Elämä on osa jääkiekkoa – hyvä kirja rivipelaajista

rivipelaaja

Urheilijoiden elämäkerrat ovat yksi kiinnostukseni kohteista kirjallisuuden saralla. Urheilun maailmasta minua kiinnostavat ennemmin ilmiöt ja tarinat kuin tulokset. Siksipä on esimerkiksi kiinnostavampaa seurata tällä hetkellä Jokereiden mahdollista nousua Liigaan kuin sitä, kuka voittaa mestaruuden. Samoin on kiinnostavaa, kuinka kohtalaisen pienellä budjetilla rakennetut joukkueet menestyvät (SaiPa). Tai kuinka kalliilla rakennettu joukkue on vaikeuksissa (HIFK). Tai kuinka hyvän alun jälkeen sarjanousijan tie käy vaikeaksi (Kiekko-Espoo). Tai kuinka Patrik Laineella peli välillä kulkee, mutta välillä ei.

Sivumennen sanoen on myös kivempaa urheilla itse, kuin seurata urheilua telkkarista. Niinpä en katso edes olympialaisia tai jääkiekon MM-kisoja.

Vaikka en ole itse kiekkoillut lapsuuden kaukalossa Honkajoella lämimistä lukuunottamatta, jääkiekosta olen ollut tietyllä tavalla kiinnostunut aina. Lapsuudessani Pohjois-Satakunnassa SM-liigajoukkueiden kannatus jakautui pääosin Tapparan ja Ässien välille. Itse olin Tapparan kannattaja. Myöhemmin ja pitkään olen sittemmin fanittanut Lukkoa. En muista, koska kävin ensimmäisen kerran katsomassa peliä, mutta sen muistan, kuinka lapsena Luvialta Pohjois-Satakuntaan ajaessamme Porissa oli liikenneruuhkia Isomäen tienoilla, kun Ässien peli oli juuri loppunut.

Luviaan ja Poriin liittyy myös lukemani Riina-Maria Metson kirjoittama kirja Rivipelaaja. Ammattikiekkoilun kulissien takana (Atena 2024). Kirjan idea on kuvata jääkiekon maailmaa “rivipelaajien” näkökulmasta. Suurin osa pelaajista kuuluvat rivipelaajien joukkoon. He eivät ole kaikkein valovoimaisimpia tähtiä, jotka pelaavat maajoukkueissa ja NHL:ssä, mutta ovat osa jääkiekon kovaa kilpailullista maailmaa. He ovat siis hyviä pelaajia, mutta eivät niitä suurimpia tähtiä. He ovat myös jääkiekon ammattilaisia, koska jääkiekon pelaaminen ylimmillä sarjatasoilla on kokopäivätyötä.

No miten kirja liittyy Luviaan ja Poriin? Kirja on rakennettu kolmen pelaajan tarinan varaan. He ovat Marlo Koponen, Jonne Virtanen sekä Pauli Levokari. Levokari on kotoisin Luvialta ja pelasi myös Ässissä. Pelaajien peliurat ovat 2000-luvun alusta, vähän 1990-luvultakin.

Mitä kirjasta jäi mieleen?

Jääkiekko kansallisellakin huipulla on totaalista. Erinomainen kiteytys tästä on kirjassa esitetty sanonta “Elämä on osa jääkiekkoa”. Kaikki pyörii jääkiekon ehdoilla. Tämä tarkoittaa koulunkäynnin jäämistä sivurooliin ja perheen sopeutumista pelaajan arkeen harjoituksineen, peleineen, leireineen. Yksi pelaaja kertoi kirjassa, että ei puhunut vaimolleen pelipäivinä lainkaan, koska piti keskittyä peliin. Näitä hiljaisia pelipäiviä oli uran varrella satoja. Pelaajien joukkueet ja kotipaikat myös vaihtuvat taajaan ja tähän perheiden on sopeuduttava.

Pelaajien työsuhdeturva on olematon. Pesti joukkueessa saattaa loppua silmänräpäyksessä. Suurin huoli pelaajalla on saada peliaikaa ja olla tarpeellinen joukkueelle. Valmentajan valta peluuttamisessa on absoluuttinen ja valmentajilla on usein luottopelaajia, jotka saavat paljon peliaikaa. Kirjassa puhutaan paljon siitä, kuinka valmentaja ei vain pitänyt jostakusta pelaajasta, ja tämä  johti peliajan vähenemiseen ja lopulta potkuihin.

Jääkiekko on kulttuurisesti kaltevalla pohjalla. Pelaajat puhuvat, että vastustajaa on kyllä tarkoitus “satuttaa”, mutta ei “vahingoittaa”. Helposti kuitenkin myös vahingoitetaan, eliniäksi, kuten voi lukea esimerkiksi Tommi Kovasen ja Jenni Rostainin kirjasta Kuolemanlaakso.

Kova peli johtaa vammoihin. Kirjassa esitetään kolmen esimerkkipelaajan osalta pitkät listat erilaisia vammoja, tyypillisesti erilaisia murtumia, eri puolilta kehoa. Aivovammat ovat yksi iso puheenaihe jääkiekossa.

Pelata pitää, vaikka olisi erilaisia vaivoja ja vammoja. Siksi pelataan kipulääkityksen voimalla. Mitä tärkeämpi peli, sen vähemmän isotkaan vammat haittaavat ja lääkitystä vain lisätään.

Peli on kovaa myös henkisesti. Kuormaa lisää epävarmuus peliajasta ja uran jatkumisesta, mutta myös altistuminen arvostelulle. Media voi kirjoittaa ikävästi yksittäisistä pelaajista tai pelaaja voi joutua katsojien pilkkahuutojen kohteeksi. Kirjassa puhutaan myös pelaajien suoranaisesta vainoamisesta ja uhkauksista.

Katsomohuudoista muistan yhden hauskankin tapauksen, kun olin vuosia sitten katsomassa Raumalla kun Helsingin IFK pelasi Lukkoa vastaan. Kentällä oli myös nuori Mikael Granlund, jolle lähelläni istunut katsoja huusi muun muassa ”Granlund, Susta ei koskaan tule mitään!”. Tätä kirjoittaessa Mikael Granlund on suomalaisten NHL-pelaajien kaikkien aikojen tilastossa sijalla 11. Pelattuja NHL-pelejä on 874, tehtyjä maaleja 172 ja syöttöjä 419.

Kilpailullisuuden luoman stressin, voittojen ja häviöiden aiheuttamien tunnemaailman jyrkkien kontrastien sekä julkisuuden paineiden hallintakeinot riistäytyvät helposti käsistä. Niinpä erilaiset riippuvuudet ovat pelaajilla yleisiä. Kirjassa puhutaan alkoholista, lääkkeistä ja peliriippuvuudesta. Tästä puolesta merkittävä kirja on Marko Jantusen kirja (lue arvioni täältä)

Vaikea hetki pelaajan uralla on uran loppu, kun siirrytään pois jäähallin kirkkaista valoista. -Kesä vielä menee, mutta syksyllä tulee yksinäisyys, kun kaikki muut ovat hallilla, sanoo yksi pelaaja.  Uran loppuun on viime aikoina rakennettu koulutuspolkuja ja muuta tukea esimerkiksi alumnitoiminnan muodossa.

Mitä hyvää sitten on tässä maailmassa? Suurimmaksi positiiviseksi asiaksi kirjassa nostetaan jääkiekkomaailman yhteisöllisyys. Pelaajat pitävät yhteyttä ja yhtä uran jälkeenkin.

Kirjassa viitataan jääkiekon uuteen ja vanhaan maailmaan. Uusi maailma on pelaajalle terveellisempi ja turvallisempi. Henkiseen hyvinvointiin ja palautumiseen kiinnitetään enemmän huomiota, päihteiden käyttäminen on vähäisempää ja pelaaminenkin enemmän taitoa ja nopeutta kuin fyysistä runttaamista korostavaa. Tulee sellainen olo, että kirjassa mukana olevat pelaajat ovat tehneet uransa uuden ja vanhan jääkiekon välissä.

Kirjassa kuvatut asiat koskevat Suomessakin kohtalaista määrää urheilijoita, sillä kahdella ylimmällä sarjatasolla pelaavien pelaajien määrä on jo useita satoja.

Kaiken kaikkiaan kirja oli erinomainen urheilun ja jääkiekon maailmasta kiinnostuneille!

Liikunnan vuosi 2021

kemiönsaari

On taas aika vetää yhteen kuluneen vuoden liikunnan määrää ja laatua. Tämä artikkeli jakautuu kahteen osaan. Ensin tarkastellaan liikunnan  määriä lajeittain ja suhteessa aikaisempiin vuosiin. Tämän jälkeen napataan enemmän kiinni harrastuksen elämyksellisestä puolesta.

Määrät suhteessa aikaisempiin vuosiin

Päälajeina kuluneena vuonna ovat tutusti olleet  pyöräily, juoksu, uinti ja kuntosali. Lisäksi mittariin on kertynyt jonkin verran kilometrejä ja tunteja hiihdosta ja kävelystä. Vahvana kontekstitekijänä edellisen vuoden tapaan on ollut korona, jonka aiheuttamat vaikutukset liikuntaharrastuksiin ovat vaihdelleet eri vaiheessa vuotta. Kokonaiskuva liikunnan määrästä vuosina 2018-2021 ilmenee kuviosta 1.

Kuvio 1. Liikuntatuntien määrä kokonaisuudessaan 2018-2021. 

tunnit

Vuosina 2018 ja 2019 liikunnan määrä oli noin 400 tuntia, mutta koronavuosina 2020 ja 2021 määrät ovat kasvaneet. Vuoden 2021 saldo oli yhteensä peräti 537 tuntia, joka todennäköisesti on oma kaikkien aikojen ennätykseni.

Taulukoissa 1 ja 2 tarkastellaan tuntien ja kilometrien kehitystä lajeittain.

Taulukko 1. Kilometrimäärät lajeittain 2018-2021.

2018 2019 2020 2021
Pyöräilyä 3244 4120 3221 6693
Maastopyöräilyä 1187 697 2429 1001
Juoksua 748 803 780 569
Uintia 156 120 50 57
Kävelyä 204 218

Taulukko 2. Tuntimäärät lajeittain 2018-2021.

2018 2019 2020 2021
Pyöräilyä 129 169 138 295
Maastopyöräilyä 64 37 134 56
Juoksua 79 85 84 62
Uintia 56 43 19 23
Kuntosalia 55 34 30 32
Kävelyä 43 45

Erityisesti pyöräily on lajina kontribuoinut kokonaistuntimäärään merkittävästi. Pyöräilyn rivi käsittää maantiepyöräilyn ja graveloinnin sekä myös trainerilla ajetut kilometrit. Kokonaisuudessaan pyörän päällä on tullut  vietettyä 349 tuntia ja kilometrejä on kertynyt yhteensä 7694. Merkittävä tekijä pyöräilyn osalta on ollut se, että uuden pyörän myötä gravel-maailma on avautunut aivan uudella tavalla ja sorareiteiltä on tullut paljon tunteja ja kilometrejä.

Mitä muihin lajeihin tulee, juoksun osalta vuosi oli hieman alavireinen ja kilometrien määrä laski edelliseen vuoteen verrattuna. Jouduin jossakin vaiheessa kevättä pitämään vähän taukoa orastavien jalkavaivojen vuoksi ja se näkyy kokonaismäärässä.

Uintia haittasi korona. Halli oli alkuvuonna kiinni ja uimakausi alkoi vasta ulkona. Syksyllä pääsin mukavasti halliuintiin takaisin kiinni, mutta halli meni taas kiinni loppuvuonna. Kisoissa vähäinen uintitreeni näkyi hidastuneena vauhtina.

Kuntosalin osalta vuosi oli hyvin samantyyppinen vuoden 2020 kanssa. Koronan vuoksi sali on ollut osan vuotta kiinni ja sitten taas auki.

Kävely on ollut mukava lisä liikuntaan tänäkin vuonna. Kilometrejä kertyi rahtusen verran enemmän kuin edellisenä vuonna. Jonkin verran on tehty Karjaan perusmaastojen lisäksi kävelylenkkejä Uudenmaan ulkoilualueilla.

Vuoden liikunnallisia kohokohtia ja erityispiirteitä

Vuoteen mahtui kaksi kilpailua, triathlonin puolimatkan Ironman 70.3 Finland. Lahdessa alkukesästä ja täysmatka Ironman Finland Kuopio-Tahko elokuussa. Kisaraportit tässä ja tässä. Kisoista ei ole juurikaan muuta kommentoitavaa kuin, että oli kiva oli laittaa lappu rintaan ja että kisat olivat melko rankat. Vaikka treeniä on tullut runsaasti, se on tapahtunut melko paljon ns. mukavuusalueella, eli kehittävät treenit ovat olleet melko vähissä. Lisäksi uinti on selvästi kärsinyt koronaolosuhteista.

kohtimaalia

Ennenkaikkea (pyöräily)vuosi on ollut hyvä uusien reittien ja toisaalta yhteisöllisten ulottuvuuksien näkökulmasta.

Hain aktiivisesti uusia reittejä erityisesti gravelissa. Näissä merkeissä suuntasin erityisesti rannikkokohteisiin, kuten Kemiönsaarelle, Bromarviin, Särkisaloon ja lähireiteille Raaseporiin. Näin paljon uusia hienoja maisemia ja tunnistin uusia reittejä jatkossa hyödynnettäväksi.

Alla olevissa heatmapeissa kokonaiskuvaa vuoden pyöräilystä (ensimmäisessä kuvassa näkyy myös Tahkon kisat, sekä pyöräilyt Lahdessa ja Porvoon suunnalla. Toisessa kuvassa tarkennus Länsi-Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen).

heatmap1

heatmap2

En pyöräillyt pelkästään yksin. Vaimon kanssa tehtiin paljonkin lenkkejä Raaseporin seudulla eväillä, kahvitauoilla tai ilman.

together

Kauden alun kurakeleillä ajeltiin Oittaa-Raasepori Cycling Teamin kanssa lenkki ympäri ”Pohjanlahden”. Sittemmin tämä klubi ei enää kokonaisuudessaan tehnyt lenkkejä, mutta pienemmissä porukoissa kilometrejä kertyi kyllä. Eräänä hyvänä esimerkkinä tapahtuma, jossa mentiin junalla Hankoon ja sieltä gravel-reittejä takaisin.

oittaacycling

Muutamia lenkkejä tehtiin Varma Riders-porukassa. Tapahtumapaikkoina oli Raasepori, Perniö-Kemiönsaari sekä Itä-Uusimaa aina Porvooseen saakka. Näillä lenkeillä vaaditiin eniten watteja ja lisäksi tuli hienoja elämyksiä uusien reittien ja nähtävyyksien myötä. Myös pyöräilykulttuurin taso (keskustelu varusteista jne.) oli korkea tässä porukassa.   

bromarv

pernio2

eastride

perniö

porvoo

Pyöräily digitalisoituu  ja erilaiset applikaatiot tuovat uusia näkökulmia pyöräilyyn. Ilman Wandrer-palvelua ja appia en tietäisi, kuinka monta prosenttia Raaseporin tieverkostosta olen pyörällä peittänyt (noin 18 %). Zwift-virtuaalinen ajamisympäristö on päivittynyt uusilla ominaisuuksilla. Lisäksi Kickr Core-älytraineri on tuonut traineriharjoitteluun uusia ulottuvuuksia. Ilman Stravaa lenkkeily olisi paljon tylsempää myös.

zwift

Vuoden aikana koin kaksi New Bike Day:tä. Keväällä päivitin triathlonpyörän Canyon Speedmax 8.0:aan ja kesällä onnistuin hankkimaan kireästä markkinatilanteesta huolimatta Canyon Grail 8.0:n.  Kalusto on tällä hetkellä hyvässä kunnossa, joskin maantiepyörä kaipaisi päivitystä.

speedmax

grail

Vuoden aikana pyöräilyn infrastruktuuri kehittyi Raaseporissa merkittävästi kun pyörätie Karjaalta Tammisaareen valmistui ensimmäisen vaiheen osalta (ks. lisätietoa tästä). Tie on uskomattoman hieno ja sen avulla voi välttää ruuhkaisella ja vaarallisella 25-tiellä ajamisen. Pyöräilyreitin loppuosa valmistuu ensi vuonna. Muistan, kuinka eräässä sosiaalisen median yhteisössä pyörätien luonnehdittiin olevan ”parasta mitä Raaseporin kaupunki on koskaan kuntalaisille tarjonnut”. Uusi pyörätie täydentää hienosti Raaseporin luonnostaan mainioita pyöräilymahdollisuuksia (ks. Raaseporin pyöräilyn edistämissuunnitelma).

Katse seuraavaan vuoteen

Vuonna 2022 en tavoittele tuntien tai kilometrien lisäystä, satsausta on hyvä laittaa enemmän laatuun sekä elämysten että treenin mielessä.

Kisojen osalta tilanne on todennäköisesti sama kuin tänä vuonna: Lahti ja Tahko. Hieman mietin, josko olisi ollut ulkomaankisan aika, mutta yhtäältä reissaamisen rasitukset eivät houkuttele ja toisaalta korona saattaa aiheuttaa yllätyksiä kisajärjestelyihin myös vuonna 2022.

Uusia reittejä täytyy yrittää keksiä ja porukkalenkkejä tehdä.

Kaikessa liikkumisessa hyvä pitää varovaisuus ja kohtuus, jotta harrastuksiin ei tulisi mitään taukoja haavereista tai loukkaantumisista johtuen. Tästä näkökulmasta kulunut vuosi on ollut tosi hyvä. Todennäköisesti hyvä liikuntavuosi tulossa myös vuonna 2022!

Ironman Finland Kuopio-Tahko 2021

mitalit

Täysmatkan mitalit Tallinnasta, Kööpenhaminasta ja Tahkolta.

14.8.2021 järjestettiin Tahkolla Suomen ensimmäinen Ironman-brändin alla toteutettu täysmatkan Triathlonkisa (uinti 3.8 km, pyöräily 180 km, juoksu 42.195 km). Kisa piti järjestää jo viime vuonna, mutta koronan vuoksi se jouduttiin perumaan.

Omalta kohdaltani lähtökohdat kisaan olivat suhteellisen hyvät. Toki korona esti uintiharjoittelun hallissa, järvessä tuli uitua ennen kisaa vain noin 30 km. Pyöräilyä oli kasassa 4600 kilometriä ja juoksua vajaat 400 kilometria. Juoksuharjoittelua pohjevaivat haittasivat kesän aikana. Kisana alla oli Lahden puolimatka (ks. raportti tästä).

Kyseessä oli kohdallani kolmas täysmatka, aikaisemmat ”täpärit” olen tehnyt vuonna 2018 Tallinnassa ja vuonna 2019 Kööpenhaminassa. Lisäksi olen tehnyt puolimatkan kisan Lahdessa kolme kertaa ja muutaman perusmatkan kisan.

Matkustin Tahkolle torstaina, kävin rekisteröitymässä ja hamstrasin hieman ruokatarvikkeita. Perjantaina tein täyden työpäivän Teamsissa ja kävin viemässä pyörän ja muut varusteet vaihtopaikalle.

ostokset

Aina sitä jotakin pientä matkamuistoa tarttuu mukaan.

syväri

Syvärin vesi kutsuvana, poijut häämöttävät edessä.

vaihtopaikalla

Vaihtoalueella maskin käyttö oli pakollista. 

Kilpailupäivä 

Heräsin kilpailupäivän aamuna 5.30. Sen verran kilpailu jännitti, että nukkuminen oli melko heikkoa, mutta se on hyvin tavallista. Majoitus oli hienosti lähellä vaihtopaikkaa, jossa kävin aamulla vielä tarkistamassa, että pyörän renkaissa oli paineet tallella ja muut suoritukseen tarvittavat välineet pusseissa.

Sitten kävelin uinnin lähtöpaikalle, jonne alkoi kerääntyä kilpailijoita. Paikalla oli Kaisa Sali, joka myöhemmin oli sekä pyörä- että juoksureitin varrella kannustamassa kilpailijoita. Minäkin sain yksilöllistä ohjeistusta juoksun aikana.

Tunnelma tiivistyi ja ensin oli vuorossa pro-naisten startti. Ennen lähtöä soitettiin Maamme-laulu ja toisena keskeisenä musiikillisena elementtinä oli Daruden Sandstorm.

”Great triathlon-ambassador” Alexander Stubb piti lyhyen puheen in english, jossa kehotti kaikkia olemaan kiitollinen vapaaehtoistyöntekijöille ja vastuuhenkilöille, jotka tekivät kisan mahdolliseksi. Niinikään hän kiinnitti huomiota siihen, että paikalla oli niin monia eri kansallisuuksia edustavia kilpailijoita. Myöhemmin luin, että osallistujista peräti 45 % oli ei-suomalaisia, eli tosi hyvin oli kisoihin päästy rajoituksista huolimatta.

Pro-naisten startin jälkeen kävin kokeilemassa vettä ja aloin ryhmittyä rolling startiin. Jonossa vähän kyseltiin toisiltamme minkälainen uintiaika olisi todennäköinen. Sanoin tähtäävänä 1.20-1,30 välille, joka sitten pitkin paikkansa.

Kisoissa on yleisesti ottaen kaksi erityisen hienoa hetkeä, startin tunnelma ja toisaalta maaliin tulo.  Lähdön tunnelma oli Tahkolla priimaa.

Uinti

uinti

Tässä noustaan uinnista, olen tässä kolmen ryhmässä vasemmalla punasävyisessä märkäpuvussa.

Vesi oli noin 20 asteista. Rata oli hyvin suoraviivainen. Oli helppo suunnistaa ja poijut näkyivät koko ajan hyvin. Uidessa oli väljää, vain pieniä kosketuksia tuli, kun jotkut kilpailijat hieman ”risteilivät”.

Suora kääntöpoijulle oli kohtuullisen pitkä. Oli hienoa uida aamuauringon paisteessa (oli oikea valinta ottaa tummennetut lasit uintiin), vesi tuntui mukavan lämpimältä ja myös raikkaalta. Kääntöpaikan jälkeen pieni pätkä ja kääntö takaisin pitkälle suoralle kohti maalia.

Uinnin keskellä piti osua Tahkonsillan aukkoon ja siitä sitten alkoikin jo Ironman-kaari näkymään. Uinti sujui ihan hyvin, mutta vauhti oli hitaampaa kuin esimerkiksi Kööpenhaminassa 2 vuotta sitten. Kello pysähtyi aikaan 1.24 ja uintivauhti oli 2.14/100 m. Tämä oli hieman hitaampaa vauhtia kuin Lahdessa, mutta ihan hyvää tahtia tämän vuoden uintivauhdiksi.

tahko_uinti

Uinnin selkeä reitti. Kello ei ihan pysähtynyt rannassa.

Pyöräily 

pyöräily

Pyöräilyssä reitti ajettiin kahteen kertaan. Ensin ajettiin Tahkolta Varpaisjärven kautta Siilinjärven suuntaan ja sitten takaisin. Reitti oli ihan kohtuullisen mäkinen ja Siilinjärven suuntaan ajettaessa vastatuuli oli merkittävää.

Keskivauhti heilui kolmenkympin tuntumassa ensimmäisen kierroksen, toisella kierroksella vauhti laski hieman. Pyöräilyssä muita kilpailijoita oli koko ajan lähellä ja vastaan tulemassa. Tein ohituksia tulin ohitetuksi. Kuten tavallista, osa kilpailijoista teki pumppaavaa liikettä ja menivät välillä ohi ja jäivät sitten taas jälkeen.

Pyöräilyssä otin Nosht vauhtikarkkeja suunnitelman mukaan. Olen harkoissa pitänyt vauhtikarkeista todella paljon, mutta kyllä ne tässä pidemmässä vedossa alkoivat jo hieman tuntumaan tylsiltä. Lopussa etukäteissuunnitelmani energian suhteen alkoi kenties hieman lipsumaan ja kyllähän se sitten juoksussa kostautui.

Huoltopisteitä oli sopivalla tavalla ja olen oppinut pelaamaan järjestäjien juomapulloilla järkevästi kisojen aikana.

Lopussa raskas reitti alkoi jo painamaan ja kelikin muuttui synkemmäksi. Vaikka asvaltti oli märkä paikka paikoin, en saanut sadetta niskaani pyöräilyosuudella.

Pyöräilyn aika 6.17 ja keskivauhti 28.7.

tahko_pyorä

Pyöräilyn reitti. Tämä ajettiin kaksi kertaa.

Juoksu

Juoksu oli selviytymistä etenkin alussa. Juoksuun lähtiessä oli energiaton olo ja eteneminen oli tosi vaikeaa. Ensimmäisen kierroksen aikana kone kuitenkin käynnistyi pikkuhiljaa sitä mukaa kun sain cocista sisään. Reseptini oli juoda huoltopisteillä kaksi mukia cokista ja muki vettä.

Nimenomaan energiasta oli pulaa, katselin että sykkeet oliva tosi matalat, sellaiset 130-140.

Juoksun ensimmäisellä kierroksella ropsahti rankasti vettäjä. Se ei mitenkään menoa haitannut, juoksukengät nyt tietysti kastuivat ja pientä hiertymää alkoi kehittyä jalkoihin.

Alkukankeuden jälkeen juoksu alkoi sujua ihan kohtalaisesti. Lopussa jalat alkoivat taas olla tyhjät ja eteneminen muuttui yhä enemmän hiipimiseksi.

Juoksun reitti oli mukavan monipuolinen Tahkonsiltoineen. Huoltopisteitä oli runsaasti. Mäkiäkin oli, pienikin ylämäki on kyllä merkittävä kun täysmatkaa mennään. Toisaalta reitillä oli kuitenkin tasaisia ja alaspäin viettäviä pätkiä, joissa väsyneenä eteenpäin rullaaminen oli mahdollista.

Yleisöä ja kannustusta oli mukavasti vaihtelevasta kelistä huolimatta. TriathlonSuomen seurakaverit nostivat peukkuja tsemppasivat muutenkin.

Maratonin aika 5.14 ja vauhti 7.30 eli hidasta oli tällä kertaa.

tahko_juoksu

Juoksun reitti. Tämä juostiin 4 kertaa.

kohtimaalia

Tässä ollaan viimeistä kertaa Tahkonsillalla maaliin tulossa. 

maaliin2

Loppusuoran punainen matto.

Kaiken kaikkiaan kisasuoritus voidaan tiivistää näin:

  • uinti oli vähän hidas mutta ei kohtuuttoman huono
  • hyvä kun oli ”mekaanista onnea”, eli renkaat pysyivät ehjinä eikä muitakaan haavereita tullut
  • pyöräily oli raskaalla reitillä kunnon mukainen
  • juoksussa haasteena energia ja vauhti hidasta

Tästä on taas hyvä lähteä toteuttamaan vapaamuotoisempia liikuntaharrastuksia syksyn aikana. Pikku hiljaa ajatukset kääntyvät myös seuraavan vuoden Ironman-mahdollisuuksien suuntaan.

Alla kuviossa 1 vielä kolmen täysmatkan eri lajien ajat vertailussa. Kiintoisasti uintiajat ovat aika hyvin kasassa. Kööpenhaminan uinti oli kyllä tosi hyvä. Virossa 2018 uinti oli todella monimutkaisella reitillä kylmässä vedessä. Pyöräilyssä Tahkon reitti oli kovin, Tallinnan ja Kööpenhaminan ajat olivat hyvin lähellä toisiaan. Juoksussa Kööpenhaminan suoritus selvästi paras.

Kaiken kaikkiaan on selvää, että Kööpenhaminan kisa oli kolmesta kisasta paras veto ja kunto silloin kovimmillaan. Aina on hyvä asettaa tavoitteet eteenpäin ja pyrkiä parempaaan kuntoon ”ens kauella”!

Kuvio 1. Eri lajeihin käytettyjen aikojen vertailu kolmessa eri kisassa.

kisojen vertailu

Mutta onhan se ”hyvää peruskuntoa”, että pystyy täysmatkan suorittamaan. Olen tosi tyytyväinen, että haasteista (korona, olkapää, pohkeet) huolimatta sain itseni täysmatkan kuntoon.

Mutta Tahkon kisasta vielä. Tahkon puitteet kisajärjestelyille olivat kyllä todella hienot.  Järvi on hieno ja vaihtoalueen saa hienosti rauhalliseen selkeään paikkaan. Asvaltiltaan hyväkuntoiset tiet suomalaisessa metsä/maaseutumaisemassa antavat pyöräilylle hienot puitteet. Juoksussa monipuolista reittiä ja kauniita maisemia (golfkentän ympäristö).

Ulkomaalaisille elämyksiä triathlon-kisoista hakeville on siis hienot puitteet tarjolla. Tahkon kisa on pohjoisin kisa Ironmanin kilpailukalenterissa. Ja ensi vuonna kisa järjestetään taas!

Itse pohdiskelen mihin sitä suuntaisi täysmatkalle ensi vuonna. Jos rajoitukset sallivat, jokin lyhyen lennon päässä oleva kisa Euroopassa voisi olla mahdollinen.

Lämmin kiitos vapaaehtoisille ja järjestelyistä vastaavalle tiimille onnistuneista kisoista Tahkolla.

Triathlonia koronan aikaan – Ironman Lahti 70.3 2021

podium

Korona on luonut myös urheilulle poikkeusolot. Triathlonissa harjoittelumahdollisuudet ovat olleet rajatumpia, kun uimahallit ja salit ovat olleet kiinni. Vuonna 2020 kilpailut pääsääntöisesti peruttiin. Tänä vuonna ollaan sitten jo päästy erikoisjärjestelyillä kilpailemaan. Tässä kirjoituksessa kerrotaan alkuvuoden harjoittelusta ja Lahden puolimatkan kisoista.

Harjoittelu ja vammat 

Tammisaaren uimahalli on ollut koko alkuvuoden kiinni, joten hallissa uintikilometrejä on kertynyt nolla. Järvivesien lämmettyä olen sitten uinut avovedessä. Ennen Lahden kisaa mittarissa oli uintia vaatimattomat 7 tuntia ja noin 18 kilometria. Harjoituksissa uinti tuntui sinällään hyvältä, mutta vauhti on jonkin verran hidastunut.

Kuntosalilla on Karjaalla ollut mahdollista käydä turvallisuusohjeita noudattaen melko hyvin alkuvuoden aikana. Olin kuitenkin salilta pois omaehtoisesti keväällä. Kuntosaliharjoittelun määrä tänä vuonna 12 tuntia.

Juoksua on kasassa vähän, eli noin 300 kilometriä ja 32 tuntia. Juoksu alkoi kulkemaan jo paremmin, kunnes pohkeeseen iski pari viikkoa sitten kiusallinen rasitusvamma ja siirryin pitämään juoksutaukoa Lahden kisaan saakka.

Toinen vaiva on ilmeisesti etätyön huonon ergonomian aiheuttama olkapääkipu vasemmassa olkapäässä ja käsivarressa. Uinti on kivusta huolimatta mahdollista, mutta veto vasemmalla kädellä on kenties hieman voimaton. Lisäksi olkapää kipuilee aika vahvasti aeroasennossa pyöräilyssä.

Harjoittelu on painottunut pyöräilyyn, joskin merkittävä osa pyöräilyä on ollut elämyksellistä gravel-henkistä lenkkeilyä, eikä hampaat irvessä FTP-arvojen parantelua. Talven aikana pyöräilykausi alkoi jo vahvalla Zwift-treenillä. Pyöräilykilometrejä on yhteensä 3572 ja tunteja 160.

Pyöräilykalusto on myös uudistunut, kun vanha Felt korvautui Canyon Speedmax 8.0 Discillä. Gravel-lenkit taittuvat nykyisellään uudella Canyon Grail 8.0-pyörällä.

nbd

New bike day: Canyon Speedmax 8.0 Disc.

grail

Gravel-pyörä Grail 8.0

Kaiken kaikkiaan asetelmat Lahden kisaan olivat siis sellaiset, että uinnista oli odotettavissa hieman hitaampi veto, pyöräilyn piti olla suhtkoht normaalitasolla ja juoksun osalta olisi jännitettävänä miten pohje kestää.

Kisajärjestelyt

Kisoissa noudatettiin koronatilanteen vuoksi muun muassa seuraavanlaisia: turvajärjestelyjä: ulkomaalaisilta kilpailijoilta edellytettiin negatiivista testitulosta, rekisteröintiin varattiin etukäteen oma aikaslotti, maskeja käytettiin, kilpailuinfo oli virtuaalinen ja lähtöaikoja ryhmiteltiin odotetun uintiajan mukaan. Järjestelyt toimivat todella hyvin ja etukäteisinformaatiota oli hyvin tarjolla.

maski

Kilpailukeskuksessa käytettiin maskia.

pyörä

Pyörä valmiina vaihtopaikalla.

rekat

Ironman sirkus.

uinti_portti

Tästä tullaan ylös uintiosuudelta.

Kilpailu

Koronan vuoksi tehtyjen erityisjärjestelyjen lisäksi kilpailua leimasi helle. Ilman lämpötila huiteli 28-29 asteessa. Veden virallinen lämpötila taisi olla 22-23 astetta.

Uinti 

uinti

Minä oikealla.

Lämpötilan vuoksi märkäpuvun pukemista kannatti viivyttää viimeiseen saakka. Kävin kokeilemassa vettä ennen lähtöalueelle menemistä ja lämmintähän se oli.

Lähdössä ja vedessä oli tosi väljää. Suunnistaminen oli helppoa, aallokko oli pientä ja näkyvyys poijuille tosi hyvä. Muutaman kerran toinen kilpailija sahasi reitilleni, mutta mitään suurempaa kahinaa ei ollut edes käännöksissä.

Uintiosuus oli lämpimässä vedessä ja kirkkaassa auringonpaisteessa jopa miellyttävä. Uintiaika oli odotusten mukaisesti pari minuuttia kahden vuoden takaista huonompi.

Pyöräily

pyörä_1

Asvaltin laatu vaihteli pyöräilyreitillä.

Pyöräilyn reitti on Lahdessa monipuolinen. Mäkiäkin löytyy ja reitti kulkee kahden taajaman läpi (Hollola ja Kärkölä). Mäistä merkittävin on Messilän mäki, joka lasketellaan mennessä alas ja tullessa se tunkataan vastaavasti ylös.

Pyöräily sujui ihan hyvin. Vaihdoin juomapullon joka huoltopisteessä ja neste tuntui riittävän hyvin. Geeliä oli pullossa mukana, lisäksi otin huoltopisteiltä geeliä (en tykännyt) ja energiapatukkaa.

Pyöräosuudella oli mukavasti kisafiilistä. Kannustusta tuli pihapiireistä, koko ajan oli muita pyöräilijöitä ympärillä ja ohituksia tapahtui.

Olkapääkipu alkoi jossakin vaiheessa haittaamaan merkittävästi aeroasennossa ajamista ja jouduin ajamaan sarvista. Tämä ei luonnollisestikaan ollut optimaalista kisavauhdin kannalta.

Vauhti oli sellaista odotettua noin 30 km/h vauhtia.

Juoksu

maaliin2

Tässä tulossa maaliin.

Juoksussa etukäteen jänskätti pohkeen kunto. Olin ollut pari viikkoa juoksematta sitä säästellen. Aluksi kuitenkin suurin huoli juoksussa oli epämääräinen olo vatsassa nesteen ja geelin jäädessä sinne pyörimään. Energiataso oli matalalla ja juokseminen oli tosi vaikeaa.

Siirryin juomapuolella cokikseen ja veteen ja olo alkoi olla parempi. Vesisuihkut huoltopisteillä viilensivät mukavasti.

Hieman ennen puoltamatkaa pohje alkoi ilmoitella itsestään. Matkan edetessä kipu yltyi, mutta ei muodostunut show-stopperiksi.

Heikoilla energiatasoilla ja kipeällä jalalla hiivin juoksuosuuden loppuun ja pääsin maaliin.

Juoksussa oli hyvä tunnelma, yleisöä oli mukavasti paikalla ja ihmiset kannustivat radan varrelta tai kotiparvekkeelta käsin kilpailijoita.

TriathlonSuomen seurakaverit tsemppasivat toisiaan, tätä tapahtui jo pyöräosuudella mukavasti.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan kisaviikonloppu oli hieno. Järjestelyt toimivat ja kisapaikalla oli hyvä tunnelma. Oma suoritus oli melko odotusten mukainen, helle toi lisävaikeutta ja vammat realisoituivat.

Kokonaissaldo triathlonin pidemmissä matkoissa on nyt sellainen, että takana on kaksi täysmatkaa (Tallinna 2018 ja Kööpenhamina 2019) ja kolme puolimatkaa (kaikki Lahdessa, 2018, 2019 ja 2021). Lisäksi on muutama lyhyempi kisa.

Elokuun puolivälissä olisi Tahkon täysmatka. Vaikka tiettyjä fyysisiä haasteita onkin, on Tahkolle tietenkin aivan pakko mennä. Lahden kisan palauttelun jälkeen on muutama hyvä treeniviikko edessä ja on mahdollista harjoitella täysipainoisesti uintia, pyöräilyä ja salillakin voi käydä. Juoksua on edelleen syytä pitää säästöliekillä.

Alex Fergusonin menestys

ferguson

Alex Ferguson on yksi aikamme suurista jalkapallovalmentajista. Pelaajauransa jälkeen skotlantilainen Ferguson valmensi ensin menestyksekkäästi Aberdeeniä ja sen jälkeen Manchester Unitedia peräti 27 vuoden ajan. Tuona aikana United voitti Englannin Valioliigan 13 kertaa, FA cupin viisi kertaa ja Mestareiden liigan kaksi kertaa.

Ferguson on kirjoittanut useita kirjoja. Tässä käsiteltävä vuonna 2015 julkaistu kirja Menestys – Mitä ManU ja elämä ovat minulle opettaneet, on johtamiskirjojen genreen kirjoitettu kirja.

Kirjassa pohditaan johtamista huippujalkapallon kontekstissa. Kirjan sivuilla vilisevät sellaiset huippujalkapallon nimet ja ManU:n ikonit kuten Cristiano Ronaldo, David Beckham, Wayne Rooney, Eric Cantona, Ryan Giggs, Edwin van der Sar, Peter Schmeichel. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Kirjan otsikot ovat johtamiskirjoista tutun oloisia, kuten ”Tule sellaiseksi kuin olet”, ”Nälän tunnistaminen”, ”Palasten kokoaminen”, ”Sitouttaminen”, ”Vaatimusten asettaminen”, ”Ihmisten arviointi”  ja ”Kommunikointi”.

Mitä johtamiseen tulee, opit ovat lopulta yksinkertaisia ja perinteisiä. Fergusonin johtaminen perustuu huolelliseen taustatyöhön, tiimin tuntemiseen, korkeaan vaatimustasoon ja selkeään viestimiseen. Joiltakin osin minulle tuli mieleeen kirjasta Matti Alahuhdan kirja.

Fergusonin ajuri urallaan oli äärimmäinen kunnianhimo ja voittamisen tahto. Se tosin lienee selvää tällä tasolla. Hän oli niitä johtajia, jotka nukkuivat vähän ja tekivät paljon töitä. Harrastukset liittyivät hevosurheiluun, viineihin sekä kirjallisuuteen (diktaattorien elämäkerrat sekä JFK suosikkiteemoina).

Fergusonin johtamisessa oli pehmeyttä ja ihmistuntemusta, jota tarvittiin persoonallisten ja taiteilijasieluisten maailmantähtien kanssa. Kovuutta edusti se, että niskoittelijat ja tiimihengen rikkojat saivat lähteä seurasta välittömästi.

Johtajan skaalan käyttöä edusti se, että häviön jälkeen Ferguson oli palautteissaan varovainen, koska hän ei halunnut vaurioittaa lisää joukkueen kolauksen saanutta itseluottamusta. 

Henkilökohtaiset keskustelut pelaajien kanssa olivat tärkeitä johtamisen välineitä. Ennen peliä joukkueelle pidettiin puhe. Peleissä valmentajan työkaluja ovat kokoonpanot ja vaihdot.

Ferguson oli valmentajana myös ehdoton auktoriteetti ja piti etäisyyttä joukkueeseen: ”Valmentaja ei ole yksi pojista”.

Tähän ehdottomuuteen yhdistyi empaattisuus, jonka ilmentymänä Ferguson muistelee lämmöllä ja kunnioituksella avainpelaajiaan. Erityisen lämmöllä hän muistelee pelaajia, joiden kasvua ja kehittymistä hän seurasi pidempään.

Toisinaan valmentajalta paloi kuitenkin pinna ja epäonnistunut pelaaja sai kuulla kunniansa muiden edessä. Kirjassa kerrotaan tapauksesta, jossa Ferguson tehosti viestiään potkaisemalla lattialla olevaa jalkapallokenkää, joka osui David Beckhamia päähän. Raivokohtauksia ei tämän enempää kirjassa luetella, mutta näitä tarinoita löytyy verkosta helposti.

Kirjan kiehtovuus johtuu pitkälti siitä, että sijoittuu huippujalkapallon maailmaan. Kirja avaa joukkueiden dynamiikkaa ja huolia. Valmentajan ympärillä on tiimi, jossa on erilaisia avainrooleja. Seuran omistajat ovat keskeisessä roolissa määrittämässä resursseja.

Kirja on muistutus työn tekemisen tärkeydestä ja kilpailun kovuudesta. Parhaista parhaat pelaajat ovat harjoitelleet uransa aikana tolkuttomasti. Ronaldo ja kumppanit jäivät Unitedissa normiharjoitusten jälkeen harjoittelemaan vapareita. Huippujoukkueisiin päässeet pelaajat ovat valikoituneet valtavasta massasta pelaajia.

Voittavan tiimin rakentaminen on avainasioita. Pelaajia ostetaan ja myydään miljoonilla punnilla globaaleilla pelaajamarkkinoilla.

Kirja on myös kuvaus huippujalkapallosta kansainvälisenä bisneksenä. Miljardöörien kiinnostuessa joukkueiden omistamisesta pelaajien palkat ja siirtosummat nousivat pilviin. Myös valmentajat pääsivät tähän nosteeseen, sillä Fergusonin linja oli, että valmentajan palkka ei voi olla pienempi kuin parhaiden pelaajien palkka joukkueessa.

Viihteellistyminen oli toinen vahvistunut linja. Fergusonia harmitti kun eräiden pelaajien aikaa kului oman henkilöbrändin luomiseen ja ylläpitämiseen. Näin kävi esimerkiksi David Beckhamilla.

Kirjassa on hyvä ja laaja loppuluku, jossa huippujalkapallojoukkueen johtamista pohditaan suhteessa muiden tämän ajan huippubrändien johtamiseen.

Kirjasta tulee selväksi myös se, että huippujalkapallo on miesten maailma. Kirjassa ainoa nimeltä mainittu nainen taitaa olla vaimo Cathy.

Kaiken kaikkiaan kirja on peruskirja johtamisesta sijoitettuna mielenkiintoiseen ja hohdokkaaseen huippu-urheilun kontekstiin.

Alex Ferguson ja Michael Moritz (2016): Menestys – Mitä ManU ja elämä ovat minulle opettaneet. Minerva kustannus. 

Minna Kauppi – Suunta/Vaisto


kauppi

Vaikka Suomesta löytyy menestyneitä suunnistajia ja suunnistuksen maailmanmestareita eri vuosikymmeniltä, Minna Kauppia voidaan pitää Suomen kaikkien aikojen parhaana suunnistajana.

Hän saavutti urallaan yhdeksän maailmanmestaruutta, joista neljä henkilökohtaisella matkalla ja viisi viestistä. Lisäksi hän saavutti kahdeksan himmeämpää mitalia MM-tasolta. EM-tasolta palkintokaapissa on kaksi kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia. Hän myös voitti Asikkalan Raikkaan joukkueessa Venlojen viestin vuonna 2007 Lapualla.

Kauppi on yksi Suomen näkyvimpiä 2000-luvun urheilijoita. Urheilullisen menestyksen lisäksi Kaupin ura nosti merkittävästi suunnistuksen profiilia Suomessa. Näkyvänä julkisuuden henkilönä Kauppi vaikutti myös urheilijakuvaan Suomessa. Siksi huhtikuussa 2020 julkaistu kirja on erityisen kiinnostava.

Kaupin urheilu-uran alku on perhekeskeinen, lapsuuden perheessä satsattiin urheiluun aikana ja taloudellisina resursseina. Suunnistuksen sijaan aluksi lajina oli erityisesti hiihto.

Lapsuudesta ja nuoruudesta on tarpeen mainita lukion päättötodistuksen keskiarvo 9,8. Myöhemmin gradun tekeminen sujuu vaivattomasti: ”Gradussa tuntui riittävän sujuva kirjoittaminen”.

Westend-kirjan hiljattain lukeneena panin merkille, että kirjassa nostetaan esiin 1990-luvun lama ja sen aiheuttamat vaikutukset asuntovelkaisten perheiden elämään.

Kirja kertoo huippu-urheilijan elämästä. Urheilullinen puoli näkyi uran aikana ulos, mutta taustalla oli isoja haasteita, jotka vaikuttivat harjoitteluun ja kilpailemiseen.

Haasteet liittyivät omiin sairauksiin ja vammoihiin sekä huoleen läheisistä. Kun kaikki tämä tehdään kirjassa näkyväksi, on jopa pieni ihme, että Kauppi saavutti urallaan niin paljon.

Urheilijana Kauppi oli itsenäinen, hänellä ei varsinaisesti ollut valmentajaa koskaan. Itsenäisyyttä oli myös sponsoriasioiden hoitaminen omatoimisesti.

Monet suunnistajat ovat analyyttisiä mittaajia, mutta Kauppi harjoitteli melko fiilispohjalta. Treeni oli kuitenkin kovaa ja määrät suuria. Menestyksen pohja oli kovassa fyysisessä suorituskyvyssä, johon ajan myötä yhdistyi suunnistustaito.

Huippusuunnistajan prototyyppi on eräänlainen kone, joka robottimaisesti lukee karttaa ja maastoa ja etenee rastilta toiselle. Kaupin suunnistustyyli oli kenties jotain muuta, mutta tuloksekasta.

Uralla tuli menestystä, mutta myös kirveleviä tappioita. Vuoden 2011 MM-kisoissa Ranskassa pitkällä matkalla Kauppi ei löytänyt ykkösrastia ja keskeytti. Muistan elävästi sen, kun katsoin tätä kisaa ja seurasin gps-jälkeä. Joitakin ykkösrasteja pitkään etsineenä pystyin hyvin eläytymään tilanteeseen.

Mönkään menneiden kisojen jälkeen Kaupin suusta saattoi haastatteluissa tulla jotakin samansuuntaista kuin mitä olemme tottuneet kuulemaan Seppo Rädyltä tai Kimi Räikköseltä.

Yksi vaikuttavimmista kohdista kirjassa on kuvaus uran loppuvaiheesta ja lopettamisesta. Siitä prosessista, miten vammat tekevät harjoittelusta mahdotonta, vaikka mieli vielä janoaisi menestystä.  Kun voitontahto ja kilpailuvietti lopulta sammuu, loppuu urakin ja päätös on lopulta helppo.

Kirja on myös hieno kuvaus suunnistuksesta lajina. Huippusuunnistajat muodostavat tiiviin yhteisön. Lähes kaikki 2000-luvun merkittävät suomalaiset suunnistajat ja valmentajat esiintyvät kirjan tekstissä ja kuvissa (joita on paljon). Tiivis leirielämä ei aina ole auvoisaa, kaikki persoonat eivät sovi yhteen.

Suunnistuksen piirteet urheilulajina tulevat hyvin esiin. Suunnistuksen perhekeskeisyys, yhteisöllisyys, haasteellisuus taidon ja fyysisen suorituskyvyn yhdistämisessä tulevat selviksi. Suunnistus on laji, jossa  maailmanmestari saattaa pitää oman seuransa iltarasteja.

Suunnistusta harrastaneena ja samoihin kisoihin osallistuneena (muistan Kaupin ohittaneen minut kerran loppusuoralla Silja-rasteilla), oli helppo eläytyä suorituskuvauksiin.

Kirjan loppuluku on harvinaisen kaunis kiitos ihmisille ja yhteisöille, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa uran aikana.

Kirjassa on Kaupin itse kirjoittamia jaksoja ja se perustuu keskeisten henkilöiden haastatteluihin sekä mittavaan määrään artikkeleita eri medioissa.

Kirjaa voi suositella kaikille urheilijaelämäkertojen genrestä kiinnostuneille. Kirja on erinomainen urheilijaelämäkerta. Suunnistajille kirja on ihan must.

Monessa tässäkin blogissa esitellyssä urheilijan elämäkerrassa on mollivoittoinen sävy tai loppu. Siksi on hienoa, että menestyksekkään uran tehnyt huippu-urheilija on pystynyt hankkimaan itselleen koulutuksen ja muutenkin tuntuu siltä, että edellytykset tasapainoiseen elämään uran jälkeen ovat olemassa.

Ari Väntänen: Minna Kauppi – Suunta/Vaisto. Like 2020.