työterveys | Rantaradan varrelta

17.8.201617.8.2016

Sosioekonomiset erot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä

Helsingin Yliopiston päärakennuksen patsaita (kuva: Pauli Forma).

17.8.2016 tarkastettiin Anu Polvisen väitöskirja Socioeconomic status and disability retirement in Finland: Causes, changes over time and mortality. Eläketurvakeskuksen sarjassa julkaistun kirjan voi ladata täältä. Tämä kirjoitus on lyhennetty ja “blogisoitu” versio väitöskirjakäsikirjoituksesta kirjoittamastani esitarkastuslausunnosta.

Tausta

Työurien pidentäminen ja työllisyyden lisääminen ovat yhteiskuntapolitiikan tavoitteita useissa länsimaissa ja niin myös Suomessa. Useimmiten työurien pidentämisestä keskustellaan vanhuuseläkkeelle siirtymisen näkökulmasta. Nimenomaan vanhuuseläkeiän nostamisesta on Suomessakin käyty vilkasta keskustelua. Se on myös ollut päätöksenteon kannalta hankala kysymys.

Työurien pidentämisen kannalta toinen näkökulma, työkyvyttömyyseläkkeet, on saanut huomattavasti vähemmän huomiota. Työkyvyttömyyseläkkeet ansaitsisivat enemmän huomiota, koska niihin liittyy keskeisesti kysymys väestön hyvinvoinnista ja väestöryhmien hyvinvointieroista.

Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia työnantajille ja yhteiskunnalle. Työkyvyttömyyseläkkeille siirtyminen liittyy myös sairastavuuteen, terveyskäyttäytymiseen sekä työelämän olosuhteisiin.

Tieteellisessä keskustelussa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä (yleisesti tai sosioekonomisten erojen näkökulmasta) ei ole tarkasteltu yhtä paljon kuin sairastavuutta, sairauspoissaoloja tai kuolleisuutta.

Tutkimuksen sisältö

Väitöskirja rakentuu johdannosta, yhteenvetokappaleesta ja neljästä tutkimusartikkelista.

Johdannossa tutkimuksen tarvetta perustellaan väestön ikääntymisellä ja eliniän pidentymisellä. Tätä kautta huomio kiinnittyy työurien pidentämiseen.

Työkyvyttömyyseläkkeiden todetaan oleva keskeinen reitti poistua työelämästä ennen vanhuuseläkeikää. Suurimmat syyt työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet sekä mielenterveyden häiriöt. Sairaudet, terveyskäyttäytyminen ja työolot ovat yhteydessä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneillä on korkeampi kuolleisuus kuin väestöllä. Näyttö kuolleisuuseroista sosioekonomisten ryhmien välillä, kun tarkastellaan eri syistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä, on hajeinen.

Yhteenvetokappaleessa keskustellaan ensin tutkimuksen viitekehyksestä. Ensin kuvataan suomalainen eläkejärjestelmä. Näkökulmina on kuvata järjestelmän pääpiirteet, vuoden 2005 uudistus sekä eri eläkelajit. Työkyvyttömyyseläkkeiden kriteereihin kiinnitetään huomiota. Lopuksi esitetään kuvio työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuudesta eri syiden mukaan vuosina 1996-2014. Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on tarkasteluajanjaksolla pienentynyt.

Sitten keskustellaan työkyvystä ja työkyvyttömyyseläkkeestä. Esitetään Juhani Ilmarisen kehittämä tunnettu malli työkyvystä. Kappaleessa kuvataan myös Karasekin et al. esittämä malli työn hallinnasta ja vaatimuksista. Tätä mallia myös käytetään tutkimuksen artikkelissa, jossa tarkastellaan työolojen merkitystä.

Tämän jälkeen tuodaan esiin sosioekonomisen aseman merkitys työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen kannalta. Sosioekonomisen aseman vaikutukset voivat olla suoria tai epäsuoria. Kappaleen lopuksi pohditaan kuolleisuutta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen jälkeen. Kuolleisuuteen vaikuttaa terveys, mutta myös terveyskäyttäytyminen, elinolosuhteet ja terveydenhuolto. Myös kuormittavilla työoloilla työuran aikana saattaa olla merkitystä kuolleisuuden kannalta.

Tämän jälkeen tarkastellaan aikaisempaa aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta. Ensimmäisenä näkökulmana on sosioekonomisten ryhmien erot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä ottaen huomioon eläkkeelle siirtymisen syyt sekä ajan yli tapahtuneet muutokset. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu merkittäviä eroja työkyvyttämyyseläkkeelle siirtymisessä sosioekonomisten ryhmien välillä. Eroja on havaittu eri vuosikymmenillä tehdyissä tutkimuksissa, myös uusissa tutkimuksissa. Sosioekonomisten ryhmien välillä on havaittu merkittävät erot tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä. Näyttö mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeille siirtymisessä on hajeisempaa.

Toisena näkökulmana ovat sairaudet, terveyskäyttäytyminen ja työolot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syinä. Aikaisemman tutkimuksen mukaan työoloilla on merkitystä siinä, minkälaiset erot sosioekonomisten ryhmien työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä on. Myös terveyskäyttäytymisellä on havaittu olevan merkitystä, joskin vähemmän.

Kolmantena näkökulmana ovat sosioekonomisten ryhmien väliset erot kuolleisuudessa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen jälkeen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että työkyvyttämyyseläkkeelle siirtyneillä on muuta väestöä korkeampi kuolleisuus. Mielenterveyden häiriöiden ja syöpäsairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneillä kuolleisuus on korkeampi kuin tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneillä. Sosioekonomisten ryhmien välisistä eroista kuolleisuudessa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen jälkeen tiedetään varsin vähän.

Tutkimuksen tavoitteet

Tarkastella työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen trendejä syiden mukaan Suomessa vuosina 1988-2009.
Tarkastella sosioekonomisia eroja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä eri sairauksien mukaan ja tarkastella eri sairauksien kontribuutiota eroihin sosioekonomisten ryhmien välillä.
Tarkastella sairauksien, terveyskäyttäytymisen ja työolojen kontribuutiota sosioekonomisten ryhmien välisiin eroihin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä.
Tarkastella sosioekonomisten ryhmien välisiä eroja kuolleisuudessa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen jälkeen.

Aineistoina käytetään Tilastokeskuksen laajoja rekisteriaineistoa sekä Terveys2000 aineistoa, jossa tutkimuksen kohteille on tehty terveystarkastuksia ja kyselyitä. Lisäksi aineistoon on yhdistetty Eläketurvakeskuksen ja Tilastokeskuksen rekisteriaineistoja.

Tulokset

Sosioekonomiset erot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä vaihtelevat eläkkeelle siirtymisen syyn mukaan. Erot ovat suuret niillä, jotka ovat siirtyneet eläkkeelle tuki- ja liikuntaelinten sairauksien, mielenterveysperusteisten alkoholisairauksien tai verenkiertoelinten sairauksien vuoksi. Masennuksen takia eläkkeelle siirtymisessä ei havaittu suuria sosioekonomisia eroja.

Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on laskenut kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä 1990 -luvun alun jälkeen. Lasku on ollut erityisen suurta tuki- ja liikuntaelinten sairauksien sekä verenkiertoelinten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneillä.

Työolot ja sairaudet selittävät suuren osan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen sosioekonomisista eroista. Fyysisten työolojen yhteys työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen sosioekonomisiin eroihin havaitaan erityisesti tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneillä.

Erot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden kuolleisuudessa olivat pienemmät kuin väestön kuolleisuudessa keskimäärin. Kuitenkin työntekijöiden kuolleisuus oli hiukan suurempi ylempien toimihenkilöiden kuolleisuuteen verrattuna niillä, jotka olivat siirtyneet mielenterveyssyiden ja verenkiertoelinten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien osuus työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen sosioekonomisista eroista on suuri. Mielenterveyssyiden vaikutus oli pienimpi.

Johtopäätöksiä ja arviointia

Työoloilla on suuri merkitys työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen sosioekonomisten erojen vähentämisessä. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien ehkäiseminen erityisesti työntekijöillä pienentäisi siten sosioekonomisia eroja.

Erityisesti fyysisillä työoloilla on merkitystä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen sekä sosioekonomisten erojen kannalta. Siksi juuri fyysisiin työoloihin tulisi kiinnittää huomiota.

Työurien pidentämisen kannalta olisi tärkeä kiinnittää huomiota erityisesti ikääntyneiden työntekijöiden työoloihin ja mahdollistaa heidän työkuormansa pienentäminen jo työjärjestelyillä tai mahdollistamalla työtehtävien vaihtamista.

Mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen ei ole samalla tavalla sidoksissa ikään ja siksi mielenterveyden häiriöiden ensi merkkejä ja niihin puuttumista tulisi tarkastella kaikissa ikä- ja sosioekonomisissa ryhmissä.

Tutkimus on huolellinen, uutta tutkimustietoa tuova opinnäytetyö yhteiskunnallisesti merkittävästä teemasta, josta Suomessa ei ole laajaa aikaisempaa tutkimusta tällä näkökulmalla. Tutkimuksella on merkitystä myös kansainväliselle tiedeyhteisölle erityisesti siinä, miten se selvittää sosioekonomisia eroja eri syiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden kohdalla.

4.6.20164.6.2016

Mihin suuntaan työurat kehittyvät?

Yhteiskuntapoliittinen keskusteluavaruus on viime aikoina täyttynyt sote- ja aluehallintouudistuksella sekä kiky-neuvotteluilla. Tavoite työurien pidentämisestä ei ole kadonnut mihinkään, vaikka se ei julkisuudessa viime aikoina juuri ole esiintynytkään.

Työuria voidaan tunnetusti pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Keskityn tässä pohtimaan työuran keskivaihetta ja loppua tunnettujen, eri tutkimusten perusteella eläkkeelle siirtymiseen yhteydessä olevien teemojen ja niiden kehitystrendien kautta. Työuriin vaikuttavia tekijöitä on toki muitakin kuin tässä pohditut.

Työuriin vaikuttavia tekijöitä

Vuonna 2017 voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä eläkeikä nousee asteittain. Uusina eläkemuotoina käyttöön tulevat työuraeläke sekä osittainen varhennettu vanhuuseläke. Yksi eläkeuudistuksen tavoitteista oli työurien pidentäminen ja näin sen arvioidaan myös työuriin vaikuttavan. Aineistoihin voi tutustua esimerkiksi täällä. Yksilön näkökulmasta vanhuuseläkeikä siis nousee, ennen tätä eläkkeelle pääsee työkyvyn alenemisen vuoksi tai jos hyväksyy pienemmän eläkkeen.

Väestön terveydentila paranee. Vaikka työkyky ja työssä jatkaminen eivät olekaan pelkästään terveyteen liittyviä asioita, terveydentilan koheneminen tukee työurien pidentämistavoitetta. Elintavat ovat keskimäärin muuttuneet terveellisemmiksi ja sairauksia ennaltaehkäistään ja hoidetaan aikaisempaa tehokkaammin. Kehityksestä voi lukea esimerkiksi THL:n tutkimuksista.

Työnantajat ovat parantaneet työkykyjohtamistaan. Työkyvyttömyyden kustannukset ja työkyvyttömyyden hallinta kiinnostavat työnantajia aikaisempaa enemmän. Työkykyongelmat havaitaan oikea-aikaisemmin ja niihin reagoidaan paremmin. Teknologia tukee työkykyjohtamista ja erilaista asiantuntija-apua on tarjolla aikaisempaa enemmän. Kehitys näkyy esimerkiksi Kevan tutkimuksissa ja käytännön työssä.

Työhyvinvointi on arkipäiväistynyt. Nykypäivänä käytännössä kukaan työelämässä toimiva ei voi sivuuttaa työhyvinvoinnin näkökulmaa, oli hän sitten johtaja, esimies, asiantuntija tai työntekijä. Ilmapiiriin, yhteistyöhön ja johtamiseen kiinnitetään organisaatioissa aikaisempaa enemmän huomiota. Tästä kirjoitti hiljattain osuvasti Annarita Koli. Työhyvinvointi, sen kehittäminen ja siitä keskusteleminen on uusi normaali. Työelämän olosuhteet muuttuvat siis työurien kannalta myönteisesti.

Arvot saattavat muuttua työurien näkökulmasta haasteellisesti. Arvojen muutosta voi tarkastella esimerkiksi Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen aikasarjoista, joista havaitaan, että vapaa-ajan arvostus elämän osa-alueena on lisääntynyt. Työn arvostus ei kuitenkaan saman tutkimuksen mukaan ole johdonmukaisesti vähentynyt, vaan se ennemminkin sahaa taloudellisten suhdanteiden mukaan. Arvojen muutoksen kannalta huomionarvoista on myös se, jos nuorempien sukupolvien työhön suhtautuminen on erilaista kuin vanhemmilla sukupolvilla.

Työn kysyntä vaikuttaa työurien pidentämistavoitteeseen. Suomen talouden kilpailukyky vaikuttaa työllisyyteen ja työllisyysasteeseen ja tätä kautta siihen, missä määrin työtä on tarjolla. Kiristyvä tilanne työmarkkinoilla saattaa vaikuttaa juuri vanhempien työntekijöiden ja toisaalta osatyökykyisten työssä jatkamisen mahdollisuuksiin. Tutkimuksista tiedetään, että (varhainen) työstä poistuminen on ollut yhteydessä toimialan kilpailutilanteeseen tai talouden sykliin.

Teknologian kehittyminen haastaa työrien pidentämisen. Digitalisaatio tuo uutta teknologiaa ja näin uusia työtapoja työpaikoille. Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään, että uuden tietotekniikan tulo työpaikoille on ollut kova pala erityisesti vanhemmille työntekijäryhmille. Digitalisaatio ja robotisaation aikaansaama disruptio saattaa vaikuttaa jälleen juuri vanhempien työntekijöiden työssä jatkamisen mahdollisuuksiin.

Loppupohdintaa

Kokonaiskuva on kiinnostava, sillä työuriin kytkeytyvissä tekijöissä on ristikkäisiin suuntiin vaikuttavia tekijöitä. On olemassa tekijöitä, jotka tukevat pidempiä työuria ja toisaalta sekä yksilötason että makrotason tekijöitä, jotka haastavat myönteistä kehityssuuntaa.

Työntekijän resurssit jatkaa työssä samoin kuin työelämän olosuhteet mahdollistavat aikaisempaa paremmin työssä jatkamisen. Toki erot eri ammattiryhmien ja toimialojen välillä saattavat olla huomattavat.

Mikko Kautto on hiljattain kirjoittanut, että eläkkeelle siirtymisen kulttuuri on muuttunut. Eläketilastot osoittavat, että eläköityminen on aikaisempaa enemmän vanhuuseläkkeelle, eikä varhaiseläkkeelle siirtymistä. Varhaiseläkkeelle siirtymisen kulttuurista on hävinnyt se elementti, jossa rakennemuutoksia hoidettiin eläkepolitiikalla. Tästä kulttuurista on jäljellä työkyvyttömyyseläkkeille siirtyminen.

Pointtina kulttuurin muutoksessa yksilön näkökulmasta on se, että jos työ loppuu, turvaa on tulevaisuudessa mahdollisuus saada entistä enemmän työttömyysturvan eikä eläkkeen kautta.

Keskeiseksi kysymykseksi työurien kannalta näyttäisi muodostuvan se, missä määrin työtä on tarjolla. Keskustelu työurista linkkautuukin laajempaan keskusteluun työstä ja sen tulevaisuudesta. Työntekijöillä on kyllä tulevaisuudessa terveyttä ja työkykyä, mutta kysyä sopii, missä määrin työtä on tarjolla?

3.4.20163.4.2016

Vaikea työelämäkeskustelu

Työelämää koskeva keskustelu jumittuu helposti väittelyksi siitä, onko työelämä muuttunut huonommaksi vai paremmaksi. Työelämän monimuotoisuuden vuoksi vastaus on ehkä tylsästi sekä että. Ajassa on muutostekijöitä, joiden vuoksi työelämän asiantuntijoiden tulisi kiinnittää katse eteenpäin eikä kiistellä menneestä. Tarvitaan rajat rikkovaa keskustelua ja tutkimusta.

Helsingin Sanomissa julkaistiin 25.3.2016 juttu Pasi Pyöriän ja Satu Ojalan Sosiologia-lehdessä julkaistusta artikkelista, jossa oli tarkasteltu työelämän muutosta empiiristen aineisten avulla. Uutisoinnin otsikko oli “Työelämän suuri murros on myytti – käsittämätöntä että ei tunneta tilastoja”.

Juttua seurannut keskustelu linkkautui osin suoraksi jatkeeksi Juha Siltalan vuonna 2004 julkaistun kirjan jälkeen käytyyn keskusteluun. Myös Juha Siltala osallistui tähän uudempaan keskusteluun Helsingin Sanomien mielipidesivun kirjoituksessaan (29.3).

Keskustelu oli osin hämmentävää.

Työelämässä ja sen muutoksessa taitaa aina olla hyvää ja huonoa. Seuraavassa muutamia piirteitä suomalaisen työelämän muutoksesta.

sairauspoissaolot ovat vähentyneet
työkyvyttömyyseläkkeet ovat vähentyneet
työurat ovat pidentyneet
työtyytyväisyys on keskimäärin erittäin korkealla tasolla
työnantajat kantavat vastuuta työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista keskimäärin aikaisempaa paremmin

Kansainvälisissä ympyröissä huomaa, että Suomi on työterveyden ja -turvallisuuden suurvalta, koska toimintamallit ja tulokset ovat hyvällä tolalla.

Jos katsotaan taaksepäin, on perusteltua sanoa, että suomalainen työelämä on kehittynyt työelämän turvallisuuden ja ja työhyvinvoinnin näkökulmasta myönteisesti.

Samaan aikaan suomalaista työelämää vaivaa ainakin seuraavat piirteet:

työttömyysaste on korkea ja työllisyys matala
suomalaisen työn kilpailukyky on heikko
sosioekonomisten ryhmien väliset erot työkyvyssä ovat suuret
yritysten/organisaatioiden välillä on merkittäviä eroja työhyvinvoinnissa ja työkyvyttömyysprofiilissa
yksittäisillä työpaikoilla saattaa olla suuria ongelmia, kuten kiusaamista.
on syntynyt uusia merkittäviä työterveyden riskejä, kuten uniongelmia.

Listoja työelämän hyvistä ja huonoista puolista voi tietenkin jatkaa vaikka kuinka pitkiksi perehtymällä tehtyihin tutkimuksiin tai tutkimalla itse empiirisiä aineistoja.

Keskustelua vaikeuttaa monta asiaa:

tutkijoiden erilainen tutkimusote (empiirinen tutkimus vs. teoreettinen tutkimus)
erilaiset mittarit (eri mittarit kaappaavat erilaisen siivun “todellisuudesta”), esimerkiksi mitataanko ihmisten kokemuksia vai tilastoja toteutuneesta kehityksestä.
erilaiset aineistot (esimerkiksi toimialojen tilanne eroaa, mutta erot eivät näy kokonaisaineistosta)
aikaperspektiivi (puhutaanko menneisyydestä, nykyhetkestä vai tulevaisuudesta)

Mutta on jotain tapahtunutkin, oheisessa kuviossa on kuvattu esimerkiksi pankkien henkilöstön ja konttorien lukumäärää vuosina 1985-2015 (lähde: Tilastokeskus ja Finanssialan Keskusliitto).

Pankkien konttoreiden ja henkilöstön määrä Suomessa vuosina 1985-2014. (lähde: Tilastokeskus ja FK).

On mielenkiintoista pohtia, mitä työhyvinvointiin ja laajemmin työelämän laatuun liittyviä kokemuksia pankkialan henkilöstö on 1990-luvun alussa kokenut näiden tilastojen “takana” (Matti Kortteinen: Kunnian kenttä). Pankkiala on hyvä esimerkki siitäkin syystä, että sen toiminta on jälleen uuden muutoksen edessä digitalisaation myötä.

Toinen esimerkki voisi olla media-ala viime vuosina. Laajojen työelämätutkimusaineistojen tuloksissa tällaiset toimialatrendit kuitenkaan harvoin näkyvät.

Nyt on kuitenkin juuri oikea aika pohtia näitä kysymyksiä, koska yhä uudempi toimiala kohtaa kuviossa kuvatun disruption. (jes, käytin muotitermiä!).

Suuri murros on vasta edessä

Menneisyydestä voidaan puhua empiiristen aineistojen avulla.

Tulevaisuutta ei voida tutkia empiirisesti. Näinpä joudumme pohtimaan asiaa ja tekemään erilaisia skenaarioita. On monta syytä, miksi tällä hetkellä olisi tärkempää pohtia työelämän tulevaisuutta, kuin kiistellä menneistä.

teknologian kehittyminen (digitalisaatio ja robotisaatio) vähentää työpaikkoja, Suomessa ETLA on arvioinut, että kolmannes työpaikoista katoaa teknologian kehityksen vuoksi.
teknologian myötä syntyy uusia työtehtäviä, joissa tarvitaan uudenlaista osaamista.
teknologia muuttaa nykyisiä töitä niin, että niissä tarvitaan uudenlaista osaamista
teknologia tuo mahdollisuuksia työelämän laadulliseen parantamiseen
teknologia aiheuttaa uusia riskejä työterveydelle ja turvallisuudelle.

Teknologian ohella ja siihen limittyen vireillä on muutakin. Yksi keskeisimmistä tekijöistä on se, että työnantajuus perinteisessä mielessä on murenemassa työn uusien muotojen yleistyessä. Uudet muodot liittyvät verkostotalouteen (Uber, Airbnb) sekä palkkatyön muuttumiseen yrittäjämäisemmäksi. Yksittäiset asiantuntijat myyvät tulevaisuudessa yhä enemmän omaa työpanostaan erilaisilla alustoilla (platforms).

Kehitystä on tärkeää tarkastella työelämän laadun näkökulmasta, koska monet työterveyden, turvallisuuden ja myös sosiaaliturvan muodot pohjautuvat merkittävästi työnantajan rooliin ja vastuuseen.

Olisi tärkeää, että työelämän tutkimuksen ja kehittämisen voimavaroja käytettäisiin edessä olevan kehityksen ja skenaarioiden analysointiin ja pohtimiseen. Suomella on tähän hyvä perinne, koska esimerkiksi Työterveyslaitoksella on kansainvälisesti tunnustettu asema ja osaamista työterveyden ja -turvallisuuden tutkimisessa. Emmekä myöskään ole mikään digitaalisuuden takapajula.

Pohdinnan tulisi kyetä ylittämään nykyisiä raja-aitoja ja bunkkereita. Työn ja työelämän tulevaisuuden ja digitalisaation alueella on paljon asiantuntijoita ja verkostoja, jotka eivät suoraan kuulu työelämästä kiinnostuneeseen akateemiseen yhteisöön. Akateeminen yhteisökin taitaa olla ainakin osin blokkiutunutta. Työn ja työelämän tulevaisuutta koskevaan keskusteluun tarvittaisiin rajat rikkovaa keskustelua eikä väittelyä siitä, kuka on oikeassa.

6.2.201614.6.2016

Ossi Aura ja Guy Ahonen – Strategisen hyvinvoinnin johtaminen

Kokeneet työhyvinvoinnin asiantuntijat Ossi Aura ja Guy Ahonen ovat julkaisseet ajankohtaisen kirjan. Haemmehan tuottavuutta ja kilpailukykyä lähes kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Toisaalta työhyvinvoinnin merkitys korostuu paitsi tuottavuuden, myös vaikkapa työurien pidentämisen näkökulmasta.

Sain kunnian toimia uuden kirjan yhtenä esilukijana. Lisäksi olen tutustunut teemaan Ossi Auran lukuisissa blogikirjoituksissa täällä ja täällä. Uusi kirja kokoaa Auran, Ahosen ja heidän kollegojensa pitkäjänteisen työn ja sisältää tietenkin myös uutta materiaalia.

Kirja jakautuu kolmeen pääkappaleeseen.

I Strateginen hyvinvointi

Kirja alkaa siitä, mihin monet viime aikoina lukemani kirjat päättyvät. Eli fokuksessa on Suomen heikko kilpailukyky ja tämän tilanteen parantaminen. Auran ja Ahosen vastaus tilanteeseen on panostaminen hyvinvointiin. Hyvinvoinnin kohentaminen vaikuttaa kahdella tavalla: ensinnäkin kehittämällä työn tuottavuutta ja toisaalta vähentämällä kustannuksia. Toki hyvinvoinnilla on myös yleisempi merkitys ihmisten elämässä.

Kirjan alussa määritellään työhyvinvoinnin ja työkyvyn käsitteitä. Keskiöön nousee strategisen hyvinvoinnin indeksiin aikaisemmin tekijöiden tutkimuksissa liitetty malli. Kirjassa sovellettava strategisen hyvinvoinnin johtamisen malli (SHJ-malli) on kokonaisvaltainen, sillä se huomioi kaikki terveen johtamisen ulottuvuudet, kuten työpaikan tuloksellisuuden, henkilöstön työkyvyn, työn ja vapaa-ajan tasapainon sekä henkilöstön tulevaisuusnäkymät.

Teoreettinen tausta ankkuroidaan terveeseen johtamiseen, tuottavuus-keskusteluun sekä aineetonta pääomaa käsittelevään keskusteluun. Esitellyksi tulee sekä kotimainen että kansainvälinen aiheita käsittelevä keskustelu.

Hyvinvoinnin merkitystä kansantaloudessa esitellän eri hankkeissa tehtyjen laskelmien avulla. Tiedot on poimittu STM:n tekemästä laskelmasta, sekä ns. Benchmark-hankkeesta. Esillä on myös tietoja työhyvinvointitoimintaan investoimisesta eri tutkimusten valossa sekä yhteistyössä Eteran kanssa tuotettu tutkimusprojekti henkilöstötuottavuudesta sekä Etelä-Savon Työhyvinvointiakatemiaan liittyvä tuore hanke.

Tässä esittelyyn ei ole päässyt kunta-alan julkisen sektorin työkyvyttömyyskustannuksia erittelevät laskelmat, joita on viime vuonna tehty Kevassa. Myös valtiosektorilla kustannuksia on analysoitu.

II Tutkimus strategisen hyvinvoinnin johtamisesta 2009-2014

Tämä jakso pohjautuu Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa -tutkimussarjan aineistoihin. Sittemmin hanke kulki nimellä Strategisen hyvinvoinnin johtaminen (SHJ) Suomessa. Hankkeen aineistot on kerätty vuosi na 2009, 2010, 2011, 2012 sekä 2014. Aineisto on arvokas aikaperspektiivinsä vuoksi ja toisaalta siksi, että tietoja on kerätty sekä yksityiseltä sektorilta että julkiselta sektorilta.

Kun tarkastellaan muutosta strategisen hyvinvoinnin johtamisvastuissa, investoinneissa, mittaroinnin ja raportoinnin osalta, havaitaan, että johtaminen on pysynyt ennallaan ja investoinnit ovat lisääntyneet hivenen. Mittaroinnissa ja raportoinnissa on tapahtunut pientä myönteistä kehitystä. Muutokset ovat kuitenkin melko pieniä ja hyvinvoinnin strategista johtamista olisi kokonaisuudessaan mahdollista parantaa rutkasti.

Tuottavuuden johtamisessa kärkeen nousee (tekijöidenkin yllätykseksi) julkinen sektori. Olen kirjoittanut tästä teemasta laajemmin Taloustaidon blogissa. Trendi strategisen hyvinvoinnin johtaisessa on huolestuttava, sillä se on painottunut vuosi vuodelta enemmän kustannussäästöjen etsimiseen.

Strategisen hyvinvoinnin mittarit ovat niin monen tekijän summa, että kiintoisammat muutokset näkyvät kun tarkastellaan kehitystä komponenteittain ja eri aloilla.

Strategisen hyvinvoinnin investoinnit ovat suurimmat liike-elämän palvelussa ja valtiolla. Valtio on investoinut koko tutkimusajanjakson runsaasti. Kunta-alan investoinnit ovat koko ajan olleet vertailuryhmän huonoimpien joukossa ja investointien taso on vuonna 2014 jopa alempi kuin 2009.

Millaisen huomion henkilöstön hyvinvointi saa johdon toiminnoissa? Tältä osin kehitys on vuosien 2009 ja 2014 välillä ollut myönteistä, joskin melko maltillista. Parannukset eri osa-alueilla ovat keskimäärin korkeintaan noin 10 prosenttiyksikön luokkaa. Tätä suurempi parannus on tapahtunut toiminnan sisällön määrittämisen kohdalla (muutos 32 %:sta 59 %:iin). Eniten työhyvinvointia huomioidaan esimiesten koulutuksessa ja kehityskeskusteluissa, vähiten se näkyy jatko- ja täydennyskoulutuksessa ja ehkä yllättäen ikäjohtamisessa. Intuitiviisesti luulisi, että ikäjohtaminen on työhyvinvointityötä tyypillisimmillään.

Hyvinvointiin liittyvä tavoitteenasetanta liittyy eniten sairauspoissaoloihin ja tässä tavoitteistaminen on jopa lisääntynyt voimakkaasti. Vähiten tavoitteita asetetaan työn sisällön kehittämisessä ja toisaalta osaamisen kehittämisessä. Tulos on mielenkiintoinen, viittaahan se siihen, että vaikka käsitteellisellä tasolla olemme alkaneet puhua laajemmasta ilmiöstä (työhyvinvointi), näyttää siltä, että toiminta ainakin tavoitteiden osalta kohdistuu varsin perinteiseen työkykymittariin. Joskaan sairauspoissaolot eivät tietenkään ole pelkästään työntekijöiden terveydentilaan liittyvä mittari.

Organisaation johdon rooli on tunnetusti merkityksellinen työhyvinvointitoiminnan kannalta. Kirjoittajien kontribuutio tällä alueella tiivistyy johdon superprosessien tarkastelemiseen. Superprosessit sisältävät seuraavat näkökulmat: työhyvinvoinnin huomioiminen johdon strategiatyössä, esimiesten koulutuksessa ja kehityskeskusteluissa. Kirjassa osoitetaan, että johdon superprosessien taso on positiivisesti yhteydessä tuloksellisuuteen. Myös jokin aika sitten vilkkaasti keskustelussa olleiden kehityskeskystelujen havaitaan olevan yhteydessä tuloksellisuuteen.

III Strategisen hyvinvoinnin johtaminen käytännössä

Tässä jaksossa näkökulma vaihtuu ja muuttuu käytännönläheisemmäksi. Tavoitteena on antaa eväitä strategisen hyvinvoinoinnin johtamiseen.

Kappaleen aluksi käydään läpi aikaisempien tutkimusten tuloksia työhyvinvoinnin tilasta. Pääasiallinen lähde on vuoden 2012 tietoja hyödyntävä Työterveyslaitoksen Työ ja Terveys 2012-tutkimus. Lisäksi tarkastellaan tilastotietoja sairauspoissaoloista.

Strategisen hyvinvoinnin johtamisen tilan kannalta määritellään keskeisiksi osa-alueiksi seuraavat:

työn ja työelämän perustilanne organisaatiossa
eri toimijoiden kompetenssi ja valmius hyvinvoinnin edistämiseen
henkilöstön hyvinvoinnin tila
työhyvinvointia kehittävien ja tukevien toimintojen tila

Tämän jälkeen esitellään laajasti erilaisia matriiseja, joiden avulla organisaatio voi tarkastella omaa tilannettaan ja kehittää hyvinvoinnin johtamisen tilaansa. Tämä kirjan osuus on arvokas niille, jotka haluavat konkreettisesti pohtia ja parantaa työhyvinvoinnin johtamista organisaatiossa. Toki esitettyjen “työkalujen” sisällöstä voi keskustella, mutta useinhan tämäntyyppisistä työkaluista saa maksaa (enemmän kuin mitä tämän kirjan hinta on).

Jakso sisältää myös osuudet työterveyshuollon ja työsuojelun johtamisen sekä erilaisten erityistilanteiden (esimerkiksi rekrytointi, perehdytys ja tasa-arvotyö).

Kappaleessa “Resursointi ja vaikuttavuus” tehdään laskelmia strategisen hyvinvoinnin tuloksellisuudesta ja tuottavuuden kehityksestä. Tässä “skenaroidaan”, mitä sairauspoissaoloprosentin tai työkyvyttömyysmaksuluokan muutos merkitsee taloudellisesti esimerkkiyrityksissä.

Tämäkin kappale on arvokas, sillä vastaavantyyppisiä laskelmia ei ole paljoakaan olemassa. Laskelmat osoittavat muun muassa, että organisaation lähtötilanne on merkityksellinen: Jos lähtötilanne on huono, tuloksia on “helppo” saada aikaan, mutta tietyn kehitystason jälkeen parantaminen on vaikeampaa.

Kun tarkastellaan organisaation koon ja toimialan merkitystä, havaitaan tuttu tosiasia, että suuret organisaatiot ovat hyvinvointityössä pienempiä edellä. Toisaalta havaitaan jo edellä esillä ollut seikka, eli se, että julkinen sektori on hyvinvointityössään selvästi “mainettaan parempi”.

Kirjassa esitetään myös “hyvän johtamisen esimerkkejä”. Caset ovat Atria, Evira, Herman Andersson Oy, Lemonsoft ja Tampereen kaupunki. Esimerkit ovat keskenään erilaisia ja muodostavat arvokkaan osuuden kirjassa. Useiden esimerkkiorganisaatioiden kohdalla esitetään myös niiden SHJ-tulokset.

Arviota

Kirjan arvo liittyy sen kokonaisvaltaiseen otteeseen, usean vuoden aikaperspektiiviin tutkimusaineistoissa sekä kattavutteen, sisältäähän kirja tietoa sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Aikaisempi ja muut tutkimus aihepiirin tiimoilla on tyypillisesti keskittynyt kapeampaan osa-alueeseen joko kohdentumisen tai sisällön puolesta.

Kirja on “semitieteellinen” ts. taustoittaa analyysejään ja keskustelujaan tieteellisellä tutkimuksella. Luonnollisesti kirjasta puuttuu perusteellinen akateemiseen julkisemiseen liittyvä aineistojen ja menetelmien luotettavuuden nyansoitu pohdinta. Kirja on myös kirjoitusotteeltaan ei-tieteellinen pyrkien innostamiseen ja kiinnostuksen herättämiseen työhyvinvointityöhön.

Kirjaa on helppo suositella työhyvinvointitoiminnan peruskirjana ja toisaalta kirjana, joka piirtää kuvaa työhyvinvoinnin kehittämisen tilanteesta Suomessa. Kirjalla on annettavaa työhyvinvointitoiminnan “aloittelijoille” ja toisaalta vaikkapa kirjassa esitetyt laskelmat saattavat hyvinkin herättää innostuksen toteuttaa vastaavanlaisia laskelmia omassa organisaatiossa. Kirja on myös kirjoitettu avoimuuden hengessä niin, että työkaluja esitellään avoimesti niitä tarviteville.

***

Kuva: Pauli Forma.

Kirjan julkistustilaisuus oli 28.1.2016 Helsingissä Ruoholahdessa. Tilaisuus oli rento, mutta asiapitoinen. Aihepiiriä käsiteltiin leppoisassa ilmapiirissä. Paikalla oli joukko kotimaisia työelämän ja työhyvinvoinnin asiantuntijoita. Julkistustilaisuus näkyi myös hyvin sosiaalisessa mediassa.

Ossi Aura ja Guy Ahonen: Strategien hyvinvoinnin johtaminen. Talentum Pro. Liettua.

6.1.20166.1.2016

Johda itsesi uneen

Helsingin Sanomissa oli 31.12.2015 laaja hyvä artikkeli unettomuudesta. Viime aikoina uneen on eri syistä kohdistunut aikaisempaa enemmän huomiota muutenkin.

Uni on iso asia, koska se koskee kaikkia. Se vaikuttaa turvallisuuteen, hyvinvointiin, terveyteen ja työn tuloksellisuuteen.

On sanottu, että 24 tunnin valvominen vastaa yhden promillen humalatilaa ja 36 tunnin valvominen jo 1.5 promillen humalatilaa. On siis varsin merkityksellistä, kuinka hyvin nukkuneena työelämässä ja varsinkin erilaisissa vastuullisissa tilanteissa, kuten vaikkapa tekemässä isoja taloudellisia päätöksiä, ohjaamassa liikennevälineitä tai tekemässä terveydenhuollon toimenpiteitä ollaan.

Koska aikamme etsii tuottavuutta ja tuloksellisuutta joka paikasta, on ilmeistä, että nimenomaan työelämän vuoksi uneen kiinnitetään nyt ja tulevaisuudessa enenevästi huomiota. Väsyneen on vaikea keskittyä ja oppia uusia asioita.

Uneen liittyy tiettyä sankarillisuutta. Kuinka monesta johtajahaastattelusta olemmekaan lukeneet, kuinka johtaja on nukkunut hyvin, vaikka on joutunut tekemään vaikeita päätöksiä, kuten esimerkiksi irtisanomaan ihmisiä ja sulkemaan tehtaita. Valvominen huolien vuoksi on heikkoutta. Samaan uniheroismiin kuuluu kehuskelu siitä, kuinka vähän unta joku tarvitsee.

Uni on henkilökohtainen asia. Mukavuusaluetta on kenties vielä keskustella kahvipöydässä siitä, kuinka paljon unta eri ihmiset tarvitsevat. Helppoa on myös sanoa, “nukuin tosi huonosti viime yönä.” Todennäköisesti kuitenkin suuremmat ja vaikutuksiltaan siksi merkittävämmät uniongelmat pidetään omana tietona.

Uniasiat kuuluvat samaan elintapojen tai terveyskäyttäytymisen ryhmään kuin alkoholi, tupakka ja ravinto. Voi kuitenkin kysyä, onko uni on kuitenkin toistaiseksi ollut lapsipuolen asemassa saamassaan huomiossa.

Uni ja unettomuus ovat monisyisiä asioita. Asia voidaan medikalisoida ja turvautua eri asteiseen lääkehoitoon. Toisaalta merkitystä on elämäntavoilla, valinnoilla ja erilaisilla “kotikonsteilla”.

Erilaiset elämäntilanteet liittyvät uniasioihin, kuten lasten syntymä tai kriisit henkilökohtaisessa elämässä tai töissä.

Monet asiat ajassamme tuottavat haasteita nukkumiselle ja ja hyvälle unelle. Näitä ovat muun muassa:

Työmatkat pitenevät ja töihin saatetaan joutua lähtemään tämän vuoksi aikaisempaa varhemmin.
Älylaitteiden käyttäminen myöhään illalla nostaa vireystilaa ja saattaa haitata nukahtamista.
Työelämän muutokset ja epävarmuus lisäävät stressiä.

Uniasioihin vaikuttavat monet tahot. Työnantajan soveltamat työaikamallit tahdittavat työpäiviä. Missä määrin esimerkiksi pitkää pendelöintiaikaa ja sen aikana tehtävää työtä on mahdollisuus lukea työajaksi? Missä määrin on mahdollista tehdä etätyötä?

Työterveyshuollosta saatavan tuen on hyvä olla laajaa ja käsittää paitsi lääkinnällisen avun tarvittaessa myös asiaan liittyvät muut keinot.

Itsensä johtaminen korostuu myös nukkumisen suhteen. Jokaisen on hyvä tunnistaa oma unen tarpeensa sekä omat rutiininsa ja kotikonstinsa siihen, miten edesauttaa nukahtamista ja unen laatua. Kuten muillakin itsensäjohtamisen alueilla ja elämäntapamuutoksissa, muutosten tekeminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

On hyvä, että uneen kiinnitetään enenevässä määrin huomiota. Asian esillä pitäminen auttaa tekemään asiasta arkipäiväisemmän.

Tekniikka on myös tulossa avuksi. Halvoilla aktiivisuusrannekkailla tai älypuhelinten sovelluksilla saa osviittaa kuinka pitkät yöunet ovat takana tai kuinka paljon lakanoissa on pyöritty rauhattomasti unta tavoitellen.

Asiaan liittyvää tietoa ja vinkkejä on muun muassa Duodecimin Terveyskirjastossa.

Kirjoitus on kirjoitettu aamuvarhain, kun en enää saanut nukuttua.

Kuva: Pixabay.com.

27.7.201529.7.2015

Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia

Oskari Saari on urheilutoimittaja ja Formula 1-selostaja. Aki Hintsa on urheilulääkäri, joka on toiminut pitkään lääkärinä Formula 1-maailmassa. Hintsa ei kuitenkaan ole vain lääkäri vaan myös valmentaja.

Kirja kertoo Hintsan elämästä ja toisaalta tiivistää oppeja, joita hän on menestyksellisesti hyödyntänyt toimiessaan Formula 1-kuljettajien ja kansainvälisten suuryritysten johtajien valmentajana.

Ostin kirjan lomalukemiseksi, koska olin aikaisemmin lukenut Hintsan mielenkiintoisen haastattelun Kauppalehti Optiosta. Hintsan toiminnan laajeneminen yritysjohtajien valmentamiseen kiinnosti myös ammatillisesti.

Hintsa on kotoisin Pohjanmaalta. Hän oli lupaava nuori jääkiekkoilija, mutta hänen isänsä ei halunnut jättää pojan elämässä pärjäämistä pelkän jääkiekon varaan.

Kirjan alussa kuvataan Hintsan työskentelyä lähetystyössä lääkärinä Afrikassa alkeellisissa ja vaarallisissa olosuhteissa. Afrikassa kiteytyi ajatusmalli, jota Hintsa sovelsi myöhemmin urallaan.

Kyse on LFA-mallista (logical framework approach), jonka idea on purkaa iso projekti pieniin loogisiin osatavoitteisiin ja laatia niistä jokaiselle konkreettinen toimintasuunnitelma.

Afrikassa Hintsa seurasi läheltä afrikkalaisten juoksijoiden harjoittelua. Haile Gebrselassie on Hintsan ystävä.

Hintsa pohtii selityksiä afrikkalaisten juoksijoiden ylivoimalle. Keskeistä on erityisesti, että urheilijoiden elämä on kokonaisvaltaisesti tasapainossa ja tasapaino tukeaa urheilua. Tämä havainto vie Hintsan ajattelua omasta mallistaan eteenpäin.

Malli kiteytyy kuuteen osa-alueeseen, jotka ovat yleinen terveys, biomekaniikka, fyysinen aktiivisuus, ravinto, lepo ja henkinen energia. Lähestymistavaksi kiteytyi, että yksittäisten osa-alueiden sijasta kuntoon laitetaan koko elämä.

Iso osa kirjaa liittyy Formula 1-maailmaan. Hintsa on työskennellyt muun muassa Mika Häkkisen, Kimi Räikkösen, Lewis Hamiltonin ja Sebastian Vettelin kanssa.

Kirja sisältää kuvauksia Hintsan yhteistyöstä näiden urheilijoiden kanssa heidän uriensa eri vaiheissa. Kyse on voinut olla sekä auttamisesta menestymään, että uran päättymiseen liittyvään sopeutumiseen, kuten Mika Häkkisen kohdalla oli asianlaita.

Johtajia Hintsa on auttanut erityisesti uupumistilanteissa tai näitä tilanteita ennakoidessa. Monet Hintsan pakeille hakeutuneet johtajat ovat varsin huonossa jamassa.

Keskeistä sekä urheilijoiden että johtajien kanssa on hallinnan tuominen omaan elämään olosuhteiden ja ulkopuolisten vaatimusten paineessa.

Sekä huippu-urheilijoiden että johtajien on vaikea itse hallita omaa elämäänsä ja päivittäistä rytmiään. Olosuhteet eivät tue hyvinvointia tukevien valintojen tekemistä. Muutoksen tekemisen viitekehyksenä on edellä esitelty kuuden osa-alueen malli.

Tyypillisiä johtajien hyvinvointiin liittyviä ongelmia ovat pitkät työpäivät ja siitä johtuvat unen vähäinen määrä ja liikkuminen sekä vaikeudet ylläpitää tärkeitä sosiaalisia suhteita. Myös terveellisten ruokailutottumusten ylläpitäminen on haasteellista.

Runsas matkustaminen ja aikaeroihin sopeutuminen on Formula 1-kuljettajien ja johtajien yhteinen haaste.

Opit ovat yksinkertaisia ja järkeenkäypiä. Keskeistä on huolellisten tilanneanalyysien tekeminen sekä tilanteisiin sopivien pienten muutosten tekeminen vähän kerrallaan sekä pyrkiminen pysyviin muutoksiin.

Tärkeää on lisäksi kokonaisvaltaisuus, valmennettavien elämäntilanteisiin sovellettavat oivallukset sekä oman motivaation herättäminen.

Kirja ei tuo esiin mullistavia uusia yksittäisiä avauksia. Esimerkiksi monet uneen, liikuntaan ja ravintoon liittyvistä ohjeista ovat olleet esillä muilla foorumeilla. Opit perustuvat tieteelliseen näyttöön.

Hintsalla on kirjan perusteella taito saada valmennettavissaan aikaan sisäsyntyistä motivaatiota elämäntapamuutoksiin. Tähän hänellä on omat menetelmänsä ja kysymyksensä. Kirjassa kuvataan monien valmennettavien ahaa-elämyksiä omasta tilanteestaan.

Kirja on mielenkiintoinen kertoessaan Hintsan uran vaiheista Afrikassa sekä F1-maailmassa. Läpi uransa Hintsa kamppailee samojen haasteiden parissa kuin valmennettavansa. Esimerkiksi Formula 1-varikolla hänen puoleensa kääntyy lopulta niin suuri määrä asiakkaita, että tilanne muuttuu liian kuormittavaksi. Myös työ Afrikassa vei voimat.

Ajankohtaiseen työterveyteen ja johtamiskirjallisuuteen suhteutettuna kirjassa on kyse itsensä johtamisesta sekä oman vastuun kantamisesta omasta hyvinvoinnista.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja sitä on iloa lukea. Kirja sisältää kuvia ja sokerina pohjalla (anteeksi epäterveellinen kielikuva!) kirjan lopussa on runsaasti erilaisia testejä ja harjoitteita hyvinvoinnin kannalta tärkeille osa-alueille.

Jos kirjoilla ylipäätään voidaan lisätä vastuun ottamista omasta hyvinvoinnista, tällä kirjalla on hyvät onnistumisen edellytykset.

Ainoa hiukan häiritsevä seikka kirjassa on sen nimi. Kirja kertoo voittamisesta vain osittain. Ennemmin on kyse hyvinvoinnista, tasapainosta ja sen saavuttamisesta. Tämä toki yleensä myös parantaa tuloksia ja auttaa voittamaan. Kuten Hintsa sen itse sanoo: Menestys on hyvinvoinnin sivutuote.

Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Wsoy, Helsinki.

6.6.201527.3.2016

Ajatuksia ICOH2015-konferenssista

Osallistuin ICOH:in (International Commission on Occupational Health) maailmankonferenssiin, joka pidettiin Soulissa 31.5-5.6.2015. Kyseessä oli järjestyksessään 31. konferenssi, johon osallistui yli 3000 asiantuntijaa ja vaikuttajaa eri puolilta maailmaa. Seuraavassa muutamia muistiinpanojani konferenssiviikosta. Lukuisien tilaisuuksien antia on mahdotonta tiivistää yhteen kirjoitukseen, joten esitys jää pakostakin pinnalliseksi.

Seminaarin slogan oli “Bridge the World”. Globaalissa seminaarissa saikin erittäin hyvän kokonaiskuvan siitä, minkälaisia työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä eri puolilla maailmaa parhaillaan pohditaan ja mitkä teemat ovat relevantteja.

Kehittyvissä maissa erittäin nopea teollistuminen nostaa esiin perinteisiä ongelmia, kuten huonoja fyysisiä työoloja ja altistumista erilaisille fyysisille ja kemiallisille vaaroille. Lainsäädäntö, toimintamallit ja työpaikkojen käytännöt ovat jäljessä. Riskit kasvavat ja toteutuessaan johtavat lisääntyvään määrään työtapaturmia, työkyvyttömyyttä ja kuolemaan johtaneita onnettomuuksia työssä. Työterveyden ja -turvallisuuden parantamiseksi näissä maissa tarvitaan koulutusta, sääntelyä ja yksinkertaisia malleja.

Eräs mielenkiintoinen kehittyvien maiden tilanteeseen liittyvä esitelmä liittyi Venäjään, jossa erityisesti miesten tilanne perinteisten terveysmittareiden mukaan arvioituna on huono. Sydän- ja verisuonitaudit ovat suuri ongelma. Ongelmien syyt ovat syvällä kulttuurissa, sillä kulttuuriin ei kuulu oman vastuun ottaminen omasta terveydestä. Kulttuuriin juurtuneita olosuhteita on vaikea parantaa yhteiskuntapoliitiikan keinoin.

Kehittyneissä maissa riskit liittyvät enemmän uusiin elintapasairauksiin, psykososiaalisten tekijöiden korostumiseen sekä työelämän muuttumiseen. Ulkoistaminen, työvoiman vähentäminen sekä uudet tavat organisoida työtä ovat avainasemassa. Kehittyneissä maissa ajankohtaisia asioita työterveyden osalta ovat johtamisjärjestelmien kehittäminen, standardointi sekä turvallisuusdesign ja uudenlaiset menetelmät toteuttaa riskienarviointia.

Aasian maille tyypillistä on suuri diversiteetti, maat ovat hyvin eri vaiheissa kehitystä. Esimerkiksi eliniän odote vaihtelee eri maiden välillä 80 vuodesta 65 vuoteen. Teollisuus on monialaista ja siksi myös työterveyden ja -turvallisuuden kysymykset ovat hyvin moninaisia.

Kehittyviä maita huonommassa tilanteessa ovat kolmannen maailman maat, jotka eivät ole vielä teollistuneet. Työtä tehdään äärimmäisen vaarallisissa olosuhteissa esimerkiksi maataloudessa tai kaivosteollisuudessa ja työntekijät ovat täysin vailla länsimaisia työelämään liittyviä oikeuksia ja turvaa. Epävirallisen (sääntelemättömän) työn osuus on suuri ja lapsityövoiman käyttö yksi äärimmäinen työelämän piirre.

Mielenkiintoisella tavalla monessa esitelmässä tuli esiin se, että lainsäädäntö ja työterveyttä ja -turvallisuutta ylläpitävät järjestelmät ovat harvoin täysin tasapainossa. Erityisesti murroskausina lainsäädäntö ja järjestelmät ovat jäljessä yhteiskunnan ja työelämän kehitystä ja olosuhteita. Tämä pätee myös esimerkiksi varautumisessa ikärakenteen muuttumiseen.

Globaalisti työterveystoiminnan kehittymisen kannalta tärkeäksi on organisaatioiden tasolla tunnistettu johdon sitoutuminen ja esimerkki, viestintä, sekä työterveyden ja -turvallisuuden kytkeminen tuottavuuden osatekijäksi. Nämä ovat erittäin tuttuja teemoja kotimaisestakin keskustelusta.

Uutena teemana esillä oli nanomateriaaleihin liittyvät riskit. Nanomateriaalien käyttö lisääntyy monilla nopeasti monilla aloilla, mutta niihin liittyviä terveysriskejä tunnetaan toistaiseksi varsin vähän. Keskusteluissa tehtiin rinnastuksia asbestiin liittyviin haittoihin, mutta todettiin, että nanomateriaaleihin liittyvät riskit ovat huomattavasti moninaisempia kuin asbestiin liittyvät riskit, koska nanomateriaaleja käytetää niiin monilla toimialoilla. Suomen Työterveyslaitos on kansainvälisesti tunnettu alaan liittyvästä tutkimuksestaan.

Erittäin hyvä slogan tuli esiin ISSA:n (International Social Security Association) edustajan puheenvuorossa. Sosiaaliturvaorganisaatioiden roolin tulee muuttua maksajasta pelaajaksi (from payer to player). Tämä tarkoittaa, että organisaatioiden tulee toiminnallaan pyrkiä turvallisiin ja terveellisiin sekä inklusiivisiin organsaatioihin työelämässä. Maksumiehen rooli ei riitä. Jos slogania soveltaa ajankohtaiseen keskusteluun, tästä näkökulmasta esimerkiksi työeläkelaitosten työelämän kehittämiseen liittyvä toiminta on perusteltua.

Mielenkiintoinen posteri liittyi (ruotsalaiseen) tutkimukseen, jossa oli tarkasteltu tekstiviestien lähettämisen ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksien yhteyttä. Esitelmissä oli myös esillä älypuhelinten ja tablettien käytön edellyttämien työasentojen uudenlainen kuormittavuus.

Sosiaalisen median hyödyntämistä tutkimustulosten levittämisessä sekä paremman työterveyden ja turvallisuuden aikaansaamisessa pohdittiin yhdessä sessiossa. Ajatukset olivat melko tuttuja, tuntuu siltä, että tutkijayhteisö ja työterveyden ammattilaiset ympäri maailmaa ottavat vasta ensi askeliaan sosiaalisen median hyödyntämisessä.

Kuuntelin mielenkiintoisen esityksen korealaisen elektroniikka-alan yrityksen, joka on globaali jättiyritys, satsaamisesta työterveyteen liittyvään tutkimukseen ja työntekijöiden terveydenedistämiseen. Yrityksellä oli melko suuri organisaatio tutkimassa ja kehittämässä työterveyttä ja -turvallisuutta. Osasto harjoittaa myös merkittävää akateemista tutkimustoimintaa.

Yrityksen terveydenedistämisohjelman piirteitä olivat muun muassa terveystarkastukset joka neljäs vuosi 20-ikävuodesta lähtien, joka toinen vuosi 30-ikävuodesta lähtien sekä kerran vuodessa 40-ikävuodesta lähtien. Riskiryhmiin kuuluville oli ohjelmia, jotka jatkuivat niin kauan kunnes tavoitteet oli saavutettu! Keskustelussa tuli esiin, että paikallisessa keskustelussa yrityksen työoloihin liitetään myös kritiikkiä merkittävästä työterveyteen tehdyistä panostuksista huolimatta.

Myös varhainen eläköityminen oli esillä esitelmissä. Keskustelussa oli paljon tuttua, kuten mm. kaipuu monitieteisempään lähestymistapaan. Nykyisellään taloustietelijät, psykologit, sosiologit jne. tutkivat teemaa erillään soveltaen oman alansa näkökulmia ja menetelmiä. Muistan kirjoittaneeni tästä teemasta kolumnin Kuntien eläkevakuutuksen lehteen noin 10 vuotta sitten.

Mutta oli eläkkeelle-siirtymistä käsitelleissä esityksissä uudempiakin vivahteita. Suomalaisessa keskustelussa ei esimerkiksi ole esiintynyt näkökulma, jossa eläkkeelle siirtyminen nähdään “turvaavana vaihtoehtona” tilanteessa, jossa työ uhkaa viedä terveyden.

Eräässä esitelmässä korostettiin transitioiden merkitystä työurilla ja myös muilla elämänalueilla. Transitiot ovat riskejä. Työelämässä esimerkiksi siirtyminen opinnoista työhön on riskialtis siirtymä, samoin siirtymä työstä eläkkeelle. Mutta uria voidaan ajatella laveamminkin, niin, että meillä on uria liittyen perheeseen, terveyteen ja työkykyyn. Muutokset ja siirtymät näissä ovat riskejä, joita varten tarvitaan turvaavia järjestelmiä ja kulttuuria.

Konferenssissa ei juurikaan ollut esillä työn tulevaisuus. Keskustelua digitalisaatiosta, robotisaatiosta ja työelämän muutoksesta ei ollut. Toisaalta on ymmärrettävää, että tulevaisuuspohdintoja on vaikea käydä tilaisuudessa, jossa painotus on vahvasti evidence-based-henkisissä esitelmissä. Työn tulevaisuutta ja sen vaikutuksia työterveyteen ja työturvallisuuteen pohditaan sitten kenties muilla foorumeilla.

Suomi oli keskeisesti esillä etenkin Työterveyslaitoksen voimin. Työterveyslaitoksella oli runsaasti esitelmiä sekä sessioiden puheenjohtajuuksia sekä tietenkin ständi. Esimerkiksi toinen koko konferenssin avaustilaisuuden keynote-luennosta oli Työterveyslaitoksen Marianne Virtasen Kunta10- ja Sairaalahenkilöstö-tutkimuksensta pitämä esitys. Myös Työterveyslaitoksen vanha Ikääntyneiden kuntatyöntekijöiden seurantatutkimus oli edelleen esillä useissa esitelmissä.

Suomessa on viime kuukausina keskusteltu runsaasti luottamuksesta eläkejärjestelmään. Konferenssissa oli esillä tutkimustuloksia Yhdysvalloista, jossa myöskin luottamus eläkejärjestelmään (odotettavissa oleviin eläkkeiden tasoon) on heikentynyt.

Itse pidin esitelmän työkyvyttömyyden aiheuttamista kustannuksista työryhmässä, jonka teemana oli “Work disability: integration and prevention”. Puhun kansainväliselle yleisölle suurin piirtein saman sisällön kuin olen monesti puhunut kotimaisissa yhteyksissä. Vastaanotto oli hyvä ja kysymyksiä runsaasti, taloudellista perspektiiviä työkykyasioihin pohditaan muuallakin kuin Suomessa. Tässä keskustelussa on esillä samanlaisia teemoja, kuten osaamiskysymyksiä, tiedon keräämiseen liittyviä pulmia, työterveyden ja HR:n välistä yhteyttä, resursseja sekä ulkopuolista tukea.

Kuva: Timo Suurnäkki.

Konferenssi antoi monenlaista tietoa, ideoita ja ajatuksia. Kenties yllättävintä oli työn tulevaisuutta koskevien pohdintojen puuttuminen. Työn muutos kun eittämättä tulee vaikuttamaan myös työterveyden ja -turvallisuuden kysymyksiin. Edellä viitattiin jo siihen, että instituutiot ovat usein jäljessä työelämän ja yhteiskunnan kehitystä. Keskustelun eriytyminen eri areenoille saattaakin olla yksi syy epätasapainoon.