Hierarkiasta poikkeavat tavat organisoitua ja johtaa ovat yleistyneet viime vuosina. Työelämää koskevassa keskustelussa itseohjautuvuus tai yhdessäohjautuvuus ovat vuosina olleet iso teema. Kuuluisin kansainvälisin esimerkkiorganisaatio on lienee edelleen hollantilainen Buurtzorg. Kuitenkin suomalaisetkin organisaatiot, etulinjassa monet IT-firmat, mutta myöhemmin myös muiden toimialojen organisaatiot, ovat seuranneet perässä omilla sovelluksillaan. Niinpä oli hienoa tarttua Perttu Salovaaran vielä tuoreeseen teemaa käsittelevään kirjaan.
Kirjalla on kiinnostava rakenne. Salovaara luo kirjassaan katseita eri suuntiin.
Ensin katsotaan peiliin ja pohditaan pomokeskeisen ja yhteisöllisen toiminnan suhdetta. Nuoremmat sukupolvet eivät jäsennä maailmaa yhtä hierarkkisesti kuin vanhemmat. Kompleksisempi toimintaympäristä vaatii hierarkian sijaan verkostomaista organisoitumista. Työelämässä on valuvika, koska niin monet haluavat sieltä pois.
Johtajuusmyyttejä puretaan: Susilaumoja eivät johdakaan alfaurokset, vaan ne ovat perheyhteisöjä, joiden käyttäytyminen perustuu perhesuhteisiin ja yhteistyöhön. Oligarkian rautainen laki ei tapahdu vääjäämättä. Johtajuuden havaintovääristymä ohjaa meitä etsimään merkkejä johtajuudesta yksilöiden eikä yhteisöjen taholta. Jaksossa tuodaan esiin myös esimerkkejä, joissa nimenomaan yhteisöllinen näkökulma on ollut avain ratkaisuun.
Sitten katsotaan taaksepäin kohti yhteisöjen historiaa. Tässä jaksossa osoitetaan, kuinka:
…ihmisyhteisöt ovat läpi historian toimineet tehokkaasti myös verkostomaisissa, epävirallisissa rakenteissa. Tällaisia ovat olleet muun muassa perheyhteisöt, heimot, paikallisyhteisöt, ammattiryhmät, vapaamuurarit, Hansa-kauppiaat, Medicien hallitsijasuvun verkostot ympäri Eurooppaa. Verkostoissa paikalliset solut, paikallisyhteisöt, pienemmät piirit ja yksilöt voivat toteuttaa verkoston päämääriä itsenäisesti ilman hallitsijoiden ohjausta (s. 68).
Jaksossa on kiintoisaa pohdintaa muutosvastarinnan käsitteestä. Tulee esiin, että muutosvastarinta on kielellinen konstruktio, jolla usein muutosagentit luvat oman todellisuutensa, jossa heidän vallankäyttönsä oikeutetaan. Jaksossa on muutakin kiinnostavaa kieleen liittyvää pohdintaa, kuten se, että johtajuuteen usein itsestäänselvästi liitetään alaiset, johtajan esimerkillisyys ja suuret teot.
Tämän jälkeen katsotaan ulospäin ja pohditaan yhteisöohjautuvyytta käytännössä. Tämä on kirjan konkreettisin ja eniten työelämän arkea auttava jakso. Salovaara käy läpi päätöksentekoa, konfliktien hallintaa, tavoitteiden asetantaa ja seurantaa sekä palautteenantoa.
Lisäksi käydään läpi hiljaisia käytänteitä, kuten dialogia, psykologista turvallisuutta, yhteisön pelisääntöjen merkitystä sekä joukkoa muita tekniikoita joilla yhteisöohjautuvuutta on mahdollista edistää ja toimeenpanna. Myös itsensäjohtamista käsitellään muutamasta käytännönläheisestä näkökulmasta.
Katse sisäänpäin paljastaa yhteisän pimeät puolet. Yleisinä demokraattisten työyhteisöjen riskeinä pidetään, että ne ovat tehottomia ja ryhmän jäsenet voivat vältellä ikäviä tehtäviä ja vastuunottoa, eli ne sallivat vapaamatkustamista. Toisaalta on esitetty, että epämuodollinen vallankäyttö johtaa epätasa-arvoisiin valta-asetelmiin, toisten riistoon, hyväksikäyttöön, alistamiseen ja vahingoittamiseen.
Salovaara toteaa kiinnostavasti, että perinteinen hierkia, pomokulttuuri, jättää useat ryhmädynamiikan ilmiöt näkymättömiin. Yhteisöohjautuvissa organisaatioissa ymmärrys ryhmädynamiikasta lisääntyy.
Lopuksi katse suuntautuu eteenpäin ja pohditaan suuntaa kohti yhteisöohjautuvuutta. Tässä tuodaan esiin kuusi periaatetta, joita pitää esiintyä riittävissä määrin, jotta organisaatio voi lisätä yhteisöohjautuvuuttaan:
- Itse- tai yhteisöohjautuvuuden mallin pitää olla virallinen
- Organisaatiota pitää litistää, eli hierarkiatasoja poistaa
- Johtajuus on kollektiivista, ei pelkästään johtajien toteuttamaa
- Päätöksenteko on hajautettua
- Organisaatiolla on yhteisöllisiä käytänteitä
- Tiimit ovat autonomisia
***
Kirjassa on hienoa sen perusajatus, eli yhteisöohjautuvuuden liittäminen työelämän ja yhteiskunnallisen kehityksen pitkään linjaan. Kirja nostaa esiin työelämätutkimuksen klassikoita ja keskusteluita.
Kirja on kirjoitettu mukavalla pohdiskelevalla tyylillä, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Kirjassa on myös huolellista teemaan liittyvän käsitteistön perkaamista. Plussaa myös siitä, että kirja ei sisällä monelle kirjalle niin tavanomaista toistoa ja loputonta asioiden uudelleen yhteenvetämistä.
Suosittelen kirjaa kaikille työelämän kehityksestä yleisesti kiinnostuneille ja erityisesti ajankohtaisesta itse- tai yhteisöohjautuvuudesta kiinnostuneille! Hienoa, että meillä on näin laadukas teos tästä aihepiiristä suomeksi julkaistuna.
Perttu Salovaara 2020: Johtopäätös – Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen. Kustannusosakeyhtiö Teos, Helsinki.