Artikkelit

Julkaistu

Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia

Oskari Saari on urheilutoimittaja ja Formula 1-selostaja. Aki Hintsa on urheilulääkäri, joka on toiminut pitkään lääkärinä Formula 1-maailmassa. Hintsa ei kuitenkaan ole vain lääkäri vaan myös valmentaja.
hintsa

Kirja kertoo Hintsan elämästä ja toisaalta tiivistää oppeja, joita hän on menestyksellisesti hyödyntänyt toimiessaan Formula 1-kuljettajien ja kansainvälisten suuryritysten johtajien valmentajana.

Ostin kirjan lomalukemiseksi, koska olin aikaisemmin lukenut Hintsan mielenkiintoisen haastattelun Kauppalehti Optiosta. Hintsan toiminnan laajeneminen yritysjohtajien valmentamiseen kiinnosti myös ammatillisesti.

Hintsa on kotoisin Pohjanmaalta. Hän oli lupaava nuori jääkiekkoilija, mutta hänen isänsä ei halunnut jättää pojan elämässä pärjäämistä pelkän jääkiekon varaan.

Kirjan alussa kuvataan Hintsan työskentelyä lähetystyössä lääkärinä Afrikassa alkeellisissa ja vaarallisissa olosuhteissa. Afrikassa kiteytyi ajatusmalli, jota Hintsa sovelsi myöhemmin urallaan.

Kyse on LFA-mallista (logical framework approach), jonka idea on purkaa iso projekti pieniin loogisiin osatavoitteisiin ja laatia niistä jokaiselle konkreettinen toimintasuunnitelma.

Afrikassa Hintsa seurasi läheltä afrikkalaisten juoksijoiden harjoittelua. Haile Gebrselassie on Hintsan ystävä.

Hintsa pohtii selityksiä afrikkalaisten juoksijoiden ylivoimalle. Keskeistä on erityisesti, että urheilijoiden elämä on kokonaisvaltaisesti tasapainossa ja tasapaino tukeaa urheilua. Tämä havainto vie Hintsan ajattelua omasta mallistaan eteenpäin.

Malli kiteytyy kuuteen osa-alueeseen, jotka ovat yleinen terveys, biomekaniikka, fyysinen aktiivisuus, ravinto, lepo ja henkinen energia. Lähestymistavaksi kiteytyi, että yksittäisten osa-alueiden sijasta kuntoon laitetaan koko elämä.

Iso osa kirjaa liittyy Formula 1-maailmaan. Hintsa on työskennellyt muun muassa Mika Häkkisen, Kimi Räikkösen, Lewis Hamiltonin ja Sebastian Vettelin kanssa.

Kirja sisältää kuvauksia Hintsan yhteistyöstä näiden urheilijoiden kanssa heidän uriensa eri vaiheissa. Kyse on voinut olla sekä auttamisesta menestymään, että uran päättymiseen liittyvään sopeutumiseen,  kuten Mika Häkkisen kohdalla oli asianlaita.

Johtajia Hintsa on auttanut erityisesti uupumistilanteissa tai näitä tilanteita ennakoidessa. Monet Hintsan pakeille hakeutuneet johtajat ovat varsin huonossa jamassa.

Keskeistä sekä urheilijoiden että johtajien kanssa on hallinnan tuominen omaan elämään olosuhteiden ja ulkopuolisten vaatimusten paineessa.

Sekä huippu-urheilijoiden että johtajien on vaikea itse hallita omaa elämäänsä ja päivittäistä rytmiään. Olosuhteet eivät tue hyvinvointia tukevien valintojen tekemistä. Muutoksen tekemisen viitekehyksenä on edellä esitelty kuuden osa-alueen malli. 

Tyypillisiä johtajien hyvinvointiin liittyviä ongelmia ovat pitkät työpäivät ja siitä johtuvat unen vähäinen määrä ja liikkuminen sekä vaikeudet ylläpitää tärkeitä sosiaalisia suhteita. Myös terveellisten ruokailutottumusten ylläpitäminen on haasteellista.

Runsas matkustaminen ja aikaeroihin sopeutuminen on  Formula 1-kuljettajien ja johtajien yhteinen haaste.

Opit ovat yksinkertaisia ja järkeenkäypiä. Keskeistä on huolellisten tilanneanalyysien tekeminen sekä tilanteisiin sopivien pienten muutosten tekeminen vähän kerrallaan sekä pyrkiminen pysyviin muutoksiin.

Tärkeää on lisäksi kokonaisvaltaisuus, valmennettavien elämäntilanteisiin sovellettavat oivallukset sekä oman motivaation herättäminen.

Kirja ei tuo esiin mullistavia uusia yksittäisiä avauksia. Esimerkiksi monet uneen, liikuntaan ja ravintoon liittyvistä ohjeista ovat olleet esillä muilla foorumeilla. Opit perustuvat tieteelliseen näyttöön.

Hintsalla on kirjan perusteella taito saada valmennettavissaan aikaan sisäsyntyistä motivaatiota elämäntapamuutoksiin. Tähän hänellä on omat menetelmänsä ja kysymyksensä. Kirjassa kuvataan monien valmennettavien ahaa-elämyksiä omasta tilanteestaan.

Kirja on mielenkiintoinen kertoessaan Hintsan uran vaiheista Afrikassa sekä F1-maailmassa. Läpi uransa Hintsa kamppailee samojen haasteiden parissa kuin valmennettavansa. Esimerkiksi Formula 1-varikolla hänen puoleensa kääntyy lopulta niin suuri määrä asiakkaita, että tilanne muuttuu liian kuormittavaksi. Myös työ Afrikassa vei voimat.

Ajankohtaiseen työterveyteen ja johtamiskirjallisuuteen suhteutettuna kirjassa on kyse itsensä johtamisesta sekä oman vastuun kantamisesta omasta hyvinvoinnista.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja sitä on iloa lukea. Kirja sisältää kuvia ja sokerina pohjalla (anteeksi epäterveellinen kielikuva!) kirjan lopussa on runsaasti erilaisia testejä ja harjoitteita hyvinvoinnin kannalta tärkeille osa-alueille.

Jos kirjoilla ylipäätään voidaan lisätä vastuun ottamista omasta hyvinvoinnista, tällä kirjalla on hyvät onnistumisen edellytykset.

Ainoa hiukan häiritsevä seikka kirjassa on sen nimi. Kirja kertoo voittamisesta vain osittain. Ennemmin on kyse hyvinvoinnista, tasapainosta ja sen saavuttamisesta. Tämä toki yleensä myös parantaa tuloksia ja auttaa voittamaan. Kuten Hintsa sen itse sanoo: Menestys on hyvinvoinnin sivutuote. 

Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Wsoy, Helsinki.

Julkaistu

Miksi tutkija nyhrää yksin?

Tasan kuukausi sitten Maria Ruuska julkaisi KasKas Median blogissa erinomaisen kirjoituksen, jossa käsiteltiin tutkimustiedon käyttöä päätöksenteossa. Otsikon “Älä nyhrää yksin” alla postauksessa pohdittiin, miten tutkija voisi paremmin osallistua yhteiskunnan kehittämiseen.

En osallistunut tilaisuuteen, johon kirjoitus perustui, mutta olen seurannut jonkin verran asiaan liittyvää keskustelua. Seuraavassa ajatuksiani Ruuskan kirjoituksen johdosta.

Tutkijoita on monenlaisia, toiset tutkijat työskentelevät enemmän yksin kuin toiset. Esimerkiksi yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja etujärjestöissä työskentelevillä tutkijoilla on erilainen suhde päätöksentekoprosessiin.

Vaikka yliopiston ns. kolmas tehtävä onkin juuri osallistua yhteiskunnan kehittämiseen, voidaan ehkä sanoa, että keskimäärin yliopistotutkijat ovat kauimpana päätöksentekoprosessista. Poikkeuksia toki on.

Lähimpänä ovat etujärjestöissä työskentelevät tai etujärjestöjä lähellä olevat tutkijat, joiden on juuri tarkoitus tuottaa tiedollista pohjaa edunvalvontaan.

Lähellä päätöksentekoa ovat myös sektoritutkimuslaitoksissa työskentelevät tutkijat, joiden organisaatioiden on tarkoitus tuottaa päätöksentekoa tukevaa tietoa “omalle” ministeriölleen.

Ruuskan kirjoitus on oivallinen, koska se kertoo itse asiassa sidosryhmätyöstä tai jopa lobbaamisesta ja tiedon merkityksestä siinä.

Kirjoitusta voi lukea niin, että miten henkilön tai organisaation, jolla on halu tai tarve vaikuttaa päätöksentekoon, kannattaa valmistautua vaikuttamiseen ja toteuttaa vaikuttamista.

(Tutkimus)tiedollahan on vaikuttamisessa suuri rooli. Ilman tietoa keskustelussa olisi vain mielipiteitä.

Yhtymäkohta sidosryhmätyöhön ja lobbaamiseen on kiinnostava, koska tästä löytyy mielestäni ratkaiseva lenkki tutkijan suhteessa päätöksentekoon.

Etujärjestöissä on olemassa koneisto ja verkostot, jotka vievät tiedon päättäjille. Etujärjestöt myös tietävät tarkasti missä vaiheissa päätöksentekoa eri asiat ovat. Tämä tieto ja verkosto saattavat puuttua tutkijoilta.

Jotta tutkija ei nyhräisi yksin, hänen tulee luoda ja ylläpitää verkostoaan paitsi tutkijoihin, myös päätöksentekijöihin ja päätöksenteon valmistelijoihin. Tämä on oma osaamisalueensa.

On myös hyvä muistaa, että yhteiskunta ei toimi pelkän tiedon varassa. Ideologiat ja oppisuunnat vaikuttavat siihen, minkälaisia neuvoja päättäjät ovat halukkaita kuuntelemaan tai keiden neuvoja he ovat halukkaita noudattamaan. Päättäjillä voi olla myös oppimista siinä, miten he osaavat käyttää tietoa päätöksentekonsa pohjana.

Mutta jos tutkija ei pääse päättäjän pakeille, on muita keinoja. Tutkija voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun median kautta. Oma uusi lukunsa on sosiaalinen media, jossa on mahdollista yhdistää päättäjille sekä suurelle yleisölle puhuminen.

Jotta tutkija ei nyhräisi yksin, hänen kannattaa luoda verkostoja ja kehittää omaa asiantuntemustaan ja tunnettuuttaan. Nykypäivänä voisi puhua jopa henkilöbrändin kehittämisestä. Näihin liittyen tutkija saattaa tarvita apua enemmän kuin tutkimukseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Ruuskan kirjoituksen vinkeistä on hyvä lähteä liikkeelle.

Julkaistu

Livetviittausta SuomiAreenassa

Osallistuin tällä viikolla parina päivänä SuomiAreenaan Porissa. Kirjoitukseni tilaisuuksien annista on luettavissa täältä.

Sosiaalisella medialla on jo useina vuosina ollut SuomiAreenassa keskeinen rooli. Kesämökkeilevä lomalainen on voinut helposti seurata keskusteluja Twitteristä.

Tänä vuonna taas paikan päällä ollessani tviittailin seuraamistani tilaisuuksista melko innokkaasti. Livetviittauksessa on vahvuutensa ja haasteensa.

Vahvuuksia ovat ensinnäkin keskustelujen laajentaminen verkkoon, fyysinen läsnäolo tilaisuudessa ei ole tarpeen. Some on tasa-arvoinen, koska se tarjoaa kaikille mahdollisuuden seurata tilaisuuksia.

Toisaalta tasa-arvoista on se, että kaikki voivat nostaa esiin arvokkaana pitämiään pointteja. Some tarjoaa mahdollisuuden osallistumiseen, kysymyksiä voi nostaa keskusteluun tai suoraan keskustelijoille tai avaintahoille.

UntitledLivetviittaajan mobiililaitteet latauksessa (Kuva: Tero Manninen).

Hashtagien käyttö on ehdottoman tärkeää, jotta tviittaus kohdentuu oikein ja tehokkaasti.

Merkittävin Porissa tekemäni havainto oli kuitenkin se, että livetviitatessa huomaa, että toiset puhujat ovat selkeitä ja pudottelevat puheessaan helposti tviitattavia pointteja. Toisaalta toisten puhujien puheesta tviittaaminen on todella vaikeaa.

Esimerkkejä puheista poimituista tviitatuista pointeista:

Jokaisen tulisi miettiä, onko tulppa vai sytytystulppa muutokselle (Pentti Sydänmaanlakka).

Älä koskaan rakenna identiteettiäsi pelkästään työn varaan (Sari Multala).

Laajentakaa mukavuusaluettanne epämukavuusalueen välttämisen sijaan (Marco Bjurström).

Oppilaat tulisi tuoda työpaikalle, koska työpaikoilla tarvitaan uusia näkökulmia ja kysymyksiä (Minna Huotinainen).

On helppo muuttaa kaikkea, paitsi itseä (Pentti Sydänmaanlakka).

Esimerkeistä ensimmäinen ja viimeinen saivat eniten retviittauksia ja suosikiksi nimeämisiä.

Puhuja tai keskustelija, joka haluaa sanomansa leviävän myös Twitterissä, opettelee pilkkomaan asiansa helposti tviitattaviin palasiin.

Tämä selkeys toki myös hyödyttää paikalla olevia kuuntelijoita ja parantaa sanoman läpimenoa perinteisessä mielessä.

Hyvä tviitattava pointti on oivaltava ja helposti avautuva. Se ei saa olla liian tuttu tai tavanomainen, jotta välttää kliseemäisyyden. Pointin pitää myös toimia enemmän irrallaan kuin keskustelutilanteessa.

SuomiAreenan tapaisessa tilaisuudessa puheen siirtäminen someen on tavallista haasteellisempaa, koska PowerPointteja ei käytetä.

Vahvuuksien ohella voi myös kysyä, muuttaako keskustelujen twitteröityminen keskustelun luonnetta ja tasoa. Muuttuuko keskustelu helposti iskostuvien tviittien laukomiseksi perusteellisen ja huolellisen argumentoinnin ja dialogin sijaan?

Runsas tviittaus saattaa haastaa keskustelun kuuntelemisen. Toisaalta se saattaa pakottaa kuuntelemaan esitelmää tai keskustelua tarkasti, ydinkohtia tunnistaen.

Twitteristä on hyötyä myös jälkeenpäin. Esimerkiksi “matkaraportti” on helppo blogata, kun eri esitelmien pointit ja kuvatkin löytyvät helposti Twitteristä.

Julkaistu

Sosiaalinen media ja digitalisaatio muuttavat rooleja

Digitalisaatio ja sen osana sosiaalinen media muuttavat useiden eri ammattiryhmien perinteisiä rooleja ja toimintatapoja.

Pohdiskelen asiaa (kesäfiiliksissä) asiantuntijan/tutkijan, viestinnän sekä median edustajien roolien ja yhteistyön näkökulmasta. Tältä alueelta minulla on paras kokemus oman työurani ja toimintani näkökulmasta. Vuosien varrella olen näitä asioita pohdiskellut paljonkin.

Aikaisemmin toimittiin suurinpiirtein niin, että asiantuntijalla oli “asiaa”, organisaatioiden viestintä hoisi asian saattamisen median tietoisuuteen ja media sitten uutisoi asiasta välineessään, jos koki sen  tärkeäksi tai kiinnostavaksi. Medialla oli keskeinen portinvartijan rooli. Ja on tietysti edelleen, mitä tulee median hallussa olevien kanavien käyttöön.

Viestinnällä oli keskeinen rooli asian muokkaamisessa siihen muotoon, että sen oletettiin kiinnostavan mediaa. Viestintä myös “hallinnoi” organisaatioiden viestintäkanavia.

Vaikka tätä kuvattua perinteistä toimintaa tapahtuu toki edelleen, sosiaalinen media ja digitalisoituminen ovat muuttaneet toimintatapoja.

Asiantuntijalla on mahdollisuus sosiaalista mediaa hyödyntämällä saada asiansa julkisuuteen itsenäisesti, suoraan, nopeasti ja laajasti. Teoriassa asiantuntijan yleisönä on koko maailma, vain kieli ja pääsy internetiin ovat esteenä.

Asiantuntija ei välttämättä tarvitse organisaationsa viestinnän tai myöskään median apua lainkaan. Hän voi julkaista esimerkiksi blogissaan, Twitterissä tai Facebookissa asiantuntemukseensa perustuvan sisällön.

Perinteiselle medialle jää tässä mallissa tiedon toissijaisen levittämisen rooli. Esimerkiksi viime viikkoina media on uutisoinut Jaakko Kianderin ja Pertti Haaparannan blogeissaan julkaisemia  kirjoituksia.

Jos asiantuntija hyödyntää suoraan sosiaalista mediaa, organisaation viestinnälle ei jää sellaista roolia, joka sillä oli ennen. Nykyaikaiset julkaisujärjestelmät ovat niin helppokäyttöisiä, että asiantuntijat voivat painaa “julkaise”-nappia itsekin. Ja verkkokirjoittamisen kursseillahan asiantuntijat ovat jo pitkään kehittäneet osamistaan.

Viestinnällä voi toki olla oma tärkeä roolinsa tukiessaan asiantuntijan somen hyödyntämistä, mutta rooli on ohuempi kuin perinteisessä toimintatavassa. Viestintä voi esimerkiksi kehittää organisaatioiden asiantuntijoiden some-osaamista. Viestintä voi myös organisoida viestiä vahvistavaa toimintaa sosiaalisessa mediassa asiantuntijan sisältöä jakamalla tai fasilitoimalla sitä koskevaa keskustelua.

Myös uudenlaiselle osaamiselle ja palveluille syntyy kysyntää. Näinpä esimerkiki sosiaalisen median hyödyntämiseen liittyvästä konsultoinnista on tullut nopeasti tärkeä liiketoimintalue.

Asiantuntija voi laajentaa omaa rooliaan viestinnän perinteisen tontin ohella myös median suuntaan. Loistava esimerkki tästä on Jukka Saksin kirjoittama blogi-postausten sarja johtajuudesta ja johtamisesta.

Saksin haastatteluihin perustuva juttusarja olisi voinut olla toimittajan tekemä ja se olisi voitu julkaista esimerkiksi jossain talousalan lehdessä. Kirjoitukset ovat vähintään yhtä kiinnostavia kuin perinteisessä mediassa ammattitoimittajien tekemät haastattelut.

Toimittajatkaan eivät pysy vanhassa roolissaan odottelemassa, että asiantuntijat tuottaisivat uutta faktapohjaista sisältöä uutisoitavaksi. Erityisesti niinsanottu datajournalismi liikkuu tutkijoiden perinteisellä tontilla tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Hyvä esimerkki tästä on Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus siitä, missä määrin suuret kaupungit ostavat yksityisen sektorin toimijoilta sosiaali- ja terveyspalveluja. Artikkeli perustui suurelta osin kaupunkien verkkosivuillaan julkistamiin ostolaskuihin.

Mainittu tapaus on esimerkki myös siitä, miten digitalisaatio muuttaa perinteistä tiedontuottamista yhteiskunnassa. Aikaisemmin sama juttu olisi tehty Tilastokeskuksen tilastoihin perustuen, mutta aikaviiveen takia jutun tiedot olisivat olleet huomattavasti vanhempia.

Tiedon avautuminen haastaakin perinteisiä tiedon varastoimisesta vastanneita instituutioita. Yleisemminkin tahot, joilla on hallussaan yhteiskunnan toiminnan kannalta relevanttia tietoa, joutuvat pohtimaan tiedon avaamista ja tarjoamista kaikkien kiinnostuneiden käyttöön.

Monissa ammateissa on otettava haltuun uudenlaista osaamista.

Esimerkiksi asiantuntijoiden ja tutkijoiden on haluttava ja osattava käyttää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Tutkimustiedon levittäminen vaatii runsaasti työtä, mutta siihen on nykyään loistavat mahdollisuudet.

Oma arvioni on, että osa asiantuntijoista ja tutkijoista on hypännyt hienosti mukaan sosiaaliseen aikakauteen. Yhtä hämmentävää on huomata, että osa asiantuntijoista, joilla olisi paljon sanottavaa ja kyky sanoa se, ovat käytännössä syrjäytyneet nykyaikaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Sama uudistumisen tarve koskee esimerkiksi viestintää. On omaksuttava digitaalisen maailman toimintatapoja ja pystyttävä esimerkiksi tukemaan organisaation asiantuntijoiden sosiaalisen median käyttöä.

Median edustajille sosiaalinen media tarjoaa muun muassa juttuaiheita, mahdollisuuden vuorovaikutukseen yleisön kanssa sekä kanavat käytännössä reaaliaikaiseen uutisointiin.

Asiantuntijoiden reviirit aukeavat laajemminkin. Digitalisoitumiseen kuuluva tiedon avautuminen tarjoaa mahdollisuuden kenelle tahansa “kansalaisasiantuntijalle” mahdollisuuden tehdä analyysejä häntä kiinnostavista aiheista. Hän voi esimerkiksi tehdä vaihtoehtoisia esityksiä kaupunkisuunnittelusta, kuten Pekka Sauri kuvaa kirjassaan.

Sosiaalinen media lisää siis läpinäkyvyyttä. Vertaisarviointi ja kriittinen keskustelu on pitkään ollut tieteellisen yhteisön ominaispiirre ja etuoikeus. Nyt sosiaalinen media tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia haastaa ja kritisoida  asiantuntijoiden, poliitikkojen ja virkamiesten esityksiä ja sanomisia.

Media ei tietenkään ole kokonaan “sosiaalistunut”. Laajat, kohdennetut levikit tavoitetaan edelleen parhaiten perinteisen median kautta. Näitä asioita olen pohtinut aikaisemmassa blogissani. Sosiaalisella medialla on kuitenkin omat vahvuutensa.

Asiantuntijoita, viestijöitä ja mediaa tarvitaan jatkossakin. Kunkin tahon toimintatavat, roolit ja tätä kautta osaamisvaatimukset ovat kuitenkin nopeassa muutoksessa, jossa itse kukin yritämme pysyä mukana!

Julkaistu

Uusi ajattelu – uusi johtaminen

Johtamiseen liittyy monia ajatusmalleja, jotka kumpuavat menneisyydestä, erilaisesta maailmasta, jossa nyt elämämme. Johtamisella ei siksi saavuteta toivottuja tuloksia. Tarvitaan uutta johtamista. 

Untitled

Ajattelu on keskeisessä roolissa, koska se muodostaa “teorian”, jonka varassa koko organisaation toiminta lepää. Ajattelua tapahtuu organisaatiossa kaikkialla ja kaikilla tasoilla. Siksi ajattelun muuttuessa koko organisaatio muuttuu.

Otsikosta huolimatta kirjassa ei esitetä täysin uutta mallia ajattelusta tai johtamisesta. Miten näin voitaisiinkaan tehdä, kun ihmiskunta on pohtinut johtamisen kysymyksiä käytännössä koko historiansa ajan.

Sen sijaan kirjaan on koottu ajatuksia ja malleja nykyaikaisesta johtamisesta ja ajattelusta. Ajatukset kumpuavat tekijöiden käytännön kokemuksesta organisaatioiden parissa, pohdinnoista ja toisaalta alan (kansainvälisestä) kirjallisuudesta, joihin esitetään asianmukaiset lähdeviittaukset.

Yksi hylättävistä ajatuksista on ajatus perinteisestä projektinhallinnasta ja sen suunnitelmallisuudesta. Koska toimintaympäristö muuttuu nopeasti, on toimittava pienin askelin ja niin, että “pieniä voittoja” voidaan kotiuttaa nopeasti.

Suuntaa on siis pystyttävä korjaamaan tarvittaessa matkan varrella. Tähän sopii uuden ajattelun ja johtamisen ytimeen kuuluva havainto, että asiantuntijoilla on oltava vastuu ja valta oman työnsä organisoinnista ja kehittämisestä.

Motivoituneet ja ammattitaitoiset ihmiset ja onnelliset ihmiset ovat organisaation keskeisin voimavara. Motivaatio vaatii itsemääräämisoikeutta ja ammattitaitoa. Hyvä oivallus kirjassa on jakso, jossa osoitetaan, että vallasta ei voi luopua vastuun siirtämisellä. Käskytetty muutos vastuun ottamisesta tulee siis väärästä suunnasta.

Organisaation oppiminen ja oppivan kulttuurin kehittyminen luovat pysyvää kilpailuetua. Tämä tapahtuu parhaiten kokeilemalla ja yhdessä tekemällä. Oppinen ei siis missään nimessä ole pelkästään “opiskelua” perinteisessä muodossaan, vaan sitä on sisällytettävä perustyöhön ja sen prosesseihin.

Työn laatu ei parane kontrolloimalla prosessien tuotosta. Laadunvalvonnan tulee olla prosessin sisällä sen tekijöillä. Keskeisessä roolissa ovat yhteiset arvot ja periaatteet sekä ennnenkaikkea läpinäkyvyys, jonka avulla laadunvalvonnasta ja toiminnan jatkuvasta parantamiseta tulee automaattista.

Organisaation toiminnan perusyksikkö on moniosaava tiimi, jolla on merkittävän laaja vapaus toimia parhaaksi näkemällään tavalla. Tiimien kannattaa antaa organisoida itsensä työn ja tavoitteiden ympärille parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tiimien osalta kirjassa on lyhyt kommentti myös ajankohtaiseen keskusteluun fyysisestä työympäristöstä. Keskeistä on se, että työympäristöä muokatessa työ ja sen tekemisen tavat tulee tuntea, jonka jälkeen on mahdollista pohtia työympäristöön liittyviä valintoja.

Kirjoittajat  suhtautuvat epäilevästi tulospalkkiojärjestelmiin ja uskovat sen sijaan enemmän “rehelliseen korvaukseen” merkityksellisestä työstä. Yksilöllisen kannustamisen sijaan huomio tulisi kiinnittää siihen, miten systeemi muuttuisi niin, että tulokset paranisivat.

Johtajan tehtävänä on viestiä visiosta sekä luoda edellytyksiä. Johtaja on keskeisessä roolissa, koska hän pystyy vaikuttamaan systeemiin, jossa työtä tehdään. Kiintoisasti huomautetaan, että “työntekijöiden ja tiimien voimaannuttaminen saa yleensä johtajien tuen, kunnes he tajuavat että se käytännössä se tarkoittaa heidän oman vaikutusvaltansa jakamista ja siitä luopumista.”

Kirjassa kiinnitetään huomiota myös kieleen. Kieli paljastaa organisaation ajatusmallit sekä kertoo organisaation yhteisöllisestä laadusta. Inhimillistä kieltä käyttämällä on helpompi saada ihmiset taakseen.  Hyviä huomautuksia ovat myös läpinäkyvyyden korostaminen viestinnän lisäämisen sijaan ja toisaalta tarinoiden käyttäminen viestinnän apuna. Tarinat muistetaan paremmin kuin faktat ja luvut.

Kirja on erittäin sujuvasti kirjoitettu. Se sisältää havainnollistavia kuvioita ja tiivistyksiä keskeisestä sisällöstä.

Kirja ja kirjoittajat ovat myös nykyaikaisella tavalla verkossa. Kirjalla on verkkosivu, jossa on näytteitä sen eri luvuista. Sivuilla olevassa blogissa on runsaasti kirjoituksia ja kirjoittajat aidosti osallistuvat kirjasta käytävään keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Suosittelen kirjaa kaikille nykyaikaisesta johtamisesta kiinnostuneille. Itse sain kirjan parissa useita ahaa-elämyksiä.

Kirja on kevytlukuinen ja sopii siksi luettavaksi myös kesällä dekkareiden lomassa. Uskon, että kirjoittajien toive siitä, että kirja ei stimuloisi pelkästään uutta ajattelua vaan myös uusia tekoja, toteutuu.

Ville Törmälä, Jari Markkanen, Tero Kadenius: Uusi ajattelu – Uusi johtaminen. Suomen Liikekirjat 2015. Saarijärven Offset Oy.

Julkaistu

Ihastuttava ja vihastuttava monitilatoimisto

Aikamme etsii tehokkuutta kaikkialta. Tehojen hakeminen ulottuu nyt myös toimistojen tilaratkaisuihin. Muodikas ratkaisu järjestää fyysisiä toimistotyötiloja on monitilatoimisto (multipurpose office).

Termi viittaa työympäristöön, joissa on erityyppisiä tiloja erilaisiin työn tekemisen tilanteisiin ja tarpeisiin. Monitilatoimisto on siten eri asia kuin avokonttori (open-space office), vaikka nämä toisinaan keskusteluissa virheellisesti rinnastuvatkin.

Monitilatoimistoissa on esimerkiksi omat sopet keskittymistä vaativiin työtehtäviin ja yksityisyyttä vaativiin puheluihin. Toisaalta on paikkoja kahdenväliseen neuvonpitoon tai tiimin innovointiin. Sopiva tila haetaan työpäivän keskellä eri tilanteisiin. “Omia” ja pysyviä työpisteitä tai työhuoneita ei välttämättä ole. Omat tavarat ovat kaapissa tai lokerossa, josta ne noudetaan työpäivän aluksi.

Työtilojen muuntamisen pontimena on useimmiten tilankäytön tehostaminen ja joustavoittaminen sekä tätä kautta kustannusten  säästäminen. Tilaratkaisuilla saatetaan hakea boostia myös uusille työn tekemisen tavoille sekä yhteistyön lisäämiselle.

Myös työn muuttuminen yleisemmin lisää tarvetta harkita tilaratkaisuja. Etätyö ja mobiili työ lisääntyy, jolloin toimistolla on samaikaisesti aikaisempaa vähemmän porukkaa. Työelämän muunkinlainen huokoistuminen saattaa lisätä tarvetta joustaviin tilaratkaisuihin.

Minulla on viime aikoina ollut mahdollisuus vierailla kahdessa yrityksessä, jotka ovat ottaneet käyttöön monitilatoimistoratkaisun. Vierailujen yhteydessä katseltiin tiloja ja puhuttiin prosessista, jolla tilaratkaisuihin on päädytty.

Untitled

Blogisti monitilatoimiston sopessa, joka on ideaalinen iPadin näppäilyyn (Kuva: Katri Viippola).

Koska oma työhuone toimistossa on monelle toimistotyöntekijälle tärkeä turvapaikka ja/tai statussymboli sekä organisaatioon kiinnittymisen ankkuri, on monitilatoimistoon siirtyminen työpaikan fundamentaaleihin vaikuttava muutoshanke.

Työtilojen myllääminen vaikuttaa paitsi työn tekemiseen, myös työpaikan sosiaalisiin suhteisiin, verkostoihin ja hierarkioihin. Näistä syistä tilojen muuttaminen saattaa olla yksittäisen työntekijän mielenrauhaa syvästi järkyttävä muutoshanke, joka aiheuttaa pelkoja ja epävarmuutta. Ensimmäinen reaktio monitilatoimistoon siirtymistä suunnittelevilla organisaatioilla ja työyhteisöillä onkin useimmiten muutosvastarinta.

Hanke onnistuu vain hyvällä muutosjohtamisella, jossa johdon esimerkillä sekä henkilöstön osallistumisen mahdollistamisella on keskeinen rooli. On luontevaa ajatella, että ylimmän johdon tilaratkaisujen tulisi olla samansuuntaisia kuin muunkin organisaation.

Muun muassa Jukka Saksi on kuvannut työympäristön kehittämiseen liittyvää muutosjohtamisaspektia blogissaan erinomaisesti. Urbaanilegendoissa törmää kuitenkin nopeasti esimerkkeihin, joissa nimenomaan tilaratkaisujen muutosjohtamisessa on epäonnistuttu. Nämä tarinat ovat karuja, eikä näissä yrityksissä käydä ekskursioilla tilaratkaisuihin tutustumassa.

Muutosjohtamisessa tutut perusasiat ovat toimitilaratkaisuissakin relevantteja. Näitä teemoja ovat perustelut, suunnitelmallisuus, johdonmukaisuus, viestintä sekä mahdollisuudet vaikuttaa itseä koskeviin ratkaisuihin.

Muutosjohtamisen ohella keskeistä on huomioida yksilölliset erot työn tekemisessä ja oppimisessä. Yksi tarvitsee rikkumattoman rauhan keskittyäkseen, toinen kaipaa vuorovaikutusta kollegojen kanssa. Myös ergonomiaratkaisut ovat tärkeitä. Esimerkiksi selkävaivaisen tulisi saada omaan tilanteeseen sopiva työskentelypaikka aamun työpistejaossa.

Organisaatossa tehtävä työ on tunnettava hyvin, jotta osataan pohtia työn edellyttämiä tilaratkaisuja. Sanomattakin on selvää, että työn tuntee parhaiten tekijä itse. Kriittinen kohta on myös prosessien tunteminen. Keiden on luontevaa työskennellä lähellä toisiaan ja keiden kohdalla tämä ei ole niin välttämätöntä?

Monitilatoimisto vaatii myös pelisäännöt, jotta rauha toimistolla säilyy ja työ sujuvat. Pelisäännöt takaavat, että monitilatoimistosta löytyy tarvittaessa rauhaa ja kaikki saavat tarvitsemansa tilat.

Työ on muuttumassa myös muuten kuin toimistolla. Etätyön ja mobiilin työn lisääntyminen on yksi työtilojen muokkaamiseenkin läheisesti liittyvä aspekti. On mahdollista, että tilaratkaisut jopa osaltaan tähtäävät etätyön lisäämiseen. Joka tapauksessa tiimi tai yksikkö on entistä harvemmin samaan aikaan koolla toimistolla tai fyysisesti läsnä palavereissa.

Hajautuneet työskentelytavat haastavat työntekijöitä oman itsensä johtamisessa ja tietenkin myös esimiesten johtamistyötä. Vuorovaikutus ja viestintä tulee yhä useammin hoitaa sähköpostien, videoneuvottelujen ja muiden virtuaalisten viestivälineiden kautta. Työntekijän kannalta hyviä vinkkejä etätyön tehostamiseen on tässä kirjoituksessa ja esimiehelle löytyy vinkkejä tästä.

Hajautettu työskentely ei onnistu, jos työvälineet eivät tue työskentelyä. Monitilatoimistossa työskentely on hyvin pitkälle paperitonta. Työntekijä turhautuu, työt kasautuvat ja viivästyvät, jos yhteydet eivät pelitä tai dokumentit eivät ole käytettävissä tien päällä tai monitilatoimiston eri tiloissa.

Monitilatoimisto ei siis ole pelkästään seinien siirtelyyn ja poistamiseen sekä kalusteiden tilamiseen liittyvä projekti. Samassa yhteydessä on syytä varmistaa, että organisaation johtamismallit sekä virtuaalinen työympäristö ovat ajan tasalla. Jos näiden tasojen välillä on epäsuhtaa, saattavat monitilatoimiston hyödyt jäädä vaillinaisiksi tai jopa kokonaan saavuttamatta.

Julkaistu

Luottamus eläketurvaa kohtaan OLI laskenut

Eläketurvakeskus (ETK) julkaisi 21.5.2015 raportin, jossa tarkastellaan luottamusta eläketurvaa kohtaan. Tutkimuksesta uutisoitiin lähinnä viesti, että eläketurvaan kohdistuva luottamus on laskenut. Tulokset herättivät paljon keskustelua.

Aihetta käsittelivät kirjoituksissaan mm. ETK:n tutkimuspäällikkö Susan Kuivalainen, valtiotieteiden tohtori, eläkeläinen Raimo Ilaskivi sekä Varman johtaja Jyrki Rasi, Ilmarisen varatoimitusjohtaja Sini Kivihuhta sekä Telan Suvi-Anne Siimes. Viesti luottamuksen murenemisesta otettiin vastaan vakavasti.

Tutkimus on laaja ja sen tulokset on raportoitu ammattitaitoisesti ja huolellisesti. Tutkimuksen ainoa pulma on oikeastaan se, että siinä on hyödynnetty vanhaa aineistoa. Aineisto oli kerätty keväällä 2014.

Aineiston keräämisen ajankohtaa leimasi keskustelu eläkejärjestelmän uudistamisesta sekä syistä, joiden vuoksi uudistus tarvitaan. Voidaan jopa sanoa, että osa julkista keskustelua oli epäluottamuksen osoittaminen sitä kohtaan, että eläkejärjestelmä olisi ilman uudistusta kestävällä pohjalla.

Edustavia tutkimusaineistoja on nykyään mahdollista kerätä niin, että tulokset ovat kerrottavissa noin viikossa tai kahdessa aineiston keräämisen aloittamisesta. Ajankohtaista tietoa haluavien kannattaa käyttää näitä menetelmiä.

Jos ajantasaisen tiedon julkistaminen ei ole tavoitteena, voi aikajänne aineiston keräämisestä tulosten julkistamiseen olla pidempi. Esimerkiksi asioiden välisiä yhteyksiä tai  mekanismeja tarkasteleva tutkimus voi olla selvästikin vanhempaa vuosikertaa.

ETK:n julkaisema tutkimus oli laadultaan hyvä, mutta se ei tarjonnut ajankohtaista tietoa luottamuksesta eläketurvaa kohtaan. Tutkimus kertoi, että luottamus eläketurvaan oli vuoden 2014 keväällä alemmalla tasolla kuin vuonna 2011. Luottamuksesta nyt, tilanteessa, jossa uudistuksen sisältö on tiedossa, emme tiedä.

Koska uudistus tähtäsi myös eläkejärjestelmän kestävyyden parantamiseen, on mahdollista ja rationaalisesti ajatellen jopa todennäköistä, että luottamus on tällä hetkellä korkeammalla tasolla kuin mitä tutkimus osoitti.

ETK on ilmoittanut tutkivansa luottamusta seuraavan kerran vuonna 2017. Koska luottamus eläkejärjestelmää kohtaan on varsin olennainen asia, voisi luottamuksen mittaaminen olla paikallaan jo aikaisemminkin. Tätä puoltaisi myös vuonna 2017 voimaan tulevaksi tähdätty eläkeuudistus sekä tarve lisätä kansalaisten tietoisuutta eläkeasioista. ETK:n tutkimuksessa nimittäin vain pari prosenttia kansalaisista ilmoitti tuntevansa eläkejärjestelmän hyvin ja 14 prosenttia melko hyvin.

Julkaistu

Ajatuksia ICOH2015-konferenssista

Osallistuin ICOH:in (International Commission on Occupational Health) maailmankonferenssiin, joka pidettiin Soulissa 31.5-5.6.2015. Kyseessä oli järjestyksessään 31. konferenssi, johon osallistui yli 3000 asiantuntijaa ja vaikuttajaa eri puolilta maailmaa. Seuraavassa muutamia muistiinpanojani konferenssiviikosta. Lukuisien tilaisuuksien antia on mahdotonta tiivistää yhteen kirjoitukseen, joten esitys jää pakostakin pinnalliseksi.

Untitled

Seminaarin slogan oli “Bridge the World”. Globaalissa seminaarissa saikin erittäin hyvän kokonaiskuvan siitä, minkälaisia työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä eri puolilla maailmaa parhaillaan pohditaan ja mitkä teemat ovat relevantteja.

Untitled

Kehittyvissä maissa erittäin nopea teollistuminen nostaa esiin perinteisiä ongelmia, kuten huonoja fyysisiä työoloja ja altistumista erilaisille fyysisille ja kemiallisille vaaroille. Lainsäädäntö, toimintamallit ja työpaikkojen käytännöt ovat jäljessä. Riskit kasvavat ja toteutuessaan johtavat lisääntyvään määrään työtapaturmia, työkyvyttömyyttä ja kuolemaan johtaneita onnettomuuksia työssä. Työterveyden ja -turvallisuuden parantamiseksi näissä maissa tarvitaan koulutusta, sääntelyä ja yksinkertaisia malleja.

Eräs mielenkiintoinen kehittyvien maiden tilanteeseen liittyvä esitelmä liittyi Venäjään, jossa erityisesti miesten tilanne perinteisten terveysmittareiden mukaan arvioituna on huono. Sydän- ja verisuonitaudit ovat suuri ongelma. Ongelmien syyt ovat syvällä kulttuurissa, sillä kulttuuriin ei kuulu oman vastuun ottaminen omasta terveydestä. Kulttuuriin juurtuneita olosuhteita on vaikea parantaa yhteiskuntapoliitiikan keinoin.

Kehittyneissä maissa riskit liittyvät enemmän uusiin elintapasairauksiin, psykososiaalisten tekijöiden korostumiseen sekä työelämän muuttumiseen. Ulkoistaminen, työvoiman vähentäminen sekä uudet tavat organisoida työtä ovat avainasemassa. Kehittyneissä maissa ajankohtaisia asioita työterveyden osalta ovat johtamisjärjestelmien kehittäminen, standardointi sekä turvallisuusdesign ja uudenlaiset menetelmät toteuttaa riskienarviointia.

Aasian maille tyypillistä on suuri diversiteetti, maat ovat hyvin eri vaiheissa kehitystä. Esimerkiksi eliniän odote vaihtelee eri maiden välillä 80 vuodesta 65 vuoteen. Teollisuus on monialaista ja siksi myös työterveyden ja -turvallisuuden kysymykset ovat hyvin moninaisia.

Kehittyviä maita huonommassa tilanteessa ovat kolmannen maailman maat, jotka eivät ole vielä teollistuneet. Työtä tehdään äärimmäisen vaarallisissa olosuhteissa esimerkiksi maataloudessa tai kaivosteollisuudessa ja työntekijät ovat täysin vailla länsimaisia työelämään liittyviä oikeuksia ja turvaa. Epävirallisen (sääntelemättömän) työn osuus on suuri ja lapsityövoiman käyttö yksi äärimmäinen työelämän piirre.

Mielenkiintoisella tavalla monessa esitelmässä tuli esiin se, että lainsäädäntö ja työterveyttä ja -turvallisuutta ylläpitävät järjestelmät ovat harvoin täysin tasapainossa. Erityisesti murroskausina lainsäädäntö ja järjestelmät ovat jäljessä yhteiskunnan ja työelämän kehitystä ja olosuhteita. Tämä pätee myös esimerkiksi varautumisessa ikärakenteen muuttumiseen.

suojat

Globaalisti työterveystoiminnan kehittymisen kannalta tärkeäksi on organisaatioiden tasolla tunnistettu johdon sitoutuminen ja esimerkki, viestintä, sekä työterveyden ja -turvallisuuden kytkeminen tuottavuuden osatekijäksi. Nämä ovat erittäin tuttuja teemoja kotimaisestakin keskustelusta.

Uutena teemana esillä oli nanomateriaaleihin liittyvät riskit. Nanomateriaalien käyttö lisääntyy monilla nopeasti monilla aloilla, mutta niihin liittyviä terveysriskejä tunnetaan toistaiseksi varsin vähän. Keskusteluissa tehtiin rinnastuksia asbestiin liittyviin haittoihin, mutta todettiin, että nanomateriaaleihin liittyvät riskit ovat huomattavasti moninaisempia kuin asbestiin liittyvät riskit, koska nanomateriaaleja käytetää niiin monilla toimialoilla. Suomen Työterveyslaitos on kansainvälisesti tunnettu alaan liittyvästä tutkimuksestaan.

Erittäin hyvä slogan tuli esiin ISSA:n (International Social Security Association) edustajan puheenvuorossa. Sosiaaliturvaorganisaatioiden roolin tulee muuttua maksajasta pelaajaksi (from payer to player). Tämä tarkoittaa, että organisaatioiden tulee toiminnallaan pyrkiä turvallisiin ja terveellisiin sekä inklusiivisiin organsaatioihin työelämässä. Maksumiehen rooli ei riitä. Jos slogania soveltaa ajankohtaiseen keskusteluun, tästä näkökulmasta esimerkiksi työeläkelaitosten työelämän kehittämiseen liittyvä toiminta on perusteltua.

Mielenkiintoinen posteri liittyi (ruotsalaiseen) tutkimukseen, jossa oli tarkasteltu tekstiviestien lähettämisen ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksien yhteyttä. Esitelmissä oli myös esillä älypuhelinten ja tablettien käytön edellyttämien työasentojen uudenlainen kuormittavuus.

WP_20150603_004

Sosiaalisen median hyödyntämistä tutkimustulosten levittämisessä sekä paremman työterveyden ja turvallisuuden aikaansaamisessa pohdittiin yhdessä sessiossa. Ajatukset olivat melko tuttuja, tuntuu siltä, että tutkijayhteisö ja työterveyden ammattilaiset ympäri maailmaa ottavat vasta ensi askeliaan sosiaalisen median hyödyntämisessä.

Kuuntelin mielenkiintoisen esityksen korealaisen elektroniikka-alan yrityksen, joka on globaali jättiyritys, satsaamisesta työterveyteen liittyvään tutkimukseen ja työntekijöiden terveydenedistämiseen. Yrityksellä oli melko suuri organisaatio tutkimassa ja kehittämässä työterveyttä ja -turvallisuutta. Osasto harjoittaa myös merkittävää akateemista tutkimustoimintaa.

Yrityksen terveydenedistämisohjelman piirteitä olivat muun muassa terveystarkastukset joka neljäs vuosi 20-ikävuodesta lähtien, joka toinen vuosi 30-ikävuodesta lähtien sekä kerran vuodessa 40-ikävuodesta lähtien. Riskiryhmiin kuuluville oli ohjelmia, jotka jatkuivat niin kauan kunnes tavoitteet oli saavutettu! Keskustelussa tuli esiin, että paikallisessa keskustelussa yrityksen työoloihin liitetään myös kritiikkiä merkittävästä työterveyteen tehdyistä panostuksista huolimatta.

Myös varhainen eläköityminen oli esillä esitelmissä. Keskustelussa oli paljon tuttua, kuten mm. kaipuu monitieteisempään lähestymistapaan. Nykyisellään taloustietelijät, psykologit, sosiologit jne. tutkivat teemaa erillään soveltaen oman alansa näkökulmia ja menetelmiä. Muistan kirjoittaneeni tästä teemasta kolumnin Kuntien eläkevakuutuksen lehteen noin 10 vuotta sitten.

Mutta oli eläkkeelle-siirtymistä käsitelleissä esityksissä uudempiakin vivahteita. Suomalaisessa keskustelussa ei esimerkiksi ole esiintynyt näkökulma, jossa eläkkeelle siirtyminen nähdään “turvaavana vaihtoehtona” tilanteessa, jossa työ uhkaa viedä terveyden.

Eräässä esitelmässä korostettiin transitioiden merkitystä työurilla ja myös muilla elämänalueilla. Transitiot ovat riskejä. Työelämässä esimerkiksi siirtyminen opinnoista työhön on riskialtis siirtymä, samoin siirtymä työstä eläkkeelle. Mutta uria voidaan ajatella laveamminkin, niin, että meillä on uria liittyen perheeseen, terveyteen ja työkykyyn. Muutokset ja siirtymät näissä ovat riskejä, joita varten tarvitaan turvaavia järjestelmiä ja kulttuuria.

Konferenssissa ei juurikaan ollut esillä työn tulevaisuus. Keskustelua digitalisaatiosta, robotisaatiosta ja työelämän muutoksesta ei ollut. Toisaalta on ymmärrettävää, että tulevaisuuspohdintoja on vaikea käydä tilaisuudessa, jossa painotus on vahvasti evidence-based-henkisissä esitelmissä. Työn tulevaisuutta ja sen vaikutuksia työterveyteen ja työturvallisuuteen pohditaan sitten kenties muilla foorumeilla.

Suomi oli keskeisesti esillä etenkin Työterveyslaitoksen voimin. Työterveyslaitoksella oli runsaasti esitelmiä sekä sessioiden puheenjohtajuuksia sekä tietenkin ständi. Esimerkiksi toinen koko konferenssin avaustilaisuuden keynote-luennosta oli Työterveyslaitoksen Marianne Virtasen Kunta10- ja Sairaalahenkilöstö-tutkimuksensta pitämä esitys. Myös Työterveyslaitoksen vanha Ikääntyneiden kuntatyöntekijöiden seurantatutkimus oli edelleen esillä useissa esitelmissä.

Suomessa on viime kuukausina keskusteltu runsaasti luottamuksesta eläkejärjestelmään.  Konferenssissa oli esillä tutkimustuloksia Yhdysvalloista, jossa myöskin luottamus eläkejärjestelmään (odotettavissa oleviin eläkkeiden tasoon) on heikentynyt.

Itse pidin esitelmän työkyvyttömyyden aiheuttamista kustannuksista työryhmässä, jonka teemana oli “Work disability: integration and prevention”. Puhun kansainväliselle yleisölle suurin piirtein saman sisällön kuin olen monesti puhunut kotimaisissa yhteyksissä. Vastaanotto oli hyvä ja kysymyksiä runsaasti, taloudellista perspektiiviä työkykyasioihin pohditaan muuallakin kuin Suomessa. Tässä keskustelussa on esillä samanlaisia teemoja, kuten osaamiskysymyksiä, tiedon keräämiseen liittyviä pulmia, työterveyden ja HR:n välistä yhteyttä, resursseja sekä ulkopuolista tukea.

WP_20150604_002

Kuva: Timo Suurnäkki.

Konferenssi antoi monenlaista tietoa, ideoita ja ajatuksia. Kenties yllättävintä oli työn tulevaisuutta koskevien pohdintojen puuttuminen. Työn muutos kun eittämättä tulee vaikuttamaan myös työterveyden ja -turvallisuuden kysymyksiin. Edellä viitattiin jo siihen, että instituutiot ovat usein jäljessä työelämän ja yhteiskunnan  kehitystä. Keskustelun eriytyminen eri areenoille saattaakin olla yksi syy epätasapainoon.

Julkaistu

Millainen on hyvä blogi?

Millainen on hyvä blogi ja hyvä blogipostaus?

Blogien merkitys on korostunut, koska viestintä on siirtynyt voimalla verkkoon. Blogi on omaehtoinen, perinteisestä mediasta ja portinvartijoista irrallaan oleva kanava, jolla voi viestiä nopeasti, suoraan ja periaatteessa kenelle vain.

Seuraavassa pohdin hyvän blogipostauksen ja blogin tunnusmerkkejä.

Hyvässä postauksessa on uutta sisältöä. Kuten kaikissa kirjoituksissa, blogissa pitää olla uutta sisältöä.  Uutuusarvo voi syntyä uudesta näkökulmasta tai vanhan asian liittämisestä ajankohtaiseen keskusteluun.

Hyvä postaus on lyhyt. Blogeja luetaan  osana somen seurantaa, työpäivää ja yleistä verkossa surffailua. Blogeihin tutustutaan mielentilassa, jossa ei olla virittäydytty pitkien tekstien lukemiseen. Siksi hyvä postaus on luettavissa nopeasti.

Hyvä postaus on virtaviivainen ja selkeä. Koukeroista, hankalasti avautuvaa tekstiä ei ole mahdollista sisäistää nopeasti. Asiaan on mentävä suoraan ja johtopäätöksiin on päästävä nopeasti. Virtaviivaisuutta korostaa myös se, että blogeja luetaan rauhattomissa ympäristöissä mobiililaitteilla.

Hyvä postaus on kirjoitettu yleistajuisesti.  Vaikka osa blogeista on kirjoitettu rajatuille kohderyhmille, blogipostaus on syytä kirjoittaa niin yleistajuisesti, koska se lisää lukijakuntaa ja saattaa innostaa uusia ihmisiä blogin teeman äärelle.

Hyvä postaus linkittyy ajankohtaiseen keskusteluun.  Ajankohtaiset asiat kiinnostavat ja blogissa voi ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin tai taustoittaa niitä. Blogin vahvuus on sen nopeus – julkaisemista rajoittaa vain kirjoittajan kirjoitusnopeus. Postaus liittyy muihin kirjoituksiin linkkien avulla.

Hyvä postaus on visuaalinen. Kiinnostavuus lisääntyy ja viesti menee tehokkaammin perille, jos asian viestii myös visuaalisesti postauksen teemaan soveltuvalla kuvalla, videolla tai kuviolla. Pelkkä teksti on kuitenkin ehkä parempi kuin teksti ja väkisin sen yhteyteen liimattu asiaan sopimaton kuva tai kuvio.

Hyvä postaus on kirjoitettu verkkokirjoittamisen tyylillä. Verkkokirjoittamisella on omat periaatteensa, joita blogissa on syytä noudattaa. Perusasioita ovat muun muassa tiiveys, väliotsikoiden käyttö, listaaminen ja visualisoinnit.

Hyvä postaus virittää keskustelua. Akateeminen kirjoitus rakennetaan kritiikinkestäväksi. Hyvä blogi ei välttämättä kuitenkaan ole “täydellinen”, vaan siitä löytyy särmiä, joista viriää jatkokeskustelua.

Hyvä postaus jaetaan somessa. Postaus, jota bloggari ei itse jaa somessa, jää helposti huomaamattomaksi, ellei blogilla ole jo laajaa seuraajien joukkoa.

Hyvän blogin sisältöjä on helppo jakaa. Jotta myös muut kuin bloggari itse voivat jakaa postauksia, jakonappien keskeisiin some-kanaviin (ainakin Facebook, Twitter, LinkedIn) tulee olla kunnossa. Toisaalta hyvinmuotoiltu sisältö helpottaa sisällön ydinviestien jakamista. Bloggarin kannattaa miettiä jo kirjoittaessaan, minkälaisia tviitteja postauksen sisällöstä syntyy.

Hyvä blogi on hakukoneoptimoitu. Hyvin toteutetun optimoinnin avulla blogi ja sen yksittäiset postaukset löytyvät googlatessa.

Hyvällä blogilla on selkeä oma profiili. Profiili syntyy teemoista, joita blogissa käsitellään. Jos blogin teemat ovat hyvin moninaisia, blogin profiili jää jäsentymättömäksi.

Hyvä blogialusta on responsiivinen. Tämä on tärkeää, koska blogeja luetaan nykyään erilaisilla päätelaitteilla, eli perinteisempien tietokoneiden ohella tableteilla ja älypuhelimilla.

Mitä merkitystä sillä on, onko blogi hyvä vai huono?

Hyvää postausta luetaan ja sitä jaetaan. Pitkä vaikeaselkoinen postaus, jonka viestiä on vaikea hahmottaa, ei lueta (loppuun), eikä sitä jaeta eteenpäin.

Bloggaus on myös pitkäjänteistä työtä, sillä yksi hyvä blogipostaus saattaa nousta hitiksi, mutta vasta sarja hyviä postauksia vankistaa blogin ja bloggarin asemaa. Bloggari voi kuitenkin tehdä paljon lisätäkseen postaustensa ja bloginsa lukemista ja jakamista.

Julkaistu

Työhyvinvoinnin yhteiskunnallinen merkitys

Mikä on työhyvinvoinnin yhteiskunnallinen merkitys?

Tätä pohdin pitäessäni puheenvuoron kasvatustieteilijöiden alumnitilaisuudessa tällä viikolla. Yhteiskunnan näkökulmasta voidaan erottaa ainakin seuraavat näkökulmat:

Hyvinvointi sinällään on arvokasta. Kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen, turvaamiseen ja tukemiseen pyritään laajasti yhteiskunnallisessa toiminnassa. Yhteiskuntia ja kuntia vertaillaan erilaisilla hyvinvointimittareilla. On siis luontevaa ajatella, että pyrimme hyvinvoinnin turvaamiseen ja lisäämiseen myös työelämässä.

Toisaalta työhyvinvoinnilla on merkitystä tuottavuuden ja tuloksellisuuden näkökulmasta. Motivoituneet ja työkykyiset työntekijät tekevät työtään laadukkaammin ja tehokkaammin. Organisaatiot, jossa työhyvinvointi on hyvällä tasolla, tuottavat parempia palveluja asiakkaille.

Työhyvinvointi pidentää työuria. Työurien pidentäminen on merkittävää yhteiskunnan kannalta, koska se pienentää kestävyysvajetta. Työhyvinvointi ennaltaehkäisee työkykyongelmien syntymistä ja toisaalta se lisää motivaatiota osallistua työelämään. Työhyvinvoinnin merkitys on korostunut, koska viime aikojen eläkeuudistukset ovat vähentäneet mahdollisuuksia jättää työelämä aikaisin.

Työhyvinvoinnin ongelmat aiheuttavat kustannuksia työnantajille ja yhteiskunnalle. STM:n tekemien laskelmien mukaan tekemättömän työn kustannukset yhteiskunnalle ovat noin 25 miljardia euroa vuodessa. Kevan laskelmien mukaan työkyvyttömyyden aiheuttamat kustannukset kunta-alalla ovat 2,2 miljardia euroa vuodessa. Suurissa kaupungeissa kustannukset saattavat olla kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Työhyvinvointia tukemalla ja työhyvinvointia ja työkykyä johtamalla kustannuksia on mahdollista pienentää.

Viime aikoina työhyvinvoinnin yhteiskunnallisesta merkityksestä on puhuttu nimenomaan  taloudellisesta näkökulmasta. Nykyaika korostaa eri ilmiöiden ekonomisointia. Kuten edellä on kuvattu, työhyvinvointi on kuitenkin muillakin tavoilla yhteiskunnallisesti merkittävää.

Yhteiskunnallisen merkityksen ohella työhyvinvointi liittyy yhteisöön ja yksilöön (kuva).

YYY

 

Kuvion keskellä on yksilö ja hänen kokemuksensa työhyvinvoinnista. Työhyvinvointi on subjektiivinen kokemus, jota määrittää muun muassa työolot ja työn mielekkyys.

Yksilön ympärillä on yhteisö, joka voi olla työyhteisö tai työpaikka. Yksilön ja yhteisön työhyvinvointi on vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Yksilön työhyvinvoinnin ongelmat heijastuvat yhteisöön ja yhteisön ongelmat vaikuttavat yksilöön. Jos työhyvinvointi aiheuttaa työkyvyttömyyttä (esimerkiksi poissaoloa työstä), syntyy ongelmista myös kustannuksia yhteisölle. Yhteisön tuottavuus kärsii, jos työhyvinvoinnissa on ongelmia.

Yhteiskunta muodostaa kuvion uloimman kehän. Yksilöiden ja yhteisöjen työhyvinvoinnin haasteet  vähentävät hyvinvointia yhteiskunnassa ja myös kustannukset saattavat koitua yhteiskunnan maksettaviksi. Yhteiskunnalliset ongelmat saattavat myös heijastua yhteisöön ja yksilöön. Esimerkiksi lama aiheuttaa epävarmuutta työelämässä ja sosiaalisten ongelmien lisääntyminen lisää monien julkisen sektorin työntekijöiden työn raskautta.

Työhyvinvointi on siis monella tavalla yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan asia.

Onko työhyvinvoinnin yhteiskunnallinen merkitus muuttumassa?

Lienee turvallista olettaa, että inhimillinen toiminta jatkossakin tähtää hyvinvoinnin lisäämiseen ja turvaamiseen. Työurien pidentäminen säilyy jatkossakin myös Suomen tavoitteena. Samoin tuottavuuden ja tuloksellisuuden lisääminen ja kustannusten välttäminen on jatkossakin keskeistä.

Työhyvinvointi ei siis millään muotoa ole katoamassa yhteiskunnalliselta agendalta. Niin kauan kuin on työtä, on työhyvinvoinnin kysymyksiä, vaikka työhyvinvointia haastavat olosuhteet ja tekijät eri aikoina näyttäytyvätkin erilaisina.