Eläketurma – miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus

ElaketurmaEläkkeistä ja eläkejärjestelmästä julkaistaan Suomessa uusia tutkimuksia tai analyysejä lähes kuukausittain. Suurelta osin ne ovat järjestelmän itsensä tuottamia, eli Eläketurvakeskuksen (ETK:n) julkaisuja, mutta jonkin verran myös eri tutkimuslaitosten tekemiä.

ETK:n julkaisut ovat laadultaan korkeatasoisia. On kuitenkin terveellistä, jos keskustelua eläkejärjestelmästä lähtee liikkeelle myös järjestelmän ulkopuolelta.

Jari Hanskan ja Teemu Muhosen syksyllä 2016 julkaistu kirja on tällainen järjestelmän ulkopuolinen avaus. Kuten Akavan sivuilla kirjan tuoreeltaan arvioinut Katja Veirto kirjoitti, se on ”hyvin kirjoitettua haastamista.”

Haastavalla näkökulmallaan kirja asettuu jatkumoon, jossa aikaisemmin on julkaistu ”nuorsuomalaisten” (Jaakko Tapaninen, Janne Jutila, Risto EJ Penttilä) pamfletti Ultimatum Isänmaalle (Otava 1994) ja Osku Pajamäen Ahne sukupolvi (Ajatus-kirjat 2006).

Kun vuonna 2015 julkaistiin vielä Kimmo Kiljusen kirja Eläkeläisten taitettu itsetunto – Seniorikansalaisena nyky-Suomessa (Minerva-kustannus 2015), voi sanoa, että eläkejärjestelmästä käydään tällä hetkellä melko paljon ja periaatteellista keskustelua. Kirjoiksi saakka koottua eläkejärjestelmän haastamista näyttäisi tapahtuvan aalloittain ja noin kymmenen vuoden välein.

Kirjan keskeiset näkökulmat

Kirjassa eläkejärjestelmän haastaminen kohdistuu moneen eri teemaan. Keskeinen näkökulma on kuitenkin se, miten eläkejärjestelmä kohtelee eri sukupolvia ja miten eläkejärjestelmä sopeutuu toimintaympäristön muutokseen.

Itse olen sosiaalipolitiikan opiskelijana 1990-luvulla ja myöhemmin tutkijana lukenut, kuinka suomalaisen hyvinvointivaltion perusta, kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä koostuva eläkejärjestelmä, luotiin lähes tarunhohtoisesti sotien jälkeisessä asevelihengessä agraarisen Suomen ja teollistuvan Suomen intressit yhdistäen.

Nyt Muhosen ja Hanskan kirjassa todetaan, että ”Yli 50-vuotta sitten lasku eläkkeistä päätettiin jättää kylmästi tuleville sukupolville.”

Kirjan keskeinen väite on, että eläkejärjestelmä on erityisen edullinen 1940-1950 luvuilla syntyneille ikäluokille ja epäedullinen nuoremmille, erityisesti vuoden 1970 jälkeen syntyneille ikäluokille. Suhteessa maksettuihin eläkemaksuihin, ja verrattuna nuorempiin ikäluokkiin, vanhimpien ikäluokkien saama eläketurvan taso on korkea.

Kirjassa todetaan, että yksi ongelma on se, että kansalaisten keskuudessa vallitsee edelleen melko syvään se harhaluulo, että eläkeläiset olisivat ”itse maksaneet eläkkeensä”.

Tämä slogan ei olekaan totta, koska suomalaisessa järjestelmässä työssä oleva sukupolvi pääosin rahoittaa eläkkeellä olevien sukupolvien eläkkeet ns. jakojärjestelmä-tyyppisesti (pay-as-you-go). Etuudet määrittyvät ansaitun eläkeoikeuden (defined benefits-system), ei maksettujen eläkemaksujen (defined contributions) perusteella .

Maailma on muuttunut ajoista, jolloin eläkejärjestelmä luotiin. Sosiaaliturvaa on muuten Suomessa useisiin eri otteisiin leikattu ja uudelleenmuotoiltu. Myös tulevien eläkkeiden tasoa on säädetty. Maksussa oleviin eläke-etuuksiin ei kuitenkaan ole koskettu. Ne nauttivat perustuslain suojaa. Tämän Hanska ja Muhonen näkevät erääksi keskeiseksi pulmaksi.

Myös eläkejärjestelmään liittyvät valta-asetelmat juontuvat vuosikymmenten päähän. Kun eläkejärjestelmä luotiin, keskeisessä roolissa olivat työmarkkinajärjestöt. Nämä asemat eivät vuosikymmenien kuluessa ole merkittävästi muuttuneet. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa Valtiovarainministeriön virkamiesten rooli uudistuksen taustalla oli kuitenkin uudella tavalla keskeinen.

Työmarkkinajärjestöjen keskeisen roolin nähdään perinteisesti tuovan suojaa poliittisia suhdanteita vastaan. Eläkevaroja on otettu eri tarpeisiin käyttöön mm. Unkarissa, Venäjällä ja Irlannissa.

Eläkejärjestelmä saa kirjassa myös muuta kritiikkiä. Arvostelun kohteena on muun muassa monen eläkeyhtiön malli, alan kilpailu sekä (lyhyesti) työhyvinvointirahojen käyttö. Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva eläkeuudistus ei myöskään saa kiitosta osakseen. Tässäkin uudistuksessa on kirjoittajien mukaan ajateltu eniten suuria ikäluokkia.

Eläkejärjestelmästä voi ja siitä kannattaa keskustella

Vaikka kirja on eläkejärjestelmän selkeää haastamista, eläkejärjestelmän asiantuntijat ovat omalla asiantuntemuksellaan ja toimijat tietovarannoillaan olleet avittamassa kirjan syntyä. Esipuheessa kiitellään nimellä eläkejärjestelmän instituutioita ja henkilöitä. Avoin vuorovaikutus ja keskustelun edistäminen lisää järjestelmän läpinäkyvyyttä ja tätä kautta luottamusta.

Suomalainen eläkejärjestelmä on pärjännyt kansainvälisissä vertailuissa erinomaisesti. Viimeksi vuonna 2016 julkaistussa vertailussa (Melbourne Mercer Global Pension Index) Suomi saavutti sijan neljä. Suomalainen eläkejärjestelmä arvioitiin erityisesti luotettavaksi ja läpinäkyväksi.

Luottamus eläkejärjestelmää kohtaan on kuitenkin kansalaisten keskuudessa melko alhainen. Tosin luottamusta selvitettiin viimeksi tilanteessa, jossa eläketurvan haasteista käytiin eläkeuudistuksen alla erityisen tiivistä keskustelua.

Eläkejärjestelmän kehittäminen ja luottamuksen ylläpitäminen on haasteellista. Eläkkeiden rahoitusta suunnitellaan pitkällä tähtäimellä vuosikymmenten päähän samalla kun maailma muuttuu yhä vaikeammin ennustettavaksi. Eläkeasioiden monimutkaisuuden vuoksi tarvitaan hyvää viestintää ja vuorovaikutusta.

Eläkekeskustelussa saattaa toisinaan olla haasteellista löytää tasapaino nykyisten etuuksien ja vuosikymmenten päässä olevan tilanteen välillä. Asetelma kulminoituu juuri sukupolvikeskustelussa. Eläkeasiat tarjoavat mahdollisuuksia myös populistisille irtiotoille.

Eläkejärjestelmien edessä on haasteita

Eläkejärjestelmillä on edessään useita haasteita: väestön ikääntyminen on vasta alussa ja  odotettavissa oleva elinikä saattaa uusien terveydenhuollon innovaatioiden myötä nousta merkittävästikin. Talouskasvun ennustetaan olevan lähivuosina vaimeaa ja tätä kautta sijoitustuottojen saaminen hankalampaa.

Kun vielä koko palkkatyöyhteiskunnan tulevaisuuskin on kyseenalainen jakamistalouden eri muotojen sekä robotisaation, digitalisaation ja tekoälyn kehittymisen myötä, on eläketurvan tulevaisuutta koskevalle keskustelulle tilausta.

Näitä tekijöitä seurataan ja niiden vaikutuksia arvioidaan tiiviisti kansallisesti ja kansainvälisillä foorumeilla. Tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin hankalaa tai mahdotonta erityisesti silloin kun muutokset ovat suuria ja nopeita.

Eläkejärjestelmät ovat edellä mainittujen haasteiden edessä lähes kaikkialla, ei pelkästään Suomessa. Eri maissa siirrytään etuusperusteisista järjestelmistä maksuperusteisiin järjestelmiin, jossa eläketurvan taso joustaa maailman muuttuessa. Vastuu siirtyy enemmän yksittäisille ihmisille, joka sopii hyvin myös yksilöllisyyttä korostavaan aikaan.

Kiintoisaa on se, että työeläkejärjestelmä rakennettiin ratkaisemaan teollistuvan Suomen ja kulutusyhteiskunnan haasteita. Tasaeläkkeisiin perustuvan järjestelmän ei nähty oleva riittävä tällaisessa yhteiskunnassa. Nyt maailma on jälleen muuttunut. Meneillään on muun muassa perustulokokeilu.

Kirja on taitavasti kirjoitettu. Se on kirjoitustyyliltään naseva, selkeä ja konkreettinen, vääntäen monimutkaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita siksi kuuluisaksi rautalangaksi. Se on jopa jännittävä kuvatessaan eläkkeitä koskevaa päätöksentekoa, esimerkiksi tilannetta, jossa pääministeri Vanhanen ehdotti eläkeiän nostamista.

Kirjaa voi suositella kaikille eläkkeistä, sosiaaliturvasta ja myös suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen kehityksestä kiinnostuneille lukijoille. Siitä, missä määrin kirjassa esitetyt väitteet pitävät paikkansa, tullaan varmasti käymään lähiaikoina keskustelua.

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan kirjoittama arvio kirjasta löytyy täältä.

Jari Hanska ja Teemu Muhonen 2016: Eläketurma – Miksi Suomi tarvitsee uuden sukupolvisopimuksen? Vastapaino, Tallinna.

Edit 3.1.2o17 klo 6.50. Lisätty linkki Jukka Rantalan kirjoittamaan arvioon.

Mihin suuntaan työurat kehittyvät?

directory-1334441_1920

Yhteiskuntapoliittinen keskusteluavaruus on viime aikoina täyttynyt sote- ja aluehallintouudistuksella sekä kiky-neuvotteluilla. Tavoite työurien pidentämisestä ei ole kadonnut mihinkään, vaikka se ei julkisuudessa viime aikoina juuri ole esiintynytkään.

Työuria voidaan tunnetusti pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Keskityn tässä pohtimaan työuran keskivaihetta ja loppua tunnettujen, eri tutkimusten perusteella eläkkeelle siirtymiseen yhteydessä olevien teemojen ja niiden kehitystrendien kautta. Työuriin vaikuttavia tekijöitä on toki muitakin kuin tässä pohditut.

Työuriin vaikuttavia tekijöitä

Vuonna 2017 voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä eläkeikä nousee asteittain. Uusina eläkemuotoina käyttöön tulevat työuraeläke sekä osittainen varhennettu vanhuuseläke. Yksi eläkeuudistuksen tavoitteista oli työurien pidentäminen ja näin sen arvioidaan myös työuriin vaikuttavan. Aineistoihin voi tutustua esimerkiksi täällä. Yksilön näkökulmasta vanhuuseläkeikä siis nousee, ennen tätä eläkkeelle pääsee työkyvyn alenemisen vuoksi tai jos hyväksyy pienemmän eläkkeen.

Väestön terveydentila paranee. Vaikka työkyky ja työssä jatkaminen eivät olekaan pelkästään terveyteen liittyviä asioita, terveydentilan koheneminen tukee työurien pidentämistavoitetta. Elintavat ovat keskimäärin muuttuneet terveellisemmiksi ja sairauksia ennaltaehkäistään ja hoidetaan aikaisempaa tehokkaammin. Kehityksestä voi lukea esimerkiksi THL:n tutkimuksista.

Työnantajat ovat parantaneet työkykyjohtamistaan. Työkyvyttömyyden kustannukset ja työkyvyttömyyden hallinta kiinnostavat työnantajia aikaisempaa enemmän. Työkykyongelmat havaitaan oikea-aikaisemmin ja niihin reagoidaan paremmin. Teknologia tukee työkykyjohtamista ja erilaista asiantuntija-apua on tarjolla aikaisempaa enemmän. Kehitys näkyy esimerkiksi Kevan tutkimuksissa ja käytännön työssä.

Työhyvinvointi on arkipäiväistynyt. Nykypäivänä käytännössä kukaan työelämässä toimiva ei voi sivuuttaa työhyvinvoinnin näkökulmaa, oli hän sitten johtaja, esimies, asiantuntija tai työntekijä. Ilmapiiriin, yhteistyöhön ja johtamiseen kiinnitetään organisaatioissa aikaisempaa enemmän huomiota. Tästä kirjoitti hiljattain osuvasti Annarita Koli. Työhyvinvointi, sen kehittäminen ja siitä keskusteleminen on uusi normaali. Työelämän olosuhteet muuttuvat siis työurien kannalta myönteisesti.

Arvot saattavat muuttua työurien näkökulmasta haasteellisesti.  Arvojen muutosta voi tarkastella esimerkiksi Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen aikasarjoista, joista havaitaan, että vapaa-ajan arvostus elämän osa-alueena on lisääntynyt. Työn arvostus ei kuitenkaan saman tutkimuksen mukaan ole johdonmukaisesti vähentynyt, vaan se ennemminkin sahaa taloudellisten suhdanteiden mukaan. Arvojen muutoksen kannalta huomionarvoista on myös se, jos nuorempien sukupolvien työhön suhtautuminen on erilaista kuin vanhemmilla sukupolvilla.

Työn kysyntä vaikuttaa työurien pidentämistavoitteeseen. Suomen talouden kilpailukyky vaikuttaa työllisyyteen ja työllisyysasteeseen ja tätä kautta siihen, missä määrin työtä on tarjolla. Kiristyvä tilanne työmarkkinoilla saattaa vaikuttaa juuri vanhempien työntekijöiden ja toisaalta osatyökykyisten työssä jatkamisen mahdollisuuksiin. Tutkimuksista tiedetään, että (varhainen) työstä poistuminen on ollut yhteydessä toimialan kilpailutilanteeseen tai talouden sykliin.

Teknologian kehittyminen haastaa työrien pidentämisen. Digitalisaatio tuo uutta teknologiaa ja näin uusia työtapoja työpaikoille. Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään, että uuden tietotekniikan tulo työpaikoille on ollut kova pala erityisesti vanhemmille työntekijäryhmille. Digitalisaatio ja robotisaation aikaansaama disruptio saattaa vaikuttaa jälleen juuri vanhempien työntekijöiden työssä jatkamisen mahdollisuuksiin.

Loppupohdintaa

Kokonaiskuva on kiinnostava, sillä työuriin kytkeytyvissä tekijöissä on ristikkäisiin suuntiin vaikuttavia tekijöitä. On olemassa tekijöitä, jotka tukevat pidempiä työuria ja toisaalta sekä yksilötason että makrotason tekijöitä, jotka haastavat myönteistä kehityssuuntaa.

Työntekijän resurssit jatkaa työssä samoin kuin työelämän olosuhteet mahdollistavat aikaisempaa paremmin työssä jatkamisen. Toki erot eri ammattiryhmien ja toimialojen välillä saattavat olla huomattavat.

Mikko Kautto on hiljattain kirjoittanut, että eläkkeelle siirtymisen kulttuuri on muuttunut. Eläketilastot osoittavat, että eläköityminen on aikaisempaa enemmän vanhuuseläkkeelle, eikä varhaiseläkkeelle siirtymistä. Varhaiseläkkeelle siirtymisen kulttuurista on hävinnyt se elementti, jossa rakennemuutoksia hoidettiin eläkepolitiikalla. Tästä kulttuurista on jäljellä työkyvyttömyyseläkkeille siirtyminen.

Pointtina kulttuurin muutoksessa yksilön näkökulmasta on se, että jos työ loppuu, turvaa on tulevaisuudessa mahdollisuus saada entistä enemmän työttömyysturvan eikä eläkkeen kautta.

Keskeiseksi kysymykseksi työurien kannalta näyttäisi muodostuvan se, missä määrin työtä on tarjolla. Keskustelu työurista linkkautuukin laajempaan keskusteluun työstä ja sen tulevaisuudesta. Työntekijöillä on kyllä tulevaisuudessa terveyttä ja työkykyä, mutta kysyä sopii, missä määrin työtä on tarjolla?

Luottamus eläketurvaa kohtaan OLI laskenut

Eläketurvakeskus (ETK) julkaisi 21.5.2015 raportin, jossa tarkastellaan luottamusta eläketurvaa kohtaan. Tutkimuksesta uutisoitiin lähinnä viesti, että eläketurvaan kohdistuva luottamus on laskenut. Tulokset herättivät paljon keskustelua.

Aihetta käsittelivät kirjoituksissaan mm. ETK:n tutkimuspäällikkö Susan Kuivalainen, valtiotieteiden tohtori, eläkeläinen Raimo Ilaskivi sekä Varman johtaja Jyrki RasiIlmarisen varatoimitusjohtaja Sini Kivihuhta sekä Telan Suvi-Anne Siimes. Viesti luottamuksen murenemisesta otettiin vastaan vakavasti.

Tutkimus on laaja ja sen tulokset on raportoitu ammattitaitoisesti ja huolellisesti. Tutkimuksen ainoa pulma on oikeastaan se, että siinä on hyödynnetty vanhaa aineistoa. Aineisto oli kerätty keväällä 2014.

Aineiston keräämisen ajankohtaa leimasi keskustelu eläkejärjestelmän uudistamisesta sekä syistä, joiden vuoksi uudistus tarvitaan. Voidaan jopa sanoa, että osa julkista keskustelua oli epäluottamuksen osoittaminen sitä kohtaan, että eläkejärjestelmä olisi ilman uudistusta kestävällä pohjalla.

Edustavia tutkimusaineistoja on nykyään mahdollista kerätä niin, että tulokset ovat kerrottavissa noin viikossa tai kahdessa aineiston keräämisen aloittamisesta. Ajankohtaista tietoa haluavien kannattaa käyttää näitä menetelmiä.

Jos ajantasaisen tiedon julkistaminen ei ole tavoitteena, voi aikajänne aineiston keräämisestä tulosten julkistamiseen olla pidempi. Esimerkiksi asioiden välisiä yhteyksiä tai  mekanismeja tarkasteleva tutkimus voi olla selvästikin vanhempaa vuosikertaa.

ETK:n julkaisema tutkimus oli laadultaan hyvä, mutta se ei tarjonnut ajankohtaista tietoa luottamuksesta eläketurvaa kohtaan. Tutkimus kertoi, että luottamus eläketurvaan oli vuoden 2014 keväällä alemmalla tasolla kuin vuonna 2011. Luottamuksesta nyt, tilanteessa, jossa uudistuksen sisältö on tiedossa, emme tiedä.

Koska uudistus tähtäsi myös eläkejärjestelmän kestävyyden parantamiseen, on mahdollista ja rationaalisesti ajatellen jopa todennäköistä, että luottamus on tällä hetkellä korkeammalla tasolla kuin mitä tutkimus osoitti.

ETK on ilmoittanut tutkivansa luottamusta seuraavan kerran vuonna 2017. Koska luottamus eläkejärjestelmää kohtaan on varsin olennainen asia, voisi luottamuksen mittaaminen olla paikallaan jo aikaisemminkin. Tätä puoltaisi myös vuonna 2017 voimaan tulevaksi tähdätty eläkeuudistus sekä tarve lisätä kansalaisten tietoisuutta eläkeasioista. ETK:n tutkimuksessa nimittäin vain pari prosenttia kansalaisista ilmoitti tuntevansa eläkejärjestelmän hyvin ja 14 prosenttia melko hyvin.

Minä ja eläkeuudistus

Vuonna 2017 voimaan tulevasta eläkeuudistuksesta on puhuttu paljolti kestävyysvajeen ja muiden yhteiskuntapoliiittisten tavoitteiden, kuten työurien pidentämisen näkökulmasta.

Mutta mitä vaiheittain nouseva eläkeikä tarkoittaa yksittäisen työntekijän näkökulmasta?

Kaikki lähtee tiedosta. Oman tulevan eläköitymisen ajankohtaa ja eläkkeen määrää voi laskea verkossa olevilla laskureilla. Laskureissa voi kokeilla, miten eläkkeelle siirtymisen ajankohta vaikuttaa eläkkeen määrään.

Eläkeiän noustessa oman työmarkkinakelpoisuuden ylläpitäminen korostuu. Tässä on monta näkökulmaa.

Tärkeä asia,  mutta ei tärkein, on fyysinen työkyky. Työntekijöiden ei tarvitse olla fyysisesti huippukunnossa, mutta kunnon pitäisi olla sellainen, että se ei estä tai haittaa työssä suoriutumista. Vaatimustaso  tietenkin vaihtelee ammateittain ja työn luonteen mukaan.

Fyysisen kunnon ohella tärkeää on henkinen vireys. Esimerkiksi harrastukset saattavat olla tässä suhteessa keskeisessä roolissa.

Työyhteisötaidot määrittävät, minkälaiseksi tiimipelaajaksi työntekijä työelämässä katsotaan. Työmarkkinakelpoisuuteesi vaikuttaa, kuinka helppoa tai vaikeaa yhteistyö kanssasi työyhteisössä on ja kuinka motivoitunut olet antamaan oman panoksesi.

Erityisen keskeinen asia on osaamisen ylläpitäminen. Tutkimuksissa on osoitettu, että tietotekniikan kehittyminen, uudet sovellukset ja käyttöjärjestelmät aiheuttavat harmaita hiuksia erityisesti vanhemmille työntekijöille.  Ei välttämättä ole pahitteeksi, jos työnantajan tarjoaman koulutuksen lisäksi työtekijä on itse aktiivinen ja päivittää osaamistaan. Opiskelua voi tehdä ”omalla ajalla” joko itsenäisesti tai esimerkiksi kansalaisopistossa.

Luova tuho myllää työmarkkinoita. Ammatteja katoaa ja työ muuttuu monella toimialalla. Omaan ammattiin liittyvän osaamisen päivittämisen lisäksi olisi hyvä, jos valmiuksia olisi useammassakin eri ammatissa toimimiseen työuran aikana.

Keskeistä ehjän työura kannalta on työkyvyn ja työn vaatimusten yhteensovittaminen. Viime aikoina on puhuttu ”itsensä ikäjohtamisesta”, jolla tarkoitetaan oman työn tuunaamista omaan työkykyyn sopivaksi. Työntekijä on oman työnsä asiantuntija, jolla on hyvät mahdollisuudet muotoilla työtään uudestaan ja nostaa esiin asiaa koskevia ehdotuksia.

Muutosvalmiutta tarvitaan. Työ muuttuu ja organisaatiot ryskyvät tulevinakin vuosina. Se, miten näissä muutoksissa pärjää, riippuu paitsi osaamisesta myös valmiuksista tehdä muutoksia.

Työura-asioita edistäisi myös se, jos työuran vaiheista ja niihin liittyvistä teemoista käydään työpaikalla avointa keskustelua. Kehityskeskustelut ovat keskeinen foorumi, jossa työuran eri vaiheista on hyvä pitää esillä, Tärkeää on myös se, että työuran lopussa lähestyvästä eläkeiästä voitaisiin keskustella avoimesti.

Työntekijän voi olla kannattavaa tehdä henkilökohtainen työurasuunnitelma. Pohjalla voi olla laskelma ja arvio eläkkeelle siirtymisen ajankohdasta. Tämän jälkeen voi pohtia omia haasteita ja vahvuuksia edellä esitellyissä asioissa. Ja tehdä tarvittavia muutoksia.

Eläkeuudistuksen tueksi tarvitaan työelämän laatua parantavia toimia. Nopea ajattelu paljastaa, että työntekijällä itsellään on merkittävä rooli oman työuransa jatkumisesta. Omaa työuraa koskeva pohdiskelu kannattaa, sillä ehjä työura turvaa parhaiten kohtuullisen eläkkeen.