogit voivat olla asiantuntijan omia, työpaikan blogeja tai ”kolmannen osapuolen” blogeja joissa asiantuntija vierailee. Videoiden ohella voi kokeilla livestriimausta Periscopella tai Facebookissa.

Sisällön jakaminen aktiivisesti varmistaa, että sisällön julkaisemisesta tulee otetuksi kaikki irti. Tässä Twitter on oiva väline, lisäksi kannattaa tunnistaa asian kannalta keskeiset ryhmät esimerkiksi Facebookissa ja LinkedInissä.

Kolmanneksi, asiantuntija hyötyy yhteistyökumppaneista.

Itse olen saanut edellä mainituissa tapauksissa apua työpaikkani viestintäyksiköstä, kollegat ovat sparranneet tekstejäni ja lisäksi yhteistyökumppanit ovat tarjonneet mahdollisuutta esiintyä heidän blogissaan tai videollaan. Teemoista kiinnostuneet asiantuntijat jakavat sisältöä omille verkostoilleen sosiaalisessa mediassa.

Neljänneksi, kannattaa miettiä, miten viestintä tulee osaksi omia työprosesseja.

Itse yritän tätä esimerkiksi seuraavasti: Sain kutsun paneeliin, joka järjestetään parin viikon päästä. Mietin, miten voin hyödyntää tätä paneelikeikkaa laajemmin. Ajattelin tehdä niin, että valmistelen blogitekstin teemasta ja pakotan näin itseni perehtymään aiheeseen paremmin. Itse keskustelu on myös tällä ennakkovalmistelulla toivottavasti helpompaa. Keskustelun jälkeen julkaisen sitten postauksen, keskustelun aikana esiinnousseilla pointeilla ryydittäen.

Kiteytys asiantuntijan monikanavaiseen viestintään:

  • Viesti aina kun on aihetta, mieluummin enemmän ja useammin kuin ”vähimmäismäärä”
  • Hyödynnä tilanteet, joista on helposti luotavissa mielenkiintoinen sisältö
  • Hyödynnä isot ja pienet keskustelut, joihin voit tuoda uuden näkökulman
  • Käytä monipuolisesti eri kanavia, älä unohda organisaation sisäistä viestintää
  • Hyödynnä tarjolla olevaa apua, pyri win-win yhteistyöhön tahojen kanssa, jotka hyötyvät Sinun panoksestasi
  • Opi lisää, eli arvioi omaa toimintaasi, hyödynnä ideoita muilta ja kokeile.

PS. Kuten tarkkasilmäiset ovat huomanneet, blogi on uudistunut ulkoasultaan. Toivottavasti uusi ulkoasu toimii vanhaa versiota paremmin erilaisissa päätelaitteissa.

Vaikea työelämäkeskustelu

Työelämää koskeva keskustelu jumittuu helposti väittelyksi siitä, onko työelämä muuttunut huonommaksi vai paremmaksi. Työelämän monimuotoisuuden vuoksi vastaus on ehkä tylsästi sekä että. Ajassa on muutostekijöitä, joiden vuoksi työelämän asiantuntijoiden tulisi kiinnittää katse eteenpäin eikä kiistellä menneestä. Tarvitaan rajat rikkovaa keskustelua ja tutkimusta.

Helsingin Sanomissa julkaistiin 25.3.2016 juttu Pasi Pyöriän ja Satu Ojalan  Sosiologia-lehdessä julkaistusta artikkelista, jossa oli tarkasteltu työelämän muutosta empiiristen aineisten avulla. Uutisoinnin otsikko oli ”Työelämän suuri murros on myytti – käsittämätöntä että ei tunneta tilastoja”.

Juttua seurannut keskustelu linkkautui osin suoraksi jatkeeksi Juha Siltalan vuonna 2004 julkaistun kirjan jälkeen käytyyn keskusteluun. Myös Juha Siltala osallistui tähän uudempaan keskusteluun Helsingin Sanomien mielipidesivun kirjoituksessaan (29.3).

Keskustelu oli osin hämmentävää.

Työelämässä ja sen muutoksessa taitaa aina olla hyvää ja huonoa. Seuraavassa muutamia piirteitä suomalaisen työelämän muutoksesta.

  • sairauspoissaolot ovat vähentyneet
  • työkyvyttömyyseläkkeet ovat vähentyneet
  • työurat ovat pidentyneet
  • työtyytyväisyys on keskimäärin erittäin korkealla tasolla
  • työnantajat kantavat vastuuta työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista keskimäärin aikaisempaa paremmin

Kansainvälisissä ympyröissä huomaa, että Suomi on työterveyden ja -turvallisuuden suurvalta, koska toimintamallit ja tulokset ovat hyvällä tolalla.

Jos katsotaan taaksepäin, on perusteltua sanoa, että suomalainen työelämä on kehittynyt työelämän turvallisuuden ja ja työhyvinvoinnin näkökulmasta myönteisesti.

Samaan aikaan suomalaista työelämää vaivaa ainakin seuraavat piirteet:

  • työttömyysaste on korkea ja työllisyys matala
  • suomalaisen työn kilpailukyky on heikko
  • sosioekonomisten ryhmien väliset erot työkyvyssä ovat suuret
  • yritysten/organisaatioiden välillä on merkittäviä eroja työhyvinvoinnissa ja työkyvyttömyysprofiilissa
  • yksittäisillä työpaikoilla saattaa olla suuria ongelmia, kuten kiusaamista.
  • on syntynyt uusia merkittäviä työterveyden riskejä, kuten uniongelmia.

Listoja työelämän hyvistä ja huonoista puolista voi tietenkin jatkaa vaikka kuinka pitkiksi perehtymällä tehtyihin tutkimuksiin tai tutkimalla itse empiirisiä aineistoja.

Keskustelua vaikeuttaa monta asiaa:

  • tutkijoiden erilainen tutkimusote (empiirinen tutkimus vs. teoreettinen tutkimus)
  • erilaiset mittarit (eri mittarit kaappaavat erilaisen siivun ”todellisuudesta”), esimerkiksi mitataanko ihmisten kokemuksia vai tilastoja toteutuneesta kehityksestä.
  • erilaiset aineistot (esimerkiksi toimialojen tilanne eroaa, mutta erot eivät näy kokonaisaineistosta)
  • aikaperspektiivi (puhutaanko menneisyydestä, nykyhetkestä vai tulevaisuudesta)

Mutta on jotain tapahtunutkin, oheisessa kuviossa on kuvattu esimerkiksi pankkien henkilöstön ja konttorien lukumäärää vuosina 1985-2015 (lähde: Tilastokeskus ja Finanssialan Keskusliitto).

pankit

Pankkien konttoreiden ja henkilöstön määrä Suomessa vuosina 1985-2014. (lähde: Tilastokeskus ja FK).

On mielenkiintoista pohtia, mitä työhyvinvointiin ja laajemmin työelämän laatuun liittyviä kokemuksia pankkialan henkilöstö on 1990-luvun alussa kokenut näiden tilastojen ”takana” (Matti Kortteinen: Kunnian kenttä). Pankkiala on hyvä esimerkki siitäkin syystä, että sen toiminta on jälleen uuden muutoksen edessä digitalisaation myötä.

Toinen esimerkki voisi olla media-ala viime vuosina. Laajojen työelämätutkimusaineistojen tuloksissa tällaiset toimialatrendit kuitenkaan harvoin näkyvät.

Nyt on kuitenkin juuri oikea aika pohtia näitä kysymyksiä, koska yhä uudempi toimiala kohtaa kuviossa kuvatun disruption. (jes, käytin muotitermiä!).

Suuri murros on vasta edessä

Menneisyydestä voidaan puhua empiiristen aineistojen avulla.

Tulevaisuutta ei voida tutkia empiirisesti. Näinpä joudumme pohtimaan asiaa ja tekemään erilaisia skenaarioita. On monta syytä, miksi tällä hetkellä olisi tärkempää pohtia työelämän tulevaisuutta, kuin kiistellä menneistä.

  • teknologian kehittyminen (digitalisaatio ja robotisaatio) vähentää työpaikkoja, Suomessa ETLA on arvioinut, että kolmannes työpaikoista katoaa teknologian kehityksen vuoksi.
  • teknologian myötä syntyy uusia työtehtäviä, joissa tarvitaan uudenlaista osaamista.
  • teknologia muuttaa nykyisiä töitä niin, että niissä tarvitaan uudenlaista osaamista
  • teknologia tuo mahdollisuuksia työelämän laadulliseen parantamiseen
  • teknologia aiheuttaa uusia riskejä työterveydelle ja turvallisuudelle.

Teknologian ohella ja siihen limittyen vireillä on muutakin. Yksi keskeisimmistä tekijöistä on se, että työnantajuus perinteisessä mielessä on murenemassa työn uusien muotojen yleistyessä. Uudet muodot liittyvät  verkostotalouteen (Uber, Airbnb) sekä palkkatyön muuttumiseen yrittäjämäisemmäksi. Yksittäiset asiantuntijat myyvät tulevaisuudessa yhä enemmän omaa työpanostaan erilaisilla alustoilla (platforms).

Kehitystä on tärkeää tarkastella työelämän laadun näkökulmasta, koska monet työterveyden, turvallisuuden ja myös sosiaaliturvan muodot pohjautuvat merkittävästi työnantajan rooliin ja vastuuseen.

Olisi tärkeää, että työelämän tutkimuksen ja kehittämisen voimavaroja käytettäisiin edessä olevan kehityksen ja skenaarioiden analysointiin ja pohtimiseen. Suomella on tähän hyvä perinne, koska esimerkiksi Työterveyslaitoksella on kansainvälisesti tunnustettu asema ja osaamista työterveyden ja -turvallisuuden tutkimisessa. Emmekä myöskään ole mikään digitaalisuuden takapajula.

Pohdinnan tulisi kyetä ylittämään nykyisiä raja-aitoja ja bunkkereita. Työn ja työelämän tulevaisuuden ja digitalisaation alueella on paljon asiantuntijoita ja verkostoja, jotka eivät suoraan kuulu työelämästä kiinnostuneeseen akateemiseen yhteisöön. Akateeminen yhteisökin taitaa olla ainakin osin blokkiutunutta. Työn ja työelämän tulevaisuutta koskevaan keskusteluun tarvittaisiin rajat rikkovaa keskustelua eikä väittelyä siitä, kuka on oikeassa.