Hyvä kirja poliittisesta polarisaatiosta Suomessa

arttu

Yhteiskuntien polarisoituminen on ajankohtainen yhteiskunnallinen teema. Se liittyy esimerkiksi “trumpismiin” Yhdysvalloissa sekä Venäjän poliittiseen vaikuttamiseen länsimaissa, sosiaaliseen mediaan ja sen aiheuttamaan “kuplaantumiseen”, kaupungistumiseen ja keskusta-periferia-jakolinjan korostumiseen ja “identiteettipolitiikan” nousuun. Polarisaation kanssa käy usein käsi kädessä populismi, jota suomalaisessa poliittisessa ympäristössä on edustanut erityisesti Perussuomalaisten nousu ja pienemmässä mittakaavassa Liike Nyt-puolue.

Olen viime vuosina lukenut joitakin kirjoja näistä kaikista teemoista ja kirjoittanut niistä esittelyjä tähän blogiin. Polarisaatio tietenkin on luonnostaan yksi keskeinen  yhteiskuntatieteilijää kiinnostava teema. Siksi tartuin Arttu Saarisen vuonna 2022 julkaistuun kirjaan innolla.

Kirja on hyvin tarkkaan 200 sivuinen tietokirja, jossa on laaja lähteistö. Kirjaa varten on tehty poliittisten vaikuttajien haastatteluja eri puolueista. Haastatteluista esitetään sitaatteja. Lisäksi kirjassa on eri tutkijoiden kirjoittamia tieto- ja näkökulmalaatikoita. Vaikka kirjassa on vahva “tieteellisen kirjoittamisen” tyyli laajoine lähteineen, kirja on todella sujuvasti kirjoitettu ja helposti luettava.

Mitä kirjassa sitten käsitellään?

Ensin määritellään avainkäsitteet, joita ovat politiikka sekä polarisaatio ja poliittinen polarisaatio. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja/tai yhteiskunnallisten päämäärien ajamista. Poliittisia toimijoita ovat puolueet, järjestöt ja yrityksetkin. Politiikan jakolinjoiksi mainitaan sosioekonomiset ja taloudelliset jakolinjat, konfliktit ja identiteetit. Giddensiin viitaten todetaan, että länsimaissa on siirrytty olemassaolon kysymyksistä olemisen tapoihin ja identiteetteihin liittyviin kysymyksiin. Ideologiat ovat kuvia täydellisestä maailmasta, jota kohti tulisi pyrkiä poliittisten keinojen avulla.

Polarisaatio on yhden poliittisen ryhmän negatiivisia tunteita toista poliittista ryhmää ja sen toimijoita kohtaan. Tästä syntyy asetelma me vastaan ne. Vastakkainasettelu on luonnollista ja niiden kautta ihmiset yksinkertaistavat maailma ja yrittävät tehdä siitä ymmärrettävän. Polarisaatiota lähellä oleva keskustelunaihe on puhe “kuplaantumisesta”; siinäkin on kyse samasta asiasta, eli vastakkainasettelusta “meidän” ja “niiden” välillä sekä vuorovaikutuksen rajoittumisesta vain omaan kuplaan.

Polarisaatio voidaan jakaa ensinnäkin ideologiseen polarisaatioon, jolloin tarkastellaan mielipiteitä eri asiakysymyksistä tai sijoittumista vasemmisto-oikeistoakselille. Toisaalta on affektiivinen polarisaatio, joka korostaa tunteita polarisaation taustalla. Eronteko muihin pohjautuu tällöin negatiivisiin tunteisiin ja tällaista puhetta ja polarisaatiota esiintyy nykyään ennenkaikkea sosiaalisen median keskusteluissa.

Populismi kuuluu myös polarisaatiota käsittelevään keskusteluun. Siinä jakolinja kulkee eliitin ja kansan välillä.

Polarisaatiota tuotetaan kielen avulla. Politiikka on kamppailua sanoista, termeistä, tulkinnoista ja merkityksistä. Termit “triggeröidä”, “maalittaa” tai “trollata” kuvaavat vastakkainasettelua erityisesti sosiaalisessa mediassa. Somessa loukkaaminen on helpompaa, kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa, koska toisen reagointia ei tarvitse kohdata “oikeasti”.

Sosiaalisia ryhmiä käsitellään mielenkiintoisesti. Ne voivat olla monella tavalla positiivisia, mutta ne voivat toimia paitsi solidaarisuuden, myös polarisaation sytykkeinä. Ryhmäajattelusta tulee ongelma, kun ryhmän yhteenkuuluvuus pohjautuu jyrkkään erontekoon suhteessa muihin. Yhteiset viholliskuvat ovat usein toimivia tapoja lisätä oman ryhmän koheesiota.

Rakennemuutokset tarjoavat polttoainetta polarisaatiolle. Esimerkiksi Donald Trump rakensi politiikkansa rakennemuutoksen aiheuttamaan statusahdistukseen ja syyllisten osoittamiseen.

Yhteiskunnallisista tekijöistä kirjassa pohditaan eriarvoisuuden, poliittisen järjestelmän ja median (perinteisen ja sosiaalisen median) merkitystä polarisaation kannalta.

Taustoituksena Suomen poliittisen polarisaation tarkastelulle käydän läpi polarisaatiota kansainvälisessä perspektiivissä. Polarisaation kasvu paikantuu Yhdysvaltoihin, jossa polarisaation taustalla on uusliberalismi ja keskustelu valtion koosta ja interventiosta ihmisten elämään, sekä toisaalta Itä-Euroopan maihin. Näissä taloudellinen kehitys on ollut heikkoa sekä demokratia haurasta.

Kirjan kappale seitsemän on laaja ja siinä toteutetaan “suomalaisen poliittisen polarisaation syväluotaus”. Teemaa taustoitetaan sadan vuoden historiakatsauksella. Merkittäviä tapahtumia Suomen polarisaation historiassa ovat suurlakko, kansalaissota ja Lapuan liikkeen nousu. Suomi ajautui talvisotaan tilanteessa, jossa poliittisten ryhmien kesken oli jyrkkiä vastakkainasetteluja. Sotien jälkeen jakolinjat liittyivät ennen kaikkea talous- ja sosiaalipolitiikkaan, hyvinvointivaltio toimi yhtenäisen kansakunnan rakentajana. Pekka Kuusi totesi kirjassaan 60-luvun sosiaalipolitiikka, että universaalit sosiaalipoliittiset uudistukset lujittaisivat kansakunnan yhtenäisyyttä.

1960-luvulla aktivoitui muitakin jakolinjoja kuin vasemmisto-oikeisto-ulottuvuus. Syntyi pasifistinen Sadankomitea, ylioppilasliike aktivoitui ja Hannu Salama sai syytteen jumalanpilkasta. Vanha vallattiin.

2000-luvulla merkittävät tapahtumat suomalaisessa polarisaatiossa ovat olleet Perussuomalaisten jytkyt vuosina 2011 ja 2015. Perussuomalaisuuden taustalla oli erityisesti maahanmuuttokysymys sekä suhtautuminen ilmastonmuutokseen. Perussuomalaisten nousu aiheutti myös sen, että perussuomalaisten ja muiden puolueiden välinen suhde alkoi määritellä päivänpolitiikan teemoja. Vihreät, vasemmistoliitto ja SDP muodostivat yhden blokin, jonka määräävä piirre oli negatiivinen näkemys perussuomalaisesta puolueesta.

Kirjan pääväite on, että Suomessa poliittinen polarisaatio on maltillista. Kirjan lopussa väitettä lähestytään vielä viiden tekijän kautta: Suomessa on toimiva yhteiskunta, yhtenäinen peruskoulujärjestelmä, laaja poliittinen järjestelmä, luotettava perinteinen media sekä vähäinen uskonnon merkitys.

Tiiviistäen voi todeta, että Suomessa luotetaan ihmisiin ja instituutioihin ja yhteiskunta on solidaarinen ja konsensushenkinen. Peruskoulu tarjoaa yhtenäisen kokemusmaailman. Poliittinen järjestelmä tarjoaa mahdollisuuden monipuolisten ideologioiden esiintymiselle. Mediaan luotetaan länsimaalaisittain laajasti ja vaihtoehtomediat ovat melko marginaalisia. Uskonto ei ole Suomessa merkittävä jakolinja, kuten se monissa muissa maissa on.

Kaiken kaikkiaan kirja on kattavin ja paras polarisaatiota käsittelevä kirja mitä olen lukenut. Kirja tarjoaa katsauksen polarisaatiota koskevaan käsitteistöön ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Se myös kurottaa klassikoista sosiaalisen median piirteisiin ja vaikutuksiin. Pääkysymys on poliittinen polarisaatio Suomessa ja tämän pohdintaa taustoitetaan huolellisesti. Suomen osalta onkin hienoa on polarisaation historian kuvaaminen ja sieltä nykypäivän poliittisen tilanteen analyysi. Suosittelen kirjaa kaikille yhteiskunnallisesta kehityksestä ja suomalaisesta yhteiskunnasta kiinnostuneille. Sopii hyvin luettavaksi näin lähestyvien vaalien alla.

Arttu Saarinen (2022): Vastakkainasettelun aika: Poliittinen polarisaatio ja Suomi. Gaudeamus. 

Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä?

giles

Suomalaisilla on paljon syitä olla kiinnostunut Venäjästä. Viime aikoina aihe on muuttunut yhä polttavammaksi Ukrainan tapahtumien ja laajemman turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumisen vuoksi. Niinpä oli mielenkiintoista tarttua brittiläisen kirjailijan ja tutkijan Keir Gilesin vuonna 2019 alunperin julkaistuun ja vuonna 2020 Ilkka Rekiaron suomentamaan kirjaan Moskovan opit (Moscow Rules).

Aikaisemmat lukemani Venäjää ja Putinia käsittelevät kirjat ovat olleet detaljeissaan melko raskaita. Näin oli esimerkiksi Masha Gessenin kirjoittama Kasvoton mies: Vladimir Putinin nousu venäjän valtiaaksi (Seven) ja mielestäni myös Jessikka Aron palkittu Putinin Trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta (Johnny Kniga). Parhaillaan lukemisen alla oleva Catherine Beltonin Putinin sisäpiirissä – Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Docendo) on myös melko yksityiskohtainen. Kuvaavaa on, että en näistä kirjoista ole jaksanut aina edes esittelyä kirjoittaa.

Nyt käsillä olevan teoksen kohdalla on toisin. Kirja tavoitteena on piirtää isoa kuvaa ja luoda ymmärrystä Venäjän toimintaan sen historiasta ja ominaispiirteistä käsin.

Seuraavaan on kiteytetty muutamia keskeisiä kirjan havaintoja:

1) Venäjä katsoo olevansa suurvalta ja käyttäytyy sen mukaisesti. Se haluaa, että sitä kuunnellaan ja sitä kohdellaan suurvaltana. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen jonkinlaisen lyhyen “etsikkoajan” jälkeen suurvalta-ajattelu on viime aikoina voimistunut ja määrätietoisuus kasvanut.

2) Venäjä kokee itsensä uhatuksi. Historiallisena taustana mm. Napoleonin ja Hitlerin sotaretket, se pelkää lännen hyökkäävän itään muun muassa merkittävien luonnonvarojen vuoksi. Hyökkäyksen mahdollisuutta ei mielletä pelkästään sotilaallisena, vaan myös kulttuurisena.

3) Venäjä kokee olevansa “piiritetty linnake”. Siksi Naton itälaajeneminen on sille suuri uhka. Venäjä mielellään pitäisi itsensä ja lännen välissä neutraloivan vyöhykkeen.

4) Valta on perinteisesti ollut Venäjällä keskitettynä hallitsijalle, ilman tasapainottavia instituutioita. Venäjä on myös hiljattain luonut sisäisen kurinpitokoneiston, kansalliskaartin, joka puuttuu levottomuuksiin tarvittaessa voimakeinoin.

5) Venäjältä puuttuu keskiluokka. On olemassa rajattu joukko etuoikeutettuja ja sen jälkeen suuri kansalaisten massa, jota hallitaan.

6) Venäjällä yksilöllä ei ole samalla tavalla oikeuksia ja vapauksia kuin länsimaissa. Yksilöt on sulautettu yhteisöön, eikä kansalaisyhteiskunta ole päässyt kehittymään.

7) Venäjä on edelleen hyvin sulkeutunut maa. Vain hyvin pienellä osalla väestöstä on mahdollisuus esimerkiksi matkustaa Venäjän ulkopuolelle.

8) Ehkä tarpeetontakin sanoa, Venäjä ei ole demokratia, eikä se edes ole demokratisoitumisen tiellä, pikemminkin päinvaston.

Jo näiden havaintojen perusteella on helpompi ymmärtää viime aikojen kehitystä Venäjällä. Nykytilanteessa huomio kiinnittyy erityisesti Venäjän joukkojen keskittämiseen Ukrainan rajalle ja lännelle annettuihin ukaaseihin.

Nykyisen kehityksen aikaisempia vaiheita ovat olleet muun muassa vuonna 2014 tapahtunut Itä-Ukrainan miehitys ja Venäjän osallistuminen Syyrian sotaan, jossa se sai vahvistusta itsetunnolleen ja koki olevansa edelleen merkittäviä tekijä kansainvälisessä politiikassa. Kirjassa mainitaan merkittävänä tapahtumien sarjana myös vuosien 2010 ja 2011 Arabikevät, jonka tapaisten levottomuuksien Putin lähipiireineen pelkäsi leviävän myös Venäjälle.

Kirjassa pohditaan, että kaikesta huolimatta Venäjän muutoksen mahdollisuus saattaa olla nuori sukupolvi, jolla ei ole muistoja Neuvostoliitosta ja joka saa tietonsa internetistä, jota valtio ei valvo yhtä tarkasti kuin muita kanavia. Tämä mahdollinen muutos ei kuitenkaan tapahdu nopeasti.

Sukupolvinäkökulma on joka tapauksessa mielenkiintoinen, sillä Venäjän kolme vaikutusvaltaisinta miestä ovat huomattavan iäkkäitä: Presidentti Putin, 69 vuotta, puolustusministeri Sergei Soigu 66 vuotta ja ulkoministeri Sergei Lavrov 71 vuotta.

Kaiken kaikkiaan todella hyvä ja mielenkiintoinen, parissa illassa ahmaistava kirja. Kirjoitan edellä mainitusta Beltonin kirjasta kun saan sen luettua, hitaasti mutta varmasti.

Keir Giles: Moskovan opit. Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä?  Docendo 2020. (Englanninkielinen alkuperäisteos vuodelta 2019).   

Kuusi viime aikoina luettua kirjaa

diktaattorit

Leif Sundström tarkastelee kirjassaan Rajaton valta noin kolmenkymmenen diktaattorin elämää ja vallankäyttöä. Tutuimpia kirjassa esillä olevia diktaattoreita ovat Hitler, Stalin, Mussolini, Idi Amin, Saddam Hussein, Mao, Pol Pot ja Kim Jong Un. Mukana ovat myös  Fidel Castro, Augusto Pinochet, Muammar Gaddafi, Tito ja Ceausescu sekä joukko hieman vähemmän tunnettuja diktaattoreita.

Diktatuuri määritetään yhden ihmisen tai hyvin rajatun joukon vallankäytöksi. Diktaattori päättää itse valtakautensa kestosta, eikä vallanpitäjää ole mahdollista vaihtaa vapailla vaaleilla. Valta ei ole läpinäkyvää, eikä sitä voi kritisoida.

Kirjassa tarkastellaan väljän yhdenmukaisen kehikon kautta diktaattorien elämänkulkua. Tyypillisesti diktaattorit tulevat melko tavallisista perheistä. Monen, mutta ei kaikkien, diktaattorien isä on ollut alkoholisti ja/tai väkivaltainen. Äiti on ollut yleensä “tavallinen” ja perhettä koossa pitävä voima.

Monet diktaattorit viettävät nuoruudessaan tai nuorena aikuisena aikaa vankilassa. Siellä he tyypillisesti opiskelevat sekä kehittävät verkostojaan ja visiotaan.

Dikaattorit ovat vaihtelevan sivistyneitä ja koulutettuja. Osalle lukutaitokin saattaa olla kyseenalainen.

Diktatuuri perustetaan ja valta anastetaan harkituilla peliliikkeillä. Vastustajat teljetään vankilaan tai surmataan. Demokraattisten instituutioiden kehittymättömyys, eriarvoisuus, kansan tyytymättömyys ja ristiriidat tarjoavat otollisen maaperän diktatuurin syntymiselle. 

Osalla diktaattoreista on visio, jota kohti he etenevät. Visio voi liittyä valtakunnan laajentamiseen ja/tai etnisiin puhdistuksiin. Osalle riittää oman valta-aseman ja diktatuurin jatkon varmistaminen. 

Valtaosa diktaattoreista on sumeilemattomia vallankäyttäjiä. Vastustajia tapetaan, kidutetaan ja teljetään vankiloihin. Omaa kansaa vainotaan ja kuritetaan vallan varmistamiseksi. Vähemmistöjä vainotaan ja haaremeita pidetään. Tämä diktatuurien pimeä puoli on kirjassa vastenmielisyydessään mieleenpainuvinta materiaalia. 

Harva diktaattori kehittää maataan niin, että elintaso ja kansalaisten hyvinvointi kasvaisi. Rikkaudet kasautuvat diktaattorille ja hänen lähipiirilleen.

Diktaattorien “urat” päättyvät usein väkivaltaiseen kuolemaan vallanvaihdon yhteydessä. Osa saa turvapaikan toisesta maasta.

Kokonaisuudessaan kirja oli kiinnostava teos yhteiskuntatieteilijää kiinnostavasta aiheesta, eli vallankäytöstä äärimmillään. Kirjan lukemalla tutustui myös moniin hieman vähemmän tunnettuihin diktaattoreihin.

Kirjassa pohditiiin diktaattorien elämää monesta eri näkökulmasta ja pyrittiin tunnistamaan yleisiä kehityskulkuja ja diktaattorien elämään vaikuttaneita tekijöitä. Siksi oli hieman yllättävää, että kirjassa ei edes todettu ääneen sitä tosiseikkaa, että kaikki kirjassa esitellyt diktaattorit olivat miehiä.

Kirjan merkittävä viesti oli kenties se, että teoksessa kuvattujen lukuisten diktaattorien aikakausista julmuuksineen ei ole kulunut pitkää aikaa. Maailmanpolitiikan ajankohtaisia tapahtumia seuraamalla on helppo yhtyä Sundströmin johtopäätökseenn, että diktaattorit ja diktatuurit elävät omassa ajassamme oikein hyvin. Demokratia ei ole itsestäänselvyys.

Leif Sundström 2021: Rajaton valta. Modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim Jong-Uniin. Tammi. 

x x x

Viime aikoina luettuja muita kirjoja:

todaro

Dave Todaro: The Epic Guide to Agile: More Business Value on a Predictable Schedule with Scrum. R9 Publishing. 

Noin 500 sivua pitkä ja äärimmäisen seikkaperäinen kirja ketterästä kehittämistä. Teoksessa käydään  perusteellisesti läpi Scrumin roolit, rituaalit,  työskentelytavat ja työkalut. Hyvä käsikirja esimerkiksi PO-roolissa aloittelevalle, mutta aika raskaslukuinen. Kirjassa on hyvät tiivistelmät ja rakenne, joten voi käyttää myös käsikirjana.

moreira

Mario E. Moreira 2017. The Agile Enterprise. Building and Running Agile Organizations. APress.

Edellistä hieman yleisemmällä tasolla liikkuva kirja ketterästä kehittämisestä ja organisaation kehittämisestä kohti ketteryyttä. Paljon samaa kuin edellisessä kirjassa ja muissa peruskirjoissa. Hyvää oli se, että sisälsi pohdintaa esimerkiksi budjetoinnista, HR:n roolista ja johdon roolista yleisemminkin. Hyvä peruskirja asiantuntijoille ja johdolle.

teerikangas

Satu Teerikangas: Integraation johtaminen. Kulttuuriset voimat yrityskaupassa. Wsoy Pro. 

Kirja on populaarimpi versio tekijän väitöskirjasta. Kirjassa käsitellään yritysostojen jälkeistä yhteensulautumisvaihetta, joka usein mainitaan yrityskauppojen haastellisimmaksi vaiheeksi. Kirjassa perehdytään muun muassa yritys- ja maakulttuurien merkitykseen, hiljaisiin voimiin ja yritysten henkiseen tilaan. Mielenkiintoinen kirja. Vähän pohditutti, että olisin ollut kiinnostunut lukemaan myös itse väitöskirjan, jotta aineistoja ja tutkimusmenetelmiä olisi voinut arvioida paremmin.

elo Simon Elo ja Juha-Pekka Tikka. 2021. Poliittiset muistelmani. Minervakustannus.  

Entisen kansanedustajan, Simon Elon näkökulma perussuomalaisten hajoamiseen ja viime vaiheisiin. Sujuvasti kirjoitettu, mutta lopulta melko mitäänsanomaton kirja aiheesta. Samasta aihepiiristä suosittelen ennemmin Jari Lindströmin kirjaa (ks. esittelyni tästä).

 

kinnunen

Tommi Kinnunen 2021: Ei kertonut katuvansa. WSOY. 

Kirja kertoo suomalaisista naisista, jotka lähtivät Jatkosodan aikana saksalaisten matkaan pääasiassa konttori- ja hoitotöitä tekemään. Sodan päätyttyä osa naisista lähti Saksaan, osa jäi Suomeen. Naisten yhteiskunnallinen status muuttui merkittävästi sodan päättymisen ja sen lopputuloksen vuoksi. Kirjassa kuvataan  muutaman naisen vaelluksesta Norjasta takaisin kotipaikkakunnalleen. Kirjan lukeminen oli kuin elokuvan katsomista, niin tehokkaasti maisemat ja tapahtumat piirtyivät mieleen.  Suosittelen. Todetaan vielä se, että kirja sai Vuoden kotimainen kaunokirja-palkinnon, Finlandia-ehdokkuuden ja Runeberg-palkinnon.

Barack Obama: Luvattu maa

barack

Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman muistelmien ensimmäinen osa, nimeltään Luvattu maa, on mittava teos. Perinteisenä kirjana teos on laajuudeltaan peräti 768 sivua. Muiden askareiden ohella kirjan lukeminen kesti minulta parisen viikkoa.

Yhdysvaltojen presidentit ja politiikka ovat olleet huomion kohteena Donald Trumpin presidenttiyden ja vasta tapahtuneen vallanvaihdoksen myötä. Valkoisen talon elämä ja presidentit ovat myös tuttuja lukuisista elokuvista ja tv-sarjoista.

Obama muistelee teoksessaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja tietään presidentiksi. Poliittisen uran alkuvaiheet ovat tuttuja jo hänen puolisonsa Michelle Obaman kirjasta (lue esittelyni tästä).

Kirjan rungon muodostavat Yhdysvaltojen politiikan ja maailmanpolitiikan keskeiset tapahtumat Obaman kaudella. Näistä merkittävimpiä olivat mm. finanssikriisi, Deepwater Horizonin öljyonnettomuus Meksikonlahdella, Yhdysvaltojen terveydenhuoltouudistus, arabikevät, sodat Afganistanissa ja Irakissa sekä Osama bin Ladenin surmaaminen SEALS-tiimin iskussa.

Kansainvälisten suhteiden hoitamisen osalta huomiota saavat muun muassa Lähi-itä, Kiina, Venäjä, Saksa ja Iso-Britannia ja Israel.

Kirja jäsentyy selkeästi jaksoihin keskeisten edellä mainittujen tapahtumien tai valtiovierailujen ympärille. Kerronta on sopivan seikkaperäistä, eikä lukijaa puuduttavaa.

Kirja kuvaa uskoakseni hyvin Yhdysvaltojen presidentin toimintaa, toimintaedellytyksiä ja liikkumatilaa. Lainsäädännön edistäminen kotimaassa on riippuvaista poliittisista voimasuhteista senaatissa ja kongressissa. Lehmänkauppoja ja suostuttelua tarvitaan, jotta asiat etenevät. Medialla on keskeinen merkitys.

Kansainvälinen politiikka on mutkikasta tasapainottelua eri osapuolten resurssien, arvovallan, pyrkimysten ja historiallisten painolastien kentässä.

Päätöksenteossa presidentillä on käytössään neuvonantajien tiimi, mutta asiantuntijat eivät suinkaan aina ole yhtä mieltä tarvittavista toimenpiteistä. Lopullinen päätösvalta on presidentillä.

Obama kirjoittaa rehellisesti virheitään ja heikkouksiaan myöntäen. Kirjasta piirtyy kuva idealistista, joka pyrkii tekemään rationaalisia toimenpiteitä parhaaseen mahdolliseen tietoon tukeutuen.

Obama on empaattinen, häneltä löytyy ymmärrystä ja myötäelämistä esimerkiksi haavoittuneiden sotilaiden ja heidän perheidensä  kanssa. Vähemmistöjen aseman parantaminen oli hänelle tärkeää. Mutta hän on myös tiukka ja osoittaa kaapin paikan ja ottaa ohjat tarvittaessa.

Mielenkiintoisia kohtia kirjassa olivat oman johtajuuden pohdinta suhteessa lapsuuteen ja muihin elämänkokemuksiin, sekä pohdinta presidentin “kuplaantumisesta” arkielämässä.

Melko merkittävässä roolissa kirjassa on myös menestyneen kirjan kirjoittanut kenraali Stanley McChrystal (esittelyni tässä). Kenraali joutui eroamaan, koska hänen tulkittiin kritisoineen presidentin politiikkaa Rolling Stone-lehdessä julkaistussa haastattelussa.

Kiintoisaa kirjassa on, että Obama esittää jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan Yhdysvaltojen poliittisen elämän ja äänestäjäkunnan muutostrendejä, jotka muutamien vuosien päästä nostivat Donald Trumpin presidentiksi. Ja myös itse Trump esiintyy kirjassa nousevana haastajana.

Kaiken kaikkiaan laaja kirja oli kevyt ja miellyttävä lukea. Kirjasta saa hyvän kuvan Yhdysvaltojen poliittisesta elämästä ja maailmanpolitiikasta Barack Obaman ensimmäisellä kaudella.

Obama yritti aidosti hallita hyvin, hänellä oli analyyttinen ja itsekriittinen ote sekä korkeat ihanteet. Hänen ensimmäisellä presidenttikaudellaan tapahtui jatkuvasti isoja asioita.

Seuraavaa muistelmien osaa odotellessa.

Barack Obama 2020: Luvattu maa, Otava. 

Trump – Yhdysvaltain presidentti


trump2
Donald Trump ei ole jättänyt minua rauhaan. Luettuani Tulta ja tuhoa-kirjan, täydensin opintojani lukemalla Laura ja Saska Saarikosken kirjan Trump – Yhdysvaltain presidentti, joka on julkaistu vuonna 2016.

Kirja kertoo Donald Trumpin elämäntarinan lapsuudesta Yhdysvaltain presidentiksi. Painopiste on kuitenkin lapsuutta myöhemmissä vaiheissa, eli kirjan luvuissa, jotka kuvaavat Trumpia bisnesmiehenä, poliitikkona, ehdokkaana ja presidenttinä.

Trumpin sukujuuret ovat Saksassa ja hän on rikkaasta suvusta. Kirjasta mieleen jää kohta, jossa kuvataan nuoren Donald Trumpin jakaneen lehtiä. Sadepäivinä hän sai käyttöönsä tätä tehtävää suorittaakseen perheen Rolls Roycen.

Trump on häikäilemätön liikemies, joka on tehnyt tuottoisia ja riskipitoisia diilejä. Hänen varallisuutensa tarkasta määrästä ei ole tarkkaa tietoa, sillä hän ei ole ilmoittanut verotietojaan.

Henkilönä Trump on kilpailuhenkinen, aggressiivinen ja itsekeskeinen. Viimeksi mainittua piirrettä kuvastaa paitsi oman roolin jatkuva korostaminen puheessa, myös oman nimen käyttäminen liiketoimintaan kuuluvien brändien rakentamisessa.

Trump ei juo eikä polta ja inhoaa likaa. Kahvin sijaan presidentti juo Coca-Colaa. Hän pitää valtaosan puheistaan spontaanisti ja puheet kuulostavatkin varsin sekavilta. Hän ei lue vaan hankkii tietonsa katsomalla televisiota. Mitä tulee nukkumiseen, Trump nukkuu vain muutaman tunnin yöstä. Illat kuluvat soittelemalla erilaisille hänen verkostoonsa kuuluville ihmisille. Tunnettu kanava ulospäin viestimiseen on Twitter.

Kirja antoi minulle lisää tietoa Trumpin elämästä ja taustasta Tulta ja tuhoa-kirjan keskittyessä Trumpin presidenttiyteen ja kabinettiin.

Kenties suurin anti minulle oli lukea siitä, että Trumpin presidenttiydessä on kyse laajojen kansanjoukkojen suuresta yhteiskunnallisesta pettymyksestä. Amerikkalaisen unelman karkaaminen ja kuihtuvat teollisuuskaupungit ovat tuoneet pettymystä ja toivottomuuden tunnetta, joka on ollut helppo kanavoida muun muassa maahanmuuttajiin.

Samoin kirjassa esitetty pohdinta Yhdysvaltojen poliittisesta järjestelmästä ja sen muutoksesta oli mielenkiintoista luettavaa.

Trumpin elämäntarina ainakin näin jälkeenpäin on mahdollista sovittaa varsin hyvin voittoisaan vaalitaisteluun. Juuri Trumpilla (ja/tai hänen tukijoukoillaan) oli mahdollisuus ymmärtää ne amerikkalaiseen yhteiskuntaan syntyneet lohkeamat, joihin hänen voittonsa perustui. Ja ennen kaikkea: presidenttiys tarjoaa äärimmäisen mahdollisuuden itsensä korostamiseen ja jatkuvaan esillä pitämiseen globaalilla tasolla.

On hyvä huomata, että Trumpin aika on ohi joko yhden tai kahden presidenttikauden jälkeen, mutta valinnan taustalla olevat yhteiskunnan jakautuminen on Trumpia suurempi ja vakavampi asia.

Dramaattisimmat Trumpin presidenttiyden vaikutukset saattaisivat liittyä mahdolliseen Yhdysvaltojen vetäytymiseen Natosta. Tällä olisi merkittävät vaikutukset Suomenkin turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Toinen merkittävä vaikutus on Yhdysvaltojen jättäytyminen pois ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvistä toimista.

Kirja oli hyvä toisella kotimaisella kielellä kirjoitettu kirja Trumpista. Tämänkin kirjan jälkeen Trump jäi minulle edelleen etäiseksi hahmoksi. Ehkä minun joskus pitää lukea jokin hänen oma kirjansa, ehkä jopa kirja Art of the Deal. 

Laura ja Saska Saarikoski 2016: Trump – Yhdysvaltain presidentti. Bookwell Porvoo, kolmas uudistettu painos. 

Tulta ja tuhoa


trump

Sarjassamme luin vasta nyt. En kuitenkaan liian myöhään, onhan päähenkilö päivittäin tekemisillään kansainvälisessä julkisuudessa.

Kirja on ns. paljastuskirja. Tekijä Michael Wolff on tehnyt kirjaa varten noin 200 haastattelua. Keskeisiä Trumpin lähipiirissä olleita henkilöitä hän on haastatellut kymmeniä kertoja. Kirja keskittyy Trumpin hallinnon yhdeksään ensimmäiseen kuukauteen.

Paljastuskirjan luonteeseen kuuluu, että presidentti Trump yritti estää tämän kirjan julkaisemisen, siinä onnistumatta.

Trumpin valinta presidentiksi oli kirjan mukaan yllätys niin Trumpille kuin hänen lähipiirilleen. Vasta aivan kampanjan loppumetreillä jotkut henkilöt alkoivat uskoa, että valinta voisi oikeasti toteutua.

Kirja antaa Trumpista ja hänen hallinnostaan yhtä sekavan tai oikeastaan vielä vähän sekavamman kuvan kuin minkä mediaa seuraamalla saa.

Trump ei ole kiinnostunut kuuntelemaan, keskustelemaan, lukemaan, analysoimaan. Hän on täysin impulsiivinen ja tunteidensa vietävissä. Hän on kuin lapsi, joka kerjää huomiota ja haluaa tunnustusta.

Kun presidentti on niin avuton, hallitsijasta tulee hallittava ja huomio siirtyy hänen lähipiiriinsä.

Trumpin ympärillä on joukko henkilöitä, jotka ovat kokemattomia tai ajavat omaa agendaansa. Trumpin avustajat katsoivat esimerkiksi netistä ohjeet siihen, miten presidentin määräys (executive order) laaditaan.

Trumpia avustava joukko oli alkuvaiheessa voimakkaasti jakautunut kilpaileviin ryhmiin.

Kirjan keskeiset henkilöt ovat Steve Bannon sekä hänen vastapoolinsa Ivanka Trump ja tämän mies Jared Kushner.

Trumpin valinta toteutti Bannonin suurempaa oikeistopopulistista suunnitelmaa. Hän johti Trumpin kampanjaa ja toimi seitsemän kuukautta Trumpin päästrategina Valkoisessa talossa.

Ivanka Trump ja Kushner ovat “power couple”, joiden suunnitelmat tähtäävät, esimerkiksi, Ivanka Trumpin tulevaan presidenttiyteen. Tätä kirjoitettaessa on juuri uutisoitu Ivanka Trumpin mahdollisesta valinnasta Maailmanpankin pääjohtajaksi.

Muu henkilöstö tulee ja menee Valkoisessa talossa. Johtamisen välineitä Trumpilla on lähinnä yksi: potkut. Samaan aikaan verkko kiristyy, kun Trumpiin ja hänen kampanjaansa kohdistuva Venäjä-kytköksiä selvittelevä FBI:n tutkimus etenee.

Kirja oli aluksi jopa mukaansatempaava, mutta  myöhemmin se kenties hieman puuroutui kun lukija turtui henkilövaihdoksiin ja riitoihin.

Kirja antaa kuitenkin mielenkiintoista perspektiiviä ja pohdittavaa vallankäyttöön ja politiikkaan liittyen. Vallankäyttäjäksi on tässä tapauksessa valikoitunut virkaansa täysin kykenemätön ja epäsopiva henkilö.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kun Ivanka Trump ja Kushner esiintyvät lähes jokaisella kirjan sivulla, Melanie Trumpista kirja kertoo ehkä viisi riviä.

Tämän vuoden puolella on huhuttu siitä, että Trump eroaisi vuoden 2019 aikana ja saisit tätä vastaan syytesuojan itselleen ja perheelleen. Onhan näitä huhuja.

Michael Wolff 2018: Tulta ja tuhoa. Tammi. Suomentanut Ilkka Rekiaro.