Tekijä: Pauli

Julkaistu

Minun työympäristöni

kahvilassa

Tietotyöläinen työskentelee kahvilassa.

Keskustelu työympäristöjen kehittämisestä käy työpaikoilla vilkkaana. Tavoitteena on tehostaa tilankäyttöä, lisätä vuorovaikutusta ja etsiä parhaiten työntekoa tukevia työympäristöjä.

Työympäristöjen  muutosprojektit onnistuvat urbaanien legendojen perusteella eri tavoin, aiheeseen liittyy suuria tunteita ja tutkimustuloksistakin voi poimia erilaisia johtopäätöksiä tukemaan eri näkökantoja asiaan.

Olen kirjoittanut teemasta aikaisemminkin täällä. Kirjoitus on edelleen yksi viikoittain luetuimpia kirjoituksiani. Tämä ilmentää sitä, että aihe on ajankohtainen.

Vaikka puhetta riittää eniten juuri siitä, että työympäristöjen kehittämisessä oma työhuone vaihtuu kenties yhteiskäyttöiseksi monitilatoimistoksi tai työpisteeksi sellaisessa, kyse on laajemmasta muutoksesta. Siitä, että työ muuttuu aikaisempaa enemmän paikasta ja ajasta riippumattomaksi.

Työympäristö ei myöskään ole pelkästään fyysinen: se koostuu fyysisten rakenteiden lisäksi virtuaalisista välineistä ja sosiaalisista käytönnöistä, toimintatavoista ja normeista.

Seuraavassa pohdin työympäristöön ja työn tekemiseen liittyviä asioita puhtaasti omasta näkökulmastani ja omiin kokemuksiini perustuen.

Junassa on hyvä työskennellä

Vietän päivittäin kaksi tuntia junassa matkustaen välillä Karjaa-Helsinki-Karjaa. Minulla on tästä noin 15 vuoden kokemus ja olen aina työskennellyt junassa työmatkoillani kirjoittaen, lukien ja suunnitellen.

Viikossa istun junassa 10 tuntia ja kuukaudessa 40 tuntia. Näin isolle ajalle on hyvä keksiä mielekkäämpää ja hyödyllisempää tekemistä kuin ikkunasta ulos tuijottaminen, vaikka länsiuusimaalainen metsä kaunista onkin.

Juna on minulle yhtä hyvä työympäristö kuin koti tai toimisto. Joskus jopa parempi, koska keskeytyksiä on junassa vähemmän. (Kauko)junassa on siistiä, valoisaa ja istua voi rauhassa omalla paikalla. Paikallisjunat ovat eri juttu.

Vuosien varrella junan verkkoyhteydet ovat parantuneet. Tällä hetkellä omalla työmatkallani verkkoyhteydet toimivat lähes sataprosenttisesti ja yhtä hyvin kuin toimistolla ja kotona. Kaikilla rataosuuksilla tilanne ei tietääkseni ole ihan yhtä hyvä.

Kanssamatkustajien juttelu tai muut äänet junassa eivät pääsääntöisesti häiritse minua. Häiriötä koen vain, jos tapahtuu jotakin tavallisuudesta poikkeavaa (jos vaikkapa junan kuulutus jumittuu häiritsevän kovalle).

Toki junamatkan rauhallisuuteen vaikuttaa myös se, että matkustan tavallista hiljaisempien matkustajien, eli ”työmatkalaisten” vaunussa ja työmatka-aikoihin. Joskus aikaisemmin kuuntelin junamatkoilla musiikkia, mutta olen sittemmin lopettanut sen.

Erityisesti aamut ovat junassa tehokkaita. Kun saavun työpaikalle, olen valmistautunut päivän kokouksiin ja/tai tehnyt jo ison siivun töistä junassa. Illalla kotiinpäin palatessa olen hieman väsyneempi ja työteho on alhaisempi.

Mutta pointti oli siis se, että junassa voi työskennellä yhtä hyvin kuin toimistolla. Joukkoliikenneyhteyksien toimiessa olisi sulaa hulluutta ajaa työmatka autolla.

Konttori pystyyn kahvilaan, ABC:lle tai kirjastoon

Jos olen kaupungilla menossa kokoukseen, hammaslääkäriin, parturiin tai muualle ja minulla on hieman ”luppoaikaa” juna-aikataulujen tai muiden syiden takia, saatan työskennellä kahvilassa latten kera. Tällöin yleensä muodostan nettiyhteyden kännykällä ja työt sujuvat näin mainiosti.

f_efosxh0si-frank-lanigan

Olen myös työskennellyt ABC:lla, kirjaston lukusalissa ja uimahallin kahvilassa lasten futisharkkojen aikaan. Kaikki nämä ovat aivan loistavia työympäristöjä tunnin tai parin rupeamaan.

Mutta en kyllä koskaan työpaikkani lähistöllä menisi varta vasten kahvilaan työskentelemään, jos minulla olisi työpaikalla työtilat tarjolla. Ehkä tämä johtuu siitä, että urbaani kahvilakulttuuri ei ole laajemmassa mitassa minun juttuni.

 Toimistolla en istu ”koppikonttorissa”

Yksi paikka tehdä töitä on tietenkin myös toimisto. Toimistolla työhuoneeni seinä käytävälle päin on läpinäkyvää lasia. En siten koe istuvani ”koppikonttorissa”. Aamuisin moikkaan lasin läpi töihin tulevia kollegoita.

Työhuoneessani pidetään paljon parin-kolmen-muutaman hengen kokouksia. Huoneeni lasiovi on yleensä kiinni, koska käytävällä on jonkin verran trafiikkia. Ja tietenkin palaverin äänet saattavat häiritä muita lähistöllä työskenteleviä.

Vietän työpäivästäni keskimäärin ehkä tunnin tai kaksi omalla työpisteelläni. Joskus minulla on pidempi ”luova hetki” työpöydän ääressä. Muun ajan olen palaverissa omassa huoneessani, toisessa kokoushuoneessa tai toimiston ulkopuolella.

Työ tulee kotiin

Teen etätyötä harvoin, jos etätyö määritellään niin, että työskentelen koko päivän muualla kuin toimistolla. Tämä johtuu siitä, että työpäiväni täyttyvät kokouksista. Pidän kokonaisen etäpäivän korkeintaan kerran kuukaudessa.

Kun pidän etäpäivän, teen samoja töitä kuin muulloinkin, paitsi en istu palavereissa. Toisinaan olen etätöissä ollessani osallistunut kokouksiin Skypellä. Tekniikan toimiessa nämä kokoukset ovat olleet todella toimivia tehokkaita.

Itse en kotona pysty keskittymään sen paremmin tai huonommin kuin muuallakaan.

Monet sanovat, että etätyö mahdollistaa tehokkaamman ja keskittyneemmän työskentelyn (esimerkiksi kirjoittamisen) kuin toimistolla. Itse en kotona pysty keskittymään sen paremmin tai huonommin kuin muuallakaan. Toki toimistokuukkelin aiheuttamia keskeytyksiä on kotona vähemmän. Keskeytykset kuitenkin pääsevät läpi viestivälineiden kautta.

Etätyön suurimmat edut itselleni ovat, että voin viedä lapset kouluun ja tarhaan ja mahdollisesti nukkua hieman pidempään kuin normiaamuna.

Toisinaan jatkan normaalia työpäivää kotona junamatkan jälkeen käyden läpi esimerkiksi sähköposteja.

Lapsiperheen arjen äänten keskellä työskentelevälle monitilatoimiston pelisääntökeskustelu kuulostaa luksukselta.

Aivan illalla en tee töitä, ellei ole ihan pakko esimerkiksi lähestyvän deadlinen takia. Työnteko myöhään illalla ei ole hyvä unilääke.

Työskentelen melko paperittomasti

Vuosien varrella olen muuttanut työskentelyäni paperittomaan suuntaan. En juurikaan enää printtaile papereita, ellei sitä ole pakko tehdä esimerkiksi dokumentoinnin vuoksi. Luen muistioita ja raportteja sähköisesti. Kirjoja luen sekä e-kirjoina, että perinteisinä kirjoina, miten niitä onkaan saatavilla.

Paperittomuus sopii hyvin töihini, koska työni on suurimmaksi osaksi PowerPointtien ja Word-dokumenttien laatimista, sähköpostittelua ja Skypellä viestimistä. Työvälineet ovat pääsääntöisesti normi Office-pakettiin kuuluvia ohjelmia. Oman työn organisointiin käytön Wunderlistia, joka on aivan huippu.

Aivan viime aikoina olen huomannut, että näköni on heikentynyt niin, että pienen läppärin näyttö ei ole oikein optimaalinen kaikkiin työtehtäviin. Isoa näyttöä ja ”kunnon hiirtä” kaipaan myös monimutkaisempien PowerPointtien rakentelemiseen. Sama näköön liittyvä vika lienee monella Rahikaisella ikääntymisen myötä.

Sama näköön liittyvä vika lienee monella Rahikaisella ikääntymisen myötä.

Voin myös hyvin kuvitella, että monissa töissä, joissa käsitellään useita dokumentteja samanaikaisesti, on tarve ainakin yhdelle isolle näytölle, ellei kahdelle. Tällainen työ ei liiku yhtä hyvin kuin oma työni.

Työskentelytavoista voi summeerata, että ”PowerPointin pyörittäjän” tai tekstin luojan työtä on helppo tehdä paperittomana läppärikulkurina käytännössä missä vain. Kaikki tietotyö ei kuitenkaan ole tällaista.

Lopuksi uhat ja mahdollisuudet

Alleviivaan vielä sitä, että edellä olen pohdiskellut vain omaa suhdettani työympäristöön. Eri töissä tarpeet työympäristölle ovat erilaiset. Eri ihmiset tarvitsevat ympärilleen tai lähelleen eri ihmisiä. Jokaisella on myös omia yksilöllisiä työtapoja. Omia työtapoja voi tietenkin kehittää.

Kun työtä tehdään monipaikkaisesti, monet hyvinvointiin liittyvät asiat saattavat muodostua haasteeksi. Kun työtä ei tehdä samalla tavalla toimistolla kuin aikaisemmin:

  • Työpäivän venyminen, työntekijän kuormittuminen ja mahdollisten työkykyongelmien havaitseminen saattaa olla esimiehelle haasteellisempaa.
  • Työsuorituksen valvominen on erilaista.
  • Ergonomia ei välttämättä ole huomion kohteena samalla tavalla kuin toimistolla.
  • Etätöissä ruokailut eivät ehkä ole yhtä terveellisiä kuin työpaikalla. Monipuolinen lounas vaihtuu lämmitettyyn pinaattilettuun.

Kun työ irtautuu ajasta ja paikasta monenlaista hyvinvointiin liittyvää vastuuta liukuu helposti yksilöille ja esimiestyö muuttuu.

Työympäristön kehittämisellä pyritään tietenkin työolosuhteiden parantamiseen.

Uskon, että hyvin suunnitellut työympäristön kehittämisprojektit, joissa työn tekemisen erityispiirteet huomioidaan, johtavat niihin myönteisiin lopputulemiin, joihin hankkeilla pyritään.

Avainasemassa on hyvien erilaisiin työtehtäviin sopivien ratkaisujen löytäminen. Toisinaan järjestelyt saattavat jo ollakin kunnossa, eikä radikaaleja muutoksia tarvita.

Työympäristön kehittämiseen pätee sama kuin digitalisaation aitoon hyödyntämiseen. Ei kannata miettiä miten tietty työ viedään uuteen työympäristöön. Kannattaa ajatella minkälainen työympäristö tukee työn tekemistä nykyistä tapaa paremmin.

Kuvat: Unsplash.com

Edit: 6.2.2017 Korjattu kirjoitusvirheitä.

Julkaistu

Saako illalla lähettää työsähköpostia – osa 2

tfb-ym97hgg-alisa-anton

Pari viikkoa sitten kirjoitin siitä, saako työsähköposteja lähettää työajan ulkopuolella. Statistiikan mukaan kirjoitusta luettiin paljon. Sain myös kirjoituksesta palautetta eri kanavista enemmän kuin mistään muusta kirjoituksesta pitkään aikaan.

Kirjoituksen ”suosio” osoittaa, että aihe puhututtaa, on ajankohtainen ja läheinen tietotyöläisille ja esimiesasemassa toimiville. Palaute kertoo tietenkin myös omasta ”kuplastani.”

Suurin osa palautteen antajista sanoi, että sähköpostia saa lähettää milloin vain ja viestin vastaanottajan vastuulla on sen lukeminen ja toimenpiteisiin ryhtyminen.

Palautteessa korostettiin pelisääntöjen merkitystä ja sitä, että vaikka viestejä voi lähettää aina, ei se tarkoita sitä, että toimenpiteisiin ryhdytään välittömästi.

Palautteen antajat kertoivat, että sähköpostin läpikäymiseen ei ole aikaa normaalityöpäivän aikana. Lisäksi korostettiin omaehtoista joustavuutta, eli halua työskennellä oman aikataulun mukaan.

Toisaalta osa palautteen antajista kertoi välttävänsä viestittelyä työajan ulkopuolella ja ajastavansa viestit.

Tuotiin esiin myös sitä, että eri aikavyöhykkeillä työskentely heittää jokatapauksessa työajat epäsuhtaan.

Vaikka kirjoitin sähköpostista, koskee teema luonnollisesti muitakin nykyaikaisia digitaalisia välineitä. Sähköpostihan on itse asiassa varsin ”hidas” väline.

Johtopäätöksiä

Mietin asiaa kirjoitukseni ja palautteen perusteella melko paljon. Keskustelin myös asiasta monen kollegan kanssa. Omat johtopäätökseni ovat seuraavat:

  1. Viestittelen itse pääosin normaaliin työaikaan. Tosin työpäivä helposti venyy tässä mielessä aamusta (avaan sähköpostin ennen kuutta) ja iltaan. Venyminen iltaan johtuu myös siitä, että saan viestejä pitkin iltaa.
  2. Pidän kynnystä korkealla siinä, että viestittelisin viikonloppuisin. Saatan vastata viesteihin, mutta en mielelläni lähettele uusia viestejä.
  3. Rauhoitan omat iltani niin, että en lue enkä lähettele viestejä ennen nukkumaanmenoa.

Vaikka asia on periaatteessa yksinkertainen, on teema lopulta aika haastava.

On hyvä, että työyhteisössä sovitaan pelisäännöistä. Esimiehellä on työyhteisössä luonnollisesti erityinen vastuu asiassa.

Asiaan liittyen itse kunkin on hyvä tiedostaa sopivat viestintätavat omassa lähipiirissään ja kollegojensa kanssa. Toiselle voi sopia toinen tyyli kuin toiselle.

Itse kunkin on myös tarpeen tehdä omat johtopäätöksensä esimerkiksi illan rauhoittamisen suhteen. Rauhaa saa esimerkiksi laittamalla puhelimesta tai tabletista hälytykset pois.

Nykyaikaiset viestivälineet tuovat työasiat keskelle vapaa-aikaamme.

Keskustelusta jää myös mieleen se, että työhön liittyvä vuorovaikutus ikäänkuin irtautuu normaalityöstä. On ihan ok vuorovaikuttaa mihin tahansa aikaan työasioista, koska se ei itse asiassa ole sitä oikeaa työtä.

Jos joku lähettelee vaikkapa projektien organisointiin liittyviä työviestejä myöhään illalla, yöllä tai viikonloppuna, voi kuitenkin kysyä, olisiko viestijänkin näinä ajankohtina mahdollista harrastaa jotain mukavampaa ja palautumista enemmän edistävää tekemistä.

En nimittäin usko, että epäsäännöllisinä aikoina viestijät vastavuoroisesti hiihtävät tai lukevat romaaneja ”työaikaan”.

Kuva: Unsplash.com

Edit 30.1.2017 kello 16.11. Tehty pientä stilisointia kirjoitukseen.

Julkaistu

Suomi, Suomi ja Suomi

SuomenideaKuluvana vuonna vietetään Suomi100-juhlavuotta. Juhlavuoteen liittyy professori Jarno Limnéllin toimittama kirja, jossa yhteensä lähes 30 kirjoittajaa pohtii Suomen ideaa eri näkökulmista.

Juhlavuotta vietetään mielenkiintoisessa vaiheessa. Turvallisuuspoliittinen tilanne on murroksessa ja Suomen kilpailykyky tulevina vuosina herättää kysymyksiä. Suomalaista yhteiskuntaa uudistetaan suurilla reformeilla.

Vaikka haasteita voidaankin tunnistaa, Suomi menestyy hyvin erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa ja yhteiskuntamme on monella tavalla toimiva. Olemme monella tavalla vanhan ja uuden välissä. On oikea aika kysyä, mikä on Suomen idea ja millä eväillä Suomi jatkaa eteenpäin.

Keskeinen näkökulma kirjassa on Suomen tarina. Yhteinen idea tarinan muotoon kirjoitettuna antaa kansakunnalle suunnan. Kirjoittajat pohtivat kirjoituksissaan tätä tarinaa eri lähtökohdista.

Kirjassa käsitellään mm. Suomen geopoliittista asemaa, digitaalisuutta, hyvinvointia, taloutta, osaamista, maanpuolustusta, luontoa, yhteiskunnallista eheyttä, hyvinvointia, brändiä ja yritystoimintaa. Kirjan tematiikka on hyvin moninainen.

Kirjan sisällöstä

Kuten aina kokoelmakirjoissa, toiset kirjoitukset kolahtavat lukijalle enemmän kuin toiset. Itse pidin eniten seuraavista kirjoituksista.

Alf Rehnin kirjoitus hahmottaa suomalaisen ajattelun rajapyykkejä. ”Suomi on aina mieltynyt selkeihin, miltei karuihin julistuksiin – sellaisiin, joissa mahdollisimman harvalla sanalla voi vangita mahdollisimman paljon.” (mt. 15). Tällainen sanonta on mm. ”talvisodan henki.”

Toisaalta Rehnin mukaan harva kansa on innostunut mollaamaan itseään samalla tavoin kuin suomalaiset. Suomea eivät saa kuitenkaan arvostella muut kuin me suomalaiset itse. Rehn sanoo, että ”Suomi on runollinen ennen kaikkea vähätellessään itseään”. Tämä ilmenee esimerkiksi sanonnassa ”On maamme köyhä, siksi jää.”

Ehkä eniten koko kirjassa pidin Erkka Railon kirjoituksesta ”Yhteiskunnallinen eheys koetuksella.” Artikkeli lähtee liikkeelle ajatuksesta, että eheys ja yhteenkuuluvuus on nimenomaan Suomen idean kulmakivi. Sen merkitystä korostaa se, että tätä yhteenkuuluvuutta ovat historiassa koetelleet monet jakolinjat. Hyvinvointivaltion rakentaminen on edellyttänyt yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointivaltio on myös luonut sitä.

Railon mukaan kolme teemaa haastaa yhteenkuuluvuutta: Ensinnäkin eriarvoistuminen lisääntyy. Osa suomalaisista hyötyy kansainvälistymisen mahdollisuuksista, mutta osa ei.

Toiseksi näkökulmat yhteiskunnallisiin asioihin eriytyvät. 1960-luvulla televisio yhtenäisti suomalaista kulttuuria ja politiikkaa. Informaatio tuli yhä useammalla ”tasalaatuisesti” saataville. Nyttemmin sosiaalisen median aikakaudella on tullut tavalliseksi puhua ”kuplista”, jossa eri yhteiskuntaryhmät saavat informaatiota maailman tapahtumista ja pohdiskelevat niitä omissa viiteryhmissään.

Kolmanneksi, politiikkaan on tullut uusia jälkimaterialistisia teemoja, joita ovat esimerkiksi ympäristökysymykset, tasa-arvo, seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ja maahanmuutto. Teemoihin liittyy vahva moraalinen elementti ja siksi ne koetaan yhtä voimakkaasti kuin aikaisemmin tulonjakoon liittyvät asiat. Koska teemat menevät lähelle moraalisia käsityksi ja tunteita, ne saattavat olla erityisesti eheyttä repiviä.

Railon mukaan tulevaisuudessa yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen on aikaisempaa vaikeampaa. Suomalaista yhteiskuntaa on uudistettava monipuolisesti, jotta yhteenkuuluvuus edelleen voisi olla Suomen vahvuustekijä. Tähän Railolla on monia konkreettisia ehdotuksia.

Pidin myös Reijo Karhisen artikkelista, jossa hän alleviivaa nopean ja hallitun sukupolvenvaihdoksen tarpeellisuutta. Karhinen kuvaa suomalaisen menestystarinan ja tunnistaa selvästi sen, että eteenpäin pääseminen ei ole mahdollista ilman uusia eväitä. Karhisen kirjoituksen ajatuksia on julkaistu myös täällä.

Elina Hiltunen tarkastelee teknologian kehityksen vaikutuksia Suomeen ja suomalaisuuteen. Näkökulmia ovat tietotekniikan kehitys, robotiikka, geenimuuntelu ja synteettinen biologia sekä lääketiede. Hiltunen on huolestunut siitä, miten Suomi kykenee käyttämään kehityksen tarjoamat mahdollisuudet. Tietämys perustieteistä on heikentynyt ja kiinnostus ”huuhaata” kohtaan lisääntynyt. Pitkä matematiikka ja luonnontieteet eivät kiinnosta nuoria kuten ennen.

Tästä on huolestunut myös Matti Apunen, joka otsikossaan on valmis siirtämään ”Kaiken vallan matemaatikoille”. Apunen peräänkuuluttaa myös koulutusjärjestelmää, joka hyödyntäisi paremmin ”superfiksuja”. Superfiksujen merkitys on nykypäivänä kasvanut, ovathan esimerkiksi nykyiset menestysfirmat Google, Apple, Amazon, Tesla, Microsoft, Uber, WhatsApp kaikki superfiksujen luomia.

Pidin myös Elina Lepomäen ja Sixten Korkmanin talouteen liityvien kirjoitusten konkreettisesta selkeydestä. Lepomäki päättää kirjoituksensa lyhyeen ajankohtaiseen pohdintaa kansalaisen ”perustilistä.” Korkman tiivistää, että ”Suomi on hyvä maa, joka ei vallankumousta kaipaa, uudistuksia kylläkin.” Haasteena Korkmanin mukaan on erityisesti eturistiriitojen yhteensovittaminen.

Ville Tolvasen kirjoitus osaamisesta oli myös kiinnostava. Hänen mukaansa Suomi on ”osaamisen suurvalta”. Suomalaiset osaavat kehittää yhteiskuntaa ja pitää huolta kansalaisten terveydestä ja koulutuksesta. Osaamme myös kehittää tasa-arvoista ja modernia yhteiskuntaa. Olemme tässä yksi maailman kärkimaita. Pulmana on kuitenkin se, että maailma on muuttunut.

Nyt sama osaaminen – joka hyödynsi vihreän kullan, rakensi maailman parhaita matkapuhelimia ja ymmärtää teknologiaa jopa muita paremmin – pitäisi toistaa informaatioyhteiskunnassa (Ville Tolvanen mts. 176).

Edellämainitussa Tolvasen kirjoitukseen liittyvässä sitaatissa on oikeastaan tiivistettynä koko Suomen idean haaste.

Viimeinen sana on sisu

Kirjan lopussa Jarno Limnéll kiteyttää Suomen idean kuuteen pointtiin. Pointit korostavat, että suomalaiset välittävät ja tietävät ja haluavat osoittaa paikkansa maailmassa. Olemme myös teknologisesti edistynyt ja osaava maa. Turvallisuus sekä luonnon kauneus ja puhtaus kuuluvat Suomen ideaan. Lopulta luottamus ja… tietenkin sisu täydentävät Suomen idean kokonaisuudeksi.

Kirjan lopussa on myös Limnéllin kirjoittama mielenkiintoinen kappale ”Onnellisessa Suomessa vuonna 2050”. Kappaleen lukemisesta tulee selväksi, että erityisesti teknologian kehittyminen tulee muuttamaan arkeamme.

Suosittelen kirjaa niille, jotka juhlavuoden hengessä pohtivat Suomen ajankohtaisia kysymyksiä ja tulevaisuutta. Eri lukijat löytävät varmastikin kirjasta erilaisen valikoiman heitä puhuttelevia artikkeleita. Kirjan teemat ovat niin monipuoliset, että jokaiselle löytyy jotakin.

Jarno Limnell (toim.) Suomen idea. Docendo. Bookwell Oy 2016.

Julkaistu

Saako illalla lähettää työsähköpostia?

lljpxsf3gbe-nick-turner

Koirakin ihmettelee kun pomo on lähettänyt sähköpostia illalla.

Tällä viikolla Suomessakin uutisoitiin Ranskassa voimaan astuneesta laista, joka rajoittaa työsähköpostien lukemista työajan ulkopuolella.

Teema on kiinnostava, koska siinä tiivistyy monia ajankohtaisia työelämän ja työhyvinvoinnin ilmiöitä ja haasteita. Kyse on ainakin työn tekemisen irtautumisesta ajasta ja paikasta, perheen ja työn yhteensovittamisesta ja palautumisesta.

Epäsovinnaisiin aikoihin lähetettyihin sähköposteihin saattoi ehkä jossain vaiheessa liittyä tietynlaista heroismia. Katsokaa, täällä minä teen töitä viikonloppuna tai illalla!

Legendat kertovat kuinka johtaja lähetteli sähköpostia viikonloppuisin tai kello 03.00 yöllä.

Tällainen ajattelutapa on kuitenkin jäämässä marginaaliin, koska tietoisuus palautumisen tärkeydestä yleistyy.

On tietysti olemassa töitä ja ammatteja, joissa työtehtäviin kuuluu olla tavoitettavissa ja päivystämässä. Erityisesti asiantuntijatyössä työn ja vapaa-ajan välinen raja rikkoutuu kuitenkin helposti ei-toivotulla tavalla. Sama pätee monissa johtotehtävissä, joissa odotetaan tavoitettavuutta ympärivuorokautisesti.

Sähköpostikuormaa voidaan säädellä työyhteisötason pelisäännöillä ja omilla valinnoilla.

Miten työsähköpostin kanssa kannattaa toimia?

Hyviä prinsiippejä työsähköpostin kanssa toimimiseen ovat mielestäni seuraavat:

  1. Viestittely työasioissa tapahtuu pääsääntöisesti työaikana.
  2. Iltaa on tärkeämpi suojata kuin aamua.
  3. Erityisesti viikonloput ja lomat pitää rauhoittaa.
  4. On hyvä sopia työyhteisön pelisäännöistä sähköpostin suhteen.
  5. Erityisesti kuormittavat asiat otetaan esille työaikaan (mieti onko sähköposti ylipäätään oikea väline näissä tapauksissa).
  6. Jos joudut viestimään epäsovinnaiseen aikaan, panosta viestin ”laatuun” eli mieti viestin muotoa.
  7. Sovi itsesi kanssa, missä määrin avaat työmeilejä epäsovinnaisiin aikoihin.

Muutama kommentti edellä olevaan listaan. Illan ja viikonlopun suojeleminen liittyy erityisesti palautumisen varmistamiseen. Illalla tai viikonloppuna saatu ”nakitus” tai muuten stressaava työviesti heittää ajatukset työraiteelle ja vaikkapa unen saaminen illalla kärsii. Kaikkein ”pyhimpiä” ovat lomat ja viikonloput.

Aamun ”vapaa-aikaa” ei mielestäni ole tarpeen erityisesti varjella. Työasioihin kuitenkin aletaan orientoitua heräämisen ja aamutoimien jälkeen.

Sähköposti voi tuoda tietoa, se voi sisältää kysymyksen tai se voi sisältää tehtävän. Myös tätä kautta voi ajatella työajan ulkopuolella lähetettyä sähköpostia. Tarvitseeko viestin saaja tietoa juuri nyt illalla vai vasta huomenna? Riittääkö se, jos saan vastauksen kysymykseeni huomenna? Käynnistyykö tehtävän suorittaminen illalla vai vasta työpäivän aikana?

Kyse on pitkälti myös itsensäjohtamisesta, josta puhutaan esimerksi tässä kirjoituksessa. Ilman pelisääntöjä ja sitä, että muut noudattavat hyvää tapaa sähköpostittelussa, itsensäjohtaminen on kuitenkin vaikeaa.

On hyvä myös joustaa

Samalla kun on hyvä pohtia rajoja ja sopivaa käytöstä, on hyvä antaa jokaiselle mahdollisuus toimia oman aikataulunsa mukaan. Joskus työsähköpostien läpikäyminen illalla saattaa ainakin toisinaan olla ainoa mahdollinen ajankohta. Postit muille voi kuitenkin ajastaa tai tallentaa luonnoksiksi ja lähettää myöhemmin parempaan aikaan.

Toisaalta on hyvä muistaa, että yrityksillä ja organisaatioilla on erityistilanteita, jolloin pitää toimia ohi ”rauhanajan” sääntöjen. Kun organisaation päivittäiseen johtamiseen liittyvä kulttuuri on edellä tapaillun kaltainen ja kunnossa, on erityistilanteissa helppoa toimia tilanteen edellyttämällä tavalla.

Julkaistu

Eläketurma – miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus

ElaketurmaEläkkeistä ja eläkejärjestelmästä julkaistaan Suomessa uusia tutkimuksia tai analyysejä lähes kuukausittain. Suurelta osin ne ovat järjestelmän itsensä tuottamia, eli Eläketurvakeskuksen (ETK:n) julkaisuja, mutta jonkin verran myös eri tutkimuslaitosten tekemiä.

ETK:n julkaisut ovat laadultaan korkeatasoisia. On kuitenkin terveellistä, jos keskustelua eläkejärjestelmästä lähtee liikkeelle myös järjestelmän ulkopuolelta.

Jari Hanskan ja Teemu Muhosen syksyllä 2016 julkaistu kirja on tällainen järjestelmän ulkopuolinen avaus. Kuten Akavan sivuilla kirjan tuoreeltaan arvioinut Katja Veirto kirjoitti, se on ”hyvin kirjoitettua haastamista.”

Haastavalla näkökulmallaan kirja asettuu jatkumoon, jossa aikaisemmin on julkaistu ”nuorsuomalaisten” (Jaakko Tapaninen, Janne Jutila, Risto EJ Penttilä) pamfletti Ultimatum Isänmaalle (Otava 1994) ja Osku Pajamäen Ahne sukupolvi (Ajatus-kirjat 2006).

Kun vuonna 2015 julkaistiin vielä Kimmo Kiljusen kirja Eläkeläisten taitettu itsetunto – Seniorikansalaisena nyky-Suomessa (Minerva-kustannus 2015), voi sanoa, että eläkejärjestelmästä käydään tällä hetkellä melko paljon ja periaatteellista keskustelua. Kirjoiksi saakka koottua eläkejärjestelmän haastamista näyttäisi tapahtuvan aalloittain ja noin kymmenen vuoden välein.

Kirjan keskeiset näkökulmat

Kirjassa eläkejärjestelmän haastaminen kohdistuu moneen eri teemaan. Keskeinen näkökulma on kuitenkin se, miten eläkejärjestelmä kohtelee eri sukupolvia ja miten eläkejärjestelmä sopeutuu toimintaympäristön muutokseen.

Itse olen sosiaalipolitiikan opiskelijana 1990-luvulla ja myöhemmin tutkijana lukenut, kuinka suomalaisen hyvinvointivaltion perusta, kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä koostuva eläkejärjestelmä, luotiin lähes tarunhohtoisesti sotien jälkeisessä asevelihengessä agraarisen Suomen ja teollistuvan Suomen intressit yhdistäen.

Nyt Muhosen ja Hanskan kirjassa todetaan, että ”Yli 50-vuotta sitten lasku eläkkeistä päätettiin jättää kylmästi tuleville sukupolville.”

Kirjan keskeinen väite on, että eläkejärjestelmä on erityisen edullinen 1940-1950 luvuilla syntyneille ikäluokille ja epäedullinen nuoremmille, erityisesti vuoden 1970 jälkeen syntyneille ikäluokille. Suhteessa maksettuihin eläkemaksuihin, ja verrattuna nuorempiin ikäluokkiin, vanhimpien ikäluokkien saama eläketurvan taso on korkea.

Kirjassa todetaan, että yksi ongelma on se, että kansalaisten keskuudessa vallitsee edelleen melko syvään se harhaluulo, että eläkeläiset olisivat ”itse maksaneet eläkkeensä”.

Tämä slogan ei olekaan totta, koska suomalaisessa järjestelmässä työssä oleva sukupolvi pääosin rahoittaa eläkkeellä olevien sukupolvien eläkkeet ns. jakojärjestelmä-tyyppisesti (pay-as-you-go). Etuudet määrittyvät ansaitun eläkeoikeuden (defined benefits-system), ei maksettujen eläkemaksujen (defined contributions) perusteella .

Maailma on muuttunut ajoista, jolloin eläkejärjestelmä luotiin. Sosiaaliturvaa on muuten Suomessa useisiin eri otteisiin leikattu ja uudelleenmuotoiltu. Myös tulevien eläkkeiden tasoa on säädetty. Maksussa oleviin eläke-etuuksiin ei kuitenkaan ole koskettu. Ne nauttivat perustuslain suojaa. Tämän Hanska ja Muhonen näkevät erääksi keskeiseksi pulmaksi.

Myös eläkejärjestelmään liittyvät valta-asetelmat juontuvat vuosikymmenten päähän. Kun eläkejärjestelmä luotiin, keskeisessä roolissa olivat työmarkkinajärjestöt. Nämä asemat eivät vuosikymmenien kuluessa ole merkittävästi muuttuneet. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa Valtiovarainministeriön virkamiesten rooli uudistuksen taustalla oli kuitenkin uudella tavalla keskeinen.

Työmarkkinajärjestöjen keskeisen roolin nähdään perinteisesti tuovan suojaa poliittisia suhdanteita vastaan. Eläkevaroja on otettu eri tarpeisiin käyttöön mm. Unkarissa, Venäjällä ja Irlannissa.

Eläkejärjestelmä saa kirjassa myös muuta kritiikkiä. Arvostelun kohteena on muun muassa monen eläkeyhtiön malli, alan kilpailu sekä (lyhyesti) työhyvinvointirahojen käyttö. Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva eläkeuudistus ei myöskään saa kiitosta osakseen. Tässäkin uudistuksessa on kirjoittajien mukaan ajateltu eniten suuria ikäluokkia.

Eläkejärjestelmästä voi ja siitä kannattaa keskustella

Vaikka kirja on eläkejärjestelmän selkeää haastamista, eläkejärjestelmän asiantuntijat ovat omalla asiantuntemuksellaan ja toimijat tietovarannoillaan olleet avittamassa kirjan syntyä. Esipuheessa kiitellään nimellä eläkejärjestelmän instituutioita ja henkilöitä. Avoin vuorovaikutus ja keskustelun edistäminen lisää järjestelmän läpinäkyvyyttä ja tätä kautta luottamusta.

Suomalainen eläkejärjestelmä on pärjännyt kansainvälisissä vertailuissa erinomaisesti. Viimeksi vuonna 2016 julkaistussa vertailussa (Melbourne Mercer Global Pension Index) Suomi saavutti sijan neljä. Suomalainen eläkejärjestelmä arvioitiin erityisesti luotettavaksi ja läpinäkyväksi.

Luottamus eläkejärjestelmää kohtaan on kuitenkin kansalaisten keskuudessa melko alhainen. Tosin luottamusta selvitettiin viimeksi tilanteessa, jossa eläketurvan haasteista käytiin eläkeuudistuksen alla erityisen tiivistä keskustelua.

Eläkejärjestelmän kehittäminen ja luottamuksen ylläpitäminen on haasteellista. Eläkkeiden rahoitusta suunnitellaan pitkällä tähtäimellä vuosikymmenten päähän samalla kun maailma muuttuu yhä vaikeammin ennustettavaksi. Eläkeasioiden monimutkaisuuden vuoksi tarvitaan hyvää viestintää ja vuorovaikutusta.

Eläkekeskustelussa saattaa toisinaan olla haasteellista löytää tasapaino nykyisten etuuksien ja vuosikymmenten päässä olevan tilanteen välillä. Asetelma kulminoituu juuri sukupolvikeskustelussa. Eläkeasiat tarjoavat mahdollisuuksia myös populistisille irtiotoille.

Eläkejärjestelmien edessä on haasteita

Eläkejärjestelmillä on edessään useita haasteita: väestön ikääntyminen on vasta alussa ja  odotettavissa oleva elinikä saattaa uusien terveydenhuollon innovaatioiden myötä nousta merkittävästikin. Talouskasvun ennustetaan olevan lähivuosina vaimeaa ja tätä kautta sijoitustuottojen saaminen hankalampaa.

Kun vielä koko palkkatyöyhteiskunnan tulevaisuuskin on kyseenalainen jakamistalouden eri muotojen sekä robotisaation, digitalisaation ja tekoälyn kehittymisen myötä, on eläketurvan tulevaisuutta koskevalle keskustelulle tilausta.

Näitä tekijöitä seurataan ja niiden vaikutuksia arvioidaan tiiviisti kansallisesti ja kansainvälisillä foorumeilla. Tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin hankalaa tai mahdotonta erityisesti silloin kun muutokset ovat suuria ja nopeita.

Eläkejärjestelmät ovat edellä mainittujen haasteiden edessä lähes kaikkialla, ei pelkästään Suomessa. Eri maissa siirrytään etuusperusteisista järjestelmistä maksuperusteisiin järjestelmiin, jossa eläketurvan taso joustaa maailman muuttuessa. Vastuu siirtyy enemmän yksittäisille ihmisille, joka sopii hyvin myös yksilöllisyyttä korostavaan aikaan.

Kiintoisaa on se, että työeläkejärjestelmä rakennettiin ratkaisemaan teollistuvan Suomen ja kulutusyhteiskunnan haasteita. Tasaeläkkeisiin perustuvan järjestelmän ei nähty oleva riittävä tällaisessa yhteiskunnassa. Nyt maailma on jälleen muuttunut. Meneillään on muun muassa perustulokokeilu.

Kirja on taitavasti kirjoitettu. Se on kirjoitustyyliltään naseva, selkeä ja konkreettinen, vääntäen monimutkaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita siksi kuuluisaksi rautalangaksi. Se on jopa jännittävä kuvatessaan eläkkeitä koskevaa päätöksentekoa, esimerkiksi tilannetta, jossa pääministeri Vanhanen ehdotti eläkeiän nostamista.

Kirjaa voi suositella kaikille eläkkeistä, sosiaaliturvasta ja myös suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen kehityksestä kiinnostuneille lukijoille. Siitä, missä määrin kirjassa esitetyt väitteet pitävät paikkansa, tullaan varmasti käymään lähiaikoina keskustelua.

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan kirjoittama arvio kirjasta löytyy täältä.

Jari Hanska ja Teemu Muhonen 2016: Eläketurma – Miksi Suomi tarvitsee uuden sukupolvisopimuksen? Vastapaino, Tallinna.

Edit 3.1.2o17 klo 6.50. Lisätty linkki Jukka Rantalan kirjoittamaan arvioon.

Julkaistu

Hyvä kirja etäjohtamisesta

vilkmanTyö irtautuu yhä enemmän ajasta ja paikasta: työntekijät eivät ole aikaisemmassa määrin fyysisesti läsnä työpaikoilla, eivätkä he välttämättä työskentele ”kahdeksasta neljään.”

Etätyön lisääntymiseen liittyy monta ajankohtaista työelämän trendiä, kuten digitaalisuus, työympäristöjen kehittäminen sekä uudet organisoitumismallit.

Kun tiimit eivät enää ole ”samapaikkaisia”, asettaa tämä esimiehet uuteen tilanteeseen: miten johtaa tiimiä tuloksellisesti? Miten edistää tuloksellisuuden ohella yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia?

Ulla Vilkman osuu näin kirjallaan ajankohtaiseen teemaan. Kirja jäsentää, mitä etäjohtaminen merkitsee johtamisen kannalta ja miten esimies selviää näistä uusista haasteista.

Määrittelyistä etäjohtamisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin

Kirja jakautuu johdannon jälkeen kahdeksaan lukuun. Ensimmäisessä luvussa lähdetään liikkeelle määrittelyistä:

  • Etätyö on työtä, jota tehdään varsinaisen työpaikan toimipisteen ulkopuolella.
  • Hajautettu työ tarkoittaa, että työntekijät ovat eri toimipisteissä tai tekemässä etätyötä.
  • Ajasta ja paikasta riippumattomassa työssä työtä voidaan tehdä missä ja milloin vain.
  • Liikkuvan työn käsite kattaa työn, jota tehdään liikkeellä, esimerkiksi matkustaen paikasta toiseen.
  • Etäjohtaminen on näihin työntekomuotoihin liittyvää johtamista.

Virtuaalisen työskentelyn etuja ovat mm. työn ja perheen yhteensovittamisen helpottuminen ja lisääntyvä hyvinvointi (voi vaikkapa nukkua pidempään kun ehkä pitkäkin pendelöinti jää pois) sekä myönteiset vaikutukset työn tuloksellisuuteen.

Työnantaja voi kenties säästää toimitilakustannuksissa kun toimistolla on saman aikaisesti vähemmän henkilöstöä. Vaikkapa hieman funssaiset työntekijät voivat myös työskennellä kotona ja olla poissa tartuttamasta kollgoitaan työpaikalla.

Toisaalta haasteiden puolella voidaan tunnistaa yhteisöllisyyden menettäminen sekä vaikutukset työprosesseihin. Esimiehen mahdollisuudet valvoa työsuoritusta heikkenevät tai ainakin muuttuvat.

Jotta haasteista selvitään ja päästään nauttimaan virtuaalisen työskentelyn hyödyistä, tarvitaan laadukasta etäjohtamista.

Esimiehet saattavat kokea haasteeksi suorituksen mittaamisen muuttumisen vaikeammaksi ja kontrollin vähenemisen. Onnistuneeseen etäjohtamiseen kuuluukin mittaamisen painopisteen siirtyminen tuloksiin ajankäytön mittaamisen sijasta. Tarvitaan myös valmentavaa johtamistyyliä sekä työntekijän itsensäjohtamien taitojen kehittämistä.

Yksi esimiehen keskeisistä tehtävistä on puuttuminen erilaisiin työn sujuvuuden ja työhyvinvoinnin ongelmiin. Myös tässä suhteessa tilanne on etäjohtamisessa erilainen.

Haasteisiin Vilkman tarjoaa kirjassaan vastauksia työkalujen, johtamiskäytäntöjen ja konkreettisten keinojen muodossa. Keskeisessä roolissa on vuorovaikutus. Virtuaalinen työskentely muuttaa vuorovaikutusta, tarjoten siihen myös uusia mahdollisuuksia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös monimuotoisuuden johtamiseen.

Virtaalisessa työskentelyssä on vähemmän luontaisia mahdollisuuksia hyödyntää epävirallisia työyhteisön hetkiä luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden rakentamiseen. Samalla tunteiden ilmaisemisen tavat ja muodot muuttuvat.

Konkreettisia keinoja etäjohtamiseen

Kirjan kappaleessa viisi (joka on muuten kirjan laajin kappale) annetaan konkreettisia keinoja etäjohtamiseen. Vinkit ovat käytännönläheisiä ja liittyvät mm. pelisääntöjen laatimiseen, vuorovaikutukseen, viestintään, sekä monimuotoisuuden johtamiseen. Tämä kappale on kenties kirjan hyödyllisin, jos ajatellaan konkreettisia esimiesten kaipaamia vinkkejä.

Etäjohtajan osaaminen on yksi kirjan lähestymiskulma. Keskeinen havainto tässä on, että etäjohtamisessa korostuu nimenomaan ihmisten johtaminen. Tärkeitä ulottuvuuksia ovat muun muassa sosiaaliset taidot, delegointi ja kyky innostaa ja motivoida. Tässä kappaleessa ja kirjan liitteessä esitellään kehikko ja väline omien etäjohtamiseen liityvien taitojen mittaamiseen.

Etäjohtaminen liittyy vahvasti digitaalisuuteen ja virtuaaliseen työskentelyyn. Teknologian hyödyntäminen on yhden kappaleen teema. Keskeinen havainto on, että tehokkaaseen etäjohtamiseen on käytettävissä paljon erilaisia työkaluja, jotka ovat joko kaupallisia tai täysin ilmaisia. Vuorovaikutuksen suhteen suunta on kohti ”somemaisia” viestintäkanavia myös yritysten ja organisaatioiden sisäisessä viestinnässä. Johdon esimerkki uusissa viestintätavoissa on merkittävää.

Lopuksi etäjohtamista tarkastellaan vielä henkilöstöhallinnon näkökulmasta. Tämä on tärkeä kappale, sillä etäjohtaminen liittyy monella tavalla työaikaan, työhyvinvointiin ja työsuojeluun. Esimiehet tarvitsevat linjauksia ja vaikkapa lainsäädännön tulkintaa. Henkilöstöhallinnon tulisi myös tukea organisaatioita siinä, että organisaatiot rekrytoivat etäjohtamisen taidot omaavia esimiehiä.

Arviointia

Kirja on kirjoitettu sujuvasti ja selkeästi. Ydinkohdat on koottu kehyksiin tai kuvioihin. Kirja sisältää lyhyitä esimerkkicaseja sekä asiantuntijoiden kommentteja. Kirjan lopussa on testi, jonka avulla voi tarkistaa omaa johtamistyyliään.

Monet esimiehet ovat uuden edessä kun etyön tekemisen mallit yleistyvät. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat selvittää itselleen, minkälaista johtamista etäjohtaminen vaatii. Kirjaa voi suositella myös kokeneemmille esimiehille, jotka haluavat tarkistaa, vastaako oma johtamistyyli etäjohtamisen edellyttämiä asioita.

Kirja on yksi osa Vilkmanin rakentamaa etäjohtamisen teemaan liittyvää kokonaisuutta, jonka muita osia ovat koulutukset, sekä Etäjohtaminen-blogi. Tämän esittelytekstin lukemisen jälkeen voi hyvin lukea vaikkapa tämän Vilkmanin postauksen. Eikä kannata myöskään unohtaa Vilkmanin pitämää laajempia aihepiirejä käsittelevää blogia. Kokonaisuus on hyvä esimerkki monikanavaisuuden hyödyntämisestä nykyaikaisella tavalla.

Ulla Vilkman: Etäjohtaminen – Tulosta joustavalla työllä. Talentum Pro. Helsinki.

Julkaistu

Miten jakamistalous vaikuttaa työelämään?

b0n4-pef60q-crew

Jakamistalous muodostaa keskeisen osan ajankohtaista työtä ja työelämän muutosta koskevaa keskustelua. Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa sarjaa, jossa pohdin jakamistalouden vaikutuksia työhön, työoloihin ja turvallisuuteen. Samasta teemasta olen jo julkaissut yhden turvallisuutta yleisellä tasolla käsittelevän kirjoituksen.

Mitä on jakamistalous?

Jakamistalouden käsitteen alle kuuluu monta näkökulmaa. Arun Sundararajanin kirjassaan Sharing Economy (MIT Press 2016) esittämän listauksen mukaan keskeisiä jakamistalouden piirteitä ovat:

  • Se luo uudenlaisen markkinapaikan tavaroiden ja palvelujen vaihdannalle
  • Keskeisessä roolissa ovat verkostot, eivätkä keskitetyt instituutiot
  • Jakolinja henkilökohtaisen ja ammatillisen välillä on epäselvä
  • Jakolinja vakituisen työntekijän ja tilapäisen työntekijän välillä on epäselvä
  • Jakolinja työn ja vapaa-ajan välillä on epäselvä

Keskeistä on myös laadun tarkkaileminen suoraa käyttäjäpalautetta mittaamalla. Tällä luodaan luottamusta tuntemattomien toimijoiden välillä.

Jakamistalous liittyy digitaalisuuteen erityisesti alustojen (platforms) kautta. Käyttöliittymä alustoihin voi olla matkapuhelimessa toimiva aplikaatio. Alustat luovat tehokkaan ja globaalisti toimivan markkinapaikan tavaroiden ja palvelujen vaihdannalle. Yksi osa jakamistaloutta koskevaa keskustelua onkin alustatalous (platform economy). Esimerkkejä jakamistalouden palveluista ovat Uber, Airbnb, TaskRabit ja Upwork.

Upwork on yksi asiantuntijatyötä välittävä alusta. Nopea vilkaisu osoittaa, että muutamilla napinpainalluksilla on mahdollista hankkia asiantuntija tekemään esimerkiksi seuraavia töitä:

  • kielenkääntäminen
  • ohjelmointi
  • verkkosivujen suunnittelu ja toteutus
  • lakipalvelut
  • johtamisen konsultointi
  • sisustussuunnittelu

Kaikkien kandidaattien kohdalla esitetään työn hinta ja menestys aikaisempien töiden suorittamisessa. Kaikki edellä mainitut työt on mahdollista suorittaa verkon välityksellä. Konsultin tai koodarin työpanoksen voi siis ostaa Upworkista mistä päin tahansa maailmaa.

Alustalla työpanostaan tarjoavan työntekijän näkökulmasta hän osallistuu globaaliin kilpailuun tarjolla olevista töistä. Tulot ovat suoraan riippuvaisia siitä, minkälaisia työtehtäviä hän kilpailussa saa.

Jakamistalous muuttaa työelämää

Jakamistaloutta ja työelämää koskeva keskustelu on polarisoitunutta, jossa usein liikutaan jommassa kummassa ääripäässä. Näinpä keskustelussa on esitetty esimerkiksi ajatuksia, että ”jakamistalous luo globaalit orjamarkkinat” tai ”se mahdollistaa jokaiselle olla oman elämänsä toimitusjohtaja.”

Alla on eritelty molempia ääripäitä:

Negatiivinen:

  • Jakamistalous tarjoaa pienipalkkaista silpputyötä johon ei liity sosiaaliturvaa.
  • Jakamistalous johtaa kasvavaan eriarvoisuuteen, rikkaat omistavat alustat ja köyhät taistelevat silpputöistä.
  • Työntekijä kohtaa epävarmuuden ja raa’an kilpailun tarjolla olevista työtehtävistä.

Positiivinen:

  • Jakamistalous merkitsee vapautta ja itsemäärämisoikeuden lisääntymistä.
  • Jakamistalous luo mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin ja luovuuteen.
  • Lyhyet työpäivät, lisääntyvä laadukas vapaa-aika.

Toteutuva kehitys ei todennäköisesti löydy kummastakaan ääripäästä. Ainakin lähitulevaisuudessa ”tavallisia töitä” tulee edelleen olemaan. Myöskään aivan kaikenlaisia töitä ei ole mahdollista siirtää alustoille. Jakamistalouden merkitys tullee olemaan erilainen eri aloilla.

Kokonaisuuden kannalta keskeinen kysymys on, kuinka suuri osa työstä siirtyy alustatalouteen.

Jakamistalouden erilaiset työntekijätyypit

Eri ihmiset voivat hyödyntää jakamistaloutta erilaisilla tavoilla. Seuraavassa on esitetty yksi ryhmittely:

  1. Joustavoittajat, jotka etsivät ratkaisua työn ja perheen yhteensovittamisen haasteisiin. He voivat myös olla eläkeläisiä, opiskelijoita tai osatyökykyisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tavanomaiseen työsuhteeseen.
  2. Työttömät, jotka eivät pärjää tavanomaisessa työvoimakilpailussa ja voivat ansaita rahaa jakamistalouden avulla.
  3. Jakamistalouden ammattilaiset ovat henkilöitä, jotka pystyvät hyödyntämään yhtä tai useampaa alustaa ja pystyvät hankkimaan toimeentulonsa näin.
  4. ”Normaalitöissä olevat” ihmiset käyttävät alustoja ansaitakseen kenties hieman enemmän toimeentuloa. He voivat täydentää ansioitaan tai hankkia rahoitusta esimerkiksi matkoja tai muita harrastuksia varten.

Lista osoittaa, että jakamistalouden vaikutukset työmarkkinoille eivät ole yksioikoisia. Keskeistä on se, kuinka suurelta osin työhön osallistuminen on jakamisalouden tarjoamien mahdollisuuksien varassa. Pelkästään jakamistalouden varassa oleva työ merkitsee kyllä silpputyön ja epävarmuuden lisääntymistä.

Sen sijaan tilanteessa, jossa perinteisillä työsuhteilla on rooli, jakamistalous tarjoaa joustavia mahdollisuuksia lisäansioon ja joustavoittamiseen.

Työn saatavuuden ja riittävyyden ohella jakamistaloudella on monia tärkeitä vaikutuksia työoloihin ja turvallisuuteen. Näitä teemoja käsitellään kirjoitussarjan seuraavissa postauksissa.

Kirjoitus perustuu Palkansaajat jakamistaloudessa-tilaisuudessa 16.11.2016 pitämääni esitelmään. Esitelmän kalvot ovat täällä.

Julkaistu

Sharing economy, platforms and security

IMG_6770

The human beings have always needed and searched for shelter and security against social risks such as poverty, sickness and old age.

Our modern solution for security in this sense has been the welfare state. In this context, the government, the employers and the employees have had their own rights and responsibilities. More detailed institutional setups of the welfare state have varied between countries.

However, the sharing economy and the platforms (Uber, Airbnb, TaskRabit etc.) as an essential part of it, challenge present ways to organize security in our societies. Rights and responsibilities are under reconsideration.

Pressures on security

Work is an important source of security. In addition to earning money for the livelihood, by participating to the working life we earn social security (e.g. unemployment and pension benefits). However, sharing economy may lead to increasing uncertainty in the working life. There might be less steady jobs available.

Platforms are not employers. Therefore, they do not have similar responsibilities than the employers have. These responsibilities include e.g. contributions to the social security schemes. They are also forced to follow legislation and rules related to occupational safety and health.

Employees lack collective power. Since the platforms are not employers, there is no role for the trade unions which have been essential advocates for security. This means that sharing economy weakens the employees’ ability to claim for security.

Governments can not guarantee security. Sharing economy may lead to erosion of the tax-base and therefore smaller resources for providing security. Another aspect regarding the role of the governments is that governments lack means to control platforms, because they are global operators not necessarily following national legislation.

At least in the near future, there will be ”normal” jobs available. But in the longer run, it is crucial how substantial role these platforms are taking in different areas of the economy. The more the people are dependent on the platforms, the bigger are the risks related to security.

Ideas how to build security 

Presently, there are no final solutions to problems concerning security. However, there are some ideas.

The governments have to guarantee some sort of last resort security to their citizens. Therefore, some version of the basic income is obviously needed. Many countries (also Finland) are piloting basic income-systems.

It is worth asking whether it would be possible to introduce some kind of global “security account” for the contractors working on the platforms. In a way, this would be a global social security-system. It sounds like a distant dream, but so were these platforms too, not so long time ago.

An important question is, which could be the incentives for the platforms to provide security to their contractors? My guess is that in order to be legitimate, the platforms have to develop some kind of ”ethical” or ”responsible” dimension.

In addition to these ideas, three more points are worth mentioning.

First, when there is more uncertainty in the labor-markets, the interplay between social security and labor-market is crucial. Second, the individuals have to take more responsibility concerning their security. Third, international cooperation is needed because the platforms are global.

In conclusion, the system which provides shelter and security for the citizens is vulnerable to changes in economic and social context. For decades, the solution for providing security has been the welfare state, basing heavily on national arrangements as well as rights and responsibilities for the government, employers and employees.

Sharing economy and the rise of the platforms creates the situation where this strategy does not necessarily work any more. In order to provide security for the citizens, we possibly have to renew our systems providing security.

The text is based on my comment in #Slush16 session ”Governing the Platform” organized by Demos Helsinki. 

Julkaistu

Oman elämänsä toimitusjohtajat

tyo-treeni-elamaItsensä johtamisen taidot ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Ja kukapa näitä vinkkejä osaisi antaa paremmin, kuin tehokkaaseen itsensäjohtamiseen asemansa vuoksi pakotettu johtaja.

Ville Kormilainen on haastatellut kirjaansa varten 11 johtajaa. Haastattelujen fokus on johtajien päivärytmissä ja sen hallinnassa. Haastateltuja johtajia ovat mm. Carl Haglund, Hille Korhonen ja Pippa Laukka.

Jokaisen johtajan case on esitetty noin 10-12 sivun mittaisessa kappaleessa. Alussa on esitetty johtajan tyypillinen päiväohjelma heräämisestä nukkumaanmenoon.

Lisäksi kappaleiden alkuun on listattu ”eväät”, jossa luetellaan haastateltavalle tärkeitä asioita, kuten harrastuksia ja työvälineitä. Kaikissa kappaleissa on muiden otsikoiden ohella vakiona väliotsikot ”treeniä” ja ”työtä”.

Johtajan elämä

Kunkin johtajan tarina on yksityiskohdiltaan erilainen. Keskeisin asia, jonka kaikki haastatellut jakavat, on erittäin voimakas halu ja taito organisoida päivittäisiä rutiineja ja käyttää vuorokauden tunnit tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Tehokkaan ajankäytön varmistamisessa apuna ovat apuvälineet, palautumisesta huolehtiminen ja erilaiset tuloksellisuutta ja hyvinvointia tukevat valinnat.

Apuvälineitä ovat erityisesti tehtävälistat, joiden ylläpitämisessä apua antavat erilaiset sovellukset. Listoja tehdään asioista, joita pitää tehdä ja myös niistä asioista, joita ei pidä tehdä.

Tehtävälistojen ohella kalenteri organisoi päivää. Kalenterista löytyy aikaa työlle, harrastuksille, lapsille ja mahdolliselle puolisolle.

Läsnäolo liittyy tehokkaaseen ajankäyttöön ja fokusointiin. Johtaja ei multitaskaa, vaan keskittyy siihen asiaan, johon aika on milloinkin varattu.

Palautumisessa keskeistä on erityisesti riittävän unen varmistaminen. Haastatellut johtajat nukkuvat keskimäärin 6-8 tuntia yössä. Tärkeässä roolissa ovat myös rutiinit, jotka edesauttavat nukahtamista.

Tärkeitä päivärytmin valintoja ovat esimerkiksi, että johtaja ei koskaan vastaa puhelimeen ja käy sähköposteja läpi vain tiettynä aikana päivästä. Näin fokus ei katkea ulkopuolisesta tekijästä johtuen.

En koskaan vastaa puhelimeen, vaan annan puhelujen mennä vastaajaan.

Johtaja ei katso televisiota, vaan lukee kirjoja ja kuuntelee esimerkiksi podcasteja. Ja jos johtaja sattuu katsomaan televisiota, hän samalla polkee esimerkiksi kuntopyörää.

Haastateltaviksi on valittu erityisen urheilullinen joukko johtajia. Joukossa on esimerkiksi monta triathlonia harrastavaa. Treeni on haastateltaville erittäin tärkeässä roolissa, osa suhtautuu siihen todella intohimoisesti ja tavoitteellisesti.

Haastateltavien johtajien elämä on organisoitua ja kurinalaista. Kontrollin määrästä tulee mieleen huippu-urheilijan arki. Kontrolli liittyy paitsi ajankäyttöön, myös esimerkiksi alkoholiin ja ravitsemukseen.

Työ on palkinto

Haastateltavat kertovat päiviensä kulusta yksityiskohtaisesti, mutta mielenkiintoisesti. Tarinat ovat paikoin hyvinkin henkilökohtaisia.

Kirjan alussa on lyhyt kirjoittajan tekemä yhteenvetävä johdanto. Siinä nostetaan esiin edellä mainittujen teemojen lisäksi johtajien suhde itse työhön sekä johtajien tyypillisiä luonteenpiirteitä.

Johtaja ei väsy työssä.

Kormilainen kysyy, miten johtajat pystyvät tekemään töitä intensiivisesti vähintään 10, usein yli 12 tuntia. Vastaus on, että he tekevät työtä, joka ei väsytä.

Työ on siten johtajille palkinto, eikä erityinen rasite. Liikutaan siis lähellä työn imua. Eräs haastateltava sanookin suurinpiirtein niin, että ”kaikki ei ole kunnossa, jos töistä kotiin mennessä on todella väsynyt.”

Johtaja ei häsellä

Kormilainen kirjoittaa Joel Steiniin viitaten, että yksi yleinen johtajiin liittyvä harhakuva on, että he ovat ”alfa-urostyyppisiä huutelijoita tai inspiroivien puheiden pitäjiä.”

Haastateltavien ja muiden esimerkkien perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että menestyvät johtajat ovat usein pikemminkin hiljaisia kuuntelijoita, jotka antavat muiden tehdä suurimman osan ratkaisuista. Myös kirjaa lukiessa johtajista tule tällainen vaikutelma.

Lopuksi

Suosittelen kirjaa työelämän kysymyksistä ja itsensä johtamisesta kiinnostuneille. Vaikka kirja kertoo johtajista, sen avulla voi kuka tahansa saada ideoita siihen, miten olla ainakin hieman enemmän oman elämänsä toimitusjohtaja. Ohut kirja on helppo sujauttaa vaikkapa pukinkonttiin.

Helsingin Sanomien juttu kirjasta löytyy täältä.

Ville Kormilainen: Työ, treeni ja elämä. Superpomojen 24 tuntia. Kauppakamari. Viro.

Julkaistu

Tutkimusta ja keskustelua eurooppalaisista työoloista

brysselOsallistuin 17.11.2016 Brysselissä tilaisuuteen, jossa keskusteltiin Euroopan työoloista ja niiden kehityksestä Eurofoundin (Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö) julkaiseman tutkimukseen pohjautuen.

Yhden päivän mittainen tilaisuus oli Eurofoundin ja Europarlamentin yhdessä järjestämä. Paikalla oli noin 200 henkilöä eri EU-jäsenvaltioista. Tuon tässä kirjoituksessa ensin esiin pääpiirteitä uudesta tutkimuksesta (painottaen Suomen tilannetta) ja kommentoin sen jälkeen tilaisuutta ja keskustelua.

Suomen työolot eurooppalaisessa kontekstissa

bryssel4

Raporttia voi lukea monella tavalla. Yksi tapa on tarkastella trendejä koko Euroopan tasolla. Nämä trendit ovat kuitenkin ”tylsiä”, koska keskiarvot muuttuvat hitaasti ja eri maiden tilanne saattaa muuttua eri suuntiin. Toinen tapa on tarkastella eri työntekijäryhmiä, kuten miesten ja naisten työoloja tai eri ammattiryhmiä. Kolmas tapa on tarkastella eri maiden tilannetta.

Miten Suomi sijoittuu työolojensa suhteen eurooppalaisessa vertailussa?

  • Suomi on keskitasolla työntekijöiden itse arvioidun terveydentilan sekä koetun hyvinvoinnin suhteen.
  • Suomi sijoittuu kärkeen siinä, missä määrin vastaajien kotitaloudessa on kaksi täysipäiväisessä työssä olevaa palkansansaitsijaa
  • Fyysisten työolojen sekä sosiaalisen työympäristön osalta Suomi sijoittuu vertailun keskitasolle
  • Naisesimiesten osuus on Suomessa EU-maiden suurin, yhdessä Ruotsin kanssa
  • Epäasiallista käyttäytymistä raportoidaan Suomessa melko yleisesti
  • Suomi on muiden pohjoismaiden tavoin vertailun kärjessä siinä, missä määrin työpaikalla on työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvä toimielin
  • Suomi on muiden pohjoismaiden tavoin vertailun kärjessä siinä, missä määrin työpaikoilla toimii ammattijärjestö
  • Suomalaisessa työelämässä on vähän maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä
  • Työhön liittyvien taitojen ja vaikutusmahdollisuuksien osalta Suomi on vertailun ykkönen
  • Suomi on ykkönen myös siinä, missä määrin työntekijät ovat olleet työnantajan järjestämässä koulutuksessa
  • Urakehitysmahdollisuudet koetaan Suomessa hyviksi
  • Suomessa yritykset ja organisaatiot ovat lisänneet kolmen vuoden aikana melko runsaasti työpaikkoja, samalla Suomessa toiset yritykset ja organisaatiot ovat yleisesti vähentäneet työpaikkoja
  • Suomi on vertailun kolmas siinä, missä määrin raportoidaan erilaisten uudelleenjärjestelyjen vaikuttaneen heidän työhönsä
  • Sairauspoissaoloja on Suomessa paljon niin miehillä kuin naisilla. Myös sairaana työskentely on yleistä.
  • Työn ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuudet koetaan Suomessa hyviksi, samoin kuin se, miten työn ja perheen koetaan rikastuttavan toisiaan.
  • Suomalaiset sijoittuvat keskitason yläpuolelle siinä, miten korkeintaan 55 vuotiaat työntekijät arvioivat pystyvänsä jatkamaan työssä 60-vuotiaaksi tai sen yli. Sama tulos saadaan, kun arvioidaaan yli 55-vuotiaiden kykyä jatkaa työssään viisi vuotta tai yli.

Vertailu siis osoittaa työolojen Suomessa olevan eurooppalaisessa vertailussa varsin hyvät. Monen indikaattorin suhteen oleminen ”keskitasolla” tarkoittaa sijoittumista varsin hyvin, koska maiden väliset erot ovat niin pienet.

Mielenkiintoiset profiilit työelämän laadusta

Tutkimuksessa käytettiin mielenkiintoisia profiileja jäsentämään työoloja. Profiilien käyttäminen on hyvä valinta, koska aineistoa on niin paljon.

Profiilit olivat seuraavanlaiset:

  1. Hyvälaatuiset työt (high flying jobs). Nämä työt sijoittuvat korkealle useimmilla edellä mainituilla ulottuvuuksilla. Erityisesti korostuvat taidot ja vaikutusmahdollisuudet, ansiot ja tulevaisuudennäkymät. 22 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä sijoittuu tähän luokkaan.
  2. Sujuvat työt (smooth running jobs). Työn intensiteetti on maltillinen ja työajat mielekkäät. Työn laatuun liittyvät mittarit ovat myös melko hyvällä tasolla. 25 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä kuuluu tähän luokkaan.
  3. Aktiivinen ruumiillinen työ (active manual jobs). Riskit liittyvät enemmän fyysiseen työhön, työaikaan liittyvä laatu on alempi esimerkiksi vuorotyön vuoksi. 22 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä kuuluu tähän luokkaan.
  4. Paineen alaiset työt (under pressure jobs). Haasteita sosiaalisessa työympäristössä, esimerkiksi epäasiallisen käytöksen vuoksi, työn intensiteetti on korkea ja työaikaan liittyvä laatu alhainen. Tuki kollegoilta ja esimieheltä on puutteellinen. 13 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä kuuluu tähän luokkaan.
  5. Huonolaatuiset työt (poor quality jobs): näissä töissä kaikkien työn latua kuvaavien indeksien arvot ovat huonoja. Erityisesti työn intensiteetti on kuormittavalla tasolla. 19 % EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä kuuluu tähän luokkaan.

Suomen osalta profiilien esiintyvyys on seuraava: hyvälaatuiset työt 37 %, sujuvat työt 13 %, aktiivinen ruumiillinen työ 24 %, paineen alaiset työt 21 % ja huonolaatuiset työt 5 %. Samantyyppinen ”hyvätasoinen” profiilijakauma on tyypillinen myös muille Pohjoismaille.

Keskustelua Euroopan työoloista

bryssel3

Tilaisuus oli organisoitu perinteisesti paneelien muotoon. Panelistit pitivät alustuksensa, sitten oli keskustelua ja kysymyksiä yleisöstä.

Tilaisuuden alussa todettiin monia tuttuja ja jopa kliseisiä teemoja, kuten esimerkiksi, että ”maailma muuttuu nopeasti ja tarvitaan tietoa päätöksenteon pohjaksi.” Todettiin myös tutusti, että ”työolojen kehittäminen on saatava myös ylimmän johdon ja päättäjien agendalle.”

Paneelissa julkistettua tutkimusta arvioitiin eri tavoin. Raporttia kehuttiin yleisesti, mutta toisaalta sen sanottiin antavan liian myönteisen kuvan todellisuudesta keskiarvoineen.

Haasteellisiksi tekijöiksi koettiin erityisesti talouskriisi ja rakennemuutokset.  Palkansaajajärjestöjen edustaja toi esiin, että heidän saamansa viestit käytännön tasolta ovat tutkimusta huomattavasti kielteisemmät. Ihmisten odotukset ovat muuttuneet synkemmiksi: he eivät luota siihen, että laadukas työpaikka löytyy. Palkkakehitys on ollut huono ja on jääty jälkeen tuottavuudesta. Samaan aikaan työn intensiteetti on lisääntynyt. Työnantajien näkemys tilanteesta oli huomattavasti myönteisempi.

Erityisen synkkä tilanne on Euroopan alueilla, joissa vanha tehdasteollisuus on keskellä suurta rakennemuutosta. Todettiin, että näille alueille on luotava toivoa. On katkaistava huono-osaisuuden periytyminen. Uusien jäsenmaiden todettiin olevan erityisen haasteellisessa tilanteessa. Ne jäävät helposti häviäjiksi myös muuttoliikkeen vuoksi nuorten osaajien muuttaessa koulutuksen ja työn perässä.

Yhtenä haasteena pidettiin kyselytutkimuksen luonnetta. Kyselyt perustuvat subjektiivisiin kokemuksiin ja kokemusten määrittyminen on kultuurisidonnaista. Esimerkiksi ”työolot” käsitetään eri maissa eri tavalla. Tämä vaikeuttaa eri maiden vertailua. Todettiin, että keskiarvojen takaa löytyy hyvin erilaisia työpaikkoja.

Yhden pyydetyn puheenvuoron esitti TEM:n neuvotteleva virkamies Antti Närhinen, joka on myös mukana Eurofoundin hallinnossa. Hän kertoi mm. Työelämän kehittämisstrategiasta ja Suomen tavoitteesta, että Suomen työelämä on vuonna 2020 Euroopan paras. Täysin objektiivisen (!) näkemykseni mukaan tämä kommenttipuheenvuoro erottautui muista kommenttipuheenvuoroista konkreettisuudellaan ja selkeydellään.

Keskustelussa todettiin, että yritysten taso on olennainen. Siellä suureksi osaksi tehdään olennaiset päätökset, jotka vaikuttavat työoloihin. Korostettiin, että työlla on suuri merkitys myös kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Siksi on tarkasteltava myös työn ja vapaa-ajan suhdetta.

Keskusteluissa liikuttiin myös sosiaalipoliittisissa avainkysymyksissä, kuten työn ja riittävän sosiaaliturvan merkityksessä yhteiskuntarauhan suhteen. Viitattiin Brexitiin ja Yhdysvaltojen presidentivaaleihin. Kun kuulin näitä puheita Euroopan ytimessä, mieleeni tuli tässä yksi sosiaalipolitiikan alan klassikkotarinoista, eli Bismarckin Saksa ja sosiaaliturvan merkitys yhteiskunnallisiin oloihin vaikuttamisen välineenä.

Keskusteluissa liikuttiin jopa yllättävänkin vähän digitalisaation ja robotisaation kaltaisissa kysymyksissä. Jonkin verran näistä kuitenkin puhuttiin. Todettiin, että automatisaatio on paitsi vähentänyt työtä, myös tehnyt sen sisällöstä köyhempää. Kuultiin esimerkki, jossa leipuri leipoi ennen leipää ja nyt vain painaa koneen nappia.

Megatrendien jyllätessä kuitenkin uskottiin, että politiikalla voidaan vaikuttaa. Haluttiin, että vastataan työpaikkojen katoamisen haasteisiin. ”Tarvitaan Eurooppaa, joka suojelee ihmisiä.”

Työmarkkinaosapuolilla todettiin olevan keskeinen rooli työolojen kehittämisessä. Haasteellista on se, että monilla järjestöillä on tätä nykyä vaikeuksia mobilisoida jäseniä.

Kommentointiin myös sitä, että työolojen kehittämisessä tulee keskittyä ytimeen, eli todellisiin riskeihin, eikä subjektiivisiin kokemuksiin eikä laajimmillaan jopa onnellisuuteen. Tunnistin tässä kommentissa samoja kaikuja kuin toisinaan on esiintynyt kansallisessa keskustelussa työhyvinvoinnista ja työkyvystä.

Viimeisen paneelin teemana oli enemmän tutkimustiedon hyödyntäminen.

Eurofound seuraa, missä määrin sen tutkimuksiin ja selvityksiin viitataan erilaisissa dokumenteissa. Näissä seurannoissa oli havaittu, että tutkimuksia ja selvityksiä käytetään varsin runsaasti.

Kiintoisasti OECD:n edustajan puheessa tuli esiin, että työelämän laatu on noussut aikaisempaa enemmän keskeisille päätöksenteon areenoille. Esimerkiksi OECD on aikaisempaa enemmän kiinnostunut työelämän laatukysymyksistä. Samoin G20-maiden johtajat ovat kokouksessaan käsitelleet työelämän laatua.

Syynä ei kuitenkaan ole työelämän laadun heikentyminen vaan ensinnäkin huomio siitä, että työelämän laatu on myönteinen asia tuottavuuden kannalta.

Toisaalta laatuasia saa aikaisempaa enemmän huomiota ammattirakenteen muuttumisen vuoksi. Keskiluokka kutistuu, syntyy yhtäältä huipputyötä ja toisaalta ”huonolaatuista” työtä. Tämän kehityksen vuoksi vaikuttaa äänestäjiin ja poliitikkojen on siksi syytä ottaa työelämän laadun kehittäminen aikaisempaa tarkemmin huomioon.

Luulen kuitenkin, että työelämän laadusta puhuminen ei näissä piireissä ole sama asia kuin se, miten esimerkiksi Suomessa puhumaan työelämän kehittämisestä. Työelämän laatu käsittänee edellä mainituissa yhteyksissä suureksi osaksi esimerkiksi työsuhteen turvallisuuteen tai palkkatasoon liittyviä kysymyksiä, eikä niinkään laaja-alaisia työhyvinvoinnin kysymyksiä, kuten esimiestyö ja yhteistyö työpaikoilla.

Iltapäivän paneelissa harmonian särki yksittäinen terävä kommentti, jossa todettiin melko suoraan, että raportilla ja sen johtopäätöksillä ei ole mitään merkitystä. Kommentoija sanoi, että sääntelyn lisääminen tai vertailtavien indikaattorien luominen ei ratkaise ongelmia. Sen sijaan pitää tehdä työtä työpaikkojen kanssa, tarkastella asioita ihmisten ja heidän tilanteidensa kannalta.

Tähän vastattiin, että lainsäädäntöä on joka tapauksessa päivitettävä, eikä sääntely ole kaikilta osin ajan tasalla. Todettiin, että vastaukset, jotka liittyvät pelkästään sääntelyyn, ovat useimmiten riittämättömiä. Sääntely on kuitenkin tärkeää, että saadaan selkeyttä ja kannustetaan käyttäytymisen muutokseen. Usein sääntelyn luomista haasteellisempaa on kuitenkin se, miten sääntely toimeenpannaan.

Lopuksi keskusteltiin vielä uudemmista haasteista, kuten jakamistaloudesta ja itsenäisten ammatinharjoittajien asemasta. Keskustelua herätti myös vuokratyön laatu. Onko vuokratyö ”huonoa työtä” vai ei.

Päätössanoissa viitattiin vielä yhtäältä hyvään kehitykseen työoloissa ja toisaalta polarisaatioon. Todettiin myös, että populismin nousu on seurausta epäonnistumisista, työn ja sosiaaliturvan puutteesta sekä huonolaatuisesta työstä.

Tilaisuudessa käytettiin visualisoijaa, joka jäsensi käytyä keskustelua kuvalliseen muotoon. Alla yksi esimerkki näistä.

bryssel2

Lopuksi

Päivä oli mielenkiintoinen. Keskustelu liikkui kuitenkin hyvin yleisellä tasolla. Yksittäisten maiden tai toimialojen tilanteet eivät tulleet esiin, eikä se olisi ollut mahdollistakaan.

Oli mielenkiintoista huomata, että Eurooppalainen keskustelu työoloista liikkuu melko perinteisissä teemoissa. Tämä tapahtuu samaan aikaan kun keskustellaan vilkkaasti palkkatyön tulevaisuudesta ylipäätään ja tähän vaikuttavista megatrendeistä. Päättäjät uskovat, että näihin asioihin on mahdollista vaikuttaa heidän käytössään olevilla välineillä.

Tutkimuksen tulokset ja keskustelu osoitti, että työolot Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ovat varsin hyvällä tolalla. Eurooppalaisissa vertailuissa erottuvia tekijöitä ovat ammattijärjestöjen sekä työterveyden ja turvallisuuden keskeinen rooli työpaikoilla sekä toisaalta esimerkiksi laaja mahdollisuus osallistua työnantajan tarjoamaan koulutukseen. Tutkimuksessa luotujen profiilien suhteen Suomi ja Pohjoismaat sijoittuivat eurooppalaisessa vertailussa hyvin.

Päivä tarjosi myös mielenkiintoisen näkymän siihen, miten tutkimustietoa käytetään ja miten siitä keskustellaan. Eurofound on mielestäni laittanut hienosti tutkmustietoa esille. Data on myös mahdollista käyttä visuaalisella työkalulla täällä. Keskustelussa kuitenkin tuntui siltä, että tutkimustieto ei aina rikkonut omia uskomuksia tai kantoja. Tämä on tavallista.

Summa summarum. Päättäjien keskustelu liikkuu siis perinteisissä teemoissa ja asetelmissa, samalla kun erilaisissa verkostoissa ja ”kuplissa” puhutaan merkittävistä työelämää koskevista muutoksista. Päättäjien työkalupakki on myös rajallinen: sääntely. Työelämässä tapahtumassa asioita jotka eittämättä kaipaavat sääntelyä. Sääntelyn eväät kuitenkin saattavat olla uudella aikakaudella vähäisemmät kuin mihin ollaan totuttu. Tähän palataan jakamistaloutta ja turvallisuutta koskevassa postauksessani ensi viikolla.