Avainsana: kirjat

Julkaistu

Elon Musk: Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana

musk

Sarjassamme kirjoja, joita luen myöhässä. Elon Muskista kertova kirja julkaistiin jo vuonna 2015, mutta luin sen vasta nyt. Kirja on kuitenkin varsin hyvin ajan tasalla, sillä sitä on täydennetty ensimmäisen painoksen julkaisemisen jälkeisillä tapahtumilla.

Kuka on Elon Musk?

Elon Musk syntyi Etelä-Afrikassa vuonna 1971. Perhe oli hyvin toimeentuleva. Muskin vanhemmat erosivat ja Elon asui isänsä kanssa. Muskin lapsuuteen (kuten minunkin) kuului Commodore VIC-20 tietokone.

Musk oli koulukiusattu. Hän oli koulussa lahjakas matematiikassa, fysiikassa ja tietotekniikassa.

Musk on ollut kolme kertaa naimisissa, kahden eri naisen kanssa. Hänellä on viisi lasta.

Valtaosa ihmisistä yhdistää Muskin autoalaa mullistaneeseen Teslaan. Musk oli kuitenkin vahvasti mukana internetin myötä syntyneessä perinteisiä aloja haastaneessa liiketoiminnassa, kuten sanomalehtien keltaiset sivut korvanneessa ilmoittelupalvelussa ja erilaisissa tietokantaohjelmissa sekä karttapalveluissa (Nokian myöhemmin ostaman Navteqin palveluksessa). Muskilla oli merkittävä rooli uudenlaisessa maksupalveluyrityksessä PayPalissa.

Muskin bisnes ja firmat seuraavat samantyyppistä kaavaa, jossa vaihtelevat nousuhuuman, rahoitusvaikeuksien ja keskeisten henkilöiden väliset ristiriitojen vaiheet. Harva Muskin firma kuitenkaan päätyy täydelliseen katastrofiin ja useimmiten Musk selviytyy seuraavaan vaiheeseen aikaisempaa rikkaampana.

Teslan ohella Muskin aktiviteetit liittyvät muun muassa SpaceX-avaruusohjelmaan ja aurinkoenergian hyödyntämiseen (Solarcity). Hänellä on myös liikenteeseen liittyviä visioita: ns. Hyperloop on alipaineistetussa putkessa liikkuvien kapselien supernopea liikennejärjestelmä.

Avaruusohjelman suhteen visiona on ei enempää ja vähempää kuin avaruusmatkailun laajentaminen ja hyödyntäminen. Konkreettisena ajatuksena Marsiin suuntautuvat miehitetyt ”tilauslennot” ja Marsin asuttaminen.

Musk on maininnut haluavansa viettää vanhuutensa päivät Marsissa.

Avaruusohjelma on ollut menestyksekäs niin, että  alkuhankaluuksien jälkeen Muskin firma tarjoaa raketeillaan avaruuslentoja tarvitseville 60 miljoonan kappalehintaan. Mielenkiintoista on, että Musk on onnistunut projektinsa kanssa samaan aikaan kun USA:n avaruussukkulaohjelma ajautui vaikeuksiin ja lopetettiin.

Mikä kirjassa on kiinnostavaa?

Kirjassa kiinnosti erityisesti kuvaus Elon Muskista yritysjohtajana ja uuden kehittäjänä. Musk on nimenomaan visionääri ja disruptoija. Johtajana hänet kuvataan kärsimättömäksi, ailahtelevaksi ja töykeäksi.

”Pisin aikajänne, jonka kuluessa Musk hyväksyi jotakin tapahtuvaksi, oli yksi tunti”.

”Alaisen näkökulmasta jokainen kohtaaminen Muskin kanssa oli mahdollisuus saada potkut”.

”Musk asetti mahdottomia aikatauluja ja tavoitteita ja matkan varrella hän vielä kiristi niitä”.

Kuvaava esimerkki Muskin toiminnasta on myös se kun hän rekrytoi firmaansa joukon huippukoodareita. Koodareiden lopetettua työpäivänsä Musk korjasi yöllä heidän tekemäänsä koodia saaden ammattilaiset raivon valtaan.

Muskin vahvuuksia ovat ainakin hänen kykynsä palkata parhaita osaajia toteuttamaan visioitaan, rahoituksen hankkiminen ideoidensa toteuttamiseen sekä ennen kaikkea kyky ajatella asioita uudella tavalla.

Muskin vahvuudet ovat juuri visioissa ja uuden käynnistämisessä. Pitkäjänteinen toimeenpano tai realismi suunnitelmien toteutuksessa eivät välttämättä ole hänen parhaita puoliaan. Tätä kuvaavat esimerkiksi Teslan nykyiset toimitus- ja muut vaikeudet. Kenties myös parempi ihmisjohtaminen ja kyky löytää häntä itseään täydentäviä kumppaneita mahdollistaisi firmojen vakaamman kehityksen.

Heikkouksineen ja vahvuuksineen Elon Musk on yksi aikamme suuria uudistajia, jonka työn vaikutukset näkyvät monella alalla.

Kirjalle on helppo antaa lukusuositus. Se on viihdyttävä ja välillä vauhtinsa ja korkealentoisuutensa vuoksi hengästyttävä.

On mahdotonta olla pohtimatta samankaltaisuutta toisen visionäärin, eli Applen Steve Jobsin kanssa. Molemmat ovat uudistaneet merkittävästi eri toimialoja ja molemmat ovat olleet esimiehinä ja tiimin vetäjinä hankalia tyyppejä. Huono johtaminen johtaa siis toisinaan hyviin tuloksiin.

Ashlee Vance (2017): Elon Musk – Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana. Kolmas täydennetty painos. Karisto.

Julkaistu

Hyvä kirja itseohjautuvuudesta

itseItseohjautuvuuden lisääntyminen organisaatioissa on yksi työelämäkeskustelun ajankohtaisista alueista. Kehitykseen vaikuttaa ennenkaikkea kompleksisuuden lisääntyminen yritysten ja organisaatioiden toimintaympäristössä. Frank Martelan ja Karoliina Jarenkon toimittamassa kirjassa käsitellään itseohjautuvuutta monesta eri näkökulmasta. 

Kirja jakautuu kolmeentoista lukuun. Johdanto ja päätösluku ovat toimittajien kirjoittamia. Välissä on lähes tusina itseohjautuvuutta käsittelevää artikkelia, joiden kirjoittajat ovat asiantuntijoita tai sellaisten organisaatioiden edustajia, jotka ovat eri tavoin ottaneet käyttöön itseohjautuvuutta omassa toiminnassaan.

Mitä itseohjautuvuus on?

Johdantoluvussa Martela ja Jarenko kirkastavat, mistä itseohjautuvuudessa on kysymys. Itseohjautuva henkilö tarvitsee omaehtoisen motivaation, päämäärän, mitä tavoitetta kohtia hän voi ohjautua sekä osaamisen, jolla päämäärää voi tavoitella. Tarvitaan ennenkaikkea hyvää itsensäjohtamista, jotta itseohjautuvuus on mahdollista.

Itseohjautuvassa organisaatiossa ylhäältä annettuja valmiita rakenteita on mahdollisimman vähän. Eli organisaatioissa on perinteisiä organisaatioita vähemmän erilaisia komentoketjuja, hierarkioita, kiinteitä rooleja ja esimiehiä, joilta pitää pyytää lupa päätöksiin. Organisoituminen vaihtelee tilannekohtaisesti niin, että vuorovaikutusta tapahtuu niiden ihmisten kanssa, joita tehtävän suorittaminen edellyttää.

Itseohjautuvan organisaation vastakohta on ylhäältä käsin tapahtuva, rakennetta ja hierarkiaa korostava organisoituminen. Martela ja Jarenko huomauttavat kuitenkin, että organisaatioita ei voi useinkaan jakaa jyrkästi kahtia itseohjautuvuuden suhteen. Monet organisaatiot sisältävät elementtejä molemmista ääripäistä.

On myös tärkeää huomata, että itseohjautuvuus ei tarkoita yksilöiden itsevaltiutta. Vähänkin suuremmat tiimit tarvitsevat toimiakseen erilaisia yhteisiä käytänteitä.

Miksi itseohjautuvuudesta puhutaan juuri nyt?

Itseohjautuvuudesta puhutaan juuri nyt paljon kolmesta eri syystä. Ensinnäkin, globaalissa verkottuneessa maailmassa edellytetään suurempaa muutosnopeutta kuin aiemmin. Enää ei ole aikaa hioa prosesseja ja rooleja. Tarvitaan myös aikaisempaa enemmän innovaatioita.

Toinen syy on toimintalogiikan vallankumous työn tekemisessä. Koneet korvaavat aivotyötä. Rutiinityö siirtyy koneille ja ihmisille on jäämässä työ, joka sisältää luovaa asiantuntijuutta ja inhimillistä vuorovaikutusta. Tällaisen työn tekeminen menestyksellisesti vaatii paljon organisoitumiselta ja työhyvinvoinniltakin:

Rutiinityötä voi tehdä huonollakin fiiliksellä kohtuullisen tehokkaasti. Siksi työnantaja voi tällaisessa työssä laiminlyödä henkilöstön hyvinvointia. Luovuus ja ongelmanratkaisu taas ovat asioita, joita ei pysty kepillä johtamaan. Kukaan ei ole kekseliäs, jollei yhtään huvita.. (mt. 23).

Kolmas syy liittyy teknologian kehittymiseen. Isojenkin joukkojen kommunikaatio ja koordinaatio on mahdollista ilman esimiehiä erilaisten digitaalisten työkalujen avulla. Esimiehethän ovat perinteisessä hierarkkisessa organisaatiossa nimenomaan informaation ja sen jakamisen solmukohtia.

Kirjan artikkelit

Sami Paju kirjoittaa kompleksisen maailman haasteista. Organisaatioiden muutoskyvykkyys korostuu ja tätä on mahdollista tukea itseohjautuvuudella. ”Kaksikätiset organisaatiot” kykenevät tasapainottamaan toiminnassaan sekä varman, suunnitelmallisen toiminnan (jalostus) että epävarman ja kokeilevan (seikkailun).

Perttu Salovaaran artikkelissa käsitellään monikollista johtajuutta, jossa voidaan erottaa erilaisia malleja. Kulttuurimme korostaa yksilökeskeistä, ”cowboy-tyyppistä” johtamiskäsitystä, joka ilmenee monenlaisena harhana. Näitä ovat mm. harhakuva johtajista organisaation menestyksen keskipisteenä, harha johtajien vaikutuksesta menestyksen keskeisenä tekijänä tai jopa harha johtajan kaikkivoipaisuudesta. Aikamme ja tulevaisuuden ongelmia ei kuitenkaan voida ratkaista yksilökeskeisellä johtajuudella.

Tuukka Kostamo tarkastelee johtamisajattelun historiaa. Hän osoittaa, että hallinnoinnin historia on pitkälti kontrollin historiaa ja toisaalta johtajuuden historia on sankarien historiaa. Toimintaympäristön muuttuessa on kuitenkin kehitettävä uusia ajatuksia ja toimintamalleja menestymisen tai edes selviytymisen turvaamiseksi.

Esko Kilpi korostaa vuorovaikutuksen merkitystä. Organisaatioiden toiminta on toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta. Johtaa voi vain kommunikaatioon osallistumalla. Johtaja voi toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi koko organisaation vuorovaikutukseen, sen laatuun ja osallistujiin.

Frank Martela esittelee  neljä olennasta kysymystä, jotka on ratkaistava, jotta organisaatio onnistuu: yhteinen hyöty, vapaamatkustamisen estäminen, työnjako ja keskinäinen koordinaatio. Perinteisesti nämä kysymykset on ratkaistu keskusjohtoisuudella ja komentokejuilla. Nopealiikkeisemmäksi muuttuvassa maailmassa nämä keinot eivät kuitenkaan enää pure. Martelan artikkeli sisältää myös seikkaperäisen kuvauksen Stanley McChrystalin kirjasta Team of Teams. (ks. oma esittelyni kirjasta täältä).

Markku Wilenius ja Sofi Kurki tarkastelevat luottamuskeskeisiä organisaatioita. Tarkastelu kiinnittyy Wileniuksen Tulevaisuuskirjastakin (katso esittelyni kirjasta täältä) tuttuihin Kondratjevin sykleihin ja sen ”kuudenteen aaltoon”, jossa menestyvää organisaatiota kuvaava metafora on koneen sijaan elävä organismi, joka on herkkä ympäristön muutoksille. Case-esimerkkeinä artikkelissa tarkastellaan Reaktoria, Buurtsorgia ja Patagoniaa. Näitä organisaatioita yhdistää sen jäsenten samanhenkisyys sekä sitoutuminen työhön ja organisaatioon (jopa vaaraksi asti).

Tuomas Syrjänen ja Arttu Tolonen tarkastavat Futuricen esimerkin kautta, minkälaisia haasteita organisaation kasvaminen ja kansainvälistyminen asettaa itseohjautuvalle organisaatiolle ja sen johtamiselle. Johtopäätöksenä todetaan seuraavaa:

Itseohjautuvan organisaation johtaminen vaatii itsevarmuutta, pelottomuutta, paksua nahkaa ja lehmän hermoja, mutta hyvä siitä tulee. (mt. 220).

Kati Järvi, Liisa Välikangas ja Frank den Hond tarkastelevat teollisen yrityksen matkaa kohti itseohjautuvuutta. He havaitsevat, että itseohjautuva organisoituminen auttaa purkamaan organisaation tunnistettuja innovaatioesteitä. Itseohjautuvuuden lisääminen parantaa mahdollisuuksia irtiottoihin, mutta  tuo samalla epävarmuutta ja jopa kaoottisuutta. Tämä hinta kuitenkin kannattaa maksaa.

Panu Liira, Mikael Kopteff, Mari Elomäki ja Jani Hellströn kirjoittavat kokeilemisesta ja kokeilukulttuurista. Artikkelissa mm. esitellään Reaktorin hyödyntämä hyvin yksinkertainen, mutta toimivalta vaikuttava ”testikortti”, joka toimii työkaluna kokeiluissa.  Autonomia on avain kokeilukulttuuriin.

Leenamaija Otala ja Tiina Mäki kirjoittavat valmentavasta johtamisesta ja itseohjautuvista tiimeistä julkisella sektorilla (sote-alalla). Helsingin kaupungin uudistaessa sote-palvelujen johtamista johtamismallin ytimessä oli yhteinen työ, itseohjautuus ja sisäinen motivaatio. Keskeisessä roolissa ovat myös monet erilaiset kokeilut. Artikkeli osoittaa, että itseohjautuvuutta voidaan tuoda (tietysti) myös julkisen sektorin organisaatioihin.

Mikko Kuitunen ja Johanna Pystynen kertovat Vincit:n kokemuksista liittyen johtamiseen palveluna (LaaS, Leadership as a Service). Mallissa työntekijät eivät ole johtamien kohteita vaan johtamisen ja johtamispalvelujen kuluttajia. Mallin ydin on, että johtamispalveluja (kuten kehityskeskusteluja) voi tilata tarvittaessa, eikä niitä toteuteta vakioaikataulun mukaan. Vincit on myös kehittänyt monia aivan uusia työntekijöiden omassa työ- tai elämäntilanteessaan tarvitsemia palveluja. Malliin liittyy myös sitä tukeva järjestelmä sekä tehokkaat vuorovaikutuskanavat.

Päätösluvussa kirjan toimittajat pohtivat itseohjautuvuuden haasteita sekä johtamisen roolia tulevaisuudessa. Tulee esiin, että itseohjautuvuuskeskuskustelu linkittyy myös voimakkaasti ihmiskuvaan. Onko työntekijä laiska lurjus, jota pitää kontrolloida? Vai onko hän ahkera ja itsenäiseen työskentelyyn pystyvä, oma-aloitteinen ja aktiivinen?

Lopuksi Martela ja Jarenko ehdottavat, että koska Pohjoismaat ovat tasa-arvon ja yksilön valinnanmahdollisuuksien mallimaita, ne voisivat toimia itseohjautuvuudessa globaaleina suunnannäyttäjinä.

Lopuksi

Jokin aika sitten olin puhumassa eräässä tilaisuudessa. Esittelin hieman Team of Teams-kirjan ajatuksia ja itseohjautuvuuden tematiikkaa. Yleisön joukossa oli henkilö, joka kommentoi puheenvuoroani:

”Näitä juttuja on mukava kuunnella, mutta ei näin voi johtaa.”

Tämäkin kirja osoittaa, että itseohjautuvuuden elementtejä voi tuoda erilaisiin organisaatioihin niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Kyse ei ole joko-tai-tyyppisestä seikasta. Organisaatio voi tuoda itseohjautuvuutta johonkin osaansa ja säilyttää perinteisempiä toimintatapoja toisaalla. Monikollistakin johtajuutta on montaa sorttia.

Kirja on laaja, monipuolinen ja hyvin toimitettu kokonaisuus. Teoreettisemmat pohdinnat linkittyvät hienosti käytännöllisiin yritysesimerkkeihin. Artikkelikirjasta on saatu myös hienosti tasa-laatuinen, sillä kaikki artikkelit lukee mielenkiinnolla, eivätkä artikkeleissa ole päällekkäisyyttä.

Mielestäni tämä kirja kuuluu ehdottomasti niiden ajankohtaisten työelämää käsittelevien kirjojen joukkoon, jotka juuri nyt on syytä lukea.

Frank Martela ja Karoliina Jarenko: Itseohjautuvuus – Miten organisoitua tulevaisuudessa? Alma Talent, Liettua 2017.

Julkaistu

Lisää otsikko napsauttamalla (Katleena Kortesuo ja Jarkko Sjöman)

lisääotsikkoKirja on kaunis kuin kukkanen.

Olennainen osa asiantuntijan työtä on erilaisten esitysten pitäminen. Yleisöt ja tilanteet vaihtelevat: on esityksiä isoissa ja pienissä tilaisuuksissa. On esityksiä työkokouksissa kollegoille ja esityksiä päättäville tahoille, kuten johtoryhmille. On myös esitelmiä isoissa tilaisuuksissa sadoille ihmisille.

Esityksissä ja esiintymisissä on sekä yhteisiä että erilaisia piirteitä. Samalla sapluunalla ei voi mennä erilaisiin tilaisuuksiin, jos haluaa saada esityksellään haluttuja vaikutuksia aikaan.

Keskeinen osa esityksiä nykypäivänä on PowerPoint tai vastaava esitysohjelma. Tilanteeseen sopivan ja vaikuttavan esityksen luomiseen kannattaa käyttää harkintaa ja aikaa. Tylsä tai sekava esitys ei saa aikaan halutunlaisia vaikutuksia.

Näihin kysymyksiin ja tilanteisiin pureutuu Katleena Kortesuon ja Jarkko Sjömanin uusi kirja Lisää otsikko napsauttamalla: Asiantuntijan käsikirja diaesityksiin ja presentaatioihin.

Katleena on omien sanojensa mukaan ”Suomen kallein siivooja”, tietokirjailija ja yrittäjä. Hänen bloginsa Ei oo totta on yksi must-seurattavia, jos haluaa tietää mitä somessa ja viestinnässä ajankohtaista on pinnalla. Olen tavannut Katleenan kerran ja kuunnellut hänen esityksensä. Voin kertoa, että Katleenalla oli sana hallussa ja yleisö näpeissään.

Jarkko on henkilöbrändin rakentamisen asiantuntija. Hänen bloginsa löytyy täältä. Jarkon yksi hieno teko on ollut koota yhteen ja julkistaa netistä löytyvät ilmaiset kuvapankit, joita itsekin olen hyödyntänyt. Jarkkoa en ole tavannut, mutta ”tunnen” hänet sosiaalisesta mediasta ja seuraan hänen blogiaan.

Mutta mennään itse kirjaan.

Kirjan sisältö

Kirja on jaettu napakoihin kappaleisiin. Niiden teemoja ovat muun muassa esityksen suunnittelu, sisältöjen rakentaminen, diaesityksen rakenne, kuvien ja tekstin suhde, esityksen pitäminen ja esityksen jälkihoito (mm. palautteen kerääminen).

Otsikoista jo voi päätellä, että lukija saa varsin kattavan ja seikkaperäisen ohjeistuksen esitystensä valmisteluun. Sisältöjen suunnittelun punaisina lankoina ovat muun muassa valmistautuminen, suunnitelmallisuus, esityksen muokkaaminen kohderyhmälle ja tavoitteisiin sopivaksi.

Sisällöissä haetaan tyylikkyyttä, selkeyttä ja linjakkuutta. Visuaalisuus voittaa tekstimassan ja vuorovaikutus tiedon kaatamisen yleisön päälle. Tehokeinoja voi käyttää, mutta överit ovat liikaa.

Esitys ja esitysmateriaalit ovat osa firman brändiä. Ja ne ovat tietenkin keskeinen osa asiantuntijan henkilöbrändiä.

Kirja antaa ohjeet visuaalisuuden ja tekstin suhteen säätämiseen ja oikeanlaisten graafien valintaan. Valinnat perustellaan siitä näkökulmasta, mikä on ihmisille tyypillinen tapa lukea, hahmottaa ja omaksua. Ja kuinka paljon informaatiota ihmiset pystyvät ottamaan vastaan. Näistä elementeistä syntyy vaikuttavuus.

Kirja käsittelee suuria ja pieniä linjoja. Esimerkkejä pienistä yksityiskohdista ovat mm. teemat, pitääkö esitys lähettää järjestäjille etukäteen ja minkälainen on hyvä lopetusdia. Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on, että ei ja jälkimmäiseen, että mielellään ennemmin kannattaa lausua sanallinen kiitos kuin esittää kiitosdia.

Kaikki käsitellyt pienet kysymykset ovat konkreettisia esitelmien pitäjien jatkuvasti työssään kohtaamia.

Kirjassa kehotetaan varomaan esitysohjelman valmiita diapohjia. WordArt on aina ruma ja ohjelmien clipart-kuvat tylsiä. Olen samaa mieltä, mutta jäin miettimään, miksi ohjelmat pursuavat näitä valmiita ominaisuuksia kun kukaan ei niitä halua käyttää. Ei ole häävi työ niiden suunnittelijalla!

Kirjassa lanseerataan muutamia hauskoja rooleja, kuten korporaatiokoira ja brändipoliisi. Ensin mainittu kierrättää samaa diasettiä kaikissa tilaisuuksissa joissa puhuu ja jälkimmäinen vahtii esimerkiksi firman diapohjan käyttämistä direktiivien mukaisella tavalla.

Erityisen hyvä kappale kirjan loppupuolella käsittelee esiintymistä. Tässä kohdassa puhutaan pukeutumisesta, kehonkielestä ja vuorovaikutuksesta yleisön kanssa.

Otsikon ”iik, jännittää” alla tulee käsitellyksi jännittämisen kanssa eläminen.

Esitys ei nykyään ole pelkkä esitys. Tärkeää on varmistaa, että esityksessä käytetty diasetti ei jää kertakäyttöiseksi. Se pitää tallentaa esimerkiksi SlideShareen ja sitä pitää jakaa eri kanavissa. Onnistunut jakaminen moninkertaistaa helposti yleisön.

Kirjassa on listattu iso joukko lähteitä, blogeja, verkkoartikkeleita, Slideshare-tilejä ynnä muuta teemaan liittyvää hyödyllistä ja mielenkiintoista. Esillä ovat myös Jarkon aikaisemmin jo kokoamat ilmaiset kuvapankit, joilla kuka tahansa voi ryydittää omaa esitystään.

Esitys ja minä

Aihe on tuttu itselleni. Pidän melko paljon esityksiä ja laadin niihin esitysmateriaaleja. Toisten esitysten seuraaminen on myös tuttua puuhaa. Seuraavassa joitakin ajatuksia teemasta tätä taustaa vasten.

Omassa kuplassani esitysten laatua yleisesti heikentävät seuraavat asiat:

  • esityksessä on liikaa kalvoja
  • kalvoissa on liikaa tekstiä
  • kalvot ovat pääosassa, eikä puhe

Ja vielä: Kuten alakoulussa poikani oli jo oppinut: ”Isä, ei ole tarkoitus, että luetaan, mitä niillä kalvoilla on.”

Itse yritän pitää tekstin määrän pienenä ja visuaalisuuden asteen kohtalaisena. Käytän valokuvia, graafeja (esim. palkkeja ym.) ja kaavakuvia (esimerkiksi prosessikaavioita yms.). Viimeksi mainitut ovat mielestäni antoisimpia elementtejä, koska niiden avulla on mahdollista osoittaa prosessit ja asioiden liittyminen toisiinsa.

Puhun samasta teemasta usein ts. saman setin materiaalit toimivat useissa tilaisuuksissa. Kehittelen tematiikkaa kuitenkin koko ajan eteenpäin lisäämällä uusia kalvoja.

Esityksen laatiminen uudesta teemasta on mieluisaa, mutta työlästä. Jos saan esitelmäpyynnön puolen vuoden päähän, ajattelen ensin, että aikaa uuden esityksen laatimiseen on runsaasti. Usein valmistautumisessa tulee kuitenkin kiire tai esitys luiskahtaa tuttuun muottiin. Toisinaan kuitenkin onnistun käyttämään valistautumisajan hyvin ja luomaan uutta.

Esityksissäni on kyllä huomattavasti parantamisen varaa, jos niitä vertaa kirjan vinkkeihin ja ohjeisiin. Niinpä kirja oli itselleni hyödyllinen.

Hyvin esitysten laatiminen on aikaavievää puuhaa. Ranskalaiset viivat kokoaa nopeasti, mutta visuaalisten elementtien luominen on hitaampaa.

Kirja kannustaa suhtautumaan ammattimaisesti esitysten valmisteluun ja esitysten pitämiseen.

Suosittelen Katleenan ja Jarkon kirjaa niille, jotka työssään käyttävät diaesityksiä ja esiintyvät. Kirjan avulla hahmottaa hyvin ne kohdat, joissa omaa tekemistä voi muuttaa paremmaksi.

Kirjan ”vakava” asiasisältö käsitellään huumoria viljellen, joten myös naurun hörähdykset ovat mahdollisia kirjaa lukiessa. Kirja on myös huolellisesti viimeistelty, joka tietenkin aihepiiriin sopii.

Katleena Kortesuo ja Jarkko Sjömän 2017: Lisää otsikko napsauttamalla: Asiantuntijan käskirja diaesityksiin ja presentaatioihin. Kauppakamari. Helsinki.

Julkaistu

Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä

howtuOman vireen, työn organisoinnin, palautumisen ja vuorovaikutuksen parantaminen on yksi ajankohtainen työelämäkeskustelun trendi. Työelämän muuttuessa pirstaleisemmaksi ja kompleksisemmaksi on tuloksellisuuden ja oman hyvinvoinnin vuoksi aikaisempaa tähdellisempää miettiä, miten työnsä tekee ja vapaa-aikansa viettää.

Tähän markkinarakoon kiilaa kirjallaan How to Have a Good Day McKinsey-konsultointifirmassa pitkän uran tehnyt, laajalevikkisten amerikkalaislehtien kolumnisti ja huippuyliopistoissa kouluttautunut ekonomisti Caroline Webb.

Kirjan tausta

Kirjan tieteellinen – joskin melko ohuesti kirjassa kuvattu – tausta kumpuaa psykologiasta, käyttäytymistaloustieteestä ja aivotutkimuksesta.

Keskeisiä ajatuksia ovat ensinnäkin aivotoiminnan kaksijakoisuus (neuvotteleva ja kontrolloitu versus automaattinen ja vaistomainen). Kun työtavat sovitetaan hyödyntämään tätä kaksinaisuutta, työ on sujuvampaa ja tuloksellisempaa.

Toisaalta tärkeäksi ulottuvuudeksi on valittu puolustautuminen uhkia vastaan (threat) versus palkkioiden löytäminen (discovery). Puolustus-moodissa emme ole fiksuimmillamme. Itsetuntemus voi auttaa ohjaamaan omaa moodia löytämismoodiin ja tätä kautta luovempaan työskentelyyn. Taitavasti toimien voimme myös auttaa toisia löytämään olotilan, jossa luova työskentely on mahdollista.

Kolmanneksi tärkeäksi tunnistetaan mielen ja kehon yhteys. Tässä keskeinen havainto on se, että fyysinen aktiivisuus voi olla hyvin merkityksellinen älyllisen suoriutumisen, resilienssin tai itseluottamuksen näkökulmasta.

Kirjan taustassa on samaa kysymyksenasettelua kuin Minna Huotilaisen ja Leeni Peltosen kirjassa Tunne aivosi (lue esittelyni kirjasta tästä). Mainittu suomalainen kirja on kuitenkin tieteellisen taustansa suhteen huomattavasti perusteellisempi.

Ole oman elämäsi toimitusjohtaja

Suurin osa kirjasta käsittelee sitä, miten omalla tekemisellä, ajattelulla ja valinnoilla voi edesauttaa sitä, että oma päivä olisi ”hyvä päivä”.

Näkökulmia ovat muun muassa priorisointi, tuotteliaisuuden ylläpitäminen ja lisääminen, vuorovaikutussuhteissa toimiminen, ajattelun boostaaminen, resilienssi sekä energiatason ylläpitäminen.

Defensiivisen moodin taustalla on sosiaalisia tarpeita, kuten esimerkiksi mukana oleminen, reiluus, kunnioitus, autonomia, kompetenssi, merkitys, turvallisuus ja lepo. Kirjassa luetellaan jokaisen sosiaaliseen tarpeeseen liittyviä triggereitä, joita on hyvä tarkastella eri vuorovaikutustilanteissa. Samoin esitellään keinoja, joilla mahdolliset haasteet voidaan välttää.

Vuorovaikutustilanteisiin kirja antaa monenlaisia vinkkejä. Näkökulmia ovat muun muassa, miten kuunnella, miten luoda tunnelmaa, miten saada omia ideoita läpi kokouksissa ja miten ratkoa mahdollisia ristiriitoja.

Hankalien ihmisten kohtaamiseen suositellaan lähestymistapaa, joka korostaa, että persoona on sinällään hyvä, mutta vaikeat olosuhteet kenties tekevät henkilön käyttäytymisestä haasteellista.

Kirjassa opetetaan myös, miten sanotaan ”ei” fiksusti. Kas näin se käy:

  • aloita lämmöllä – osoita kiitosta ja tunnustusta henkilön kysymykselle
  • sano Sinun ”kylläsi” – kerro innostuneesti, mikä on tärkein prioriteettisi juuri nyt
  • sano ”ei” – kerro, että tämä tarkoittaa, että edellä mainitusta syystä et voi ottaa tarjottua tehtävää vastaan
  • lopeta lämmöllä – ehkä voit lopuksi auttaa kysyjää, esimerkiksi kertomalla kuka toinen voisi auttaa asiassa. Aivan lopuksi osoita huomiota ja ymmärrystä kysyjälle ja hänen asialleen.

Konkreettisia vinkkejä, joilla hyvää päivänkulkua voi edesauttaa ovat mm. seuraavat:

  • Ajattele aamulla, mikä tänään on tärkeää. Mieti mitä tämän asian saavuttaminen merkitsee asenteen, fokuksen ja toiminnan näkökulmasta.
  • Visualisoi ja kuvittele saavutuksesi.
  • Jaksota työpäivä, varaa aikaa esimerkiksi luovalle työlle ja rutiineille.
  • Mieti minkälainen mentaalinen olotila edistää tavoitteesi saavuttamista ja valmista itsesi siihen musiikilla, taiteella tai muulla rutiinilla.
  • Järjestä lounaalla itsesi vuorovaikutukseen jonkun sellaisen kanssa, josta pidät.
  • Työpäivän jälkeen mieti kolmea hyvää asiaa, jotka tapahtuivat päivän aikana.
  • Älä katso älylaitteita illalla, käytä oikeaa herätyskelloa, äläkä kännykkää.

Samantyyppisiä työpäivän eri vaiheisiin liittyviä niksejä on kirjassa kymmenittäin.

Kokoukset ja sähköpostit keskiössä

Kirjan loppupuolella käsittellään vielä asiantuntijatyössä alati tärkeitä asioita, eli kokouksia sekä sähköposteja. Molempiin annetaan tuttuja ja toisaalta hieman uudempia vinkkejä.

Sähköpostitse kehotetaan lähettämään lyhyitä viestejä ja käyttämään selkeää yksinkertaista kieltä. Kysymykset tai asiat joihin halutaan suunnata huomiota, tulee korostaa.

Viesteissä on hyvä peilata tunnelmaa: Jos saat lämminhenkisen viestin, päätä viestisi esimerkiksi toteamukseen, että odotat tapaamista viestin lähettäjän kanssa.

”Säästä retoriikka romaaniisi tai hääpuheeseesi”.

Sähköpostien käsittelemiseen liittyviä ohjeita ovat mm., että ”älä lue viestejäsi koko ajan, vaan varaa siihen oma aika”. Toisaalta lanseerataan OHIO-periaate (Only Handle it Once), eli uudet viestit pitää pystyä käsittelemään yhdellä kerralla.

Kokousten suhteen todetaan muun muassa se, että asialistat on hyvä rakentaa kysymysmuotoon. On parempi esimerkiksi laittaa asiakohdaksi ”miten parannamme tiimityötä”, eikä ”tiimityön kehittäminen”. Kokoukset kehotetaan aloittamaan jollakin positiivisella asialla, näin autetaan muita osallistujia pääsemään discovery-moodiin.

Lopuksi

Aivan viimeisessä jaksossa pohditaan syitä, miksi kirjan opit mahdollisesti jäävät käyttämättä ja miten nämä sudenkuopat vältetään.

Kirja on kirjoitettu jäntevään struktuuriin. Kappaleet alkavat johdannolla ja päättyvät kiteytyksiin. Aivan kirjan lopussa on vielä taulukko keskeisistä konkreettisista vinkeistä.

Kirja esiintyi hiljattain World Economic Forumin ja Fortunen listalla, jolla lueteltiin viisi business-kirjaa, jotka vuonna 2016 oli syytä lukea.

Itse luin kirjan ekskursiona modernin itsensäjohtamisen maailmaan. Monet vinkeistä tuntuivat yksinkertaisilta, joitakin ahaa-elämyksiä sentään koin. Suosittelen kirjaa, jos tämä ajankohtainen tematiikka työelämän osa-alueista kiinnostaa.

Hyvän päivän rakennuspalikoita on kirjassa paljon. Kovin runsas annos näitä oppeja omaan päivää sovellettuna tuntuisi kenties tukahduttavalta. Pienenkin osan soveltaminen saattaa kuitenkin tehdä omasta päivästä piirun verran paremman.

Caroline Webb 2016: How to Have a Good Day. Think Bigger, Feel Better and Transform Your Working Life. MacMillan, London.

Julkaistu

Valvomo (Leeni Peltonen)

valvomoUnihäiriöt lisääntyvät. THL:n mukaan runsas 40 prosenttia työikäisistä raportoi kokevansa unettomuutta toisinaan, muutaman kerran viikossa tai muutaman kerran kuukaudessa. 1970-luvulla vastaava luku oli 20-30 prosenttia.

Täsmällinen lukujen vertailu on vaikeaa, koska ihmisten tapa vastata kyselyihin tai tietoisuus ongelmista saattaa olla muuttunut. Muutkin tiedot kuitenkin viittaavat uniongelmien lisääntymiseen. Ilmiö on kansainvälinen.

Huonolla unella on monia seurauksia. Se muun muassa alentaa koettua hyvinvointia, lisää sairastavuutta, alentaa työtehoa sekä lisää onnettomuuksien ja tapaturmien riskiä.

Uniongelmat ovat piilossa. Ne eivät ole samalla tavalla havaittavissa kuin fyysinen vika tai vamma. Unettomuus on myös henkilökohtainen asia, johon saattaa olla vaikea tarttua työpaikalla.

Toimittaja, entinen Kotilieden päätoimittaja Leeni Peltonen on kirjoittanut teemasta kirjan. Se on on kirjallisuuteen ja asiantuntijoiden haastatteluihin perustuva tietokirja, mutta sisältää omakohtaisen tarinan. Tarinassa keskeisiä ovat kirjoittajan eri roolit työelämässä ja sen ulkopuolella.  Saatetekstissa Peltonen toteaa, että kirjasta tuli lopulta henkilökohtaisempi kuin alunperin oli tarkoitus.

Tarinan vaiheet ovat ”havahtuminen”, ”tietoa” ja ”ratkaisuja”. Ongelman edessä pysähtymisen jälkeen Peltonen hankkii tietoa ja päätyy lopulta ratkaisuihin. Asiat eivät tietenkään käytännössä etene näin suoraviivaisesti.

Kirjan yksi perusteemoista on etsiä unettomuuden hoitoon muita keinoja kuin lääkehoito. Lääkehoito saattaa väliaikaisesti olla ratkaisu joissakin tilanteissa. Pitkittyneessä käytössä lääkkeisiin liittyy kuitenkin monia ongelmia. Lääkkeet eivät myöskään korjaa unettomuuden taustalla olevia syitä.

Kirjassa puhutaan jonkin verran lääkkeistä. Keskeisemmässä roolissa on kuitenkin pohtia ilmiöön liittyviä elintapoihin liittyviä syitä. Tältä alueelta löytyvät myös ne valinnat, joilla itse kukin voi omaan uneensa vaikuttaa.

Kirjassa käydään läpi unettomuuden syitä ja riskiryhmiin kuuluvia. Huolehtivat ja herkät kärsivät unettomuudesta enemmän. Naisilla ongelmat ovat tavallisempia kuin miehillä. Unettomuus näyttäisi myös periytyvän sekä biologisesta että sosiaalisesti. Jälkimmäinen oli minulle uusi ajatus.

Elämäntyylimme vaikuttaa voimakkaasti uniasioihin. Stressi, kiire, ja ympärivuorokautinen digitaalinen viestintä ja varuilla olo haittaavat unta. Oma keskeinen merkityksensä on ravinnolla, liikunnalla ja omilla nukkumista tukevilla päivärytmiin liittyvillä valinnoillamme.

Samaan aikaan kun ajassamme on yhä enemmän hyvää nukkumista uhkaavia riskejä, on myös myönteisiä asioita. Tietoa on saatavilla paljon. Pienelläkin rahalla voi hankkia teknisiä apuvälineitä, joilla voi mitata unen määrää ja laatua. Myös ammattiapua on saatavilla.

Kirja on kokeen toimittajan rautaisella ammattitaidolla kirjoitettu. Tarina etenee sujuvasti ja hankalatkin lääketieteelliset asiat, kuten asiaan liittyvä aivojen toiminta, väännetään sopivalla tavalla rautalangasta.

Tieteen ohella kirjassa esiintyy viittauksia kaunokirjallisuuteen, jossa teemaa on sivuttu. Kirja on jaksotettu lyhyisiin kappaleisiin ja perusasiat kootaan tietoiskuihin. Kirjan lopussa on vinkkejä lisätiedosta.

Kirjasta saa tietoa uniongelmien taustalla olevista syistä sekä siitä, mitä itse kukin voi tehdä oman unensa määrän ja laadun parantamiseksi.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita uniasiat pohdituttavat. Kirjalla on tärkeä rooli myös siinä, että se tuo uniasioita esiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Peltonen ylläpitää Nuku paremmin verkkosivua ja hän on perustanut Facebookiin samannimisen vertaisryhmän.

Leeni Peltonen 2o16. Valvomo – Kuinka uneton oppi nukkumaan. Otava, Helsinki. 

Julkaistu

Team of teams (Stanley McChrystal)

Team-of-TeamsToimintaympäristössämme tapahtuvat muutokset tapahtuvat aikaisempaa nopeammin ja arvaamattomammin. Tapahtumien rytmi on nopeampi, eikä syy-seuraussuhteita nähdä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ratkaisuja erilaisiin ongelmiin on vaikea löytää, koska ongelmat ovat luonteeltaan ”pirullisia”.

Maailmasta siis tullut kompleksisempi. Hyvän pohdinnan teemasta ja sen vaikutuksista päätöksentekoon on kirjoittanut Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Miten tässä maailmassa johdetaan ja organisoidutaan? Kiintoisan näkökulman tähän avaa kirjassaan Team of Teams entinen USA:n armeijan erikoisjoukkojen komentaja Stanley McChrystal.

McChrystal toimi komentajana Irakissa 2000-luvun alussa, jossa hänen joukkonsa taistelivat Al-Qaidaa vastaan. Hän huomasi, että maailman parhaiten resursoitu, parhaalla teknologialla varustettu ja huippuunsa koulutettu organisaatio ei pärjännyt taistelussa monella mittarilla heikommaksi arvioitua vastustajaa vastaan.

Taistelussa menestyminen olisi vaatinut nopeaa analysointikykyä, tilanteisiin mukautumista ja välitöntä reagointia. Ongelmaksi osoittautui organisoituminen perinteisellä tavalla hierarkkisesti. McChrystalin joukot olivat auttamattomasti liian hitaita nopeisiin ja yllättäviin tilanteisiin.

Perinteinen armeijan organisoituminen perustuu hierarkiaan, jossa päätösvalta on suorittavan portaan yläpuolella ja eri toiminnot ovat tyypillisesti siiloutuneet omiin organisaatiohaaroihinsa.

Tästä seuraa hitautta ja tilanteesta etääntynyttä päätöksentekoa. Siiloutuminen johtaa hitauden ohella keskinäiseen kilpailuun ja tiedon panttaamiseen.

McChrystal kuvaa kirjassaan esimerkinomaisesti, kuinka hänet saatettiin herättää keskellä yötä luvittamaan iskua kohteeseen. Menestyksellisen toiminnan näkökulmasta kyse oli minuuteista. Hän ymmärsi, että tiimillä, joka oli seurannut kohdetta, oli huomattavasti parempi ja kattavampi tilannekuva ja päätöksentekoon riittävä tieto kuin hänellä (unesta heränneellä kenraalilla), jolla oli muodollinen päätäntävalta. Oli siis paikallaan siirtää päätäntävaltaa tiimille.

Tiimien tiimi

Kirjan ydin on ajatus ”tiimien tiimistä”, jossa hierarkkisen organisaation sijaan tiimit muodostavat verkoston, jonka kiinniliimaavia tekijöitä ovat luottamus, tiedon vapaa virtaaminen, jaettu tietoisuus (ykseys) sekä päätäntävallan jakaminen alaspäin.

Keskeistä on nopeus ja kyky sopeutua kompleksiseen toimintaympäristöön. Alla olevat kuviot havainnollistavat ideaa.

teamofteamschartLähde: Stanley McChrystal, Team of Teams.

Ylhäällä oikealla olevassa mallissa tiimeissä saattaa esiintyä itseohjautuvuutta, mutta tiimit ovat edelleen siiloutuneet toisistaan erilleen.

Tiimien tiimin idea on se, että tiimien jäsenet toimivat kiinteässä yhteydessä myös muiden tiimien yksittäisten jäsenten kanssa. McChrystal kehitti toimintatapoja, joilla eri tiimien jäsenet tunsivat ja ”joutuivat” työskentelemään toisten tiimien jäsenten kanssa.

Mielenkiintoista kirjassa on tietysti se, että tällainen ajatusmalli ja esimerkit tulevat armeijasta, jota on aikaisemmin pidetty esimerkkinä nimenomaan hierarkkisesti johdetusta organisaatiosta.

Liika tieto ei olekaan liikaa

Olemme oppineet, että sähköpostia pitää lähettää mahdollisimman vähän ja vain niille ihmisille, jotka oikeasti tarvitsevat tietoa.

McCrystalin joukot kuitenkin havaitsivat, että tarkasti kohdennetussa viestinnässä mahdollisesti juuri ratkaiseva tiedon murunen saattaa jäädä tavoittamatta sen tarvitsijaa. Niinpä he alkoivat lisäämään sähköpostien cc-kenttään mahdollisimman paljon vastaanottajia. Tieto jaettiin erilaisiin kerroksiin ja tavoitteena oli se, että kaikilla oli tietynasteinen yleiskuva tilanteesta.

Samaa logiikkaa seurattiin siinä, että puhelut puhuttiin mieluummin kaiuttimet päällä, jotta mahdollisimman moni kuuli mistä ja miten puhuttiin.

Myös fyysinen ympäristö otettiin huomioon. McChrystal suunnitteli joukkojensa käyttämät tilat mahdollisimman avoimiksi niin, että vuorovaikutus ja viestintä olisivat mahdollisimman helppoja.

Esimies on puutarhuri

Kun päätäntävaltaa annetaan alas tiimeille, johtamisen rooli ja tavoite muuttuvat. Esimiesten tehtävänä on luoda edellytyksiä verkostojen toiminnalle ja käytännön tekijöiden työlle.

Johtaminen on vuorovaikutusta, kannustamista, foorumien luomista, oikeiden ihmisten saattamista yhteen. Kokonaisuuden ohjaamisesta kohti yhteistä visiota ja ”ykseyden” rakentamista.

Mikromanageeraaminen jää taakse, johtajan tulee opetella ”päästämään irti.” McChrystalin slogan oli ”Johtajan tulee katsoa, mutta ei koskea”. Johtajasta tulee näin ekosysteemiä vaaliva puutarhuri.

Osa laajempaa keskustelua

Kirjan teemat, itseohjautuvuuden lisääminen, vanhan hierarkkisen organisoitumisen kritiikki ja uusi johtaminen ovat ajankohtaisia keskusteluja muistakin yhteyksistä. Tavat organisoitua ja johtaa ovat muutoksessa kaikkialla. Muutokseen liittyy keskeisesti myös digitaalisuus.

Organisaatiokaavio ja kontrolli olivat tärkeitä ja tehokkaita vanhassa tayloristisessa liukuhihnamaailmassa. Kompleksisessa maailmassa korostuvat arvot, luottamus, läpinäkyvyys, tiedon hyödyntäminen ja vuorovaikutus. Tätä kuvaa hyvin Josh Bersin alla olevassa kuvassa (koko artikkeli täällä).

network of teamsLähde: Josh Bersin, The New Organization, Different by Design.

Kompleksisessa maailmassa työ perustuu verkostoihin, jotka monasti rakentuvat hierarkkisen organisaatiokaavion osien välille ja päälle, koska harva organisaatio toistaiseksi hylkää radikaalisti hierarkkista organisaatiota, kuten muutamat IT-firmat ovat tehneet (esimerkiksi Vincit).

Jos iso organisaatiomuutos jää tekemättä, keskeiseksi muodostuu se, miten hierarkinen organisaatio ja johtaminen sallivat verkostomaisen työskentelyn, eivätkä ainakaan haittaa sitä. Ilman verkostomaista työskentelyä harva organisaatio pärjää kompleksisessa maailmassa.

Loppusanat kirjasta

Kirja oli viime aikoina lukemieni kirjojen parhaimmistoa. Se on selkeästi kirjoitettu ja mielenkiintoisiin esimerkkeihin perustuva.

Kun kirjassa korostettiin kokonaiskuvan ylläpitämisen tärkeyttä, muistin varusmiehenä pohtineeni, miksi yksittäiselle taistelijalle ei kerrota sitä, miten hänen toimintansa liittyy kokonaisuuteen ja laajempaan kuvaan.

Toisaalta pohdin, että mahdollisesti jotkin toimintamallit eivät välttämättä ole armeijankaan piirissä niin uusia, kuin mitä kirjassa niiden esitettiin olevan.

Kirjan ideat liitettiin mielenkiintoisella tavalla aikaisempiin johtamisteorioihin sekä myös sotilaallisiin oppeihin.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita nykyaikaisesta johtamisesta ja organisaatioiden toiminnasta.

General Stanley McChrystal: Team of teams. New rules of engagement for a Complex World (with Tantum Collins, David Silverman and Chris Fussell). Portfolio Penquin. 

Kirjaa käsittelevä juttu Helsingin Sanomissa 5.2.2017.

Julkaistu

Tunne aivosi (Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen)

Tunne aivosiNykyajassa on paljon tekijöitä, jotka lisäävät kiinnostusta aivojen toimintaa kohtaan. Elämäntapamme muuttuu parhaillaan voimakkaasti etenkin digitalisaation myötä. Aivomme eivät kuitenkaan välttämättä ole tähän valmiita, koska ne ovat kehittyneet erilaisessa ympäristössä.

Toisaalta työelämän trendit korostavat palautumisen, vireen ja keskittymisen merkitystä. Kaikissa näissä aivoilla ja niiden toiminnalla on suuri merkitys.

Kirja on jäsennetty mielenkiintoisesti eri ikävaiheiden mukaan. Puhutaan aivojen kehityksestä syntymän jälkeen, lapsuudessa, murrosiässä, aikuisuudessa ja vanhuksena. Näkökulmana on ymmärtää, mitä aivoissa tapahtuu ja toisaalta tuodaan esiin, miten aivoja voi huoltaa ja miten lähiyhteisö voi ymmärtää esimerkiksi murrosikään liittyviä haasteita.

Kaikki eri elämänvaiheita aivojen näkökulmasta kuvaavat kappaleet ovat keski-ikäiselle lapsiperheen isälle mielenkiintoista luettavaa. Ammatillisessa mielessä luin erityisellä mielenkiinnolla työelämää koskevan kappaleen.

Työelämää koskevassa jaksossa keskeisessä roolissa on kehon ja mielen toiminnon tiloja kuvaava U-käyrä, jossa U:n kärjet ovat ”taistele tai pakene”-tila ja ”flow- eli virtaustila”.

Ensin mainittu on tila saattaa olla eloonjäämisen kannalta merkityksellinen joissakin tilanteissa, mutta tuhoisa työelämässä. Kirjassa todetaankin, että ”tässä tilassa oleva ihminen kylvää ympärilleen pahaa oloa ja paniikkia”. Myös oppiminen ja itseensä luottaminen on tällöin vaikeaa (mt. 132).

Flow-tila on päinvastainen tila, emme koe uhkaa vaan erityistä hallintaa. Opimme helposti uusia asioita ja ymmärrämme uusia laajoja kokonaisuuksia. Flow-tila ei ole pelkästään yksilöllinen tila, vaan sen voi kokea myös ryhmässä. Epäonnistuminenkaan ei lannista virtaustilassa työskentelevää (mt. 134).

U-käyrän keskellä sijaitseva rauhoittumisen tila on keskeinen palautumisen tila. Tällöin olemme passiivisia, rauhallisia ja jopa saamattomia. Mielemme ja kehomme ovat lähempänä lepotilaa.

Meidän olisi hyvä löytää yksilöllisiä keinoja päästä U-käyrällä alaspäin. Työelämään liittyvänä pulmana on kuitenkin se, että monessa ammatissa työelämä on muuttunut tavalla, joka on vähentänyt mahdollisuuksia rauhoittua työpäivän aikana (mt. 135-136).

Rauhoittumisen keinojen löytäminen on uusi tärkeä työelämätaito (Huotilainen ja Peltonen 2017).

Liikunta, musiikki, käsityöt ja hyvä uni ovat hyväksi aivoille. Alkoholi pahasta. Erityisen keskeisessä roolissa on uni, jolloin aivot järjestelevät asioita ja tapahtumia pitkäkestoisen muistin puolelle. Lisäksi uni korjaa mielialaa: hyvän yön jälkeen olemme valmiit hyvään päivään (mt. 108).

Kirjan viimeisen kappaleen otsikko on ”järjen ja tunteen ikuinen liitto”. Se on erityisen hieno kappale, jossa käsitellään perustunteita (yleensä pelko, inho, suru, viha, ilo), järjen ja tunteiden suhdetta, tunteiden säätelyä sekä rakastuneen aivoja.

Sanonta ”rakkaus on sokea” saa tukea aivotutkimuksesta, koska romanttisesti rakastuneen henkilön otsalohkon toiminnan on havaittu vähentyneen (mt. 218).

Aivan viimeisenä on kappale, jossa käsitellään ”elämän monivärisiä raitoja”, eli tunteiden liittymistä erilaisiin elämäntapahtumiin, tilanteisiin tai sairauksiin, kuten masennukseen.

Yleistajuinen kirja pohjaa tieteelliseen tutkimukseen

Kirja on kirjoitettu yleistajuiseksi. Lähdeviittein osoitetaan, mihin tieteelliseen tulokseen tai keskusteluun esitetyt väitteet ja johtopäätökset perustuvat. Kirjan keskellä on havainnollistavia korkeatasoisia värikuvia, joihin tekstissä viitataan.

Kirjassa on kirjoittajien omakohtaisia tarinoita esimerkiksi työpäivän kulusta tai stressimittarin kokeilemisesta. Lisäksi on erillisiä kainalojuttuja, esimerkiksi ”vinkkejä työstressin hallintaan”.

Kirjassa sivutaan monenlaisia ajankohtaisia ja laajaa keskustelua herättäviä ilmiöitä aivojen toiminnan näkökulmasta. Tällaisia aiheita ovat muun muassa työskentely avokonttorissa, multitaskaus, lasten ruutuaika tai muistisairaudet.

Aikaamme liittyy paljon keskustelua teknologiasta, sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista ja uhkakuvista sekä tekoälyn ylivertaisuudesta ihmiseen nähden. Siksi oli vaikuttavaa lukea lämpimällä, ihmisläheisellä ja elämää kunnioittavalla otteella kirjoitettu kirja aivojen toiminnasta kytkeytyen elämänkaareen ja ihmisen kehitykseen vahvuuksineen ja heikkouksineen.

On vaikea nimetä sellaista ryhmää, jolle tämän kirjan lukemisesta ei olisi iloa tai hyötyä.

Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen: Tunne aivosi. Otava kirjapaino 2017.

Julkaistu

Suomi, Suomi ja Suomi

SuomenideaKuluvana vuonna vietetään Suomi100-juhlavuotta. Juhlavuoteen liittyy professori Jarno Limnéllin toimittama kirja, jossa yhteensä lähes 30 kirjoittajaa pohtii Suomen ideaa eri näkökulmista.

Juhlavuotta vietetään mielenkiintoisessa vaiheessa. Turvallisuuspoliittinen tilanne on murroksessa ja Suomen kilpailykyky tulevina vuosina herättää kysymyksiä. Suomalaista yhteiskuntaa uudistetaan suurilla reformeilla.

Vaikka haasteita voidaankin tunnistaa, Suomi menestyy hyvin erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa ja yhteiskuntamme on monella tavalla toimiva. Olemme monella tavalla vanhan ja uuden välissä. On oikea aika kysyä, mikä on Suomen idea ja millä eväillä Suomi jatkaa eteenpäin.

Keskeinen näkökulma kirjassa on Suomen tarina. Yhteinen idea tarinan muotoon kirjoitettuna antaa kansakunnalle suunnan. Kirjoittajat pohtivat kirjoituksissaan tätä tarinaa eri lähtökohdista.

Kirjassa käsitellään mm. Suomen geopoliittista asemaa, digitaalisuutta, hyvinvointia, taloutta, osaamista, maanpuolustusta, luontoa, yhteiskunnallista eheyttä, hyvinvointia, brändiä ja yritystoimintaa. Kirjan tematiikka on hyvin moninainen.

Kirjan sisällöstä

Kuten aina kokoelmakirjoissa, toiset kirjoitukset kolahtavat lukijalle enemmän kuin toiset. Itse pidin eniten seuraavista kirjoituksista.

Alf Rehnin kirjoitus hahmottaa suomalaisen ajattelun rajapyykkejä. ”Suomi on aina mieltynyt selkeihin, miltei karuihin julistuksiin – sellaisiin, joissa mahdollisimman harvalla sanalla voi vangita mahdollisimman paljon.” (mt. 15). Tällainen sanonta on mm. ”talvisodan henki.”

Toisaalta Rehnin mukaan harva kansa on innostunut mollaamaan itseään samalla tavoin kuin suomalaiset. Suomea eivät saa kuitenkaan arvostella muut kuin me suomalaiset itse. Rehn sanoo, että ”Suomi on runollinen ennen kaikkea vähätellessään itseään”. Tämä ilmenee esimerkiksi sanonnassa ”On maamme köyhä, siksi jää.”

Ehkä eniten koko kirjassa pidin Erkka Railon kirjoituksesta ”Yhteiskunnallinen eheys koetuksella.” Artikkeli lähtee liikkeelle ajatuksesta, että eheys ja yhteenkuuluvuus on nimenomaan Suomen idean kulmakivi. Sen merkitystä korostaa se, että tätä yhteenkuuluvuutta ovat historiassa koetelleet monet jakolinjat. Hyvinvointivaltion rakentaminen on edellyttänyt yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointivaltio on myös luonut sitä.

Railon mukaan kolme teemaa haastaa yhteenkuuluvuutta: Ensinnäkin eriarvoistuminen lisääntyy. Osa suomalaisista hyötyy kansainvälistymisen mahdollisuuksista, mutta osa ei.

Toiseksi näkökulmat yhteiskunnallisiin asioihin eriytyvät. 1960-luvulla televisio yhtenäisti suomalaista kulttuuria ja politiikkaa. Informaatio tuli yhä useammalla ”tasalaatuisesti” saataville. Nyttemmin sosiaalisen median aikakaudella on tullut tavalliseksi puhua ”kuplista”, jossa eri yhteiskuntaryhmät saavat informaatiota maailman tapahtumista ja pohdiskelevat niitä omissa viiteryhmissään.

Kolmanneksi, politiikkaan on tullut uusia jälkimaterialistisia teemoja, joita ovat esimerkiksi ympäristökysymykset, tasa-arvo, seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ja maahanmuutto. Teemoihin liittyy vahva moraalinen elementti ja siksi ne koetaan yhtä voimakkaasti kuin aikaisemmin tulonjakoon liittyvät asiat. Koska teemat menevät lähelle moraalisia käsityksi ja tunteita, ne saattavat olla erityisesti eheyttä repiviä.

Railon mukaan tulevaisuudessa yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen on aikaisempaa vaikeampaa. Suomalaista yhteiskuntaa on uudistettava monipuolisesti, jotta yhteenkuuluvuus edelleen voisi olla Suomen vahvuustekijä. Tähän Railolla on monia konkreettisia ehdotuksia.

Pidin myös Reijo Karhisen artikkelista, jossa hän alleviivaa nopean ja hallitun sukupolvenvaihdoksen tarpeellisuutta. Karhinen kuvaa suomalaisen menestystarinan ja tunnistaa selvästi sen, että eteenpäin pääseminen ei ole mahdollista ilman uusia eväitä. Karhisen kirjoituksen ajatuksia on julkaistu myös täällä.

Elina Hiltunen tarkastelee teknologian kehityksen vaikutuksia Suomeen ja suomalaisuuteen. Näkökulmia ovat tietotekniikan kehitys, robotiikka, geenimuuntelu ja synteettinen biologia sekä lääketiede. Hiltunen on huolestunut siitä, miten Suomi kykenee käyttämään kehityksen tarjoamat mahdollisuudet. Tietämys perustieteistä on heikentynyt ja kiinnostus ”huuhaata” kohtaan lisääntynyt. Pitkä matematiikka ja luonnontieteet eivät kiinnosta nuoria kuten ennen.

Tästä on huolestunut myös Matti Apunen, joka otsikossaan on valmis siirtämään ”Kaiken vallan matemaatikoille”. Apunen peräänkuuluttaa myös koulutusjärjestelmää, joka hyödyntäisi paremmin ”superfiksuja”. Superfiksujen merkitys on nykypäivänä kasvanut, ovathan esimerkiksi nykyiset menestysfirmat Google, Apple, Amazon, Tesla, Microsoft, Uber, WhatsApp kaikki superfiksujen luomia.

Pidin myös Elina Lepomäen ja Sixten Korkmanin talouteen liityvien kirjoitusten konkreettisesta selkeydestä. Lepomäki päättää kirjoituksensa lyhyeen ajankohtaiseen pohdintaa kansalaisen ”perustilistä.” Korkman tiivistää, että ”Suomi on hyvä maa, joka ei vallankumousta kaipaa, uudistuksia kylläkin.” Haasteena Korkmanin mukaan on erityisesti eturistiriitojen yhteensovittaminen.

Ville Tolvasen kirjoitus osaamisesta oli myös kiinnostava. Hänen mukaansa Suomi on ”osaamisen suurvalta”. Suomalaiset osaavat kehittää yhteiskuntaa ja pitää huolta kansalaisten terveydestä ja koulutuksesta. Osaamme myös kehittää tasa-arvoista ja modernia yhteiskuntaa. Olemme tässä yksi maailman kärkimaita. Pulmana on kuitenkin se, että maailma on muuttunut.

Nyt sama osaaminen – joka hyödynsi vihreän kullan, rakensi maailman parhaita matkapuhelimia ja ymmärtää teknologiaa jopa muita paremmin – pitäisi toistaa informaatioyhteiskunnassa (Ville Tolvanen mts. 176).

Edellämainitussa Tolvasen kirjoitukseen liittyvässä sitaatissa on oikeastaan tiivistettynä koko Suomen idean haaste.

Viimeinen sana on sisu

Kirjan lopussa Jarno Limnéll kiteyttää Suomen idean kuuteen pointtiin. Pointit korostavat, että suomalaiset välittävät ja tietävät ja haluavat osoittaa paikkansa maailmassa. Olemme myös teknologisesti edistynyt ja osaava maa. Turvallisuus sekä luonnon kauneus ja puhtaus kuuluvat Suomen ideaan. Lopulta luottamus ja… tietenkin sisu täydentävät Suomen idean kokonaisuudeksi.

Kirjan lopussa on myös Limnéllin kirjoittama mielenkiintoinen kappale ”Onnellisessa Suomessa vuonna 2050”. Kappaleen lukemisesta tulee selväksi, että erityisesti teknologian kehittyminen tulee muuttamaan arkeamme.

Suosittelen kirjaa niille, jotka juhlavuoden hengessä pohtivat Suomen ajankohtaisia kysymyksiä ja tulevaisuutta. Eri lukijat löytävät varmastikin kirjasta erilaisen valikoiman heitä puhuttelevia artikkeleita. Kirjan teemat ovat niin monipuoliset, että jokaiselle löytyy jotakin.

Jarno Limnell (toim.) Suomen idea. Docendo. Bookwell Oy 2016.

Julkaistu

Eläketurma – miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus

ElaketurmaEläkkeistä ja eläkejärjestelmästä julkaistaan Suomessa uusia tutkimuksia tai analyysejä lähes kuukausittain. Suurelta osin ne ovat järjestelmän itsensä tuottamia, eli Eläketurvakeskuksen (ETK:n) julkaisuja, mutta jonkin verran myös eri tutkimuslaitosten tekemiä.

ETK:n julkaisut ovat laadultaan korkeatasoisia. On kuitenkin terveellistä, jos keskustelua eläkejärjestelmästä lähtee liikkeelle myös järjestelmän ulkopuolelta.

Jari Hanskan ja Teemu Muhosen syksyllä 2016 julkaistu kirja on tällainen järjestelmän ulkopuolinen avaus. Kuten Akavan sivuilla kirjan tuoreeltaan arvioinut Katja Veirto kirjoitti, se on ”hyvin kirjoitettua haastamista.”

Haastavalla näkökulmallaan kirja asettuu jatkumoon, jossa aikaisemmin on julkaistu ”nuorsuomalaisten” (Jaakko Tapaninen, Janne Jutila, Risto EJ Penttilä) pamfletti Ultimatum Isänmaalle (Otava 1994) ja Osku Pajamäen Ahne sukupolvi (Ajatus-kirjat 2006).

Kun vuonna 2015 julkaistiin vielä Kimmo Kiljusen kirja Eläkeläisten taitettu itsetunto – Seniorikansalaisena nyky-Suomessa (Minerva-kustannus 2015), voi sanoa, että eläkejärjestelmästä käydään tällä hetkellä melko paljon ja periaatteellista keskustelua. Kirjoiksi saakka koottua eläkejärjestelmän haastamista näyttäisi tapahtuvan aalloittain ja noin kymmenen vuoden välein.

Kirjan keskeiset näkökulmat

Kirjassa eläkejärjestelmän haastaminen kohdistuu moneen eri teemaan. Keskeinen näkökulma on kuitenkin se, miten eläkejärjestelmä kohtelee eri sukupolvia ja miten eläkejärjestelmä sopeutuu toimintaympäristön muutokseen.

Itse olen sosiaalipolitiikan opiskelijana 1990-luvulla ja myöhemmin tutkijana lukenut, kuinka suomalaisen hyvinvointivaltion perusta, kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä koostuva eläkejärjestelmä, luotiin lähes tarunhohtoisesti sotien jälkeisessä asevelihengessä agraarisen Suomen ja teollistuvan Suomen intressit yhdistäen.

Nyt Muhosen ja Hanskan kirjassa todetaan, että ”Yli 50-vuotta sitten lasku eläkkeistä päätettiin jättää kylmästi tuleville sukupolville.”

Kirjan keskeinen väite on, että eläkejärjestelmä on erityisen edullinen 1940-1950 luvuilla syntyneille ikäluokille ja epäedullinen nuoremmille, erityisesti vuoden 1970 jälkeen syntyneille ikäluokille. Suhteessa maksettuihin eläkemaksuihin, ja verrattuna nuorempiin ikäluokkiin, vanhimpien ikäluokkien saama eläketurvan taso on korkea.

Kirjassa todetaan, että yksi ongelma on se, että kansalaisten keskuudessa vallitsee edelleen melko syvään se harhaluulo, että eläkeläiset olisivat ”itse maksaneet eläkkeensä”.

Tämä slogan ei olekaan totta, koska suomalaisessa järjestelmässä työssä oleva sukupolvi pääosin rahoittaa eläkkeellä olevien sukupolvien eläkkeet ns. jakojärjestelmä-tyyppisesti (pay-as-you-go). Etuudet määrittyvät ansaitun eläkeoikeuden (defined benefits-system), ei maksettujen eläkemaksujen (defined contributions) perusteella .

Maailma on muuttunut ajoista, jolloin eläkejärjestelmä luotiin. Sosiaaliturvaa on muuten Suomessa useisiin eri otteisiin leikattu ja uudelleenmuotoiltu. Myös tulevien eläkkeiden tasoa on säädetty. Maksussa oleviin eläke-etuuksiin ei kuitenkaan ole koskettu. Ne nauttivat perustuslain suojaa. Tämän Hanska ja Muhonen näkevät erääksi keskeiseksi pulmaksi.

Myös eläkejärjestelmään liittyvät valta-asetelmat juontuvat vuosikymmenten päähän. Kun eläkejärjestelmä luotiin, keskeisessä roolissa olivat työmarkkinajärjestöt. Nämä asemat eivät vuosikymmenien kuluessa ole merkittävästi muuttuneet. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa Valtiovarainministeriön virkamiesten rooli uudistuksen taustalla oli kuitenkin uudella tavalla keskeinen.

Työmarkkinajärjestöjen keskeisen roolin nähdään perinteisesti tuovan suojaa poliittisia suhdanteita vastaan. Eläkevaroja on otettu eri tarpeisiin käyttöön mm. Unkarissa, Venäjällä ja Irlannissa.

Eläkejärjestelmä saa kirjassa myös muuta kritiikkiä. Arvostelun kohteena on muun muassa monen eläkeyhtiön malli, alan kilpailu sekä (lyhyesti) työhyvinvointirahojen käyttö. Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva eläkeuudistus ei myöskään saa kiitosta osakseen. Tässäkin uudistuksessa on kirjoittajien mukaan ajateltu eniten suuria ikäluokkia.

Eläkejärjestelmästä voi ja siitä kannattaa keskustella

Vaikka kirja on eläkejärjestelmän selkeää haastamista, eläkejärjestelmän asiantuntijat ovat omalla asiantuntemuksellaan ja toimijat tietovarannoillaan olleet avittamassa kirjan syntyä. Esipuheessa kiitellään nimellä eläkejärjestelmän instituutioita ja henkilöitä. Avoin vuorovaikutus ja keskustelun edistäminen lisää järjestelmän läpinäkyvyyttä ja tätä kautta luottamusta.

Suomalainen eläkejärjestelmä on pärjännyt kansainvälisissä vertailuissa erinomaisesti. Viimeksi vuonna 2016 julkaistussa vertailussa (Melbourne Mercer Global Pension Index) Suomi saavutti sijan neljä. Suomalainen eläkejärjestelmä arvioitiin erityisesti luotettavaksi ja läpinäkyväksi.

Luottamus eläkejärjestelmää kohtaan on kuitenkin kansalaisten keskuudessa melko alhainen. Tosin luottamusta selvitettiin viimeksi tilanteessa, jossa eläketurvan haasteista käytiin eläkeuudistuksen alla erityisen tiivistä keskustelua.

Eläkejärjestelmän kehittäminen ja luottamuksen ylläpitäminen on haasteellista. Eläkkeiden rahoitusta suunnitellaan pitkällä tähtäimellä vuosikymmenten päähän samalla kun maailma muuttuu yhä vaikeammin ennustettavaksi. Eläkeasioiden monimutkaisuuden vuoksi tarvitaan hyvää viestintää ja vuorovaikutusta.

Eläkekeskustelussa saattaa toisinaan olla haasteellista löytää tasapaino nykyisten etuuksien ja vuosikymmenten päässä olevan tilanteen välillä. Asetelma kulminoituu juuri sukupolvikeskustelussa. Eläkeasiat tarjoavat mahdollisuuksia myös populistisille irtiotoille.

Eläkejärjestelmien edessä on haasteita

Eläkejärjestelmillä on edessään useita haasteita: väestön ikääntyminen on vasta alussa ja  odotettavissa oleva elinikä saattaa uusien terveydenhuollon innovaatioiden myötä nousta merkittävästikin. Talouskasvun ennustetaan olevan lähivuosina vaimeaa ja tätä kautta sijoitustuottojen saaminen hankalampaa.

Kun vielä koko palkkatyöyhteiskunnan tulevaisuuskin on kyseenalainen jakamistalouden eri muotojen sekä robotisaation, digitalisaation ja tekoälyn kehittymisen myötä, on eläketurvan tulevaisuutta koskevalle keskustelulle tilausta.

Näitä tekijöitä seurataan ja niiden vaikutuksia arvioidaan tiiviisti kansallisesti ja kansainvälisillä foorumeilla. Tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin hankalaa tai mahdotonta erityisesti silloin kun muutokset ovat suuria ja nopeita.

Eläkejärjestelmät ovat edellä mainittujen haasteiden edessä lähes kaikkialla, ei pelkästään Suomessa. Eri maissa siirrytään etuusperusteisista järjestelmistä maksuperusteisiin järjestelmiin, jossa eläketurvan taso joustaa maailman muuttuessa. Vastuu siirtyy enemmän yksittäisille ihmisille, joka sopii hyvin myös yksilöllisyyttä korostavaan aikaan.

Kiintoisaa on se, että työeläkejärjestelmä rakennettiin ratkaisemaan teollistuvan Suomen ja kulutusyhteiskunnan haasteita. Tasaeläkkeisiin perustuvan järjestelmän ei nähty oleva riittävä tällaisessa yhteiskunnassa. Nyt maailma on jälleen muuttunut. Meneillään on muun muassa perustulokokeilu.

Kirja on taitavasti kirjoitettu. Se on kirjoitustyyliltään naseva, selkeä ja konkreettinen, vääntäen monimutkaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita siksi kuuluisaksi rautalangaksi. Se on jopa jännittävä kuvatessaan eläkkeitä koskevaa päätöksentekoa, esimerkiksi tilannetta, jossa pääministeri Vanhanen ehdotti eläkeiän nostamista.

Kirjaa voi suositella kaikille eläkkeistä, sosiaaliturvasta ja myös suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen kehityksestä kiinnostuneille lukijoille. Siitä, missä määrin kirjassa esitetyt väitteet pitävät paikkansa, tullaan varmasti käymään lähiaikoina keskustelua.

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan kirjoittama arvio kirjasta löytyy täältä.

Jari Hanska ja Teemu Muhonen 2016: Eläketurma – Miksi Suomi tarvitsee uuden sukupolvisopimuksen? Vastapaino, Tallinna.

Edit 3.1.2o17 klo 6.50. Lisätty linkki Jukka Rantalan kirjoittamaan arvioon.

Julkaistu

Oman elämänsä toimitusjohtajat

tyo-treeni-elamaItsensä johtamisen taidot ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Ja kukapa näitä vinkkejä osaisi antaa paremmin, kuin tehokkaaseen itsensäjohtamiseen asemansa vuoksi pakotettu johtaja.

Ville Kormilainen on haastatellut kirjaansa varten 11 johtajaa. Haastattelujen fokus on johtajien päivärytmissä ja sen hallinnassa. Haastateltuja johtajia ovat mm. Carl Haglund, Hille Korhonen ja Pippa Laukka.

Jokaisen johtajan case on esitetty noin 10-12 sivun mittaisessa kappaleessa. Alussa on esitetty johtajan tyypillinen päiväohjelma heräämisestä nukkumaanmenoon.

Lisäksi kappaleiden alkuun on listattu ”eväät”, jossa luetellaan haastateltavalle tärkeitä asioita, kuten harrastuksia ja työvälineitä. Kaikissa kappaleissa on muiden otsikoiden ohella vakiona väliotsikot ”treeniä” ja ”työtä”.

Johtajan elämä

Kunkin johtajan tarina on yksityiskohdiltaan erilainen. Keskeisin asia, jonka kaikki haastatellut jakavat, on erittäin voimakas halu ja taito organisoida päivittäisiä rutiineja ja käyttää vuorokauden tunnit tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Tehokkaan ajankäytön varmistamisessa apuna ovat apuvälineet, palautumisesta huolehtiminen ja erilaiset tuloksellisuutta ja hyvinvointia tukevat valinnat.

Apuvälineitä ovat erityisesti tehtävälistat, joiden ylläpitämisessä apua antavat erilaiset sovellukset. Listoja tehdään asioista, joita pitää tehdä ja myös niistä asioista, joita ei pidä tehdä.

Tehtävälistojen ohella kalenteri organisoi päivää. Kalenterista löytyy aikaa työlle, harrastuksille, lapsille ja mahdolliselle puolisolle.

Läsnäolo liittyy tehokkaaseen ajankäyttöön ja fokusointiin. Johtaja ei multitaskaa, vaan keskittyy siihen asiaan, johon aika on milloinkin varattu.

Palautumisessa keskeistä on erityisesti riittävän unen varmistaminen. Haastatellut johtajat nukkuvat keskimäärin 6-8 tuntia yössä. Tärkeässä roolissa ovat myös rutiinit, jotka edesauttavat nukahtamista.

Tärkeitä päivärytmin valintoja ovat esimerkiksi, että johtaja ei koskaan vastaa puhelimeen ja käy sähköposteja läpi vain tiettynä aikana päivästä. Näin fokus ei katkea ulkopuolisesta tekijästä johtuen.

En koskaan vastaa puhelimeen, vaan annan puhelujen mennä vastaajaan.

Johtaja ei katso televisiota, vaan lukee kirjoja ja kuuntelee esimerkiksi podcasteja. Ja jos johtaja sattuu katsomaan televisiota, hän samalla polkee esimerkiksi kuntopyörää.

Haastateltaviksi on valittu erityisen urheilullinen joukko johtajia. Joukossa on esimerkiksi monta triathlonia harrastavaa. Treeni on haastateltaville erittäin tärkeässä roolissa, osa suhtautuu siihen todella intohimoisesti ja tavoitteellisesti.

Haastateltavien johtajien elämä on organisoitua ja kurinalaista. Kontrollin määrästä tulee mieleen huippu-urheilijan arki. Kontrolli liittyy paitsi ajankäyttöön, myös esimerkiksi alkoholiin ja ravitsemukseen.

Työ on palkinto

Haastateltavat kertovat päiviensä kulusta yksityiskohtaisesti, mutta mielenkiintoisesti. Tarinat ovat paikoin hyvinkin henkilökohtaisia.

Kirjan alussa on lyhyt kirjoittajan tekemä yhteenvetävä johdanto. Siinä nostetaan esiin edellä mainittujen teemojen lisäksi johtajien suhde itse työhön sekä johtajien tyypillisiä luonteenpiirteitä.

Johtaja ei väsy työssä.

Kormilainen kysyy, miten johtajat pystyvät tekemään töitä intensiivisesti vähintään 10, usein yli 12 tuntia. Vastaus on, että he tekevät työtä, joka ei väsytä.

Työ on siten johtajille palkinto, eikä erityinen rasite. Liikutaan siis lähellä työn imua. Eräs haastateltava sanookin suurinpiirtein niin, että ”kaikki ei ole kunnossa, jos töistä kotiin mennessä on todella väsynyt.”

Johtaja ei häsellä

Kormilainen kirjoittaa Joel Steiniin viitaten, että yksi yleinen johtajiin liittyvä harhakuva on, että he ovat ”alfa-urostyyppisiä huutelijoita tai inspiroivien puheiden pitäjiä.”

Haastateltavien ja muiden esimerkkien perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että menestyvät johtajat ovat usein pikemminkin hiljaisia kuuntelijoita, jotka antavat muiden tehdä suurimman osan ratkaisuista. Myös kirjaa lukiessa johtajista tule tällainen vaikutelma.

Lopuksi

Suosittelen kirjaa työelämän kysymyksistä ja itsensä johtamisesta kiinnostuneille. Vaikka kirja kertoo johtajista, sen avulla voi kuka tahansa saada ideoita siihen, miten olla ainakin hieman enemmän oman elämänsä toimitusjohtaja. Ohut kirja on helppo sujauttaa vaikkapa pukinkonttiin.

Helsingin Sanomien juttu kirjasta löytyy täältä.

Ville Kormilainen: Työ, treeni ja elämä. Superpomojen 24 tuntia. Kauppakamari. Viro.