Kattava kirja korona-ajasta

Korona-ajan vaikutuksista työelämään, työhyvinvointiin ja työkykyyn on julkaistu tutkimuksia muun muassa Tilastokeskuksen, Työterveyslaitoksen ja Työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. Erilaisia kirjoituksia korona-ajan vauhdittamista muutoksista, kuten erityisesti hybridityöstä, on julkaistu paljon ja keskustelu jatkuu edelleen.

Keväällä 2023 julkaistu Anne Mäkikankaan ja Pasi Pyöriän toimittama teos on monipuolinen ja laaja-alainen tutkijoiden kirjoittama artikkelikokoelma korona-ajasta ja sen vaikutuksista suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan.

Teoksen monipuolisuutta kuvastavat nämä nostot kirjan artikkeleiden teemoista:

sosiaalisten viestintäteknologioiden käyttö korona-ajan työelämässä
suorittavan työn tekijät korona-aikana
virtuaalitapahtumat esittävän taiteen pelastajana koronapandemiassa
sukupuolinäkökulmia korona-aikaan
syömisen, arjen ja elämänarvojen muutokset korona-aikana
luonnossa ulkoilun merkitys korona-aikana
arjen organisointi lapsiperheissä
yliopisto-opiskelijoiden opiskelu-uupumus ja -into
työhyvinvointi ja etätyö
työn muotoilu etätyössä
rajoja ylittävä verkostoyhteistyö

Työelämäkeskustelu korona-aikana painottui voimakkaasti tietotyöhön ja etätyöhön. Siksi on myönteistä, että kirjassa käsitellään myös suorittavaa työtä. Koska työkyvyn ja palautumisen kannalta muukin elämänpiiri kuin työelämä on merkityksellistä, on hyvä, että kirjassa käsitellään myös arjen organisointia sekä sukupuolten väliseen työnjakoon liittyviä näkökulmia.

Mitkä ovat kirjan keskeisiä johtopäätöksiä ja tutkimustuloksia?

1) Suomalaisen palkkatyön laatu säilyi korona-ajasta huolimatta vakaana, joskin eriytymistä voidaan havaita toimialojen, sosiekonomisen aseman, sukupuolen ja työsuhteen tyypin mukaan.

2) Osa etätyöntekijöistä koki lisääntyneen etätyön tervetulleena muutoksena, osalle uudet työnteon tavat aiheuttivat kasvavaa stressiä ja kuormitusta.

3) Vuosien 2020-2021 uutisointi keskittyi asiantuntijatyöhön ja etätyöhön kun taas suorittavaan työhön liittyvät tartuntariskit ja epämukavat suojavälineet jäivät vähemmälle huomiolle.

4) Tapahtumatalouden osalta havaittiin, että virtuaalitapahtumista ei ole läsnäolotapahtumien korvaajiksi, mutta korona-aika aikaansai myös kulttuurialalla digiloikan.

5) Korona-aika syvensi työnjaon sukupuolittunutta eriarvoisuutta ja kasvatti hoiva-alan ammattilaisten taakkaa.

6) Korona-aika herkisti ihmisiä (ainakin väliaikaisesti) arvioimaan elämänarvojaan ja tulevaisuuttaan sekä pohtimaan länsimaisen elämäntyylin mielekkyyttä.

7) Korona-aikana luonnossa liikkuminen yleistyi.

8) Etenkin lapsiperheissä jouduttiin neuvottelemaan uudestaan työn ja vapaa-ajan rajoista koronan sekoittaessa koulunkäynnin ja ansiotyön rytmittävän arjen.

9) Opiskelijoiden opiskelu-uupumus lisääntyi ja opiskeluinto väheni.

10) Yliopisto-opettajien tilanne näyttäyi varsin myönteisenä korona-aikana, joskin pienellä osalla työhyvinvointi huononi.

11) Työn muotoilulla monipaikkaista asiantuntijatyötä voidaan kehittää hyvinvointia ja tuottavuutta tukevaksi.

12) Virtuaalinen yhteistyö antaa monia mahdollisuuksia; yhteisen tilan ja kasvokkain kohtaamisen puute eivät ole välttämättä esteitä onnistuneelle yhteistyölle.

13) Korona-aika kiihdytti työelämän digitalisaatiota mutta samalla se on syventänyt työntekijäryhmien digitaalisia kuiluja. Työelämässä on syntynyt uusi jakolinja lähi-, etä- ja hybridityötä tekevien välille. “Telesiirtymä” voi helpottaa joitakin työntekijäryhmiä kilpailemaan parhaista työpaikoista. Samalla se voi laajentaa ja kiristää globaalia työpaikkakilpailua.

Teoksessa olisi ollut mielenkiintoista esittää kuviona koronaepidemian vaiheita ja erilaisia politiikkatoimenpiteitä (mm. eri asteiset etätyösuositukset). Näin kirjan artikkeleiden aineiston keruut olisivat saaneet kontekstia siitä, minkälaisessa tilanteessa aineistot on kerätty.

Kaiken kaikkiaan kirja on kattava ja tervetullut lisä korona-aikaa ja sen vaikutuksia koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Sen vahvuus on näkökulmien monipuolisuus.

Huomio kiinnittyy nyt korona-ajan pidempiaikaisiin vaikutuksiin liittyen terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen sekä työkykyyn. Näistä saanemme tietoa esimerkiksi kun THL:n Terve Suomi-tutkimus valmistuu.

Myöskään lisääntyneen hybridityön aiheuttama “uusi normaali” ei ole vielä asettunut kohdilleen. Näistä hyviä pohdintoja ovat esittäneet mm. Tomi Lantto pohtiessaan Kutistuvan toimiston ongelmia ja Juha Kostiainen kirjoituksessaan Toimistokäyttäjään pitää suhtautua kuten kauppakeskuksen tai hotellin asiakkaaseen.

Anne Mäkikangas ja Pasi Pyöriä (2023): Koronaepidemia, työ ja yhteskunta. Gaudeamus.

29.5.202229.5.2022

Ajankohtainen kirja työuupumuksesta ja jaksamisen johtamisesta

Mielenterveyden häiriöt ovat vuoden 2021 tilastoissa hienokseltaan tuki- ja liikuntaelinten sairauksia yleisempi työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Kelan tilastojen perusteella mielenterveyden häiriöihin liittyvät sairauspäivärahakaudet yleistyivät vuonna 2021. Kyselytutkimukset, kuten Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? –tutkimus kertovat henkisen kuormituksen lisääntymisestä suomalaisessa työelämässä.

Tähän työelämäkontekstiin sijoittuu tuore Tanja Lapin kirjoittama kirja Eroon työuupumuksesta – jaksamisen johtaminen työpaikoilla (Alma Talent 2022). Lappi on ajatustyöhön erikoistunut työterveyspsykologi ja yksi Heltin perustajista. Heltti on tietotyöhön erikoistunut yritys, joka tarjoaa työterveyspalveluja ja yritysten kehittämiseen liittyviä palveluja.

Kirjassa lähdetään liikkeelle konkreettisesta tilanteesta (Heltissä), jossa organisaatio havahtui työuupumuksen ongelmaan. Tämän jälkeen käydään monipuolisesti läpi työuupumuksen problematiikkaa, sen ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Kirjan toinen osa kuljettaa lukijan työuupumuksesta kohti jaksamisen johtamista. Tässä kohden siirrytään pohtimaan laajemmin työkykyä ja sen johtamista. Rakenteellinen ratkaisu toimii.

Kirjan alkuosan teemoja ovat työuupumuksen olemuksen selvittäminen sekä riskitekijöiden eritteleminen. Riskitekijöistä esitetään hieno taulukko, jossa tiivistetään, miten kyseistä riskiä hallitaan omassa työssä ja toisaalta omassa organisaatiossa.

Riskitekijöiden käsittelyn jälkeen syvennytään tilanteen tulkintaan: syyllisten hakemisen sijaan fiksumpaa on syiden etsiminen. Lopuksi kerrotaan, miten tilanne otetaan haltuun.

Heltin esimerkki nostaa esiin ajankohtaisen itseohjautuvien organisaatioiden haasteen. Kun työkyvyn johtamisessa perinteisesti lähiesihenkilö on isossa roolissa työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tuessa, itseohjautuvassa organisaatiossa työyhteisöt ja asiantuntijat ovat ilman esihenkilön tukea. Heltissä asiantuntijat asettivat itselleen liian vaativia tavoitteita ja seurauksena oli ongelmia. Timo Lappi on kirjoittanut erikseen Heltin tapauksesta. Heltin korjausliike, tai askel eteenpäin, oli hyvään lähiesihenkilötyöhön panostaminen.

Kirjan työkykykäsitteistön suhteen luotetaan suomalaiseen valtavirtaan. Vahvassa roolissa ovat Juhani Ilmarisen Työkykytalo, Marja-Liisa Mankan voimavaralähtöinen malli ja Jari Hakaseen voimakkaasti henkilöitynyt työn imun käsite. Positiivista on, että nämä mallit puretaan auki hyvin konkreettisesti ja niiden merkitys avataan kaavamaista esittelyä laajemmin.

Kirjan loppukappaleissa annetaan työkykyjohtamiseen liittyviä ohjeita ja myös työkaluja. Teemoja ovat henkilöstön jaksamisen nykytilan selvittäminen (datan avulla), kehittämisen tavoitetila sekä toimenpiteiden suunnittelu sekä jaksamisen johtamisen kannalta tärkeiden osapuolten roolit.

Yksi kiintoisa kohta kirjassa liittyy HR-dataan ja sen hyödyntämiseen. Lappi kertoo, kuinka datan hyödyntämisessä on mahdollista kehittää algoritmeja ja koneoppimista. Hän toteaa, että yhdessäkään suomalaisessa suuressa yrityksessä ei olla näin pitkällä ja analytiikkaa pyöritetään lähinnä exceleissä. Tämä toteamus tukee omalla työpaikallani tehtyjä havaintoja siitä, että hyvin usein data-analytiikka tulee yrityksissä ensin liiketoimintoihin ja myöhemmin HR:n käyttöön. Itse uskon, että lähivuosina yritysten HR-datan ja kumppaneiden datan hyödyntäminen ottaa merkittäviä askelia eteenpäin.

Pidin kirjasta erittäin paljon. Työkykyjohtamista käsittelevä kirjallisuus ei ole laajaa. Työkyvystä on enemmän kirjoja kuin sen johtamisesta. Harvat työkykyjohtamisesta kirjoitetut kirjat ovat melko tutkimuksellisia, eivätkä ne välttämättä houkuttele yritysten ja organisaatioiden avainhenkilöitä.

Kirjan painotus, työuupumus ja psykososiaaliset kuormitustekijät on luonteva “helttiläinen valinta” ja myös koko työelämän suunnan kannalta perusteltu, kun tietotyön määrä trendinomaisestii kasvaa. Kirja yhdistää toimivasti arjen konkretiaa ja havaintoja, asiantuntijan analyysiä sekä tutkimustuloksia. Lopputulos on sujuva ja helposti luettava, itse luin kirjan parissa illassa.

Lämmin lukusuositus erityisesti tietotyöorganisaatioissa työskenteleville, joissa on tarpeen ymmärtää ja hallita henkistä kuormittumista ja siitä seuraavia työkykyongelmia. Kirja on myös must työkykyjohtamisen ammattilaisille, jotka haluavat pysyä mukana siinä, mikä on olennaista jaksamisen johtamisessa tietotyössä ja nykypäivän työelämässä.

Kirjan tematiikkaan voi tutustua myös podcast-jaksoissa esimerkiksi täällä.

Tanja Lappi 2022. Eroon työuupumuksesta. Jaksamisen johtaminen työpaikoilla. Alma Talent, Helsinki.

15.4.2022

Työolot ja työkyky korona-aikana – mitä tutkimukset ja data kertovat?

On vaikeaa sanoa, milloin “korona-aika” loppui tai loppuu. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kuitenkin kyseistä aikaa, tarkemmin sanoen vuosia 2020 ja 2021, tutkimusten ja datan valossa. Tarkoituksena tiivistää keskeisiä työelämässä tapahtuneita muutoskulkuja ja ilmiöitä. Kirjoituksen keskeinen viesti on, että työelämä ei ole suinkaan merkittävällä tavalla huononemassa ja ongelmat lisääntymässä. Signaaleja huolista kuitenkin on, ilmiöt muuttuvat ja huomiota on tarpeen kiinnittää uusiin kohteisiin.

Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi –tutkimuksen mukaan työtyytyväisyys ja koettu työkyky ovat hieman heikentyneet ajasta ennen koronaa. Myös työuupumusoireilu on yleisempää kuin ennen koronaa. Nuorten aikuisten (alle 35-vuotiaat) työhyvinvointi on muita heikompaa. Hybridityössä voidaan paremmin kuin etätyössä ja läsnätyössä. Vertailuissa on kuitenkin huomioitava, että pelkästään läsnätyönä tehtävä työ jo ammattirakenteenkin osalta eroaa työstä, jota voidaan tehdä etätyönä ja läsnätyönä.

Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometrin keväällä 2022 julkaistut ennakkotiedot jatkavat barometrin pitkiä aikasarjoja. Todettakoon, että uusimmassa aineistonkeruussa on tapahtunut hieman muutoksia, joka saattaa vaikuttaa tulosten vertailtavuuteen. Etätyötä teki vuonna 2021 “säännöllisesti” 20 %, “viikoittain” 11 %, “kuukausittain” 5 % ja “satunnaisesti” 11 %. Kokonaisuudessaan etätyötä ainakin satunnaisesti oli tehnyt 47 % vastaajista. Nousua etätyön määrässä vuoden 2020 aineistoon verrattuna on vajaat 20 prosenttiyksikköä.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 joka seitsemäs työntekijä työskenteli koko ajan kotona. Etätyön yleistyminen on jatkunut ja etätyön tekemiseen on löytynyt uusia tapoja myös aloilla, joilla se ei ole aikaisemmin ollut mahdollista. Vuonna 2020 valtiosektorin työntekijöistä 60 % työntekijöistä ilmoitti tehneensä koko tai puolet työajan kotona. Vastaava luku yksityisellä sektorilla oli 26 % ja kuntasektorilla 16 %.

Etätyötä tekevien työskentelyolosuhteista on käyty keskustelua. Työolobarometrin mukaan 85 % vastaajista sanoo, että heillä on käytössään etätyössä rauhallinen tila, 73 % sanoo, että etätyössä pysyy keskittymään paremmin kuin toimistolla ja 81 % sanoo, että etätyö on tuottelias tapa työskennellä.

Työolobarometrin mukaan oman työnsä henkisesti raskaaksi kokeneiden osuus oli hieman kasvanut, samoin arvio omasta henkisestä työkyvystä oli muuttunut hieman heikommaksi. Poissaoloja oman sairauden vuoksi oli vuonna 2021 vähemmän kuin vuonna 2020. Sairauspoissaolojen määrää on vähentänyt etätyö, hygieniatoimet, turvaetäisyydet ja kasvomaskit. Samalla on syytä tunnistaa etätyössä mahdollisesti lisääntynyt presenteeismi.

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan koronakriisillä koetaan olleen sekä myönteisiä että kielteisiä seurauksia. Myönteisiä muutoksia koki 14 %, käännettä huonompaan koki 20 % ja 16 % ei kokenut minkäänlaisia muutoksia. Naiset kokivat miehiä enemmän kielteisiä muutoksia. Esiin nousivat naisvaltaiset alat, koulutusala sekä sosiaali- ja terveysala. Majoitus ja ravitsemusalalla sekä kulttuurialalla työskentelevät olivat väsyneitä jatkuvaan epävarmuuteen ja rajoituksiin. Myönteisiä kokemuksia oli erityisesti kouluikäisten lasten äideillä, jotka tekivät etätöitä. Työntekijöiden halukkuus jatkaa etätyön tekemistä korona-ajan jälkeen on laajaa.

Kelan tilastojen perusteella voidaan tarkastella sairauspäivärahakausien kehitystä. Viimeiset tiedot ovat vuodelta 2020. Pääviesti on, että muissa sairausryhmissä saajien määrä väheni vuonna 2020, mutta mielenterveyden häiriöiden osalta saajien määrä pysyi edellisen vuoden tasolla. Näin vuonna 2016 alkanut nousutrendi mielenterveyden häiriöiden osalta pysähtyi.

Tarkemmassa analyysissä havaittiin, että trendi taittui masennuksen osalta, mutta ahdistuneisuushäiriöiden kasvu jatkui edelleen vuonna 2020. Mielenterveyden häiriöt sairauspäivärahakausien syinä lisääntyivät vuosina 2016-2019 erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä ja naisilla.

Koko vuotta koskevat valtakunnalliset tulokset ammatillisesta kuntoutuksesta eivät ole vielä valmiita, mutta esimerkiksi Varman tiedot kertoivat ammatillisen kuntoutuksen hakemusten vähentyneen. Taustalla olevia syitä voivat olla esimerkiksi terveydenhuollon kuormitus tai työkykyongelmien piiloon jääminen.

Eläketurvakeskuksen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi vuonna 2021 ennätyksellisen vähän ihmisiä. Lasku tapahtui tasaisesti kaikissa sairauspääryhmissä. Mielenterveyden sairaudet ja masennus ovat edelleen suurin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen takana. Työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyssyistä alkaneet eläkkeet korostuvat naisilla ja nuoremmilla ikäryhmillä. Merkillepantava piirre kokonaiskuvassa on se, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt kolmanneksella.

Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan työtapaturmien lukumäärä ja taajuus nousivat vuonna 2021. Vakuutuslaitosten korvaamien työtapaturmien määrä nousi 8 % mutta oli edelleen alemmalla tasolla kuin vuonna 2019. Korona-aika, rajoitukset ja poikkeustilanteet ovat vaikuttaneet olosuhteisiin työpaikoilla. Lisäksi sääolosuhteet ovat olleet voimakkaasti muuttuvia. Myös työpaikkatapaturmien taajuus nousi vuonna 2021 edelliseen vuoteen verrattuna.

Korona-ajan opetuksista työelämään liittyen kannattaa lukea myös Auli Airilan kirjoitus.

Tiivistys tutkimusten ja työkykymittareiden valossa korona-ajasta on:

– henkinen kuormitus työelämässä on hieman lisääntynyt

– etä- ja hybridityö on yleistynyt pysyvästi niillä aloilla joilla nämä työskentelymuodot ovat mahdollisia

– mielenterveys työkyvyttömyyden syynä korostuu edelleen

– nuorten hyvinvointi ja työkyky vaativat huomiota

– sairauspäivärahakaudet ovat kokonaisuudessaan vähentyneet

– mielenterveyden häiriöt sairauspäivärahakausien syinä ovat korostuneet erityisesti nuorilla ja naisilla

– ammatillisen kuntoutuksen sekä työkyvyttömyyseläkkeiden hakemukset vähenivät vuonna 2021

Lopuksi vielä silmäys ajankohtaiseen tärkeään näkökulmaan, työvoimapulaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometrin mukaan eniten on tällä hetkellä pulaa lähihoitajista, sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista, sosiaalityön erityisasiantuntijoista sekä lääkäreistä (ylilääkärit, erikoislääkärit ja yleislääkärit).

Pulaa on myös lastentarhanopettajista, kuulontutkijoista ja hammaslääkäreistä, kodinhoitajista, psykologeista, ravintola- ja suurtaloustyöntekijöistä, toimisto- ja laitossiivoojista, erityisopettajista, ylihoitajista ja osastonhoitajista sekä rakennusalan työnjohtajista.

Elinkeinorakenteen muuttuminen ja digitalisaation eteneminen näkyvät työvoiman ylitarjontaa kuvaavassa listassa. Niinpä ylitarjontaa on esimerkiksi erilaisista virkailijoista, sihteereistä, toimittajista sekä painajista, painopinnanvalmistajista sekä vaattureista, pukuompelijoista ja hatuntekijöistä. Ylitarjontaa on myös monista kulttuurialan ammattiryhmistä.

Työvoiman riittävyys on eittämättä keskeinen näkökulma suomalaiseen työelämään lähivuosina. Tarvitsemme maahanmuuttoa sekä kestävää työelämää, jossa on mahdollista tehdä pitkiä työuria ja osallistua työelämään myös alentuneella työkyvyllä.

15.1.202215.1.2022

Työkykyjohtaminen ei ole itsestäänselvyys

Suomessa ei tunnetusti ole tutkimusta, joka kertoisi työkykyjohtamisen kehittymisestä yli ajan, koskien kaikkia työmarkkinasektoreita. Päätelmiä joudutaan tekemään välillisesti ja joihinkin yksittäisiin kysymyksiin pohjautuen, esimerkiksi TEM:n Työolobarometrin tai Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen avulla. Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa-aineistoakaan ei enää kerätä niin kokonaisvaltaisesti kuin aikaisemmin. Työterveyslaitoksen tutkimukset työkykyjohtamisesta ovat jääneet yksittäisiksi.

Julkisella sektorilla on toisin. Keva toteuttaa edelleen määrävälein tutkimuksen, jossa selvitetään työterveysyhteistyön ja työkykyjohtamisen tilaa julkisella sektorilla (kunnat, valtio, evankelisluterilainen kirkko). Uusin raportti julkaistiin tällä viikolla.

Työkykyjohtamisessa on joitakin perusasioita, jotka ovat usein toistuneet eri tutkimuksissa. Esimerkiksi työkykyjohtaminen on keskimäärin parempaa isommissa organisaatioissa kuin pienemmissä. Johdon sitoutumisen merkitys on toinen usein mainittu perusasia.

Mitä tulee työkykyjohtamisen tasoon ja tilaan, olemme kenties tottuneet siihen, että tulokset paranevat niin, että aikaisempaa useampi organisaatio tekee eri tavoin operationalisoituja työkyjohtamisen toimenpiteitä. Ainakaan isoja merkkejä kehityssuunnan kääntymisestä ei tutkimuksissa ole havaittu.

Siksi onkin mielenkiintoista, että Kevan uudet tutkimustulokset osoittavat, että yhä harvemmassa kunta-alan ja valtion organisaatiossa asetetaan mitattavia tavoitteita työkyvyn kehittämiselle ja vain harvoin tehdään suunnitelmia työkyvyttömyyden kustannusten vähentämiseksi. Niin ikään, työkyvyn tilan mittareita käsitellään aiempaa harvemmin johtoryhmässä. Tulokset ovat merkittäviä, koska ollaan strategisen työkykyjohtamisen ytimessä.

Uusissa tuloksissa on myös paljon hyvää ja työkykyjohtaminen ei ole julkisella sektorilla romahtanut. Työkykyä tuetaan vakiintuneesti 90 %:ssa organisaatioita, varhainen tuki on käytössä ja työterveysneuvotteluja käydään aikaisempaa enemmän. Kuitenkin osatyökykyisten työllistyminen ja uudelleensijoittaminen ovat vähentyneet kunta-alan ja valtion organisaatioissa.

Evankelis-luterilaisen kirkon organisaatioissa hyvä kehitys on jatkunut. Kirkon osalta tulokset ovat aikaisemmin olleet hieman kunta-alaa ja valtiota jäljessä. Onko niin, että perusasioiden kuntoon laittaminen ja kehittäminen on helpompaa kuin hyvällä tasolla pysyminen?

Merkit strategisen työkykyjohtamisen suunnan kääntymisestä kuitenkin mielenkiintoisia. Ovatko nämä korona-ajan vaikutuksia? Sekoittaako hyvinvointialueiden tuleminen ja siihen liittyvä valmistelu erityisesti työkykyjohtamisen strategista ydintä?

Oli taustalla mitä syitä tahansa, on tärkeää huomata se, että työkykyjohtamisen hyvä tila tai kehittyminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. Johdon agendalla on aina ruuhkaa ja eri asiat kilpailevat huomiosta. Poikkeuksellisissa olosuhteissa työkykyjohtamista tarvitaan erityisesti ja monet organisaatiot ovatkin ponnistelleet työkyvyttömyyteen liittyvissä teemoissa erityisen paljon korona-aikana.

Julkisella sektorilla on edessään massiivinen muutos hyvinvointialueiden aloittamisen myötä. Olisi tärkeää, että työkykyjohtaminen mahtuisi johtoryhmien agendalle myös tässä muutostilanteessa. Tämän tutkimuksen valossa tästä herää hieman huolia. Mutta jos huoli herää laajemmin ja johtaa toimenpiteisiin, on tutkimus täyttänyt paikkansa.

5.12.2021

Pitkät työmatkat kuormittavat

Tulin kerran toimistolle vähän myöhemmin kaupungilla olleen aamukokouksen jälkeen. Sanoin kerroksessa työtään tehneelle siivoojalle huomenta. Hän vastasi hieman oudosti “No huomenta”. Kysyinkin sitten, onko jo liian myöhäistä toivottaa huomenta.

Siivooja kertoi heräävänsä pikkutunneilla, jotta ehtii aikaisin aamulla alkavaan työvuoroonsa. Tämä siksi, että hän tulee hitaiden ja monimutkaisten julkisten liikenneyhteyksien kautta työpaikalleen. On herättävä yöllä, jotta ehtii aamulla toiselle puolelle pääkaupunkiseutua työvuoroon.

Tällaisia tilanteita on paljon palvelualalla, kuten kaupan alalla ja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Vuorotyö tuo oman lisänsä problematiikkaan.

Lisätään yhtälöön jokin työkykyä rajoittava sairaus tai vaativa perhetilanne. On hyvin ilmeistä, kuinka merkittävällä tavalla olosuhteet voivat vaikuttaa työpäivän kuormittavuuteen, palautumiseen ja työhön osallistumiseen.

Ulkomailta löytyy rajumpia esimerkkejä. Vaikkapa Singaporessa tai Hong Kongissa voi huomata, kuinka puistojen penkeillä nukkuu työntekijöitä, joilla ei ole varaa asuntoon tai majoittumiseen kaupungissa. He tulevat viikoksi kaupunkiin töihin ja matkustavat sitten viikonlopuksi kotiinsa kaupungin ulkopuolelle.

Työn ja kodin välinen etäisyys ei koske pelkästään työntekijäammatteja. Olen pendelöinyt junalla töihin lähes parikymmentä vuotta. Työmatkani on ollut noin tunnin mittainen, mutta junassa on aina ollut runsaasti työmatkalaisia, joilla matka on vielä tunnin pidempi. Osa meistä teki junassa töitä aamun sarastaessa, osa yritti vielä nukkua.

Koronan myötä massiivisesti lisääntynyt etätyö on vähentänyt merkittävästi junassa nuokkujien määrää. Samalla on helppo uskoa, että näiden pendelöijien elämänlaatu on parantunut, kun nukkumiselle, harrastamiselle tai perheelle on jäänyt enemmän aikaan.

Työmatkakysymys on merkittävä, sillä työmatkojen pituus on trendinomaisesti kasvanut vuodesta 1990-lähtien (lähde, lähde). Lisääntyvä etätyö ratkaisee työmatkaongelmat tietotyöläisen kohdalla, mutta kaikki eivät voi jäädä kotiin läppärin ääreen.

Työmatkat voivat myös olla sosioekonomisia terveyseroja ylläpitäviä. Asiantuntijatyötä tekevälle tietotyöläiselle 15-20 km työmatka pyörällä saattaa olla juuri sopiva työn vastapaino ja hyvinvointiin positiivisesti vaikuttava. Fyysisesti kuormittavaa työtä tekevällä työntekijällä suhtautuminen työmatkapyöräilyyn saattaa olla erilaista monestakin syystä.

Työssä jatkamisen mahdollisuuksiin ei vaikuta pelkästään se, mitä tapahtuu työpaikalla. Tarjolla olevat työpaikat määrittävät merkittävästi työmatkojen pituutta. Asuntojen hinnat vaikuttavat siihen, kuinka lähellä työpaikkaa työntekijöillä on varaa asua. Julkisen liikenteen toimivuus vaikuttaa siihen, kuinka pitkiä ja kuormittavia työmatkat ovat.

Työllisyysasteen nostaminen ja työurien pidentäminen ovat tärkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita. Työmarkkinoiden rakenteella ja yhteiskunnan tarjoamalla infrastruktuurilla on suuri merkitys työn kuormittavuuden ja työhön osallistumisen näkökulmasta.

26.12.2020

Panu Luukka: Yrityskulttuuri on kuningas

Yrityskulttuuri on kiinnostava teema ennen kaikkea sen kokonaisvaltaisen merkityksen vuoksi. Yrityskulttuuri näkyy ja kuuluu kaikessa: yrityksen tekemisessä ja tekemättä jättämisessä, viestinnässä, vuorovaikutuksessa yrityksen ulkopuolisen maailman kanssa ja siinä, miten yritys kohtelee työntekijöitään. Samalla yrityskulttuuri on hieman hähmäinen käsite. Sitä on vaikea määritellä ja siitä on vaikea ottaa otetta.

Siksipä oli mielenkiintoista tarttua Panu Luukan teemasta kirjoittamaan noin 480 sivua käsittävään teokseen. Panu Luukka on yrityskulttuuriin keskittyvän Leidenschaft-yrityksen perustaja ja osakas. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Satama Interactiven henkilöstöjohtajana ja Great Place to Workin toimitusjohtajana.

Kirjassa on neljä osaa, jotka seuraavassa esittelen lyhyesti.

Osassa 1 pohditaan, mistä yrityskulttuurissa on kysymys. Yrityskulttuurin käsite on varsin nuori, ensihavainnot siitä ovat 1950-luvulta ja puhe yrityskulttuurista on vahvistunut vasta 1980-luvulla. Erilaisia yrityskulttuurin määritelmiä on paljon. Luukka kiteyttää yrityskulttuurin kuitenkin William Wolframia lainaten näin:

Yrityskulttuuria on kaikki se, mitä tapahtuu kun kukaan ei ole katsomassa.

Yrityskulttuurin keskeisiksi ominaisuuksiksi määritellään muun muassa, että se on ryhmään kuuluva ominaisuus, se luodaan yhdessä, se opitaan ja se on opetettavissa.

Yrityskulttuuri on myös jaettu ja se yhdistää ryhmän jäsenet ja erottaa heidät muista ryhmistä. Kulttuuri myös vaikuttaa ja yhdistää ryhmää oletusten, arvojen ja käyttäytymisen osalta ja lisäksi kulttuuri on aina yksilö vahvempi.

Kulttuurilla on erilaisia kerroksia (Schein):

Yrityksestä ulospäin näkyvät yrityskulttuurin ilmentymät, kuten tuotteet ja käyttäytymiset. Näitä ovat mm. rakenteet, prosessit, toimintatavat, rituaalit, symbolit, sankarit ja traditiot. Sankareita nykyajassa voisivat olla esimerkiksi julkisuudessa esiintyvät johtajat ja asiantuntijat.

Organisaation sisällä vaikuttavat arvot, visiot, strategiat, tavoitteet ja tunteet. Kaikkien syvimmällä vaikuttavat organisaation perusoletukset, kuten maailmankuva, olettamukset, ajattelutavat, ideologiat ja konsensus. Nämä asiat ovat niin vahvasti jaettuja, että ne ovat pääosin tiedostamattomia organisaation jäsenille.

Organisaation johto omistaa kulttuurin. Organisaation kulttuuri on usein johdon heijastuma.

Organisaatiossa voi olla erilaisia alakulttuureita, mutta yksikään alakulttuuri ei saisi olla ristiriidassa emokulttuurin kanssa. Alakulttuurit ovat paikallisesti tulkittuja heijastumia emokulttuurista.

Luukan kiinnostavan ajatuksen mukaan yrityksen voittava kulttuuri on aina binaarinen. Voittavan kulttuurin yritykset ovat vaativia työntekijöilleen ja sidosryhmilleen. Voittava kulttuuri ei jätä ketään kylmäksi. Nopea ajatusharjoitus joistakin nykyajan yrityksistä osoittaa, että väitteessä saattaa olla perää.

Yrityksen kulttuuria voidaan johtaa ja sitä voidaan muuttaa, mutta hitaasti. Yrityksen kulttuuri ohjaa kaikkea yrityksen toimintaa.

Kirjan toisessa osassa pohditaan, miksi yrityskulttuurilla on merkitystä. Jakso on jäsennetty “organisaation menestysketjun” ympärille. Sen osia ovat työntekijä-ymmärrys, yrityskulttuuri, työntekijäkokemus ja asiakaskokemus.

Työntekijäymmärryksellä tarkoitetaan ennen ymmärrystä siitä, mistä ja miten työntekijät motivoituvat.

Jaksossa esitellään kiinnostavia tuloksia Leidenschaftin Siqni-kyselystä, jonka mukaan esimerkiksi organisaation johto motivoituu organisaation innostavasta päämäärästä ja tavoitteesta ja arvomaailmasta, kun taas työntekijät motivoituvat näistä huomattavasti vähemmän.

Muita samalla instrumentilla selvitettyjä “totuuksia” suomalaisesta työelämästä ovat mm. että työtehtävien mielekkyys on kaikkein tärkein tekijä, työyhteisö on tärkeä ja työpaikalla pitää voida olla oma itsensä. Tämäntyyppisten perustotuuksien ymmärtäminen on pohja yrityskulttuurin rakentamiselle ja vahvistamiselle.

Organisaation ihmiskäsitys on yrityskulttuurin kulmakivi numero 1. Tämä liittyy mm. siihen, mistä ihmisten uskotaan motivoituvan ja mihin heidän uskotaan pystyvän.

Kulmakivi 2 on yrityksen arvomaailma. Arvot kertovat, miten toimimalla yritys uskoo pääsevänsä asettamiinsa tavoitteisiin. Arvot eivät ohjaa bisnestä vaan ihmisiä. Siksi ne pitää kirjoittaa ihmisille.

Kulmakivi 3 kertoo, miksi yritys on olemassa. Yritykset eivät ole olemassa pelkästään tehdäkseen voittoa vaan niiden tehtävä on mm. ratkaista asiakkaiden ongelmia, tuottaa hyvinvointia tai torjua ilmastonmuutosta.

Kulmakivi 4 kertoo suunnan, mihin yritys haluaa mennä. Se voi liittyä esimerkiksi kasvuun tai maantieteelliseen kattavuuteen. Tärkeää on, että se voidaan pilkkoa erilaisiksi osatekijöistä ja yksittäiset työntekijät löytävät itsensä siitä.

Kirjan neljä osa on laaja, käsittäen noin 150 sivua. Sen otsikko on “Tekoja, tekoja, tekoja”. Kulttuuri tulee todeksi vasta tekojen kautta.

Kulttuurin merkityksen kokonaisvaltaisuutta alleviivaa se, että Luukka jäsentää tämän kappaleen seuraaviin alakohtiin: valitseminen (rekrytointi ja perehdytys), innostaminen, viestiminen, kuunteleminen kiittäminen, kehittäminen, välittäminen, juhlistaminen ja jakaminen.

Näin on selvää, että kulttuurin kannalta merkitykselliset seikat liittyvät kaikkeen organisaation elämään ja työntekijän työsuhteen elinkaareen. Jaksossa käsitellään myös ajankohtaisia johtamisen ja organisoitumisen keskeisiä trendejä, kuten itseohjautuvuuden, läpinäkyvyyden korostumista.

Kirjan lopussa Luukka korostaa, että intohimoisempi ja tuottavampi työelämä syntyy yrityksissä. Johtajien ja omistajien pitää selvittää, mitkä asiat ovat työntekijöille merkityksellisiä ja selventää, minkälainen kulttuuri auttaa saavuttamaan tavoitteet. Tämän jälkeen kulttuuria tulee systemaattisesti kehittää.

Arviointia

Kirja on erittäin hyvä ja laaja kirja yrityskulttuurin ominaisuuksista ja kulttuurin johtamisesta. Kirja tukeutuu kirjallisuuteen ja vahvoihin yritysesimerkkeihin (esimerkiksi Solita, Vincit, Varusteleka, Trainers House) sekä kirjoittajan työuran varrelta karttuneeseen kokemukseen.

Itse nautin eniten alkukappaleesta, jossa määriteltiin yrityskulttuurin ominaispiirteitä ja merkitystä. Ehkä tämä kappale puhutteli eniten sosiologista tutkijaminääni.

Käytännönläheisemmät kappaleet osoittivat, kuinka yrityskulttuuri ja sen kehittäminen todellakin liittyvät lähes kaikkeen yrityksen tekemiseen ja toimintaan. Kiehtovaa on se, että kaikki lähtee ihmiskäsityksestä ja ihmisistä. Yrityskulttuuri auttaa ihmisiä antamaan parhaansa ja yritys saa vastalahjaksi kilpailukyvyn. Näissä kappaleissa oli paljon johtamiskirjallisuudesta tuttua, mutta ei häiritsevästi.

Kirjan lopussa on hyödyllinen liite, jossa esitetään tiiviisti muutamia viitekehyksiä, joiden avulla yrityskulttuuria voidaan jäsentää.

Lukusuositus monipuoliselle, laajalle ja kiinnostavasti kirjoitetulle kirjalle. Uskon, että kirjasta on hyötyä monelle, joka miettii syntyjä syviä oman organisaationsa kulttuurista ja sen kehittämisestä!

Panu Luukka: Yrityskulttuuri on kuningas. Alma Talent, Helsinki 2019. (toinen painos).

6.12.20206.12.2020

Lauri Kokkinen (toim.): Hyvinvointia työstä 2030-luvulla – skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä

Työelämän muutos tai muodikkaammin sanottuna murros on ollut paljon esillä viime vuosina. Murrospuhe on liittynyt erityisesti digitalisaatioon ja “neljänteen teolliseen vallankumoukseen”. Marraskuussa julkaistiin Lauri Kokkisen toimittama ja Työterveyslaitoksen tutkijoiden (noin 30 yhteensä) koostama skenaarioraportti Hyvinvointia työstä vuoteen 2030. Koska Työterveyslaitos on työelämän tutkimuksen “the” organisaatio, on raportti lähtökohtaisestikin kiinnostava.

Kirjassa kuvataan neljä keskeistä työelämää koskettavaa muutosvoimaa, jotka käyn pintapuolisesti läpi seuraavassa.

Ajattelu- ja toimintatapojen muutos

Työikäisen väestön elämä alkaa ylikuumentua kun eri elämänalueiden (työ, perhe, vapaa-aika) merkitys korostuu samanaikaisesti. Toisaalta ylikuumenemista seuraa siitä, että digitaalisuuden myötä elämme jatkuvasti keskellä vuolaita tietovirtoja. Yikuumentuneesta elämästä tulee tiukasti aikataulutettua ja päällekkäisyyksien priorisointia. Jo pidempään arjen puheessa ollut “ruuhkavuosien” käsite lienee lähellä ylikuumentumisen ajatusta.

Ennakoimattomat globaalit uhat (hyvänä esimerkkinä korona) korostaa muutosvalmiuden tarvetta työelämässä. Kompleksisisia muutoksia ei hallita perinteisillä hierarkkisilla toimintatavoilla. Itseohjautuvuuden tukeminen, yhteisöllisyys ja psykologinen turvallisuus korostuvat.

Sidoksinen riippuvuus ja verkostot tulevat määrittämään aikaisempaa enemmän työtä työtä ja sosiaalisia suhteita. Työtä tehdään aikaisempaa enemmän projekteissa ilman vakituista organisaatiota ja lähiesimiestä. Sidoksinen toimintamalli saattaa altistaa asiantuntijaa systeemin eri osista tuleville häiriöille. Näin työntekijän kuormittuminen kuin myös työkyvyn tukeminen edellyttävät uudenlaisia tapoja ja välineitä.

Muuntuvat työurat yleistyvät. Pitkä työura samassa tehtävässä saattaa olla ansa, jossa työllistymiskyky heikkenee. Itsensä kehittäminen jää yhä enemmän yksilön itsensä vastuulle. Tekemällä oppiminen, yhdessä oppiminen ja vertaisoppiminen korostuvat. Organisaatioissa pitäisi olla varattuna uuden oppimiselle. Elinikäisen oppimisen ajatus tukee työssä pysymistä muuntuvien työurien aikana.

Kehittämisestä ja kehittymisestä tulee keskeinen osa työelämää. Tähän liittyy muun muassa työelämän asiantuntijavaltaistuminen. Erityisesti asiantuntijatyössä työn kehittäminen korostuu ja tähän on myös enemmän mahdollisuuksia. Kehittämisen keskeisyys yltää myös työntekijän identiteetin ja “ihannetyöntekijän” tasolle. Raportissa todetaan osuvasti, että “hyvä työntekijä on jatkuvasti päivitetty ja tuloskuntoinen”. Organisaatioissa kehittymiselle tulee luoda yhteisöllisiä rakenteita.

Teknologinen muutos ja työ

Teknologian osalta raportissa pohditaan alustatyötä, automaatiota ja digitalisaatiota. Keskeisiä havaintoja ovat, että teknologialla voidaan korvata ihmistyötä, mutta samalla syntyy uutta työtä. Luovuus ja sosiaalinen älykkyys ovat ihmiselle paras turva ja voimavara muutoksessa.

Digitaalisessa työelämässä työstä jää enenevässä määrin digitaalinen jalanjälki “työdatan” muodossa. Tätä voidaan hyödyntää tutkimuksessa ja työelämän kehittämisessä. Tietosuojan ja tietoturvan merkitys korostuu.

Algoritmit voivat tulla enenevässä määrin ohjaamaan päätöksentekoa, mikä lisää toiminnan tehokkuutta ja virheettömyyttä. On tärkeää, että tekoälyratkaisujen kehityksessä on mukana sosiaalinen ja eettinen arviointi ja harkinta.

Esineiden internet tulee integroimaan työ- ja toimintaprosesseja. Esineiden lisääntyvän kommunikoivuuden avulla voidaan jo ennalta ehkäistä erilaisten riski- ja vaaratilanteiden syntymistä.

Lisätty ja virtuaalinen todellisuus tulevat hämärtämään työn fyysisiä rajoja. Niiden avulla voidaan esimerkiksi perehtyä työtiloihin tai -tehtäviin ennen työn aloittamista paikan päällä.

Kaiken kaikkiaan teknologian kehittuminen tuo monenlaisia mahdollisuuksia. Keskeistä on kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että työn kuormittavuus saattaa muuttua olennaisesti. Myös työkyvyn tuki- ja palvelujärjestelmät tulee arvioida uudestaan.

Ikääntyvä ja monimuotoistuva työväestö

Työvoimaan liittyviä keskeisiä muutostrendejä ovat ikääntyminen ja monikulttuuristuminen. Ikääntymiseen liittyy paitsi työvoiman ikääntyminen myös ikääntyvän yhteiskunnan myötä lisääntyvät hoivavastuut omaisista.

Työvoiman keski-ikä ei kuitenkaan juuri muutu vuoteen 2040 mennessä, mutta vanhimpien ikäryhmien koko hieman kasvaa ja ikärakenne on lähes pysyvästi vino ikääntyneiden työntekijöiden suuntaan.

Ikärakenteenkin vuoksi hyvän työkykyjohtamisen merkitys korostuu. Työn muuttumisen vuoksi osaamisen ja sen kehittämisen merkitys työkyvyn osa-alueena tulee entistäkin tärkeämmäksi.

Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden määrä lisääntyy. Töitä tehdään yhä useammin monikielisissä työyhteisöissä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että työyhteisöjen moninaisuus, erityisesti etnisyyteen ja sukupuoleen liittyen, on yhteydessä parempaan taloudelliseen menestykseen. Osaaminen moninaisuuden johtamisessa nousee organisaatioiden tärkeäksi menestystekijäksi.

Ilmastonmuutos ja työelämä

Ilmastonmuutos vaikuttaa työelämään, työn turvallisuuteen ja ihmisten työkykyyn. Organisaatiot voivat varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin kehittämällä resilienssiä orgsanisaation toiminnan eri tasoilla. Organisaatioiden pystyä varautumaan ilmastonmuutoksen pitkällä aikavälillä ja toisaalta pitää pysyä sopeutumaan nopeasti esiinnouseviin muutoksiin.

Konkreettisia työelämän kannalta olennaisia ilmastonmuutoksen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi yleistyvät nollakelit, sään ääri-ilmiöt, lämpökuormittuminen sekä infektiosairaudet.

llmastonmuutos voi myös aiheuttaa psyykkisiä vaikutuksia (ilmastoahdistusta), jotka on tärkeätä tunnistaa osana työntekijöiden terveyden ja tykyvyn seurantaa.

Yhteiskunnat pyrkivät kestävään kehitykseen. Kestävää kehitystä voidaan tukea erilaisilla työtila- ja sisäympäristöratkaisuilla. Tilat voivat olla muuntojoustavia, yhteiskäyttöön ja jakamistalouteen perustuvia ratkaisuja.

Myös ilmastonmuutos korostaa osaamisen merkitystä. Esimerkiksi rakennusalalla otetaan käyttöön uudenlaisia rakennusmateriaaleja ja -menetelmiä.

Työn tekemisen tavat, organisoituminen ja johtaminen muuttuvat. Arvontuotanto tapahtuu yhä enemmän verkostoissa ja erilaisia yhteistyömuotoja hyödyntäen. Myös esimerkiksi erilaiset elinkaarimallit, joissa hyödynnetään sensoreita, dataa, tekoälyä ja robotiikkaa, yleistyvät.

Arviointia

Raportti on jäsennelty toimiviin osioihin, visuaaliset elementit ovat onnistuneita ja skenaarioiden käsittelytapa (muutossuunta – skenaario – uhat – toimenpiteet) toimii. Raportille on rakennettu toimiva verkkosivu.

Loppuluvussa todetaan , että työelämän muutos tulee vaatimaan teollistumisen myötä syntyneen pelkistetyn työkykyajatuksen uudistamista.

Raportti on Työterveyslaitoksen tutkijoilta arvokas panos työelämän muutosta koskevaan keskusteluun. Raportin vahvuus on sama kuin Työterveyslaitoksen vahvuus yleisemminkin, eli työelämää koskevien havaintojen perustuminen vankkaan tutkimustietoon. Raportin lähdeluettelo on 15 sivua pitkä.

Raportissa hyvää on näkökulman laajuus, eikä keskittyminen esimerkiksi teknologian aiheuttamiin muutoksiin. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia työelämään ei nähdäkseni kotimaisessa työelämäkirjallisuudessa ole aikaisemmin näin systemaattisesti arvioitu.

Ensimmäisessä teemassa, koskien ajattelu- ja toimintatapojen muutosta, on mielestäni uudenlaista työelämän muutosta koskevaa yhdistelevää ajattelua. Yleisemminkin raportti pystyy jonkin verran rikkomaan kaavoja ja tavanomaisia tapoja puhua työelämän muutoksesta.

Suosittelen raporttia kaikille, jotka haluavat kompaktisti perehtyä keskeisiin ajankohtaisiin työelämän muutostrendeihin.

Työterveyslaitoksen raportti ja oheismateriaali löytyvät täältä.

PS.

Muita työelämän murrokseen liittyviä raportteja ovat olleet mm. Valtioneuvoston kaksiosainen tulevaisuusselonteko (linkki ja linkki). Lisäksi voidaan mainita Demos Helsingin Työ 2040-skenaariojulkaisu. Varma julkaisi aiemmin tänä vuonna raportin työn murroksesta ja työkyvystä (linkki). Kansainvälisesti mainittavia (teknologiamuutosta painottavia) kirjoja ovat olleet mm. Martin Fordin The Rise of the Robots (ks. esittelyni tästä) ja Klaus Schwabin kirja Fourth Industrial Revolution (ks. esittelyni tästä).

Lauri Kokkinen (toim.): Hyvinvointia työstä 2030-luvulle. Suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos, Helsinki.

28.12.201929.12.2019

Palvelukseen halutaan ajokoira – johtajan ulkonäkö ja esiintyminen

Vuonna 2016 julkaistu 150 sivuinen kirjanen Palvelukseen halutaan ajokoira aiheutti aikanaan jonkin verran keskustelua. Keskustelussa muun muassa arvosteltiin kirjoittajia huonosta johtajien arjen tuntemuksesta.

Kirjassa kerrotaan, että johtajien työn vaativuuden vuoksi rekrytoinnit kohdistuvat “ajokoirajohtajiin”, joiden kovat ja systemaattisen treenin luomat fyysiset ja henkiset ominaisuudet mahdollistavat johtajan töissä pärjäämisen.

Ajokoirajohtaja juoksee marathoneja tai harrastaa triathlonia. Paitsi liikkumistaan, ajokoirajohtaja optimoi syömistään ja nukkumistaan. Ja mielellään mittaa kaikkea uusimmalla älylaitteellaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Koska merkittävä osa johtajana toimimista on johtajan roolin “esittämistä”, myös ajokoiramainen ulkonäkö ja siihen liittyvä energisyys on merkittävä resurssi johtajalle.

Kirjoittajien mukaan näiden ominaisuuksien ylenmääräinen arvostus aiheuttaa huolta diversiteetin vähenemisestä johtajakunnassa.

Kirjan julkaisemisesta on kulunut muutama vuosi. Näiden vuosien aikana hyvinvointiteknologian valtavirtaistuminen on ottanut askelia etenpäin. Media pursuaa juttuja hyvinvoinnista ja sen ylläpitämisestä. Erilaisia valmennus-palveluja on tarjolla aikaisempaa enemmän. Unesta ja sen merkityksestä puhutaan kyllästymiseen saakka.

Vaikka kaikki edellä sanottu kasautuukin sosioekonomisen asteikon yläpäähän, on kehitys tarkoittanut sitä, että panostaminen omaan hyvinvointiin ei ole pelkästään johtajien juttu. Eikä se koskaan ole ollutkaan.

Kuten aikaisemmin lukemani kirja Ulkonäköyhteiskunta (lue esittelyni kirjasta tästä) osoitti, ulkonäön merkitys saattaa nykyään korostua työelämässä yleisemminkin.

Edellyttääkö johtajana toimiminen ajokoiran ominaisuuksia?

Oman kokemukseni mukaan johtajat harrastavat muun muassa kirjallisuutta, ruoanlaittoa, metsästystä, teatteria, oopperaa, golfia, hiihtoa, triathlonia, juoksua, purjehdusta, jääkiekkoa, ratsastusta, rallia, tennistä, suunnistusta, mökkeilyä ja remontointia. Eli melko laajalla skaalalla kaikenlaisia erilaisia harrastuksia.

Hyvä peruskunto varmasti auttaa työssä jaksamisessa johtajallakin. Ja taito palautua työn rasituksista. Palautumista voi kuitenkin varmistaa monella muullakin harrastuksella kuin extremeillä urheiluharrastuksilla.

Johtaja edustaa kuitenkin organisaatioitaan, jolloin ulkonäöllä ja esiintymisellä eittämättä on merkitystä. Näiden lisäksi johtaja tarvitsee vaativassa työssään kosolti muita ominaisuuksia. Viime aikoina keskustelussa ovat painottuneet mm. viestinnälliset taidot ja empatia. Hyvä kokonaisuus johtajan ominaisuuksia saattaa löytyä myös ei-ajokoiramaiselta johtajalta.

Kirjoittajat onnistuvat tiivistämään argumenttinsa kirjaa paremmin tässä (maksumuuri) Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan.

Janne Tienari ja Susan Meriläinen 2016. Palvelukseen halutaan ajokoira. Johtajan ulkonäkö ja esiintyminen. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki.

22.12.201922.12.2019

Kaksi kirjaa aivoista

Muistan työuraltani kauan aikaa sitten tilanteen, jossa menin kollegani työhuoneeseen toimittamaan jotakin akuuttia asiaa. Hän vilkaisi minua koneeltaan ja sanoi, “anna kun teen tämän loppuun”. Kului minuutti puolitoista ja hän oli valmis keskusteluun kanssani. Itse istuskelin odottamassa. Asia painui mieleeni, koska pidin tätä reaktiota niin vaikuttavana ja ihailtavana. Moni meistä olisi siirtynyt välitömästi keskusteluun ja jättänyt kirjoitustyön kesken.

Laajemmassa kuvassa elämänrytmimme on muuttunut ja esimerkissä kuvattua keskittymistä omaan työhön on yhä vaikeampaa toteuttaa. Työtä tehdään ajasta ja paikasta riippumatta. Digitaaliset välineet tuottavat meille taukoamatta impulsseja töihin, uutisiin, viihteeseen tai sosiaalisiin suhteisiin liittyen. Työpaikat ovat myös muuttuneet monitilatoimistojen myötä häiriöherkemmiksi. Samaan aikaan työ muuttuu niin, että yhä useammassa ammatissa työn kognitiiviset vaatimukset kasvavat.

Siksi keskittymiseen ja aivojen toimintaan kohdistuu tällä hetkellä paljon kiinnostusta. Aivotutkijat, kluten tässä esillä olevien kirjojen kirjoittajat, ovat kysyttyjä luennoitsijoita ja hlaastateltavia. He ovat tähän lähtiessään myös tehneet hienoa työtä tieteen popularisoimiseksi.

Keskittymiskyvyn elvytysopas

Kirjoista ensimmäinen Keskittymiskyvyn elvytysopas, kohdistuu nimenomaan keskittymiseen ja sen edesauttamiseen.

Kirjan yksi lähtökohta on ADT (attention deficit trait), jolle tarjotaan kirjassa suomennosta “tarkkaavuushäiriötä muistuttava käytösmalli”. Kyseessä on siis ilmiö, jossa ihmisen tarkkaavaisuus alkaa herpaantua samalla tavalla kuin sellaisilla henkilöillä, joilla on diagnosoitu ADD tai ADHD.

ADT:n tunnuspiirre on itsensä keskeyttäminen. Eli vaikka ADT:stä kärsivä ihminen saisi rauhalliset työskentelytilat, hän keskeyttää itsensä. Vaikka tutkimusnäyttö ei asiassa olekaan kiistatonta, on mahdollista, että kiihtynyt elämänrytmi ja viriketulva johtavat ADT:n lisääntymiseen. Ja siksi on pohdittava, miten keskittymiskykyä voidaan elvyttää ja parantaa.

Kirjassa luodaan ensin uskoa siihen, että keskittymiskykyä voi parantaa. Taustaksi käydään läpi aivojen toimintaa sekä aihepiiriä koskevaa tutkimusta sekä esitellään miten keskittymiskyky kehittyy läpi elämän.

Aivojen palkkiojärjestelmä on huomion kohteena. Esitellään, miten mielihyväkokemukset ja riippuvuudet syntyvät. Ajankohtaisena aiheena tarkastellaan miten sosiaalisen median algoritmejä muokataan mahdollisimman koukuttaviksi.

Multitaskaus saa oman huomionsa. Multitaskaamisen todetaan olevan tehotonta ja raskasta ja lukija saa ohjeet sen välttämiseen. Keskeistä tässä on ensin oman mielen tarkkailun parantaminen ja sen jälkeen mielen hallinta.

Työpaikan tilanteet saavat huomiota omassa kappaleessaan. Kappaleessa esitetään kiintoisa ajatus “uudesta työaikalaista”, jossa vuorokausi on jaettu neljän tunnin jaksoihin, joilla kullakin on eri tavoitteet.

Esimerkiksi työpäivän alku on “virtausjaksoa”, jolloin keskitytään luomaan jotakin uutta. Iltapäivä on “silppujakso”, jossa hoidetaan kertyneitä silpputöitä . Tämän jälkeen onkin “empatiajakson” aika.

Malli kuulostaa järkevältä, mutta haasteelliselta toteuttaa. Harvalla taitaa olla mahdollisuus hallita omaa työpäiväänsä tällä tavoin. Tarvittaisiin koko työpaikkaa koskevia sopimuksia ja toimenpiteitä ja sitten on vielä ulkomaailma (asiakkaat, sidosryhmät), joiden aikataulut pitää ottaa huomioon.

Kirjan lopussa annetaan vielä rautaisannos konkreettisia ohjeita siitä, miten omaa keskittymistä voi turvata ja keskittymiskykyä kehittää.

Erityiskiitoksen voi antaa kirjan monipuolisesta esitystavasta. Hyvä idea on esimerkkihenkilöiden käyttäminen, joiden avulla pohditaan erilaisia älylaitteiden käyttötapoja.

Kaiken kaikkiaan kirja on kompakti parissa illassa luettava konkreettinen opas, jossa aihepiiriin liittyvät asiat esitetään tiiviisti ja ajattelua herättävästi.

Aivot työssä

Tämä kirja keskittyy monipuolisesti nykyaikaiseen työelämään ja sen aivoille aiheuttamaan kuormitukseen ja haasteisiin. Kirja on edellistä laajempi, vajaat 300 sivuinen teos sisältäen tutkimustietoa, haastatteluja ja esimerkkejä.

Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan työntekoa aivojen näkökulmasta ja toisessa näkökulmana on ihmisille parempi työorganisaatio.

Liikkeelle lähdetään metsästäjä-keräilijän aivoista ja kurotetaan kohti nykyajan multitaskaamista avokonttoreissa. Käsitellyksi tulevat aivojen peruskunto ja sen vaaliminen esimerkiksi unen avulla.

Osaamisen osalta käsitellään ajankohtaista asiaa, eli jatkuvaa oppimista. Keskeinen näkökulma on pohtia sitä, minkälaisin edellytyksin työ tukee oppimista.

Niinikään ajankohtaista aihetta, eli työympäristömuutoksia, tarkastellaan monipuolisesti eri näkökulmista. Erilainen työ ja erilaiset ihmiset vaativat erilaisia työympäristöjä.

Kehollisuutta koskevassa kappaleessa pohditaan liikumisen merkitystä aivotoiminnan kannalta. Liikunnan suhteen ollaan maltillisia, pienikin liikunta on hyväksi. Lisäksi kehotetaan uteliaisuuteen ja etsimään itselle sopivia liikuntamuotoja.

Ensimmäinen jakso päättyy hienoilla esimerkeillä kuvattuihin kiteytyksiin siitä, millainen on aivoille hyvä työpäivä.

Toisen jakson teemana on ihmisille parempi työorganisaatio. Näkökulmana on nykyaikainen ajatus siitä, että päätöksiä työyhteisöissä tekevät muutkin kuin esimiehet ja johto.

Jaksossa käsitellään työn muutosta ja keskustelua työn loppumisesta. Päädytään johtopäätöksiin, että työ ei katoa, mutta muuttuu ja ihmisillä on edelleen vahvuuksia, joita koneilla ei ole (monimutkainen ongelmanratkaisu, empatia, luovuus).

Tunteita käsittelevässä jaksossa käsitellään tunteiden merkitystä työyhteisöissä ja toisaalta sitä, miten digitalisaatio ja uudet vuorovaikutuksen välineet vaikuttavat tunteiden välittämiseen ja tulkitsemiseen.

Kompleksisuuden lisääntyminen on yksi ajankohtainen työelämäteema. Kirjassa pohditaan kompleksisuuden merkitystä yksilöille ja yhteisöille. Itseohjautuvuuden vahvuuksia ja haasteita pohditaan, esimerkkinä mm. Stanley McChrystalin kirja Team of Teams (ks. esittelyni tästä).

Empatia saa oman kappaleensa. Empatia korostuu, koska se on olennaista vuorovaikutuksen kannalta. Vuorovaikutustyö taas on työelämän muutoksessa ja “työn katoamisessa” ihmiselle vahvinta aluetta.

Kirjan lopussa pohditaan, minkälainen on älykästä työntekoa mahdollistava organisaatio. Suuntana ovat “litteämmät ja ketterämmät organisaatiot. Kuitenkin hierarikoilla nähdään myös olevan merkittäviä hyötyjä.

Pidin Aivot työssä-kirjasta erittäin paljon. Nykyään tästä tematiikasta on paljon tarjolla erilaisia sisältöjä mediassa ja aiheesta on kirjoitettu monia kirjoja. Tämä kirja tuo kuitenkin keskusteluun paljon uutta, tuoden esiin tutkimustuloksia ja teorioita, eikä yhtään puuduttavalla tavalla!

Erityisen hienoa kirjassa on henkilöiden ja erilaisten elämätilanteiden kautta kerrotut esimerkit, jotka valaisevat aihepiiriä tehokkaasti. Myös haastattelut toimivat hyvin.

Näidenkin kirjojen myötä tietoa aivotyöstä ja aivojen kuormittumisesta nykyisessä elämänmenossa on paljon. Korjausten tekeminen aivoterveyttä tukevaan suuntaan ei kuitenkaan ole helppoa. Siihen vaikuttavat esimerkiksi digitaalisten viestintävälineiden koukuttavuus ja työelämän kiireet.

Kun tietoisuus lisääntyy, kenties yhä useampi kuitenkin pysähtyy kohdallaan miettimään omia toimintapojaan ja muuttaa niitä terveellisempään suuntaan.

Ja kenties sama tapahtuu yhä useammin myös työyhteisöissä ja työpaikoilla. Näin tämän kirjoituksen alussa kuvattuja esimerkkejä löytyy tulevaisuudessa työelämästä yhä enemmän. Tällaisen kehityksen aikaansaamisessa tässä esitellyt kirjat ovat varmastikin merkittävässä roolissa.

Erinomaisia kirjoja molemmat ja myös hienoja esimerkkejä tieteen popularisoinnista. Suosittelen kirjoja erityisesti asiantuntijatyötä tekeville, esimiehille ja johtajille.

Minna Huotilainen ja Mona Moisala 2018. Keskittymiskyvyn elvytysopas. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu.

Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi 2018: Aivot työssä. Kustannosakeyhtiö Otava, Helsinki.

28.4.201928.4.2019

Harvinainen johtaja

Pari viikkoa sitten tapasin erään kokouksen yhteydessä harvinaisen toimitusjohtajatason johtajan. Tämä johtaja otti oma-aloitteisesti esiin, että työterveys- ja työkykyasioilla on taloudellinen ulottuvuutensa: sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet maksavat. Siksi organisaatioiden ylimmän johdon tulisi kiinnittää näihin teemoihin huomiota.

Mikä teki johtajasta harvinaisen? Kokemukseni mukaan se, että organisaation ylin johto tunnistaa ja pitää esillä aktiivisesti esillä näitä teemoja, on harvinaista. Ei tietenkään täysin poikkeuksellista.

Organisaatioiden sisällä työhyvinvointi, työterveys ja työkykyasiat ovat HR:n vastuulla. Perusasetelma on, että se, kuinka strategisesti HR voi näitä asioita edistää, on riippuvaista ylimmän johdon sitoutumisesta asiaan. Konkreettisena osoituksena HR:n strategisesta roolista on pidetty sitä, onko HR-johtaja organisaation johtoryhmässä.

Organisaatioiden ulkopuolella auttajia on monia: työterveyshuolto, eläkevakuuttajat sekä muut asiantuntijaorganisaatiot voivat auttaa organisaatioita johtamaan ja kehittämään työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyviä asioita.

Kumppaneilla on suuri merkitys vaikuttavan toiminnan kannalta, mutta johtamisen ja asioiden vahvan omistajuuden on oltava organisaation sisällä.

Monien eri toimijoiden rooli vain korostaa sen merkitystä, että työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyvät asiat ovat hyvin johdettuja.

Miksi sitten työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyvät asiat eivät ole itsestään selvästi johdon agendalla?

Organisaatioissa monet asiat kilpailevat johdon huomiosta. Kaikki mikä on irrallista ja erillistä, jää helposti paitsioon. Siksi työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyvät mittarit ja analyysit olisi integroitava osaksi johtamisjärjestelmää muiden keskeisten mittareiden tapaan.

Viime aikoina yleistynyt työkykyasioiden taloudellistaminen (esimerkkeinä Terveystalon ja Kevan laskelmat) ovat varmasti lisänneet ylimmän johdon kiinnostusta työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyviin teemoihin omassa organisaatiossa.

Johtajien ymmärryksellä ja sitoutumisella on kuitenkin monta tasoa. Pelkkä muiden tekemisen salliminen alueella tai ylätason sloganin omaksuminen ei vielä johda vaikuttavuuteen ja pysyvään muutokseen.

Syvempi vaikutus kenties saataisiinkin, jos johtamiskoulutuksissa johtajat saisivat rautaisannoksen työhyvinvoinnista, työterveydestä ja työkykyasioista. Samassa yhteydessä johtajat voisivat saada ahaa-elämyksen ja tukea myös oman työhyvinvointinsa tukemiseen.

Toisaalta olennaista on datan ja analytiikan parempi hyödyntäminen. Se mahdollistaa paremmat mittarit sitä kautta työhyvinvoinnin, työterveyden ja työkyvyn mittareiden integroinnin johtamisjärjestelmään. Digitalisaation edetessä tämä osa-alue kehittyy.

Kolmas keskeinen tekijä on HR-johtajan strategisen aseman vahvistaminen organisaatiossa.

Muutaman vuoden takaisen kyselyn mukaan henkilöstöjohtaja on johtoryhmän jäsen 36 prosentissa organisaatioista. Suurimmissa organisaatioissa henkilöstöjohtaja on pääsääntöisesti johtoryhmän jäsen.

Johtamisen trendit ja johtoryhmien kokoonpanot muuttuvat ajassa. Mielenkiintoinen analogia löytyykin rahoitusjohtajan (CFO) aseman kehityksestä. Historiassa rahoitusjohtaja oli “papujen laskija”, joka huolehti back-officessa rahojen riittävyydestä.

Nykyisellään rahoitusjohtajan odotetaan olevan toimitusjohtajan strateginen kumppani ja melko itsestään selvästi johtoryhmän jäsen.

Työn murroksen edetessä henkilöstövoimavarojen johtaminen ja erityisesti osaamisen ennakointi ja johtaminen korostuvat organisaatioissa. On vaikea kuvitella, että organisaatiot onnistuisivat tässä ilman HR:n strategista roolia. Edelläkävijäyritykset jopa yhdistävät HR-näkökulmaa rooleihin, joissa datan ja tekoälyn hyödyntäminen on keskeisessä roolissa.

Uskon, että tulevaisuudessa työhyvinvoinnista, työkyvystä ja työterveydestä puhuvaan johtajaan törmääminen ei ole niin harvinaista kuin nyt.