Kategoria: Kirjat

Julkaistu

Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä

howtuOman vireen, työn organisoinnin, palautumisen ja vuorovaikutuksen parantaminen on yksi ajankohtainen työelämäkeskustelun trendi. Työelämän muuttuessa pirstaleisemmaksi ja kompleksisemmaksi on tuloksellisuuden ja oman hyvinvoinnin vuoksi aikaisempaa tähdellisempää miettiä, miten työnsä tekee ja vapaa-aikansa viettää.

Tähän markkinarakoon kiilaa kirjallaan How to Have a Good Day McKinsey-konsultointifirmassa pitkän uran tehnyt, laajalevikkisten amerikkalaislehtien kolumnisti ja huippuyliopistoissa kouluttautunut ekonomisti Caroline Webb.

Kirjan tausta

Kirjan tieteellinen – joskin melko ohuesti kirjassa kuvattu – tausta kumpuaa psykologiasta, käyttäytymistaloustieteestä ja aivotutkimuksesta.

Keskeisiä ajatuksia ovat ensinnäkin aivotoiminnan kaksijakoisuus (neuvotteleva ja kontrolloitu versus automaattinen ja vaistomainen). Kun työtavat sovitetaan hyödyntämään tätä kaksinaisuutta, työ on sujuvampaa ja tuloksellisempaa.

Toisaalta tärkeäksi ulottuvuudeksi on valittu puolustautuminen uhkia vastaan (threat) versus palkkioiden löytäminen (discovery). Puolustus-moodissa emme ole fiksuimmillamme. Itsetuntemus voi auttaa ohjaamaan omaa moodia löytämismoodiin ja tätä kautta luovempaan työskentelyyn. Taitavasti toimien voimme myös auttaa toisia löytämään olotilan, jossa luova työskentely on mahdollista.

Kolmanneksi tärkeäksi tunnistetaan mielen ja kehon yhteys. Tässä keskeinen havainto on se, että fyysinen aktiivisuus voi olla hyvin merkityksellinen älyllisen suoriutumisen, resilienssin tai itseluottamuksen näkökulmasta.

Kirjan taustassa on samaa kysymyksenasettelua kuin Minna Huotilaisen ja Leeni Peltosen kirjassa Tunne aivosi (lue esittelyni kirjasta tästä). Mainittu suomalainen kirja on kuitenkin tieteellisen taustansa suhteen huomattavasti perusteellisempi.

Ole oman elämäsi toimitusjohtaja

Suurin osa kirjasta käsittelee sitä, miten omalla tekemisellä, ajattelulla ja valinnoilla voi edesauttaa sitä, että oma päivä olisi ”hyvä päivä”.

Näkökulmia ovat muun muassa priorisointi, tuotteliaisuuden ylläpitäminen ja lisääminen, vuorovaikutussuhteissa toimiminen, ajattelun boostaaminen, resilienssi sekä energiatason ylläpitäminen.

Defensiivisen moodin taustalla on sosiaalisia tarpeita, kuten esimerkiksi mukana oleminen, reiluus, kunnioitus, autonomia, kompetenssi, merkitys, turvallisuus ja lepo. Kirjassa luetellaan jokaisen sosiaaliseen tarpeeseen liittyviä triggereitä, joita on hyvä tarkastella eri vuorovaikutustilanteissa. Samoin esitellään keinoja, joilla mahdolliset haasteet voidaan välttää.

Vuorovaikutustilanteisiin kirja antaa monenlaisia vinkkejä. Näkökulmia ovat muun muassa, miten kuunnella, miten luoda tunnelmaa, miten saada omia ideoita läpi kokouksissa ja miten ratkoa mahdollisia ristiriitoja.

Hankalien ihmisten kohtaamiseen suositellaan lähestymistapaa, joka korostaa, että persoona on sinällään hyvä, mutta vaikeat olosuhteet kenties tekevät henkilön käyttäytymisestä haasteellista.

Kirjassa opetetaan myös, miten sanotaan ”ei” fiksusti. Kas näin se käy:

  • aloita lämmöllä – osoita kiitosta ja tunnustusta henkilön kysymykselle
  • sano Sinun ”kylläsi” – kerro innostuneesti, mikä on tärkein prioriteettisi juuri nyt
  • sano ”ei” – kerro, että tämä tarkoittaa, että edellä mainitusta syystä et voi ottaa tarjottua tehtävää vastaan
  • lopeta lämmöllä – ehkä voit lopuksi auttaa kysyjää, esimerkiksi kertomalla kuka toinen voisi auttaa asiassa. Aivan lopuksi osoita huomiota ja ymmärrystä kysyjälle ja hänen asialleen.

Konkreettisia vinkkejä, joilla hyvää päivänkulkua voi edesauttaa ovat mm. seuraavat:

  • Ajattele aamulla, mikä tänään on tärkeää. Mieti mitä tämän asian saavuttaminen merkitsee asenteen, fokuksen ja toiminnan näkökulmasta.
  • Visualisoi ja kuvittele saavutuksesi.
  • Jaksota työpäivä, varaa aikaa esimerkiksi luovalle työlle ja rutiineille.
  • Mieti minkälainen mentaalinen olotila edistää tavoitteesi saavuttamista ja valmista itsesi siihen musiikilla, taiteella tai muulla rutiinilla.
  • Järjestä lounaalla itsesi vuorovaikutukseen jonkun sellaisen kanssa, josta pidät.
  • Työpäivän jälkeen mieti kolmea hyvää asiaa, jotka tapahtuivat päivän aikana.
  • Älä katso älylaitteita illalla, käytä oikeaa herätyskelloa, äläkä kännykkää.

Samantyyppisiä työpäivän eri vaiheisiin liittyviä niksejä on kirjassa kymmenittäin.

Kokoukset ja sähköpostit keskiössä

Kirjan loppupuolella käsittellään vielä asiantuntijatyössä alati tärkeitä asioita, eli kokouksia sekä sähköposteja. Molempiin annetaan tuttuja ja toisaalta hieman uudempia vinkkejä.

Sähköpostitse kehotetaan lähettämään lyhyitä viestejä ja käyttämään selkeää yksinkertaista kieltä. Kysymykset tai asiat joihin halutaan suunnata huomiota, tulee korostaa.

Viesteissä on hyvä peilata tunnelmaa: Jos saat lämminhenkisen viestin, päätä viestisi esimerkiksi toteamukseen, että odotat tapaamista viestin lähettäjän kanssa.

”Säästä retoriikka romaaniisi tai hääpuheeseesi”.

Sähköpostien käsittelemiseen liittyviä ohjeita ovat mm., että ”älä lue viestejäsi koko ajan, vaan varaa siihen oma aika”. Toisaalta lanseerataan OHIO-periaate (Only Handle it Once), eli uudet viestit pitää pystyä käsittelemään yhdellä kerralla.

Kokousten suhteen todetaan muun muassa se, että asialistat on hyvä rakentaa kysymysmuotoon. On parempi esimerkiksi laittaa asiakohdaksi ”miten parannamme tiimityötä”, eikä ”tiimityön kehittäminen”. Kokoukset kehotetaan aloittamaan jollakin positiivisella asialla, näin autetaan muita osallistujia pääsemään discovery-moodiin.

Lopuksi

Aivan viimeisessä jaksossa pohditaan syitä, miksi kirjan opit mahdollisesti jäävät käyttämättä ja miten nämä sudenkuopat vältetään.

Kirja on kirjoitettu jäntevään struktuuriin. Kappaleet alkavat johdannolla ja päättyvät kiteytyksiin. Aivan kirjan lopussa on vielä taulukko keskeisistä konkreettisista vinkeistä.

Kirja esiintyi hiljattain World Economic Forumin ja Fortunen listalla, jolla lueteltiin viisi business-kirjaa, jotka vuonna 2016 oli syytä lukea.

Itse luin kirjan ekskursiona modernin itsensäjohtamisen maailmaan. Monet vinkeistä tuntuivat yksinkertaisilta, joitakin ahaa-elämyksiä sentään koin. Suosittelen kirjaa, jos tämä ajankohtainen tematiikka työelämän osa-alueista kiinnostaa.

Hyvän päivän rakennuspalikoita on kirjassa paljon. Kovin runsas annos näitä oppeja omaan päivää sovellettuna tuntuisi kenties tukahduttavalta. Pienenkin osan soveltaminen saattaa kuitenkin tehdä omasta päivästä piirun verran paremman.

Caroline Webb 2016: How to Have a Good Day. Think Bigger, Feel Better and Transform Your Working Life. MacMillan, London.

Julkaistu

Valvomo (Leeni Peltonen)

valvomoUnihäiriöt lisääntyvät. THL:n mukaan runsas 40 prosenttia työikäisistä raportoi kokevansa unettomuutta toisinaan, muutaman kerran viikossa tai muutaman kerran kuukaudessa. 1970-luvulla vastaava luku oli 20-30 prosenttia.

Täsmällinen lukujen vertailu on vaikeaa, koska ihmisten tapa vastata kyselyihin tai tietoisuus ongelmista saattaa olla muuttunut. Muutkin tiedot kuitenkin viittaavat uniongelmien lisääntymiseen. Ilmiö on kansainvälinen.

Huonolla unella on monia seurauksia. Se muun muassa alentaa koettua hyvinvointia, lisää sairastavuutta, alentaa työtehoa sekä lisää onnettomuuksien ja tapaturmien riskiä.

Uniongelmat ovat piilossa. Ne eivät ole samalla tavalla havaittavissa kuin fyysinen vika tai vamma. Unettomuus on myös henkilökohtainen asia, johon saattaa olla vaikea tarttua työpaikalla.

Toimittaja, entinen Kotilieden päätoimittaja Leeni Peltonen on kirjoittanut teemasta kirjan. Se on on kirjallisuuteen ja asiantuntijoiden haastatteluihin perustuva tietokirja, mutta sisältää omakohtaisen tarinan. Tarinassa keskeisiä ovat kirjoittajan eri roolit työelämässä ja sen ulkopuolella.  Saatetekstissa Peltonen toteaa, että kirjasta tuli lopulta henkilökohtaisempi kuin alunperin oli tarkoitus.

Tarinan vaiheet ovat ”havahtuminen”, ”tietoa” ja ”ratkaisuja”. Ongelman edessä pysähtymisen jälkeen Peltonen hankkii tietoa ja päätyy lopulta ratkaisuihin. Asiat eivät tietenkään käytännössä etene näin suoraviivaisesti.

Kirjan yksi perusteemoista on etsiä unettomuuden hoitoon muita keinoja kuin lääkehoito. Lääkehoito saattaa väliaikaisesti olla ratkaisu joissakin tilanteissa. Pitkittyneessä käytössä lääkkeisiin liittyy kuitenkin monia ongelmia. Lääkkeet eivät myöskään korjaa unettomuuden taustalla olevia syitä.

Kirjassa puhutaan jonkin verran lääkkeistä. Keskeisemmässä roolissa on kuitenkin pohtia ilmiöön liittyviä elintapoihin liittyviä syitä. Tältä alueelta löytyvät myös ne valinnat, joilla itse kukin voi omaan uneensa vaikuttaa.

Kirjassa käydään läpi unettomuuden syitä ja riskiryhmiin kuuluvia. Huolehtivat ja herkät kärsivät unettomuudesta enemmän. Naisilla ongelmat ovat tavallisempia kuin miehillä. Unettomuus näyttäisi myös periytyvän sekä biologisesta että sosiaalisesti. Jälkimmäinen oli minulle uusi ajatus.

Elämäntyylimme vaikuttaa voimakkaasti uniasioihin. Stressi, kiire, ja ympärivuorokautinen digitaalinen viestintä ja varuilla olo haittaavat unta. Oma keskeinen merkityksensä on ravinnolla, liikunnalla ja omilla nukkumista tukevilla päivärytmiin liittyvillä valinnoillamme.

Samaan aikaan kun ajassamme on yhä enemmän hyvää nukkumista uhkaavia riskejä, on myös myönteisiä asioita. Tietoa on saatavilla paljon. Pienelläkin rahalla voi hankkia teknisiä apuvälineitä, joilla voi mitata unen määrää ja laatua. Myös ammattiapua on saatavilla.

Kirja on kokeen toimittajan rautaisella ammattitaidolla kirjoitettu. Tarina etenee sujuvasti ja hankalatkin lääketieteelliset asiat, kuten asiaan liittyvä aivojen toiminta, väännetään sopivalla tavalla rautalangasta.

Tieteen ohella kirjassa esiintyy viittauksia kaunokirjallisuuteen, jossa teemaa on sivuttu. Kirja on jaksotettu lyhyisiin kappaleisiin ja perusasiat kootaan tietoiskuihin. Kirjan lopussa on vinkkejä lisätiedosta.

Kirjasta saa tietoa uniongelmien taustalla olevista syistä sekä siitä, mitä itse kukin voi tehdä oman unensa määrän ja laadun parantamiseksi.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita uniasiat pohdituttavat. Kirjalla on tärkeä rooli myös siinä, että se tuo uniasioita esiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Peltonen ylläpitää Nuku paremmin verkkosivua ja hän on perustanut Facebookiin samannimisen vertaisryhmän.

Leeni Peltonen 2o16. Valvomo – Kuinka uneton oppi nukkumaan. Otava, Helsinki. 

Julkaistu

Team of teams (Stanley McChrystal)

Team-of-TeamsToimintaympäristössämme tapahtuvat muutokset tapahtuvat aikaisempaa nopeammin ja arvaamattomammin. Tapahtumien rytmi on nopeampi, eikä syy-seuraussuhteita nähdä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ratkaisuja erilaisiin ongelmiin on vaikea löytää, koska ongelmat ovat luonteeltaan ”pirullisia”.

Maailmasta siis tullut kompleksisempi. Hyvän pohdinnan teemasta ja sen vaikutuksista päätöksentekoon on kirjoittanut Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Miten tässä maailmassa johdetaan ja organisoidutaan? Kiintoisan näkökulman tähän avaa kirjassaan Team of Teams entinen USA:n armeijan erikoisjoukkojen komentaja Stanley McChrystal.

McChrystal toimi komentajana Irakissa 2000-luvun alussa, jossa hänen joukkonsa taistelivat Al-Qaidaa vastaan. Hän huomasi, että maailman parhaiten resursoitu, parhaalla teknologialla varustettu ja huippuunsa koulutettu organisaatio ei pärjännyt taistelussa monella mittarilla heikommaksi arvioitua vastustajaa vastaan.

Taistelussa menestyminen olisi vaatinut nopeaa analysointikykyä, tilanteisiin mukautumista ja välitöntä reagointia. Ongelmaksi osoittautui organisoituminen perinteisellä tavalla hierarkkisesti. McChrystalin joukot olivat auttamattomasti liian hitaita nopeisiin ja yllättäviin tilanteisiin.

Perinteinen armeijan organisoituminen perustuu hierarkiaan, jossa päätösvalta on suorittavan portaan yläpuolella ja eri toiminnot ovat tyypillisesti siiloutuneet omiin organisaatiohaaroihinsa.

Tästä seuraa hitautta ja tilanteesta etääntynyttä päätöksentekoa. Siiloutuminen johtaa hitauden ohella keskinäiseen kilpailuun ja tiedon panttaamiseen.

McChrystal kuvaa kirjassaan esimerkinomaisesti, kuinka hänet saatettiin herättää keskellä yötä luvittamaan iskua kohteeseen. Menestyksellisen toiminnan näkökulmasta kyse oli minuuteista. Hän ymmärsi, että tiimillä, joka oli seurannut kohdetta, oli huomattavasti parempi ja kattavampi tilannekuva ja päätöksentekoon riittävä tieto kuin hänellä (unesta heränneellä kenraalilla), jolla oli muodollinen päätäntävalta. Oli siis paikallaan siirtää päätäntävaltaa tiimille.

Tiimien tiimi

Kirjan ydin on ajatus ”tiimien tiimistä”, jossa hierarkkisen organisaation sijaan tiimit muodostavat verkoston, jonka kiinniliimaavia tekijöitä ovat luottamus, tiedon vapaa virtaaminen, jaettu tietoisuus (ykseys) sekä päätäntävallan jakaminen alaspäin.

Keskeistä on nopeus ja kyky sopeutua kompleksiseen toimintaympäristöön. Alla olevat kuviot havainnollistavat ideaa.

teamofteamschartLähde: Stanley McChrystal, Team of Teams.

Ylhäällä oikealla olevassa mallissa tiimeissä saattaa esiintyä itseohjautuvuutta, mutta tiimit ovat edelleen siiloutuneet toisistaan erilleen.

Tiimien tiimin idea on se, että tiimien jäsenet toimivat kiinteässä yhteydessä myös muiden tiimien yksittäisten jäsenten kanssa. McChrystal kehitti toimintatapoja, joilla eri tiimien jäsenet tunsivat ja ”joutuivat” työskentelemään toisten tiimien jäsenten kanssa.

Mielenkiintoista kirjassa on tietysti se, että tällainen ajatusmalli ja esimerkit tulevat armeijasta, jota on aikaisemmin pidetty esimerkkinä nimenomaan hierarkkisesti johdetusta organisaatiosta.

Liika tieto ei olekaan liikaa

Olemme oppineet, että sähköpostia pitää lähettää mahdollisimman vähän ja vain niille ihmisille, jotka oikeasti tarvitsevat tietoa.

McCrystalin joukot kuitenkin havaitsivat, että tarkasti kohdennetussa viestinnässä mahdollisesti juuri ratkaiseva tiedon murunen saattaa jäädä tavoittamatta sen tarvitsijaa. Niinpä he alkoivat lisäämään sähköpostien cc-kenttään mahdollisimman paljon vastaanottajia. Tieto jaettiin erilaisiin kerroksiin ja tavoitteena oli se, että kaikilla oli tietynasteinen yleiskuva tilanteesta.

Samaa logiikkaa seurattiin siinä, että puhelut puhuttiin mieluummin kaiuttimet päällä, jotta mahdollisimman moni kuuli mistä ja miten puhuttiin.

Myös fyysinen ympäristö otettiin huomioon. McChrystal suunnitteli joukkojensa käyttämät tilat mahdollisimman avoimiksi niin, että vuorovaikutus ja viestintä olisivat mahdollisimman helppoja.

Esimies on puutarhuri

Kun päätäntävaltaa annetaan alas tiimeille, johtamisen rooli ja tavoite muuttuvat. Esimiesten tehtävänä on luoda edellytyksiä verkostojen toiminnalle ja käytännön tekijöiden työlle.

Johtaminen on vuorovaikutusta, kannustamista, foorumien luomista, oikeiden ihmisten saattamista yhteen. Kokonaisuuden ohjaamisesta kohti yhteistä visiota ja ”ykseyden” rakentamista.

Mikromanageeraaminen jää taakse, johtajan tulee opetella ”päästämään irti.” McChrystalin slogan oli ”Johtajan tulee katsoa, mutta ei koskea”. Johtajasta tulee näin ekosysteemiä vaaliva puutarhuri.

Osa laajempaa keskustelua

Kirjan teemat, itseohjautuvuuden lisääminen, vanhan hierarkkisen organisoitumisen kritiikki ja uusi johtaminen ovat ajankohtaisia keskusteluja muistakin yhteyksistä. Tavat organisoitua ja johtaa ovat muutoksessa kaikkialla. Muutokseen liittyy keskeisesti myös digitaalisuus.

Organisaatiokaavio ja kontrolli olivat tärkeitä ja tehokkaita vanhassa tayloristisessa liukuhihnamaailmassa. Kompleksisessa maailmassa korostuvat arvot, luottamus, läpinäkyvyys, tiedon hyödyntäminen ja vuorovaikutus. Tätä kuvaa hyvin Josh Bersin alla olevassa kuvassa (koko artikkeli täällä).

network of teamsLähde: Josh Bersin, The New Organization, Different by Design.

Kompleksisessa maailmassa työ perustuu verkostoihin, jotka monasti rakentuvat hierarkkisen organisaatiokaavion osien välille ja päälle, koska harva organisaatio toistaiseksi hylkää radikaalisti hierarkkista organisaatiota, kuten muutamat IT-firmat ovat tehneet (esimerkiksi Vincit).

Jos iso organisaatiomuutos jää tekemättä, keskeiseksi muodostuu se, miten hierarkinen organisaatio ja johtaminen sallivat verkostomaisen työskentelyn, eivätkä ainakaan haittaa sitä. Ilman verkostomaista työskentelyä harva organisaatio pärjää kompleksisessa maailmassa.

Loppusanat kirjasta

Kirja oli viime aikoina lukemieni kirjojen parhaimmistoa. Se on selkeästi kirjoitettu ja mielenkiintoisiin esimerkkeihin perustuva.

Kun kirjassa korostettiin kokonaiskuvan ylläpitämisen tärkeyttä, muistin varusmiehenä pohtineeni, miksi yksittäiselle taistelijalle ei kerrota sitä, miten hänen toimintansa liittyy kokonaisuuteen ja laajempaan kuvaan.

Toisaalta pohdin, että mahdollisesti jotkin toimintamallit eivät välttämättä ole armeijankaan piirissä niin uusia, kuin mitä kirjassa niiden esitettiin olevan.

Kirjan ideat liitettiin mielenkiintoisella tavalla aikaisempiin johtamisteorioihin sekä myös sotilaallisiin oppeihin.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita nykyaikaisesta johtamisesta ja organisaatioiden toiminnasta.

General Stanley McChrystal: Team of teams. New rules of engagement for a Complex World (with Tantum Collins, David Silverman and Chris Fussell). Portfolio Penquin. 

Kirjaa käsittelevä juttu Helsingin Sanomissa 5.2.2017.

Julkaistu

Digimuutos.fi (Timo Savolainen ja Kati Lehmuskoski)

digimuutos

Digitalisaatio on megatrendi, joka tunnetusti vaikuttaa tällä hetkellä yhteiskuntaan, yrityksiin ja organisaatioihin todella voimakkaasti. Kokonaiset toimialat toisensa jälkeen disruptoituvat. Työ ja osaamistarpeet muuttuvat.

Huonolla johtamisella yritykselle tai organisaatiolle käy digitalisoituvassa maailmassa kalpaten. Ainakaan huonosti johdettu yritys tai organisaatio ei suoriutu parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä kirjassa kerrotaan, miten digitalisaatioon liittyvää muutosta, ”digimuutosta”, pitää johtaa.

Digimuutos on se matka, jonka organisaatio tai yritys tekee muuttuessaan perinteisestä digitaaliseksi.

Jokaisessa organisaatiossa ja yrityksessä matka on erilainen, mutta yhteisiksi tekijöiksi kirjassa mainitaan prosessin käynnistäjät ja tavoitteet sekä tarvittava organisaatiomuutos.

Käynnistys voi lähteä liikkeelle megatrendeistä, viranomaissääntelystä tai strategiasta. Tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi asiakaskokemuksen parantamiseen, kannattavuuteen tai kilpailuetuun. Keskeisessä roolissa siinä, miten matka tehdään ja miten se onnistuu, on johtaminen.

Kirja koostuu kymmenen organisaation digitarinasta. Organisaatiot ovat Nokia, Finnair, Fonecta, Verohallinto, OP, Reima, Yle, Rovio ja Wärtsilä. Yksi case on nimetön.

Lisäksi kirjassa on taustoittavana kappaleena IMD:n professorin Michael Waden kirjoitus digitalisaatiosta sekä asiaankuuluvat johdanto- ja yhteenvetokappaleet.

Keskiössä johtaminen

Waden artikkelissa esitetään Bradleyn et al. (2015) kirjassaan esittämä kuvio digitalisaation pyörre, jonka pointtina on se, että digitalisaatio vaikuttaa voimakkaimmin yrityksiin ja organisaatioihin, joiden tuote voidaan kokonaan digitalisoida (esimerkiksi media ja viihde). Pyörteen laitamilla on organisaatioita ja yrityksiä, joiden tuote on fyysinen, eikä sitä voida yhtä suoraan digitalisoida (esimerkiksi infrastruktuuri ja lääketeollisuus). Digitalisaatio vaikuttaa kuitenkin myös voimakkaasti pyörteen laitamilla oleviin organisaatioihin ja yrityksiin.

Millaista johtamista digimuutos edellyttää?

Waden mukaan johtajan tulee digimuutoksessa kasvattaa organisaation muutoskyvykkyyttä, ketteryyttä ja nopeaa toimenpanoa. Päätöksenteon tulee perustua tietoon. Päätöksentekoprosesseja on usein tarpeen yksinkertaistaa, jotta nopeutta saadaan kasvatettua.

Keskeistä on huomata se, että digitalisaatio kohdistuu kaikkiin organisaation osa-alueisiin, ei vain teknologiaan. Kyse on kulttuurinmuutoksesta. Viisasta johtamista on ihmisten osallistumisen mahdollistaminen: voimaannuttaminen ja sitouttaminen kulkevat käsi kädessä.

Eri organisaatioiden digimatkassa on samoja piirteitä

Eri toimialoilta tulevien yritysten ja organisaatioiden tarinat ovat erilaisia, mutta yhteisiäkin piirteitä on monia.

Keskeistä on muutoksen välttämättömyyden ymmärtäminen, korostuva asiakaskeskeisyys, olemassaolevien prosessien haastaminen ja muutoksen viestiminen. Tärkeää on tiedon merkityksen ymmärtäminen johtamisessa ja muussa toiminnassa sekä ihmisten mukaanottaminen.

Johtajan tehtävänä on viestiä ylätason reunaehdot, mutta antaa ihmisten itse päättää, miten he pääsevät tavoitteeseensa. (Vinkki johtajalle #42, kirjassa Digimuutos.fi).

Olennaista on myös varmistaa se, että ylimmässä johdossa (johtoryhmässä ja hallituksessa) on digimuutoksessa tarvittava osaaminen.

Hyväksi havaittuja ratkaisuja ovat mm. erillisen digikehittämiseen liittyvän yksikön perustaminen, CDO:n (Chief Digital Officer) palkkaaminen sekä ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien ottaminen mukaan muutokseen. Tärkeää on myös rikkoa organisaatioiden sisäiset siilot.

Digiprojektit suositellaan rahoitettavaksi mallilla, jossa ne saavat rahoituksensa liiketoiminnan budjetista, mutta digitalisaation mahdollistavat perus-IT-palvelut rahoitetaan tietohallinnon budjetista.

Arviointia

Kirjan lopussa lanseerataan yksinkertainen, mutta suuntaa antavalla tasolla varsin toimivalta vaikuttava ”digikypsyysmittari”, jonka avulla eri organisaatiot voivat tarkistaa valmiutensa digimuutoksen tekemiseen.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja selkeä. Olennaiset asiat esitetään kuvioissa. Caset ovat sopivan mittaisia ja faktalaatikot, eli ”vinkit johtajalle” tiivistävät olennaisen. Näitä vinkkejä esitetään kirjassa yhteensä 62 kappaletta! Ytimekkään esitystavan vuoksi kirjaa voi lukea myös selaillen.

Kirjan oma tarina on digitaaliseen aikaan hyvin sopiva. Kirjoittajat Timo Savolainen ja Kati Lehmuskoski ovat kirjoittaneet kirjan päivätyönsä ohella. He ovat luoneet projektin itse hankkimalla kirjalle kustantajasponsorin, käymällä tarvittavat neuvottelut ja organisoimalla kirjan myynnin ja jakelun.

Keskeisessä roolissa kirjaprojektissa on verkkosivu Digimuutos.fi, jossa on sisältöön liittyvää ja sitä tukevaa materiaalia, mm. blogi, jossa on kerrottu kirjan sisällöstä ja kirjan tekemisen prosessista. Lisäksi blogissa on vierailijabloggauksia.

Kirja antaa mielestäni paljon välineitä, vinkkejä ja ajattelemisen aihetta siitä, miten digimuutosta tulee johtaa.

Timo Savolainen ja  Kati Lehmuskoski: Digimuutos.fi. 10 huippujohtajan tarina muutosjohtamisesta! HansaPrint Oy, Turku, 2017.

Julkaistu

Tunne aivosi (Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen)

Tunne aivosiNykyajassa on paljon tekijöitä, jotka lisäävät kiinnostusta aivojen toimintaa kohtaan. Elämäntapamme muuttuu parhaillaan voimakkaasti etenkin digitalisaation myötä. Aivomme eivät kuitenkaan välttämättä ole tähän valmiita, koska ne ovat kehittyneet erilaisessa ympäristössä.

Toisaalta työelämän trendit korostavat palautumisen, vireen ja keskittymisen merkitystä. Kaikissa näissä aivoilla ja niiden toiminnalla on suuri merkitys.

Kirja on jäsennetty mielenkiintoisesti eri ikävaiheiden mukaan. Puhutaan aivojen kehityksestä syntymän jälkeen, lapsuudessa, murrosiässä, aikuisuudessa ja vanhuksena. Näkökulmana on ymmärtää, mitä aivoissa tapahtuu ja toisaalta tuodaan esiin, miten aivoja voi huoltaa ja miten lähiyhteisö voi ymmärtää esimerkiksi murrosikään liittyviä haasteita.

Kaikki eri elämänvaiheita aivojen näkökulmasta kuvaavat kappaleet ovat keski-ikäiselle lapsiperheen isälle mielenkiintoista luettavaa. Ammatillisessa mielessä luin erityisellä mielenkiinnolla työelämää koskevan kappaleen.

Työelämää koskevassa jaksossa keskeisessä roolissa on kehon ja mielen toiminnon tiloja kuvaava U-käyrä, jossa U:n kärjet ovat ”taistele tai pakene”-tila ja ”flow- eli virtaustila”.

Ensin mainittu on tila saattaa olla eloonjäämisen kannalta merkityksellinen joissakin tilanteissa, mutta tuhoisa työelämässä. Kirjassa todetaankin, että ”tässä tilassa oleva ihminen kylvää ympärilleen pahaa oloa ja paniikkia”. Myös oppiminen ja itseensä luottaminen on tällöin vaikeaa (mt. 132).

Flow-tila on päinvastainen tila, emme koe uhkaa vaan erityistä hallintaa. Opimme helposti uusia asioita ja ymmärrämme uusia laajoja kokonaisuuksia. Flow-tila ei ole pelkästään yksilöllinen tila, vaan sen voi kokea myös ryhmässä. Epäonnistuminenkaan ei lannista virtaustilassa työskentelevää (mt. 134).

U-käyrän keskellä sijaitseva rauhoittumisen tila on keskeinen palautumisen tila. Tällöin olemme passiivisia, rauhallisia ja jopa saamattomia. Mielemme ja kehomme ovat lähempänä lepotilaa.

Meidän olisi hyvä löytää yksilöllisiä keinoja päästä U-käyrällä alaspäin. Työelämään liittyvänä pulmana on kuitenkin se, että monessa ammatissa työelämä on muuttunut tavalla, joka on vähentänyt mahdollisuuksia rauhoittua työpäivän aikana (mt. 135-136).

Rauhoittumisen keinojen löytäminen on uusi tärkeä työelämätaito (Huotilainen ja Peltonen 2017).

Liikunta, musiikki, käsityöt ja hyvä uni ovat hyväksi aivoille. Alkoholi pahasta. Erityisen keskeisessä roolissa on uni, jolloin aivot järjestelevät asioita ja tapahtumia pitkäkestoisen muistin puolelle. Lisäksi uni korjaa mielialaa: hyvän yön jälkeen olemme valmiit hyvään päivään (mt. 108).

Kirjan viimeisen kappaleen otsikko on ”järjen ja tunteen ikuinen liitto”. Se on erityisen hieno kappale, jossa käsitellään perustunteita (yleensä pelko, inho, suru, viha, ilo), järjen ja tunteiden suhdetta, tunteiden säätelyä sekä rakastuneen aivoja.

Sanonta ”rakkaus on sokea” saa tukea aivotutkimuksesta, koska romanttisesti rakastuneen henkilön otsalohkon toiminnan on havaittu vähentyneen (mt. 218).

Aivan viimeisenä on kappale, jossa käsitellään ”elämän monivärisiä raitoja”, eli tunteiden liittymistä erilaisiin elämäntapahtumiin, tilanteisiin tai sairauksiin, kuten masennukseen.

Yleistajuinen kirja pohjaa tieteelliseen tutkimukseen

Kirja on kirjoitettu yleistajuiseksi. Lähdeviittein osoitetaan, mihin tieteelliseen tulokseen tai keskusteluun esitetyt väitteet ja johtopäätökset perustuvat. Kirjan keskellä on havainnollistavia korkeatasoisia värikuvia, joihin tekstissä viitataan.

Kirjassa on kirjoittajien omakohtaisia tarinoita esimerkiksi työpäivän kulusta tai stressimittarin kokeilemisesta. Lisäksi on erillisiä kainalojuttuja, esimerkiksi ”vinkkejä työstressin hallintaan”.

Kirjassa sivutaan monenlaisia ajankohtaisia ja laajaa keskustelua herättäviä ilmiöitä aivojen toiminnan näkökulmasta. Tällaisia aiheita ovat muun muassa työskentely avokonttorissa, multitaskaus, lasten ruutuaika tai muistisairaudet.

Aikaamme liittyy paljon keskustelua teknologiasta, sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista ja uhkakuvista sekä tekoälyn ylivertaisuudesta ihmiseen nähden. Siksi oli vaikuttavaa lukea lämpimällä, ihmisläheisellä ja elämää kunnioittavalla otteella kirjoitettu kirja aivojen toiminnasta kytkeytyen elämänkaareen ja ihmisen kehitykseen vahvuuksineen ja heikkouksineen.

On vaikea nimetä sellaista ryhmää, jolle tämän kirjan lukemisesta ei olisi iloa tai hyötyä.

Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen: Tunne aivosi. Otava kirjapaino 2017.

Julkaistu

Onko työ rangaistus?

hitsari

Tällä viikolla olin puhumassa eräässä puhetilaisuudessa Vaasassa. Ennen minua puhui tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava. Hän esitti hyvän puheenvuoron työelämän muutoksesta. Yksi seikka hänen puheessaan jäi kuitenkin mietityttämään. Halava sanoi suurin piirtein näin:

Teknologian kehittymisen vuoksi 10 vuoden kuluessa työstä katoaa sen rangaistusluonne (Ilkka Halava).

Aloin miettiiä, että ainakaan itse en pidä työtäni minään rangaistuksena. Myös monet tutkimukset kertovat laajasta työtyytyväisyydestä. Esimerkiksi Työterveyslaitoksen taannoisen Työ ja terveys Suomesssa-tutkimuksen mukaan 86 prosenttia suomalaista on erittäin tai melko tyytyväinen työhönsä.

Työstä saa tunnetusti toimeentulon lisäksi paljon kaikenlaista muutakin myönteistä. Saamme toteuttaa itseämme, lisää sosiaalisia suhteita ja rytmiä ajankäyttöön.

Työ tuo myös arvostusta. On erityisen arvostettuja ammatteja, kuten kirurgin ammatti tai palomiehen ammatti. Mutta yleisemmin ammattilaisia missä tahansa ammatissa arvostetaan, kun he tekevät työnsä hyvin.

Puhumme työn imusta ja ilosta ja osallistumme Great Place to Work tai Euroopan (tai vähintään Suomen paras) työpaikka-kilpailuihin.

Ei kuulosta rangaistukselta. Toki työelämässä on myös erilaisia ongelmia ja haasteita. Tuntuu silti liioittelulta sanoa, että työ olisi rangaistus.

Toki työelämässä on myös erilaisia ongelmia ja haasteita. Tuntuu silti liioittelulta sanoa, että työ olisi rangaistus.

Työn pitkä varjo

Mutta jos asiaa katsotaan hieman pidemmällä perspektiivillä, huomaa, että asiat eivät aina ole olleet tällä mallilla.

Vanhassa testamentissa todetaan tunnetusti seuraaalla tavalla, kun ihmiset karkotettiin paratiisista:

Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. (1. Moos: 19).

Työ tuli siis raskaaksi syntiinlankeemuksen yhteydessä.

Antiikin Kreikassa raskas ruumiillinen työ oli ulkoistettu orjille vapaiden miesten käyttäessä aikaansa ylevämpiin toimiin.

Max Weberin Protestanttisen työn etiikkaan viitaten luterilaisen työn etiikkaan on liitetty ankara työnteko. Tätä käsitystä on kuitenkin myöhemmin lievennetty eri keskusteluissa (ks. esim tämä artikkeli).

On melko helppo nähdä työn rangaistusluonteen pitkiä jälkiä, jotka ovat syvällä kultuurissa.

Kaikkien (esimerkiksi miesten ja naisten) tasa-arvoinen osallistuminen työelämään ja työstä nauttiminen on varsin tuore asia Suomessakin.

Kun työelämän perusasiat ovat kunnossa, keskittyy työelämän kehittäminen yhä hienojakoisempiin yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi vuorovaikutuksen parantamiseen. Keskeistä on myös pyrkimys tuottavuuden parantamiseen työelämää kehittämällä.

Tulevaisuudessa työ muuttuu edelleen

Pidemmässä ajanjaksolla juuri teknologian kehittyminen on jo vähentänyt työn ”rangaistusluonnetta”. Esimerkkejä voivat olla vaikkapa ojankaivuu tai raskaat maataloustyöt tai työ kaivoksessa.

Tulevaisuudessa teknologian kehityksen myötä edelleen yhä useampi raskas, tylsä, likainen ja yksitoikkoinen työ tehdään koneen toimesta. Ihminen vapautetaan näiden töiden tekemisestä kokonaan.

Teknologian kehittyminen ei kuitenkaan rajaudu tylsien tai vaarallisten töiden vähentämiseen. Se vähentää myös asiantuntijatöitä, joihin saattaa liittyä erityisen suuri palkitsevuuden kokemus tai arvostus.

Toisaalta jäljelle jäävä työ muuttuu. Työtä saatetaan tehdä hyvin eri tavoilla kuin aikaisemmin. Työ voi tulevaisuudessa muistuttaa aikaisempaa enemmän leikkimistä tai pelaamista. Tästä Halavakin puheessaan mainitsi.

Työ voi siis tulevaisuudessa olla aikaisempaakin kivempaa!

Julkaistu

Suomi, Suomi ja Suomi

SuomenideaKuluvana vuonna vietetään Suomi100-juhlavuotta. Juhlavuoteen liittyy professori Jarno Limnéllin toimittama kirja, jossa yhteensä lähes 30 kirjoittajaa pohtii Suomen ideaa eri näkökulmista.

Juhlavuotta vietetään mielenkiintoisessa vaiheessa. Turvallisuuspoliittinen tilanne on murroksessa ja Suomen kilpailykyky tulevina vuosina herättää kysymyksiä. Suomalaista yhteiskuntaa uudistetaan suurilla reformeilla.

Vaikka haasteita voidaankin tunnistaa, Suomi menestyy hyvin erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa ja yhteiskuntamme on monella tavalla toimiva. Olemme monella tavalla vanhan ja uuden välissä. On oikea aika kysyä, mikä on Suomen idea ja millä eväillä Suomi jatkaa eteenpäin.

Keskeinen näkökulma kirjassa on Suomen tarina. Yhteinen idea tarinan muotoon kirjoitettuna antaa kansakunnalle suunnan. Kirjoittajat pohtivat kirjoituksissaan tätä tarinaa eri lähtökohdista.

Kirjassa käsitellään mm. Suomen geopoliittista asemaa, digitaalisuutta, hyvinvointia, taloutta, osaamista, maanpuolustusta, luontoa, yhteiskunnallista eheyttä, hyvinvointia, brändiä ja yritystoimintaa. Kirjan tematiikka on hyvin moninainen.

Kirjan sisällöstä

Kuten aina kokoelmakirjoissa, toiset kirjoitukset kolahtavat lukijalle enemmän kuin toiset. Itse pidin eniten seuraavista kirjoituksista.

Alf Rehnin kirjoitus hahmottaa suomalaisen ajattelun rajapyykkejä. ”Suomi on aina mieltynyt selkeihin, miltei karuihin julistuksiin – sellaisiin, joissa mahdollisimman harvalla sanalla voi vangita mahdollisimman paljon.” (mt. 15). Tällainen sanonta on mm. ”talvisodan henki.”

Toisaalta Rehnin mukaan harva kansa on innostunut mollaamaan itseään samalla tavoin kuin suomalaiset. Suomea eivät saa kuitenkaan arvostella muut kuin me suomalaiset itse. Rehn sanoo, että ”Suomi on runollinen ennen kaikkea vähätellessään itseään”. Tämä ilmenee esimerkiksi sanonnassa ”On maamme köyhä, siksi jää.”

Ehkä eniten koko kirjassa pidin Erkka Railon kirjoituksesta ”Yhteiskunnallinen eheys koetuksella.” Artikkeli lähtee liikkeelle ajatuksesta, että eheys ja yhteenkuuluvuus on nimenomaan Suomen idean kulmakivi. Sen merkitystä korostaa se, että tätä yhteenkuuluvuutta ovat historiassa koetelleet monet jakolinjat. Hyvinvointivaltion rakentaminen on edellyttänyt yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointivaltio on myös luonut sitä.

Railon mukaan kolme teemaa haastaa yhteenkuuluvuutta: Ensinnäkin eriarvoistuminen lisääntyy. Osa suomalaisista hyötyy kansainvälistymisen mahdollisuuksista, mutta osa ei.

Toiseksi näkökulmat yhteiskunnallisiin asioihin eriytyvät. 1960-luvulla televisio yhtenäisti suomalaista kulttuuria ja politiikkaa. Informaatio tuli yhä useammalla ”tasalaatuisesti” saataville. Nyttemmin sosiaalisen median aikakaudella on tullut tavalliseksi puhua ”kuplista”, jossa eri yhteiskuntaryhmät saavat informaatiota maailman tapahtumista ja pohdiskelevat niitä omissa viiteryhmissään.

Kolmanneksi, politiikkaan on tullut uusia jälkimaterialistisia teemoja, joita ovat esimerkiksi ympäristökysymykset, tasa-arvo, seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ja maahanmuutto. Teemoihin liittyy vahva moraalinen elementti ja siksi ne koetaan yhtä voimakkaasti kuin aikaisemmin tulonjakoon liittyvät asiat. Koska teemat menevät lähelle moraalisia käsityksi ja tunteita, ne saattavat olla erityisesti eheyttä repiviä.

Railon mukaan tulevaisuudessa yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen on aikaisempaa vaikeampaa. Suomalaista yhteiskuntaa on uudistettava monipuolisesti, jotta yhteenkuuluvuus edelleen voisi olla Suomen vahvuustekijä. Tähän Railolla on monia konkreettisia ehdotuksia.

Pidin myös Reijo Karhisen artikkelista, jossa hän alleviivaa nopean ja hallitun sukupolvenvaihdoksen tarpeellisuutta. Karhinen kuvaa suomalaisen menestystarinan ja tunnistaa selvästi sen, että eteenpäin pääseminen ei ole mahdollista ilman uusia eväitä. Karhisen kirjoituksen ajatuksia on julkaistu myös täällä.

Elina Hiltunen tarkastelee teknologian kehityksen vaikutuksia Suomeen ja suomalaisuuteen. Näkökulmia ovat tietotekniikan kehitys, robotiikka, geenimuuntelu ja synteettinen biologia sekä lääketiede. Hiltunen on huolestunut siitä, miten Suomi kykenee käyttämään kehityksen tarjoamat mahdollisuudet. Tietämys perustieteistä on heikentynyt ja kiinnostus ”huuhaata” kohtaan lisääntynyt. Pitkä matematiikka ja luonnontieteet eivät kiinnosta nuoria kuten ennen.

Tästä on huolestunut myös Matti Apunen, joka otsikossaan on valmis siirtämään ”Kaiken vallan matemaatikoille”. Apunen peräänkuuluttaa myös koulutusjärjestelmää, joka hyödyntäisi paremmin ”superfiksuja”. Superfiksujen merkitys on nykypäivänä kasvanut, ovathan esimerkiksi nykyiset menestysfirmat Google, Apple, Amazon, Tesla, Microsoft, Uber, WhatsApp kaikki superfiksujen luomia.

Pidin myös Elina Lepomäen ja Sixten Korkmanin talouteen liityvien kirjoitusten konkreettisesta selkeydestä. Lepomäki päättää kirjoituksensa lyhyeen ajankohtaiseen pohdintaa kansalaisen ”perustilistä.” Korkman tiivistää, että ”Suomi on hyvä maa, joka ei vallankumousta kaipaa, uudistuksia kylläkin.” Haasteena Korkmanin mukaan on erityisesti eturistiriitojen yhteensovittaminen.

Ville Tolvasen kirjoitus osaamisesta oli myös kiinnostava. Hänen mukaansa Suomi on ”osaamisen suurvalta”. Suomalaiset osaavat kehittää yhteiskuntaa ja pitää huolta kansalaisten terveydestä ja koulutuksesta. Osaamme myös kehittää tasa-arvoista ja modernia yhteiskuntaa. Olemme tässä yksi maailman kärkimaita. Pulmana on kuitenkin se, että maailma on muuttunut.

Nyt sama osaaminen – joka hyödynsi vihreän kullan, rakensi maailman parhaita matkapuhelimia ja ymmärtää teknologiaa jopa muita paremmin – pitäisi toistaa informaatioyhteiskunnassa (Ville Tolvanen mts. 176).

Edellämainitussa Tolvasen kirjoitukseen liittyvässä sitaatissa on oikeastaan tiivistettynä koko Suomen idean haaste.

Viimeinen sana on sisu

Kirjan lopussa Jarno Limnéll kiteyttää Suomen idean kuuteen pointtiin. Pointit korostavat, että suomalaiset välittävät ja tietävät ja haluavat osoittaa paikkansa maailmassa. Olemme myös teknologisesti edistynyt ja osaava maa. Turvallisuus sekä luonnon kauneus ja puhtaus kuuluvat Suomen ideaan. Lopulta luottamus ja… tietenkin sisu täydentävät Suomen idean kokonaisuudeksi.

Kirjan lopussa on myös Limnéllin kirjoittama mielenkiintoinen kappale ”Onnellisessa Suomessa vuonna 2050”. Kappaleen lukemisesta tulee selväksi, että erityisesti teknologian kehittyminen tulee muuttamaan arkeamme.

Suosittelen kirjaa niille, jotka juhlavuoden hengessä pohtivat Suomen ajankohtaisia kysymyksiä ja tulevaisuutta. Eri lukijat löytävät varmastikin kirjasta erilaisen valikoiman heitä puhuttelevia artikkeleita. Kirjan teemat ovat niin monipuoliset, että jokaiselle löytyy jotakin.

Jarno Limnell (toim.) Suomen idea. Docendo. Bookwell Oy 2016.

Julkaistu

Eläketurma – miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus

ElaketurmaEläkkeistä ja eläkejärjestelmästä julkaistaan Suomessa uusia tutkimuksia tai analyysejä lähes kuukausittain. Suurelta osin ne ovat järjestelmän itsensä tuottamia, eli Eläketurvakeskuksen (ETK:n) julkaisuja, mutta jonkin verran myös eri tutkimuslaitosten tekemiä.

ETK:n julkaisut ovat laadultaan korkeatasoisia. On kuitenkin terveellistä, jos keskustelua eläkejärjestelmästä lähtee liikkeelle myös järjestelmän ulkopuolelta.

Jari Hanskan ja Teemu Muhosen syksyllä 2016 julkaistu kirja on tällainen järjestelmän ulkopuolinen avaus. Kuten Akavan sivuilla kirjan tuoreeltaan arvioinut Katja Veirto kirjoitti, se on ”hyvin kirjoitettua haastamista.”

Haastavalla näkökulmallaan kirja asettuu jatkumoon, jossa aikaisemmin on julkaistu ”nuorsuomalaisten” (Jaakko Tapaninen, Janne Jutila, Risto EJ Penttilä) pamfletti Ultimatum Isänmaalle (Otava 1994) ja Osku Pajamäen Ahne sukupolvi (Ajatus-kirjat 2006).

Kun vuonna 2015 julkaistiin vielä Kimmo Kiljusen kirja Eläkeläisten taitettu itsetunto – Seniorikansalaisena nyky-Suomessa (Minerva-kustannus 2015), voi sanoa, että eläkejärjestelmästä käydään tällä hetkellä melko paljon ja periaatteellista keskustelua. Kirjoiksi saakka koottua eläkejärjestelmän haastamista näyttäisi tapahtuvan aalloittain ja noin kymmenen vuoden välein.

Kirjan keskeiset näkökulmat

Kirjassa eläkejärjestelmän haastaminen kohdistuu moneen eri teemaan. Keskeinen näkökulma on kuitenkin se, miten eläkejärjestelmä kohtelee eri sukupolvia ja miten eläkejärjestelmä sopeutuu toimintaympäristön muutokseen.

Itse olen sosiaalipolitiikan opiskelijana 1990-luvulla ja myöhemmin tutkijana lukenut, kuinka suomalaisen hyvinvointivaltion perusta, kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä koostuva eläkejärjestelmä, luotiin lähes tarunhohtoisesti sotien jälkeisessä asevelihengessä agraarisen Suomen ja teollistuvan Suomen intressit yhdistäen.

Nyt Muhosen ja Hanskan kirjassa todetaan, että ”Yli 50-vuotta sitten lasku eläkkeistä päätettiin jättää kylmästi tuleville sukupolville.”

Kirjan keskeinen väite on, että eläkejärjestelmä on erityisen edullinen 1940-1950 luvuilla syntyneille ikäluokille ja epäedullinen nuoremmille, erityisesti vuoden 1970 jälkeen syntyneille ikäluokille. Suhteessa maksettuihin eläkemaksuihin, ja verrattuna nuorempiin ikäluokkiin, vanhimpien ikäluokkien saama eläketurvan taso on korkea.

Kirjassa todetaan, että yksi ongelma on se, että kansalaisten keskuudessa vallitsee edelleen melko syvään se harhaluulo, että eläkeläiset olisivat ”itse maksaneet eläkkeensä”.

Tämä slogan ei olekaan totta, koska suomalaisessa järjestelmässä työssä oleva sukupolvi pääosin rahoittaa eläkkeellä olevien sukupolvien eläkkeet ns. jakojärjestelmä-tyyppisesti (pay-as-you-go). Etuudet määrittyvät ansaitun eläkeoikeuden (defined benefits-system), ei maksettujen eläkemaksujen (defined contributions) perusteella .

Maailma on muuttunut ajoista, jolloin eläkejärjestelmä luotiin. Sosiaaliturvaa on muuten Suomessa useisiin eri otteisiin leikattu ja uudelleenmuotoiltu. Myös tulevien eläkkeiden tasoa on säädetty. Maksussa oleviin eläke-etuuksiin ei kuitenkaan ole koskettu. Ne nauttivat perustuslain suojaa. Tämän Hanska ja Muhonen näkevät erääksi keskeiseksi pulmaksi.

Myös eläkejärjestelmään liittyvät valta-asetelmat juontuvat vuosikymmenten päähän. Kun eläkejärjestelmä luotiin, keskeisessä roolissa olivat työmarkkinajärjestöt. Nämä asemat eivät vuosikymmenien kuluessa ole merkittävästi muuttuneet. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa Valtiovarainministeriön virkamiesten rooli uudistuksen taustalla oli kuitenkin uudella tavalla keskeinen.

Työmarkkinajärjestöjen keskeisen roolin nähdään perinteisesti tuovan suojaa poliittisia suhdanteita vastaan. Eläkevaroja on otettu eri tarpeisiin käyttöön mm. Unkarissa, Venäjällä ja Irlannissa.

Eläkejärjestelmä saa kirjassa myös muuta kritiikkiä. Arvostelun kohteena on muun muassa monen eläkeyhtiön malli, alan kilpailu sekä (lyhyesti) työhyvinvointirahojen käyttö. Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva eläkeuudistus ei myöskään saa kiitosta osakseen. Tässäkin uudistuksessa on kirjoittajien mukaan ajateltu eniten suuria ikäluokkia.

Eläkejärjestelmästä voi ja siitä kannattaa keskustella

Vaikka kirja on eläkejärjestelmän selkeää haastamista, eläkejärjestelmän asiantuntijat ovat omalla asiantuntemuksellaan ja toimijat tietovarannoillaan olleet avittamassa kirjan syntyä. Esipuheessa kiitellään nimellä eläkejärjestelmän instituutioita ja henkilöitä. Avoin vuorovaikutus ja keskustelun edistäminen lisää järjestelmän läpinäkyvyyttä ja tätä kautta luottamusta.

Suomalainen eläkejärjestelmä on pärjännyt kansainvälisissä vertailuissa erinomaisesti. Viimeksi vuonna 2016 julkaistussa vertailussa (Melbourne Mercer Global Pension Index) Suomi saavutti sijan neljä. Suomalainen eläkejärjestelmä arvioitiin erityisesti luotettavaksi ja läpinäkyväksi.

Luottamus eläkejärjestelmää kohtaan on kuitenkin kansalaisten keskuudessa melko alhainen. Tosin luottamusta selvitettiin viimeksi tilanteessa, jossa eläketurvan haasteista käytiin eläkeuudistuksen alla erityisen tiivistä keskustelua.

Eläkejärjestelmän kehittäminen ja luottamuksen ylläpitäminen on haasteellista. Eläkkeiden rahoitusta suunnitellaan pitkällä tähtäimellä vuosikymmenten päähän samalla kun maailma muuttuu yhä vaikeammin ennustettavaksi. Eläkeasioiden monimutkaisuuden vuoksi tarvitaan hyvää viestintää ja vuorovaikutusta.

Eläkekeskustelussa saattaa toisinaan olla haasteellista löytää tasapaino nykyisten etuuksien ja vuosikymmenten päässä olevan tilanteen välillä. Asetelma kulminoituu juuri sukupolvikeskustelussa. Eläkeasiat tarjoavat mahdollisuuksia myös populistisille irtiotoille.

Eläkejärjestelmien edessä on haasteita

Eläkejärjestelmillä on edessään useita haasteita: väestön ikääntyminen on vasta alussa ja  odotettavissa oleva elinikä saattaa uusien terveydenhuollon innovaatioiden myötä nousta merkittävästikin. Talouskasvun ennustetaan olevan lähivuosina vaimeaa ja tätä kautta sijoitustuottojen saaminen hankalampaa.

Kun vielä koko palkkatyöyhteiskunnan tulevaisuuskin on kyseenalainen jakamistalouden eri muotojen sekä robotisaation, digitalisaation ja tekoälyn kehittymisen myötä, on eläketurvan tulevaisuutta koskevalle keskustelulle tilausta.

Näitä tekijöitä seurataan ja niiden vaikutuksia arvioidaan tiiviisti kansallisesti ja kansainvälisillä foorumeilla. Tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin hankalaa tai mahdotonta erityisesti silloin kun muutokset ovat suuria ja nopeita.

Eläkejärjestelmät ovat edellä mainittujen haasteiden edessä lähes kaikkialla, ei pelkästään Suomessa. Eri maissa siirrytään etuusperusteisista järjestelmistä maksuperusteisiin järjestelmiin, jossa eläketurvan taso joustaa maailman muuttuessa. Vastuu siirtyy enemmän yksittäisille ihmisille, joka sopii hyvin myös yksilöllisyyttä korostavaan aikaan.

Kiintoisaa on se, että työeläkejärjestelmä rakennettiin ratkaisemaan teollistuvan Suomen ja kulutusyhteiskunnan haasteita. Tasaeläkkeisiin perustuvan järjestelmän ei nähty oleva riittävä tällaisessa yhteiskunnassa. Nyt maailma on jälleen muuttunut. Meneillään on muun muassa perustulokokeilu.

Kirja on taitavasti kirjoitettu. Se on kirjoitustyyliltään naseva, selkeä ja konkreettinen, vääntäen monimutkaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita siksi kuuluisaksi rautalangaksi. Se on jopa jännittävä kuvatessaan eläkkeitä koskevaa päätöksentekoa, esimerkiksi tilannetta, jossa pääministeri Vanhanen ehdotti eläkeiän nostamista.

Kirjaa voi suositella kaikille eläkkeistä, sosiaaliturvasta ja myös suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen kehityksestä kiinnostuneille lukijoille. Siitä, missä määrin kirjassa esitetyt väitteet pitävät paikkansa, tullaan varmasti käymään lähiaikoina keskustelua.

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan kirjoittama arvio kirjasta löytyy täältä.

Jari Hanska ja Teemu Muhonen 2016: Eläketurma – Miksi Suomi tarvitsee uuden sukupolvisopimuksen? Vastapaino, Tallinna.

Edit 3.1.2o17 klo 6.50. Lisätty linkki Jukka Rantalan kirjoittamaan arvioon.

Julkaistu

Hyvä kirja etäjohtamisesta

vilkmanTyö irtautuu yhä enemmän ajasta ja paikasta: työntekijät eivät ole aikaisemmassa määrin fyysisesti läsnä työpaikoilla, eivätkä he välttämättä työskentele ”kahdeksasta neljään.”

Etätyön lisääntymiseen liittyy monta ajankohtaista työelämän trendiä, kuten digitaalisuus, työympäristöjen kehittäminen sekä uudet organisoitumismallit.

Kun tiimit eivät enää ole ”samapaikkaisia”, asettaa tämä esimiehet uuteen tilanteeseen: miten johtaa tiimiä tuloksellisesti? Miten edistää tuloksellisuuden ohella yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia?

Ulla Vilkman osuu näin kirjallaan ajankohtaiseen teemaan. Kirja jäsentää, mitä etäjohtaminen merkitsee johtamisen kannalta ja miten esimies selviää näistä uusista haasteista.

Määrittelyistä etäjohtamisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin

Kirja jakautuu johdannon jälkeen kahdeksaan lukuun. Ensimmäisessä luvussa lähdetään liikkeelle määrittelyistä:

  • Etätyö on työtä, jota tehdään varsinaisen työpaikan toimipisteen ulkopuolella.
  • Hajautettu työ tarkoittaa, että työntekijät ovat eri toimipisteissä tai tekemässä etätyötä.
  • Ajasta ja paikasta riippumattomassa työssä työtä voidaan tehdä missä ja milloin vain.
  • Liikkuvan työn käsite kattaa työn, jota tehdään liikkeellä, esimerkiksi matkustaen paikasta toiseen.
  • Etäjohtaminen on näihin työntekomuotoihin liittyvää johtamista.

Virtuaalisen työskentelyn etuja ovat mm. työn ja perheen yhteensovittamisen helpottuminen ja lisääntyvä hyvinvointi (voi vaikkapa nukkua pidempään kun ehkä pitkäkin pendelöinti jää pois) sekä myönteiset vaikutukset työn tuloksellisuuteen.

Työnantaja voi kenties säästää toimitilakustannuksissa kun toimistolla on saman aikaisesti vähemmän henkilöstöä. Vaikkapa hieman funssaiset työntekijät voivat myös työskennellä kotona ja olla poissa tartuttamasta kollgoitaan työpaikalla.

Toisaalta haasteiden puolella voidaan tunnistaa yhteisöllisyyden menettäminen sekä vaikutukset työprosesseihin. Esimiehen mahdollisuudet valvoa työsuoritusta heikkenevät tai ainakin muuttuvat.

Jotta haasteista selvitään ja päästään nauttimaan virtuaalisen työskentelyn hyödyistä, tarvitaan laadukasta etäjohtamista.

Esimiehet saattavat kokea haasteeksi suorituksen mittaamisen muuttumisen vaikeammaksi ja kontrollin vähenemisen. Onnistuneeseen etäjohtamiseen kuuluukin mittaamisen painopisteen siirtyminen tuloksiin ajankäytön mittaamisen sijasta. Tarvitaan myös valmentavaa johtamistyyliä sekä työntekijän itsensäjohtamien taitojen kehittämistä.

Yksi esimiehen keskeisistä tehtävistä on puuttuminen erilaisiin työn sujuvuuden ja työhyvinvoinnin ongelmiin. Myös tässä suhteessa tilanne on etäjohtamisessa erilainen.

Haasteisiin Vilkman tarjoaa kirjassaan vastauksia työkalujen, johtamiskäytäntöjen ja konkreettisten keinojen muodossa. Keskeisessä roolissa on vuorovaikutus. Virtuaalinen työskentely muuttaa vuorovaikutusta, tarjoten siihen myös uusia mahdollisuuksia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös monimuotoisuuden johtamiseen.

Virtaalisessa työskentelyssä on vähemmän luontaisia mahdollisuuksia hyödyntää epävirallisia työyhteisön hetkiä luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden rakentamiseen. Samalla tunteiden ilmaisemisen tavat ja muodot muuttuvat.

Konkreettisia keinoja etäjohtamiseen

Kirjan kappaleessa viisi (joka on muuten kirjan laajin kappale) annetaan konkreettisia keinoja etäjohtamiseen. Vinkit ovat käytännönläheisiä ja liittyvät mm. pelisääntöjen laatimiseen, vuorovaikutukseen, viestintään, sekä monimuotoisuuden johtamiseen. Tämä kappale on kenties kirjan hyödyllisin, jos ajatellaan konkreettisia esimiesten kaipaamia vinkkejä.

Etäjohtajan osaaminen on yksi kirjan lähestymiskulma. Keskeinen havainto tässä on, että etäjohtamisessa korostuu nimenomaan ihmisten johtaminen. Tärkeitä ulottuvuuksia ovat muun muassa sosiaaliset taidot, delegointi ja kyky innostaa ja motivoida. Tässä kappaleessa ja kirjan liitteessä esitellään kehikko ja väline omien etäjohtamiseen liityvien taitojen mittaamiseen.

Etäjohtaminen liittyy vahvasti digitaalisuuteen ja virtuaaliseen työskentelyyn. Teknologian hyödyntäminen on yhden kappaleen teema. Keskeinen havainto on, että tehokkaaseen etäjohtamiseen on käytettävissä paljon erilaisia työkaluja, jotka ovat joko kaupallisia tai täysin ilmaisia. Vuorovaikutuksen suhteen suunta on kohti ”somemaisia” viestintäkanavia myös yritysten ja organisaatioiden sisäisessä viestinnässä. Johdon esimerkki uusissa viestintätavoissa on merkittävää.

Lopuksi etäjohtamista tarkastellaan vielä henkilöstöhallinnon näkökulmasta. Tämä on tärkeä kappale, sillä etäjohtaminen liittyy monella tavalla työaikaan, työhyvinvointiin ja työsuojeluun. Esimiehet tarvitsevat linjauksia ja vaikkapa lainsäädännön tulkintaa. Henkilöstöhallinnon tulisi myös tukea organisaatioita siinä, että organisaatiot rekrytoivat etäjohtamisen taidot omaavia esimiehiä.

Arviointia

Kirja on kirjoitettu sujuvasti ja selkeästi. Ydinkohdat on koottu kehyksiin tai kuvioihin. Kirja sisältää lyhyitä esimerkkicaseja sekä asiantuntijoiden kommentteja. Kirjan lopussa on testi, jonka avulla voi tarkistaa omaa johtamistyyliään.

Monet esimiehet ovat uuden edessä kun etyön tekemisen mallit yleistyvät. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat selvittää itselleen, minkälaista johtamista etäjohtaminen vaatii. Kirjaa voi suositella myös kokeneemmille esimiehille, jotka haluavat tarkistaa, vastaako oma johtamistyyli etäjohtamisen edellyttämiä asioita.

Kirja on yksi osa Vilkmanin rakentamaa etäjohtamisen teemaan liittyvää kokonaisuutta, jonka muita osia ovat koulutukset, sekä Etäjohtaminen-blogi. Tämän esittelytekstin lukemisen jälkeen voi hyvin lukea vaikkapa tämän Vilkmanin postauksen. Eikä kannata myöskään unohtaa Vilkmanin pitämää laajempia aihepiirejä käsittelevää blogia. Kokonaisuus on hyvä esimerkki monikanavaisuuden hyödyntämisestä nykyaikaisella tavalla.

Ulla Vilkman: Etäjohtaminen – Tulosta joustavalla työllä. Talentum Pro. Helsinki.

Julkaistu

Oman elämänsä toimitusjohtajat

tyo-treeni-elamaItsensä johtamisen taidot ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Ja kukapa näitä vinkkejä osaisi antaa paremmin, kuin tehokkaaseen itsensäjohtamiseen asemansa vuoksi pakotettu johtaja.

Ville Kormilainen on haastatellut kirjaansa varten 11 johtajaa. Haastattelujen fokus on johtajien päivärytmissä ja sen hallinnassa. Haastateltuja johtajia ovat mm. Carl Haglund, Hille Korhonen ja Pippa Laukka.

Jokaisen johtajan case on esitetty noin 10-12 sivun mittaisessa kappaleessa. Alussa on esitetty johtajan tyypillinen päiväohjelma heräämisestä nukkumaanmenoon.

Lisäksi kappaleiden alkuun on listattu ”eväät”, jossa luetellaan haastateltavalle tärkeitä asioita, kuten harrastuksia ja työvälineitä. Kaikissa kappaleissa on muiden otsikoiden ohella vakiona väliotsikot ”treeniä” ja ”työtä”.

Johtajan elämä

Kunkin johtajan tarina on yksityiskohdiltaan erilainen. Keskeisin asia, jonka kaikki haastatellut jakavat, on erittäin voimakas halu ja taito organisoida päivittäisiä rutiineja ja käyttää vuorokauden tunnit tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Tehokkaan ajankäytön varmistamisessa apuna ovat apuvälineet, palautumisesta huolehtiminen ja erilaiset tuloksellisuutta ja hyvinvointia tukevat valinnat.

Apuvälineitä ovat erityisesti tehtävälistat, joiden ylläpitämisessä apua antavat erilaiset sovellukset. Listoja tehdään asioista, joita pitää tehdä ja myös niistä asioista, joita ei pidä tehdä.

Tehtävälistojen ohella kalenteri organisoi päivää. Kalenterista löytyy aikaa työlle, harrastuksille, lapsille ja mahdolliselle puolisolle.

Läsnäolo liittyy tehokkaaseen ajankäyttöön ja fokusointiin. Johtaja ei multitaskaa, vaan keskittyy siihen asiaan, johon aika on milloinkin varattu.

Palautumisessa keskeistä on erityisesti riittävän unen varmistaminen. Haastatellut johtajat nukkuvat keskimäärin 6-8 tuntia yössä. Tärkeässä roolissa ovat myös rutiinit, jotka edesauttavat nukahtamista.

Tärkeitä päivärytmin valintoja ovat esimerkiksi, että johtaja ei koskaan vastaa puhelimeen ja käy sähköposteja läpi vain tiettynä aikana päivästä. Näin fokus ei katkea ulkopuolisesta tekijästä johtuen.

En koskaan vastaa puhelimeen, vaan annan puhelujen mennä vastaajaan.

Johtaja ei katso televisiota, vaan lukee kirjoja ja kuuntelee esimerkiksi podcasteja. Ja jos johtaja sattuu katsomaan televisiota, hän samalla polkee esimerkiksi kuntopyörää.

Haastateltaviksi on valittu erityisen urheilullinen joukko johtajia. Joukossa on esimerkiksi monta triathlonia harrastavaa. Treeni on haastateltaville erittäin tärkeässä roolissa, osa suhtautuu siihen todella intohimoisesti ja tavoitteellisesti.

Haastateltavien johtajien elämä on organisoitua ja kurinalaista. Kontrollin määrästä tulee mieleen huippu-urheilijan arki. Kontrolli liittyy paitsi ajankäyttöön, myös esimerkiksi alkoholiin ja ravitsemukseen.

Työ on palkinto

Haastateltavat kertovat päiviensä kulusta yksityiskohtaisesti, mutta mielenkiintoisesti. Tarinat ovat paikoin hyvinkin henkilökohtaisia.

Kirjan alussa on lyhyt kirjoittajan tekemä yhteenvetävä johdanto. Siinä nostetaan esiin edellä mainittujen teemojen lisäksi johtajien suhde itse työhön sekä johtajien tyypillisiä luonteenpiirteitä.

Johtaja ei väsy työssä.

Kormilainen kysyy, miten johtajat pystyvät tekemään töitä intensiivisesti vähintään 10, usein yli 12 tuntia. Vastaus on, että he tekevät työtä, joka ei väsytä.

Työ on siten johtajille palkinto, eikä erityinen rasite. Liikutaan siis lähellä työn imua. Eräs haastateltava sanookin suurinpiirtein niin, että ”kaikki ei ole kunnossa, jos töistä kotiin mennessä on todella väsynyt.”

Johtaja ei häsellä

Kormilainen kirjoittaa Joel Steiniin viitaten, että yksi yleinen johtajiin liittyvä harhakuva on, että he ovat ”alfa-urostyyppisiä huutelijoita tai inspiroivien puheiden pitäjiä.”

Haastateltavien ja muiden esimerkkien perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että menestyvät johtajat ovat usein pikemminkin hiljaisia kuuntelijoita, jotka antavat muiden tehdä suurimman osan ratkaisuista. Myös kirjaa lukiessa johtajista tule tällainen vaikutelma.

Lopuksi

Suosittelen kirjaa työelämän kysymyksistä ja itsensä johtamisesta kiinnostuneille. Vaikka kirja kertoo johtajista, sen avulla voi kuka tahansa saada ideoita siihen, miten olla ainakin hieman enemmän oman elämänsä toimitusjohtaja. Ohut kirja on helppo sujauttaa vaikkapa pukinkonttiin.

Helsingin Sanomien juttu kirjasta löytyy täältä.

Ville Kormilainen: Työ, treeni ja elämä. Superpomojen 24 tuntia. Kauppakamari. Viro.