
Työelämän rituaaleja pitää päivittää
Yrityskulttuureja koskevassa kirjallisuudessa korostetaan rituaalien ja symbolien merkitystä yrityskulttuurin rakentajina. Yksi mielenkiintoinen rituaali on monissa yrityksissä ja organisaatioissa oleva käytäntö palkita työntekijöitä pitkistä työurista. Merkkipaaluja saattavat olla vaikkapa 10, 15 tai 20 vuotta. Palkitsemiseen liittyy usein rituaali, esimerkiksi yhteinen kahvitilaisuus, jossa yrityksen johto on paikalla kiittämässä työurasta yrityksen palveluksessa. Siihen liittyy usein myös symboli, esimerkiksi jokin arvoesine.
Eläkkeelle siirtymiseen liittyvissä tilaisuuksissa on usein näitä samoja elementtejä. Yrityskulttuurin näkökulmasta nämä tilanteet kertovat siitä, että yritys arvostaa pitkää työuraa ja sitä panosta, jonka työntekijä on yrityksessä antanut. Kulttuurisessa mielessä tällainen perinne kertoo lojaalisuuden, uskollisuuden ja jatkuvuuden arvostamisesta.
Tilaisuudet rakentavat myös yrityksen tarinaa, koska niissä usein muistellaan menneitä. Kerrotaan esimerkiksi tarinoita siitä, miten työtä tehtiin aikaisemmin nyt vanhanaikaisilta tuntuvilla työvälineillä. Voidaan myös muistella yrityksen merkkihenkilöitä, kuten vanhoja johtajia tai suuria persoonallisuuksia. Tai voidaan kerrata tapahtumia vaikeina aikoina, joista kuitenkin selvittiin.
On aika huikeaa ajatella, että jos työntekijä tänä päivänä on tehnyt 40 vuoden työuran toimistotyössä, hän on nähnyt työpaikallaan PC-tietokoneiden tulon, internetin ja sähköpostin, digitaaliset työympäristöt sekä viimeisimpänä tekoälyn ensiaskelet. Työura on edellyttänyt osaamisen päivittämistä ja muutosvalmiutta. Hänellä on myös ollut riittävästi työkykyä pitkään työuraan. Pitkän työuran tehneet ovat myös selvinneet yrityksiä mahdollisesti kohdanneista henkilöstövähennyksistä. Syystäkin tällaisten työurien päätepistettä juhlistetaan!
Tutkimustietoa pitkästä työurasta palkitsemisesta nykypäivänä ei taida olla käytössä. Mutta voisi olettaa, että perinne on nykyisin vähemmän käytössä senkin vuoksi, että saman työnantajan palveluksessa ei työskennellä enää yhtä pitkään kuin ennen. Palkitseminen yleisesti on myös muuttunut painottamaan enemmän työn tuloksia kuin pitkää työuraa.
Pitkät työurat ovat yhteiskunnallisella tasolla tärkeitä, mutta yksilön tasolla ne usein edellyttävät suunnan tarkistamista. Nykypäivän työelämäkeskustelussa korostuu monihuippuinen työura tai urakehitys myös horisontaalisessa suunnassa. Nämä voivat varmistaa työuran jatkumisen, vaikka vanha työtehtävä katoaisikin tai siinä ei syystä tai toisesta ole jatkon edellytyksiä. Työuran suunnan vaihtaminen ei ole välttämättä helppoa. Ajattelutapaamme on usein juurtunut malli samanlaisena jatkuvasta työurasta tai sen nousujohteisuudesta.
Maailman muuttuessa työpaikoilla tarvitaan uudenlaisia rituaaleja, jotka eivät ole pelkästään ”jäähyväisiä” yrityksestä poistuttaessa vaan ennemminkin ”siirtymiä” yrityksen sisällä, esimerkiksi tehtävästä toiseen. Samoin tarvitaan rituaaleja, joissa juhlistetaan uutta osaamista, esimerkiksi ”valmistujaisten” merkeissä. Yrityksissä tehdään monenlaisia työuria, joissa vaihdetaan radikaalistikin tehtäviä. Näiden esille nostaminen kehittäisi myös kulttuuria siihen suuntaan, jossa työuria voisi suunnitella rohkeasti ja monipuolisesti. Tekoälyn aikakaudella prosessien uudistuessa, työn ja työvälineiden muuttuessa sekä aivan uudenlaisen osaamistarpeiden noustessa esiin, työuran suuntaa on tarpeen tarkistaa aikaisempaa useammin.
Kunnon juhlat kannattaa ehkä järjestää lyhyenkin työuran jälkeen, jos asiantuntija on esimerkiksi antanut merkittävän panoksen yrityksen uudistumiseen tai uuden kyvykkyyden rakentamiseen. Kesätyöntekijätkin ansaitsevat näkyvän kiitoksen, koska he ovat monesti osoittaneet kykenevänsä tarttumaan yrityksen töihin kohtalaisen lyhyellä perehdytysajalla. Ylipäätään monenlaisten työuraan liittyvien saavutusten nostaminen huomion kohteeksi tarjoaa yritykselle mahdollisuuden kertoa mitä kaikkea muuta yritys arvostaa kuin pitkiä työuria.
Yrityskulttuuri rituaaleineen ja symboleineen tarjoaa välineitä muokata monin tavoin yrityksen ajatus- ja toimintatapoja siihen suuntaan, että samassa työtehtävässä ei välttämättä työskennellä koko työuraa. Ja myös sitä, että yritys ei välttämättä ole työpaikka koko työuran ajaksi. Tällainen ajatus saattaa kuulostaa vanhan ajan työskentelyvuosijuhlallisuuksiin verrattuna suorastaan mullistavalta!
Työelämän ja yritysten toimintatapojen muuttuessa on hyvä miettiä yrityskulttuuria rakentavia rituaaleja ja varmistaa, että kulttuuria rakennetaan samansuuntaisesti maailman muuttumisen kanssa. Rituaalien tulisi sopia nykypäivän työelämään ja niiden tulisi tukea työntekijöiden muutosvalmiutta, osaamista ja kehittymistä. Samalla vahvistetaan koko yrityksen kykyä pärjätä, uudistua ja kasvaa.