Mona-Liisa Nousiainen (o.s. Malvalehto) oli suomalainen maajoukkuetason hiihtäjä. Hän voitti mestaruuksia nuorten MM-kisoissa. Aikuisten sarjassa hänen parhaita saavutuksiaan olivat maailmancupin osakilpailun voitot sprintissa henkilökohtaisella matkalla ja viestissä.
Mona-Liisa Nousiainen oli myös muusikko: hän voitti Kultainen Harmonikka kilpailun vuonna 1999 ja Hopeinen Harmonikka kilpailun vuonna 1993. Hän opiskeli myös Sibelius Akatemiassa.
Yksityiselämässään Mona-Liisa Nousiaisen puoliso oli maajoukkuehiihtäjä Ville Nousiainen. Heillä on yksi lapsi. Mona-Liisa Nousiainen kuoli 36-vuotiaana vatsasyöpään vuonna 2019.
Kirjan kirjoittanut Laura Arffman on urheilutoimittaja ja Nousiaisen ystävä.
Kirja alkaa Nousiaisen lapsuudesta. Kuvaus on monista urheilukirjoista tutunoloinen: urheilullinen, intensiivinen ja perhekeskeinen. Harjoitellaan ja kilpaillaan. Hän oli hyvä myös koulussa.
Nousiainen oli lahjakas hiihtäjä ja hänen ominaisuutensa sopivat erityisesti sprinttiin. Ura oli rikkonainen ja sitä sävytti (liian) kova harjoittelu ja valmentajavaihdokset.
Nousiainen joutui laittamaan uransa tauolle ylikunnon vuoksi. Rinnalla kulkenut musiikillinen ura ja muu elämänkulku saattoivat vielä “ylikuumentaa” elämää ja lisätä palautumisen ongelmia.
Kirja kertoo myös perheen ja huippu-urheilun yhdistämisestä. Kahden huippu-urheilijan arki ja harjoittelu sovitetaan yhteen pienen lapsen hoitamisen kanssa. Lapsi kulki mukana urheilijavanhempien matkoilla tai hän oli kotona sukulaisten hoidossa.
Nousiainen palasi ylikunnon ja raskauden jälkeiseltä tauolta huipulle ja saavutti hyviä sijoituksia maailmancupin osakilpailuissa.
Mitä tulee urheiluun, kirja antaa hyvän kuvaa paitsi kovasta harjoittelusta, myös jatkuvasta matkustamisesta leireille ja kilpailuihin sekä sosiaalisista suhteista urheilijoiden kesken. Lukija saa paljon tietoa sprinttihiihdon yksityiskohdista.
Kirjan loppuosa kertoo sairastumisesta. Diagnoosi, hoidot, viimeiset viikot ja päivät. Kirjan kirjoittaja on ollut näissä vaiheissa mukana ja lähellä. Elämä jatkuu mahdollisimman normaalina, kunnes voimat hiipuvat. Kirjan loppu on koskettava.
Mutta ei yhtä koskettava kuin Nousiaisen oma esipuhe:
“Kunnianhimoni on aina ollut valtava. Viime aikoina olen miettinyt, että hieman helpommallakin olisin voinut oman pääni päästää, mutta olen aina ollut suorittajaluonne ja halunnut pärjätä”.
Olen lukenut aika paljon urheilijoiden elämäkertoja. Moni urheilukirja sisältää kuvauksia elämän varjopuolista, kuten päihteistä, elämänhallinnan ongelmista ja sairastumisista.
Tässä kirjassa ja Mona-Liisa Nousiaisen elämässä oli paljon erityistä. Musiikillinen lahjakkuus, perheen perustaminen ja sairastuminen. Kirjan kuvat, jotka kertovat Nousiaisen eri elämänvaiheista, ovat myös tavanomaista merkityksellisempiä. Kaiken kaikkiaan hieno kirja.
Laura Arffman 2020: Mona-Liisa : Urheilija, muusikko, ihminen. Gummerus, Helsinki.