VR ilmoitti tällä viikolla massiivisten yt-neuvottelujen aloittamisesta. Samalla ”halpuutetaan” lippujen hintoja, suljetaan asemia ja vähennetään junavuoroja. Syynä on koventunut kilpailuasetelma bussiliikenteen kanssa.
Koska VR on valtion omistama, sen toiminta ja menestys kiinnostaa laajasti. Omistuspohjasta, monopoliasemasta ja matkustamisen välttämättömyydestä johtuen VR:n voidaan sanoa olevan suomalaiskansallinen instituutio.
Olen matkustanut junalla lähes 15 vuotta kaksi tuntia työpäivässä. Reittinä rantarata, jolla liikenteessä on ollut rataverkon huonosta kunnosta ja yksiraiteisuudesta johtuen kenties enemmän haasteita kuin muilla radoilla.
Nopeasti laskien olen siis viettänyt työmatkaliikenteen vuoksi junassa noin 6600 tuntia eli 275 vuorokautta. Kokonainen vuosi tulee lähivuosina täyteen, jos junat vielä jatkossa rantaradalla kulkevat.
Kokemusta junamatkustamisesta siis löytyy ja vuosien varrella olen havainnoinut ja pohtinut juna-asioita paljonkin.
Junan odottelua Karjaan asemalla aamun sarastaessa.
Juna matkustusvälineenä Suomessa on mielestäni mainettaan parempi. VR:n mainetta rasittavat myöhästelyt, mutta syvimmälle mielen syövereihin junien myöhästely on syöpynyt ihmisille, jotka eivät matkusta junalla lainkaan tai joiden vuosittainen matka DBTL-tapahtumaan rantaradalla on häiriintynyt.
Mielikuva junien myöhästelystä ei vastaa todellisuutta, vaikka ongelmiakin toki on ollut. Vaikka omia kirveleviäkin kokemuksia junan myöhästymisestä löytyy, pääsääntöisesti junat kuitenkin kulkevat.
VR:n palvelutaso kärsii tunnetusti ulkopuolellaan olevista toimijoista ja infrastruktuurista. Rataverkko ei ole sen vastuulla, eikä myöskään tehokkaiden verkkoyhteyksien saaminen juniin ole pelkästään sen omissa käsissä. Luonnonvoimat saattavat haitata liikennettä merkittävästi.
Juna on toimistoon verrattava ympäristö tehdä töitä. Junassa on bussiin verrattuna väljää ja siellä voi työskennellä täydellä teholla, lukea tai kirjoittaa. Tosin verkkoyhteyksissä on edelleen parantamisen varaa. Junalla tehty matka ei rasita vaan tunninkin aamuisen työmatkan jälkeen töihin pääsee hyvävoimaisena ja jo paljon töiden suhteen aikaansaaneena.
Megatrendit muuttavat VR:nkin toimintaa. Palveluja on digitalisoitu menestyksellisesti. Lippujen ostaminen verkosta sujuu erinomaisesti ja junien kulkua voi seurata hienosti reaaliajassa Junat-kartalla palvelusta (ks. tämän blogin banneri). Viime aikoina VR on alkanut palvella aktiivisesti ja jopa esimerkillisellä otteella Twitterissä.
Palvelu asemilla on vähentynyt ja vähenee edelleen. Käydessäni Turussa huomasin Kupittaan aseman hiljentuneen (kai jo vuosia sitten). Radan varren lukuisat vanhat asemat muistuttavat menneistä ajoista, jolloin henkilökohtaista palvelua sai ja junan kyytiin pääsi pienilläkin paikkakunnilla.
Karjaan asema vielä sinnittelee ja palvelu on ajan termejä käyttäen asiakaslähtöistä ja laadukasta. Yksittäisten asiakkaiden tarpeet ja matkustamisen profiili ovat henkilöstön tiedossa ilman CRM-järjestelmääkin.
Työn ja työelämän näkökulmasta arvioituna junissa tehdään vaativaa työtä.
Konduktöörit joutuvat hankaliin asiakastilanteisiin, ottamaan vastaan kiukkua myöhästymisistä tai puuttumaan häiriökäyttäytymiseen. Jokainen voi yrittää pohtia, miten asettelisi vuorosanansa tai minkälaisiin toimiin ryhtyisi täydessä junavaunussa, jos nuorella matkustajalla ei ole esimerkiksi rahaa lippuun. Tai jos laivalle menossa oleva tai sieltä tuleva äänekäs porukka nauttii junassa omia juomiaan.
Äkkinäiset tilanteet, kuten tekniset ongelmat vaativat nopeaa suunnittelua ja päätöksentekoa junien kulusta vastaavien taholla ja nopeisiin liikkeisiin radalla. Esimerkiksi täyden junan siirtäminen Inkoon asemalla busseihin (jolla ei ole mitään palveluja) on iso logistinen operaatio.
Junallinen matkustajia siirtyy busseihin Inkoona semalla 28.8.2015.
Junamatkustaminen on vahvuuksistaan huolimatta eittämättä kallista. Jos kahden aikuisen ja kahden ”juniorin” perhe piipahtaa Helsingistä Oulussa junalla, maksaa edestakainen junamatka tekemälläni esimerkkilaskelmalla 366 euroa.
Koska olen tyytyväinen junankäyttäjä, toivon ajan hengen mukaisesti VR:lle kilpailukykyä.