Juttu lehteen vai blogiin?

Pari vuotta sitten keskustelin erään yliopistotutkijan kanssa julkaisemisesta eri foorumeilla. Mieleeni jäi hänen toteamuksensa: “Jos juttua ei saa mihinkään muuhun paikkaan, se laitetaan yliopiston blogiin.”

Kuvitellaan, että olet asiantuntija ja haluat kertoa laajalle yleisölle uudesta ideastasi tai uudesta näkökulmasta ajankohtaiseen asiaan. Valitsetko julkaisufoorumiksi blogin vai asiantuntijakirjoituksen laaja-levikkisessä sanomalehdessä?

Molemmissa julkaisufoorumeissa on puolensa.

Blogi on mahdollista julkaista yhtä nopeasti kuin saat ajatuksesi kirjoitettua (ellet käytä puheentunnistusta). Kukaan ei estä kirjoituksen julkaisemista, jos kyseessä on oma blogisi. Voit myös kuvittaa juttusi itse. Ja voit päättää omavaltaisesti kirjoituksesi laajuuden. Mikään muu kuin oma harkintasi ei pidättele sisältöä.

Toisaalta voit tarjota juttua sanomalehteen ja se ehkä julkaistaan. Julkaisemista säätelee lehden toimitus. Lehtijutun julkaiseminen saattaa kestää viikkoja tai jopa kuukausia.  Sanomalehtien kirjoitusten pituus on määritetty tarkasti, toisissa lehdissä juttua toimitetaan, ja tämä muuttaa juttusi sisältöä.

Julkaisukynnyksestä johtuen, blogissa julkaistun postauksen taso voi olla alempi kuin sanomalehdessä julkaistun kirjoituksen. Mutta blogikirjoituksen tason ei tarvitse olla alempi, sen päättää kirjoittaja tai yhteisö, jonka blogista on kysymys.

Blogin luonne voi vaihdella, se voi olla esimerkiksi selkeä keskustelunavaus, pohdinta tai jopa (laajennettu) kysymys. Sanomalehdissä asiantuntijan kirjoitus on usein kannanotto tai näkemys puheena olevaan aiheeseen.

Teoriassa blogin lukijakunta on laaja, kuka tahansa internetiin pääsevä maailmassa, joka ymmärtää kieltäsi, voi lukea juttusi. Käytännössä laajan lukijakunnan saaminen blogille ei ole helppoa.

Isoilla sanomalehdillä on laaja lukijakunta. Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä lue juttuasi lehdestä. Etkä todennaköisesti koskaan saa tietää, kuinka moni on todella lukenut juttusi. Sanomalehden lukijakunta saattaa olla erilainen kuin blogisi lukijakunta.

Blogia voi jakaa ja sitä voi markkinoida itse. Siitä voidaan käydä keskustelua sosiaalisessa mediassa. Voit itse viritellä keskustelua eri näkökulmista. Juttuusi voidaan palata senkin jälkeen, kun lehdessä julkaistu juttu on kauan sitten palanut saunan pesässä.

hesariOptimaalisessa tilanteessa juttusi julkaistaan sekä ”oikeassa” lehdessä että lehden verkkoversiossa, josta sitä on helppo jakaa. Siksi on yllättävää, että osa isoistakin suomalaisista sanomalehdistä julkaisee asiantuntijakirjoituksia vain paperilehdessä. Näin jutun hyödyntäminen jää kertaluonteiseksi ja vajaaksi.

Molemmilla julkaisufoorumeilla on siis puolensa. Mutta jos media haluaa pysyä maailman muutoksessa mukana, sen tulisi varmistaa, että sisällöt eivät jää paperille vaan löytyvät myös verkosta jaettavassa muodossa. Asiantuntijan kannattaa kirjoittaa blogeja ja julkaista yliöitä sanomalehdissä, juttujensa kohderyhmästä ja tavoitteista riippuen.

Saatan jopa ottaa joitakin kommenttejasi huomioon

Työhöni on noin 20 vuoden ajan kuulunut erilaisten kirjoitusten kirjoittaminen. Olen kirjoittanut kirjoja, tieteellisiä artikkeleita, yliöitä sekä blogeja. Suuntana omassa kirjoitustyössäni on ollut kirjoitusten lyheneminen, eli listan jälkipäässä olevat kirjoitustyypit ovat viime aikoina painottuneet aikaisempaa

kadet

En ole julkaissut yhtäkään kirjoitusta niin, etten olisi pyytänyt joltakulta kommentteja luonnoksesta etukäteen. Jokin aika sitten pysähdyin miettimään kirjoitusasiaa tarkemmin. Luenhan itsekin työkseni melko paljon erilaisia kirjoituksia ja annan niistä palautetta.

Itselläni on tietty joukko kollegoja, joilla luetutan luonnoksia kirjoituksistani. Koska kirjoitukseni ovat nykyisellään lyhyitä, kommentointi  ei ole suuri vaiva. Osa kollegoista “saa” lukea kaikki kirjoitukseni, joidenkin kirjoitusten kohdalla suuntaan kommentointipyynnön tarkemmin. Toisinaan vaivaan luonnoksillani myös lähiyhteisöäni.

Miksi käytän (pienimuotoista) joukkoistamista kirjoitusteni parantamiseen? Ensinnäkin siksi, että saan ulkopuolisen näkemyksen. Kirjoitukseni mahdollisesti sisältää asia- tai ajatteluvirheen, jonka kommentaattori toivottavasti huomaa . On mukavampaa, jos mahdollisesta virheestä huomauttaa kollega, kuin että se huomattaisiin julkisella foorumilla.

Toiseksi siksi, että  asiantuntevan tahon kommentit usein vievät kirjoitusta eteenpäin ja parantavat lopputulosta. Nämä ideat voivat olla detaljeja tai näkökulmia tai ne voivat liittyä esitystapaan. Vähemmän kokeneelle kirjoittajalla kirjoitusten kehittäminen tällä tavoin korostuu, kokeneempi kirjoittaa valmiimpaa.

Hyvä kommentoija sisäistää yhdellä selaamisella tekstin ja kommentoi esimerkiksi tyyliin “laita tähän alkuun vähän enemmän tätä ja tätä näkökulmaa” tai “tässä voisit kenties vielä pohtia sitä ja tätä”.

Toki myös detaljeihin liittyvät kommentit ovat arvokkaita, sillä ne usein nostavat tekstin tasoa.

Yksi viime aikaisista parhaista kommentointiin liittyvistä kokemuksista oli se, kun työpaikkani viestinnässä työskentelevä asiantuntija järjesteli asiantuntijakirjoitustekstini uudelleen. Tekstiin ei  juuri lainkaan lisätty sanoja, eikä niitä otettu pois. Tekstiä vain järjesteltiin ja lopputulos parani huomattavasti. Tekstissäni ei siis ollut vikaa sinällään, se oli vain väärässä järjestyksessä!

Arvostan myös niitä kommentteja, kun kollega sanoo lyhyesti kirjoitukseni olevan ok. Tiedän, että hän on lukenut kirjoitukseni löytämättä siitä sen suurempia virheitä. Voin tällöin huoletta julkaista tekstin.

Joskus kollegojen mielipiteet eroavat niin, että toiset “tykkäävät” kirjoituksesta, mutta toisille kirjoitus näyttäytyy ärsyttävänä. Nämäkin kommentit ovat arvokkaita, sillä on todennäköistä, että julkaistukin juttu ärsyttää joitakuita. Kirjoitus saa tietenkin myös ärsyttää, jos se tapahtuu sopivissa rajoissa.

Entä miltä asia näyttäytyy kommentoijan näkökulmasta? Kommentoija voi toki olla iloinen saadessaan lukea mukavia kirjoituksia. Toisaalta kommentoija voi kokea, että kommentit ovat turhia, jos ne eivät johda tekstin muuttamiseen.

Jos teksteissä on oikeasti korjattavaa, kirjoittaja vaivaa kollegoita kommentointipyynnöllään turhaan, jos ei ole valmis ottamaan  kommentteja huomioon. Tällainen suhde ei kestä kauaa ja kommentointi  loppuu. Tilanne korostuu opinnäytetöissä, joissa  kommentoija pääsääntöisesti on kirjoittajaa kokeneempi ja asiantuntevampi.

Vastuu tekstistä on tietenkin kirjoittajalla. Hän päättää, mitkä kommentit ottaa huomioon. Joskus olen jälkeenpäin miettinyt, että tekstini on “huonontunut” kun olen pyrkinyt ottamaan joitakin kommentteja huomioon. Kuten eräs kokenut kirjoittaja sanoi minulle hänen tekstiään kommentoidessani, “saatan jopa ottaa joitakin kommenttejasi huomioon”.

Kyse on myös palautteesta, sen antamisesta ja saamisesta. Palautetta saa enemmän jos sitä kysyy ja käyttää joukkoistamista tuotoksensa jalostamiseen. Taitoa vaaditaan myös siinä, että kirjoituksen laittaa kommentoitavaksi  oikea-aikaisesti. Ei liian luonnoslaatuisena eikä liian valmiina. Saadusta palautteesta pitää vielä osata poimia helmet ja jättää toiset kommentit huomiotta. Sivuun jääneet kommentit voi mahdollisesti hyödyntää jossakin toisessa kirjoituksessa.