Muutamia viikko ja sitten Kiti Müller kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että liika kiire tappaa luovuuden. Työpaikoilla pitäisi hengailla enemmän, jotta syntyisi uusia innovaatioita.
Ikävä tosiseikka on, että nykyään työpaikoilla ei juuri ole aikaa hengailla koventuneiden tulosvaatimusten ja/tai niukentuneiden resurssien vuoksi. Miten näissä olosuhteissa turvataan uuden ideointi ja toiminnan kehittäminen?
Haaste on myös se, että innovaatioita ei ole helppo synnyttää suunnitelmallisesti. Moni meistä on ollut erilaisissa koulutuksissa tai kehittämispäivissä, jossa innovaatioita on puristettu puoliväkisin: “No niin, mietitään lopuksi, miten tätä toimintaa voidaan uudistaa. Aikaa tähän on tämä loppuaika, noin 15 minuuttia.” Tämä tietysti kärjistys.
Hyvän innovaatioprosessin perustalla on ajatus, että jokainen työntekijä on potentiaalinen työnsä ja työpaikan prosessien kehittäjä. Prosessille tärkeää on se, että ideoiden syntyä ei suitsita, eikä rima ole turhan korkealla. Kaikki ideat ovat siis tervetulleita ja niitä voidaan sitten myöhemmin karsia ja tiivistää.
Mutta pulma on aika ja se, että innovaatiot eivät välttämättä synny silloin, kun työpaikalla niitä eniten odotetaan. Työhön liittyvät ideat saattavat syntyä unettomina öinä, saunassa, lenkkipoluilla tai kaupan kassalla.
Osa työntekijöistä kieltää ajattelevansa työasioita vapaa-ajalla, mutta itse en ole koskaan kokenut ongelmaksi sitä, että mietin työasioita esimerkiksi juoksulenkillä. Ja kuulen todella usein siitä, että kollega on saanut työhön liittyviä ideoita muualla kuin työpaikalla.
Hengailun, eli työajan huokoisuuden, ohella innovatiivisuuteen on usein kytketty satunnaisten kohtaamisten ja toisaalta erilaisten ihmisten kohtaamisten merkitys. Uskotaan, että tällaisia kohtaamisia suosivat järjestelyt tilojen ja tilaisuuksien suhteen tuottavat hyviä innovaatioita.
Innovatiivisuuden kannalta pulmana on se, että monilla työpaikoilla työntekijät saattavat muodostaa varsin homogeenisen yhteisön tai yrityksen tilat lokeroivat työntekijät eri osastoille, jotka eivät pääse vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Yhteisön profiileja voi kehittää taitavalla rekrytoinnilla, mutta kyseessä on äärimmäinen taitolaji.
Miten innovoinnin pulmat sitten ratkaistaan?
Mielestäni yksi vastaus löytyy ajan oikeanlaisesta hyödyntämisestä. Työpaikalla pitäisi kannustaa työntekijöitä ideoimaan asioita pitkäjänteisesti ennen kehittämis- tai innovointipäivää.
Ideointia voisi tehdä yksin tai yhdessä satunnaisen kaverin kanssa. Työntekijä voisi valita ideointikaveriksi kenet tahansa, jonka kanssa uskoo idean lähtevän parhaiten lentoon. Ideointikaveri voi löytyä paitsi omasta yksiköstä, naapuriyksiköstä tai kaveri voi olla asiakas.
Idean kehittelyyn ei välttämättä aluksi tarvitse varata erillistä aikaa. Ideasta kertominen ja ensimmäiset kehitysaskelet voidaan ottaa spontaaneissa kohtaamisissa.
Prosessin tätä vaihetta ei tarvitsisi erityisesti johtaa. Riittää kun työpaikalla asetetaan tavoitteeksi, että jokainen miettii muutaman kuukauden aikana esimerkiksi 1-2 ideaa, jotka liittyvät työn tekemiseen, palveluihin tai tuotteisiin.
Jos ideoita on jo luotu esimerkiksi kuukausien aikana, kehittämispäivä sujuu jouhevammin kun voidaan keskittyä esittelemään ja jatkokehittämään aikaisemmin syntyneitä ideoita. Suorituspaineita ei ole. Jos kuukausien aikana on syntynyt esimerkiksi 15 ideaa, kehittämispäivässä näistä voi hioutua 1-2 timanttia.
Uskon, että tämäntyyppisellä prosessilla, tai tätä lähellä olevalla versiolla, päästään parempiin tuloksiin kuin nollasta lähteminen kehittämispäivässä. Prosessilla voidaan tuoda sopiva määrä hengailua nykypäivän kiireisille työpaikoille.