Johda itsesi uneen

animal-967657_1280

Helsingin Sanomissa oli 31.12.2015 laaja hyvä artikkeli unettomuudesta. Viime aikoina uneen on eri syistä kohdistunut aikaisempaa enemmän huomiota muutenkin.

Uni on iso asia, koska se koskee kaikkia. Se vaikuttaa turvallisuuteen, hyvinvointiin, terveyteen ja työn tuloksellisuuteen.

On sanottu, että 24 tunnin valvominen vastaa yhden promillen humalatilaa ja 36 tunnin valvominen jo 1.5 promillen humalatilaa. On siis varsin merkityksellistä, kuinka hyvin nukkuneena työelämässä ja varsinkin erilaisissa vastuullisissa tilanteissa, kuten vaikkapa tekemässä isoja taloudellisia päätöksiä, ohjaamassa liikennevälineitä tai tekemässä terveydenhuollon toimenpiteitä ollaan.

Koska aikamme etsii tuottavuutta ja tuloksellisuutta joka paikasta, on ilmeistä, että nimenomaan työelämän vuoksi uneen kiinnitetään nyt ja tulevaisuudessa enenevästi huomiota. Väsyneen on vaikea keskittyä ja oppia uusia asioita.

Uneen liittyy tiettyä sankarillisuutta. Kuinka monesta johtajahaastattelusta olemmekaan lukeneet, kuinka johtaja on nukkunut hyvin, vaikka on joutunut tekemään vaikeita päätöksiä, kuten esimerkiksi irtisanomaan ihmisiä ja sulkemaan tehtaita. Valvominen huolien vuoksi on heikkoutta. Samaan uniheroismiin kuuluu kehuskelu siitä, kuinka vähän unta joku tarvitsee.

Uni on henkilökohtainen  asia. Mukavuusaluetta on kenties vielä keskustella kahvipöydässä siitä, kuinka paljon unta eri ihmiset tarvitsevat. Helppoa on myös sanoa, “nukuin tosi huonosti viime yönä.” Todennäköisesti kuitenkin suuremmat ja vaikutuksiltaan siksi merkittävämmät uniongelmat pidetään omana tietona.

Uniasiat kuuluvat samaan elintapojen tai terveyskäyttäytymisen ryhmään kuin alkoholi, tupakka ja ravinto. Voi kuitenkin kysyä, onko uni on kuitenkin toistaiseksi ollut lapsipuolen asemassa saamassaan huomiossa.

Uni ja unettomuus ovat monisyisiä asioita. Asia voidaan medikalisoida ja turvautua eri asteiseen lääkehoitoon. Toisaalta merkitystä on elämäntavoilla, valinnoilla ja erilaisilla “kotikonsteilla”.

Erilaiset elämäntilanteet liittyvät uniasioihin, kuten lasten syntymä tai kriisit henkilökohtaisessa elämässä tai töissä.

Monet asiat ajassamme tuottavat haasteita nukkumiselle ja ja hyvälle unelle. Näitä ovat muun muassa:

  • Työmatkat pitenevät ja töihin saatetaan joutua lähtemään tämän vuoksi aikaisempaa varhemmin.
  • Älylaitteiden käyttäminen myöhään illalla nostaa vireystilaa ja saattaa haitata nukahtamista.
  • Työelämän muutokset ja epävarmuus lisäävät stressiä.

Uniasioihin vaikuttavat monet tahot. Työnantajan soveltamat työaikamallit tahdittavat työpäiviä. Missä määrin esimerkiksi pitkää pendelöintiaikaa ja sen aikana tehtävää työtä on mahdollisuus lukea työajaksi? Missä määrin on mahdollista tehdä etätyötä?

Työterveyshuollosta saatavan tuen on hyvä olla laajaa ja käsittää paitsi lääkinnällisen avun tarvittaessa myös asiaan liittyvät muut keinot.

Itsensä johtaminen korostuu myös nukkumisen suhteen. Jokaisen on hyvä tunnistaa oma unen tarpeensa sekä omat rutiininsa ja kotikonstinsa siihen, miten edesauttaa nukahtamista ja unen laatua. Kuten muillakin itsensäjohtamisen alueilla ja elämäntapamuutoksissa, muutosten tekeminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

On hyvä, että uneen kiinnitetään enenevässä määrin huomiota. Asian esillä pitäminen auttaa tekemään asiasta arkipäiväisemmän.

Tekniikka on myös tulossa avuksi. Halvoilla aktiivisuusrannekkailla tai älypuhelinten sovelluksilla saa osviittaa kuinka pitkät yöunet ovat takana tai kuinka paljon lakanoissa on pyöritty rauhattomasti unta tavoitellen.

Asiaan liittyvää tietoa ja vinkkejä on muun muassa Duodecimin Terveyskirjastossa.

Kirjoitus on kirjoitettu aamuvarhain, kun en enää saanut nukuttua.

Kuva: Pixabay.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *