Saako illalla lähettää työsähköpostia – osa 2

tfb-ym97hgg-alisa-anton

Pari viikkoa sitten kirjoitin siitä, saako työsähköposteja lähettää työajan ulkopuolella. Statistiikan mukaan kirjoitusta luettiin paljon. Sain myös kirjoituksesta palautetta eri kanavista enemmän kuin mistään muusta kirjoituksesta pitkään aikaan.

Kirjoituksen ”suosio” osoittaa, että aihe puhututtaa, on ajankohtainen ja läheinen tietotyöläisille ja esimiesasemassa toimiville. Palaute kertoo tietenkin myös omasta ”kuplastani.”

Suurin osa palautteen antajista sanoi, että sähköpostia saa lähettää milloin vain ja viestin vastaanottajan vastuulla on sen lukeminen ja toimenpiteisiin ryhtyminen.

Palautteessa korostettiin pelisääntöjen merkitystä ja sitä, että vaikka viestejä voi lähettää aina, ei se tarkoita sitä, että toimenpiteisiin ryhdytään välittömästi.

Palautteen antajat kertoivat, että sähköpostin läpikäymiseen ei ole aikaa normaalityöpäivän aikana. Lisäksi korostettiin omaehtoista joustavuutta, eli halua työskennellä oman aikataulun mukaan.

Toisaalta osa palautteen antajista kertoi välttävänsä viestittelyä työajan ulkopuolella ja ajastavansa viestit.

Tuotiin esiin myös sitä, että eri aikavyöhykkeillä työskentely heittää jokatapauksessa työajat epäsuhtaan.

Vaikka kirjoitin sähköpostista, koskee teema luonnollisesti muitakin nykyaikaisia digitaalisia välineitä. Sähköpostihan on itse asiassa varsin ”hidas” väline.

Johtopäätöksiä

Mietin asiaa kirjoitukseni ja palautteen perusteella melko paljon. Keskustelin myös asiasta monen kollegan kanssa. Omat johtopäätökseni ovat seuraavat:

  1. Viestittelen itse pääosin normaaliin työaikaan. Tosin työpäivä helposti venyy tässä mielessä aamusta (avaan sähköpostin ennen kuutta) ja iltaan. Venyminen iltaan johtuu myös siitä, että saan viestejä pitkin iltaa.
  2. Pidän kynnystä korkealla siinä, että viestittelisin viikonloppuisin. Saatan vastata viesteihin, mutta en mielelläni lähettele uusia viestejä.
  3. Rauhoitan omat iltani niin, että en lue enkä lähettele viestejä ennen nukkumaanmenoa.

Vaikka asia on periaatteessa yksinkertainen, on teema lopulta aika haastava.

On hyvä, että työyhteisössä sovitaan pelisäännöistä. Esimiehellä on työyhteisössä luonnollisesti erityinen vastuu asiassa.

Asiaan liittyen itse kunkin on hyvä tiedostaa sopivat viestintätavat omassa lähipiirissään ja kollegojensa kanssa. Toiselle voi sopia toinen tyyli kuin toiselle.

Itse kunkin on myös tarpeen tehdä omat johtopäätöksensä esimerkiksi illan rauhoittamisen suhteen. Rauhaa saa esimerkiksi laittamalla puhelimesta tai tabletista hälytykset pois.

Nykyaikaiset viestivälineet tuovat työasiat keskelle vapaa-aikaamme.

Keskustelusta jää myös mieleen se, että työhön liittyvä vuorovaikutus ikäänkuin irtautuu normaalityöstä. On ihan ok vuorovaikuttaa mihin tahansa aikaan työasioista, koska se ei itse asiassa ole sitä oikeaa työtä.

Jos joku lähettelee vaikkapa projektien organisointiin liittyviä työviestejä myöhään illalla, yöllä tai viikonloppuna, voi kuitenkin kysyä, olisiko viestijänkin näinä ajankohtina mahdollista harrastaa jotain mukavampaa ja palautumista enemmän edistävää tekemistä.

En nimittäin usko, että epäsäännöllisinä aikoina viestijät vastavuoroisesti hiihtävät tai lukevat romaaneja ”työaikaan”.

Kuva: Unsplash.com

Edit 30.1.2017 kello 16.11. Tehty pientä stilisointia kirjoitukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *