EPICOH on kansainvälisen työterveysjärjestö ICOH:in epidemiologiaan erikoistunut tieteellinen alakomitea. Osallistuin EPICOH:in konferenssiin Barcelonassa tällä viikolla. Osallistujia konferenssissa oli yli 600 eri puolilta maailmaa.
Seuraavassa muutamia konferenssin herättämiä ajatuksia.
Konferenssin avaussession puhujat.
Työterveyskysymyksiin tarvitaan laaja perspektiivi
Konferenssin slogan oli Think Globally – Act Locally. Tilaisuuden taustalla olivat tutut megatrendit kuten globalisaatio, digitalisaatio ja kaupungistuminen, jotka kaikki ovat merkityksellisiä työelämän olosuhteiden ja työterveyden kannalta.
Esityksissä tuli vahvasti esiin, että työhön, sen kuormittavuuteen ja työterveyteen liittyviä kysymyksiä tulee tarkastella työpaikkoja laajemmassa ympäristössä. Laajemman perspektiivin tarve näkyy myös siinä, että työkykyä ja työterveyttä uhkaavat tekijät ovat yhä vähemmän pelkästään työstä aiheutuvia. Työn ja muun elämän välinen raja tunnetusti haurastuu.
Siksi on otettava huomioon laajempi konteksti ja toisaalta myös elämänkaarinäkökulma. Esimerkiksi ylipainon taustalla on moninaisia tekijöitä, jotka liittyvät paitsi työhön, myös vapaa-aikaan, asumisympäristöön ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.
Edellä mainittu saattaa kuullostaa itsestään selvältä pohjoismaisesta perspektiivistä, mutta kansainvälisissä ympyröissä on syytä muistaa se, että eri maat ovat eri vaiheissa työterveyttä ja työoloja koskevassa kehityksessään.
Suomalaiset olivat konferenssissa hyvin esillä. Työterveyslaitoksen Marianna Virtanen piti keynote-puheenvuoron otsikolla ”Work stress, health and disability” ja Mikko Härmä oli keskustelemassa työaikakysymyksiä käsitelleessä paneelissa. Paikalla oli myös ICOH:n suomalainen presidentti Jukka Takala. Presenssi viittaa siihen, että työterveyden alueella suomalaiset huippututkijat kuuluvat kansainväliseen kärkijoukkoon.
Tietoa on, mutta miten sitä hyödynnetään päätöksenteossa?
Konferenssin aikana pidettiin kymmeniä esitelmiä, jotka kertoivat eri näkökulmista työolojen vaikutuksista terveyteen, sairastavuuteen ja työkyvyttömyyteen. Esitysten sisältöjä on turha yrittääkään kattavasti tiivistää, riittää kun toteaa, että sairastavuuteen, työterveyteen ja työkyvyttömyyteen liittyvistä riskitekijöistä työstä ja sen ulkopuolelta on olemassa laajasti tietoa.
Itselleni esimerkiksi monien psykososiaalisten kuormitustekijöiden merkitys on melko tuttua. Työaikaan liittyvät kysymykset olivat minulle hieman vieraampia ja esitykset mielenkiintoisia. Julkisella sektorilla hoitotyössä vuorotyö ja yöllä tehtävä työ on yleistä. Näihin liittyy tutkimusten mukaan monia sairastavuutta lisääviä riskitekijöitä. Siksi esimerkiksi työaikaergonomiaan ja palautumista edistäviin toimintamalleihin on syytä kiinnittää huomiota.
Maailmassa ei todellakaan ole pulaa tiedosta, jota voidaan hyödyntää kehitettäessä työelämää ja tuettaessa työntekijöiden työuria. Tutkijoilla on käytössä aikaisempaa laajempia ja yhä luotettavampia aineistoja. Massiiviset pitkittäistutkimukset yleistyvät ja tutkimustieto kumuloituu.
Se, missä määrin tutkimustieto on tiedon hyödyntäjien käytössä, on oma kysymyksensä, jota Suomessa ja kansainvälisestikin on viime aikoina pohdittu laajasti.
Konferenssissa sivuttiin myös tätä teemaa. Yksi näkökulma asiaan on se, että päätöksentekijät usein tarvitsevat tietoa heti. Uusia tutkimuksia ei ole aikaa käynnistää. Siksi on arvokasta, jos tutkijat ovat valmiita tiivistämään päätöksen alla olevasta teemasta tutkimusten perusteella tiedetyn evidenssin.
Monilla Suomenkin ajankohtaisessa poliittisessa keskustelussa olevilla on vaikutuksia työelämän olosuhteisiin, työterveyteen ja työkykyyn.
Ainakin julkisessa keskustelussa taloustieteilijät näyttävät olevan se ensisijainen tieteentekijöiden joukko, jonka puoleen poliitikot kääntyvät.
Minulla ei ole mitään taloustieteilijöitä vastaan ja arvostan heidän työtään ja tutkimustaan. Mutta jään kuitenkin miettimään, hyödyntävätkö Suomessa päätöksentekijät suomalaista kansainväliseen kärkeen kuuluvia työelämän ja työterveyden tutkijoita samassa määrin kuin hyödyntävät taloustieteilijöitä.
Esitys käynnissä työryhmässä.
Teoriat muuttuvat hitaasti
Monissa esitelmissä tukeuduttiin perinteisiin teorioihin. Näitä olivat esimerkiksi Karasekin ja Theorellin jo 1970-luvun lopussa alkunsa saanut työn vaatimuksiin ja hallintaan liittyvä malli sekä Siegristin vuonna 1996 kehittämä työssä ponnisteluun ja palkitsemisen suhteeseen keskittyvä malli.
Näiden teorioiden, etenkin ensin mainitun, on sadoissa, ellei tuhansissa tutkimuksissa, havaittu olevan yhteydessä sairauspoissaoloihin, sairastavuuteen, työkyvyttömyyteen ja kuolleisuuteen.
Jäin pohtimaan teorioiden suurta elinvoimaa ja pitkää elinkaarta. Työ ja työelämä on vuosikymmenissä muuttunut paljon, mutta sen piirteitä tarkastellaan edelleen samoilla teorioilla. Toisaalta tutkimustulosten mukaan ne todellakin edelleen toimivat. Merkittävää uutta teorianmuodostusta ei kuitenkaan näyttäisi tapahtuneen.
Tämä on mielenkiintoista. Akateeminen julkaisuprosessi vertaisarviointeineen ei taida edesauttaa uusien teorioiden kehittelyä, vaan se tukee ennemminkin pysyvyyttä. Empiirinen tutkimus nojaa tunnettuihin teorioihin ja uusien teorioiden on vaikea murtautua läpi.
Toisaalta saattaa olla niin, että uusi teorianmuodostus tapahtuu toisaalla ja empiirinen työ toisaalla. Nämä ajatukset ovat kärjistyksiä, mutta ehkä kuitenkin ainakin osin oikeansuuntaisia.
Uudempana tutkimussuuntauksena on ollut Suomessakin erityisesti Jari Hakasen esillä pitämä työn imuun pohjautuva tutkimussuuntaus, mutta ilmeisesti tämän tutkimussuuntauksen edustajat muodostavat toistaiseksi hieman erillisen tutkijayhteisönsä.
Megatrendien ilmenemismuoto on epävarmuus
Jäin myös miettimään konferenssin yläotsikon hengessä globaalin ja paikallisen suhdetta. Megatrendit mainitaan ja niistä puhutaan tutkimusten taustalla tai kun esitetään viitekehyksiä työterveyteen vaikuttavista tekijöistä. Empiirisissä tutkimuksissa megatrendien vaikutus kuitenkin operationalistuu esimerkiksi tutusti työn epävarmuuden muodossa.
Epävarmuuden kokeminen, informaalin työn muodot sekä prekaarinen työ ovatkin ne ilmenemismuodot, joilla isot megatrendit vaikuttavat tavallisen työntekijän elämään.
Oma kysymyksensä on se, miten empiirinen tutkimus pääsee kiinni työn muutosta koskevaan keskusteluun. Tulevaisuuttahan ei juurikaan voi tutkia empiirisesti.
Työelämää koskevassa keskustelussa on tuntuukin tällä hetkellä vallitsevan tilanne, jossa työn tulevaisuutta pohditaan yhtäältä empiirisesti peräpeiliin katsoen ja toisaalta trendejä lukien ja tulevaisuuteen spekulatiivisesti kurkottaen. Tästä olen kirjoittanut enemmän tässä kirjoituksessa.
Näiden keskustelujen välissä kansalainen pohtii oman työnsä säilymistä. Juuri tällä viikollahan Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli, jonka pääviesti oli, että suomalaiset suhtautuvat varsin optimistisesti työpaikkansa säilymiseen megatrendien puristuksessa.
Vielä hajanaisia huomioita
Konferenssin esitelmissä oli myös hauskoja yksityiskohtia, kuten alla olevassa kuvassa esitetty vertailu vanhuspalveluja tuottavien organisaatioiden organisaatiorakenne Espanjassa ja Ruotsissa. Suomessakin on puhuttu paljon hallinnon himmeleistä. Espanjan mallissa on Ruotsin mallia enemmän himmelimäisiä piirteitä.
Vanhuspalveluja tuottavien organisaatioiden organisaatiokaaviot Espanjassa ja Ruotsissa.
Yliopisto, jossa konferenssi pidettiin, oli Universitat Pompeu Fabra. Sattumoisin tässä yliopistossa työskentelee yksi kuuluisimmista hyvinvointivaltioiden tutkijoista, eli Gösta Esping-Andersen.
Esping-Andersen oli merkittävässä asemassa hyvinvointivaltioita koskevassa tutkimuksessa opiskellessani 1990-luvulla. Osallistuin hänen opetukseensa viikon ajan kesäkoulussa Oslossa, muistaakseni vuonna 1995. Siksi oli luontevaa käydä tarkastamassa hänen työhuoneensa sijainti yliopistolla.
Konferenssi ei estänyt työntekoa. Kannettavan tietokoneen, pilvitoimiston, sähköpostin ja puhelimen avulla oli helppoa työskennellä iltapäivän 1,5 h ”siestan” aikana, iltaisin ja konferenssin kuluessakin.
Kaupunkia tuli nähtyä kello 6.30 startanneilla aamulenkeillä. Tuohon aikaan Barcelonan kaduilla oli vielä melko hämärää ja myös hiljaista. Juokseminen on hieno tapa nähdä kaupunkia ja pyrin aina juoksemaan työmatkoilla.
Konferenssi virkisti ajatuksia niin paljon, että sain kirjoitettua merkittävästi marraskuussa Tampereella Pohjoismaiseen työelämäkonferenssiin valmistelemaani esitelmää. Paluulento sujuikin tiiviisti regressioanalyysin merkeissä.
Kuvat: Pauli Forma.