Avainsana: kirjat

Julkaistu

Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla?

robotit

Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkaisi noin kuukausi sitten raportin, joka käsittelee robotisaation ja tekoälyn kehittymisen vaikutuksia työelämään. Julkaisun ovat laatineet Cristina Andersson, Ilkka Haavisto, Mari Kangasniemi, Antti Kauhanen, Taneli Tikka, Lauri Tähtinen ja Antti Törmänen. Raportti on ladattavissa ilmaiseksi Evan sivuilta.

Robotisaatio ei johda massatyöttömyyteen

Ensimmäisen luvun otsikko on ”Uusi työnjako”. Siinä Antti Kauhanen kirjoittaa, että robottien yleistyminen ei johda massatyöttömyyteen. Helposti korvattavia töitä ovat kokoonpano- ja lajittelutyöt, vaikeimmin korvattavia asiantuntijatehtävät. Robotisoituminen synnyttää kuitenkin myös täysin uusia töitä, joiden sisältöä ei vielä osat edes arvailla. Uusia ammatteja voivat olla esimerkiksi ”palvelurobotin apulainen” tai ”big datan syväsukeltaja”.

Suhteellisen edun vuoksi kaikkea ihmistyötä ei ole järkevää korvata. Ihminen on vahvimmillaan ongelmanratkaisussa ja monimutkaisessa viestinnässä. Robotisaatio kuitenkin muuttaa lähes kaikkien ammattien sisältöä tavalla tai toisella. Uuteen työnjakoon sopeutumista voidaan edistää aikuiskoulutuksella ja työsuhdeturvaa heikentämällä.

Robotisaation myötä ihmistyö voidaan kohdentaa uudelleen

Toisen luvun otsikko on ”Enemmän inhimillistä hoivaa”. Sen ovat kirjoittaneet Mari Kangasniemi ja Cristina Andersson. He esittävät laskelman, että robotiikkaa ja automatiikkaa hyödyntämällä voitaisiin tehdä ainakin 20 prosentta sairaanhoitajien ja vanhusten pitkäaikaishoidon lähihoitajien työtehtävistä.

Robotiikka voi hoitaa esimerkiksi potilaiden ja tavaroiden kuljettamista, lääkkeiden annostelua ja jakelua sekä potilaiden elintoimintojen seurantatietojen tallentamista. Robotiikan hyödyntäminen vapauttaa hoitohenkilöstön työaikaa, joka voidaan kohdentaa välittömään hoitotyöhön ja sen laadun parantamiseen.  Roboteilla voi olla suuri merkitys esimerkiksi ikääntyneiden ja liikuntarajoitteisten kotona asumisen tukemisessa.

Johtaminen ja tarvittavat työyhteisötaidot muuttuvat

Kolmannessa luvussa Taneli Tikka kirjoittaa otsikolla ”Kun kone ottaa ohjat”. Luvussa todetaan, että robotit voivat ottaa hoitaakseen monia keskijohdon ”management”-tehtäviä, kuten esimerkiksi työvuorolistojen suunnittelua. Näin johtamisen fokus on tulevaisuudessa aikaisempaa enemmän leadershipissä.

Työntekijöiden autonomia kasvaa, puurtamisen sijaan keskeistä on harkinta ja päätöksenteko. Koska organisaatiot pohjaavat aikaisempaa enemmän  tiimien ja yksittäisten työntekijöiden itseohjautuvuuteen, arvojen ja kulttuurin merkitys korostuu.

Organisaatiot pilkkoutuvat pienempiin itsenäisiin osiin. Johtamisen keskeiseksi prinsiipiksi muodostuu valmentava johtaminen. Mikromanageeraus pitää viimeistään nyt heittää romukoppaan! Keskeisiä työelämätaitoja ovat mm. vuorovaikutus ja viestintä, itsensä johtaminen, kokeilevuus, yrittäjähenkisyys ja luovuus.

Sosiaaliturva pitää uudistaa

Neljäs luku on epilogi otsikolla ”Kaikki työ on tärkeää”. Siinä arvioidaan sosiaaliturvan kehittämisen vaihtoehtoja tilanteessa jossa robotit tekevät yhä enemmän nyt ihmistyönä tehtävää työtä.

Pääajatus on, että työnteon tulee olla joka tilanteessa kannattavaa. Sosiaaliturvan tulee olla työntekoa tukevaa, koska tulevaisuudessa suurempi osa työllisistä saa toimeentulonsa ansiotulojen ja sosiaaliturvan yhdistelmästä. Nykyisen työttömyysturvan perusluonne on väärä, koska se perustuu olettamukseen, että ”vanha työ tulee takaisin”. Luvussa pohdittuja vaihtoehtoja ovat mm. negatiivinen tulovero ja tasavero.

Arviointia

Kirja on helposti lähestyttävä. Se on ytimekäs ja sujuvasti kirjoitettu. Se sisältää lähteitä ja robotisaatio-sanaston. Jokainen kappale alkaa keskeisten pointtien tiivistämisellä.

Pidin erityisesti kirjan toisesta luvusta, jossa pohditaan teknologisen kehityksen liittymistä työelämäkysymyksiin, kuten johtamiseen, organisaatioihin ja esimiestyöhön. Yleisemmin pidin kirjan lähestymistavasta, eli kehityksen myönteisten piirteiden esiintuomisesta. Aihepiirin tiimoilta on julkaistu paljon työn loppumista ja manaavia teoksia. Toisaalta pessimisti voi myös kirjan luettuaan kysyä, että näinkö kaikki sittenkin järjestyy.

Pieni varauksellisuuden siemen jäi mieleeni kahdessa kohtaa. Ensinnäkin, miten taataan se, että robotisaation myötä vapautuva työpanos käytetään esimerkiksi hoivan laadulliseen kehittämiseen? Ja toisaalta, miten varmistetaan kohtuullinen toimeentulon taso niiden kansalaisten kohdalla, joiden taloudellinen hyvinvointi on erityisen riippuvaista sosiaaliturvasta. Molemmat nämä kysymykset toki ovat yleisiä yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä (ja jo nyt relevantteja), eivätkä pelkästään robotisaatioon liittyviä.

Kirjassa esitellyt sosiaaliturvan uudistamisen vaihtoehdot eivät ole ongelmattomia ja ne ovat hankalia toteuttaa. Hyvä kysymys onkin se, millaiset valmiudet päättäjillä on tehdä tarvittavia päätöksiä.

Tarvitaan ehdottomasti lisää tutkimusta ja pohdintaa siitä, miten hyvinvointi turvataan, kun työtä on vähemmän tarjolla.

Suosittelen julkaisun lukemista kaikille niille, joita pohdituttaa mitä vaikutuksia robotisaatiolla on työhön, työelämään ja johtamiseen. Kirjan voi lukea kätevästi sähköisesti lataamalla sen esimerkiksi tablettiin.

Robotit töihin. Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? Cristina Andersson, Ilkka Haavisto, Mari Kangasniemi, Antti Kauhanen, Taneli Tikka, Lauri Tähtinen ja Antti Törmänen. Eva raportti 2/2016. Nextprint Oy, Helsinki.

Raportti on ladattavissa täältä.

 

 

 

Julkaistu

Rise of the Robots (Martin Ford)

riseoftherobots

Teknologian kehittyminen on aina vaikuttanut tarvittavan ihmistyöpanoksen määrään. Työtähän olisi ihmisille tarjolla enemmän ilman leikkuupuimureita, kaivureita ja tietokoneita.

Teknologian kehittyminen on myös aina aiheuttanut pelkoja ja epäluuloja. Esimerkiksi 1700- ja 1800-lukujen taitteissa ns. luddiitit vastustivat tekstiiliteollisuuden koneellistumista. Tapahtumat eskaloituivat väkivaltaisiksi.

Myös työn loppumisesta on puhuttu aikaisemminkin. Näin ei kuitenkaan ole toistaiseksi käynyt. Miksi puhe on tällä hetkellä vilkkaampaa? Miksi tämä aika olisi erilainen?

Teknologia kehittyy nopeammin ja erilaiset teknologiat kytkeytyvät uusin tavoin yhteen. Kehitys mahdollistaa, että teknologian avulla suoritetaan aivan uudenlaisia tehtäviä, joiden tekemiseen aikaisemmin tarvittiin selkeästi ihmistä. Koneet osaavat enemmän ja ne oppivat yhä nopeammin uusia asioita.

Tähän tematiikkaan Martin Ford pureutuu kirjassaan. Kirjan näkökulmana on pääosin se, miten teknologian kehittyminen vaikuttaa tarjolla olevan työn määrään. Ja lopputulemana on se, että vaikutukset ovat merkittävät. Keskeistä on se, että vaikutukset eivät kohdistu enää vain vähän koulutusta vaativiin työtehtäviin, vaan vaikutukset ulottuvat yhä usemmin myös erilaisiin asiantuntijatöihin.

Robottien etenemistä asiantuntijatehtäviin edistää se, että näissä töissä työ on korostetusti tiedon käsittelyä, eli juuri sitä missä kone on parhaimmillaan.  Bigdata ja koneoppiminen vievät kehitystä nopeasti eteenpäin. 

Vaikutukset eri toimialoille

Tavaroiden valmistuksessa robotisaation vaikutukset eivät ole kovinkaan merkittävät, koska tuotanto on jo (USA:ssa) varsin pitkälle automatisoitu. Monissa kohdin ihmisen vastuulla edelleen olevat tehtävät liittyvät tuotantoprosessien kohtiin, joita ei toistaiseksi ole voitu automatisoida. Tällaiset kohdat tuotannossa vähenevät kuitenkin koko ajan teknologisen kehityksen myötä.

Ruoanvalmistuksessa erityisesti pikaruoan tuotantoa ja ”tarjoilua” voidaan automatisoida. Yhdysvalloissa on yrityksiä, joissa hampurilaisten valmistus tapahtuu täysin automaattisesti. Pelkästään McDonalds työllistää maailmanlajuisesti 1.8 miljoonaa työntekijää 34 000 ravintolassa. Koneellistamisen potentiaali ja vaikutukset pikaruokabisneksen työpaikoille ovat siten merkittävät. Hampurilaisten valmistuksen ja tilauksen automatisoinnin jälkeen hampurilaisravintolassa ei tarvita paljoakaan työvoimaa.

mcd_amsterdam

Annosten tilausautomaatti McDonaldsilla Amsterdamissa. Itsepalveluna tehdyn tilauksen jälkeen annokset voi noutaa tiskiltä annoksen numerolla. Kuva: Pauli Forma.

Maanviljelyksessä ihmisiä on tarvittu pitkään poimimaan herkästi vahingoittuvia hedelmiä ja marjoja puista ja pensaista. Syynä on se, että hedelmät ovat monimuotoisia ja niitä on vaikea hahmottaa puista erilaisista asennoista. Uudet kehittyneemmät robotit osaavat kuitenkin hahmottaa poimittavat hedelmät ja myös käsitellä niitä vaurioittamatta.

Kaupan alalla robotit oppivat pakkaamaan ja lähettämään verkkokaupan lähetyksiä. Ne voivat myös tehdä öisissä myymälöissä inventaarioita. Itsepalvelukassat ovat lisääntymässä Suomessakin. Seuraava askel on, että asiakkaat maksavat tuotteet kännyköillään luettuaan ensin niiden koodit.

Itse ajavat autot ovat olleet paljon julkisuudessa Suomessakin. Käytännössä kaikki merkittävät autonvalmistajat kehittävät tällä hetkellä omaa itse ajavaa autoaan. Toistaiseksi riskit (onnettomuudet) herättävät huolta, mutta turvallisuus ja varmuus kehittyvät nopeasti. Robottiautoista tulee turvallisempia kuin mitä ihmisten ajamat autot ovat. Itse ajavat autot vapauttavat kuljettajat esimerkiksi työskentelyyn, vuorovaikutukseen tai viihteen käyttämiseen ”ajon” aikana. Häviäviä ammatteja ovat taksinkuljettajat sekä bussi- ja rekkakuskit.

Terveydenhuollossa koneilla on paljon etenemisen mahdollisuuksia. Terveydenhuolto perustuu vankasti olemassaolevaan tietoon (tutkimukset, suositukset ym.) ja tätä tietoa on niin valtavasti, että kukaan ihminen ei pysty sitä itse hallitsemaan. Jälleen liikutaan tietokoneiden kaikkein omimman alueen, eli suurten tietoaineisten käsittelyn ja analysoinnin, alueella. Koneet pystyvät tulevaisuudessa tuottamaan diagnooseja ja ne voivat myös analysoida tehokkaasti esimerkiksi röntgenkuvia. Näyttää siltä, että terveydenhuollossa automaatiolla on paljon etenemismahdollisuuksia. Teknologia lisää tarjolla olevan palvelun määrää ja saatavuutta. Samalla sillä on merkittävä vaikutus siihen, kuinka paljon terveydenhuoltoala jatkossa työllistää.

Opetuksessa digitalisaatio mahdollistaa virtuaalisen opetuksen avaamisen globaalisti erilaisissa oppimisympäristöissä. Jos suosituimmille kursseille osallistuu satoja tuhansia opiskelijoita eri puolilta maailmaa, myös tenttien ja muiden suoritusten tarkastamisen tulee olla automatisoitua. Virtuaalisen opetuksen lisääminen aiheuttaa merkittävän haasteen tunnustetuille koulutusinstituutioille, joiden koulutuksen laatu perustuu niukkuuteen, eli sisäänpääsyn tiukkaan kontrolliin.

Vaikutukset tarjolla olevan työn määrään

Teknologinen kehitys tulee siis vaikuttamaan työtehtäviin, joita työmarkkinoilla on tulevaisuudessa tarjolla.

Vaikutukset ovat kahdella tavalla merkittäviä. Alhaisemmat tuotantokustannukset (ihmistyövoiman käyttö) on lisännyt monien kehittyvien maiden kilpailukykyä. Automatisoiminen uhkaa juuri näitä töitä ja siten näiden maiden mahdollisuuksia vaurastua ja kehittyä.

Toisaalta automaation lisääntyminen vähentää yhteiskunnista työtehtäviä, jotka ovat olleet tarjolla vähän kouluttamattomalle työvoimalle (esimerkiksi juuri hampurilaisravintolat). Näin riippuvuus sosiaaliturvasta uhkaa lisääntyä.

Muita vaikutuksia

Vaikutukset eivät rajoitu pelkästään työn vähenemiseen. Ihmiset kuluttavat, robotit eivät. Jos automaation lisääntyminen vähentää erityisesti vähemmän koulutettujen työntekijöille tarjolla olevaa työtä, vaikutukset kulutukseen ovat jopa suuremmat (pienituloiset kuluttavat tuloistaan suhteellisesti enemmän kuin suurituloiset). Vaikutukset talouskasvuun saattavat siten olla merkittävät.

Robotisaation eteneminen saattaa vaikuttaa eriarvoisuuteen. Alempien sosioekonomisten ryhmien työt vähenevät ja riippuvuus sosiaaliturvasta lisääntyy.

Yksi Fordin maalailema (ehkä vähän tieteiselokuvamainen) skenaario on, että tulevaisuudessa tulee olemaan pienten eliittien kaupunkeja, joissa asuvat ne, jotka hyötyvät koneista ja niiden luomasta arvosta. Ilman työtä olevalla väestöllä ei ole pääsyä näihin kaupunkeihin (joita robotit vartioivat). Tässä tulevaisuudenkuvassa on analogiaa feodalismiin.

Dramaattisin kappale kirjassa käsittelee superälyä (super-intelligence) ja singulariteettiä. Superälyyn littyvissä pohdinnoissa teknologia kehittää tietoisuuttaan ja itseään – on siis itsenäinen. Singulariteetissä on kyse siitä, että teknologia kehittyy niin nopeasti, että sitä on mahdoton käsittää nykytiedon valossa.

Superälyn kehittymiseen liittyy myös pimeä puoli. On mahdollista, että teknologian kehittyminen ei palvelekaan ihmiskunnan auttamista ja edistystä vaan itse asiassa päinvastoin. Robotit ottaisivat vallan. Olisikin toivottavaa, että robottien kehittyessä ne oppisivat myös ”ystävällisyyttä” ja muita inhimillisiä piirteitä.

Miten vähenevään määrään työtä voidaan reagoida?

Aikaisemmin reagointikeinona on ollut koulutustason nostaminen ja ajatus siitä, että ihmiset voivat siirtyä vaativampiin työtehtäviin kun rutiinitöitä automatisoidaan. Tämä ei kuitenkaan enää tulevaisuudessa ole toimiva strategia, sillä koneet kurkottavat yhä vaativampiin tehtäviin. Toisaalta myöskään kaikki ihmiset eivät kuitenkaan kykene työskentelemään vaativammissa työtehtävissä.

Toinen keino on yrittää jarruttaa muutosta eli teknologian kehittymistä. Tämä keino on tuomittu epäonnistumaan, koska yrityksillä on suuret insentiivit ottaa käyttöön työvoimaa syrjäyttävää teknologiaa. Strategian onnistunut soveltaminen edellyttäisi siten markkinatalouden perusinsentiivien muuttamista.

Kolmas keino, johon Ford käyttää eniten tilaa, on perustulon kehittäminen. Siihen liittyy monenlaisia ongelmia, kuten kannustinongelmia, mutta se tuntuu ainoalta ratkaisulta, koska työtä ei tulevaisuudessa yksinkertaisesti ole kaikille.

Arviointia kirjasta

Kirja oli mielenkiintoinen ja helppo luettava. Sen ahmi mielellään ”laiturinkin nokassa.” Teos on sekoitus science fictionia ja tutkimuskirjallisuutta. Useimmat kappaleista alkavat teemaan liittyvällä tarinalla. Ford painottaa hyvin eri kohdissa, minkälaiset kehityskulut näyttävät mahdollisilta ja mitkä ovat toistaiseksi kiistanalaisia utopioita.

Kirja on myös erittäin laaja (335 sivua), enkä tässä tarkoituksella yrittänytkään käydä läpi sen kaikkia teemoja. Käsittelemättä jäivät mm. 3D-printtaus, nanomateraalien kehitys ja geenimanipulaatio. Kirja ei ole pelkkää teknologisen kehityksen esittelyä ja spekulointia vaan siinä nostetaan esiin varsin monipuolisesti erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, jotka ovat edessämme teknologian kehityksen myötä.

Ehkä yllättävin ajatus, jonka kirjan lukeminen aikaansai oli ajatus ihmisen ”huonosta kilpailukyvystä” koneita vastaan. Kuinka hidas, epävarma, riskialtis ja ailahteleva ihminen onkaan verrattuna koneeseen. Kun robotit luovat myös kuvataidetta ja säveltävät sinfonioita, voi perustellusti kysyä, mikä jää ihmisen rooliksi. Kirja johtaa pohdiskelemaan varsin perimmäisiä kysymyksiä liittyen ihmisyyteen ja inhimilliseen elämään.

Itseäni teema kiinnostaa erityisesti työelämän näkökulmasta. Mielestäni aihepiiriä on kaikkien niiden syytä seurailla, jotka ovat kiinnostuneita työllisyydestä ja työelämästä tulevaisuudessa. Päättäjille aihealueen seuraaminen on aivan välttämätöntä.

Martin Ford: Rise of the Robots. Basic Books. 

PS. Jos teema kiinnostaa, kannattaa seurata esimerkiksi:

Christina Andersson ja blogi Intellectual  Transition Zone.

Janne Jääskäleinen ja blogi Kivi, paperi ja sähköruoska.

Omia aikaisempia kirjoituksiani teemasta voi lukea tästä ja tästä.

Edit 17.7.2016. klo. 18.15. Korjattu viittaus USA:n teollisuuden korkeaan automaatioasteeseen.

Julkaistu

The Fourth Industrial Revolution (Klaus Schwab)

schwab

Klaus Schwab tunnetaan maailman talousfoorumin (World Economic Forum) perustajana ja johtajana. Foorumi taas on tunnetuin vuosittaisesta Davosissa järjestettävästä huippuseminaarista, johon liittyy ainakin ripaus salamyhkäisyyttä.

Schwabin kirjan otsikko The Fourth Industrial Revolution viittaa kehitysvaiheeseen, jota edeltäneet kolme teollista vallankumousta ovat olleet:

  1. Mekaanisen tuotannon esiinmarssi, johon liittyivät höyrykoneet ja rautatiet (vuodet 1760-1840)
  2. Massatuotanto, johon liittyivät sähkö ja kokoonpanolinjat (1800-1900 lukujen taite)
  3. Tietokone- tai digitaalinen vallankumous, johon liittyivät puolijohteet, keskustietokoneet, henkilökohtaiset tietokoneet ja internet (vuodet 1960-1990).

Neljäs vallankumous liittyy myös digitaalisuuteen. Sille on leimallista mm. kaikkialla läsnäoleva mobiili internet, pienet ja halvat sensorit, tekoäly ja koneoppiminen. Keskeistä on se, että digitaalisuus ja siihen perustuvat ratkaisut ovat sofistikoituneempia ja integroituneempia kuin aikaisemmin. Vaikutukset ulottuvat kaikille elämän osa-alueille.

Neljännen vallankumouksen merkittävyys liittyy ennenkaikkea sen laajuuteen. Teknologia kietoutuu aivan uudella tavalla fyysiseen, digitaaliseen, biologiseen ja sosiaaliseen. Teknologinen kehitys ja uudet innovaatiot disruptoivat voimakkaasti tavaroiden ja palvelujen tuotantoa.

Kirjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta kehityksestä, luoda viitekehys kehityksen arvioimiseen sekä luoda alustaa yhteistyölle ja kumppanuuksille liittyen meneillään olevaan muutokseen.

Lyhyesti sanottuna kirja sisältää käytännössä kaikki nykykeskustelun teknologiaan liittyvät teemat, kuten esimerkiksi:

  • itseajavat ajoneuvot
  • alustateollisuus
  • 3D-printtaus
  • jakamistalous
  • lohkoketjut (blockchains)
  • tekoäly
  • älykaupungit
  • esineiden internet
  • bigdata
  • päälle puettava internet
  • lennokit
  • robotiikka
  • virtuaalitodellisuus

Teemat kietoutuvat luonnollisesti monin eri tavoin yhteen.

Kirjassa käsitellään monipuolisesti teknologiseen kehitykseen liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Työn väheneminen on tässä kenties se tutuin näkökulma. Toisaalta kirjassa pohditaan esimerkiksi kuinka robotiikka voi vaikuttaa voimakkaasti kehitysmaihin heikentäen niiden halvempaan tuotantoon liittyvää kilpailuetua. Teknologian kehittyminen voi myös heikentää kansalaisten yksityisyyttä tai lisätä eriarvoisuutta sukupuolten välillä.

Yksi kirjan mielenkiintoisimmista kappaleista liittyy hallintoon. Valtaa siirtyy valtiollisilta toimijoilta ei-valtiollisille toimijoille ja verkostoille. Valtaa on aikaisempaa vaikeampi käyttää. Kansalaiset ovat aikaisempaa tietoisempia yhteiskuntien kehityksestä ja toisaalta esimerkiksi sosiaalista mediaa hyödyntämällä on mahdollista mobilisoida nopeasti erilaisia kansanliikkeitä tai tukea erilaisille aloitteille. Brexit lienee yksi hiljattain saatu esimerkki tästä ilmiöstä.

The digital  age undermined many of the barriers that used to protect public authority, rendering governments much less efficient or effective as the governed, or the public, become better informed and increasingly demanding in their expectations.

Teknologinen kehitys voi myös tehostaa hallintoa, lisätä sen asiakaslähtöisyyttä ja läpinäkyvyttä. Uusi aikakausi tarvitsee regulaatiota, mutta hallinnonkin on suoritettava tehtäväänsä uudella tavalla. Sen on oltava aikaisempaa ketterämpi, kansalaisia enemmän osallistavampi ja kokeilevampi.

Millä organisaatiot, niin yksityiset kuin julkiset menestyvät uudella aikakaudella? Schwabin mukaan tärkeää on innovatiivisuus ja sopeutuminen. Keskiössä ovat kuluttajien odotukset ja niihin vastaaminen sekä tietoon perustuvat palvelut ja tuotteet, uudenlaiset innovatiivisuutta edistävät yhteistyömuodot ja toimintatavat.

Arviota kirjasta

Schwabin kirja on hyvä ja monipuolinen rautaisannos nyky-yhteiskuntiin ja ihmiskuntaan vaikuttavista teknologiaan kytkeytyvistä megatrendeistä.

Hyvää kirjassa on sen jäsentävä esitystyyli sekä puntaroiva ote. Teknologisen muutoksen myönteisiä ja haasteellisia puolia käydään monipuolisesti läpi. Näkökulmana on kautta linjan se, miten muutokset vaikuttavat yhteiskuntiin ja ihmisten elämään.

Above all, this book aims to emphasize the way in which technology and society co-exist.

Kirjan perusnäkökulmana on se, että kaikkiin kehityskulkuihin liittyy maailmaa parantavia ja toisaalta mustia mahdollisuuksia. Esimerkiksi lennokki voi kuljettaa lääkkeitä, tarjota internet-yhteyden tai se voi olla tuhoa aikaansaava sotakone.

Kirjan vahvuus on sen laaja-alaisuus. Kirja ei tyydy pelkästään kuvaamaan kehityskulkuja vaan siinä pohditaan muutosten vaikutuksia inhimillisen elämän eri osa-alueille ja jopa ihmisyydelle. Jälkimmäiseen liittyy esimerkiksi pohdinta, muuttuvatko robotit ihmisen kaltaisiksi vai saavatko ihmiset robottien piirteitä.

Merkittäviä uusia avauksia kirja ei sisällä, vaan sen ote on pääosin olemassaolevaa tietoa syntetisoiva. Olin oikeastaan yllättynyt, kuinka hyvin perillä olin kirjan teemoista, pelkästään erilaisia tähän tematiikkaan liittyviä blogeja parina viime vuonna lukemalla.

Schwab käy varsin elegantisti ja perusteellisesti läpi megatrendejä ja niiden haasteita.  Niin monille kirjoille tyypilliseen tapaan esitettyihin haasteisiin vastaaminen jää melko ohueksi (muutamaan sivuun). Toimenpide-ehdotukset ovat jopa latteita, kuten esimerkiksi kansainvälisen yhteistyön lisääminen ja kokonaisvaltainen ote johtamisessa.

Kirjoittajan tausta ja taustaorganisaation huomioiden kirja toimineekin parhaimmillaan siinä, että se tiivistää kompaktisti nykypäivän johtajille sen, mistä neljännessä teollisessa vallankumouksessa on kysymys. Tässä suhteessa on ihan hyvä, että kirja sisältää myös hyvän annoksen yhteiskunnallisten vaikutusten (esimerkiksi työllisyys, eriarvoisuus, elämänlaatu) arviointia.

Klaus Schwab (2016): The Fourth Industrial Revolution. World Economic Forum. 

Julkaistu

Bloggari kesälomalla

expressions-francaises-1300642_1280

Kesän koittaessa eri medioissa julkaistaan artikkeleita työstä lomalle siirtymisestä ja siitä, miten lomaa kannattaa viettää. Myös suhde sosiaaliseen mediaan loman aikana on agendalla. Puhutaan jopa kesäloman mittaisesta ”somepaastosta.”

Mikä on oma suhteeni sosiaaliseen mediaan parin viikon päästä alkavan loman aikana?

Lomalla on enemmän aikaa harrastaa. Tätä kautta aikaa on myös enemmän erilaisiin sosiaalisen median aktiviteetteihin.

Itse aion tehdä seuraavaa:

Päivitän somekanavani

Käyn läpi kaikki somekanavani (Twitter, Facebook, LinkedIn, SlideShare, Flickr, Instagram, kolme omaa blogia), arvioin niiden päivitystarpeet ja toteutan ne.

Suurimmaksi osaksi pääsen eri kanavien kohdalla pienellä faceliftillä tai minun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Kenties eniten joudun panostamaan LinkedIn-profiilini kohentamiseen.

Pohdin myös, lopetanko kaksi hieman pienemmälle käytölle jäänyttä harrastusblogia. Luulen, että luovun ainakin toisesta. Yleisestihän ajatellaan, että hiipuneet somekanavat kannattaa lopettaa.

Ehkä lisään jäljellejääviin blogeihin joitakin uusia WordPress-vimpaimia.

Bloggaan ja kerään aiheita

Aion blogata joistakin keskeneräisistä aiheista. Uskon, että kesällä ajatus kulkee ja syntyy myös ideoita postausten aiheista, jotka laitan talteen oikeaa hetkeä varten.

Kesällä tulee luettua kirjoja, kirjaesittelyt ovat hyvää sisältöä blogiin.

Kesän uutisvirrasta ja syntyy kenties ideoita, joista voi ponnistaa omia kirjoituksia.

Perehdyn kuvapankkeihin 

Olen käyttänyt postauksissani pitkälti Pixabayn kuvia, mutta aion kartoittaa muitakin kuvapankkeja, joiden kuvat ovat vapaasti käytettävissä.

Ehkä otan itsekin kuvia, joita voin hyödyntää blogipostauksissa.

Päivitän seurattavien blogien listaa

Seuraan mielenkiintoisia blogeja Feedlyn avulla. Käyn seurattavat blogit läpi, poistan ehkä joitakin blogeja seurannasta ja etsin uusia mielenkiintoisia.

Scouttaan erityisen hyviä blogeja ja kenties otan käyttöön niiden hyviä teknisiä oivalluksia.

Jatkan somen käyttöä

En todellakaan pidä mitään erikoisia somepaastoja kesän aikana. Sisällöissä kuitenkin todennäköisesti painottuvat enemmän erilaiset kesän tapahtumat ja kevyet helposti lähestyttävät aiheet.

Verkostojen vahvistaminen

Kun on enemmän aikaa, on kenties mahdollista olla enemmän mukana sosiaalisen median keskusteluissa lyhyen kaavan (Twitter, Facebook) tai pidemmän kaavan (reagoivat blogipostaukset) mukaan.

Vaikuttaa ehkä siltä, että sosiaaliseen mediaan liittyvää tekemistä on aika paljon. Kaikessa edelläsanotussa liikutaan kuitenkin pitkälti harrastamisen alueella.

Jotkut aihepiirit luiskahtavat kenties hieman työelämän puolelle, mutta se ei haittaa, koska se on oma valinta ja nämä asiat ovat mielenkiintoisia.

Suosittelen kaikille loma-ajan käyttämistä esimerkiksi sosiaalisen median suhteen juuri sillä tavalla kuin tuntuu hyvältä omalla kohdalla!

Kuva: Pixabay.com

Julkaistu

Johtaja on media!

kirja

Jukka Saksin uusi kirja kertoo, miten asiantuntijoista, johtajista ja organisaatioista on tullut medioita. 

Luulin ennen kirjaan tarttumista, että kirja käsittelisi lähinnä sosiaalista mediaa ja siitä, miten johtajat voivat hyödyntää somea. Teoksen kysymyksenasettelu on kuitenkin paljon laajempi ja siinä käsitellään lähes kaikkia olennaisia johtamisen osa-alueita.

Kontekstina on viestinnän korostunut rooli, digitaalisuus ja monikanavainen sosiaalisen median hyödyntäminen. Nämä teemat ovat keskeinen osa nykypäivän johtamista ja johtajuutta. 

Jukka Saksi ei kirjallaan ole pelkästään tietokirjailija johtamisen alueella. Hän on luonut Johtaja on Media! -konseptin, joka käsittää kirjan sekä sarjan blogeja LinkedInin Pulsessa julkaistuna. Konseptiin kuuluu myös oma Twitter-tili sekä Facebook-sivu. Saksi hyödyntää taitavasti sosiaalista mediaa kirjan ja konseptin markkinoinnissa. 

Kirjan jaksoja ovat ”Johtajuuden mediallinen murros”, ”Rohkea visionääri saa ihmiset mukaan”, ”Hallinnon ja osaamisen renessanssi”, ”Digitaalisuus mullistaa johtajuuden”, ”Luottamus on johtajuuden kivijalka”, ”Maine on tärkeää pääomaa” ja ”Monikanavaisen johtajuusviestinnän mahdollisuudet”. Jaksojen nimet kuvastavat hyvin kirjan kysymyksenasettelun laaja-alaisuutta.

Saksi on haastatellut ison määrän suomalaisia keskeisiä johtajia. Esimerkkejä haastatelluista ovat Björn Wahlroos, Jarmo Lindberg, Pauli Aalto-Setälä, Marianne-Heikkilä, Minna Helle ja Anni Vepsäläinen. 

Saksi antaa vinkkejä siihen, miten pääsee johtajien pakeille. Saksi myös reflektoi avoimesti, minkälaisia tuntemuksia haastattelut herättivät henkilökohtaisesti. Esimerkiksi Wahlroosin luo meno jännitti ja toisaalta Puolustusvoimain komentajan tapaaminen toi varusmiesaajat mieleen.

 

kirjakupittaalla

Kirja oli mukanani käydessäni Turussa työmatkalla.

Kirja liikkuu samoilla alueilla kuin muutamat viime aikoina tai vähän tuonnempana lukemani kirjat. Näitä ovat mm. Kirsi Pihan Rytmihäiriö, Mikael Pentikäisen Luottamus ja Arto Hiltusen Johtamisesta. Sosiaalisen median hyödyntämisen osalta mieleeni tuli Johanna Hurmerinnan kirja On aika Muuttua. Hyviä kirjoja kaikki. Saksin liikkuminen samoilla alueilla mainittujen kirjojen kanssa kuvastaa hyvin sitä, että kirja osuu nykyaikaiseen johtamiskeskusteluun.

Kirjan lopussa on hyvät tiivistykset kirjan ydinsanomasta. Saksi esittää johtajuusviestinnän ”V8-mallin”, jossa kahdeksan v-alkuista sanaa koetaan merkitykselliseksi. Ne ovat: vuorovaikuta, visioi, vastuuta, vapauta, vaikuta, välitä, varmista ja verkotu. Näissä kaikissa hän osoittaa vaikutuksen kohteen sekä hyödyn.

Toinen hyvä tiivistys kirjan lopussa on ”johtajuusviestinnän viisi tasoa”. Taso 5 edustaa ”vaikuttavaa mediaa” ja taso 1 ”yksisuuntaista varmistelijaa”. Välissä ovat ”Johtajuusviestinnän vaikuttaja”, ”Johtajuusviestinnän kehittäjä” ja ”Kehittyvä vuorovaikuttaja”. Mallinnoksen avulla jokainen lukija voi tarkistaa, mihin tasolle omassa johtajuusviestinnässään yltää. Tämä mallinnus on kenties kirjan suurin oivallus. Voi kuvitella, että se on käyttökelpoinen johtajuusviestintään liittyvässä valmennuksessa ja myös itseopiskelussa.

Pienen huomion teen julkisen sektorin käsittelystä kirjassa. Julkista edustavat kirjassa mm. Pekka Sauri, Minna Helle ja Jarmo Lindberg. Kokonaisuudesaan julkisen sektorin edustajat eivät kuitenkaan saa kehuja.

Julkisella sektorilla on kuitenkin mainittujen henkilöiden lisäksi monia taitavia sosiaalisen median hyödyntäjiä. Esimerkkejä ovat vaikkapa sote-uudistusta eteenpäin vievä alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti, Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen ja Forssan kaupunginjohtaja Sami Sulkko. Sulkko on erityisen monikanavainen viestijä videoblogeineen. Esimerkkejä olisi muitakin ja moni kaupunkikin käyttää sosiaalista mediaa taitavasti brändinsä rakentamiseen.

Pidin kirjasta. Kirja on kirjoitettu hyvään muotoon niin, että haastattelusitaatit, tiivistykset ja ruutukaappaukset tviiteistä rytmittävät leipätekstiä. Kirjaa voi suositella lukijoille, jotka haluavat opiskella tai päivittää tietojaan ja valmiuksiaan digitaalisen ajan johtamisesta. Teos kuuluu bisneskirjoihin, jotka vuonna 2016 on syytä lukea.

Jukka Saksi: Johtaja on Media! Kauppakamari 2016.

Julkaistu

Kirsi Piha – Rytmihäiriö

piha

En ole viestinnän ammattilainen enkä asiantuntija, mutta viestintä liittyy työhöni monella tavalla. Siksi on tärkeää ja kiintoisaa seurata viestintää koskevaa ajankohtaista keskustelua. Sosiaalisen median ja muun maailman murroksen myötä viestinnän rooli on tunnetusti muuttunut monella tavalla. Tapailin tätä teemaa aikaisemin tässä omassa kirjoituksessani.

Kirsi Pihan kirjan lähtökohtana on  maailman muuttuminen monimutkaisemmaksi ja nopeammaksi. Juuri nopeus on yksi kirjan kantavista teemoista, niinpä ensimmäisen kappaleen alkulehdellä esitetään kilpa-ajaja Mario Andretin tokaisu:

”Jos tuntuu, että homma on hallinnassa, et aja riittävän lujaa.”

Auktoriteetit ovat murentuneet, maailma on kompleksisempi ja asioiden ja olosuhteiden hallinnasta on tullut vaikeampaa ja jopa mahdotonta. Muutos koskee yrityksiä, mediaa, poliittisia liikkeitä ja myös erilaisia asiantuntijoita, jotka aikaisemmin nauttivat auktoriteettiasemastaan.

Rytmi on monella eri ulottuvuudella muuttunut ja organisaatioiden pitää reagoida tähän tekemällä rohkea rytminvaihdos. Kirjan  johtoajatus on, että uusi tilanne edellyttää erityisesti kommunikaation vahvistamista. Kommunikaation keinoin ja rytmin muuttamisella ei silläkään hallita uutta maailmaa, mutta sen avulla on mahdollisuus selvitä ja menestyä.

Viestintä ja valta ovat aina kietoutuneet yhteen, mutta uudessa ajassa valtaapitävät eivät hallitse viestinnän välineitä ja kanavia, vaan valtaa on kaikilla. Nykyajassa Daavidilla on siis paljon keinoja Goljatin kaatamiseen.

Tarvitaan kommunikaation vallankumousta. Tämän vallankumouksen ytimessä on muun muassa sosiaalisen median roolin korostuminen ja suhtautuminen viestintään uudella tavalla.

Uusi toimintatapaa liittyy paljolti erilaisiin mahdollisuuksiin tarttumiseen, kirjassa käytetäänkin termiä mahdollisuusviestintä. Sen keskeisiä osia ovat muun muassa vuoropuhelu ja reaaliaikaisuus. Mahdollisuuksiin tarttuminen edellyttää myös rohkeutta.

Keskiöön nousee myös maine, joka on tärkeämmässä roolissa kuin koskaan. Mainetyön perustakin on kuitenkin muuttunut ratkaisevalla tavalla. Maineen perustan muodostavat erinomaiset teot. Kirjan otsikko tiivistää olennaisen: ”Ensin oli teko.”

Kirja on kirjoitettu sujuvasti. Siitä myös huomaa, että teos on viestinnän ammattilaisen tekemä, sillä se sisältää useallakin tavalla tehtyjä tiivistyksiä tärkeimmistä havainnoista. Koko kirja päättyy kymmeneen rytiminmuutokseen liittyvään pointtiin. Kirja sisältää myös hyviä (helposti tviitattavia) sloganeja, kuten esimerkiksi:

”Parhaat mahdollisuudet tulevat silloin, kun niihin ei millään olisi aikaa reagoida.”

”Hallinta on virheellinen tapa suhtautua nykymaailmaan.. sen sijaan tulee lisätä viestintää.”

”Kommunikaatio on johtamisen ja johtajan ykköstyökalu.”

Kirja sisältää uusien ideoiden lisäksi paljon tuttua asiaa muista ajankohtaisista sosiaaliseen mediaan ja digitaalisuuteen liittyvistä kirjoituksista ja keskusteluista.

Tutut aiheet liitetään oivallisella tavalla uuden ajan kokonaiskuvaan. Kirja sisältää runsaasti vinkkejä organisaatioille ja asiantuntijoille. Lisäksi kirjan sivuilla on runsaasti case-esimerkkejä.

Kirja on must-kirja kaikille viestinnän ammattilaisille, mutta suosittelen sitä myös asiantuntijoille, joiden työ edellyttää viestintää tai sisältää yhteistyötä viestinnän ammattilaisten kanssa. Ja vaikka tätäkään kosketuspintaa ei olisi, kirja sopii niille, jotka ovat kiinnostuneet tästä ajasta ja maailman uudesta rytmistä.

Kirsi Piha: Rytmihäiriö. Talentum. Balto Print Liettua 2015.

Julkaistu

Markku Wilenius – Tulevaisuuskirja

wilenius

Markku Wilenius on turkulainen tulevaisuudentutkija. Hän on työskennellyt lukuisissa tulevaisuuden tutkimukseen liittyvissä projekteissa ja toimikunnissa. Hän on myös johtanut kansainvälisen vakuutusjätin Allianzin strategista tutkimusta ja kehitystyötä.

Wileniuksen vuonna 2015 julkaistu kirja on tarkoitettu ”…jokaiselle, joka ihmettelee yksinkertaista kysymystä, mitä tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuu.” Ideana on tuoda esiin asioita, jotka vaikuttavat kehitykseen tästä eteenpäin. Wileniuksen mukaan yhteiskunnat eivät kehity tasaisesti eteenpäin, vaan kehitys on syklistä samaan tapaan kuin luonnossa.

Keskeisiä näkökulmia kirjassa ovat:

  • mitä geopolitiikassa tapahtuu,
  • mihin suuntaan talous kehittyy,
  • miten ympäristön tila kehittyy,
  • miten oppiminen uusiutuu,
  • minkälaiset kulttuuriset voimat muokkaavat yhteiskuntia ja
  • miten ihmisten tietoisuus ja mieli kehttyvät osana yhteiskunnan muutosta.

Lista kuvaa hyvin kirjan varsin laajaa kysymyksenasettelua.

Kirja rakentuu sen ajatuksen varaan, että olemme uuden, ”kuudennen syklin” alussa. Viidennen syklin eteenpäin vievä voima oli digitaalisuus ja nyt ollaan uuden äärellä.

Taustalla on venäläisen taloustieteilijän Nikolai Kondratjevn teoria pitkistä talouteen rakenteellisesti vaikuttavista sykleistä. Teorian mukaan yhteiskunnat muuttuvat 40-60 vuoden aalloissa: kun teknologiset innovaatiot läpäisevät taloudelliset ja sosiaaliset rakenteet, tuottavuus kasvaa ja seuraa taloudellinen nousukausi. Jossakin kohtaa uusiin teknologioihin tehdyt investoinnit ja niistä saatavat voitot alkavat laskea ja päädytään taantumaan. Uusi teknologia synnyttää myöhemmin uuden syklin.

Aikaisempien viiden syklin veturiteknologioita ovat olleet hyörykone, rautatiet ja terästuotanto, sähköistyminen ja kemikaalit, autot ja petrokemikaalit ja ICT. Kuudennen syklin veturiksi Wilenius tunnistaa älykkäät resurssitehokkaat teknologiat.

Vaikka teknologia, talous ja tuotanto ovat syklien ytimessä, sykleillä on paljon vaikutuksia muuhunkin yhteiskuntaan ja toimintatapoihin.

Kuudenteen aaltoon kuuluu esimerkiksi kokeilukulttuuri, joka on jatkuvaa testailua ja kokeilua, avoimuutta sekä uuden oppimista. Intuitiolla ja nopealla toiminnalla on suuri merkitys, sillä aikaa suunnitelmien tekemiselle ei ole.

Kuudenteen aaltoon liittyy kaksi ”aikapommia”. Ensimmäinen liittyy materiaalisten ja henkisten resurssien tuhlaamiseen ja tämän seurauksiin kuten saastumiseen, ilmakehään liittyviin ongelmiin sekä velkaantumiseen. Näillä kysymyksillä on merkittävä sija Wileniuksen kirjasasa. Toinen aikapommi on kasvava eriarvoisuus väestön keskuudessa.

Kirja sisältää mielenkiintoisen kappaleen johtamisesta. Kysymys kuuluu, minkälaista johtamista kuudennessa aallossa tarvitaan.

Wileniuksen mukaan keskiössä ovat yrityksen visio ja strategia, yksilön oma tulevaisuus osana yrityksen tulevaisuutta ja yrityksen suhtautuminen työelämän ja vapaa-ajan tasapainoon. Viimeksimainittu korostaa monia työhyvinvointiin liittyviä aspekteja, vaikka asiasta ei tällä termillä kirjassa puhutakaan.

On myös selvästi syntymässä uusi johtamisajattelu. Hierarkiset johtamismallit on kumottu ja valtaa on annettu tiimeille, joissa päätökset tehdään yhdessä. Johdon tehtävä on valvoa, että valtaa ja vastuuta käytetään oikein sekä toimia yrityksen ”suurlähettiläinä” ulospäin, sekä hankkia yritykselle mahdollisimman hyviä yrityksen arvot omaavia työntekijöitä. Organisoituminen perustuu itseorganisoitumiseen, jossa kuljetaan järjestyksen ja kaaoksen rajamailla.

Mielenkiintoinen näkökulma johtamiseen on myös se, että yritysmaailman ja yhteiskunnan suhteiden nähdään tiivistyvän. Syntyy entistä enemmän yritysmaailman ja julkisen alan yhteistoimintaa, joilla voidaan vastata nykyajan tarpeisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Yrityksiltä vaaditaan siis aikaisempaa enemmän yhteiskunnallisten kysymysten ymmärtämistä.

Keskeistä johtamisessa on organisaation kuuleminen. Näin pystytään ennakoimaan johtamisen ongelmia. Wilenius esittää myös hyviä pointteja organisaation kehittämisestä: ”Organisaatiota ei kehitetä puhumalla, koulutuksella, kehitysohjelmilla tai rakenteita uudistamalla.” ”Organisaatiokulttuuri muuttuu vasta silloin, kun organisaatio ja sen johto alkavat käyttäytyä eri tavalla.” Wileniuksen johtamiseen liittyvät pohdinnat piirtävät tutun kuvan nykyaikaisen johtamisen muualta tutuista perusasioista.

Kirjan lopussa on laaja mielenkiintoinen kappale, jossa Wilenius pohtii Suomen tilannetta ja tulevaisuutta. Lähtökohta on dramaattinen ja Suomen tilanne vertautuu sotien jälkeiseen aikaan. Vanhat eväät on syöty.

Myönteisiä esimerkkejä löytyy, kuten Reaktor ja Supercell. Polar ja Suunto ovat olleet edelläkävijöitä terveys- ja hyvinvointiteknologiassa (joskaan en ole varma pärjäävätkö ne enää kiristyvässä kilpailussa esimerkiksi Applea ja Samsungia vastaan).

Suomelle siirtyminen hyödyntämään kuudennen aallon ajureita merkitsee valtavaa rakennemuutosta, jossa tarvitaan myös poliittista näkemykstä. Wileniuksen mukaan tämä valitettavasti loistaa poissaolollaan. Suomi hakee vanhoja edellisen kauden ratkaisuja esimerkiksi suunnittelemalla lisäydinvoimaa.

Suomen mahdollisuudet liittyvät toimialoittain seuraaviin tekijöihin:

  • Metsäteollisuus: biopohjaiset tuotteet
  • Kuluttajaelektroniiikka: elämysteollisuus
  • Konepajateollisuus: cleantech
  • Terveydenhuolto: terveyden edistäminen

Wilenius on melko toiveikas Suomen tulevaisuuden suhteen, mutta lukija jää helposti miettimään, miten Suomi lopulta pystyy vastaamaan kuudennen aallon haasteisiin. Missä määrin päätöksenteon ja yhteiskunnallisen suunnittelun näköpiiri ulottuu kauas ja missä määrin kamppailemme ajankohtaisten tässä hetkessä akuuttien ongelmien parissa?

Aivan kirjan lopussa on kappale ”Kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa”. Siinä todetaan muun muassa, että yleensä aliarvioimme vähänkin pidemmän ajan  muutoksen. Toiseksi, on vaikea ymmärtää hidasteita, jotka tekevät muutoksista vaikeita. Hidastajia ovat instituutiot ja erilaiset intressiryhmät. Tätä hitautta olemme viime aikoina nähneet yhteiskunnallisessa elämässä paljon.

Vuorovaikutusyhteiskunnan tunnuspiirteitä ovat, että organisaatioiden toiminta perustuu vuorovaikutukseen ja laatuun. Asiakas ole ketjun loppupiste vaan tuotteita ja palveluja kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

Toisaalta työntekijöiden panosta arvostetaan kokonaisvaltaisesti. Ammatillisen osaamisen lisäksi tärkeää on, että ihminen on sosiaalisti kyvykäs ja henkisesti kypsä. Jokainen työntekijä on päättäjä ja

Uudessa maailmassa ei tarvita eriksee työ – ja kotiminää, sillä jokainen on kokonaisuus ja viihtyy omana itsenään.

Kun edellä esitettyä listaa katsoo, huomaa heti, että kuudes aalto on jo varsin paljon mukana ajankohtaisessa keskustelussa työelämään liittyen.

Yksi kiintoisa aspekti kuudenteen aaltoon liittyen on myös se, että myös demokratiassa tultaneen siirtymään uusiin muotoihin. Kuinka pitkään politiikka voi toimia analogisesti digitaalisessa maailmassa?

Kirja on kirjoitettu tyylikkäästi eikä se ole yhtään raskaslukuinen laajasta kysymyksenasettelustaan huolimatta. Se antaa mielenkiintoisesti megatrendeistä kumpuavaa perspektiiviä työelämän ja muun yhteiskunnallisen elämän alueille liittyen sekä tulevaisuuteen että menneisyyteen.

Puhumme tällä hetkellä paljon digitalisaatiosta, mutta se ei ole enää kuudennen aallon ajuri. Kuudennen aallon merkit ovat kuitenkin yhä enemmän ilmassa.

Markku Wilenius: Tulevaisuuskirja. Otava. Keuruu.

Julkaistu

Miten kirjoitan kirjaesittelyn?

books-441866_1280

Vuosien varrella olen kirjoittanut jonkin verran kirjaesittelyjä tai -arvioita lehtiin tai omaan blogiin.  Aikaisemmin olen kirjoittanut tieteellisistä kirjoista, nyttemmin pääosin tietokirjoista tai johtamiseen liittyvistä kirjoista.

Olen aina kokenut tämän kirjoitustyypin olevan yksi vaikeimmista. Seuraavassa hivenen pohdintaa asiasta.

Onko kirjasta kertova kirjoitus esittely, arvio vai arvostelu?

Esittely viittaa siihen, että kirjasta ja sen sisällöstä julkaistaan kuvaus. Kirjoitetaan kirjan lähtökohdista, keskeisestä sisällöstä ja johtopäätöksistä. Mekaanisin esittely on referaatti,  mutta esittely voi olla kirjoitettu myös enemmän ”omin sanoin.”

Arvio ja arvostelu viittaavat enemmän kirjan kriittiseen tarkasteluun. Kirjoituksessa on näin mukana arviota siitä, miten kirjoittaja on onnistunut. Kirjoituksessa otetaan suoraan kantaa siihen, onko kirja hyvä vai huono ja suositteleeko kirjoittaja sen lukemista.

Itse olen ajatellut kirjoittavani pääasiassa esittelyjä, mutta olen sisällyttänyt kirjoituksiin hieman oman arviointini kirjan ”hyvyydestä.”

En anna juurikaan negatiivista palautetta. Tämä johtuu siitä, että en juurikaan lue sellaisia kirjoja, joista en pidä tai jotka ovat mielestäni ”huonoja”. Kun lukee vain omasta mielestä hyviä kirjoja, ei tarvitse kirjoittaa kielteistä palautettakaan.

Toisinaan eteen tulee kuitenkin pettymyksiä tai huomioita ratkaisuista, joilla kirja olisi selvästi parantunut. Tällöin en malta olla kirjoittamatta parannusehdotuksia. Kritiikin kirjoittamisessa kannattaa kuitenkin olla varovainen ja panostaa siihen, että palaute annetaan fiksulla tavalla.

Toinen keskeinen kysymys kirjaesittelyssä on kirjoituksen tarkkuus. Kirjaesittelyjä lukiessa törmää erittäin tarkkoihin kuvauksiin kirjoista, toisaalta melko tarkkoihin kirjoituksiin ja myös kuvauksiin, jotka voisivat olla kirjan takakannen perusteella kirjoitettuja.

Itse ”syyllistyn” usein liian tarkkaan kirjoittamiseen. Pyrin pääsemään tästä eroon määrittämällä jatkossa muutaman pointin, jonka varaan rakennan kirjoituksen.

Kolmas näkökulma kirjaesittelyssä on, kuinka paljon siinä kirjoitetaan muusta kuin itse käsiteltävästä kirjasta.

Vaihtoehdot ovat pitäytyminen pelkästään kirjassa tai viittaaminen johonkin toiseen tai pariin kolmeen muuhun samaa aihepiiriä käsittelevään kirjaan. Kolmas vaihtoehto on se, että kirjoituksessa käsitellään laajasti aluetta koskettelevaa kirjallisuutta ja teemaa. Viimeksi mainitussa vaihtoehdossa käsiteltävän kirjan rooli voi olla hyvinkin pieni.

Itse kirjoitan pääosin kirjasta, mutta voin viittailla joihinkin saman aihepiirin kirjoihin, jos näen yhtymäkohtia. Pääosassa on kuitenkin se kirja, jota käsittelen. Toisinaan intoudun laventamaan kirjoitusta ajankohtaisiin temoihin.

Kirjoista kirjoittaminen on hauskaa. Kirjan antia ja sisältöä joutuu pohdiskelemaan perusteellisemmin. Kirja tulee ikäänkuin käsiteltyä paremmin kun siitä on kirjoittanut jotakin.

Asiantuntijalle kirjaesittelyt ovat hyvä ja helppo sisältö blogiin. Ammattikirjoista kirjoittaminen on helppoa henkilöbrändäystä.

Kirjojen esittely tai arvioiminen on monen harrastus ja oma blogi tarjoaa tähän helpon kanavan. Sosiaalisen median vahvuus on se, että uusista ja vanhoista kirjoista on helppo saada esittelyjä yhdellä googlauksella. Siksi hyviä kirjoja löytyy nykypäivänä lukulistalle erittäin helposti.

Kuva: Pixabay.com

Julkaistu

Pentti Sydänmaanlakka – Älykäs julkinen johtaminen

sydanmaanlakka

Pentti Sydänmaanlakka on kokenut johtamisen asiantuntija. Hän on työskennellyt yksityisen sektorin organisaatioissa ja konsultoinut johtamisen kehittämiseen liittyen lukuisissa yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioissa. Sydänmaanlakka on kirjoittanut sarjan kirjoja, joiden yhteinen nimittäjä on älykäs johtaminen. Viimeisimmän kirjan teemana on älykäs julkinen johtaminen. Tarkastelu keskittyy pääosin valtionhallintoon sekä kuntasektoriin. Kirjaa varten on haastateltu pariakymmentä julkisen sektorin keskeistä vaikuttajaa ja johtajaa.

On hyvä, että julkisen johtamisen tarkastelu tuodaan samaan keskusteluun yksityisen sektorin kanssa. Julkisen sektorin johtamiseen liittyy paljon myyttejä ja mutu-tietoa. Yleensä näissä näkemyksissä johtamisen laatu arvioidaan huonommaksi kuin yksityisellä sektorilla. Tutkimuksia, joissa olisi vertailtu johtamista kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti yksityisellä ja julkisella sektorilla on yllättävänkin vähän. Tutkimus on siilottunutta, sillä sektorien sisäisistä tutkimuksista ei ole pulaa.

Kirjan johtamiseen liittyvä viitekehys on Sydänmaanlakan aikaisemmista teoksista jo tuttu malli, jonka keskiössä ovat itsensä, yksilöiden ja tiimien, organisaatioiden, verkostojen ja ekosysteemin johtaminen. Mallin ulkokehällä on moninaisuuden johtaminen sekä tulevaisuuden johtaminen, strateginen ajattelu sekä jatkuva uudistuminen. Kyse on siis varsin kokonaisvaltaisesta mallista, joka käsittää nykyaikaisten johtamisoppien keskeiset elementit. Malli on mielestäni hyvä.

Kirjan ensimmäisessä kappaleessa käsitellään julkisen johtamisen ajankohtaisia haasteita. Keskeisimmäksi näistä nousee toimintaympäristön muutosvauhdin nopeutuminen sekä muutoksen aikaisempaa suurempi arvaamattomuus. Julkisen sektorin organisaatiot kohtaavat maailman, joka on kompleksinen ja jonka ongelmat ovat pirullisia. Sydänmaanlakka toteaa, että julkisen sektorin suunnittelu-, päätöksenteko-, johtamis-, sekä organisaatiokulttuuri ovat vanhanaikaisia, eivätkä ne toimi tässä ajassa.

Tämä on yksi kirjan keskeisin jännite: Koska toimintaympäristö muuttuu, myös julkisen sektorin on muututtava. Julkinen sektori on kuitenkin hidas muuttumaan ja sitä on vaikea muuttaa  johtamisella. Käytännön esimerkin tästä tarjoaa ajankohtainen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote-uudistus). Miksi julkisen sektorin muuttuminen on niin tahmeaa, sitä ei kirjassa juuri analysoida. Syitä jäykkyydelle ovat muun muassa eri ryhmien intressit, ideologiset näkemykset sekä instituutioiden polkuriippuvuus.

Nopeasti muuttuva toimintaympäristö korostaa strategisen ajattelun merkitystä. Tämä tiivistetään kirjassa seuraavasti:

Tällä tarkoitetaan herkkyyttä havainnoida ja ennakoida heikkoja signaaleja sekä nopeaa reagointia organisaation kaikilla tasoilla. Yllätyksellisessä toimintaympäristössä strategia kehkeytyy toiminnassa ja vuorovaikutuksessa, eikä niinkään suunnittelusessioissa. Strateginen ajattelu edellyttää kokonaisvaltaista älykkyyttä; käytännöllistä, rationaalista, emotionaalista ja kulttuurista. Strategia on merkityksen luomista, jatkuvia kokeiluja, innostavaa dialogia ja inspiroivan vision rakentamista. 

Kappaleessa kaksi esitellään julkishallinnon johtamisen uusi viitekehys. Taustaksi esitellään johtamisajattelun kehittymistä johtamistieteissä. Kirjan liitteeseen on koottu tiivistelmä keskeisistä johtamisen suuntauksista. Lisäksi arvioidaan, mikä voisi olla kunkin suuntauksen pääanti julkiseen johtamiseen.

Julkisen sektorin haasteiksi nousevat muun muassa ylhäältä alas-johtamisen dominointi, arvojohtamisen puute sekä jaetun johtajuuden heikkous (johtajakeskeisyys). Tämä osuus on yksi kirjan hyödyllisimmistä sellaiselle lukijalle, joka yrittää saada kirjasta aineksia nimenomaan julkisen sektorin organisaation johtamisen kehittämiseen.

Vaikka julkisen sektorin johtaminen on kehittynyt paljon, sen perinne on byrokraattinen hallintojärjestelmä. Johtamisen tulisi kehittyä kohti dynaamisempaa johtamisjärjestelmää. Tässä  muutoksessa keskeisiksi teemoiksi Sydänmaanlakka nostaa seuraavat:

  • byrokratian purkaminen
  • siilojen purkaminen
  • verkostomaisen toiminnan korostaminen
  • jatkuva uudistuminen
  • strateginen ajattelu ja ketteryys
  • tehokas toiminta ja operatiivinen ketteryys
  • jaetun johtamisen korostuminen

Kirjassa esitellään älykkään julkisen organisaation malli. Se on strategisesti johdettu, avoin systeeminen verkosto, jonka peruslähtökohtia ovat asiakaslähtöinen toimintamalli, kumppanuus ja ihmiskeskeinen organisaatiokulttuuri. Älykäs julkinen organisaatio rakentuu yhteensä 34 erillisestä rakennuspalikasta.

Sydänmaanlakka on kehittänyt mallin pohjalle kyselyn, jonka avulla organisaatiot voivat analysoida omaa älykkyyttään. Kyselyä on pilotoitu muutamissa kuntaorganisaatioissa. Eniten kehitettävää on ollut yhteistyössä yli yksikkörajojen, luovuudessa ja innovatiivisuudessa sekä palautekulttuurissa.

Kirjan kolmannen kappaleen otsikko on ”valtion johtamisen erityispiirteet.” Jakso sisältää runsaasti Suomen julkishallinnon rakenteen peruskuvausta. Tätä tekstiä olisi voinut karsia. Lisäksi tiivistetään julkisen hallinnon kehittämisajatuksia esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusviraston ja OECD:n raportteihin nojautuen. Haasteet ovat laajalti tunnistettuja ja valtionhallinnon uudistamiseksi on meneillään runsaasti toimintaa.

Kappaleessa pohditaan myös presidentin valta-asemaa (tarvitaanko ”vallatonta” presidenttiä?), eduskunnan roolia (tarvitaanko 200 kansanedustajaa ja heidän avustajiaan?), sekä poliittisia puolueita (onko puolueita liikaa?). Näitä ”politologisia” pohdintoja voi pitää kirjassa pienoisena rönsynä. Kokonaisuudessaan valtionhallintoa koskeva kappale ei kovin hyvin integroidu edellisen kappaleen julkisen johtamisen älykkyyden pohdiskeluun.

Kappaleen neljä aiheena on kunnan johtamisen toimintaympäristö. Tässäkin tarkastellaan ensin perustietoja kunnista ja niiden tehtävistä sekä kunnan johtamista. Esille tuodaan muun muassa kunnan johtamisen kaksoisluonne eli jakautuminen poliittiseen johtamiseen ja virkamisjohtamiseen. Tunnetusti tärkeää on näiden välinen hyvä yhteistyö.

Erityisesti huomiota tulisi kiinnittää strateginen johtamiseen, tuloksiin ja vaikuttavuuteen, suorituksen johtamiseen ja laadukkaisiin kehityskeskusteluihin sekä henkilöstöjohtamiseen ja johtoryhmätyöskentelyyn. Viitteitä siihen, miksi juuri näihin tulisi kiinnittää huomiota, ei esitetä. Esimerkiksi Kevan kuntajohtajiin kohdistuvassa tutkimuksessa havaittiin kuntajohtajien olevan varsin tyytyväisiä johtoryhmätyöskentelyyn.

Kuntajohtamisen keskeiseksi haasteeksi nimetään tutut julkisten palvelujen rahoitus, tarjonta ja laatu. Lisäksi mainitaan tutut teemat kuten elinvoimaisuuden turvaaminen, globalisaatio, väestön ikärakenne, eläköityminen, alueiden eriarvoistuminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvu.

Kunnan johtamisessa korostuu myös verkostojen johtaminen. Keskeisiä kohteita ovat muiden kuntien ohella yritykset, järjestöt sekä media. Teemat tuntuvat tutuilta mm. Suomen Kuntaliiton esiinnostamien hyvän hallitustyöskentelyn kriteerien näkökulmasta.

Case-esimerkkinä esitellään Kouvola, jossa Sydänmaanlakka on ollut yrityksensä kanssa toteuttamassa laajaa kehittämisprojektia. Kouvola on kuin ”Suomi pienoiskoossa”. Rakennemuutos on runnonut kaupunkia ja se on toteuttanut kuntaliitoksen, jonka yhteydessä purkautui myös kolme kuntayhtymää. Viiden vuoden palvelussuhdeturva sekä palveluverkkosuoja hidastivat muutosta. Sydänmaanlakka kiteyttää:

On täysin älytöntä pistää kuusi kuntaa yhteen ja noudattaa viiden vuoden palvelussuhdeturvaa ja kolmen vuoden palveluverkkosuojaa. Se on kuin sanoisi työntekijöille, että teidän täytyy uudistua, mutta ette saa uudistua.

Kouvolassa toteutettiin uudistus, jossa mm. yksinkertaistettiin rakenteita, vähennettiin henkilöstöä ja esimiestasoja (esimiesten määrä väheni 20 %), poistettiin  ”siiloja” ja ”omia valtakuntia” ja keskitettiin tukipalveluja. Organisaatio siis yksinkertaistui. Kaupungissa on tapahtunut uudistuksen jälkeen myönteistä kehitystä, vaikka muutos onkin ollut hidasta.

Kunta-sektoria käsittelevässä kappaleessa sivutaan myös sote-uudistusta sekä kuntalain uudistamista vaikkakaan sote-ratkaisun viimeisimmät käänteet eivät kirjaan olekaan ehtineet.

Valtionhallintoa ja kuntasektoria koskevat kappaleet ovat hivenen oudossa paikassa kirjan keskellä johtamisteemojen välissä.

Kappaleessa viisi käsitellään johtajuusosaamisia. Johtajan rooleiksi mainitaan ”uudistaja”, ”visionääri”, ”verkottuja” ja ”toteuttaja”. Johtajat kohtaavat työssään pirullisia ongelmia ja paradoksaalisia tilanteita. Paradokseja ovat  muun muassa seuraavat käsiteparit: lähellä – etäisyyden pitäminen, toiminnan johtaminen – taustalla pysyminen sekä kärsivällisyys-määrätietoisuus. Johtajan avainosaamiseksi jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä nimetään havainnointi, ennakointi, läsnä oleminen, visiointi ja toimeenpano.

Lopuksi hahmotellaan yhteensä 12 tärkeintä johtamisosaamisen aluetta. Näitä ovat strateginen johtaminen, talouden johtaminen/resurssien johtaminen, valmentava johtaminen, tiimin johtaminen, verkostojen johtaminen, suorituksen johtaminen, osaamisen johtaminen, tiedon johtaminen, muutoksen johtaminen, laatujohtaminen, innovaatiojohtaminen sekä monimuotoisuuden/kultuurin johtaminen. Lista on vaativa ja kuvaa hyvin, kuinka monipuolista johtamisosaamista johtajilta nykypäivänä vaaditaan.

Kuudennessa kappaleessa hahmotellaan älykästä verkostoyhteiskuntaa. Lähtökohtana on älykkään johtamisen tasot itsensä johtamisesta kokonaisen ekosysteemin johtamiseen. Ekosysteemi on makroverkosto, jossa verkosto on yritysten ja organisaatioiden välisten suhteiden muodostama verkostokudos. Ekosysteemin ohjauksen ja johtamisen keinoja ovat hierarkkinen ohjaus, strateginen ohjaus, markkinaohjaus ja sosiaalinen ohjaus. Sopiva ohjausmekanismi on yhdistelmä näitä keinoja. Tyypillistä on, että ekosysteemissä on tasa-arvoisia toimijoita, jolloin hierarkkisen ohjauksen merkitys vähenee.

Globaalissa verkostoyhteiskunnassa julkiset organisaatiot, yritykset ja erilaiset kansalaisjärjestöt toimivat tiiviissä yhteistyössä. Se on avoin verkosto, joka elää jatkuvasti ja pystyy uudistamaan itsensä nopeasti. Se pohjautuu innostavaan visioon sekä siitä johdettuun konkreettiseen strategiaan ja yhteisiin arvoihin.

Kirja päättyy pohdintaan tulevaisuuden johtamisesta globaalilla tasolla. Tässä nähdään tärkeäksi neljä konkreettista askelta: Edistyksen ja hyvän elämän määrittäminen, kuvan luominen nykytilanteesta, tulevaisuuden vision luominen sekä johtamisen määrittäminen. Sydänmaanlakka näkee tämän yhdeksi suurimmaksi johtamistieteen ja hallintotieteen haasteeksi lähivuosina.

Parasta kirjassa on älykkään johtamisen viitekehys ja analyyttinen pohdinta sen soveltuvuudesta julkiselle sektorille. Julkisen sektorin peruskuvaukset ovat melko yleisluonteisia ja älykkään johtamisen malli integroituu lopulta melko löyhästi kohteeseensa. Kuudennen kappaleen verkostoyhteiskuntaa koskeva pohdiskelu on sinällään mielenkiintoinen, mutta senkin yhdistäminen kirjan perusteemaan on vaikeaa.

Julkinen sektori käsitetään kirjassa hyvin pitkälle kokonaisuutena, vaikka esimerkiksi kunta-alan toimialoilla on omia erityispiirteitä, joiden johtaminen lienee erilaista. Kuntaorganisaation moninaisuus on juuri yksi sen johtamisen haasteista.

Jotkut pamfletit ja kevyet selvitykset saavat kirjassa melko paljon painoarvoa. Kirjan sivuaskelet politologian puolelle jäävät onneksi lyhyiksi.

Julkisen sektorin rooli ja tehtävät yhteiskunnassa määritellään poliittisessa prosessissa. Julkisen sektorin roolista, tehtävistä ja näin koosta on yhteiskunnassa erilaisia näkemyksiä. Kenties juuri yhteisen vision puute tekee julkisen sektorin strategisesta johtamisesta niin haasteellista. Tätä näkökulmaa kirjassa ei esitetä.

Julkisen sektorin johtamisen parissa työskentelevän kannattaa kyllä tarttua Sydänmaanlakan kirjaan, varsinkin jos hänen tuotantonsa ei ole aiemmin tuttua. Etenkin johtajanuran alkuvaiheessa oleville kirja antaa rautaisannoksen asiantuntevaa nykyaikaista johtamisoppia. Suosittelen kirjaa joistakin kriittisistä huomautuksistani huolimatta.

Pentti Sydänmaanlakka: Älykäs julkinen johtaminen. Talentum Pro 2015.

Julkaistu

Jari Sarasvuo – Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä

sarasvuo

Tässä on kirja, josta on huomattavasti vaikeampi kirjoittaa esittelyä kuin muista tänä syksynä lukemistani kirjoista. Syynä on paitsi kirjan laajuus ja moniaineksisuus, myös sen henkilökohtaisuus. Tavanomaisessa johtamiskirjassa esitettyjä hyvään johtamiseen liittyviä ”pointteja” on helppoa ja turvallista esitellä. Mutta kun päähenkilö avaa teoksessaan koko elämänsä myötä- ja vastamäet, sekä niihin liittyvät henkilökohtaiset tuntemukset, tulee varovaiseksi.

Jari Sarasvuo on saanut elämässään paljon aikaan. Televisio- ja radio-ohjelmia, menestyvää liiketoimintaa ja työpaikkoja ihmisille, kirjoja ja lukuisia erilaisia projekteja. Kirjassa käydään läpi uran merkkipaaluja ja tekemisiä, kuten ohjelmat Hyvät, pahat ja rumat, Diili, Minä ja Sarasvuo, firmat Writers’ House ja Trainers’ House sekä kirjat Sisäinen sankari, Sisäinen tuli ja Huomiotalous. Sarasvuo on paitsi menestynyt, tehnyt väärinarviointeja, joita hän käy kirjassa läpi armeijatermejä lainaten ”itse itseään ruoskien.”

Läpi kirjan käy ilmi, että sen päähenkilölle ominaista on kova työnteko ja itsensä peliin laittaminen. Työura alkaa jo lapsena Espoosta lehdenjakajana äidin apulaisena ja tiivis työtahti jatkuu läpi uran. Ensikosketuksissa työhön on samanlaista intensiteettiä ja itsensä likoonlaittamista kuin työuran myöhemmissä vaiheissa. Sarasvuo tekee työtä yhä henkisiä ja fyysisiä rajojaan koetellen. Hän antaa itsestään paljon paitsi työssä ja myös sen ulkopuolella. Ei siis ihme, että väsy tulee hieman alle 50-vuotiaana. Tämä väsyminen on myös yksi syy tämän kirjan kirjoittamiseen.

Kirjan nimi viittaa välähdyksiin, elämän tai erilaisten tapahtumaketjujen risteyskohdissa häilähtäviin erilaisiin valinnanmahdollisuuksiin, jotka voivat olla joko myönteisiä tai kielteisiä. Valinnat voivat johtaa parempaan tai huonompaan tilanteeseen, ääritapauksessa ”kadotukseen”.

Sarasvuo on vaikuttanut suomalaisten elämään laajasti televisio- ja radio-ohjelmillaan, kirjoillaan ja valmennustoiminnallaan. Intensiivisissä valmennuksissa ollaan äärirajoilla, kävellään muun muassa tulisilla hiilillä ja sukelletaan avannosta jään alitse toiseen.

Sarasvuo saa laajasti palautetta ja muuta postia kansan syviltä riveiltä. Ihmiset ovat kertoneet uskomattoman avoimesti elämästään ja ongelmistaan ja toisaalta siitä, miten ovat saaneet apua. Tämän ”fanituksen” rinnalla Sarasvuolla on samaan aikaan vastustajia, jotka arvostelevat hänen toimintaansa, suhtautuvat häneen ennakkoluuloisesti tai yrittävät jopa nujertaa häntä.

Yllättäen Sarasvuosta kuoriutuu myös sosiaalipoliitikko. Hän kirjoittaa globaalista köyhyydestä ja sen seurauksista suorasukaisuudella, jota ei ole tullut vastaan sosiaalipolitiikan yliopisto-opinnoissa. Nämä pohdinnat kumpuavat muun muassa matkasta Bangladeshiin. Sarasvuo on myös pureutunut erääseen sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön fundamentaali-ilmiöön, eli avun saamiseen liittyvän stigman poistamiseen.

Kirja on myös hauska. Hörähdin ääneen Tammisaaren uimahallin kahviossa lukiessani, kuinka Jorma Ollila oli välittänyt Sarasvuolle tuohtumuksensa, koska ”tämä oli lausunut Ollilan nimen julkisuudessa turhaan.” Myös epäonninen Bill Clintonin roudaaminen puhekeikalle Suomeen yhteistyössä Akun Tehtaan kanssa on kuvattu hauskasti. Tapahtuman kehystarinana toiminut köyhyysteema ei herättänyt laajaa kiinnostusta ja osallistujia tapahtumaan haalittiin kissojen ja koirien kanssa.

Kirjan henkilögalleriassa vilisee valmennusbisneksen, media-alan sekä talouselämän tunnettuja nimiä vuosien varrelta. Näiden henkilöidenkin kautta ilmenee, kuinka monesa kirjan päähenkilö on ollut mukana.

Minkälainen johtaja Sarasvuo on kirjansa perusteella? Rekrytointeihin panostava, ihmisiin ja intuitioon luottava, vaativa ja kunnianhimoinen, itse paljon töitä tekevä, reilu ja anteliaasti palkitseva. Johtamisessa on panostettu asiakkaaseen, prosesseihin sekä valtavasti myös yrityskulttuuriin. Rima ei ole missään vaiheessa matalalla.

Kirja sisältää myös kritiikkiä suomalaista yhteiskuntaa ja työelämää kohtaan. Kritiikin ydintä on henkinen lamaantuinen, passivoiva sosiaaliturva ja verotus. Sarasvuon havainnot ja analyysi suomalaisesta yhteiskunnasta johtavat ”verokapinaan”, joka oli eskaloitua arvaamattomaksi ennenkuin pilliin puhallettaan pelin keskeytyksen merkiksi.

Kirja on laaja, painettuna kirjana peräti 472 sivua. Itse luin kirjan sen sähköisenä versiona. Kirja on kirjoitettu värikkäästi ja  mukaantempaavasti. Koska Sarasvuon kosketuspinta suomalaiseen yhteiskuntaan on niin laaja, kirjasta voi nauttia varsin laaja lukijakunta. Kirja on kiinnostava pelkästään päähenkilönsä tarinan vuoksi sekä kertomuksena suomalaisesta yhteiskunnasta, yrittämisestä ja liiketoiminnan perustamisesta sekä johtamisesta kertovana ”johtamiskirjana”.

Reunahuomautuksena todettakoon, että Sarasvuo viljelee melko runsaasti mutta kenties tiedostamattaan suunnistukseen viittaavia kielikuvia. Kirjassa ”suunnistetaan”, ”eksytään” ja ”rasti löytyy” sen verran useasti, että voiko kyse olla sattumasta?

Sarasvuo herättää tunnetusti tunteita ja myös ärsytystä laajoissa kansanpiireissä. Parissakin kohtaa kirjassa tulee esiin tavanomainen suhtautuminen ihmisten tullessa Sarasvuon juttusille tyyliin: ”Minulla oli sinusta ennakkokäsitys, mutta Sinähän oletkin ihan erilainen.” Veikkaanpa, että jos nämä ennakkoluuloiset ihmiset tarttuvat tähän erinoamiseen kirjaan, moni ajattelee toisin sen päähenkilöstä.

Jari Sarasvuo: Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä. Kustannusosakeyhtiö Otava.