Ajatuksia ICOH2015-konferenssista

Osallistuin ICOH:in (International Commission on Occupational Health) maailmankonferenssiin, joka pidettiin Soulissa 31.5-5.6.2015. Kyseessä oli järjestyksessään 31. konferenssi, johon osallistui yli 3000 asiantuntijaa ja vaikuttajaa eri puolilta maailmaa. Seuraavassa muutamia muistiinpanojani konferenssiviikosta. Lukuisien tilaisuuksien antia on mahdotonta tiivistää yhteen kirjoitukseen, joten esitys jää pakostakin pinnalliseksi.

Untitled

Seminaarin slogan oli ”Bridge the World”. Globaalissa seminaarissa saikin erittäin hyvän kokonaiskuvan siitä, minkälaisia työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä eri puolilla maailmaa parhaillaan pohditaan ja mitkä teemat ovat relevantteja.

Untitled

Kehittyvissä maissa erittäin nopea teollistuminen nostaa esiin perinteisiä ongelmia, kuten huonoja fyysisiä työoloja ja altistumista erilaisille fyysisille ja kemiallisille vaaroille. Lainsäädäntö, toimintamallit ja työpaikkojen käytännöt ovat jäljessä. Riskit kasvavat ja toteutuessaan johtavat lisääntyvään määrään työtapaturmia, työkyvyttömyyttä ja kuolemaan johtaneita onnettomuuksia työssä. Työterveyden ja -turvallisuuden parantamiseksi näissä maissa tarvitaan koulutusta, sääntelyä ja yksinkertaisia malleja.

Eräs mielenkiintoinen kehittyvien maiden tilanteeseen liittyvä esitelmä liittyi Venäjään, jossa erityisesti miesten tilanne perinteisten terveysmittareiden mukaan arvioituna on huono. Sydän- ja verisuonitaudit ovat suuri ongelma. Ongelmien syyt ovat syvällä kulttuurissa, sillä kulttuuriin ei kuulu oman vastuun ottaminen omasta terveydestä. Kulttuuriin juurtuneita olosuhteita on vaikea parantaa yhteiskuntapoliitiikan keinoin.

Kehittyneissä maissa riskit liittyvät enemmän uusiin elintapasairauksiin, psykososiaalisten tekijöiden korostumiseen sekä työelämän muuttumiseen. Ulkoistaminen, työvoiman vähentäminen sekä uudet tavat organisoida työtä ovat avainasemassa. Kehittyneissä maissa ajankohtaisia asioita työterveyden osalta ovat johtamisjärjestelmien kehittäminen, standardointi sekä turvallisuusdesign ja uudenlaiset menetelmät toteuttaa riskienarviointia.

Aasian maille tyypillistä on suuri diversiteetti, maat ovat hyvin eri vaiheissa kehitystä. Esimerkiksi eliniän odote vaihtelee eri maiden välillä 80 vuodesta 65 vuoteen. Teollisuus on monialaista ja siksi myös työterveyden ja -turvallisuuden kysymykset ovat hyvin moninaisia.

Kehittyviä maita huonommassa tilanteessa ovat kolmannen maailman maat, jotka eivät ole vielä teollistuneet. Työtä tehdään äärimmäisen vaarallisissa olosuhteissa esimerkiksi maataloudessa tai kaivosteollisuudessa ja työntekijät ovat täysin vailla länsimaisia työelämään liittyviä oikeuksia ja turvaa. Epävirallisen (sääntelemättömän) työn osuus on suuri ja lapsityövoiman käyttö yksi äärimmäinen työelämän piirre.

Mielenkiintoisella tavalla monessa esitelmässä tuli esiin se, että lainsäädäntö ja työterveyttä ja -turvallisuutta ylläpitävät järjestelmät ovat harvoin täysin tasapainossa. Erityisesti murroskausina lainsäädäntö ja järjestelmät ovat jäljessä yhteiskunnan ja työelämän kehitystä ja olosuhteita. Tämä pätee myös esimerkiksi varautumisessa ikärakenteen muuttumiseen.

suojat

Globaalisti työterveystoiminnan kehittymisen kannalta tärkeäksi on organisaatioiden tasolla tunnistettu johdon sitoutuminen ja esimerkki, viestintä, sekä työterveyden ja -turvallisuuden kytkeminen tuottavuuden osatekijäksi. Nämä ovat erittäin tuttuja teemoja kotimaisestakin keskustelusta.

Uutena teemana esillä oli nanomateriaaleihin liittyvät riskit. Nanomateriaalien käyttö lisääntyy monilla nopeasti monilla aloilla, mutta niihin liittyviä terveysriskejä tunnetaan toistaiseksi varsin vähän. Keskusteluissa tehtiin rinnastuksia asbestiin liittyviin haittoihin, mutta todettiin, että nanomateriaaleihin liittyvät riskit ovat huomattavasti moninaisempia kuin asbestiin liittyvät riskit, koska nanomateriaaleja käytetää niiin monilla toimialoilla. Suomen Työterveyslaitos on kansainvälisesti tunnettu alaan liittyvästä tutkimuksestaan.

Erittäin hyvä slogan tuli esiin ISSA:n (International Social Security Association) edustajan puheenvuorossa. Sosiaaliturvaorganisaatioiden roolin tulee muuttua maksajasta pelaajaksi (from payer to player). Tämä tarkoittaa, että organisaatioiden tulee toiminnallaan pyrkiä turvallisiin ja terveellisiin sekä inklusiivisiin organsaatioihin työelämässä. Maksumiehen rooli ei riitä. Jos slogania soveltaa ajankohtaiseen keskusteluun, tästä näkökulmasta esimerkiksi työeläkelaitosten työelämän kehittämiseen liittyvä toiminta on perusteltua.

Mielenkiintoinen posteri liittyi (ruotsalaiseen) tutkimukseen, jossa oli tarkasteltu tekstiviestien lähettämisen ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksien yhteyttä. Esitelmissä oli myös esillä älypuhelinten ja tablettien käytön edellyttämien työasentojen uudenlainen kuormittavuus.

WP_20150603_004

Sosiaalisen median hyödyntämistä tutkimustulosten levittämisessä sekä paremman työterveyden ja turvallisuuden aikaansaamisessa pohdittiin yhdessä sessiossa. Ajatukset olivat melko tuttuja, tuntuu siltä, että tutkijayhteisö ja työterveyden ammattilaiset ympäri maailmaa ottavat vasta ensi askeliaan sosiaalisen median hyödyntämisessä.

Kuuntelin mielenkiintoisen esityksen korealaisen elektroniikka-alan yrityksen, joka on globaali jättiyritys, satsaamisesta työterveyteen liittyvään tutkimukseen ja työntekijöiden terveydenedistämiseen. Yrityksellä oli melko suuri organisaatio tutkimassa ja kehittämässä työterveyttä ja -turvallisuutta. Osasto harjoittaa myös merkittävää akateemista tutkimustoimintaa.

Yrityksen terveydenedistämisohjelman piirteitä olivat muun muassa terveystarkastukset joka neljäs vuosi 20-ikävuodesta lähtien, joka toinen vuosi 30-ikävuodesta lähtien sekä kerran vuodessa 40-ikävuodesta lähtien. Riskiryhmiin kuuluville oli ohjelmia, jotka jatkuivat niin kauan kunnes tavoitteet oli saavutettu! Keskustelussa tuli esiin, että paikallisessa keskustelussa yrityksen työoloihin liitetään myös kritiikkiä merkittävästä työterveyteen tehdyistä panostuksista huolimatta.

Myös varhainen eläköityminen oli esillä esitelmissä. Keskustelussa oli paljon tuttua, kuten mm. kaipuu monitieteisempään lähestymistapaan. Nykyisellään taloustietelijät, psykologit, sosiologit jne. tutkivat teemaa erillään soveltaen oman alansa näkökulmia ja menetelmiä. Muistan kirjoittaneeni tästä teemasta kolumnin Kuntien eläkevakuutuksen lehteen noin 10 vuotta sitten.

Mutta oli eläkkeelle-siirtymistä käsitelleissä esityksissä uudempiakin vivahteita. Suomalaisessa keskustelussa ei esimerkiksi ole esiintynyt näkökulma, jossa eläkkeelle siirtyminen nähdään ”turvaavana vaihtoehtona” tilanteessa, jossa työ uhkaa viedä terveyden.

Eräässä esitelmässä korostettiin transitioiden merkitystä työurilla ja myös muilla elämänalueilla. Transitiot ovat riskejä. Työelämässä esimerkiksi siirtyminen opinnoista työhön on riskialtis siirtymä, samoin siirtymä työstä eläkkeelle. Mutta uria voidaan ajatella laveamminkin, niin, että meillä on uria liittyen perheeseen, terveyteen ja työkykyyn. Muutokset ja siirtymät näissä ovat riskejä, joita varten tarvitaan turvaavia järjestelmiä ja kulttuuria.

Konferenssissa ei juurikaan ollut esillä työn tulevaisuus. Keskustelua digitalisaatiosta, robotisaatiosta ja työelämän muutoksesta ei ollut. Toisaalta on ymmärrettävää, että tulevaisuuspohdintoja on vaikea käydä tilaisuudessa, jossa painotus on vahvasti evidence-based-henkisissä esitelmissä. Työn tulevaisuutta ja sen vaikutuksia työterveyteen ja työturvallisuuteen pohditaan sitten kenties muilla foorumeilla.

Suomi oli keskeisesti esillä etenkin Työterveyslaitoksen voimin. Työterveyslaitoksella oli runsaasti esitelmiä sekä sessioiden puheenjohtajuuksia sekä tietenkin ständi. Esimerkiksi toinen koko konferenssin avaustilaisuuden keynote-luennosta oli Työterveyslaitoksen Marianne Virtasen Kunta10- ja Sairaalahenkilöstö-tutkimuksensta pitämä esitys. Myös Työterveyslaitoksen vanha Ikääntyneiden kuntatyöntekijöiden seurantatutkimus oli edelleen esillä useissa esitelmissä.

Suomessa on viime kuukausina keskusteltu runsaasti luottamuksesta eläkejärjestelmään.  Konferenssissa oli esillä tutkimustuloksia Yhdysvalloista, jossa myöskin luottamus eläkejärjestelmään (odotettavissa oleviin eläkkeiden tasoon) on heikentynyt.

Itse pidin esitelmän työkyvyttömyyden aiheuttamista kustannuksista työryhmässä, jonka teemana oli ”Work disability: integration and prevention”. Puhun kansainväliselle yleisölle suurin piirtein saman sisällön kuin olen monesti puhunut kotimaisissa yhteyksissä. Vastaanotto oli hyvä ja kysymyksiä runsaasti, taloudellista perspektiiviä työkykyasioihin pohditaan muuallakin kuin Suomessa. Tässä keskustelussa on esillä samanlaisia teemoja, kuten osaamiskysymyksiä, tiedon keräämiseen liittyviä pulmia, työterveyden ja HR:n välistä yhteyttä, resursseja sekä ulkopuolista tukea.

WP_20150604_002

Kuva: Timo Suurnäkki.

Konferenssi antoi monenlaista tietoa, ideoita ja ajatuksia. Kenties yllättävintä oli työn tulevaisuutta koskevien pohdintojen puuttuminen. Työn muutos kun eittämättä tulee vaikuttamaan myös työterveyden ja -turvallisuuden kysymyksiin. Edellä viitattiin jo siihen, että instituutiot ovat usein jäljessä työelämän ja yhteiskunnan  kehitystä. Keskustelun eriytyminen eri areenoille saattaakin olla yksi syy epätasapainoon.

Millainen on hyvä blogi?

Millainen on hyvä blogi ja hyvä blogipostaus?

Blogien merkitys on korostunut, koska viestintä on siirtynyt voimalla verkkoon. Blogi on omaehtoinen, perinteisestä mediasta ja portinvartijoista irrallaan oleva kanava, jolla voi viestiä nopeasti, suoraan ja periaatteessa kenelle vain.

Seuraavassa pohdin hyvän blogipostauksen ja blogin tunnusmerkkejä.

Hyvässä postauksessa on uutta sisältöä. Kuten kaikissa kirjoituksissa, blogissa pitää olla uutta sisältöä.  Uutuusarvo voi syntyä uudesta näkökulmasta tai vanhan asian liittämisestä ajankohtaiseen keskusteluun.

Hyvä postaus on lyhyt. Blogeja luetaan  osana somen seurantaa, työpäivää ja yleistä verkossa surffailua. Blogeihin tutustutaan mielentilassa, jossa ei olla virittäydytty pitkien tekstien lukemiseen. Siksi hyvä postaus on luettavissa nopeasti.

Hyvä postaus on virtaviivainen ja selkeä. Koukeroista, hankalasti avautuvaa tekstiä ei ole mahdollista sisäistää nopeasti. Asiaan on mentävä suoraan ja johtopäätöksiin on päästävä nopeasti. Virtaviivaisuutta korostaa myös se, että blogeja luetaan rauhattomissa ympäristöissä mobiililaitteilla.

Hyvä postaus on kirjoitettu yleistajuisesti.  Vaikka osa blogeista on kirjoitettu rajatuille kohderyhmille, blogipostaus on syytä kirjoittaa niin yleistajuisesti, koska se lisää lukijakuntaa ja saattaa innostaa uusia ihmisiä blogin teeman äärelle.

Hyvä postaus linkittyy ajankohtaiseen keskusteluun.  Ajankohtaiset asiat kiinnostavat ja blogissa voi ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin tai taustoittaa niitä. Blogin vahvuus on sen nopeus – julkaisemista rajoittaa vain kirjoittajan kirjoitusnopeus. Postaus liittyy muihin kirjoituksiin linkkien avulla.

Hyvä postaus on visuaalinen. Kiinnostavuus lisääntyy ja viesti menee tehokkaammin perille, jos asian viestii myös visuaalisesti postauksen teemaan soveltuvalla kuvalla, videolla tai kuviolla. Pelkkä teksti on kuitenkin ehkä parempi kuin teksti ja väkisin sen yhteyteen liimattu asiaan sopimaton kuva tai kuvio.

Hyvä postaus on kirjoitettu verkkokirjoittamisen tyylillä. Verkkokirjoittamisella on omat periaatteensa, joita blogissa on syytä noudattaa. Perusasioita ovat muun muassa tiiveys, väliotsikoiden käyttö, listaaminen ja visualisoinnit.

Hyvä postaus virittää keskustelua. Akateeminen kirjoitus rakennetaan kritiikinkestäväksi. Hyvä blogi ei välttämättä kuitenkaan ole ”täydellinen”, vaan siitä löytyy särmiä, joista viriää jatkokeskustelua.

Hyvä postaus jaetaan somessa. Postaus, jota bloggari ei itse jaa somessa, jää helposti huomaamattomaksi, ellei blogilla ole jo laajaa seuraajien joukkoa.

Hyvän blogin sisältöjä on helppo jakaa. Jotta myös muut kuin bloggari itse voivat jakaa postauksia, jakonappien keskeisiin some-kanaviin (ainakin Facebook, Twitter, LinkedIn) tulee olla kunnossa. Toisaalta hyvinmuotoiltu sisältö helpottaa sisällön ydinviestien jakamista. Bloggarin kannattaa miettiä jo kirjoittaessaan, minkälaisia tviitteja postauksen sisällöstä syntyy.

Hyvä blogi on hakukoneoptimoitu. Hyvin toteutetun optimoinnin avulla blogi ja sen yksittäiset postaukset löytyvät googlatessa.

Hyvällä blogilla on selkeä oma profiili. Profiili syntyy teemoista, joita blogissa käsitellään. Jos blogin teemat ovat hyvin moninaisia, blogin profiili jää jäsentymättömäksi.

Hyvä blogialusta on responsiivinen. Tämä on tärkeää, koska blogeja luetaan nykyään erilaisilla päätelaitteilla, eli perinteisempien tietokoneiden ohella tableteilla ja älypuhelimilla.

Mitä merkitystä sillä on, onko blogi hyvä vai huono?

Hyvää postausta luetaan ja sitä jaetaan. Pitkä vaikeaselkoinen postaus, jonka viestiä on vaikea hahmottaa, ei lueta (loppuun), eikä sitä jaeta eteenpäin.

Bloggaus on myös pitkäjänteistä työtä, sillä yksi hyvä blogipostaus saattaa nousta hitiksi, mutta vasta sarja hyviä postauksia vankistaa blogin ja bloggarin asemaa. Bloggari voi kuitenkin tehdä paljon lisätäkseen postaustensa ja bloginsa lukemista ja jakamista.

Työhyvinvoinnin yhteiskunnallinen merkitys

Mikä on työhyvinvoinnin yhteiskunnallinen merkitys?

Tätä pohdin pitäessäni puheenvuoron kasvatustieteilijöiden alumnitilaisuudessa tällä viikolla. Yhteiskunnan näkökulmasta voidaan erottaa ainakin seuraavat näkökulmat:

Hyvinvointi sinällään on arvokasta. Kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen, turvaamiseen ja tukemiseen pyritään laajasti yhteiskunnallisessa toiminnassa. Yhteiskuntia ja kuntia vertaillaan erilaisilla hyvinvointimittareilla. On siis luontevaa ajatella, että pyrimme hyvinvoinnin turvaamiseen ja lisäämiseen myös työelämässä.

Toisaalta työhyvinvoinnilla on merkitystä tuottavuuden ja tuloksellisuuden näkökulmasta. Motivoituneet ja työkykyiset työntekijät tekevät työtään laadukkaammin ja tehokkaammin. Organisaatiot, jossa työhyvinvointi on hyvällä tasolla, tuottavat parempia palveluja asiakkaille.

Työhyvinvointi pidentää työuria. Työurien pidentäminen on merkittävää yhteiskunnan kannalta, koska se pienentää kestävyysvajetta. Työhyvinvointi ennaltaehkäisee työkykyongelmien syntymistä ja toisaalta se lisää motivaatiota osallistua työelämään. Työhyvinvoinnin merkitys on korostunut, koska viime aikojen eläkeuudistukset ovat vähentäneet mahdollisuuksia jättää työelämä aikaisin.

Työhyvinvoinnin ongelmat aiheuttavat kustannuksia työnantajille ja yhteiskunnalle. STM:n tekemien laskelmien mukaan tekemättömän työn kustannukset yhteiskunnalle ovat noin 25 miljardia euroa vuodessa. Kevan laskelmien mukaan työkyvyttömyyden aiheuttamat kustannukset kunta-alalla ovat 2,2 miljardia euroa vuodessa. Suurissa kaupungeissa kustannukset saattavat olla kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Työhyvinvointia tukemalla ja työhyvinvointia ja työkykyä johtamalla kustannuksia on mahdollista pienentää.

Viime aikoina työhyvinvoinnin yhteiskunnallisesta merkityksestä on puhuttu nimenomaan  taloudellisesta näkökulmasta. Nykyaika korostaa eri ilmiöiden ekonomisointia. Kuten edellä on kuvattu, työhyvinvointi on kuitenkin muillakin tavoilla yhteiskunnallisesti merkittävää.

Yhteiskunnallisen merkityksen ohella työhyvinvointi liittyy yhteisöön ja yksilöön (kuva).

YYY

 

Kuvion keskellä on yksilö ja hänen kokemuksensa työhyvinvoinnista. Työhyvinvointi on subjektiivinen kokemus, jota määrittää muun muassa työolot ja työn mielekkyys.

Yksilön ympärillä on yhteisö, joka voi olla työyhteisö tai työpaikka. Yksilön ja yhteisön työhyvinvointi on vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Yksilön työhyvinvoinnin ongelmat heijastuvat yhteisöön ja yhteisön ongelmat vaikuttavat yksilöön. Jos työhyvinvointi aiheuttaa työkyvyttömyyttä (esimerkiksi poissaoloa työstä), syntyy ongelmista myös kustannuksia yhteisölle. Yhteisön tuottavuus kärsii, jos työhyvinvoinnissa on ongelmia.

Yhteiskunta muodostaa kuvion uloimman kehän. Yksilöiden ja yhteisöjen työhyvinvoinnin haasteet  vähentävät hyvinvointia yhteiskunnassa ja myös kustannukset saattavat koitua yhteiskunnan maksettaviksi. Yhteiskunnalliset ongelmat saattavat myös heijastua yhteisöön ja yksilöön. Esimerkiksi lama aiheuttaa epävarmuutta työelämässä ja sosiaalisten ongelmien lisääntyminen lisää monien julkisen sektorin työntekijöiden työn raskautta.

Työhyvinvointi on siis monella tavalla yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan asia.

Onko työhyvinvoinnin yhteiskunnallinen merkitus muuttumassa?

Lienee turvallista olettaa, että inhimillinen toiminta jatkossakin tähtää hyvinvoinnin lisäämiseen ja turvaamiseen. Työurien pidentäminen säilyy jatkossakin myös Suomen tavoitteena. Samoin tuottavuuden ja tuloksellisuuden lisääminen ja kustannusten välttäminen on jatkossakin keskeistä.

Työhyvinvointi ei siis millään muotoa ole katoamassa yhteiskunnalliselta agendalta. Niin kauan kuin on työtä, on työhyvinvoinnin kysymyksiä, vaikka työhyvinvointia haastavat olosuhteet ja tekijät eri aikoina näyttäytyvätkin erilaisina.

Paneelikeskustelu opinnoista ja työelämästä

Osallistuin tänään Helsingissä opiskelijajärjestöjen järjestämään keskustelutilaisuuteen, jonka teemana oli ”Sosiaalipoliitikko työelämässä.” Paneelissa oli viisi keskustelijaa, jotka olivat tehneet eri mittaisia työuria erityyppisissä organisaatioissa. Oli kiinnostavaa aikahypätä äkkiseltään pohtimaan opiskeluaikoja. Niistä on yllättäen vierähtänyt jo tovi, eli kokonaista 20 vuotta.

Keskustelussa pohdittiin alalle sijoittumista, opiskeluaikojen valintoja ja niiden merkitystä työelämään sijoittumisen kannalta ja työelämälle laajemmin.

Pohdittin, minkälainen on sosiaalipoliitikon identiteetti muiden professioiden joukossa. Keskustelijat kokivat omaavansa sosiaalipoliitikon identiteetin, mutta muille työelämän professioille sosiaalipoliitikko paikantuu jonnekin humanistien kanssa samaan ryhmään. Suurelle yleisölle sosiaalipoliitikko on melko tuntematon, sillä yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuu vain harvoja ”julki-sosiaalipoliitikkoja”.

Melko laajalti omaksuttu näkemys oli, että opinnot ovat antaneet perustietoja yhteiskunnan toiminnasta, mutta varsinaiset työelämässä tarvittavat taidot joudutaan opettelemaan usein työelämässä erikseen.

Todettiin, että opinnot on hyvä hoitaa kohtuuajassa loppuun, arvosanoilla ei juurikaan ole merkitystä työnsaannin kannalta.

Rekrytointitilanteissa hakemus saattaa erottua muiden hakemusten joukosta gradun aiheella tai pienelläkin alan työkokemuksella. Myös sivuaineet saattavat tehdä profiilista kiinnostavamman.

Yleinen näkemys tuntui olevan, että työuran eteneminen saattaa olla aika paljon kiinni sattumasta. Sosiaalipoliitikko tuntuikin voivan työllistyä oikeastaan mihin vain, ei pelkästään perinteisiin hyvinvointivaltion linnakkeisiin tai tutkijanuralle.

Itse pohdiskelin junassa kotimatkalla opintojen ja työn nivelvaihetta. Mietin, että jos nyt olisin opintojen loppuvaiheessa oleva opiskelija, tarjoaisin yrityksille tai julkisen sektorin organisaatioille valmista itse keksimääni graduideaa. Tämäntyyppisistä avauksista saattaisi syntyä polkuja työelämän alkuun. Ja avoin tarjous olisi vastuunottoa omasta tilanteesta, useinhan opiskelijat lähestyvät organisaatioita kysyäkseen ideoita graduunsa.

Mielen johtaminen organisaatiossa

Organisaatioilla on joskus hankalaa ihmisten kanssa. Parempi ymmärrys ihmismielestä voisi Helena Åhmanin mukaan auttaa pulmallisissa tilanteissa.

Organisaatioiden ja johtamisen kehittämisessä on kiinnitetty paljon huomiota erilaisiin prosesseihin, mutta vähemmän ihmismieleen.

Kirjassa tarkastellaan, mitä johtamisessa voitaisiin tehdä, jotta ihmismieli ja sen piirteet tulisivat paremmin otetuksi huomioon. Näin voitaisiin saavuttaa parempaa tuloksellisuutta ja työhyvinvointia.

Tämä mielenkiintoinen kirja on julkaistu jo vuonna 2012, mutta luin sen vasta nyt. Virikkeen kirjan tarttumiseen sain luettuani Åhmanin yhdessä Kari Neilimon kanssa kirjoittaman uudemman kirjan Johtamisen tabut.

Kirjan ensimmäisessä pääluvussa käsitellään, mitä ihmismielestä tiedetään. Näkökulmia ovat johtaminen, aivotutkimus, psykologia, psykiatria, ajattelun hallinta, taiteet, rauhanvälitys sekä filosofia. Teemaa lähestytään siten varsin monesta erilaisesta ja yllättävästäkin näkökulmasta. Kirjaa lukiessa osoittautuu, että kaikilla näillä näkökulmilla on paljon annettavaa mielen johtamiseen.

Ihmismielen ymmärtäminen korostuu, koska yhteiskunnat ja organisaatiot ovat suuressa muutoksessa. Muutoksen piirteitä ovat kirjassa lainatun Bob Johansenin mukaan monimutkaisuus, epävarmuus, näkökulmavaihtelut ja useamerkityksisyys. Tämäntyyppisessä ”MENU-maailmassa” korostuvat selkeyden luominen, tietoisen ymmärryksen tarve, joustava visio sekä mielen joustavuus. Selkiyttäminen nousee erityisesti johtamisen keskeiseksi tavoitteeksi.

Johtajien, tiimien ja johtoryhmien tulisi pysähtyä pohtimaan omaa ajatteluaan, jotta johtamisella saavutettaisiin parempia tuloksia. Erilaisissa tilanteissa saatetaan tarvita erilaista ajattelua. Asioita voidaan useimmiten lähestyä erilaisilla ajattelutavoilla ja erilaiset ajattelutavat voivat johtaa erilaisiin lopputuloksiin. Eri ajattelutavat voivat painottaa esimerkiksi eri tavoilla faktoja ja ideoita, vakioituja tai luovia ratkaisuja.

Åhmanin tutkimusten mukaan johtoryhmät ovat keskimäärin varsin kaukana ihannetilastaan. Johtoryhmien itsearvioinneissa juuri monet ajatteluun liittyvät teemat saavat kaikkein heikoimmat arviot.

Kirjassa siis esitetään, mitä ideoita ja oivalluksia johtamisen kannattaisi hyödyntää eri aloilta. Esimerkiksi markkinoinnilla on paljon annettavaa. Menestyksekkäiden brändien markkinoinnissa on huomattu, että tunteilla on mahdollisuus kaapata huomio ja kokemus jää mieleen paremmin kuin irralliset osiot. Johtajan on myös hyvä kysyä itseltään, minkälainen ja kuinka johdonmukainen tarina hänen omalla johtamisellaan on.

Aivotutkimuksen suunnalta saadaan tärkeitä vinkkejä mielen johtamiseen. Aivojen joustavuutta tulee hyödyntää, aivojen sosiaalisuus tulee muistaa ja oivallusten aikaansaamiselle tulee luoda oikeat edellytykset. Aivot muuttuvat oppimisen ja kokemuksen myötä ja siksi niitä voi kehittää. Keinoja aivojen kehittämiseen ovat muun muassa harjoittelu, selkeyttäminen ja huomion suuntaaminen. Aivot ovat myös uteliaita, eli johtajan tulee tuntea johdettavansa niin, että tietää mistä he ovat kiinnostuneita.

Aivotutkimuksen oppeja on myös se, että tietoinen ajattelu kuluttaa runsaasti energiaa. Siksi vaikean päätöksen jälkeen seuraava päätös on vaikeampi, koska energiaa on käytössä vähemmän. Jos aivot ovat kiiretilassa, ihminen tekee helpommin itsekkäitä valintoja tai pinnallisia päätelmiä. Väsymys tai alkoholi saavat aikaan saman.

Psykologian antia mielen johtamiselle on sen ajattelun ja tekemisen ymmärtäminen yhteiseksi, tunteen eri vaiheiden sääteleminen, myönteisen ja kielteisen ajattelun hyödyntäminen sekä ympäristön vaikutuksen ymmärtäminen. Omaa suoritusta voi parantaa mielikuvaharjoittelulla ja toisaalta johtajien kannattaa miettiä, millaiseen mielikuvaan ja tunnetilaan oma viestintä johtaa. Esimerkiksi kiellot johtavat usein juuri niiden toimintojen ja tunteiden esiin tulemiseen, joita emme halua vahvistaa.

Kielteiselläkin ajattelulla on kuitenkin sijansa. Se saattaa auttaa löytämään riskejä ja havaitsemaan virheitä tai se lisää analyyttisyyttä. Yksipuolisuus on vaarallista ja siksi olisi tärkeää, että ajattelussa on sekä kielteisiä että myönteisiä elementtejä.

Kappale, jossa tarkastellaan taiteiden antia johtamiselle on erityisen kiintoisa. Taiteiden anti mielen johtamiselle voi olla erityisen suuri, koska taiteen tarkoitus on vaikuttaa juuri tunteisiin ja ajatteluun.  Johtaminen on kuin elokuvan tekemistä, tärkeää on käsikirjoitus (strategia) ja casting  (roolitukset). Valokuvauksen osata keskusteluun nostetaan ”ratkaisevan hetken” merkitys. Johtamisessakin on valokuvauksen lailla ratkaisevia hetkiä, jolloin johtajan on toimittava tai tilaisuus menee ohi.

Kirjan ensimmäisessä osassa on lukuisia mielekiintoisia näkökulmia johtamiseen tässä esiinnostettujen esimerkkien lisäksi. Luku päättyy hyvään yhteenvetoon, jossa todetaan, että organisaatiossa tulee kehittää sekä yksilöllistä ihmismielen prosessia että yhteistä johtamisen prosessia.

Toisessa pääluvussa ollaan käytännönläheisempiä ja kysytään, miten tietoa ihmismielestä voi hyödyntää organisaation arjessa. Luku jakautuu kolmeen osaan, joissa käsitellään ajattelun rikkomista, tunteiden rakentamista sekä tekemisen selkeyttämistä. Kirjan tämä osa on hyvin selkeä ja konkreettinen.

Ajattelun rikkomisessa keskeistä on otollisten ajatteluolosuhteiden luominen sekä aivojen johtaminen uuteen ajatteluun. Organisaatioissa tulisi vaatia enemmän hyvää ajattelua ja pysähtyä pohtimaan sitä, minkälaisella ajattelulla eri asioita kannattaisi lähestyä. Ajattelua vaivaavat monet harhat, kuten se että meillä on taipumus käyttää lähinnä helposti saatavilla olevaa tietoa tai sellaista tietoa, joka tukee omia uskomuksiamme.

Mielenkiintoista itsensä johtamiseen liittyvää on se, että omaa ajattelua voi johtaa ja kehittää. Omalle ajattelulle voi luoda tilaa ja aivot ja ympäristö on mahdollista virittää niin, että tavoitteen saavuttaminen on helpompaa. Kirjassa on paljon käytännönläheisiä vinkkejä oman ajattelun parantamiseen.

Omia kokemuksia voi ohjata esimerkiksi toiminnan ajankohtaan vaikuttamalla, valmistautumalla tai tilannetta muuttamalla. Toisaalta jälkikäteen voi käyttää arviointia tai keskustelua. Muiden kokemusten johtamisen osalta keskeistä on esimerkiksi palautteen antaminen, läsnäolon kokemus sekä omaksi kokemisen tunteen vahvistaminen ja valinnan vapauden säilyttäminen.

Viimeisin laaja kappale kirjassa käsittelee selkiyttämistä ja yksinkertaistamista. Selkiyttäminen on prosessi, jossa asia kuvataan tai tehdään mahdollisimman ymmärrettäväksi. Yksinkertaistaminen on asioiden tekemistä tai ilmaisemista mahdollisimman vähäisellä määrällä panoksia menettämättä kuitenkaan tavoiteltua arvoa.

Jos haluat saada viestin läpi, keskity selkiyttämiseen ja yksinkertaistamiseen.

Yksinkertaistamiseen esitetään seitsemän erilaista (yksinkertaista) menetelmää. Näistä yksi on esimerkiksi poistaminen, eli voidaan kysyä, voidaanko jonkin asian elementeistä joku tai jotkut jättää pois kokonaisuuden kärsimättä. Tehdäänkö esimerkiksi jotain toimintaa vain historiallisista syistä?

Jos haluat hämmentää, jätä viesti epäselväksi.

Kirjan lopussa esitetään tuloksia eri organisaatioiden hankkeista, joissa on saatu hyviä tuloksia mielen johtamisen alueella.

Uskon, että mielen johtamista paremmin huomioimalla organisaatioiden on mahdollista löytää sujuvuutta toimintaansa, eli saavuttaa työhyvinvointia ja tuloksellisuutta. Uskon myös, että johtajien olisi hyvä pohtia omaa ajatteluaan sekä muiden ajattelun johtamista. Pidin kirjassa erityisestä ajatuksesta, että selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen on keskeinen tavoite kompleksisessa maailmassa.

Jäin pohtimaan, mitkä ovat keskeisiä esteitä sille, että mielen johtamiseen on kiinnitetty toistaiseksi niin vähän huomiota. Tästä kenties olisi voinut kirjassa olla hivenen enemmän.

Kirja on hyvin jäsennelty. Kappaleiden keskeiset teemat on koottu kuvioihin ja lisäksi otsikointi helpottaa lukijan… ajattelua. Kirja on erittäin laaja ja siihen voi palata uudestaan ja sitä voi lukea eri tavoilla.

Kirja sisältää myös runsaasti teemoihin sopivia hienoja Åhmanin itsensä ottamia valokuvia. Suosittelen kirjaa kaikille johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneille.

Helena Åhman: Mielen johtaminen organisaatiossa. Sanoma Pro Oy.

Itse itseäni johtaen

Kiire, keskeytykset ja töiden valuminen vapaa-ajalle ovat asiantuntijatyön haasteita. Näitä kysymyksiä pohdin parissakin eri tilaisuudessa menneellä viikolla.

Kalenteri täyttyy kokouksista, jotka ovat toisissaan kiinni. Palaverirumba alkaa aamusta ja kestää iltapäivään ja illansuuhun. Lounas saattaa jäädä kokousten vuoksi väliin. Kokousten välissä ei ole aikaa tehdä ”normaaleja töitä”, jolloin työt uhkaavat siirtyä vapaa-ajalle ja kotiin tehtäväksi.

Sähköpostin virta on jatkuva. Koska kalenteri on täynnä, sähköpostia ei ehdi purkaa työpäivän aikana. Työpaikan uudemmat ja sosiaalisemmat vimpaimet, kuten chatit, työntyvät ruudulle. Lisäksi sosiaalisesta mediasta on enemmän tai vähemmän tullut osa monen asiantuntijan työtä.

Työpäivä pilkkoutuu paitsi kokouksiin ja sähköposteihin, myös puheluihin ja toimistokuukkelointiin. Pirstaleisen työpäivän vuoksi pitkäjänteisen, syventymistä ja luovuutta edellyttävän työn tekeminen on vaikeaa.

Parin vuoden takaisessa tutkimuksessa havaittiin, että toimihenkilötyössä keskeytykset vievät tehokkaasta työajasta 20-30 prosenttia. Toisesta henkilöstä johtuvia keskeytyksiä on erityisesti esimiesasemassa olevilla.

Ongelma ei vaikuta ainoastaan työntekijän hyvinvointiin ja kokemuksiin työn sujumisesta. Se vaikuttaa työn tuloksellisuuteen ja laatuun sekä asiakaspalveluun. Organisaatio siis kärsii, jos asiantuntijoilla ei ole aikaa tehdä työtä pitkäjänteisesti.

Mikä ratkaisuksi?

Itse voit tehdä ainakin seuraavat:

  • Varaa aikaa kalenterista ”oikean työn” tekemiseen.
  • Priorisoi kokouksia, äläkä itse järjestä turhia kokouksia.
  • Jos työpaikkasi  mahdollistaa, pidä etätyöpäiviä, jolloin olet suojassa kokouksilta ja kuukkeloinnilta.

Työyhteisön ja koko organisaation kannattaa tehdä seuraavat:

  • Kokouskulttuuria kannattaa kehittää niin, että tarvittavat palaverit ovat mahdollisimman lyhyitä ja tehokkaita.
  • Työyhteisössä voidaan sopia käytännöistä (älä häiritse-kyltti tms.), joilla osoitetaan, että keskittymistä vaativa työskentely on käynnissä asiantuntijan huoneessa.
  • Teknologiaa hyödyntämällä etätyöpäivää pitävä voi osallistua työpaikan kokouksiin.

Työpäivät uhkaavat venyä kun päivät täyttyvät kokouksista. Tehokas työpäivä ei ole kuitenkaan kovin pitkä. Isossa osassa nykypäivän töitä tuottavuus ei ole kiinni työajasta, kuten tutkija Anu Järvensivu oheisessa haastattelussa sanoo. Innovaatio ei välttämättä synny, vaikka asiantuntija jäisi sitä toimistolle kypsyttelemään.

Nykyaikaiset työvälineet ja tietoliikenneyhteydet mahdollistavat työn tekemisen kaikkialla. Sähköpostia saattaa tulla kaikkina vuorokauden aikoina. Vaativia työasioita sisältävät sähköpostiviestit vapaa-ajalla saatuina ja luettuina saattavat virittää elimistön ”työtilaan” ja häiritä esimerkiksi yöunta.

Työyhteisön tai organisaation kannattaakin sopia sähköpostikulttuurista, eli saako sähköpostia lähetellä esimerkiksi iltaisin ja missä määrin siihen odotetaan reagoitavan.

Vaikka asiantuntija ei aktiivisesti töitä tekisikään, työasiat saattavat juolahtaa mieleen vapaa-ajalla. Puhutaan mentaalityöajasta. Kaikkia mentaalityöpäivän venyminen ei kuitenkaan haittaa. Esimerkiksi itse mietin illalla lenkillä mielelläni työasioita ja usein ajatukset menevätkin hyvin eteenpäin. Saattaa syntyä jopa pienimuotoisia innovaatioita.

Joustavuus eri muodoissaan lisääntyy työelämässä. Kehityksellä on hyötynsä, mutta se painottaa entisestään itsensä johtamisen valmiuksia ja osaamista tässä.

Asiantuntijan kannattaa organisoida työpäivänsä tehokkaasti, lähteä kotiin säädylliseen aikaan ja käyttää vapaa-aika palautumiseen ja omaa virettä ylläpitävään toimintaan.

Julkishallinto ja sosiaalinen media

Filosofian tohtori, apulaiskaupunginjohtaja ja julkishallinnon sosiaalisen median edelläkävijä Pekka Sauri on kirjoittanut kirjan siitä, miten julkishallinto voi hyötyä sosiaalisesta mediasta. Aihe on mitä ajankohtaisin, sillä monet julkiset ja yksityiset organisaatiot sekä ihmiset vasta harjoittelevat sosiaalisen median käyttöä. Kyse on merkittävästä asiasta, sillä kuten kirjassa todetaan:

Sosiaalinen media kannattaa käsittää osana historiallista käännettä, joka liittyy kommunikaation ja avoimen tiedon merkityksen kasvuun. Sosiaalinen media on enemmän kuin pelkkä viestin jakelukanava päättäjien ja kansalaisten kesken. Sen avulla voi valjastaa päättäjien, kansalaisten ja yritysten osaaminen kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Globaalit megatrendit tukevat sosiaalisen median roolin vahvistumista. Merkittäviä ovat erityisesti digitalisaatio ja kaupungistuminen.

Digitalisaatio on luonut ja luo teknisen pohjan uudelle avoimemmalle tavalla kommunikoida. Toisaalta se irrottaa yhteisöt fyysisistä rajoistaan. Hierarkkiset rakenteet muuttuvat verkostomaisiksi, yksilöiden valta kasvaa ja tieto liikkuu avoimemmin kuin aikaisemmin. Lisäksi datan jalostuksesta tulee uutta liiketoimintaa.

Kaupungistuminen merkitsee paikallisen päätöksenteon korostumista jopa valtiollista päätöksentekoa tärkeämpään rooliin. Saurin sanoin nimenomaan kaupungit ovat erikoistuneet ratkaisemaan konkreettisia kansalaisten arkeen ja hyvinvointiin liittyviä pulmia.

Kaupungit ovat diversiteetin, eli monimuotoisuuden tyyssijoja. Monimuotoisuuden kaupunkeja ei voida enää hallita organisaatiokeskeisesti. Asukkaiden elämästä, arjesta, ongelmista ja hyvinvoinnista ei ole mahdollista saada käsitystä ilman jatkuvaa vuorovaikutusta ja keskusteluyhteyttä. Sosiaalinen media on ratkaisu siinä, miten julkinen hallinto voi toimia monimuotoisuuden ja verkostojen maailmassa. Avoimuudella ja vuorovaikutuksella kunnallinen palvelutuotanto voidaan tuoda takaisin osaksi kaupunkiyhteisöä.

Sauri näkee, että nykyisellään asukkaiden muodostamat monimuotoiset kaupunkiyhteisöt ovat erkaantuneet kaupunkien palvelutuotanto-organisaatiosta. ”Virallinen kaupunki” on eri kehitysvaiheessa kuin se yhteisö, missä kaupunkilaiset elävät. Sosiaalinen media kuroo umpeen kehitysvaiheita, sillä somen avulla kansalaiset voivat olla yhteydessä kaupungin viranhaltijoihin ja päättäjiin ja osallistua kaupunkia koskeviin keskusteluihin ja päätöksentekoon.

Kun tiedon avoimuus ja saatavuus parenevat, se lisää myös kriittisen palautteen määrää. Julkisten organisaatioiden on opittava elämään sen kanssa ja kääntämään se rasitteesta resurssiksi. Tässä tilanteessa on tärkeää, että viestintä ja vuorovaikutus nähdään kaiken työn olennaisena osana, ei erillisenä eikä ylimääräisenä. Sanonta ”kaikki viestivät” on some-aikakaudella aikaisempaakin enemmän totta.

Koulutustason noustessa paitsi julkiset organisaatiot, myös asukasyhteisöt koostuvat asiantuntijoista ja ovat näin asiantuntijaorganisaatioita. Sauri kertoo, kuinka Helsingissä kouluverkkoa kehitettäessä asukasyhdistykset eri kaupunginosissa hyödynsivät avointa tietoa ja tuottivat omia laskelmiaan kyseenalaistaen kaupungin laskelmat. Tämä avaa mielenkiintoisen vision tulevaisuuden päätöksenteosta ja sen avoimuudesta. Julkinen keskustelu saa aivan uuden ulottuvuuden, jos kansalaisilla on käytössään sama data kuin päätöksentekijöillä.

Sauri kuvaa, kuinka hän runsaslumisena talvena vastasi noin 500 kansalaiskysymykseen liittyen esimerkiksi auraukseen. Kansalaiset ovat olleet myönteisesti yllättyneitä, jos heidän kipakkaankin palautteeseen on vastattu. Palautteen ja siihen vastaamisen siirryttyä myöhemmin sosiaaliseen mediaan palautteen määrä on vähentynyt. Päätelmänä on, että avoimempi vuorovaikutus on vähentänyt kaupungin ja kaupunkiyhteisön vastakkainasettelua.

Sauri antaa konkreettisia vinkkejä sosiaalisen median hyödyntämiseen. Kohut ja mainetappiot vältetään osallistumalla organisaation kannalta relevantteihin keskusteluihin. Organisaatioiden tulee olla läsnä siellä, missä siihen liittyvistä asioista, esimerkiksi kaupungin palveluista puhutaan. Keskusteluun osallistuminen jo varhaisessa vaiheessa katkaisee monelta kohulta siivet.

Herkullisimmillaan kirja on kysyessään ”Milloin Sä ehdit tehdä oikeita töitä kun olet koko ajan Twitterissä.” Vastaus on, että tviittaaminen vie niin vähän aikaa, että someläsnäolon ohuudessa ei voi olla kyse ajanpuutteesta. Tviitin voi lähettää maailmalle ratikalla matkustaessa tai jopa kokouksesta, jos omaa panosta ei juuri sillä hetkellä tarvita palaverissa.

Johtajille sosiaalinen media tarjoaa erityisen paljon mahdollisuuksia. Johtaminenhan on viestintää ja sosiaalinen media tarjoaa tähän loistavat mahdollisuudet.

Johtajille ei riitä, että sosiaalisessa mediassa ”ollaan”. Somessa pitää olla aktiivinen ja keskusteluun pitää antautua omaa ajattelua avaten. Näin johtajan arvoperusta avautuu.  Saurin karkean analyysin mukaan suomalaisilla julkishallinnon virkamiehillä on parantamisen varaa erityisesti osallistumisensa aktiivisuuden suhteen.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen. Se onnistuu kertomaan kompaktisti mistä sosiaalisessa mediassa on kysymys ja mitä mahdollisuuksia sosiaalinen media tarjoaa julkishallinnolle. Someasiat liitetään mielenkiintoisella tavalla yhteiskunnalliseen muutokseen. Somella nähdään olevan rooli jopa hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta. Kirja päättyy kymmeneen sosiaalisen median direktiiviin, joilla pääsee jo pitkälle.

Itse näen, että sosiaaliseen mediaan kuuluu tietty omaehtoisuus, spontaanius ja oma tyyli. Jokaisen organisaation ja henkilön pitää löytää oma tapansa käyttää sosiaalista mediaa. Toisella sopiva rooli voi olla aktiivisempi kuin toiselle. Moni saattaa kuitenkin yllättyä, mitä mahdollisuuksia  some tarjoaa oman ammatillisen profiilin tai työn kehittämisen kannalta.

Uskon, että kirjan lukemalla muutama jöröjukka, joka vielä hangoittelee sosiaalista mediaa vastaan, ryhtyy esimerkiksi tviittaamaan ja näin edistämään aikaisempaa vuorovaikutteisempaa ja läpinäkyvämpää julkishallintoa.

Kirja on ladattavissa täältä.

Pekka Sauri: Julkishallinto ja sosiaalinen media. Kunnallisalan kehittämissäätiö 2015. 

Johtajien tabut

Minkälaisia tabuja johtamiseen ja johtajuuteen liittyy? Tätä selvittävät Helena Åhman ja Kari Neilimo uudessa kirjassaan Johtajien tabut.

tabu

Tabut, eli asiat, joista ei  haluta puhua, ja johtajuus sekä valta ovat mielenkiintoinen teema. Kaikkihan tunnemme esimerkiksi H.C. Andersenin sadun ”Keisarin uudet vaatteet”, joka voidaan ymmärtää myös tabujen näkökulmasta. Keisarin arvosteleminen on tabu, eikä kukaan tohdi paljastaa keisarin kulkevan ilman vaatteita, kunnes lapsi, joka ei ole keisarin vallan vaikutuspiirissä, voi todeta alastomuuden.

Kirjaa varten on haastateltu 20:ä johtajaa, jotka työskentelevät erityyppisissä organisaatioissa ja eri työmarkkinasektoreilla. Tabuja käsitellään kirjassa kuudella ulottuvuudella, jotka liittyvät johtajan inhimillisyyteen, hankaliin ihmistilanteisiin, julkisuuteen, liiketoiminnan johtamiseen, valtaan ja johtamisen arvoihin.

Johtaja on oman valtansa ja roolinsa vanki. Esimerkiksi henkilöstön kanssa johtajat eivät voi olla oma itsensä, vaan heidän tulee toimia roolinsa mukaisesti.

Johtaja ei voi ilmaista tunteitaan, kuten pelkoa, väsymystä tai turhautumista yhtä vapaasti kuin organisaationsa muut työntekijät. Johtajien jaksamisesta ei olla samalla tavalla kiinnostuneita kuin muiden työntekijöiden jaksamisesta. Johtajalta odotetaan suurempaa venymistä kuin muilta työntekijöiltä. Väsymyksestä kertominen on johtajalle heikkouden merkki, joka saattaa johtaa aseman menettämiseen.

Historiasta löytyy monia esimerkkejä siitä, kuinka johtajan terveydentila on alentunut, mutta esimerkiksi valtionpäämiehen lähipiiri ylläpitää kulissia toimintakykyisestä johtajasta.

Johtajien työ on täynnä konflikteja ja ristiriitatilanteita. Oman tunnetilan havainnointi ja omien tunteiden ohjaaminen on johtajille keskeistä. Se, miten johtaja tunnistaa ja käsittelee omia tunteitaan, heijastuu laajasti organisaatioon.

Paitsi tunnekuormaa, johtaja saa kuitenkin myös myönteisiä tunnekokemuksia johtamansa organisaation ja sen työntekijöiden menestyksestä. Yksi haastateltavista rinnastaa menestyksestä saadut tunteet jopa urheilun endorfiinikokemuksiin.

Kirjassa haastatellut johtajat kokevat leadershipin selvästi vaikeammaksi kuin managementin. Ihmissuhteisiin liittyy monia tabuja.  Palautteen antaminen on yksi yleinen esimiestyön haaste. Myös ylimmät johtajat kokevat palautteen antamisen vaikeaksi. Sanat ovat johtajan ase ja tätä asetta johtajien on käsiteltävä erityisen varovaisesti. Mitä suurempi johtaja, sen varovaisemmin sanoja tulee käyttää.

Oman johtamistavan havainnointi, sen kertominen alaisille ja organisaatiolle on osalle johtajista tabu. Johtajalle on tärkeää oman johtamistapansa tarkkailu sekä se, että ympärillä on ihmisiä, jotka antavat rehellistä palautetta johtamisesta. Sulkeutuminen pieneen lähipiiriin tai jopa yksinäisyyteen saattaa olla turmollista. Vuorovaikutus on tärkeää, koska nykyorganisaatioissa ei enää kunnioiteta kaikkitietäviä ”aurinkokuninkaita”, koska organisaation asiantuntijoilla on runsaasti erityisosaamista, jota ylimmällä johtajalla ei ole.

Osa johtajista kokee, että julkisuus kohtelee heitä epäreilusti ja antaa heistä yksipuolisen tai väärän kuvan. Julkisuuden koetaan kohdistuvan yrityksen tai johtajan negatiivisiin asioihin, eikä esimerkiksi johtajien palkkioista käydä rakentavaa keskustelua.

Haastatellut johtajat kokevat itsekin, että he eivät osallistu tarpeeksi yhteiskunnalliseen keskusteluun puhuen esimerkiksi johtamiseen liittyvistä teemoista. Nykypäivänä median kanssa toimimiseen tarvittaisiin aktiivisuutta, selkiyttämisen taitoja ja tarinan kertomisen taitoja.

Myös liiketoiminnan johtamiseen liittyy tabuja. Hallituksen tai johtoryhmän jäsenten osaamisessa saattaa olla puutteita tai näiden toimielinten dynamiikka ei toimi. Haastateltavat puhuvat kirjassa varsin suorasukaisesti esimerkiksi hallituksen jäsenten osaamisesta ja strategisesta ajattelukyvystä. Näistä asioista ei voi kuitenkaan puhua organisaatiossa, eikä niihin ole helppo vaikuttaa.

Toimitusjohtajan urakehitys ja tulevaisuus on yksi tabu. Tämä on mielenkiintoista, koska työelämä yleisemmin korostaa urasuunnittelua ja urakehityksestä keskustelemista esimerkiksi kehityskeskusteluissa. Haastateltavat kertovat, että esimerkiksi luottamusta, johon toimitusjohtajana toimiminen perustuu, ei pureta auki.

Johtajien valtaan liittyy tabuja. Vallan käyttäminen on vaativaa ja raskasta, valta vetää puoleensa liehittelijöitä ja valta muuttaa ihmisiä. Valta-asema ja vallan käyttäminen saattaa olla vaarallista johtajalle itselleen tai johtajan perheelle, kun johtaja joutuu tekemään ikäviä päätöksiä, kuten tehtaiden sulkemisia tai toimeenpanemaan irtisanomisia.

Arvoihin liittyvät tabut liittyvät siihen, että yrityksen toiminnalla voi olla taustalla julkilausumattomia arvoja, mutta niistä ei puhuta. Toisaalta arvoristiriitoihin ja niiden ratkaisemiseen käytännön johtamisessa saattaa liittyä tabuja. Arvoristiriidat saattavat olla keskeinen tekijä siinä, että johtaja jättää tehtävänsä.

Mitä hyötyä tabuista puhumisella niiden purkamisella olisi?

Kirjoittajat toteavat, että johtaminen on liian tärkeä asia jätettäväksi vain johtajille. Tabujen avaaminen mahdollistaisi organisaatioiden potentiaalin paremman hyödyntämisen. Arvoista ja arvoristiriidoista puhuminen on tässä keskeistä.

Uusi aika vaatii johtajilta uudenlaista vahvuutta kuin ennen. Tarvitaan vahvuutta myöntää omat virheensä ja vahvuutta sietää erilaisuutta ja erilaisia näkemyksiä. Henkinen kestävyys johtamisessa tulee entistäkin tärkeämmäksi. Tilannetaju ja tunnetaju korostuu. Kyse on läsnäolosta ja johtajan kyvystä muodostaa tunnesiteitä johtamaansa organisaatioon ja organisaatiossa työskenteleviin ihmisiin. Uudessa johtamisessa korostuu ihmisten johtamisen ja tunnejohtamisen lisäksi tiedolla johtaminen, jota digitalisoituminen vielä korostaa.

Kuten yksi haastateltava asian kiteyttää, tulevaisuuden johtajan tulee olla vahva uudella tavalla. Nykypäivänä ja tulevaisuudessa ei tarvita lonely ridereita vaan toisenlaisia sankareita, jotka auttavat koko organisaatiota menestymään. Johtaminen on tulevaisuudessa avoimempaa ja läpinäkyvämpää. Johtajien tulee avata omaa johtamistyyliään ja tärkeinä pitämiään asioita. Tarvitaan dialogia johdettavien kanssa, koska hyvä johtaminen tarvitsee vastinparikseen hyvää itsensäjohtamista.

Kirja on parhaimmillaan käsitellessään johtamiseen liittyviä tunteita, tunteiden hallintaan, johtajien jaksamiseen ja pelkoihin liittyviä asioita. Vaikka organisaatioiden ylimmät johtajat ovat taloudellisessa mielessä paremmassa ja turvatummassa asemassa kuin organisaationsa muut työntekijät, heidän rooliinsa liittyy monia kuormittavia tekijöitä, joita ”tavallisella työntekijällä” ei ole.

Kirja kenties lavenee hiukan liikaa käsittelemään yleisiä johtamiseen liittyviä teemoja sekä pohtimaan uutta johtamista. Kirjan keskeisiä johtopäätöksiä on koottu kuvioihin. Haastatteluista esitetään sitaatteja. Näitä voi selailla myös ilman ”leipätekstin” lukemista.

Kirja on pienestä röynsyilystään huolimatta hyvä kirjavalinta nykypäivän johtamisen haasteista kiinnostuneille lukijoille. Valta, johtajuus ja tabut ovat niin kiehtova, syvällinen ja ikiaikainen teema, että niitä olisi voinut käsitellä syvällisemminkin. Tosin kirjoittajatkin huomauttavat kirjan aluksi, että tabuja on käsitelty kirjallisuudessa todella vähän.

Selväksi kuitenkin tulee, että monet tabuista liittyvät vanhan ja uuden johtamisen murrokseen. Tabujen murtumisesta osaltaan riippuu, miten johtaminen tulevaisuudessa muuttuu.

Helena Åhman ja Kari Neilimo: Johtajien tabut – ajatuksia ylimmän johdon työpöydän takaa. Suomen Liikekirjat Oy, 2015.

Minä ja eläkeuudistus

Vuonna 2017 voimaan tulevasta eläkeuudistuksesta on puhuttu paljolti kestävyysvajeen ja muiden yhteiskuntapoliiittisten tavoitteiden, kuten työurien pidentämisen näkökulmasta.

Mutta mitä vaiheittain nouseva eläkeikä tarkoittaa yksittäisen työntekijän näkökulmasta?

Kaikki lähtee tiedosta. Oman tulevan eläköitymisen ajankohtaa ja eläkkeen määrää voi laskea verkossa olevilla laskureilla. Laskureissa voi kokeilla, miten eläkkeelle siirtymisen ajankohta vaikuttaa eläkkeen määrään.

Eläkeiän noustessa oman työmarkkinakelpoisuuden ylläpitäminen korostuu. Tässä on monta näkökulmaa.

Tärkeä asia,  mutta ei tärkein, on fyysinen työkyky. Työntekijöiden ei tarvitse olla fyysisesti huippukunnossa, mutta kunnon pitäisi olla sellainen, että se ei estä tai haittaa työssä suoriutumista. Vaatimustaso  tietenkin vaihtelee ammateittain ja työn luonteen mukaan.

Fyysisen kunnon ohella tärkeää on henkinen vireys. Esimerkiksi harrastukset saattavat olla tässä suhteessa keskeisessä roolissa.

Työyhteisötaidot määrittävät, minkälaiseksi tiimipelaajaksi työntekijä työelämässä katsotaan. Työmarkkinakelpoisuuteesi vaikuttaa, kuinka helppoa tai vaikeaa yhteistyö kanssasi työyhteisössä on ja kuinka motivoitunut olet antamaan oman panoksesi.

Erityisen keskeinen asia on osaamisen ylläpitäminen. Tutkimuksissa on osoitettu, että tietotekniikan kehittyminen, uudet sovellukset ja käyttöjärjestelmät aiheuttavat harmaita hiuksia erityisesti vanhemmille työntekijöille.  Ei välttämättä ole pahitteeksi, jos työnantajan tarjoaman koulutuksen lisäksi työtekijä on itse aktiivinen ja päivittää osaamistaan. Opiskelua voi tehdä ”omalla ajalla” joko itsenäisesti tai esimerkiksi kansalaisopistossa.

Luova tuho myllää työmarkkinoita. Ammatteja katoaa ja työ muuttuu monella toimialalla. Omaan ammattiin liittyvän osaamisen päivittämisen lisäksi olisi hyvä, jos valmiuksia olisi useammassakin eri ammatissa toimimiseen työuran aikana.

Keskeistä ehjän työura kannalta on työkyvyn ja työn vaatimusten yhteensovittaminen. Viime aikoina on puhuttu ”itsensä ikäjohtamisesta”, jolla tarkoitetaan oman työn tuunaamista omaan työkykyyn sopivaksi. Työntekijä on oman työnsä asiantuntija, jolla on hyvät mahdollisuudet muotoilla työtään uudestaan ja nostaa esiin asiaa koskevia ehdotuksia.

Muutosvalmiutta tarvitaan. Työ muuttuu ja organisaatiot ryskyvät tulevinakin vuosina. Se, miten näissä muutoksissa pärjää, riippuu paitsi osaamisesta myös valmiuksista tehdä muutoksia.

Työura-asioita edistäisi myös se, jos työuran vaiheista ja niihin liittyvistä teemoista käydään työpaikalla avointa keskustelua. Kehityskeskustelut ovat keskeinen foorumi, jossa työuran eri vaiheista on hyvä pitää esillä, Tärkeää on myös se, että työuran lopussa lähestyvästä eläkeiästä voitaisiin keskustella avoimesti.

Työntekijän voi olla kannattavaa tehdä henkilökohtainen työurasuunnitelma. Pohjalla voi olla laskelma ja arvio eläkkeelle siirtymisen ajankohdasta. Tämän jälkeen voi pohtia omia haasteita ja vahvuuksia edellä esitellyissä asioissa. Ja tehdä tarvittavia muutoksia.

Eläkeuudistuksen tueksi tarvitaan työelämän laatua parantavia toimia. Nopea ajattelu paljastaa, että työntekijällä itsellään on merkittävä rooli oman työuransa jatkumisesta. Omaa työuraa koskeva pohdiskelu kannattaa, sillä ehjä työura turvaa parhaiten kohtuullisen eläkkeen.

Omalla vastuulla

Ihminen on oman onnensa seppä. Siksi onnen tiellä on usein juuri ihminen itse.

Monella elämän osa-alueella ihmisen oma vastuu on korostunut. Ajat muuttuvat niin, että yksilön vastuuta painotetaan entistäkin enemmän.

Työelämässä olet vastuussa oman työkykysi säilyttämisestä ja osaamisesi päivittämisestä. Olet myös työyhteisötaitojen kautta vastuussa työyhteisön toimivuudesta. Koko yhteiskunnan kannalta on hyödyllistä, jos kansalaiset pitävät huolta omasta terveydestään.

Vastuu painaa, mutta onneksi sitä ei tarvitse kantaa yksin.

Tietoa on. Lehdet ja verkko pursuavat erilaisia ohjeita. Miten selviän vaikeista elämäntilanteista, miten syön terveellisemmin ja miten muutan elintapojani terveellisemmiksi? Miten toimin hankalissa tilanteissa työelämässä?

Tukea on mahdollista saada. Rahalla voit hankkia itsellesi personal trainerin fyysisen kunnon ylläpitoon ja parantamiseen. Työelämän haasteisiin voit saada tukea mentorilta tai sparraajalta.

Tekniikka auttaa. Erilaiset apuvälineet yleistyvät ja niistä on apua, kun kannamme vastuuta omasta hyvinvoinnistamme. Aktiivisuusmittareiden jälkeen meitä auttavat entistä fiksummat älykellot, jotka mittaavat esimerkiksi untamme ja liikkumistamme antaen opastusta parempiin elämäntapoihin. Sähköiset omahoitopalvelut lisääntyvät.

Terveydenhuollossa saamme hoidon jatkeeksi ammattilaisilta omahoito-ohjeita. Fysioterapeutti antaa jumppaohjeita ja vinkkejä työskentelyasennon korjaamiseen. Hammaslääkäri antaa hampaiden hoito-ohjeita. Mutta kuinka helposti nämä ohjeet unohtuvatkaan, kun olet yksin omaa vastuutasi kantamassa?

Pelkkä tieto riittää vain harvoin esimerkiksi elämäntapamuutosten tekemiseen. Kun yhteisön tai ammattilaisen antama tuki muutokselle loppuu, saattaa vaikkapa liikkumiseen tai ruokavalioon liittyvä muutos jäädä puolitiehen tai kokonaan tekemättä.

Usein juuri suunnan muuttaminen on vaikeaa. Esimerkiksi uudenvuodenlupaukset eivät juuri pidä – kuntosalit täyttyvät tammikuussa, mutta viimeistään maaliskuussa riittää tilaa.

Niinpä runsaasta tiedosta ja tuesta huolimatta yhteiskunnassamme esiintyy työyhteisöongelmia, työkykyongelmia, ylipainoa, huonoa fyysistä kuntoa, osaamisongelmia ja niin edelleen.

Muutosten tekeminen edellyttää tahdonvoimaa. Ilman sitä omaa vastuuta on vaikea kantaa. Tahdonvoiman kehittämisen ympärille on tietenkin kehittynyt oppeja, tekniikoita ja bisnestä.

Tahdon heikkous on kuitenkin inhimillinen ominaisuus, josta emme todennäköisesti pääse eroon niin kauan kuin inhimillistä elämää on olemassa. Ja Eino Leinon sanoin toinen on heikompi toista.

Tahdon heikkoudesta seuraa, että yksilölle ei kannata antaa liikaa vastuuta kannettavakseen. Ihmiset painottavat enemmän välittömiä hyötyjä kuin pitkän tähtäimen etua. Jos esimerkiksi eläketurvan hankkiminen olisi yksilön vastuulla, kaikki eivät todennäköisesti tulisi säästämään riittävästi vanhuuden varalta.  Myöskään kouluttautumista ei kannata jättää täysin omalle vastuulle.

Epäonnistuminen oman vastuun kantamisessa kaatuu yhteisön syliin. Huonojen elintapojen kustannukset maksetaan paitsi yksilön alentuneella elämänlaadulla, myös yhteiskunnan  rahoittamalla hoidolla. Siksi yhteisön tulee antaa tukea ja toisaalta asettaa rajoja, velvollisuuksia ja jopa rangaistuksia.

Omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen on jätetty pitkälti omalle vastuulle (koululiikunnan jälkeen), vaikka liikkumattomuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat miljardiluokkaa. Yhteiskunnan ote saattaa kuitenkin olla kiristymässä. Aivan hiljattain on tehty ehdotuksia, joissa kouluihin vaaditaan tunti liikuntaa päivässä tai että työajalla liikkumisesta tulisi pakollista. Ongelmia kuitenkaan tuskin voidaan ratkaista pakkoliikunnalla.

Ratkaisu löytyy rakentamalla puitteet, joissa toivotunlaisia valintoja on helppo tehdä. Esimerkiksi edellä jo viitatussa artikkelissa tulee esiin, että lasten liikkumisen määrään liittyy koulun opetussuunnitelma, perheiden ajankäyttö, urheiluseurojen toimintaedellytykset ja -mallit ja kaupunkien infrastruktuuri. Puitteiden rakentaminen on yhteisön eli yhteiskunnan tehtävä.

Keskustelu yksilön ja yhteisön vastuun suhteesta on ikiaikainen. Kuitenkin on selvää, että ihminen tarvitsee yhteisön tukea, jotta voisi kantaa oman vastuunsa kunnialla.