Kara Kuumana blogissa tarkasteltiin palautteen antamista ja sen merkitystä lähtökohtana jalkapallokentän laidalla tehdyt havainnot.
Voittoja ja tappioita jalkapallokentällä (Kuva: Pauli Forma).
Sattuneista syystä olen viime vuosina viettänyt runsaasti aikaa jalkapallokentän laidalla. Joukkueiden seuraaminen on antanut aihetta monenlaiseen pohdintaan ammatillisestakin perspektiivistä. Valmentaminenhan on johtamista mitä suuremmassa määrin.
Jalkapallojuokkueen valmentaminen on ainakin strategista johtamista, leadershippiä ja tunnejohtamista. Osaamista kehitetään treeneissä jatkuvasti. Managerointi on usein eriytetty joukkueen johtajalle, mutta juniorijoukkueiden kohdalla ei ole tavatonta, että kaikki johtamisen näkökulmat kasautuvat yhdelle henkilölle.
Juniorijalkapallossa on erilaisia tavoitteita. Liikunnan harrastaminen yleisesti on yksi tavoite, josta lähdetään liikkeelle. Seuraavaksi tulee kehittyminen ja kolmas askel tavoitteissa on menestyminen. Prosessi on eräänlainen pyramidi, jonka kärkeen valikoituvat vuosien myötä ne, jotka pelaavat ylimmillä sarjatasoilla ja jopa maajoukkueissa.
Joukkueiden kulttuuri on erilainen. Kulttuuri näkyy siinä, miten tullaan kentälle, ovatko pelikassit ojennuksessa ja kuinka alkuverryttelyt tehdään. Alkavatko ja päättyvätkö harjoitukset ajallaan ja miten joukkueen sisällä viestitään. Kulttuuri näkyy myös joukkuehengen lujuutena, aletaanko tiukassa paikassa napista ja sättiä joukkuetovereita. Kulttuuri näkyy myös siinä, kunnioitetaanko vastustajaa. Kulttuuri on kaiken perusta.
Peleissä on draamaa ja tunnetta. Peruspelien ohella on trillereitä, joissa selkeä johtoasema kääntyy kirvelevään tappioon tai päinvastoin. Pelaajien riemu vaihtuu katkeraksi itkuksi joko tappion tai loukkaantumisen myötä. Vaikka samat tunteet myllertävätkin valmentajan pään sisällä, hän ei voi näyttää tunteita samalla tavalla kuin mitä pelaajat voivat. Muistan elävästi erään valmentajan katseen, kun joukkue hävisi ratkaisevan pelin, vaikka oli johtanut sitä selvästi. Sisällä myllersi, mutta tunteita ei voinut ilmaista vapaasti.
Tunnistamme tässä analogian Helena Åhmanin ja Kari Neilimon kirjan ”Johtamisen tabut” kanssa. Valmentajan tehtävä on tappion jälkeen lohduttaa ja suunnata katsetta tulevaisuuteen. Johtaminen jalkapallokentällä sisältääkin erityisen paljon tunteiden johtamista ja tunteet ovat esillä näkyvämmin kuin työelämässä.
Valmentaja ei myöskään saa menettää malttiaan. Hyvä valmentaja on rauhallinen ja rauhoittaa omalla käytöksellään koko joukkueen. Peleissä on hetkiä, jolloin tapahtuu paljon ja nopeasti ja oman joukkueen rivit saattavat olla hetkellisesti hajalla. Pelaajat hätääntyvät, eivätkä tiedä mitä tehdä. Johtoasema uhkaa mennä tai aika loppuu ja tappio häämöttää. Näillä hetkillä valmentajan tehtävänä on luoda selkeyttä joukkueen peliin ja rauhallisuutta mieliin.
Hyvä valmentaja osaa antaa palautetta, karkeistaen niin, että korjaava palaute annetaan henkilökohtaisesti ja positiivinen julkisesti. Yli kentän huudetut toistuvat henkilökohtaiset palautteet musertavat itsetuntoa ja nakertavat koko joukkueen henkeä. Toki yksittäisenkin pelaajan toimintaa kuuluu ohjata, mutta suuri merkitys on siinä, millä sanoilla ja äänensävyllä palaute annetaan. ”Kalle TAAS olet väärässä paikassa”-huutoa ei ole kiva kuulla toistuvasti kun paikalla ovat kaikki kaverit, omat vanhemmat ja yleisöäkin.
Hyvä valmentaja osaa viestiä, esimerkiksi kesken pelin on turha huutaa liian monimutkaisia ohjeita tai asioita, joihin pelaaja ei ole valmis. Huonoilla tai liian vaikeilla ohjeilla peli menee vieläkin pahempaan solmuun kun pelaajat eivät tiedä mitä tehdä. Tämäkin on selkeyden luomista.
Hyvä valmentaja aistii pelaajien tunnetilat ja osaa ohjata heitä tunnetilan mukaan. Joskus on voimakkaan tsemppaamisen aika ja joskus on hyvä hivenen hillitä latausta.
Valitettavasti kentällä ei näe pelkästään hyvää johtamista.
Olen nähnyt, kuinka valmentaja sättii maassa makaavaa ja itkevää maalivahtia, joka on epäonnistunut ratkaisevan rangaistuslaukauksen torjunnassa. Varmaan seuraavassa rankkarikisassa tämä maalivahti liimaa kaikki vedot?
Olen myös useita kertoja, kuinka hävityn pelin jälkeen valmentaja ei näe kenenkään pelaamisessa mitään hyvää ja sanoo sen suoraan. Varmaan ”saarnan jälkeen” kaikki ryhdistäytyvät ja yrittävät parhaansa?
Myös vanhemmat osallistuvat ”valmentamiseen”. Olen kuullut kuinka isä sanoo 8-vuotiaalle pojalle hävityn pelin jälkeen: ”Et edes yrittänyt, eihän Sulla ole edes hiki. En ole koskaan nähnyt Sinulta näin huonoa peliä”.
Vaikka menestyksen taustalla on pelaajien henkilökohtainen taito ja joukkueen pelaaminen, uskon, että ”johtamisella” on erittäin suuri merkitys myös joukkueen tulosten kannalta. Huonolla johtamisella pelaajat siirtyvät muihin joukkueisiin tai muihin harrastuksiin. Hyvällä johtamisella luodaan pohja onnistumisille ja itsensä ylittämiseen.
Mitä jalkapallokenttien johtamisesta voi tuoda työelämään?
Palautteen antamisen, joukkueen kulttuurin rakentamisen, tunnejohtamisen, selkeyden luomisen, osaamisen pitkäjänteisen kehittämisen. Eli lähes kaikki olennaiset johtamisen aspektit ovat mukana. Jalkapallokentän laidalla kaikki on kenties läpinäkyvämpää, mutta samat elementit ovat mukana tiimin johtamisessa työelämässäkin.