Paluu rasteille ja suunnistusharrastuksen pariin

Viime vuosina liikuntaharrastukset ovat painottuneet uintiin, pyöräilyyn ja juoksuun, eli sanalla sanoen triathloniin. Niinpä olen pitänyt viitisen vuotta taukoa suunnistuksesta, jota perheessä harrastettiin aikanaan varsin intensiivisesti. Suunnistusvuosina tuli osallistuttua muutaman kerran Jukolaan, kansallisiin eri puolilla Suomea, yökisoihin ja tietenkin kuntorasteille ja omatoimiharjoituksiin. Muistissa on hyvin myös lasten saattelut omiin lähtöihinsä sekä kisoihin liittyneet jälkipelit.

Tauon jälkeen olen palannut suunnistuksen pariin käymällä kevään aikana parissa kisoissa, ensin Paimiossa Viking Line-rasteilla (ent. Silja-rastit) ja Tuusulassa perinteisillä Vappurasteilla. Seuraavassa ajatuksia lajista ja mainituista kisoista.

Suunnistuksessa on nähtävissä seka muutosta että pysyvyyttä. (Muutos ja pysyvyys oli lisensiaatin tutkielmani otsikko).

Pysyvyyttä edustavat harrastajat. Kun kävelin Paimion kisojen kilpailukeskukseen, joka puolella oli tuttuja kasvoja viiden vuoden takaa. Kaupallisesta näkökulmasta paikalla oli entiseen tapaan Suunnistajan kauppa ja Keltamäki.

Kisajärjestelyt näyttävät muuttuneen hieman asiakaslähtöisemmiksi ja toisaalta virtaviivaisemmiksi.

Asiakaslähtöisyyttä edustaa se, että molemmissa kisoissa on ollut mahdollista valita oma lähtöaika. Tämä on hieno mahdollisuus vaikkapa perheille, jotka voivat näin suunnitella paremmin mahdolliset lasten lähtöihin saattamiset ja vanhempien omat kilpailusuoritukset. Paimiossa unohdin valita lähtöajan ja niinpä jouduin lähtemään ihan joukon häntäpäässä. Tuusulassa valitsin ajan ja pääsin metsään ensimmäisten joukossa.

Virtaviivaistamista näyttäisi edustavan myös luopuminen numerolapuista ja myös se, että tarjolla ainakaan näissä kahdessa kisassa ei ollut irrallisia rastimääritteitä. Numerolappuja en osaa kaivata, koska näin hakaneuloilla pelaaminen (ja paidan pilaaminen) jää pois. Kartassa olevat rastimääritteet tietysti vaativat kartan kääntelyä, joka voi vähän haitata suoritusta.

Teknologista kehitystä näyttää edustavan Emit-leimausjärjestelmään kuuluvan kilpailukortin versio 6, jossa ledi vilkkuu viiden sekunnin ajan leimauksen jälkeen. Minulla oli kotona useitakin vanhoja kilpailukortteja, mutta ostin tällaisen uuden, jotta välttäisin epävarmuuden patterin kestävyydestä.

Kuva6

Omaa suoritusta virtaviivaistin uuden kilpailukortin omistajana niin, että en käytä pahvisia emit-tarkistuslipukkeita. Kortin pitäisi nyt toimia ja jos joskus joku leimaus puuttuu ja suoritus hylätään, ei siitä kuitenkaan tule suurta haittaa.

Paimiossa oli keskimatkan kilpailu ja maastossa oli vielä runsaasti lunta. En ollut pitänyt suunnistuskarttaa vuosiin käsissäni ja tunnelmat K-pisteellä olivat vähän haparoivat. Näkökyky on myös ikääntymisen myötä “muuttunut” ja 1:10000 karttaa oli vähän vaikea hahmottaa semminkin kun maasto oli tyypillistä välillä pienipiirteistäkin Varsinais-Suomalaista avokalliomaastoa.

Suorituksenhallinta oli vaihtelevaa, tiivistäisin sen niin, että suoritus sujui helpoilla rastiväleillä ja rastipisteillä, mutta vaikeat rastit olivat vaikeita. Ensimmäisellä rastilla onnistuin kiipeämään väärään mäkeen ja vaikeuksia oli myös tiheikössä (sinne ei olisi pitänyt mennä alkuunkaan). Tuli myös todistettua se fakta, että avokallion päälle ei kannata nousta luottaen, että kyllä se rasti sieltä sitten löytyy. Neljän kilometrin tarpominen lumisessa metsässä oli ihan kohtalainen fyysinenkin suoritus. Vaikeuksista huolimatta hieno tapahtuma!

Yksityiskohtana se, että viitisen vuotta varastossa viettäneet suunnistuskengät eivät enää kestäneet uuden kauden avauskisaa. Pohja irtosi kisan aikana liimauksestaan, ei ihme, että juoksu tuntui vähän hassulta loppusuoralla. Koska varusteet on aina hyvä pitää kunnossa, ostin välittömästi uudet Inovit Keltamäeltä.

Kuva3

Kuva4

Kuva2

Kuva5

Tuusulassa oli sitten parin viikon välin jälkeen perinteiset Vappurastit ja matkana taas keskimatka. Maasto oli Keski-Uusimaalle tyypilliseen tapaan hieman ryteikköistä ja ihmisen muovaamaa infrastruktuuria oli alueella melko paljon. Rata oli myös selvästi helpompi kuin Paimiossa, joskin pari haastavaa rastipistettä tiheikköjen keskellä oli. Helppoutta näissä pienemmissä kisoissa  tuo sekin, että jos pienemmissä kisoissa löydät mäen päältä rastin, se on todennäköisesti oikea. Isommissa kisoissa samassa mäessä voi olla viisikin rastia. Maastossa oli Tuusulassa edelleen jonkin verran jäätä.

Hieman helpommassa maastossa ja radalla suunnistus sujui jo paremmin. Myös 1:7500 kartta oli tervetullut ikänäköiselle. Pientä koukkua tuli parille rastille, mutta mitään pitkiä hakuja ei tullut. Parilla rastivälillä pystyin tekemään jälkeenkinpäin ajateltuna fiksuja reitinvalintoja hyödyntäen puroja ja polkuverkostoa. Maltoin myös edetä hitaasti ja korostetun varovaisesti vaikeammissa paikoissa. Kohtalaisen hallitun suorituksen jälkeen oli kiva tulla maaliin.

Kuva1

Kaiken kaikkiaan on ollut mukava käydä parissa suunnistustapahtumassa ja varmasti lajia tulee nyt harrastettua aikataulun sallimissa puitteissa. Ajattelin käydä lähiseudun kisoissa, nyt lähiaikoina tällaisia ovat lumitilanteiden vuoksi siirretyt OK Raseborgin Kevätkansalliset ja Ankkurirastit. Suunnistuskausihan on pitkä. Kesä on vähän hiljaisempaa aikaa, ellei osallistu rastiviikoille ja syksyllä on jälleen hienoja tapahtumia.

Näyttäisi siis siltä, että suunnistus mahtuu kivasti ohjelmaan, kauden päätavoitehan on jälleen Ironman Finland Kuopio-Tahko elokuussa. Voi olla, että en mene lyhyempiin triathlonkisoihin lainkaan. Harkitsen vielä Oittaata ja Vantaa Triathlonia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.