Läpi helvetin – Marko Jantusen tarina

jantunen

Vuonna 1971 syntynyt Marko Jantunen on yksi Suomen lahjakkaimmista jääkiekkoilijoista, jonka vahvuus oli erityisesti luistelu. Marko Lempisen kirjoittamassa kirjassa kerrotaan Jantusen urasta ja vakavien päihdeongelmien sävyttämästä elämästä.

Jantunen pelasi Suomessa urallaan mm. Kiekkoreippaassa, Pelicansissa, TPS:ssä, KalPassa ja Jokereissa. Ruotsissa Jantunen pelasi Färjestadissa, Frölundassa ja Timråssa. NHL-ura Calgary Flamesissa kesti kolme ottelua ennen farmikomennusta ja paluuta Ruotsiin. Suomen A-maajoukkueessa pelattuja otteluita kertyi 60. Liigan kaikkien aikojen pistepörssissä Jantunen on sijalla 46.

Kirja on intensiivinen kuvaus lahjakkaan urheilijan asteittain etenevästä syoksykierteestä kohti tuhoa. Laaja noin 300 sivuinen kirja on kirjoitettu hyvin. Tarina etenee kahdella tasolla: yhtäältä jatkumona on urheilu-uran eteneminen ja toisaalta paheneva päihdekierre.

Tuntuu siltä, että lähes kaikki viime vuosikymmenten keskeiset suomalaisen jääkiekon merkkihenkilöt, pelaajat ja valmentajat, mainitaan kirjassa tavalla tai toisella. Kirja ei kuitenkaan syyllisty urheilukirjoja toisinaan vaivaavaan name droppingiin, vaan kaikilla tarinan henkilöillä on oma roolinsa.

On täysin käsittämätöntä, kuinka Jantunen pystyi vuosikausia pelaamaan huipulla ja elämään samalla rankkaa ja päihdehuuruista kaksoiselämäänsä.

Lapsuudesta lähtien kirjan päähenkilöstä piirtyy kuva kiltistä ja ylivilkkaasta ihmisestä, jossa yhdistyy valtava urheilullinen kunnianhimo ja voittamisen tahto sekä samalla heikkous luisua päihteiden viemäksi.

Urheilu-uraan liittyviä pettymyksiä ovat NHL-uran jääminen lyhyeksi ja toisaalta jääminen ulos vuoden 1995 jääkiekon MM-kultaa voittaneesta joukkueesta sekä muista tuon ajan arvokisoista.

Jantunen joutui NHL:ssä farmikomennukselle ja olisi saattanut päästä takaisin NHL:ään, mutta tuskastui omaan tilanteeseensa halusi palata Ruotsiin.

Mitä maajoukkueeseen tulee, Jantunen pelasi TPS:ssä Saku Koivun ja Jere Lehtisen kanssa samassa ketjussa, mutta ei tullut valituksi MM-kisoihin vaan paikan ketjuun sai Ville Peltonen.

Jääkiekkoyhteisö sallii ja ymmärtää Jantusen toilailua pitkään, eikä puutu ongelmiin niin kauan kuin tulosta peleissä syntyy. Lopulta valmentajien ja pelaajatovereiden ymmärrys loppuu. Sama tapahtuu perherintamalla.

Kun rajat on ylitetty, Jantunen joutuu urheiluyhteisön ulkopuolelle. Vastuu on hänellä itsellään. Entiset pelaajakollegat sanovat, että apua tulee kunhan Jantunen itse ensin hoitaa itsensä kuiville.

Kierre vie kuilun reunalle ja kuoleman porteille huumepiireissä, mutta lopulta Jantunen hakeutuu kaverinsa tukemana hoitoon. Kuntoutuminen alkaa ja myös urheiluyhteisö ottaa nyt tärkeän roolin tarjoamalla työtehtäviä ja muuta toimintaa.

Kaiken kaikkiaan kirja on yksi vaikuttavimmista urheilukirjoista, joita olen lukenut. Tarina kertoo urheilusta, päihderiippuvuudesta, yksilön ja yhteisön suhteesta.

Jantusesta ja hänen perheestään kertova juttu Anna-lehdessä.

Cristina Anderssonin kirjoitus Jantusesta (vuodelta 2014).

Marko Lempinen 2016: Läpi Helvetin – Marko Jantusen tarina. Otava, Helsinki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *