Kattava kirja korona-ajasta

Korona-ajan vaikutuksista työelämään, työhyvinvointiin ja työkykyyn on julkaistu tutkimuksia muun muassa Tilastokeskuksen, Työterveyslaitoksen ja Työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. Erilaisia kirjoituksia korona-ajan vauhdittamista muutoksista, kuten erityisesti hybridityöstä, on julkaistu paljon ja keskustelu jatkuu edelleen.

Keväällä 2023 julkaistu Anne Mäkikankaan ja Pasi Pyöriän toimittama teos on monipuolinen ja laaja-alainen tutkijoiden kirjoittama artikkelikokoelma korona-ajasta ja sen vaikutuksista suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan.

Teoksen monipuolisuutta kuvastavat nämä nostot kirjan artikkeleiden teemoista:

sosiaalisten viestintäteknologioiden käyttö korona-ajan työelämässä
suorittavan työn tekijät korona-aikana
virtuaalitapahtumat esittävän taiteen pelastajana koronapandemiassa
sukupuolinäkökulmia korona-aikaan
syömisen, arjen ja elämänarvojen muutokset korona-aikana
luonnossa ulkoilun merkitys korona-aikana
arjen organisointi lapsiperheissä
yliopisto-opiskelijoiden opiskelu-uupumus ja -into
työhyvinvointi ja etätyö
työn muotoilu etätyössä
rajoja ylittävä verkostoyhteistyö

Työelämäkeskustelu korona-aikana painottui voimakkaasti tietotyöhön ja etätyöhön. Siksi on myönteistä, että kirjassa käsitellään myös suorittavaa työtä. Koska työkyvyn ja palautumisen kannalta muukin elämänpiiri kuin työelämä on merkityksellistä, on hyvä, että kirjassa käsitellään myös arjen organisointia sekä sukupuolten väliseen työnjakoon liittyviä näkökulmia.

Mitkä ovat kirjan keskeisiä johtopäätöksiä ja tutkimustuloksia?

1) Suomalaisen palkkatyön laatu säilyi korona-ajasta huolimatta vakaana, joskin eriytymistä voidaan havaita toimialojen, sosiekonomisen aseman, sukupuolen ja työsuhteen tyypin mukaan.

2) Osa etätyöntekijöistä koki lisääntyneen etätyön tervetulleena muutoksena, osalle uudet työnteon tavat aiheuttivat kasvavaa stressiä ja kuormitusta.

3) Vuosien 2020-2021 uutisointi keskittyi asiantuntijatyöhön ja etätyöhön kun taas suorittavaan työhön liittyvät tartuntariskit ja epämukavat suojavälineet jäivät vähemmälle huomiolle.

4) Tapahtumatalouden osalta havaittiin, että virtuaalitapahtumista ei ole läsnäolotapahtumien korvaajiksi, mutta korona-aika aikaansai myös kulttuurialalla digiloikan.

5) Korona-aika syvensi työnjaon sukupuolittunutta eriarvoisuutta ja kasvatti hoiva-alan ammattilaisten taakkaa.

6) Korona-aika herkisti ihmisiä (ainakin väliaikaisesti) arvioimaan elämänarvojaan ja tulevaisuuttaan sekä pohtimaan länsimaisen elämäntyylin mielekkyyttä.

7) Korona-aikana luonnossa liikkuminen yleistyi.

8) Etenkin lapsiperheissä jouduttiin neuvottelemaan uudestaan työn ja vapaa-ajan rajoista koronan sekoittaessa koulunkäynnin ja ansiotyön rytmittävän arjen.

9) Opiskelijoiden opiskelu-uupumus lisääntyi ja opiskeluinto väheni.

10) Yliopisto-opettajien tilanne näyttäyi varsin myönteisenä korona-aikana, joskin pienellä osalla työhyvinvointi huononi.

11) Työn muotoilulla monipaikkaista asiantuntijatyötä voidaan kehittää hyvinvointia ja tuottavuutta tukevaksi.

12) Virtuaalinen yhteistyö antaa monia mahdollisuuksia; yhteisen tilan ja kasvokkain kohtaamisen puute eivät ole välttämättä esteitä onnistuneelle yhteistyölle.

13) Korona-aika kiihdytti työelämän digitalisaatiota mutta samalla se on syventänyt työntekijäryhmien digitaalisia kuiluja. Työelämässä on syntynyt uusi jakolinja lähi-, etä- ja hybridityötä tekevien välille. ”Telesiirtymä” voi helpottaa joitakin työntekijäryhmiä kilpailemaan parhaista työpaikoista. Samalla se voi laajentaa ja kiristää globaalia työpaikkakilpailua.

Teoksessa olisi ollut mielenkiintoista esittää kuviona koronaepidemian vaiheita ja erilaisia politiikkatoimenpiteitä (mm. eri asteiset etätyösuositukset). Näin kirjan artikkeleiden aineiston keruut olisivat saaneet kontekstia siitä, minkälaisessa tilanteessa aineistot on kerätty.

Kaiken kaikkiaan kirja on kattava ja tervetullut lisä korona-aikaa ja sen vaikutuksia koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Sen vahvuus on näkökulmien monipuolisuus.

Huomio kiinnittyy nyt korona-ajan pidempiaikaisiin vaikutuksiin liittyen terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen sekä työkykyyn. Näistä saanemme tietoa esimerkiksi kun THL:n Terve Suomi-tutkimus valmistuu.

Myöskään lisääntyneen hybridityön aiheuttama ”uusi normaali” ei ole vielä asettunut kohdilleen. Näistä hyviä pohdintoja ovat esittäneet mm. Tomi Lantto pohtiessaan Kutistuvan toimiston ongelmia ja Juha Kostiainen kirjoituksessaan Toimistokäyttäjään pitää suhtautua kuten kauppakeskuksen tai hotellin asiakkaaseen.

Anne Mäkikangas ja Pasi Pyöriä (2023): Koronaepidemia, työ ja yhteskunta. Gaudeamus.

29.5.202229.5.2022

Ajankohtainen kirja työuupumuksesta ja jaksamisen johtamisesta

Mielenterveyden häiriöt ovat vuoden 2021 tilastoissa hienokseltaan tuki- ja liikuntaelinten sairauksia yleisempi työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Kelan tilastojen perusteella mielenterveyden häiriöihin liittyvät sairauspäivärahakaudet yleistyivät vuonna 2021. Kyselytutkimukset, kuten Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? –tutkimus kertovat henkisen kuormituksen lisääntymisestä suomalaisessa työelämässä.

Tähän työelämäkontekstiin sijoittuu tuore Tanja Lapin kirjoittama kirja Eroon työuupumuksesta – jaksamisen johtaminen työpaikoilla (Alma Talent 2022). Lappi on ajatustyöhön erikoistunut työterveyspsykologi ja yksi Heltin perustajista. Heltti on tietotyöhön erikoistunut yritys, joka tarjoaa työterveyspalveluja ja yritysten kehittämiseen liittyviä palveluja.

Kirjassa lähdetään liikkeelle konkreettisesta tilanteesta (Heltissä), jossa organisaatio havahtui työuupumuksen ongelmaan. Tämän jälkeen käydään monipuolisesti läpi työuupumuksen problematiikkaa, sen ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Kirjan toinen osa kuljettaa lukijan työuupumuksesta kohti jaksamisen johtamista. Tässä kohden siirrytään pohtimaan laajemmin työkykyä ja sen johtamista. Rakenteellinen ratkaisu toimii.

Kirjan alkuosan teemoja ovat työuupumuksen olemuksen selvittäminen sekä riskitekijöiden eritteleminen. Riskitekijöistä esitetään hieno taulukko, jossa tiivistetään, miten kyseistä riskiä hallitaan omassa työssä ja toisaalta omassa organisaatiossa.

Riskitekijöiden käsittelyn jälkeen syvennytään tilanteen tulkintaan: syyllisten hakemisen sijaan fiksumpaa on syiden etsiminen. Lopuksi kerrotaan, miten tilanne otetaan haltuun.

Heltin esimerkki nostaa esiin ajankohtaisen itseohjautuvien organisaatioiden haasteen. Kun työkyvyn johtamisessa perinteisesti lähiesihenkilö on isossa roolissa työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tuessa, itseohjautuvassa organisaatiossa työyhteisöt ja asiantuntijat ovat ilman esihenkilön tukea. Heltissä asiantuntijat asettivat itselleen liian vaativia tavoitteita ja seurauksena oli ongelmia. Timo Lappi on kirjoittanut erikseen Heltin tapauksesta. Heltin korjausliike, tai askel eteenpäin, oli hyvään lähiesihenkilötyöhön panostaminen.

Kirjan työkykykäsitteistön suhteen luotetaan suomalaiseen valtavirtaan. Vahvassa roolissa ovat Juhani Ilmarisen Työkykytalo, Marja-Liisa Mankan voimavaralähtöinen malli ja Jari Hakaseen voimakkaasti henkilöitynyt työn imun käsite. Positiivista on, että nämä mallit puretaan auki hyvin konkreettisesti ja niiden merkitys avataan kaavamaista esittelyä laajemmin.

Kirjan loppukappaleissa annetaan työkykyjohtamiseen liittyviä ohjeita ja myös työkaluja. Teemoja ovat henkilöstön jaksamisen nykytilan selvittäminen (datan avulla), kehittämisen tavoitetila sekä toimenpiteiden suunnittelu sekä jaksamisen johtamisen kannalta tärkeiden osapuolten roolit.

Yksi kiintoisa kohta kirjassa liittyy HR-dataan ja sen hyödyntämiseen. Lappi kertoo, kuinka datan hyödyntämisessä on mahdollista kehittää algoritmeja ja koneoppimista. Hän toteaa, että yhdessäkään suomalaisessa suuressa yrityksessä ei olla näin pitkällä ja analytiikkaa pyöritetään lähinnä exceleissä. Tämä toteamus tukee omalla työpaikallani tehtyjä havaintoja siitä, että hyvin usein data-analytiikka tulee yrityksissä ensin liiketoimintoihin ja myöhemmin HR:n käyttöön. Itse uskon, että lähivuosina yritysten HR-datan ja kumppaneiden datan hyödyntäminen ottaa merkittäviä askelia eteenpäin.

Pidin kirjasta erittäin paljon. Työkykyjohtamista käsittelevä kirjallisuus ei ole laajaa. Työkyvystä on enemmän kirjoja kuin sen johtamisesta. Harvat työkykyjohtamisesta kirjoitetut kirjat ovat melko tutkimuksellisia, eivätkä ne välttämättä houkuttele yritysten ja organisaatioiden avainhenkilöitä.

Kirjan painotus, työuupumus ja psykososiaaliset kuormitustekijät on luonteva ”helttiläinen valinta” ja myös koko työelämän suunnan kannalta perusteltu, kun tietotyön määrä trendinomaisestii kasvaa. Kirja yhdistää toimivasti arjen konkretiaa ja havaintoja, asiantuntijan analyysiä sekä tutkimustuloksia. Lopputulos on sujuva ja helposti luettava, itse luin kirjan parissa illassa.

Lämmin lukusuositus erityisesti tietotyöorganisaatioissa työskenteleville, joissa on tarpeen ymmärtää ja hallita henkistä kuormittumista ja siitä seuraavia työkykyongelmia. Kirja on myös must työkykyjohtamisen ammattilaisille, jotka haluavat pysyä mukana siinä, mikä on olennaista jaksamisen johtamisessa tietotyössä ja nykypäivän työelämässä.

Kirjan tematiikkaan voi tutustua myös podcast-jaksoissa esimerkiksi täällä.

Tanja Lappi 2022. Eroon työuupumuksesta. Jaksamisen johtaminen työpaikoilla. Alma Talent, Helsinki.

15.4.2022

Työolot ja työkyky korona-aikana – mitä tutkimukset ja data kertovat?

On vaikeaa sanoa, milloin ”korona-aika” loppui tai loppuu. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kuitenkin kyseistä aikaa, tarkemmin sanoen vuosia 2020 ja 2021, tutkimusten ja datan valossa. Tarkoituksena tiivistää keskeisiä työelämässä tapahtuneita muutoskulkuja ja ilmiöitä. Kirjoituksen keskeinen viesti on, että työelämä ei ole suinkaan merkittävällä tavalla huononemassa ja ongelmat lisääntymässä. Signaaleja huolista kuitenkin on, ilmiöt muuttuvat ja huomiota on tarpeen kiinnittää uusiin kohteisiin.

Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi –tutkimuksen mukaan työtyytyväisyys ja koettu työkyky ovat hieman heikentyneet ajasta ennen koronaa. Myös työuupumusoireilu on yleisempää kuin ennen koronaa. Nuorten aikuisten (alle 35-vuotiaat) työhyvinvointi on muita heikompaa. Hybridityössä voidaan paremmin kuin etätyössä ja läsnätyössä. Vertailuissa on kuitenkin huomioitava, että pelkästään läsnätyönä tehtävä työ jo ammattirakenteenkin osalta eroaa työstä, jota voidaan tehdä etätyönä ja läsnätyönä.

Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometrin keväällä 2022 julkaistut ennakkotiedot jatkavat barometrin pitkiä aikasarjoja. Todettakoon, että uusimmassa aineistonkeruussa on tapahtunut hieman muutoksia, joka saattaa vaikuttaa tulosten vertailtavuuteen. Etätyötä teki vuonna 2021 ”säännöllisesti” 20 %, ”viikoittain” 11 %, ”kuukausittain” 5 % ja ”satunnaisesti” 11 %. Kokonaisuudessaan etätyötä ainakin satunnaisesti oli tehnyt 47 % vastaajista. Nousua etätyön määrässä vuoden 2020 aineistoon verrattuna on vajaat 20 prosenttiyksikköä.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 joka seitsemäs työntekijä työskenteli koko ajan kotona. Etätyön yleistyminen on jatkunut ja etätyön tekemiseen on löytynyt uusia tapoja myös aloilla, joilla se ei ole aikaisemmin ollut mahdollista. Vuonna 2020 valtiosektorin työntekijöistä 60 % työntekijöistä ilmoitti tehneensä koko tai puolet työajan kotona. Vastaava luku yksityisellä sektorilla oli 26 % ja kuntasektorilla 16 %.

Etätyötä tekevien työskentelyolosuhteista on käyty keskustelua. Työolobarometrin mukaan 85 % vastaajista sanoo, että heillä on käytössään etätyössä rauhallinen tila, 73 % sanoo, että etätyössä pysyy keskittymään paremmin kuin toimistolla ja 81 % sanoo, että etätyö on tuottelias tapa työskennellä.

Työolobarometrin mukaan oman työnsä henkisesti raskaaksi kokeneiden osuus oli hieman kasvanut, samoin arvio omasta henkisestä työkyvystä oli muuttunut hieman heikommaksi. Poissaoloja oman sairauden vuoksi oli vuonna 2021 vähemmän kuin vuonna 2020. Sairauspoissaolojen määrää on vähentänyt etätyö, hygieniatoimet, turvaetäisyydet ja kasvomaskit. Samalla on syytä tunnistaa etätyössä mahdollisesti lisääntynyt presenteeismi.

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan koronakriisillä koetaan olleen sekä myönteisiä että kielteisiä seurauksia. Myönteisiä muutoksia koki 14 %, käännettä huonompaan koki 20 % ja 16 % ei kokenut minkäänlaisia muutoksia. Naiset kokivat miehiä enemmän kielteisiä muutoksia. Esiin nousivat naisvaltaiset alat, koulutusala sekä sosiaali- ja terveysala. Majoitus ja ravitsemusalalla sekä kulttuurialalla työskentelevät olivat väsyneitä jatkuvaan epävarmuuteen ja rajoituksiin. Myönteisiä kokemuksia oli erityisesti kouluikäisten lasten äideillä, jotka tekivät etätöitä. Työntekijöiden halukkuus jatkaa etätyön tekemistä korona-ajan jälkeen on laajaa.

Kelan tilastojen perusteella voidaan tarkastella sairauspäivärahakausien kehitystä. Viimeiset tiedot ovat vuodelta 2020. Pääviesti on, että muissa sairausryhmissä saajien määrä väheni vuonna 2020, mutta mielenterveyden häiriöiden osalta saajien määrä pysyi edellisen vuoden tasolla. Näin vuonna 2016 alkanut nousutrendi mielenterveyden häiriöiden osalta pysähtyi.

Tarkemmassa analyysissä havaittiin, että trendi taittui masennuksen osalta, mutta ahdistuneisuushäiriöiden kasvu jatkui edelleen vuonna 2020. Mielenterveyden häiriöt sairauspäivärahakausien syinä lisääntyivät vuosina 2016-2019 erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä ja naisilla.

Koko vuotta koskevat valtakunnalliset tulokset ammatillisesta kuntoutuksesta eivät ole vielä valmiita, mutta esimerkiksi Varman tiedot kertoivat ammatillisen kuntoutuksen hakemusten vähentyneen. Taustalla olevia syitä voivat olla esimerkiksi terveydenhuollon kuormitus tai työkykyongelmien piiloon jääminen.

Eläketurvakeskuksen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi vuonna 2021 ennätyksellisen vähän ihmisiä. Lasku tapahtui tasaisesti kaikissa sairauspääryhmissä. Mielenterveyden sairaudet ja masennus ovat edelleen suurin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen takana. Työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyssyistä alkaneet eläkkeet korostuvat naisilla ja nuoremmilla ikäryhmillä. Merkillepantava piirre kokonaiskuvassa on se, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt kolmanneksella.

Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan työtapaturmien lukumäärä ja taajuus nousivat vuonna 2021. Vakuutuslaitosten korvaamien työtapaturmien määrä nousi 8 % mutta oli edelleen alemmalla tasolla kuin vuonna 2019. Korona-aika, rajoitukset ja poikkeustilanteet ovat vaikuttaneet olosuhteisiin työpaikoilla. Lisäksi sääolosuhteet ovat olleet voimakkaasti muuttuvia. Myös työpaikkatapaturmien taajuus nousi vuonna 2021 edelliseen vuoteen verrattuna.

Korona-ajan opetuksista työelämään liittyen kannattaa lukea myös Auli Airilan kirjoitus.

Tiivistys tutkimusten ja työkykymittareiden valossa korona-ajasta on:

– henkinen kuormitus työelämässä on hieman lisääntynyt

– etä- ja hybridityö on yleistynyt pysyvästi niillä aloilla joilla nämä työskentelymuodot ovat mahdollisia

– mielenterveys työkyvyttömyyden syynä korostuu edelleen

– nuorten hyvinvointi ja työkyky vaativat huomiota

– sairauspäivärahakaudet ovat kokonaisuudessaan vähentyneet

– mielenterveyden häiriöt sairauspäivärahakausien syinä ovat korostuneet erityisesti nuorilla ja naisilla

– ammatillisen kuntoutuksen sekä työkyvyttömyyseläkkeiden hakemukset vähenivät vuonna 2021

Lopuksi vielä silmäys ajankohtaiseen tärkeään näkökulmaan, työvoimapulaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometrin mukaan eniten on tällä hetkellä pulaa lähihoitajista, sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista, sosiaalityön erityisasiantuntijoista sekä lääkäreistä (ylilääkärit, erikoislääkärit ja yleislääkärit).

Pulaa on myös lastentarhanopettajista, kuulontutkijoista ja hammaslääkäreistä, kodinhoitajista, psykologeista, ravintola- ja suurtaloustyöntekijöistä, toimisto- ja laitossiivoojista, erityisopettajista, ylihoitajista ja osastonhoitajista sekä rakennusalan työnjohtajista.

Elinkeinorakenteen muuttuminen ja digitalisaation eteneminen näkyvät työvoiman ylitarjontaa kuvaavassa listassa. Niinpä ylitarjontaa on esimerkiksi erilaisista virkailijoista, sihteereistä, toimittajista sekä painajista, painopinnanvalmistajista sekä vaattureista, pukuompelijoista ja hatuntekijöistä. Ylitarjontaa on myös monista kulttuurialan ammattiryhmistä.

Työvoiman riittävyys on eittämättä keskeinen näkökulma suomalaiseen työelämään lähivuosina. Tarvitsemme maahanmuuttoa sekä kestävää työelämää, jossa on mahdollista tehdä pitkiä työuria ja osallistua työelämään myös alentuneella työkyvyllä.

15.4.2022

Mielenkiintoinen väitöskirja työkyvyttömyysriskin hallinnasta

Jotta työkyvyttömyysriskin hallinnan ja työkyvyn tuen prosesseja voidaan kehittää, on hyvä seurata tiiviisti teemaan liittyvää tieteellistä tutkimusta. Suoraan työkyvyttömyysriskin hallinnan tai työkyvyn tuen järjestelmiin liittyviä tutkimuksia ei loppujen lopuksi julkaista järin usein. Siksi uudet tutkimukset ovat aina huomion arvoisia!

4.3.2022 tarkastettiin Tampereen yliopistossa Jarna Pasasen väitöskirja The Role of Earnings-Related Social Insurance in Permanent Disability Risk Management, jossa tarkasteltiin pysyvän työkyvyttömyysriskin hallintaa sosiaaliturvajärjestelmän näkökulmasta sekä kartoitettiin vakuutusyhtiöiden roolia onnistuneessa työhön palaamisessa.

Väitöskirja on luonteeltaan neljästä artikkelista koostuva artikkelikokoelma. Eri artikkeleissa käytetään erilaisia aineistoja ja menetelmiä. Aineistot ovat monipuolisia, sillä tutkimuksessa käytetään rekisteri-, kysely- ja haastatteluaineistoa.

Johdantoluvussa tutkimus paikannetaan sosiaalivakuutuksen ja sosiaalisten riskien hallinnan kenttään. Sosiaaliset riskit ovat riskejä, jotka vaarantavat yksilön tai kotitalouden toimeentulon. Perinteisiä riskejä ovat sairaus, työkyvyttömyys, työttömyys, vanhuus sekä perheenhuoltajan kuolema. Uudempia riskejä ovat mm. perheen ja työn yhteensovittamisen haasteet, yksinhuoltajuus ja sosiaalinen syrjäytyminen. Vanhan sosiaalipoliitikon sydän sykähti lämpimästi, kun väitöskirjan viitteissä esiintyi Peter Taylor-Gooby.

Kuten hyvissä väitöskirjoissa tapaa olla, johdantoluvuissa esitetään tarkkaan harkittuja tutkimusta jäsentäviä viitekehyksiä. Tällainen on tässä työssä ensinnäkin Holzmannin ja Jörgensenin (2001) viitekehys, jossa sosiaalisten riskien hallintaa kuvataan kahdella ulottuvuudella: Onko riskinhallinta ”informaalia”, ”markkinoihin perustuvaa” vai ”julkista”. Toinen ulottuvuus muodostuu siitä onko kyseessä ”riskien ennaltaehkäisy”, ”riskien hallinta” tai ”toteutuneen riskin seurauksien hoitaminen”. (käännökset PF)

Niinpä esimerkiksi informaalia riskien ennaltaehkäisyä ovat terveelliset elintavat, hygienia ja investoinnit inhimilliseen tai sosiaaliseen pääomaan. Markkinoilta voi ostaa kaupallisia henkiseen tai fyysiseen hyvinvointiin liittyviä palveluja. Julkinen sektori tarjoaa lainsäädäntöä, jolla varmistetaan terveellinen ja turvallinen työympäristö tai tarjotaan terveys ja sosiaalipalveluja.

Käymättä tätä jäsennystä tämän pidemmälle (ks. taulukko raportin sivulla 19) täytyy todeta sen olevan käyttökelpoinen hahmottamisen tapa, kun pohditaan työkyvyttömyysriskin hallinnan toimintaympäristöä ja muutostrendejä.

Toinen yksinkertainen, mutta hyvä jäsennys on Friesenin 2001 pohjalta hyödynnetty työkyvyttömyysriskin alentamisen areena-viitekehys, jossa tehdään jako makro-, meso-, ja mikrotasoon. Makroa on taloudellinen, sosiaalinen ja lainsäädännöllinen ympäristö. Mesotasolla merkityksellisiä ovat työpaikka, terveydenhuolto ja vakuutusjärjestelmä. Mikrotasoa edustaa työntekijä. Varsin toimiva jäsennys tämäkin esimerkiksi toimintaympäristöanalyyseihin!

Kolmantena jäsennyksenä esitetään ”työkyvyttömyyden polku”. Siinä kuvataan polku työkyvyttömyyseläkkeelle varhaisten työkykyongelmien ja pidentyvien poissaolojen kautta. Polun varrelle sijoitetaan eri toimijoiden rooleja (työpaikka, työterveyshuolto ja sosiaalivakuutusjärjestelmä).

Kuten monet graduntekijätkin ovat seminaareissa ja ohjauksessa kuulleet, teorian ja empirian kohtaamattomuuden ongelma vaanii alati opinnäytteiden tekijää. Tässä työssä Pasanen onnistuu kuitenkin integroimaan hienosti omat tutkimuskysymyksensä esittämiinsä viitekehyksiin.

Konkreettiset tutkimuskysymykset ovat:

1. Mitkä työntekijään ja vakuutusyhtiöön liittyvät tekijät ennustavat menestyksellistä työhönpaluuta tapaturman tai sairastumisen jälkeen?

2. Mikä on sosiaalivakuutuksen rooli työhön paluussa?

3. Mitkä ovat mekanismeja, joiden kautta vakuutusyhtiöt voivat vaikuttaa työhöpaluuprosessin tuloksiin?

Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan rekisteriaineistolla pysymistä työssä vakavan työtapaturman (=tapaturma, joka aiheutti vähintään 30 päivän poissaolon) jälkeen. Tulosten mukaan 85 % työntekijöistä osallistui työelämään ainakin yhtenä vuotena viiden vuoden tarkasteluajanjaksolla. Työhön osallistuminen kuitenkin väheni lineaarisesti seuranta-ajan kuluessa. Muun muassa kuntoutujan ikä, tulot, työn luonne sekä tapaturman luonne vaikuttivat työhönpaluun onnistumiseen.

Toisessa artikkelissa tarkasteltiin haastatteluaineistolla mekanismeja, joilla vakuutusyhtiö voi vaikuttaa onnistuneeseen työhönpaluuseen. Tulokset osoittivat, että prosessin sujuvuus, asiakaslähtöisyys, informaation ja ohjauksen laatu sekä palveluasenne olivat merkityksellisiä.

Kolmannessa artikkelissa tarkasteltiin niin ikään haastatteluaineistolla kuntoutujien käsityksiä vakuutusyhtiön rooleista ja työhönpaluun kannalta merkityksellisistä mekanismeista. Rooleiksi määrittyivät rahoittajan, koordinaattorin ja johtajan (leader) roolit. Tulokset osoittivat kiinnostavasti, kuinka vakuutusyhtiölle on tarpeellista hyödyntää demokraattisia ja osallistavia menetelmiä kuntoutukseen liittyvässä päätöksenteossa, suunnittelussa ja toimeenpanossa.

Neljännessä artikkelissa hyödynnettiin kyselyaineistoa, kun selvitettiin sosiaalivakuuttajaan liittyviä tekijöitä, jotka ovat merkityksellisiä onnistuneessa työhönpaluussa. Tulosten mukaan seuraavilla tekijöillä oli merkitystä: korkealaatuinen informointi ja ohjaus, asiakaslähtöisyys, prosessin sujuvuus ja positiivinen palveluasenne.

Kaiken kaikkiaan Pasasen tutkimuksen tulokset ovat arvokkaita, koska ne osoittavat, että vakuutusyhtiön prosessit ja asenne ovat merkityksellisiä työhönpaluun näkökulmasta. Siksi prosesseihin ja asiakaspalveluun kannattaa panostaa. Ne näyttäisivät vaikuttavan paitsi palvelukokemukseen, myös tuloksiin.

Vielä pari sanaa tieteellisestä näkökulmasta. Pasasen väitöskirja on monipuolista dataa ja menetelmiä hyödyntävä hallittu tutkimus, jossa oma tutkimustehtävä integroidaan hienosti tutkimusongelman kannalta keskeisiin viitekehyksiin. Sosiaalipoliitikkotaustaisena ihmisenä oli mielenkiintoista lukea vakuutustieteen alaan kuuluva opinnäyte.

Tiedote ja väitöskirja ovat saatavissa täältä:

https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/jarna-pasanen-tyoelakeyhtiot-pystyvat-omalla-toiminnallaan-ehkaisemaan-pysyvaa

***

Tässä vielä pari sanaa kahdesta muusta melko uudesta työkyvyttömyysriskin hallintaan liittyvästä väitöskirjasta.

Minna Pihlajamäen väitöskirja Identifying Temporary and Permanent Disability Risk with Two Questionnaires in Occupational Health Services tarkastettiin Tampereen yliopiston ja terveysteknologian tiedekunnassa 12.2.2021.

Tutkimuksessa havaittiin, että ”Terveyskysely” ennustaa eri toimialojen työntekijöiden sekä ”Voimavarakysely” tietointensiivisten toimialojen työntekijöiden ohimenevää ja pysyvää työkyvyttömyyttä. Terveyskysely tunnistaa ”korkean riskin” ryhmän itse ilmoitettujen terveysongelmien perusteella, kun taas Voimavarakysely tunnistaa riskin kognitiivisten ongelmien perusteella.

Tulokset ovat merkittäviä, koska kyselyihin kohdistuu paljon odotuksia työkyvyttömyysriskien ennustamisessa ja toimenpiteiden oikea-aikaisessa kohdentamisessa.

Tiia Rehon 27.3.2020 väitöskirja Frequent Attenders of Occupational Health Primary Care and Work Disability tarkastettiin Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologin tiedekunnassa 27.3.2020.

Rehon saama päätulos on, että työterveyshuollon sairaanhoidonpalvelujen suurkuluttajuus on yksi mahdollinen indikaattori työkyvyttömyysuhassa olevien potilaiden tunnistamiseen.

Tutkimus on ajankohtainen, sillä alalla keskustellaan tällä hetkellä vilkkaasti, miten työkyvyttömyysriskin ennustamisessa voitaisiin hyödyntää erilaisia datalähteitä, mm. työterveyshuollon tietoja (ks. keskustelusta esim. tämä).

5.2.2022

Tervetullutta tietoa työkyvyn tukemisen toimenpiteiden vaikuttavuudesta

Työkyvyttömyyseläkkeitä maksetaan työeläkejärjestelmästä vuosittain noin 1,7 miljardia euroa. Kun mukaan otetaan muut työkyvyttömyyskustannusten komponentit, kokonaissumma lasketaan useissa miljardeissa.

Vaikuttavuus on keskeinen teema työkyvyn tukemisessa. Eläkevakuuttajien toiminnassa vaikuttavuutta varmistetaan työkyvyttömyysriskinhallinnan riskiperusteisuudella. Työterveyshuoltolaki edellyttää työterveyshuollon vaikuttavuuden tarkastelua. Työnantajat ovat kiinnostuneita mitä työkyvyn tukemiseen laitetuilla panostuksilla saadaan aikaiseksi.

Työterveyslaitoksen tutkijat ovat julkaisseet kirjallisuuskatsaukseen perustuvan raportin työkyvyn tuen toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Katsaus tiivistää tieteellistä näyttöä kansainvälisistä ja kotimaisista tutkimuksista. Omina näkökulminaan tarkastellaan näyttöä työkyvyn tukemisen taloudellisesta vaikutuksesta. Kirjallisuuskatsaukset ovat arvokkaita, koska ne tiivistävät tutkimusnäyttöä yksittäisiä tutkimuksia laajemmin.

Raportti tarkastelee työkyvyn tukemisen toimia kahdella tasolla: 1) työkykyä tukevien arkikäytäntöjen tasolla ja toisaalta 2) varhaisen tukemisen toimenpiteiden osalta.

Raportissa tarkastellaan tutkimusten tuloksia ja näytön astetta. Tutkimusnäyttö voi olla ”heikkoa”, ”kohtalaista” tai ”vahvaa” riippuen tutkimusten määrästä ja laadusta. Heikko näyttö merkitsee esimerkiksi yksittäisiä tutkimustuloksia joiden tulokset saattavat olla ristiriitaisia. Näyttö on vahvaa, jos aiheesta on tehty useita laadukkaita tutkimuksia tai vähintään yksi systemaattinen katsaus.

Tiivistän seuraavassa päätulokset ja kiteytän sen jälkeen muutaman ajatuksen. Kannattaa lukea itse raporttia, koska siellä on kuvattu laajemin ja yksityiskohtaisemmin tutkimustuloksia kunkin osa-alueen osalta.

Työkykyä tukevat arkikäytännöt

– Terveellisten elintapojen edistäminen: Vahva näyttö. Parantaa sekä fyysistä terveyttä että mielentervettä, parantaa koettua työkykyä ja vähentää sairauspoissaoloja.

– Palautumisen edistäminen: Heikko näyttö. Saattaa olla myönteisiä vaikutuksia, mutta näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen.

– Yksilölähtöinen stressinhallinta/mindfulness: Vahva näyttö. Lievittää masennusoireita.

– Fyysisen työergonomian ja työjärjestelyjen parantaminen: Vahva näyttö/kohtalainen näyttö. Nosto-ohjeistuksella ei juurikaan vaikutuksia alaselkäkipuun. Ergonomiset ratkaisut voivat vähentää niska-, hartia- ja yläraajavaivoja. Lisätyt tauot työssä voivat vähentää tuki- ja liikuntaelinoireita.

– Työyhteisön psykososiaalisen ympäristön kehittäminen, työkykyjohtaminen: Kohtalainen näyttö. Voi parantaa psykososiaalista ympäristöä ja työhyvinvointia, mutta yhteys työkykyyn on epäselvä.

– Työajan ja -paikan joustojen lisääminen. Heikko näyttö. Voi parantaa psykososiaalista työympäristöä ja työhyvinvointia, mutta yhteys työkykyyn on epäselvä.

– Sairauspoissaolojen seuranta ja omailmoituskäytännöt: Heikko näyttö. Sairauspoissaolojen seuranta saattaa lyhentää sairauspoissaolojaksojen kestoa. Omailmoituskäytännöistä tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, mutta suomalaistutkimuksen mukaan omailmoitusjakson pidentämisellä ei ollut vaikutusta sairauspoissaolopäivien tai -kertojen määrään.

– Työuravalmennus: Kohtalainen näyttö. Voi vaikuttaa myönteisesti masennusoireisiin, lyhentää sairauspoissaoloja ja tukea työhön paluuta.

Työkyvyn varhaisen tuen käytännöt:

– Korvaavan työn malli ja työn muokkaus: Vahva näyttö. Lyhentää työkyvyttömyyden kestoa tuki- ja liikuntaelinsairauksissa. Vaikutus mielenterveysperusteiseen työkyvyttömyyteen epäselvä.

– Työterveysyhteistyö ja työterveysneuvottelu: Heikko näyttö. Näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen. Kohtalaista näyttöä, että työterveyshuollon mukanaolo preventiivisissä ja kuntouttavissa interventioissa edistää niiden vaikuttavuutta.

– Työkykykoordinaattoritoiminta: Kohtalainen näyttö. Parhaimmillaan tukee työkykyä ja lisää työhön osallistumista erityisesti somaattisissa sairauksissa.

– Osasairauspäiväraha: Vahva näyttö. Tukee työhön paluuta ja työhön osallistumista.

– Lyhytterapia ja työpsykologin konsultaatio: Vahva näyttö. Lyhytterapia ja työpsykologin konsultaatio. Vaikuttaa myönteisesti mielenterveyshäiriöihin.

– Internet-pohjaiset terapiat työpaikoilla: Vahva näyttö. Pieni myönteinen vaikutus mielenterveysoireisiin.

– Kelan kuntoutuspsykoterapia: Heikko näyttö. Parhaimmillaan tukee työssä pysymisen tavoitetta ja työkykyä, mutta näyttö ei riitä johtopäätösten tekemiseen.

Mitä tulee edellä mainittujen toimenpiteiden taloudellisten vaikutusten arviointiin, tutkimusnäyttö on hyvin vähän. Kohtalaista näyttöä on terveellisten elintapojen edistämisestä sekä internet-pohjaisista terapioista. Muista toimenpiteistä ei ole tutkimusta lainkaan tai näyttö on heikkoa.

Mitä tuloksista pitäisi ajatella?

Ensinnäkin, työkyvyttömyyttä on haastavaa operationalisoida. Tässäkin raportissa työkykyä on tarkasteltu laajasti keskittyen poissaoloihin, oireiluun, työhyvinvointiin ja työhön palaamiseen. Vaikka vaikuttavuusnäyttöä olisikin liittyen joihinkin näihin mittareihin, vaikuttavuutta vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeiden alkamiseen ei välttämättä ole. Työkyvyttömyyseläkkeiden osalta eri maiden erilaiset järjestelmät ja muutokset niissä hämärtäisivät joka tapauksessa tuloksia.

Toiseksi, joidenkin työkyvyn tuen toimien vaikuttavuudesta on vahvaa näyttöä. Näitä toimenpiteitä ovat muun muassa elintapainterventiot, stressinhallinta, ergonomiahankkeet, osasairauspäivärahan käyttö sekä työn muokkaus.

Kolmanneksi, monista työkyvyn tukemisen toimenpiteistä on näyttöä vain vähän. Pienen hämmästyksen aihe on esimerkiksi työterveysyhteistyötä ja työterveysneuvotteluja koskeva vähäinen näyttö. Työkyvyn tukemista perustellaan laajalti kustannusten välttämisellä. Siksi taloudellisia vaikutuksia koskeva vähäinen näyttö yleisesti herättää myös huomiota.

Neljänneksi, tutkimusnäytön puuttuminen ei välttämättä tarkoita vaikuttavuuden puuttumista. Näinpä esimerkiksi tutkimus on ehkä vinoutunutta yksilötutkimuksiin, koska sitä on tehty enemmän ja yksilöiden mittaaminen on helpompaa. Jatkossa tarvittaisiinkin enemmän yhteisö- ja yhteiskuntatason tutkimusta.

Viidenneksi, tutkimus on globaalia ja kaikki tutkimus on kotiinpäin! Brasilialaisilla bussikuskeilla toteutettu vastusharjoittelun vaikuttavuutta koskeva tutkimus saattaa päätyä hyödyntämään suomalaista keskustelua työkyvyn tukemisesta.

Raportin hyödyt

Raportti on ansiokas sekä tutkimuksen että käytännön kannalta. Tutkimuksen kannalta se osoittaa, minkä tyyppisistä toimenpiteistä on olemassa näyttöä ja mistä se puuttuu. Näin sen pitäisi ohjata tulevaa tutkimusta.

Käytännön kannalta katsaus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisten toimenpiteiden vaikuttavuudesta on näyttöä. Käytännön hyötyjä voivat saada työkyvyn tukemisen ammattilaiset työpaikoilla.

Jatkossa pitäisi kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin

Yksi raportin kiinnostavimpia kohtia on pohdinta jatkotutkimuksen aiheista.

Vaikuttavuusnäytön kumuloitumisen näkökulmasta tärkeitä panostuksen kohteita tutkijoiden mielestä olisivat: hyvinvointi-, työkyky ja -kustannusnäkökulman integrointi kehittämistoimiin ja -ohjelmiin, hallitut tutkimusasetelmat, vaikutusten mittarit, työkyvyn kontekstuaalisempi ymmärrys ja hallinta, implementaatiotutkimus ja prosessin arviointi

Jatkotutkimusaiheiksi raportissa tunnistetaan muun muassa: mielenterveys tarkasteltuna ei-yksilöllisestä ja ei-medikalisoituneesta perspektiivistä, uudenlaiset tavat organisoitua, työmarkkinoilla kriittiset ryhmät (nuoret, maahanmuuttajat, maahanmuuttajanaiset esimerkiksi), työkyvyn ylläpidon ja tukemisen markkinoiden tutkimus (työkyvyn ympärillä tehtävän toiminnan vaikuttavuus).

Eläkevakuuttajan näkökulma

Yksityisen sektorin työeläkeyhtiöiden roolina työkyvyttömyysriskien hallinnassa on auttaa asiakasyritystä ymmärtämään, mitkä syyt aiheuttavat työkyvyttömyysriskiä sekä mitä syitä on työkyvyttömyyden taustalla ja pohtia asiakkaiden kanssa tapoja, joilla työkyvyttömyysriskiä voidaan alentaa.

Eläkevakuuttaja voi tukea taloudellisesti riskiperusteisuutta noudattaen työkyvyttömyysriskiä alentavia toimenpiteitä, jotka kolmas osapuoli toteuttaa. Asiakkailla on omavastuu, joka lisää asiakkaan sitoutumista ja myös odotuksia toimenpiteiden vaikuttavuuudesta. Raportin tarjoama tieto on eläkeyhtiöille hyödyllistä.

Ilahduttavaa oli huomata, että omassa työpaikassani olemme tunnistaneet useita tutkijoiden esiin nostamia vaikuttavuuden kannalta olennaisia nykypäivän teemoja sekä vaikuttavuuden kysymyksiä ja olemme työstämässä niitä osana omia prosessejamme.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan raportti on erittäin tervetullut ja sen soisi saavuttavan laajan yleisön. Listaamalla raportin tuloksia tähänkin kirjoitukseen olen pyrkinyt omalta osaltani edistämää tulosten leviämistä omassa verkostossani.

Kannustan vahvasti tutustumaan itse aineistoihin (linkit alla). Hienoa, että Työterveyslaitos on tehnyt tämän raportin. Jään odottelemaan jatkotutkimusta tunnistetuista aiheista.

Jenni Ervasti, Johanna Kausto, Päivi Leino-Arjas, Jarmo Turunen, Pekka Varje ja Ari Väänänen 2022. Työkyvyn tuen vaikuttavuus. Tutkimuskatsaus työkyvyn tukitoimien työkyky- ja kustannusvaikutuksista. Valtioneuoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:7.

Linkit aineistoon:

Politiikkasuositus

Raportti

Työterveyslaitoksen uutinen

15.1.202215.1.2022

Työkykyjohtaminen ei ole itsestäänselvyys

Suomessa ei tunnetusti ole tutkimusta, joka kertoisi työkykyjohtamisen kehittymisestä yli ajan, koskien kaikkia työmarkkinasektoreita. Päätelmiä joudutaan tekemään välillisesti ja joihinkin yksittäisiin kysymyksiin pohjautuen, esimerkiksi TEM:n Työolobarometrin tai Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen avulla. Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa-aineistoakaan ei enää kerätä niin kokonaisvaltaisesti kuin aikaisemmin. Työterveyslaitoksen tutkimukset työkykyjohtamisesta ovat jääneet yksittäisiksi.

Julkisella sektorilla on toisin. Keva toteuttaa edelleen määrävälein tutkimuksen, jossa selvitetään työterveysyhteistyön ja työkykyjohtamisen tilaa julkisella sektorilla (kunnat, valtio, evankelisluterilainen kirkko). Uusin raportti julkaistiin tällä viikolla.

Työkykyjohtamisessa on joitakin perusasioita, jotka ovat usein toistuneet eri tutkimuksissa. Esimerkiksi työkykyjohtaminen on keskimäärin parempaa isommissa organisaatioissa kuin pienemmissä. Johdon sitoutumisen merkitys on toinen usein mainittu perusasia.

Mitä tulee työkykyjohtamisen tasoon ja tilaan, olemme kenties tottuneet siihen, että tulokset paranevat niin, että aikaisempaa useampi organisaatio tekee eri tavoin operationalisoituja työkyjohtamisen toimenpiteitä. Ainakaan isoja merkkejä kehityssuunnan kääntymisestä ei tutkimuksissa ole havaittu.

Siksi onkin mielenkiintoista, että Kevan uudet tutkimustulokset osoittavat, että yhä harvemmassa kunta-alan ja valtion organisaatiossa asetetaan mitattavia tavoitteita työkyvyn kehittämiselle ja vain harvoin tehdään suunnitelmia työkyvyttömyyden kustannusten vähentämiseksi. Niin ikään, työkyvyn tilan mittareita käsitellään aiempaa harvemmin johtoryhmässä. Tulokset ovat merkittäviä, koska ollaan strategisen työkykyjohtamisen ytimessä.

Uusissa tuloksissa on myös paljon hyvää ja työkykyjohtaminen ei ole julkisella sektorilla romahtanut. Työkykyä tuetaan vakiintuneesti 90 %:ssa organisaatioita, varhainen tuki on käytössä ja työterveysneuvotteluja käydään aikaisempaa enemmän. Kuitenkin osatyökykyisten työllistyminen ja uudelleensijoittaminen ovat vähentyneet kunta-alan ja valtion organisaatioissa.

Evankelis-luterilaisen kirkon organisaatioissa hyvä kehitys on jatkunut. Kirkon osalta tulokset ovat aikaisemmin olleet hieman kunta-alaa ja valtiota jäljessä. Onko niin, että perusasioiden kuntoon laittaminen ja kehittäminen on helpompaa kuin hyvällä tasolla pysyminen?

Merkit strategisen työkykyjohtamisen suunnan kääntymisestä kuitenkin mielenkiintoisia. Ovatko nämä korona-ajan vaikutuksia? Sekoittaako hyvinvointialueiden tuleminen ja siihen liittyvä valmistelu erityisesti työkykyjohtamisen strategista ydintä?

Oli taustalla mitä syitä tahansa, on tärkeää huomata se, että työkykyjohtamisen hyvä tila tai kehittyminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. Johdon agendalla on aina ruuhkaa ja eri asiat kilpailevat huomiosta. Poikkeuksellisissa olosuhteissa työkykyjohtamista tarvitaan erityisesti ja monet organisaatiot ovatkin ponnistelleet työkyvyttömyyteen liittyvissä teemoissa erityisen paljon korona-aikana.

Julkisella sektorilla on edessään massiivinen muutos hyvinvointialueiden aloittamisen myötä. Olisi tärkeää, että työkykyjohtaminen mahtuisi johtoryhmien agendalle myös tässä muutostilanteessa. Tämän tutkimuksen valossa tästä herää hieman huolia. Mutta jos huoli herää laajemmin ja johtaa toimenpiteisiin, on tutkimus täyttänyt paikkansa.

5.12.2021

Pitkät työmatkat kuormittavat

Tulin kerran toimistolle vähän myöhemmin kaupungilla olleen aamukokouksen jälkeen. Sanoin kerroksessa työtään tehneelle siivoojalle huomenta. Hän vastasi hieman oudosti ”No huomenta”. Kysyinkin sitten, onko jo liian myöhäistä toivottaa huomenta.

Siivooja kertoi heräävänsä pikkutunneilla, jotta ehtii aikaisin aamulla alkavaan työvuoroonsa. Tämä siksi, että hän tulee hitaiden ja monimutkaisten julkisten liikenneyhteyksien kautta työpaikalleen. On herättävä yöllä, jotta ehtii aamulla toiselle puolelle pääkaupunkiseutua työvuoroon.

Tällaisia tilanteita on paljon palvelualalla, kuten kaupan alalla ja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Vuorotyö tuo oman lisänsä problematiikkaan.

Lisätään yhtälöön jokin työkykyä rajoittava sairaus tai vaativa perhetilanne. On hyvin ilmeistä, kuinka merkittävällä tavalla olosuhteet voivat vaikuttaa työpäivän kuormittavuuteen, palautumiseen ja työhön osallistumiseen.

Ulkomailta löytyy rajumpia esimerkkejä. Vaikkapa Singaporessa tai Hong Kongissa voi huomata, kuinka puistojen penkeillä nukkuu työntekijöitä, joilla ei ole varaa asuntoon tai majoittumiseen kaupungissa. He tulevat viikoksi kaupunkiin töihin ja matkustavat sitten viikonlopuksi kotiinsa kaupungin ulkopuolelle.

Työn ja kodin välinen etäisyys ei koske pelkästään työntekijäammatteja. Olen pendelöinyt junalla töihin lähes parikymmentä vuotta. Työmatkani on ollut noin tunnin mittainen, mutta junassa on aina ollut runsaasti työmatkalaisia, joilla matka on vielä tunnin pidempi. Osa meistä teki junassa töitä aamun sarastaessa, osa yritti vielä nukkua.

Koronan myötä massiivisesti lisääntynyt etätyö on vähentänyt merkittävästi junassa nuokkujien määrää. Samalla on helppo uskoa, että näiden pendelöijien elämänlaatu on parantunut, kun nukkumiselle, harrastamiselle tai perheelle on jäänyt enemmän aikaan.

Työmatkakysymys on merkittävä, sillä työmatkojen pituus on trendinomaisesti kasvanut vuodesta 1990-lähtien (lähde, lähde). Lisääntyvä etätyö ratkaisee työmatkaongelmat tietotyöläisen kohdalla, mutta kaikki eivät voi jäädä kotiin läppärin ääreen.

Työmatkat voivat myös olla sosioekonomisia terveyseroja ylläpitäviä. Asiantuntijatyötä tekevälle tietotyöläiselle 15-20 km työmatka pyörällä saattaa olla juuri sopiva työn vastapaino ja hyvinvointiin positiivisesti vaikuttava. Fyysisesti kuormittavaa työtä tekevällä työntekijällä suhtautuminen työmatkapyöräilyyn saattaa olla erilaista monestakin syystä.

Työssä jatkamisen mahdollisuuksiin ei vaikuta pelkästään se, mitä tapahtuu työpaikalla. Tarjolla olevat työpaikat määrittävät merkittävästi työmatkojen pituutta. Asuntojen hinnat vaikuttavat siihen, kuinka lähellä työpaikkaa työntekijöillä on varaa asua. Julkisen liikenteen toimivuus vaikuttaa siihen, kuinka pitkiä ja kuormittavia työmatkat ovat.

Työllisyysasteen nostaminen ja työurien pidentäminen ovat tärkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita. Työmarkkinoiden rakenteella ja yhteiskunnan tarjoamalla infrastruktuurilla on suuri merkitys työn kuormittavuuden ja työhön osallistumisen näkökulmasta.

6.12.20206.12.2020

Lauri Kokkinen (toim.): Hyvinvointia työstä 2030-luvulla – skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä

Työelämän muutos tai muodikkaammin sanottuna murros on ollut paljon esillä viime vuosina. Murrospuhe on liittynyt erityisesti digitalisaatioon ja ”neljänteen teolliseen vallankumoukseen”. Marraskuussa julkaistiin Lauri Kokkisen toimittama ja Työterveyslaitoksen tutkijoiden (noin 30 yhteensä) koostama skenaarioraportti Hyvinvointia työstä vuoteen 2030. Koska Työterveyslaitos on työelämän tutkimuksen ”the” organisaatio, on raportti lähtökohtaisestikin kiinnostava.

Kirjassa kuvataan neljä keskeistä työelämää koskettavaa muutosvoimaa, jotka käyn pintapuolisesti läpi seuraavassa.

Ajattelu- ja toimintatapojen muutos

Työikäisen väestön elämä alkaa ylikuumentua kun eri elämänalueiden (työ, perhe, vapaa-aika) merkitys korostuu samanaikaisesti. Toisaalta ylikuumenemista seuraa siitä, että digitaalisuuden myötä elämme jatkuvasti keskellä vuolaita tietovirtoja. Yikuumentuneesta elämästä tulee tiukasti aikataulutettua ja päällekkäisyyksien priorisointia. Jo pidempään arjen puheessa ollut ”ruuhkavuosien” käsite lienee lähellä ylikuumentumisen ajatusta.

Ennakoimattomat globaalit uhat (hyvänä esimerkkinä korona) korostaa muutosvalmiuden tarvetta työelämässä. Kompleksisisia muutoksia ei hallita perinteisillä hierarkkisilla toimintatavoilla. Itseohjautuvuuden tukeminen, yhteisöllisyys ja psykologinen turvallisuus korostuvat.

Sidoksinen riippuvuus ja verkostot tulevat määrittämään aikaisempaa enemmän työtä työtä ja sosiaalisia suhteita. Työtä tehdään aikaisempaa enemmän projekteissa ilman vakituista organisaatiota ja lähiesimiestä. Sidoksinen toimintamalli saattaa altistaa asiantuntijaa systeemin eri osista tuleville häiriöille. Näin työntekijän kuormittuminen kuin myös työkyvyn tukeminen edellyttävät uudenlaisia tapoja ja välineitä.

Muuntuvat työurat yleistyvät. Pitkä työura samassa tehtävässä saattaa olla ansa, jossa työllistymiskyky heikkenee. Itsensä kehittäminen jää yhä enemmän yksilön itsensä vastuulle. Tekemällä oppiminen, yhdessä oppiminen ja vertaisoppiminen korostuvat. Organisaatioissa pitäisi olla varattuna uuden oppimiselle. Elinikäisen oppimisen ajatus tukee työssä pysymistä muuntuvien työurien aikana.

Kehittämisestä ja kehittymisestä tulee keskeinen osa työelämää. Tähän liittyy muun muassa työelämän asiantuntijavaltaistuminen. Erityisesti asiantuntijatyössä työn kehittäminen korostuu ja tähän on myös enemmän mahdollisuuksia. Kehittämisen keskeisyys yltää myös työntekijän identiteetin ja ”ihannetyöntekijän” tasolle. Raportissa todetaan osuvasti, että ”hyvä työntekijä on jatkuvasti päivitetty ja tuloskuntoinen”. Organisaatioissa kehittymiselle tulee luoda yhteisöllisiä rakenteita.

Teknologinen muutos ja työ

Teknologian osalta raportissa pohditaan alustatyötä, automaatiota ja digitalisaatiota. Keskeisiä havaintoja ovat, että teknologialla voidaan korvata ihmistyötä, mutta samalla syntyy uutta työtä. Luovuus ja sosiaalinen älykkyys ovat ihmiselle paras turva ja voimavara muutoksessa.

Digitaalisessa työelämässä työstä jää enenevässä määrin digitaalinen jalanjälki ”työdatan” muodossa. Tätä voidaan hyödyntää tutkimuksessa ja työelämän kehittämisessä. Tietosuojan ja tietoturvan merkitys korostuu.

Algoritmit voivat tulla enenevässä määrin ohjaamaan päätöksentekoa, mikä lisää toiminnan tehokkuutta ja virheettömyyttä. On tärkeää, että tekoälyratkaisujen kehityksessä on mukana sosiaalinen ja eettinen arviointi ja harkinta.

Esineiden internet tulee integroimaan työ- ja toimintaprosesseja. Esineiden lisääntyvän kommunikoivuuden avulla voidaan jo ennalta ehkäistä erilaisten riski- ja vaaratilanteiden syntymistä.

Lisätty ja virtuaalinen todellisuus tulevat hämärtämään työn fyysisiä rajoja. Niiden avulla voidaan esimerkiksi perehtyä työtiloihin tai -tehtäviin ennen työn aloittamista paikan päällä.

Kaiken kaikkiaan teknologian kehittuminen tuo monenlaisia mahdollisuuksia. Keskeistä on kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että työn kuormittavuus saattaa muuttua olennaisesti. Myös työkyvyn tuki- ja palvelujärjestelmät tulee arvioida uudestaan.

Ikääntyvä ja monimuotoistuva työväestö

Työvoimaan liittyviä keskeisiä muutostrendejä ovat ikääntyminen ja monikulttuuristuminen. Ikääntymiseen liittyy paitsi työvoiman ikääntyminen myös ikääntyvän yhteiskunnan myötä lisääntyvät hoivavastuut omaisista.

Työvoiman keski-ikä ei kuitenkaan juuri muutu vuoteen 2040 mennessä, mutta vanhimpien ikäryhmien koko hieman kasvaa ja ikärakenne on lähes pysyvästi vino ikääntyneiden työntekijöiden suuntaan.

Ikärakenteenkin vuoksi hyvän työkykyjohtamisen merkitys korostuu. Työn muuttumisen vuoksi osaamisen ja sen kehittämisen merkitys työkyvyn osa-alueena tulee entistäkin tärkeämmäksi.

Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden määrä lisääntyy. Töitä tehdään yhä useammin monikielisissä työyhteisöissä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että työyhteisöjen moninaisuus, erityisesti etnisyyteen ja sukupuoleen liittyen, on yhteydessä parempaan taloudelliseen menestykseen. Osaaminen moninaisuuden johtamisessa nousee organisaatioiden tärkeäksi menestystekijäksi.

Ilmastonmuutos ja työelämä

Ilmastonmuutos vaikuttaa työelämään, työn turvallisuuteen ja ihmisten työkykyyn. Organisaatiot voivat varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin kehittämällä resilienssiä orgsanisaation toiminnan eri tasoilla. Organisaatioiden pystyä varautumaan ilmastonmuutoksen pitkällä aikavälillä ja toisaalta pitää pysyä sopeutumaan nopeasti esiinnouseviin muutoksiin.

Konkreettisia työelämän kannalta olennaisia ilmastonmuutoksen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi yleistyvät nollakelit, sään ääri-ilmiöt, lämpökuormittuminen sekä infektiosairaudet.

llmastonmuutos voi myös aiheuttaa psyykkisiä vaikutuksia (ilmastoahdistusta), jotka on tärkeätä tunnistaa osana työntekijöiden terveyden ja tykyvyn seurantaa.

Yhteiskunnat pyrkivät kestävään kehitykseen. Kestävää kehitystä voidaan tukea erilaisilla työtila- ja sisäympäristöratkaisuilla. Tilat voivat olla muuntojoustavia, yhteiskäyttöön ja jakamistalouteen perustuvia ratkaisuja.

Myös ilmastonmuutos korostaa osaamisen merkitystä. Esimerkiksi rakennusalalla otetaan käyttöön uudenlaisia rakennusmateriaaleja ja -menetelmiä.

Työn tekemisen tavat, organisoituminen ja johtaminen muuttuvat. Arvontuotanto tapahtuu yhä enemmän verkostoissa ja erilaisia yhteistyömuotoja hyödyntäen. Myös esimerkiksi erilaiset elinkaarimallit, joissa hyödynnetään sensoreita, dataa, tekoälyä ja robotiikkaa, yleistyvät.

Arviointia

Raportti on jäsennelty toimiviin osioihin, visuaaliset elementit ovat onnistuneita ja skenaarioiden käsittelytapa (muutossuunta – skenaario – uhat – toimenpiteet) toimii. Raportille on rakennettu toimiva verkkosivu.

Loppuluvussa todetaan , että työelämän muutos tulee vaatimaan teollistumisen myötä syntyneen pelkistetyn työkykyajatuksen uudistamista.

Raportti on Työterveyslaitoksen tutkijoilta arvokas panos työelämän muutosta koskevaan keskusteluun. Raportin vahvuus on sama kuin Työterveyslaitoksen vahvuus yleisemminkin, eli työelämää koskevien havaintojen perustuminen vankkaan tutkimustietoon. Raportin lähdeluettelo on 15 sivua pitkä.

Raportissa hyvää on näkökulman laajuus, eikä keskittyminen esimerkiksi teknologian aiheuttamiin muutoksiin. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia työelämään ei nähdäkseni kotimaisessa työelämäkirjallisuudessa ole aikaisemmin näin systemaattisesti arvioitu.

Ensimmäisessä teemassa, koskien ajattelu- ja toimintatapojen muutosta, on mielestäni uudenlaista työelämän muutosta koskevaa yhdistelevää ajattelua. Yleisemminkin raportti pystyy jonkin verran rikkomaan kaavoja ja tavanomaisia tapoja puhua työelämän muutoksesta.

Suosittelen raporttia kaikille, jotka haluavat kompaktisti perehtyä keskeisiin ajankohtaisiin työelämän muutostrendeihin.

Työterveyslaitoksen raportti ja oheismateriaali löytyvät täältä.

PS.

Muita työelämän murrokseen liittyviä raportteja ovat olleet mm. Valtioneuvoston kaksiosainen tulevaisuusselonteko (linkki ja linkki). Lisäksi voidaan mainita Demos Helsingin Työ 2040-skenaariojulkaisu. Varma julkaisi aiemmin tänä vuonna raportin työn murroksesta ja työkyvystä (linkki). Kansainvälisesti mainittavia (teknologiamuutosta painottavia) kirjoja ovat olleet mm. Martin Fordin The Rise of the Robots (ks. esittelyni tästä) ja Klaus Schwabin kirja Fourth Industrial Revolution (ks. esittelyni tästä).

Lauri Kokkinen (toim.): Hyvinvointia työstä 2030-luvulle. Suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos, Helsinki.

28.12.201929.12.2019

Palvelukseen halutaan ajokoira – johtajan ulkonäkö ja esiintyminen

Vuonna 2016 julkaistu 150 sivuinen kirjanen Palvelukseen halutaan ajokoira aiheutti aikanaan jonkin verran keskustelua. Keskustelussa muun muassa arvosteltiin kirjoittajia huonosta johtajien arjen tuntemuksesta.

Kirjassa kerrotaan, että johtajien työn vaativuuden vuoksi rekrytoinnit kohdistuvat ”ajokoirajohtajiin”, joiden kovat ja systemaattisen treenin luomat fyysiset ja henkiset ominaisuudet mahdollistavat johtajan töissä pärjäämisen.

Ajokoirajohtaja juoksee marathoneja tai harrastaa triathlonia. Paitsi liikkumistaan, ajokoirajohtaja optimoi syömistään ja nukkumistaan. Ja mielellään mittaa kaikkea uusimmalla älylaitteellaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Koska merkittävä osa johtajana toimimista on johtajan roolin ”esittämistä”, myös ajokoiramainen ulkonäkö ja siihen liittyvä energisyys on merkittävä resurssi johtajalle.

Kirjoittajien mukaan näiden ominaisuuksien ylenmääräinen arvostus aiheuttaa huolta diversiteetin vähenemisestä johtajakunnassa.

Kirjan julkaisemisesta on kulunut muutama vuosi. Näiden vuosien aikana hyvinvointiteknologian valtavirtaistuminen on ottanut askelia etenpäin. Media pursuaa juttuja hyvinvoinnista ja sen ylläpitämisestä. Erilaisia valmennus-palveluja on tarjolla aikaisempaa enemmän. Unesta ja sen merkityksestä puhutaan kyllästymiseen saakka.

Vaikka kaikki edellä sanottu kasautuukin sosioekonomisen asteikon yläpäähän, on kehitys tarkoittanut sitä, että panostaminen omaan hyvinvointiin ei ole pelkästään johtajien juttu. Eikä se koskaan ole ollutkaan.

Kuten aikaisemmin lukemani kirja Ulkonäköyhteiskunta (lue esittelyni kirjasta tästä) osoitti, ulkonäön merkitys saattaa nykyään korostua työelämässä yleisemminkin.

Edellyttääkö johtajana toimiminen ajokoiran ominaisuuksia?

Oman kokemukseni mukaan johtajat harrastavat muun muassa kirjallisuutta, ruoanlaittoa, metsästystä, teatteria, oopperaa, golfia, hiihtoa, triathlonia, juoksua, purjehdusta, jääkiekkoa, ratsastusta, rallia, tennistä, suunnistusta, mökkeilyä ja remontointia. Eli melko laajalla skaalalla kaikenlaisia erilaisia harrastuksia.

Hyvä peruskunto varmasti auttaa työssä jaksamisessa johtajallakin. Ja taito palautua työn rasituksista. Palautumista voi kuitenkin varmistaa monella muullakin harrastuksella kuin extremeillä urheiluharrastuksilla.

Johtaja edustaa kuitenkin organisaatioitaan, jolloin ulkonäöllä ja esiintymisellä eittämättä on merkitystä. Näiden lisäksi johtaja tarvitsee vaativassa työssään kosolti muita ominaisuuksia. Viime aikoina keskustelussa ovat painottuneet mm. viestinnälliset taidot ja empatia. Hyvä kokonaisuus johtajan ominaisuuksia saattaa löytyä myös ei-ajokoiramaiselta johtajalta.

Kirjoittajat onnistuvat tiivistämään argumenttinsa kirjaa paremmin tässä (maksumuuri) Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan.

Janne Tienari ja Susan Meriläinen 2016. Palvelukseen halutaan ajokoira. Johtajan ulkonäkö ja esiintyminen. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki.

22.12.201922.12.2019

Kaksi kirjaa aivoista

Muistan työuraltani kauan aikaa sitten tilanteen, jossa menin kollegani työhuoneeseen toimittamaan jotakin akuuttia asiaa. Hän vilkaisi minua koneeltaan ja sanoi, ”anna kun teen tämän loppuun”. Kului minuutti puolitoista ja hän oli valmis keskusteluun kanssani. Itse istuskelin odottamassa. Asia painui mieleeni, koska pidin tätä reaktiota niin vaikuttavana ja ihailtavana. Moni meistä olisi siirtynyt välitömästi keskusteluun ja jättänyt kirjoitustyön kesken.

Laajemmassa kuvassa elämänrytmimme on muuttunut ja esimerkissä kuvattua keskittymistä omaan työhön on yhä vaikeampaa toteuttaa. Työtä tehdään ajasta ja paikasta riippumatta. Digitaaliset välineet tuottavat meille taukoamatta impulsseja töihin, uutisiin, viihteeseen tai sosiaalisiin suhteisiin liittyen. Työpaikat ovat myös muuttuneet monitilatoimistojen myötä häiriöherkemmiksi. Samaan aikaan työ muuttuu niin, että yhä useammassa ammatissa työn kognitiiviset vaatimukset kasvavat.

Siksi keskittymiseen ja aivojen toimintaan kohdistuu tällä hetkellä paljon kiinnostusta. Aivotutkijat, kluten tässä esillä olevien kirjojen kirjoittajat, ovat kysyttyjä luennoitsijoita ja hlaastateltavia. He ovat tähän lähtiessään myös tehneet hienoa työtä tieteen popularisoimiseksi.

Keskittymiskyvyn elvytysopas

Kirjoista ensimmäinen Keskittymiskyvyn elvytysopas, kohdistuu nimenomaan keskittymiseen ja sen edesauttamiseen.

Kirjan yksi lähtökohta on ADT (attention deficit trait), jolle tarjotaan kirjassa suomennosta ”tarkkaavuushäiriötä muistuttava käytösmalli”. Kyseessä on siis ilmiö, jossa ihmisen tarkkaavaisuus alkaa herpaantua samalla tavalla kuin sellaisilla henkilöillä, joilla on diagnosoitu ADD tai ADHD.

ADT:n tunnuspiirre on itsensä keskeyttäminen. Eli vaikka ADT:stä kärsivä ihminen saisi rauhalliset työskentelytilat, hän keskeyttää itsensä. Vaikka tutkimusnäyttö ei asiassa olekaan kiistatonta, on mahdollista, että kiihtynyt elämänrytmi ja viriketulva johtavat ADT:n lisääntymiseen. Ja siksi on pohdittava, miten keskittymiskykyä voidaan elvyttää ja parantaa.

Kirjassa luodaan ensin uskoa siihen, että keskittymiskykyä voi parantaa. Taustaksi käydään läpi aivojen toimintaa sekä aihepiiriä koskevaa tutkimusta sekä esitellään miten keskittymiskyky kehittyy läpi elämän.

Aivojen palkkiojärjestelmä on huomion kohteena. Esitellään, miten mielihyväkokemukset ja riippuvuudet syntyvät. Ajankohtaisena aiheena tarkastellaan miten sosiaalisen median algoritmejä muokataan mahdollisimman koukuttaviksi.

Multitaskaus saa oman huomionsa. Multitaskaamisen todetaan olevan tehotonta ja raskasta ja lukija saa ohjeet sen välttämiseen. Keskeistä tässä on ensin oman mielen tarkkailun parantaminen ja sen jälkeen mielen hallinta.

Työpaikan tilanteet saavat huomiota omassa kappaleessaan. Kappaleessa esitetään kiintoisa ajatus ”uudesta työaikalaista”, jossa vuorokausi on jaettu neljän tunnin jaksoihin, joilla kullakin on eri tavoitteet.

Esimerkiksi työpäivän alku on ”virtausjaksoa”, jolloin keskitytään luomaan jotakin uutta. Iltapäivä on ”silppujakso”, jossa hoidetaan kertyneitä silpputöitä . Tämän jälkeen onkin ”empatiajakson” aika.

Malli kuulostaa järkevältä, mutta haasteelliselta toteuttaa. Harvalla taitaa olla mahdollisuus hallita omaa työpäiväänsä tällä tavoin. Tarvittaisiin koko työpaikkaa koskevia sopimuksia ja toimenpiteitä ja sitten on vielä ulkomaailma (asiakkaat, sidosryhmät), joiden aikataulut pitää ottaa huomioon.

Kirjan lopussa annetaan vielä rautaisannos konkreettisia ohjeita siitä, miten omaa keskittymistä voi turvata ja keskittymiskykyä kehittää.

Erityiskiitoksen voi antaa kirjan monipuolisesta esitystavasta. Hyvä idea on esimerkkihenkilöiden käyttäminen, joiden avulla pohditaan erilaisia älylaitteiden käyttötapoja.

Kaiken kaikkiaan kirja on kompakti parissa illassa luettava konkreettinen opas, jossa aihepiiriin liittyvät asiat esitetään tiiviisti ja ajattelua herättävästi.

Aivot työssä

Tämä kirja keskittyy monipuolisesti nykyaikaiseen työelämään ja sen aivoille aiheuttamaan kuormitukseen ja haasteisiin. Kirja on edellistä laajempi, vajaat 300 sivuinen teos sisältäen tutkimustietoa, haastatteluja ja esimerkkejä.

Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan työntekoa aivojen näkökulmasta ja toisessa näkökulmana on ihmisille parempi työorganisaatio.

Liikkeelle lähdetään metsästäjä-keräilijän aivoista ja kurotetaan kohti nykyajan multitaskaamista avokonttoreissa. Käsitellyksi tulevat aivojen peruskunto ja sen vaaliminen esimerkiksi unen avulla.

Osaamisen osalta käsitellään ajankohtaista asiaa, eli jatkuvaa oppimista. Keskeinen näkökulma on pohtia sitä, minkälaisin edellytyksin työ tukee oppimista.

Niinikään ajankohtaista aihetta, eli työympäristömuutoksia, tarkastellaan monipuolisesti eri näkökulmista. Erilainen työ ja erilaiset ihmiset vaativat erilaisia työympäristöjä.

Kehollisuutta koskevassa kappaleessa pohditaan liikumisen merkitystä aivotoiminnan kannalta. Liikunnan suhteen ollaan maltillisia, pienikin liikunta on hyväksi. Lisäksi kehotetaan uteliaisuuteen ja etsimään itselle sopivia liikuntamuotoja.

Ensimmäinen jakso päättyy hienoilla esimerkeillä kuvattuihin kiteytyksiin siitä, millainen on aivoille hyvä työpäivä.

Toisen jakson teemana on ihmisille parempi työorganisaatio. Näkökulmana on nykyaikainen ajatus siitä, että päätöksiä työyhteisöissä tekevät muutkin kuin esimiehet ja johto.

Jaksossa käsitellään työn muutosta ja keskustelua työn loppumisesta. Päädytään johtopäätöksiin, että työ ei katoa, mutta muuttuu ja ihmisillä on edelleen vahvuuksia, joita koneilla ei ole (monimutkainen ongelmanratkaisu, empatia, luovuus).

Tunteita käsittelevässä jaksossa käsitellään tunteiden merkitystä työyhteisöissä ja toisaalta sitä, miten digitalisaatio ja uudet vuorovaikutuksen välineet vaikuttavat tunteiden välittämiseen ja tulkitsemiseen.

Kompleksisuuden lisääntyminen on yksi ajankohtainen työelämäteema. Kirjassa pohditaan kompleksisuuden merkitystä yksilöille ja yhteisöille. Itseohjautuvuuden vahvuuksia ja haasteita pohditaan, esimerkkinä mm. Stanley McChrystalin kirja Team of Teams (ks. esittelyni tästä).

Empatia saa oman kappaleensa. Empatia korostuu, koska se on olennaista vuorovaikutuksen kannalta. Vuorovaikutustyö taas on työelämän muutoksessa ja ”työn katoamisessa” ihmiselle vahvinta aluetta.

Kirjan lopussa pohditaan, minkälainen on älykästä työntekoa mahdollistava organisaatio. Suuntana ovat ”litteämmät ja ketterämmät organisaatiot. Kuitenkin hierarikoilla nähdään myös olevan merkittäviä hyötyjä.

Pidin Aivot työssä-kirjasta erittäin paljon. Nykyään tästä tematiikasta on paljon tarjolla erilaisia sisältöjä mediassa ja aiheesta on kirjoitettu monia kirjoja. Tämä kirja tuo kuitenkin keskusteluun paljon uutta, tuoden esiin tutkimustuloksia ja teorioita, eikä yhtään puuduttavalla tavalla!

Erityisen hienoa kirjassa on henkilöiden ja erilaisten elämätilanteiden kautta kerrotut esimerkit, jotka valaisevat aihepiiriä tehokkaasti. Myös haastattelut toimivat hyvin.

Näidenkin kirjojen myötä tietoa aivotyöstä ja aivojen kuormittumisesta nykyisessä elämänmenossa on paljon. Korjausten tekeminen aivoterveyttä tukevaan suuntaan ei kuitenkaan ole helppoa. Siihen vaikuttavat esimerkiksi digitaalisten viestintävälineiden koukuttavuus ja työelämän kiireet.

Kun tietoisuus lisääntyy, kenties yhä useampi kuitenkin pysähtyy kohdallaan miettimään omia toimintapojaan ja muuttaa niitä terveellisempään suuntaan.

Ja kenties sama tapahtuu yhä useammin myös työyhteisöissä ja työpaikoilla. Näin tämän kirjoituksen alussa kuvattuja esimerkkejä löytyy tulevaisuudessa työelämästä yhä enemmän. Tällaisen kehityksen aikaansaamisessa tässä esitellyt kirjat ovat varmastikin merkittävässä roolissa.

Erinomaisia kirjoja molemmat ja myös hienoja esimerkkejä tieteen popularisoinnista. Suosittelen kirjoja erityisesti asiantuntijatyötä tekeville, esimiehille ja johtajille.

Minna Huotilainen ja Mona Moisala 2018. Keskittymiskyvyn elvytysopas. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu.

Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi 2018: Aivot työssä. Kustannosakeyhtiö Otava, Helsinki.