Avainsana: digitaalisuus

Julkaistu

Vaikea työelämäkeskustelu

Työelämää koskeva keskustelu jumittuu helposti väittelyksi siitä, onko työelämä muuttunut huonommaksi vai paremmaksi. Työelämän monimuotoisuuden vuoksi vastaus on ehkä tylsästi sekä että. Ajassa on muutostekijöitä, joiden vuoksi työelämän asiantuntijoiden tulisi kiinnittää katse eteenpäin eikä kiistellä menneestä. Tarvitaan rajat rikkovaa keskustelua ja tutkimusta.

Helsingin Sanomissa julkaistiin 25.3.2016 juttu Pasi Pyöriän ja Satu Ojalan  Sosiologia-lehdessä julkaistusta artikkelista, jossa oli tarkasteltu työelämän muutosta empiiristen aineisten avulla. Uutisoinnin otsikko oli “Työelämän suuri murros on myytti – käsittämätöntä että ei tunneta tilastoja”.

Juttua seurannut keskustelu linkkautui osin suoraksi jatkeeksi Juha Siltalan vuonna 2004 julkaistun kirjan jälkeen käytyyn keskusteluun. Myös Juha Siltala osallistui tähän uudempaan keskusteluun Helsingin Sanomien mielipidesivun kirjoituksessaan (29.3).

Keskustelu oli osin hämmentävää.

Työelämässä ja sen muutoksessa taitaa aina olla hyvää ja huonoa. Seuraavassa muutamia piirteitä suomalaisen työelämän muutoksesta.

  • sairauspoissaolot ovat vähentyneet
  • työkyvyttömyyseläkkeet ovat vähentyneet
  • työurat ovat pidentyneet
  • työtyytyväisyys on keskimäärin erittäin korkealla tasolla
  • työnantajat kantavat vastuuta työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista keskimäärin aikaisempaa paremmin

Kansainvälisissä ympyröissä huomaa, että Suomi on työterveyden ja -turvallisuuden suurvalta, koska toimintamallit ja tulokset ovat hyvällä tolalla.

Jos katsotaan taaksepäin, on perusteltua sanoa, että suomalainen työelämä on kehittynyt työelämän turvallisuuden ja ja työhyvinvoinnin näkökulmasta myönteisesti.

Samaan aikaan suomalaista työelämää vaivaa ainakin seuraavat piirteet:

  • työttömyysaste on korkea ja työllisyys matala
  • suomalaisen työn kilpailukyky on heikko
  • sosioekonomisten ryhmien väliset erot työkyvyssä ovat suuret
  • yritysten/organisaatioiden välillä on merkittäviä eroja työhyvinvoinnissa ja työkyvyttömyysprofiilissa
  • yksittäisillä työpaikoilla saattaa olla suuria ongelmia, kuten kiusaamista.
  • on syntynyt uusia merkittäviä työterveyden riskejä, kuten uniongelmia.

Listoja työelämän hyvistä ja huonoista puolista voi tietenkin jatkaa vaikka kuinka pitkiksi perehtymällä tehtyihin tutkimuksiin tai tutkimalla itse empiirisiä aineistoja.

Keskustelua vaikeuttaa monta asiaa:

  • tutkijoiden erilainen tutkimusote (empiirinen tutkimus vs. teoreettinen tutkimus)
  • erilaiset mittarit (eri mittarit kaappaavat erilaisen siivun “todellisuudesta”), esimerkiksi mitataanko ihmisten kokemuksia vai tilastoja toteutuneesta kehityksestä.
  • erilaiset aineistot (esimerkiksi toimialojen tilanne eroaa, mutta erot eivät näy kokonaisaineistosta)
  • aikaperspektiivi (puhutaanko menneisyydestä, nykyhetkestä vai tulevaisuudesta)

Mutta on jotain tapahtunutkin, oheisessa kuviossa on kuvattu esimerkiksi pankkien henkilöstön ja konttorien lukumäärää vuosina 1985-2015 (lähde: Tilastokeskus ja Finanssialan Keskusliitto).

pankit

Pankkien konttoreiden ja henkilöstön määrä Suomessa vuosina 1985-2014. (lähde: Tilastokeskus ja FK).

On mielenkiintoista pohtia, mitä työhyvinvointiin ja laajemmin työelämän laatuun liittyviä kokemuksia pankkialan henkilöstö on 1990-luvun alussa kokenut näiden tilastojen “takana” (Matti Kortteinen: Kunnian kenttä). Pankkiala on hyvä esimerkki siitäkin syystä, että sen toiminta on jälleen uuden muutoksen edessä digitalisaation myötä.

Toinen esimerkki voisi olla media-ala viime vuosina. Laajojen työelämätutkimusaineistojen tuloksissa tällaiset toimialatrendit kuitenkaan harvoin näkyvät.

Nyt on kuitenkin juuri oikea aika pohtia näitä kysymyksiä, koska yhä uudempi toimiala kohtaa kuviossa kuvatun disruption. (jes, käytin muotitermiä!).

Suuri murros on vasta edessä

Menneisyydestä voidaan puhua empiiristen aineistojen avulla.

Tulevaisuutta ei voida tutkia empiirisesti. Näinpä joudumme pohtimaan asiaa ja tekemään erilaisia skenaarioita. On monta syytä, miksi tällä hetkellä olisi tärkempää pohtia työelämän tulevaisuutta, kuin kiistellä menneistä.

  • teknologian kehittyminen (digitalisaatio ja robotisaatio) vähentää työpaikkoja, Suomessa ETLA on arvioinut, että kolmannes työpaikoista katoaa teknologian kehityksen vuoksi.
  • teknologian myötä syntyy uusia työtehtäviä, joissa tarvitaan uudenlaista osaamista.
  • teknologia muuttaa nykyisiä töitä niin, että niissä tarvitaan uudenlaista osaamista
  • teknologia tuo mahdollisuuksia työelämän laadulliseen parantamiseen
  • teknologia aiheuttaa uusia riskejä työterveydelle ja turvallisuudelle.

Teknologian ohella ja siihen limittyen vireillä on muutakin. Yksi keskeisimmistä tekijöistä on se, että työnantajuus perinteisessä mielessä on murenemassa työn uusien muotojen yleistyessä. Uudet muodot liittyvät  verkostotalouteen (Uber, Airbnb) sekä palkkatyön muuttumiseen yrittäjämäisemmäksi. Yksittäiset asiantuntijat myyvät tulevaisuudessa yhä enemmän omaa työpanostaan erilaisilla alustoilla (platforms).

Kehitystä on tärkeää tarkastella työelämän laadun näkökulmasta, koska monet työterveyden, turvallisuuden ja myös sosiaaliturvan muodot pohjautuvat merkittävästi työnantajan rooliin ja vastuuseen.

Olisi tärkeää, että työelämän tutkimuksen ja kehittämisen voimavaroja käytettäisiin edessä olevan kehityksen ja skenaarioiden analysointiin ja pohtimiseen. Suomella on tähän hyvä perinne, koska esimerkiksi Työterveyslaitoksella on kansainvälisesti tunnustettu asema ja osaamista työterveyden ja -turvallisuuden tutkimisessa. Emmekä myöskään ole mikään digitaalisuuden takapajula.

Pohdinnan tulisi kyetä ylittämään nykyisiä raja-aitoja ja bunkkereita. Työn ja työelämän tulevaisuuden ja digitalisaation alueella on paljon asiantuntijoita ja verkostoja, jotka eivät suoraan kuulu työelämästä kiinnostuneeseen akateemiseen yhteisöön. Akateeminen yhteisökin taitaa olla ainakin osin blokkiutunutta. Työn ja työelämän tulevaisuutta koskevaan keskusteluun tarvittaisiin rajat rikkovaa keskustelua eikä väittelyä siitä, kuka on oikeassa.

Julkaistu

Digitalisaatio, työterveys ja -turvallisuus

Osallistuin tällä viikolla Dresdenissä Saksassa tilaisuuteen, jonka nimi oli 4th International Strategy Conference on Safety and Health at Work. Tapahtuman tavoitteena oli pohtia erilaisten megatrendien vaikutuksia työterveyteen, -turvallisuuteen ja sosiaaliturvaan. Linkki konferenssin sivulle on tässä.

banneri

Kirjoitan tässä postauksessa konferenssista ja siihen liittyvistä ajatuksista.

Pääviestini on, että sosiaaliturvatoimijat eri puolilla maailmaa pohtivat vakavasti, mitä megatrendit ja erityisesti digitalisaatio merkitsee työelämälle ja sosiaaliturvalle. Valmiita vastauksia ei toistaiseksi kuitenkaan liiemmälti ole. Vaikka muutoksen vauhdista ja kaikista piirteistä ei ole kenelläkään varmaa tietoa, on selvää, että työelämän ja sosiaaliturvan toimintaympäristö on erittäin merkittävässä muutoksessa. Keskustelu siitä, onko nyt käynnissä jokin (historiallinen) murros, ei ole ydinkysymys. Sen sijaan tärkeämpää olisi pohtia miten muutokseen varaudutaan.

Konferenssi ja työskentelytapa

Konferenssiin osallistui sosiaaiturvan, työterveyden ja työturvallisuuden toimijoita ympäri maapalloa, joskin enemmistö osallistujista oli Saksasta. 

Tilaisuuden tarkoituksena oli pohtia erilaisten megatrendien vaikutusta työelämään, työterveyteen ja -turvallisuuteen sekä sosiaaliturvaan sekä työstää strategioita ja työkaluja.

Järjestäjä DGUV (Deutsche Gesetzliche Unfallversicherung) on Saksan tapaturmavakuutuslaitosten kattojärjestö, joka on järjestänyt vastaavia strategiakonferensseja jo kolme kertaa aikaisemmin. Tapahtuman toteutustapa on joka kerralla ollut erilainen.

Konferenssi järjestettiin yhteistyössä teemaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen, kuten ILO:n, ISSA:n, WHO:n ja ICOH:in kanssa. Tänä vuonna ei ole suurta työterveuden tai -turvallisuuden maailmankonferenssia, joten tälle pienemmälle tapahtumalle oli hyvä paikka ja tilaus.

Konferenssin ohjelman rakenne poikkesi tavanomaisesta, sillä ohjelmassa oli runsaasti ryhmätyöskentelyä puheenvuorojen sijaan. Toki kuultiin myös alustuspuheenvuoroja.

Megatrendit

Konferenssi alkoi kahdella pääpuheenvuorolla, joista ensimmäisen piti menneellä viikolla Suomessakin Kevan tilaisuudessa vieraillut ISSA:n pääsihteeri Hans-Horst Konkolewsky. Hänen pääsanomansa oli, että megatrendit kuten ikääntyminen, perherakenteiden muutos, uudet riskit sekä digitalisoituminen edellyttävät sosiaaliturvalta uudistumista. Sosiaaliturvan tulee kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota yksilöön.

Toisen puheenvuoron piti Mathias Horx, joka osoitti, että maailma on monella mittarilla muuttunut turvallisemmaksi ja terveellisemmäksi. Rakenneuudistukset merkitsevät kuitenkin aina haasteita turvallisuuden kannalta. Digitaalisuus ja robotisaatio merkitsevät haasteita ja uusia riskejä mutta myös mahdollisuuksia. Mieleenpainuvaa oli myös se, että ikääntymistä käsitellään usein ongelmana, mutta tosiasiassa vanhuusiän ensimmäiset vuodet eläkkeelle siirtymisen jälkeen ovat monessakin mielessä elämän parasta aikaa työelämän kiireen, pakkotahtisuuden ja stressin helpottaessa.

Digitalisaatio, työ, terveys ja turvallisuus

Ryhmätöitä tehtiin viidellä eri alueella. Itse valitsin digitalisaation, koska ajattelin olevani melko hyvin perillä muista perinteisistä työterveyden ja turvallisuuden teemoista ja lisäksi digitalisaatio tietysti sinällään houkutti.

Ryhmätyö oli organisoitu niin, että jokaisen teeman suhteen työskenneltiin vision, mission, tavoitteiden ja työvälineiden ympärillä. Digitaalisuus-sessiossa käytettiin ryhmätyöskentelyn työkaluna sovellusta, jolla koottiin ryhmien ideoita. Sovellus oli eräänlainen digitaalinen versio perinteisestä fläppitauluilla ja post it-lapuilla toteutetusta “tuplatiimistä”.

Työskentely aloitettiin esityksillä, jotka käsittelivät digitalisaatiota eri näkökulmista. 

Valtiovallan näkökulmasta digitalisaatio korostaa joustavuutta (flexibility), työajan regulaatiota sekä haasteena se, että ylätason yhtenäiset lait eivät todennäköisesti ole mahdollisia. Haasteellista on se, että samalla kun maailma muuttuu, meillä on käytössä traditionaalinen päätöksentekojärjestelmä. Uudenlainen osaaminen tulee myös merkittäväksi. 

Työnantajien näkökulmasta on tärkeää huomata, että digitalisaatio ei liity ainoastaan teknologiaan. Organisaatioiden elinkaari lyhenee ja on jo lyhentynyt. Digitalisaatiossa ei myöskään ole alkua eikä loppua vaan se on käynnissä oleva prosessi. Keskeistä on se, miten luoda organisaatioita, joissa ihmiset voivat ja haluavat tehdä parhaansa. Yksi keskeinen tekijä on myös se, että uusi aika edellyttää huomion kiinnittämistä yksilöön, mutta monet nykyiset prosessit ja toimintatavat ovat kollektiivisia.

Työntekijän näkökulmasta digitalisaatio ei myöskään ole pelkkää teknologiaa. Paljon on puhuttu osaamisen merkityksestä, mutta on tärkeää kiinnittää huomiota myös työn laatuun. Yksi keskeinen kysymys on se, kuka tulevaisuudessa on työnantaja jos työ siirtyy erilaisille alustoille (cyber platforms). Entä minkälainen esimies on robotti?  Miten luodaan yksityiselämän ja työelämän väliset rajat? Mitä tapahtuu ihmisille, joilla ei ole riittäviä digitaitoja?

Sosiaaliturvan näkökulmasta on muistettava, että rakennemuutokset ovat aina yhteydessä työterveyteen ja turvallisuuteen. Syntyy uusia riskejä, kuten nanomateriaalien riskit. Toisaalta minkälaisia ovat työpaikat, joissa on aikaisempaa enemmän sekä robotteja että ihmisiä? Informaatiotulva saattaa lisätä stressiä, keskeiseksi osaamiseksi tulee tiedon suodattaminen ja hallinta. On muistettava uudet työn muodot kuten joukkoistaminen (crowdworker), klikkaustyöntekijä (clickworker), kansalaistyöntekijä (citizenworker) sekä pilvityöntekijä (cloudworker). Yksi tärkeimmistä kysymyksistä sosiaaliturvan kannalta on se, että digitaalisen ajan sosiaaliturvakysymykset ovat harvoin kansallisia kysymyksiä.

Yhtenä esimerkkinä digitaalisuuden aiheuttamasta muutoksesta kuultiin media-alan yrityksen johtajan alustus. Media-ala on muuttunut sisällön tuottajasta sisällön hallinnoijaksi (management).  “Journalists are not kings anymore”, sanoi alustaja. Media on alusta, joka kokoaa yhteen erilaisia sisältöjä. Erilaiset asiantuntijat voivat luoda sisältöjä. Kuka tahansa, esimerkiksi bloggari, voi olla relevantti sisällön tuottaja. Alustaja totesi myös, että nyt kun hänen yrityksessään on vähemmän journalisteja kuin koskaan, sisältö on parempaa kuin koskaan.

robojamina

Minä ja robotti. Kuvassa oleva robotti “jutteli” ihmisten kanssa. Kovin tottelevainen robotti ei ollut, sillä se ei istunut “käskettäessä/pyydettäessä” kuin puoli-istuvaan asentoon. “Hän” oli myös näsäviisas, koska seisomaan kehotettaessa totesi “I am already standing”. 

Digitalisaatio ja robotisaatio luovat siis uusia haasteita, mutta myös uusia mahdollisuuksia.

  • robotit voivat tehdä vaarallisia töitä
  • työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvää tietoa voidaan kerätä ja analysoida aikaisempaa helpommin
  • uusi teknologia parantaa työvälineitä ja varusteita ja tekee ne turvallisemmiksi, työterveys integroituu työvälineisiin (embedded safety).

Viimeksimainitusta esimerkkinä voi mainita alla olevassa kuvassa esiintyvän palomiehen “älykkään takin”, jossa erilaiset sensorit mittaavat lämpötiloja ja laukaisevat hälytyksiä tarpeen mukaan. Toinen esimerkki on vaikkapa porakone, joka tuntee talon rakenteet (esimerkiksi missä sähköjohdot kulkevat) eikä “suostu” poraamaan reikää vaaralliseen kohtaan seinässä.

palomies

Alla olevassa kuvassa esityksen diassa on kuva “ambulanssilennokista”, joka on tuonut apua työmaalla sattuneen tapaturman uhrille. 

drone

Megatrendit ja sosiaaliturva

Lopuksi puhunut DGUV:n johtaja Joachim Breuer tiivisti vielä keskeiset sosiaaliturvaan vaikuttavat megatrendit. Esityksessä kysyttiin, onko sosiaaliturvalla kukoistava vai näivettyvä tulevaisuus ja mikä rooli sosiaaliturvalla on tulevaisuudessa. Pointteja olivat muun muassa:

  1. Väestön ikääntyminen on pitkään ollut tiedossa, mutta päättäjiä on vaikea saada ottamaan se vakavasti.
  2. Ennustettu taloudellisen kasvun hitaus tulevina vuosina hankaloittaa sosiaaliturvan rahoittamista.
  3. Ilmastonmuutos saattaa aiheuttaa uusia riskejä, esimerkiksi uusia tautiepidemioita.
  4. Digitalisaation osalta tekoälyn kehittyminen on suurempi muutos kuin esimerkiksi älypuhelimen kehittäminen.

Alustaja kertoi vitsin kysymällä miksi tulevaisuuden tehtaassa työskentelee koneiden ohella yksi ihminen ja yksi koira. Vastaus: ihmisen tehtävänä on ruokkia koiraa ja koiran tehtävänä on pitää ihminen erossa koneista.

Keskeinen kysymys sosiaaliturvan tulevaisuuden kannalta on se, että työntekijä ja työnantaja katoavat perinteisessä mielessä. Tähän vaikuttavat mm. pilvessä työskentely sekä Uberin ja Airbnb:n kaltaiset ratkaisut. Mikä taho silloin pyrkii turvaamaan ja luomaan turvallisuutta?

Yksi näkökulma on se, että tulevaisuudessa työvoima saattaa jakautua kahteen osaan. Erittäin rikkaisiin ja toisaalta niihin, joille ei riitä työtä.

Esitys päätyi johtopäätökseen, että kun maailma pirstaloituu tarvitaan yhteiskuntaa (societyä) luomaan yhteisyyttä. Sosiaaliturva on kitti, joka luo turvaa ja yhtenäisyyttä. Se kattaa kaikki, se rahoitetaan arvontuotannosta  eikä ihmisten palkasta. Sosiaaliturvan tulee myös uudistua, sen tulee olla aikaisempaa enemmän valmentaja ja mahdollistaja.

Globalisaation vuoksi tarvitaan kansainvälisesti toimivaa sosiaaliturvaa. Tässä mielessä esimerkiksi EU on alustajan mielestä epäonnistunut, koska se on painottanut nimenomaan markkinoiden toimintaa eikä sosiaalista turvallisuutta.

Loppupuheenvuoro oli todella hyvä ja innostava. Jäin kuitenkin miettimään, että eikö sosiaaliturvalla ole aina ollut juuri tuo mainittu tehtävä. Ja miten se käytännössä tehtävänsä hoitaa tulevaisuudessa kun maailma muuttuu.

Pohdintaa

Konferenssi osoitti, että sosiaaliturva-alan toimijat ympäri maailmaa pohtivat megatrendien ja erityisesti digitalisaation ja robotisaation vaikutuksia työlle ja sosiaaliturvalle. Näkökulmia ovat muun muassa:

  • missä määrin ihmisten tekemä työ vähenee?
  • miten ihmisten tekemä työ muuttuu?
  • mitä uutta osaamista työelämässä tarvitaan?
  • mitä uusia työterveyden ja turvallisuuden riskejä syntyy?
  • miten digitalisaatiota voidaan hyödyntää työterveyden ja turvallisuuden alalla?
  • miten sosiaaliturva, työterveys ja -turvallisuus voidaan tulevaisuudessa järjestää?

On selvää, että työn määrä ja laatu on muuttumassa. Digitalisaatio on vasta alussa ja etenemisvauhti kiihtyy muun muassa tekoälyn kehittymisen myötä. Sitä, kuinka nopeasti ja miten kehitys työelämää koskien etenee, ei kukaan tiedä. On kuitenkin turha kiistellä siitä, etteikö työelämän ja sosiaaliturvan toimintaympäristä olisi merkittävän muutoksen keskellä.

Suomi kuuluu muiden Pohjoismaiden tapaan maailman kärkivaltioihin työterveydessä ja -turvallisuudessa sekä tietenkin myös sosiaaliturvan kattavuudessa. Siksi monet työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvät keskustelut kansainvälisissä ympyröissä tuntuvat hieman yksinkertaisilta.

On syytä toivoa, että Suomi myös säilyttää tämän kärkipaikan siitä huolimatta, että tämänkin teeman tutkimuksen ja kehittämisen resurssit ovat niukentuneet. Digitalisaation ja muiden megatrendien tutkiminen ja ratkaisujen löytäminen näihin työterveyden ja turvallisuuden aloilla sopisivat hyvinkin Suomen rooliin.

Julkaistu

On aika muuttua – Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille

on aika muuttua

Johanna Hurmerinta on toiminut markkinointiviestinnän ja organisaatioviestinnän tehtävissä 20 vuotta. Hän on bloggaaja, tietokirjailija ja sosiaalisen median sekä sosiaalisen liiketoiminnan asantuntija ja valmentaja. Hän on aktiivinen Twitterissä ja muissa sosiaalisen median kanavissa. Hänen bloginsa Nyt ja huomenna on rankattu korkealle erilaisissa arvioinneissa.

Hurmerinta on kirjoittanut kirjan On aika muuttua – Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille. Kirjan julkistamistilaisuus oli 27.10.2015.

Minulla oli ilo ja kunnia osallistua kirjaan yhtenä haastateltavana ja toisaalta esilukijana. Kerroin Johannan tekemässä haastattelussa ajatuksistani, miten johtaja voi hyödyntää sosiaalista mediaa omassa työssään.

Kirjan pohja-ajatus on siis sosiaalinen aikakausi. Sille keskeistä on muunmuassa palvelukulttuurin kehittäminen ja asiakaslähtöisyys. Uusi aikakausi vaatii organisaatioilta ja sen jäseniltä, niin johtajilta kuin asiantuntijoilta ja työntekijöiltä uudenlaista asennetta, uudenlaisia valmiuksia ja osaamista. Sosiaalinen aikakausi antaa myös uusia mahdollisuuksia teknologian kehityksen myötä.

Kirja kertoo sosiaalisesta mediasta, mutta kyse ei ole pelkästään somesta ja sen hyödyntämisestä. Sosiaaliselle aikakaudelle keskeistä on uudenlainen tapa toimia ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten ja organisaatioiden kanssa. Myös kuuntelu on erityisen tärkeä osa sosiaalista aikakautta. Toki sosiaalisella medialla on sosiaalisella aikakaudella suuri rooli tarjoten kanavia ja välineitä. Mutta ilman ihmisten ja organisaatioiden halua, kykyä ja taitoa olla vuorovaikutuksessa, sosiaalinen media ei tietenkään yksinään ratkaise mitään.

Kirja on opas siihen, mitä sosiaalinen aikakausi edellyttää ja minkälaisia mahdollisuuksia se antaa.

En tässä kirjoituksessa esittele kirjan sisältöä tarkasti, koska kirja kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Joitakin kirjan teemoja on käsitelty Johanna Hurmerinnan blogissa.

Kirjassa käsitellään sosiaalisen aikakauden perusteiden esittelemisen jälkeen sosiaalista organisaatiota ja sosiaalista liiketoimintaa.

Sosiaalista organisaatiota käsittelevässä osassa lukija saa vinkkejä, miten johtajan tulee toimia sosiaalisella aikakaudella, miten henkilöstö ja työyhteisöt voivat parantaa toimintaansa ottamalla askelia kohtia sosiaalista aikakautta ja miten organisaatio voi hyödyntää sosiaalista mediaa brändinsä tai koko yrityksen tarinan esille tuomiseen uudella tavalla.

Sosiaalisen liiketoiminnan osalta teemoina ovat sosiaalisen aikakauden asiakaspalvelu, myynti, markkinointi, viestintä, rekrytointi sekä kuuntelu. Kirjan tässä osassa tulee hyvin esille, että sosiaalinen aikakausi edellyttää monelta organisaation osalta ja ammattilaiselta uudistumista, uutta ajattelua sekä uusien välineiden käyttämistä. Samalla avautuu aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

Teemojen luettelosta näkee, kuinka kattavasti eri näkökulmia kirjassa käsitellään.

Kirjassa on case-esimerkkejä siitä, miten yritykset, organisaatiot ja johtajat ovat ottaneet askelia kohtia sosiaalista aikakautta. Esillä olevia organisaatioita ovat mm. VR, Tallink, Posti, Sonera, Finnair ja Lumene.

Vaikka sosiaalisen median hyödyntämisestä kirjoitetaan paljon blogeissa ja asiasta käydään keskustelua, kirja on hyödyllinen, kooten tärkeimmät näkökulmat, vinkit ja esimerkit yksien kansien väliin. Kirja on kirjoitettu tiiviiksi ja ytimekkääksi. Sitä on mukava ja kevyt lukea. Kirjassa esitellään paljon hyödyllisiä työkaluja ja sivustoja. Vaikka olen lukenut parina viime vuonna todella paljon kirjan aihepiiristä blogeista ja muualta, opin paljon uutta.

Kuten edellä totesin, sosiaalisessa aikakaudessa ei ole kysymys pelkästään somesta ja sen hyödyntämisestä. Itse pidän sosiaalisessa aikakaudessa ja somessa vuorovaikutuksesta, avoimuudesta, kannustavasta ja auttavasta asenteesta, positiivisesta suhtautumisesta ihmisiin, oppimisesta ja kokeilemisen kulttuurista. Nämä piirteet ovat hienosti esillä kirjassa ja myös Johannan omassa tavassa toimia.

Tätä kirjoittaessani pohdin, että tällä hetkellä elämme vielä sosiaalisen aikakauden alkua. Monet organisaatiot ja ihmiset ovat vasta ottaneet omia ensi askeliaan. Monet organisaatiot tai johtajat ovat luoneet tilejä sosiaaliseen median kanaviin, mutta ne eivät välttämättä ole kovinkaan aktiviisessa käytössä. On mielenkiintoista nähdä, miten sosiaalinen aikakausi etenee ja missä olemme esimerkiksi parin, kolmen tai viiden vuoden kuluttua. Kehitys on niin nopeaa, että tätä ei ole helppo arvata.

Kirjoitin kirjaan sen yhtenä esilukijana testimoniaalin, joka sopii toistettavaksi tässä. Se kuuluu näin: “Kirja on erinomaista luettavaa johtajille, viestinnän ammattilaisille, asiantuntijoille sekä kaikille, jotka haluavat kehittää toimintaansa sosiaalisella aikakaudella.”

Johanna Hurmerinta: On aika muuttua. Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille. Kauppakamari 2015.

Julkaistu

Sosiaalinen media ja digitalisaatio muuttavat rooleja

Digitalisaatio ja sen osana sosiaalinen media muuttavat useiden eri ammattiryhmien perinteisiä rooleja ja toimintatapoja.

Pohdiskelen asiaa (kesäfiiliksissä) asiantuntijan/tutkijan, viestinnän sekä median edustajien roolien ja yhteistyön näkökulmasta. Tältä alueelta minulla on paras kokemus oman työurani ja toimintani näkökulmasta. Vuosien varrella olen näitä asioita pohdiskellut paljonkin.

Aikaisemmin toimittiin suurinpiirtein niin, että asiantuntijalla oli “asiaa”, organisaatioiden viestintä hoisi asian saattamisen median tietoisuuteen ja media sitten uutisoi asiasta välineessään, jos koki sen  tärkeäksi tai kiinnostavaksi. Medialla oli keskeinen portinvartijan rooli. Ja on tietysti edelleen, mitä tulee median hallussa olevien kanavien käyttöön.

Viestinnällä oli keskeinen rooli asian muokkaamisessa siihen muotoon, että sen oletettiin kiinnostavan mediaa. Viestintä myös “hallinnoi” organisaatioiden viestintäkanavia.

Vaikka tätä kuvattua perinteistä toimintaa tapahtuu toki edelleen, sosiaalinen media ja digitalisoituminen ovat muuttaneet toimintatapoja.

Asiantuntijalla on mahdollisuus sosiaalista mediaa hyödyntämällä saada asiansa julkisuuteen itsenäisesti, suoraan, nopeasti ja laajasti. Teoriassa asiantuntijan yleisönä on koko maailma, vain kieli ja pääsy internetiin ovat esteenä.

Asiantuntija ei välttämättä tarvitse organisaationsa viestinnän tai myöskään median apua lainkaan. Hän voi julkaista esimerkiksi blogissaan, Twitterissä tai Facebookissa asiantuntemukseensa perustuvan sisällön.

Perinteiselle medialle jää tässä mallissa tiedon toissijaisen levittämisen rooli. Esimerkiksi viime viikkoina media on uutisoinut Jaakko Kianderin ja Pertti Haaparannan blogeissaan julkaisemia  kirjoituksia.

Jos asiantuntija hyödyntää suoraan sosiaalista mediaa, organisaation viestinnälle ei jää sellaista roolia, joka sillä oli ennen. Nykyaikaiset julkaisujärjestelmät ovat niin helppokäyttöisiä, että asiantuntijat voivat painaa “julkaise”-nappia itsekin. Ja verkkokirjoittamisen kursseillahan asiantuntijat ovat jo pitkään kehittäneet osamistaan.

Viestinnällä voi toki olla oma tärkeä roolinsa tukiessaan asiantuntijan somen hyödyntämistä, mutta rooli on ohuempi kuin perinteisessä toimintatavassa. Viestintä voi esimerkiksi kehittää organisaatioiden asiantuntijoiden some-osaamista. Viestintä voi myös organisoida viestiä vahvistavaa toimintaa sosiaalisessa mediassa asiantuntijan sisältöä jakamalla tai fasilitoimalla sitä koskevaa keskustelua.

Myös uudenlaiselle osaamiselle ja palveluille syntyy kysyntää. Näinpä esimerkiki sosiaalisen median hyödyntämiseen liittyvästä konsultoinnista on tullut nopeasti tärkeä liiketoimintalue.

Asiantuntija voi laajentaa omaa rooliaan viestinnän perinteisen tontin ohella myös median suuntaan. Loistava esimerkki tästä on Jukka Saksin kirjoittama blogi-postausten sarja johtajuudesta ja johtamisesta.

Saksin haastatteluihin perustuva juttusarja olisi voinut olla toimittajan tekemä ja se olisi voitu julkaista esimerkiksi jossain talousalan lehdessä. Kirjoitukset ovat vähintään yhtä kiinnostavia kuin perinteisessä mediassa ammattitoimittajien tekemät haastattelut.

Toimittajatkaan eivät pysy vanhassa roolissaan odottelemassa, että asiantuntijat tuottaisivat uutta faktapohjaista sisältöä uutisoitavaksi. Erityisesti niinsanottu datajournalismi liikkuu tutkijoiden perinteisellä tontilla tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Hyvä esimerkki tästä on Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus siitä, missä määrin suuret kaupungit ostavat yksityisen sektorin toimijoilta sosiaali- ja terveyspalveluja. Artikkeli perustui suurelta osin kaupunkien verkkosivuillaan julkistamiin ostolaskuihin.

Mainittu tapaus on esimerkki myös siitä, miten digitalisaatio muuttaa perinteistä tiedontuottamista yhteiskunnassa. Aikaisemmin sama juttu olisi tehty Tilastokeskuksen tilastoihin perustuen, mutta aikaviiveen takia jutun tiedot olisivat olleet huomattavasti vanhempia.

Tiedon avautuminen haastaakin perinteisiä tiedon varastoimisesta vastanneita instituutioita. Yleisemminkin tahot, joilla on hallussaan yhteiskunnan toiminnan kannalta relevanttia tietoa, joutuvat pohtimaan tiedon avaamista ja tarjoamista kaikkien kiinnostuneiden käyttöön.

Monissa ammateissa on otettava haltuun uudenlaista osaamista.

Esimerkiksi asiantuntijoiden ja tutkijoiden on haluttava ja osattava käyttää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Tutkimustiedon levittäminen vaatii runsaasti työtä, mutta siihen on nykyään loistavat mahdollisuudet.

Oma arvioni on, että osa asiantuntijoista ja tutkijoista on hypännyt hienosti mukaan sosiaaliseen aikakauteen. Yhtä hämmentävää on huomata, että osa asiantuntijoista, joilla olisi paljon sanottavaa ja kyky sanoa se, ovat käytännössä syrjäytyneet nykyaikaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Sama uudistumisen tarve koskee esimerkiksi viestintää. On omaksuttava digitaalisen maailman toimintatapoja ja pystyttävä esimerkiksi tukemaan organisaation asiantuntijoiden sosiaalisen median käyttöä.

Median edustajille sosiaalinen media tarjoaa muun muassa juttuaiheita, mahdollisuuden vuorovaikutukseen yleisön kanssa sekä kanavat käytännössä reaaliaikaiseen uutisointiin.

Asiantuntijoiden reviirit aukeavat laajemminkin. Digitalisoitumiseen kuuluva tiedon avautuminen tarjoaa mahdollisuuden kenelle tahansa “kansalaisasiantuntijalle” mahdollisuuden tehdä analyysejä häntä kiinnostavista aiheista. Hän voi esimerkiksi tehdä vaihtoehtoisia esityksiä kaupunkisuunnittelusta, kuten Pekka Sauri kuvaa kirjassaan.

Sosiaalinen media lisää siis läpinäkyvyyttä. Vertaisarviointi ja kriittinen keskustelu on pitkään ollut tieteellisen yhteisön ominaispiirre ja etuoikeus. Nyt sosiaalinen media tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia haastaa ja kritisoida  asiantuntijoiden, poliitikkojen ja virkamiesten esityksiä ja sanomisia.

Media ei tietenkään ole kokonaan “sosiaalistunut”. Laajat, kohdennetut levikit tavoitetaan edelleen parhaiten perinteisen median kautta. Näitä asioita olen pohtinut aikaisemmassa blogissani. Sosiaalisella medialla on kuitenkin omat vahvuutensa.

Asiantuntijoita, viestijöitä ja mediaa tarvitaan jatkossakin. Kunkin tahon toimintatavat, roolit ja tätä kautta osaamisvaatimukset ovat kuitenkin nopeassa muutoksessa, jossa itse kukin yritämme pysyä mukana!

Julkaistu

Miten digitalisaatio muuttaa julkista sektoria?

Alkuviikosta Helsingin Sanomissa kerrottiin harvinaisen selkeäsanaisesti, miten digitalisaatio vähentää työvoiman tarvetta pankeissa ja muuttaa henkilöstön osaamisvaatimuksia. Ihmistyötä voidaan korvata tietokoneella lainojen käsittelyssä, toisaalta palvelutehtävissä vaaditaan uudenlaista osaamista, kuten asiakkaiden palvelemista chattaamalla.

Pankkisektorilla teknologian kehittyminen on aikaisemminkin aiheuttanut merkittäviä muutoksia. Asiakkaat ohjattiin ensin tiskiltä tuulikaappiin laskuja maksamaan ja sitten vielä kauemmaksi, eli hoitamaan pankkiasioitaan verkosta. Kaikki nämä kehitysaskeleet ovat vaikuttaneet työvoiman tarpeeseen ja henkilöstön osaamisvaatimuksiin.

Miten digitalisaatio ja yleisemmin teknologian kehittyminen muuttavat julkisen sektorin työtä? Onko julkinen sektori ihmistyövoiman viimeinen linnake, jonne digitalisaatio ei yllä?

Julkisella sektorilla tehdään paljon työvoimavaltaista työtä, jossa ihmistä on vaikeampi korvata kuin yksityisen sektorin palvelutuotannossa. Tarkempi silmäys paljastaa, että monenlaiset muutokset ovat mahdollisia ja jo toteutumassa.

Opetustyössä opetusmateriaalit digitalisoituvat. Koululaisen reppu kevenee, kun fyysisiä kirjoja ei enää kanneta kodin ja koulun välillä. Tulevaisuudessa repussa kulkee yhä useammin korkeintaan tabletti ja läksyt ovat pilvessä. Opetusmateriaalit ovat enenevässä määrin verkossa erilaisissa oppimisympäristöissä, joita voidaan käyttää kotoa ja koulusta. Muutos vaikuttaa merkittävästi opettajan työhön ja rooliin sekä työssä tarvittavaan osaamiseen. Opettajien digiosaamisesta käydään juuri ajankohtaista keskustelua.

Kehitys voi haastaa tai  mahdollistaa ajattelemaan uudella tavalla koulumaailman peruskysymyksiä. On esitetty, että digitaalisaation vuoksi koulun tulisi muuttua yhteisöllisempään ja avoimempaan suuntaan. Digitalisaation vuoksi myös etäisyyksien merkitys muuttuu ja tällä saattaa olla vaikutuksia kouluverkostoon. Myös tilakysymykset  näyttäytyvät digiaikana erilaisina.

Hallinnossa digitaalisuus tarjoaa monia mahdollisuuksia. Kuntalainen voi hoitaa asioitaan verkossa virastojen aukioloajoista riippumatta. Päätöksentekoa on mahdollista seurata läpinäkyvämmin ja viiveettömämmin. Kuntalainen ja kansalainen voi olla helposti suoraan yhteyksissä päättäjään. Erilaisia vaikuttamisen kanavia ja keskustelun foorumeja voidaan järjestää helposti.

Hallinnossa ihmistyövoimaa tarvitaan vähemmän ja jäljelle jäävä työ on erilaista. Julkisen sektorin byrokratian rattaat pyörivät liukkaammin ja vähemmällä ihmistyövoimalla, vaikka leima julkisen sektorin byrokraattisuudesta onkin jo pidemmän aikaa ollut yliampuva.

Kirjastojen rooli muuttuu kun e-kirjat yleistyvät. Fyysisiä kirjoja ei enää välttämättä tarvitse hakea kunnan kirjastosta, vaan ne voidaan ladata laajasta kansallisesta kirjastosta.

Sosiaali- ja terveystoimessa saavutetaan merkittäviä hyötyjä, kun tietojärjestelmät kehittyvät ja erityisesti järjestelmien keskinäinen integroituminen menee eteenpäin. Asiakas- ja potilastiedot ovat käytettävissä kokonaisvaltaisemmin ja nopeammin. Kansalaisten terveystiedot säilyvät paremmin, eikä esimerkiksi rokotushistoriaa tarvitse muistella tai arvuutella.

Etäisyyksien merkitys vähenee kun etäältä annettavat palvelut yleistyvät. Lääkäri voi esimerkiksi pitää vastaanottoa videoneuvottelulla. Erilaisia testejä voidaan tehdä entistä enemmän itse. Yleinen terveystieto on jo laajasti siirtynyt verkkoon ja erilaisiin yhteisöihin, joista saa esimerkiksi hyviä ensi käden arvauksia urheiluvammoista tai muista vaivoista.

Tukea ja apua kansalaisten ongelmiin voidaan antaa verkossa erilaisilla välineillä samaan tapaan kuin pankeissa chattaamalla. Vanhusten kotihoidossa digitaalisuus mahdollistaa uudella tavalla esimerkiksi reittien optimoinnin.

Toki ihmistä tarvitaan edelleen viranomaispäätösten tekemiseen. Hoivarobottien merkittävä esiinmarssi antaa todennäköisesti vielä odottaa itseään. Siksi lasten, sairaiden ja vanhusten hoitamiseen tarvitaan edelleen merkittävästi ihmistyövoimaa.

Edellä mainitut helposti keksittävät esimerkit osoittavat, että muutos kohdistuu eri tavoilla ja eri tahdilla julkisen sektorin eri toimialoihin. Ihmistyön merkitys julkisella sektorilla tulee kuitenkin lähivuosina edelleen olemaan merkittävä.

Julkisen sektorin työntekijät tulevat kuitenkin tulevaisuudessa tekemään työtään digitalisoituneemmassa ympäristössä. Siirtymävaihe korostaa uudenlaista osaamista ja työtä. Työn luonne muuttuu merkittävästi, syntyy uusia tehtäviä ja vanhaa työtä katoaa. Työntekijän näkökulmasta tämä merkitsee, että omaan osaamiseen ja sen ylläpitämiseen on syytä kiinnittää huomiota.

Uuteen teknologiaan liittyy usein mahdollisuuksia ja pelkoja. Koska julkisen sektorin resurssit ovat tunnetusti niukkoja, on olennaista miettiä erityisesti, missä kohdin uusi teknologia voi auttaa julkista sektoria suoriutumaan tehtävistään. Teknologia ei kuitenkaan välttämättä ratkaise julkisen sektorin pulmia. Hyvä ajankohtainen esimerkki on vanhusten kotihoito. Uusi teknologia tuskin ratkaisee kokonaan esimerkiksi tässä jutussa kuvattuja haasteita.

Julkaistu

Mikä on kirjan tulevaisuus?

Viime aikoina on harvakseltaan käyty keskustelua e-kirjan yleistymisestä ja perinteisen kirjan väistymisestä.  Helsingin Sanomissa 15.4.2014 julkaistun Teemu Luukan artikkelin mukaan “sähkökirjan” myynti on Suomessa pysähtynyt. Suomessa sähkökirjojen osuus kirjojen myynnistä on nyt 7 prosenttia, kun se Yhdysvalloissa on 23 prosenttia ja Britanniassa 25 prosenttia.

kirjat

Yksi syy e-kirjan hitaaseen yleistymiseen on se, että Suomessa e-kirjaan kohdistetaan 24 prosentin arvonlisävero, kun vero perinteisen kirjan kohdalla on 10 prosenttia. Tämä selitys ei kuitenkaan välttämättä selitä e-kirjan huonoa menestystä, sillä edellä mainitun artikkelin mukaan Britanniassa e-kirjaa rasittaa 20 prosentin vero ja perinteistä kirjaa ei veroteta lainkaan.

Puheenaoleva lapsi ei ole kovin rakas, sillä raukkaparalla ei ole vielä edes yhtä kunnollista nimeä. Puhutaan esimerkiksi e-kirjasta ja sähkökirjasta. Edes siitä, miten ekirja kirjoitetaan ei ole yhteisymmärrystä (ekirja, e-kirja, E-kirja). Digikirja voisi olla parempi ja kuvaavampi nimi. Nimitykset myös muuttuvat. Kun valokuvat digitalisoituivat, puhuttiin “digikuvista”. Kun digikuvista tuli uusi normaali,  niistä alettiin puhua kuvina tai valokuvina.

Itse olen lukenut viime aikoina kirjani oikeastaan pelkästään e-kirjoina ja pitänyt kokemuksia erittäin hyvinä. Kuluttajan näkökulmasta e-kirjalla on ainakin seuraavat edut:

  • tabletti on lähes aina mukana ja näin myös kirjasi.
  • jos tabletti kuitenkin unohtuu matkasta, kesken olevan e-kirjan lukemista voi jatkaa millä tahansa tietokoneella tai puhelimella.
  • e-kirjan kirjasinkokoa voi säätää, jos Sinulla on ongelmia näkemisen kanssa.
  • e-kirjaa voi lukea pimeässä, lukuvaloa ei tarvita.
  • voit ladata matkalle mukaan kymmeniä e-kirjoja tablettiin tai ostaa niitä lisää matkan päältä. Et välttämättä haluaisi pakata samaa määrää kirjoja matkalaukkuusi.
  • e-kirjat eivät jää kuljeksimaan kotitalouteen, useimmat kirjat luetaan kerran, jonka jälkeen ne jäävät viemään tilaa ja keräämään pölyä kirjahyllyyn.

Digikirjan ehkä ainoa huono puoli on se, että kopiosuojauksen vuoksi et voi antaa kirjaa lainaksi, etkä myydä sitä eteenpäin divariin. E-kirja on kallis, kun ottaa huomioon, että sitä ei voi myydä eteenpäin. Melko hitaaseen tahtiin kirjoja lukevalle ja ihmiselle, joka ei halua varastoida niteitä fyysisinä esineinä kotiinsa, e-kirja on kuitenkin hyvä vaihtoehto jo nyt.

Myös kirjastot uudistuvat. Kirjastoista voi lainata yhä enemmän e-kirjoja ja kirjastot lainaavat myös lukulaitteita. Lukulaitteiden lainaus tosin tuntuu jo nyt vanhanaikaiselta tablettien yleistymisen myötä. Hurjiakin visioita voidaan ajatella. Jos kirjastot digitalisoituisivat täysin, Suomessa tarvitaisiin vain yksi kirjasto, josta kansalaiset voivat ladata kirjoja omille tableteilleen tai muille lukulaitteilleen. Näinä tuottavuuden kohottamisen aikoina tämä kuulostaa todella hyvältä, kun nykyisellään jokaisesta kunnasta löytyvät kirjastot voitaisiin lakkauttaa. Vaikka näin ei kävisikään, kirjaston tädit ja sedät ovat muutenkin vähenemässä, sillä itsepalvelu lisääntyy Suomenkin kirjastoissa.

Ja jos kielimuurit ylitetään, internetissä on globaaleja kirjastoja, joissa on satoja tuhansia kirjoja. Google on skannannut Books-palveluunsa 12 miljoonaa kirjaa (Lähde: Wikipedia, vuoden 2010 tieto) joista voi tehdä hakuja samalla tavalla kuin netistä Googlen hakupalvelun kautta. Tekijänoikeudet määrittävät sitä, minkä verran kirjaa on mahdollisuus selata Googlen palvelussa.

Tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset hidastavat kirja-alan digitalisoitumista. Analoginen kehityskulku on nähty musiikissa, jossa Spotify ja muut samankaltaiset palvelut, jotka perustuvat musiikin kuluttamiseen, eikä fyysisen äänilevyn omistamiseen, ovat muuttaneet alaa.

Myös kirjan tekeminen muuttuu. Kuka tahansa voi kirjoittaa e-kirjan ja jakaa sitä netissä. Kirjojen julkaisemiseen on olemassa tarkoitukseen sopivia nettipalveluita. Kustantajan rooli onkin muuttumassa merkittävästi. Otavan hallituksen uusi puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth totesi Helsingin Sanomien haastattelussa 26.3.2014, että tulevaisuudessa kustantajan tulee katsoa “hyvin laajasti media-alaa”, esimerkiksi pelialan suuntaan. Lisäksi hänen mukaansa kirja-alaa tulee sivistysbisneksen sijaan tulevaisuudessa rakentaa enemmän ajanviete- ja elämysbisneksen suuntaan.

Kirjan tulevaisuuteen liittyy myös uudenlaisia yhteisöllisiä ulottuvuuksia. Sähköisen kirjan ympärille on helppo esimerkiksi rakentaa digitaalisia lukupiirejä, joissa kirjaa pureksitaan sivu sivulta. Itse en tällaisista yhteisöistä juurikaan innostu. Kirjablogit sen sijaan ovat mukavia lukea ja kirjoittaa.

Sähköisiin kirjoihin liittyy mahdollisesti tulevaisuudessa aikaisempaa enemmän ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Nämä ominaisuudet saattavat olla todella hyödyllisiä tieto- ja oppikirjojen kohdalla. Voi kuitenkin kysyä, että jos kirjassa erilaiset audiovisuaaliset elementit lisääntyvät, niin missä määrin on kysymys kirjasta vai jostakin ihan muusta? Tarvitseeko tällaisia kirjoja edes perinteisessä mielessä “lukea” vai riittääkö katseleminen. Lopettaako ihmiskunta siis jossain vaiheessa lukemisen ja kirjoittamisen siinä mielessä kuin puhumme siitä nyt?