Putinin sisäpiirissä

belton

Tämän kirjan lukeminen oli melkoinen urakka sen laajuuden ja detaljien runsauden vuoksi. Painetussa kirjassa on yli 600 sivua. Kirjoittaja Catherine Belton oli Financial Timesin kirjeenvaihtaja Moskovassa 2007-2013. Vuonna 2020 julkaistu Putin’s People valittiin vuoden kirjaksi mm. Financial Timesissa ja The Economistissa ja muutamassa muussa lehdessä. Kirjaa vastaan on nostettu viisi erillistä lakiprosessia venäläisten liikemiesten ja öljy-yhtiö Rosneftin toimesta.

Kirja kertoo Vladimir Putinin noususta Venäjän johtoon. Putinia isompi kehys kirjassa on KGB:n, eli Neuvostoliiton aikaisen turvallisuuspalvelun virkamiesten tarttuminen vallankahvaan. Heitä kutsutaan kirjassa silovikeiksi.

Tarina kulkee niin, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän ensimmäisenä presidenttinä toimi Boris Jeltsin, joka teki monia uudistuksia, lisäsi neuvostotasavaltojen autonomiaa ja otti askelia kohti markkinataloutta ja demokratiaa. Keskeisessä roolissa Venäjän taloudessa olivat oligarkit, joista tuli miljardöörejä Venäjän yksityistäessä valtionomaisuuttaan. Oligarkit ottivat käytännössä määräysvallan talouselämästä.

Jeltsin sairasteli ja oli alkoholisti. Hänestä kerrotaan, että hän ei mm. osannut käyttää luottokorttia. Jeltsinin ympärillä oli “Perhe”, joka nautti vallasta ja etuuksista.

Jeltsin nimitti Putinin pääministeriksi ja hänestä tuli myöhemmin ensin virkaatekevä presidentti ja sitten presidentti. Kahden presidenttikauden jälkeen hän Putin ei perustuslain vuoksi voinut jatkaa presidenttinä, jolloin presidentiksi tuli Dmitri Medvedev. Putinista tuli pääministeri, joka käytti kuitenkin käytännössä valtaa.  Pääministerikauden jälkeen Putin palasi presidentiksi. Sittemmin perustuslakia muutettiin, joka antaa Putinille mahdollisuuden jatkaa presidenttinä rajattomasti.

Keskeinen juoni kirjassa on se, että Putin ja silovikit käänsivät Jeltsinin aloittaman uudistuksen suunnan. He lisäsivät valtion kontrollia talouselämään. Oligarkit saivat pitää omaisuutensa, jos olivat kuuliaisia Kremlille. Putinin sisäpiiriä vastaan pullikoivat joutuivat vankilaan (tunnetuimpana esimerkkinä Mihail Horodovski). Putinin miehet ottivat haltuunsa keskeiset instituutiot, kuten oikeuslaitoksen ja rajoittivat median toimintaa.  Käytännössä valtio, Putin ja hänen sisäpiirinsä kontrolloi Venäjällä kaikkea. Vallan ohella he ovat keränneet valtavia omaisuuksia, rahan mittayksikkö kirjassa on miljardia dollaria.

Keskeisiä tapahtumia Putinin valtakauden alussa olivat Tsetsenian sota, Beslanin koulukaappaus, kerrostalopommit, Moskovan teatterikaappaus sekä sukellusvene Kurskin uppoaminen.

Kaappaukset lopetettiin väkivaltaisesti ja mittava määrä panttivankeja kuoli. Kaappauksista on esitetty salaliittoteorioita, joiden mukaan ne olivat Venäjän turvallisuuspalvelun lavastamia, jotta Tsetsenian sodalle saatiin kansan tuki ja Putin voisi esiintyä ongelmien ratkaisijana. Kurskin onnettomuudessa yli sata sotilasta kuoli. Putin viivytteli pelastustoimien alkamista, eikä suostunut ottamaan vastaan ulkomaiden apua.

Kirjassa on laaja jakso Donald Trumpista. Hänellä on ollut jo 1990-luvulta lähtien tiivit suhteet Venäjään ja sen oligarkkeihin. Venäläiset rahoittivat merkittävästi Trumpin liiketoimia ja pelastivat hänet ainakin kerran henkilökohtaiselta konkurssilta.

Ajankohtaiset tapahtumat Ukrainassa ovat osa Putinin sotilaallista ja geopoliittista suunnitelmaa. Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014. Kirjassa on Ukrainaa käsittelevä jakso, jonka luettuaan ymmärtää kuinka tärkeänä Venäjä Ukrainaa pitää.

Kirjassa esitellään myös Venäjän toimia äärioikeiston ja -vasemmiston tukemisessa Euroopassa ja muualla. Venäjä tuki tahoja, jotka ajoivat Iso-Britannian eroa Euroopan Unionista (Brexit).

Oma lukunsa on myös venäläisten oligarkkien vahva läsnäolo Lontoossa sekä  pehmeä vaikuttaminen esimerkiksi jalkapallojoukkueiden omistamisen kautta.

Sotshin olympialaisten urakat jaettiin Putinin lähipiirille. Tie talviurheilukeskukseen maksoi enemmän kun USA:n projekti, jossa lähetettiin mönkijä Marsiin.

Kaiken kaikkiaan kirja oli siis raskas luettava ja aika kylmäävä. Kaikki henkilöityy Putiniin, mutta itse asiassa hän vain sattui olemaan paikalla ja järjestelmä teki hänestä presidentin.

Putin oli uransa alkussa epävarma (esim. Kurskin onnettomuudessa tämä näkyi), mutta itseluottamus ja häikäilemättömyys on myöhemmin lisääntynyt. Olennainen kysymys on, minkälainen vallanvaihto Venäjällä tapahtuu kun Putin joskus astuu syrjään.

Eli: Venäjällä oli mahdollisuutensa demokratisoitumisen ja markkinatalouteen siirtymisen näkökulmasta, mutta Putin ja hänen miehensä kaappasivat vallan.

Catherine Belton (2021): Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan. Docendo Oy, Jyväskylä.  (Alkuperäisteos Putin’s People, 2020).

Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä?

giles

Suomalaisilla on paljon syitä olla kiinnostunut Venäjästä. Viime aikoina aihe on muuttunut yhä polttavammaksi Ukrainan tapahtumien ja laajemman turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumisen vuoksi. Niinpä oli mielenkiintoista tarttua brittiläisen kirjailijan ja tutkijan Keir Gilesin vuonna 2019 alunperin julkaistuun ja vuonna 2020 Ilkka Rekiaron suomentamaan kirjaan Moskovan opit (Moscow Rules).

Aikaisemmat lukemani Venäjää ja Putinia käsittelevät kirjat ovat olleet detaljeissaan melko raskaita. Näin oli esimerkiksi Masha Gessenin kirjoittama Kasvoton mies: Vladimir Putinin nousu venäjän valtiaaksi (Seven) ja mielestäni myös Jessikka Aron palkittu Putinin Trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta (Johnny Kniga). Parhaillaan lukemisen alla oleva Catherine Beltonin Putinin sisäpiirissä – Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Docendo) on myös melko yksityiskohtainen. Kuvaavaa on, että en näistä kirjoista ole jaksanut aina edes esittelyä kirjoittaa.

Nyt käsillä olevan teoksen kohdalla on toisin. Kirja tavoitteena on piirtää isoa kuvaa ja luoda ymmärrystä Venäjän toimintaan sen historiasta ja ominaispiirteistä käsin.

Seuraavaan on kiteytetty muutamia keskeisiä kirjan havaintoja:

1) Venäjä katsoo olevansa suurvalta ja käyttäytyy sen mukaisesti. Se haluaa, että sitä kuunnellaan ja sitä kohdellaan suurvaltana. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen jonkinlaisen lyhyen “etsikkoajan” jälkeen suurvalta-ajattelu on viime aikoina voimistunut ja määrätietoisuus kasvanut.

2) Venäjä kokee itsensä uhatuksi. Historiallisena taustana mm. Napoleonin ja Hitlerin sotaretket, se pelkää lännen hyökkäävän itään muun muassa merkittävien luonnonvarojen vuoksi. Hyökkäyksen mahdollisuutta ei mielletä pelkästään sotilaallisena, vaan myös kulttuurisena.

3) Venäjä kokee olevansa “piiritetty linnake”. Siksi Naton itälaajeneminen on sille suuri uhka. Venäjä mielellään pitäisi itsensä ja lännen välissä neutraloivan vyöhykkeen.

4) Valta on perinteisesti ollut Venäjällä keskitettynä hallitsijalle, ilman tasapainottavia instituutioita. Venäjä on myös hiljattain luonut sisäisen kurinpitokoneiston, kansalliskaartin, joka puuttuu levottomuuksiin tarvittaessa voimakeinoin.

5) Venäjältä puuttuu keskiluokka. On olemassa rajattu joukko etuoikeutettuja ja sen jälkeen suuri kansalaisten massa, jota hallitaan.

6) Venäjällä yksilöllä ei ole samalla tavalla oikeuksia ja vapauksia kuin länsimaissa. Yksilöt on sulautettu yhteisöön, eikä kansalaisyhteiskunta ole päässyt kehittymään.

7) Venäjä on edelleen hyvin sulkeutunut maa. Vain hyvin pienellä osalla väestöstä on mahdollisuus esimerkiksi matkustaa Venäjän ulkopuolelle.

8) Ehkä tarpeetontakin sanoa, Venäjä ei ole demokratia, eikä se edes ole demokratisoitumisen tiellä, pikemminkin päinvaston.

Jo näiden havaintojen perusteella on helpompi ymmärtää viime aikojen kehitystä Venäjällä. Nykytilanteessa huomio kiinnittyy erityisesti Venäjän joukkojen keskittämiseen Ukrainan rajalle ja lännelle annettuihin ukaaseihin.

Nykyisen kehityksen aikaisempia vaiheita ovat olleet muun muassa vuonna 2014 tapahtunut Itä-Ukrainan miehitys ja Venäjän osallistuminen Syyrian sotaan, jossa se sai vahvistusta itsetunnolleen ja koki olevansa edelleen merkittäviä tekijä kansainvälisessä politiikassa. Kirjassa mainitaan merkittävänä tapahtumien sarjana myös vuosien 2010 ja 2011 Arabikevät, jonka tapaisten levottomuuksien Putin lähipiireineen pelkäsi leviävän myös Venäjälle.

Kirjassa pohditaan, että kaikesta huolimatta Venäjän muutoksen mahdollisuus saattaa olla nuori sukupolvi, jolla ei ole muistoja Neuvostoliitosta ja joka saa tietonsa internetistä, jota valtio ei valvo yhtä tarkasti kuin muita kanavia. Tämä mahdollinen muutos ei kuitenkaan tapahdu nopeasti.

Sukupolvinäkökulma on joka tapauksessa mielenkiintoinen, sillä Venäjän kolme vaikutusvaltaisinta miestä ovat huomattavan iäkkäitä: Presidentti Putin, 69 vuotta, puolustusministeri Sergei Soigu 66 vuotta ja ulkoministeri Sergei Lavrov 71 vuotta.

Kaiken kaikkiaan todella hyvä ja mielenkiintoinen, parissa illassa ahmaistava kirja. Kirjoitan edellä mainitusta Beltonin kirjasta kun saan sen luettua, hitaasti mutta varmasti.

Keir Giles: Moskovan opit. Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä?  Docendo 2020. (Englanninkielinen alkuperäisteos vuodelta 2019).