Joululomalla katsoin elokuvan New in Town. Kepeä elokuva sisälsi merkittäviä johtamisoppeja.
Päähenkilö Lucy, jota esittää Renée Zellweger, asuu Miamissa ja on luonut uran suuryrityksessä. Hän tulee nimitetyksi kaukana maaseudulla sijaitsevan tehtaan johtajaksi. Tehtävänä on tehostaa tehtaan toimintaa.
Suurkaupungista pienelle paikkakunnalle muuttaneen johtajan tie on aluksi ohdakkeinen. Johtajalla on näkemys- ja arvostuseroja paikallisten kanssa. Erilaisuutta alleviivaa pukeutuminen, kun johtaja puhuu elokuvan alussa (ylhäältä portailta) jakkupuvussa alhaalla työvaatteisiin pukeutuneille työntekijöille. Pakko sanoa vielä sekin, että työntekijät ovat suurelta osin miehiä, johtajan assistenttia lukuun ottamatta.
Erilaisuudesta johtuen tehtaan johtaminen on vaikeaa, työntekijät suhtautuvat uuteen johtajaansa epäluuloisesti, tuotanto kärsii, eikä tehtaan tulevaisuus näytä hyvältä.
Pikku hiljaa tilanne kuitenkin muuttuu. Tehtaanjohtaja integroituu paikalliseen elämään osallistuen tärkeisiin yhteisöllisiin rientoihin, kuten joulukulkueeseen ja korpinmetsästykseen. Paikalliset ja tehtaan väki hyväksyvät johtajan joukkoonsa.
Tehtaan tulevaisuus alkaa näyttää valoisalta, kun johtaja on saavuttanut aseman, jossa hänet hyväksytään yhteisön jäseneksi.
Tehtaan ylle on kuitenkin kasautunut tummia pilviä. Yhtiö on päättänyt lakkauttaa tehtaan kokonaan, koska tuloksia ei ole saavutettu.
Johtaja on valintatilanteen edessä. Hän voisi pakata tavaransa, matkustaa takaisin kaupunkiin ja jatkaa elämäänsä suuryrityksen johdossa. Hän valitsee kuitenkin toisin ja alkaa taistella tehtaan ja samalla koko paikallisen yhteisön ja paikkakunnan elinvoiman puolesta.
Johtajan viiteryhmä on vaihtunut. Hän ei enää edusta ”heitä”, eli kaukaista suurkaupungissa työskentelevää suuryrityksen johtoa, vaan ”meitä”, eli tehtaan ja maaseudun pikkukaupungin väkeä.
Johtajan asema vankistuu taistelussa ulkopuolista uhkaa vastaan. Työntekijät laittavat itsensä likoon, venyvät ilman erityiskorvauksia ja vastoinkäymisistä huolimatta saavuttavat lopulta tavoitteensa. Tehdas pelastuu uusien innovaatioiden avulla.
Yhtiö palkitsee johtajan teoistaan ylennyksellä. Lopulta hän kuitenkin ostaa koko tehtaan ja palaa takaisin pikkukaupunkiin. Ympyrä sulkeutuu, kun johtaja pitää puheen työntekijöille lattiatasolta.
Elokuvan punainen lanka, joskin akateemisemmassa ja tylsemmässä muodossa sisältyy Alexander Haslamin, Stephen Reicherin ja Michael Platowin Gaudeamuksen suomeksi julkaisemaan monisatasivuiseen kirjaan Uusi johtamisen psykologia (The New Psychology of Leadership, Psychology Press 2011). Sen keskeinen sisältö on, että johtaja on johtaja vasta kun hänellä on seuraajia, jotka tunnustavat hänet johtajaksi. Ja johtajaksi tunnustetaan helpommin henkilö, joka koetaan yhdeksi meistä, eikä ryhmän ulkopuoliseksi.
Kun johtaja on ryhmänsä kaltainen, hän edustaa omalla toiminnallaan koko ryhmää. Kirjassa puhutaan ”sisäryhmästä”, eli johdettavasta joukosta. ”Ulkoryhmä” tai useampia on sisäryhmän ulkopuolella. Jos johtaja haluaa vaikuttaa ryhmään, hänen on päästävä sisäryhmään, tehtävä itsestään ryhmän prototyyppi, joka edustaa ryhmän ominaisuuksia.
Sisäryhmään ei pääse omaa vaikutusvaltaa korostamalla tai tuomalla esiin ulkopuolisia vaateita (esimerkiksi pääkonttorin määräyksiä).
Johtaja voi vankistaa omaa asemaansa omaksumalla sisäryhmän tapoja ja arvostuksia ja alleviivata näin eroa ulkoryhmään tai -ryhmiin. Ratkaisevia johtajan menestyksen kannalta ovat myös taistelut ulkoryhmiä vastaan. Näissä johtaja voi osoittaa olevansa ”meidän” puolella ”heitä” vastaan. Keskeistä on ryhmän sosiaalinen identiteetti ja sen rakentaminen.
Kansainvälinen politiikka tarjoaa historiassa ja nykyiselläänkin jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten juuri johtajat rakentavat kansakuntansa sosiaalista identiteettiä alleviivaamalla ”meidän” ja ”heidän” välistään eroa. Ja jos näitä eroja ei ole, niitä voidaan rakentaa.
Kirja oli paikoitellen raskas, mutta mielenkiintoinen. Se sisältää myös tutun, mutta mielenkiintoisen katsauksen johtamisteorioiden historiaan eli siihen, miten ”suurmiesteorioista” on siirrytty kohti nykyaikaisempia johtamisoppeja.
Koska nykypäivän johtamisopit korostavat yhteisöä, on jopa hätkähdyttävää, kuinka suurmiesteoriat elävät edelleen jokapäiväisessä uutisoinnissa politiikasta tai esimerkiksi liike-elämää koskevissa haastatteluissa, joita voi lukea talouslehtien sivuilta. Suurten johtajien odotetaan pelastavan maita tai organisaatioita viisailla teoillaan.
Mutta työelämän ja johtamisen kysymyksiä voi siis opiskella paitsi paksuja kirjoja lukemalla, myös romanttisia komedioita katsomalla.