Pari viikkoa sitten tapasin erään kokouksen yhteydessä harvinaisen toimitusjohtajatason johtajan. Tämä johtaja otti oma-aloitteisesti esiin, että työterveys- ja työkykyasioilla on taloudellinen ulottuvuutensa: sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet maksavat. Siksi organisaatioiden ylimmän johdon tulisi kiinnittää näihin teemoihin huomiota.
Mikä teki johtajasta harvinaisen? Kokemukseni mukaan se, että organisaation ylin johto tunnistaa ja pitää esillä aktiivisesti esillä näitä teemoja, on harvinaista. Ei tietenkään täysin poikkeuksellista.
Organisaatioiden sisällä työhyvinvointi, työterveys ja työkykyasiat ovat HR:n vastuulla. Perusasetelma on, että se, kuinka strategisesti HR voi näitä asioita edistää, on riippuvaista ylimmän johdon sitoutumisesta asiaan. Konkreettisena osoituksena HR:n strategisesta roolista on pidetty sitä, onko HR-johtaja organisaation johtoryhmässä.
Organisaatioiden ulkopuolella auttajia on monia: työterveyshuolto, eläkevakuuttajat sekä muut asiantuntijaorganisaatiot voivat auttaa organisaatioita johtamaan ja kehittämään työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyviä asioita.
Kumppaneilla on suuri merkitys vaikuttavan toiminnan kannalta, mutta johtamisen ja asioiden vahvan omistajuuden on oltava organisaation sisällä.
Monien eri toimijoiden rooli vain korostaa sen merkitystä, että työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyvät asiat ovat hyvin johdettuja.
Miksi sitten työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyvät asiat eivät ole itsestään selvästi johdon agendalla?
Organisaatioissa monet asiat kilpailevat johdon huomiosta. Kaikki mikä on irrallista ja erillistä, jää helposti paitsioon. Siksi työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyvät mittarit ja analyysit olisi integroitava osaksi johtamisjärjestelmää muiden keskeisten mittareiden tapaan.
Viime aikoina yleistynyt työkykyasioiden taloudellistaminen (esimerkkeinä Terveystalon ja Kevan laskelmat) ovat varmasti lisänneet ylimmän johdon kiinnostusta työhyvinvointiin, työterveyteen ja työkykyyn liittyviin teemoihin omassa organisaatiossa.
Johtajien ymmärryksellä ja sitoutumisella on kuitenkin monta tasoa. Pelkkä muiden tekemisen salliminen alueella tai ylätason sloganin omaksuminen ei vielä johda vaikuttavuuteen ja pysyvään muutokseen.
Syvempi vaikutus kenties saataisiinkin, jos johtamiskoulutuksissa johtajat saisivat rautaisannoksen työhyvinvoinnista, työterveydestä ja työkykyasioista. Samassa yhteydessä johtajat voisivat saada ahaa-elämyksen ja tukea myös oman työhyvinvointinsa tukemiseen.
Toisaalta olennaista on datan ja analytiikan parempi hyödyntäminen. Se mahdollistaa paremmat mittarit sitä kautta työhyvinvoinnin, työterveyden ja työkyvyn mittareiden integroinnin johtamisjärjestelmään. Digitalisaation edetessä tämä osa-alue kehittyy.
Kolmas keskeinen tekijä on HR-johtajan strategisen aseman vahvistaminen organisaatiossa.
Muutaman vuoden takaisen kyselyn mukaan henkilöstöjohtaja on johtoryhmän jäsen 36 prosentissa organisaatioista. Suurimmissa organisaatioissa henkilöstöjohtaja on pääsääntöisesti johtoryhmän jäsen.
Johtamisen trendit ja johtoryhmien kokoonpanot muuttuvat ajassa. Mielenkiintoinen analogia löytyykin rahoitusjohtajan (CFO) aseman kehityksestä. Historiassa rahoitusjohtaja oli “papujen laskija”, joka huolehti back-officessa rahojen riittävyydestä.
Nykyisellään rahoitusjohtajan odotetaan olevan toimitusjohtajan strateginen kumppani ja melko itsestään selvästi johtoryhmän jäsen.
Työn murroksen edetessä henkilöstövoimavarojen johtaminen ja erityisesti osaamisen ennakointi ja johtaminen korostuvat organisaatioissa. On vaikea kuvitella, että organisaatiot onnistuisivat tässä ilman HR:n strategista roolia. Edelläkävijäyritykset jopa yhdistävät HR-näkökulmaa rooleihin, joissa datan ja tekoälyn hyödyntäminen on keskeisessä roolissa.
Uskon, että tulevaisuudessa työhyvinvoinnista, työkyvystä ja työterveydestä puhuvaan johtajaan törmääminen ei ole niin harvinaista kuin nyt.