Viime aikoina on harvakseltaan käyty keskustelua e-kirjan yleistymisestä ja perinteisen kirjan väistymisestä. Helsingin Sanomissa 15.4.2014 julkaistun Teemu Luukan artikkelin mukaan “sähkökirjan” myynti on Suomessa pysähtynyt. Suomessa sähkökirjojen osuus kirjojen myynnistä on nyt 7 prosenttia, kun se Yhdysvalloissa on 23 prosenttia ja Britanniassa 25 prosenttia.
Yksi syy e-kirjan hitaaseen yleistymiseen on se, että Suomessa e-kirjaan kohdistetaan 24 prosentin arvonlisävero, kun vero perinteisen kirjan kohdalla on 10 prosenttia. Tämä selitys ei kuitenkaan välttämättä selitä e-kirjan huonoa menestystä, sillä edellä mainitun artikkelin mukaan Britanniassa e-kirjaa rasittaa 20 prosentin vero ja perinteistä kirjaa ei veroteta lainkaan.
Puheenaoleva lapsi ei ole kovin rakas, sillä raukkaparalla ei ole vielä edes yhtä kunnollista nimeä. Puhutaan esimerkiksi e-kirjasta ja sähkökirjasta. Edes siitä, miten ekirja kirjoitetaan ei ole yhteisymmärrystä (ekirja, e-kirja, E-kirja). Digikirja voisi olla parempi ja kuvaavampi nimi. Nimitykset myös muuttuvat. Kun valokuvat digitalisoituivat, puhuttiin “digikuvista”. Kun digikuvista tuli uusi normaali, niistä alettiin puhua kuvina tai valokuvina.
Itse olen lukenut viime aikoina kirjani oikeastaan pelkästään e-kirjoina ja pitänyt kokemuksia erittäin hyvinä. Kuluttajan näkökulmasta e-kirjalla on ainakin seuraavat edut:
- tabletti on lähes aina mukana ja näin myös kirjasi.
- jos tabletti kuitenkin unohtuu matkasta, kesken olevan e-kirjan lukemista voi jatkaa millä tahansa tietokoneella tai puhelimella.
- e-kirjan kirjasinkokoa voi säätää, jos Sinulla on ongelmia näkemisen kanssa.
- e-kirjaa voi lukea pimeässä, lukuvaloa ei tarvita.
- voit ladata matkalle mukaan kymmeniä e-kirjoja tablettiin tai ostaa niitä lisää matkan päältä. Et välttämättä haluaisi pakata samaa määrää kirjoja matkalaukkuusi.
- e-kirjat eivät jää kuljeksimaan kotitalouteen, useimmat kirjat luetaan kerran, jonka jälkeen ne jäävät viemään tilaa ja keräämään pölyä kirjahyllyyn.
Digikirjan ehkä ainoa huono puoli on se, että kopiosuojauksen vuoksi et voi antaa kirjaa lainaksi, etkä myydä sitä eteenpäin divariin. E-kirja on kallis, kun ottaa huomioon, että sitä ei voi myydä eteenpäin. Melko hitaaseen tahtiin kirjoja lukevalle ja ihmiselle, joka ei halua varastoida niteitä fyysisinä esineinä kotiinsa, e-kirja on kuitenkin hyvä vaihtoehto jo nyt.
Myös kirjastot uudistuvat. Kirjastoista voi lainata yhä enemmän e-kirjoja ja kirjastot lainaavat myös lukulaitteita. Lukulaitteiden lainaus tosin tuntuu jo nyt vanhanaikaiselta tablettien yleistymisen myötä. Hurjiakin visioita voidaan ajatella. Jos kirjastot digitalisoituisivat täysin, Suomessa tarvitaisiin vain yksi kirjasto, josta kansalaiset voivat ladata kirjoja omille tableteilleen tai muille lukulaitteilleen. Näinä tuottavuuden kohottamisen aikoina tämä kuulostaa todella hyvältä, kun nykyisellään jokaisesta kunnasta löytyvät kirjastot voitaisiin lakkauttaa. Vaikka näin ei kävisikään, kirjaston tädit ja sedät ovat muutenkin vähenemässä, sillä itsepalvelu lisääntyy Suomenkin kirjastoissa.
Ja jos kielimuurit ylitetään, internetissä on globaaleja kirjastoja, joissa on satoja tuhansia kirjoja. Google on skannannut Books-palveluunsa 12 miljoonaa kirjaa (Lähde: Wikipedia, vuoden 2010 tieto) joista voi tehdä hakuja samalla tavalla kuin netistä Googlen hakupalvelun kautta. Tekijänoikeudet määrittävät sitä, minkä verran kirjaa on mahdollisuus selata Googlen palvelussa.
Tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset hidastavat kirja-alan digitalisoitumista. Analoginen kehityskulku on nähty musiikissa, jossa Spotify ja muut samankaltaiset palvelut, jotka perustuvat musiikin kuluttamiseen, eikä fyysisen äänilevyn omistamiseen, ovat muuttaneet alaa.
Myös kirjan tekeminen muuttuu. Kuka tahansa voi kirjoittaa e-kirjan ja jakaa sitä netissä. Kirjojen julkaisemiseen on olemassa tarkoitukseen sopivia nettipalveluita. Kustantajan rooli onkin muuttumassa merkittävästi. Otavan hallituksen uusi puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth totesi Helsingin Sanomien haastattelussa 26.3.2014, että tulevaisuudessa kustantajan tulee katsoa “hyvin laajasti media-alaa”, esimerkiksi pelialan suuntaan. Lisäksi hänen mukaansa kirja-alaa tulee sivistysbisneksen sijaan tulevaisuudessa rakentaa enemmän ajanviete- ja elämysbisneksen suuntaan.
Kirjan tulevaisuuteen liittyy myös uudenlaisia yhteisöllisiä ulottuvuuksia. Sähköisen kirjan ympärille on helppo esimerkiksi rakentaa digitaalisia lukupiirejä, joissa kirjaa pureksitaan sivu sivulta. Itse en tällaisista yhteisöistä juurikaan innostu. Kirjablogit sen sijaan ovat mukavia lukea ja kirjoittaa.
Sähköisiin kirjoihin liittyy mahdollisesti tulevaisuudessa aikaisempaa enemmän ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Nämä ominaisuudet saattavat olla todella hyödyllisiä tieto- ja oppikirjojen kohdalla. Voi kuitenkin kysyä, että jos kirjassa erilaiset audiovisuaaliset elementit lisääntyvät, niin missä määrin on kysymys kirjasta vai jostakin ihan muusta? Tarvitseeko tällaisia kirjoja edes perinteisessä mielessä “lukea” vai riittääkö katseleminen. Lopettaako ihmiskunta siis jossain vaiheessa lukemisen ja kirjoittamisen siinä mielessä kuin puhumme siitä nyt?