Hybridivaikuttaminen, Trumpin tviitit, Arabikevät, Brexit ja Facebook-skandaalit. Kaikki nämä liittyvät uuteen sekavaan aikakauteen, jota voidaan kutsua totuuden jälkeiseksi ajaksi. Uuden ajan ajureita ovat uusi teknologia, poliittiset valtapyrkimykset ja yhteiskunnan erilaiset jakolinjat. Uhrina on totuus ja uhanalaisina totuuteen roolinsa perustavat tahot, kuten asiantuntijat ja media. Nyt esittelyssä oleva kirja pureutuu eri näkökulmista tämän ajan keskeisimpiin kysymyksiin.
Kirjan perusajatus on, että totuuden jälkeisen ajan taustalla vaikuttaa kaksi teemaa, poliittinen polarisaatio ja teknologinen murros. Nopea kehitys näillä ulottuvuuksilla ovat aiheuttaneet sen, että perinteiset poliittiset instituutiot ovat jääneet jälkeen.
Teknologinen murros on tarkoittanut digitalisaatiota, internetin sekä sosiaalisen median kehittymistä.
Ensimmäisessä vaiheessa tämän kehityksen nähtiin toimivan positiivisesti: Barack Obama voitti vuonna 2008 vaalit uudenlaisella kansalaisia aktivoivalla kampanjalla. Toisaalta Afrikan ja Lähi-Idän kansannousuissa 2010 ja 2011, ns. arabikeväässä, käytettiin sosiaalista mediaa kaatamaan itsevaltaisia hallituksia.
Positiivisen alun jälkeen on havahduttu siihen, että uusia digitaalisia välineitä on käytetty myös hämmennyksen lisäämiseen sekä vähemmistöjen sortamiseen.
Kirjassa esitellään kiintoisasti kehityskulkua. Kullakin ajalla on omat portinvartijansa. Kirjapainotaito mursi kirkon vallan määritellä mitä kirjoitettiin ja kuka pääsi käsiksi pyhiin teksteihin.
Tätä seuranneena aikana portinvartijoita olivat kustantajat, päätoimittajat, toimituspäälliköt ja yliopistot. Periaatteessa tieto oli avointa kaikille, mutta portinvartijat säätelivät tehokkaasti tietoon pääsyä.
Internet mursi näiden portinvartijoiden vallan. Kaikille tuli pääsy valtavaan määrään tietoa globaalilla tasolla. Tämän ajan portinvartijoita ovat tietoa algoritmeillaan järjestävät ja suodattavat jätit, kuten Google ja Facebook. Parhaillaan on menossa voimistuva kritiikki ja vastareaktio etenkin Facebookin toimintamalleille.
Algoritmeilla ohjattu tiedon suodatus johtaa kupliin, jossa ihmiset ja ryhmät saavat pelkästään heitä kiinnostavia ja heidän näkökulmiaan tukevaa tietoa. Näin eri ryhmien todellisuudet alkavat erkaantua toisistaan.
Poliittisen polarisaation keskeisiä näkökulmia ovat (erityisesti amerikkalaisessa perspektiivissä) taloudellisen eriarvoisuuden kasvu, yhteiskuntien demografinen monipuolistuminen sekä puoluepolitiikan polarisaatio.
Faktojen rakentuminen sosiaalisesti
Kirjassa taustoitetaan totuuden jälkeistä aikaa mielenkiintoisesti erittelemällä yhteiskuntatieteellistä keskustelua ja totuuskäsitystä. Tulee esiin, että monellakin alueella “tutkijoiden katse on siirtynyt itse asiasta siihen, miten se esitetään”.
Taustalla ovat ajatukset sosiaalisesta konstruktivismista. Faktat rakentuvat sosiaalisesti. Kyse on vallasta ja kielestä ja yhteys reaalimaailmaan jää ohueksi.
Kirjassa esitellään Harry G. Frankfurtin tekemä jako valehtelemiseen (lying) ja paskanpuhumiseen (bullshitting). Valehtelu on tieten tahtoen esitettyä väärää tietoa. Paskanpuhuja ei välitä pätkääkään, kuvaako hänen puheensa todellisuutta vai ei. Tieteen areenoilla on käyty teemaan liittyviä taisteluja, näkyvimpinä esimerkkeinä “feikkiartikkeleiden” julkaiseminen tiedelehdissä.
Totuuden jälkeiset strategiat
Kirjassa eritellään tyypillisiä totuuden jälkeisen ajan strategioita.
Näistä ensimmäinen on edellä esitellyn “paskapuheen” käyttäminen harkitun poliittisen valehtelun sijasta.
Toinen strategia on yhteiskunnallisen polarisaation hyödyntäminen ja olemassa olevien jakolinjojen kärjistäminen. Jakolinjoja voivat olla esimerkiksi maahanmuuttajat ja muu väestö, maalaiset ja kaupunkilaiset tai jokin muu jakolinja.
Kolmas strategia on hyödyntää digitalisaation likaisia keinoja, kuten tietomurtoja tai informaatiokampanjoita sosiaalisessa mediassa.
Neljäntenä strategiana kirjassa mainitaan se, että iskuja tehdään samanaikaisesti ylös kohti yhteiskunnallista eliittiä ja toisaalta alas kohdistuen esimerkiksi maahanmuuttajiin
Asiantuntijuuden kriisi
Yksi totuuden jälkeisen ajan uhreista on asiantuntija ja hänen taustaorganisaationsa. Asiantuntijuuden murenemiseen vaikuttavat yksilöllistyminen, asiantuntijoita kohtaan esitetty kritiikki, median ja viestinnän muuttuminen sekä perinteisten instituutioiden kritisoiminen.
Mitä etäisemmiltä ja arjesta vieraantuneemmilta asiantuntijat ja tiedeyhteisö saadaan näyttämään, sitä kapeammaksi niiden yhteiskunnallinen liikkumatila muodostuu. (lähde: Totuuden jälkeinen aika).
Uusia asiantuntijuuden lajeja tulee jatkuvasti lisää: On kokemusasiantuntijoita, kollektiivisia asiantuntijoita, vertaisasiantuntijoita ja näkemysasiantuntijoita. Asiantuntijuus on perinteisesti syntynyt pitkässä koulutuksessa, nyt se voi syntyä myös korkeakouluinstituution ulkopuolella.
Yhä useammat pääsevät käymään keskusteluja, jotka olivat aikaisemmin varattuja erilaisilla asiantuntijaryhmille, poliitikoille tai virkamiehille. Keskustelut käydään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kun ne aikaisemin käytiin suljetummilla foorumeilla.
Myös tiedon tuottamisen instituutiot ovat muuttuneet. Yliopistojen rinnalle on syntynyt ajatushautomoja, tutkimuslaitoksia sekä viestintään ja vaikuttamiseen keskittyviä organisaatioita. Yliopistojen rooli on marginalisoitunut ja ne joutuvat kamppailemaan ilmatilasta uusien toimijoiden kanssa.
Hierarkkiset tietorakenteet soveltuvat huonosti aikaan, jona tieto virtaa vapaasti. Verkostoissa luottamus ja asiantuntijuus muodostuvat horisontaalisessa suhteessa verkoston muihin jäseniin.
Tiede joutuu ansaitsemaan luottamuksensa ja paikkansa uudelleen. Perinteisesti tiede muodostuu oppineiden yhteisöstä, joka itse määrittelee sen, mikä on tiedettä ja tutkimisen arvoista. Yliopistojen autonomiaan kohdistuu kuitenkin paljon paineita. Niiden odotetaan fokusoivan yhteiskunnallisesti merkittäviin kysymyksiin ja tuottavan välitöntä arvoa.
Asiantuntijuuden kriisi liittyy yhteiskunnallisiin kupliin. Jokaisen on helppo löytää omaa näkemystään tukevaa informaatiota jostain uudenlaisen asiantuntijuuden lähteestä. Objektiivinen, tieteen tuottama totuus saattaa jäädä toisarvoiseksi.
Median kriisi
Median kriisissä on tekniset, taloudelliset ja kulttuuriset juuret. Digitalisaation myötä informaation määrä on räjähtänyt ja tietoa on verkossa saatavissa ilmaiseksi ja nopeasti.
Kun perinteisen median kuluttaminen vähenee, vähenee myös ilmoitusmyynti ja näin median resurssit. Yhdysvalloissa sanomalehdissä olevat työpaikat ovat vähentyneet puolella 2000-luvun aikana.
Sosiaalinen media murentaa perinteisen median roolia yhteiskunnallisen keskustelun käynnistäjänä, ylläpitäjänä ja foorumina. Uusilla foorumeilla on uudet säännöt tai ei sääntöjä lainkaan. Journalistiset periaatteet ja toimintatavat tulevat haastetuiksi.
Kulttuurinen muutos murentuu niinikään sanomalehtien roolia. Sanomalehdet ovat perinteisesti tukeneet yhteisöjen ylläpitämistä. Ryhmiä ovat voineet olla esimerkiksi jonkin tietyn alueen asukkaat, puolueen kannattajat tai kansalaiset.
Sirpaloitumisen myötä yhteisöt moninaistuvat ja tulevat lyhytkestoisemmiksi. Uusi mediaympäristö tarjoaa mahdollisuuksia valita juuri omaan elämäntyyliin ja -vaiheeseen sopivat sisällöt.
Kirjassa käydään läpi seikkaperäisesti viiden casen avulla, miten suomalainen media selviää totuudenjälkeisessä ajassa. Tapaukset liittyvät energiapolitiikkaan, Euroopan Unioniin, turvallisuuspolitiikkaan sekä keskusteluun julkisen sektorin koosta. Tapaukset osoittavat, että media pärjää hyvin, mutta sillä on myös opittavaa.
Median uusi rooli on olla eräänlainen solmukohta. Rooli on haastava, koska se edellyttää luottamuksen ansaitsemista verkoston muilta toimijoilta. Toisaalta se merkitsee, että media on jatkuvan vaikuttamisen kohde.
Lopuksi: Totuuden jälkeen
Kirja on lyhyesti sanottuna erinomainen. Se niputtaa selväsanaisesti totuuden jälkeisen ajan syitä ja seurauksia. Se osoittaa, että totuuden jälkeinen aika ei ole jossain kaukana, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Se on keskuudessamme joka päivä kun yritämme hahmottaa mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu.
Totuuden jälkeinen aika nostaa esiin uusia kansalaistaitoja, kuten medialukutaitoa ja perustietoa yhteiskunnan instituutioista ja niiden toimintalogiikasta.
Asiantuntijat joutuvat uudistumaan ja miettimään uusia tapoja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Se merkitsee suurempaa läpinäkyvyyttä ja nopeutta, uudenlaisten välineiden käyttöä sekä vuorovaikutteisempaa roolia yhteiskunnassa.
Myös yhteiskunnallinen päätöksenteko on uuden edessä. Tätä on Suomessa pohdittu esimerkiksi Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin raportissa Kansanvallan peruskorjaus. Tähän raporttiin sopii hyvin kirjan loppuluvussa esitetty tiivistys:
Poliittinen järjestelmä on nyt valtavien vaikeuksien edessä. Sen pitäisi kesyttää sekä digitalisaatio että polarisoitunut politiikka. Tämä vaatisi somejättien ja valeuutisten sääntelyä, tehokasta puuttumista tulonjaon ja työn jakautumisen kaltaisiin kysymyksiin sekä uusia utooppisia näköaloja, asteittaista kulttuurista muutosta populismia vastaan. (lähde: Totuuden jälkeen).
Kirjan lopussa nostetaan esiin toiveikkuutta kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, pitkässä juoksussa tilastojen valossa nykyiset huolet näyttävät pieniltä. (Tähän tematiikkaan liittyy esimerkiksi Hans Roslingin kirja Faktojen maailma, joka on minulla parhaillaan luettavana.)
Toinen optimistinen ajatusmalli liittyy siihen, että elämme suurta murroskohtaa, jossa digitalisaatio ja muu teknologinen kehitys mahdollistavat yhdessä verkostomaisuuden vahvistumisen myötä uudenlaisen arvokkaan elämän.
Teemalleen sopivasti, kirja on kirjoitettu kurinalaisesti suurta määrää lähteitä käyttäen. Siinä myös tarkastellaan tekijöidensä taustaorganisaatioiden (kuten Yle ja Helsingin Sanomat) toimintaa sekä kritiikkiä että onnistumisia esiin nostaen.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat ymmärtää paremmin aikaa, jota elämme.
Antto Vihma, Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo ja Olli Seuri 2018. Totuuden jälkeen: Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Kustannusosakeyhtiö Teos. Helsinki.
EDIT: 25.1.2018 kello 8.05 lyöntivirheitä korjattu.
