Tehtaan ja alustan varjossa

workharder

Törmäsin tällä viikolla sattumalta kirjoitukseen, jossa kerrottiin työoloista Amazonin jakelukeskuksessa Australiassa. Onhan näitä juttuja ollut esillä ennenkin, mutta nyt olin ehkä herkistyneessä mielentilassa, koska olin palaamassa Työterveyspäiviltä. Siellä keskiössä olivat hyvinvointi, terveys ja työkyky työelämässä.

Jutussa kerrottiin Amazonin uudesta jakelukeskuksesta, jossa teknologiaa hyödyntämällä mitataan tarkasti työntekijöiden työsuoritusta. Työntekijät olivat pääosin tilapäistyövoimaa tai vuokratyövoimaa.

Työntekijät skannaavat tavarat lukijalla poimiessaan niitä hyllyistä. Kun yksi tavara on poimittu, skannerissa alkaa juosta lukema, joka osoittaa, kuinka paljon aikaa seuraavan tavaran löytämiseen on.

Työntekijöiden suoritukset tallennetaan ja niistä muodostuu indeksi, jota verrataan muiden työntekijöiden suoritukseen ja asetettuun tavoitteeseen. Työntekijä saattaa kulkea 20 kilometriä päivässä, työvauhti on hieman alle juoksuvauhdin.

Työntekijät eivät uskalla pitää vessataukoja tai käydä juoma-automaatilla, koska se vaarantaisi heidän indeksinsä tason. Jos päivän suoritus ei yllä tavoitteisiin, seurauksena saattaa olla seuraavan työvuoron peruuntuminen.

Amazon kieltää tällaisten työolojen olemassaolon. Mutta koska samanlaisia juttuja on kirjoitettu aikaisemminkin, jotain perää niissä varmaankin on.

Amazon ei ole ainoa

Nopea googlaus (suosittelen kokeilemaan firman nimi ja “working conditions) osoittaa, että työoloihin liittyviä ongelmia on esiintynyt tai esiintyy useimpien digiajan megayhtiöiden tai niiden alihankkijoiden toiminnassa.

Tämä koskee esimerkiksi Applea, jonka Aasiassa käyttämiä alihankkijoita on kritisoitu liian pitkistä työvuoroista, melusta, kuumista olosuhteista sekä äärimmilleen kiristetyistä stressaavista olosuhteista. Tehtaiden työntekijät ovat päätyneet itsemurhiin.

Samsungin Vietnamin tehtailla 80 % työntekijöistä on naisia, jotka tekevät 70-80 tuntisia työviikkoa seisten. Melu ja kemialliset haitat ovat yleisiä. Työntekijät eivät saa kirjallista työsopimusta. Työolosuhteita julkisuudessa käsittelevät työntekijät haastetaan oikeuteen.

Kulttifirma Teslan työolot ovat niinikään olleet esillä. Työviikot ovat pitkiä ja työpaine kova. Työtapaturmia sattuu paljon. Työntekijät kuvaavat, kuinka työntekijät yksinkertaisesti tuupertuvat maahan.

Oma lukunsa ovat tietenkin alustatyöntekijöiden työolot, joita on käsitelty julkisuudessa Suomessakin. Alustat eivät ole työnantajia ja ne pääsevät näin väistämään työnantajan velvollisuudet. Alustatyöntekijät taas eivät saa työntekijän statusta oikeuksineen.

Alustatyöhön liittyy myös työsuorituksen ja asiakaskokemuksen tarkka mittaaminen teknologian avulla.

Siinä, että osa teollisuuden tuotantoa tehdään eettisesti kestämättömissä olosuhteissa ei tietenkään, valitettavasti, ole mitään uutta. Samaan tematiikkaan liittyy esimerkiksi lapsityövoiman käyttö.

Työvoiman suojelu

Kuormittavat ja vaaralliset työolot lisäävät erilaista sairastavuutta, työtapaturmia sekä ennenaikaisia kuolemia.

Työturvallisuutta ja -terveyttä koskeva lainsäädäntö kehittyy samanlaisissa olosuhteissa kuin hyvinvointivaltion muutkin turvan muodot. Asiaan vaikuttavat muun muassa yhteiskunnan vauraus, työmarkkinaosapuolten valta-asetelmat, arvot ja kulttuuri sekä poliittiset voimasuhteet.

Kun työvoima on halpaa ja siitä on ylitarjontaa, työvoiman suojelu ja työolojen parantaminen ei välttämättä ole päällimmäisenä mielessä.

Kehittyneemmissä maissa ymmärretään, että työvoima tarvitsee myös lepoa ollakseen tuottava ja työtapaturmat ja työkyvyttömyys maksavat.  Tämä on kuitenkin sanottu länsimaisesta perspektiivistä, sillä eiväthän ne maksa, jos työnantajalla tai yhteiskunnalla ei ole mitään velvollisuuksia.

Vaaralliset ja epäterveelliset työolot ovat yksi osa digitaalisen ja globaalin talouden ketjua, jonka toisessa päässä syntyy satumaisia rikkauksia harvoille.

Uutta ja vanhaa

Teknologiaa voidaan käyttää joko kontrolliin ja työsuorituksen epäterveeseen kirittämiseen tai esimerkiksi työntekijöiden palautumisen varmistamiseen.

Amazon todennäköisesti käyttää mittaamista kerätäkseen dataa ja automatisoidakseen sen avulla myöhemmin edelle kuvatut työt.

Kokonaan uudet arvonluonnin tavat, kuten alustatalous, saattavat vetää maton alta perinteisiltä turvan muodoilta. Ainakin niillä alueilla, jonne alustatalouden piirteet siirtyvät.

Terveelliset ja turvalliset työolot eivät toteudu automaattisesti. Tarvitaan tutkimusta, jotta uusista ilmiöistä tiedetään enemmän. Esimerkiksi alustatyöntekijöiden työoloista julkaistaan maailmalla tällä hetkellä runsaasti uusia raportteja.

Intressien mobilisointi  (kuten alustatyöntekijöiden järjestäytyminen) ja välittäminen päätöksentekoon on yksi tie uudistuksiin.

Julkisuuden paine ja kansainvälisten järjestöjen työ on tarpeen, jotta räikeisiin epäkohtiin puututaan. Näin on käynyt esimerkiksi edellä lyhyesti viitattujen aasialaisfirmojen kohdalla.

Kansainvälinen yhteistyö voi auttaa rakentamaan työterveyttä ja -turvallisuutta ylläpitäviä instituutioita. Tässä kehittyneillä mailla, kuten Suomella, on mahdollisuuksia osaamisen vientiin.

Kuva: Unsplash/Jordan Whitfield.

EDIT 16.9.2018, klo. 9.00: parannettu hieman tekstin sujuvuutta.

Muistiinpanoja työterveysalan konferenssista Dublinista

logo

Osallistuin tällä viikolla Dublinissa kansainväliseen työterveysalan ICOH2018-konferenssiin (linkki tapahtuman sivuille). Tarkkoja lukuja ei ole osunut silmääni, mutta olisiko paikalla ollut noin 2000 osallistujaa eri puolilta maailmaa. Esitelmiä vajaan viikon seminaarissa pidettiin satoja ja lisäksi oli posterinäyttely. Itse olin paikalla sunnuntaina alkaneessa konferenssissa tiistain puolestapäivästä perjantain päätökseen. Tässä muutamia muistiinpanoja tapahtumasta.

Ohjelma oli rakennettu kattamaan laajasti järjestön eri teemoja, tässä kirjoituksessa esiintyvät ne teemat, joita käsittelevissä sessioissa olin mukana.

Digitalisaatio ja alustatalous

Työn murros oli konferenssissa jonkin verran esillä. Erillisessä sessiossa käsiteltiin, mitä digitalisoituminen ja alustatalous vaikuttavat työterveyteen ja -turvallisuuteen. Taustalla session esityksissä oli pohjoismainen yhteistyö.

Esillä olivat muun muassa näkökulmat, että työtä tehdään yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumatta ja että stressi ja epävarmuus korostuvat. Lisäksi tyypillistä on työn ohjauksen ja työhän liittyvien riskien yksilöllistyminen.

Sessiossa esiteltiin myös Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston uutta raporttia, jossa oli rakennettu skenaarioita liittyen työn muutokseen. Keskeisiksi muutoksen ajureiksi oli otettu mm. demografiset muutokset, ICT-taitojen korostuminen, virtuaalinen ja joustava työskentely, datalähtöinen liiketoiminta ja talous sekä vaihtoehtoiset arvoketjut.

Raportissa todettiin, että teknologia luo mahdollisuuksia: ihmistyötä voidaan vähentää kuormittavissa tehtävissä ja esimerkiksi droneja voidaan käyttää työtehtävissä, jotka edellyttävät työskentelyä korkealla. Teknologia myös parantaa työn laatua tai se tukee sananmukaisesti ihmisen ponnistelua, kuten on esimerkiksi ns. eksoskeletonien kohdalla.

Teknologia myös tarjoaa mahdollisuuksia työn ja perheen yhteensovittamiseen sekä tarjoaa joillekin aikaisemmin vaikeasti työllistyville ryhmille mahdollisuuden osallistua työelämään. Teknologia myös tarjoaa mahdollisuuksia työterveyden ja -turvallisuuden aikaisempaa vaikuttavampaan viestintään.

Alustatalouden osalta nostettiin esiin sekä myönteiset puolet (mm. työn ja perheen parempi yhteensovittaminen ja lisäansioiden mahdollisuus) että haasteet (työn pirstaloituminen ja epävarmuus). Työskentelyn riskeiksi tunnistettiin lisäksi työn mittaamisen ja arvioinnin lisääntyminen, tuen puute sekä eristäytyminen.

Robotiikan osalta pohdittiin kone-ihminen-työpareja. Teknologian monimutkaistuminen on haaste, koska työn sujuminen edellyttää teknologian pettämättömyyttä. Samalla saattaa kadota ymmärrys prosesseista.

Työn vaatimukset saattavat joissakin tehtävissä robotiikan myötä köyhtyä ja työtahti kiristyä, jos tahti on koneen määräämä. Robotiikka vaikuttaa myös organisoitumiseen eli siihen, miten työt jaetaan koneiden ja ihmisten välillä.

Ilmastonmuutos

Kuuntelin esitelmän, jossa käsiteltiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia työterveyteen ja -turvallisuuteen. Esitelmä oli yksi parhaista tässä konferenssissa kuulemistani.

Ilmaston lämpenemisen myötä maapallolla on aikaisempaa enemmän paikkoja, joissa tehdään työtä todella kuumissa olosuhteissa.

Tällä on vaikutuksia työterveyteen, -turvallisuuteen sekä työn tuottavuuteen.  Olosuhteet pakottavat muuttamaan työaikoja, kuten työskentelemään öisin.

Kuten esitelmän pitäjä sanoi, “kuumuus pakottaa ensin työskentelemään kesäöisin, sitten talviöisin ja tämän jälkeen etsimään viileämpiä työskentelyolosuhteita toiselta planeetalta.” No, ennen tätä varmasti tulee tapahtumaan tuotannon siirtymistä ja siirtolaisuutta.

Esitys päättyi tähän videoon, jota katselemalla itse kukin voi pohdiskella työhön liittyvää turvallisuutta ja terveysnäkökulmia.

Työterveysala muuttuu – kohti ekosysteemien kehitystä

Eräässä esitelmässä pohdittiin siirtymistä “kytkettyyn työterveyteen” Irlannissa. Esitelmässä oli pitkä ja hieno yhteiskunnan muutokseen kytkeytyvä taustoitus  työterveyden ja -turvallisuuden kehityksestä eri aikakausina. Toiminnan kattavuus on laajentunut ja painopiste on siirtynyt yhä enemmän ennaltaehkäisevään ja kulttuuria korostavaan suuntaan.

Kehityksen viimeisenä vaiheena nähtiin integroiva ja “kytkeytyvä” työterveys. Sen ominaispiirteenä on murtaa työturvallisuuden, -terveyden ja terveyden edistämisen siiloja.

Tätä oli myös tutkittu kyselyllä, jonka teemoja olivat muun muassa seuraavat: johtajuus ja sitoutuminen, tavoitetta tukevat organisaation politiikat ja käytännöt, hyödyt ja kannustimet sekä arviointi.

Tähän liitettiin vielä mittareita ylimmällä johdolla, joita oli mahdollista seurata dashboardilta sekä eri “siiloista” (työsuojelu, työhyvinvointi, työterveys) tulevien tietojen yhdistäminen. Työntekijöille suunniteltiin kannustimia siihen, että he edistäisivät omaa terveyttään ja riskikäyttäytymistä vähennettiin (esimerkiksi tupakointi) sekä terveellisiä elintapoja tuettiin (kuten kuntosalien jäsenyys). Kuulostaako tutulta?

Lopuksi esitelmässä otettiin vielä ekosysteeminen perspektiivi ja todettiin, että on keskeistä tehdä yhteistyötä sekä horisontaalisesti (muiden ekosysteemissä toimivien kanssa) että vertikaalisesti (muiden työterveyden ammattilaisten kanssa).

Esitelmä päättyi hyvään settiin kysymyksiä, joita olivat muun muassa: Onko meillä liian kapea käsitys työstä? Mitä kompetensseja työterveydessä tarvitaan tulevaisuudessa? Voimmeko tehdä jotakin yksinäisyyden suhteen? Mitkä ovat eri ammattikuntien väliset rajat työterveysalalla tulevaisuudessa?

Tämän esityksen tematiikasta olikin lyhyt askel omaan esitykseeni perjantaina, joka käsitteli Työterveyslaitoksen suunnitelmia liittyen työelämätiedon koontialustaan sekä työterveyden ekosysteemin kehittämiseen, esityksen kalvot ovat tässä.

Kun uni ei tule, kapitalismin logiikka ja muita esityksiä

Kuuntelin myös hyvän esityksen unesta ja uniongelmista. Siinä käytiin läpi unen merkitystä, sen häiriötekijöitä ja terveysvaikutuksia ja tutkimuksellisia aspekteja. Esitys oli hyvä, mutta siinä ei asiaa seuraavalle ollut juurikaan uutta.

Eräässä mielenkiintoisessa esityksessä tarkasteltiin tutkimuksen muutosta traditionaalisesta hypoteeseja testaavasta tutkimuksesta big dataa hyödyntävään tutkimukseen.

Kapitalismin logiikan merkitystä työterveydelle tarkasteltiin eräässä esitelmässä. Sen lähtökohtia olivat, että kilpailullisuus ja voiton tavoittelu saattavat aiheuttaa merkittäviä seurauksia:

  • yksilöille: henkistä kuormitusta ja mielenterveyden ongelmia
  • organisaatioille: sairauspoissaoloja ja alentunutta suoritustasoa
  • yhteiskunnalle: potentiaalisen työvoiman tarjonnan vähenemistä ja työttömyyttä.

Esityksessä oli myös hyvä jaottelu perspektiiveistä, joilla voidaan tarkastella työstressiä:

  • humaani, idealistinen näkemys hyvästä yhteiskunnasta ja työelämästä
  • näkemys terveydestä ja hyvinvoinnista
  • usko työntekijän osallistumiseen, vaikuttamiseen ja kontrolliin
  • taloudellinen intressi liittyen organisaation ja yhteiskunnan kilpailukykyyn.

Kävin myös nopeasti ikääntymistä käsittelevässä ryhmässä, jossa esitykset olivat melko tutun oloisia liittyen esimerkiksi eläkkeelle siirtymiseen ja eläkeaikomuksiin.

Yhteenvetoa seminaarista

Niiden esitelmien perusteella jotka kuuntelin, voi sanoa, että konferenssissa käsiteltiin työterveyden teemaa laaja-alaisesti. Uutta perspektiiviä liittyen esimerkiksi työn murrokseen ja digitalisaatioon oli ohjelmassa vain vähän. Tämä oli ehkä juuri hyvä muistutus siitä, että työelämän muutokset tapahtuvat kuitenkin melko hitaasti vaikka muutos julkisen keskustelun perusteella joskus saattaakin tuntua nopealta.

Kaiken kaikkiaan, kuten edelläkin tuli jo ilmi, oli helppo tehdä päätelmä, että Suomessa ollaan työterveyden uusien avauksien (ekosysteemit, alustat) suhteen eturintamassa. Sana “platform” oli esillä monissa esitelmissä.

Seminaarin ulkopuolelta

Pitkien seminaaripäivien vuoksi itse kaupunkiin tutustuminen jäi melko ohueksi. Tein kuitenkin pari juoksulenkkiä, joiden aikana otin alla olevat kuvat.

Liffey-joen vartta oli mukava juosta, joskin liikennevaloja oli paljon. Phoenix-puisto oli hieno. Juoksin myös  Guinnesin panimon ohi ja ilmassa oli vahva maltaan tuoksu. Liikenne oli aika vilkasta, pääsääntöisesti ilman kypärää ajavien pyöräilijöiden elämä näytti vaaralliselta autojen seassa.

Kuvia Dublinista:

phoenix2

phoenix

dublin3

dublin2

dublin

cycling

Raportti työsuojelun maailmankonferenssista Singaporesta

Osallistuin kolmen vuoden välein järjestettävään XXII World Congress on Safety and Health-kongressiin Singaporessa tällä viikolla. Tässä kirjoituksessa jaan muutamia ajatuksia ja aiheita tuosta tapahtumasta. Koska tapahtuma on massiivinen noin 3000 hengen tilaisuus, kirjoitukseni jää pakostakin osittaiseksi ja pintapuoliseksi raapaisuksi. Tavoitteeni on kuitenkin kertoa, mistä maailmalla tällä hetkellä puhutaan työsuojeluun liittyen.

kuva1

 Tapahtuman visuaalista ilmettä.

Tapahtuma ei ole tieteellinen vaan käytännöllinen. Tavoite on jakaa tietoa käytännöistä ja menettelytavoista, joilla työturvallisuutta voidaan parantaa. Vaikka fokus onkin työsuojelussa, sisältöä voi suomalaisesta perspektiivistä soveltaa paitsi työturvallisuuden, myös työhyvinvoinnin edistämisen sekä työkykyongelmien ennaltaehkäisyyn ja hallintaan. Tämä siksi, koska työsuojelun “konsepti” kansainvälisissä yhteyksissä koostuu työhön liittyvästä turvallisuudesta, työterveydestä, sekä hyvinvoinnista.

kuva4Robotti ja pikkurobotti tapahtuman näyttelyosastolla.

Viestintäasioita

Työelämän kehittämisessä viestintä on keskeisessä roolissa, onhan monessa suhteessa kyse mallien, toimintatopojen ja käytäntöjen levittämisestä ja viestimisestä. Siksi viestintää käsiteltiin tapahtumassa monessa yhteydesssä. Esityksissä tuli esiin, että ajankohtaista tällä alueella on tarinoiden kertominen sekä tietenkin sosiaalisen median hyödyntäminen eri tavoin. Monessa suhteessa viestintää koskevat sisällöt tuntuivat tutuilta yleisemmistä yhteyksistä, joita voi seurata esim. sosiaalisesta mediasta.

Viestinnän suhteen tilannetta kuvattiin niin, että ennen käytettiin asiantuntijoita ja luentoja ja puhuttiin “ylhäältä alas”. Nyt puhutellaan yksilöitä ruohonjuuritasolla ja vertaisten joukossa. Viestinnästä on myös tullut nopeampaa ja lyhyempää. Tätä kuvaa erään luennoitsijan sanonta siitä, että ennen heillä tehtiin 20 minuuttia pitkiä videoita, nyt minuutin kestäviä. Läpi kongressin nähtiin hienoja videoita osana esityksiä ja tapahtumassa myös palkittiin työsuojeluuun liittyviä videoita.

Viestintään liittyvät myös työsuojelun perustelut. Itse tei huomion, että työturvallisuuteen panostamista perusteltiin muutamissa yhteyksissä perhesyillä. (Riipaisevan videon kera).

Work accidents hurt your family most.

Tähän perustelulinjaan harvemmin törmää harvemmin esimerkisi Suomessa, jossa sosiaaliturva turvaa paremmin toimeentuloa. Keskusteluissa kongressisssa näkyikin laajemmin painotus, että ennaltaehkäisy on erityisen tärkeää niissä maissa, joissa sosiaaliturva on puutteellista.

Maailmanjärjestöt ja Suomen puheenvuoro

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n johtaja Nancy Lepping korosti puheessaan tuttuja asioita, johtamista ja työturvallisuuden ongelmiin liittyviä kustannuksia, jotka oli laskettu globaalilla tasolla. Hän totesi Olof Palmemaisesti, että tuloksia saadaan kun on johtajuutta ja tahtoa.

When there is leadership and will – there is a way.

Puheessa kiinnitettiin huomioita siirtolaistyöläisiin sekä naisten ja nuorten asemaan. Nuorten asia oli laajemminkin kongressin teemana. Paikalle oli kutsuttu yli sata nuorta eri puolilta maailmaa, joilla olo oma osuutensa ja roolinsa ohjelmassa.

Lepping totesi myös, että työturvallisuuden parantamiseksi tarvitaan parempaa dataa ja mittareita. Tätä työtä tehdäänkin parhaillaan kansainvälisissä järjestöissä. Luulenkin, että digitalisoituvassa maailmassa nimenomaan datasta ja sen hyödyntämisestä tullaan käymään runsaasti keskusteluja ja asiassa mennään eteenpäin.

ISSA:n pääsihteeri Hans-Horst Konkolewsky lanseerasi puheessaan jo pidempään valmisteilla olleen Vision Zeroohjelman, joka on globaali strategia työturvallisuuden parantamiseksi.

kuva2ISSA:n pääsihteerin Hans-Horst Konkolewskyn puhe. 

Tavoitteena on, hankkeen nimen mukaisesti, että kaikki työelämään liittyvät tapaturmat, haitat ja ammattitaudit voidaan välttää ennaltaehkäisevin toimin. Konkolewsky kuvasi strategiaa ennemmin prosessiksi kuin päämääräksi.

Suomen Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila kertoi Suomessa tehdyistä laskelmista liittyen työtapaturmiin sekä huonoihin työoloihin. Ministeri kertoi myös tavoitteesta tehdä Suomen työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä.

kuva3Ministeri Mattilan puhe.

Miten saaada yritykset kiinnostuman työturvallisuudesta?

Taloudellisten hyötyjen lisksi esityksissä korostettiin kilpailullisuuden merkitystä. Työnantajat haluavat olla alansa parhaita ja erityisesti vastuulliset työnantajat haluavat olla liidereitä. Julkisuus kirittää parantamaan yritysten omaa toimintaa työturvallisuudenkin alueella.

Suomessakin puhutaan paljon siitä, että johtaminen on tärkeää työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden alueella. Yksinkertainen lähestymistavan muutos nostaa johtamisen merkityksen vieläkin suurempaan rooliin. Voidaaan nimittäin todeta, että:

Työtapaturmat ovat esimerkkejä epäonnistuneesta johtamisesta.

Näinpäin sanottuna en muista Suomessa asiasta puhutun. Todettiin, että sääntöjä tarvitaan, mutta säännöt eivät estä kaikkia tapaturmia. Työturvallisuuskulttuurin rakentaminen on tehokkaampi tapa ennaltaehkäisyssä. Todettiin myös, että
turvallisuuskulttuuri ja liiketoimintakulttuuri ovat usein erillisiä, vaikka näin ei pitäisi olla.

Digitaalisuus ja 4. teollinen vallankumous

Iso teema kaikessa työelämään liittyvässä on tällä hetkellä digitaalisuuden ja robotiikan kehittyminen, sekä näiden vaikutukset työturvallisuuden, työterveyden ja työhyvinvoinnin alueella. Laajemmin puhutaan neljännestä teollisesta vallankumouksesta. Tapahtumassa tähän tematiikkaan liittyi useampia sessioita. Seuraavassa poimintoja tähän alueeseen liittyvistä esityksistä.

Digitaalisten innovaatioiden nähdään luovan mahdollisuuksia taloudelliselle kasvulle, kilpailukyvylle ja myös paremmalle turvallisuudelle. Näkökulmat ovat tuttuja, kuten IoT, tekoäly, robotiikka laajennettu todellisuus ja niin edelleen.

Toisaalta kehitys luo uusia työllisyyden malleja lisäten esimerkiksi joustavuutta, virtuaalisuutta, joukkoistamista, pilvessä työskentelyä, kysynnän mukaan työskentelyä seä digitaalista työvoimaa.

Kehitys luo myös uusia korkean ammattitaidon ammattiryhmiä, kuten erilaisia cyber-turvallisuuden asiantuntijoita tai big-datan käsittelyn ammattilaisia.

Riskien varalta vakuuttaminen pitää ajatella uudestaan. Työnantajuus muuttuu ja on jopa epäselvää, kuka tulevaisuudessa on työnantaja. Uudet työntekijäryhmät eivät välttämättä ole vakuutettuja nykyisissä sosiaaliturvajärjestelmissä.

Vakuutusjärjestelmien laajuutta pitää ajatella muun muassa seuraavista lähtökohdista:

  • vakuutuksen aikaan ja paikkaan liittyvä kattavuus
  • yleisen ja ammattiin liittyvän riskin erottaminen toisistaan
  • tulee ottaa käyttöön uudenlaisia turvallisuuden monitorointijärjetelmiä, jotka toimivat etäältä
  • yksityisyydestä tulee huolehtia

Miten käy ihmistyölle ja sen turvallisuudelle?

Koneiden jyrätessä työmarkkinoille ihmisten vahvuuksiksi mainittiin muun muassa seuraavat: uteliaisuus, luovuus, luottamus, inhimillisyys, empatia, kriittinen

kuva6

Ihmisen vahvuusalueita.

Robotiikka vähentää työvoiman tarvetta, mutta vaikutukset ovat erilaisia eri aloilla. Se vaikuttaa ammattirakenteisiin ja siten työturvallisuuden riskeihin. Joustavuuden lisääminen työntekijyydessä on myös merkittävä tekijä.

Jos tulevaisuudessa ihmiset työskentelevät aikaisempaa enemmän robottien kanssa, keskeistä on se, kumpi asettaa työtahdin. Työtahdin kiristyminen olisi selkeä uhka työturvallisuuden näkökulmasta.

Teknologinen kehitys voi myös köyhdyttää työtä sekä individualisoida sitä tavalla, jossa tiimin tai esimiesten tarjoama tuki heikkenee.

Digitaalisen työpaikan menestystekijöitä ovat mm. digitaalisen työntekijäkokemuksen kehittäminen, digitaalisen kulttuurin tulisi myös yhdistää ja osallistaa työntekijöitä.

Eräässä esityksessä oli tehty skenaariota eri toimialoilta vuonna 2027.

Esimerkiksi kaupan alalla pidettiin todennäköisenä, että kauppa käydään pääosin erilaisten alustojen kautta ja paikallisesti on toteutettu logistiikkajärjestelmä, joka kuljettaa tavaraa. Jäljellä olevat kaupat ovat lähinnä “showroomeja”.

Tämän kehityksen seuraukana kaupan alan työ muuttuu. Kone-ihminen työparityöskentely lisääntyy, epätyypilliseen aikaan työskentely sekä työn pirstaloituminen lisääntyvät myös. Työn kollektiivinen luonne vähenee, koska henkilöstömäärä vähenee ja henkilöstöä rotatoidaan voimakkaasti.

Myöhemmin kaupan alan riskit painottuvat erityisesti logistiikkaan. Itsenäiset tavaraa toimittavat työntekijät joutuvat tällöin ratkaisemaan itse työvälineisiin, työtahtiin ja työaikaan liittyviä ongelmia. Työntekijät myös kilpailevat aikaisempaa enemmän keskenään.

Algoritmien ohjaama työ ei välttämättä ota huomioon olosuhteita kentällä. Toimituksista vastaavat työntekijät saattavat myös joutua kohtaamaan asiakkaiden tyytymättömyyttä.

Cameron Stevens esitti tarinan muodossa näkymän tulevaisuuden työelämään. Tarina meni jotakuinkin näin:

Anturit tunnistivat ongelman tuotantolaitoksessa. Tekoäly analysoi erilaisten korjaus-vaihtoehtojen kustannusvaikutuksia. Tämän jälkeen etsittiin vialle freelance-korjaaja tarkoitukseen sopivalta alustalta. Valinnan perusteeksi oli mahdollista tarkastella korjaajan osaamisia ja hänen aikaisemmilta työkeikoilta saamaansa palautetta . Tämän jälkeen maksu suoritettiin blockchain-tekniikkaa hyödyntäen, korjaaja meni paikalle, tarvittavat vara-osat toimitettiin dronella.

Esimerkki kuvaa melko hyvin sitä, miten tekniikka tulee mukaan ja auttaa erilaisissa työtehtävissä. Kaikki esimerkiki olevat yksittäiset tekniikat ovat olemassa.

kuva5Alustalta on löytynyt tehtävän suorittamiseen sopiva asiantuntija. 

Mitä tulee palautumiseen digitaalisen ajan työssä, todettiin, että työssä pitää myös olla “off”-aikoja, jotka käytännössä voisivat olla mahdollisuuksia olla poissa verkostaa. Myös “digilomaa” ehdotettiin.

Lopuksi

Itse pidin kongressissa esitelmän, jossa tarkasteltiin julkisen ja yksityisen sektorin työntekijöiden työhyvinvointia eri maissa. Esityksen johtopäätös oli, että työskentelysektori ei kansainvälisessä perspektiivissä ole merkittävä jakolinja työhyvinvoinnin suhteen. Joissakin maissa eroja voi olla, mutta erot eivät ole systemaattisia.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen konferenssi osoitti, että uuden ajan (robotiikan, digitalisaation) työturvallisuudelle aiheuttamien haasteiden edessä ollaan hieman neuvottomia. Muutoksen nopeudesta eikä vaikutuksista ei kenelläkään ole varmuutta. Tulevaisuuteen tähystetään esimerkiksi eri alojen asiantuntijoiden arvioiden perusteella.

Tulevaisuus on monelta osin tuntematon. Kuitenkin tuntuu siltä, että tietoisuus siitä, minkälaisia työturvallisuuden, työkyvyn ja työhyvinvoinnin kysymyksiä tulevaisuuden työelämään liittyy, lisääntyy koko ajan alan asiantuntijoiden keskuudessa.

Varmaan on se, että  nämä asiat ovat tiiviisti agendalla lähivuosina. Sitä enteilee myös seuraavan tämän kongressin teema vuonna 2020, joka on  “Prevention in the connected age”.

Valvomo (Leeni Peltonen)

valvomoUnihäiriöt lisääntyvät. THL:n mukaan runsas 40 prosenttia työikäisistä raportoi kokevansa unettomuutta toisinaan, muutaman kerran viikossa tai muutaman kerran kuukaudessa. 1970-luvulla vastaava luku oli 20-30 prosenttia.

Täsmällinen lukujen vertailu on vaikeaa, koska ihmisten tapa vastata kyselyihin tai tietoisuus ongelmista saattaa olla muuttunut. Muutkin tiedot kuitenkin viittaavat uniongelmien lisääntymiseen. Ilmiö on kansainvälinen.

Huonolla unella on monia seurauksia. Se muun muassa alentaa koettua hyvinvointia, lisää sairastavuutta, alentaa työtehoa sekä lisää onnettomuuksien ja tapaturmien riskiä.

Uniongelmat ovat piilossa. Ne eivät ole samalla tavalla havaittavissa kuin fyysinen vika tai vamma. Unettomuus on myös henkilökohtainen asia, johon saattaa olla vaikea tarttua työpaikalla.

Toimittaja, entinen Kotilieden päätoimittaja Leeni Peltonen on kirjoittanut teemasta kirjan. Se on on kirjallisuuteen ja asiantuntijoiden haastatteluihin perustuva tietokirja, mutta sisältää omakohtaisen tarinan. Tarinassa keskeisiä ovat kirjoittajan eri roolit työelämässä ja sen ulkopuolella.  Saatetekstissa Peltonen toteaa, että kirjasta tuli lopulta henkilökohtaisempi kuin alunperin oli tarkoitus.

Tarinan vaiheet ovat “havahtuminen”, “tietoa” ja “ratkaisuja”. Ongelman edessä pysähtymisen jälkeen Peltonen hankkii tietoa ja päätyy lopulta ratkaisuihin. Asiat eivät tietenkään käytännössä etene näin suoraviivaisesti.

Kirjan yksi perusteemoista on etsiä unettomuuden hoitoon muita keinoja kuin lääkehoito. Lääkehoito saattaa väliaikaisesti olla ratkaisu joissakin tilanteissa. Pitkittyneessä käytössä lääkkeisiin liittyy kuitenkin monia ongelmia. Lääkkeet eivät myöskään korjaa unettomuuden taustalla olevia syitä.

Kirjassa puhutaan jonkin verran lääkkeistä. Keskeisemmässä roolissa on kuitenkin pohtia ilmiöön liittyviä elintapoihin liittyviä syitä. Tältä alueelta löytyvät myös ne valinnat, joilla itse kukin voi omaan uneensa vaikuttaa.

Kirjassa käydään läpi unettomuuden syitä ja riskiryhmiin kuuluvia. Huolehtivat ja herkät kärsivät unettomuudesta enemmän. Naisilla ongelmat ovat tavallisempia kuin miehillä. Unettomuus näyttäisi myös periytyvän sekä biologisesta että sosiaalisesti. Jälkimmäinen oli minulle uusi ajatus.

Elämäntyylimme vaikuttaa voimakkaasti uniasioihin. Stressi, kiire, ja ympärivuorokautinen digitaalinen viestintä ja varuilla olo haittaavat unta. Oma keskeinen merkityksensä on ravinnolla, liikunnalla ja omilla nukkumista tukevilla päivärytmiin liittyvillä valinnoillamme.

Samaan aikaan kun ajassamme on yhä enemmän hyvää nukkumista uhkaavia riskejä, on myös myönteisiä asioita. Tietoa on saatavilla paljon. Pienelläkin rahalla voi hankkia teknisiä apuvälineitä, joilla voi mitata unen määrää ja laatua. Myös ammattiapua on saatavilla.

Kirja on kokeen toimittajan rautaisella ammattitaidolla kirjoitettu. Tarina etenee sujuvasti ja hankalatkin lääketieteelliset asiat, kuten asiaan liittyvä aivojen toiminta, väännetään sopivalla tavalla rautalangasta.

Tieteen ohella kirjassa esiintyy viittauksia kaunokirjallisuuteen, jossa teemaa on sivuttu. Kirja on jaksotettu lyhyisiin kappaleisiin ja perusasiat kootaan tietoiskuihin. Kirjan lopussa on vinkkejä lisätiedosta.

Kirjasta saa tietoa uniongelmien taustalla olevista syistä sekä siitä, mitä itse kukin voi tehdä oman unensa määrän ja laadun parantamiseksi.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita uniasiat pohdituttavat. Kirjalla on tärkeä rooli myös siinä, että se tuo uniasioita esiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Peltonen ylläpitää Nuku paremmin verkkosivua ja hän on perustanut Facebookiin samannimisen vertaisryhmän.

Leeni Peltonen 2o16. Valvomo – Kuinka uneton oppi nukkumaan. Otava, Helsinki. 

Saako illalla lähettää työsähköpostia?

lljpxsf3gbe-nick-turner

Koirakin ihmettelee kun pomo on lähettänyt sähköpostia illalla.

Tällä viikolla Suomessakin uutisoitiin Ranskassa voimaan astuneesta laista, joka rajoittaa työsähköpostien lukemista työajan ulkopuolella.

Teema on kiinnostava, koska siinä tiivistyy monia ajankohtaisia työelämän ja työhyvinvoinnin ilmiöitä ja haasteita. Kyse on ainakin työn tekemisen irtautumisesta ajasta ja paikasta, perheen ja työn yhteensovittamisesta ja palautumisesta.

Epäsovinnaisiin aikoihin lähetettyihin sähköposteihin saattoi ehkä jossain vaiheessa liittyä tietynlaista heroismia. Katsokaa, täällä minä teen töitä viikonloppuna tai illalla!

Legendat kertovat kuinka johtaja lähetteli sähköpostia viikonloppuisin tai kello 03.00 yöllä.

Tällainen ajattelutapa on kuitenkin jäämässä marginaaliin, koska tietoisuus palautumisen tärkeydestä yleistyy.

On tietysti olemassa töitä ja ammatteja, joissa työtehtäviin kuuluu olla tavoitettavissa ja päivystämässä. Erityisesti asiantuntijatyössä työn ja vapaa-ajan välinen raja rikkoutuu kuitenkin helposti ei-toivotulla tavalla. Sama pätee monissa johtotehtävissä, joissa odotetaan tavoitettavuutta ympärivuorokautisesti.

Sähköpostikuormaa voidaan säädellä työyhteisötason pelisäännöillä ja omilla valinnoilla.

Miten työsähköpostin kanssa kannattaa toimia?

Hyviä prinsiippejä työsähköpostin kanssa toimimiseen ovat mielestäni seuraavat:

  1. Viestittely työasioissa tapahtuu pääsääntöisesti työaikana.
  2. Iltaa on tärkeämpi suojata kuin aamua.
  3. Erityisesti viikonloput ja lomat pitää rauhoittaa.
  4. On hyvä sopia työyhteisön pelisäännöistä sähköpostin suhteen.
  5. Erityisesti kuormittavat asiat otetaan esille työaikaan (mieti onko sähköposti ylipäätään oikea väline näissä tapauksissa).
  6. Jos joudut viestimään epäsovinnaiseen aikaan, panosta viestin “laatuun” eli mieti viestin muotoa.
  7. Sovi itsesi kanssa, missä määrin avaat työmeilejä epäsovinnaisiin aikoihin.

Muutama kommentti edellä olevaan listaan. Illan ja viikonlopun suojeleminen liittyy erityisesti palautumisen varmistamiseen. Illalla tai viikonloppuna saatu “nakitus” tai muuten stressaava työviesti heittää ajatukset työraiteelle ja vaikkapa unen saaminen illalla kärsii. Kaikkein “pyhimpiä” ovat lomat ja viikonloput.

Aamun “vapaa-aikaa” ei mielestäni ole tarpeen erityisesti varjella. Työasioihin kuitenkin aletaan orientoitua heräämisen ja aamutoimien jälkeen.

Sähköposti voi tuoda tietoa, se voi sisältää kysymyksen tai se voi sisältää tehtävän. Myös tätä kautta voi ajatella työajan ulkopuolella lähetettyä sähköpostia. Tarvitseeko viestin saaja tietoa juuri nyt illalla vai vasta huomenna? Riittääkö se, jos saan vastauksen kysymykseeni huomenna? Käynnistyykö tehtävän suorittaminen illalla vai vasta työpäivän aikana?

Kyse on pitkälti myös itsensäjohtamisesta, josta puhutaan esimerksi tässä kirjoituksessa. Ilman pelisääntöjä ja sitä, että muut noudattavat hyvää tapaa sähköpostittelussa, itsensäjohtaminen on kuitenkin vaikeaa.

On hyvä myös joustaa

Samalla kun on hyvä pohtia rajoja ja sopivaa käytöstä, on hyvä antaa jokaiselle mahdollisuus toimia oman aikataulunsa mukaan. Joskus työsähköpostien läpikäyminen illalla saattaa ainakin toisinaan olla ainoa mahdollinen ajankohta. Postit muille voi kuitenkin ajastaa tai tallentaa luonnoksiksi ja lähettää myöhemmin parempaan aikaan.

Toisaalta on hyvä muistaa, että yrityksillä ja organisaatioilla on erityistilanteita, jolloin pitää toimia ohi “rauhanajan” sääntöjen. Kun organisaation päivittäiseen johtamiseen liittyvä kulttuuri on edellä tapaillun kaltainen ja kunnossa, on erityistilanteissa helppoa toimia tilanteen edellyttämällä tavalla.

Miten jakamistalous vaikuttaa työelämään?

b0n4-pef60q-crew

Jakamistalous muodostaa keskeisen osan ajankohtaista työtä ja työelämän muutosta koskevaa keskustelua. Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa sarjaa, jossa pohdin jakamistalouden vaikutuksia työhön, työoloihin ja turvallisuuteen. Samasta teemasta olen jo julkaissut yhden turvallisuutta yleisellä tasolla käsittelevän kirjoituksen.

Mitä on jakamistalous?

Jakamistalouden käsitteen alle kuuluu monta näkökulmaa. Arun Sundararajanin kirjassaan Sharing Economy (MIT Press 2016) esittämän listauksen mukaan keskeisiä jakamistalouden piirteitä ovat:

  • Se luo uudenlaisen markkinapaikan tavaroiden ja palvelujen vaihdannalle
  • Keskeisessä roolissa ovat verkostot, eivätkä keskitetyt instituutiot
  • Jakolinja henkilökohtaisen ja ammatillisen välillä on epäselvä
  • Jakolinja vakituisen työntekijän ja tilapäisen työntekijän välillä on epäselvä
  • Jakolinja työn ja vapaa-ajan välillä on epäselvä

Keskeistä on myös laadun tarkkaileminen suoraa käyttäjäpalautetta mittaamalla. Tällä luodaan luottamusta tuntemattomien toimijoiden välillä.

Jakamistalous liittyy digitaalisuuteen erityisesti alustojen (platforms) kautta. Käyttöliittymä alustoihin voi olla matkapuhelimessa toimiva aplikaatio. Alustat luovat tehokkaan ja globaalisti toimivan markkinapaikan tavaroiden ja palvelujen vaihdannalle. Yksi osa jakamistaloutta koskevaa keskustelua onkin alustatalous (platform economy). Esimerkkejä jakamistalouden palveluista ovat Uber, Airbnb, TaskRabit ja Upwork.

Upwork on yksi asiantuntijatyötä välittävä alusta. Nopea vilkaisu osoittaa, että muutamilla napinpainalluksilla on mahdollista hankkia asiantuntija tekemään esimerkiksi seuraavia töitä:

  • kielenkääntäminen
  • ohjelmointi
  • verkkosivujen suunnittelu ja toteutus
  • lakipalvelut
  • johtamisen konsultointi
  • sisustussuunnittelu

Kaikkien kandidaattien kohdalla esitetään työn hinta ja menestys aikaisempien töiden suorittamisessa. Kaikki edellä mainitut työt on mahdollista suorittaa verkon välityksellä. Konsultin tai koodarin työpanoksen voi siis ostaa Upworkista mistä päin tahansa maailmaa.

Alustalla työpanostaan tarjoavan työntekijän näkökulmasta hän osallistuu globaaliin kilpailuun tarjolla olevista töistä. Tulot ovat suoraan riippuvaisia siitä, minkälaisia työtehtäviä hän kilpailussa saa.

Jakamistalous muuttaa työelämää

Jakamistaloutta ja työelämää koskeva keskustelu on polarisoitunutta, jossa usein liikutaan jommassa kummassa ääripäässä. Näinpä keskustelussa on esitetty esimerkiksi ajatuksia, että “jakamistalous luo globaalit orjamarkkinat” tai “se mahdollistaa jokaiselle olla oman elämänsä toimitusjohtaja.”

Alla on eritelty molempia ääripäitä:

Negatiivinen:

  • Jakamistalous tarjoaa pienipalkkaista silpputyötä johon ei liity sosiaaliturvaa.
  • Jakamistalous johtaa kasvavaan eriarvoisuuteen, rikkaat omistavat alustat ja köyhät taistelevat silpputöistä.
  • Työntekijä kohtaa epävarmuuden ja raa’an kilpailun tarjolla olevista työtehtävistä.

Positiivinen:

  • Jakamistalous merkitsee vapautta ja itsemäärämisoikeuden lisääntymistä.
  • Jakamistalous luo mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin ja luovuuteen.
  • Lyhyet työpäivät, lisääntyvä laadukas vapaa-aika.

Toteutuva kehitys ei todennäköisesti löydy kummastakaan ääripäästä. Ainakin lähitulevaisuudessa “tavallisia töitä” tulee edelleen olemaan. Myöskään aivan kaikenlaisia töitä ei ole mahdollista siirtää alustoille. Jakamistalouden merkitys tullee olemaan erilainen eri aloilla.

Kokonaisuuden kannalta keskeinen kysymys on, kuinka suuri osa työstä siirtyy alustatalouteen.

Jakamistalouden erilaiset työntekijätyypit

Eri ihmiset voivat hyödyntää jakamistaloutta erilaisilla tavoilla. Seuraavassa on esitetty yksi ryhmittely:

  1. Joustavoittajat, jotka etsivät ratkaisua työn ja perheen yhteensovittamisen haasteisiin. He voivat myös olla eläkeläisiä, opiskelijoita tai osatyökykyisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tavanomaiseen työsuhteeseen.
  2. Työttömät, jotka eivät pärjää tavanomaisessa työvoimakilpailussa ja voivat ansaita rahaa jakamistalouden avulla.
  3. Jakamistalouden ammattilaiset ovat henkilöitä, jotka pystyvät hyödyntämään yhtä tai useampaa alustaa ja pystyvät hankkimaan toimeentulonsa näin.
  4. “Normaalitöissä olevat” ihmiset käyttävät alustoja ansaitakseen kenties hieman enemmän toimeentuloa. He voivat täydentää ansioitaan tai hankkia rahoitusta esimerkiksi matkoja tai muita harrastuksia varten.

Lista osoittaa, että jakamistalouden vaikutukset työmarkkinoille eivät ole yksioikoisia. Keskeistä on se, kuinka suurelta osin työhön osallistuminen on jakamisalouden tarjoamien mahdollisuuksien varassa. Pelkästään jakamistalouden varassa oleva työ merkitsee kyllä silpputyön ja epävarmuuden lisääntymistä.

Sen sijaan tilanteessa, jossa perinteisillä työsuhteilla on rooli, jakamistalous tarjoaa joustavia mahdollisuuksia lisäansioon ja joustavoittamiseen.

Työn saatavuuden ja riittävyyden ohella jakamistaloudella on monia tärkeitä vaikutuksia työoloihin ja turvallisuuteen. Näitä teemoja käsitellään kirjoitussarjan seuraavissa postauksissa.

Kirjoitus perustuu Palkansaajat jakamistaloudessa-tilaisuudessa 16.11.2016 pitämääni esitelmään. Esitelmän kalvot ovat täällä.

Oman elämänsä toimitusjohtajat

tyo-treeni-elamaItsensä johtamisen taidot ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Ja kukapa näitä vinkkejä osaisi antaa paremmin, kuin tehokkaaseen itsensäjohtamiseen asemansa vuoksi pakotettu johtaja.

Ville Kormilainen on haastatellut kirjaansa varten 11 johtajaa. Haastattelujen fokus on johtajien päivärytmissä ja sen hallinnassa. Haastateltuja johtajia ovat mm. Carl Haglund, Hille Korhonen ja Pippa Laukka.

Jokaisen johtajan case on esitetty noin 10-12 sivun mittaisessa kappaleessa. Alussa on esitetty johtajan tyypillinen päiväohjelma heräämisestä nukkumaanmenoon.

Lisäksi kappaleiden alkuun on listattu “eväät”, jossa luetellaan haastateltavalle tärkeitä asioita, kuten harrastuksia ja työvälineitä. Kaikissa kappaleissa on muiden otsikoiden ohella vakiona väliotsikot “treeniä” ja “työtä”.

Johtajan elämä

Kunkin johtajan tarina on yksityiskohdiltaan erilainen. Keskeisin asia, jonka kaikki haastatellut jakavat, on erittäin voimakas halu ja taito organisoida päivittäisiä rutiineja ja käyttää vuorokauden tunnit tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Tehokkaan ajankäytön varmistamisessa apuna ovat apuvälineet, palautumisesta huolehtiminen ja erilaiset tuloksellisuutta ja hyvinvointia tukevat valinnat.

Apuvälineitä ovat erityisesti tehtävälistat, joiden ylläpitämisessä apua antavat erilaiset sovellukset. Listoja tehdään asioista, joita pitää tehdä ja myös niistä asioista, joita ei pidä tehdä.

Tehtävälistojen ohella kalenteri organisoi päivää. Kalenterista löytyy aikaa työlle, harrastuksille, lapsille ja mahdolliselle puolisolle.

Läsnäolo liittyy tehokkaaseen ajankäyttöön ja fokusointiin. Johtaja ei multitaskaa, vaan keskittyy siihen asiaan, johon aika on milloinkin varattu.

Palautumisessa keskeistä on erityisesti riittävän unen varmistaminen. Haastatellut johtajat nukkuvat keskimäärin 6-8 tuntia yössä. Tärkeässä roolissa ovat myös rutiinit, jotka edesauttavat nukahtamista.

Tärkeitä päivärytmin valintoja ovat esimerkiksi, että johtaja ei koskaan vastaa puhelimeen ja käy sähköposteja läpi vain tiettynä aikana päivästä. Näin fokus ei katkea ulkopuolisesta tekijästä johtuen.

En koskaan vastaa puhelimeen, vaan annan puhelujen mennä vastaajaan.

Johtaja ei katso televisiota, vaan lukee kirjoja ja kuuntelee esimerkiksi podcasteja. Ja jos johtaja sattuu katsomaan televisiota, hän samalla polkee esimerkiksi kuntopyörää.

Haastateltaviksi on valittu erityisen urheilullinen joukko johtajia. Joukossa on esimerkiksi monta triathlonia harrastavaa. Treeni on haastateltaville erittäin tärkeässä roolissa, osa suhtautuu siihen todella intohimoisesti ja tavoitteellisesti.

Haastateltavien johtajien elämä on organisoitua ja kurinalaista. Kontrollin määrästä tulee mieleen huippu-urheilijan arki. Kontrolli liittyy paitsi ajankäyttöön, myös esimerkiksi alkoholiin ja ravitsemukseen.

Työ on palkinto

Haastateltavat kertovat päiviensä kulusta yksityiskohtaisesti, mutta mielenkiintoisesti. Tarinat ovat paikoin hyvinkin henkilökohtaisia.

Kirjan alussa on lyhyt kirjoittajan tekemä yhteenvetävä johdanto. Siinä nostetaan esiin edellä mainittujen teemojen lisäksi johtajien suhde itse työhön sekä johtajien tyypillisiä luonteenpiirteitä.

Johtaja ei väsy työssä.

Kormilainen kysyy, miten johtajat pystyvät tekemään töitä intensiivisesti vähintään 10, usein yli 12 tuntia. Vastaus on, että he tekevät työtä, joka ei väsytä.

Työ on siten johtajille palkinto, eikä erityinen rasite. Liikutaan siis lähellä työn imua. Eräs haastateltava sanookin suurinpiirtein niin, että “kaikki ei ole kunnossa, jos töistä kotiin mennessä on todella väsynyt.”

Johtaja ei häsellä

Kormilainen kirjoittaa Joel Steiniin viitaten, että yksi yleinen johtajiin liittyvä harhakuva on, että he ovat “alfa-urostyyppisiä huutelijoita tai inspiroivien puheiden pitäjiä.”

Haastateltavien ja muiden esimerkkien perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että menestyvät johtajat ovat usein pikemminkin hiljaisia kuuntelijoita, jotka antavat muiden tehdä suurimman osan ratkaisuista. Myös kirjaa lukiessa johtajista tule tällainen vaikutelma.

Lopuksi

Suosittelen kirjaa työelämän kysymyksistä ja itsensä johtamisesta kiinnostuneille. Vaikka kirja kertoo johtajista, sen avulla voi kuka tahansa saada ideoita siihen, miten olla ainakin hieman enemmän oman elämänsä toimitusjohtaja. Ohut kirja on helppo sujauttaa vaikkapa pukinkonttiin.

Helsingin Sanomien juttu kirjasta löytyy täältä.

Ville Kormilainen: Työ, treeni ja elämä. Superpomojen 24 tuntia. Kauppakamari. Viro.

Auta ensin itseäsi ja vasta sitten muita?

omavastuu

Töitä on mahdollista tehdä kahvillakin. 

Joskus monta vuotta sitten kuulin erään asiantuntijan puhuvan hieman väheksyvästi itsensä johtamisesta erääseen valmennuskokonaisuuteen liittyen:

Siellä puhutaan vain sellaisesta, että käytä kalenteria. Kaikki nyt osaa kalenteria käyttää.

Itsensä johtamisen merkitys korostuu juuri nyt työelämässä erityisen paljon, muun muassa tulostavoitteiden kiristymisen, ajan ja paikan merkityksen murenemisen sekä uusien organisaatiomallien myötä. Myös itse työ voi aiheuttaa niin voimakasta imua, että tarvitaan aikaisempaa parempia itsensä johtamisen valmiuksia.

Äärimmilleen vietynä muutoksen tuulet puhaltavat niin kovaa, että on aiheellista kysyä, olemmeko työelämässä siirtymässä yhä enemmän otsikon mukaiseen maailmaan. (Otsikkoni on kuitenkin kärjistys, jota pehmennän kirjoituksen lopussa.)

Edellä mainittujen syiden ja muutosten keskellä on kaksi asiaa, miksi itsensä johtaminen on tärkeää: ensinnäkin tuloksellisuuden vuoksi ja toiseksi työhyvinvoinnin, jaksamisen ja työkyvyn vuoksi.

Teemme aikaisempaa enemmän työtä mielen kanssa. Uupumisen, työhyvinvoinnin ja työkyvyn riskit liittyvät aikaisempaa enemmän mieleen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä asettaa myös haasteita itsensä johtamisen työkaluille. Pelkkä lenkillä käyminen ei enää riitä, vaikka liikunnalla on myös mieleen liittyviä positiivisia vaikutuksia.

Miksi itsensä johtaminen korostuu?

Tulostavoitteiden kiristyminen on yksi itsensä johtamista korostava tekijä, mutta siinä ei sinällään ole mitään uutta. Tulostavoitteiden ohella voi hyvin mainita myös muutokset ja niihin liittyvän epävarmuuden ja tästä juontuvat haasteet itsensä johtamiselle.

Digitaalisaation myötä ajan ja paikan merkitys työn tekemisessä hämärtyy. Töitä voi tehdä ja työhön liittyvää vuorovaikutusta toteuttaa missä vain ja milloin vain. Se on monella tavalla hyvä asia, mutta kehityksessä piilee samalla riskejä, kuten työpäivien venyminen ja jatkuvan valmiustilan ylläpitäminen. Työntekijä tarvitsee mahdollisuuden irrottautumiseen. Näitä teemoja pohdittiin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 29.10.2016.

Digitaalinen työmaailma on myös katkonainen. Yksi itsensä johtamiseen liittyvä ohje on pitkään ollut se, että meidän pitää varata erityinen aika sähköpostin lukemiseen ja vastaamiseen. Ohje on kuitenkin jo muuttunut vanhanaikaiseksi kun erilaiset chat-tyyppiset vuorovaikutusvälineet, jotka ovat sähköpostiakin enemmän välittömään reagointiin perustuvia, ovat vyöryneet työskentelyämme katkomaan.

Toinen tekijä on organisaatioiden muuttuminen niin, että tiimeillä tai yksilöillä on enemmän itseohjautuvuutta. Esimerkkejä tällaisista yrityksistä ovat mm. Vincit, Futurice ja Buurtzorg. Yritykset ovat monella mittarilla menestyjiä, mutta organisoitumismalliin liittynee myös haasteita.

Kun esimiehiä ei ole, johtamisvastuuta siirtyy paitsi tiimeille myös työntekijöille itselleen. Näistä teemoista on kirjoittanut hyvin Taneli Tikka Evan kirjassa Robotit tulevat (ks. esittelyni kirjasta tästä).

Itseohjautuvien organisaatioiden kohdalla yksi mielenkiintoinen teema onkin juuri vakavampien työhyvinvoinnin ja työkyvyn ongelmien johtaminen ja niihin tarttuminen. Esimiehillä on näissä tilanteissa “perinteisesti ajetellen” iso rooli. Yksi erinomainen kirjoitus, jonka pohjalta tätä teemaa voi pohtia, on tässä.

Miksi itsensä johtaminen on tärkeää?

Tärkeyttä korostaa ensinnäkin tuloksellisuus. Ilman itsensä johtamisen taitoja työmme tulos kärsii. Aikataulut venyvät ja työn laatu huononee. Maineemme asiantuntijana tai työyhteisön jäsenenä kärsii. Suoraan sanoen olemme huonoja työntekijöitä, jos emme osaa johtaa omaa työpanostamme. Johtajia koskien kulunut sanonta Jos et osaa johtaa itseäsi, et osaa johtaa myöskään muita voidaan kääntää kaikkia koskevaksi.

Jos et osaa johtaa itseäsi, et pysty tekemään töitäsi.

Toinen keskeinen seikka liittyy siihen ulottuvuuteen, josta ei välttämättä kannata puhua millään yhdellä käsitteellä vaan jatkumona, jonka alussa on työhyvinvointi, vire, aikaansaannoskyky ja työn sujuminen. Jatkumon toisessa päässä on työssä uupuminen, työkyvyttömyys ja työuran loppuminen. Jatkumon kuvaaminen näin saattaa kuulostaa dramaattiselta, mutta se on täyttä totta.

Itsensä johtaminen on merkittävässä roolissa siinä, miten yksittäinen työntekijä pitää itsensä mahdollisimman pitkään alueella, jossa työ sujuu, tuloksia syntyy ja kokemus työhyvinvoinnista on hyvä. Toki keskeinen osa vastuuta on myös työnantajalla ja työterveyshuollolla ja myös työsuojelulainsäädäntö on tärkeässä roolissa. Mutta yksilön vastuu on suuri.

Itsensä johtamisen perusprinsiipit

Itsensä johtamisen perusprinsiipit tiivistettynä ja erityisesti tietotyön näkökulmasta ajateltuna ovat varsin yksinkertaiset:

  1. Organisoi työsi
  2. Varmista palautuminen työajan ulkopuolella
  3. Opettele sanomaan ei
  4. Älä auta vain itseäsi
Organisoi työsi

Varmista, että työpäivä sisältää lounastauon ja aikaa, jolloin voit tehdä valmistautumista ja kirjoitustyötä. Organisoi kaikki työ, milloin teet mitäkin. Seitsemän palaverin työpäivät ovat tappavia. Priorisoi kokouksia, osallistu vain niihin, joissa läsnäolosi on tarpeen. Jos olet esimiesasemassa, delegoi. Tee etätyötä jos ja kun mahdollista.

Mieti milloin teet mitäkin työtä. Milloin on esimerkiksi paras aika tehdä kirjoitustöitä ja milloin rutiineja? Suunnittele työviikkosi eteenpäin ja käytä kalenterissa esimerkiksi erilaisia värejä ajankäyttöä ilmaisemaan.

Palautuminen

Itse kunkin on tarpeen muodostaa oma käsityksensä oman palautumisen turvaamisesta. Keinot voivat liittyä liikuntaan, kulttuuriin, metsästykseen, kalastukseen, puutarhan- tai metsänhoitoon, remontointiin tai mihin tahansa harrastuksiin jotka tuovat vastapainon työlle.

Riittävä ja laadukas uni on keskeinen osa palautumista. Uniongelmat ovat yleisesti lisääntyneet. Syiden voidaan arvailla liittyvän stressiin ja juuri edellämainittuun työn ja vapaa-ajan välisen rajan haurastumiseen, jatkuvaan valmiudessa olemiseen ja informaatiotulvaan. Huono nukkuminen alentaa erittäin merkittävästi sekä tuloksellisuuttamme että hyvinvointiamme työpäivän aikana.

Opettele sanomaan ei

Otsikossa mainittu asia on jälleen kerran helppo, mutta käytännössä vaikea. Käytännössä “ein” sanominen on kuitenkin vaikeaa ja sanoja on kehittymättömässä työyhteisössä vaarassa leimautua työn välttelijäksi tai yhteistyökyvyttömäksi.

Nykyään kaikilta vaaditaan 110 prosenttista työpanosta.

Yllä esitetty sanonta on tuttu, mutta todella huono. Itse kunkin tulisi työskennellä työelämässä alueella, jossa suoritus on hyvä ja riittävä, mutta josta hetkellisesti on mahdollisuus parantaa muutosten tai ennakoimattomien töiden vuoksi. Jos suorituskyky on 100 %, siitä ei ole mahdollista parantaa.

Älä auta vain itseäsi

Vaikka tämän kirjoituksen pääpontti on ollut itsensä johtamisessa ja omissa valinnoissa, on kuitenkin tarpeen korostaa myös yhteisöllistä elementtiä. Itse kunkin tulisi omalla toiminnallaan tukea sitä, että työyhteisön jäsenien on helppo johtaa omaa omaa ajankäyttöään, työskentelyään ja jaksamistaan. Keskeisiä teemoja ovat ainakin sovitussa pysyminen, joustavuus ja vuorovaikutus.

Vuorovaikutuksen osalta on tarpeen sopia yksinkertaisista asioista, kuten siitä, onko hyväksyttävää olla yhteydessä työtovereihin “työajan” ulkopuolella.

Työtoverin jaksamisesta huolehtiminen on hyve myös aikaisempaa itseohjautuvammassa työelämässä.

Hyvät käytännönläheiset vinkit itsensä johtamiseen kokonaisuudessaan löytyvät esimerkiksi tästä jutusta.

Lopuksi

Nykyinen keskustelu itsensä johtamisesta revolveeraa paljolti tietotyön ympärillä. Tietotyössä monet riskit ovatkin ilmeisiä. Monet elementit itsensä johtamisessa ovat kuitenkin relevantteja monella muullakin alalla. Osa teemoista, kuten palautuminen, on tärkeää kaikille.

Itsensä johtamiseen kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota aikaisempaa enemmän. On esimerkiksi ilmeistä, että tutkimuksen saralla olemme pitkään olleet enemmän kiinnostuneita johtamisen muista näkökulmista kuin itsensä johtamisesta.

Työhyvinvointi ja sen vaikea hintalappu

työhyvinvointi

Tällä viikolla on käyty vilkasta keskustelua työhyvinvoinnista. Näkökulmana on ollut työpahoinvoinnin kustannukset.

Omasta “kuplastani” noteerasin Helsingin Sanomissa käydystä keskustelusta  seuraavanlaisen draaman kaaren. Toki keskustelua käytiin lisäksi esimerkiksi Twitterissä.

Ensin Marja-Liisa Manka totesi 12.9. Helsingin Sanomien haastattelussa työpahoinvoinnin maksavan vuosittain yhteiskunnalle 24 miljardia euroa. Taustalla oli STM:ssä tehty laskelma, jossa selvitettiin tekemättömän työn kustannuksia.

Hesarin artikkelissa 12.9. jatketaan keskustelua ja todetaan työhyvinvoinnin kustannusten “olevan mysteeri”. STM:n laskelman laatinut Mikko Rissanen sanoo, että työpahoinvointi maksaa, mutta itseasiassa kukaan ei tiedä kuinka paljon. Rissanen myös sanoo, että laskelmassa ei ollut kyse työpahoinvoinnin kustannuksista.

Niku Määttänen kirjoitti 12.9.2016, että “outojen” laskelmien pulmana on mm. se, että siinä oletetaan kaikkien sairauspoissaolojen johtuvan työpahoinvoinnista.

Guy Ahonen kirjoitti 14.9.2016, että itse asiassa 24 miljardissa on kyse hyötypotentiaalista, joka paremmalla työhyvinvoinnilla voitaisiin saavuttaa.

Katariina Murto kirjoitti vielä 15.9.2016, että keskustelu kustannuksista siirtää huomion itse asiasta, eli työhyvinvoinnista ja sen ongelmista. Ongelmilla joka tapauksessa on taloudellista merkitystä.

Lopulta Paavo Rautio kirjoitti pääkirjoitussivulla, että hintalappu on sivuseikka, tärkeintä on kehittää työpaikkojen olosuhteita.

Sivumennen sanoen Helsingin Sanomat olisi voinut jo ensimmäisessä jutussa hieman poleemisemmalla kirjoituksella ja useita asiantuntijoita käyttämällä käydä koko tämän keskustelun.

Miksi puhutaan työpahoinvoinnin kustannuksista?

Taloudellistamisella tavoitellaan useimmiten huomiota yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olemmehan nähneet myös kustannusarvioita esimerkiksi  liikkumattomuudesta, kansalaisten ylipainosta, tupakoinnista tai alkoholinkäytöstä. Ajan henki näyttää vaativan kaikesta hintalapun.

Mielenkiintoinen sivuhuomio on muuten se, että edellä mainituista niinikään miljardiluokan laskelmista en muista nähneeni kiivasta keskustelua.

Työhyvinvoinnin taloudellistamisella tavoitellaan huomiota myös yrityksissä ja organisaatioissa. Toivotaan, että HR:n ohella myös talousjohtajat, rahoitusjohtajat, toimitusjohtajat tai kunta-alalla poliittiset päättäjät kiinnostuisivat työhyvinvointiasioista nähdessään sen taloudellisen merkityksen organisaatiolle. Näin on käynytkin, kustannustietoisuus on lisääntynyt.

Taloudellistamisessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään “hintalapusta” ja kustannusten kauhistelusta, vaan siitä, että taloudellistamisen myötä työhyvinvoinnista on mahdollisuus puhua samalla tavalla kuin muistakin johdettavista asioista organisaatiossa.

Taloudellistetut työhyvinvointiasiat voidaan suhteuttaa muihin kustannuksiin, voidaan asettaa tavoitteita ja tehdä seurantaa. Työhyvinvointiasiat tulevat siis helpommin johdettaviksi.

Työhyvinvoinnin käsite on ongelma

Olen edellä puhunut työhyvinvoinnista, mutta nyt pohdin, pitäisikö siitä käsitteenä luopua.

Työhyvinvointi on käsitteenä nuori ja vakiintumaton. Konkreettisesti tämä näkyy siinä, että jos halutaan mitata työhyvinvointia, ei ole olemassa vakiintuneita mittareita sen mittaamiseen.

Eri organisaatiot tekevät kyselyjä henkilöstölleen. Niitä voidaan kutsua ilmapiirikyselyiksi, henkilöstötutkimuksiksi tai työhyvinvointitutkimuksiksi. Painotukset eroavat, mutta kaikissa niissä käsitellään suurinpiirtein samoja asioita, kuten ilmapiiriä, johtamista ja tiedonkulkua. Eli työhyvinvoinnin kannalta merkityksellisiä tekijöitä.

Työhyvinvoinnin käsite tuli käyttöön 1990-luvun lopulla. Tätä ennen puhuttiin työkyvystä ja sen tukemisesta. Työkyvyn käsite laajeni 1990-luvulla alunperin sen terveyteen fokusoivasta ytimestä. Siihen alettiin liittää johtamisen ja osaamisen ohella esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittamista ja arvoja. Näihin aikoihin alettiin puhua myös työhyvinvoinnista. Olen kirjoittanut tästä kehityksestä enemmän täällä.

Tällä hetkellä erilaisia jäsennyksiä siitä, mistä työhyvinvointi koostuu toki on, mutta tutkija- tai kehittäjäyhteisö ei ole päässyt yksimielisyyteen sen mittaamisesta.

Työpaikkojen tasolla taas konkreettiset teot työhyvinvoinnin edistämiseksi mielletään usein edelleen tempauksiksi (“meillä on tyhypäivä tai tykypäivä”) tai liikunnan edistämiseksi.

Työhyvinvointi on yksilön ja yhteisön subjektiivinen kokemus.

Työhyvinvointi on subjektiivinen kokemus hyvinvoinnista. On itse asiassa aika vaikeata nimetä yhtä asiaa työhömme liittyen, mikä ei vaikuttaisi kokemukseemme työhyvinvoinnistamme.

Sitä paitsi vaikutukset eivät lopu työpaikkaan, vaan myös työn ulkopuolisiin asioihin, työn ja perheen yhteensovittamiseen, erilaisiin elämäntilanteisiin tai työmatkaan ja palautumiseen.

Työhyvinvointia edistävä toiminta ei ole erillistä toimintaa, vaan se on ennenkaikkea sen varmistamista, että työpaikalla työ sujuu.

Työhyvinvointi on tulosta muun muassa siitä, että työpaikalla työ sujuu, vuorovaikutus toimii, johtaminen koetaan oikeudenmukaiseksi, työvälineet ovat kunnossa. Kyse on perusasioista, joista jokainen kehittyvä ja menestyvä yritys tai johtaja on kiinnostunut. Tämän voi havaita esimerkiksi Matti Alahuhdan kirjasta.

Keskustelu on palaamassa laaja-alaisesta, kaiken kattavasta työhyvinvointikäsitteestä enemmän kohti työkykyä. Esimerkiksi kokenut työelämän asiantuntja Jyri Juusti ei käsitteitä erittelevässä kirjoituksessaan mainitse lainkaan työhyvinvointia.

Työkyvyn käsite on konkreettisempi. Sen ydin on se, missä määrin työntekijä kykenee tekemään omaa työtään tai jotakin muuta työtä.

Kiteyttäen organisaatioiden tulisi toiminnassaan pyrkiä kahteen asiaan:

  1. Työpaikalla olosuhteet ovat sellaiset, että työntekijät voivat kokea (työ)hyvinvointia.
  2. Organisaatiossa osataan havaita työkykyongelmia ja hoitaa niitä oikealla tavalla.

Ykköskohdassa on kyse normaalista organisaation kehittämisestä. Johtamisesta, yhteistyöstä, vastuiden selkeydestä, tiedonkulusta, koulutuksesta ja niin edelleen. Mitä paremmassa kunnossa nämä seikat ovat, sen suurempi kokemuksellinen työhyvinvointi.

Kakkoskohta kyse niistä prosesseista, joilla estetään kehittymisestä niin, että ne realisoituvat esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeinä. Mitä paremmassa kunnossa nämä prosessit ovat, sen paremmin organisaatio kykenee hillitsemään työkyvyttömyyteen liittyviä kustannuksia.

Miksi kustannusten mittaaminen on niin vaikeaa?

Työhyvinvointi kokemuksena johtaa tekoihin eri tavoilla. Samoissa olosuhteissa eri ihmiset reagoivat eri tavoilla esimerkiksi johtamiseen tai ilmapiiriin liittyviin ongelmiin. Joku jää sairaslomalle ja toinen ei. Toisen työn tekeminen kärsii pahasti, toinen päästää ongelmat toisesta korvasta ulos. Työpahoinvointia on vaikea mitata rahassa, koska linkki poissaoloon tai työtehoon ei ole selvä. Osa vaikutuksista tulee vuosien päästä esimerkiksi sairastumisen myötä.

Sairauspoissaolot saattavat tuntua selkeältä ja helposti rahaksi  muunneltavalta mittarilta. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Merkityksellistä kustannusten kannalta on esimerkiksi se, palkataanko poissaolevan työntekijän tilalle sijainen vai ei? Tekeekö joku organisaatiossa poissaolevan työt vai tekeekö poissaoleva ne työhön palatessaan? Tarkat laskelmat vaatisivat tietoa näistäkin seikoista.

Mikä lopulta on tärkeää?

Työpahoinvointi joka tapauksessa maksaa, muun muassa seuraavalla tavalla:

  • poissaoloina
  • ennenaikaisena eläköitymisenä
  • alentuneena työtehona
  • erilaisten ongelmien selvittelynä
  • työterveyshuoltopalvelujen käyttönä

Tutkimuksista tiedämme erittäin paljon siitä, mitkä tekijät työpaikoilla aiheuttavat kuormitusta, ristiriitoja ja sairauspoissaoloja. Näihin teemoihin tarttumalla parannamme työhyvinvointia ja vähennämme samalla kustannuksia.

On toki myös tarvetta saada aikaisempaa osuvampia laskelmia siitä, mitä työelämän ongelmat maksavat. Olisi hienoa, jos taloustieteilijät esimerkiksi tämän viikon keskustelun perusteella innostuisivat pohtimaan ja tutkimaan aikaisempaa enemmän tämän tyyppisiä työelämäasioita.

Kuva: Unsplash.

Konferenssiraportti EPICOH25

banneri

EPICOH on kansainvälisen työterveysjärjestö ICOH:in epidemiologiaan erikoistunut tieteellinen alakomitea. Osallistuin EPICOH:in konferenssiin Barcelonassa tällä viikolla. Osallistujia konferenssissa oli yli 600 eri puolilta maailmaa.

Seuraavassa muutamia konferenssin herättämiä ajatuksia.

plenary

Konferenssin avaussession puhujat.

Työterveyskysymyksiin tarvitaan laaja perspektiivi

Konferenssin slogan oli Think Globally – Act Locally. Tilaisuuden taustalla olivat tutut megatrendit kuten globalisaatio, digitalisaatio ja kaupungistuminen, jotka kaikki ovat merkityksellisiä työelämän olosuhteiden ja työterveyden kannalta.

Esityksissä tuli vahvasti esiin, että työhön, sen kuormittavuuteen ja työterveyteen liittyviä kysymyksiä tulee tarkastella työpaikkoja laajemmassa ympäristössä. Laajemman perspektiivin tarve näkyy myös siinä, että työkykyä ja työterveyttä uhkaavat tekijät ovat yhä vähemmän pelkästään työstä aiheutuvia. Työn ja muun elämän välinen raja tunnetusti haurastuu.

Siksi on otettava huomioon laajempi konteksti ja toisaalta myös elämänkaarinäkökulma. Esimerkiksi ylipainon taustalla on moninaisia tekijöitä, jotka liittyvät paitsi työhön, myös vapaa-aikaan, asumisympäristöön ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Edellä mainittu saattaa kuullostaa itsestään selvältä pohjoismaisesta perspektiivistä, mutta kansainvälisissä ympyröissä on syytä muistaa se, että eri maat ovat eri vaiheissa työterveyttä ja työoloja koskevassa kehityksessään.

Suomalaiset olivat konferenssissa hyvin esillä. Työterveyslaitoksen Marianna Virtanen piti keynote-puheenvuoron otsikolla “Work stress, health and disability” ja Mikko Härmä oli keskustelemassa työaikakysymyksiä käsitelleessä paneelissa. Paikalla oli myös ICOH:n suomalainen presidentti Jukka Takala. Presenssi viittaa siihen, että työterveyden alueella suomalaiset huippututkijat kuuluvat kansainväliseen kärkijoukkoon.

Tietoa on, mutta miten sitä hyödynnetään päätöksenteossa?

Konferenssin aikana pidettiin kymmeniä esitelmiä, jotka kertoivat eri näkökulmista työolojen vaikutuksista terveyteen, sairastavuuteen ja työkyvyttömyyteen. Esitysten sisältöjä on turha yrittääkään kattavasti tiivistää, riittää kun toteaa, että sairastavuuteen, työterveyteen ja työkyvyttömyyteen liittyvistä riskitekijöistä työstä ja sen ulkopuolelta on olemassa laajasti tietoa.

Itselleni esimerkiksi monien psykososiaalisten kuormitustekijöiden merkitys on melko tuttua. Työaikaan liittyvät kysymykset olivat minulle hieman vieraampia ja esitykset mielenkiintoisia. Julkisella sektorilla hoitotyössä vuorotyö ja yöllä tehtävä työ on yleistä. Näihin liittyy tutkimusten mukaan monia sairastavuutta lisääviä riskitekijöitä. Siksi esimerkiksi työaikaergonomiaan ja palautumista edistäviin toimintamalleihin on syytä kiinnittää huomiota.

Maailmassa ei todellakaan ole pulaa tiedosta, jota voidaan hyödyntää kehitettäessä työelämää ja tuettaessa työntekijöiden työuria. Tutkijoilla on käytössä aikaisempaa laajempia ja yhä luotettavampia aineistoja. Massiiviset pitkittäistutkimukset yleistyvät ja tutkimustieto kumuloituu.

Se, missä määrin tutkimustieto on tiedon hyödyntäjien käytössä, on oma kysymyksensä, jota Suomessa ja kansainvälisestikin on viime aikoina pohdittu laajasti.

Konferenssissa sivuttiin myös tätä teemaa. Yksi näkökulma asiaan on se, että päätöksentekijät usein tarvitsevat tietoa heti. Uusia tutkimuksia ei ole aikaa käynnistää. Siksi on arvokasta, jos tutkijat ovat valmiita tiivistämään päätöksen alla olevasta teemasta tutkimusten perusteella tiedetyn evidenssin.

Monilla Suomenkin ajankohtaisessa poliittisessa keskustelussa olevilla on vaikutuksia työelämän olosuhteisiin, työterveyteen ja työkykyyn.

Ainakin julkisessa keskustelussa taloustieteilijät näyttävät olevan se ensisijainen tieteentekijöiden joukko, jonka puoleen poliitikot kääntyvät.

Minulla ei ole mitään taloustieteilijöitä vastaan ja arvostan heidän työtään ja tutkimustaan. Mutta jään kuitenkin miettimään, hyödyntävätkö Suomessa päätöksentekijät suomalaista kansainväliseen kärkeen kuuluvia työelämän ja työterveyden tutkijoita samassa määrin kuin hyödyntävät taloustieteilijöitä.

luento

Esitys käynnissä työryhmässä.

Teoriat muuttuvat hitaasti

Monissa esitelmissä tukeuduttiin perinteisiin teorioihin. Näitä olivat esimerkiksi Karasekin ja Theorellin jo 1970-luvun lopussa alkunsa saanut työn vaatimuksiin ja hallintaan liittyvä malli sekä Siegristin vuonna 1996 kehittämä työssä ponnisteluun ja palkitsemisen suhteeseen keskittyvä malli.

Näiden teorioiden, etenkin ensin mainitun, on sadoissa, ellei tuhansissa tutkimuksissa, havaittu olevan yhteydessä sairauspoissaoloihin, sairastavuuteen, työkyvyttömyyteen ja kuolleisuuteen.

Jäin pohtimaan teorioiden suurta elinvoimaa ja pitkää elinkaarta. Työ ja työelämä on vuosikymmenissä muuttunut paljon, mutta sen piirteitä tarkastellaan edelleen samoilla teorioilla. Toisaalta tutkimustulosten mukaan ne todellakin edelleen toimivat. Merkittävää uutta teorianmuodostusta ei kuitenkaan näyttäisi tapahtuneen.

Tämä on mielenkiintoista. Akateeminen julkaisuprosessi vertaisarviointeineen ei taida edesauttaa uusien teorioiden kehittelyä, vaan se tukee ennemminkin pysyvyyttä. Empiirinen tutkimus nojaa tunnettuihin teorioihin ja uusien teorioiden on vaikea murtautua läpi.

Toisaalta saattaa olla niin, että uusi teorianmuodostus tapahtuu toisaalla ja empiirinen työ toisaalla. Nämä ajatukset ovat kärjistyksiä, mutta ehkä kuitenkin ainakin osin oikeansuuntaisia.

Uudempana tutkimussuuntauksena on ollut Suomessakin erityisesti Jari Hakasen esillä pitämä työn imuun pohjautuva tutkimussuuntaus, mutta ilmeisesti tämän tutkimussuuntauksen edustajat muodostavat toistaiseksi hieman erillisen tutkijayhteisönsä.

Megatrendien ilmenemismuoto on epävarmuus

Jäin myös miettimään konferenssin yläotsikon hengessä globaalin ja paikallisen suhdetta. Megatrendit mainitaan ja niistä puhutaan tutkimusten taustalla tai kun esitetään viitekehyksiä työterveyteen vaikuttavista tekijöistä. Empiirisissä tutkimuksissa megatrendien vaikutus kuitenkin operationalistuu esimerkiksi tutusti työn epävarmuuden muodossa.

Epävarmuuden kokeminen, informaalin työn muodot sekä prekaarinen työ ovatkin ne ilmenemismuodot, joilla isot megatrendit vaikuttavat tavallisen työntekijän elämään.

Oma kysymyksensä on se, miten empiirinen tutkimus pääsee kiinni työn muutosta koskevaan keskusteluun. Tulevaisuuttahan ei juurikaan voi tutkia empiirisesti.

Työelämää koskevassa keskustelussa on tuntuukin tällä hetkellä vallitsevan tilanne, jossa työn tulevaisuutta pohditaan yhtäältä empiirisesti peräpeiliin katsoen ja toisaalta trendejä lukien ja tulevaisuuteen spekulatiivisesti kurkottaen. Tästä olen kirjoittanut enemmän tässä kirjoituksessa.

Näiden keskustelujen välissä kansalainen pohtii oman työnsä säilymistä. Juuri tällä viikollahan Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli, jonka pääviesti oli, että suomalaiset suhtautuvat varsin optimistisesti työpaikkansa säilymiseen megatrendien puristuksessa.

Vielä hajanaisia huomioita

Konferenssin esitelmissä oli myös hauskoja yksityiskohtia, kuten alla olevassa kuvassa esitetty vertailu vanhuspalveluja tuottavien organisaatioiden organisaatiorakenne Espanjassa ja Ruotsissa. Suomessakin on puhuttu paljon hallinnon himmeleistä. Espanjan mallissa on Ruotsin mallia enemmän himmelimäisiä piirteitä.

org

Vanhuspalveluja tuottavien organisaatioiden organisaatiokaaviot Espanjassa ja Ruotsissa.

Yliopisto, jossa konferenssi pidettiin, oli Universitat Pompeu Fabra. Sattumoisin tässä yliopistossa työskentelee yksi kuuluisimmista hyvinvointivaltioiden tutkijoista, eli Gösta Esping-Andersen.

Esping-Andersen oli merkittävässä asemassa hyvinvointivaltioita koskevassa tutkimuksessa opiskellessani 1990-luvulla. Osallistuin hänen opetukseensa viikon ajan kesäkoulussa Oslossa, muistaakseni vuonna 1995. Siksi oli luontevaa käydä tarkastamassa hänen työhuoneensa sijainti yliopistolla.

gEA

Konferenssi ei estänyt työntekoa. Kannettavan tietokoneen, pilvitoimiston, sähköpostin ja puhelimen avulla oli helppoa työskennellä iltapäivän 1,5 h “siestan” aikana, iltaisin ja konferenssin kuluessakin.

Kaupunkia tuli nähtyä kello 6.30 startanneilla aamulenkeillä. Tuohon aikaan Barcelonan kaduilla oli vielä melko hämärää ja myös hiljaista. Juokseminen on hieno tapa nähdä kaupunkia ja pyrin aina juoksemaan työmatkoilla.

Konferenssi virkisti ajatuksia niin paljon, että sain kirjoitettua merkittävästi marraskuussa Tampereella Pohjoismaiseen työelämäkonferenssiin valmistelemaani esitelmää. Paluulento sujuikin tiiviisti regressioanalyysin merkeissä.

Kuvat: Pauli Forma.